Mitä on "eisoveltava etiikka"?

Jos katsotaan nykyaikaista arvokeskustelua, on helppoa huomata, että lähes kaikki harrastavat jonkinasteista moraalifilosofiointia jossa perusteluun pyrkivää keskustelua käydään siten, että mukana on selkeästi yhteiskunnallinen ja konkreettiseen elämään tunkeva ulottuvuus. Tämä keskustelu ei aina ole rationaalista, hyvin perusteltua, ja asenteissakin on usein bashaamisen makua. Usein oma vakaumus ja tunne laitetaan argumentiksi viitaten sananvapauteen ; Lupa sanoa toimii argumentinkorvikkeena. Mutta jos katsotaan onnistumisen ja epäonnistumisen ohi, voidaan huomata että soveltava etiikka on vain kaikkialla. ; Soveltava etiikka on kuten mikä tahansa "soveltava filosofia" tai käytännön filosofia ; Tietyn aiheen filosofisten käsitteiden analyysi ja siihen liittyvä argumentaatio otetaan jonkin asian ajamiseksi. Soveltavassa etiikassa moraalifilosofian käsitteet ja perinteet otetaan oman elämän arvojen, normien ja jopa lakien ohjailun pohjaksi.

Moni voisi pitää tätä itsestäänselvyytenä ja irrottamattomana osana tavallisen ihmisen julkista elämää. Ja tietyssä määrin soveltava etiikka on varmasti ollut liikenteessä aina. Lehtien mielipidepalstat ovat kauan pullottaneet moralismia.

Kansalaiset ovat tässä kenties olleet edelläkävijöitä. Sillä akateemisesti vakavasti otettava soveltava filosofia on oikeastaan saanut suosiota vasta 1960 -luvun jälkeen. Normatiiviset moraalikysymykset oli välissä jätetty syrjään "eiakateemisina". Tämä on ymmärrettävää, kun muistetaan että normatiivinen moralisointi oli uskonnon heiniä. Monet yrittivät tietoisesti ja tavoitteellisesti irtautua tämänlaisesta. Siksi toisen maailmansodan aikana filosofit eivät puuttuneet. ; Ja enemmän - moni saksalainen akateeminen filosofi liittyi natsipuoluseeseen ja osallistui ja tuki varsin epäeettistä toimintaa. Samaan aikaan esimerkiksi Englannissa ihannoitiin analyyttisyyttä joka tarkoitti sitä, että arvoja ja normeja kuvailevia sanoja pilkottiin merkityksiin ja osioihin. Oltiin kiinnostuneita määritelmien sisällöistä ja vältettiin soveltamista tai liittämistä niitä konkreettisiin poliittisiin esimerkkeihin. (Toki mukana oli sellaisia ihmisiä kuin Karl Marx, joista tehtävänä oli analyysin sijaan maailman muuttaminen.)

Simone de Beauvoirilla on tässä yllättävän suuri vaikutus. Hän esimerkiksi vuonna 1946 korosti koston ja rangaistuksen oikeuttamista sotarikollisiin. Beauvoir sovelsi oikeuttamisessaan Immanuel Kantin etiikkaa. (Tämä voi olla yllättävä kanta feminististen kantojensa ja "Toisen sukupuolen" kautta kuuluisaksi tulleelta ihmiseltä.) Soveltava etiikka otti poliittista tulta, ja vaikutti esimerkiksi rotuerottelukysymyksiin USA:ssa. Tuntuukin että tässä filosofit tekivät oikein. Eivät katsoneet sivusta kun pahaa tehtiin vain koska heillä oli iso kiire sen kanssa että he miettivät avunannon eksaktia määritelmää

Omien arvojen ja ideologioiden soveltamisoikeudesta on tullut hyvin voimakasta ja suosittua. Ja postmodernissa maailmassa jossa ihmisillä on omia mielipiteitä, konflikteja tulee muuallakin kuin uskonnossa ja poliittisissa mielipiteistöissä. Näistä on syntynyt usein (a) presuppositionistisia moraalikoneita, joissa ensin päätetään mitä mieltä ollaan ja sitten etsitään siihen sopivat moraaliperustelut, jolloin kokonaisuus on enemmänkin "strategisesti valittu tilkkutäkki" kuin mikään koherentti moraalinen maisema (b) Sitä että otetaan tietty moraalimalli ytimeen ja kaikki alistetaan tälle. Soveltavaa etiikkaa on kaikkialla.

Tässä maailmassa keskustelun käytännöllisyys on usein hyvinkin kyseenalaista.
1: Moni kokee nettikeskusteluissa, lehtien palstoilla ja televisiossa vaikuttavansa asioihin. Mutta toisaalta on selvää, että jos aiheena on vaikka turkistarhaus, ei turkistarhaaja muuta toimintaansa minkään kuulemansa argumentin pohjalta. Ja yhtä selvää on se, että vaikka olosuhteet olisivat mitä, turkistarhauksen vastustajat sanosivat sen kohdalla että ne eivät ole riittäviä.

2: Osa voisi nähdä että vaikka postmodernismissa onkin usein kysymys maailmankuvasta, niin tosiasiassa koko nykymalli voidaan nähdä jonkinlaiseksi kinasteluksi, joka eroaa totalitarismista lähinnä sitä kautta että totalitarismissa on voittaja. ; Maailmankuvat vain koherentisoivat asiat omaksi nipukseen ja debatin tehtävänä on vähentä muiden vaikutusvaltaa. ; "Auktoriteettikammoisimmat" filosofit ovat jopa nähneet soveltavan etiikan ongelmaksi niiden antivallankumouksellisen luonteen. Soveltava etiikka on heistä sitä, että valmiita filosofisia teorioita sovelletaan ja tätä kautta syntyy jonkinlaisten vallitsevien moraalimallien myötäilyä. Käytännössähän suosiota saa, jos soveltaa teorioita joilla on uskottavuutta. ; Syntyy ikään kuin spesialisteja, jotka osaavat oman alansa liike-elämän etiikkaa, ympäristöetiikkaa ja vastaavia. Ja jotka sitten tuottavat haluttua kuultavaa ihmisille jotka haluavat kuulla sitä ja jotka maksavat siitä. - Tämän kritiikin ytimessä on tietysti ne kysymykset jotka ovat pyörineet Pekka Himasen ympärillä. Mutta jo Sokrates moitti retoriikaa harrastavia sofisteja siitä että nämä puolustivat mitä asiakas halusi, sen sijaan että kunnioittaisivat totuutta.
3: Osa näkee että soveltavan etiikan ongelmat ovat enemmänkin siinä, että joko ollaan intuitiivisia ja etiikka sirpaloituu joksikin jossa ei ole yhtä mallia josta ratkaisua haettaisiin, eikä mietittäisi moraalilakien yleispätevyyttä. Toisaalta juuri moraalinormien soveltamisessa kritiikin kohteeksi nousevat yleensä "omituiset tulokset", jotka sotivat ihmisten intuitioita vastaan hyvinkin rajusti. Tällöin etiikka nähdään joko läpeensä virheellisenä teoriana - joka on usein liioiteltua - tai sitten moraalilakipohjainen ajattelu nähdään "dogmastaan huutavan ideologin" tai "norsunluutornista julistetun todellisuudesta vieraantuneen ideologiattoman harhailijan" tekemänä saivarteluna.

Itse olen harhautunut uskomaan, että monesti aitoa viisautta on nimenomaan se, että heittäytyy reflektoimaan tilannetta edessä on jonkinlainen moraalinen ongelma tai kina. Ja että tilannekohtaisen harkinnan tuloksena siihen tuodaan "laatikon ulkopuolelta" ratkaisu jota kumpikaan osapuoli ei halua kuulla. (Ja näitä tilanteitahan riittää.) Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Viisaan ratkaisun ei tarvitse olla rakentava. Toisaalta suuri osa näyttää soveltavan jotain jota ei kuvaa klassisesti ajateltu viisaus, vaan jokin joka heijastelee perinteistä älykkyyden tai fiksuuden ilmapiiriä. Tässä maailmassa soveltavan etiikan voima tulee siitä, että hän osaa analysoida asioita käsitteellisesti, tuntee etiikan teorioita, ja on ikään kuin diplomaattinen ja objektiivinen ulkopuolinen. Tälle "fiksuus" -asemalle on selkeästi nähtävä arvoa. Ja usein ratkaisu löytyy mielevästi juuri täältä.

Näen, että jos filosofiaa harjoittelee, olisi käytännöllisintä ottaa tämä harjoitteluun. Sillä sillä ei ainakaan soveltamistarvetta puutu. Osa tosin näkee, että tosiasiassa soveltava etiikka on harvinaisempaa kuin olen esittänyt. Tämä tapahtuu yleensä lokeroimalla erilaisia aloja tai rakentamalla. Tällöin esimerkiksi sosiologia, ideologia, ammattifilosofia ja vastaavat nousevat etiikasta irrallaan oleviksi alueiksi. Nähdäkseni tässä ongelmana on vain se, että
* Lopputulos on amoraalista, siis ei minkäänlaisessa suhteessa etiikkaan. Tämä on toki mahdollista, on täysin mahdollista ajatella vaikka tulojen maksimoimista. Mutta pidän kuitenkin moraalia yhtenä oleellisena elementtinä toiminnassa, joten jos työpaikalla ei ole etiikkaa, en halua olla siellä töissä. En hyveellisyyttäni, vaan sen vuoksi että amoraalisessa maailmassa minulle työntekijänä voi tapahtua moraalisesti haitallisia asioit. En halua ikään kuin sivulliseksi uhriksi tai oheistappioksi jota ei edes tarkastella tapahtuman jälkeen eettisestä kontekstista.
* Se kiertää Humen giljotiinin piilottamalla mukaan oletuksia joissa moraali muuttuisi jotenkin objektiiviseksi, ja se salakuljetettaisiin mukaan. Joka ilmituotuna moraalinsiirtona taas olisi moraalinen argumentti ja soveltavaa etiikkaa. En arvosta laiskuutta ja huolimattomuutta joten en pidä tästäkään.

Kenties parhaimmillaan soveltava etiikka ei kuitenkaan ole moraalijunttaamista. Vaikka kyllä tarvetta poliittiseen puuttumiseenkin taatusti on, kuten alkuun laittamani esimerkki filosofeista toisen maailmansodan aikana muistuttaa. Junttaaminen kuten sotarikollisille kostaminen ovat jotain jota moraalifilosofia ei tyystin kiellä. Kysymys on tekojen ehdoista sekä toiminnan määrästä, laadusta ja voimakkuudesta. Se ei ole edes ongelmien ratkaisua, vaikka filosofi voikin tuoda asiaan kulman jota muut eivät huomaa. Se ei ole edes sitä että kekseliäästi keksitään uusia ongelmia vanhoihin ratkaisuihin. Sillä jopa kliinisenä käsiteleikkinä etiikka on siitä mielenkiintoista, että se voi tuoda ihmisille mielikuvia, assosiaatioita. Ja ne voivat aktivoida, provosoida tai jopa trollata ihmiset ajattelemaan asioita itse omassa päässään. Väitän siis, että soveltava eetikko voi tätä kautta olla yhteiskunnallisestikin auttava vaikka hän ei esitä ratkaisuja siihen miten muiden pitäisi elää elämäänsä.

Kysymys oikeastaan muuttaakin tämän mietteen jälkeen luonnettaan. Jos filosofia on julkisuudessa, ja se vaikuttaa, sitä voidaan nähdä joko soveltavana etiikkana tai etiikkana jota sovelletaan. Jos filosofiaa tehdään vain ammattifilosofeille, se on kuitenkin jaettu dokumentti. Jos moraalifilosofiaa tehdään vain itselle, se saattaa hyvinkin vaikuttaa seuraavan päivän asenteisiin ja tekoihin. Kaikki tiivistyykin otsikkotekstiin. Soveltava etiikka on usein siirretty syrjään muunlaisesta etiikasta. Mielestäni on asiallista kysyä, mitä eisoveltava etiikka olisi. Itse en tietyissä "filosofian" ja "soveltamisen" ja "etiikan" määrittein kykene sellaista löytämään ollenkaan! Kas tässä moraalifilosofinen haaste, jolla on pikkiriikkinen julkiseen elämään kurottava ulottuvuus.