Amatööriys ja tiedon kasautuminen

Tiedon kasautuminen on monissa paikoin ilmiselvää. Postmoderni filosofia iskee usein tätä näkemystä vastaan. Mutta toisaalta juuri he korostavat filosofiassa perinnettä jossa viitataan muihin ajattelijoihin, ikään kuin hienostuneisuuden takeena. Nähdäkseni tämänlaiseen on tarvetta jos ja vain jos voimme ottaa opiksemme muiden annista. Jos taas voimme, kysymys on sivistyksen kasautumisesta, sen määrän kasvusta ajassa intersubjektiivisen oppimisen myötä.

Teknologian kohdalla kasautuminen on hyvinkin vahvasti kasautuvaa. Tätä valottamaan voi ottaa vaikkapa Kari Enqvistin "Kosmoksen hahmo" -kirjassa mainittu höyrykoneiden kehitys. Höyrykoneiden kanssa vauhtiin pääsivät innokkaan amatöörit, jotka ilman taustatietoja kokeilivat kaikki asiat alusta lähtien. Melko pian tietoa oli kasassa sen verran, että kukaan ei voinut aloittaa pohjalta ilman opiskelua. Piti päntätä kirjoja joissa oli tulokset muiden kokeiluista. Teknologiassa hyppäys amatööristä asiantuntijuuteen onkin ollut suuri ; Voit olla toki amatööri joka on hyvä tekniikassa. Mutta käytännössä tämä vaatii lukemista eikä vain omakohtaista kokeilevaa kokemusta. Ja jos haluat olla ajan huippuosaajien joukossa, on käytännössä yhä vaikeampaa ja vaikeampaa päästä huipulle pelkällä amatöörin kokeiluinnolla. Koulutus on käytännössä ainut tie mestareihin. Eikä tässä syynä ole se, että tekonolgiateollisuus olisi elitistinen. Vaan koska vähemmällä tietotaidolla huipputeknologia ei yksinkertaisesti rakennu ja toimi.

Osa näkee että tiedon kasautuminen on melko turhaa. Enbuske kirjoitti kolumnissaan miten koulutus on yhteiskunnalle haitallinen syöpä. Riskiksi hän näkee suunnitelmatalouden. "Teoreettinen koulutus saa ylikoulutetut näkemään yhteiskunnan koneen kaltaisena organismina, jota voidaan hallita ylhäältä alas. Filosofi Nassim Nicolas Taleb kertoo Antifragile-kirjassaan, miksi Sveitsi on maailman rikkaimpia maita. Sveitsissä on vähemmän yliopistokoulutettuja kuin länsimaissa keskimäärin. Yksi tärkeimmistä menestyksen syistä on se, etteivät älyköt ja korkeasti koulutetut pääse huseeraamaan ja luomaan hienoja - vain teo­riassa toimivia - järjestelmiä. Maalla ei edes ole hallitusta. Alhaalta kasvava diktatuuri ja pienuuden kulttuuri suojaa maata kaiken maailman utopioilta ja vain paperilla toimivilta teoriolta." Talous pyörii markkinoilla, joka taas Enbusken mukaan on amatöörien hommaa. ; Tätä vastaan iskettiin "Oodilla teoriahömpötykselle", jossa korostettiin että talouskasvu on illuusio. Se kun ei näe eroa suhteellisen köyhyyden ja absoluuttisen köyhyyden välille. Ja muutenkin aste -erot näyttävät olevan sille ongelmallisia. "Talous ei ole vain asioiden myymistä ja ostamista markkinoilla (johon Enbusken mukaan tuntuu riittävän tain "kokemus ja itsevarmuus") vaan kasvu syntyy oleellin osin siitä, että keksitään ja kehitetään uutta ostettavaa ja myytävää. Ja tässä ollaan korkeakoulutuksen ja "tuottamattomien horisisoiden" ytimessä." Tässä Kiinan talouskasvu on itse asiassa erinomainen esimerkki. Sillä kun asiaa mietitään, voimme huomata, että absoluuttisessa köyhyydessä eläville karkeaa lihastyötä tekeville maaorjille on löydetty tehdastyötä, joka on johtanut suureen talouskasvuun. Meillä tämä taso on ylitetty jo kauan aikaa sitten, ja siksi Suomen kansantuotetta ei taatusti saada kasvuun sillä, että etsitään maaorjia ja tehdään heistä koneenjatkeita. Teemme korkeamman tuottavuuden töitä kuin Kiina. Ja talouskasvuerossa on kysymys enemmän siitä, että Kiina kuroo etumatkaamme kiinni sen sijaan että olisimme jotenkin huonompia kuin kiina ja että meidän tulisi jotenkin ottaa Kiinasta mallia. Päinvastoin ; Kiinan kasvu johtuu siitä että se imitoi meitä. ; Tiettyyn pisteeseen saakka maa pystyy kehittymään ns. perässähiihtäjän edulla, houkuttelemalla esimerkiksi bulkkituotantoa. Jossain vaiheessa on taso jossa talouskasvu alkaa vaatimaan osaamista ja innovointia. Ja tässä on kysymys uuden tiedon etsinnästä, joka vaatii suurempaa osaamistasoa kuin jo opitun toistaminen.

Kysymys on tietyllä tavalla tietotaidon kasautumisesta. Uusi tieto on vaikeampaa hankkia silloin jos kyseessä ei ole jokin jossa tieto ei kasaudu. Silloin koko kenttä on vain amatööriysasiaa, jossa ei tavallaan ole edes oikein puhua sellaisista asioista kuin tieto tai taito. Ilman näitä käsitteitä ei sitten ole sitä kasautumistakaan.

Kuitenkin Nassim Taleb ja Enbuske ovat nähdäkseni ymmärtäneet jotain oikein. Kaikki akateeminen ei ole tietoa. Nassim Taleb on moittinut - mielestäni aivan aiheellisesti - monia tahoja siitä, että ne elävät akateemisella saivartelulla. Talebin erityisen kiukun kohde on tavallisesti juuri akateemisen taloustieteen monet suuntaukset. Niissä kun on enemmän kyse tulkintakehyksestä jossa asiat selitetään post hoc, ilman että asioita oikeasti voidaan ennustaa. Tätä näkökantaa tukevat alan asiantuntijoiden onnistumisia mittaavat tilastot ; Amatöörit osaavat yhtä hyvin. Ainut ero onkin siinä, että jo onnistuneet ovat lopputulosharhan (outcome bias) kautta karismaattisempia, ja heille annetaan enemmän mahdollisuuksia. Voitot tapahtuvat tuurilla, ja jos joku voittaa monta kertaa pidämme  tätä taitona. Hävinneet ohitetaan.

Tämänlainen logiikka on tuttu myös pseudotieteistä. Niissäkin akateemista kieltä ja tarkkaa viitekehystä käytetään savuverhona. Niiden ytimessä on se, että teoria itsessään on yksinkertainen, mutta asiaa mutkistetaan usein aivan tarkoituksella vaatimalla knoppeja, jotta siihen olisi päntättävää. Ad hoc -selitykset joilla piilotetaan teorian aukot ovat myös hyvä tapa, koska ne lisäävät ideologian opettelemisen työläyttä työläyden vuoksi. ; Psykologiassa tiedetään se, että jos johonkin on jo panostettu paljon, siitä luopuminen koetaan erityisen vaikeaksi. Nostin pseudotiedepuolen esille, koska niissä harvemmin tapahtuu varsinaista tiedon kasautumista. Ne ovat klassisesti aivan täysin amatöörien hallittavissa. ; Otin tämän pseudotiedepuolen mukaan nostaakseni esille sen, että Talebin moitteet vakavasti ottaessa kysymys ei ole koulutuksesta vaan jotsain aivan muusta. Nähdäkseni Enbuske lähtikin hieman erikoisille teille ottaessaan Talebin "akateemis-saivartelullisen" linjan moittimisen koulutuksen moittimiseksi. Pseudotiede on tärkeä juuri sen takia, että se, mikä näissä teoriasaivareissa on ytimessään, löytyy myös vähemmän akateemisista liikehdinnöistä.

Tämä voidaan ottaa myös postmodernismia koskevaan kritiikkikenttään. Sitähän moititaan juuri siitä, että se tuottaa näkökulmia. Nämä taas ovat enemmän dogmaattisia lähtökohtia joihin kaikki tosiasiat sovitetaan - ja joskus jopa jätetään kokonaan pois. Postmodernissa maailmassa maailmankuva ja intressit ovat kaiken ytimessä. Ne ovat ne jotka jäsentävät maailman. Tieto ja sen kasautuminen ovatkin moitittuja juuri siksi, että he ovat valinneet tämän maailmankuvallisuuden ydinlähtökohdakseen. Tästä on ollut vaikutuksena se, että - etenkin amatöörien maailmassa - on syntynyt asennemaailma jossa ideologinen valehtelija ei oikeastaan edes ole valehtelija. "Tämä päivä" -blogissa tämä asia otettiin vahvasti esiin. Hän moitti esimerkiksi rokotedenialisteja siitä, että he ottavat maailmankuvan ytimeen ikään kuin premissinä sen jota he yrittävät todistaa. Ja sitten he hylkäävät tähän sopimattomat asiat huonona väärien intressien tekemänä faktana, ja voivat itse vain väittää asioita sydämestään ilman että todistavat tätä mitenkään. Tämä johtaa äärimmäiseen epäkriittisyyteen, joka taas johtaa johonkin jossa tiedon kasautuminen ei ole edes mahdollista. (Mutta se koskee vain niitä joilla tämä asennevamma on.) "Tämän päivän" oma ideaali onkin toinen ; "Kun itse pyrin osoittamaan jotain toteen, tarkistan käyttämäni todisteet ja en käytä kantaani puoltavia argumentteja tai todisteita jos ne ovat epäilyttäviä tai yksinkertaisesti valheellisia. Jos saan jälkikäteen selville käyttäneeni virheellistä aineistoa osoittaakseni jotain toteen, tarkistan asian ja joko etsin uusia todisteita tai korjaan mielipidettäni."
1: Tällä on skeptikon kannalta merkitystä, koska skeptikkopiirit ovat viime vuosina siirtyneet "yhä lähemmäs teknologisia aiheita". Muistan ajat jolloin skeptikot puhuivat hyvinkin abstrakteista asioista ja maailmankuvallisista aiheista, kuten avaruusolennoista ja kreationismista. Nykyisin yhä useampi kuitenkin puhuu monenlaisista terveyteen liittyvistä puoskarihoidoista, ja ravintotieteistä. Ja nämä ovat hyvinkin "instrumentaalisia", ja paljon lähempänä "höyrykonetekniikan kaltaisia asioita" kuin "teologiaa tai vastaavia maailmankuvaoppeja ja niiden sisäisten ristiriitojen kaivelua".

Tommi Melender onkin tässä hyviä ottaa mukaan. Sillä hän edustaa kirjallisuustiedettä. Pohtiessaan sitä, pelastaisiko hän liekeistä "korkeakulttuuria" vai "populaarikulttuuria", hän ottaa esille laadun. Hän ei selkeästi pidä siitä, että hyvin usea kokee, että kirjallisuustiede ei kasauta tietoa, vaan jossa hyvä kirjallisuus on mielipide. Ja akateeminen kirjallisuuskriitikko on elitisti joka ylhäältä sanelee asiat. "Mikä on elitisti? Ikävä ihminen, kusipää. Sellainen, joka väheksyy demokratiaa ja tasa-arvoa. Sellainen, joka jakaa kirjallisuuden korkeaan ja matalaan. Korkeasta ja matalasta saa puhua vain, jos kiistää koko jaottelun mielekkyyden. Sanoo esimerkiksi, ettei Thomas Mann ole kirjailijana sen parempi tai arvokkaampi kuin Stephen King, koska molemmat ovat mestareita omassa lajissaan." ... "Kirjoitin Parnassoon kolumnin, jossa heitin ilmaan kysymyksen, onko korkean ja matalan välisen jaon kiistämisessä sittenkään kyse elitismin inhoamisesta ja egalitarismin rakastamisesta. Voisiko se olla pikemminkin kyvyttömyyttä tai haluttomuutta erottaa toisistaan nautintoa ja arvostusta?" Jos sanoisin asian omin sanoin, esittäisin että populismi on loukkaava käsite, jota voisi käyttää teemassa ; Elitismikritiikin takana on usein populistinen pyrintö.

Kirjallisuustiede, ja postmoderni filosofia, ovat siitä hankalia, että niiden laatukriteerit ovat omintakeiset mutta ne ovat kuitenkin olemassa. Itse asiassa ensimmäinen blogini kirjoitus - joka muista blogeista poiketen ei ollut oman itsen esittely - nosti esille sen, että postmodernismissakin on jonkinlaiset laatukriteerit. Amatööriyden ja asiantuntijan sijaan korostetaan yksilön reflektointia ja vastaavia piirteitä. Niissä korostuu se, että ihminen on sisimmiltään suunnilleen yhtä älykäs nyt kuin höyrykoneiden rakentamisen aikaan ja molempina aikoina ihminen voi elää hyvää elämää tavoilla joita ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen - paitsi valitsemalla kriteerit, jotka vaihtamalla asia voi vaihtua päinvastaiseksi. ;  Kirjallisuudessakin on selvää, että toisiin hahmoihin on panostettu enemmän. Hahmot voidaan asettaa stereotyyppisyys-omintakeisuus -linjamalle, dualistisuus-monisärmäisyys -linjalle. Tarinat voidaan arvioida erilaisten filosofisten viitekehysten kautta. Ja on selvää, että monet näistä ovat vaikeampia ja sivistyneisyyttä ja miettimistä vaativampia kuin toiset taas eivät. ; Näin ollen Stephen King voi olla yhtä arvostettava kuin Ernst Hemingway, kun molemmat ovat mestareja omalla alallaan. Mutta silti esimerkiksi minä olen aivan surkea kirjoittaja ja kynäilijä.

Silti on hyvin helppoa nähdä, että amatöörikriteeri on postmodernismille kova haaste. Ilman koulutusta kun on mahdollista ihan omista lähtökohdista mietiskelemällä saavuttaa eksistentiaalisia löytöjä. "Systomykoosin" analogiamyllytys paljastaa, että hyvin monet taiteen taitoluonnetta korostavat argumentit ovat  jotain joka korostaa mielipiteellisyyttä. Ja tämä tarkoittaa sitä, että mieltymysten takana ei ole mitään erityistä taitoaan, joka voitaisiin käsitteellistää ja siirtää sellaisenaan ihmiseltä toiselle. Eikä tätä kautta sen kasautumistakaan. Sanoisin jopa, että kenties ei pitäisikään. Kirjallisuustiede ja postmoderni filosofia ovatkin ainakin minulle hyvää, joskin snobisanoin koristeltua, viihdettä. Aivojumppaa hieman samaan tapaan kuin toisille nopanpeluu. Tämä ei kenties poista sitä että aiheessa on sivistystä, joka on enemmän taiteilijan, taiteen seuraajan ja taidekriitikon henkilökohtainen ominaisuus. Tietoa ja sen kasautumista sen sijaan tuskin on sanan varsinaisessa mielessä. Tämä toisalta kannustanee meitä amatöörejä taiteen pariin ; Ei tarvitse kuin kokea taidetta, sen sijaan että opiskelisi sitä jossain analyysitaitoja kouluttavassa instituutiossa.