maanantai 28. lokakuuta 2013

Home sweet Rome ; Kaikki tiet vievät kohtaloon

"Rooma" -televisiosarjassa alkutunnuksessa on roomalaiseen mosaiikkiin viittaava "vaakakallo", joka heilahtelee puolelta toiselle. Se kuvaa hyvin sarjan henkeä. Se on valinnut historian tulkintaan tavan joka on konservatiiveille luultavasti hieman vieras, mutta joka toimii televisiodraamassa melko hyvin.

Konservatiivit kun ovat tunnetusti selittämässä historiaa kaavalla "koska näin kävi, ei olisi voinut käydä mitenkään muuten". Tällöin luodaan loisteliaita selityksiä, joissa strategia ja yleinen pätevyys nousevat selitykseksi. Rooma oli siitä mahtipontinen, että aihetta käsittelevä televisiosarja olisi voinut valita tämänlaisen maalailevan kuvan, joissa läpipaistaa vahva lopputulosharha. ; Mutta sarja on valinnut enemmänkin näkökulman, jossa lopputulokset eivät ole mitenkään ennalta-arvattavia tai muutenkaan selviä. Vallantavoittelussa on käänteitä ja voitonkaan hetkellä ei voi olla aivan varma siitä että tilanne ei jo seuraavassa jaksossa käänny aivan päinvastaiseksi. Tämä tekee historian etenemisestä yllättävän ellei peräti satunnaisen. Juonittelua on tietysti miellyttävämpää seurata, kun käänteitä ei voi ennakoida muuta kuin sillä että ne on jo valmiiksi luettu historiankirjoista.

Ensimmäisen tuotantokauden suurilinjaisin tarina on se, miten Caesar kuolee siksi että yhden hänen sotilaansa, Lucius Vorenuksen, vaimo, Niobe, oli käynyt vieraissa ja saanut lapsen. Syyseuraussuhdetta ei voi hallita. Vorenus ei ollut suuri tai merkittävä ihminen jonka menemisiä - saati tämän sukulaisten tekemisiä - olisi voinut valvoa. Kuitenkin ketju on selvä. Hän oli käynyt vieraissa koska hänen miehensä kotiin tulevat palkkatulot olivat loppuneet. Ne olivat loppuneet byrokraattisen virheen vuoksi ja mies olikin elossa. Tämä piti salata, koska muutoin Vorenus olisi kunniansa vuoksi todennäköisesti tappanut vaimon tai ainakin äpärälapsen. Asia kuitenkin vuotaa esiin Vorenuksen ystävälle, Titus Pullolle. Joka on Octavianuksen kouluttaja. Ja Octavianus vuotaa sisarelleen Octavialle mielestään harmittoman salaisuuden kun tämä vaatii luottamuksen osoittamista. Sisar taas on liitossa Caesarin vihollisen Servilian kanssa ja kertoo ohimennen saaneensa veljestä iri . Myöhemmin Vorenuksesta tulee senaattori ja tieto merkitsee. Sillä kukaan ei uskalla puukottaa Caesaria kun hurja Lucius Vorenus on hänen kanssaan. Ja salaisuuden paljastaminen saa Vorenuksen poistumaan paikalta.

Tämänlainen tragedia on siitä erikoinen, että on hyvin vaikeaa nähdä onko kyseessä hamartia, jossa diktaattori saa kostonsa kohtalolta vaikka olisi miten taitava ja ovela. Silloin oikeus vallitsee ja vääjäämättä rankaisee erehtyneitä ja hairahtuneita. Toisaalta tämänlainen voi olla osoitus siitä että maailma ei ole ennustettavissa ja hallittavissa vaan satunnainen. "Rooma" on- mitä ilmeisemmin tietoisesti - tehty siten, että tähän kysymykseen on erityisen vaikeaa saada vastausta. ; Se jättää hyvinkin usein asioita tulkinnanvaraiseksi. Ei esimerkiksi ole selvää pelästyykö Niobe Vorenuksen vihaa ja putoaa parvekkeelta vahingossa, vai tekeekö hän tietoisen itsemurhan. Molemmat ovat aivan soveliaita mahdollisuuksia.

Kuitenkin sarjaa seuratessa näyttää että Lucius Vorenus ja Titus Pullo ovat keskenään hyvin erikoinen parivaljakko. He ovat enimmäkseen ystäviä ja joskus lyhytaikaisesti vihoissa. Lucius Vorenus on hyveellinen, yritteliäs, älykäs ja vakava hahmo, joka luottaa Rooman historiaan ja jumaliin. Pullo on sen sijaan iloluontoinen, ei kovin hyveellinen, hän on hedonistinen eikä kunnioita rituaaliperinnettä. Kuitenkin kun katsotaan näiden hahmojen toimintaa, Vorenus saavuttaa asioita mutta yleensä lyhytaikaisesti. Pullo on aina pohjalla odottamassa. Ja jumalat. Ne tuntuvat kuuntelevan tätä varsin raakaa miestä. Kun Titus Pullo pyytää Jumalilta, hänelle vastataan. Vorenus tuntee hyveet paremmin ja on kaiken kaikkiaan säädyllisempi ja kunniallisempi, mutta hän on yleensä omillaan.

Näin ollen voidaan sanoa, että Vorenuksen kohdalla on rooman ajan teatteritaiteeseen sopiva tragedianhahmo ja Pullo on komediallisempi. Sillä klassisessa draamassa onneton loppu ei johdu onnettomuudesta, vaan kohtalon vääjäämättömyydestä. Vorenuksen hamartia on hybris. Pullo on stoalainen ja ottaa kärsimykset vastaan tyylillä. Siksi on tarinankerronnallisesti sopivaa tulkita että sarjassa olevat sattumukset kasautuvat tragedian kaavaa noudattaen. Kysymys ei ole sattumasta - paitsi silloin kun joku saavuttaa väliaikaisen edun jolloin hänen vääryytensä korostuu siten että hänelle annetaan valtaa ja näytetään miten hän käyttää sitä. ~ Vorenuskaan ei aluksi arvosta Caesaria, mutta lopulta hän antaa lahjuksia sotilasveljelleen jotta tämä suosittelisi hänen legioonalaistovereilleen huonon diilin, Rooman parhaaksi. Hänen kunniallisuutensa on enemmän etikettiä ja normejen noudattamista kuin aitoa hyveellisyyttä.

Tämänlainen hybriksen tuoma ilo on lyhytaikainen. Lyhytaikainen kuin se hetki jolloin toisen tuotantokauden puolella Atia saa vapaat kädet kiduttaa Serviliaa. Julmuus järkyttää jopa hänen kidutuksesta vastaavaa orjaansa, joka päästää Servilian pakoon.

Minun silmiini tapahtumat näyttävät kuitenkin pääosin kaaoottisilta ja satunnaisilta. Sillä kokemukseni maailmasta ei vastaa tarinankerronnan teorioita, ikään kuin tiivisty tarinankertojien keskinäisesti valitsemaan teoretisointiin joka luo lokeron johon he muita ihmisiä sovittavat. Tämäkin voidaan nähdä hybrikseksi. Kenties tämän vuoksi sarjaa tehtiin vain kaksi tuotantokautta. Toki äärimmäisen mahtipontisesti, kuten asiaan sopiikin. Sarja mukaileekin historiaansa ja tarinankerrontaan valitsemiaan konventioita tältä osin varsin kokonaisvaltaisesti. Miltei kuin asia olisi ennalta ylhäältä päätetty.

Ei kommentteja: