maanantai 7. lokakuuta 2013

Julkaisulinja ; Minun mielestäni

Ammu viesti, älä viestinviejää!
Jean Baudrillard kuvaa "Ekstaasissa ja rivoudessa", että elämme kommunikaation ekstaasissa, joka tarkoittaa sitä, että ajankuvamme on erityisen vahvasti joukkoviestimiin sidottua. Tämä taas houkuttelee ihmisen pois arkielämästä. Eskapismia jopa myydään realismina. Umberto Eco kuvaa hieman samantapaisia asioita "Matka arkipäivän epätodennäköisyyksiin" -kirjassaan, jossa hän kuvaa sitä miten media luo "luonnollisia" tapahtumia valmistellen. Median läsnäolo ei ole vain tiedottava, vaan jokin joka muuttaa koko tilaisuuden luonnetta ja tapahtumia joita tapahtuu ja tehdään. Media myös valikoi mitkä näkökulmat ovat kiinnostavia. ; Kommunisteilla näkemys oli vielä ylläolevaa pessimistisempi. Siinä media nähdään ylhäältä alas viestintää tuottavana valtakoneistona, joka rakenteellisesti manipuloi ihmisiä ; Valitaan ihanteet ja tieto kansalaisten puolesta, jotta kansaa voidaan hallita.

Minun silmääni nämä kuvat näyttävät jälkeenjääneiltä. Eivät siksi, että ne olisivat olleet aikanaan vääriä. Päinvastoin, syynä on se, että mediakenttä määrittyy hyvin vahvasti McLuhanilaisessa sävyissä. ; Kulttuuri on aina jonkinlaisen informaatioteknologian välittämää. (Olipa tämä sitten nahalle painettu kirja tai tablettitietokone.) Nykyaikana moni asia on muuttunut.

Esimerkiksi lehdisto. Ennen lehtien palstoille kirjoitettiin mielipidekirjoituksia. Ja journalisti valitsi, julkaistiinko teksti. Tämä oli toki jonkinlaista sensuuria, mutta siihen liittyi myös jonkinlainen ihmisten suojelu ; Jos joku mouhotti ja änkyröi lehteen, lehti suojeli tätä valittajaa kasvojen menetykseltä sillä että ei tehnyt kyseisestä tuotoksesta kaikille näkyvää. Sillä sananvapauteen liittyy sananvastuu. Tämä on johtanut monesti yllätyksiin, kun esimerkiksi julkkikset ovat kohdanneet vaikeuksia siitä että he ova sanoneet jotain ja sitten muut ovat katsoneet että niiden sanojen seuraustenkin kanssa olisi elettävä. ; Sananvapautta halutaan mutta siihen liittyvää sananvastuuta ei haluta kantaa. Siksi nykyään on esimerkiksi "ethic dailyssa" ohjeet sille miten pastorien kannattaisi blogata. Kun ajattelee mitä sanoo, ei aina sano mitä ajattelee -ohje on tullut monelle relevantiksi. Elämmekin runsauden markkinoilla. Ja tätä runsauden markkinaa korostaa runsaudessa oleva niukkuus. Niukkuus joka vaatii jonkinlaista portinvartijaa.
Valita viestistä, älä portinvartijasta!
Runsaudessa oleva niukkuus tuntuu varmasti oksymoroniselta termiltä. Paradoksitermin taakse voidaan kuitenkin laittaa Heideggerin aatteita. Hän otti ihmisen rajallisuuden hyvin oleelliseksi osaksi ihmisyyttä. Ja tässä niukkuus on alati läsnä. ; Eksistentialistisesti jos tiedämme, että meillä on jäljellä vain yksi elinpäivä, se tekee kaikesta arvokasta. Sillä voimme saada päivän aikana vain hyvin rajallisen määrän asioita. Heideggerin mukaan luonto on monesti hyvinkin antelias verrattuna ihmisten tarpeisiin, mutta ihmisillä on oma rajallisuus, joka rajoittaa heitä nauttimasta tästä runsaudesta. Jos käytettävissä olisi äärettömästi aikaa, ei niukkuutta tai pettymystä olisi, koska voisimme kokea mitä tahansa tuhansia kertoja ja lykätä asioita tulevaisuuteen. Heideggeriläisittäin tälläinen rajattomuus poistaisi arvon kokemuksen. ; Kun maailmassa on niukkuutta, maailma on aarreaitta, jonka tarjoomista koemme vain marginaalisen murto-osan. ~  Itse laskisin tämän individualismin ja yksilöllisyyden päälle myös ihmisjoukot. Jukka Hankamäki kuvaakin sitä, miten tahdonvoimaa rajoittaa myös yhteiskunta ja toiset ihmiset. Voidaan sanoa että niukkuuden tematiikkaan syntyykin niukkuutta jotka voivat johtua aivan erilaisista syistä (a) siitä, että halutaan jotain jota on liian vähän kaikille (b) ihmiset haluavat sellaista mitä muut eivät voi saada (b) kun kaikki haluavat jotain asiaa, olipa se mitä tahansa, sitä ei helposti tämän jälkeen riitä kaikille.
1: Olenkin kirjoittanut melko paljon tästä "kertakäyttöelämäisyyden" ja rajallisuuden arvosta. Ja vastustan uskontoa ja mainosmaailmaa osittain siksi, että niiden koko jargon keskittyy mielikuvaan rajallisuuden poistamisesta. Meikkiyhtiöt tarjoavat ikuista nuoruutta. Kuolemaa sysätään syrjään.

Blogi tarjoaa tietyssä määrin runsain mitoin kommunikointimahdollisuuksia. Mutta samalla se tarjoaa melko vähän kommunikaatiota. Ja blogeja kuvaa käsite julkisuus. Julkisuus jota luvataan kaikille. ; Vaikka blogeja jotenkin myydäänkin "verkkopäiväkirjoina", ne ovat kaikkea muuta. Sillä päiväkirjat ovat diskreettejä kun taas blogit ovat enemmän tai vähemmän julkisia. Ajatus päiväkirjamaisesta intiimistä tunnustuksesta muuttuu julkisuudessa sosiaalipornoksi, jossa julkisuus tavoittaa osan suurissa mitoin ja jopa eihalutuissa määrin, kun taas toisille sitä ei riitä. ; Voidaankin sanoa että runsaudenpulassa laadusta on tullut niukkuutta. Mitä enemmän kirjoitellaan, sitä tarkemmin joutuu seulomaan mielenkiintoista ainesta. Ja sitä työläämpää tämä seulominen on. ; Toki määrän mukana kiinnostavakin aines on lukumääräisesti suurempaa, mutta etsiminen kaiken muun seasta on työläämpää, kun kaikkea muutakin on vielä enemmän. Löytämisen vaikeus johtaa siihen että kukin kehittelee omia heuristiikkojaan. Jossa on näkökulma ja laatustandardit.
1: Runsaudesta tuleekin usein sivutuotteena niukkuutta. Esimerkiksi jos jollain sinkulla on niukkuutta puolisoehdokkaista, yrityksestä huolimatta, hän voi miettiä sitä miten hän saisi kenet tahansa. Mutta jos tarjokkaita on jonossa asti, tämä voidaan kokea jopa seksuaalisena häirintänä ja kiinnostavaksi tulee se, miten saada itselle sopivin ja mieluisin ilman niiden kaikkien törkymöykkyjen deittaamista. Nähdäkseni perinteinen lehti tarjosi niukkuutta läpisaaduissa mielipidekirjoituksissa, mutta blogimaailma tarjoaa niukkuutta kiinnostavien tekstien löytämisessä.

Derridan mukaan kirjailija on kuollut.
Ilmeisesti hän hautautui
jonnekin konfliktin jalkoihin..
Nykyään eletään sirpaloituneessa kulttuurissa jossa jokainen valitsee itse. Tästä on seurannut monenlaisia ongelmia. ; Moniäänisyys ei yleensä johda suvaitsevaisuuteen, vaan konflikteihin. Ja nykyajan konfliktit ovat koskeneet laatua - tai metalaatua, eli siitä että mikä on laadukasta, asiallista, hyvää ja mikä ei. Kun viestinnän määrä on kasvanut, sen laatu ja rakentavuus on laskenut. Kun puolet ihmisistä on keskivertoa tyhmempiä ja kaikki ovat mesoamassa, on tiedonhausta tullut oleellinen taito. Ja tässäkin taidossa puolet ovat keskivertoa huonompia. Tämä on johtanut esimerkiksi yhteen tilanteeseen joka on herättänyt keskustelua Suomessakin. Tiedettä popularisoiva lehti lopetti kommentointimahdollisuuden. Suomeksi asiasta uutisoitiin laajemmassa kontekstissa. Siltä kulmalta, että tiedemaailma kärsii denialismista ja roskakommentoinnista. Kommentointi lisää tieteen politisoitumista. YLE kertoi siitä miten trollaus vinouttaa näkemyksiä ja tukahduttaa totuuden ; Jopa tieteen rahoitus voi vähetä kun usko siihen heikkenee erilaisten pseudotieteilijöiden hurjastellessa. Moni journalisti onkin nähnyt huolestuttavana sen, että objektiivisuuteen pyrkiminen on hylätty ; Kun vaikka tiedeuutisoinnissa kaikille näkökulmille annetaan sama näkyvyys, eniten etua tästä saa se joka sen vähiten ansaitsee. Tämänlainen oikein kannustaa tekemään huonoa ja provokatiivista tiedettä.

Tämänlainen kommentointimahdollisuuden poistaminen ja rajoittaminen on nähty vakavaksi sananvapauden rajoittamiseksi, ja tätä käytetään "norsunluutornipuheen" (sekä liberaalin että konservatiivisen) ylläpitämiseen. Mutta kenties asiassa on toinenkin puoli. Nimittäin konteksti ja laajuus ; Kun lehti sensuroi jonkin mielipiteen, lausujan tai kommentoinnin, hän tekee päätöksen julkaisulinjasta. Lehdet ovat yleensä tehneet tätä implisiittisesti, ääneen kertomatta. He ovat valinneet aiheen (yhteiskunta, kotimaa, human intrest, autot, aseet, ihmisten pilkkominen kahdenkädenmiekalla...) ja näkökulman (kommunistinen, poliittisesti moniääninen, verinen...) ja valinnut tätä ratkaisua tukevan tyylin (asiallinen, kohtelias, ironinen, agitoiva, halki-poikki-pinoon...).

Jokainen blogaaja tekee eräänlaista verkkolehteä, ja on selvää että jokainen valitsee aiheen, näkökulman ja vastaavan. Suurin osa torjuu spammibotteja. Jokainen bannaa joskus jonkun keskustelijan tai deletoi yksittäisen kommentin. Osa valitsee löyhemmällä ja osa tiukemmalla kammalla. Kyseessä ei kuitenkaan teknisesti ottaen ole "sananvapauden rajoitus" kovin merkittävällä tasolla. Sillä lausuja voi mennä vaikka omaan blogiinsa sanomaan tämän saman asian. Selvästi sananvapauden rajoittaminen tapahtuu jollain hyvin marginaalisella ja tarkasti rajatulla tavalla. Sen relevanssia on ainakin liioiteltu. Kenties se on nykymaailmassa jopa merkityksetön. Sananvapauden kannalta ongelmana nykymaailmassa ei ole se, saako median kautta äänensä kuuluviin, vaan se saako siitä turpiinsa.

On toki hyvä muistaa, että mielipide ei ole tietoa. Tiedelehden kokema pula on osa tätä. Samoin vaikkapa tässä blogissa sivuttujen pseudotiedeaiheiden. Mutta -aivan kuten Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria kertoo- on samalla selvää että julkaisulinjan mukana tulee myös mielipiteitä. Hänestä jopa siinä määrin että mitään "minun mielestäni" -ilmaisua ei kaivata tai tarvita ; Minun mielestäni asia on niin että osa asioista on mielipideasioita ja esimerkiksi evoluutioteoria on tieteellisen debatoinnin eikä mielipiteen asia. On kenties syytä täsmentää että mikä on humanistista tai maailmankuvallista koristelua tämän ympärillä ; Kun sitä maailmankuvallista tauhkaa kuitenkin on itse kullakin ja monesti kaikki eivät ole niin supertietäjiä että tietäisivät filosofiasta, eksistentialismista ja skientismistä kaiken niin että ilman apua erehtymättä ymmärtäisivät mitä kirjoittaja tarkoittaa ; Suurin syy omiin sekaannuksiini ja jopa kohtaamiini suuttumuksiin on johtunut "yleisön yliarvioinnista" ; Ihmiset eivät ole tunnistaneet mitkä kohdat ovat olleet asiaa ja mitkä siihen liitettyjä näkökulmia ja tulkintoja ja merkityksiä.

Kuitenkin Tekno Kekolla on takanaan fiksu huomio. ; Oma näkökulma tunkee kaikkeen mukaan. Näin on myös tässä blogissa - jossa tyylilajit ovat vaihdelleet kuivasta munapääskeptismistä kelmeään stand-up komiikkaan jonkinlaiseen vittumaiseen mielipuolistuneeseen ajatuksenvirtaan. Aiheet ja näkökulmat ovat olleet "jopa satunnaisenoloisia", ja moninaisia, mutta siitä huolimatta on paljon aiheita ja näkökulmia joista en ole kirjoittanut. Ja vaikka aiheena olisi tiede, ja olen pyrkinyt osuvuuteen, on seassa taatusti virheitä. Takana on kuitenkin ollut julkaisulinja. Laatuvaatimukseni, soveltamani tyylit ja muut eivät ole olleet kenties kovin harkittuja tai konsistentteja, mutta ne ovat kuitenkin olleet omiani. (Mikäli olen onnistunut, saanen "yleiseltä mielipiteeltä" jonkin sellaisen tuomion minkä olen kuullut hikipedialle annetuksi ; "Internetin pimeän puolen pyhäkoulu".)

Itse asiassa kun olen usein linkittänyt toisten teksteihin, tai referoinut johonkin filosofiin, en voi mitenkään soluttaa vastuuta vain heille. Sillä linkittäminenkään ei ole mitään viestinviejän työtä. Toki toisen työn copy-pasteaminen olisi plagiointia, mutta linkin laittaminen on siitä huolimatta tiedotuksellinen julkaisulinjatemppu. Et tietysti ole suoraan vastuussa siitä mitä toiset sanovat ja tekevät, mutta linkkaaminen on julkisuudenantamista. Ja näkökulma sille missä sävyssä tämä tehdään on omasi ; Haluatko dissata, kehua, antaa ideologista tukea antamallesi lähteelle. Kas, siinäpä on niukasti tilaa näköaloille - kirjoittaja haluaa tehdä elämässään muutakin kuin kirjata tuhansia sivuja näkökulmia jokaisesta linkistään - ja runsaudenpulaa potentiaalissa.
Mutta kun viesti on minun valitsemani aiheeltaan ja tyyliltään,
ja ennenkaikkea kun viestin vastustus iskee identiteettiini,
niin miten viestinviejän muka voi erottaa viestistä?

4100 blogaus.

2 kommenttia:

M kirjoitti...

Kyllä nuo "vanhakantaiset" mediamallit minusta toimivat ihan hyvin, aivan uskottavia ja hyviä huomioita.

Mitä tuo skientismipuoli oli tuossa tekstissä? Kaipaatko sittenkin niihin vanhoihin järjestelmiin kun vallan murtuminen ei innosta?

Käsittelet myös laatua kuin se olisi jokin objektiivinen asia. Yhtä kiinnostaa äiti, toista tytär.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Eivät ne näkemykset vääriä ole. Irrelevantistuneet, ovat vähemmän osuvia kuin keksimisaikanaan. Kuvaavat toki joitain puolia erinomaisesti.

Kommunistien maailmassa media on keskusjohdettua, autoritaarista, "valtionradion logiikkaa". Eco taas puhuu selvästi televisiosta. Netti on vielä sumuisempaa. Ihminen luo itseään lietsovan median. ; McLuhanin nostin esiin juuri tässä mielessä.

Skientismiä nyt vaan on, koska täytyy olla jokin josta harhautua eskapistiseen hypertodellisuuteen. Muutenhan se ei olisi harha. ; Lisäksi käytin sitä esimerkkinä siitä miten ylhäältä-alas -malli ei toimi. "Yle on vihervassariroskaa, evopropagandaa..." -lausunnot kuvaavat sitä suhdetta mediaan, riittää jos on eri mielipide lähtökohdissa. Selvästi media ohjaa ajattelua, mutta "irrelevantisoituneesti" verrattuna aiempaan.

Ja laadusta ; On useita eri laatukriteereitä, ja osalle minä olen keskivertoa huonompi. Kaikilla on sama. Olipa kriteeri sitten hauska tai käsitöiden hankinta. Hakukoneet saavat tässä ison vallan, piilovallan. Hakukoneohjelmointi edustaakin sitä mikä vanhoillisessa mediavallassa enää on jäljellä. (Tosin google teki tästäkin populisminmakuista.)