 |
| Tervetuloa suosikkipoteroon |
Onneksi asian sijasta voi katsoa ihmisiä jotka puhuvat asiasta. Ja tässä ollaan tutuissa merkeissä. Jälkiviisaudessa ja syyllisten hakemisessa. "Kotimaassa" kirjoitettiinkin siitä, miten "Suunta, johon nähtävästi tragedioiden jälkeinen aika on viemässä, on todella hankala niin nuorten kuin nuorten kanssa työskentelevien aikuistenkin näkökulmasta. Nuoria pitäisi leimata riskinuoriksi ja kun jotakin tapahtuu, aikuisten olisi pitänyt tietää ja nähdä jostain kristallipallosta etukäteen. Vaikka nuorten elämään puututtaisiin heti, kun he ovat ensimmäisen kerran haukanneet happea, emme voi estää Myllytullin, Kauhajoen tai Jokelan kaltaisia tragedioita. Maailma ei ole hallittavissa. Aina tulee se, josta kaikki sanovat: "En olisi ikinä uskonut hänestä"." Jälkiviisaudessa on aina kysymys epäsymmetrian purkautumisesta ja ns. hallinnan harhasta. Asiat ovat yleensä jokseenkin ymmärrettäviä. Ja ihmiset sekoittavat tämän samaksi kuin deterministisyys. Että pitää tietää ennalta. Kun merkit voidaan lukea jälkikäteen, ajatellaan että niiden tunnistaminen etukäteen olisi jotenkin helppoa. Kuitenkin elämä on tiedon ja epätiedon kanssa kuten pokeri. Peli jossa taito vaikuttaa ennustamiseen, mutta jossa jälkikäteen tapahtuva tilastojen selittäminen on kuitenkin helpompaa kuin ennustaminen etukäteen.
Toisaalta syyllisten hakemisen kohde kertoo paljon kertojastaan. Lähinnä sen, mitä hänen ideologiansa vihaa, vastustaa ja pelkää. Ratkaisut taas kertovat siitä mihin luotetaan. Ja suomalaiset tuntuvat luottavan valtioon. Jos otetaan kombinaatio selityksistä ja avuista saadaan kohtuu yleiset kombinaatiot "Loogisia selityksiä ovat esimerkiksi huonot kotiolot, kaltoinkohtelu, koulukiusaaminen tai jopa se, että henkilö on ollut syrjäänvetäytyvä. Kun loogiset selitykset on kartoitettu, pannaan asialle ennaltaehkäisevä tiimi. Siihen kuuluu moniammatillinen työryhmä, jossa on poliiseja, opettajia, lastensuojelun väkeä, ehkä seurakunnan työntekijä, koulukuraattori, koulupsykologi ja nuorisopsykiatrian edustus." Luterilaisuus on etatistinen. Ja siksi yhteiskuntamme on hyvin syvästi uskonnon hallitsemaa ; Valtionuskonnon kiistämisargumentaatiosto perustuukin osittain siihen, että tätä valtaa ei tunnusteta tai tunnisteta. Kriisit kuitenkin näyttävät, että kenelle valta on annettu muutoinkin. Kirkon kohdalla historia näyttää mistä tämä saattaa johtua ; Kirkolla on ollut yllättävän paljon toimintaa joka on vasta melko myöhään siirretty valtion hoitoon. Ja tästä huolimatta kirkko toimii monesti de facto valtion muiden järjestelmien paikkajärjestelynä. Eli jos valtio ja kunnat eivät hoidakaan jotain joka pitäisi, niin kirkko tulee auttamaan. Ja sillä on arvokeskustelussa lausunnongeneroimislupa. Kirkon etatistinen vaikutusvalta ei ole kovin institutionalisoitunutta. Instituutio on näkyvillä ja vallassa lähinnä symbolein ja verkostoitumissuhtein
1: Esimerkiksi Piispa Kari Mäkisen "keskiluokkaisuuskannanotto" nosti aikanaan ansaittua ihmettelyä. hänen vuosiansionsa olivat edellisenä vuonna 111 667 euroa ja arkkipiispana hän on Suomen valtiollisen protokollan kohdalla sen ylimmässä päässä. Etenkin jälkimmäinen muistuttaa että valtio ja kirkko ovat hyvinkin tiiviissä yhteistyössä. Ja valtaosa kirkon toiminnasta menee siihen että se keksii tämänlaisia "keskiluokkaisuuskannanottoja" joilla hämärretään varallisuus-, status- ja valtasuhteita. Ja kirkon kohdalla näitä yleensä vähätellään raskaasti.
Tosin ihmettelen hieman sitä, että kotimaassakin etsittiin ratkaisuja syrjäytymisen ehkäisemisestä. "Ennaltaehkäisyä on se, että on nuoren elämässä on riittävästi turvallisuutta, rakkautta ja toimintaa. Kahta ensimmäistä yhteiskunta ei voi tarjota, vaikka nuoren ympärillä hääräisi kuinka moniammatillinen tiimi. Jälkimmäistä voi. Palkattakoon siis koulupsykologien sijaan nuorisotyöntekijöitä ja lakkauttamisen sijaan perustettakoon nuorisotaloja. Tyttöjen taloja. Poikien taloja. Tarjottakoon harrastusmahdollisuuksia." Jos esimerkiksi katsotaan minun elämääni, niin harrastukset ja niiden puute eivät olleet se ongelma. ; Uskoisin että syrjäytymisen, kiusaamisen ja väkivaltaan aktivoitumisen välillä on yhteyksiä. Ja argumentit avun suunnasta ovat näitä siksi että tämä yhteys tunnistetaan.
1: Tosin en ymmärrä miten turvallisuus on yhtään mitään muuta kuin poliittista ihmisjoukkoilua. Jota taas on klassisesti hoidettu esimerkiksi poliisein, katutietoisuuden, ensiapukurssein, itsepuolustuskurssein ja varashälyttimin ja monen muun vastaavan keinon kautta. Yhteiskunta ei voi torjua jokaista rikosta, mutta turvallisuuteen se pystyy kuitenkin hyvinkin merkittävissä määrin. Kenties koulun pihan vartija jolla on lupa pamputtaa ja kaasuttaa olisi monellakin tavalla hyvä keino kontrolloida koulukiusaajia.
Osa selityksistä on hallinnan harhaa ja osa ratkaisuehdotuksista voi taas olla ihan pelkkä rauhoittelustrategiaa. Jos ihmisillä on turvaton olo, valtion voi kannattaa valehdella heille ja viitata asioihin jotka tuovat lohtua sitä kautta että niiden uskotaan toimivan sen sijaan että viittaisivat johonkin objektiiviseen väkivaltaisuuden vähentämiseen. Asiapohjatasolla nämä viittaussuhteet voivat olla hyvin erikoisia. Korrelaatio viittaa yhteyteen, mutta se ei ole kausaatio. Kausaation ratkaisu onnistuu yleensä vasta verkostoituneemmassa korrelaatioiden sumastossa.
Mieleeni tulee vertaustilanne uskontojen rikollisuuteen. Tilastot näyttävät että rikolliset alueet ovat keskimääräistä uskonnollisempia. Uskonto tuskin ajaa mitenkään automaattisesti rikoksiin. Turvattomuus alueella sen sijaan voi ajaa ihmisiä hakemaan lohtua uskonnoista. Samoin kiusaamisessa on huomattava se, että kiusaaminen itsessään aikaansaa syrjäytymistä jota on hyvin vaikeaa parantaa harrastustoiminnalla. Muistan omilta kouluajoilta sitä, miten kaverit välttivät seuraa koulussa ja julkisilla paikoilla koska siitä voi seurata sellainen asia kuin itsekin kiusatuksi tuleminen. Harrastuspuoli oli kunnossa, mutta se ei ikään kuin helposti kykene pureutumaan. Lisäksi jos on riskinä tulla kiusatuksi joko:
1: Nuorisotalolla jossa on paljon nuoria. Ja jos siellä on aidosti kivaa, myös kiusaajat haluavat sinne. Vahtiminen on vaikeaa. Opettajat tietävät että vartijan hommat ovat taitolaji. On helppoa vaatia valvontaa ja vastuuta opettajille, mutta tosiasiassa tupakointi ja kiusaaminen voidaan tehdä syrjemmälle sysien ja piilottaen. Itse asiassa keskiverto kiusaaja tekee juuri näin. Toki asiantunteva ja noheva nuorisotyöntekijä tai opettaja voi auttaa paljonkin. Se vain vaatii sen taidon.
2: Mielestäni oleellisin, kiusatuille ilmiselvä ja muille kenties vieraampi, kulma on se, että koulumatkat ovat käteviä paikkoja saada turpaan. Monenlaista voi tapahtua matkalla sinne tai sieltä pois. Ja tätä valvomaan on vaikeaa saada nuorisotyöntekijöitä, muuttuu syrjäytymisen, harrastusaktiviteetin ja kiusaamisenkin suhteet erikoisesti.
Näkisin että harrastusaktiviteetti on hyvä muille nuorille paitsi kiusatuille. Se varmasti auttaa syrjäytymiseen. Ja tämä yksinään on riittävä argumentti rakentaa niitä. Kuitenkin samalla ajatus siitä että älyllinen ja aktiivinen nuori voisi olla kiusaussolmussa tuntuu olevan monille käsittämätön. Ja tässä tulee vääristymä jossa tila nähdään ratkaisuna sellaiseenkin mitä se ei ratkaise.
1: Syy lienee siinä että aikuisten maailmassa taidoilla tekee jotain. Lasten maailmassa nörtit taas ovat klassinen kiusaamisen kohde. Harrastaminen on kivaa, mutta se ei poista ongelmia. Kiva on ikävän vastakohta, mutta kiva ei ole samaa kuin ongelmien ratkaisu.
2: Toinen syy lienee se, että ns. fyysisen väkivallan maailma on hyvin suurelle osalle ihmisistä täysin vieras. Neuvoja tulee ihmisiltä joiden kokemusmaailma ei ole edes raapaissut ilmiöiden pintaa. Tällöin ihminen helposti siirtää itsensä ongelmaan ja sen ratkaisuun ja ratkoo ongelmia aivan eri kontekstissa olevan elämän ratkaisupakoilla. Ja juuri tämän vuoksi ihmiset hakevat ratkaisut ja syylliset sillä tavalla kuin hakevat. Projisoimalla.
Kenties kiusattujen tuomitseminen potentiaalisiksi murhaajiksi auttaa. Se nimittäin tuo sen ainoan pelotteen jonka kiusaajat tunnistavat. Kiusaajat käyttävät väkivaltaa ja tämän maailman kielipelit ovat niitä jotka he tuntevat ja jota he noudattavat. Muu on mahdollista, mutta enemmän bonus kuin jotain jota kannattaa olettaa. Se toki tuottaa lisää ikävää kiusaajien elämään. Mutta toisaalta heillä on joka tapauksessa helposti perusasenne, jossa maailma potkii potkittua ja että aikuinen on vain vihollinen joka naivin hyvää tarkoittaen kuvittelee että soosoopuhe kansliassa tarkoittaisi muuta kuin sitä että kotimatkalla tulee entistä pahemmin turpaan.
Ja tämä on se minun poteroni. Se ei kenties ole absoluuttinen totuus, mutta se muistuttaa siitä syvästä epäluottamuksen ja varovaisuuden kulttuurista jonka ihminen oppii melko pian väkivaltaympäristössä. Luottamus on se, joka ensimmäisenä menee. Ja avun hakemisessa sitä vaaditaan, ikään kuin omana aktiivisuutena. Valitettavasti luottamus on se, joka palautuu viimeisenä jos ollenkaan. Ja jos strategia nojaa sen varaan, se ei oikeasti ole mikään toimiva strategia vaan kiusaamiseen puuttuvien oman mielen hyvitystä. Että on tehty edes jotain. Sillä, autetaanko vai häselletään ei ole tässä kontekstissa väliä.
Tässä häseltäjien valtakunnassa kiusatun kantilta maailma näyttää siltä että siellä on kahdenlaista valtaa (a) sitä joka napataan vaatimalla luottamusta illusionaariseen joskin hyväntahtoiseen apuun vedoten (b) sitä valtaa joka hankitaan rakentamalla oikeutettua pelkoa. Itse olet tässä vain pelinappula, muiden tarpeiden täyttäjä - sekä kiusatun että auttajan.
On tavallaan kiinnostavaa, että pohjimmiltaan kiusaaja tukee ja vahvistaa yhteisön arvomaailmaa montaakin kautta ; Kiusatuksi päätyy tavallista helpommin olemalla "outo" tai "poikkeava". Eli arvojen noudattamattomuus johtaa kiusaamiseen. Toisaalta kun kiusaaja tuottaa turvattomuutta ympärilleen, ihmiset selittävät ja hakevat helposti ratkaisuja vakiintuneista ennakkonäkemyksistään. Muutos tästä nähdään syyksi kiusaamiselle, vaikka tosiasiassa vika on lähtötilassa ja sen suvaitsemattomuudessa. Ja auttajat häseltävät omilla arvoillaan niitä vahvistaen, ja muut näkevät mitä arvoja auttamishaluiset hyväntekijät noudattavat ; Tehokkuus auttamisessa - No, sitä taas on vaikeampi nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti