sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ryhti ; Kun tyyli kohtaa tarkoituksen

Sarjakuvissa ja elokuvissa sankarit kuvataan usein hieman etukumarassa asennossa. Tästä niska eteenpäin sojottamisesta hyvänä esimerkkinä on "Arrow" -sarjan mainonnassa käytetty profiilikuva. Luultavasti tämä asento tuo jonkinlaisen kulmien alta katsomisen, valppauden ja vaarallisuuden vaikutelman jolla halutaan kuvata sankarin jotain puolia.

Tai siis yleensä.
Kuitenkin jos katsotaan ritarikuvastoa, ihanteena on ollut suora ryhti ja ylväs eteenpäinkatsominen. Tämän voidaan nähdä kuvastavan rohkeutta ja statusta. Alaspäinkatsominen ja kumartelu kun on ollut alamaisuuden merkki. Siksi onkin tärkeää että ritari ei kumartele etukumaraan näyttääkseen vaaralliselta. Hän päinvastoin paljastaa kaulansa ja leukansa.

Pohjimmiltaan kysymys ei kuitenkaan ole pelkästä ryhdistä ja sen tuomasta vaikutelmasta. Jokainen toimistotyöntekijä tietää että mukaan liittyy myös ergonomiaa. Huonossa ryhdissä rönöttäminen tuottaa selkäkipuja. Tällä on oleellinen osa myös ritarin ja gentlemannin elämässä. Esimerkiksi panssarin kantaminen onnistuu jos ei anna painon lyhistää itseä kasaan. Hyvällä ryhdillä paino minimoi selkäkivut ja maksimoi sen ajan jolla metallia voi pitää yllä.

Itse asiassa jos miekkailua harrastaa pidempään, sillä on vaikutusta yleiseen ryhtiin. ; Onkin huvittavaa huomata, miten harjoittelu tuottaa renessanssiajan maalauksista tutun ritarimaisen ryhdin ikäänkuin sivutuotteena. Voidaan jopa sanoa, että pään ja hartioiden asento on kenties helpoin tapa jolla pystyy suoraan näkemään toisen harjoittelumääriä. ; Kysymys ei siis ole pelkästään statuksenhausta vaan siitä että harjoittelu ritariksi vaikuttaa ryhtiin hyvin odotettavissa olevalla tavalla. Ja näin ryhti kuvaa ritarillisuutta ja ylväyttä muutakin kautta kuin jonain symbolisen tapakasvatuksen opettamana konventiona ja asemannäyttämiseen liittyvänä asentona. ; Oikealla tavalla harjaantunut lihaksisto liittyy oikeaan asentoon paljon syvällisemmin.

Pään asennot eivät ole satunnaisia
esimerkiksi tässä "Gladiatorian" (n.1430 jKr)
sivussa. Se on aivan yhtä oleellinen kuin
se, miten aseesta pitää kiinni.
Ryhti, mukaanlukien pään asento, vaikuttavat konkreettisesti tasapainoon. Tämä on aivan konkreettista ilman panssariakin. Ja koska panssari yleensä lisää paljon raskasta painoa kohtuullisen ylös (pää, hartiat jne.) se vaikuttaa tasapainopisteeseen. On tärkeää tiedostaa että kamppailun taito koostuu hyvin monen pieneltä tuntuvan asian huomaamiseen. Kun otetaan huomioon kaatamisen ja vaikka nivellukkojen mekaniikkaa, voimme huomata, että luut liittyvät yhteen ja siksi pikkosormennivelmanipulaatio tarjoaa mahdollisuuden muuttaa toisen lantiota. (Mikäli toinen ei halua murtaa sormeaan, that is.) Pää on kiinni niskassa ja tämä on kiinni lantiossa joka on yhteydessä maahan. Päänhallintaotteiden avulla toisia voidaan heittää maahan, ja asennolla on vaikutusta siihen miten paljon voimaa tarvitaan kaatamiseen. Lisäksi pää kuitenkin on korkealla painopisteen yläpuolella oleva pallo, jolla on painoa. Jo tämä tekee siitä tasapainon kannalta hyvin oleellisen.

Kautta aikojen on tiedetty,
että sankarin on, paitsi tehtävä
sankaritekoja, niin myös
tehtävä herooiset aktiot niin, että se
sankarointi myös näyttää hyvältä.
Tällä on sinänsä merkitystä. Minulla on aina ollut melko huono ryhti. Sitä on yritetty saada kuntoon mitä erilaisimmin keinoin. En ole yleensä ollut kovin kannustunut. Motivaatio on puuttunut. Ryhtini ei edelleenkään ole hyvä, mutta se on huomattavasti parempi. ; Tähän blogin taustakuvaksi laitettu kuva on etukumarassa, vaikutelman vuoksi ja siksi että siinä pitäisi ikään kuin olla nukkuva tai pyhää kokeva sellaisessa kombinaatiossa joka heijastelee agnostisuuttani. (Se teidän Jeesuksenne kiinnostaa ja nukuttaa minua.) Ryhti on tässä huono esteettisin syin. Luultavasti hieman samoin syin miksi "Arrown" tekijät ovat päätyneet tiettyyn pään asentoon mainoskuvissaan.

Samoin Helsingin Sanomien "maskissa olevan" kuvan kohdalla voidaan huomata että kuva näyttää etukumaralta. Syy on se, että olen etukumara. Luultavasti tämä kuva on valittu juuri siksi että se tarjoaa "Arrowmaisen" esteettisen asennon. Se sisältää jonkinlaista tyyliä. Asennossani on minua häiritsevä määrä yksityiskohtavirheitä - ainut tekosyyni on se, että se on otettu kesken tekniikkaa kun olen juuri siirtämässä jalkojani ja siksi olisin halunnut leikata kuvan lantion kohdalta katki. Näyttää että jalat olisivat yhdessä ja kuva vaikuttaa tasapainottomalta ja hyvin homoseksuellilta. Tarkemmassa analyysissä voi kuitenkin huomata, että tosiasiassa pääni asento ei ole niin huono. Sen huomaa kun katsoo asiaa niskan kautta. Ja sitten huomaa, että maskin läpi paistaa nenää ja leukaa. Ja tajuaa, että syynä on se, että minulla on merkittävän pieni pää. Maskini on tehty normaalikokoiselle ihmiselle ja se on yksinkertaisesti sen verran suuri, että se enemmänkin roikkuu kaulalla kuin on kunnolla päälakea suojaava maski. Tämä luo illuusion huonommasta asennosta kuin mitä siinä onkaan.

9 kommenttia:

Jklak kirjoitti...

Minua on kummaksuttanut miksi monissa urheiluvaate ja tilpehööverimainoskuvastossa varsinkin naiset kuvataan "lonkkalevossa" tai muuten ryhdittömässä ja heikossa asennossa? Joskus mallit ovat heikkoja malleja mutta joskus atleettisiakin ja silti fotot valitaan vastaaviksi?!?

Kypärän paino niin historiallisessa miekkailussa kuin kendossakin tulee monelle harjoittelijalle yllätyksenä. Varusteissa ei voi olla flegmaattisena....

Jklak kirjoitti...

Fakta on että kuva joka on napattu tekniikkaa tehdessä on vailla menneisyyttä ja tulevaisuutta. So asento pitäisi tulkita tätä seikkaa vasten.

Myös ajatus että harjoittelu itsessään korjaa virheitä on yleinen. Pidempään harjoitelleet (mitä tahansa) auliisti myöntävät että muutosta kohti pitää sitkeästi ponnistella....

Tuomoh kirjoitti...

Kuva joka on napattu tekniikkaa tehdessä on oleellinen. Toki tekniikan toimivuuden kannalta ratkaisee lähinnä järjestys ja struktuuri kontaktissa ja dynaamisuus sen jälkeen.

Mutta jos katsoo laatikkoa nostavaa, joka aluksi pitää selkää suorana ja lopuksi selkä suorana, mutta nostaakin köyryssä, niin tekee väärin. Kysymys on ergonomiasta. Ja kaikki kohdat pitää katsoa tätä taustaa vasten.

Ja kyllä harjoittelu korjaa itsestään virheitä. Ainakin meillä harjoittelu ei nimenomaan ole pelkkää tekemistä. Harjoittelu on päämääräsuuntautunutta tavoitteellista harjoittelua. Pelkällä tekemisellä tulee helposti henkilökohtaisia virheitä, jotka kasautuvat ja pahentuvat ja luutuvat pinttymiksi joista pois opettelu on harvinaisen työlästä. (On erityisen hyvä perseilijä siis, jollain tavalla.) Siksi meillä on kouluttaja, jotta tekeminen muuttuisi harjoitteluksi.

Toki tässä on poikkeuksia. En tiedä mitään muuta tapaa harjoitella kypärän kanssa näkemistä, kuin kypärän pitäminen päässä ja sen kanssa puuhastelu. (Monia yllättää miten vähän keskiaikaisen kypärän läpi itse asiassa näkee. Treenimaski nyt on enemmän vaan sellainen huntu joka ei näköä haittaa)

Jklak kirjoitti...

No enhän mä väittänytkään ettei kuva olisi oleellinen, vai muotoilinko huonosti että sait sellaisen kuvan? Tarkoitin että kaksiulotteisessa kuvassa ei näy kaksi eikä varsinkaan kolmiuloitteinen liike. Ei henki eikä paino. Kyllä Quasimodokin voi tehdä toimivaa ja hyvää tekniikkaa vaikka annetut olosuhteet ovat heikommat kuin muilla.

Sama juttu jos katsoo still-kuvia nuolesta. Se näyttää olevan paikallaan vaikka oikeasti on kiihtyvässä ja sitten hidastuvassa liikkeessä joka vielä vääntyilee lentäessään nuolen lentäessä akselinsa suhteen.

Esim jodossa tekniikka liikkuu valmiusasennosta toiseen ja kolmanteen mutta siirtymiset ovat muodosta vapaita koska jokainen tilanne ja vastapelaaja on uniikki.

Tekniikka voi näyttää ulkopuolisen silmin täydelliseltä ja jopa tallenteessa mutta harjoittelijat tuntevat tekniikan suunnan ja voiman vartalollaan, mikä vaikeasti välittyy kuvaan tai tallenteeseen.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Tottakai jokainen karkeistus tuhoaa informaatiota. Kuva tuhoaa helposti enemmän kuin video. 3D -video näyttäisi jo enemmän. Mutta lopullinen asia on luuston asennosta ja siinä on kysymys asteista ja millimetreistä ja jännitetyistä vs. rentoutuneista lihaksista ja muusta ihmeellisestä. Ja tätä kautta oikea tilanne pitää sisällään "emergenttejä piirteitä"

Mutta ennen kuin menemme "Olemisen porteille" Enqvisteilemään, eli mainitsemiisi hienouksiin, on hyvä muistaa että osa virheistä kyllä paistaa esiin kuvista.

Quasimodo voi tehdä hyvää tekniikkaa, mutta rakenne tuo ylärajan. Quasimodo tekisi ilman hunchbackiaan vielä parempaa tekniikkaa. On kiva olla välistä Wilsonisti "Konsilientti". Jos tekniikka näyttää jo valokuvassa paskalta, se on sitä todennäköisesti myös livenä. Hyvän näköinen tekniikka voi sitten aina "kusta". Siksi sitä harjoittelua tarvitaan niin pirusti. Ja ilman itsekriittisyyttä se on vain tekemistä.

Jklak kirjoitti...

Jep, tämä vatii tietty konkordanssia opettajan ja oppilaan välillä jotta oppilas havannoi ja myöntää kulloisenkin kehityskohteen.

"Herman Hesse kirjoittaa lasihelmipelissään: "Pienempi näkee suuremmassa sitä, mitä hän kykenee näkemään." Nähdään vain juuri oman epätäydellisyyden, oman mittapuun mukaan; tässä ei ole mitään muutettavissa - Inagaki Genshiro"

Oman itsekriittisyyden ylläpito yhdistettynä haluun harjoitella ja aidosti muuttua, muuttaa omaa tekemistään vie eteenpäin. Sitä kait se omahyväisyyden ja egon voittaminen on?

Jklak kirjoitti...

Sisäinen ryhti näkyy ja tuntuu esim valmiusasennoissa. En sanoisi ja väittäisi sitä "henkiseksi ryhdiksi" koska oman kokemusmaailman perusteella niillä on eroa. Koen että em. asioista on haastavaa muodostaa virkkeitä....

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Ymmärsin mitä tarkoitit. Mutta en hyväksy sitä kovin suurena totuutena. ; Se vastaa toki sitä miltä tuntuu tehdä jotain tekniikkaa. Mutta en ottanut fenomenologista kantaa. (Saman tien voisi puhua einsteinin suhteellisuusteorian suhteesta naiseuteen. Sitä on tehty. Mutta. Miksi?)

Kokemusmaailma lienee huono konsepti lähestyä asiaa joka on puhtaasti mekanistinen.

On totta, että sisäistä asennetta tarvitaan, mutta kaava meneekin siten että ilman oikeaa formia ei missään tapauksessa ole struktuuria. Aivan vituna sennoitunut aloittelija jolla on jalat väärinpäin on lattialla välittömästi. Period.

Samoin kyttyräselkä voi pyyhkiä lattiaa monilla. Mutta jos katsotaan mitä hän tekisi samalla harjoitusmäärällä ilman kyttyräselkää, huomataan muutos. Ja se ei ole puolella.

Toki meilläkin on harjoitteita, joissa vain otetaan asento ja toisaalta samassa asennossa yritetään ottaa jotain puolustajan takaa. Käytännössä ero ei näy ulospäin, koska kysymys ei ole asettelusta vaan lihasten jännittämisestä jne. Mutta syynä on enemmänkin se, että tietoisuus ei käsittele joka ikistä yksittäistä lihasta erikseen. ) Arkikokemus ja kokemusmaailma hukkaavat siis saatanasti informaatiota. Jokaista lihasta miettimällä on kuin tuhatjalkainen etsimässä saappaita. Mutta se ei tarkoita sitä että pohjimmiltaan kysymys ei olisi mistään mekaniikasta.

Se, että ki -filosofian naamioi fenomenologiaksi ei ole hyve. Se on hengellisten konseptien naamiointia eihengellisiksi. Ja vaikka minulla ei ole "niin hirveästi" sitä vastaan jos joku on hengellinen (kunhan ei minua käännytä) on tämänlainen jotain jota kohtelen kyllä hyvin tiukasti.

Jklak kirjoitti...

En ole perehtynyt fenomenologiaan mutta en ainakaan ole pitänyt itseäni Heideggeriläisiä sisältöjä ajattelussani kannattavana. Monilla itämaista liikuntafilosofiaa tutkineella tietty tällainen yhteys on [Tapio Koski, Timo Klemola jne).

Jotenkin olen ajatellut että tietoisuus ja tarkoitus voivat toimia ilman "sisäistä dialogia", mutta tämä ei minusta tarkoita sitä mitä "intuitiolla" yleisesti ajatellaan - kuten jotan esoteerista perimmäistä mutu-tuntumaa, asioiden syvimmästä olemuksesta. Minusta kata on harjoituksessa lähinnä oppimisalusta josta opettaja poimii (jos osaa) harjoittelijaa eteenpäinvieviä harjoitteita. Jotka tosin toimivat vain harjoittelun, oivaltamisien ja falsifioinnin kautta.

Esim että on eriasia vain varata tukijalkaan kuin samalla sekä työntää sitä kohden tukipintaa ja kannattaa itseään tukipintaa vastaan.