 |
| Kun yksi tuulimylly kaatuu, oliko se taistelun arvoista? |
Ja nämä perustelut kohtaavat käytännössä Euthyfronin dilemman tai jonkin sen muunnelman. Tässä yksinkertaisesti kysytään, että miksi Jumalalla on valtaa määritellä moraali. Ja tässä päädytään siihen, että joko
1: Jumala heijastelee jotain korkeampaa moraalilakia, jolloin voisimme viitata tähän moraalilakiin ilman Jumalaa ja tätä kautta ateistinen etiikkakin olisi mahdollista riippumatta siitä onko Jumala olemassa vai ei.
2: Onko hyvä vain siksi että Jumalalla on tietyt ominaisuudet. Tällöin moraali muuttuu ihmisen kannalta mielivaltaiseksi. Esimerkiksi jos uskot että Baal olisi Jumala, niin objektiivisen moraalin mukaan on hyvä uhrata ihmislapsia.
+ : Ongelmaa on yritettuy ratkaista. Ja niissä on erikoisia seuraamuksia. Esimerkiksi William Lane Craigin ratkaisu sai jo aikaisemmin tilaa blogissani. Siinä nimittäin oli erikoinen seuraamus. Ongelma ratkesi, mutta se ikään kuin lakaistiin metatasolle. Samat kysymykset nousivat esille korkeamman kertaluokan kysymyksinä jotka olivat oleellisesti samat.
Tämä nähdäkseni kuvaakin hyvin Jumalan ja etiikan selittämisen luonnetta. Jumala ei ratkaise yhtään etiikan alkuperään, vakuuttavuuteen ja muuttumattomuuteen liittyvää ongelmaa. Se vain siirtää ne yhtä pykälää ylemmäksi. Tämä tarkoittaa sitä että teistillä on täsmälleen yhtä hyvät perusteet moraalilleen kuin ateistillakin. Karkeasti sanoen ateistit kuitenkin leikkaavat metautumisketjun - jota filosofisesti kutsutaan ikuiseksi regressioksi, jota pidetään aika laajasti päättelyvirheenä - ja päättää leikata sen vain yhtä pykälää aiemmin. Tässä mielessä ateistit suhtautuvat ongelmaan filosofisesti elegantimmin, leikaten ylimääräiset ja ratkaisun kannalta irrelevantit osat pois. Mutta toisaalta sekään ei oikeasti ratkaise ongelmia. Voidaankin sanoa että metaetiikan syvimmän ongelman kohdalla onkin kaksi suhtautumistapaa.
1: Teistit sanovat että ratkaisu Euthyfronin ongelmaan on, mutta että se on jotenkin mysteerinen. Jumala on siis tiedonantaja transsendentista ja järjen ylittävästä. Tämä ei ole ongelman ratkaisemista, vaan ongelman kutsumista ratkaissuksi siksi että oletetaan että sille on vastaus. Tämä on väite, toivo ja luottamus, ei perustelu.
2: Ateistit taas määrittelevät moraalin uusiksi, esimerkiksi lajinmukaiseksi käytökseksi. Tätä kautta objektiivisen moraalin määritelmä muuttaa luonnettaan sen verran että teistit eivät kenties hyväksy sitä. Mutta tässä uudessa määritteessä moraalin kannalta koko Jumalakysymys muuttuu turhaksi ja irrelevantiksi. Jos moraali on ihmisistä, ateisti voi sanoa, että kysymys ihmistä suuremmasta moraalin oikeutuksesta on turha ja typerä.
Oma ratkaisuni on se, että minulle etiikka on mysteeri. En väitä selittäneeni sitä. Ja tässä kulmassa objektiivisen moraalin ympärillä käyty keskustelu näyttää varsin erikoiselta. Se näyttää siltä, että jos jollakulla on punaiset hiukset, ja teisti selittää että väri on tukkaväristä, niin jos vastapuoli kertoo sen olevan synnynnäistä, teistit sanovat että toisen maailmankuvassa hiuksilla ei voi olla mitään väriä koska hiusväriä ei voi olla jos Jumala ei ole antanut taivaallista tukkaväriä. (Ja ateistit vastaavat tähän, että kalju ei ole hiusväri.) Kristityt sekoittavat usein oman moraalimäärittelynsä ja siihen liittyvän selitysksensä samaksi kuin ainut mahdollinen moraalin määritelmä ja sen selittäminen. Tässä keskustelussa ei ole voittajia. Ja se on vaarallista hermoille ja se voi aiheuttaa aivosolujen kuolemaa ja lukijan sokeutumista.
Karkeasti ottaen Euthyfronin dilemma on rakentava näkökulma, koska myös ateistit antavat sitä mukailevia vastauksia. Itse asiassa voidaan huomata, että:
1: Teisti joka selittää että Jumala on moraalin metrinmitta ja lähtökohta, ajautuvat oleelliseen kysymykseen siitä miten sitä metriä mitataan. Tässä nojataan tiettyyn kulttuuriin. Tästä seuraa kulttuurirelativismi. Otetaan oma uskonto ja sitä käytetään mittatikkuna myös kaikkiin muihin uskontoihin. Ratkaisu redusoituu siihen, että mikä uskonto valitaan ensiksi lähtökohdaksi, se uskonto voittaa. Ateisti kutsuu vastaavaa suoraan kulttuurirelativismiksi ja hän voi hyvinkin harjoittaa kulttuuri-imperialismia jossa hänen oma näkemyskulttuurinsa on mittatikkuna muille kulttuureille. Tämänlaisessa kisassa "voitto" on tietysti mielivaltaista, pohjimmiltaan sattumaa, koska se on kulttuurirelativismia.
2: Teisti joka viittaa moraaliarvoihin, rakentaa yleensä jonkinlaisen intuitioihin pohjaavan moraalimallin. Näin esimerkiksi Lutherin mallissa moraali on Jumalan moraalilaki joka on jokaisen sydämessä. Näin "Raamattu" ei modernin luterilaisen mielessä ole lakikirja yhtään enempää kuin luonnontieteen kirjakaan. Moraalidogmiston sijaan korostetaan omaatuntoa. Aivan vastaavalla asetelmalla on liikkeellä Sam Harris "Moraalisessa maisemassa". Harris korostaa että etiikka ei ole kulttuurirelativismia, eikä siihen tarvita kulttuuria tai uskontoja koska moraali on intuitionistista. Tässä ero on vain selityksessä. Siinä missä avuliaisuus nähdään hyveenä, Luther selittää tämän johtuvan siitä että jokaisessa ihmisessä on Jumalista hyvyyttä omantunnon kautta. Ja Harrisin kohden selitys haetaan tietysti evoluutiosta. Matt Ridleyn tapaan evoluution kautta selittäminen onkin ollut melko suosittua, ajattelu luonnontilasta vain anarkian, "hampain kynsin verisin" -mallisen olemassaolon taistelun metaforana ja aggression selittäjänä onkin yllättävän suuresti "mennyttä maailmaa".
En pidä kulttuurirelativismia oikein minään vastauksena. Presuppositionismi on alkeellisinta pseudotiede-salaliitto-hörhö-lepakonkakkalinjaman harrastamaa ajattelun nollapistettä. Jotain joka on halveksuttavampaa kuin pelkkä tyhmyys, koska siinä henkenä on se, että koulutettu hölmö pätee ja hakee mainetta ja saa sitä lähinnä siksi että maailmassa on paljon kouluttamattomia hölmöjä. Ja intuitionismiin sanon "trollimiehenä" hämmentämällä. Sanomalla jotain sellaista, että jos avuliaisuus ja sosiaalisuus ovat sinusta moraalisia, niin sitten evoluutio selittää sen. Ihan riippumatta siitä onko se ateistista evoluutiota vai teististä evoluutiota. Mutta en jää tähän. Menen pidemmälle.
Olen epistemologian kannattaja. Ja tieto-opillisesti intuitionismi ei yksinkertaisesti vakuuta. Mielestäni Erik Ahlman on tästä mielenkiintoinen mukaanotettava, koska hän nosti intuitivismissa esiin niitä puoliakin, joita Sam Harris jättää vähemmälle. Ahlman nojasi omaan intuitioonsa oikeuttaessaan intuitionistista etiikkaa. Hän oli fenomenologinen. Mielestäni yhteys fenomenologian ja intuitiivisen etiikkaan asennoitumistavan välillä on niin vahva, että käytännössä jos olet yhtä, sinun olisi syytä olla myös toista. Nämä ovat yhteensovitettavia, joten mitään ristiriitaa tässä ei tietysti ole, päinvastoin. Yhteyttä vain harvoin korostetaan riittävästi.
Evidenssiin liittyvät ongelmat voidaan liittää (a) arvostuslauselman antavaan henkilöön (b) arvostuksen kohteeseen ja (c) arvostuksen sisältöön. Euthyfronin dilemman soveltaminen on oleellista;
a -kohta on nimittäin aivan sama kuin tarkasteltaisiin Jumalaa. En toista aiemmin kirjoittamaani. Ihminen on intuitivistisessa moraalissa tässä kohden todellakin Jumala. Ratkaisu kenties saadaan, mutta se saadaan metauttamalla ongelma. Kun intuitionismi on jo itsessään metatason ratkaisu näihin ongelmiin, on ratkaisussa paha ikuisen regression maku.
b -kohdan ongelmana on Humen giljotiini. Sam Harris vastustaa Humen giljotiinia ja argumentoi tämän ympärillä. En ole vakuuttunut, mutta perustelut kuitenkin heikentävät tämän ongelmia sen verran että en moiti jos tämä kohta ohitetaan. Siksi minäkin ohitan sen. Se voi olla moraalisessa puolessa samanlainen muodikas "finnifilosofiongelma" kuin induktion ongelma pseudotiteilijöillä. Kenties oletuksenvaraista, mutta filosofinen ongelma ei ole niin suuri (useita vaikeasti uskottavia oletuksia sisältävä), että sitä ei olisi mahdollista ignoroida ongelmaa. - Kun hommat toimivat kaikesta huolimatta. Vaikka ei ole täydellinen, voi olla silti todella todella hyvä.
c -kohdassa on sitten erikoinen tilanne. Arvostuksen sisältöjen kohdalla ongelmana on se, että kun katsotaan intuitionistisia etiikkamalleja, niin niitä on tarjottu lukuisia erilaisia. Niiden analyysi paljastaa melko pian sen, että tosiasiassa intuitionistien mielestä ilmiselvät mallit ovat keskenään erilaisia. Ja siinä määrin missä jotkut "pienet alakokonaisuudet" intuitionistejen sisällä saavat keskenään valittua samanlaisia arvoja, he kuitenkin käytännössä priorisoivat niitä eri tasoilla. Intuitionisti ajautuu siis helposti siihen, että hän ensin valitsee yhden intuitionistisen mallin ja oikeuttaa sen vertailemalla sen mittareilla kaikki muut intuitionistiset mallit huonommiksi. Tämä on mielivaltainen, kun saman prosessin voi toistaa minkä tahansa mallin kohdalla. Tämä palauttaa intuitionistisen mallin siihen, kun vain valittaisiin jokin tietty uskonto. Pohjimmiltaan kulttuurirelativismia ja oman kulttuurin näkökulmaan jämähtämistä. Kysymyksessä on dogman valinta, eikä mikään universaali perustelu.
Ja näin ollen en ole vakuuttunut Harriksesta enkä Lutherista. En tosin osaa itsekään ratkaista moraalin ongelmaa. Kunhan heittelen etiikkaa ikään kuin se olisi olemassa. Tietämättömyys moraalin oikeutuksesta ja perimmäisestä taustasta kun ei tarkoita sitä että moraalia ei olisi. Sillä jos väittäisin että moraalia ei ole, esittäisin aika kovan väitteen jossa hyvinkin esittäisin tietäväni jotain. ; Olisi ristiriitaista sanoa että tiedän jotain siksi että en tiedä siitä. Tämä näyttää jostain syystä vaikeasti käsitettävältä asialta ihmisille. Että miten niin ristiriita tekee väiteketjusta huonoa perustelua, kun se tuntuu järkeenkäyvältä vaikka onkin ristiriitainen ja huono argumentti. (Minusta ongelma on heidän ymmärryksessään eikä siltä että logiikka pitäisi heittää mäkeen. Jos olet erimielinen, niin siinähän olet. Et saa viestiäsi minulle läpi minun hyväksymilläni keinoin koska minulle asiat pitää perustella.)
Esimerkiksi Ahlman päätyi eksistentialistiseen tematiikkaan jossa ihmisen on vain heittäydyttävä. Tämä johtaa käytännössä kulttuurirelativismiin. Tai siihen että vain päätetään että "Tuo on hyvä", eikä selitetä sitä mitenkään kun tuo asia vain on määritelty a priorisesti hyväksi. Kun moraali vain oletetaan, sitä ei tietysti edes tarvitse käsitellä johtopäätöksenä. Tällöin koko todistaminen ja syntytavan ilmituonti ja jopa ilmiön tieteellinen selittäminen. voidaan tietysti heittää harakoille. Sen ainut ongelma on vain siinä, että se on puhdasta olettelua, eikä etiikka eroa siitä että väittää kovaan ääneen eri asioita. Tosin, ei se mallintaminen näytä tältä osin muuttavan mitään. Arvokeskustelu näyttää aika pahasti siltä että ihmiset väittävät erilaisia asioita ja kutsuvat niitä perusteluiksi. Ja ilmeisesti uskovat että (a) toistaminen ja/tai (b) kovaa huutaminen ovat niitä prosesseja joilla väite muuttuu perustelluksi johtopäätökseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti