Törmäsin erääseen uusliberaaliin, jonka mielestä vapaa markkinatalous korostaa vapautta oikeuksien yli. Ja että ihmiset jarruttavat yhteiskunnan menestystä sillä, että ihmiset taas arvostavat yleensä oikeuksia, mutta vapaudet eivät saa arvostusta, eikä niistä välitetä ennen kuin niitä ei enää ole. ~ Hän täsmensi sanomisiaan korostamalla, että oikeus on oikeutta johonkin kun taas vapaus on vapautta jostain. Klassisesti vapaus on filosofiassa määritelty positiiviseen vapauteen, eli vapauteen johonkin ja negatiiviseen vapauteen, eli vapauteen jostakin. En oikein pitänyt - uusliberalismin lisäksi - siitä, että väitetään että positiivinen vapaus ei olisi vapautta ollenkaan, vaan jokin ilmainen (etu)oikeus joka saadaan kontrollilla. Ja että vain negatiivinen vapaus olisi vapautta.
Kuitenkin tässä määrittelyssä on takana jotain hyvin arkista. Ja tätä kautta jaottelussa on jotain arvoa. Se nimittäin kuvastaa jotain siitä, miten ihmiset arvostavat oikeuksia. Ja miten oikeuksien ja vapauksien kohdalla tilanne on niin, että negatiivisia vapauksia ei usein nähdä vapauksina. Ne ovat kuitenkin kaiken vapauden ytimessä.
Otan tästä hengestä malliesimerkiksi uuskonservatiivit, jotka usein korostavat sitä, miten symboleista voi tulla ihmisille hyvin tärkeitä. Esimerkiksi on valikoitunut Venäjän partavero. Pietari Suuri yritti eurooppalaistaa Venäjää ja siksi parrat oli verollepantava. Tämä aiheutti kapinointia. Parta voi tuntua pieneltä ja mitättömältä asialta taistella verissäpäin, mutta parta on tietysti maskuliinisuuden ja oman kulttuurin symboliikkaa. Parrattomuus taas edusti tämän jälkeen vierasta kulttuuria. (huvitttavaa kullä sitä kulttuuria jota uuskonservativisti itse edustaa).
Itse näkisin että tämä on enemmän sen alleviivaamista että symbolit ovat ongelmallisia. Että yhteiskunnan ei pitäisi tukea tälläisiä asioita.
1: Sillä jokaisessa symbolissa on jonkinlainen "Päivi Räsäs -ansa". Omatunto vs. laki -tilanteessa omatunto voi oikeuttaa veriseenkin kapinointiin kun omaatuntoa ensin ohjaillaan kätevillä ideologioilla ja niihin liittyvillä symboleilla. Uuskonservatiivi näkee tämän eksistentiaalisena arvona joita tule halata koska se takaa yhteiskuntarauhaa. - Joka temppuna vaikuttaa rehellisesti sanoen vahvalta suunnitelmataloudelta.
2: Ja lisäksi siinä on vahvoja teokraattisuuden sävyjä. Oikea vakaa ja parranajon tapaisia valtavia kriisejä kestävä yhteiskuntarauha nojaisi siihen että tälläisiä symboleja ei tuettaisi ja rakennettaisi in first place. Kiinnostus tekee symbolista merkittävän. Ja tämä on syytä muistaa vaikka Suvivirsikinan koittaessa, eli ensi keväänä. Suvivirsi on molemmin puolin symboli. Yhteiskuntarauhaa ei voi rakentaa tässä aiheessa, koska kysymys ei enää ole koko laulusta vaan muista asioista. Osallistuttaminen on selvästi uskonnonvapautta vastaan, se ei ole vapautta uskonnosta ja jos se sotii omaa vakaumusta vastaan, ei silti voi estää lauluun tavalla tai toisella osalistumista mikäli haluaa esimerkiksi käydä koulua joka on suomessa velvollisuus ja haluaa osallistua yhteisiin juhliin ilman että leimaa itsensä "eiryhmään kuuluvaksi" joka on omaa syrjäytymistä tukeva ja vahvistava viesti. Kuitenkin virren totaalinen pakkokieltokin on uskovisista aika jyrkkää. Se on heille viesti siitä että uskontoa ei yhteiskunnassa saa harjoittaa julkisilla paikoilla, että se on jotain likaista ja salaista jota pornorunkkauksen tapaan harrastetaan kotona ja omissa harrastepiireissä.
Esimerkiksi oikeus mennä naimisiin muuttuu merkitykselliseksi vasta kun ei ole pakko mennä jonkun, kenen tahansa, kanssa naimisiin 16 -vuotiaana. Tietyssä mielessä tietty suvaitsevaisuus - joka taas on uskonnonvapauden ja sananvapauden taustalla oleva oleellinen ideaali - vaatii joskus jonkinlaista kohteliasta ignorointia.
1: Moni toki korostaa kannattavansa sananvapautta, mutta heidän käytäntönsä on se, että he hyväksyvät sananvapauden kunhan kaikki ovat juuri heidän kanssaan samaa mieltä ja erimieliset ovat hiljaa ja menevät kenties siihen maahan mistä ovat tulleetkin. Tai jäävät nurkkakuntailemaan maalaispitäjäänsä.
Joku voisi jopa sanoa että tässä kulmassa sekularismi olisi uskonnonvapauden ytimessä. Ja tässä onkin paljon järkeä. Jos julkista elämää hallitsee yksi tai muutama pääuskonto, ja niiden uskontojen rituaalistoa laitetaan osaksi julkista elämää siten että et voi selvitä koulutuksesta, armeijasta, työhönmenosta tai valtiollisista juhlista ilman tämän uskonnon rituaaleihin osallistumista, ei uskonnonvapaus toteudu vaikka kuinka muutoin saisitkin käydä missä kirkossa käyt ja kannattaa mitä tahansa uskontoa sitten haluatkin.
Ongelmana tuntuu kuitenkin olevan se, että jos sekularismi muuttuu antiteismiksi, ollaan vaikeuksissa. Silloin ei nimittäin ole "vapautta jostakin". ; Se, että kaikki pakotetaan parrattomiksi tarkoittaa sitä että kukaan ei ole vapaa parrattomuudelta. Olenkin pitänyt sekularismin suurimpana ongelmana sitä, että jos uskonnon käyttö poliittisessa argumentoinnissa tyystin kielletään, uskonto muuttuu ylimmäksi vallankäytön välineeksi lähes väistämättä ; On nimittäin äärimmäisen houkuttelevaa leimata vastapuolen näkemys uskonnoksi sen sijaan että työläästi argumentoisi sen vääräksi. Tämä uskonnoksi leimaaminen kun lopettaisi koko asiasta keskustelun. ; Ehkäpä uusliberalismista voidaankin oppia vaikka se, että asioiden annettaisiin mennä omalla painollaan. Osalla alueista suvivirsi olisi kenties jätetty pois ja osassa sitä käytettäisiin. Esimerkiksi Oulussa uskovaisten lasten tilastollinen määrä on paljon suurempi kuin Etelä-Suomessa, jossa valtaosa nuorista on hyvinkin vahvasti ja yleisesti maallistunutta.
Kenties paras vapaus muistuttaakin poliisisarjoissa toistettua "Right to remain silent" -oikeutta. Jota jatketaan "Anything you say can and will be used against you in a court of law." Pakko ei ole sanoa mitään, mutta jos tästä poikkeaa, joutuu kantamaan vastuun sanomisistaan. Myös kritiikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti