Oikeus mielipiteisiin

Patrick Stokes kirjoitti varsin provokatiiviseen malliin mielipiteistä. Usein analysoivaa ja todisteisiin nojaavaa filosofiaa pidetään kovana, julmana ja jotenkin diktaattorimaisena. Kuitenkin toisaalta filosofian ydin on juuri siinä, miten tunnistaa viisaus. Ilman tätä lähtökohtaa ei ole mitään viisauden rakastamistakaan, vaan pelkkää mielipiteiden moninaisuutta. Suurta viisautta on myös kyky huomata ja tunnustaa olevansa väärässä ja kyky korjata mielipiteitään. "philosophy teachers owe it to our students to teach them how to construct and defend an argument - and to recognize when a belief has become indefensible." Useimmiten syynä loukkaantumiseen on kaksi osaa
1: Tämä on jotain jota ei sovelleta vastapuoleen, vaan jota de facto käytetään tappion hetkellä ilman tunnustusta tappiosta. "The problem with “I’m entitled to my opinion” is that, all too often, it’s used to shelter beliefs that should have been abandoned. It becomes shorthand for “I can say or think whatever I like” – and by extension, continuing to argue is somehow disrespectful."
2: Sekoitetaan argumentin häviäminen argumentointioikeuden menettämiseen; "confuses losing an argument with losing the right to argue." Sananvapauden ansa katoaa nimenomaan jos havaitaan, että ihmisillä on oikeus olla väärässä ja erehtyä. Tässä kohden argumentointi on yksi sananvapauden ilmentymä, ei sen rajoite.

Toinen asia on sitten se, että monesti sekoitetaan tosiasiatasokin johonki jossa on vain referenssejä tai mieltymyksiä. On hyvin eri asia vänkätä matematiikasta, luonnontieteistä tai siitä onko mansikkajäätelö parempaa kuin mustikkajäätelö. "Plato distinguished between opinion or common belief (doxa) and certain knowledge, and that’s still a workable distinction today: unlike “1+1=2” or “there are no square circles,” an opinion has a degree of subjectivity and uncertainty to it. But “opinion” ranges from tastes or preferences, through views about questions that concern most people such as prudence or politics, to views grounded in technical expertise, such as legal or scientific opinions."

Tässä on hyvin tärkeä näkökulma jota moititaan nykyään aivan liian usein. Kuitenkin tähän on pakko hankkia tasapainotusta Wittgensteinistä, tarkalleen ottaen hänen loppupuolen tuotannostaan. Wittgensteinin muistiinpanoista koostetussa "Varmuudesta" -kirjassa korostetaan että on olemassa järjestelmä. Järjestelmä taas ei ole tavallaan ollenkaan lähtökohta, vaan argumenttien elinympäristö. ; Erialisilla säännöillä syntyy aivan erilaisia kielipelejä. Ja eri kielipelien välillä vallitsee yhteismitattomuus.

Esimerkiksi fysiikassa ihmiset luottavat arkijärjellään johonkin (doxa). Esimerkiksi fysiikan lakeja ja naturalismia moittiva ihminen harvemmin etsii avaimiaan siten, että avaa ja sulkee samaa laatikkoa. Tämä olisi aivan järkevää, koska ajatus avaimista pysyvänä objektina joka ei vain kulje ajassa ja paikassa miten sattuu nojaa ajatukseen aineen ja energian säilymislaista. Samoin kovinkaan tiedeskeptikko ei ole valmis hyppäämään lentokoneesta 10 kilometrin korkeudelta ilman laskuvarjoa. Selvästi tässä on jotain varmuutta. Sama onnistuu myös kääntäen.

Jos hyväksyy kielipelinäkemyksen vaikkapa ihmisiä repivässä uskontokysymyksessä, on jonkinlainen fideisti. Siinä ajatellaan, että lähtökohta on "Jumala on olemassa" samaan tapaan kuin fyysikot ovat ottaneet lähtökohdakseen "maailma on olemassa". Tämä johtaa siihen, että uskovaisen keskustelu ateistin kanssa on automaattisesti mieletöntä. Koska uskonto on järkevä vain uskonnollisessa kontekstissa. Jos maailmankuviin sitoudutaan, ei voida ollenkaan sanoa että toinen puoli on väärässä. ; Tästä seuraa Niiniluodon huomio siitä, että relativistin voi aina ohittaa sanomalla, että relativismilla ei ole merkitystä puhujalle itselleen. Näin kaikki eri kielipelin takaa tulevat järjestelmät irrelevantisoituvat ja tavallaan koko keskustelun järkevyys ja viisaus katoaa kuin saippuakupla. Jäljelle  jää vain vaakuntaa ja kälätystä, ja vain vähän syitä pitää tätä mitenkään relvanttina tai kiinnostavana tai jonain josta voi ylipäätään keskustella yhteisymmärryksessä.

Jos yhteisymmärrys oletetaan, niin eri kielipelien universumi jollain tasolla romahtaa ja yhteismitallisuutta löytyisikin. Silloin kielipelin tarjoamaa kritiikiltä suojautumista ei enää tapahtuisi eikä enää olisikaan mitään lupaa "olla sitä mieltä mitä on" niin että voidaan vielä pitää vakavasti otettavana älykkäänä ihmisenä.

Valitettavasti asia on usein kuten Stokes huomauttaa ; Kielipelityyppistä ratkaisua käytetään epäsymmetrisesti tavalla jossa kritiikin kohdalla ollaan samassa kielipelissä, mutta tappion tullen selitetään erilaisista lähtökohdista ja maailmankuvista. ; Jos esimerkiksi lähtökohtana on se, että skeptikot tai uusateistit ovat kylmiä, kovia tai väärässä, on jo sitoutunut siihen että kyseessä on jokin yhteisen kielipelin mukainen asia. Kun lähtee liikkeelle tästä, menettää kaikki "maailmankuva-smaailmankuva" -suojansa välittömästi. (Ja mikä hauskinta ; tämä ei ole enää ollenkaan maailmankuvakysymys.)