Miksi eläimet pärjäävät ihmistä paremmin (tietyissä) uhkapeleissä

Ihminen korostaa erinomaisuuttaan suhteessa eläimiin. Ajatuksena on ollut se, että ihmisen ja eläimen välillä on laadullinen älykkyysero, joka on kaikenkattava. Eläimillä olisi vain parempia vaistoja, mutta ihminen pärjäisi älypähkinöissä paremmin.

Todellisuus ei ole yhtä ystävällinen. Zweigin "Your money and your brain" kuvaa ihmisten kognition suhdetta uhkapeleihin. Yhdessä vaiheessa esille tulee se, miten eläimet - kuten rotat - pärjäväät paremmin monissa satunnaisuustilanteissa joissa on tasainen tausta ja tilastojakauma. ; Jos vaikka saa palkinnon kun painaa valoa joka syttyy, ja toinen on 75% ajasta päällä ja toinen vain 25%, eläimet ymmärtää rämpyttää vain sitä valoa joka palaa useammin. Ihmiset sen sijaan valitsevat pitkässä tähtäimessä heikomman strategian. He vaihtavat sitä nappia aina välistä. Ihminenkin rämpyttää toki enemmistön sitä joka antaa todennäköisemmin palkinnon. Mutta aina silloin tällöin palataan siihen huonompaan todennäköisyysmahdollisuuteen. ; Ihmisten tulokset ovat tilastollisesti heikompia kuin yhteen oikeaan vastaukseen jumittanut eläin jonka valitsema strategia on tilastomatemaattiseti tehokkain ja paras tapa saada palkintoja tässä kyseisessä tilanteessa.

Tämä tarjoaa nöyryyskoulutuksen lisäksi oleellisen kysymyksen. Kysymyksen "miksi". Tämä on merkittävää, koska ihmisten psykologiaa tuntuu kuvaavan se, että (a) ihminen selittää asioita teleologisesti ja (b) ihmiset eivät ole kovin hyviä sattuman tunnistajia. Yritys "voittaa sattuma" ja nähdä järjestystä mielettömyydessä on merkittävä sokeuden lähde uhkapeleissä ja tämä vaikuttaa monien elämään. Uhkapeli tuhoaa ihmisiä elämineen.

Itse hakisin tähän jonkinlaista selitystä - jos ei koko totuutta, niin ainakin osaselitystä - Ridleyn "Jalouden alkuperästä". Siinä korostetaan peliteorian merkitystä ihmisen avuliaisuuden, sosiaalisuuden ja järjen taakse. Evolutiivisesti ihminen on hypersosiaalinen eläin. Ja esimerkiksi huijaamnen ja huijaamisen tunnistaminen ovat ruokkineet toisiaan niin, että lopputuloksena on varsin monimutkaista älykkyyttä suorittava ihminen. Joka on se ihminen joka lajina on, siitä huolimatta että Zweig näyttääkin että tietynlaisissa tehtävissä emme pärjää rotille.

On aivan järkevää ajatella, että ihminen on erikoistunut käsittelemään korostetusti sosiaalisia dilemmoja. Tämä johtaa siihen, että on otettava pieni katsaus peliteoriaan. Jos mietimme rottaesimerkkiä, se voi vaikuttaa peliltä. Siinä on kuitenkin "pysyvä tausta". Pelataan peliä vastaan jolla on yhteen ilmiöön perustuva strategia. Peliteoriassa, esimerkiksi Nashin tasapainoa laskiessa, kysymys on muusta. Siinä pelin koko idea on siinä että lopputulos riippuu paitsi siitä miten itse valitsee, myös siitä mitä se toinen valitsee. Ja ihmisen kohdalla kysymys on näiden interaktiosta.

On hyvä muistaa, että evoluutio joutuu usein optimoimaan. Ei siis hakemaan parasta ratkaisua, vaan tasapainoilemaan eri ajattelustrategioiden välillä. Sosiaalisuus on varmasti ylikorostanut juuri kykyä siihen että oma toiminta suhteutetaan muiden toimintaan sen sijaan että oletettaisiin maailma "epäsosiaaliseksi" ja staattiseksi kellokoneistoksi. Tämän puolesta puhuu juuri se, että se mitä peliteorian hyviä strategioita hyvin usein koskee, on se, että ne ovat nimenomaan sekastrategioita. Ei siis jumiteta yhteen tiettyyn ratkaisuun vaan juurikin välillä vaihdetaan toimintaa. Ihmisen tapa pelata "tilastolampunväläyttelyä" on nollasummaista.

Peliteoria joka koskee sitä, että oma ratkaisu liittyy toisen ratkaisuista rakentaa strategioita ja näissä sekastrategioiden soveltaminen, eli ei vain yhteen ratkaisuun jämähtäminen, on juuri tehokasta, järkevää ja viisasta. ; Tämä kenties selittää sen, miten sattuman taakse nähdään usein jonkinlainen kuin yliluonnollinen vaikuttaja. Tämä on pohjimmiltaan jonkinlaista teleologista ajattelua, jossa sattuman taakse itse asiassa nähdään jokin toinen pelaaja. Jos hän onki omituinen, hänen kanssaan on tultava toimeen. Koska ihminen on sosiaalinen ja suhteellisen pieniin yhteisöihin kuulunut olento ja kehittynyt näihin olosuhteisiin.

Orava approves; Mikä "Sapiens sapiens"?
Pitäisi olla ; "egoilevat redundanssi -pällit"!

Tämä voisi selittää osittain sitä, miksi ihminen näkee intentioita satunnaisessa. Miten uskonnot ovat olleet älykkyyttään itseriittoisesti korostavalle homo sapiens sapiens -lajin kulttuureille tyypillisiä kun taas tieteenteko ei. Sillä hyvä tieteenteko joka koskee luonnonlakeja nojaa "mekaaniseen kellokoneistomaailmaan" eikä peliteoreettisiin strategisiin yhteispelaustilanteisiin. Kenties rotta onkin luonnostaan parempi tiedemies kuin ihminen.

Onkin itse asiassa tavallaan humoristista, että ihmiset ajattelvat niin teleologisesti että ajattelevat että Jumala on taannut heidän järkensä toimivuuden ja että rationaalisuus ja tieteen teko on siksi ihmiselle luonnollista ja mahdollista. Että Jumala ei valehtele ja antaa meille siksi sensus divinitatiksen. Tämäkin kun kertoo enemmän siitä, että ihminen intuitiivisesti nojaa statukseen, intentioihin ja sosiaalisuuteen kuin tiukkaan tilastolliseen ilmiöiden havainnointiin.

Tämä erikoisuus korostuu etenkin kun ihmisten mieli on esimerkiksi Kahnemanin mukaan useista erilaisista päättelyjärjestelmistä koostuva, ja että nämä antavat usein keskenään ristiriitaista informaatiota. Ja se epätieteellisempi on automaattinen, joka antaa nopeita ja vain kohtuu hyviä tuloksia. Kun taas tieteellisempi on vaikeampi. Kuten voisi ajatella jos ihminen olisi ilman ennakko-ohjelmointia kehittynyt lajiksi jonka tehtävänä on selvitä elossa sosiaalisessa yhteisössä eläen, eikä totuutta havainnoiden. Joka palauttaa tematiikan Alvin Plantingan huoleen siitä että evoluutio ei tarkoita että ihminen olisi ehdottoman järkevä, vaan ainoastaan toiminnaltaan tarkoituksenmukainen niin, että hän ei kuole erilaisten varsin konkreettisten uhkien ja probleemien edessä.