Vihaiset p*

Viime talvena Umayya Abu-Hannan kokemat rasistiset kiusanteot ja muut vastaavat kohtelut olivat kovasti tapetilla. Silloin feministit ja monikulttuurisuuden ystävät komppasivat, että tässä oli oleellinen huomio siitä että asenteissa oli vikaa. Maahanmuuttokriittiset puolet taas moittivat tätä liioitelluksi, epäuskottavaksi, ja yksittäistapauksiksi joista ei voi yleistää.

Nyt viime päivinä relevanssipuhe on kääntynyt toisin päin. Uudessa Suomessa on ollut useampiakin keskusteluja joissa on otettu esiin se, että maahanmuuttajataustainen voi tehdä monenlaisia asioita, ja jos pyyntöihin ei suostu, pöytään kalahtaa välittömästi rasistiksi syyttäminen. Susanna Hyrkäs kirjoittaa tästä lähestymistavasta aika maltillisen esimerkin. Olen huvittuneisuudella seurannut sitä, miten tässä kohden relevanssi on kääntynyt monilla ympäri ; Monikulttuurisuuden kannattajat pitävät näitä irrelevantteina yksittäistapauksina kun taas maahanmuuttokriitikot eivät pidä näitä ollenkaan liioiteltuina, epäuskottavina tai yksittäistapauksina joita ei voisi käyttää kuvaavina suuren ilmiön esimerkkeinä.

On aivan selvää että molemmat kannat ja lähestymistavat ovat metodologisesti yhtä vahvalla tai heikolla tolalla. Argumentaatiossa kun on kysymys vain premissien ja johtopäätöksen suhteesta, ei siitä kuka niitä kertoo auktoriteetillaan ja sattuuko se tukemaan oman viitekehyksen asemaa vai ei.

Rasisti-neekeri

Moni ei näytä ymmärtävän että ympäröivä maailma kohtelee meitä pääasiassa sen kautta miltä me näytämme. Jokainen meistä väittää kohtaavansa ihmiset ihmisinä ilman ennakkoluuloja. "En ole rasisti, mutta kyllä minua ne maahanmuuttajat pelottaa. Ja ainiin, tunnistan islamilaisen ja maahanmuuttajan ihonväristä."  Tai omalla kohdallani mummelien kohina ; "En ole ageisti, mutta tuo kaveri näyttää narkomaanilta, varmaan on varastamaan tulossa." Naiset jotka kohtaavat minut pimeällä tiellä saattavat pelätä että olen puskaraiskari. Sillä vaikka he "eivät vihaa miehiä, niin kyllä heitä pimeässä silti yksin niin perkeleesti pelottaa." Face it. This is humanity. Me kaikki teemme tätä. Minäkin taustatarkistan lähes stalkkaustasolla aina kun kohtaan uuden ennen tuntemattoman suomalaisen kreationistin. Sillä haluan varmistaa että hän ei ole joku aggressiivinen "parannuksen tehnyt" väkivaltarikollinen jonka uhkailukynä siellä oikein savuaa. Kun ei niillä muka ole muuta tekemistä kun olla kiinnostunut siitä mitä sanon ja teen. Ja eihän niitä oikeasti kiinnosta noin keskimäärin yhtään! (Muutama negatiivinen kokemus riittää värittämään tulkintamme ihmisryhmistä. Eikä tälle ole immuniteettia annettu.)

En ole tummaihoinen joten en saa kuulla neekeriydestä. En ole nainen joten en saa tytöttelyä. (Sen sijaan pojittelua kyllä saan, ja tätä pidetään kai humoristisena ja sellaisena sen otankin.) Koska olen alipainoinen tietyn viitekehyksen mies, minua pidetään narkomaaniraiskaajana ja white trashina. Etenkin jos satun menemään suomenruotsalaiselle ankkalampialueelle jossa varallisuus, pukeutuminen ja muu viitekehys eroaa aivan omastani. Ja eivät nämä hienostoihmisetkään ole luultavasti pätkääkään luokkatietoisia, mutta...

Uskonkin että jos olet mitä tahansa, saat kuulla siihen liittyvää moitetta. Jos olet tummahipiäinen ja vaikka yksi 10 000 kansalaisesta vinoilee rasistisesti, niin kohtaat heitä pääkaupunkiseutualueella runsaastikin. Kokemus on yhtä toistuva kuin se, että minä Sörnäisissä työmatkallani näen huumekauppaa. Ei Sörnäisissäkään suurin osa käytä huumeita. Mutta siellä on paljon ihmisiä ja huumekauppaa käydään varsin karusti ulkoilmassa koska kun kaupat tehdään lennosta, ei poliisi kutsuttunakaan ehdi paikalle. Tekijät ovat jo poistuneet jos jonkun paikalle hälyttäisikin.

Ja tiedän käytännössä että helpoin keino on usein se, että komppaa maahanmuuttajaa. Kun olin vartijana, minulle sanottiin aivan suoraan "tiskin alta", että jos tulee kinoja joissa vastakkain on maahanmuuttaja ja "valkolainen", niin pitää olla hyvin vahvat syyt mennä "valkolaisen" puolelle koska vartija saa helposti rasistisyytökset joita on todella mukavaa sitten seuloa oikeudessa. Toki sama "käytännön katuviisaus" kehotti myös noudattamaan kauppojen omistajien käskyjä silloinkin kun ne olivat lain harmaalla alueella ellei peräti lakia rikkovia. Sillä jos ei tottele, paikka vaatii jotakuta toista. Tämän seuraus on yleensä se, että pultsareita - ja jossain tapauksissa maahanmuuttajia - pitäisi kohdella eri tavoin kuin laki säätää ja määrää. (Toki kävin joskus pulsuille ostokset jos haisivat ja tilanne muuten salli. Tämä oli jonkinlainen kompromissi lain ja kaupan toiveiden välillä.) En tunnetusti ottanut kummastakaan neuvosta vaaria - ja moni varmasti pitikin minua naivina idioottina tai rasistina. (En ollut riittävän "neiti" tai "homo" tehdäkseni kuten helppo tie käskee.) Toki tämä aikaansai jotain vaikeuksia ja teki minusta kenties huonomman vartijan - tai ainakin eitoivotumman.

Tämä on sitä poliittisen korrektiuden romauttamista, jota esimerkiksi perussuomalaiset ja sananvapauden kannattajat ajavat. Seuraukset on hyväksyttävä ja tavallaan ne ovat sivutuote siitä että meillä nyt on sellainen konsepti kuin sananvapaus. Ideaalimaailmassa olisi myös sananvastuu, mutta sen vahtiminen käytännössä johtaisi ennakkosensuurijärjestelmien rakentamiseen. Mutta jos arvostaa sitä poliittista epäkorrektiutta rehellisyytenä, niin on hyväksyttävä se, että Yes, somebody is after you! Ei voi vaan "hakata henkisesti ja olla offensiivinen". On myös oltava "haukuttavana ja defensiivinen".

Kärsi, kärsi kirkkaamman hammasproteesin saat.

Kyseessä molemmissa asioissa onkin oikeasti uhriutumisrituaali ja tietyn kokemuspiirin esilletuominen. Samanaikaisesti. ; Uhriutumisrituaali taas on nykyään lähes ainoa toimiva keino arvokeskustelussa saatavaksi vipuvarreksi. Uskottavuutta saadaan vasta kun on hyökätty uhri. Muodin internetissä aloitti Suomessa A. Thors. Ja pian se levisikin kulovalkean lailla. Yhdessä vaiheessa miestä, naista ja blogistia kaatui kuin heinää "nettiuhkailujen" seurauksena. Huomattiin että huomiota ja myötätuntoa saadaan jos osaa esittää oman asemansa jotenkin surkeana tapauksena.

Tässä on olemassa joitain eroja jotka näyttäisivät olevan jotenkin sukupuolisidonnaisia. Perussuomalainen machomies toki uhriutuu, mutta aggressiivisella tavalla. Naiset taas käyttävät - luultavasti feminismin ideologisen vallan, sukupuoleen ja temperamenttiin vaikuttavan perimän, muun kulttuurin, kotikasvatuksen ja oman alakulttuurin alkeemisena seoksena - erilaista asennetta.

Syynä on se, että feminismi myy itseään tasa-arvon ideaalina. Mutta käytännössä saat käyttää tiettyä valikoimasettiä vain jos olet nainen. Tässä taustalla on itse asiassa tuplajarru; (1) Feministit itse vieratavat helposti miestä. Mies nähdään helposti jonkinlaisena sovinismin kätyrinä - juuri samalla tyylillä kuin moni sanoo, "en ole rasisti mutta" on ennakkoluuloja feministinaisillakin. (2) Ja miesten parissa jos et rakenna sopivaa asennetta, "homoudut" tai "neitiydyt". Miesten on yksinkertaisesti tehtävä uhriutuminen hieman eri tavalla. ; Näkisinkin että vihapuheen ja uhripuheen välillä on vahva sidos ja liitos. Vihapuhe on käytännössä maskuliiniseksi hyväksyttyä uhripuhetta.

"Paskalingon" rakentamista.

Minun toimintatapani eivät noudat yleisesti hyväksyttyjä hyviä tapoja kovinkaan usein. Soveltava etiikkani on likimain suoraan jostain "kelmien kerhosta" (televisiosarja jossa huijattiin häijyjä hämärämiehiä). Se on potut-pottuina -strategiaa jossa ideana on rakentaa järjestelmä sellaiseksi että ihminen kostaa itselleen. Ja se toimii ihmisten kusipäisyydellä.

Esimerkiksi jos laki on sellainen, että joku käsky on lain rikkomista. Vihjataan että jos et tee sitä, sinut potkitaan työstä. Tämä on vaativa tilanne koska jos pyydät käskyn kirjallisena, niin kaivat kaksi hautaa koska kirjallisena pyytäminen nähdään helposti siten, että olet tiennyt että teko on lainvastainen. Vilpitön mieli -ehto ei sisi toteudu. Näin ollen vain narautat käskijän ja menet itse kuoppaan hänen mukanaan. Tämänlainen MAD (mutually assuder destruction) on monesti varsin kelpo tapa murtaa ihmisiä. Mutta kunnon paskalinko on sitä, että pyydät kirjallisena, et suostu tekemään sitä koska viittaat lakipykäliin. Ja sitten pistät oikeusmyllyn sen käskijän kimppuun. Tämän jälkeen voit hymyillen kysyä että kenellä on isommat panokset ja kenen työpaikka onkaan vaarassa. Hyvästä paskalingosta tulee aina hyvä mieli!

Olenkin hieman ihmeissäni, miksi naiset jotka kuulevat esimerkiksi ranskanperunoita pummivalta maahanmuuttajalta olevansa rasisti, koska he voivat aina palauttaa sen huutamalla sovinistikorttia. Nämä melko lailla nollaavat toisensa. Mutta ehkä tämä johtuukin siitä että he eivät mieti paskalingon rakentamisia loppuun asti. Olen itse tehnyt rasistisyytöksen kuultuani vastaheittona syytöksen siitä että uhittelija on homoraiskari. Kun julkisella paikalla hieman korottaa ääntään ja sanoo että "ensin tullaan flirttailemaan ja sitten kun antaa pakit niin uhitellaan, joten vähän pelottaa, että onko homolla raiskaus mielessä." Aggroaminen tässä tilassa vain vahvistaa tämän ääneen lausutun häpeäpelin. Ironisinta tässä on se, että vaikka itselläni ei ole homoseksuaaleja vastaan yhtään mitään, niin usein maahanmuuttajilla on vahva machokulttuuri jossa homoseksuaalisuus on huono. Loukkaus ei ole siis vakava siksi että minulla on ennakkoluulo tässä mainitussa asiassa. Vaan siksi että toisella on.

Loppupehmennys.

Paskalingon ainut huono puoli on, että tälläisillä strategioilla saa joskus turpaan. Siis jos on mies. Julkisissa tiloissa tapahtuva naisten lyöminen on monelle tabu vielä nykyaikanakin. Siksi nykyaikana olisikin syytä olla nainen. Heillä on valtava potentiaali erilaisten pelien pelaamiseen. Tosin usein näyttää siltä että tässä "runsauden maailmassa" he eivät sorru pahimpaan peliin. Ehkä juuri siksi että koko arsenaalia ei tarvitse käyttää koko ajan.

Tämä näkyy toki siinäkin että monesti keski-ikäiset vihaiset naiset olisi pakko laittaa johonkin omaan luokkaansa. Heillä on esimerkiksi omituisena tapana yrittää ajaa päälle polkupyörällä hitaalla vauhdilla. Usea kerta on käynyt niin että on meinannut tulla kolari pyörän kanssa kävellen. Pyörällä on ajettu usein tien väärää puolta, tultu hiljaa selän takaa. Ajelijaksi on paljastunut nainen jolla on käytännössä poikkeuksetta lyhyeksi leikattu tukka ja mitä ilmeisemmin lapsia kotona. Luultavasti he ovat tottuneet valta-asemaan ja että muut tottelevat. Ja luultavasti heitä ei kohdella niin kuin silloin kun minä teen vastaavaa. Jos minä nimittäin teen jotain tuollaista, minulle huudetaan - ja saan mahdollisesti turpaan. (Narkomaanin näköinen mies on aina pelottava uhka jota kannattaa vähän tirvoa varmuuden vuoksi!) Kun taas perheenäiti tekee samaa, hän päinvastoin närkästyy ja huutaa minulle - ja minä jään ällistyksestä tien reunaan. Että miksi taas noin. Ja miksi tätä ei käy minkään muun ihmisryhmän kanssa.

Ei näiden pyöräilijänaisten tarvitse miettiä selviytymisstrategioita. Sillä pohjimmiltaan selviytymisstrategiat rakennetaan siksi että heidänkaltaisiaan on olemassa. Selviytymisstrategiaa tarvitaan kun on toinen. Mieleni tekisi vänistä tässä kohden uhripuhetta. Nyyh. Kyynel. Sen jälkeen teksti voineekin kokonaisuutena vaipua parodiahorisonttiin. Tosin toivon että se kuitenkin kykenee nousemaan syvän itseironian tasolle, jolloin siinä onkin sitten jotain järkeä.