Tämänlainen oikeutus tuo mieleeni Jani Kaaron "Kaiken oudon ensyklopedian", joka oli aikanaan blogissani kilpailupalkintona asti. Tässäkin korostettiin oudon folkloristisuutta ja sen ote oli "Räjähtävää valasta" montaa astetta paranormaalikeskeisempi. Hokkanen ja Koste sen sijaan ovat journalismikeskeisiä. He eivät lähesty tapahtumia tieteellisyyden, hengellisyyden tai vastaavan teemoilla.
Hallinnan harhasta vapauttava asenne tietysti onkin hyvä oikeutettaessa paranormaaliin uskomista tai kiinnostusta niihin. Tämänlaista oudon tirkistelyä kun on helppo liittää esimerkiksi freakshow -perinteeseen jossa ytimessä oli melko moraaliton sosiaalipornon tarjoaminen. Kummituskertomuksissakin on helposti henkenä sen että tilanne redusoidaan saduiksi ja viihteeksi eikä niitä siksi pidetä lähtökohtaisestikaan totena tai edes tärkeänä.
Oudon ja eksentrikoista kiinnostumisen parissa on vaikeaa juuri se, että ei haluaisi tunnustautua sosiaalipornoilijaksi, mutta ei kuitenkaan myöskään halua lopettaa outojen kyyläämistä. Kun saman teon oikeuttaa eri taustafilosofialla, saadaan samalle teolle hyväksyttävyyttä ilman että mitään tarvitsee oikeasti muuttaa. Tirkistely oikeutetaan aivan liian usein "tiedostamisella". Silti tirkistely viehättää. Esimerkiksi itse olen seuraillut eettisesti hieman kyseenalaista "Darwin Awards" -sivustoa, jossa listataan tapoja joilla ihmiset ovat kuolleet tyhmyyspäissään. On selvää että tässä tiedostutaan tavalla jossa asetutaan ikään kuin muiden yläpuolelle. Kuolleiden haudoilla tanssiminen voidaan nähdä varsin kyseenalaisena aktiona. En tosin lopeta tämänlaisen tekemistä, vaikka kuinka "tiedostan" tämän ongelman. En kuitenkaan naamioi sitä eettisyydeksi, siihen en sentään taivu.
Hallinnan harhasta vapautuminen on hyvä asenne. Se muistuttaa että outoja voi katsoa muunakin kuin naureskelun kohteena jonka yläpuolelle asetutaan. Kysymyksissä on asenteita jotka vaikuttavat käytökseen ja outojen ihmisten kohteluun. Ero näiden asiallisten ja asiattomien välillä on aina oleellisesti ongelmana kaikessa oudon käsittelyssä. ; Outo kun käytännössä aina määrittyy suhteessa normaaliin. Jopa Hokkanen ja Koste joutuvat tämän teeman pauloihin määritteissään. "Perinteisen uutiskriteerin mukaan "ei se ole uutinen jos koira puree miestäm se on uutinen jos mies puree koiraa." Tässä mielessä Räjähtävässä valaassa on seurattu klassista uutiskriteeriä. Näitä outoja uutisiakin seuratessa jotkut asiat eivät ole mitenkään ihmeellisiä. Esimerkiksi se, että joku ampuu itseään naulapyssyllä päähän tapahtuu pitkin maailmaa käytännössä joka viikko. Kelpo kamaa on sen sijaan se, että joku ampuu naulapyssyllä itsensä kivespussista kiinni kattolautaan." On selvää, että hallinnan harha on liittynyt enemmän keskivertoon kuin usein tapahtuvaan. Tietääkseen mikä on odotettavaa täytyy olla jonkinlainen hallinnan harha, käsitys maailmasta. Jos käsitys odotettavasta on ennakkoluuloa, stereotypiointia ja lokerointia, ei outojen tirkistely käytännössä voi vapautua siitä niin kauan kuin on jokin "outo" -konsepti johon viitata.
Itse asiassa näen että oudon viihteellistäminen, jossa etäännytää totuudesta "hullun hullun maailman henkeen", ei ole mitään hallinnan harhasta vapauttamista vaan tosiasioista vapauttamista. Epätodelle on tietysti paikkansa tarinaperinteessä - ja esimerkiksi "Onion" tai "Lehti" tekevät huumoria tekouutisilla. Tässä ei ole mitään väärää sanan varsinaisessa mielessä. Ne eivät kuitenkaan tosiasiassa vapauta hallinnan harhasta koska ne sanovat suoraan että "ei liian vakavasti" ja "saattaa sisältää todellisuudesta vieraantuvia osia jotka yli 3 -vuotiaskin saattaa ymmärtää ja niellä". Potentiaaliseen epätotuuteen nojaava on korostetusti viihdettä.
Mielestäni on melko banaalia, että "skientismi" nähdään pelkän keskiarvon tuijotteluna. Ihmettely ja tietäminen laitetaan usein toistensa vastavoimiksi. En pidä tätä jakoa minään kovin hyvänä totuutena.
Eihän Okhamin partaveitsikään kiistä epätodennäköisiä tapahtumia, vaan pitää niitä epätodennäköisempinä. Sagan ei sanonut että epätavalliset tapahtumat ovat mahdottomia, vaan että epätavalliset tapahtumat vaativat taakseen vahvemmin todisteita. ; Siksi minusta terveempi asenne löytyy niiltä skeptikoilta jotka eivät torju outoutta suoralta kädeltä. Esimerkiksi Isaac Asimov oli yhtenä kirjoittajana monten joukossa sellaisessa klassikossa kuin "Uskomatonta mutta totta - 516 kertomusta, jotka ovat eriskummallisia, harvinaisia, hämmästyttäviä, outoja, uskomattomua, mutta tosia." Tässäkin teoksessa paranormaalia toki painotettiin, ja suhde tieteellisyyteen oli monin paikoin varsin etääntynyttä. Mutta siinä kuitenkin pyrittiin varmistamaan asioita silloin kun se vain oli mahdollista. ; Teoksessa oli mukana kaikenlaista valtavirtatieteen kertomista epäintuitiivisista asioista erilaisiin keppostelijoihin, huijareihin ja kummituskertomuksiin.
Tämänlainen "toden oudon pänttääminen" on tietoa maailmasta. Sainkin teinivuosina lahjaksi Nick Arnoldin ja Tony De Saullesin "Karmea totuus : eläimistä" -kirjan. Se muistuttaa siitä, miten biologia on poikkeuksien tiede. Se muistuttaa, että tosiasiassa tietämättömyys tai käsittämättömyys ei tarkoita samaa kuin outo. Ihmettelyä ei tarvitse hakea mysteereistä, vaan se voidaan sitoa vaikkapa eläinten erikoisista symbiooseista, sammakoiden ihmeellisistä ominaisuuksista, lentävistä käärmeistä tai siitä minkälaisia hulluja eksentrikoita huipputason biologeissa on ollut. ; Biologia opettaakin ihmisille miten kirjavaa ja monipuolista maailma on. Hallinnan harhaa ei tarvitse hakea tieteen mysteereistä, paranormaalista tai henkiulottuvuuksista. Tai edes mielikuvituksellisesta kekseliäisyydestä, koska maailma on itsessään ihmeellisempi kuin mitä ihmiset osaavat kuvitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti