Jos minun käskettäisiin kertomaan, että mistä tietää että on Suomessa, voisin ottaa esille sen että muualla maailmassa ateistit ovat sekulaareja ja Suomessa ateistit puhuvat kirkkopolitiikkaa. Muualla uskonnot haluavat vallata lisää julkista tilaa ja Suomessa uskonnot ajavat sekulaareja puolia.
Toki Suomessakin kristityt ovat nimellisesti sekularismia vastaan ja ateistit sekularismin puolella. Välineet tähän vain näyttävät kulkevan antiteesin kautta. Ateistejen kirkkokritiikki on tietysti ymmärrettävissä sitä kautta että kansankirkko/valtionkirkko -kolhoosi oikeuttaa olemassaolonsa kannattajamääriensä kautta. Tilaa vaihtoehdolle ei saada niin kauan kuin yksi luku, kirkon jäsenmäärä, on suuri. Tämä johtaa tiettyyn strategiapakkiin.
Uskovaisten puolella taas on uskonrauha. Pykälä, johon esimerkiksi Jussi Halla-aho on toivonut muutosta ja josta on viime päivinä siksi taitettu peistä. Uskonrauhan lakihan perustuu ajatukseen monikulttuurisuudesta ; Uskonrauhan ideaalihan on peräisin vuoden 1555 Augsburgin uskonrauhaa koskevasta päätöksestä, jossa annettiin hallitsijalle lupa hallita alueensa uskonelämää. Hallitsija sai siis valita uskontonsa omalla maallaan. Päätös oli tärkeä, koska luterilaiset ja katolilaiset kävivät ennen tätä järjestelyä kovia ja väkivaltaisiakin kahnauksia keskenään. Myöhemmin uskonrauha laajeni ja myös alamaiset saivat itse valita kirkkonsa ja uskontonsa. Monikulttuurisuusteema on tässä tietysti ymmärrettävää että Halla -aho haluaa siihen puuttua.
Toinen syy on tietysti islam. Halla -aho on saanut tämän lainsäädännön kautta vaikeuksia itselleen. Hän on moittinut islamilaisia kovin sanoin. Jumalanpilkan kohdalla kysymys on tietysti siitä, miten raja vedetään. Kysymys on siitä mikä koetaan häiritseväksi ja loukkaavaksi ja repiväksi. Jos oma uskonto kieltää oluen, ja tällä nojalla estetään oluen myynti kaupassa, onko se jonkin rajan ylittämistä? Homoseksuaalisuuden ja naispappeuden kohdalla tämä kysymys on oleellinen poliittisesti. Hyvin harva olisi kuitenkaan sallimassa kirkonpolttoa oman vakaumuksen nimissä. Selvästi uskonnonharjoittamisella on rajat ja jonkinlaista pyhien arvojen loukkausta pitää sietää.
Uskonrauhassa ideana on sekulaari ydin. Tätä ei vain usein tuoda esiin. Suomen kohdalla oleellista on lähinnä se, että se luo epäsymmetriaa. Uskontoa pidetään oleellisempana kuin jotain muuta ideologiaa. Näin esimerkiksi jos uskoo Jeesukseen, se ansaitsee jotenkin paremman suojan kuin se jos on kaltaiseni evolutionisti-illuminaatti. Eikä siinä kaikki ; Uskonrauha nukymuodossaan luo peräti hyvin omituista epäsymmetriaa. Sellaista, jossa on mielivallan siemen. Ja tämän vuoksi olenkin enemmän Halla-ahon puolella kuin voisi luulla.
1: Tosin en ole viime aikoina oikein pitänyt sekularismista. Pidin sitä joskus hyvänä ajatuksena. Siinä on kuitenkin käytännön onglemia jotka johtuvat siitä että ihmiset eivät käytännössä tottele ideaaleja vaan kikkailevat. Lain muoto menee hengen yli. Sen sivutuotteenahan on se, että asioita yritetään uskonnollistaa. Jos ne nimittäin saadaan leimattua uskonnollisiksi, niin niistä puhuminen julkisesti loppuisi. Tämä irrelevantisoisi valtavan määrän mielipiteitä joiden kytkös uskontoon olisi hyvin löyhä. Ja mikä paradoksaalisinta, tärkeimmäksi keskusteluteemaksi nousisi metauskonto. Se, onko jokin asia uskontoa vai ei. Koska jos tämä taso onnistuisi, kaikki muu poliittinen strategia olisi turhaa. Metauskonnosta ja uskonnollistamisesta olisi tulossa seuraava ideologinen junttaväline.
"Takkirauta" puuttuikin siihen että uskonrauha on blankopykälä. "Nykyisessä laissa on kiellettyä ja rangaistavaa kansallisuuden, etnisen tai muun vastaavan seikan perusteella tapahtuva uhkaaminen, panettelu tai solvaaminen. Ikävä kyllä "uhkaamista", "panettelua" ja "solvaamista" ei ole määritelty missään, ja pykälä on niin laveasti määritelty, että aktuaalisen ja faktuaalisen tiedon - siis verifioitavissa olevan toden tiedon - ääneen sanomisesta voidaan rangaista. Tämä puolestaan johtaa ajatusrikoksen ansaan. Mielipiteiden kieltäminen kuitenkin on hyvin kyseenalaista ja tietojen kriminalisoiminen suorastaan käsittämätöntä."
Moni uskovainen toki kannattaa hyvin epäsymmetristä uskonrauhaa. Moni korostaa sitä että sananvapaus ja sananvastuu yritetään irrottaa toisistaan. ; Että uskonrauhan purkaminen sallii sananvapauden ilman että joutuu vastaamaan sanomisitaan. Ajatus on siitä huvittava, että tästä pahiten loukkaantuvat tuppaavat olemaan juuri niitä ihmisiä joista on erityisen asiallista pilkata ja herjata uskonnottomia. Heistä uskonnottomuutta pitää moittia ja uskonnottomia haukkua ihmisinä koska se ajaa hyvyyden asiaa. Heillä on valtaa ilman vastuuta juuri koska kritiikin kohteenahan on vain haukuttavan identiteetti ja maailmankatsomus jota ei lasketa uskonrauhan piiriin. Ymmärrän että he eivät halua poistaa suojaa itseltään, koska tiedän että tälläisen paskamyrskyn kohteena oleminen alkaa vituttamaan melko pian alkamisestaan. Ja tosiasiassa siihen ei koskaan totu. Se vain pahenee joka kerta. Kasautuu hieman kuten Klemperer kuvasi natsien vainoista ; Hänestä henkisesti raskasta oli kumuloituminen kun pienet asiat kaikkialla arjessa toistuivat ja rakensivat elämisen kokemisen uusiksi.
Ja rehellisesti sanoen "peruskristityt", eli ne massoina olevat enemmistöt jotka käyttävät sellaisia käsitteitä kuin "bussiateisti" ja "pornonvaihto" heti kuullessan että joku ei ole kristitty seurakuntalainen, saavat ymmärtämään miten hyvä asia olisikin kenties tehdä muuta kuin purkaa uskonrauha. Sitä tulisi kenties päinvastoin laajentaa moneen muuhun ideologiaan.
Sillä kun tälläiset kusipäät - aka. ei fundamentalistit vaan juurikin ne aivan tavalliset miltei tapauskovaisihmiset pikkukiusoineen arkikokemusta luomassa - voivat sanoa esimerkiksi minun ideologiastani sellaista ryönää, joka heidän omaan uskontoonsa kohdistettuna veisi lausujan mahdollisesti puoleksi vuodeksi vankilaan, voivat jatkaa täysivaltaisina eivankilassa olevina eisakkoamaksavina ihmisinä tallustamistaan kaikkien sanomistensa jälkeen. Niin se kyllä kieltämättä pistää joskus sylettämään. (Siis silloin kun minulla on tunteet.) Että kun he eivät joudu ikinä kohtaamaan vastuutaan toisten henkisestä pieksennästään niin jossain täytyy olla vika.
Toisaalta tämänlaatuinen ideologinen laajentaminen tekisi poliittisesta keskustelusta hyvin vaikeaa ellei mahdotonta. Siksi lain purkaminen saattaa silti olla parempi. Tässä vapautuneessa ilmapiirissä on sentään se lohtu, että uskonnottomalle purku ei tuo muutoksia huonoon suuntaan. Huonona puolena on se, että se tasa-arvoistaa tilannetta - ei suinkaan ratkaisemalla ongelmia kuten pitäisi - vaan levittämällä ne useammalle ja tasaisemmin. (Vähän kuten yhteiskunta on viime aikoina tasa-arvoistanut kulttuuria, ja se näkyy itsemurhatilastoissa. Ei siten että miesten itsemurhat olisivat vähentyneet, vaan sillä että naisten ovat lisääntyneet.)
Ei tässä uudessa vapautuneessa keskusteluympäristössä voi sanoa muita lohdun sanoja, kuin sen, että jos keskustelu käy ahdistavaksi, voit aina tehdä itsemurhan sen vituttavan keskustelukumppanisi läsnäollessa. Mahdollisesti, jos oikein hyvin käy, voit tehdä sen sotkuisesti tämän päälle. Tässä maailmassa tämä on lohtu. Kenties laiha, mutta sellainen jota kukaan ei ikinä voi ottaa sinulta pois, mitenkään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti