Kaunotar ja hirviö

"Kaunotar ja Hirviö" -elokuva, etenkin sen Disney -versio, on elokuva rakkaudesta. Se sisältää monien romanttisten elokuvien perusnäkökulman jossa rakkaus toimii psyykenlääkkeiden ja terapian korvikkeena. En toki kannata negatiivisten emootioiden medikalisointia, jossa kaikki huonot tuntemukset nähdään ongelmina joihin on lääketieteellinen ratkaisu. Mutta selvästi jossain menee se raja, jossa ajatus parisuhteen kaikkien ongelmien ratkaisijana muuttuu yhtä reduktiiviseksi ja asenteelliseksi kuin medikalisaatiokin. Molemmissa myydään ikään kuin "taikaluotia" kaikkiin ongelmiin.

Lisäksi "Kaunotar ja Hirviö" pitää itsessään sisällä kannusteen mielenterveyden häiriöihin kannustamiseen. Sillä mistäpä muustakaan elokuvassa on kysymys kuin Tukholma -syndroomasta? Vangittu neito kokee vetoa panttivangiksi ottajaansa.

Vastaava tematiikka on toki yleistä aikuisemmissakin romanttisissa elokuvissa. Itse asiassa näyttää siltä että elokuvien suosima "kognitiivinen taso" ei muutu yhtään edistyksellisemmäksi. Lapsille naïvin asenteen vielä jotenkin ymmärtää. Mutta aikuisten luulisi oppivan. Henkistä kehitystä ei kuitenkaan yleensä tapahdu ; Ainut mikä lisääntyy, on suorempi seksuaalisuuden esiintuominen - joka sekään ei aikuisten romanttisissa komedioissa ja muissa romanttisissa elokuvissa läsnäolollaan yleensä loista.

Nähdäkseni valtaosa romanttisista komedioista noudattaakin "eheyttämisteemaa". "Angel Eyes" -elokuvan tyylisiä elokuvia ja vastavia myydään psykologisina, ihmisläheisinä ja jotenkin rakentavina ja jopa toimintaelokuvia syvällisempinä. Tämä mainittu elokuva, kuten muutkin vastaavat, kuitenkin pohjimmiltaan myyvät sosiaalipornoa jonka perusideana on toimia kaavalla jossa romanttinen rakkaussuhde parantaa pahastakin PSTD:stä. Tämänlainen eheytys on yhtä asiallista kuin myydä kristinuskoa ihmelääkkeenä homoseksuaalisuuteen. Toki on hyvä ymmärtää että elokuvat eivät ole totta. Mutta melko harva näyttää ymmärtävän eroa tosimaailman välillä näissä asioissa. On oikein mainostaa, että rakkaussuhde ei ole terapiaa. (Tosin se on mukavaa ja taatusti halvempaa kuin psykoterapeutilla käyminen.)

Oikeastaan koko genre tulee ymmärrettyä kuitenkin vasta kun ottaa mukaan sen oleellisimman elementin. Yllättävän suuri osa romanttisista elokuvista esittää aktiivisia naisrooleja jotka "sukupuoliroolit nurin kääntäen" tarkoittaisivat suunnilleen samaa kuin "Seksuaalista häirintää ilmassa". Naistoimijan kohdalla tämä näyttää elokuvissa tarkoittavan samaa kuin osoitus vahvoista tunteista. Nämä kaunottaret ovat hirviöitä. Elokuva ei vain paljasta tätä, se ikään kuin suojelee heitä kirjoittamalla tarinaan jonkinlaisen hyväksyvän tekosyyilmapiirin. Tämä lienee syy sille, miksi osasta romanttisten komedioiden tempuista voi saada vankeutta. "Wedding Crashers" vaikuttaa hauskalta, kunnes tajuaa että siinä sidotaan mies sänkyyn ja raiskataan. Elokuvassa tämä on toki jotenkin koomista.