keskiviikko 24. syyskuuta 2014

sähköistävä kirkko

"Kirkko & Kaupunki" -lehden puolelle oli annettu palautetta : "filosofian tohtori" Riitta Koskinen oli pahoillaan siitä että kolehtia voi antaa kännykällä. "Miten valtava säteily tulisikaan, jos koko kirkkosali lähettäisi viestejä yhtä aikaa. Harkitsisin kirkosta eroamista." Aiheena on luonnollisesti sähköyliherkkyys, tuo tila jota on usein kuvattu sen tyyppisin lausumin kuten "Sähköyliherkkyys on todellista - mutta sähkö ei sitä aiheuta" ... "Asiantuntijat ovat yksimielisiä sähköyliherkkyydestä. Mikä tahansa oireet aiheuttaakin, se ei ole sähkö." Siis vähän kuin Jumala ja ihmisten hengelliset hyvinvointikokemukset. Lisäksi sitä on vaikeaa pitää lääketieteellisenä käsitteenä ihan senkin vuoksi, että sitä ei tunnisteta sairaudeksi eikä sitä diagnosoi mikään lääkäri, vaan kyseessä on itsediagnoosilla määritetty nimitys. Perimmiltään sinulla on sähköyliherkkyys jos väität niin.

On toki hyvä muistaa että säteilymäärien rajoittaminen vaatisi muutakin. Hyvin monissa kirkoissa on nimittäin ns. induktiosilmukka. Se on kirkoissa kuulovammaisia varten. Sen avulla saarnat saadaan suoraan kuulolaitteeseen. Väline on nerokas ja kätevä. Ja se toimii "sillä ihan samalla säteilyllä kuin kännykkäkin". Tosin induktiosilmukoiden tehot ovat valtavia verrattuna kännyköiden vastaaviin. Jos kirkot eivät ole aiheuttaneet jo vuosia sähköyliherkkyysoireita, ei kännykkäsäteily juuri tätä suuntaan tai toiseen muuta.

Toisaalta kun katsotaan  Helena Koskista, "pastori-merkonomi-evankelistaa" ei pidä hämmästyä miten titteliä tiputetaan vaikka opeteltu ala ei käsittelekään lääketiedettä. (Mikä selittänee miksi hän antaa viitteitä juttuun jonka takaa paljastuu sähköyliherkkyys -crank Gerd Oberfeld. Seuraavaksi kai kuuntelemme evoluutiotieteen uusimmat uutiset Pekka Reinikaiselta ja annamme terveytemme Antti Heikkilän armeliaisiin käsiin.) Tämä ei hämmästytä koska sähköyliherkkyyteen tulevat kannat joutuvat käyttämään varsin rajoittunutta settiä lähteinään. Ihan siksi koska valtaosa lääketieteen ammattilaisista pitää sitä bullshittinä, ja testit viittaavat että oireet syntyvät jostain muusta kuin elektromagneettisesta säteilystä. (Kuten luulosta että on säteilyä joka vaikuttaa vaikka säteilyä ei ole. Tai siitä että jos luulee että säteilyä ei ole niin ei tule oireita vaikka tuhat kännykkää paahtaisi täysillä metrin päässä.)

Tämä hämmennys kasvaa sillä pian voidaan oppia sekin että hän on esimerkiksi vieraillut TV7:ssä. Tämä on hämmentävää, sillä TV -lähettimien tehot mitataan sadoissa tuhansissa wateissa. Toki tämä ei ole valtava ristiriita tai ongelma. Koska Koskisen ei tarvitse olla sähköyliherkkä ollakseen huolestunut aiheesta. Joten kenties tässä ei ole kovin suurta ongelmaa.

Kenties minun jopa kannattaisi ottaa hänen neuvonsa ja varoituksensa vakavasti. Ihan oman parhaani vuoksi. Unohtaa pahat sähköyliherkkyyden mollaajat ja lähestyä asiaa avoimin, joskin äärimmäisen huolestunein, mielin. Yrittää lähestyä asiaa sitä kautta että sähköyliherkkyys on mietittävä, vähän kuin Hanns Hörbigerin maailmanjääoppi, johon on nykyaikana "kohdistettu kritiikkiä siltä pohjalta, että se on hatusta vedettyä hevonpaskaa, johon uskoakseen pitää olla henkisesti jälkeenjäänyt mielipuoli." Mikä on epäkohteliasta, ja asia pitää perustella. Että vähän kunnioitusta sähköyliherkille minulta!

TV7 on lähettimiä Helsingissä, asutuilla alueilla. Olisi mielenkiintoista kuulla pitäisikö ne sammuttaa. Lisähuolta itselleni aiheuttaa se, että TV7 -linkkiytynyt IRR-TV pitää majaa aivan nurkillani. Pitäisikö minun ottaa Koskisen huoli vakavasti ja käskeä heitä karsimaan lähetyksensä nollaan kunnes keksivät tavan lähettää asioitaan suoraan YouTubeen? Jos suojelu on tärkeää, kirkosta eroamisen arvoista, niin pitäisikö meidän sallia että evankeelikot vaarantavat terveytemme posottamalla päällemme kauheaa sähköä. Sillehän voi allergisoitua, ja allergisoituneille voi tulla kovia ongelmia. TV7 tilojen läheisyyteen menemisiin voitaisiin ehdottaa myös Koskisen ehdottamia ikärajoja. K16 tai K18 ovat mainitut joten ne ovat varmasti oikein mainioita. Lisäksi voisi olla yhteisön kannalta parasta että TV7 tilat siirrettäisiin välittömästi jonnekin syrjäkylien perille, kauas lähimmästä asutuksesta. Siellä he eivät voisi vahingoittaa muita.

Jotenkin ajatus alkaa tuntumaan mainiolta ja sähköallergia vaikuttamaan uskottavalta ja vakavalta ongelmalta. ; Itse asiassa jos sähköallergia olisi vakavasti otettava argumentti, niin se olisi varsin vahva. Suomessahan ei ole sananvapautta ja uskonnonvapautta rajoittamattomasti. Kaikkea rajoittavat muut lait. Uskonnonvapaus ei siksi voi sallia maassamme vääräoppisten kivittämistä - ei vaikka uskonnon käskyt jotka olisi painettu joka sivulle Pyhässä Kirjassa komentaisivat kivittämään heitä. Uskonnon nimissä ei saa vahingoittaa. Odotankin mielenkiinnolla eettisiä mietintöjä siitä miten suhtautua siihen että naapurissani posottaa sähkömagneettinen saastuttaja, IRR-TV joka näin vaarantaa ihmisen terveyden uskonnonvapauden nimissä.

6 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Haa haa!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Joo. Ihan helvetin kypsää ja aikuista. Tästä ei argumentaatio parane. Ja joku sanoo että se minun aseargumentti oli pohjanoteeraus.

Ei saatana!

Tom Kärnä kirjoitti...

Tykkäsin kovasti. Jaoin sähköpostitse yhdelle luterilaiselle tutulle myös.

Jklak kirjoitti...

Riitta Koskinen (Filosofian tohtori?) kirjoittaa: "Cornet-laitteen näytön jopa yli asteikon 1 800 000 µW/m2. Suomen enimmäisarvo 3G-järjestelmälle on 10 000 000 µW/m2. Itävallan lääkäriliitto pitää turvallisena ylärajana 1 µW/m2. Luit oikein."

Jos luin oiken niin Koskinen väittää Suomen enimmäisarvon olevan kymmenmiljoonakertainen Itävallan vastaavaan arvoon - Enpä usko... :/

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Eihän noissa luvuissa mitään järkeä ole. Ensinnäkin tuosta mukaan laittamastani kaivetusta viitteestä ei löydy mitään mikrowatin rajasta. Joka on kuitenkim mainittu.

Siellä on mainintoja eri maiden rajoituksista, esimerkiksi Itävallan. Mutta niissä ei ole mainintoja rajoista. Ei yhden mikrowatin tai minkään muunkaan.

Mainittu "Paneeli" onkin sitten kiinnostavampi. Siinä puuhaavat nämä sähköyliherkkyystyypit ja he suosittelevat itse itseensä viitaten

"Based on power density measurements, the Seletun Scientific Panel finds sufficient evidence for a whole-body scientific benchmark for adverse health effect exists down to 0.17 mW/m2 (also 0.000017 mW/cm2 = 0.017 µW/cm2)" Nuo yksiköt eivät tainneet mennä ihan oikein, jos 0.17 onkin sama kuin 0.000017..

On vaikeaa nähdä että mihin tutkimukseen ja tieteeseen ja lukuihin viitataan. Sähköyliherkkyystyypit viittaa samoihin lukuihin kaikkialla, Mutta tiedelähde puuttuu.

Joudumme siis uskomaan sitä että kyseenalaisen sairauden itsediagnosoineet puoskarit ottavat sen kaikista epätodennäköisimmän selityksen ja heittävät sitä perustanaan lukuja "ihan ilmasta". Ja siksi kännyköitä pitäisi rajoittaa kun jossain maassa heidän paranoidi juridiikkansa sanoo jotain.

Kyllä se on tiedettä kun filosofian tohtori sen mielipidepalstalla esittää.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Nyt minua pistää sanomattomasti vituttamaan se, että jouduin säätämään blogini kommenttejen anonyymiosastoa pois.

Nimittäin eräs hyvä vakiokommentoija lähetti minulle tähän liittyen sähköpostia. MrrKat ei saanut sanomaansa läpi koska ihmiset ei osaa käyttäytyä ja noudattaa ohjeita.

"sitä vain että sen Riitta Koskisen K+K-jutussa oli:
" Itävallan lääkäriliitto pitää turvallisena ylärajana 1 µW/m2. Luit oikein."

Nyt on vain niin että taivaallinen (heh) 3K:n läpitunkeva
radiotaajuinen säteily on noin 3 µW/m2 joten Itävallan lääkärien
rajaus ajaisi ihmiskunnan jonnekin maan alle kohti wanhan ajan
helvettiä ;D"