"Please, leave me alone. I intend to be flesh and blood, not airy philosophy, for there has never yet been a philosopher who could endure a toothache patiently, even though they all write as if they had risen above human suffering and misfortune."
(William Shakespeare, "Much ado about nothing")
William Shakespearen ylläoleva lainaus koskee filosofien stoalaisia hyveitä. Sen vihjeenä on tarjota tärkeä muistutus siitä miten vähempään tyytymistä ja kärsimyksen sietämisen jaloutta korostavat ovat usein sen verran varakasta väkeä, että he itse eivät joudu kokemaan näitä vaivalloisuuksia. Tai kuten itse olen asian sanonut, on helppoa vaatia toisilta asioita kun oma perse ei ole tulilinjalla. Sama koskee nykyään oikeistolaissävyttynyttä optimismia, joka ei toki korota kärsimysten kestämistä stoalaisittain vaan on monta astetta hedonistisempaa.
Näitä asioita oli mukavaa miettiä tänään hammaslääkärissä. Kun minulle tehtiin juurihoitoa. Jotkut minua paremmin tuntevat saattavat tietää että minulla on melko merkittäviä ihmisiin luottamisen ongelmia. Ja muutamat heistä saattavat muistaa että pelkään hammaslääkäriä ihan sikana. Näitä asioita oli mukava miettiä kun joku toinen pitämässä syntistä renessanssiajan jälkeistä teknologiaa surisemassa pääsi sisällä samalla kun täysin mätä hammasjuuri purskauttelee maailman toiseksi pahinta koskaan maistamaani asiaa suoraan suusta suuhun. (Omasta. Ei hammaslääkärin.) Kaiken kaikkiaan en liikkunut ja kukaan ei kuollut.
Ei minulla muuta.
1 kommentti:
Itse olen yhden ainoan kerran ollut juurihoidossa. Minusta pahinta siinä oli se, että koko hoito kesti noin tunnin ja koko ajan piti olla leuat väärällään toimenpiteiden kohteena.
Lähetä kommentti