"Savon Sanomissa" on Stina Kivisen hyvä mielipidekirjoitus siitä että naisia on usein kannustettu passiivisuuteen. Eli nimenomaan kiusaamistapauksissa pitäisi joustaa eikä puolustaa itseään, jotta ei olisi ikään kuin törkeä. Itsensä puolustaminen on siis törkeää "koska pojat ovat poikia" ja muita vastaavia sanontoja. Tämä on tärkeä muistutus siitä että itsepuolustus on "aggressiota mutta ei sellaista aggressiota". Ja näin ollen osa feminismiinkin liitetystä aggressiivisuussyyttestä on ehdottomasti arvotonta syyttelyä. Joskus naisia pitäisi jopa kannustaa aggressiivisuuteen. Kiusatuksi tulleella on oikeus, kenties jopa velvollisuus puolustaa itseään. - tai vähintään jokin rohkeutta korostava hyveellinen piirre kannustaa häntä itsesäilytykseen tarvittaessa vaikka aggressiota hyväksikäyttäen.
Toisaalta osa kulttuureista on sen verran dogmaattisia ja sovinistisia että on syytä huomata että provokatiivine itseilmaisu voi täyttää sankaruuden mitat. Jos jo teko olisi miehenkin tekemänä sankariteko, ja maa on lisäksi naisvihamielinen on suorastaan sankarillista itseilmaista itseään tavoilla jotka eivät nyt suoraan sanoen noudata yleistä "hyvän maun" tai "tyylikkyyden" määritteitä. Esimerkiksi itse otin ISIS -lipun päälle kuukautisvertaan roiskineet egyptiläiset performanssitaiteilijafeministit sankareikseni. Sillä vaikka teko ei kenties ole korkeakulttuuria, on tekijöiden maantieteellinen sijainti ja suhde paikalliseen dogmiin sen verran raju että tämänlaiseen provokaatioon vaaditaan muutakin kuin ns. "vapaan kasvatuksen" löyhentämää moraalia. Tämänlaisesta jumalanpilkasta minä jaagaan.
Sitten toisaalta kaikkialla asia ei ole näin. Esimerkiksi Suomessa on aikaisemmin, 1990 -luvulla vastustettu perheväkivallan tutkimusta jossa kartoitetaan miten se kohdistuu miehiin. Sillä naisia pidettiin relevanttina tutkimuskohteena ja miesten osuus tiedettiin marginaaliseksi. Mutta nyt asiaan on onneksi tartuttu. Opimme esimerkiksi MTV3 uutisoinnin kautta siitä, että äitien lapsiin käyttämä väkivalta on yleistä. Äidit eivät saa apua perheen töihin ja ovat valmiita käyttämään rankaakin väkivaltaa. Yle taas kertoo siitä miten törkeä perheväkivalta kohdistuu useammin miehiin kuin naisiin. Eli miehet ovat törkeän perheväkivallan uhreja todennäköisemmin kuin naiset. Toki erot ovat sen verran täpäriä että tasa-arvo on tältä osin melko lähellä "Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista." Osasyyksi kerrotaan että miehet ilmoittaisivat pahoinpitelyistä useammin. Tämä on mahdollista, sillä sen verran usein itsekin tiedän perheväkivaltaa kokeneiden naisten "törmäilevän oviin" toistuvasti. Toisaalta miehenä tiedän että mies väkivallan uhrina on hyvin tarkasti leimattu. Uhriksi joutumisessa kyseenalaistetaan koko miehisyys. Tätä asennetta kuvaa se että "naiselta pataan saaminen" tuli pilkkana jopa hätänumeroon soittamisella. Toki tämä ei ole hätäkeskuksen standardivastaus, mutta se voidaan liittää laajempaan ilmiöön. Samoin buzzfeedissä oleva testipätkä jossa piilokameraskenaarioiden avulla katsottiin ihmisten reaktioita on mielenkiintoinen. Naiset saavat apua mutta miesten pitää ikään kuin selvitä omin voimin. Tämä asenneilmapiiri tuntuu uskottavalta.
Näin ollen voidaan sanoa että osa naisten ja feministien aggressiosta ansaitsisi moitetta, mutta se ei saa sitä koska se kohdistuu miehiin. Aggressiossa kun ei ole kysymys siitä onko aggressio paha vai hyvä, vaan se että käytetäänkö sitä pahaan vai hyvään. Usein tässä aihepiirissä keskustelu siirtyykin siihen miten äiditkin ovat uhreja. Tämä muistuttaa kovasti sitä sovinistimiesten suosimaa aiheensiirtoa jossa väkivalta selitetään sillä että nainen nalkuttaa ja on muuten suullisesti ärsyttävä. Tämä on varmasti totta. Ja taatusti henkinenkin väkivalta on väkivaltaa. Mutta kun katsotaan fyysisen väkivallan tekoa on selvää että se ei ole eettisesti oikeutettu. Jos nyrkki viuhuu räpättäjä-ämmälle tai lapset saavat turpaan koska äiti ei jaksa kun isä ei tee kotitöitä, on molemmissa kysymys eettisestä väärinkontekstoinnista.
Miksi tämä on tärkeää?
Etenkin lasten vitsaamisen kohdalla ongelmana on se, että oikeuskeskustelussa puhutaan leimallisesti tasa-arvosta. Ja tasa-arvo taas nähdään aikuisen miehen ja aikuisen naisen välisenä tasa-arvona. Ja tässä aggressio on määritelty usein siten että naisen aggressio on emansipationaarista ja miehen aggressio väkivaltaa.
Kenties olisikin järkevää muuttaa tätä keskusteluympäristöä. Kehittää jotain samantapaista mitä naiset ovat kehittäneet miesten kohdalla puhuessaan patriarkaatista joka käyttää valtaa mitä ihmeellisimmillä tavoilla ties missä. Kenties olisikin hyvä huomata että naisten vallankäyttökoneisto käyttää uhreinaan lapsia ja tätä ei nähdä ongelmana koska vanhemmuus on valtasuhde eikä tasa-arvosuhde. Ja kyseessä ei ole edes aikuisten miesten ja aikuisten naisten välinen valtasuhde. Ja aivan kuten patriarkaattikin tuomitaan koko ilmiön laajuudessa olisi tämä naisten valtakin arvioitava myös lapset huomioiden.
Feministien aggressio ei siis kohdistu pelkästään miehiin. Vaikka toki tätäkin löytyy. Radikaalifeminismissä voidaan aivan nykyaikana suositella suuren osan "miesten määrän vähentämistä 90%" olevan hyvä ratkaisu. Samoin toki löytyy materiaalia siitä miten naisten seksuaalisuudessa voidaan nähdä miehiin kohdistuvaa naisen narsismia ja muuta sosiaalista vallankäyttöä. Mutta tämä on oikeastaan se ongelma mitä monet maskulinistit ja muut miesasiamiehet nostavat esiin. Kun katsotaan Laasasta, tiedetään että hän puhuu tasa-arvosta ja miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta. Ja tässä hän on spesialisoitunut yksistään seksiin. Ja jos yksi spesialisti tekee näin niin ei tässä toki mitään. Mutta kun se näyttää olevan se vahvasti yleisin kulma jota miesasiapuolella nostetaan esiin. Feministien tehokkuus perustuu juuri laaja-alaisuuteen. Siihen että aiheita nostetaan seksistä palkkaukseen ja tietokonepelien sukupuolijakaumiin. Miesten pitäisi kenties oppia tästä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti