(Napoleon, "hikipedia palautuksessa")
Skeptikoita ja uskonnottomia syytetään toistuvasti ylpeydestä. "Uskovaisilla naureskelun" katsotaan kuvaavan ylimielisyyttä. Tämä moite on hyvin vahvaa ka siinä yritetään nimenomaan kieltää tietynlainen keskustelu kokonaan. Kritiikkiin vastataan sanomalla että se on asiatonta ja tyhmää. On selvää että jollakulla on tässä kohden téte a baffe (läimäyttämiseen houkuttelevat kasvot). Että joko uskovaisia tai pseudotieteilijöitä läimitään kasvoille tai sitten uskontokriitikoita ja skeptikoita. (Luultavasti molempia.) Ja tälle kaikelle on jokin syy. Jokin ihmisen mielessä vääntää tämänlaiseen. Muutenhan sitä ei tapahtuisi koko ajan.
Tässä kohden ei voi kuitenkaan sanoa muuta kuin että syynä on luultavasti enemmänkin se, mitä Nassim Taleb näkee Sokrateen teloituskohtalon syyksi kirjassaan "Antihauras", sivulla 293. "Rakas Sokrates ... tiedätkö, miksi sinut on tuomittu kuolemaan? Koska saat ihmiset tuntemaan itsensä typeräksi sen takia että he noudattavat sokeasti tapojaan, vaistojaan ja perinteitään. Olet ehkä toisinaan oikeassa. Saatat kuitenkin hämmentää heitä asioista, jotka he ovat hoitaneet hienosti ja vaikeuksitta. Tuhoat ihmisten harhat itsestään. Viet tietämättömyyden ilon asioista joita emme ymmärrä. Eikä sinulla ole vastauksia. Et tarjoa heille ainuttakaan vastausta." Tämä kuvaus on ehdottomasti ymmärtävä Sokrateen teloittajia kohtaan. Mutta siinä nousee esille se, mikä ihmisten kanssa yleistä on. Eli kun ihmisen liika ylpeys saa kolauksen ja hän joutuu naurunalaiseksi, hän helposti syyttää muita nöyryyden puutteesta ja liiasta ylpeydestä.
Karkeasti ottaen tämä vahvistuu aina kun joku tulee ns. vaatimaan parempaa keskustelua. Tunteet ovat sen laatuisia että Sokrateen kohtalo tulee ymmärrettäväksi. Sama asia ärsyttää nykyihmisiä nykyskeptikoissa. Ja pulautteen pohjalta voisi sanoa että ärsyttää vahvasti.
Tässä perussävy voi olla vaatimus logiikasta. Mutta tarkempi analyysi paljastaa että tässä haetaan enemmänkin parempia käytöstapoja. Toisin sanoen uskontokeskustelusta ja uskontokritiikistä pitäisi poistaa se ajatus että uskovaisen myytti puhkeaisi tai että hänelle syntyisi ajatus siitä että joku nauraa heille. Skeptikoiden puolella ilmiö on, rehellisesti sanoen, vielä vahvempi kuin uskontokriitikoilla.
Ilmoilla on siellä jotenkin vahvemmin se että skeptikot edustavat järjestelmää. (Tämä on ymmärrettävää sillä uskonto on tavallista ja uskonnottomat vähemmistö.) Esimerkiksi vaihtoehtohoitajien asennetta voisi kuvata jokseenkin siten että heille on "vaihtoehtohoito ja vaihtoehdottomuushoito". Skeptikot eivät ole avomielisiä jos eivät ota homeopatiaa vakavasti, mutta jos homeopaatikko epäilee big pharmaa eikä ota sitä vakavasti niin se ei ole jotain jota kuvataan "dogmaattisuuden" kaltaisilla käsitteillä. Sillä maailmankuvan joustamattomuus ei tavallaan ole tässä se perusasia vaan se keiden uskomuksille naureskellaan. Vaatiessaan avomielisyyttä, vaaditaan perimmiltään esimerkiksi sitä että tieteellisen ajattelun periaatteista joustetaan. Mikään demarkaatiokriteeriltä haiskahtavakaan ei voi olla mitään muuta kuin maailmankuvallisuutta. (Tämä on toki tuttua kristittyjen kreationistien parista.)
Siksi vaatimus paremmasta keskustelusta ei hoidu paremmilla argumenteilla. Sillä tässä ei haeta argumentteja vaan erilaista vastaamista ja suhtautumista. Karkeasti sanoen vaihtoehtohoitoja ei saa sanoa tehottomiksi vaan vaihtoehtohoitajia pitää kuunnella, heille pitää hymyillä ja taputtaa päähän. Mielipiteenilmaisuvapaus rajoittuu siihen että ostaako lopulta sen tuotteen vai ei. Että se on sitten se oma vapaus mitä omalla lompakolla tekee.
Tässä mielessä logiikka ja tiede on tietysti "rajoittavaa". Sehän rajaa asioita jotka ovat parempia kuin toiset. Ja näin se vertautuu Ben H. Wintersin "Järki ja tunteet ja merihirviöt" -kirjan rahoituskikkailuihin. (s. 15) "Säännöllisesti toistuvat maksatukset kahlitsevat miestä niin kuin köysi kahlitsi Odysseuksen mastoon, eikä sellainen ole ollenkaan suotavaa. Se on itsenäisyyden este."
Samaa nauretuksi tulemisen pelkoa voi tietysti kohdata mistä tahansa. Napoleonin wikipediailmaus vihjaa että myös senkaltaisten projektien parista asennetta löytää helpostikin. Oleellista niissä on kuitenkin vahva konformistisuus. Vaihtoehtohoitajien ja uskontoryhmien sisällä haetaankin hyvillä tavoilla koheeisiota. Niissä syntyy echo chamber jossa erimielisyys on täysin hampaatonta ja merkityksetöntä. Toki on ymmärrettävää että jos on elänyt tälläisessä suojatussa pumpulielämässä niin kaikki aito erimielisyys ja asioiden punnitseminen vaikuttaa vainoamiselta. Mutta oikeasti tämä on enemmän echo chamberin totuttamaa herkkänahkaisuutta ja pikkusieluisuutta.
1: Kauniita piirteitä, joiden kohdalla oleellisin ongelma on se, että näitä piirteitä ei ole opittu sublimoimaan, jalostamaan, johonkin tuotteliaaseen. Ja näin ne ovat säälittäviä likaisia piirteitä eivätkä osa suurempaa persoonaa. Tai jos on, niin on kyllä paska persoona eräillä.
Tässä mielessä syvin kysymys onkin siinä että miksi ihmeessä skeptikoiden tai uskontokriitikoiden edes pitäisi suostua keskustelemaan uskonnoista tavalla jossa uskovaiset saavat määrätä keskustelun näkökulmat ja keskusteluasenteet. Kun kenties koko asian ytimessä on se, että konformismissa, noin yleensä ottaen, lähinnä piilotetaan väärintekoja ja suojellaan väärintekijöitä. Eli kauniilla puheella "siloitellaan konkreettisemmat pahat teot konkreettisemmassa maailmassa". Epäkohtelias ilmaisutapa on kuitenkin lähinnä esteettisesti rumaa. Teot ovat paljon helpommin myös pahoja. Konformismilla myös ostetaan helposti huviretkiä Abileneen. Tehdään yhdessä sopuisasti päätöksiä joita kukaan ei halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti