"The Silence of the Lambs" -elokuvan eräs vahvimmista kohtauksista on se, kun Hannibal Lecter selittää "A census taker once tried to test me. I ate his liver with some fava beans and a nice Chianti." Kirjassa tämä kohta on esitetty toisella tavalla. Kirjan mukaan "A census taker tried to quantify me once. I ate his liver with some fava beans and a big Amarone." Erot eivät sano itselleni yhtään mitään. En juo viinejä joiden alkoholiprosentti on alle 95%. Mutta eräs tuntemani ruoasta intoutunut selitti tässä siitä mistä todellisen taiteenystävän tuntee. Hän valitti siitä miten kirja on niin paljon parempi.
Hänen mukaansa on mietittävä miksi elokuvaan muutettiin viinimerkki. Syynä on todennäköisesti se, että yleisön ei oletettu tuntevan Amaronea. Sen sijaan Chianti on yleisemmin tunnettu. Mutta tämä vaihto on kuitenkin kulinaarisesti katsoen törppöilyä. Amaretto sopii erinomaisesti nimenomaan maksaruokien kanssa.
Mutta toki itsellänikin on sentään jotain tyyliä ja kulinaarisia periaatteita. Sellaisia kuin alan klassikosta, 1700 -luvulla kirjoitetusta "Keittotaidon kannettavasta käsikirjasta" otettu tiedotus "Maito on nestemäinen, valkoinen aine, joka sisältää rasvoja ja seerumia. Sitä saadaan lypsämällä tai puristamalla nelijalkaisten eläinten nisistä, utareista tai naisen rinnoista." ja "Keittotaidon Kultaisen Kirjan" (1962) opettama "Aivojen on oltava vaaleat ja täplättömät, kiinteät ja raikkaan hajuiset."
Henkilö oli asiasta hyvin närkästynyt, enkä voinut olla miettimättä että tuoltako minun argumentointi näyttää ns. tavalliselle ihmiselle. Että väännetään minimaalisista detaljeista tunteella. Kenties, sillä viinistä valittaja ei halunnut tulla mainituksi blogissani nimeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti