Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pigliucci. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pigliucci. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. tammikuuta 2016

Tieteen magisteria

Pidän Massimo Pigliuccista. Hän on ateisti jonka mielestä uskonto ja tiede ovat keskenään ristiriidattomia siksi että ne käsittelevät eri aiheita. Tämänlainen NoMa -periaatteen mukainen ajattelu on hyvin yleistä. Moran on kritisoinut häntä tuoreesti. Ja hänen moitteensa on relevantti ja kiinnostava.

Hän poimii esiin sen, miten Pigliucci määrittelee tieteen hyvin suppealla tavalla. "He takes a very narrow view of "science"— one that excludes the work of historians and philosophers who are presumably using some other way of knowing." Ja tämän jälkeen hän pääsee siihen että tämä hyvin rajalliseksi määritelty tiede ei sitten voi vastata tiettyihin kysymyksiin "Pigliucci thinks that religion is about ethics and the question of meaning and these cannot be addressed using science—his definition—as way of discovering truth." Tämä on vielä osuvaa silloin kun hän perustelee omaa näkemystään. Mutta kun vastassa on ihmisiä jotka määrittelevät tieteen laajemmin, tilanne muuttuu. "But here's the problem, Pigliucci would like to refute all those people who maintain that science and religion are incompatible using the broad definition of science. He doesn't do this by discussing what they actually say about science, instead he applies HIS definition of science to those others and declares victory." ... "Pigliucci should know that there are different definitions and any discussion of the compatibility of science and religion must take these differences into account."

Kysymys on tietenkin relevantti sitä kautta että tieteen demarkaatio-ongelma on "vähintään jossain määrin ratkaisematta". Näin ollen on aivan mahdollista käyttää hieman erilaisia määritelmiä tieteestä. On itse asiassa kiinnostavaa ja relevanttia tiedostaa että NoMa ylipäätään perustuu hyvin suppeasti määritettyyn tieteen määritelmään. Tämä ei tietenkään ole yllättävää sillä jotta uskonnolla voisi olla mitään merkitystä, sille täytyy rajata jokin sellainen alue jossa tiede ei pärjää. Näin ollen NoMa on helpompaa jos tiede määritellään suppeasti kuin jos se määritellään laajasti. NoMaa kannattavien mielessä onkin teemana se, että rajataan akateemiset alat tiukahkosti luonnontieteisiin (scientia) ja ihmistieteisiin (studia). Tämä on melko tiukkaa verrattuna vaikka siihen että itse näen että ihmistieteiden ja luonnontieteiden ero on lähinnä muuttujien määrässä eikä jossain aivan oleellisessa asennoitumiserossa. Ja jossa ihmistieteisiin pitäisi panostaa nimenomaan niin että niistä tehtäisiin "mahdollisimman luonnontieteellisiä".

Tämä on toki siinä mielessä kuvaavaa että usein skientismin kritiikki ei perustu siihen että skientistien näkemykset nähtäisiin sisäisesti ristiriitaisiksi vaan siihen että määritellään jokin, yleensä loogisen positivismin mukainen, tiedemääritelmä ja nähdään että skientistien väitteet ovat ristiriidassa tämän hyvin tiukasti määritellyn tieteen kanssa. On myös oleellista huomata että tämä on lähinnä straw man -argumentaatiota. Yhtä oleellista voi olla huomata että tämä skientismikritiikin onttous ei tarkoita että NoMa olisi sisäisesti ristiriitainen tai virheellinen näkemys.

Itseäni tosin kiinnostaa myös se, mitä tapahtuu jos ajatellaan että tiede on enemmänkin sitä että on jotain tietoa joka nojaa evidenssiin ja rationaaliseen ajatteluun. Kun tässä laajassa mielessä historiantutkimus on tiedettä niin tästä pitäisi oikeasti kysyä se kysymys että onko uskonto oikeasti yksi vastaava tapa tietää? Tätä kysymystä tunnutaan väistelevän ; Osittain siksi että suppeaan tiedemäärittelyyn sidottu NoMa tuntuu olevan uskonnon ja tieteen ristiriidattomuuden päälinjama. Ja toisaalta siksi että jos selittää että uskonto on yhdenlaista tiedettä tieteen laajassa mielessä, ollaan tosiasiassa antamassa pikkusormea kreationismille. Joka on ymmärrettävästi monen uskovaisen mielestä erityisen noloa. Jos olisin valinnut NoMa -tien jossa väistellään kreationismia niin heittäisinkin lähinnä suuren osan skientismikritiikistä ja ateismikritiikistä roskiin. Mutta jostain syystä uskovaiset eivät halua tehdä tätä. Ja tästä päädytään samantapaisiin ongelmiin kuin Pigliucci heti kun hän siirtyy puolustamasta omaa näkemystään ja siirtyy kritisoimaan muita.
Kirjoittaja on Quinelainen. Joka tarkoittaa että hänellä on hyvin laaja tiedekäsitys. Ja tässä tiedeverkon ulkopuolella ei käytännössä voi olla mitään relevanttia tietämisen tapaa.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Geneettinen imperatiivi ; Eli miten ateistinen evoluutioajattelu voi taata pysyvämmän moraalin kuin teismi.

Jostain syystä viime aikoina on yleistynyt argumentti joka korostaa sitä että "naturalistit" eivät voi olla "oikealla tavalla moraalisia". Tämä teema on toki ikivanha, mutta sen parissa on noussut esiin seuraavan tyylinen argumentti:
P1: Evoluutio on muutosta.
P2: Objektiivinen moraali on by definition ikuista ja pysyvää.
J: Evoluutio ei voi tarjota objektiivista moraalia.

Argumentin tausta on tietenkin helpohkoa ymmärtää. Evoluutikot ovat olleet empiriisiä etiikan alalla. Sukulaisvalinnan, itsekkään geenin ja peliteorian kombinaatio on tuottanut todisteita siitä että evoluutio voi tuottaa altruistista käytöstä. Aihetta ovat popularisoineet jo kauan esimerkiksi Matt Ridley "Jalouden alkuperä" -teoksessaan. Lisäksi uusateisteista Sam Harris on "moraalisessa maisemassa" korostanut ihmislähtöistä etiikkaa. Nämä ponnistavat evoluutioteorian pohjalta joten on selvää että tämä nousee kritiikin kohteeksi. Tälle ei ole aikaisemmin ollut tarvetta. Osittain jo sen vuoksi että biologit olivat toisen maailmansodan jälkeen kiinnostuneita aggression selittämisestä. Ja evoluutiota käytettiin tässä aiheessa. Frans de Waalin "Hyväluonteinen" oli tässä kuitenkin tärkeä suunnanmuuttaja.

Uskontokeskustelua tässä kohden leimaa ylipäätään vahva vastaankirjoittamisen periaate, joten tämä argumenttien reaktiivisuus ei ole sinällään mitenkään yllättävää. Enkä pidä tätä edes huonona. Kuulun David Humen ystäviin tässä kohden siinä mielessä, että hänkin suosi käytösmallia jossa vastapuolen argumentteja ei voiteta kehittämällä toisenlaisia argumentteja, vaan ottamalla vastapuolen argumentit ja johtamalla niistä jotain kannattajilleen epämiellyttävää. Ja onhan tuossa argumentissa jotain vetoavaa. Mutta kenties tätä argumenttia olisi kuitenkin syytä tarkastella hitusen paremmin. Siinä nimittäin tulee erikoisia onglemia jos sen periaatteita sovelletaan teismiin. (Humepeliä voi pelata vastaankin tältä osin.)

Jumala ja ikuinen muuttumaton luomakunta?

Tässä kohden tärkein kysymys on kenties se, että onko teismi tosiasiassa ikuisuuden tae. Karkeasti voidaan sanoa että Jumala on konsepti jota on järkevää olettaa ikuiseksi tai pitää sellaisena. (Varmasti tästäkin on poikkeuksia.) Jumala on liikkumaton liikuttaja, ei ajallinen ei rajallinen ja niin edes päin. Maailma taas nähdään joksikin joka on ajallinen ja jossa tapahtuu muutosta. Tässä mielessä Jumala on voinut luoda moraalin, ja tällöin ei ole mitään takeita että moraali olisi yhtään pysyvämpi ja ikuisempi kuin ihminen. Kenties moraalikin olisi ajallista. Tämä on mahdollinen vaihtoehto, jota teistit yleensä eivät kartoita kovin pitkälle.

Eivät, vaikka tämä on itse asiassa relevantti kysymys erityisesti kristityille. Kristityillä on tunnetusti erikoinen suhtautuminen Uuden ja Vanhan Testamentin eroille. Jos VT:n puolelta kaivaa esille käskyjä joissa pitää kivittää ihmisiä tai tappaa noitia, korostetaan että nämä ovat vanhaa lakia joka ei päde Jeesuksen jälkeen. Lisäksi kerrotaan että pitäisi ymmärtää ottaa sen ajan kulttuuritilanne huomioon. Esimerkiksi kuolemantuomioiden yleisyyden kohdalla on korostettu että paimentolaisheimolla ei ole mahdollisuutta luoda toimivia vankiloita.

Tämä on vakava askel kohti situationalistista moraalia. Moraalia myydäänkin usein objektiivisena ja eikulttuurirelativistisena. Jonain joka on samaa eilen, tänään ja huomenna. Mutta samalla siinä annetaan äärimmäisen kulttuurirelativistiselta maistuvia tiloja joilla reagoidaan siihen miten pitää suhtautua "Toisen kuninkaiden kirjan" tarinaan jossa Elisa tekee ihmeen Betelissä pikkupojille jotka haukkuivat häntä kaljupääksi. Situationismia korostaa myös William Lane Craigin tunnettu Jumalan komennuskeskeinen teoria jossa hän hyväksyy "Raamatussa" mainitun kansanmurhan, koska kansanmurha on asiallinen teko jos Jumala käskee sen tehtäväksi.

Tässä yleinen vastaisku on näppärä ja ovela. Teisti voi aina sanoa että tosiasiassa Jumalan tahto on objektiivinen, ikuinen ja muuttumaton. Että mainitut erot ovat pinnallisia. Että moraali on sama ja vain ihmisten käsitykset ja se miten tätä täytyy tavoitella muuttuvat. Ja tämä onkin mahdollista. Se ei toki todista että moraali olisi jotenkin väistämättä pystyvää. Mutta se on ainakin yksi mahdollinen tulkintatapa.

Kuitenkin evoluutioteoriassa pystytään itse asiassa oleellisesti samaan.

Evoluutioteoriaa kannattava metaeetikko voi sanoa että tosiasiassa ne muutokset joista teistit ateisteja moittivat ovat irrelevantteja. Että ne koskevat vain moraalin pinnallisinta tapaa. Että ei pidä antaa intuition huijata.

Tätä varten voitaisiin rakentaa moraalinen prinsiippi jota voitaisiin kutsua geneettiseksi imperatiiviksi. Geneettinen imperatiivi koskee kelpoisuutta. Jokainen laji evoluution mukaan ajautuu kohti parempaa kelpoisuutta. Joten geneettinen imperatiivi koskee perimmiltään sitä että eliö seuraa sellaista maksiimia jossa hän maksimoi oman kelpoisuutensa joko suoralla tai epäsuoralla kopioitumisella. Tästä seuraa muutama asia:
1: Tämä periaate on pysyvä. Niin kauan kuin evoluutiota tapahtuu, niin kauan kuin on genetiikkapohjaisia eliöitä ja niin kauan kuin "elämää syntyy vain elämästä" se on pätevä maksiimi. Tämä on siis periaate joka ei nimenomaan muutu evoluution varrella.
2: Se mitä koemme altruistiseksi on jotain jota evoluution parissa on tutkittu paljon. Ja niiden ideana on juuri se, että ne tukevat ja hyödyttävät yksilöitä. Ryhmä luo suojaa jopa parvikaloilla, yhteistyö mahdollistaa monenlaisen nepotistisen ja einepotistisen hyötymisen. Ja evoluution kannalta tietynlaiset lajit hyötyvät altruismista, joutuisimme muuttumaan paljon jotta tämä ei kestäisi. Evoluution kohdalla on helppoa juuttua pelkkään mutaatioon ja uudistumiseen. Mutta samalla on huomattava, että silmän ja raajan kaltaiset innovaatiot ovat olleet aika pysyviä. Niissä on eroa detaljeissa, ei pääideassa.
3: Ja jos jossain olosuhteissa meidän olisikin luovuttava altruismista, niin voitaisiin esittää kysymys että onko oikeasti olemassa jokin moraalinen periaate joka ylittäisi lajin hengissäselviämisen. Eli olisiko todella olemassa niin vahvoja moraalisia prinsiippejä että niiden puolesta pitäisi ajautua sukupuuttoon. Sillä jos altruismi lakkaisi hyödyttämästä, altruismissa pysymisen seuraus olisi todennäköisesti juuri sukupuutto.
4: Tässä moraali on teknisesti ajallinen. Mutta se on kuitenkin olemassa niin kauan kuin on minkäänlaista elämää. Jopa bakteerit yrittävät maksimoida geneettisen imperatiivinsa. Ja tässä kohden voidaan aivan oikeasti sanoa että mitä järkeä olisi kehittää moraalimalleja maailmaan jossa on vain kiviä ja luonnonlakeja.

Mainitsemani moraali on toki omituinen, mutta samasta voidaan moittia myös Craigin hyvien kansanmurhien mallia. Muutos on molemmissa pinnallisesti situationalistista, mutta syvällä tasolla objektiivista. Molemmissa on yllättävyyttä. Craigin Jumalan moraali on vain mysteeri johon on luotettava. (Kansanmurhaan komentaminenhan ei falsifioi objektiivista moraalia vaan korostaa että Jumala tietää moraalisuusasiat jotka ovat ihmisille perimmiltään mysteereitä.) Evoluution kohdalla tämä voidaan sentään arvioida. (Altruismin kannattavuus löytyy peliteorian kaavoista ja strategioista. Eli ilmenee tavalla joka ei ole mielipide.) Tässä mielessä evolu

Sen lisäksi täällä on lisäkoukku.


Evoluutio toimii jos ja vain jos on jollain tavalla pysyvä universumi jossa pätevät pysyvät luonnonlait. Teismissä on erilaisia malleja joissa luonnonlait ovat Jumalan luomia pysyviä konsepteja. Deismissä Jumala on käynnistänyt universumin mutta ei ole sen jälkeen puuttunut sen menoon. Mutta muilla tämä ei ole väistämätöntä. Itse asiassa voidaankin sanoa että ihmeet voidaan nähdä Jumalan tekeminä muutoksina lakeihin jotka ovat muutoin pysyviä.

Tässä kohden on hyvä ottaa Richard Swinburne. Hän loi kuuluisan ajatuskokeen jossa hän yritti tarjota Humen Okhamin partaveitsen käyttötapaa takaisin lähettäjälle. Humehan kysyi siitä että jos joku väittää nähneensä ihmeen, olisi mietittävä että kumpi on todennäköisempää (1) se, että hän on nähnyt ihmeen vai (2) se että hän on erehtynyt tai peräti huijattu. Swinburne argumentoi erityisesti antrooppisen periaatteen kohdalle ajatuskoetta jossa pitäisi sadoista sekoitetuista korttipakoista ottaa päällimmäinen kortti. Jos sarja olisi jotain muuta kuin että kaikki olisivat herttaässiä, kortinvetäjä kuolisi. Jos kortinvetäjä jäisi henkiin, hänen tulisi miettiä että kumpi olisi suurempi ihme : Se, että hän tuurilla sai juuri tuon tuloksen. Vai sen, että joku hyväntahtoinen taho olisi manipuloinut jotenkin pakkoja.

Jumala on toisin sanoen ihmeentekijä ja haxor, joka ylittää todennäköisyyden lait. Tässä suhteessa on hyvä muistaa että luonnontieteellinen sattuma johtaa estimointimahdollisuuteen : Kvanttitason tapahtumat ovat hyvinkin satunnaisia ja indeterministisiä, mutta niitä voidaan ennustaa. Termodynamiikka nojaa ajatukseen perustason satunnaisiin liikkeisiin, mutta keskiarvoja ja trendejä voidaan ennustaa hyvinkin tarkasti. Jumala ylittää kaiken tämänlaisen. Hän on siis enemmän mielivaltainen kuin sattuma, jolle on sentään matemaattinen kuvaus. Kuvaus jonka avulla tilastollisuutta voidaan ylipäätään käsitellä.

Jos antaa pikkusormen Swinburnelle joutuu todellakin huomaamaan että ajatus universumin pysyvyydestä eivät ole kovinkaan väistämättömiä. Universumi voi tässä mallissa olla vaikka täysin mielivaltainen. Jumala kaikkivaltiaana voi periaatteessa tehdä niin monta ihmettä ja niin usein kuin haluaa. ; Evoluutioteoriaan nojaava naturalisti joutuu sen sijaan elämään maailmassa jossa tämä totaalinen mielivalta puuttuu. Sattuma ja luonnonlait takaavat pysyvämmän mekaanisen pohjan. Objektiivinen yhtään mikään (objektiivinen tiede ja objektiivinen moraali) on tässä monta astetta väistämättömämpi.

Asia menee pahemmaksi.

Jos soppaa sekoitetaan Alvin Plantingalla, alkaa tilanne näyttämään melko pelottavalta. Hänellä on nimittäin Bayesin kaavaa soveltava argumentti joka koskee evoluutioteorian luotettavuutta. Plantingan mukaan evoluutiolla ei ole warrantia, eli evolutiivisesti kehittyneet eläimet eivät voi luottaa kuin siihen että heidän käytöksensä pitää heidät elossa. Eivät että nämä havainnot olisivat totuudenmukaisia. (Pigliucci muistuttaa että Plantingan EAAN -argumentti on sidottavissa Descartesin epäilystä nostettuun kaikentietämiseen ja C. S. Lewisin ajatteluun jossa evoluutio ei takaa tietämistä. Mikä on relevantti kontekstointi jatkoa ajatellen.)

En toki itse pidä Bayesilaista lähestymistä perusteltuna, mutta olen toisaalta soveltanut Plantingan ajattelua hänen omaa argumenttiaan vastaan. (Olen viitannut tähän jo aika päivää sitten.) Plantingan argumentti tiivistyy siihen, että evoluutio ohjaa käytöstä havaintojen tulkinnalla ja tunteiden liittämisellä. Ja että nämä kaikki osuisivat kohdalleen eri tilanteissa olisi hirveän epätodennäköistä.

Itse jatkoin tätä argumenttia ja otin esille että jos otamme vastakkain puhtaan teismin, eli pelkän ajatuksen Jumalasta, emme voi millään olettaa että tämä Jumala takaisi warrantin. Näin ollen pitäisi ottaa Plantingan Bayeslaskelma evoluutiolle ja liittää siihen se, että kaiken tämän lisäksi pitäisi osua sekin että toiminta olisi elinkelpoisuutta lisäävä. Pahanilkinen MurhanhimoJumala voisi esimerkiksi luoda muistomme viime torstailta taaksepäin huijauksena ja ajaa meitä kuolemaan ihan huvin vuoksi. Bayesin kaavaa soveltaen on tietysti selvää että todennäköisyys "Turvattuun Takeeseen" on paljon epätodennäköisempi kuin naturalistilla. Sillä kaikilla niillä tavoilla joilla evoluutio voi pettää havaitsijaa, voi huijariJumala luoda illuusion. Ja tämän lisäksi huijarijumalan ei tarvitse taata että pysyisimme elossa.

Plantingan ratkaisu on toki se, että nämä vääränlaiset Jumalat muutetaan irrelevanteiksi sanomalla että ne eivät anna taetta. Näin jäljelle jää vain hyvin marginaalinen Jumala. Mutta tämä valikointi pitää sisällään monta perusteetonta ja todistamatonta väitettä. Itse asiassa siinä kielletään a priori kaikki nämä muunlaiset Jumalat. Ja jos tämänlaatuinen "teismeistä valitsen tämän tietyn koska se johtaa haluamaani johtopäätökseen" sallitaan, voi ateistinaturalisti tietysti korostaa että he valitsevat sitten että ne eitaetta luovat universumit ovat naurettavia koska ne eivät anna taetta. Ja hän joutuu ottamaan tässä prosessissa vähemmän a priorisia oletuksia.
1: Plantingan kohtaamat ongelmat räjähtävät maailmankuvallisella tasollakin käsiin niille jotka uskovat teistisesti filosofien Jumalaan ja niille jotka kannattavat deismiä. Sillä jotenkin tuntuu intuitiivisesti ja eksistentiaalisesti selvemmältä että kristitty näkee tietynlaisen Jumalan muita relevantimpana. Jumalan olemassaolon ja maailmasta tietämisen ja hengissä selviämisen kohdalla ateismi jyrää teismin vielä pientä askelta pahemmin kuin kristityn.

Suurissa linjoissa Descartesin epäily on tässä hyvin ikävä asia teistille. Sillä Descartesin kohdalla hänen argumenttinsa siitä miten kaikki voi olla vaikka demonin luomaa harhaa tai unta. (Unta jota voidaan pitää olemassaolevana ilmiönä mutta ei samana kuin tosiasioiden tosi empiirinen havaitseminen, eli jonain jolla ei ole warrantia.) Descartes ponnisti varmuuteen olettamalla että Jumala tarjoaa järjen ja että tämä järki sitten todistaa Jumalan. Tämä on kuitenkin tunnettu kehäpäätelmä. Plantinga vain lisää kehäpäätelmään järjen lisäksi havaitsemisen. Kehäpäätelmästä voidaan vapautua vain olettamalla Jumala tai peruskokemus Jumalasta todeksi. Ja molemmissa vaaditaan tyhjiä premissejä tavalla johon "Turva" -argumenttini osuu. Tässä mielessä vastassa on väkisin joko sen tunnustaminen että koko ajatuskyhäelmä on kehäpäätelmäinen argumenttivirhe tai sitten sen tunnustaminen että jos Plantingan todennäköisyysarviossa on mitään järkeä, niin se sanoo että evolutionistiateistin tae on epätodennäköinen, mutta se sentään takaa Turvan joka kerta. mutta teistin ajatus siitä että Jumala olisi juuri tietynlainen jotta toisi Turvatun Takeen on vielä naturalistinkin haastetta suurempi ongelma. Ateistisen naturalistin turvattu tae on epätodennäköinen mutta teistin vielä epätodennäköisempi. Jos meillä on siis tae, niin meidän tulisi hyväksyä evolutionistinen ateismi teistisen kristinuskon yli!

Toisin sanoen

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa että täysiverinen evoluutiouskoinen ateisti pystyy ottamaan hyvin vakaan maailman. Maailmankaikkeuden säännöt ovat hänellä varmempia. Moraali on hyvinkin pysyvää ja siinä on vähemmän tilaa mielivaltaisille mysteerisille muutoksille. Hän voi myös havainnoida maailmaa teistiä "ilmiselvemmin ja luotettavammin".

Näin ollen jos pysyyvyys ja muuttumattomuus ja filosofinen varmuus molemmista on todellakin se relevantein asia objektiivisen moraalin kohdalla, pitäisi jokaisen asiasta huomauttelevan teistin kääntyä evolutionistiateisteiksi. Luultavasti kysymys ei kuitenkaan ole pysyvyydestä ja varmuudesta vaan maailmankuvallisesta juntturuudsta jonka ydin on enemmän siinä että evolutionistien sanomisiin pitää väen väkisin sanoa jotain vastaan vastaankirjoittamisen periaatteella. Ja vahva todiste tästä on se, että "Turva" -argumenttia ja tätä argumenttia kohdellaan usein siten että se vain ohitetaan, kuin sitä ei olisikaan ja kuin se olisi automaattisesti huono ja epälooginen. (Kenties se onkin, mutta se pitäisi demonstroida argumenteilla.)

Tämä argumentti ei aja kannattamaani maailmankuvaa. En esimerkiksi usko että ihmisillä on mitään warrantia. Sen sijaan se käyttää Humelaisessa sävyssä teistien jo käyttämiä argumenttirakenteita ja niiden argumenttirakenteiksi tosiksi väittämiä taustaoletuksia teistejä itseään vastaan.

torstai 27. helmikuuta 2014

Oletteko mahdollisesti tosissanne?

"If theism were true, you'd know it."
("ex apologist", "Non-Trivial Counterpossible Monday")


Massimo Pigliucci on kommentoinut Alvin Plantingan näkemyksiä. Hän nostaa esille monia puutteita ja vetää niistä sen johtopäätöksen jonka moni muukin vetää. "I keep hearing that Notre Dame philosopher and theologian Alvin Plantinga is a really smart guy, capable of powerfully subtle arguments about theism and Christianity. But every time I look, I am dismayed by what I see. If this is the best that theology can do, theology is in big trouble." Plantingan näkemysten kritiikki on nykyään sen verran tunnettua, että se tavallaan yleistyy laajemminkin teismin rationaalisuutta ja jumalatodistuksia käsittelevän teologian kriisiksi. Kun Plantingaa kehutaan paljon, mutta hänen argumenttiensa puutteet ovat tunnettuja ja melko selviä, herää teistien kehyvasta hypestä ikään kuin luonteva reaktio siihen, että jos tämä on parasta mihin kykenette, niin ei mene hyvin koko oppialalla.

Otan tätä blogausta varten kuitenkin yhden pienen yksityiskohdan. (En näe tarpeelliseksi toistaa Pigliuccin argumentteja kun ne voi lukea linkin takaa.) "The first question was based on recent surveys that put the proportion of atheists among academic philosophers at around 62%, slightly above what it is for scientists (it varies from sub-discipline to sub-discipline, too). Plantinga concedes that this is problematic for theism, considering that philosophers are the ones who are most familiar with all the arguments for and against the theistic position." Plantinga siirsi puheen todistustaakan siirtämiseen. Mutta tässä on hänen kannaltaan syvä ongelma. (Sellainen jota Pigliucci ei tuonut esille.)

Nimittäin se, mihin Plantingan kannattama warrant ja sensus divinitatis johtavat. Plantingan warrant tarkoittaa sitä että ihmisen järki on luotettavaa. Ja sensus divinitatis tarkoittaa sitä että Jumalakysymys on ihmisen järjen alueella. Siitä miten tämä jumala-aisti toimii on tietysti useita eri versioita ja laajasti ottaen kysymys voi olla jotain joka muistuttaa "muistamista", eli ikään kuin palattaisiin muistiin Jumalan kohtaamisesta joka on tehty ennen syntymää. Tai sitten siinä ollaan ihan konkreettisesti tekemisissä Jumalan kanssa siten että jonkinlaienen Jumalareseptori ottaa vastaan Jumalallisia kohtaamisyksiköitä.

Ja kun tätä mallia katsotaan uskonnolliseen vakaumukseen, on ihmisten teistinen käytös hyvin erilaista kuin mitä näistä malleista voisi ennustaa. Meille opetetaan että uskominen on (1) Joko jotain johon kasvetaan ja opitaan. Tässä järjellä ja kokemuksella olisi prosessissa tärkeä osa. (2) Uskonto on ikään kuin synnynnäistä ja homo religiosus olisi ikään kuin perusviritetty teisti.

Kuitenkin kun uskonnon psykologiaa tutkitaan, sitä vaivaa intuitiivisuus. Intuitiivisuus joka ei mahdu kumpaankaan malliin. : Epiphenom -blogi tarjoaa tähän psykologisiin tutkimuksiin viittaavan haarukan ; Uskonto ja yliluonnolliset konseptit pitää erikseen opettaa lapsille, mutta jos olet syvällinen ja taitava ajattelija, todennäköisemmin menetät uskosi. ; Lapset pitää viedä pyhäkouluun koska muuten he eivät opi uskovaisiksi. Mutta liika ajattelu on selvästi ongelma. Uskonto on siis helposti opittava, mutta ei kovin syvällinen. Ja tämä ei sovi Plantingan jumalamalliin. Tämä on hyvin syvä ongelma kaikille niille Jumalanäkemyksille joissa korostetaan sitä että Jumala on luonut ihmiselle järjen jotta hän tuntisi Jumalan, käyttäisi järkeään ja oppisi Jumalasta yhä lisää ja yhä syvemmin.

Tästä päästään siihen miksi laitoin aivan alkuun sen omituisen sitaatin.

Sen ensimmäinen iteraatio voisi olla se, että se on a posteriori argumentti joka käytännössä falsifioi sen hyvin tietynlaisen (partikulaarin) Jumalan jota Plantinga kannattaa. Se ei ole suoraan ateistinen, mutta se sanoo että jos Jumalasi on tuon laatuinen, se ei ole vakavasti rationaalisena otettavan ihmisen Jumalanäkemys.

Se on hyvin yleinen Jumalan olemassaolon kieltämisperinteeseen osuva ateistinen argumentti. Se voidaan muotoilla laajemmin. Tavalla jossa Plantingan warrant on vain yhdenlaatuinen esimerkki. Sama kaava siis toimii astetta laajemmin. Mikä tahansa argumentti joka yrittää kumota Jumalan olemassaolon viittaamalla maailmassa oleviin faktoihin voidaan tiivistää samaan ideaan. (Riippumatta siitä onko kumousyritys maailmassa oleva kärsimys, evoluutioteorian paikkaansapitäminen, mieli-ruumis -dualismin epäonnistuminen mielenfilosofiassa...) Niiden kaikkien rakenne tiivistyy seuraavaan:

P1:
Jos Jumala on olemassa, havaitsisimme asian X.
P2: X ei ole se mitä havaitaan
J: Siis Jumala ei ole olemassa.

Argumenttirakenne tämänlaisessa on modus tollens -deduktio. Se on loogisesti täysin validia argumentointia. Jos premissit pitävät paikkaansa, johtopäätös on tosi. William Lane Craig on käyttänyt tämänlaisen rakenteen kumoamiseen erikoista strategiaa. Hän on luonut erikoisen Jumalakonseptin jossa ytimessä on se, että Jumala on määritelty olennoksi joka on sellainen että jos se voi olla olemassa, se myös on olemassa (necessary being). Ja tässä mielessä alkuun laittamani lainaus muuttaa luonnettaan.

Kun tätä sovelletaan a posteriori -argumentteihin ensimmäinen premissi, eli ehtoja määrittelevä premissi, viittaa asioiden mahdollisuuteen ja mahdottomuuteen. (1) Ja jos tässä viitataan tilastolliseen mahdollisuuteen jossa punnitaan eri vaihtoehtoja, niin silloin olisi olemassa mahdollinen maailma jossa tämä Jumalamahdollisuus toteutuu. Ja näin ollen Jumala olisi olemassa. Ja näin ollen itse premissi 1 kumoutuisi. (2) Mutta jos tämä mahdollisuus kiistetään, niin siinä tapauksessa päätetään a priorisesti että Jumalaa ei ole ja päätelmä on kehäpäätelmä. Jos johtopäätös on jotain joka on sisäytetty oletuksiin ei kyseessä ole aito johtopäätös.

Asian voisi palauttaa "kikkailevasti" Sanoa että pitää ajatella mahdollisuutta että kenties Jumala ei ylipäätään ole mahdollinen missään mahdollisessa maailmassa. Mahdollisuus kun voidaan määritellä joksikin joka on muutakin kuin "mitä ihminen voi kuvitella". Se, että ihminen voi kuvitella jonkin vaihtoehdon ei siis tarkoita että vaihtoehto olisi aidosti mahdollinen. Ja että muun väittäminen olisi kenties reifikaatio. (Tai jopa jos Jumalatodistus olisi mahdollinen, meillä olisi se jo koska mahdollinen on aktuaalinen.) Tässä mielessä suhtaudun asiaan samaan tapaan miten Kant suhtautui "Puhtaan järjen kritiikissä" klassiseen ontologiseen jumalatodistukseen jonka Anselm Canteburylainen oli esittänyt. Kant jaotteli että se minkälainen asia on (what a thing is) ei ole sama asia kuin se onko se olemassa (whether it is). Menen vain askelta pidemmälle. Kantin hengessä esitän että me voimme sanoa maailman luonteesta erilaisia väitteitä, mutta on aivan eri asia kysyä ovatko nämä essenssit todella sitä mitä maailmassa myös toteutuu tarkastelluissa kohteissa.. Tässä mielessä sanomassani ei ole mitään kovin uutta, mullistavaa nerokasta tai ovelaa (mutta toisaalta ei mitään hirveän kyseenalaistakaan).

Itse olen tässä kohden yleensä "miltei niellyt osaluodin" siinä mielessä että olen tunnustanut tekeväni oletuksen joka on kriittinen Craigin erikoisesti määritellylle Jumalalle.
1: Tämä ei kuitenkaan tarkoita oikein minkään sortin ateismia koska tosiasiassa partikulaarin Jumalan falsifiointi ei tarkoita samaa kuin ateismi. Esimerkiksi mystikot voivat sanoa suoraan että Plantingan ajatus järjen ja havaintojen ja kokemusten avulla tiedetystä ja tunnetusta Jumalasta olisi väärä. Tämä ei tee heistä ateisteja, koska tässä ei kiistetä Jumalaa vaan hyvin tietynlainen Jumala.
2: Itse asiassa voidaan sanoa että kiellän lähtökohtaisesti loogista todistamista koskevan periaatteen. Teen aksiooman, mutta tavalla joka on hyvin perusteltu. Ja se ei koske oikeastaan ollenkaan Jumaalaa, vaan aivan mitä tahansa jota yritetään perustella vastaavalla rakenteella. Jos me esimerkiksi mietimme sitä miksi kehäpäätelmä on kielletty, se johtuu siitä että jos se sallitaan mitä tahansa voitaisiin todistaa. Samoin voidaan selittää että mikä tahansa argumentti olisi validi koska voitaisiin määritellä että jos se tapahtuu jossain mahdollisessa maailmassa, se on olemassa (kenties jopa niin että jos se on mahdollinen se on olemassa kaikissa maailmoissa). Ja samalla logiikalla voitaisiin kiistää lähtökohtaisesti kaikki jumalatodistukset sitä kautta että materiaalista maailmaa käytettäisiin tämänlaisena (necessary being) olentona.
3: En edes väitä että tämä määritelmä olisi väärä. Vaan vetoan siihen että on kenties mahdollista että Jumala ei olisi mitenkään mahdollinen missään mahdollisista maailmoista. Ja muun olettaminen vaatisi keskustelukentän a priorista rajaamista. On annettava tilaa tällekin mahdollisuudelle ja siksi se ei ole kaikenkattava.

"Olettakaamme, että
oksentava lohikäärme
on necessary being."
sanoi rationaalinen viikinki
ei missään koskaan ikinä.
Suoraan sanoen Craigin määrittely tuntuu enemmän epätoivoiselta yritykseltä tehdä mitä vain jotta teismi ei kumoutuisi ja lopputulos on enemmän premissikikkailua kuin todellista maailmaa koskevaa tietoa ja viisautta.
1: Että jos tämä on se Jumalamääritelmä mitä parempaa teillä ei ole, niin aika heikoilla mennään. Että "kun kaikki muut vaihtoehdot Jumalatodistuksista on eliminoitu, se mikä jää jäljelle olisi se minkä olisi pakko olla tosi". Toimii jos ja vain jos ateismille ei haluta edes antaa mahdollisuutta. Ja jos ei, niin miten niin tässä muka ollaan keskustelemassa aiheesta eri kulmilta tai hankkimassa tietoa siitä onko Jumala olemassa vai eikö ole?
2: Itse asiassa oleellista onkin että Craigin argumenttirakenne koskee mitä tahansa a posteriorista argumenttia ja se tehoaa niihin kaikkiin. Se kertoo aivan suoraan että henkenä on "sanokaa mitä sanotte, sillä ei ole meille mitään väliä eikä mikään voi muuttaa mieltämme". Miksi kukaan viitsisi vaivata mieltään tälläisen asennevammaiston kanssa? Kun kaikki perustelu tosiasioihin viittaamalla kielletään lähtökohtaisesti, niin eikö tämä ole sitä että a priorisesti premissoidaan Jumala tavalla jossa ei ole tilaa keskustelulle. Ei se eroa siitä että ateisti vain määrittelisi a priorisesti että Jumala on turha ja olemassaolematon sanoi uskova siihen mitä tahansa.

Kaiken kaikkiaan olisi mielenkiintoista kuulla miten Craig ja muut teistit kertovat sen miten he tietävät että tämänlainen "jos on mahdollinen on todellinen" -asenne on todella se joka kuvaa yhtään mitään. Ja miten he tietävät että juuri tämä on se luonne mikä Jumala on. Kenties Jumalalla voisi olla muunlainen olemassaolon luonne. Että mistä tämä tiedetään? Siitä että kaikki muunlaiset Jumalat ovat helvetin epäuskottavia ja faktojenvastaisia ja ainut mikä olisi mitenkään mahdollinen olisi näin spesifisti määritelty? Eikö tälläisestä triviaaliudesta pitäisi jo vetää johtopäätöksiä yleisestä Jumalakonseptin uskottavuudesta?

Näin voidaan tehdä. Tällöin teisti joutuu puolustamaan sitä että miksi ei ole mahdollista että Jumala ei olisi mitenkään mahdollinen. Ja tässä kohden hän joutuu vastaamaan siihen ongelmaan mikä juuri annettiin ateistille. ; (1) Jos on mahdollista että Jumala ei ole mitenkään mahdollinen, ei argumentilla tavallaan olekaan mitään pohjaa. (2) Ja jos väitetään että ei ole mitenkään mahdollista että Jumala olisi mahdoton, ollaan tekemässä premissiä joka ajaa kehäisyyteen. Mutta huono konsepti on huono. Enkä siksi lähde palauttamaan huonoa logiikkaa lähettäjälle. (Tosin jos alkuun laittamani lainauksen vääntää tähän argumenttiin se muuntuu a prioriseksi argumentiksi joka pakottaa teistin oletamaan kaikenlaista)

Kenties tärkein syy haluttomuuteen on tietysti agnostismissa. Craigin konsepti on vakavammin otettavissa ateismikritiikkinä. Agnostikko voi sanoa vain että kenties on mahdollista että Jumala ei ole mitenkään mahdollinen. Ateisti joutuu olemaan tiukempi ja tekemään vahvasti premissin jossa ei vain sanota että konsepti vaikuttaa hyvin marginaaliselta ja epätoivoiselta, että kenties on muitakin Jumalamalleja. Ateisti joutuu olettamaan että konsepti on paitsi huono, myös epätosi. Itselleni tietysti riittää se, että palautan sen mitä Plantinga sanoi ateismista "But lack of evidence, if indeed evidence is lacking, is no grounds for atheism. No one thinks there is good evidence for the proposition that there are an even number of stars; but also, no one thinks the right conclusion to draw is that there are an uneven number of stars. The right conclusion would instead be agnosticism." ja muotoilen sille jatkostatementin "But lack of evidence, if indeed evidence is lacking, is no grounds for theism. No one thinks there is good evidence for the proposition that there are an even number of stars; but also, no one thinks the right conclusion to draw is that there are an uneven number of stars. The right conclusion would instead be agnosticism." Ja loppupäätelmäksi voidaan sanoa että ei ole rationaalista olla teisti tai ateisti. Että joko agnostismi tai idiotismi. Että minä en tiedä, eikä kukaan muukaan tiedä. Ja jos olet erimielinen, niin olet likainen kerettiläinen.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Pieni ajatus : Kuinka tieteellinen selitys ei ole aina sama kuin vastauksen hakeminen

Pidän multiversumiteoriaa enemmän rationalistisena kuin empiristisenä teoriana. Sen vahvuuksina on toki se, että se ei vetoa mihinkään kovin eksoottisiin konsepteihin. Kuitenkin se, että se jäsentelee tunnettua fysiikkaa ei vielä tee siitä samaa kuin fysikaalinen teoria.

Massimo Pigliucci on tähän ongelmaan liittyen kirjoittanut demarkaatio -ongelmasta. Ja hän on hyvin monella tavalla kanssani samaa mieltä. Hän korostaa Pierre Duhemin huomioita siitä että yksikään tieteellinen koe ei ole "puhdas yhden asian testaaminen" Havainnot ovat aina teoriapitoisia. : "... any given set of empirical data (say, from a particle accelerator experiment) doesn’t strictly speaking test the theory itself, but rather a complex web of notions that comprise the focal theory (say, the Standard Model), a number of corollary theories and assumptions needed to build it, as well as assumptions about the correct functionality of the measurement instrument, the way the data are analyzed, and so on." Ja miten Quine korosti että tosiasiassa kaikki, jopa käyttämämme logiikka, on osana tiedekeskustelua ; Erilaiset geometrian matemaattiset mallit kertovat että teorian sopivuudesta on voitava keskustella sen aksioomia myöten. Siis jos havainnot ovat teoriapitoisia, niin myös hyvät teoriat ovat havaintopitoisia. Tiukka jako analyyttiseen ja synteettiseen tietoon on hylättävä. "... scientific (or really, any) knowledge is the result of a complex web of interconnected beliefs, which include not just the elements mentioned by Duhem (i.e., those most closely connected to the theory under scrutiny), but also far removed notions about the world and how it works, up to and including mathematics and logic itself." Mikä ei tietenkään tarkoita sitä että kaikki kävisi tai että tiedettä ei voitaisi tehdä. Pikemminkin on tärkeää huomata, että testin kohde ei ole hypoteesi, teoria vaan tiedon kokonaisuus. "... scientific theories still can, and regularly are, tested. But if we are to speak precisely, what we are testing every time is our entire web of knowledge. If something goes wrong, the problem could in principle reside anywhere in the web. It is then up to clever and creative scientists to focus on the most likely culprits, eliminate the ones they can, and eventually reach a consensus as a community regarding the soundness of the theory being “tested.”"

Tällä on hyvin merkittäviä seurauksia nimenomaan multiversumimallissa. Pigliucci viittaa siihen miten monet kosmologit ovat hylänneet - kyllä aivan oikein mutta vääristä syistä - falsifiointiperiaatteen ja viittaavat siihen että multiversumimalli selittää hienosäätöongelman. Ja että tämä ongelman ratkaiseminen oikeuttaisi pelkästään laskelmien varassa olevan teoretisoinnin.

Eli sen, miksi universumi on sellainen että siinä voi olla elämää eikä muunlaista. Tämänlaatuinen ajattelu on hyvin klassista ja se sopii nimenomaan rationalistiseen ajattelutapaan, jossa logiikka on asioiden perimmäinen ydin ja jossa maailma voidaan selittää ikään kuin nojatuolista käsin. Pigliuccille, kuten minullekin, tämänlainen on "kiinnostavaa mutta silti oikomista". Ja tätä ei pidä katsoa hyvällä, sillä jos asiaa ei tiedosta se johtaa hyvin vakaviin ongelmiin "... the reasoning basically boils down to: we have this empirically unsubstantiated but nice theoretical complex (the multiverse) that would very nicely solve this nagging fine tuning problem, so we think the theoretical complex is on the mark. This is dangerously close to being circular reasoning. The fact, if it is a fact, that the idea of a multiverse may help us with cosmological fine tuning is not evidence or reason in favor of the multiverse itself. The latter needs to stand on its own."

On kuitenkin psykologisesti erittäin helppoa ajatella että jos meillä on ongelma ja siihen "voi olla" -ratkaisu, niin silloin on parempi pitää yllä huonoa teoriaa kuin ei teoriaa lainkaan. Ongelmana on vain se, että tämänlaiset "mahdollisuudet" ovat itse asiassa hyvinkin analogisia crank -sepustusten kanssa ; Sama on tyypillistä ihmisille jotka kannattavat vaikkapa kummituksia. Kummitukset muuttuvat "mahdollisiksi" heti kun selitetään muutama sana sähkömagneettisesta säteilystä tai vastaavasta. He tiedostavat että jos viittaa pelkkään "sieluun" niin ongelmana on se, miten tämä sielu sitten tunnistetaan sieluksi, ja miten tiedetään, että tälläinen konsepti on tunnistettavissa ja todellinen. ; Ongelman ratkaiseminen kunnolla vaatisi että teoria todellakin seisoo myös muussa osassa tiedeverkkoa. Toki kummitusten metsästäjät eivät ole jaksaneet tehdä tätä rationalisointia samalla tarkkuudella kuin multiversumimallin kannattajat.

Vielä astetta kauempana ovat siten Intelligent Design -teorian kannattajat joille perusrakenteena on juuri se, että etsitään "eliminatiivisesti" selityssuodattimella luonnonlainomaiset ja sattuman aikaansaannokset poistaen mitä ei ole selitetty. Ja tällä aukkojen Jumala -periaatteella sitten päädytään viittaamaan mysteeriin jossa on designin merkkejä. Heilläkin on usein ajatuksena että antrooppinen  periaate selittyy Jumalalla ja että tämä ei ehkä ole supertieteellinen teoria, mutta että "huonokin selitys on parempi kuin ei selitystä ollenkaan". He ovat vielä heikommilla kuin kummitusten metsästäjät. Sillä he etsivät sitä vastaustaan vaatimalla eksoottisia selityksiä. He oikovat sitten jo niin paljon, että eksyvät matkalla.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Jaettu tietoisuus

Massimo Pigliucci kirjoitti mainiossa "Rationally Speaking" -blogissaan vapaan tahdon ja tietoisuuden olemassaolosta. Hänen mukaansa "human volition (a much less metaphysically loaded and more sensible term than free will)" on evolutiivisesti hyödyllinen ominaisuus "If we take seriously the commonsensical idea that consciousness aids deliberative reasoning, then we see that it has a (important) biological function." ja että tietoisuuden on ajettava jotain funktiota koska se on sen verran energiaa syövä, että hyödyttömänä se karsiutuisi samaan tapaan kuin luolastojen pimeydessä elävillä eläimillä Ja siksi havaitsemme todellisuuden oikein ja käyttökelpoisesti - esimerkiksi kvanttihavaitseminen olisi irrelevanttia - "We are macroscopic objects and need to navigate the world as such. It would be highly inconvenient if we could somehow perceive quantum level phenomena directly, and in a very strong sense the solidity of a table is not an illusion at all."

Pigliuccin mukaan tietoisuus on havaintojen pohjalta jakautuva. Esimerkiksi on jotain havaintoja potilaista joiden aivot on halkaistu ovat kohdanneet keskenään taistelevia osasia, osa on tulkinnut tämän vapaan tahdon kiistäisenä, mutta Pigliuccille tämä kertoo lähinnä siitä miten aivot toimivat jos ne ovat rikki - ja toisaalta se paljastaa enemmän ; Tietoisuus voi jakautua "the two hemispheres are still conscious, so at best we have evidence that consciousness is divisible, not that it is an illusion." Eli tietoisuus ei ole illuusio jos ihmisellä onkin kaksi tietoisuutta.

Väärään tulkintaan ajaa tietysti se, että tietoisuutta onkin usein kuvattu jonain joka olisi "yksi". Tämä voi kuitenkin olla harhaanjohtavaa. "The Weizmann Wave" uutisoikin tietoisuustutkimuksesta jota suorittaa muurahaistutkija. Hänen lähestymistapansa on se, että hän tutkii aivoja ikään kuin ne olisivat hermosolujen parvi, eli käyttäytyisivät hieman samalla tavalla kuin yksittäiset muurahaiset keossa, tavalla jossa kokonaisuus koostuu näiden välisestä interaktiosta. On vähintään mielenkiintoista ajatella että tietoisuus olisi emergentti Swarm Intelligencen sivutuote.