Miten tieteen kristillistäjät tulevat todistaneeksi että heidän kristillisyytensä ei koskaan kehittäisi tiedettä...

Monet kristityt korostavat nykyään sitä miten luonnontiede ja kristinusko sopivat hyvin yhteen. Tässä osa menee astetta vahvempaan. Heistä luonnontiede on kristinuskosta syntynyt. Osa heistä menee vielä pidemmälle ja selittää että luonnontiede on jotain joka syntyy luontevasti vain kristinuskosta tai sen kaltaisista uskonnoista. Tämä blogaus on näistä aivan viimeisimmistä.

Tämä näkemys on kiinnostava. Näissä toistuu tietty teema. Teema jonka voisi tiivistää ajatukseen siitä, että tiede nojaa terveeseen järjen käyttöön - järjen, jonka Jumala on meille antanut. Tämä teema on hyvin keskeinen. Esimerkiksi Tapio Puolimatka on puolustanut tätä. Thomas F. Torranceen, jolle empiirinen metodi on Jumalallisen mielen tapaan toimimista ; Jumalisen Logoksen järkevyys tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja johdonmukainen eikä mielivaltainen. Eli sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Torrancelle se, että maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta. Puolimatka on täydentänyt tätä ajatuksella jossa nojataan Alvin Plantingan warrant -teologiaan. Jonka ytimessä on ajatus siitä että Jumala on taannut aistimme ja järkemme. Tätä kautta Puolimatkan mukaan voimme tieteen lopulta varmasti tietää asioita tavalla jonka kautta skeptisyys voidaan kiertää. Hän valaa luottamusta järkeen ja havaintoihin ja tätä kautta korostaa sitä että jos jäljelle jää ajatus havaintoskeptisyyden olemassaolosta niin sitten ei ole taetta. Ja näkee että Jumalaa tarvitaan juuri siihen että tämä varmuus voidaan saada.

Tämä on hyvin kiinnostava ajatus koska toisaalta vaikka kuinka naturalistiselle tieteenteolle annetaankin näin kaikkitietävyys ja jos se pitää paikkaansa niin Puolimatkan ”maailmankuva” -sanaa ylihokeva naturalismikritiikki muuttuisi tehottomaksi koska luonnontiede voisi tietää varmasti ja ilman skeptisyyden ongelmaa monia asioita. Kuten sen pitääkö evoluutioteoria paikkaansa. Näin kysymys ei olisi se onko evoluutio maailmankuvallista vaan onko se totta tai epätotta.

Mutta takana onkin itse asiassa syvempiä ajatuksia. Ja ne ovat sidoksissa kristilliseen filosofiaan ja sen historiaan. Tarkalleen ottaen keskiöön nousee se, että keskiajalla oli hyvin laadukasta ja älykästä filosofiaa. Mutta ei luonnontieteitä. Renessanssin aikana tapahtui selvästi kulttuurissa sellaisia asioita että sen jälkeen luonnontieteillä oli mahdollisuus syntyä ja nousta.

Tarkalleen ottaen  keskiaikainen ajatus tiedosta ja tietämisestä oli oleellisesti erilaista. Hän nostaa esiin sen miten katolisen kirkon tomistisessa linjassa painotettiin ihmisjärkeen luottamista. Järkiuskon hylkäämisen nähtiin uhkaavan katolisen uskon rationaalisuutta ja palauttavan teologian takaperoisempiin aikoihin.

Renessanssi itsessään oli tietenkin menneiden kulta-aikojen haikailemista sellaisella tavalla jolla monesti nostalgioidaan kun puhutaan mielikuvista aikaan jona ei ole elänyt – ja jota ei kuvitelmienmukaisena ole koskaan edes ollut olemassa. Näin ollen paluu antiikin ajatteluun oli keskeisimpiä teemoja renessanssissa. Tässä yhteydessä esille tuli kuitenkin skeptisiä virtauksia.

Renessanssihumanistit, pyöreästi siinä 1400 -luvulla, saivat skeptisestä koulukunnasta oppeja lukemalla Ciceroa, Diogenes Laertiosta ja Sekstos Empeirikosta. Näitä teoksia saattoi ajattelija lukea vaikka mesenaatti Lorenzo di Medizin kirjastossa vieraillessaan. Näissä teoksissa järkeen ei luotettu ehdottomasti.

Aluksi tämä tuotti varsin erikoisiakin iskuja. Koska Medizit halusivat elävöittää filosofista keskustelua, he kutsuivat toisinajattelija Girolamo Savonarolan kaupunkiinsa. Tässä yhteydessä tämä toisinajattelijamunkki tutustui skeptisyyteen ja lähti sen avulla puhdistamaan kristinuskoa pakanallisista harhaopeista. Tässä oli tärkeää tutustua perinteisiin ja siivota antiikin pakanallisia vaikutuksia teologiasta. Savonarola oli koulutettu tomisti joka tässä yhteydessä kävi myös tämän oppitaustansa kritiikkiin. Hän näki että katolinen kirkko oli rappiolla ja tämän siivoamiseksi piti sitten tehdä kaikenlaista.

Savonarola näki että antiikin filosofit olivat pakanallisia alkuperiä jotka tuli siivota. Niiden yhdistely teologiaan oli kerettiläisyyttä. Sekstos Empeirikoksen näkemyksiä tarvittiin siihen että näitä antiikin auktoriteetteja voitaisiin kritisoida ja osoittaa että ne olivat huonoja. Empeirikoksen skeptisyyttä ei kuitenkaan sitten sovellettu Savonarolan omaan puhdasoppisuuteen. Sen tehtävä oli ainoastaan väärien ainesten kritiikin ja vastustamisen oikeuttamisessa ja muualla ne saivat mennä.

Hän esittikin aivan viimeisinä aikoinaankin että ”antaa filosofien olla filosofeja ja kristittyjen kristittyjä.” Ja hän itse oli sitten kristillinen profeetta jolla oli ainutlaatuista tietoa. Hänellä oli ainutlaatuista tietoa asioista mukaan lukien mennyt ja tuleva. Tämä ainutlaatuinen tieto sitten ilmeni siten että Savonarolasta tuli toisinajattelijan sijaan vallassaoleva ajattelija jonka kanssa erimielisyys tiesi vaikeuksia. Hän tuhosi ”turhuuksien roviolla” taidetta ja kerettiläisiä asioita tavalla jota ei voi sanoa oikein muuksi kuin ankaran sensuristiseksi. Hänelle kävi lopulta huonosti. Osa voisi sanoa että hän sai ansionsa mukaan. Merkittävää on että Savonarola ei ollut mikään arkkiskeptikko. Mutta hänen toimintansa itse asiassa toi skeptiset ajatukset suureen tietoisuuteen. Hän ei toki ollut ainut. Mutta hän oli merkittävä.

Tämä yhdistelmä on kiinnostava. Toki meillä ei Suomessa ole ”Suvivirttä” laulavia Puolimatkan seuraajia kolkuttelemassa ovia ja riistämässä Darwinkirjoja roviolle poltettavaksi. (Joskin Puolimatkan ilmeisen tahallinen osallistuminen Pianka -skandaaliin vihjaa että hänellä on sopiva persoonallisuus joka voisi ilmetä tällä tavalla heti jos hän ei olisi "toisinajattelijastatuksella".) Mutta Savonarolan asenne jossa skeptisyysargumentit otetaan varmana tietona vastustajien kritisoimiseen mutta jotenkin positivismin ongelmat eivät ole asia kun pitää puhua siitä miten oma maailmankuva on varma. ; Puolimatka puhuukin relativismista tieto-opillisena väistämättömyytenä evoluutikoita moittiessaan ja silloin korostuu että kaikessa ja kaikilla on maailmankuva. Asenne loistaa poissaolollaan kun Puolimatka siteeraa Plantingaa ja selittää warrantista. Eli siitä että skeptismi on perimmiltään epätosi ja turha huoli. Ja että sen ongelmat voidaan pysyvästi ja lopullisesti kiertää koska meillä on warrant ja warrant määritelmällisesti vaatii tätä tai se ei ole warrant lainkaan.

Tai, oikeastaan tämä ei ole mikään kovin ihmeellinen asia.

Savonarola vaikutti 1400 -luvun loppupuolella. Jean Calvin eli myöhempinä aikoina, 1500 -luvulla. Galileo Galilein aikalaisena. Elettiin aikaa jona tieteellinen tieto alkoi näyttämään tehokkuutensa. Se toimi käytännössä ja vakuutti tätä kautta ihmisiä. Tieteen saavutukset olivat aikamoisen kovia. Tämä johti ilmapiiriin jossa piti jotenkin sovittaa näkemyksiä. Jean Calvin oli protestanttisen liikkeen perustajajäsen. Hänelle empirian vaikutus meni siihen että hän oletti ihmiselle erillisen jumaluusaistin, sensus divinitatiksen, jonka avulla Jumalasta saatiin havaintoja. Näin kristillinen kokemus oli oikestaan empiirinen kokemus joka vertautui kaukoputkella katselemiseen. On selvää että tämä oli melkoisen pieni parannus tomistien ajattelumaailmaan. Perusasenteena oli edelleen se, että tiede on havaitsemista joten havaintojen tulee olla vapaita skeptisestä epäilystä.

Tämä on se asenne joka on Puolimatkalla ja kumppaneilla nykyaikanakin. Tämä ei ole mikään ihme. Sillä olen huvittunut miten Suomalaiseen luterilaiseen ilmapiiriin on tullut kalvinistisia vaikutteita hyvinkin vahvaksi osaksi fundamentalistien uskonpuolustusargumentteja. Esimerkiksi Alvin Plantingan reformoitu teologia on kalvinistista teologiaa jonka ytimessä in muun muassa Calvinin sensus divinitatis. ; Plantinga taas on koristanut 1600 -luvulta peräisin olevia René Descartesin rationalistisia jumalanvarmuustodistuksia ja liittänyt siihen empiristisiä mausteita antamaan jumaluusaistin. Ajatukset ovat selvästi kauan tieteen nousun jälkeen.

Tässä kohden ongelmana onkin se, että kristillisessä kulttuurissa luottamus järkeen oli kieltämättä vahvaa keskiajalla. Aatehistorian professori Puolimatkalla on tätä kautta pohjaa argumenteillaan. Mutta tämä pohja on varsin heikko. Koska hänen selityksensä ei kykene selittämään miksi luonnontiede kehittyi itse asiassa varsin nopeasti sitten kun se lähti kehittymään.

Puolimatkan aatehistoria siltä osin kuin se toimii yrittää selittää muuttujaa vakiolla. Toisin sanoen hän yrittää selittää muutosta jollain jonka muutos olisi aikaansaanut tälläisen efektin. Tätä on melko vaikeaa ymmärtää hyväksi selitykseksi. Toinen ongelma on sitten se, että silloin kun Puolimatka puhuu uusista ajatuksista ja muuttujista ne ovat tapahtuneet asenneilmapiirin muutoksen jälkeen. Calvin on enemmänkin reaktiivinen hahmo jonka teologia heijastelee sitä että hänen aikanaan uudenlainen toimintaympäristö pakotti sovittamaan uskomuksia vallitseviin ehtoihin jotta niille saa suosiota ja valtaa. Ensin on tapahtunut jotain muuta ja sitten on tultu selittämään miten tämä muutos sopii hyvin yhteen sen vakiona pysyneen kristinuskon kanssa.

Jos Calvin olisi ollut Savonarolan aikalainen argumentti olisi hyvin erilaisella pohjalla. Nyt joudumme hyväksymään ajatuksen jossa syy ja seuraus ovat ajallisesti sidoksissa toisiinsa siten että ajallisesti vanhempi on syy ja myöhempi muuttuja on seuraus. Tai ainakin niin että myöhempi muuttunut ei ole aikaisemman asian syy. Calvin ei ole tieteellisen vallankumouksen rakentaja ja perustaja tai taustavoima. Pikemminkin luonnontiede pakotti Calvinin ajattelemaan kristinuskoa uusiksi. Velkasuhde ei olekaan tieteestä teologiaan vaan toisinpäin.

Perusongelma onkin oikeastaan se, että kun Puolimatkan tyylinen puhuu tieteestä hän hakee perinteistä varmuutta. Tätä kautta he vastaavat tiedekysymykseen vastaamalla kysymykseen ”miten voimme luottaa järkeemme ja aisteihimme”. Tätä kautta unohtuu empirian tärkein yksittäinen elementti. Testaaminen. Jos aistimme ja järkemme toimivat, miksi emme olisi perinteiseen keskiaikaiseen tyyliin nojatuolifilosofeja jotka teemme asioita ilman luonnontieteellistä testaamista?

Tieteen koko kokeilun ydinfilosofia on lähtöisin siitä narraatiosta jossa erehtyväinen ihminen ”kysyy luonnolta joka ei ole hänen päänsä sisäinen konstruktio”. Tässä ollaan antisolipsistisia skeptikoita tavalla joka ei tietenkään vastaa hyvin sitä miten esimerkiksi nykyään ajattelen itse tieteestä. Mutta tämä tarina on se jonka varassa empiria on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Tätä kautta vastatessaan ”miksi luotamme itseemme” annetaan antivastaus kysymykseen ”miksi kokeilemme”.

Tällä on toki syviä vaikutuksia esimerkiksi kreationismin kohdalla. Niissä on tavallista, että tiede ja ilmestykset liitetään hyvinkin samanlaisiksi rationaalisiksi prosesseiksi. Puolimatkakin on puolustanut sitä miten järkevä modernin ajan ihminen voi luottaa ilmestyksien ja uskonnollisen kokemustiedon mahdollisuuteen eikä hänen tarvitse hylätä niitä ollakseen rationaalinen. Tämä sopii tietenkin hyvin yhteen sensus divinitatis -aistinelinnarraation kanssa.

Näissä tieteellinen koe, Raamatussa mainitut ihmekertomukset ja omakohtaiset enkelikokemukset ovat keskenään samanlaisiksi nähtyjä ilmiöitä. Niissä kaikissa on kysymyksessä suorasta havaitsemisesta jossa on ytimessä silminnäkijäkertomus. Tutkimusraportit ovat silminnäkijätodistuksia laboratoriosta. Samoin kuin se hurmoshenkinen tyyppi kokouksessa kertoo tosia enkelihavainnoistaan. Ja myös Raamattu nähdään silminnäkijäkertomuksia kuunnelleiden raportteina.

Takana on vahva positivistinen ajatus jossa havainnot ovat objektiivisia verifioitavia asioita. Nämä ovat hyvin kaukana fallibilistisesta ajattelusta jossa teorioita yritetään kumota. Puolimatka onkin ottanut esimerkiksi sellaista kantaa, että hänestä falsifiointiperiaate on ”naturalistien sisäistä peliä” josta hänen ei tarvitse välittää. Tämä on tietenkin ymmärrettävää sillä esimerkiksi evoluutioteoria on kestänyt falsifiointiyrityksiä kun taas sen kritiikki vaatii positiivista verifiointia jossa esimerkiksi löydetään ”puuttuvia lenkkejä” ja vaaditaan välimuotoja ja lisää välimuotoja jotka konkreettisesti näyttävät suoraan miten kissa muuttuu koiraksi.

Tämä kertoo syvemmästä oireesta; Nykyäänkin on olemassa ajatussuuntauksia jotka kannattavat tiedettä ja jotka haluavat olla tieteellisiä. Intelligent Design ja kreationismi jos joku kertoo että tiede ja totuus liitetään yhteen niin vahvasti että uskonnonkin täytyy olla tiedeihanteen mukaista. Tässä on kysymys reaktiosta jossa vanhoja oppeja muutellaan yhteensopiviksi tieteen periaatteiden kanssa. Kuitenkin tämä tehdään tavalla jossa pikemminkin vastustetaan tiedettä.

Ironisuus onkin siinä miten evoluutiota vastustetaan naturalismiksi käyttämällä positivistisinta ja verifiointikeskeisintä mahdollista näkemystä jossa Warrantusko on perimmiltään loogisen positivismin ihanteen hakemista +1 aistilla, jumala-aistilla. Koska nämä tyypit yltävät laadukkaimmillaan Savonarolan tasolle. He käyttävät skeptisiä argumentteja vain vihollisiaan vastaan mutta eivät sovella niiden seurauksia omaan ajatteluunsa. Oman puolen järkevyys taas halaa varmuutta ja positivismia jossa ei ole tilaa testaamiselle.

Nämä ihmiset eivät vielä tänä päivänäkään osaa selittää miksi heidän oma teologiansa sopisi yhteen empirian periaatteiden kanssa. He mukautuvat tieteen hallitsemaan maailmaan korostamalla että aistitkin ovat luotettavia. Mutta eivät osaa selittää miksi testaamista tarvitaan.

Itse lähestyisinkin tätä asenne-eroa viittaamalla moderniin psykologiaan ja kognitiotieteeseen. Jolla on heijastuksia myös talousteorioiden puolelle. Daniel Kahnemanin ajatukset jossa ihmisen ajatteluprosessi jaotellaan systeemi 1 ja systeemi 2 -osiin on tässä varmasti tunnetuin teema. Kun ihmisten annetaan tehdä vaikutelmia, he esittävät ennustettavalla tavalla virheellisiä näkemyksiä. Hitaampi looginen mietintä antaa taas hyvin erilaisia tuloksia.

Jos luottaa aisteihin päätyy helposti seuraamaan vaikutelmia. Silloin Savonarolan ilmestykset ja silminnäkijähavainnot ja välitön verifioiva asioiden näkeminen sellaisena kuin ne ovat ovat narraatioita joita käytetään. Logiikka ja tieteellinen ajattelu taas on työlästä ja vaikeaa. Ja itse asiassa ne eivät ole usein edes arkijärjen mukaisia. Niitä pitää harjoitella jotta niitä voi tehdä edes sillä harkitsevammalla ja hitaammalla ajattelulla.

Ei siis ole ihme että Intelligent Design on viime aikoina seurannut esimerkiksi Douglas Axen teosta jonka mukaan tieteen tekeminen on vain arkijärjen jatketta ja että ihmisten tulee luottaa omiin vaikutelmiinsa koska ne ovat käytännössä tieteen tekemistä. Tätä on helppoa myydä kalvinistisia argumentteja nielleissä yhteisöissä joissa kyseenalaistaminen on heresiaa joka väittää että Jumala ei ole kaikkivoipa tai rakastava vaan jokin joka yrittää huijata meitä…

Näenkin että loogisen positivismin katastrofi oli tavallaan viimeinen niitti positivistishenkiselle ajatukselle jossa metafysiikka ja skeptisyys voidaan siivota ja saada jokin suoraan havaittu tieto ilman että tarvitsee elää epäilyksissä. Nykyajan maailma on tämän asian kanssa monesti kriisissä sillä moni "skeptikon" nimellä kulkeva tiedeihminen on itse asiassa verifikatiokeskeinen positivisti. Ja sitten toisaalta Puolimatka ja kumppanit painivat luomalla Savonrarolan kaksoisstandardin elämäntavaksi jossa positivismin ongelmat koskevat vain vastapuolta kun taas itse voi olla kristitty ilman tämänlaista pahaa perimmiltään ateismista peräisin olevaa ongelmaa... Tämä onnistuu ilmeisesti ainoastaan mutiloimaan kokeellisen luonnontieteen taustaidean muotoon "miksi luottaa havaintoihin" josta ei saa poiketa siihen oleelliseen tieteen syntyyn vaikuttaneeseen ajatukseen siitä "miksi ylipäätään koetella näkemyksiä jos ne ovat niin Jumalan antamia ja erinomaisia ja perimmiltään erehtymättömiä tavalla jonka epäily olisi kristillistä heresiaa"...

Kristinuskosta, positivismista ja ihmeistä

Nykyaikana kristinusko asetetaan hyvin usein skismaattiseen suhteeseen luonnontieteiden kanssa. Tässä on kaksi näkökantaa ja lähestymistapaa. (Joista toista kutsutaan "tieteen kanssa sopusoinnussa/ ei ristiriidassa olevaksi" siksi että jännitteitä ei oikein jakseta katsoa loppuun asti. Tai jännite on määritelty uudestaan.)
1: Ensimmäinen on useiden maallikoiden ja esimerkiksi Intelligent Designin kanta. Tässä korostetaan sitä että Jumala on olemassa ja tämä tiedetään koska on koettu jotain joka rikkoo luonnonlakeja. Toisin sanoen tiedetään että luonnonlait eivät riitä. Toisin sanoen ihmeen ja naturalistisen maailman välillä on konflikti. On tärkeää että on jokin tapahtuma joka rikkoo luonnonlakeja.
2: Toinen on se, että luonnonlait eivät ole konfliktissa Jumalan kanssa. Sen sijaan luonnontieteet ovat riittämättömiä selittämään kaikkea. Ihmisten kokemusmaailma viittaa asioihin joita voidaan lähestyä uskolla. Silti ei uskota ihmeisiin. Tässä ei olla haastamassa luonnontieteilijöitä, joten moni pitää tämän NoMa -mallin jonain joka on hyvä jos haluaa uskoa ja pitää luottamusta moderniin tieteeseen. Tämä on toki totta. Mutta skismaattisuus nouseekin juuri siinä miten "naturalisteihin" tai "skientisteihin" suhtaudutaan. Välit eivät ovat skismaattisia. Sillä tällekin näkemykselle tärkeää on, jos ei saada väärinajattelijoilta suita suppuun, niin ainakin korostaa sitä että uskolla on jokin oleellinen bonuslisä jota tiede ei voi antaa. Ja tämän eron on oltava tärkeä ja ylitsepääsemätön. On oltava uskon oma magisteria joka määritelmällisesti ei saa olla osa luonnontieteen valta-aluetta.

Tämä konflikti on mielenkiintoinen. Sillä kun mietitään historiaa, asiat eivät ole näin yksiselitteisiä. Itse asiassa kun katsotaan aikaa jolloin luotettiin sekä matematiikkaan että tieteisiin hyvinkin vahvasti, oltiin aika vahvasti kristillisessä maailmassa. Ja siellä uskottiin vahvasti että matematiikka saadaan valmiiksi. Ja oli tärkeää selittää miten tieteen menestys sopi niin hyvin yhteen kristinuskon kanssa.

Tämänlaiset asiat paistavat Galileo Galilei -sitaatissa "I do not feel obliged to believe that the same God who has endowed us with sense, reason, and intellect has intended us to forgo their use." Tätä rationaalis-kristillistä asennetta puolustaa myös kirjailija Edgar Allan Poe.. Hän panee älykkösalapoliisinsa Auguste Dupinin sanomaan "The Mystery of Marie Rogêt":issa seuraavaa "That Nature and it's God are two, no man who thinks can deny. That the latter, creating the former, can, at will, control and modify it, is all unquestionable. I say 'at will'; for the question is of will, and not, as insanity of logic has assumed, of power. It is not that the Deity cannot modify His laws, but that we insult Him in imagining a possible necessity for modification. In their origin these laws were fashioned to embrace all contingencies, which could lie in the Future. With God all is now." Poe ei tietenkään ollut filosofi. Mutta heijasti taatusti aikansa ajatusvirtauksia.

Kuinka hitossa entinen Jumalinen havaintojen varmuus ja maailman läpijohdonmukaisuus muuttuu pahaksi naturalismiksi?

Sävynä onkin että jos metodologista naturalismia katsotaan, se on ehdottomuudessaan jotain joka on ollut osana nimenomaan kristillistä perinnettä. Erikoista kyllä voidaan sanoa että Tapio Puolimatkan kirjoissa on yhtenä päätavoitteena selittää miten kristinusko on synnyttänyt luonnontieteet. Se, mitä Puolimatka näyttää yrittävän on se että kristinusko ja vain kristinusko voisi synnyttää luonnontieteet. Kuitenkin se mitä hän enemmänkin todistaa on se, että kristillisellä asenteella on ollut hyvin vahva osa positivismin synnyssä. Puolimatka vetoaa tässä esimerkiksi Thomas F. Torranceen, jolle empiirinen metodi on Jumalallisen mielen tapaan toimimista ; Jumalisen Logoksen järkevyys tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja johdonmukainen eikä mielivaltainen. Eli sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Torrancelle se, että maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.

Ja tässä kohden erikoista on se, että Tapio Puolimatka pitää metodologisen naturalismin mahtia äärimmilleen vetävää naturalismia vihollisenaan. Ja Puolimatka ottaakin mukaansa Poen kuvaaman teesin antiteesin. Intelligent Designin perustuu nimenomaan siihen että naturalismi on rikki selitysmallina joissain kohden. Ja Jumala voidaan nähdä jos ja vain jos on tämänlainen rike.

Tässä mielessä onkin mielenkiintoista huomata että Paleyn kelloseppäargumentti vetoaa siihen että kun katsomme kelloa, tiedämme (tai jossain yksinkertaisissa versioissa) tunnemme sen olevan suunnittelun tuotos. Tässä ytimessä on alun perin ollut analogisuus. Se ei viittaa sattuman ja lainomaisuuden ylittävään. Se sanoo että on olemassa kohde, vaikkapa eliö, jonka alkuperä on kenties tuntematon mutta jolla on paljon yhteisiä piirteitä kellojen ja muiden suunniteltujen kohteiden kanssa (ja näiden syntytavan tiedämme) joten sekin on suunniteltu. Kellon johdonmukaisuus, ei sen yliluonnollisuus, on se mikä voi periaatteessa vedota enemmän. (Periaatteessa sillä argumentti ei ota tähän kantaa mitenkään. Se ei ole ytimeltään sellainen että naturalismi-supernaturalismi -jaottelu olisi sille mitenkään relevantti.)

Tämä versio koettiin haastetuksi Darwinin evoluutioteorian kautta. Sillä näille selitettäville piirteille saatiin toisenlainen selitys. Siksi ID -kannattajakunta onkin muuttanut Paleyn argumenttia suuntaan jossa korosteaan sitä että kello ei voi syntyä mitenkään sattumalta tai lainomaisesti. ID -piirit esittävätkin että Paleyn argumenttia on modifioitava siten että katsotaan että kelloissa on CSI -informaatiota. Joka saadaan esiin kun lainomaiset ja sattumaperustaiset selitysmallit eliminoidaan eliminatiivisella filtterillä.

Toki on syytä huomata että kristinusko ei ole vain positivismi.

On selvää että kristinuskossa on ollut heti alusta lähtien mystisiä suuntauksia. Kuitenkin tieteen ja tekniikan kehitys on sellainen, että ne herättävät vähintään kysymyksiä siitä miksi ihmeessä ne toimivat niin hyvin kuin toimivat. Tässä mielessä tieteellinen ajattelutapa ja säännönmukaisia puolia korostavat tahot ovat olleet vahvoilla. Näin ollen on ollut luontevaa selittää kristinuskoa myytillisten versioiden sijasta niillä jotka painottavat positivistisia suuntauksia.

Koska tieteellinen menestys tuo mukanaan helposti menestystä myös poliittisessa vallassa, syntyy ajatus jossa kristinusko eroaa taikauskoista juuri sillä että ihmeet jätetään pois ja keskitytään siihen miten maailma toimii. Toiset tulkinnat eivät kuitenkaan olleet niinkään suoraan ei-kristillisiä vaan ne hylättiin tai jätettiin vähemmälle painotukselle after the fact.

Tämä on "hieman hassua". Sellaisella tavalla jossa on vähän huumoria ja liiallisuutta. Jos alussa on oppinäkemys joka sanoo että "asia on joko a tai sen vastakohta b" ja sitten selviää että b on tosi, se selittää miten hyvin tämä sopii alkuperäisen lauseen kanssa ja miten se on koko ajan ajanut että b. Ja miten se, että on tieto b:stä on sen ansiota että on se uskonto joka on opettanut tämän asian. Tämä vaikuttaa siltä että sääntöjä muutetaan tilanteen mukaan jälkikäteen ja sitten leikitään että asia on ollut näin alusta asti. Se ei ole rehellistä. Tai ainakaan se ei ole älyllisesti selittämistä. Se on sitä että omaa maailmankuvaa sovitetaan havaintoihin väkisin jälkikäteen ja leikitään että tieto on tämän oman maailmankuvan ansiota jo etukäteen. Tämä on kiemurtelua ja sen seuraaminen vuosisatojen ajan ei ole kannustavaa. Se kertoo enemmän ihmisen absurdiudesta ja heikkoudesta ja saivarteluhalusta sukupolvelta toiselle siirtyvässä maailmankuvanpuolustusprosessissa. Se ei ole jotain joka kasvattaa kunnioitusta tätä maailmankuvaa kohtaan. Se on jotain joka saa sen näyttämään, jos vain mahdollista, entistäkin tyhmemmältä.

Hieman samaan tapaan kuin se, että teologiassa oli vuosituhantinen perinne tehdä jumalatodistuksia. Kun nerokkaimmat miehet eivät ole saaneet tuloksia, on laji jäänyt marginaaliin. Ja nykyään onkin muodikasta ajatella että jumalatodistuksien vaatimisessa olisi jotain ei-kristillistä. Siksi nykyään kuullaan että on naurettavaa vaatia Jumalatodistuksia koska eihän sitten enää tarvittaisi uskoa. Painotukset ovat muuttuneet ; Aina on ollut sekä jumalatodistuksia että uskoa vaativia suuntauksia. Se, miten tiede onnistuu ja jumalatodistukset epäonnistuvat ovat sitten vain tuottaneet painotuseroja siihen mikä milloinkin on sitä oleellisesti kristillistä.

Näissä muutoksissa kyseessä onkin eräänlainen narraatio jossa oppia muotoillaan ja leikitään että se on koko ajan ollut sama.

 Ennen Darwinia Paleyn argumentti riitti ilman yliluonnollist twistiä koska oli tärkeää suojautua taikauskoisilta näkemyksiltä ja selittää miten selvästi toimiva tiede oli kristinuskon opin mukaista. Sitten kun vääräoppiset toivat menestyviä vaihtoehtoja, oli Darwiniin reagoitava jotenkin. Ja näkökulmaa oli korjattava. Ja sitten kristinusko alkoikin näyttämään joltain hieman muulta.

On syytä muistaa että ajassa jolloin Gödelin epätäydellisyysperiaatetta ei oltu keksitty, oltiin varmoja että matematiikka on varmaa ja se saadaan joskus valmiiksi. Ja tässä nähtiin jumalisuutta. Nyt kun asia muuttui, ihmiset näkevät matematiikassa mystisyyttä. Samoin ennen Einsteiniä ajateltiin että fysiikka oli enemmän tai vähemmän valmista. Ja optimistisesti luotettiin loogisen positivismin mahtiin. Nyt kun tämä tie on käyty loppuun, kristityt ovat sitten nähneet nämä asiat lähinnä ateistien ongelmana.

Merkittävää on toki sekin että siinä missä kaikki tietämäni ajattelukykyiset naturalistit ovat siirtyneet loogisesta positivismista ja verifiointiperiaatteesat eroon, vaativat uskovaiset skientisteiltä loogisen positivismin todistusehtoja. Se tuntuu istuvan kristillisessä maailmasta todisteiden hakemisessa tiukasti. Kenties siksi että ne ovat kristillisessä ajatteluperinteessä tiukassa. Koska positivistiset arvot on suoraan valettu kristinoppiin silloin kun oli tärkeää selittää miten tieteen menestys oli kristinuskon ansiota.

Näistä jäänteistä ei oikein osata päästää irti. Ja siksi suhde luonnontieteisiin pysyy samana senkin jälkeen kun systeemit on huomattu tehottomiksi. Kun positivismi ei onnistunutkaan tuottamaan metafysiikatonta tiedettä, niin luonnontieteitä katsotaan silti positivistin silmin ja tämän päälle vaan liimataan metafyysistä Jumaluusoppia mystiikasta. Kristitty ei päästä irti positivismista ja tämä näkyy siitä minkälaisia olkiukkoja luonnontieteen filosofiaan ja naturalisteihin säännönmukaisesti heitetään nykyään.

Lopputulos näyttää tietenkin helposti Tapio Puolimatkalta ; Ensin pitkästi selitetään miten kristinusko on äärimmäisen positivistinen ja täten luonnontieteellinen ajattelu ja luottamus siihen että kaikkiin sillä hetkellä tuntemattomiinkin ilmiöihin saadaan luonnontieteellinen selitys on kristinuskon ylivertaisuuden ansiota. Ja sitten sen jälkeen selitetään että on maailmankuvallista ja pahaa ateismia uskoa luonnontieteisiin ja vain niihin.

Miten minun on vaikeaa uskoa että warrant -teemalla selitetään tieteen keksiminen?

Tapio Puolimatka on puhunut paljon siitä miten tieteen kehittymisestä saadaan kiittää kristittyjä. Hänen argumentaatiossaan on karkeasti sanoen ne ongelmat mitä kaikissa muissakin vastaavissa.
1: Niissä on kausaatiovirhe, eli se että kulttuuri oli kristillinen niin tieteen keksiminen johtui siitä. Samaa ajattelua tuskin hyväksyttäisiin rodun kohdalla. Että valkoihoisuuteen liittyvät biologiset ominaisuudet olisivat syynä. Anekdootti Newtonista puhumassa Jumalasta on vetoava, mutta ei perusteleva. Kristillisessä kulttuurissa ei muuta voi odottaakaan. (Toki Newton kannatti kristinuskon lisäksi alkemiaa, joten tarkoittaako tämä kenestäkään sitä että järkevä tiedemies voi olla nykyaikanakin älyllisesti rehellinen ja itseensä tyytyväinen alkemisti? Tuskin. Kristinuskon kohdalla tämä menee kuitenkin täydestä.)
2: Niissä unohdetaan se, että synty ei tarkoita sitä että kristinusko hyödyttäisi enää nykyään. Jos hän on oikeassa niin kenties kristinusko oli tärkeä porras, tikapuu josta voidaan luopua sitten kun niillä on kiivetty kattoterassille tai rakennettu portaat vierelle.
3: Ne keskittyvät hyvin abstraktiin konseptoimiseen ja tarinankerrontaan jossa on hyvin vaikeaa nähdä psykologista ulottuvuutta.
4: Ongelmana on myös se, että siinä muuttujaa selitetään vakiolla. Kristillinen kulttuuri oli voimassa hyvin kauan. Tiede sen sijaan "ilmestyi". Jos kristinusko on tieteen keksimisen ydinasia niin miksi tieteellistä ajattelua ei kehitetty jo Rooman valtakunnan loppuaikoina, kun maassa oltiin jo kristittyjä? Tämä on yleisesti ottaen se vakavin ongelma kaikille kristinuskolla tieteen selittäjille.
+: Jossain määrin tässä on myös sellaista makua että Puolimatka korostaa kreationistisuutta silloin kun pitäisi puhua teismistä, deismistä tai kristillisyydestä. Tämä paistaa läpi siitä kun katsoo Puolimatkan fanejen tekemää kirjoittelua. Puolimatkaa suosivat tuppaavat tekemään tämänlaisia tulkintoja miehen tekstistä

Karkeasti ottaen Puolimatka on ilmeisen innostunut Plantingan warrantista. Tässä ajatuksena on se, että jos ihminen luottaa Jumalaan niin hän luottaa omaan järkeensä ja havaintoihinsa ja näin hän osaa käyttää tiedettä. Tarina on vetoava, mutta siinä unohdetaan eräs asia. Nimittäin suurin osa ihmisistä kaikissa kulttuureissa nimenomaan luottaa aisteihinsa. Ja syvästi. Jos mietimme miten kummitustarinat syntyvät, syynä on juuri luottamus silminnäkijäkertomuksiin. Jos mietimme miksi modernien uusshamaanien unimatkat ovat tärkeitä, niin syynä on se että he luottavat aisteihinsa ja ottavat unimatkat todesta. Jokaisessa kulttuurissa on nimenomaan luotettu että ihmiset voivat aistia ja havaita tosiasioita. Ja yliluonnollisuus on sitä että jotkut eliittiyksilöt näkevät enemmän kuin toiset.

Itse olenkin tässä suhteen huvittunut. Ihmiset ottavat tyypillisesti maailman hyvin vahvasti sen face valuen kautta. Ja tämä on yksi suurimmista ongelmista kun tieteellistä ajattelua opetellaan. Ihmiset seuraavat mielellään Kahnemanin päättelyjärjestelmänään nopeaa ja vaivatonta systeemi 1. Se antaakin tunteen helposta asioiden ymmärtämisestä. (Aina Dunning-Kruger -efektiin asti.) Se toimii kuitenkin lähinnä "kohtuullisesti" ja on siksi huonosti tieteentekoon sopiva. Sillä tieteessä tarkkuus, detaljit ja intuitioiden ylittäminen on tarpeen. Se vaatii systeemi 2 käyttöä. Ja tämän käyttäminen on vaikeaa ja hidasta. Luo mielikuvan tarpomisesta eikä helposta ja sujuvasta mielenjuoksusta.

Puolimatka viittaakin warrant -konseptiin joka on varsin uutta teologiaa. Olisi erikoista että ihmiset voisivat kehittää tieteellisen ajattelun vasta jos keksisivät vastauksen ongelmaan jota moni pitää liian saivartelullisena ja siihen vastaamista liiankin ilmiselvänä. Jokainen ihminen ajattelee että heillä on warrant. Ja esimerkiksi minä kykenen olemaan erimielinen tämän asiantilan kanssa vain siksi että olen lukenut "liikaa filosofiaa ja menettänyt arkijärkeni ja etääntynyt viisaudesta ja ymmärtämisestä". Jonka tiimoilla asiaa onkin minulle valaisevasti ilmaistu.

Tässä mielessä Puolimatka lähestyy asiaa väärin päin. Torrancea ihaillessaan hän tulee selittäneeksi miksi tietyntyyppisen kristityn on ideologisesti koherenttia luottaa tieteeseen. Että miten luonnonlait ja sattuma ja järjenkäyttö ovat kristitystä järkeenkäypiä. Mutta tämä on aivan eri asia kuin selittää että tiede johtuu kristinuskosta ja kristillisestä ajattelusta. Psykologisesti Torrancen ratkaisussa ei ole oikeastaan mitään henkeä sillä se ratkaisee ongelman jota normaali ihminen ei pidä ongelmana. Jos tämän "ovatko aistini luotettavia" -kysymyksen poisselittäminen olisi relevanttia, suurin osa ihmisistä suurimmassa osassa kulttuureista olisi tehnyt sen jo. Itse asiassa Torrancen selitys tuntuu olevankin järkevä juuri niin päin että hän on ensin luottanut järkeensä ja omaan itseensä ja sitten on selittänyt miten se on hänen uskontonsakin mukaista. Järkeily etenee tässä kohden siis aivan väärään suuntaan. Se ei ratkaise tieteen syntymisen ongelmaa, vaan pikemminkin kertoo että tämä kyseinen kysymys on irrelevantti. Jos kysymys on että miksi yksi kulttuuri keksii tieteen mutta toiset eivät, ja sattumaa ei hyväksytä vastaukseksi, niin warrant -asenne ei toimi koska siinä vakiolla selitetään muuttujaa. Ihmiset yleensä luottavat aisteihinsa ja järkeensä kaikkialla joten tieteen keksimisen este tuskin on tämä mainittu.

Itse asiassa tässä kohden toinen kristitty, Päiviö Latvus, voisi olla hyvä esilletuotava. Hän on kirjoittanut "Ymmärryksen siivet" -teoksen joka käsittelee samaa aihetta kuin Puolimatka. Sillä vaikka hänenkin päättelyissään on samantapaisia ongelmia kuin Puolimatkalla, niin hän sentään tuo esiin uusplatonistit. Hän pitää tätä ajattelutapaa ongelmana tieteen kehitykselle. Lisäksi hän korostaa sitä miten deduktiivista päättelyä pitää tasapainottaa induktiivisella ajattelulla.

Itsekin ajattelen että mystikot ovat helposti haaste tieteenteolle. Heidän mukaansahan maailma on virheellinen tai jopa harha. Kun luontoa "naturalismia" halveksitaan pinnallisena ja nähdään että kaikki tärkeä on tuonpuoleisesssa, on tässä mielentilassa vaikeaa tehdä tiedettä. Tämä mielentila on toki laajempikin. Ja tämä asenne on hyvin ihmisille tyypillinen. Ja näin, niin paljon kuin Zen -buddhalaisten munkkien koaneista saatan pitääkin, on selvää että tässä ilmapiirissä tieteenteko jää hyvin helposti irrelevantiksi sivuseikaksi.

Samoin psykologian kautta tiedän, että ihmiset ovat taipuvaisia maailmankuvallisuudelle ja vahvistusharhalle. Ja tämä näkökanta johtaa heikkoon tieteentekemiseen. Tästä irtautuminen on siksi hyvin tärkeää. On kyettävä tekemään muutakin kuin rationalisoimaan loogisia perusteita sille miksi ennaltapäätetty johtopäätös on tosi. Induktio, jossa korostetaan nimenomaan koeteltavia ja periaatteessa falsifioitavia ja testailtavia induktioita, ovat hyvin hyvin tärkeitä.

Tämänlaatuinen naïvi suhde havaitsemiseen on tyypillistä kreationisteille. Esimerkiksi "were you there" -kysymys on heille aivan normaali. Tämä korostaa sitä miten he luottavat arkiaisteihin. Ja he eivät yleisesti ottaen pidä induktiosta. Siksi en tavallaan ihmettelekään sitä miksi niin harva nykyajan huipputiedemiehistä on kreationisteja. Puolimatkakin tunnustaa asian, hän tosin taitaa tässä yhteydessä puhua maailmankuvallisesta vainosta joka näyttää "naturalistien" asenteellisuuden ja avoimen keskustelun välttämisen. Näkökulma, jota hän yllättävän vastahankaisesti tuo esiin vaihtoehtona siinä vaiheessa kun hän tuotannossaan intoutuu kehumaan sitä miten esimerkiksi Newton oli ehdottoman kristillinen tyyppi, sellainen joka piti täysin mekaanista maailmankaikkeutta naurettavana.

Tämä yllättävä vastahankaisuus voi tosin olla vähemmän yllättävää kun muistaa että mikä tahansa on mahdollista ihmiselle joka ensin korostaa että demarkaatio -ongelma on relevantti ongelma ja siksi on tärkeää huomioida sellaisia asioita kuin "maailmankuvallisuus" ylipäätään. Että tieteen vaatimukset ovat naturalistien pelisääntöjä joita säädetään naturalistien ehdoin. Ja joka sitten kuitenkin kirjoittaa kirjoja siitä miten tiede syntyy. Vaikka tämä tietysti vaatii "tiede" -käsitteen määrittelemistä jonka kautta sitten ollaankin siinä että demarkaatio -ongelma olisikin enemmän tai vähemmän ratkaistu juttu ja korkeintaan irrelevantti kuriositeetti.

Lastenkaltaisten on kreationistien valtakunta

Ken Ham kirjoitti liikuttuneensa 7-vuotiaan kuuntelijansa oppivaisuudesta. Viestin sävy on se, että 7-vuotiaskin voi ymmärtää kreationismia. Ja että tämä on kannustettava ja hyvä asia. "And here’s a suggestion: the next time AiG speakers are in your church, maybe you should keep your young children with you to hear them. They may not understand everything, but they will pick up more than many people think they will."

Otin Hamin lausunnon esiin siksi, että se tuo esille muutamia hyvin keskeisiä puolia kreationismissa. Ensimmäinen asia on se, että sen perusväitelauseet ovat varsin helppoja. Ja valtaosa kreationismista on niiden toistamista. Ja tätä pidetään hyvänä asiana. Sillä kreationismi elää Dunning-Kruger -efektistä. Se pitää arkijärjenmukaisuutta hyveenä. Ja tätä kautta helppous muuttuu hyveeksi. Kreationistien maailmassa se, että jo 7-vuotias voi ymmärtää kreationistien väitelauseet ja oppisisällöt ja kannattaa niitä, tarkoittaa sitä että sen totuudenmukaisuus olisi sekin varsin ilmiselvä asia. Eli evoluutio on niin ilmiselvä vale, että sen tajuamiseksi ei paljoa tarvita.

Itse asiassa monesti kreationismin henkenä on suorastaan se, että tiede on vaikeaa koska se on arkijärjestä etääntynyttä ja täynnä valehtelukikkailuja. Jos tiede on liian vaikeaa, voit silti ymmärtää kreationismia ja kokea olevasi tieteellisesti kompetenssi. Vaikeus itsessään on todiste huonoudesta. Tämän vuoksi esimerkiksi Alvin Plantingan näkemykset ovat suosittuja. Hänen argumenteissahan Jumala on antanut ihmiselle älyn jotta tämä voisi ymmärtää maailmaa. Ja kun maailma on ihmisymmärryskeskeinen, on tästä vain pienehkö loikka siihen että tämän ymmärtämisen tulisi olla myös ihmiselle lajityypillisesti helppoa. Ja tätä kautta päädytään intuitioon.

Onkin erikoista miten Torrancen ajatuksesta mennään paljon pidemmälle intuitiivisuuden puolelle. Torrancen maailmassa se, että Jumalausko tuo maailmaan ihmisjärjenmukaisuutta. jos universumi on älyllisen tekonen, on maailmankaikkeuden rakenteen tehnyt rationaalinen olento, jolloin sen ymmärtäminen on mahdollista rationaalisten olentojen voimin. Kreationisti ei ajattele, että universumin rakenne olisi vain mahdollista ymmärtää. He ovat sitä mieltä, että sen ymmärtäminen on jotenkin helppoa. "Think less" -ajattelun maailmaan rynnistäminen saa "ilmiselvyys" ja "johan sen sanoo järkikin" -luonteen. Ja siksi 7 -vuotiaan kreationismin ydinteemojen hallinta on siis Hamilta kannustusta siihen, että kreationismi on valaisevaa ja ilmiselvästi totta.

Tämä ei ole se ainut puoli. Sillä Hamille on, muiden kreationistien tapaan, tärkeää ajatella lapsia. Hamin näkemyksessä kreationismin ymmärtäminen on argumentti tuoda 7 -vuotiaat kreationistitilaisuuksiin. Tällä taistellaan sitä mallia vastaan jossa kreationismi olisi tieteellistä ja älykästä. Sillä tämä malli korostaisi että kreationismi olisi vain fiksujen aikuisten asia. Hamille on tärkeää että lapset tulevat mukaan. Tämä ei ole sattumaa ;: Kreationismi on ytimeltään julistuksellinen. Ja se pitää lasten mukaanottamista keskeisenä. Perhakeskeisyys ja kasvatuskeskeisyys on johtanut muun muassa kreationismin huomattavimpaan piirteeseen. Nimittäin siihen, että kreationismi näkyy vahviten asioissa jotka koskevat kouluopetusta. Siksi lausunto 7-vuotiaan mukaantuomisesta on tärkeä valaisija kun mietitään kreationismin eetosta.

"Dallas Observerissa" on tähän oleellisesti liittyvä kirjoitus. Osa evolutionisteista on moittinut sitä siitä, että se suhtautuu kreationismiin ymmärryksellä. Se onkin kieltämättä siitä erikoinen aatehistoriaesitys, että se ei ota mitenkään suoraan kantaa kreationismin filosofiaan ja sen tieteellisyyteen. Se kuvastaa vain pyrkimyksiä. Toki tämänlainen tapa lähestyä aatehistoriaa tapahtumien kautta on epäilyttävä - tällä strategialla hyvin usein kätketään ideologinen agenda ja myydään sitä "pragmaattisena", "käytännöllisenä" ja "ideologiattomana".

Kyseinen teksti on kuitenkin mielestäni ihan onnistunut. Se liittää kuvaavasti kreationismin toiseen asiaan, hieman laajempaan asiaan. Nimittäin siihen, miten sekularismia ja uskonnon opettamista on pidetty koulutusasioista kinaamisen ytimessä hyvin kauan. Tässä teemana ei ole pohjimmiltaan tai alun perin edes mikään evoluutio tai evoluution debunkkaus tai evoluution ja uskonnon suhde. Vaan sekularismi. Muu on sitten tämän pääteeman koristelua. "Fighting over religion in public education is practically an American pastime. We've been doing it for more than a century, at least. Take the Nativist groups in Philadelphia. In 1844, they began spreading baseless rumors about a Catholic initiative to remove the Bible from public schools. In the midst of an economic downturn, this inflamed Protestant animus toward a growing Irish immigrant population. Riots broke out. Two Catholic churches were torched. Nobody's burning houses of worship over education nowadays, but the fear of secularism and modernity remains as potent as ever." Voidaan oikeastaan sanoa, että kreationismi on marginaalinen alatyyppi tästä pääilmiöstä. Ja että siinä missä Suomessa vielä keskustellaan uskonnonopetuskesta sen oikealla nimellä, USA:ssa se on vain kätketty "tiedekeskusteluun". Tämä on mielestäni malliesimerkki siitä, miten
1: Sekularismi maksimoi yhteiskunnan uskontokeskustelun ja polemisoi keskustelun. Sillä vastapuolen leimaaminen uskonnoksi poistaa sen arvon ja merkityksen. Sekulaarissa uskonto pitää jättää privaattiin, joten uskonnoksi leimattu asia ei saa suunvuoroa. Tämä on se syy miksi itse olen sekularismin kohdalla "kreationistien asialla". En pidä evoluutiokritiikistä, mutta en kannata täyttä uskonnosta siivottua sekulaariutta. Julkisen uskonnon tärkein tehtävä on se, että se ei pakko-osallistuta lauluihinsa ja rituaaleihinsa ja ei häiriköi minua ja muita ihmisiä. Siihen asti Jeesusmainonta on ihan sallittua. Kysymys on hyvistä tavoista -joita ei pidä sekoittaa "hyviin intresseihin", joka on tärkeää kokska muistamme että julistaja yleensä itse kokee vain varoittavnsa muita heikoista jäistä ja tämä palvelus oikeuttaa heitä olemaan tungettelevia ja muuten epäkohteliaita. (Ja jos/kun kohteliaisuutta ei noudateta julistajan puolella, niin sitten julistaja sanoo, että millään hyvilä tavoilla, kunnioituksella ja kohteliaisuudella ei ole väliä ja sitten heille saa olla vitun ikävä. Mitäs läksit - nii-hii-hii.)
2: Sekularistisissa maailmoissa aidosti uskonnollinen näkemys ei menetä intressejään ja se keksii siksi jotain... kiertoteitä. Siksi jos Suomessa kiellettäisiin uskonnon opetus kouluissa, kreationismi saisi vähintään kasvaneen potentiaalin johon vaikuttaa. Tässä mielessä uskonnonopetus on kenties jopa eräs keskeisimmistä suojista kreationismia vastaan.
3: Historiallisesti, kun katsotaan sitten noitavainoja tai muuta lynkkauskulttuuria, katolisella kirkolla on tässä tarpeettoman huono maine. Protestanttisissa maissa noitavainot olivat väkilukuun nähden suurempia kuin katolisissa maissa. Katolinen uskonto institutionalisoi noitavainot inkvisiittoreille, ja tämä taas, vaikka olikin nykyajan silmään julma laitos, jakoi pääasiassa armahduksia. Kreationismilla ideologinen historia voi olla se selittävä elementti, jota tarvitaan liikkeeseen liittyvien varsin aggressiivisten piirteiden ymmärtämiseksi.

Dallas Observer tekee mielestäni hyvää työtä kuvatessaan kreationismin tilannetta ymmärrettävästi. Myötämielisyys kreationismia kohtaan ei mielestäni ole niin vahva kuin moni moittii ; Osittain ymmärtäminen voi tosin johtaa sympatiseeraamiseen. Kreationistien motiivimaailma on monille vieras. Argumentit tunnetaan ja on helppoa rakentaa pahuuskeskeinen motiivi, ja tämä tulinta vääristänee etenkin liberaalien näkemyksiä konservatiivisista kreationisteista. Olen tässä hieman kuten P. Z. Myers , joka viittaa Dallas Observerin tekstiin ja korostaa, että kreationismin valta onkin selvästi viime aikoina vähentynyt. Ja että kreationismin näytön paikka ja vallan heikkeneminen tulee tästä Dallas Observerin tekstistä ihan hyvin esiin."The Gablers, Phyllis Schlafly, Ray Bohlin, the Discovery Institute…they all get a mention, and the sordid descent of the Texas Board of Education into chaos and stupidity are all explained. It doesn’t have a real ending yet, but there are some promising suggestions that the creationists’ influence is beginning to wane." (Suosion väheneminen kyllä näkyykin.)

Dallas Observer ottaa kantaa nykyaikakeskeisesti.  Kreationismin nykykanta on se, että se kokee vainoksi, kiusaamiseksi ja vääryydeksi sen, että kreationismi on kielletty kouluaineena. "Teaching creationism in public schools has been unconstitutional for more than 25 years." Ja että kreationisteilla on tiukka näytön paikka. Avainkysymys on siinä, että "Will anti-evolutionists be able to adapt and survive in a new textbook market?" Ja että taistelu ei oikeastaan enää voi jatkua - ainakaan valitulla lakitupa-kouluopetuslinjalla - enää kovin kauaa. Kun ennakkopäätöksiä asioista kertyy, samoja asioita ei enää voida tuoda uudelleen esille kovinkaan helposti. "It details five-, 10- and 20-year plans to see intelligent design become the dominant theory. They're looking far beyond whatever victories or losses they receive in Texas. They're looking to a future in which faith and science are indistinguishable, and where faith and society are inextricable." Tämä tulevaisuuteen tähtäävä tavoitteisto ja sen tiellä olevat kasautuvat vaikeudet näkyvät vaikkapa tämän päivän Google Trends -tilastoista.

Huvittavinta on se, että tänä vuonna Meyerin "Darwin's Doubt"
on ollut uunituore ja sitä on mainosteltu. Sen avulla on yritetty luoda
uutta toivoa ja hypeä kreationismiin. Silti tämän vuoden suosioluvut
eivät ole oikein kivunneet mihinkään nähtävään piikkiin.
Kenties laimein koskaan näkemäni kreationistien "myyrävuosi".

En tosin iloitse kovin paljoa. Sillä perimmiltään ymmärrän että kina kasvatuksen ja koulutuksen yhteydestä ei ole kovin kaunis. Vastakkain on näkemys jossa valtion tulisi opettaa uskontoa ja että uskonnonopetus on valtion asia (kreationistit) ja tätä vastustaa näkemys jossa lasten uskonto ja sen kasvatus on vanhempien kotona tapahtuva asia (sekularistit). Molemmat ovat rehellisesti sanoen perseestä. Lapsi ei ole valtion hallittavaa omaisuutta vaan kansalainen. Ja vaikka lasten kasvatus on vanhempien tehtävä ja työ, ei lapsi ole teknisesti ottaen vanhempiensa omaisuutta ja heidän ideologinen orjansa jonka tehtävänä olisi toimia jonain passiivisena astiana johon saadaan kaataa mitä vanhemmat sitten mielivätkin.

Erilaisista Jumalankuvista

Jumala on yleistermi, jonka sisällä on hyvin monenlaisia käsityksiä. En väitä tässä alla käyväni niitä kaikkia seikkaperäisesti läpi. Mutta väitän tarjoavani jonkinlaista pääpiiretistä yleiskuvaa. Samalla otan niihin hieman kantaa.

Olen joskus aikaisemmin selittänyt että ultimaattisesti kyse Jumalasta on tiivistettävissä kristilliseen kysymykseen Raamatun erehtymättömyydestä. Että ultimaattisesti on joko valittava Raamattu tai erehtymättömyys. Ja kaikki muu on kompromissia. Eli pohjimmiltaan kaikessa kaikkien uskontojen teologiassa Jumalan käsittely on sen selittämistä, että miksi Jumalaan on rationaalista uskoa vaikka tälle ei ole todisteita. Eli tasapainoilua sen välillä että miksi Jumala on rationaalinen ja sen välillä miksi todisteiden puute ei ole merkityksellistä sille. Eli miksi Jumalan mahdollistava oleva rationalisointi on ratkaisevaa mutta mikään rationaalinen  tai empiirinen todiste tätä vastaan ei merkitse mitään. Eli miksi yksi näkemys on joka tapauksessa oikein ja toinen joka tapauksessa väärin.

Olen tästä jatkanut karkeasti että tämä laki johtaa siihen että erilaisia Jumalatodistuksia on kolmenlaisia: (1) Niitä joissa Jumala oletetaan sellaiseksi että tiede ei voi tutkia tai todistaa tätä ja tämän ominaisuuksia ja näin ei välitetä tieteen tuloksista. (2) Niitä joissa ensin selitetään filosofisesti mitä on pakko olla ja sitten tämä määritellään jälkikäteen Jumalaksi. (3) Niitä joissa Jumala oletetaan tietynlaiseksi, sellaiseksi että tätä voisi tutkia ja koska tämänlainen Jumala olisi käytännössä kumoutunut todistusaineiston edessä, sitä suojataan tiededenialismilla eli selittämällä miksi tiede tai sen nykytulokset eivät toimi. (+) Enemmistö Jumalista on näiden yhdistelmiä, eli esimerkiksi Jumala voidaan määritellä mysteeriksi mutta jota kuitekin sitten todistetaan vaikkapa 2 -luokan osapiirteillä ja kuvataan että nämä heijastavat osaa tästä Jumalasta.

Tuo on tietysti kiva tapa aloittaa asia. Mutta tavallaan asia voidaan jakaa vielä seuraaviinkin kimpaleisiin;

Kenties arkijärjelle yksinkertaisin Jumala on "kreationistien Jumala". Tässä ytimessä on se, että Jumala tekee ihmeitä ja että hänen tahtoaan voidaan lähestyä koska hän on antropomorfistinen hahmo. Toisin sanoen Jumalalla on tiettyjä tunnuspiirteitä, kuten rakkaudellisuus, ja kyky tuottaa erilaisia ilmiöitä. Intuitiivisuuden lisäksi tätä Jumalaa kuvaa se, että se ei vaadi tieteen ja uskon erottamista. Pikemminkin päin vastoin ; Jumala on selitys luonnonilmiöille siihen tapaan kuin ennen nähtiin ukkosen taakse Zeus tai Thor. Tämän Jumalankuvan huono puoli onkin oikeastaan seuraus tästä ; Kun Vanhatestamentillinen ihmeitä tekevä pilvistä puhuva Jumala näyttäytyi tieteen valossa erittäin epätodennäköiseltä, on pitänyt valita joko Jumalankuvan kumoutumisen tai tiededenialismin tie. Kreationistinen Jumala vaatiikin siksi sen olettamista että nykytiede on pääpiirteissään epäonnistunut. Tai että Jumala ei ollut sitä mitä odotettiin. (Kompromissina on joskus ns. Aukkojen Jumala jossa tiede hyväksytään mutta Jumala pusertuu yhä pienempiin aukkoihin.) Jumalakeskustelun kannalta tämä on myös "ateistien vaatima Jumala", mutta tässä kohden se edustaa kuitenkin vain marginaalista valikoimaa kaikista erilaisista Jumalankuvista joten moni pitää tämän perustalle jäämistä liian latteana ollakseen vakavasti otettavaa.

Toinen tapa lähestyä asiaa onkin ollut se, että selitetään että Jumala ei olisi propositionaalinen ; Tällöin lähtökohtana on se, että aina kun puhutaan tiedosta, se tapahtuu siten että määritelään jonkinlainen raja ja että tämän rajan ulkopuolella tieto on epäoleellista. Se on aivan oikea lähtökohta silloin, kun tutkimukset kohdistuvat vain rajoitettuun materiaaliin. Tällöin Jumala on rajatton ja äärettö, jolloin rajoittamisensa tietokriteereillä on mahdotonta. Tämä määritelmä suojautuu siitä miten tiede ei voi sitä tutkia. Näin usko ei kumoudu. ; Ongelmana on kuitenkin se, että rajattomuus antaa samalla vallan mahdollisuudelle kokonaan tieteen hylkäämiseen. Siinähän kokonaisuus voi olla osin tai kokonaan rajallinen. Näin ollen ei ole mitään perusteluja sille että rajallista selittämistapaa voidaan odottaa käytettäväksi oikeastaan missään. Ilkka Pyysiäinen on myös tähän Jumalankuvaan nähden ottanut mielenkiintoisen huomion ; Hänen mukaansa Jumalan olemassaolokysymys "on ei ole" on propositionaalista ja rajoittavaa tietoa. Näin ollen ihmisen olisi tässä Jumalankuvassa pakko olla agnostikko. Oikeastaan lupaa olla teisti ei ole koska jo tämä kannanotto on tunnustus siitä että Jumalaan voi ottaa propositionaalisesti kantaa ja tämä taas rikkoo koko tämän Jumalankuvan idean. (Kompromissina syntyy usein Aukkojen Jumala. Usein rajattomuus korostaa Jumalan mahdollisuutta tiedon rajojen kautta. Eli vaikka Jumalasta ei tiedetä, niin ihmisen tiedon rajat ovat kuitenkin tarkasteltavissa. Tällöin tiede siirtää tutkimuksen rajoja ja murtaa mysteeri kerrallaan, ja Jumala ängetään siihen eitiedettyyn.)

Jonkinlaisena edellä mainittujen sekoitelmana voidaan nähdä klassinen NoMa -periaate jossa Jumala on tieteeen ulkopuolella. Tällöin Jumala ja tiede ovat ikään kuin eri magisterioita jotka menevät päällekäin. Tässä ongelmana on se, että valtaosaan uskovaisten näkemyksiin kuuluu interaktio. Tällöin esimerkiksi Jumala puhuu ihmiselle tai mahdollisesti parantaa sairauden. Toinen ongelma on siinä, että se on pohjimmiltaan antitieteellinen. Se on science stopper koska se kieltää että tiettyä aihetta ei voi tutkia koskaan mitenkään. ; (Tästä Jumalankuvasta seuraa myös kompromissina Aukkojen Jumala, kun tutkimuksen laajetessa eri alueet saadaan tieteen piiriin ja Jumala on määritelmällisesti se mysteeri sen ulkopuolella.)

Lisäksi on otettava toinen kompromissijumalaluonne. Tämä on reformoidun epistemologian kanta. Tässä on luontevaa ajatella että Jumala ei itse asiassa ole totaalisesti mysteerinen. Sen sijaan esimerkiksi Torrancen kantaa jossa on luontevaa ajatella että universumi on luonnonlaeista koostuva koska Jumala on älykäs ja tehnyt ihmiset omaksi kuvakseen. Eli Jumalalla on ihmimillisen ominaiston kaltaisia piirteitä ja siksi ihminen voi ymmärtää todellisuutta. Tässä Jumala ei kuitenkaan koskaan ole oikeastaan tutkimusaihe. Sen olemassaolo oletetaan propositionaalisesti ja se liimataan ad hoc todellisuuden päälle.  Näin ollen Jumalan olemassaoloa ei todisteta, vaan Jumalan olemassaoloa käytetään enemmänkin vain tieteen kannattamisen perusteluna. Tämä tavallaan irrelevantisoi Jumalan koska se ei ole tietämisen kohde vaan taustalle oletettu premissi jonka tehtävänä ei ole olla mikään minkä järkevyyttä arvioidaan, vaan se on vain oletettu asia jonka kautta ihmiset jäsentävät subjektiivisesti maailmankuvansa. Tästä lähestymistavasta itse asiassa seuraa helposti pluralistisuus jossa tiedekysymyksissäkin saattaa tulla teologisia erimielisyyksiä. Tiedekysymykset muuttuvat vahvemmin sellaisiksi että niitä ohitetaan, otetaan käyttöön ja jäsennetään uskon eikä tieteen kautta ; (Tähänkin liittyy helposti aukkojen Jumala -luonne tähän liittyvän denialismin kautta.) Tämän näkemyksen kannattajissa on nimittäin joukossa kreationistisesti ajattelevia ihmisiä joista tiede joka tutkii tiettyjä kysymyksiä kuten vaikkapa evoluutiota, maailman syntyä tai elämän syntyä eivät voi kuin epäonnistua.

Jokainen Jumalatyyppi sopii jollekulle. Osalle ei sovi yksikään. Itselleni jumalat ovat joko Jumalankuvina liian latteita ja sellaisena riittämättömiä, kumottuja, epäkiinnostavia tai sitten ne pakottavat agnostismiin. (Joka on minulle tavoitteena välipysäkki, ei jokin johon olisi pakko jäädä toisin kuin nyt näyttää.) Ainut mikä eri Jumalankuvia yhdistää on taipumus ajautua Aukkojen Jumala -argumentointiin. Tavat jolla tähän päädytään ovat toki hyvin erilaisia. Tätä virheargumentin tyyppiä voidaankin pitää jonkinlaisena "Kaikkien Jumalankuvien ruumishuoneena". Systeeminä joka on ikään kuin paikkana jonne päädytään kun Jumalan relevantiksi konseptiksi argumentointi on epäonnistunut mutta tästä ei silti haluta luopua. Usein tästä syntyy sellainen olo, että jokainen syyttää toisiaan ylpeydestä. Ateistit ovat ikään kuin älykkäämpiä kuin Jumala. Ja uskovaiset ovat älykkäämpiä kuin ihhimillinen viisaus. En sitten tiedä kumpi näistä yleenkatseellisuuksista on vähemmän egoistista ja kumpi on lähempänä todellisuutta.

God makes nonsense.

Olen kirjoittanut historiassa, aika paljonkin, alkusyyperustelusta. Nyt en keskitykään enää niinkään siihen siihen itseensä, vaan sen virheelliseen taustalogiikkaan jota käytetään muuallakin. Siksi esitän lähinnä lyhyen tiivistelmän jotta pääsen näyttämään saman argumentaatiovirheen hieman eri kontekstissa.

Perinteinen alkusyyargumentti (causa sui) on rakentunut siihen että kaikelle haetaan syytä, ja jossain vaiheessa tulee pakosti seinä vastaan. Äärettömän syy-yhteysketjun rakentaminen ei tunnu järkevältä, joten on oletettavaa että johonkin laitetaan stoppi. Tätä alkusyytä on kutsuttu Jumalaksi ja näin alkusyyn perustelu muuttuu Jumalatodistukseksi. Teknisesti kyseessä on ovela argumentaatiovirhe, jonka muoto otetaan siitä, että jos määrittelen kannabiksen jumalaksi, niin jokainen ganjahippi pakottaa minusta teistin koska heidän jazztupakkansa todistaa että määritelmänmukaiseen jumalaan on järkevää uskoa. Tämänmallista, ekvivokaatioon perustuvaa, virheargumenttia ei voi sen heikkouksien vuoksi oikeasti ottaa vakavasti.

Tästä voidaan jatkaa eteenpäin, aiheeseen jota voisi yrittää ottaa vakavasti. Onhan pinnallisesti katsoen kyseessä eri argumenttikin.Samanlainen argumentaatiotapa esiintyy myös jumalatodistuksessa, joka perustuu logiikan rajoihin. Hyvin usein tässä käytetään perusteluna sitä, että Gödelin epätäydellisyysperiaate todistaa, että aksiomaattinen systeemi ei ole koskaan täydellinen. Mark Chu Carroll onkin esitellyt ja kritisoinut tätä jumalatodistusta, jonka perusargumentti on se, että Ytimessä on, että "A "theory of everything" - whether in math, or physics, or philosophy - will never be found. Because it is mathematically impossible." ja tästä johdetaan seuraava päätelmä "Now please consider what happens when we draw the biggest circle possibly can - around the whole universe. (If there are multiple universes, we're drawing a circle around all of them too):
→ There has to be something outside that circle. Something which we have to assume but cannot prove." Näin osoitetaan että on olemassa eifysikaalinen todellisuus joka tarkoittaa sitä että Jumala on enemmän kuin perusteltu. Tällä Jumalalla on mielenkiintoinen ominaisuus "Whatever is outside the biggest circle is boundless. So by definition it is not possible to draw a circle around it", jolloin Jumala ei romahda aksioomien ongelmaan. Lausunto on tarkasti ottaen että Jumala on jotain jota "the scientific method cannot prove, it can only infer."

Chu-Carroll huomauttaa, että Gödelin epätäydellisyysperiaate ei itse asiassa päätä tilannetta tähän. Jumalankin ympärille voitaisiin piirtää vielä isompi ympyrä. Argumentoija on yrittänyt peittää tämän esittämällä että Jumala olisi rajaton ympyrä, jolloin sen ulkopuolella ei ole mitään. Tämä tosin olisi ristiriidassa Gödelin epätäydellisyysperiaatteen kanssa ; Se kun osoittaa että tämänlaista täydellistämistä ei voida tehdä. Ei ole tilaa jossa ympyrän ulkopuolelle ei voitaisi piirtää yhtä lisää. Ratkaisua ei tule. Loppujen lopuksi "rajaton ympyrä" onkin vain sitä että sanoo että Jumala voidaan olettaa äärettömäksi määräksi aksioomia, joilla aksiomatisoidaan toisia aksioomia jotka aksiomatisoivat..... Tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että ei voida sanoa että ongelma olisi jotenkin mainittava "skientisti-mekanisteille" tai että Jumala toisi jotain ratkaisua siihen. Sillä teologit ratkaisevat ongelman ottamalla yhden äärettömän kompleksisen (äärettömän monta aksioomaa, perusoletusta) sisältävän oletuskokonaisuuden. Kun taas vaihtoehtona on tunnustaa tietämättömyys tai ottaa ääretön määrä hyvin pieniä (yhden aksiooman kokoisia) oletuksia.
1: Pienenä huomiona voisi sanoa että tämänlaisen "ikuisen regression" välttämiseksi causa sui -argumentissa on päätetty että on ensimmäinen syy. Toisin sanoen, jos sinua vakuutti se, että sen sijaan että olisi ikuinen syynsyy, olisi ensimmäinen syy jolla ei olisi syytä (joka määriteltiin Jumalaksi) sinun pitäisi dissata tämänlaista "ikuisen aksioomaregression Jumalaa". Kuitenkin uskovaisilla ei liene mitään ongelmia digata näitä molempaa keskenään ristiriitaista lähtökohtaa samanaikaisesti. He voinevat tehdä näin koska Jumala on outo. Niin outo ja mysteerinen, että jos jonkun muun maailmankuvan kannattaja jossain muualla tekisi samanlaista, hänet tuomittaisiin automaattisesti ja suoralta kädeltä irrationalistiksi...

Chu-Carrol esittää myös, että meillä voi olla täydellinen ja kaikenkattava teoria. Voimme tietää, meiltä puuttuu varmistus. "Gödel's incompleteness theorem doesn't say anything about explanations. It only talks about proofs, in the formal mathematical sense of proof. The whole concept of explanation is completely outside the bounds of Gödel." Se on siksi hieman sama, kuin universumi, jossa voi olla olemassa asioita ilman että sitä on perusteltu. Perustelu ei tee asioita olemassaolevaksi. Sen sijaan perustelu tekee olemassaolevan järkeväksi uskoa.. Maailmassa ei siksi tarvita ääretöntä määrää luonnonvoimia. (Tai sitten luonto ei ole ristiriidaton jolloin sen ei tarvitse välittää Gödelin koherentisoinnista..)

Logiikan rajoittuneisuuteen perustuva argumentti voi toki tuntua intuitiivisesti uskottavalta, jos ei huomaa sitä, että tosiasiassa Gödelin epätäydellisyysperiaate on mukana kuvioissa vain koska se on "epäepistemologiaa". Se on mukana jotta voitaisiin näyttää että tiedolla on raja ja jotta voidaan sanoa sana "mysteeri". Sen kautta tiedämme että emme tiedä. Uskovat vääntävät tästä paradoksin jossa emme tiedä tarkoittaakin sitä että tiedetään. Kikka on itse asiassa aukkojen Jumala -argumentti, jossa teisti määrittelee "mysteerin" Jumalaksi. Pintapuolisesti "jumala voi olla mysteeri", mutta tästä väännetäänkin argumentti suuntaan "Mysteeri on Jumala". Se on hieman sama, kuin jos siitä että "(kaikki) kissat ovat eläimiä" päättelisi että "(kaikki)eläimet ovat kissoja".

Kyseessä on siis täsmälleen sama ekvivokaatiopohjainen virhe kuin mikä alkusyyargumentissa esitetään ja tehdään. Asia on kuitenkin vieläkin oudompi.Nimittäin ylläoleva "ihmisen tiedolla on rajat ja ne on todistettu" -argumentit ovat olennainen osa jumalatodistusmaailmaa. Esimerkiksi loogisen positivismin kumoamisen jälkeen siihen liittyvät argumentit liittyvät tavallisesti "ateismibashaukseen". Henkenä on että skientismi ei toimi ja on tuhoontuomittua. Näin ateistit jotka ovat "empirisminmakuisia" eivät voisi olla järkeviä. Hehän joutuvat olettamaan ja uskomaan. Ja tästä tehdään logiikkaloikka jossa oletusten pakollisuus johtaa siihen että minkä tahansa uskominen ja mikä tahansa olettaminen olisi ihan OK. Lopputuloksena on tyypillisesti jotain aiemmin esittämäni kaltaista.
1: Syy siihen miksi ateisteja bashataan vaatien täydellisen lopullista tietoa on kummallista. Loogisen positivismin ongelmat lienevät kaikille ilmiselvää. Itse asiassa jopa aneemisin teiniangstateisti joka on "ateisti koska bussimainos" näyttää olevan enemmänkin falsifiointifiksoitunut, eli vaatii kumoamisperusteita. Tämän argumentaatiotavan ydin taas on siinä, että lopullinen absoluuttinen tieto on jätetty syrjään ja on siirrytty sen vuoksi epätäydelliseen todistamismenetelmään jossa ei todisteta vaan pikemminkin koetellaan. Näyttääkin siltä että uskovaiset tekevät innolla ns. "mahdottomia vaatimuksia" (lopullista tieteellä näytettyä totuutta ilman oletuksia) jotka tietojemme valossa näyttävät olevan sellaisia että niistä ei selviä kukaan ihminen missään - eivät edes teistit itse. - Ehkä luonnontiedeluottamus jota kutsutaan skientismiksi sekoitetaan yhä loogisen positivismin skientismiin, nimi on sama mutta sisältö olennaisen eri?
___1.1: Vaatimus lopullisesta tiedosta näyttääkin olevan jotain joka ei tule ateististen raamien sisältä, vaan joka on ulkoa asetettu valtapelivaatimus. Jotain josta Tapio Puolimatka sanoisi "naturalistien sisäistä peliä" jos ateistit kohdistaisivat sitä uskovaisiin. Mutta ei, kun suunta on tämä. Yleensä sitä, että argumentteja vastaan hyökätään esittämällä muoto jota he eivät esitä on olkiukko.
_____1.1.1: Siksi voidaan aivan vakavasti kysellä onko loputtoman tiedon vaatimus pohjimmiltaan väite, että ateistien logiikka perustuisi lopulliseen absoluuttiin totuuteen. Absoluutti lopullinen kuitenkin näyttää olevan lähinnä teologian ystävien "oma juttu". Tosin he eivät tässä pelaa reilusti, eli toteuta omaa kaikkitietävyysfantasiaansa osoittamalla oman näkemyksensä pätevyyden, vaan moittivat erimielisiä siitä että nämä eivät täytä heidän mahdottomia vaatimuksiaan. Kenties näin he pääsevät unohtamaan hyvillä mielin ja erinomaisuuttaan kehuen sen, miten heidän oma näkemyksensäkään ei selviäisi heidän omasta kritiikistään.Tietämättömyys/mysteeriargumentaation lisäksi kuitenkin valtaosa jumalatodistuksista ovat nimen omaan skientistissävyisiä. Esimerkiksi Torrance selittää miten Jumalallisuus johtaa siihen että uskotaan luonnonlakejen logiikkaan. Jumala on järkevä, joten hän on luonut universumista ja todellisuudesta järkevän. Siksi todellisuuden voi ymmärtää. Plantinga korostaa taetta, joka tarkoittaa sitä että ihmisten tietäminen on hyvinkin erehtymätöntä (logiikka ja havainnot eivät petä ihmistä), ja että ne ovat tätä yleisesti ja kaikilla osa -alueilla, jolloin ihmisymmärryksessä ei ole harha -alueita. Tällöin ihminen saa äärimmäisen varmaa ja lopullista tietoa ja hän voi luottaa tieteelliseen metodiin ja päättelyyn. Ateisti ei siksi voi olla järkevä, koska häneltä puuttuu lopullinen luottamus, kaikki on tuurin ja oletuksenvaraista.

Näiden argumenttien kohdalla ihmisen kyvyttömyys, jonka rajat ja pakollisuuden Gödelin epätäydellisyysperiaate näyttää, ei muutu "todisteeksi siitä että ihminen on ohjaamattoman evoluution tulos", vaikka ymmärryksen rajoituksien oikeuttama "tieteeseen luottaminen" tulee varmuuden kautta. Tietämisen selvät ja lopulliset rajat estävät. On pakko tehdä oletuksia. Näin ei kuitenkaan päätellä ihmisen takeettomuutta, vaan oletetaan että tae säilyy. Eli jostain syystä se vain on niin, että jos tieto on rajallista ja tämä näytetään, se ei osoita että ihmisellä ei ole taetta ja muutu ateismintodisteeksi. Jostain syystä se vain on niin, että ateisteilta vaaditaan täydellistä empirian onnistumista. ; Jostain syystä sitä, mikä Gödelin päättelystä voidaan vetää, ei vedetä vaan siitä vedetään jotain jonka se osoittaa mahdottomaksi.

Sillä pohjimmiltaan ja neutraaleimmillaan Gödelin epätäydellisyysperiaate on menetelmän rajan osoitus. Se osoittaa että logiikka ja tiede eivät ole kaikkivoipia. Tätä kautta se näyttää että menetelmällä on rajat. Tästä voi vetää esimerkiksi sellaisen päätelmän että ihmisymmärrys on vaillinaista

Kuitenkin Jumalan ystävät jostain ihmeen syystä ovat mieluummin sillä linjalla että ihmisen rajoitteet, mielikuvituksen ja älyn kykyjen puute, todistavat että Jumala on olemassa. Ja samalla he haluavat uskoa ihmisen erehtymättömyyteen. Logiikka on se, että ihmisen ymmärrys riittää kaikkitietoon, kunhan tiedon delegoi Jumalalle - ottamatta huomioon että delegointipäätös tehdään inhimillisen arvion pohjalta joka päättää Jumalan erehtymättömäksi. Silti sama uskova voi toisaalla uskoa että juuri ihmisen ja tieteen kyvykkyys ja erehtymättömyys ovat todisteet Jumalasta ja Jumalan logiikka voidaan ymmärtää koska ihminenkin on samalla tavalla järkevä.

---

Kirjoittaja hämmästelee sitä, miten kaikenkattavasti jumalatodistuksissa ollaan ristiriitaisia, mutta silti käytetään mukavan soljuvasti samantapaisia selkeitä argumentaatiovirheitä kaikkialla. Tai sitten lähdetään rohkeasti ratkaisemaan sitä kumpi on perustellumpaa, Jumalan olemassaolo vai olemattomuus, ja sitten saadaan jotain joka ei ratkaise asiaa puoleen eikä toiseen ja tästä päätellään että Jumalaan uskominen on mahdollista ja siksi järkevää ja perusteltua ja muistutetaan tästä ateisteja ikään kuin tämä olisi heille jokin ongelma. (Sen sijaan että oltaisiin perustelujen mukaisia, järkeviä, ja ruvettaisiin agnostikoiksi.) No, tämä helpottaa asioiden käsittelyä. Argumentteihin ei tarvitse keksiä erikseen ratkaisuja, kun ne ovat kaikkiin samat.

Vague enough?

"MAD -TV":ssä on sketsi, jossa parodioidaan tietovisoja. Siinä vastaajan pitää vastata mahdollisimman epämääräisesti. Tiivis, oikea vastaus, saa moitetta. "Not vague enough". Tämä pistää miettimään sitä, miten tieto ja ymmärrys on tyypillisesti eksaktia, kun epätieto on hyvin epämääräistä. "Se viiksekäs mies" sopii Hitleriin, Staliniin ja Groucho Marxiin ja moneen moneen muuhun. Se oli kisassa parempi kuin "Adolf Hitler", joka täsmensi vastauksen yhteen henkilöön. Tästä voidaan saada tulos siitä että epämääräinen on luonteeltaan saivartelevaa enemmän kuin selittävää. Havaintojen epämääräistyminen on se elementti joka vähentää selitysvoimaa ja joka tekee vastauksesta saivartelua. Siksi esimerkiksi ad hoc -selitykset ovat "huono asia" vaikka sen avulla asiat sopiikin täysin ristiriidattomasti havaintoihin.

Tästä päästään esimerkiksi teologiaan. Otan esille keskustelun jota Ilkka Niiniluoto kävi K.V.Laurikaisen kanssa. Laurikainen esitti, että se, että Yksityisillä tapahtumilla on yliluonnollinen, irrationaaliseen tekijään liittyvä syy. Ja tämä antaisi luvan puolustaa Jumalaa tieteellisesti. Ilkka Niiniluoto vertasi tilannetta sukkaan, jossa on reikä. Hänestä reikä tulee hyväksyä olemassaolevana eikä siihen tarvitse sovittaa jotain. Hän esitti että Laurikainen oli deterministi sovittaessaan Jumalan tähän aukkoon, vaikka vetosikin samalla indeterminismiin. Keskustelu on nyttemmin edennyt siihen pisteeseen, että tulkinta antaa Jumalalle mahdollisuuden. Mutta tämä kannanotto on selvästi ontologinen, eikä epistemologinen kysymys.

Kolmi(yhteinen) Jumala.

Tässä keskustelussa tuli esille myös toinen pieni asia, johon keskityn tässä blogauksessa. Niiniluoto muistutti, miten historiassa ollaan yleisesti liitetty Jumalaa juuri maailman säännönmukaisuuteen. Toisin sanoen kysymys siitä, miksi indeterminismi on perustelu yhtään determinismiä enemmän jää tavallaan auki. Kysymys onkin tavallaan perustelun oikeuttamisesta. Jumalaa nähdään sekä laissa ja sattumassa, jolloin determinismin löytyminen kertoo Jumalasta ja indeterminismin löytyminen sekin kertoo Jumalasta.

Yllä oleva tulkinta on juuri sitä, mitä vaque -alustuskessani ajoin takaa. Epämääräinen tarjoaa voi ollaa ja tulkintoja, mutta oikea kysymys, eli se, miksi juuri tämä tulkinta kertoo yhtään paremmin kuin jokin toinen, jää auki. Jos kaikkiin asiantiloihin löydetään tulkinta Jumalasta, ei ole kysymys mistään Jumalan todistamisesta. On kysymys vain siitä, että Jumala on jo päätetty, ja keksitään jälkikäteen miten hän on toiminut.

Niiniluodon kahtiajako sopii hyvin Thomas F. Torrancen esitystapaan. Torrancelle empiirian metodi on eräällä tavalla Jumalallisen mielen tapaan toimimista. Hänestä se, että Jumala on järkevä tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Ja sattuma on se, miten Jumala puuttuu tapahtumiin. Näin on hyvä tutkia myös sattumaa, se kertoo Jumalan aktiivisuudesta.

Näin ollen Torrance olettaa että maailma on järkevä. Kuitenkin tässä on vielä kolmas Jumalakäsitys. Nimittäin mystiikan perinteeseen sopiva. Tämä suorastaan kiistää tieteen, koska järkeily on vain pintaa. Heille totuus on transsendentti. Jumalallisuuteen liittyy tässä vahvasti jotain jota voisi kutsua Irrationaaliseksi (isolla alkukirjaimella). Jumala on Mysteeri (Isolla alkukirjaimella). Tähän liittyy esimerkiksi apofaattinen lähestymistapa, jossa Jumala ei ole järjellä käsitettävä, vaan sitä voidaan lähestyä vain kieltävien ilmaisujen kautta.

Erityisen voimakkaasti tämä näkyy uusplatonismissa, jossa maailma nähdään epäonnistuneena. Päiviö Latvus onkin moittinut mystisiä tahoja tieteenvastaisuudesta. Sen sijaan hän kehuu kristillistä perinnettä tieteeseen ajavana. Hän on siis Torrancelainen. Tämä näyttää että "Jumala ei sallisi aivan mitä tahansa".

Anomalioiden Jumala.

On kuitenkin yllättävän tavallista yhdistää "rationalistinen perinne" ja "mystinen perinne". Eli Torrance tapaa yllättävän usein mystikot. Tällöin aletaan puhumaan Aukkojen Jumalasta. Eli Jumalatodistuksen rakenne on "tiede ei selitä havaintojoukkoa, joten Jumala" Jos asiaa lähestyy Torrancelaisittain satunnaisuuteen tuijottamisen kautta, päädytään tilanteeseen jossa meillä on teoria ja havainnot. Jos ne ovat yhteensopimattomia, mukaan laitetaan korjaava elementti X, joka on Jumala. Jumala sovitetaan siis anomalioiden tilalle ja näin koko selitysalue sovittuu. Ongelmana tässä on se, miten teorioita tämän jälkeen voitaisiin parantaa. Joka ikinen teoria, joka meillä on sopii aivan taatusti 100% varmuudella mihin tahansa aineistoon, jos heilahtelut korjataan Jumalamuuttujalla. Näin ollen kysymys on siinä, mitkä teoriat ovat parhaita.

Aukkojen Jumalaan törmää usein esimerkiksi fundamentalistien puheissa. Tässä korostuu se, että Jumala liitetään mieluusti juuri teorioiden aukkoihin. Heille selvästi on niin että anomalia on "Maailmassa tapahtuu jotain jota ei voida selittää". Heillä on tähän sellainen into, että Dawkinskin on joutunut ottamaan käyttöön argumenttivirheen nimeltä argument from personal incredulity, jossa tiede selittää, mutta tätä selityskykyä ei ymmärretä jolloin oma näkemys "en ymmärrä miten voisi" muuttuu muotoon "ei mitenkään voi". Sen sijaan näkemys, jossa tiede selittäisi enemmän kuin mitä se selittää, ei ole uskovaisten parissa kovin suosittu. Toisin sanoen mystiikkaa rakastetaan.

Kukaan ei mieti, että tässä takaovessa tapahtuu se, että Mysteeri päästetään sisään. Selitykset nimittäin saavat helposti mysteerin rakastamista aukkojen Jumalan myötä. Ja vahvasti apofaattisia sävyjä onkin löydettävissä. Tämä näkyy esimerkiksi William Dembskin eliminatiivisessa filtterissä. Hän jakaa maailman kolmeen osaan: On satunnainen osa, on lainomainen osa. Ja on Design, suunnittelu. Hänestä Suunnittelu osoitetaan eliminatiivisesti, eli osoitetaan laki ja sattuma molemmat mahdottomiksi asian selittäjiksi. Designiä ei siis osoiteta suoraan sellaisenaan, kuten lakia ja sattumaa, vaan sitä lähestytää sitä kautta mitä se ei ole. Näin määritelty Design - joka taas tarkoittaa todistetta Järjen vaikutuksesta, ja liittyy tätä kautta olennaisesti Jumalaan ja sen todistamiseen - on perussävyltään apofaattista teologiaa ja Mystiikkaa ; Nick Matzke on sivunnut tätä asiaa huomautellessaan Dembskille siitä, miten Dembskin äly liittyy irrationaaliseen, kun taas rationaalinen sääntö ja muu on yleensä nähty elementiksi.

Yllä olevissa mielenkiintoista on se, että usein henkilöt voivat kannattaa vain osaa näistä selityksistä. Torrancen ajattelutavassa järjetön Jumala tuottaisi Mystiikkaa. Dembskille äly voi leikkiä satunnaisuutta tai lakia, mutta vain se voi tuottaa "sitä muuta mikä jää jäljelle", jolloin on keskityttävä siihen.

Kuitenkin peruskysymys on se, että ihan kaikkeen voidaan liittää Jumala. Näin ollen tilanne vertautuu siihen, että jos ennen ei tunnettu sitä miten ukkonen iskee, tälle annettiin usein selitykseksi Ukkosenjumala. Se oli Mysteeri tai Sattuma joka laitetaan selityksen päälle jotta kaikki havainnot peittyvät. Lainomaisen selityksen kanssa voitaisiin periaatteessa sanoa että nyt on kerrottu miten Jumala saa pilvet salamoimaan, ja että järkevään Jumalaan uskova juuri uskookin löytävänsä tälläisiä ilmiöitä.

Kysymys on kuitenkin siitä, miten selitys liitetään juuri tähän, eikä muuhun. Esimerkiksi Dembski ei ole kehittänyt mitään ovelaa empiriistä koetta, jolla Design liitettäisiin Jumalaan. Samoin Laurikainen ei ole kertonut miten indeterminismi liittyisi Jumalaan. Ja sama ongelma on niillä jotka selittävät analogioita laista ja lainsäätäjistä ja vetävät tästä juttuja luonnonlaista ja luonnonlainsäätäjistä.
1: Kyseessä on hieman sama asia kuin reverse engineeringissä. Siinä ei tutkita onko asia insinöörin tekemä, vaan siinä katsotaan miten asia toimii. Vogelin tapaan voidaan siksi miettiä vaikkapa eläinten rakenteiden ja elimistöjen toimintaperiaatteita vaikka uskoisi että evoluutio on niiden synnyn takana (ja vaikka olisi miten ateisti tähän päälle.) Moni silti kokee että toimintaperiaate jotenkin olennaisesti tarkoittaisi suunnittelun tutkimista. Esimerkiksi eräs fundamentalisti selitti minulle, miten Jumalalla on toimintasuunnitelma eliöihin, ja siksi voidaan keksiä vaikka sääntö jossa eliöt rakennetaan ensin osiltaan määrien kanssa ja sitten ruvetaan täsmentämään osia. Ja että kokonaisuus pidetään samana ja yksityiskohtia säädetään. Kun tätä tutkitaan ajassa, voidaan tietää mitä Jumalan suunnitelma on pitänyt sisällään ja mitä ei. Tämä tarkoittaa sitä että Jumalan Eliöiden Rakennesuunnitelmaksi saadaan vaikkapa Willistonin laki, joka sanoo että "osien määrällä on taipumus vähentyä ja nämä harvemmat osat ovat toiminnaltaan erikoistuneempia." Tässä olennainen miete on kuitenkin se, että tämä laki selittäisi jo itsessään. Auki jäisi, mihin sitä Jumalaa enää tarvitaan, kun on olemassa peittävän lain mallin mukainen esitys joka selittää kaiken aineiston. Tämä on juuri sama, kuin se että salamoinnin tieteellinen selitys kertoisi vain siitä miten Thor mjölner -vasaraansa viskoo.

Kun mystiikka kohtaa rationaalisen Jumalan perinteen, käy helposti niin että lopputuloksena skientistinen tiedeoptimismi, jossa uskotaan että nyt jo tiedetään kaikki olennainen. Näin ollen se, mitä ei osata selittää, tuntuu ihmeeltä. Siksi se, että jotain ei tiedetä ei innosta keksimään parempia teorioita, vaan laittamaan selittämättömän paikkaan Jumalavakion joka voi olla muuttuja ja muutenkin oikutteleva. (1) Näin ei tehdä siksi että tiedettä halveksitaan, vaan siksi että maailma nähdään ihmeellisenä, jolloin intentiona on helposti moittia tieteellisiä teorioita mahdollisimman paljon jotta selittämättömälle ja ihmeille saadaan enemmän tilaa. Tämä tietysti innostaa argument from personal incredulityn käyttöön, vaikka se ei ole perusteltua, se kuitenkin sopii maailmankuvaan. (2) Ja tietysti asioita katsotaan myös oikeaoppisuuden kautta : Jos tiede sopii se kertoo että tiedämme jo tämän verran, ja jos tiede ei sovi oikeaoppisuuteen, tiede on väärässä. Ja vääryyksien korjaamisen uskotaan parantavan tietoa. Tiede on siis sitä varten että se löytää sen, mikä jo tiedettiin valmiiksi.
1: Molemmat näistä näkyvät vahvasti esimerkiksi fundamentalistien evoluutiovastaisissa pyrinnöissä.

Kokkaa mitä tahansa ja miten tahansa, mutta lisää vielä Jumala.

Kaiken kaikkiaan katsantokannan keskeisyys näyttää liittyvän vahvemmin teologisiin näkemyseroihin ja siihen liittyviin erimielisyyksiin. Ja näitä erimielisyyksiä ei todisteta vastaansanomattoman vääriksi tai oikeiksi, eri henkilöt vain kannattavat eri tarinoita. (Ja yllättävän usein vaihtavat kertomusta tilanteen mukaan!) Liitos tehdään kuitenkin aina, ja se on aina ontologinen tarina, jota ei muuteta empirian avulla episteemiseksi. Näin ollen Jumala jää kokonaisuutena hyvin epätäsmälliseksi.

Toki kaikki luonnontieteelliset tutkimukset voidaan tehdä Jumala mielessä, etsiä korrelaatioita ja miettiä että tämä on Jumalallista tahtoa. Täsmälleen sama voidaan kuitenkin tehdä ilman. Silloin tarvitsee olettaa vain että luonnonlajeja on, ja että on vaikka keskihajonta -käsite jonka kautta voidaan tutkia maailmaa relevantisti. Induktioiden ja korrelaatioiden takana on oletukset että nämä ovat järkeviä. Mutta toisaalta Jumalan ystävätkin joutuvat olettamaan että ne ovat olemassa. He vain olettavat niiden lisäksi vielä jotain muutakin, niiden lähteeksi.
1: Ja teologiassa kuitenkin voidaan lisäksi olla luonnontieteenvastaisia, ja korostaa anomalioita ja tieteen kyvyttömyyttä selvittää tiettyjä kysymyksiä.

Mitä minulla taas on sanottavana siihen jos joku liimaa faktojen taakse Jumalaa? Minulle ne ovat narraatioita, tarinoita. Niissä liitetään todistamaton ilmiö asioiden taakse. Nämä selitykset eivät ole mahdottomia. Ne eivät ole edes väärin, ne ovat enemmän, ne ovat tutkimuksellisesti turhia. Ne ovat minulle niin vague, että tietäisin millä vastauksella MAD -TV:ssä olevassa tietovisassa voittaisi kaikki palkinnot.

Platonin Jumala. Ja muu rationalismin perinne.

Harmonia, järjestys ja luonnonvoimat on perinteisesti liitetty Jumaliin. Salaman taakse on nähty Zeus tai Thor. Erilaiset voimat ovat palkinneet ja rangaisseet. Antropomorfismi, ihmisenkaltaistaminen, on hyvin tyypillistä. Ja jos vaikka ilmatieteen tutkimukset ukkosista voivatkin kumota Thorin, ovat mielikuvat toisaalla tiukemmassa. Yhtenä syynä eroon on tietysti se, että Thoriin ei uskota muutenkaan.

Platonin ajatus ideoista on varsin kauaskantoinen, sen jäljet näkyvät etenkin rationalismissa, jossa järkeilyn ajatellaan riittävän.

Platon otti tärkeäksi ideaksi dynamiksen. Eri asioilla oli erilaisia vaikutuksia. Platonille voimat olivat ideamaailman ilmiintymiä, jotka aikaansaivat tietynlaisia vaikutuksia maailmassa. Purjelaiva liikkuu tuulen voimasta, mutta itse tuuli oli näkymättömissä. Aristoteles kehitteli tätä ajatusta siihen suuntaan, että potentiaalinen muuttuu aktuaaliseksi.

Järjen liitos.

Platon esittelee tätä teemaansa "Timaioksessa", ja tässä hän kertoo asian kuin takana olisi älykäs voima. Platon personifoi voimien alkulähteen erilaisilla nimillä kuten "käsityöläinen" ja "luoja". Järjestys siis tiivistyy tässä kohden järkeen.

Jumalallisuutta on tietysti liitetty järkeen muutenkin.

Tätä liitosta yhdistäneistä ehkä kuuluisin on Descartes, jonka cogito -oivalluksessaan tajusi sen, mitä ei voitaisi huijata. Vaikka eläisimme missä harhassa, tietäisimme olevamme olemassa, koska meillä on tietoisuus. Hän hioi tästä eteenpäin ja ajatteli että ihmisen aistit voisivat pettää, ellei niitä olisi tukemassa hyvä ja ystävällinen Jumaluus. Toki Descartes ajautui kuuluisasti kartesiolaiseen kehään, kun hänen oletuksissaan ensin jumaluus oletettiin ja tämä oletus vahvisti aistit ja sitten oletuksissa aistit vahvistivat Jumalan. (Tällä tavalla tautologisesti voidaan tietysti todistella mitä vain.)

Descartes ei jäänyt tässä viimeiseksi. Esimerkiksi Thomas F. Torrancen mukaan kristillisen ilmoituksen tieteelle tarjoamista lähtökohtaoletuksista tärkeimmät muodostivat seuraavan kolmen väitteen yhdistelmän:
* Koska maailmankaikkeus on Älykkään Persoonan luomusta, maailmankaikkeus on järjestynyt. Tämä tekee mielekkääksi tutkia maailmankaikkeutta kokemusperäisesti ja induktiivisesti.
* Koska maailmankaikkeus on vapaan äärettömän Persoonan luomusta, maailmankaikkeudessa esiintyy myös poikkeuksia laeista, mikä tekee tärkeäksi tutkia myös sitä missä Jumala puuttuu tapahtumiin, eli etsiä missä ja miten paljon ennustamattomuutta esiintyy.
* Maailmankaikkeuden rakenne on rationaalinen eli sellainen, että se avautuu ihmisjärjelle, koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.

Tämä ei kuitenkaan ole uskonnon ennustama asia. Se kertoo ainoastaan että uskovainen voi uskoa noin. Se ei sano että muut eivät voisi perustella aisteja aivan yhtä hyvin valitsemalla oman maailmankuvansa kautta toiset vastaavat oletukset.

Nykyisin moni tutkija pitää luonnonlakeja järkevänä asiana. Järkeä niiden taakse ei tarvitse välttämättä laittaa. Tätä kautta Platonin "rakennusmestari" olisi vain kiertoilmaus, metafora tai sitten Platon oli vain väärässä tästä asiasta.

Toisaalta myös Intelligent Designin kannattajat ovat tavallaan hylänneet yllä olevan aistien luotettavuuden perustelutavan, hylänneet Torrancen käyttämän lähestymistavan. William Dembski on saanut mainetta erityisestä ajatuksestaan CSI -informaatiosta. Tämä on se, mitä hän kutsuu älykkyyden aikaansaamaksi Suunnitteluksi. Hänestä sattuma tai laki eliminoidaan, koska ne ovat naturalistisia, niiden takana voi olla tai sitten ei ole älyä. CSI koostuu negatiivisesta määrittelystä, emme tiedä mitä se on, mutta tiedämme että se on se, mitä jää kun laki sattuma ja muu rajataan pois.

Tämä on vahvasti jännitteinen Torracen ajatuksen kanssa ei ole ajatellut että Jumala voisi luoda universumin joka on pelkkää CSI -infoa, ja tämä ei sopisi hänen perusteluihinsa mitenkään.

Liitos rationalismin perinteeseen.

Yllättävää kyllä, ylläolevia perustelutapoja käytetään melko ahkerasti puolustamaan sitä miten kristillisyys on olennainen osa tukemassa empirian perinnettä, kokeellista luonnontiedettä. Kuitenkin sen kannattajat ovat tyypillisesti "nojatuolirationalisteja". Eli näitä väitteitä ei koetella luonnontieteellisesti, vaan ne jäävät filosofiseksi mietinnöiksi. Descartes toisaalta olikin historiallisesti aktiivinen rationalisti, jolla oli muun muassa luonnonilmiöitä koskevia teorioita, joita hän mietti mutta joita hän ei koskaan empiirisesti testannut.

Yhtenä syynä tässä on luultavasti se, että testaamisessa on erehtymisen meininkiä: Koe on tarpeen jos ja vain jos teoreettinen ajattelumme on epäonnistunutta, väärässä! Empiirinen testaus on tätä kautta pohjimmiltaan varmistelua. Nykyisin näitä järkeä puolustavat taas ovat tavallisesti sosiaalisen maailman parissa, ja tieteen ideologisuusväitteitä käytetään siellä paljon.

Perinteisesti kiistakumppaneiksi asetetaan rationalismi ja empirismi. Ja itse asiassa empiriaa kehittämässä ollut Hume rakensi epäilystä ja induktiota koskevia argumenttejaan osittain juuri Descartesin argumentteja kritisoimaan.

Ja toisaalta luonnontieteitä vastustaa tietyt postmodernit tahot. Juuri nämä tahot taas käyttävät näitä Jumaliin liittyviä perustelutapoja.

---

Siitä että äly voidaan liittää ties mihin, tekee siitä huonoa filosofiaa ja huonoa tiedettä. Ilkka Niiniluoto viittasi vuonna 1984 kirjassaan "Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta." siihen, kuinka näissä näyttää olevan systeemi jossa johtopäätös on jo valmiina, ja sitten vain valitaan jälkikäteen tilanteeseen sopiva perustelujen valinta, jotta johtopäätös näyttää johtuvan niistä. Hän käytti tästä esimerkkiä siitä kuinka Jumalaa yritettiin todistaa kvanttimekaniikan sattuman taakse. Niiniluoto muistutti että jos löydetään laki, sen taakse voidaan ajatella Jumalan rationaalinen suunnitelma, Laeille luonnonlainsäätäjä. Ja että tälläinen näkemys on jopa yleinen. Niiniluodon mukaan olipa tilanne mikä tahansa, löytyipä selitykseksi laki tai sattuma, voidaan keksiä miten Jumala voisi olla sen takana. Kyseessä ei siis ole mikään testi, vaan ad hoc -selityksen haalintaan sopiva selittelykeino, jolla on helppo tuottaa varomattomia hämmentävää käsien heiluttelua. Tämän yhdistämisen virhepäätelmäluonne ei kuitenkaan ollut varsinaisesti tämän jutun aihe, vaan rationalismi.

Henkien kätkemä.

"I am so high / I can hear heaven / I am so high / I can hear heaven / Whoa, but heaven / No, heaven / don't hear me."
(Nickleback, Hero)

Maagillisia sävyjä sisältävä ajattelu on ihmisille perinteisesti aika tavanomaista. Nykyään tätä pidetään humpuukina. Kuitenkin maaginen ajattelu on myös suosittua. Muun muassa New Age -liike kannattaa maagista ajattelua. Eikä monet uskonnolliset näkemyksetkään ole sen ulkopuolella. Aiheeseen liittyy jonkin verran erilaisia käsitteitä, jotka on hyvä erotella, jos haluaa ymmärtää mistä niiden kohdalla on kyse.

1: Magia on pyrkimystä vaikuttaa luonnossa vaikuttaviin henkiin ja sitä harjoitetaan erilaisten rituaalien ja taikaesineiden avulla. Magiaan perustuu ympäristön hallinta. Magia on aktiivista toimintaa.
___1.1: Okkultismi (lat. Occultus ; kätketty, salattu), eli salatiede on salaisten keinojen ja menojen, taikuuden tai salaisten oppien avulla tavoiteltavaa, henkimaailmasta saatavaa tietoa tai tähän tietoon perustuvaa todellisuuden hallintaa. Okkultismina voidaan pitää sellaista henkistä oppia ja toimintaa, jonka sisältöä tai menetelmiä ei ole päästetty yleiseen tietoon. Perinteisesti okkultismissa on hierarkia, jossa oppimestari opettaa oppipoikaa. Tiedon saaminen on ansaittua, kaikille ei kerrota kaikkea. Kuten Apotti Tritheumius kommentoi okkultistisen kirjan, "De Occultan" kirjoittaneelle Agrippa von Netteseheimille: "Anna heinää härälle, sokeria vain papukaijalle."
2: Mystiikka taas ei pyri vaikuttamaan henkiin, vaan etsii järkiperäisen kokemuksen
ylittävää yhteyttä luontoon ja/tai Jumalaan. Mystiikassa päämääränä on ns. "unio
mystica" eli sulautuminen osaksi luonnossa olevaa yhteyttä, tai Jumalaa. Mystiikka on luonteeltaan passiivista ja mietiskelevää.
___2.1: Esoterismi sisältää ajatuksen erityisestä pelastavasta tiedosta (gnosis) tai yksilön sisäisestä muutoksesta (illuminaatio, valaistuminen).

Itse asiassa on jännittävää huomata, että okkultismi oli erittäin suosittua nimen omaan renesanssiaikana, jolloin yleensä liitetään ihmisen rationalisoituminen ja nouseminen katolisen kirkon "ikeestä". Tämä on sinänsä aivan totta, sillä empiirisen tiedon leviäminen sijoittuu tähän aikakauteen. Ei siksi ole sattumaa, että Newton oli kiinnostunut okkultismista. (Itse asiassa hänen liikemäärän idean kaltaisia ajatuksia oltiin ajateltu aikaisemmin, mm. Heracleitos, varhainen kabbalismi, gnostikot ja uusplatonistit tunsivat ajatuksen.) Okkultismin yleistyminen sopi yhteen tieteen kehityksen leviämisen kanssa. Yhteys ei luultavasti ole sattumaa, sillä syynä on asenteet. Kirkko vastusti rituaalimagiaa, koska se tarjosi reseptin mystisten kokemusten hankkimiselle. Tässä ei vielä ollut se, mikä teki siitä vaarallisen kirkolle. Pääsyy tälle oli se, että tällainen suora, opittava toiminta, oli henkilökohtainen yhteys Jumalaan, johon ei tarvittu katolisen kirkon tapaista instituutiota. Lisäksi katolisen kirkon perinteet korostivat mystistä lähestymistapaa, he korostivat mietiskelyä, eivät käytäntöä. Siksi renessanssiajallakin kristilliset tahot vastustivat okkultistismia. Esimerkiksi Faust -legendahan kuvaa okkultistisesta saatananpalvonnasta, jossa okkultistinen tieto on demonien kanssa leikkimistä. Hinta hallinnasta on kova; Okkultismin käyttäminen on siis ikään kuin hakkaisi hiiriä kuoliaaksi elävällä kalkkarokäärmeellä. Kenties toimii, mutta siinä on niin pahassa vaarassa, että on syytä harkita muita juttuja.

Tässä kohden onkin syytä huomauttaa sivulauseessa, että keskiajan maailmankuva ei suinkaan pitänyt ihmistä suvereenina luonnon herrana. Eläinoikeudenkäynnit antavat päin vastoin kuvaa siitä että ihminen nähtiin osana luontoa. Hallitsemisen korostaminen on tullut tai palannut kuvioihin vasta myöhemmin. Ja tästä "Ihminen on luonnon herra" -ajatus on peräisin Aristoteelisesta luonnonjärjestyksestä, jota on perusteltu Genesiksen luomiskertomuksesta otetuilla jakeilla. Tätä tulkintaa taas on sovellettu muun muassa Carl von Linnén taksonomiassa. Ja se on yhä mukana arkielämässä liian usein esiintyvässä väärinkäsityksessä jossa evoluutio nähdään jonkinlaisena kehitystikkaina, jonka huipulla keikkuu ihminen. Keskiajalla hallinta ja aktiivisuus ei kuitenkaan ollut tärkeässä asemassa. Ajan henki oli mystiikkaa, Platonisia ideoita ja muita vastaavia hengellisiä ja henkisiä asioita ja arvoja korostava, ja se vastusti käytännön aktiivista toimintaa, kuten okkultismia. Silloin induktiivisia päätelmiä sisältävää empiriaa pidettiin vain mielipiteidentuottamisen välineenä. Tietoa omistettiin, sitä mietiskeltiin. Sen koettelussa suhteessa käytäntöön ei ollut niin paljoa väliä.

Sillä vaikka teologiassa on myöhemmin kannatettu paljon esimerkiksi Thomas F. Torrancen perustelun tapaisia ajatuksia, joissa
1: Jumalausko tukee empiiristä tutkimusta koska jos maailmankaikkeus on älyllisen tahon luoma, se on järjestynyt, mikä tämä tekee mielekkääksi tutkia maailmankaikkeutta kokemusperäisesti ja induktiivisesti.
2: Kun maailmankaikkeus kuitenkin on vapaan äärettömän Persoonan luomus, siinä on myös poikkeuksia laeista, mikä tekee tärkeäksi tutkia myös sitä missä Jumala puuttuu tapahtumiin, eli etsiä missä ja miten paljon ennustamattomuutta esiintyy.
3: Koska maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.

Tämä ajatus on toki osoitus siitä että usko ei ole empirian kanssa yhtään ristiriidassa. Mutta se ei vielä tarkoita että usko olisi empirian nousun takana. Sillä nämä selitykset on tehty pikemminkin jälkeen päin. Eli voidaan sanoa että aluksi uskonnot olivat empiriaa vastaan, mutta kun empiria sai vakaan aseman ja sen edut olivat jo kiistattomia, he sovittivat näkemyksensä sen kanssa yhteensopivaksi. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää. (Torrancen perustelu muutti tieteenvastaisesta uskosta tieteen kannalta arationaalista, teologit ovat vain selittäneet kuinka kristillinen usko ei ole ristiriidassa tieteen teon kanssa, ja yrittäneet tavallaan tätä kautta tehdä yliluonnollisesta luonnollista ja järjellä käsittämättömäksi määritellystä käsitettävää.)

On kuitenkin aika jännittävää huomata, kuinka esimerkiksi juutalainen, okkultistisia sävyjä runsaastisisältävä kabbala, oli aikanaan lähimpänä nykyistä empirististä maailmankuvaa. (Toki merkitystä oli myös ympäröivällä, kiistatta kristillisellä, kulttuurilla, joka muuttui suvaitsevaisemmaksi renessanssin aikana. Mutta ei siksi että kristillisyys olisi samaa kuin tieteen etu, vaan sen takia että he eivät tappaneet näitä empiriaa harjoittavia okkultisteja. Tämän merkitystä ei voi vähätellä.) Kabbalan filosofia taas kehittyi runsaasti uusplatonismin pohjalle. Uusplatonikot olivat saaneet vaikutteita paitsi Aristoteleelta myös stoalaisilta ja eniten esoteerista ikivanhoista perimätiedoista. Seurauksena oli esimerkiksi se, että ajatus jatkuvasta liikkeestä on tärkeä kabbalismissa. Ja tämä käsitys oli yös monella gnostikolla ja uusplatonikolla. Tosin uusplatonismi ei ole ristiriidassa Torracen perustelujen kanssa, koska uusplatonisteillakin materialisen maailman oli luonut alempi demiurgi jota voitaisiin kutsua Jumalaksi, joka taas oli syntyjään Sofiasta, yhdestä Korkeimman emanaatiosta.

Kun tämän tiedostaa on oikeastaan hyvä huomata, että itse asiassa verrattuna sen ajan kristilliseen perinteeseen, renessanssiajan maagikkojen suhtautuminen oli suorastaan käytännönläheinen. Tämä taas edesauttoi nimen omaan kokeellisen tieteen syntyä: Maagikot eivät halunneet vain tietää, kuinka maailma toimii, vaan tavoitteena oli myös aktiivisesti ohjata ja hallita sitä. Ja tässä tilanteessa ei enää pelkkä puhdas rationalismi riitä. Systeemin on oltava paitsi looginen, myös jollain lailla todellisuuteen sopiva. Ja tämän vuoksi alkemian harrastus johti, sen nykyään hupsulta tuntuvista elementeistä huolimatta, ihan oikeiden vaikutussuhteiden löytämiseen. Myöhemmin kokeellinen tiede kuitenkin uhkasi magiaa. Kenties merkittävin, tai ainakin ymmärrettävin tälläinen vaikutus oli tietysti astrologian romahtaminen kopernikaanisen vallankumouksen takia. Maakeskisyys tuli ja vei perustelut astrologialta. Okkultistisesta asennteesta oli siis kenties etua jotta maailmankuva saatiin epiriamyönteisemmäksi, mutta kun tikkaat oli kiivetty, oltiin jo paikassa jossa oli kierreportaan ja tikkaat voitiin potkaista pois sen sijaan että ne vedettäisiin ylös uudelleenkäytettäväksi. Se, mikä oli ennen ediste, oli nyt hidaste.

Tästä voidaan huomata se, että ajattelun kehityksessä on erilaisia välivaiheita, joita tarvitaan jotta ajattelu voisi kehittyä eteenpäin. Nämä välivaiheet voidaan kuitenkin heittää syrjään kun ne ovat raivanneet tien. Tätä voisi kuvata myös tienraivausmetaforalla: Jos me haluamme tehdä tien, ensin joku on mennyt vesurin kanssa metsään ja kaatanut pajuja ja merkinnyt kaadettavia puita. Sitten vesurimiestä ei ole tarvittu, ja tilalle ovat tulleet metsätyökoneet. Jonka jälkeen metsätyökoneita ei enää tarvita vaan tienrakentaminen voidaan aloittaa. Me taas emme välttämättä tarvitse muuta kuin auton, jolla ajaa sitä valmista tietä.

Eli se, että jotain on tarvittu jossain vaiheessa ei tarkoita että sitä tarvittaisiin aina. Ja juuri tämän vuoksi filosofia onkin oppi, jossa selkeästi mietitään aina samoja kysymyksiä, mutta niihin vastaamistavat muuttuvat. (Toki kaikki eivät yhdistä tätä tiedon karttumiseen. Itse kuitenkin olen Ilkka Niiniluodonkin kannattaman "totuudenkaltaistamisen" ystävä. Vaikka uskonkin erilaisiin loogisiin järjestelmiin, uskon että niiden sisälläkin lähestytään totuutta, vaikka niiden paremmuusjärjestystä ei voidakaan käsitellä yhteismitattomuuden vuoksi.)