Valheella on faktantarkistamisen mittaiset jäljet

Kirkko ja Kaupunki -lehdessä oli tarkasteltu konservatiivista mediaa. Suhtautumiseni näihin ”konservatiivisiin medioihin” on tavallaan yllättävän positiivinen. Tavallaan. Sillä ne usein tuottavat materiaalia televisiokanaville ja toisilleen. Niihin ei törmää ellei erikseen avaa juuri heidän kanavaansa. Niitä on helppoa olla halutessaan katsomatta. Ne eivät osallistuta eli väitä että näiden kanavien seuraaminen ja prosentin maksu palkasta kuuluu johonkin ”suomalaisuuteen ja omaan kulttuuriin tutustumiseen”. Ymmärtäkää jo ihmiset; Jokainen kristitty on minulle äärimmäisen toinen. Jos kristillisyys on suomen kansaan kuulumista niin missä voin erota tälläisestä uskonnonvapauden ja ajattelunvapauden kiistäjästä, teokraattisesta konseptista.

Minusta tässä on tehty laajemminkin jotain oikein; Olen kyllästynyt siihen että huudetaan että "media on vasemmistolaista" ja "vasemmisto vääristää mediaa" kun journalismiin tunkeutuu enemmän tyyppejä vasemmalta kuin oikealta. (Karkeasti; "Ei oo kunnon tuottavaa työtä nuuskiminen, arvostan kyllä mutta samalla tavalla kuin vartijaa. Eli sillai teoriassa, mutta käytännössä ovat klani-apinoita." "Mene oikeisiin töihin" kuten Geoge W. Bush sanoi journalistille.) Nämä menee ja tekee.

Itse tosin en näe että "tasapuolisuus" syntyy sillä että jos toinen on "liberaalimediaa" niin sitten ollaan avoimesti "konservatiivien media". Itse näkisin että jos media ei ole tasapuolista niin sitten medialle täytyisi antaa tiukemmat kriteerit. Ja raha tehdä se. Näen että journalistiset kriteerit ja faktantarkistus ovat tasapuolisuutta siinä ainoassa relevantissa mielessä; Totuus ei välitä onko se ideologisesti oikeaoppinen vai ei ole. Joskus se on ideologisesti oikeaoppinen. Mutta tällöin se on sitä maailmankuvasta riippumatta.

Mutta konservatiivinen media näkee että ”Liberaali media valehtelee” ja tuottaa omaa maailmankuvallista totuuttaan tilalle. Uutiset ovat avoimesti konservatiivisia. Silloinkin kun puhutaan totuudesta nähdään että se johtuu siitä että ollaan konservatiiveja ja vasemmisto on väärässä. Tämä on ajan hengessä niin vahvana, että jopa arvon tradition professori Tapio Puolimatka on joutunut lanseeraamaan ajatuksen pluralismista ja joka toinen hänen toistamansa lause alkaa teemoituksilla mallia ”maailmankuva-smaailmankuva”.

Ja tässä näkyy se, miten artikkelin lopussa oleva kuva oli itse asiassa tavallaan demonstroiva. Jopa rationaalisempi ja informoivampi kuin miltä se näyttää. Tiiviit yhteydet jossa aineistot lähinnä lainaavat toisiaan ja ovat toistensa primäärilähteitä on jännittävä ilmiö. Toinen toisiltaan lainaten ja sitten on lähde. Askel lisää pois asiallisesta tiedonhankinnasta niin vastassa on joku Puolimatka jonka teksteistä hämmentävä osa koostuu materiaalista "itse itseään lainaten".

On olemassa akateeminen termi tuolle pakkautumisilmiölle, jota käytetään sekä uskonnollisten kulttien, että poliittisten ääriliikkeitten kontekstissa: Termi on "kulttinen miljöö", joka käytännössä tarkoittaa kaikukammiotoimintaa. Sitä pahamaineista kuplautumista. Kun omaa asiaa on vaikea rakentaa sitä lainataan hyvin rajallisesta määrästä lähteitä. Tästä syntyy kokonaisuus joka on kiinnostava.

Kiinnostava esimerkiksi sitä kautta, että kuulin ihmiseltä joka mm. haastattelee ISISläisiä, että hän mielellään tarkistaa tietonsa kolmesta toisistaan riippumattomasta lähteestä. Tämänlainen kulttinen miljöö on toisistaan riippumattoman lähteen antiteesi. Niistä saa yhden lähteen.

Mutta näen että tässä on takana syvä asia.

Kun olin nuori, konservatiivit ja kristityt olivat hyvin vahvoilla. Silloin puhuttiin kirkosta sukupolvia yhdistävänä kokemuksena. Kirkon myyntiargumentit alkoivat jatkuvasti jäsentilastoilla ja sillä miten monta prosenttia nuorista kävi rippikoulun. Nyt nuoremmat ihmiset ovat etääntyneet laajasti kristityistä. Ja tähän on nähdäkseni yksi hyvin tärkeä syy. He ovat ongelmatilanteissa halunneet koota yhtenäisyyttään ja jokaisessa askeleessa he ovat ajaneet joitain etäälle joko harhaoppisina tai sitten sillä että joillain ihmisillä on rehellisyyttä ja integritetettiä muiden kohtelussa. Ja koko ajan he ovat tehneet kaunaisia ihmisiä jotka muistavat.

Mitäpä tästä sanomaan enempää kuin, että harva asia loukkaa ihmistä syvemmin kuin se, että heitä sanotaan joksikin jota he eivät ole. Siksi esimerkiksi ei-rasistit ja ei-natsit maahanmuuttokriitikot loukkaantuvat jos heitä rinnastetaan natseihin ja rasisteihin. Kun syytät jotain ihmisryhmää asiattomasti, he loukkaantuvat ja muistavat asiattoman syytöksen. He eivät unohda asiaa.

Ja Streisand efekti hoitaa loput. Jos jotain haluaa sensuroida joutuu usein viestimään asiasta jotenkin. Ja tämä viesti on mainos. Esimerkiksi iso määrä lukijoita taannoiselle evoluutiota puolustaneelle ja ID:tä kritisoineelle teokselle tuli kun foorumilla tyyppi kehotti että ei pidä mennä lukemaan annettua linkkiä. Tämä vastustava viesti muutti ”yksilön pakkomielteen osoituksen tylsästä aiheesta” joksikin joka ”oli niin pelottavaa että erimieliset eivät halua että sitä luetaan”. Tämä antoi Mahtia.

Karkeasti sanoen lopputulos on yksinkertainen; Jos haluat voittaa, et saa kasata itsellesi liikaa vihollisia.

Minun sukupolven lapsilla tuntuu olevan yksi sukupolvikokemus joka yhdistää monia. Se on ”Noidan käsikirja”. Samassa kirjasarjassa oli ”Salapoliisin käsikirja” ja ”Vakoojan käsikirja”. Noidan käsikirja haluttiin sensuroida. Se on jopa päätynyt Jyväskylän yliopiston luetteloon jossa käsitellään erilaisia kielletyiksi kirjoiksi haluttuja teoksia ja syitä haluun.

Juuri kukaan ei muista onnistuiko sensuuripyrkimys oikeasti vai ei. Riitti että ainakin muutama kirjasto alistui tavoitteisiin ja poisti kirjat valikoimastaan. Sitä sai kuitenkin kaupasta ja lapsista kirja oli jännä. Eikä se opettanut oikeaa noituutta vaan sisälsi tarinoita. Mikään ei olisi voinut kehittää tehokkaampaa keinoa luoda kiinnostusta teokseen. Ja samalla kun sen on lukenut syntyi huvittuneisuutta siitä miten absurdia on pelotella niin vahvasti noin pienestä. Kun ampuu kärpästä tykillä, sivustakatsoja voi ymmärtää mittasuhteet ja se on sen jälkeen pahempi ampujalle. Sen jälkeen tahon sanoma koetaan samanlaiseksi absurdoinniksi. Tai jos ei niin ainakin sitä harkitaan kaksi kertaa.

1990 -luvun taitteessa tapahtunut ns. roolipelivaino jossa pelättiin saatananpalvontaa jätti jälkensä. Niin kovasti, että esimerkiksi kristitty roolipelaaja Sami Koponen - skenessä monille tuttu – on esittänyt miten kristitty roolipelaaja joutuu usein puolustautumaan siitä mitä jotkut vähän tekivät parikymmentä vuotta sitten. Että on ikään kuin pakko ottaa anteeksipyytävää asennetta. Koska syytös oli mielivaltainen ja epätosi. Ja siihen liittyi myös hyvin ankaraa kohtelua – itse voin sanoa sen verran että minut savustettiin itsemurhayritykseen asti juuri tämän aiheen tiimoilla.

Internet muistaa ja vaikka ei muistaisi niin ihmiset muistavat. 1990 -luvulta ei ole niin paljoa jäänteitä. Mutta esimerkiksi 2000 -luvun puolella mieleeni tuli se, miten Päiviö Latvus jakoi kauhistellen materiaalia jossa kristityltä toiselle kiersi valeviesti joka oli mukamas peräisin poliisipäälliköltä. Siinä puhuttiin uudenlaisesta raiskauskulttuurista ja Latvus selitti että asialla on yhteys ateismin yleistymiseen. Tai siis esitti retorisen kysymyksen asiasta tavalla joka oli hyvin vihjaileva. Kun tämä osoitettiin uutisankaksi – nimeltä mainittu poliisipäällikkö saatiin kommentoimaan asiaa – Latvus vähätteli tilannetta selittelemällä että on viatonta jakaa kun kaveri oli antanut tiedon eikä ollut mitään syytä epäillä.

Sen jälkeen kaikki osasivat kyllä epäillä hänen lähdekriittisyyttään. Itse muistan tämän Latuksesta yhä. Samoin Pasi Turusen – ilmeisesti lakitupaan joutumista pelätessä tehty – netistäpoisto jossa Jokelan kouluampuminen aikaansai hänessä pikareaktion jossa hän rinnasti kaikki ateistit kouluampujiin, on jäänyt mieleen tavalla jossa ihminen käyttää kuolleita hyvin erikoisella tavalla. Koulusurmissahan kuoli myös ateistinuoria ja heidän kuolleet ruumiinsa eivät olleet edes kylmentyneet ennen kuin Turunen käytti heidän kuolemaansa tekosyynä vastustaa asioita joita he eläessään kokivat tärkeiksi. Turusen dellinappula toimii, mutta huonoon kohteluun törmänneet ihmiset eivät unohda. Latvuksen mukaan hänen hairahduksensa oli pieni mutta tosiasiassa se loi ilmapiiriä.

Aivan samalla tavalla kuin saatanapanikointi loi ilmapiiriä jossa pääasiassa levitettiin huhuja, valheita ja tarinoita. Mutta nämä sitten sisälsivät sen että kun pelkoviesti on tarpeeksi rummutettua niin sen tiimoilla on ääripäitä jotka aktivoituvat tekemään kauheita. Ja huhujen levittelijät jotka ovat lietsoneet näitä pelkoja eivät koe että he ovat missään vaikutussuhteessa mihinkään eivätkä siksi osaa edes pyytää asiota anteeksi.

Koska viholliset ovat aina erejä, niistä kasautuu. Ja valitettavasti valheella on lyhyet jäljet. Faktantarkistuksen mittaiset. Tästä sai hyvän esimerkin Puolimatkan esiintymistilaisuuksissaan ahkeraan toistamasta Pianka -tapauksesta. Jonka hän painoi kirjoihin ja kansiin asti. Piankaa mustamaalattiin ID -piireissä vuosia ja tämä lietsoi lieveilmiöitä, esimerkiksi tappouhkauksia. Puolimatka ei korjannut virhettä vaikka siitä hänelle kohteliaasti ja vähemmän kohteliaastikin kerrottiin. Ratkaisu tuli vasta kun ”joku” ns. vuosi asiat Piankan suuntana ja hän teki asiallisen puhelinsoiton juristi edellä suoraan Puolimatkan kotiin. Sitten tuli Puolimatkalta hämmentävän antivilpittömältä vaikuttava anteeksipyyntö jonka syvin funktio ei tuntunut olleen kristillisessä anteeksipyynnössä ja armossa vaan juridisen vastuun kohtaamisessa siitä että on levittänyt toisista esimerkiksi sellaisia väitteitä että hän aikoo tappaa valtaosan ihmiskunnasta ebolaviruksella.

Näissä asioissa asiat ovat siitä hauskoja, että voin sanoa ikään kuin seuraavaa; Eräs tiedustelualalla toimiva henkilö on minulle kasvokkain kertonut että ”false flag” -operaatioiden ongelmana on se, että niistä jäädään aina kiinni. Siksi ne on suunniteltava nimenomaan sitä kautta että oletetaan että ne jossain vaiheessa selviävät.

Aina kun jotakuta syytetään syyttä suotta, se on ”false flag” -operaatio. Olipa kyseessä sitten mikä tahansa väite.

Esimerkiksi tuoreesti Iltalehdessä oli pikkujuttu jossa oli muka antifan nimessä levitetty kuvia johon oli liitetty kuvateksti jossa oltiin muka menossa lyömään natseja. Kuvatekstin mukaan oltiin menossa vuoristoon harjoittelemaan suomessa. Nettitrolli ihan ilmiselvästi kyseessä. Ensinnäkään henkilöt eivät ole kuvassa vuoristossa ja Suomessa sellaista ei ole. Toiseksi, kuvan henkilöt eivät selvästi ilmehdi tavalla jolla ilmehditään uhittelukuvissa. Silti kommenteissa asti on kommentteja jotka eivät ymmärrä että kuvaan laitettu teksti vuorilla harjoitteluineen ja uhitteluineen olisi jotenkin uskottava. Ja miten tässä olisi jotenkin kyse silti aidosta antifatoiminnasta.

Tämänlaiset ihmiset ampuvat tykillä kärpäsiä ja teeskentelevät sen jälkeen kuin kärpänen olisi oikeasti elefantti. Ja ihmettelevät kuinka rationaaliset ihmiset pysyvät kaukana. Tässä onkin sitten se, että joukot vähenevät kun viestintää eivät ota vakavasti enää edes ne jotka noin yleisesti dissaavat liberaaleja mutta jotka ymmärtävät että silti ei kannata olla idioottien puolella. Ja sen jälkeen ei pidä ihmetellä jos puolella ei ole montaa ihmistä.

Kauhuparanoijalla saa lyhytjänteisiä rynnistyksiä. Ne voivat olla voimannäytteitä mutta ne ovat pitkäjänteiselle menestykselle oikeastaan sama kuin housuun kuseminen pakkasella. Hetken näyttää tehokkaalta kun ryhmä tiivistyy yhteistä vihollista vastaan. Mutta pitkässä juoksussa tässä annetaan viholliselle monenkirjavat syyt olla juuri heidän vihollisia. Ja puhun vihollisuudesta. Itse en todellakaan ajatellut antaa anteeksi kenellekään tässä videossa mainitulle ihmiselle joiden vuosien takaiset ikivanhat tekoset ovat yhä faktantarkistuksen ulottuvilla.

Siksi en näekään tehokkaampaa oman tulevaisuuteni takaajaa kuin Puolimatka joka on nyt mennyt syyttämään vasemmistoa slippery slopesta pedofiliaan. ; Asia on sama mikä kävi nuoruudessani. Saatanapaniikin aikana oli kauheaa mutta viidessä vuodessa siitä tuli häpeällistä menneisyyttä johon kristityt eivät halua palata. Sama on itse asiassa jo nyt käynyt homoseksuaalisuuden kohdalla. Seurauksia kauhisteltiin ja nyt kun lakimuutoksen jälkeen ei ole tapahtunut mitään dramaattista ei voida palata taaksepäin katsomaan niitä hyvin onnistuneita tulevaisuuden ennustuksia. On pakko keksiä uusi peloteltava kohde koska vanhan toisto ei näissä oloissa onnistu koska se muistuttaisi siitä aiheesta ja siihen liittyneistä epäonnistuneista ennustuksista ja valheellisista mustamaalauksista ja henkilöönkäymisistä.

Mustamaalaamisen ja moraalipanikoinnin ja siihen liittyvän oikeutetun reaktion ja huolestumisen – suomeksi ja poliittisesti epäkorrektisti vainoamisen – innossa helposti unohtuu se, mikä esimerkiksi on tehnyt minun toiminnastani hyvin voitokasta. Ja voitokasta nimenomaan siinä mielessä että minulla on ollut tapana herättää kyselyjä ihmisissä. Jota kautta syntyy sellaisia asioita kuin Piankan puhelinsoitot ja se, että erinäiset poliisit ovat tietoisia siitä mitä heidän nimissään netissä levitellään. Minä en levitä vainoparanoijaa vaan sen sijaan teen faktantarkistusta ja siihen liittyviä esilletuomisia asiaankuuluviin ihmisiin. Minä en keksi päästäni syytöksiä vaan muistan kaikki virheet mitä vastapuoli on tehnyt ja luetteloin ne muistiin joka jatkuu aina ja aina ja aina. Puolimatka ja Pianka näkyvät googlessa minun ansiostani yhdessä. Ja niin edespäin. Minun tarvitsee vain selvitä lyhytaikaisesta kriisistä tavalla jonka jälkeen minulla on enemmän aseita. Vastustaja on sen sijaan kuluttanut omansa. Mitä kauemmin tämä jatkuu sitä enemmän minusta on asiallista näyttöä jotka kestävät faktantarkistuksen. Ja sitä vähemmän näyttää että vastapuolella on mitään. Ja kun tätä tuo esille tilanteita jonka pitäisi tuoda vainoparanoijikoille muistiin esimerkiksi satuja suden huutamisesta. Mutta tietenkin tiedän että vastustajani ovat älyllisesti avuttomampia. Kuin uusi epäonnistunut maailmanlopun ennustus seuraa toistaan niin nämä vainoparanoijikot tarttuvat uuteen viholliseen luullen että maailma muuttuu poliittisesti heidän haluamakseen sillä että he toistavat samaa ja odottavat eri lopputulosta.

Roolipelaajat, metallimusiikin harrastajat, evoluutioteorian ystävät, homoseksuaalit, liberaalit, ateistit… He vain keräävät vihollisia. Ja sitten ihmettelevät kun maa ei laajasti kannata heidän arvojaan. Ja ihmettelevät miksi niin moni ei koe muutosta arvojen mädätykseksi. Kun se on kristittyjen suusta tuleva asia joka haiskahtaa nimenomaan mädältä monille. Kristillinen kultuturi ja kristillinen oikeaoppinen hyveellinen teologia ja niiden välinen ero luodaan usein tässä suojakilveksi. Mutta se on naurettava asia koska käytännön tasolla kristillinen kulttuuri koostuu lihallisista ihmisistä jotka kutsuvat itseään kristityiksi. Heidän tulisi olla esimerkillisiä. Ja pyytää jokaista mogaansa anteeksi ja katua. Ja itse asiassa jättää ne täysin tekemättä in first place. Joten ei ihme että ovat niin kuopassa että eivät voi muuta kuin viitata yhä hupeneviin riveihinsä. Parhaimmillaan tekemään artikkeleja, joissa tekevät itse itsestään relevanttia viittamaalla omiin aiempiin tuotoksiinsa hyvin laajasti. Joka on siinä mielessä aika zen että se on rinkirunkkausta ilman rinkiä.

---

Viitteet:
”Kirkko ja Kaupunki”, ”Jumala, Trump ja Putin – kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla” [https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/jumala-trump-ja-putin-kristillisen-konservatiivioikeiston-toiminta-suomessa-kulkee-samoilla-raiteilla-kuin-yhdysvaltain-evankelikaaleilla]
Jeffrey Kaplan, ”The Cultic Milieu: Oppositional Subcultures in an Age of Globalization” (2002)
Jyväskylän yliopisto, ”Loukkaavaa kieltä ja muita huonoja syitä” [https://kirjasto.jyu.fi/yleista/nayttelyt/2013-kuukauden-kirjat/loukkaavaa-kielta-ja-muita-huonoja-syita]
Eric Maple, ”Supernatural World” (1979) [suom. ”Noidan käsikirja”]
”Paahtoleipä”, ”Raastupaan, vai minne se oli?” [http://paahtoleipa.blogspot.com/2009/03/raastupaan.html]
”Paahtoleipä”, ”Täällä ei ole mitään nähtävää!” [https://paahtoleipa.blogspot.com/2007/11/tll-ei-ole-mitn-nhtv.html]
”Tuskakeskiviikko”, ”Tohtori Tuho - eli miten kreationistit loivat yhden miehen tulevaisuuden” [http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176141-tohtori-tuho-eli-miten-kreationistit-loivat-yhden-miehen-tulevaisuuden]
"Iltalehti", ””Olemme valmiita lyömään jokaista natsia” - Kuva Itä-Suomen Vasemmistonuorten metsäretkeltä leviää somessa - Li Andersson hämmästyi: ”Tällaiseen jengi sit menee lankaan”” [https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808202201147627_pi.shtml]
”Paholaisen asianajaja”, ”Tapio Puolimatka ja Pedofilian laillistaminen” [http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2018/08/tapio-puolimatka-ja-pedofilian.html]

Laajasalon media; Evästeitä rahanarvoisiin etuihin

On hyvin harvinaista, että piispat ottavat kantaa uskonnollisten lehtien tekemiseen. Piispa Laajasalo kuitenkin ohjeisti seurakuntalehteä. Tavallaan. Hän ei sanonut kantaansa kristilliessä lehdessä vaan markkinoinnissa ja mainonnassa. Jossa nostettiin esiin sitä, miten kirkolla on hyvin vähän seuraajia muun muassa sosiaalisessa mediassa. Tämä on hyvin totta.

Laajasalo esitti tähän kontekstiin ratkaisuksi ja muutosehdotukseksi että; ”Kirkon ja kaupungin kohdalla kyse on nähdäkseni siitä, että on haastavaa tehdä journalismia ja samaan aikaan olla kirkolle myötämielinen. Minusta kannattaisi ehkä tähdätä reilummin Finnairin Blue Wings -lehden malliin, joka on selkeästi asiakaslehti. Lehdessä ei niinkään kerrota koneiden teknisistä yksityiskohdista tai moottoreista, vaan kerrotaan niistä kohteista, joihin Finnairin koneilla pääsee.”

Tämänlaiset lausunnot tietenkin lietsovat reaktioita. Omanikin oli se, että jos otamme todella esiin premissin jonka mukaan kirkosta olisi todellakin vaikeaa tehdä journalismia samalla kun on sille myötämielinen, niin olisiko oikea eettinen strategia ylipäätään miettiä miten se saisi sanomansa läpi paremmin. Jos nimittäin on vaikeaa olla myötämielinen kriittisten journalististen ehtojen toteutuessa on taho sellainen, että sitä ei oikein voi mitenkään pelastaa.

Monella on ollut tähän samantapainen kanta. Kirkon ja Kaupungin Päätoimittaja Jaakko Heinimäki esimerkiksi esitti takaisin, että hänestä heidän tehtävänsä ”kirkollisessa työnjaossa on antaa kirkosta totuudenmukainen ja oikea kuva". Ja määrittelee, että ”Kirkko ja kaupungin painetussa lehdessä ja verkkosivuilla on vastuullisen journalismin merkki. Se kertoo siitä, että Kirkko ja kaupunki on sitoutunut noudattamaan Julkisen sanan neuvoston laatimia Journalistin ohjeita.” Tässä hän määritteli totuuden ja kriittisyyden toisiinsa nivotuksi.

Teemu Laajasalo taas näki tähän takaisin, että mainonta ja totuus eivät ole nekään kaksi erillistä asiaa. Kriittisyyden ja molempien puolien esittämisen vaatimukset ja muut vastaavat asiat eivät ole oleellisia totuudelle. Laajasalo näkee että ”kirkon uskottavuus” ei voi nojata siihen että sillä on kriittistä journalismia. Koska monilla muillakaan suurilla toimijoilla ei ole sellaisia. Hän näkee, että julistuksellinen ja journalistinen intressi voidaan sovittaa yhteen, jos välissä on palomuuri ; ”Kirkon tehtävä on julistaa. Journalismi voi näennäisesti toimia julistuksen välineenä. Mutta silloin se ei ole enää sitä, mitä pidetään journalismina. Journalismin tehtävänä on kertoa millainen maailma on. Julistuksen tehtävä on kertoa millainen maailman pitäisi olla.”

Journalismin kriteerien sijaan Laajasalo onkin siirtymässä kriteeristöön jolla punnitaan mainontaa. Mikä on tietenkin järkevää kun huomioi, että hän ensialkuunkin esitti kannanottonsa myynnin ja markkinoinnin, eikä esimerkiksi teologian tai journalismin alan lehdessä. Tässä mielessä on aivan oikein, että Laajasalo näkee että kirkollisten intressit kaikesta huolimatta helposti menevät uutisointiin. Ja toisaalta että fokus pitäisi siirtää sanoman siirtämiseen.

Kiinnostavaa tässä on tietenkin se, että yleensä julistus nähdään julistuksena ulkopuolisille. Eli ei nähdä järkevänä myydä kuvausta ”siitä miltä maailma näyttää” heille jotka ovat jo valmiiksi samaa mieltä. Laajasalo ehdottaa asiaa sen sijaan ”jäsenlehtenä” ”asiakkaille”. Samoin piristävää oli se mikä julistajan kohtaamisessa on usein kysymys. Julistaja kokee että hän puhuu Totuudesta. Kun taas itse näen, että kysymys on manipulointiyrityksestä jossa minut yritetään saada suostuteltua ja myötämieliseksi siihen että menen johonkin paikkaan olemaan sitä mieltä mitä julistaja haluaa. Mahdollisesti vilauttamaan kolehtihaaviin tai sen rahankeräyslain kannalta kompleksiin analogiin rahaakin.

Tämä tietenkin sopii nykyaikaan jolloin jokainen valikoi faktansa maailmassa jossa on normaalia valittaa epätasapainoisesta mediasta, kutsua tätä epäreiluksi ja painottaa sitten että alkaa itse tekemään konservatiivisia uutisia. Elämme maailmassa jossa on mahdollista löytää tyyppejä jotka toimivat mallilla ”Abraham Lincolnin salamurhaa ei koskaan oikeasti tapahtunut - false flag ja fake news”. Koska ”John Wilkes Booth oli näyttelijä.” (Think about it yourself, sheeple!) Itse tosin näen, että tässä takana on kuitenkin se, että heti kun on määritelty ”asiakasryhmä”, päästään tekemään sitä mitä Laajasalon tapaiset pseudoliberaalit papit tuppaavat tekemään. Määrittelemään asiakkaat heidän puolestaan; Kirkossa ja Kaupungissa on tunnetusti monia konservatiivisia ärsyttäviä piirteitä. Eräässä mielessä se itse asiassa on yksi Suomen liberaaleimmista lehdistä.

Tässä kulmassa en ihmettele, että mainettaan konservatiivisempi taho haluaa vaihtaa fokuksen kriittisyydestä markkinointiin ja tutkimisesta julistukseen ja viestinnästä markkinointiin. Itselleni on nyt kuitenkin jäänyt käteen se, että Piispa haluaa määrätä mitä lehtimiehet kirjoittavat. Ja auki on silti jäänyt täysin se, että mihin kaltaiseni libertiini pääsee kirkon kelkkaan hyppäämällä. Teemu Laajasalo kun muitsuu mieleeni markkinointipainajaisista kuten hänen ateisteja koskevista trollipilkkalausunnoistaan ja taloudellisista kuittiepäselvyyksistään. Tälläisen tyypin valitsemista kirkon johtoon ei voitane pitää hyvänä markkinointivetona.

Samalla muistutan siitä että Finnairin mainonta voi toimia jos ja vain jos sen toiminnasta voisi tehdä myös kriittistä journalismia. Esimerkiksi tutkimalla pääseekö luvattuihin paikkoihin todella. Jos ja vain jos nämä lupaukset todella voidaan täyttää, voidaan puhua tahosta joka ylipäätään voi antaa sellaisia markkinointilupauksia jotka ovat millään tavalla viehättäviä ja totuudenmukaisia. Samalla minulla on hieman epäilyjä siitä onko kirkosta, kristinuskosta ja kristillisyydestä ylipäätään mahdollista tehdä viehättävää totuudenmukaisella tavalla.

Olen toki kiinnostunut, jos joku kertoo että kirkkoon menemällä saa alennuksia taivaaseenkuljetuksista jos sattuu tilaamaan Kirkkoa&Kaupunkia ja kuolemaan lento-onnettomuudessa...

---

Viittaukset:
Markkinointi&Mainonta, ”Miksi kirkon on vaikea nykyaikaistua, piispa Teemu Laajasalo?” [https://www.marmai.fi/uutiset/miksi-kirkon-on-vaikea-nykyaikaistua-piispa-teemu-laajasalo-olemme-loistavia-rakentamaan-laitureita-mutta-onnettomia-rakentamaan-siltoja-6726564]
Kirkko&Kaupunki, ”Pääkirjoitus: Onko kirkon median vaikea tehdä kriittistä journalismia? Ei” [https://www.kirkkojakaupunki.fi/fi/-/onko-vaikeaa-tehda-journalismia-ja-olla-kirkolle-myotamielinen-ei]
Kotimaa, ”Teemu Laajasalo mielipidekirjoituksessa: Kirkko ja kaupungin kannattaisi siirtyä toimintaa mainostavaksi jäsenlehdeksi” [https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teemu-laajasalo-mielipidekirjoituksessa-kirkko-ja-kaupungin-kannattaisi-siirtya-toimintaa-mainostav/]

Oletko sinäkin aina lukenut uutisesi väärin?

Clickbait puhututtaa tällä hetkellä paljon. Se liittyy isoissa määrin niin ns. klikkiotsikoihin että peräti ns. valeuutissivustoihin. Tässä mielessä termi on osittain jopa yleistermi jolla viitataan kaikkeen sellaiseen josta ei pidetä internetissä. ; Kuitenkin toisaalta clickbait -ilmiötä voidaan lähestyä. Esimerkiksi Wired tarttui siihen psykologian kautta ; Clickbait voidaan nähdä sitä kautta että se käyttää aiheen ja ilmaisussaan sellaisia retorisia ratkaisuja että se vetoaa tunteisiin. Etenkin kiukkuun.

Karkeasti ottaen voidaankin nähdä että clickbait -uutiseen liittyy psykologisen kikkailun lisäksi kohtia jotka ovat journalistisesti merkittäviä; On Artikkeleita jotka eivät täytä otsikkonsa lupauksia. Ja toisaalta on uutisia jotka on tehty huolettomasti ja joita myydään sensaatiokeskeisesti.

Tässä ei tavallaan ole mitään uutta.

Itse asiassa väittäisin että moni on tutustunut elokuvien kautta clickbaitin esimuotoon; Kun kaduille palkattiin lapsia myymään lehtiä, he huusivat lehtiotsikoita saadakseen ostajia. Tässä tylsät otsikot eivät toimineet. Uutisia myytiin sensaatioilla ja tässä niin aihe kuin sisältökin haluttiin muokata tämä mielessä. ; Syntyi moitetta saanutta keltaista lehdistöä. Keltaista lehdistöä moitittiin siitä että se teki taustatyöt huonosti ja oli sisällöltään sensaatioita hakevaa ja spekuloivaa.

Onkin jännittävää tiedostaa millä muunlaiset lehdet toimivat. Niiden ansaintalogiikka oli sellaista että niillä oli (1) vakituisia tilaajia joita ei tarvinnut houkutella ostamaan lehteä erikseen joka päivä (2) toisaalta niillä oli suosittelijoita. Näin syntyi kassavirtaa jonka varassa oli varaa rakentaa toisenlaista uutisointia. Sellaista jossa tehdään uutisia.

Nykyään puhutaan median kriisistä. Mutta lähinnä tämä tällä ansaintalogiikalla tehdyt uutiset ovat ongelmissa. Sen sijaan hyvin menee niillä tahoilla jotka eivät ole primaaristi uutismateriaalia vaan mainostilaa. Uutiset ovat niissä enemmän täytemateriaalia jolla houkutellaan ihmiset olemaan läsnä paikassa jossa on mainoksia. (Tässä ei toki ole nykyään mitään erityistä ; Google tienaa paljon nimenomaan mainostulojen kautta. Facebook ei tosiasiassa tienaa sinun vauvakuvillasi ja kissavideoillasi vaan mainostajilla.) Suuri osa lehdistä tekee uutisia sekundaarisesti. Ja tämä on se "journalismin kriisi" joka taustalla on.

Tässä tilanteessa on tietenkin houkuttelevaa ja taloudellisesti kannattavaa käyttää psykologisia houkuttelukeinoja. Tässä mielessä ei voida sanoa että clickbaiteissa olisi mitään hirveän uutta. Onhan jo minun lapsuusaikana myyty ties mitä "Hullua hullua maailmaa" jossa uutiset olivat kaikkea muuta kuin faktantarkistettuja. Sensaatiolehdistön modifioituminen onkin lähinnä sitä että meillä on tehokas pohja jolla jakaa vanhaa keltaisen lehdistön perinnettä. Ja monet tekevät tätä röyhkeämmin kuin monenlaisiin juridisiin pykälöihin sitoutuneet iltapäivälehdet. Ihan koska voivat.

Eli;

Uskallan sanoa, että heikosti faktantarkistaneita sensaatiomaisia, ärsyttäviä ja spekuloivia uutisia kirjoittavat tahot eivät ole sinällään uutta. Yleistyminen on kuitenkin ilmiö. Ja se selittyy varmasti ainakin osittain sillä, että perinteinen uutisskene on ollut kriisissä. Kriisissä joka johtuu siitä että helposti jaettava tieto on siitä hankalaa että vaikka tiedon tuottaminen maksaa, siitä saadaan vaikeammin ihmisiä maksamaan kun sen saa jostain muualta ilmaiseksi.

Kysymys on siitä haluammeko seurata tunteitamme clickbaitteihin vai olla arvostettavia omasta taskustaan uutisista maksavia tyyppejä. Aika moni, varmasti osittain myös minä, valitsee tässä lompakon. Etenkin kun ne suuttumisentunteet tuntuvat niin pörröisiltä.

Toisin sanoen en usko että clickbaittailun takana on itsessään jokin rasismin tai natsismin nousu. Sen sijaan natsismilla saa klikkejä. Tehokasta kuin Godwinin laki, jonkin aikaa.

Miksi en itse suostuisi uskonnollisen lehden haastateltavaksi...

Samuli Suonpää kommentoi kirjoitusta jossa käsiteltiin islamista irtautuneita. Hän sanoi hienosti että "kirkossa tai sen liepeillä työskentelevillä on paljon opittavaa. Ei aina tarvitse kommentoida, tuoda toimittajan tai kustantajan katsomusta esiin. Voi myös antaa kaiken tilan haastateltaville." Tässä viitataan uskontojournalismin sisäisiin luonteisiin ja rakenteisiin.

Kommentoin itse siihen että en itse uskaltaisi antaa haastattelua yhdellekään uskonnolliselle taholle. Ja tämä johti hämmentävään vastareaktioon. Ongelma ikään kuin tunnisteaan mutta sitä ei tavallaan ole olemassa. Jos tuosta hyvästäkin jutusta saadaan irti sellaisia kommentteja kuin "Varmaa on, että jutusta irrotettuja kommentteja tullaan käyttämään islamvastaisena propagandana. Sille ei voi mitään. Ajattelen niin, ettei keskustelua voi käydä vihaisten idioottien ehdolla.", niin tilanne muuttuu kun länsimainen uskonnoton astuu kuvaan.

Tässä vaiheessa korostuu kaksi asiaa (1) "Samat journalistin eettiset ohjeet uskonnollisten lehtien toimittajia koskevat kuin muitakin." (2) Ja toisaalta uskontojournalismi, joka aiemmin oli viittauksena hyvin laveasti, muuttuukin joksikin jossa on pakko viilata pilkkua siellä missä sillä ei ole pragmaattisesti mitään merkitystä. (Koska erot joita omaan elämään tulee haastattelun antamisesta katoavat.) "Mitä tarkoitat uskonnollisilla lehdillä, Tuomo? Niitä, joiden sisältö ja linja on selkeästi hengellinen vai mitä tahansa, mikä on lähellä kirkkoa?" ... "Valomerkki.fi eli Kirkko ja kaupunki ei vielä oikeastaan ole uskonnollinen lehti, eikä Kotimaa24, vaikka molemmat ovat selvästi kirkollisia. Sanaa sen sijaan olen tottunut pitämään uskonnollisena, mutta ei sekään huono ole. Ja sitten on Seurakuntalainen.fi, jonka journalismi on kaikkein selvimmin uskonnollista. Paljon hyvää siinäkin julkaistavissa lehdissä."

Itselleni tämänlainen seulonta on melko turhaa. Minulle tilanne on se,e ttä jos mukana on kristillinen pohjavire ja kohderyhmänä ovat uskovaiset tai seurakunnan jäsenet. Tällöin riskinä on että haastateltava nimenomaan latistuu joksikin kyseenalaistamisen kohteeksi. Jos itse lehtiartikkeli ei herätä kommentaaria niin sitten vähintään nettiin ja sähköpostiin - ja mahdollisesti työpaikallekin - ns. "alkaa tulemaan palautetta". On turhaa väittää että maailmankuva ei vaikuttaisi myös tavallisissa lehdissä lopputulokseen, journalistiset ohjeet eivät tässä mielessä ole automaattinen pelastus.
1: Olen myös syvästi huvittunut siitä että lehtien laajalevikkisyys koetaan jonain joka pelastaa. Lausujina ihmiset jotka eivät itse hyväksy vahvana argumenttina sitä jos Perussuomalaiset korostavat että heissä ei ole rasistisia vireitä koska heitä on niin paljon. Itselleni haastattelun antaminen on kuitenkin nimenomaan tilastollinen riski. Kun oma perse on tulilinjalla, on katsottava että mikä mahdollisuus on että alkaa tulemaan paskaa niskaan. Mitä suurempi levikki, sitä suurempi todennäköisyys on sille että lukijoissa on vähintään yksi tyyppi jolla kilahtaa yli. Isolevikkisyys kohdallani vaatisi sitä, että kristityt olisivat vielä paljon marginaalisemmin vaarallisia. Eli tämä argumentti on enemmänkin pahennus kuin pelastus.

Seulonta on siinäkin mielessä turhaa että en itse ainakaan muista nähneeni sellaista haastattelua jossa uskovainen olisi ollut reilu uskonnottomalle. Kuten en myöskään ole tavannut internetissä kovin montaa tilannetta jossa uskovainen hyökkää ateistin kimppuun ja toinen uskovainen tulee väliin puolustamaan ateistia tätä asiattomuutta vastaan. Samalla moni sen sijaan korostaaa että "ei olla fundamentalisteja". Tämä puolustusliike tulee aina jos näiden fundamentalistien oikeita toimia nostaa esiin. Ei oikein näytä ensireaktio olevan että "jos ei ole meitä niin voidaan kohdella samoin kuin ateisteja jotka nekään ei ole meitä". Mikä vihjaa että kenties ovat enemmän "meitä" kuin halutaan itselle tunnustaa.

Toisaalta en muista että itseäni olisi uskonnollisessa kontekstissa koskaan kohdeltu reilusti. Paitsi kun olin seurakuntanuori ja "sisäpiirissä". Aika jänniä tapahtuu kohtelussa ja sosiaalisessa jos joutuu kohtaamaan maailmankuvaa romauttavia kriisejä. Perusoletuksenani on että kannattaa olla varovainen. Ja tämä on monesti täysin oikea ja viisas ratkaisu. On hämmentävää törmätä ihmisiin jotka ensireaktiona vaativat luottamusta tai pitävät "journalistisia ohjeita" jonain ilmiselvyysluotettavuutena jne. Mutta on tietenkin helppoa puolustaa omaa identiteettiä "vihollista" vastaan. Ja vaatia häntä laittamaan oma perseensä tulilinjalle kun itsellä ei ole mitään riskiä omalle itselle missään. On kivaa ja helppoa vaatia muilta.

Omat kokemukset ja muut eivät tässä paina paljoa. Jos tämä on kokemus, niin ensireaktio näyttää olevan aika kovasti se, että tätä halutaan kyseenalaistaa. Paikalle saapuu jopa uskontojournalisteja. (Ihmisiä joiden identiteetti on sidottu kysymykseen siten että ei ollenkaan ole oma lehmä ojassa.) Tarkasti ottaen Satu Lapinlampi. Viittauksissa löytyy positiivisia haastatteluja joissa korostuu esimerkiksi se että Röyhkää Raamattu innostaa. Sävynä on se että ateisti kelpaa jos hänellä on ns. "kulttuurikristillisyys vahvana". Mutta ongelmana onkin se, että itselleni kulttuurikristillisyys ei nyt niin hirveästi ole vahvana. Eli kannaltani oleellisesti epäanalogisia kohteita tuodaan esiin.

Toki jos joku haluaa luottaa niin se on hänen ongelmansa. Itse olen kokenut sen verran omakohtaisesti ja karusti kristittyjä että en näiden kokemusten vuoksi voi tätä luottamusta antaa. Ja jos tätä näkökulmaa ei ymmärrä vaan näkee sen pelkästään hyökkäävänä epätotuutena jolle on annettava väkevää kriittistä kommentaaria, niin aika vaikeaa olisi uskoa että kyseinen ihminen kykenee aidosti ottamaan haastattelun jossa haastateltavaa ei kontekstoitaisi kustantajan tai journalistin omien näkemysten pelikentäksi.

Mutta tämänlainen kommentointi on tietenkin tarpeetonta. Sillä vaikka näkökulmani oli "miksi en yksilönä ottaisi haastatteluun osaa" muuttui kategorisiksi. Viestini nähtiin kaiken tämän viestinnän jälkeen Lapinlammen asiantuntevassa kädessä seuraaviin onelinereihin "Nyt taitaa olla niin, että olet päättänyt uskonnollisiksi luokittelemissasi lehdissä olevien journalistien olevan epäkelpoja. Silloin keskustelu on turhaa." , "Toivottavasti et osoittanut kommenttiasi yksinomaan minulle. En nimittäin lue sitä, on niin järkkypitkä." ja "En lue noinkaan pitkää vastausta, kun en huomaa eka rivillä tietoa siitä, oliko edellinen tai onko tämä osoitettu minulle." Kun omakohtisuus ja kontekstointi ohitetaan, ja tästä sitten turhautuu ja sanoo että "Aijai että olet hieno ihminen. Varmasti tulee luotettavat haastattelut. "Tää jätkä on väärässä, en jaksa edes kuunnella mitä sanoo". Jess!", on hänen vastauksensa tähän "Niin, kun kieltäydyn keskustelemasta keskustelussa, joka ei johda mihinkään - ja jossa toinen osapuoli lisäsi heittäytyy ivalliseksi ja ilkeäksi. Selvä se." Kun katsoo, missä vaiheessa heittäydyin ivalliseksi ja katsoo mitä olen ennen tätä sanonut, en voi sanoa muuta kuin että "Minä. Olen. Yrittänyt".

Ja jos tässä yhteydessä turhautuu ja et ymmärrä tätä, niin keskustelu uskontojournalistin kanssa on aika turhaa. Mikä tietenkin onkin totta, sillä kukaan ei lopeta keskustelua uskonnottoman kanssa yhtä nopeasti kuin uskontojournalisti joka korostaa kykenevänsä itse henkilökohtaisesti keskustelemaan ties keiden julkkisateistien kanssa asiallisesti, reilusti ja ilman mitään ongelmia. Tässä kontekstissa on selvää että on tärkeämpää kommentoida pienemmällä tiedolla kuin kuunnella ja ymmärtää toisen näkökulmaa. En vedä tästä kuitenkaan päätelmää että kaikki uskontojournalistit olisivat epäkelpoja. Lapinlampeen en yksilönä toki tämän jälkeen luota, eikä sellaista tilannetta tule että hän voisi minua haastatella missään yhteydessä, edes ei-uskonnollisessa lehdessä. Ehkä tässä voi olla takana sama kuin nöyryydessä. Jos jonkun pitää korostaa olevansa nöyrä ja tämä provosoituu jos joku vihjaakin tästä poikkeamisesta, hän tuskin on kovin nöyrä. Tässä syntyy helposti tilanne jossa uskontojournalisti ei olekaan ratkaisemassa ongelmaa vaan on enemmän syvällä kuopassa ja alkaa siinä vaiheessa lähinnä käyttämään suurempaa lapiota. On aika ikävää jos uskontojournalisti on sellainen että hänen kanssaan kommunikoidessaan ironiamittari huutaa sellaisia kierroksia että ainut mahdollinen keino reagoida on ivallisuus. Ivallisuus josta tehdään vieläpä uskontojournalistin itsensä suunnalta mahdollisimman helppoa. I Rest My Case.

---

Kieltämättä ajatus siitä että minua haastateltaisiin johonkin uskonnolliseen lehteen on ns. ajatuskoe. Sen takana olisi muutoin tarpeettoman epäuskottavia perusoletuksia siitä että mielipiteeni olisivat merkityksellisiä tai kiinnostavia tai että minulla olisi mitään väliä. Uskon vakaasti että uskontojournalisteilla on kaikki motiivit unohtaa kaltaiseni kyyniset kaunakot, eivätkä he tule pakottamaan minua uskonnollisen lehden haastatteluun. Mutta toisaalta ; Argumenttini ei ole tämä. Kantani koskee sitä että voiko uskonnoton vain mennä haastatteluun ja luottaa. Ei voi. Huonoon mäihään on aika iso riski, tätä demonstroinee sekin että kirkon asiallisimmasta ja pehmeimmästä siivestä ns. "tulee lausuntoja" tämänlaisella hengellä kuin tässä. Lausuntoni haluttiin tulkita selvästi siten että kategorisesti vihaisin uskontojournalisteja, ja että tämä on jokin yleistotuus. Eikä henkilökohtainen ajatus siitä että riskit ovat niin suuria että en niitä itse ja yksilönä haluaisi ottaa. En muuten odottanut ihan tämänlaisia reaktioita kun kommentoin. Joka sekin osaltaan vihjaa siihen suuntaan että näkemykseni uskovaisista ovat optimistisempia kuin kenties olisi hyödyllistä oman elämän kannalta.

Journalismista ja rasismiksi vääntyvästä uskontokritiikistä

Viime päivinä on ollut muutamia hauskoja kotimaisia tapahtumia. Reagoin niihin "kimaraluonteella".

Nevanpää ja mitä saa ja pitää julkistaa.

Alkuviikosta Riku Nevanpää sai tahatonta näkyvyyttä joka keskittyi siihen että hänestä hänen facebookissa julkaisemiaan asioita ei saa jakaa eteenpäin. Kysymys on siitä kiinnostava että joskus plagioinnin ja sitaattien välinen ero on usein haastava. Kuitenkin facebook on julkinen foorumi. Ja se ei toimi Nevanpään ehdottamalla tavalla. Eli siten että jos asioita saa jakaa omalta seinältä niin sitten facebook maksaa. "Kirjoitusteni, vaikka olisivat julkisia päivityksiä, lainaaminen edes osittain on ehdottomasti ilman lupaa kielletty. (tämän olen jo aiemmin tuonut julki, eivätkä yhteisönormit tms muuta antamaani kieltoa.) On hälyttävää, että näitä luvattomia lainauksia on tehty." Hän oppi lähinnä jotain Streisand efektistä ; Jos jonkin asian läsnäolon ja jakamisen internetissä haluaa kieltää, ja tämän tekee kieltämällä tämän informaation, se saa aikaan kapinallisen vastareaktion jossa tämä kiellettäväksi haluttu asia levittyy tehokkaasti.
1: Tässä mielessä joku MV -lehden sensurointi on turhaa. Kannattaa vaikuttaa asioihin lähinnä kommunikoimalla sponsoreiden ja mainostajien kanssa. Ja tiedottaa mitkä suoraselkäiseksi itsensä mieltävät firmat ovat kommunikaatioon reagoineet siten että kertovat että MV -lehti on juuri heidän juttunsa. Boikotti on näissä kohden laillinen ja täysin boikottiin lähtevien vapaan tahdon mukainen suorite.

Yritän suhtautua Nevanpäähän suopeudella. Hänellä on sentään oikea mielipide jalkapallosta; ”Pallon potkinta pitäisi kieltää lailla. Eurooppaa ravisuttelee vakava pakolaisongelma ja potkupallosta vaan puhutaan.” Ymmärrän toki että esimerkiksi itsestäni olisi miellyttävää olla kuin freelance -journalisti ja tienata blogia kirjoittamalla. Enkä pidä siitä että joku copy-pasteaa. Kuitenkaan en voi estää siteeraamista. Facebookin kohdalla tilanne on tiukempi. Ehtoihin on suostuttu rastimalla "kyllä" käyttäjäehtoihin. (Fyysinen omalla kädellä tehty allekirjoitus ei ole vaatimuksena enää juuri missään muutenkaan. Se tekisi suuresta osasta kaupassakäymistä hyvin hankalaa.) Ja tämä on valitettavasti juridisesti pätevää. Suuri osa paikoista hankkii lupia tiedonhankintaan ja ties mihin. Ja sisäänpääsyyn liittyvät laput joiden kohdalla klikataan "olen lukenut ja hyväksyn" kattavat nämä kaikki. Jopa pornosivujen "olen yli 18" -klikit ovat olemassa juuri siksi että tämä on keino sysätä juridinen vastuu pornosivustolta katsojalle. Jos hän rikkoo lakia ja katsoo pornoa alaikäisenä, hän on huijannut ja pettänyt klikattuaan rastia internetruutuun.

Vaihtoehtona on tietenkin se että ehtoihin ei suostu ja jättää koko palvelun käyttämättä. Sopimuskysymyksissä tämänlainen tilanne on häiritsevä mutta mahdollinen. Ja siitä nillittäminen on suhteellisen typerää.

Erikoiseksi tämän tekee Nevanpään suhteesta journalismiin. Hänestä olisi syytä puhua rehellisesti maahanmuuttokysymyksistä. Tämä tarkoittaa hänestä erityisesti MV -lehteä. "Poliisi haluaa rajata sananvapautta. Onko puheet mv lehden sivujen sulkemisesta pelkkää totuuden pelkoa? Kaikkia ei voi miellyttää, ei ainakaan valhevaltamediaa ylistäviä mädättäjiä." Valitettavasti MV -lehden sisällössä on mm. siteerattu ilman lupaa islamilaisia ja somaleita. Ruudunkaappaukset erilaisten maahantunkeutuvien facebookkuvista ja päivityksistä ovat melko tavallinen aihe sen sisällä.

Toki olen ollut huomaavinani että MV -lehdellä ja sen kannattajilla on hyvin erikoinen suhde tiedon vapauteen. Tarkalleen ottaen sellainen, että "suvakeista" ja "maturikollisista" niin nimet, facebookista kaapatut päivitykset ja naamakuvat, ja jopa osoitetietoihin vinkkaaminen ovat mahdollista ja luvallista. Mutta sitten kun julkistetaan vaikka jonkun maahanmuuttokriittisen saamia kirjeitä tai lomakkeita, siitä peitetään hyvinkin paljon tietoja. Ja osoitetietojen penääminen heiltä kohtaa tiukkaa vastustusta.

Nevanpään kohdalla reaktion voi sentään jotenkin ymmärtää. Sillä hänellä on hyvin tietynlainen suhde siihen mitä median pitäisi olla. Nevanpään mukaan YLE:n on julkistettava sellaisia uutisia jotka rapsuttavat tiettyä maailmankuvaa. Ei siis uutisia vaan uutisia jotka viestivät tiettyä sisältöä ja tukevat tiettyä aatemaailmaa. Muuten tämän rahoitus pitäisi kieltää. Tässä maailmassa on aivan järkevää tuomita ja sallia samat asiat eri tahoille sen mukaan mitä ideologiaa ne esittävät.

Vaikeampi on sen sijaan ymmärtää Sebastian Tynkkystä.

Hän nimittäin esitti lausunnon jonka mukaan "Islam pitää kitkeä Suomesta pois. Ajattelumaailmaa ei ole mahdollista kieltää, eikä sellaista Suomen kaltaisessa länsimaisessa sananvapausvaltiossa pitäisikään tehdä - ikinä. Sen sijaan me voimme pistää palautusautomaatin pyörimään täydellä teholla ja tyhjentää Suomen niistä ihmisistä, joilla ei ole syytä oleskella maassamme. – Kaikki tapaukset, joissa kansalaisuutta ei ole keritty saamaan, pitää katsoa läpi uudelleen ja palauttaa pikaisesti maihin, joista lähdettiin hakemaan Suomeen turvapaikkaa. Sillä ei ole väliä, onko täällä keritty olemaan kaksi vai neljä vuotta. Kaikki vaan nopeasti ulos. – Mitä vähemmän Suomessa on islamin lähettiläitä, sitä parempi. Mitä vähemmän meillä on muslimeja, sitä turvallisempaa. Nyt vain se palautusautomaatti pyörimään täyttä häkää ja eroon samalla islamista, ennen kuin on liian myöhäistä." Tämä on siitä kiinnostava että se pinnallisesti vastustaa islamia. Mutta käytännössä islamkritiikkiä ei kohdisteta islamilaisiin. Vastustuksen kohteena ei ole islamilaisuus, eli suomalaiset ja ulkomaalaiset muslimit. Sen sijaan kohteena ovat maahanmuuttajat joista osa on ja osa ei ole muslimeja. Kun kohteena ei ole ideologia vaan etninen ryhmä on puhuttava de facto järjestelmän rasitisuudesta.

Eikä sillä tavalla joka joskus tulee vastaan, eli pelkkä eksoottisen uskonnon vastustus kohdistuisi etnisyyteen tai rotuun. Tämä on sinänsä hämmentävää, sillä olen ollut tietoinen että maassa on aidosti maahanmuuttokriittisiä ei-rasisteja. Ja maassa on rasisteja jotka ovat isolla työllä yrittäneet naamioida rasismiaan ideologiakriittisyydeksi, tavalla jossa kyse ei ole rodusta ja ihonväristä - paitsi jos katsoo sitä sivulauseissa esitettyä älykkyysosamääräerojen ja väkivaltaisuusgeenien ryöpettä joka vihjaa että kenties kritiikissä ei olekaan kyse siitä että islam tekee tyhmäksi ja väkivaltaiseksi.

Minun taas on vaikeaa uskoa että Tynkkynen itse olisi oikeasti rasisti. Rotuopit eivät tunnu vilahtelevan hänen marginaaleissaan kovinkaan ahkerasti. Mutta tämä hänen ehdotuksensa näyttää hyvin rasismilta. Aivan kuin ideologiakriittinen yrittäisi naamioida näkemystään rasistiseksi. Joka on huomiona/tilanteena varsin absurdi ja erikoinen.

MV -lehden Betteridgen lain hetki.

Betteridgen laki (Betteridge's law) on nyrkkisääntö jonka mukaan "Any headline that ends in a question mark can be answered by the word no." Tämän säännön mukainen tapahtuma kävi MV -lehdelle. Se jakoi videolinkin otsikolla "Ollaanko tässä Allahin asialla?" Itse "artikkelisointi" kysyy että "Onko islam äärimmilleen vietyä brutaaliutta?" Molempiin vastaus lienee ainakin tämän jaetun materiaalin kohdalla "Ei".

Jaettu aineisto on uskontokritiikin parissa missään määrin tekemissä olleille hyvin tuttu. Tosin ei aivan tuossa muodossa. MV -lehden jakaman videon kuvanlaatua on huononnettu ja siihen on lisätty arabialaista kirjoitusta ja muslimityylistä laulua. Joka on selvästi päälleliimattu "taustanauha", eikä esimerkiksi reagoi videoiden tapahtumiin. Itse video ja sen tapahtumat kuvaavat kenialaisia kristittyjä jotka polttavat elävältä noitina pitämiään ihmisiä.

On vaikeaa uskoa että video on editoinut itseään vahingossa tuollaiseksi. Ja sen jakaminen eteenpäin osoittaa sekä huonoa makua että osoittaa sen, että taustatutkimusta ja faktantarkistusta ei viitsitä tehdä lainkaan. Se, että MV -lehdessä on tuollainen juttu vaatii vähintään valelteluvaiheen jossa video luodaan ja idiotiavaiheen jossa sitä levitetään. Kenties valehtelua ja idiotiaa löytyy tätä laajemminkin prosessissa.

---

Tähän juttuun tekisi mieli kommentoida miten se on nolo "burn" MV -lehdelle. Tai miten se on "so stupid it burns". Mutta en kehtaa.

Fasismikortin ylikäytöstä

Erilaisia tahoja kutsutaan usein fasistisiksi. Esimerkiksi Suomessa tietyt vasemmistolaiset piirit voivat kutsua poliiseja fasisteiksi. Sanaa kuvaa kaksi asiaa (1) sitä käytetään hyvin epämääräisesti ja leimaavasti (2) silloinkin kun termiä on käytetty osuvasti ja asianmukaisesti, sen sanomisella ei ole juuri mitään merkitystä.

Fasismi on itse sanana tärkeä ja sillä on historialliset juuret. Sillä on syvä kulttuurihistoriallinen merkitys. Ja vaikka ilmiö on jokseenkin "mutkikas" on siihen kuitenkin melko ei-kontroversiaaleja "checklist"-tyylisiä lähestymisiä. Sen tyylisiä mikä löytyy esimerkiksi "Oxford English Dictionarysta". Sen mukaan sana tarkoittaa "An autoritharian and nationalistic right-wing system of government and social organization." Tässä mielessä fasismi on siitä hyvä, että jos natsismissa moni korostaa että natsismi on vasemmistolaista koska se oli kansallissosialistista. Fasismi on määritelmällisesti oikeistolaista.

Toki jokainen mainittu sana, kuten autoritaarisuus, ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia. Mutta voidaan sanoa että historiantutkijat voivat aivan asiallisesti puhua Mussolinin ajatusjärjestelmästä ilman että ovat idiootteja. Sanalla on siis jonkinlainen relevantti sisältö, merkitys ja konteksti. Tässä kohden merkitykset ja tarkastelut muuttuvat toki helposti pidemmiksi. Esimerkiksi Umberto Eco listasi 14 eri kohtaa fasismille. Hänestä fasismiin liittyy negatiivinen suhtautuminen kriitikoihin, populistinen ja yksinkertaistettu viestintä, nationalismi jota lietsotaan myös vieraanpelolla, vetoaminen nimenomaan keskiluokkaan, vähemmistöjen oikeuksien käsittely jonain jossa suuret massat hallitsevat koska "kansa on puhunut ja pulinat pois". 

Selvästi suuri osa ihmisistä ei analysoi asioita tämänlaisten checklistien kanssa.

George Orwellin mukaan fasismi -sana on menettänyt merkityksensä. Sanan käyttäminen on vesitetty. Näin ollen kun sanaa on ylikäytetty, sen tehokkuudesta on menetetty oleellinen.

Orwellin ajatus on siinä mielessä tärkeä että fasismi on ollut voimakas ja merkityksellinen sana. Fasismi on jotain jota on ymmärretysti haluttu välttää. Ja koska tämä sana on ollut tehokas, sitä on mielellään ylikäytetty koska siihen on liittynyt valtaa. Koska sanalla on ollut merkittävä viittauskohta ja sanaan on liittynyt "jokin ilmiselvä paha", on sanaa ollut tehokas käyttää. Ja juuri tämä luo motiiveja ja keinoja siihen että sanaa ylikäytetään ja väärinkäytetään. Ja näin itse asiassa menetetään tehokkuus kun jotakuta joka on oikeasti fasisti kutsutaan fasistiksi.
1: Sama kielen rappeutuminen tulee toki vastaan muussakin. Natsikortti on sellainen että sen käyttämistä pidetään jopa eräänlaisena "häviön tunnustamisena". Sen sijaan fundamentalismi uskonnossa on jotain joka on vasta ylikäyttövaiheessa. Uskoisin että kyseinen sana tulee vesittymään.

Ja tästä seuraakin juuri se, että fasismisanaa kuvaavat ne kaksi asiaa jotka laitoin alkuun. Fasismi -sanaan suhtaudutaan laajakirjoisesti väärin. Ja väärinkäyttötapoja on kaksi. Yhdet ylikäyttävät ja leimaavat ties mitä tahoja fasisteiksi tai fasistisiksi. Ja toiset taas eivät ota fasismia edes relevanttina mahdollisuutena silloin kun sana olisi relevantti. Mekaanisesti molemmat tiivistyvät yhteen ja samaan virheeseen ; Keskustellaan poliittisesta poterosta sen sijaan että asiat käytäisiin läpi checklistit kädessä...

Tämä toki johtunee nykyajasta jossa lähes kaikessa on kysymys imagosta. Politiikkaa tehdään tämän vuoksi enemmän tunteilla kuin järjellä. (Tai oikeastaan sitä ei tehdä tunteilla vaan nimenomaan negatiivisilla tunteilla.) Representaatio ja konteksti, kuten jengi ja puoluekanta merkitsevät. Informaatio tulee medioista. Hyvin ahkerasti ja hyvin väritetysti. Tämä on tehnyt politiikasta viihdyttävämpää. Politiikanteosta on tullut yleisölaji.

Ja esimerkiksi poliittista korrektiutta ajavia populisteja kuvaa harmittavan usein se, että heidän rehti ja rehellinen politiikantekonsa on enemmän sitä että he avoimesti huutavat tunteitaan ja muotoilevat näitä erilaisiin piikikkäisiin vitseihin, iskulauseisiin ja muihin onelinereihin. Ja tämän vuoksi seuraa helposti se, että jos joku vasemistolainen liberaali ylikäyttää fasismi -sanaa koska se tehoaa yleisön tunteisiin, niin oikeistokonservatiivi vastaa tähän onelinerillä joka ohittaa kaiken fasismi -sanaan liittyvän suoraan turhana läpikäymättä asiasisältöjä. (Esimerkiksi iskulause "niin ja niin monta suurta prosenttia kansasta ei voi olla" ei ole argumentti siitä onko jokin fasismia tai ei ole.)

Francois Debrix onkin kuvannut nykyajan tähän liittyvää ilmapiiriä käsiteparilla Tabloid Realism ; Journalismin, politisoinnin, informoinnin, yksilöllisen mielipidekirjoittelun, viihdyttämisen, mainonnan ja clickbaitin välillä on hämärtynyt. Ja se on tehnyt näin hyvin syvästi.

Maksullinen Vilkuilu.

MTV uutisoi siitä että MV -lehti on muuttumassa maksulliseksi ; "Lehden perustaja Ilja Janitskin kertoo lehden sivuilla, että julkaisua on mahdotonta tehdä ilman tuloja." ... Janitskin myös esitää, että "Jokainen on varmaan huomannut, että mainostajia ei ole." ... "Janitskin kertoo myös, että lehden uusi toimipaikka tulee olemaan sananvapaussyistä Irlannissa. Ilja Janitskin asuu nykyisin Espanjassa."

Kokonaisuus on jännittävä. Sillä tosiasiassa nettijulkaisua on melko edullista tehdä. En nyt tässä esimerkiksi viittaa siihen että esimerkiksi minä teen blogiani ilmaiseksi. Vaan siitä, että vaikka hallinnoisi omaa erillistä paikkaansa, niin niidenkin hinnat ovat ns. "varsin edullisia". Tämänlaisen summan pystyy antamaan pro bono jos asia on aatteellisesti tai muutoin tärkeä.
1: Historiallisessa miekkailussakin on huomattava että jotkut anteliaat ovat ostaneet tuhansien eurojen hintaisia manuaaleja koska tätä kautta he saavat oikeudet näiden teosten sisältöjen vapaaseen levittämiseen. Ovat sitten skannanneet, kuvankäsitelleet skannit mahdollisimman selkeiksi - kenties jopa kääntäneet nämä ja pistäneet pro bono nämä oikeudet kaikille. Eli joku on maksanut useita tuhansia ja tehnyt aika paljon työtä jotta ihmiset saisivat asioita ilmaiseksi.

Tässä mielessä esimerkiksi hikipedia "noudattaa sananvapaussyistä Kanadan lakeja" mutta ei viittaa mainostajien puutteeseen. Joka on selviö. Kapteeni Selviö. Toisaalta tämänlainen "taloudellinen ahdinko" on jotain joka viittaa siihen että Janitskin ei ole ainakaan kovin vahvasti hybridisodankäynnillä rahoitettu. Eli vaikka lehti onkin kovin Venäjämyönteinen, ei rahavirta Janitskinin suuntaan ole kovin mainittavaa. Koska jos olisi, sitä voisi teeskennellä että asia on sydämen asia jota tehdään pro bono. Samalla kun cashia virtaisi joillekin sveitsiläisille tileille tavoilla joiden jäljittämienn journalistisin tai poliisin keinoin ovat äärimmäisen vaikeita elleivät käytännössä mahdottomia.

Onkin selvää että MV -lehdellä on alusta lähtien haluttu tehdä rahaa. (Tämä ei tarkoita että MV -lehti ei olisi Janitskinille tärkeä. Hänen lompakon asiansa ovat tietenkin hänelle tärkeitä. Moni myös yhdistää rahan ja harrastuksen. Mutta tässä on hyvä huomata että jos priorisoi lompakon niin ideaalit ovat korkeintaan miellyttävä sivutuote jos aina sekään.) MV -lehti on ollut otsikointistrategioiltaan ja muutenkin ns. clickbaitjournalismia. Joka taas on hyvä strategia jos halutaan tehdä rahaa mainoksilla. Nettimainonta tuottaa rahaa katsomiskertojen perusteella. Tämä strategia on joutunut vaikeuksiin.

Erilaiset boikottikampanjat, joiden seurauksena mainostajat ovat itse päättäneet että eivät halua mainostaa tuollaisilla foorumeilla, ovat johtaneet siihen että rahaa ei tule. (Mikä ei muuten ole samaa kuin "sananvapauden sammuttaminen. Kysymys on siitä kenen pitää maksaa kenenkin sananvapaus omasta pussistaan vapaaehtoisesti. Ja oikeasti nettipaikkoja voi pitää pro bono.) Näin ollen on tietenkin haluttu muuttaa ansaintalogiikkaa.

Ratkaisu tulee varmasti vaikuttamaan moniin asioihin. Olen seurannut miten monet muutkin nettipaikat ovat muuttuneet suljetuiksi. Tämä itse asiassa tuntuu olevan jonkinlainen trendi. Esimerkiksi HS:n paperilehden ja nettilehden myynnin ongelmana tuntuu olevan sähköinen HS joka on ilmainen. (Sen muutaman jutun verran joka viikko.) Sulkeminen tietenkin vaikuttaa. Tämä näkyy kenties vahviten siinä miten Kotimaa -lehti on muuttunut. Se oli muutama vuosi sitten täysin avoin paikka jossa oli paljon blogeja. Minäkin olisin voinut perustaa sinne sellaisen. Sittemmin tätä suljettiin. Kommentointi jätettiin avoimeksi kunnes sekin muutettiin maksumuurin taakse.

Kotimaa on tässä ajassa muuttunut siten että suosiota eivät saa clickbaitblogaukset ; Valitettavasti jos lukeminen ja kommentointi ja kirjoittaminen ovat vapaata, ihmiset valitsevat hämmentävän usein vähäisimmän vaivan tien. Tätä kautta kontroversiaalius ja riidanhaastuu on vähentynyt. Toisaalta nykyinen sulketti Kotimaa on echo chamberiutunut. Eli se elää hyvinkin kaiken kriittisen keskustelun ulkopuolella. Koska vain ideologit maksavat, he läimivät toisiaan hämmentävissä määrin selkään. ; Lehti on samalla muuttunut melko merkityksettömäksi. Koska vaikka siellä on oikeasti hyviä juttuja, ei niitä oikein saada näkyviin tai niiden sanomaa leviämään koska oikein kukaan ei näe niitä. (Esitykseni Kotimaa -lehden tilasta on toki kärjistetty. Muutokset ovat olleet asteittaisempia. Mutta idea tulee kuitenkin selville.)

Näenkin että MV -lehti sulkeuduttuaan muuttuu samalla tavalla. Siitä tulee paikka joka miellyttää ennen kaikkia maksajiaan. Nämä taas saavat kivan kritiikittömän paikan esittää kontroversiaaleja väitteitään ilman että tästä lietsoutuu ainuttakaan konfliktia. Sillä maksumuurin takaa näitä juttuja ja kannanottoja ei levitellä ympäri internettiä kaikenmaailman hikipedistien naureskeltavaksi tai joksikin johon joku suvakkipunikki kirjoittaa vastineen. Sisältö tuskin muuttuu vähemmän radikaaliksi. Mutta sen vaikutus echo chamberin ulkopuolelle mitätöityy. (MV -lehdessä nämä muutokset tuskin ovat asteittaisia. Ideani tässäkin tulee varmasti selville..)

Terveestä järjestä ja pseudotieteistä

Internetissä kiertää melko usein erilaisia meemejä joiden sisältö on kokolailla oheen laitettu. Meemin sisältö on sinänsä ymmärrettävä. Skeptikkopiireissä tuon tyylistä kokemusta käytetään esimerkiksi tieteellisen päättelyn kohdalla.

On kuitenkin kiinnostavaa huomata, että miksi nämä meemit leviävät. Jos se pitäisi paikkaansa, se olisi loukkaus enemmistölle ihmisistä. Kuitenkin se näyttää olevan jotain joka enemmänkin viittaa yleiseen kokemukseen. Yleiseen kokemukseen siitä kun ihmiset ovat erimielisiä jostain jota itse pitää ns. "ilmiselvänä".

Ja tässä mielessä lausunto ei ole jotain joka yhdistää iskulauseen skeptikoihin. Sama periaate yhdistää sen myös ns. "anti-intellektualleihin". Eli niihin jotka ovat jossain määrin skeptikkojen vastaisia, mutta ennen kaikkea niitä jotka vastustavat sitä mitä kutsuvat "älymystöksi". Tässä kontekstissa usein muistetaan että Lenin arvosti sitä että älykkäitä ihmisiä saa manipuloiduksi uskomaan ties mitä. Ja unohdetaan että lukutaidottomat ääliöt ne taipuvatkin uskomaan ties mihin huuhaseen ihan vaan sillä että joku kertoo heille. (Harjaantuneisuus esimerkiksi loogiseen ajatukseen on välttämätön mutta ei riittävä ehto siihen että osaa arvioida asioiden uskottavuuksia. Ja tätä ei tiedosteta.)

Sillä siihen kuuluu ajatus akateemisessa norsunluutornissa haihattelusta, jossa kansa tietää paremmin ihan kaikista mahdollisista asioista. Ja tässä mielessä meemin suosio ratsastaa myös jollain sellaisella jota voisi kutsua termillä "Dunning-Kruger -effect in action."

Psykologisesti asia on tietenkin ymmärrettävä. Ihmiset pitävät omia mielipiteitään jotenkin oleellisen ilmiselvästi totena. Siksi omista mielipiteistä tulee helposti jotain jotka ovat ilmiselviä kyseenalaistamattomissa olevia faktoja. Ja omasta maailmankuvasta ilmiselvästi erityisen laadukas. (Ja tämä taas yhdistää kaikki edellämainitsemani ihmisryhmät.) Erimielinen alkaa tässä kontekstissa tietenkin vaikuttamaan idiootilta ja ääliöltä. Ja tätä kautta "ilmiselvästi kyseenalaistamattomissa olevien tosiasioiden kyseenalaistajat" ovat haihattelijoita.

Kun asiaa katsoo, voi huomata varsin helposti että ihmiset assimiloivat, eli jos heidän oma maailmankatsomuksensa on ristiriidassa joidenkin ajatusten tai tieteellisten teorioiden kanssa, he paikkaavat ristiriidan, jos ei muuten niin sanomalla että tieteellinen periaate on väärin. He puolustavat omaa maailmankatsomustaan. Ja ovat valmiita maksamaan niille jotka perustelevat näitä asioita heidän itsensä puolesta.

Mutta onkin hyvä katsoa sitä haihattelua.

Kun katsotaan nykyistä ilmapiiriä, ollaan unohdettu se mitä Edgar Allan Poe oivalsi lehdistöstä ja sen suhteesta Totuuteen. Tarkalleen ottaen se, että journalismi on jotain jota yritetään myydä. Totuus taas ei aina mene kaupaksi. Poe tiivisti ajatuksen novellissa "The Murders in the Rue Morgue" ; "We should bear in mind that, in general, it is the object of our newspapers rather to create a sensation  - to make a point - than to further the case of truth."

Tässä hengessä osa lehdistä on yksinkertaisesti sitä että joku on keksinyt että joku voisi olla halukas maksamaan siitä että joku printtaa juoruja. Ja tässä tilanteessa syntyy helposti tilanne jossa esimerkiksi myydään lehteä mallia "Mitä Lääkärit eivät kerro sinulle." (Jota voi kiittää rehellisestä nimestä. Lääkärit todellakin aika harvoin kertovat että homeopaattiset hoidot tehoavat koleraan ja että Jumalan rukoilu on tehokas keino estää avioero. Ja hyvä että eivät kerro!) Kun lehti tukee jo "arkijärkenä" pidettyä asiaa, syntyy ajatus että tämä näkökulma on nyt paremmin perusteltu. Lehden kaupaksimenemiestä ja mielipiteen yleisyydestä tehdään laajennus siihen että siihen uskominen ei voi olla hölmöä. Ja kyseenalaistaja on elänyt liiaksi norsunluutornissa tutustumatta oikeaan aineistoon jota pyöritetään ties keidän toimesta internetissä...

Skeptikot "toisinajattelijoita vaientamassa".

Toinen erikoinen teema on siinä että vaikka maalaisjärkeä pidetään ilmiselvänä ja jotain intellektuellis-skeptikoiden kiemurteluja pidetään todellisuudesta vieraantuneena haihatteluna ja sulkusilmäisyytenä, jonain joka on enemmän terapoitava ongelma kuin vaihtoehtoinen maailmankatsomus, on poikkeavia näkemyksiä usein puolustettu viittaamalla sananvapauteen tavalla jossa korostuu se että mielipiteen on oltava arvostettu ja perusteltu vain siksi että sen saa sanoa ääneen. Tämä on toki meko vahvasti jännitteinen sen kanssa että toiset asiat nähdään "haihatteluna". Mutta tämänlaiseen sitä tottui jo Intelligent Designin kanssa painiessa siinä muinaisuudessa jolloin ID -teorialla oli edes poliittista relevanssia. (Tieteellistä relevanssia sillä ei ole ollut koskaan.)

Tässä jännitteessä on itse asiassa takana kuitenkin jotain enemmän. Jotain muuta kuin virhe. Ja kun tämän huoaa voidaan itse asiassa nähdä että moni vaihtoehtoteoria, pseudotiede ja denialistinen tiedevastaisuus on itse asiassa vielä yhtä kategoriavirhettä hoopompi. Hoopous perustuu siihen että tieteenfilosofiaa on ymmärretty aikalailla niin väärin kuin voidaan. He kärsivät siitä että he käyttävät viitekehyksien ja maailmankuvallisuuden retoriikkaa samalla kun he eivät oikein näytä ymmärtävän mitä tämä viitekehyksisyys sitten kaiken kaikkiaan tarkoittaa.
1: Tästä on mainio blogaus "Debungking Denialism" -blogissa. Siinä läpikäydään Uncommon Descentin blogauksia, erityisesti David Andersonin kirjoituksia. Ja korostetaan että "He deploys the presuppositional argument that everyone has interpretative frameworks (and that therefore, appeals to evidence is not valid), while that the same time contradicting himself by stating that all interpretative frameworks are not equal and some can even be fundamentally wrong." ... "fails to understand the power of evidence to differentiate between different models and interpretative frameworks."

Taustalla on ajatus siitä että koska loogisessa positivismissa on ollut ongelmia, niin sitten kaikki naturalismi olisi väärässä. Tässä unohdetaan hyvin monia asioita. Esimerkiksi se, että (a) Looginen positivismi on ongelmissa vaikka naturalismi olisi tosi. (b) Se, että looginen positivismi ei toimi ei tarkoita että olisi jokin vaihtoehtoinen keino tietää asioita eli tieteen toimimattomuudesta ei voida päätellä että esimerkiksi usko olisi oikeasti perusteltu keino saada tietoa näistä asioista joihin tiede ei pysty vastaamaan (c) ei muisteta että loogisen positivismin ongelmat koskevat induktioita ja vastaavia perusteluperiaatteita eivätkä tiettyjä aiheita kuten Jumalaa... (Listaa voisi jatkaa älyttömän paljon pidemmälle.)

Tällä kertaa tartun siihen että mitä tapahtui kun ID korosti että he (a) eivät ole kreationismia ja olivat (b) puolustamassa akateemista vapautta ja (c) opettamassa kouluissa laajempaa skaalaa erilaisia tieteellisiä näkemyksiä vallitsevien näkemysten kritisointia unohtamatta. Kun kokonaisuus on se, että maailmankatsomukset ovat vapaita mutta evoluutio on valheellista epätotta ja kakkaa, voidaan huomata että jossain on "jotain mielenkiintoista". Onko asia ratkaistavissa tieteellä ei-maailmankuvallisesti vai ei ole?

Täydellisen tiedon puute ei tarkoita että kaikki on samanarvoista tietoa

Ongelmana on tietenkin se että akateeminen vapaus ei tarkoita sitä että opettajat saisivat opettaa mitä tahansa mitä he uskovat. Tai että ID olisi todella tieteellisesti relevantti vaihtoehto. On toki selvää että ID on maailmankuvallinen, kuten se sanoo kaiken tieteen olevan mutta muistaa vain mainita tästä pelkästään evoluutioteorian kohdalla samalla kun ID -promoottorit ovat voineet selittää Wedge -dokumentissa että tärkein tavoite on “defeat scientific materialism and its destructive moral, cultural, and political legacies” ja “reverse the stifling materialist world view and replace it with a science consonant with Christian and theistic conviction”. Kun materialistisen ideologian vastustaminen ja sen ylivallan murskaaminen nousee toistuvaksi teemaksi, korostuu että tässä tosiasiassa olla puolustamassa sananvapautta sanan oikein missään mielekkäässä merkityksessä.

Tässä on sisältönä vastustaa "positivismia" ja "skientismiä". Taustalla on tietenkin aivan todellinen huomio siitä että täysin metafysiikatonta tiedettä on täysin mahdotonta tehdä. Tästä loogisen positivismin ongelmasta vain on tehty kaikkea tiedettä koskeva ongelma ; Ja tässä kohden on unohdettu että kaikki eri maailmankuvien väliset skismat eivät ole pelkkää perspektiivien pluralismia.
1: Perspektiivien pluralismi tulee vastaan siinä tilanteessa että samat havainnot antavat eri viitekehyksissä yhtä todennäköisen ja yhtä hyvän vastauksen. Joskus on kuitenkin tilanteita joissa toiset uskomuket ovat heikommin perusteltuja ja tällöin maailmankuvaero ei ole perspektiivien pluralismia vaan sitä että toinen näkökanta on heikommin perusteltu. ; Eroa voisi kuvailla Sudokuruudukoilla. Toiset sudokuruudukot voi täyttää usealla eri tavalla. Ja nämä ovat keskenään perspektiivien pluralismin tapaan samanarvoisia. Mutta silti ei voi sanoa että jos läimii satunnaisia numeroita mihin tahansa sudokuruudukkoon niin että ne olisivat jotain yhtä hyviä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ne ovat vain sotkettuja sudokuruudukoita.

Aivan kuten ihmiset unohtavat että nykyajan skientistit eivät ole loogisen positivismin kannattajia. Verifikationistinen näkökulma puuttuu ja monet ovat fallibilisteja. Ja tässä mielessä näkökulma on oleellisesti erilainen. Skientisti voi nimittäin fallibilistisessa kontekstissa sanoa että hän vaatii vain että hänen maailmankuvansa jokainen induktio on läpikäynyt vähintään yhden testin jossa se olisi voinut falsifioitua mutta ei ole. Tämä on mahdollista ja tätä on mahdollista vaatia. Eli näin ollen fallibilistinen skientisti ei ole mitenkään väärässä. Hän on vain muuttanut sitä mitä tieto tarkoittaa ja mitä siltä voidaan vaatia.
1: Verifikaatiokeskeinen positivisti taas joutuisi testaamaan joka ikistä induktiota äärettömän monta kertaa. Ja pseudotieteilijät vaativatkin tämän ajatuksen mukaisia täydellisiä naturalistisia selityksiä. He ovat niitä positivisteja jotka pitävät vaatimuslistallaan positivistien tietokäsitystä. Positivismia näkeekin nykyään lähinnä naturalismikriitikoilta. Positivismin tietokäsitystä pidetään vaatimuksena ja kriteerinä skientisteiltä. Ja toisaalta esimerkiksi Plantingan warrant -ajatus vaatii että tieteen tulisi olla tällä tasolla luotettavaa ja havaintojen hyvin tiukassa positivistisessa varmuussuhteessa Totuuteen. Samoin uskovaiset kertovat mystisistä kokemuksista kuin ne olisivat ehdottoman varmoja verifioituja havaintoja. Ja näitä kokemuksia pidetään todisteina että jonain joka pitää selittää ja on tätä kautta "haaste naturalismille". Mikä viittaa siihen että näkökulma ei ole ainakaan fallibilistinen.

Skeptismiä koskeekin jännittävä tieteenfilosofinen paradoksi ; Kaikki loogiset positivistit olivat aikanaan skientistejä. Mutta koska kaikki skientismi ei ole loogiseen positivismiin sitoutunutta, on looginen positivismi ongelma naturalistiselle maailmankatsomukselle jotakuinkin sellaisen argumenttirakenteen pohjalta josta voitaisiin sanoa että "koska kaikki kissat ovat eläimiä, ja kaikki kissat naukuvat, on kaikkien koirien nau-uttava koska kaikki koiratkin ovat eläimiä". Nykyään skientistit eivät kannata loogista positivismia. Mutta sen sijaan nykyajan tiedekriittiset antiskientistit näyttävät olevan kovasti loogisen positivismin ystäviä. He ensinnäkin osoittavat skientismin vajautta loogisen positivismin ehtoja vaatimalla, ja sitten kun skientisti epäonnistuu täyttämään loogisen positivismin ehtoja, niin antiskientisti täydentää tätä loogista positivismia jollain vaihtoehdolla ja kuvittelee että hänen maailmankuvansa on tämän jälkeen ehjä. Antiskientistit ovat hämmentävän usein loogisia positivisteja+1 aistilla. Tätä voi olla vaikeaa huomata koska he haukkuvat niin kovasti skientismiä ja korostavat loogisen positivismin epäonnistumista. Nykyaikana käytännössä kaikki loogiset positivistit ovat anti-skientistejä jotka uskovat täydentävänsä verifikaatioperiaatteen jollain paranormaalilla periaatteella, kuten vaikka uskonnollisilla kokemuksilla. (Kaikki uskonnollisiin kokemuksiin nojaavat eivät toki ole loogisia positivisteja. Eli osa pitää uskoa ei-todisteena vaan näkevät että se on ei-todiste. He vain maailmankuvallisesti seuraavat sitä. He ovat enemmän relativisteja kuin niitä jotka sanovat että "naturalismi on epätotta".)

Loogisen positivismin ongelmien erikoinen loppuseuraus onkin se, että "omaan maalaisjärkeensä ja kokemuksiinsa" luottavat hoopot ovat ottaneet sen omakseen. (Loogisen positivismin ehdottomuus sopii hengellis-uskonnollisille dogmaatikoille ja vakaumuksellisille pseudotieteilijöille kuin nyrkki silmään.) Ja loogisen positivismin ongelmat eivät ole opettaneet heille lisäsyitä olla nöyrä kokemusten ja havaintojen edessä tavalla jossa kyseenalaistamista ja testaamista tarvittaisiin entistä ehnemmän. Sen sijaan se on opettanut heille automaattivastauksen jonka avulla omaan maailmankatsomuksen kohdistuva, käytännössä mikä tahansa, kritiikki voidaan ohittaa. Kritiikkiä ei tarvitse ottaa vakavasti koska se edustaa väärää maailmankatsomusta eikä Totuutta. Siinä ei voi olla mitään Totuutta. Joten pseudotieteilijä voi jatkaa entisellä ponnella. Konflikti ei olekaan syy katsoa nöyrästi omia paranormaaleja uskomuksia maailmankuvallisuuksien sävyttäminä asioina. Vaan päin vastoin ; Kaikki kritiikki on vain lähde narsisminsävyttämälle marttyyriydelle jossa skeptikko vainoaa paranormaalista tietävää toisinajattelijaa..

Karkeasti voidaan sanoa että on ilmiselvää että jokaisella on jonkinlainen tulkitseva viitekehys. Mutta tämä ei ole mikään syy relativismiin. Eli siihen että kaikki näkemykset olisivat yhtä hyvin perusteltuja. Voidaankin nähdä että moderni skientistinen tieteenfilosofia on muotoutunut siihen suuntaan että on tunnistettavissa aste-eroja sen suhteen miten tietoisia ja konsistentteja ollaan omien uskomusten kanssa. Ja samoin kaikki viitekehykset eivät pidä sisällään yhtä paljon haihattelua ja pelkkään omaan tunnevarmuuteen ja "arkijärkeen nojaavia dogmia". Erot eivät ole pelkästään sitä kuinka omat filosofiset taustateoriat tunnistetaan. Eroa on siinä missä määrin ne ovat evidenssillä tuettuja. Se, että asiaa ei voi lopullisesti todistaa ei tarkoita että sen tueksi ei olisi jotain. Ja että se ei tätä kautta olisi enemmän totta kuin jokin toinen asia ei.

Tieteenfilosofia näyttää rajoitteita. Ja tämä tarkoittaa juuri sitä että modernina aikana ei voi olla omiin tunteissaan ja kokemuksissaan riippuva. Sillä jos looginen positivismi oli ongelmissa niin juuri siksi että mitään suoraa havaitsemista ei ole. Yksilöt voivat olla omien henkilökohtaisten uskomustensa harhauttamia tavoilla jotka koskevat myös niitä "minusta ilmiselviä ja vahvoja kokemuksia joissa itse koin Jumalan läsnäolon".

Tiedekriittisten tieteelle vaihtoehtoisten näkemysten ongelma onkin siinä että he argumentoivat presuppositionalistisesti, eli ottavat maailmankuvan perususkomukset foundationalistisessa näkökulmassa viitekehykseksi. Ja sitten rakentavat tämän varaan oman maailmankuvansa. Ja rientävät tämän jälkeen sanomaan että esimerkiksi naturalismi on perustavanlaatuisesti ja oleellisesti väärä. Ja heidän oman näkemyksensä sanominen vääräksi kertoo oleellisesti maailmankuvallisesta vainosta.

Tässä prosessissa on runsaasti ristiriitoja. On itse asiassa mahdotonta nähdä miten niitä kaikkia voidaan kannattaa ja harjoittaa samanaikaisesti. Tai voihan sen nähdä. Mutta tätä ei voi oikein tehdä olematta syy sille miksi alkuun laittamani iskulause iskee niin moniin skeptikoihin. Samalla kun on kuvattu miksi oheinen iskulause on näistä antiskientisteistäkin osuva ja tärkeä jaettava. Se miksi tuollaiset iskulauseet jaetaan ovat jotain jossa on sekä kaikkia, maailmankuvasta riippumatta, yhdistävää psykologiaa. Että siinä on sitten mukana myös se ero joka alleviivaa sitä että kaikki ihmiset eivät kaikesta huolimatta jaa tuon iskulauseen tunnelatausta samoin syin. Vaan heidän tavoissaan käyttää ajattelukykyään on olemassa oleellinen ero. Ja tämä ero on paitsi erilaisuutta siinä että asiat ovat erilaisia, niin myös eroa laadussa, eli toiset ajattelutavat ovat heikompilaatuisia kuin toiset.

Soihdunkantajat

On tavallista että poliittisessa keskustelussa puhutaan siitä, miten vastapuoli on harhojen vallassa. Tämä koskee myös arvokeskustelua ja mediakritiikkiä. Moni ajattelee että juuri he tuovat valoa keskusteluun. He ovat soihdunkantajia joiden valossa muut voivat seurata ja tehdä merkityksellisiä asioita.

Tämä perinne on vanha. On klassista viitata tässä Platonin luolavertaukseen. Mutta ajatus on peräisin jo esisokraatikko Herakleitokselta (Ἡράκλειτος). Hän sanoi että monet ihmiset elivät elämänsä unessa käsittämättä Totuutta. On merkityksellistä, että Herakleitos ja muut vastaavat edustavat sellaista perinteistä filosofiaa jota anti-intellektuellismissa on inhottu. Heidän perusviestinsä kun on että arkijärki ja arkikäsitykset ovat harhaantuneita.

Kunnon "tolkuissaan oleva ihminen" tietenkin muistaa että tälläisiä heittävät vain norsunluutornissaan olevat akateemikot jotka eivät tiedä "todellisesta elämästä". Ja tässä mielessä voidaan huomata että usein arkijärkeä korostavat ovat perinteisesti väheksyneet kokemuksen ja totuuden välistä eroa. Face value on yksinkertaisesti se miltä asiat näyttävät. Ja se miltä asiat näyttävät ja tuntuvat ovat Totta.

Eräs oman blogini toistuva teema onkin ollut siinä miten uuskonservativismi on itse asiassa ottanut paljon vaikutteita postmodernismista. Itse asiassa tämä ero on yksi tärkeimmistä eroista "perinteisen konservatiivin" ja "uuskonservatiivin" välillä. Ja tässä kohden ei olekaan ihmeellistä että pienellä modifioinnilla on tapahtunut niin että "norsunluutorniargumentista" on muokattu hieman modifioitu "luolavertaus". Akateemikot ovat norsunluutornissaan katsomassa varjoja ; Vertaus on otettu käyttöön mutta käännetty ympäri.

Tämä on tietenkin näkynyt ennen kaikkea uutisissa ja niiden tulkinnassa. Perinteinen media on ollut Suomessa "riippumatonta mutta ideologista". Siinä mielessä että olemme eläneet yhtenäiskulttuurissa. Siinä on korostettu koheesiota. Esimerkiksi minulla on kotonani Kekkos -mitali jossa korostetaan sitä miten arvokas Kekkonen oli koska hän rakensi yhteiskuntasopua. Joka on ollut erikoinen kaunissävyinen kiertoilmaus sille että näkökulmien ilmaisua ja esitystapaa on sensuroitu ankaralla kädellä. Yksilöitä on tallattu suuremman hyvän, valtion, edestä. (Ajatus on itselleni vaikea. Nähdäkseni yhteiskunnalla ole mitään perusoikeuksia. Sodassakin sotilaiden kunnioituksen tulisi olla nimenomaan ehdollista. Kuolemaan ei mennä siksi että maalla on yksilöitä suurempi olemassaolon oikeus vaan siitä että valtio hyödyttää. Antaa ihmisille asioita. Tässä mielessä Suomi on ainakin toistaiseksi hyvä maa jota on asiallista puolustaa. Lähi-idässä on paljon alueita joiden sodissa kaikki osapuolet ovat vastenmielisiä, sellaisia että niitä ei saisi olla olemassakaan. Saati että niitä puolustettaisiin.) Media uutisoi rajallisesta määrästä näkökulmia. Mutta kun se viittasi johonkin tapahtumaan, tämä tapahtuma oli kuitenkin tapahtunut.

Tämä poliittisesti korrekti mutta tosi uutisointi on ahdistanut monia. Ja tämä on rakentanut pohjaa erilaiselle vastamedioille. Jossa taas korostuu usein oikeanlainen ideologia. Uutisia kerrotaan kunhan ne tukevat tätä yhtä ja tiettyä näkökulmaa. Näissä yhteyksissä voidaan jopa nähdä sen tyylistä henkeä - jopa eksplitiittisiä ilmauksia - joiden mukaan olivatpa asiat miten tahansa niin näin nämä asiat koetaan. Tämä on tietenkin hirvittävän postmodernia. Totuus sellaisenaan on irrelevantisoitu. Tai muutettu joksikin joka on vähemmän keskeinen kuin se miltä asiat näyttävät.

Onkin kiinnostavaa että akateemiset tavallaan tarkoittavat Totuudella jotain muuta. Teoreettisia konsepteja joilla on ennusvoimaa. Tässä mielessä heillä on kaavoja jotka edustavat ideamaailman ideoita. Toisella puolella Totuudeksi koetaan se miten asiat koetaan. Se, miten päin luolavertaukseen menee on tavallaan se josta keskustellaan. Se, onko idea vain karkeistus joka heijastetaan havaintoaineistosta ja oikeista kokemuksista. Vai onko päinvastoin kokemus vain tyhmän ihmisen tarkkaamatonta paarustamista maailmassa joka on vaikeampi kuin hän osaa ajatella..

Selvää on kuitenkin se, että luolavertaus on itsessään muuttunut joksikin josta itsestään pitää kysyä se että onko vertaus muuttunut luolaksi joka estää näkemästä totuutta. Onko luolavertaus keino "elää liberaalissa kuplassa". Tai olla "maailmankuvaan jymähtänyt konservatiivi"? Todennäköisesti kyllä. On aina helpompaa sanoa että vastapuoli on jotenkin niin ilmiselvästi tyhmä että on selvää kummalla puolella Totuus todella seisoo.
1: Onkin hyvin oireellista että nykyajan keskustelussa Totuus on sitä että pitää välttää tai luottaa tiettyihin lähteisiin. MV -lehden jakojen torppaajat tai intojakajat eivät tee sitä mitä pitäisi. Eli lähteä kentälle raportoimaan miten asiat ovat ja vaatia että lähteistykset ja faktantarkistus ovat ensiluokkaisia. Eli jokainen väite on todella tarkistettu poliisilähteistä tai mielellään kuvattu itse silminnäkijöiden läsnäollessa aineistolla jonka editoimattomat versiot on mielellään jatkotutkintaa varten tallella ja saatavilla. Totuus haetaan lukemalla internetissä oikeita lähteitä ja välttämällä vääriä. Tässä unohtuu se että vaikka valtamedia olisi varjojen leikkiä niin MV -lehti voi olla aivan samanlaista huijausta. Itse asiassa sen on helpompaa olla, koska siinä ei ole faktantarkistuskeskeistä journalistista otetta jossa oltaisiin sitouduttu tosiasioiden varmistamista koskeviin periaatteisiin.

Tämä on ehdottoman tärkeää kun mietitään ketkä ovat valontuojia. Ovatko soihdunkantajat kulkueissaan tuomassa valoa vai tosiasiassa polttamassa itsensä kanssa erimielisen.

Kölnin nestettä.

Kölnissä on tapahtunut naisten kaltoinkohtelua. Tämä on herättänyt paljon keskustelua. Mielestäni tämä on niitä aiheita joita ei ole kiinnostavaa lähestyä eettiseltä kannalta. Sillä jos jonkun ihmisen oikeasti tarvitsee keskustella siitä onko naisten raiskaus, seksuaalinen häirintä tai klähmintä asiallista, hän tarvitsee jotain muuta kuin kunnioittavaa argumentointia.

Tällaisessä tilanteessa voi toki sen verran statementoida että sanoo jotain yleishumaania, kuten ; "Tukekaamme ihmisten elämän ja elinpiirin koskemattomuutta ihmisestä tai mielipiteestä riippumatta. Ja haluan että kaikilla on mahdollista elää ilman hänen itseensä, elinpiiriinsä tai ihmissuhteisiinsa kajoamista. Ja että voimme ilmaista itseämme. Se on kohtuullinen toive ja oikeus."

Sen sijaan on syytä katsoa itse asiaa. Helsingin Sanomilla on uutinen joka on vaihtanut otsikkoa. Alkuperäinen otsikko oli "Jopa tuhannen ulkomaalaisen joukko ahdisteli naisia Kölnissä uutenavuotena." Nykyinen otsikko on "Ulkomaalais­miesten joukko ahdisteli naisia Kölnissä uutenavuotena – Poliisipäällikkö: ”rikosten uusi ulottuvuus”" Otsikointimuutos on leimallinen. Sillä asian ympärillä on käyty paljon hyvin ... erikoista ... keskustelua. En rehellisesti sanoen pidä tätä otsikonvaihtoa kannustavana. HS onkin ilmeisesti yrittänyt hiipiä vastuusta tässä kysymyksessä. Tässä mielessä suhtaudun suopeammin Iltalehteen joka teki saman otsikoinnin, mutta ei ole muuttanut sitä julkaisun jälkeen. "Tuhannen ulkomaalaismiehen joukko ahdisteli naisia Kölnissä"

Otsikoinnit olivat osana jotain jossa puhe "tuhansista rikollisista". Ja tämä iski ihmisten tajuntaan. Tässä taustalla oleva logiikka on mielenkiintoinen ; On puhuttu läsnä olleista ulkomaalaisista. Ja toisaalta rikoksista. Ja jotenkin on vihjattu että nämä olisivat yksi ja sama asia. Jo aivan pintaraapaisukin oli kiinnostava. Koska alkuperäinen juttu ei ilmoittanut esimerkiksi kaikkien väkivallantekojen/seksuaalisten ahdistelujen määrää kyseisellä ajanjaksolla. Mielenkiintoista olisi myös tietää miten tämä tuhatpäinen ulkomaalais/taustaisjoukko identifioitiin Kölnissä? 1000 pidätettyä epäiltyä? Tästä ei ollut tarjolla tietoja. Näin ollen voitiin kysyä millä logiikalla syytös tuhansista saatiin?

Tarkempi asian seuraainen paljastikin lisää. Oli kenties sittenkin syytä noudattaa Merkelin ohjetta siitä että kaikkia ulkomaalaisia ei pidä syyttää. Ja laajentaa siihen että kaikki paikalla olleet ulkomaalaiset olisivat rikollisia. (Sen sijaan haistatan kyllä Henriette Rekerille, joka nyt vaan on kammottava olento. Hän ehdotti että naiset pysyisivät käsivarrenmitan päässä ventovieraista. Tämä voi olla massatapahtumissa hyvin vaikeaa. Itsekin toki suosin käsivarrenmittaa. Mutta minun ohjeissani nainen kalibroi kourimistilanteen alkaessa välittömästi ja ripeästi oikaisemalla mittavälineen itsensä ja kourijan naaman väliin.) Samoin on turhaa sanoa että tekoja voitaisiin oikeuttaa kantaväestön rasismilla. Se kuulostaa aivan liian Räsäsen pride-provokaatiolta ollakseen missään mielessä täysjärkisen, etiikkaan millään tavalla kykeneväisen, ihmisen argumentti.

Kölnin rikosilmoitukset olivat sitten hyvin kiinnostavaa luettavaa. Joukkoahdistelusta voidaan puhua. On tullut satoja rikosilmoituksia. Toki kaikkia rikoksia ei ole välttämättä ilmoitettu. Mutta tästä saadaan suuruusluku. Jos yhteistyötä tehneet tuhat rikollista tekee tälläisen määrän rikoksia se tarkoittaa sitä että jokaista rikosta kohden olisi noin sata tekijää. Tämä ei ole yksinkertaisesti järkeenkäyvää. On selvää että tosiasiassa paikalla oli tuhat maahanmuuttajaa. Ja suurin osa heistä ei ole tehnyt yhtään mitään rikosta. Toisin sanoen ; Jos vaikka Ropeconissa tai jossain muussa massatapahtumassa tapahtuu rikoksia, vaikka monta suunnitelmallista taskuvarkautta, ei jokaista larppaajaa voida syyttää varkaaksi. Tämä on kaikille helppoa ja ilmiselvää. Paitsi kun ryhmä koostuu maahanmuuttajista. (Saatanapaniikki ja roolipelivainot muuten lietsoutuivat siitä että vähän vastaavaa ei ymmärretty roolipelaajien ja larppaajien parissa. Analogiani oli tässä mielessä harkittu.)

Asiasta tehdyt vaikeammankieliset uutiset ovatkin informatiivisempia. Sen sijaan, että tuhat kiimaista muslimiraiskaajaa hyökkäsi, tapahtuikin jotain hyvin muuta. Kyse oli muutaman kymmenen rikollisen suunnittelema "Antanztrick" (taskuvarkaustemppu) ; Massan keskellä oleva uhri saarretaan, tämän huomio sidotaan johonkin ja sitten kun huomio on saatu niin varastetaan omaisuutta. Kähmintä on ollut hyvin inhottava uusi kikka jolla huomio on saatu kiinnitettyä. Sillä ei tietenkään ole kähmityiksi tulleille juurikaan merkitystä. Kourinta on inhottavaa eikä siitä tule miellyttävämpää sillä että joku lisäksi nyysii lompakon.

Eli toisin sanoen muutama kymmenen tyyppiä olivatkin syyllisiä. He olivat yhteisvoimin ahkeroineet. Pari-kolmekymmentä syyllistä ahkeroi niin sata saadaan aikaan hyvinkin helposti. Eikä tule kysymyksiä siitä miten keskimäärin sata ihmistä yrittää raiskata ja kouria yhtä uhria. Että miten he ovat edes mahtuneet tekemään tätä aktiota.

Silti voidaan sanoa että asiasta tiedotettiin huonosti. Minäkin menetin muutenkin horjuvaa uskoani. Ilmeisesti aiheen tulenarkuus on johtanut siihen että asiasta kerrottiin mediassa vasta monta päivää kaiken jälkeen. Tämä ei internetaikana ole hyväksyttävää.

Eikä siinä vielä kaikki.

Samaa esitettiin tapahtuneen Suomessa. Otan tähän yhteyteen Iltalehden joka käyttää lähteenään Orpoa. Tämä uutinen herätti minussa syvää ihmetystä. Sillä siinä viivettä oli paljon. Kun jopa MV -lehti ilmoitti asiasta vasta Kölnin jälkeen mielessäni oli syvä epäilys. Tässäkin yhteydessä puhuttiin tuhannesta. Paikaksi oli esitetty Helsingin rautatieaseman aluetta. Kun tämänlainen uutinen ei näy edes MV:ssä ennen kuin Köln on jo vakiintunut uutisaihe, ei voi kuin haistaa palaneen käryä. Median piilottelu ei tässä ole se käry. Vaan se, että ennen Kölniä ei ole osattu keksiä tämänlaisen voimaa. Ja sitten siitä on kehitetty meteliä.

HS uutisoikin jännittävästi siitä miten Helsingissä epäiltiin tapahtuneen samanlaista kuin Kölnissä. Ja samassa yhteydessä Kölnin tuhannet rikolliset korvattiin 16 epäillyllä joiden karkottamista ollaan harkitsemassa. KRP esittikin että mitään vastaavaa ei tosiasiassa ollut suunniteltu. (Johon muuten syntyi vastareaktiona ajatus siitä että suvakkipoliisi pitäisi jäävätä vain koska hän on suvakki ; Jos joku poliisi jäävättäisiin koska on maahanmuuttokriittinen samat ihmset olisivat huutamassa että ei saa mielipiteen, vakaumuksen tai identiteetin vuoksi jäävät. Että "sanan vappaus". Nyt identiteetin kautta harrastettu ad hominem ja kaivon myrkyttäminen ovat näistä vekkuleista asiallista. Onneksi maassamme ei ole eugeniikkaa. Näille kävisi heikosti jos kriteerien mittauksisssa olisi yhtään mitään kognitiivisia testejä.) Tässä tapauksessa näyttääkin joltain aivan muulta. Esimerkiksi asematunnelissa ei tapahtunutkaan ollenkaan ilmoitettuja raiskauksia. Sen sijaan näyttää että Orpokaan ei suoranaisesti valehdellut tai puhunut muunneltua totuutta. Sillä ilmoituksia oli tullut. Niiden taakse nähtiin kuitenkin muslimien sisäiset kähinät. Sunnien ja shiiojen mielipide-erot olivat johtaneet siihen että kun "vääränlaiset turvapaikanhakijat" olivat lähteneet ulos niin "oikeanlaiset turvapaikanhakijat" olivat ilmiantaneet heitä. ; Toki taustalla oli ollut varsin kyseenalaisiakin motiiveja ja niiden perusteella on tehty perusteltuja pidätyksiä. (Ei kuitenkaan tuhatta.) Esimerkiksi maahanmuuttajamiehet olivat haaveilleet miesprostituoituna toimimisesta.

Toisin sanoen siitä että "poliisi oli valmistautunut" huhupuheiden mukaan muuttui monien pienissä päissä "teko oli todella tapahtunut" -luokkaan. Mainiota, mainiota. Tämä on hyvin informatiivista. Ei tapahtumasta. Vaan uutisten tulkitsijasta. Älkää kuvitelko että tämä ei vaikuta yleiseen kredibiliteettikertoimeenne. Luottamus menee kun ei ole luotettava. Jos tuntuu pahalta olla ei-luotettu ja ääliönä pidetty niin teit sen ihan itse. Itke minulle joki!

Tämä on mielestäni kiinnostavaa. Koska tässä ytimessä ei ole rasismi tai rassismi vaan muslimien suuntausten väliset väännöt. Ja henkilökohtaisesti pidän tätä kovana ongelmana. Shiiojen ja sunnien riidat ovat saaneet hyvin huolestuttavia (lue:väkivaltaisia) muotoja ulkomaailmassa. Näitä asioita ei voi hyväksyä. (Ne ovat lisäksi nähdäkseni ytimeltään monokulttuuria, sitä että vain yksi ajatussuuntaus per maa. Siksi vääräoppisia saakin tuhota. Minä en tällaisestä monokulttuurista välitä. Mutta olenkin ilmeisesti "suvakkiapina joka määkii" ja joka "luokitellaan samaan luokkaan näitten pedofiilien ja raiskareiden kanssa kun takasin maksun aika koittaa...") Maahanmuuttajia ja muslimeja käsitellään helposti homogeenisena sakkina. Näin heistä saadaan yhtenäinen vihollinen. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että suurin uhka jätetään huomaamatta ja metelöidään ja liioitellaan asioita joita uutisista ei voida lukea.

Jokainen raiskaus on liikaa. Mutta uutisiin ei voi lukea "tuhatta hyökkääjää" mielivaltaisesti. Valheellinen metelöinti on vaarallista koska se suuntaa huomiota syrjään pääasioista. Sillä puhuessaan tuhansista lietsotaan ensinnä valetta. Ja sitten kun vale huomataan huomio siirtyy lähes väistämättä siihen että tämä uusi luku on paitsi pienempi niin mittakaavallisesti aivan eri suuruusluokkaa kuin tuo esitetty. (Koska ankkuroitumisilmiö. Eli taustalla ihan perustavia psykologisia ilmiöitä.) Ja näin jää unohdutettua se että jokainen uhri on liikaa. Ilman näitä liioitteluja minäkin olisin luultavasti maahanmuuttokriittisempi. Nyt minun on nähtävä että tämä kriisi lähinnä todisti miten idiootteja suurin osa maahanmuuttokriittisistä on. Ja miten median ongelmat eivät koske vain jotain MV -lehteä vaan sen sijaan median ja vastuunväistö koskee myös kaikenmaailman muutakin lehdistöä. Journalistit eivät osaa laskea tekijöiden ja uhrien suhdelukuja omista uutisistaan ja sekoilevat peruskäsitteiden kanssa niin että epäillyistä ja perättömistä syytöksistä tulee todiste siitä että teot on todistetusti tehty.

Tyhmyystestaamisesta ja valhelivauttelua

Alan Sokal loi hyvin tehokkaan viestin saadessaan postmoderniin julkaisuun hömppäartikkelin. Hänestä on jopa tullut jonkinasteinen symboli joka osoittaa postmodernismin höpöluonteen. Ja läpimeno myös söi uskottavuutta hyvinkin tehokkaasti. Selvästi tämänlainen kampanjointi kannattaa.

Valeartikkeleiden livauttamista onkin käytetty yhtenä testaamiskeinona. Ja joskus siitä syntyy hauskoja tuloksia. Esimerkiksi tuoreesti julkaistu tutkimus "Maternal kisses are not effective in alleviating minor childhood injuries (boo-boos): a randomized, controlled and blinded study" meni läpi lääketieteellisessä lehdessä. Toki otsikko ja aihe on omituinen. Mutta tieteessä aihe ei määrää naurettavuutta ; Periaatteessa tätä on mahdollista tutkia. Ja tuloksetkaan eivät ole hirveän yllättäviä. Kuitenkin itse tutkimusmetodi oli sekä huono, että se itse asiassa rikkoi lääketieteen eettisiä rajoja. Siinä esimerkiksi tarkoituksellisesti vahingoitettiin lapsia. Harva kuitenkaan nostaa tästä tulkintaa, että lääketiede olisi roskaa siksi että tämä valejulkaisu meni läpi. Sen sijaan eetikot nousivat varpailleen siitä miten epäeettisiä piirteitä tapauksessa ja julkaisun puolusteluissa oli.

Kuitenkin tässäkin voidaan nähdä että tässä jollain tavalla koeteltiin vertaisarvioinnin laatua. Ja tätä käytetään jotta se olisi jatkossa kenties parempaa. On noloa jäädä kiinni tällaisen julkaisusta eikä mikään "se oli niin selvää ironiaa että päästin sen läpi" -selitys mene läpi. (Kännissä ja läpällä näyttää toimivan myös julkaisijoilla jotka eivät tuota huumorilehtiä tai PS -politiikkaa.)

On kuitenkin jotain johon en lähtisi.

Kun katsotaan nykyistä vain maahanmuuttokritiikille intoutunutta uutisointia, ollaan takaisin ajassa jolloin informaationkulku oli heikkoa. Silloin juorut ja huhut olivat uutisten korvikkeita. Nykyisin sosiaalinen media kierrättää keksittyjäkin juttuja. Ja journalismia ei eroteta huhusta kun luotetaan siihen kaveriin joka levitää asioita omaan feediinsä. Toisin sanoen jos journalistit ovat ansainneet meriittejä tekemällä tarkkaa ja dokumentoitua työtä ja lehdet keränneet mainetta olemalla luotettavia, nojaa tämä juoru-uutisointi siihen että uutisen levittäjään luotetaan. Lukijasta on tullut uusi auktoriteetti ja tiedon oikeudellisuuden takaaja.

ESS:ässä oli artikkeli siitä miten Suomessa olevat vaihtoehtomediat toimivat. Niihinkin oli livautettu höpöisiä artikkeleja jotka olivat menneet sukkana läpi. Yhden näkökulman levittämiseen keskittyneet uutislehdet ja muut vaihtoehtomediat eivät nosta viesteissään esille sitä kenties muut mediat eivät kerro niitä asioita mitä he kertovat koska nämä asiat eivät ole totta, ja näkökulmaa levittävät jutut menevät suoraan läpi kulkematta faktantarkistuksen kautta. Tästä tehty tulkinta on toki oikea "Esimerkiksi MV:ssä ja Finleaksissa satunnainen henkilö voi kirjoittaa sivustolle keksimänsä jutun, jos ylläpito sen hyväksyy. Käytännössä kenen tahansa sepittämä teksti kelpaa, kunhan se noudattaa julkaisun linjaa." Nämä julkaisut ovat itse asiassa siitä hyvä että moni luulee että propagandaa tehdään tahallisella valehtelulla. Kun mukana on omaa asiaa ajavia tosiuutisiakin, ei kyseessä ole pelkkä valehtelu. ; Tosiasiassa juuri mikään propaganda ei ole pelkkää valehtelua vaan siinä on enemmänkin kysymys siitä että agendan mukaista tuotantoa päästetään läpi riippumatta siitä ovatko ne totta. Valehtelussa on kyse suorasta epätotuudesta. Propagandassa valikoidut totuudet ja valikoidut näkökulmat tosiasioihin takaavat enemmänkin sen, että näillä julkaisuilla on vapausasteinen suhde todellisuuteen. Tämä johtaa siihen että jos kirjoitat feikkijutun joka menee näihin läpi, niin tosiasiassa olet vain toiminut heille sisällöntuottajana.

Vaihtoehtomediat ovat ylittäneet parodiahorisontin. Ei niitä voi enää Sokaloida. Niissä on Poen lain henki niin vahvana, että jopa Sokalointi vahvistaa näihin tahoihin luottavien uskoa lehteen.