perjantai 31. tammikuuta 2014
Zelda - lähes kiistoja aiheuttanein peli ikinä
Tietokonepelit törmäävät hyvin usein erilaisia kiistoja. Joskus ne ovat vakavia, joskus harhaanjohtavia ka joskus ne ovat typeriä. Mutta ne saavat ihmiset puhumaan. Suuri osa syntyy peliyhteisön ulkopuolelta kun ihmiset jotka eivät itse pelaa haluaisivat, erinäisistä moraalisista, ideologisista, ennakkoluuloisista tai hyvistäkin syistä, että muutkaan eivät näin tekisi. Pelejä pidetään vaarallisina, psykologisesti kierouttavina, ideologioita salakuljettavana manipulaationa tai addiktoivina. Osa kritiikistä taas syntyy - usein melko samankaltaisista syistä - pelaamista harrastavan "peliyhteisön" sisäpuolella.
Legendaarisella kuuluvuustasolla ollutta moitetta on syntynyt monista syistä. "Six days in Fallujah" sai moitetta koska se esitti oikeita taisteluita joissa oli kuollut oikeita ihmisiä, niin sotilaita kuin siviilejäkin. Peli piti tehdä taisteluissa olevien sotilaiden kokemuksien avulla, mutta projekti sai negatiivista julkisuutta sen verran, että Konami jätti pelin tekemättä, projekti jäi kesken. "Call of Duty" -pelin "No Russian Mission" jossa ammuttiin lentokentällä sivullisia jotta terroristit saadaan kiinni. Tämänlaisia sotarikoksia suosiva tehtävä sai moitetta pelin ilmestymisen jälkeen. Vähemmän humanistista kritiikkiä ovat saaneet esimerkiksi "Mass Effectin" liian graafisesta seksistä. (Joka on ihmeellistä) "Mortal Kombat" kävi kongressissa asti siinä olleiden "fatality" -lopetusliikkeiden vuoksi. "Grand Theft Auto" on saanut moitteita väkivaltaisuudesta, mutta pahin ongelma sille syntyi kun "San Andreas" -pelistä löytyi seksuaalinen minipeli - jota ei oltu edes tehty loppuun.
Tämä kaikki liittyy osaltaan hyviin asioihin ; Avoimessa yhteiskunnassa ihmiset saavat kritisoida vapaasti. Myös osa tuotoksista saattaa olla kritisoinnin arvoisia. Avoimuus tarkoittaa joskus myös sitä, että saadaan kritisoida typerästi - ja tällöin ainut riemumme olkoot se, että avoimuus sallii myös kritiikin kritiikin.
Jotkut pelit tuntuvat kuitenkin keräävän nimenomaan asiatonta kritiikkiä harvinaisen paljon. Zelda -pelisarja tuntuu olevan tässä kohden varsin ansioitunut. Sisällöllisesti yllättävän viattomanoloinen peli on suosionsa - ja minulle täysin mysteereiksi jääneiden syiden - vuoksi synnyttänyt valtavasti kinoja. Tämä on pelisarja, jonka päähenkilön tukanvärivalinta synnyttää keskustelua pelisarjan arjalaisuutta kunnioittavista natsiarvoista.
Osa näistä kiistoista on astetta vakavampia ja vakavamminotettavia kuin toiset. "Zeldapedia" on listannut sivun niille ristiriidoille jotka ovat johtaneet pelin sisällössä tapahtuneisiin sensurointeihin ja muutoksiin.
1: Osa näkee nämä ikään kuin todistuksena siitä että viesti on ollut alun perin tarkoitettu, eli korjaaminen olisi jonkinlainen tunnustus. Osa näkee että takana on jonkinlainen lipsahdus.
2: Osa näkee, että pelinteossa voi tapahtua lipsahduksia ja vahinkoja. Korjaaminen on tällöin virheen korjaaminen. Vahinko on tietysti astetta lievempi syyllisyydentunnustus kuin tahallisuus. Mutta sekin on jonkinlainen tunnustus.
3: Toisaalta itse kritiikki voi saada sellaiset mittasuhteet että korjaamiseen voi olla tarvetta. Tällöin korjaaminen voi kertoa sensuristisen metelöinnin tehokkuudesta, joka mahdollisesti johtaa sananvapauden ja ilmaisunvapauden heikkenemiseen.
Ja vaikka usein korostankin maininnoissani näistä viimeistä, näen että jotkut yhteensattumat ovat vähemmän yhteensattumia kuin toiset. Erityisesti "Ocarina of Timen" tulitemppeliin laitettu taustamusiikin vaihdos johtuu todennäköisesti siitä että taustamusiikiksi oli laitettu jotain joka kuulostaa temppeliin sopivalta. Ja mukaan oli lipsahtanut islamilainen rukouskutsu, jonka aikana kunnon muslimin pitäisi lopettaa mitä on tekemässä ja ryhtyä rukoilemaan. Ja tämä tietysti karkotti muslimipelaajia. Musiikkia tuskin oli laitettu mukaan tarkoituksella. Japanilaiset pelintekijät eivät vain ole opetelleet riittävissä määrin arabiaa ja ovat oikoneet mutkissa liiallisesti.
Joka tapauksessa "Zelda" on jostain syystä sellainen peli jota moititaan paljon, mutta myös puolustetaan paljon. Ja tähän syyksi voidaan nähdä se, että peli on enemmän kuin suosittu. Se on myös ikoninen. Ja tässä Linko on hahmona kuten Super Mario.
Eräs pelejen ns. creepypastoihin keskittynyt taho kertoi että "Super Marion" pelimaailma on jostain syystä erityisen yleinen "kauhukertomusten" aihe. Hän arvaili, että hahmo on pitkäaikainen ja suosittu. Ja suuri osa pelaajakulttuurista on keski-ikäistynyt. He ovat eläneet ja kasvaneet Super Marion kanssa. Ja siksi jos tämä hahmo näytetään jotenkin ikävänä, likaisena, pahana tai hirvittävänä, se säväyttää ; Jos lapsuutemme olisikin ollut näennäisen viatonta, jotain jossa vain nurkan takana on kauheuksien maailma, isketään kiilaa hyvin syviin perustuntemuksiin. Super Mario ei siis ole itsessään erityisen potentiaalinen kauhuelementti - vaikka hänen viiksimakunsa voisi tähän suuntaan kenties viitatakin - vaan hänen ikonisuutensa - ja paradoksaalisesti juuri hänen viaton imagonsa - tekevät hänestä creepypastojen supersuosikin.
Ikonisuutensa vuoksi Zelda -kritiikki ottaa helposti tuulta. Se on tuttua mutta vierasta ja siksi kiinnostavaa - ja ennen kaikkea se uhkaa "hipsteripelaajien perusturvallisuutta".
Tunnisteet:
creepypasta,
ikoni,
kauhu,
kritiikki,
lapsuus,
natsikortti,
nostalgia,
pelko,
sananvapaus,
sensuuri,
tietokonepeli,
YouTube
Ei ole tärkeää tietää onko Jumala olemassa vai ei - tärkeää on vain elää kuin Häntä ei olisi...
"My experiments and curiosities, they're not always without cost and I should mind that better.
But trust me - trust me - no-one defines me. Not Florence's outdated laws and certainly - certainly - not you."
("Da Vinci's Demons, ep Tower")
Ateismi nähdään usein jonkinlaiseen alisteiseen suhteeseen uskontoa kohden. Tätä asennetta kenties eniten heijastelee, monesta ehkä yllättäen, varsin modernilta vaikuttava uskonnollisuuden suuntaus. Tällöin saatetaan esimerkiksi korostaa sitä että ihmiset valitsevat mihin uskovat ja korostetaan vaikka sitä, että Lutherinkaan mukaan ei ole niin tärkeää tietää onko Jumala olemassa, kuin elää kuin hän olisi. Eksistentiaalisissa näkemyksissä olemassaolo ei ole tärkeä vaan sen heijastearvo elämään. Näin sen teologiassa korostetaan uskomiseen uskomista Jumaluskon sijaan.
Tämä on tietysti ymmärrettävää siinä mielessä että monet ateistit korostavat sitä että he eivät usko Jumalaan eivätkä siksi usko Jumalan olemassaoloonkaan. Tämän muuttamiseksi he vaativat evidenssiä hengellisestä ulottuvuudesta. Eksistentialistisen teologian mukaan tämä ei ole tärkeää. Tässä unohtuu vain se, että ateismi itse asiassa määrittyy käytännössä juuri sitä kautta, että ateisti ei usko Jumalaan. Tässä määritelmässä olemassaolokysymys taas liittyy kuvioihin hyvinkin vahvasti. ; Nähdäkseni virheenä on etymologian sekoittuminen ideologian sisältöön. Ateismi on etymologialtaan pelkkää ei-teismiä. Mutta ideologian sisältö on sitten nimenomaan sitä että ei uskota Jumalaan. Sekaannus voi tuntua pieneltä, mutta se on periaatteessa sama kuin väittäisi että synti liittyy vain tuliaseiden käyttöön kun termin etymologia viittaa "ohi ampumiseen".
Loogikot ovat kielenkäytön kohdalla pohtineet sen tyyppisiä lauseita joissa sanotaan vaikkapa "Takassa on tuli mutta en usko näin" tai "On X mutta en usko X:ään". Sanojen merkityksen kautta tässä ei ole mitään virhettä. Asian olemassaolo ja usko ovat eri tasoilla. Kuitenkin tietyssä mielessä on hyvin vaikeaa uskoa että kukaan esittäisi tuonlaisia lausumia. Sillä psykologiassa usko X:ään sitoutuu vahvasti olemassaoloon.
Ja tässä on hyvä huomata, että klassinen Sartren eksistentialistinen "vanha ateismi" itse asiassa oli sellaista että niissä sanottiin että Jumalaan uskominen ei ole niin tärkeää, vaan että tärkeää on että elää kuin olisi vain maailmaan heitettynä. Sen ajan ateismia onkin moitittu perustaltaan kehäpäätelmäiseksi - muun muassa allekirjoittaneen toimesta - siinä mielessä että nissä aina jotenkin perustaltaan oletettiin että Jumalaa ei ole ja loppu oli sitä että kehiteltiin elämänfilosofia, elämänasenne, elämisen tapa ja jäsentelytapa jolla maailmaa tulkittiin tästä perspektiivistä.
Uusateistit taas ovat etääntyneet tästä. He korostavat että heillä usko ja asian olemassaolo liittyvät yhteen. Tätä näkemystä on moitittu kovin, vaikka toisaalta on hyvin vaikeaa löytää uskovaista tai teologia joka yhtä innokkaasti lähtisi sille tielle että kaikki muut paitsi fideistiset uskonnot olisivat "pinnallisia" ja jopa "väärässä". Uusateismin pinnallisuus ja huonous samoista syistä on kuitenkin jotenkin ilmiselviö. Ja tätä kaksoisstandardia minun on hyvin vaikeaa ymmärtää ja vielä vaikeampi hyväksyä ; Miksi kaikkia fideismistä poikkeavia uskonkantoja ei moitita pinnallisiksi epäoleellisuuksissa hyppeleviksi ja naurettaviksi kulmiksi Jumalaan vain sen takia että ne pitävät Jumalan olemassaolokysymystä oleellisen tärkeänä kysymyksenä, kun uusateismia empirisminsä kanssa pidetään huonompana kuin Sartren tai Nietzschen oppeja vain siksi että nämä korostivat eksistentialistista puolta.
Kuitenkin uusateismi samalla tulkitaan ikään kuin se olisi "expansion pack" eksistentialistiseen ateismiin. Tämä hämmästyttää, kun "pinnallisuusargumenteissa" kuitenkin selvästi tunnistetaan Jos ateismi on laajasti ottaen kanta siihen että ei usko Jumalan olemassaoloon, on eksistentialisti sellainen jota olemassaolokysymys ei kiinnosta ainakaan "niin paljoa". Uusateistit taas korostavat että heille perustelut ovat niin tärkeitä että ainut älyllisesti hyväksyttävä ateismi on sitä että on perustelut sille miksi Jumala on, jos ei epätosi niin ainakin epätodennäköinen.
Toisaalta minun on hyvin vaikeaa ymmärtää myöskään Penn Jilletteä. Sillä vaikka hän edustaa varsin tyylipuhdasta rationaalisuutta uskonkohteiden valinnassa korostavaa ateismia, hän leikkii ateismin sanakirjamääritelmällä. Hän toimii kuin jumaluskon puute olisi samaa kuin usko siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Hyvin moni ateisti tekee samaa ; Olen aiemmin blogannutkin siitä miten agnostismia käytetään pelinappulana. Ateismia ja uskoa määritellään lennosta tilanteen mukaan määritelmää vaihtaen - joskus jopa aivan uudella tavalla, ja näin agnostikot määrittyvät eri lokeroihin aina valitun määritelmän mukaan. Ja kun määritelmä vaihtuu, vaihtuu myös agnostismin asema ja se miten agnostikkoja kohdellaan. Taustalla näyttää olevan pääasiassa erilaiset sosiologiset syyt ; Ideana on se, että agnostikot saadaan "meidän puolelle" tai "niiden puolelle" aina sen mukaan ollaanko tässä hakemassa poliittista valtaa vai korostamassa oman ryhmän erityislaatuisuutta. Tälläinen määritelmillä pelaaminen - joka tehdään agnostismin ulkopuolelta ja muiden kuin agnostikkojen agendalla ja ehdoilla - ärsyttää monia agnostikkoja itsejään vain noin perkeleesti.
Agnostikkojen kohdalla tilanne on hieman samankaltainen kuin ateisteilla. Ateistit nähdään jotenkin alisteisina uskonnolle ja että teologi saisi jotenkin päättää miten ateistien tulisi priorisoida eksistenssi ja essenssi jotta se ei olisi pinnallista. Ja tässä unohdetaan että ateismi on määritelty suhteessa teismiin eikä suhteessa uskontoon. Agnostikot nähdään alisteisina sekä ateistien että teistien määrittelykikkailuille. Ja heillä ei ole sen kaltaisia tukijärjestelmiä, jäsenmääriä, infrastruktuuria ja rahaa ja poliittisen mekkaloinnin mahdollisuuksia kuin uusateisteilla ja uskovaisilla, joten ateistit ja teistit lähinnä määrittelevätkin agnostismia keskinäisessä kilpavarustelussaan, ilman että tästä on heille mitään seurauksia.
"The Course of Reason" -blogissa tartutaan samaan aiheeseen. Siellä tarkastelussa on Jilletten tapa käsitellä agnostismia. Siinä on hyviä kohtia "He is quite right to point out that agnosticism and atheism address completely separate issues. He is also correct when he says that agnosticism answers the question “Is there a God?” with the response, “I don’t know”. He is also correct that atheism answers the question, “Do you believe in God?” in the negative." Mutta Jillette käsittelee agnostismia omituisesti. Hän rinnastaa agnostikot ateisteiksi. "Here’s his mistake. He claims ‘if you don’t know God exists, then you don’t believe God exists.’ This is clearly false. It states that knowledge is a necessary condition for belief. By contraposition (“if not p then not q” is the same as “if q then p”), we get the claim, “if you believe God exists, then you know God exists.” Uskon ja tiedon kohdalle voidaankin nähdä epäsymmetria jota Jillette ei luultavasti ole pohtinut riittävästi ; Jos tiedät että X, niin psykologisesti todennäköisesti uskot näin. Mutta jos uskot X et välttämättä tiedä että X on totta. "The consensus is, and pretty much has been since before Socrates, that knowledge entails belief, but that belief does not entail knowledge. This means that in order to know something, you’ve gotta at least believe it, but that believing is not enough to count as knowledge. If believing were enough to count as knowledge, then you’d have ridiculous things like, “If you believe God exists, then you know God exists.” Ridiculous, right?" Esimerkiksi minä en ehdottomasti usko Jumalaan, mutta siitä onko tämä sydämen ääni osuva on sitten älyn asia. Ja ainut kiinnostus onkin siksi olemassaoloa koskeva. Muut kysymykset jäävät irrelevanteiksi, koska käytännön tasolla ennen kuin joku vastaa olemassaolokysymykseen, on kannaltani kuitenkin tärkeää elää kuin Häntä ei olisi.
Sen vuoksi olisikin kiitettävää jos uusateistit osaisivat esimerkiksi käsitellä ateismin määritelmää soveliaalla tavalla. Sellaisella, jossa ei synny omituisia jännitteitä kokonaisuuteen. Kun uusateismin ideologia eroaa ateismi -termin etymologiasta, ei "sanakirjasta katsomista" voi oikein pitää hyvänä. Sanakirja on kuitenkin muokkautunut "vanhan ateismin" aikana ja "vanhan ateismin" maailmaan. Tämänlaiset virheet, paitsi suututtavat kaltaisiani agnostikkoja, myös vaikeuttavat sitä että uskovaiset oppisivat joskus ymmärtämään uusateismia oikein. Olkiukot, vääristelyt - pahimmillaan vainoharhaiset väännelmätulkinnat - ovat muutenkin uusateismin riesana. Tilannetta ei kenties kannattaisi pahentaa tämänlaisilla a-teismi -puoliälyllisyyksillä.
("Da Vinci's Demons, ep Tower")
Ateismi nähdään usein jonkinlaiseen alisteiseen suhteeseen uskontoa kohden. Tätä asennetta kenties eniten heijastelee, monesta ehkä yllättäen, varsin modernilta vaikuttava uskonnollisuuden suuntaus. Tällöin saatetaan esimerkiksi korostaa sitä että ihmiset valitsevat mihin uskovat ja korostetaan vaikka sitä, että Lutherinkaan mukaan ei ole niin tärkeää tietää onko Jumala olemassa, kuin elää kuin hän olisi. Eksistentiaalisissa näkemyksissä olemassaolo ei ole tärkeä vaan sen heijastearvo elämään. Näin sen teologiassa korostetaan uskomiseen uskomista Jumaluskon sijaan.
Tämä on tietysti ymmärrettävää siinä mielessä että monet ateistit korostavat sitä että he eivät usko Jumalaan eivätkä siksi usko Jumalan olemassaoloonkaan. Tämän muuttamiseksi he vaativat evidenssiä hengellisestä ulottuvuudesta. Eksistentialistisen teologian mukaan tämä ei ole tärkeää. Tässä unohtuu vain se, että ateismi itse asiassa määrittyy käytännössä juuri sitä kautta, että ateisti ei usko Jumalaan. Tässä määritelmässä olemassaolokysymys taas liittyy kuvioihin hyvinkin vahvasti. ; Nähdäkseni virheenä on etymologian sekoittuminen ideologian sisältöön. Ateismi on etymologialtaan pelkkää ei-teismiä. Mutta ideologian sisältö on sitten nimenomaan sitä että ei uskota Jumalaan. Sekaannus voi tuntua pieneltä, mutta se on periaatteessa sama kuin väittäisi että synti liittyy vain tuliaseiden käyttöön kun termin etymologia viittaa "ohi ampumiseen".
Loogikot ovat kielenkäytön kohdalla pohtineet sen tyyppisiä lauseita joissa sanotaan vaikkapa "Takassa on tuli mutta en usko näin" tai "On X mutta en usko X:ään". Sanojen merkityksen kautta tässä ei ole mitään virhettä. Asian olemassaolo ja usko ovat eri tasoilla. Kuitenkin tietyssä mielessä on hyvin vaikeaa uskoa että kukaan esittäisi tuonlaisia lausumia. Sillä psykologiassa usko X:ään sitoutuu vahvasti olemassaoloon.
Ja tässä on hyvä huomata, että klassinen Sartren eksistentialistinen "vanha ateismi" itse asiassa oli sellaista että niissä sanottiin että Jumalaan uskominen ei ole niin tärkeää, vaan että tärkeää on että elää kuin olisi vain maailmaan heitettynä. Sen ajan ateismia onkin moitittu perustaltaan kehäpäätelmäiseksi - muun muassa allekirjoittaneen toimesta - siinä mielessä että nissä aina jotenkin perustaltaan oletettiin että Jumalaa ei ole ja loppu oli sitä että kehiteltiin elämänfilosofia, elämänasenne, elämisen tapa ja jäsentelytapa jolla maailmaa tulkittiin tästä perspektiivistä.
Uusateistit taas ovat etääntyneet tästä. He korostavat että heillä usko ja asian olemassaolo liittyvät yhteen. Tätä näkemystä on moitittu kovin, vaikka toisaalta on hyvin vaikeaa löytää uskovaista tai teologia joka yhtä innokkaasti lähtisi sille tielle että kaikki muut paitsi fideistiset uskonnot olisivat "pinnallisia" ja jopa "väärässä". Uusateismin pinnallisuus ja huonous samoista syistä on kuitenkin jotenkin ilmiselviö. Ja tätä kaksoisstandardia minun on hyvin vaikeaa ymmärtää ja vielä vaikeampi hyväksyä ; Miksi kaikkia fideismistä poikkeavia uskonkantoja ei moitita pinnallisiksi epäoleellisuuksissa hyppeleviksi ja naurettaviksi kulmiksi Jumalaan vain sen takia että ne pitävät Jumalan olemassaolokysymystä oleellisen tärkeänä kysymyksenä, kun uusateismia empirisminsä kanssa pidetään huonompana kuin Sartren tai Nietzschen oppeja vain siksi että nämä korostivat eksistentialistista puolta.
Kuitenkin uusateismi samalla tulkitaan ikään kuin se olisi "expansion pack" eksistentialistiseen ateismiin. Tämä hämmästyttää, kun "pinnallisuusargumenteissa" kuitenkin selvästi tunnistetaan Jos ateismi on laajasti ottaen kanta siihen että ei usko Jumalan olemassaoloon, on eksistentialisti sellainen jota olemassaolokysymys ei kiinnosta ainakaan "niin paljoa". Uusateistit taas korostavat että heille perustelut ovat niin tärkeitä että ainut älyllisesti hyväksyttävä ateismi on sitä että on perustelut sille miksi Jumala on, jos ei epätosi niin ainakin epätodennäköinen.
Toisaalta minun on hyvin vaikeaa ymmärtää myöskään Penn Jilletteä. Sillä vaikka hän edustaa varsin tyylipuhdasta rationaalisuutta uskonkohteiden valinnassa korostavaa ateismia, hän leikkii ateismin sanakirjamääritelmällä. Hän toimii kuin jumaluskon puute olisi samaa kuin usko siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Hyvin moni ateisti tekee samaa ; Olen aiemmin blogannutkin siitä miten agnostismia käytetään pelinappulana. Ateismia ja uskoa määritellään lennosta tilanteen mukaan määritelmää vaihtaen - joskus jopa aivan uudella tavalla, ja näin agnostikot määrittyvät eri lokeroihin aina valitun määritelmän mukaan. Ja kun määritelmä vaihtuu, vaihtuu myös agnostismin asema ja se miten agnostikkoja kohdellaan. Taustalla näyttää olevan pääasiassa erilaiset sosiologiset syyt ; Ideana on se, että agnostikot saadaan "meidän puolelle" tai "niiden puolelle" aina sen mukaan ollaanko tässä hakemassa poliittista valtaa vai korostamassa oman ryhmän erityislaatuisuutta. Tälläinen määritelmillä pelaaminen - joka tehdään agnostismin ulkopuolelta ja muiden kuin agnostikkojen agendalla ja ehdoilla - ärsyttää monia agnostikkoja itsejään vain noin perkeleesti.
Agnostikkojen kohdalla tilanne on hieman samankaltainen kuin ateisteilla. Ateistit nähdään jotenkin alisteisina uskonnolle ja että teologi saisi jotenkin päättää miten ateistien tulisi priorisoida eksistenssi ja essenssi jotta se ei olisi pinnallista. Ja tässä unohdetaan että ateismi on määritelty suhteessa teismiin eikä suhteessa uskontoon. Agnostikot nähdään alisteisina sekä ateistien että teistien määrittelykikkailuille. Ja heillä ei ole sen kaltaisia tukijärjestelmiä, jäsenmääriä, infrastruktuuria ja rahaa ja poliittisen mekkaloinnin mahdollisuuksia kuin uusateisteilla ja uskovaisilla, joten ateistit ja teistit lähinnä määrittelevätkin agnostismia keskinäisessä kilpavarustelussaan, ilman että tästä on heille mitään seurauksia.
"The Course of Reason" -blogissa tartutaan samaan aiheeseen. Siellä tarkastelussa on Jilletten tapa käsitellä agnostismia. Siinä on hyviä kohtia "He is quite right to point out that agnosticism and atheism address completely separate issues. He is also correct when he says that agnosticism answers the question “Is there a God?” with the response, “I don’t know”. He is also correct that atheism answers the question, “Do you believe in God?” in the negative." Mutta Jillette käsittelee agnostismia omituisesti. Hän rinnastaa agnostikot ateisteiksi. "Here’s his mistake. He claims ‘if you don’t know God exists, then you don’t believe God exists.’ This is clearly false. It states that knowledge is a necessary condition for belief. By contraposition (“if not p then not q” is the same as “if q then p”), we get the claim, “if you believe God exists, then you know God exists.” Uskon ja tiedon kohdalle voidaankin nähdä epäsymmetria jota Jillette ei luultavasti ole pohtinut riittävästi ; Jos tiedät että X, niin psykologisesti todennäköisesti uskot näin. Mutta jos uskot X et välttämättä tiedä että X on totta. "The consensus is, and pretty much has been since before Socrates, that knowledge entails belief, but that belief does not entail knowledge. This means that in order to know something, you’ve gotta at least believe it, but that believing is not enough to count as knowledge. If believing were enough to count as knowledge, then you’d have ridiculous things like, “If you believe God exists, then you know God exists.” Ridiculous, right?" Esimerkiksi minä en ehdottomasti usko Jumalaan, mutta siitä onko tämä sydämen ääni osuva on sitten älyn asia. Ja ainut kiinnostus onkin siksi olemassaoloa koskeva. Muut kysymykset jäävät irrelevanteiksi, koska käytännön tasolla ennen kuin joku vastaa olemassaolokysymykseen, on kannaltani kuitenkin tärkeää elää kuin Häntä ei olisi.
Sen vuoksi olisikin kiitettävää jos uusateistit osaisivat esimerkiksi käsitellä ateismin määritelmää soveliaalla tavalla. Sellaisella, jossa ei synny omituisia jännitteitä kokonaisuuteen. Kun uusateismin ideologia eroaa ateismi -termin etymologiasta, ei "sanakirjasta katsomista" voi oikein pitää hyvänä. Sanakirja on kuitenkin muokkautunut "vanhan ateismin" aikana ja "vanhan ateismin" maailmaan. Tämänlaiset virheet, paitsi suututtavat kaltaisiani agnostikkoja, myös vaikeuttavat sitä että uskovaiset oppisivat joskus ymmärtämään uusateismia oikein. Olkiukot, vääristelyt - pahimmillaan vainoharhaiset väännelmätulkinnat - ovat muutenkin uusateismin riesana. Tilannetta ei kenties kannattaisi pahentaa tämänlaisilla a-teismi -puoliälyllisyyksillä.
Tunnisteet:
agnostismi,
ateismi,
belief,
eksistentialismi,
epistemologia,
etymologia,
fideismi,
Jillette,
Luther,
määritelmä,
olemassaolo,
ontologia,
Sartre,
Sokrates,
teismi,
tieto,
usko,
uusateismi
torstai 30. tammikuuta 2014
Camp
1980 -luvun toimintaelokuvissa esiintyi hahmoja joihin liittyi yltiömaskuliinisuutta. Testosteroninhuuruiset hahmot rakentuivat macho bullshitin varaan. Kehonrakennus auttoi niihin aikoihin toimintaelokuvauralla. Onelinereitä heitettiin joko ilman paitaa tai hihattomassa kaula-aukko napaan asti olevassa puserossa, lihakset pullistellen ja kiillellen (kuin) öljyttyinä. Varusteinaan ylipainavia ja suuria kiväärejä tai ylimittaisia veitsiä nämä sankarit niittasivat vastustajiaan.
Sittemmin toimintaelokuvagenre on muuttunut hyvinkin vahvasti. Prosessissa "Terminator" ja "Rambo" elivät, taistelivat ja pärjäsivät maailmassa joka on vaihtunut "Matrixin" ja "Kill Billin" myötä sellaiseksi, jossa pärjätään tiedoilla ja (kamppailu)taidoilla. Ja jossain mielessä Wolverine ja G.I. Joet ovat korvanneet Conan Barbaarin. Jopa maskuliiniseksi hahmoksi luokiteltava Jason Bourne on pääasiassa älyllään ja strategiallaan pärjäävä.
Perinteiset actionsankarit eivät menesty samalla tavalla kuin montaa astetta nörttimäisemmät seuraajansa. Toki testosteroniactionia tehdään yhä. Mutta se ei menesty ja ole suosituinta tyyppiä. Ja yllättävän suuri osa siitä näyttää koostuvan elokuvista joita kasariajan tähdet tekevät, yrittäen ikään kuin toistaa aiempaa menestystään ja palata vanhoihin kultaisiin aikoihin.
I'll rip your head off and shit down your neck.
Käytännössä testosteronihuuruisten actionsankareiden loppu voidaan sitoa varsin helposti aikaan. Pelikulttuurissa - joka luonnollisesti jossain määrin mukailee muuta populaarikulttuuria - sitoo tämän ajanjakson vaihtumisen varsin näppärästi. "Duke Nukem 3D" oli valtavan suosittu. Sen jatko sitten on kaikkea muuta. Nykyisin peliä ja sen maailmaa haukutaan ihan sikana.
Nähdäkseni tähän on syy. Duke Nukem on maailmana aivan täysin paska. Mutta se on tätä hyvin määrätynlaisella tyylillä. Duke Nukem 3D toistaa testosteronisankarimyyttiä tavalla joka on täydellisen camp. ; Itse asiassa vielä pahempaa. Kun katsomme Duke Nukemin oneliner -kokoelmaa, silmiin pistää vahvasti se, että lähes kaikki on lainattua. (Erityisen monet sitaatit on lähteistetty tuolla linkin takana.) Peli on alluusiopeli, joka viittaa hyvin tunnettujen toimintaelokuvien kuuluisimpiin onelinereihin. ; Esimerkiksi väliotsikoksi laittamani kohta viittaa Duke Nukemissa olleeseen onelineriin sekä paheksuttuun loppudemoon. Se viittaa suoraan "Full Metal Jacket" -elokuvaan. Se on vain esitetty graafisena.
Itse asiassa pelin tapahtumissakin on valtavasti alluusioita toimintaelokuviin. Duke jopa kommentoi Doomista lainattuihin hahmoihin ja tekee Terminator -viittauksen nähdessään puristuneeseen taistelijarobottiin.
Karkeasti ottaen tämä liittyy siihen, miten monet genret ja niiden alatyypit, muuttuvat ja kuolevat. Suosion huipulla olevia elokuvia "mukaillaan-kopioidaan" ja niistä syntyy oleellisesti samantyyppisten elokuvien kanssa. Niistä saattaa syntyä parodioita, mutta ne erottuvat itse lajityypistä. Sitten suosio hiipuu, osittain siksi että samaa toistetaan liikaa ja osittain siksi että muut asiat kulttuurissa muuttuvat. Ja tällöin lajityyppi suhtautuu itseensä ironisemmin tai pömpöösiöityy sieluttomaksi. Lopputuloksena molemmissa tapauksessa on camp. Syntyy joko tahallista tai tahatonta huumoria. (Duke Nukemin kohdalla on täysin mahdotonta sanoa kumpaa.)
1: Täsmälleen sama on tapahtunut buddy-cop -elokuvissa. Lajityypissä on ystäviksi pakotettu poliisipari joiden maailmassa on valtava konflikti. Genre alkoi sillä että villejä katutietoisia poliiseja laitettiin yhteen laintuntoisiin virallisempien poliisien kanssa. Sitten seurasivat musta poliisi-valkoinen poliisi -tyyppiset ratkaisut. Tietyssä mielessä jopa "Turner & Hooch" ovat tämän genren jatketta, poliisien kaverikonfliktielokuvat muuntuivat poliisi ja koira -elokuviksi. Sittemmin lajityyppi jatkaa toimintaansa jotenkin viitaten omaan genreensä, usein ironisesti. En usko että tästä lajityypistä tulee koskaan yhtä suosittua kuin "Miami Vicen" valtakaudella.
Duke Nukem on toki lainannut "Predatoria", "Die Hardia" ja muita vastaavia. Mutta se on erityisesti velkaa "Evil Dead" -sarjalle. Tämä on hyvin tärkeä huomio, sillä "Evil Dead" on äärimmäisen camp. - Ja tätä ei pidä ymmärtää väärin. Esimerkiksi "Army of Darkness" on aivan mahtava elokuva. Jos et ole nähnyt sitä jonain krapula-aamuna heti "Paavo Pesusienen" jälkeen, et teknisesti ottaen ole elänyt.
Siksi voinkin sanoa, että nykyään testosteronityyppisiä sankareita voidaan luokitella seuraaviin alatyyppeihin:
1: Ajasta jääneet toimintaelokuvat joita tekevät ihmiset jotka eivät ymmärrä elokuvaa katsovien ihmisten asenteissa tapahtunutta muutosta. Tämä myy lähinnä nostalgiaa minua hitusen vanhemmille ihmisille, ja jotain varsin omituiselta näyttävää nostalgista toivoa vanhan ajan toimintasankareiden näyttelijöille.
2: Itseironisiiin ja humoristisiin elokuviin jotka viittaavat lajityyppiin komediallisesti, tiedostaen että onnistuessaankin lajityypin tyylipuhdas edustaja on vajonnut campiin.
3: Homopornografisia elementtejä sisältävät elokuvat.
I'm here to kick ass and chew bubblegum - and I'm all out of bubblegum.
Tämä kaikki ylläoleva on sitä varten jotta pääsen varsinaiseen asiaan ja tekemään varsinaisen pointtini ; Mietitään Vladimir Putinia ja tämän näkyvyyttä saaneita stunt-tempauksia. Niissä Putin on hyvin vahvasti 1980 -luvun toimintasankarin näköinen. Jossain mielessä Putin on badassein presidentti ikinä. Valitettavasti maailma on muuttunut ja Putin edustaa jossain määrin "lopuksi luettelemassani kolmikossa" kohtaan 1. Valitettavasti hänellä ei ole itseironiaa. Ja tämä johtaa varsin koomisiin piirteisiin. Sillä testosteronimaskuliinisuus on aikanaan ollut seksualisoitua heteroseksuaalisuutta. Mutta nykyään sitä pidetään hieman huvittavana ja jos se seksualisoidaan, kyseessä on homoseksuaalisuus. Siksi ei pidä ihmetellä jos modernista tyylitajustaan tarkat ihmiset huvittelevat sillä miten Putin näyttää homopornotähdeltä.
I'm gonna get medieval on your asses!
Tällä on luonnollisesti hyvin syvällisiä implikaatioita kun otamme esille tällä hetkellä tulenaran homosaatiokeskustelun ja Venäjän homopropagandalain. Propagandalakia on tulkittu melko löyhästi kun jo sateenkaarivärityksellä väritetyt kynnet nähdään symbolina. Putin joutuu siis kenties ... kontrolloimaan itseään. Jos vain tiedostaa oman habituksensa symboliarvot ja tiedostaa tämän vaikutuksen.
Tietenkin samanaikaisesti minä, 1980 -luvun alkupuolella syntyneenä - ja esimerkiksi "Duke Nukemia" varhaisteini-iässä kaverien luona kylässä pelanneena - tiedostan mitä arvomaailmaa Putin edustaa. Miten kyseessä on perimmäinen ja aidoin heteroseksuaalisuus. Siksi minä olenkin ottanut Putinin edustuskuvista kopioita. Olen valanut niistä 1:1 realistisen mallinuken. Tämä on keskellä ehdottomasti heteroseksuaalisilla actionelokuvien julisteilla vuoratussa huoneessa. Käyn siellä sitten öljyämässä ja kiillottamassa tämän Putin -mallinuken pintaa. Hivelen sen kiinteitä, selvästi erottuvia, vatsalihaksia hellästi sormillani.
Sillä vain tämä muistuttaa siitä mitä on olla mies. Vain Putin voi suojella kaltaisiani teknokulttuurin ja hyvinvoinnin alla nörttiytyviä miehiä joiden rapistumista epäfyysisyyteen nopeuttaa vain feminismin vahva vaikutus joka painaa miehiä ensin tohvelilla liekaan ja sitten murskaa heidän miehekkyytensä feministisyyden telaketjujen alle. painettuja miehiä kohti totaalista heteroseksuaalisuutta. Ilman tämänlaisia homoseksuaalisuudelta suojaavia aktioita pelkään että viimeinen ääni jonka kuulen ennen vaipumustani totaaliseen sodomiaan on "This is my boomstick!"
Tunnisteet:
elokuvat,
fallos,
genre,
heteronormatiivisuus,
homoseksuaalisuus,
huumori,
macho bullshit,
maskuliinisuus,
nostalgia,
nörttiys,
Putin,
sankari,
supersankari,
testosteroni,
tietokonepeli,
YouTube
Q-lähde ; Raamatun erehtymättömyys vs. Jumalan erehtymättömyys
"Raamattu" on kirja josta on useita eri käännöksiä. Se on myös käynyt historiallista käsittelyä kun siihen on esimerkiksi valittu mukaan mitkä kirjat ovat kaanonia ja mitkä tuomitaan apokryyfikirjoiksi.
Tämä prosessi on johtanut karkeasti ottaen kahteen koulukuntaan. Ensimmäistä tyyppiä edustavat ne tahot, joista jokin tietty käännös on oikea. Tällöin useimmiten käännöksenä pidetään "King James Bibleä" (Kuningas Jaakon Raamattu). Kenties siksi, että sen englanti on kuulemani mukaan erityisen taidokasta ja kielellisesti ihastuttavaa. Tässä kulmassa tuntuu olevan jonkinlainen jumalallisen intervention tematiikka ; Ajatellaan että kun Raamattu on erityinen kirja, niin Jumala vaikuttaa myös sen vaiheisiin. Näin sanomaa suojellaan prosessissa ja voimme luottaa tähän kirjaan joka ei ole alkuperäinen.
Mainittua yleisempi asenne on se, että "Raamatun" ajatellaan olevan alkujaan Jumalan henkeyttämä. Tällöin alkuseurakunnalla oli käytössään Paras Raamattu. Käännöksissä tulee virheitä ja niiden minimoimiseksi on katsottava alkutekstiä. Käännösten paremmuutta tutkitaan vertaamalla alkuversiota käännökseen. Tämä näkökulma arvostaa teologiaa ja etymologiaa ; Sanojen alkuperäinen merkitys ja historiallisen "Raamatun" sisältö on ihailtava ja vaikea tieteellinen projekti. Arjen uskonelämässä ei-alkukieliä-taitava kristitty joutuu luottamaan asiantuntijoiden sanaan tai sitten tiedostamaan se, että käännökset ovat hyviä approksimaatioita ; Ideana on se, että ne on käännetty riittävän huolellisesti.
Vääristymän pelkoa verrataan helposti modernin ajan käännösvirheisiin ja kirjankääntämisen vaikeuteen. Kieleltä toiselle ei voi siirtää 1:1 ja silti emme pelkää edes hienostuneimpien kirjojen kääntämistä kieleltä toiselle. Sillä juoni ja ajatukset eivät muutu niin oleellisesti käännösprosessissa, että selvää ei saisi riittävän hyvin. (Toki hifistelijät vaativat kirjojenkin kohdalla sitä että teos luetaan alkukielellä eikä tankattaisi käännöstä.)
Molemmissa tilanteissa on oleellista huomata, että vaikka "Uusi Testamentti" pitää sisällään monia silminnäkijäkertomuksina kuvattuja, niin evankeliumien kohdallaan kuuluu melkein vuosisata väitettyjen tapahtumien jälkeiseen kirjallisuuskerrostumaan, ja suuri osa niistä on vielä tätä uudempia. ; Ja yksikään ei ole "alkuperäinen", vaan perustuvat kokonaisuutena tuntemattomiin lähteisiin joiden olemassaolon teologit ovat päätelleet evankeliumeja itseään sekä niiden yhtäläisyyksiä ja eroja analysoimalla. Tätä kautta voidaan sanoa että fundamentalistit eivät sanan vahvimmassa mielessä usein luota Raamattuuun vaan siihen varhaisimpaan, jo kadonneeseen, lähdemateriaaliin, ns. Q -lähteeseen.
Nyt moni uskoo että tämä olisi kritiikkiä koko Raamatun uskottavuudelle. Erehtyvät.
Minä nimittäin haluan että joku tulee minulle kertomaan että Fioren miekkailua ei voi rekonstruoida. Tai oikeastaan en halua, koska se olisi hieman typerä ja sopimaton heitto. (Pun intended.)
Mutta vertailu on oleellinen. Eikä siksi, että viittaisin tekstinkäännöksiin. Viittaan siihen, että historiassa aukot ovat tyypillisiä, jopa odotettavia. Fiore dei Liberin miekkailukirjoissa on nimittäin runsaasti variaatiota ; Samannimisen kirjankin versioissa on keskenään eri materiaalia. Ja ne eivät ole mitään käännöksiä.
Jos ajatellaan että Fioren alkuperäinen miekkailukoulukunta elävänä perinteenä on "historiallisen miekkailijan Q-lähde", niin "Fior di Battaglia" (Ms. M.383), "Fior di Battaglia" (Ms. Ludwig XV 13), "Flos Duellatorum" (Pisani Dossi Ms.) ja "Florius de Arte Luctandi" (Mss. Latin 11269) ovat Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. - Ja mikä sattuma, molempia perusteoksia on 4kpl, joten analogia on tarpeettomankin osuva.
Ristiriitoja keskenään, on. Voiko näistä rekonstruoida jotain oleellista. Kyllä. Onko missään ollut ainuttakaan täysin oikeaoppista Fioren taitajaa sen jälkeen kun perinne on kuollut? Ei. Voiko ekstrapoloida. Voi - ja yllättävän paljon.
Tässä mielessä kykenen ymmärtämään miten kristitty elää syntisenä ja epätietoisuudessa, mutta kuitenkin siinä hengessä että "siellä on jotain oleellista". Rekonstruoinnissa toki hukkuu jotain, mutta jotain myös kaivetaan esille.
Toki on hyvä eriyttää
Luotan "Raamattuun" historiallisena lähteenä. Tämä on eri asia kuin väittää että uskon että sen tapahtumat olisivat tosia.
* Esimerkiksi premissi jumalallisesta henkeyttämisestä vaikuttaa heikolta jo ihan sen induktiivisen logiikan mukaan, että jokainen kirja jonka syntyhistorian tiedämme, perustuu siihen että joku ihminen on ne tehnyt. Monesti on kirjoja joita väitetään Jumalan henkeyttämiksi siksi että sen kirjoittanut taho olisi jotenkin niin tyhmä, tavallinen ja alkukantainen että ei olisi voinut niin hienoa teosta tehdä itse. Kuitenkin kun katsotaan sitä että "Mormonien kirja" ei vakuuta islaminuskoisia eikä "Koraani" mormoneita, vaikka molemmat käyttävät tätä argumenttia, kertoo siitä että kovin kaikenkattavaksi henkeyttämistä ei nähdä. Skeptisyys viedään vain yhtä pyhää kirjaa pidemmälle, kuten koherenttia onkin.
* Puheet ja näyt kuolemanjälkeisestä elämästä eivät ihmetytä. Sillä Jeesuksen lisäksi myös toinen Kuningas on tiettävästi nähty useasti kuolemansa jälkeen. Puhun tietysti Elviksestä. Moni kertoo nähneensä hänet. Kun tämä onnistuu modernina, tieteellisenä, aikana, voi vain miettiä miten vaikeaa vastaavalle olisi levitä skepsisfoorumittomilla maaseuduilla ajanlaskun alkuvaiheissa jolloin tiede ei tiennyt (edes) sitä mitä nyt.
* Se, että jostain löytyy tyhjä hauta ei kerro muuta kuin että jos ruumista on siellä koskaan ollutkaan, se ei ole siellä enää. Ja tälle "ei enäälle" löytyy monia varsin maallisia vaihtoehtoja. ; Itse asiassa tarinoiden yhtäläistymistä tiedetään esimerkiksi alienabduktioissa. Niissä tarinat muistuttavat toisiaan yhteisen kulttuurin kautta. Ja alienabduktioista tiedetään että monesti uhrit eivät koe edes valehtelevansa, taustalla voi olla vaikka "fantasialle herkkä persoonallisuus". En ole vakuuttunut humanoidimiesten avaruusalusanaalisondauksesta tarinoiden yhtenäisyyden vuoksi.
* Minua ei ihmetytä Pietarin rohkeus helluntain ja Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen. Mies vaikuttaa toki pelkurilta kunnes kukko kolmasti lauloi, mutta toisaalta hän oli edellisenä iltana valmis taistelemaan miekan kanssa Getsemanen puutarhassa sen ajan kovimpia ja parhaiten varusteltuja soturisällejä, itsensä Rooman legioonalaisia, vastaan. On muistettava että Pietari ei ollut "vain tavallinen mies joka seurasi Jeesusta". Hän teki tätä kolme vuotta. Ihmisten rohkeus voi muuttua vähemmässäkin ajassa, etenkin jos osallistuu johonkin kapinamieliseen kulttiin. (Jeesus oli tunnetusti okaana roomalaisten ja fariseusten, aikansa valtaapitävien, varpaassa.)
* Ei hämmästytä-kummastuta pientä kulkijaa sekään, että Jeesuksen kuninkaaksikruunaaminen muuttui tarinana epäonnistumisen jälkeen. Esimerkiksi epäonnistuneet maailmanlopun ennustukset ovat opettaneet että aiemmin uskottujen ennustusten kumoutuminen ei johda uskottavuuden katoamiseen. Seitsemännen päivän adventisteja on nykyään runsaslukuisesti vaikka se alkoi maailmanlopunkulttina, jonka ennustama tuhon päivä otti ja meni aikaa sitten.
* Varsinkin helluntain ihme on helposti selitettävissä tavallisella psykologialla ilman ainuttakaan yliluonnollista elementtiä. Edes massahysteriaa tai joukkohallusinaation kaltaista eksoottista psykologista elementtiä ei tarvita ; On hyvin järkevää uskoa että apostolit olivat Jeesuksen lähimpiä seuraajia. Ja että muita seuraajia oli melkomoisen paljon. Jeesus ruokkii itseään seuraavia massoja. Kulkee väkijoukossa parantamassa lukuisia rampoja ja vastaavia. - Jotka vertautuvat modernin ajan "jalka kasvoi kaikkien silmien edessä" -tyylisiin rukousparannusihmeisiin joita ei tapahdu kuin kaikkialla muuallakin puoskaroinnin alueella ja jotka ovat hyvää mainosta nykyäänkin. Helluntain ihme on se, kun maailmanlopun ennustettuna aikana vuonna 1874 päivää liian myöhään seliteltiin miksi maailmanloppua - jonka odottamisen vuoksi moni oli luopunut omaisuudestaan - ei tullutkaan. Ja ihmiset seurasivat epäonnistumisesta huolimatta. Massojen käännyttämisen tarina erikielisyyksistä ei kuulosta miltään jota ei voisi vain vetää hatusta. Suosion saaminen ei vaadi mitään mikä yllättäisi ketään ihmisten maailmankuvaan ja valintsemisprosesseihin tutustunutta psykologia.
Näin ollen luotan siihen että "Raamattu" on hyvä lähde selvittää alkuperäisen Q -lähteen sanomaa. Aivan yhtä hyvin kuin tämän päivän maailmankuvien sanomaa kannattaa lähteä kaivamaan kädet savessa suomi24 keskustelupalstojen ryönästä. Paikasta, jossa kaikki teoreettinen hienous ja kyky käsitteellisiin abstarktioihin ja niiden avulla tehtyihin piilotteluihin on joko puuttuvaa tai niin puutteellisesti tehtyä että niiden vaikutus on helpohkoa huomioida. Osuva aikalaiskuvaus sieltä löytyy. Totuus- no se on ihan toinen juttu.
On kenties mahdollista että Fiore dei Liberi ei ole kaikkien aikojen paras miekkamies. Mutta toisaalta - sitä ei kannata tulla minulle kertomaan. Samoin ei ehkä ole viisasta vinoilla aivan jokaiselle kristitylle siitä että [täytä tyhjä kohta].
Tämä prosessi on johtanut karkeasti ottaen kahteen koulukuntaan. Ensimmäistä tyyppiä edustavat ne tahot, joista jokin tietty käännös on oikea. Tällöin useimmiten käännöksenä pidetään "King James Bibleä" (Kuningas Jaakon Raamattu). Kenties siksi, että sen englanti on kuulemani mukaan erityisen taidokasta ja kielellisesti ihastuttavaa. Tässä kulmassa tuntuu olevan jonkinlainen jumalallisen intervention tematiikka ; Ajatellaan että kun Raamattu on erityinen kirja, niin Jumala vaikuttaa myös sen vaiheisiin. Näin sanomaa suojellaan prosessissa ja voimme luottaa tähän kirjaan joka ei ole alkuperäinen.
Mainittua yleisempi asenne on se, että "Raamatun" ajatellaan olevan alkujaan Jumalan henkeyttämä. Tällöin alkuseurakunnalla oli käytössään Paras Raamattu. Käännöksissä tulee virheitä ja niiden minimoimiseksi on katsottava alkutekstiä. Käännösten paremmuutta tutkitaan vertaamalla alkuversiota käännökseen. Tämä näkökulma arvostaa teologiaa ja etymologiaa ; Sanojen alkuperäinen merkitys ja historiallisen "Raamatun" sisältö on ihailtava ja vaikea tieteellinen projekti. Arjen uskonelämässä ei-alkukieliä-taitava kristitty joutuu luottamaan asiantuntijoiden sanaan tai sitten tiedostamaan se, että käännökset ovat hyviä approksimaatioita ; Ideana on se, että ne on käännetty riittävän huolellisesti.
Vääristymän pelkoa verrataan helposti modernin ajan käännösvirheisiin ja kirjankääntämisen vaikeuteen. Kieleltä toiselle ei voi siirtää 1:1 ja silti emme pelkää edes hienostuneimpien kirjojen kääntämistä kieleltä toiselle. Sillä juoni ja ajatukset eivät muutu niin oleellisesti käännösprosessissa, että selvää ei saisi riittävän hyvin. (Toki hifistelijät vaativat kirjojenkin kohdalla sitä että teos luetaan alkukielellä eikä tankattaisi käännöstä.)
Molemmissa tilanteissa on oleellista huomata, että vaikka "Uusi Testamentti" pitää sisällään monia silminnäkijäkertomuksina kuvattuja, niin evankeliumien kohdallaan kuuluu melkein vuosisata väitettyjen tapahtumien jälkeiseen kirjallisuuskerrostumaan, ja suuri osa niistä on vielä tätä uudempia. ; Ja yksikään ei ole "alkuperäinen", vaan perustuvat kokonaisuutena tuntemattomiin lähteisiin joiden olemassaolon teologit ovat päätelleet evankeliumeja itseään sekä niiden yhtäläisyyksiä ja eroja analysoimalla. Tätä kautta voidaan sanoa että fundamentalistit eivät sanan vahvimmassa mielessä usein luota Raamattuuun vaan siihen varhaisimpaan, jo kadonneeseen, lähdemateriaaliin, ns. Q -lähteeseen.
Nyt moni uskoo että tämä olisi kritiikkiä koko Raamatun uskottavuudelle. Erehtyvät.
Minä nimittäin haluan että joku tulee minulle kertomaan että Fioren miekkailua ei voi rekonstruoida. Tai oikeastaan en halua, koska se olisi hieman typerä ja sopimaton heitto. (Pun intended.)
Mutta vertailu on oleellinen. Eikä siksi, että viittaisin tekstinkäännöksiin. Viittaan siihen, että historiassa aukot ovat tyypillisiä, jopa odotettavia. Fiore dei Liberin miekkailukirjoissa on nimittäin runsaasti variaatiota ; Samannimisen kirjankin versioissa on keskenään eri materiaalia. Ja ne eivät ole mitään käännöksiä.
Jos ajatellaan että Fioren alkuperäinen miekkailukoulukunta elävänä perinteenä on "historiallisen miekkailijan Q-lähde", niin "Fior di Battaglia" (Ms. M.383), "Fior di Battaglia" (Ms. Ludwig XV 13), "Flos Duellatorum" (Pisani Dossi Ms.) ja "Florius de Arte Luctandi" (Mss. Latin 11269) ovat Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. - Ja mikä sattuma, molempia perusteoksia on 4kpl, joten analogia on tarpeettomankin osuva.
Ristiriitoja keskenään, on. Voiko näistä rekonstruoida jotain oleellista. Kyllä. Onko missään ollut ainuttakaan täysin oikeaoppista Fioren taitajaa sen jälkeen kun perinne on kuollut? Ei. Voiko ekstrapoloida. Voi - ja yllättävän paljon.
Tässä mielessä kykenen ymmärtämään miten kristitty elää syntisenä ja epätietoisuudessa, mutta kuitenkin siinä hengessä että "siellä on jotain oleellista". Rekonstruoinnissa toki hukkuu jotain, mutta jotain myös kaivetaan esille.
Toki on hyvä eriyttää
Luotan "Raamattuun" historiallisena lähteenä. Tämä on eri asia kuin väittää että uskon että sen tapahtumat olisivat tosia.
* Esimerkiksi premissi jumalallisesta henkeyttämisestä vaikuttaa heikolta jo ihan sen induktiivisen logiikan mukaan, että jokainen kirja jonka syntyhistorian tiedämme, perustuu siihen että joku ihminen on ne tehnyt. Monesti on kirjoja joita väitetään Jumalan henkeyttämiksi siksi että sen kirjoittanut taho olisi jotenkin niin tyhmä, tavallinen ja alkukantainen että ei olisi voinut niin hienoa teosta tehdä itse. Kuitenkin kun katsotaan sitä että "Mormonien kirja" ei vakuuta islaminuskoisia eikä "Koraani" mormoneita, vaikka molemmat käyttävät tätä argumenttia, kertoo siitä että kovin kaikenkattavaksi henkeyttämistä ei nähdä. Skeptisyys viedään vain yhtä pyhää kirjaa pidemmälle, kuten koherenttia onkin.
* Puheet ja näyt kuolemanjälkeisestä elämästä eivät ihmetytä. Sillä Jeesuksen lisäksi myös toinen Kuningas on tiettävästi nähty useasti kuolemansa jälkeen. Puhun tietysti Elviksestä. Moni kertoo nähneensä hänet. Kun tämä onnistuu modernina, tieteellisenä, aikana, voi vain miettiä miten vaikeaa vastaavalle olisi levitä skepsisfoorumittomilla maaseuduilla ajanlaskun alkuvaiheissa jolloin tiede ei tiennyt (edes) sitä mitä nyt.
* Se, että jostain löytyy tyhjä hauta ei kerro muuta kuin että jos ruumista on siellä koskaan ollutkaan, se ei ole siellä enää. Ja tälle "ei enäälle" löytyy monia varsin maallisia vaihtoehtoja. ; Itse asiassa tarinoiden yhtäläistymistä tiedetään esimerkiksi alienabduktioissa. Niissä tarinat muistuttavat toisiaan yhteisen kulttuurin kautta. Ja alienabduktioista tiedetään että monesti uhrit eivät koe edes valehtelevansa, taustalla voi olla vaikka "fantasialle herkkä persoonallisuus". En ole vakuuttunut humanoidimiesten avaruusalusanaalisondauksesta tarinoiden yhtenäisyyden vuoksi.
* Minua ei ihmetytä Pietarin rohkeus helluntain ja Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen. Mies vaikuttaa toki pelkurilta kunnes kukko kolmasti lauloi, mutta toisaalta hän oli edellisenä iltana valmis taistelemaan miekan kanssa Getsemanen puutarhassa sen ajan kovimpia ja parhaiten varusteltuja soturisällejä, itsensä Rooman legioonalaisia, vastaan. On muistettava että Pietari ei ollut "vain tavallinen mies joka seurasi Jeesusta". Hän teki tätä kolme vuotta. Ihmisten rohkeus voi muuttua vähemmässäkin ajassa, etenkin jos osallistuu johonkin kapinamieliseen kulttiin. (Jeesus oli tunnetusti okaana roomalaisten ja fariseusten, aikansa valtaapitävien, varpaassa.)
* Ei hämmästytä-kummastuta pientä kulkijaa sekään, että Jeesuksen kuninkaaksikruunaaminen muuttui tarinana epäonnistumisen jälkeen. Esimerkiksi epäonnistuneet maailmanlopun ennustukset ovat opettaneet että aiemmin uskottujen ennustusten kumoutuminen ei johda uskottavuuden katoamiseen. Seitsemännen päivän adventisteja on nykyään runsaslukuisesti vaikka se alkoi maailmanlopunkulttina, jonka ennustama tuhon päivä otti ja meni aikaa sitten.
* Varsinkin helluntain ihme on helposti selitettävissä tavallisella psykologialla ilman ainuttakaan yliluonnollista elementtiä. Edes massahysteriaa tai joukkohallusinaation kaltaista eksoottista psykologista elementtiä ei tarvita ; On hyvin järkevää uskoa että apostolit olivat Jeesuksen lähimpiä seuraajia. Ja että muita seuraajia oli melkomoisen paljon. Jeesus ruokkii itseään seuraavia massoja. Kulkee väkijoukossa parantamassa lukuisia rampoja ja vastaavia. - Jotka vertautuvat modernin ajan "jalka kasvoi kaikkien silmien edessä" -tyylisiin rukousparannusihmeisiin joita ei tapahdu kuin kaikkialla muuallakin puoskaroinnin alueella ja jotka ovat hyvää mainosta nykyäänkin. Helluntain ihme on se, kun maailmanlopun ennustettuna aikana vuonna 1874 päivää liian myöhään seliteltiin miksi maailmanloppua - jonka odottamisen vuoksi moni oli luopunut omaisuudestaan - ei tullutkaan. Ja ihmiset seurasivat epäonnistumisesta huolimatta. Massojen käännyttämisen tarina erikielisyyksistä ei kuulosta miltään jota ei voisi vain vetää hatusta. Suosion saaminen ei vaadi mitään mikä yllättäisi ketään ihmisten maailmankuvaan ja valintsemisprosesseihin tutustunutta psykologia.
Näin ollen luotan siihen että "Raamattu" on hyvä lähde selvittää alkuperäisen Q -lähteen sanomaa. Aivan yhtä hyvin kuin tämän päivän maailmankuvien sanomaa kannattaa lähteä kaivamaan kädet savessa suomi24 keskustelupalstojen ryönästä. Paikasta, jossa kaikki teoreettinen hienous ja kyky käsitteellisiin abstarktioihin ja niiden avulla tehtyihin piilotteluihin on joko puuttuvaa tai niin puutteellisesti tehtyä että niiden vaikutus on helpohkoa huomioida. Osuva aikalaiskuvaus sieltä löytyy. Totuus- no se on ihan toinen juttu.
On kenties mahdollista että Fiore dei Liberi ei ole kaikkien aikojen paras miekkamies. Mutta toisaalta - sitä ei kannata tulla minulle kertomaan. Samoin ei ehkä ole viisasta vinoilla aivan jokaiselle kristitylle siitä että [täytä tyhjä kohta].
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
(Kyynisen Empiristin) Tunnustus
Minun oli vaikea uskoa ihmisiin.
Sitten avasin silmäni.
Ja niitä hyppeli joka puolella.
Pikku-ukkoja ja muita.
Ihmiset ovat todellisia.
Sitten avasin silmäni.
Ja niitä hyppeli joka puolella.
Pikku-ukkoja ja muita.
Ihmiset ovat todellisia.
Mallivastaus
Edellinen blogaukseni käsitteli monelle tuttua Raamatunkohtaa. Kommentteihin tuli jopa pieni moite. "Mutta tähän kirjoitukseen, siinä annettuun tehtävään, en osaa vastata.
Ajattelen vain, että siinä maalataan sanoilla samaa maalausta, joka on
jo olemassa. Todistellaan asioita sen omista premisseistä lähtien." Tämä on hyvin luonnollista, sillä itsekin olen nähnyt mainitun kohdan useasti. Ja olen nähnyt sen aina eksitentiaalisessa mielessä. Luulen, että se on jopa se tapa jolla sitä on "alunperin" haluttu luettavaksi. Sitä jopa liitetään laajempaan kontekstiin ymmärryksen hankkimiseksi "En tunne raamattua, mutta muistan joskus uskontotunnilla kuulleeni, että
myös Lasarus heräsi kuolleista. Vahvistaako se asiaa vai ei?" Samoin ei tarvitse tietää mitä kuoleman jälkeen on, riittää että pelastus ja muut ovat käsitteinä mukana ja tiedetään että se tulee. Se, mitä siellä tapahtuu on sitten oma lukunsa.
Juuri tämän eksistentiaalisen tulkinnan "kaanonisen" asenteen vuoksi oli mielenkiintoista käsitellä sitä täysin poikkeavalla tavalla, väitelauseina joita käsitellään kuin kylmiä matemaattisia yhtälöitä. Ja tällöin ei tarvitse miettiä mitään premissien ulkopuolisia Lasaruksia. Kyseessä on suorastaan mekaaninen toimenpide. Ajattelin jopa että tilanne olisi siinä mielessä "helppo", että ilmiöstä nousisi esille asioita. Mutta tämä viittasi siihen että oikotiet ovat huonoja. Ilman lukijan tekemään työtä rakenne muuttuu iltapäivälehtimäiseksi syytökseksi. Ja koska en itse kannata oikoteitä, pitää siksi tehdä töitä. En voi vain "kokea itseäni petetyksi" koska se johtaisi mielen kohti aika epämiellyttäviä samastumiskohteita.
Käytän alla "mukautettua notaatiota". ("^" = ja ; "-" = negaatio ; "→" ; "←→" = ekvivalenssi) Bloggerin pohja ei ole kovin suopea tässä kohden, joten joudun hitusen soveltamaan "vähän sinnepäin -merkeillä". Kaavoitan asian seuraavilla ideoilla joissa looginen symboli viittaa sanalliseen vastineeseensa:
A = Jeesuksen ylösnousemus
B = Yleisempi kuolleiden ylösnousemus
C = Usko ja siitä kertomisen arvo
D = Synnin valta
E = Perikato
F = Säälittävyys
"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?"
Tämä kohta on ongelman asettelu. Se esittää ongelman siitä että osa epäilee Jeesuksen ylösnousemusta. Tämä voidaan asettaa joksikin joka joko todistetaan tai kumotaan päättelyketjulla.
"Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista."
-B→-A
Kyseessä on ehtolause, jossa vihjataan seurauksesta. On selvää että tämä viittaa implikaatioon, jossa tietystä alkuehdosta seuraa jotain muuta. Implikaatio on selvästi tämän kohdan toistuvin keino.
"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne."
-A→-C
Tämä on toinen implikaatio.
"Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä."
-C→-B
-B→-A
Tämä kohta on itse asiassa osittain redundantti, se sisältää jo sanottuja elementtejä. Se on kuitenkin osittain tarpeen, sillä aiemmin mainituista premisseistä voidaan päätellä vain että
(-B→-A), (-A→-C) = -B→-C
Implikaatiot kun kulkevat vain yhteen suuntaan. Se, että A johtaa B:hen ei tarkoita että jos meillä on B, niin myös A olisi totta. B ei riipu samalla tavalla A:sta. Tässä Raamatunkohta viittaakin astetta suurempaan. Nimittäin siihen, että B ja C ovat keskenään ekvivalentteja ; Nuoli kulkee molempiin suuntiin.
Näin saadaan seurauksena syntyykin astetta sitovampi yhteys.
(-B←→-C)
"Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty."
-B→-A
Kohta on ilmiselvästi aikaisemman toistoa. Ei ristiriitaa eikä uutta informaatiota. Väitelause on sanottu jo aiemmin. Tämä on runollisessa tyylissä tavallista eikä siitä tarvitse välittää. Helpottaa vaan urakkaa kun kohtia on vähemmän.
"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa."
-A→-C^D
Tämä kohta on muotoilussa osittain redundantti. (An negaation ja C:n negaation välinen implikaatio.) Mutta tosiasiassa tämä on tavallaan oikomista joka johtuu koko argumenttiketjun lukemisesta aiemmin. Voisi ajatella että C pitää sisällään C1 (uskon totuudellisuus) ja C2 (uskon levittämisen arvo). Eli tämä tavallaan tuo oikeasti lisäinformaatiota. Täysin uutena sisältönä on se, että A:n negaatio johtaa myös D:hen (-A→D)
"Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon."
(-C^D)→E tai vaihtoehtoisesti -A→E
Tämä on tulkinnanvarainen kohta. Olisi mahdollista tulkita että se olisi suora yhteys joka viittaa Kristuksen heräämiseen tai sitten uskon valheellisuus ja pelastuksen puute johtavat kadotukseen.
1: Kun A implikoi -C^D:tä, ensimmäinen tulkintatapa johtaa siihen, että -A→E. Tämä tulkinta sitoo vahvasti vaihtoehtotulkinnankin mukaan.
2: Jos katsomme jälkimmäistä, niin tiedämme että -A→(-C^D^E)
Tässä kohden voidaan jopa ajatella että on mahdollista että kadotus on kiertoilmaus yleisen ylösnousemuksen puutteelle jolloin E on sama kuin B:n negaatio. E←→-B Tämä on kuitenkin tulkinta, ja jätän sen vain huomioksi, mahdollisuudeksi. Jos tämä tulkinta pitää paikkaansa, syntyy valtavasti tilanteita joissa implikaatiot kuvastavat kokonaisuuksia jotka voisi sieventää ekvivalensseiksi. -A→(-C^D^-B) tuo sivutuotteena sen, että kristinuskossa kadotuksen puute ja Jeesuksen ylösnousemuksen puute ovat aina toisiinsa sidottuja. Voit saada A:n vain kun myös B ja toisin päin ; A←→B
"Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä."
-B→F
Tässä tarvitaan hieman tulkintaa. Vain elämän aikana uskominen tarkoittaa sitä että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Siksi alkuun -B joka koskee kuolleiden ylösnousemuksen puutetta.
Tässä olisi halukkuutta tulkita F kiertoilmaukseksi samalle asialle kuin -C. Tällöin -B→-C. Tämä voisi vihjata loogisen mahdollisuuden sille että olisi mahdollista -C ilman että D. Mutta tämä on estetty jos A on ekvivalenssissa B:n kanssa.
"Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet."
A
"Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä."
A→B
Tämä voisi olla kokonaan päälleliimattu heitto, jossa perusteluissa aiemmin mukanaolematon elementti otettaisiin mukaan ikään kuin se liittyisi päättelyihin. Mutta sen voi tulkita siten että se sitoo Jeesuksen ylösnousemuksen alkamiseksi. Tällöin se ei tuo mitään uutta mitä ei olisi jo sanottu.
Mitä tuo ylläoleva pyöritys tarkoittaa?
Tosiasiassa kaikkia mainittuja päätelmiä voisi kombinoida keskenään. Niitä on hirvittävästi. Karkeasti ottaen siinä käytetään paljon implikaatioita jotka ovat epäsymmetrinen tapa sitoa. A→B kun tarkoittaa että joskus voi olla -A ja silti B. Nuolia pyöritetään kuitenkin moneen suuntaan ja tämä rajoittaa mahdollisuuksia. Lopputuloksena on se, että käsitteiden väliin syntyy pakotettuja ekvivalenssitilanteita. Silloin ei voi olla B ilman että olisi myös A, -A ei voisi koskaan johtaa B:hen, joten -A on aina myös -B. Asiat liittyvät silloin yhteen.
Implikaatiot ovat siitä mielenkiintoisia, että ne usein sisältävät syyseuraussuhteen joka on ikään kuin induktiivinen kaava. Premissi uskoo että tämä induktio on totta. Joten jos tämä induktiojoukko on totta, seuraa siitä deduktiivinen johdos, tietyt johtopäätökset seuraavat väistämättä.
On tietyllä tavalla hauskaa käsitellä implikaatioita väitelauseina. Sillä ilman tätä näkökulmaa perusteluketjussa olisi paljon "tyhjiä premissejä", jotka johtuvat induktiivisen päättelyn deduktiosta poikkeavasta luonteesta. Esimerkiksi kun selitetään että ilman Jeesusta ei ole pelastusta, kielletään sellaisen Jumalan olemassaolo joka ei olisi kristinuskon Jumala mutta joka kuitenkin pelastaisi kristityt ihmiset kuoleman jälkeen. ; Tässä mielessä teksti väittää asioita joista voidaan olla erimielisiä. Tämä on tietysti tärkeä asia logiikan totuudenmukaisuuden kanssa. Mutta loogisesti validi päätelmä voi olla ilmankin.
Ongelmallinen seikka on kuitenkin se, että perustelu ei tosiasiassa missään vaiheessa todista että A. Se on kuitenkin kysymys jota se lähtee ratkaisemaan. Se premissoi tämän. (Se on se kohta jossa lukee A eikä mitään muuta.) Tämä voidaan nähdä leikkauskohtana joka asettaa päälle ikään kuin toisen päättelyketjuston. Tekstikatkelma on logiikan kannalta kahdessa osassa.
On osa joka on ennen "mutta nyt" sanaparia. Ja on osa sen jälkeen. Käytännössä kokonaisuus on sitä että asioita sidotaan yhteen kaksisuuntaisiksi syyseurauksiksi.
Osat voisi kääntää arkikielellä seuraavalla tavalla ; Raamatunkohta selittää pitkästi sitä miten kristinuskovaisella kaikki nojaa yhden kortin varassa. Jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, kaikki sen kanssa ekvivalentit osiot romahtavat. Ei ole pelastusta, ei kuolemanjälkeistä elämää. Ilman Jeesusta on vain synnin valta ja kadotus. (Joka on joko täsmälleen saman sanomista toisin sanoin tai ei, riippuen tulkintaskeemasta.)
Se, että A ei todistu vaan oletetaan tarkoittaa oikeastaan sitä että uskova tekee uskon hypyn A:sta ja tämä todistaa että se on tosi. Ainut tapa jolla psykologisesti yritetään tehdä muista osioista haluttavia on viittaaminen siihen miten surullista tilanne olisi kristityille. He olisivat säälittävistä säälittävämpiä jos asia ei olisi totta. Joka ei tarkoita että asia olisi totta. Joko asia on otta ja miellyttävää tai ei ja epämiellyttävää.
Toisin sanoen voidaan sanoa että usko nojaa Jeesuksen ylösnousemuksen varassa. Ja Jeesuksen ylösnousemus taas nojaa uskon varassa. Kyseessä on kehäinen päättely. Ristiriitoja ei ole, koska kehäpäätelmissä ei sellaisia ole. Piiri pieni pyörii -mallinen logiikka rakentaa yhteyssuhteita mutta ei perustele miksi ne ovat näin eivätkä toisin. Ne kun lähinnä oikeutetaan olettamaan ristiin toisensa ja vaihtoehtoa pidetään liian epämiellyttävänä joten kehäpäätelmää ei viitsitä lähteä purkamaan ja tekemään siitä perusteluketjua joka todistaisi että Jeesus on noussut kuolleista sen sijaan että olettaisi sen.
Toistetaan asioita omista lähtökohdista ja kielletään vaihtoehto sen sijaan että todistettaisiin se. Eli täsmälleen se, mitä tapahtuu nykyäänkin uskontokeskustelussa aina ja kaikkialla kun uskova kohtaa uskontokriitikon. Vastaus on presuppositionistinen, uskova kohtaa uskonnon kyseenalaistajana uskonnon keinoin uskonnon sisäisessä maailmankuvassa olettamalla että vaihtoehtoa ei ole olemassa. (Siten kun kysymys lähtee siitä onko A, vastaus premissoi erikseen että A on tosi, eikä todista että näin on.) Jos kysymys on "Miksi ei -A" niin kristitty vastaa "koska A". Tätä on vaikeaa pitää argumenttina. Ei vaikka sen ilmaisisi loogisena notaationa. Tai oikeastaan - varsinkaan silloin.
Fiksulle uskovaiselle tämä tarkoittanee sitä että kohta on luettava eksistentiaalisesti ja että logiikka on vähän väärä asia käsitellä koko asiaa. Kannatan itsekin samaa tulkintaa, vaikka en heidän vakaumustaan jaakaan. On sitä käsitebaletilla joskus kuitenkin mukava leikkiä. Kristittykin voi saada arvoa elämäänsä sillä että onko -C todellakin F ja ateismissa arvotyhjiö, ja onko -B sama kuin E, eli onko pelastuksen puute sama kuin perikato ja elämän merkityksellisyyden sumenemista, vai onko kyseessä se vaihtoehto jossa nämä ovatkin aivan eri asioita, jolloin tulkinta ei ole yhtä tiukka. (Yhdistäjä voi olla tiukan linjan tuomitsija joka saa ylpeän kokonaisvaltaisen paremmuudentunteen - kun taas erottelusta saanee eväitä jopa siihen uskonnottoman ihmisen kohtaamiseen.)
Juuri tämän eksistentiaalisen tulkinnan "kaanonisen" asenteen vuoksi oli mielenkiintoista käsitellä sitä täysin poikkeavalla tavalla, väitelauseina joita käsitellään kuin kylmiä matemaattisia yhtälöitä. Ja tällöin ei tarvitse miettiä mitään premissien ulkopuolisia Lasaruksia. Kyseessä on suorastaan mekaaninen toimenpide. Ajattelin jopa että tilanne olisi siinä mielessä "helppo", että ilmiöstä nousisi esille asioita. Mutta tämä viittasi siihen että oikotiet ovat huonoja. Ilman lukijan tekemään työtä rakenne muuttuu iltapäivälehtimäiseksi syytökseksi. Ja koska en itse kannata oikoteitä, pitää siksi tehdä töitä. En voi vain "kokea itseäni petetyksi" koska se johtaisi mielen kohti aika epämiellyttäviä samastumiskohteita.
Käytän alla "mukautettua notaatiota". ("^" = ja ; "-" = negaatio ; "→" ; "←→" = ekvivalenssi) Bloggerin pohja ei ole kovin suopea tässä kohden, joten joudun hitusen soveltamaan "vähän sinnepäin -merkeillä". Kaavoitan asian seuraavilla ideoilla joissa looginen symboli viittaa sanalliseen vastineeseensa:
A = Jeesuksen ylösnousemus
B = Yleisempi kuolleiden ylösnousemus
C = Usko ja siitä kertomisen arvo
D = Synnin valta
E = Perikato
F = Säälittävyys
"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?"
Tämä kohta on ongelman asettelu. Se esittää ongelman siitä että osa epäilee Jeesuksen ylösnousemusta. Tämä voidaan asettaa joksikin joka joko todistetaan tai kumotaan päättelyketjulla.
"Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista."
-B→-A
Kyseessä on ehtolause, jossa vihjataan seurauksesta. On selvää että tämä viittaa implikaatioon, jossa tietystä alkuehdosta seuraa jotain muuta. Implikaatio on selvästi tämän kohdan toistuvin keino.
"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne."
-A→-C
Tämä on toinen implikaatio.
"Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä."
-C→-B
-B→-A
Tämä kohta on itse asiassa osittain redundantti, se sisältää jo sanottuja elementtejä. Se on kuitenkin osittain tarpeen, sillä aiemmin mainituista premisseistä voidaan päätellä vain että
(-B→-A), (-A→-C) = -B→-C
Implikaatiot kun kulkevat vain yhteen suuntaan. Se, että A johtaa B:hen ei tarkoita että jos meillä on B, niin myös A olisi totta. B ei riipu samalla tavalla A:sta. Tässä Raamatunkohta viittaakin astetta suurempaan. Nimittäin siihen, että B ja C ovat keskenään ekvivalentteja ; Nuoli kulkee molempiin suuntiin.
Näin saadaan seurauksena syntyykin astetta sitovampi yhteys.
(-B←→-C)
"Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty."
-B→-A
Kohta on ilmiselvästi aikaisemman toistoa. Ei ristiriitaa eikä uutta informaatiota. Väitelause on sanottu jo aiemmin. Tämä on runollisessa tyylissä tavallista eikä siitä tarvitse välittää. Helpottaa vaan urakkaa kun kohtia on vähemmän.
"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa."
-A→-C^D
Tämä kohta on muotoilussa osittain redundantti. (An negaation ja C:n negaation välinen implikaatio.) Mutta tosiasiassa tämä on tavallaan oikomista joka johtuu koko argumenttiketjun lukemisesta aiemmin. Voisi ajatella että C pitää sisällään C1 (uskon totuudellisuus) ja C2 (uskon levittämisen arvo). Eli tämä tavallaan tuo oikeasti lisäinformaatiota. Täysin uutena sisältönä on se, että A:n negaatio johtaa myös D:hen (-A→D)
"Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon."
(-C^D)→E tai vaihtoehtoisesti -A→E
Tämä on tulkinnanvarainen kohta. Olisi mahdollista tulkita että se olisi suora yhteys joka viittaa Kristuksen heräämiseen tai sitten uskon valheellisuus ja pelastuksen puute johtavat kadotukseen.
1: Kun A implikoi -C^D:tä, ensimmäinen tulkintatapa johtaa siihen, että -A→E. Tämä tulkinta sitoo vahvasti vaihtoehtotulkinnankin mukaan.
2: Jos katsomme jälkimmäistä, niin tiedämme että -A→(-C^D^E)
Tässä kohden voidaan jopa ajatella että on mahdollista että kadotus on kiertoilmaus yleisen ylösnousemuksen puutteelle jolloin E on sama kuin B:n negaatio. E←→-B Tämä on kuitenkin tulkinta, ja jätän sen vain huomioksi, mahdollisuudeksi. Jos tämä tulkinta pitää paikkaansa, syntyy valtavasti tilanteita joissa implikaatiot kuvastavat kokonaisuuksia jotka voisi sieventää ekvivalensseiksi. -A→(-C^D^-B) tuo sivutuotteena sen, että kristinuskossa kadotuksen puute ja Jeesuksen ylösnousemuksen puute ovat aina toisiinsa sidottuja. Voit saada A:n vain kun myös B ja toisin päin ; A←→B
"Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä."
-B→F
Tässä tarvitaan hieman tulkintaa. Vain elämän aikana uskominen tarkoittaa sitä että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Siksi alkuun -B joka koskee kuolleiden ylösnousemuksen puutetta.
Tässä olisi halukkuutta tulkita F kiertoilmaukseksi samalle asialle kuin -C. Tällöin -B→-C. Tämä voisi vihjata loogisen mahdollisuuden sille että olisi mahdollista -C ilman että D. Mutta tämä on estetty jos A on ekvivalenssissa B:n kanssa.
"Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet."
A
"Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä."
A→B
Tämä voisi olla kokonaan päälleliimattu heitto, jossa perusteluissa aiemmin mukanaolematon elementti otettaisiin mukaan ikään kuin se liittyisi päättelyihin. Mutta sen voi tulkita siten että se sitoo Jeesuksen ylösnousemuksen alkamiseksi. Tällöin se ei tuo mitään uutta mitä ei olisi jo sanottu.
Mitä tuo ylläoleva pyöritys tarkoittaa?
Tosiasiassa kaikkia mainittuja päätelmiä voisi kombinoida keskenään. Niitä on hirvittävästi. Karkeasti ottaen siinä käytetään paljon implikaatioita jotka ovat epäsymmetrinen tapa sitoa. A→B kun tarkoittaa että joskus voi olla -A ja silti B. Nuolia pyöritetään kuitenkin moneen suuntaan ja tämä rajoittaa mahdollisuuksia. Lopputuloksena on se, että käsitteiden väliin syntyy pakotettuja ekvivalenssitilanteita. Silloin ei voi olla B ilman että olisi myös A, -A ei voisi koskaan johtaa B:hen, joten -A on aina myös -B. Asiat liittyvät silloin yhteen.
Implikaatiot ovat siitä mielenkiintoisia, että ne usein sisältävät syyseuraussuhteen joka on ikään kuin induktiivinen kaava. Premissi uskoo että tämä induktio on totta. Joten jos tämä induktiojoukko on totta, seuraa siitä deduktiivinen johdos, tietyt johtopäätökset seuraavat väistämättä.
On tietyllä tavalla hauskaa käsitellä implikaatioita väitelauseina. Sillä ilman tätä näkökulmaa perusteluketjussa olisi paljon "tyhjiä premissejä", jotka johtuvat induktiivisen päättelyn deduktiosta poikkeavasta luonteesta. Esimerkiksi kun selitetään että ilman Jeesusta ei ole pelastusta, kielletään sellaisen Jumalan olemassaolo joka ei olisi kristinuskon Jumala mutta joka kuitenkin pelastaisi kristityt ihmiset kuoleman jälkeen. ; Tässä mielessä teksti väittää asioita joista voidaan olla erimielisiä. Tämä on tietysti tärkeä asia logiikan totuudenmukaisuuden kanssa. Mutta loogisesti validi päätelmä voi olla ilmankin.
Ongelmallinen seikka on kuitenkin se, että perustelu ei tosiasiassa missään vaiheessa todista että A. Se on kuitenkin kysymys jota se lähtee ratkaisemaan. Se premissoi tämän. (Se on se kohta jossa lukee A eikä mitään muuta.) Tämä voidaan nähdä leikkauskohtana joka asettaa päälle ikään kuin toisen päättelyketjuston. Tekstikatkelma on logiikan kannalta kahdessa osassa.
On osa joka on ennen "mutta nyt" sanaparia. Ja on osa sen jälkeen. Käytännössä kokonaisuus on sitä että asioita sidotaan yhteen kaksisuuntaisiksi syyseurauksiksi.
Osat voisi kääntää arkikielellä seuraavalla tavalla ; Raamatunkohta selittää pitkästi sitä miten kristinuskovaisella kaikki nojaa yhden kortin varassa. Jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, kaikki sen kanssa ekvivalentit osiot romahtavat. Ei ole pelastusta, ei kuolemanjälkeistä elämää. Ilman Jeesusta on vain synnin valta ja kadotus. (Joka on joko täsmälleen saman sanomista toisin sanoin tai ei, riippuen tulkintaskeemasta.)
Se, että A ei todistu vaan oletetaan tarkoittaa oikeastaan sitä että uskova tekee uskon hypyn A:sta ja tämä todistaa että se on tosi. Ainut tapa jolla psykologisesti yritetään tehdä muista osioista haluttavia on viittaaminen siihen miten surullista tilanne olisi kristityille. He olisivat säälittävistä säälittävämpiä jos asia ei olisi totta. Joka ei tarkoita että asia olisi totta. Joko asia on otta ja miellyttävää tai ei ja epämiellyttävää.
Toisin sanoen voidaan sanoa että usko nojaa Jeesuksen ylösnousemuksen varassa. Ja Jeesuksen ylösnousemus taas nojaa uskon varassa. Kyseessä on kehäinen päättely. Ristiriitoja ei ole, koska kehäpäätelmissä ei sellaisia ole. Piiri pieni pyörii -mallinen logiikka rakentaa yhteyssuhteita mutta ei perustele miksi ne ovat näin eivätkä toisin. Ne kun lähinnä oikeutetaan olettamaan ristiin toisensa ja vaihtoehtoa pidetään liian epämiellyttävänä joten kehäpäätelmää ei viitsitä lähteä purkamaan ja tekemään siitä perusteluketjua joka todistaisi että Jeesus on noussut kuolleista sen sijaan että olettaisi sen.
Toistetaan asioita omista lähtökohdista ja kielletään vaihtoehto sen sijaan että todistettaisiin se. Eli täsmälleen se, mitä tapahtuu nykyäänkin uskontokeskustelussa aina ja kaikkialla kun uskova kohtaa uskontokriitikon. Vastaus on presuppositionistinen, uskova kohtaa uskonnon kyseenalaistajana uskonnon keinoin uskonnon sisäisessä maailmankuvassa olettamalla että vaihtoehtoa ei ole olemassa. (Siten kun kysymys lähtee siitä onko A, vastaus premissoi erikseen että A on tosi, eikä todista että näin on.) Jos kysymys on "Miksi ei -A" niin kristitty vastaa "koska A". Tätä on vaikeaa pitää argumenttina. Ei vaikka sen ilmaisisi loogisena notaationa. Tai oikeastaan - varsinkaan silloin.
Fiksulle uskovaiselle tämä tarkoittanee sitä että kohta on luettava eksistentiaalisesti ja että logiikka on vähän väärä asia käsitellä koko asiaa. Kannatan itsekin samaa tulkintaa, vaikka en heidän vakaumustaan jaakaan. On sitä käsitebaletilla joskus kuitenkin mukava leikkiä. Kristittykin voi saada arvoa elämäänsä sillä että onko -C todellakin F ja ateismissa arvotyhjiö, ja onko -B sama kuin E, eli onko pelastuksen puute sama kuin perikato ja elämän merkityksellisyyden sumenemista, vai onko kyseessä se vaihtoehto jossa nämä ovatkin aivan eri asioita, jolloin tulkinta ei ole yhtä tiukka. (Yhdistäjä voi olla tiukan linjan tuomitsija joka saa ylpeän kokonaisvaltaisen paremmuudentunteen - kun taas erottelusta saanee eväitä jopa siihen uskonnottoman ihmisen kohtaamiseen.)
Tunnisteet:
ateismi,
dogmatiikka,
eksistentialismi,
Jeesus,
kehäpäätelmä,
keskustelu,
kristinusko,
kuolema,
logiikka,
pelastus,
presuppositionismi,
usko
Etsi Raamatusta : looginen virhepäätelmä
Tämä huomautus pohjautuu vahvasti Laura Nissin ja erään kuolleistaheräämisestä argumentoineen kristityn ja monien muidenkin skeptikoiden tuoreesti käymään keskusteluun. Jostain syystä silminnäkijäkertomukset, puheet tyhjistä haudoista ja muista kietoutuvat yhteen täsmälleen sillä rakenteella, jota tuo "Raamatun" jaekin heijastelee. ~ Heijastelee peräti tavalla jossa "yksi premissi - yksi jae" henki on harvinaisen vahvalla tasolla läsnä. Raamatun on selvästi tuolta osin kirjoittanut loogikko. Ei vain kovin hyvä sellainen. Mutta tietenkin Jumala on antanut meille kaikelle epäjärjen lahjan, jotta käyttäisimme sitä mahdollisimman paljon.
"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä."
(1. Kor.15:12-21)
Kun tutkitte ylläolevien jakeiden statementteja premisseinä, sekä mietitte tämän suhdetta armeliaaseen lopputulokseen, mitkä loogiset virhepäätelmät läpitunkevat sen sanoman? - Tavalla jolla on hyvin syviä vaikutuksia moniin nykyajan apologetiikkaankin!
Vastaus: Osassa ketjuaon non sequitur, kokonaisuus kiertää itseään kehäpäätelmänä. Tämän lisäksi soveltaa jotain manipulatiivisia argumentteja, kuten toivottavuuteen vetoamista.
"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä."
(1. Kor.15:12-21)
Kun tutkitte ylläolevien jakeiden statementteja premisseinä, sekä mietitte tämän suhdetta armeliaaseen lopputulokseen, mitkä loogiset virhepäätelmät läpitunkevat sen sanoman? - Tavalla jolla on hyvin syviä vaikutuksia moniin nykyajan apologetiikkaankin!
Vastaus: Osassa ketjuaon non sequitur, kokonaisuus kiertää itseään kehäpäätelmänä. Tämän lisäksi soveltaa jotain manipulatiivisia argumentteja, kuten toivottavuuteen vetoamista.
Tunnisteet:
apologetiikka,
dogmatiikka,
Jeesus,
kehäpäätelmä,
kristinusko,
kuolema,
logiikka,
Nissin,
non sequitur,
teologia,
usko,
virheet
tiistai 28. tammikuuta 2014
Facebookstatukseni kaavoitusta
Ylläoleva kuva on tämän hetken facebookin yläbannerikuvani. Se näyttää matematiikalta. Ja tätä kautta tuo mieleen jotain älyllistä. Tarkempi tarkastelu tuottaa huomion siitä että siinä on funktioita, tarkalleen ottaen neljä kappaletta. Tämä vihjaa siitä että kyseessä ei ole luonnontieteellistä luonnetta. Muotoilusta voidaan huomata myös että kyseessä ei ole todistusketju tai jonkin yhtälön ratkaiseminen. On vain niiden kuvaus.
Usein totutuissa kaavoissa on rakenteita jotka tekevät niistä tutunoloisia. Näin kaavan yksityiskohtia ei tarvitse tietää, kun voi arvata onko kysymys vaikkapa geometriasta. Tässä on kuitenkin kysymys yhtälöistä jotka eivät näytä muodostavan mitään tuttua kuviota. Ja niitä on monta. Erikoiset neliöjuurilausekkeet viittaavat kuitenkin imaginäärilukuihin. Tämä vaikuttaa snobbailulta.
Osa, tuskin kukaan, tunnistaa yhtälön ulkonäöllä. Se on kuitenkin jonkinasteinen internetmeemi. Kyseessä on ns. Batman equation. Joku saattaa ihmetellä, miksi jollain yhtälöllä olisi tuollainen nimi. Syy on sama kuin se, miksi yhtälö
x2+[y-3 √(x2)]2=1
on nimeltään Love formula. Love formula piirtää sydämen. Ja Batman equation taas piirtää klassisen batmanin logon (lisää vain väritys).
Tämän jälkeen on luultavasti aika helppoa ymmärtää miksi juuri tuo kaava on juuri minun facebookissani. Kun jotain tarkastellaan analyyttisesti, sen ominaisuudet voidaan eritellä ja kuvata. Pinnallisimmalla tasolla tämä on deskriptiivistä mallintamista. Mainitun batmanyhteyden lisäksi on oleellista tiedostaa, että kyseessä on (1) nörttien keskuudessa levinnyt sisäpiirivitsi joka on (2) lähtöisin opettajan halusta innostaa lapsia matematiikkaan.
Mukana on kuitenkin enemmän. Sinällään käyrien piirtäminen, joka voidaan tehdä ohjelmallisesti, ei ole kovin älykästä. Käyrien kasa on siis lähinnä deskriptiivinen kuvaus, josta ei opi minkään ongelman matemaattista ratkaisua. Kuitenkin sen takana on ihan mielenkiintoista "mutta ei liian vaikeaa" matematiikkaa.
Kaavahan on kokonaisuutenaan ja ulkonäöltään kammottavan kompleksi. Mutta kompleksisuuden takana on oikeastaan aika ovela temppu. Kun kuvion pirtää, huomaa että kuviossa on suoria viivoja, ympyröitä ja ellipsejä. Niistä osa on vain piilotettu. Esimerkiksi Batmanlogin siipien "kärjet" on piirretty ellipsillä, josta näkyy vain osa. Muuta osaa ei piirretä. Ja batman equationin hienous onkin siinä, että se ei ole "piirrä apuviivat ja kumita" -tehtävä. Se todella jättää ne tyhjät osat piirtämättä. Ja tämä tehdään siten, että osassa kohdista kaavan ratkaisu muuttuu kompleksiluvuksi. Tavallisessa geometriassa vastaus on siis "mieletön" ja jätetään piirtämättä. - On hyvä huomata toinen yksityiskohta. Batman equation ei ole nimeltään batman formula. Moni voi ajatella, että tämä on vain mieltymyskäytäntö. Mutta tällä on oikeasti merkitystä. Kaavanpiirrolla on rajoitteita ja kokonaisuus on pakko tehdä osissa. Yhtälöitä ja funktioita koskevat eri määritelmät, ja se mikä on kiellettyä "batman formulalle" on mahdollista "batman equationille". Tosin teknisesti oikein tapa kuvata asia olisi kuvata kokonaisuutta nimellä "batman equations", monikossa, sillä funktioiden yhdisteleminen keskenään johtaa ikäviin matematiikan kieltämiin toimenpiteisiin ja tilanteisiin.
Batman, joka näyttää batmanilta koska se ponnistaa imaginäärilukujen sekaan, ja joka koostuu kompleksisista keskenään ristiriitaisista osista jotka on tehtävä erikseen ja vasta kokonaisuus näyttää mitenkään järkevältä. Nyt te tiedätte miksi tämä funktio on minulla facebookissa. Ajattelin ensin jättää kaiken tämän mysteeriksi, mutta sitten tajusin, että ketään tuskin kiinnostaa. On kenties jopa ilkeää tehdä etsivätehtäviä joiden ei kerro olevan etsivätehtäviä ihmisille jotka eivät ole etsivätehtävistä kiinnostuneet - ja repiä tästä tietämättömyydestä sitten peräti irti jotain huumoria. Siistimpää on kertoa.
Usein totutuissa kaavoissa on rakenteita jotka tekevät niistä tutunoloisia. Näin kaavan yksityiskohtia ei tarvitse tietää, kun voi arvata onko kysymys vaikkapa geometriasta. Tässä on kuitenkin kysymys yhtälöistä jotka eivät näytä muodostavan mitään tuttua kuviota. Ja niitä on monta. Erikoiset neliöjuurilausekkeet viittaavat kuitenkin imaginäärilukuihin. Tämä vaikuttaa snobbailulta.
Osa, tuskin kukaan, tunnistaa yhtälön ulkonäöllä. Se on kuitenkin jonkinasteinen internetmeemi. Kyseessä on ns. Batman equation. Joku saattaa ihmetellä, miksi jollain yhtälöllä olisi tuollainen nimi. Syy on sama kuin se, miksi yhtälö
Tämän jälkeen on luultavasti aika helppoa ymmärtää miksi juuri tuo kaava on juuri minun facebookissani. Kun jotain tarkastellaan analyyttisesti, sen ominaisuudet voidaan eritellä ja kuvata. Pinnallisimmalla tasolla tämä on deskriptiivistä mallintamista. Mainitun batmanyhteyden lisäksi on oleellista tiedostaa, että kyseessä on (1) nörttien keskuudessa levinnyt sisäpiirivitsi joka on (2) lähtöisin opettajan halusta innostaa lapsia matematiikkaan.
Mukana on kuitenkin enemmän. Sinällään käyrien piirtäminen, joka voidaan tehdä ohjelmallisesti, ei ole kovin älykästä. Käyrien kasa on siis lähinnä deskriptiivinen kuvaus, josta ei opi minkään ongelman matemaattista ratkaisua. Kuitenkin sen takana on ihan mielenkiintoista "mutta ei liian vaikeaa" matematiikkaa.
Kaavahan on kokonaisuutenaan ja ulkonäöltään kammottavan kompleksi. Mutta kompleksisuuden takana on oikeastaan aika ovela temppu. Kun kuvion pirtää, huomaa että kuviossa on suoria viivoja, ympyröitä ja ellipsejä. Niistä osa on vain piilotettu. Esimerkiksi Batmanlogin siipien "kärjet" on piirretty ellipsillä, josta näkyy vain osa. Muuta osaa ei piirretä. Ja batman equationin hienous onkin siinä, että se ei ole "piirrä apuviivat ja kumita" -tehtävä. Se todella jättää ne tyhjät osat piirtämättä. Ja tämä tehdään siten, että osassa kohdista kaavan ratkaisu muuttuu kompleksiluvuksi. Tavallisessa geometriassa vastaus on siis "mieletön" ja jätetään piirtämättä. - On hyvä huomata toinen yksityiskohta. Batman equation ei ole nimeltään batman formula. Moni voi ajatella, että tämä on vain mieltymyskäytäntö. Mutta tällä on oikeasti merkitystä. Kaavanpiirrolla on rajoitteita ja kokonaisuus on pakko tehdä osissa. Yhtälöitä ja funktioita koskevat eri määritelmät, ja se mikä on kiellettyä "batman formulalle" on mahdollista "batman equationille". Tosin teknisesti oikein tapa kuvata asia olisi kuvata kokonaisuutta nimellä "batman equations", monikossa, sillä funktioiden yhdisteleminen keskenään johtaa ikäviin matematiikan kieltämiin toimenpiteisiin ja tilanteisiin.
Batman, joka näyttää batmanilta koska se ponnistaa imaginäärilukujen sekaan, ja joka koostuu kompleksisista keskenään ristiriitaisista osista jotka on tehtävä erikseen ja vasta kokonaisuus näyttää mitenkään järkevältä. Nyt te tiedätte miksi tämä funktio on minulla facebookissa. Ajattelin ensin jättää kaiken tämän mysteeriksi, mutta sitten tajusin, että ketään tuskin kiinnostaa. On kenties jopa ilkeää tehdä etsivätehtäviä joiden ei kerro olevan etsivätehtäviä ihmisille jotka eivät ole etsivätehtävistä kiinnostuneet - ja repiä tästä tietämättömyydestä sitten peräti irti jotain huumoria. Siistimpää on kertoa.
Tunnisteet:
matematiikka,
meemi,
nörttiys,
oravan elämää,
supersankari,
tiedostaminen
Haidtaako tuo nyt?
Olen pitänyt melko pitkän tauon homoseksuaalisuusaiheesta. Viime päivinä olen hieman palannut siihen. Aihe on tuottanut syvää epätyytyväisyyttä. Sillä aihe on tylsä ja tympeä. Samat argumentit, puolin ja toisin, liikkuvat vuosia. Niissä ei tehdä innovointeja. Se on vähän kuin katsoisi seinän maalin halkeamista. Sitä voi tuijottaa pitkään ja mitään ei näy. Jossain vaiheessa saattaa tuntua että jotain tapahtuu, mutta ei. Ja sitten ottaa kameran, kuvaa halkeamaa vuoden ja katsoo pikakelauksella. Ja jos kelaus on riittävän nopea ja katsoo oikein tarkkaa niin voi huomata miten mitään ei tapahdu. Aiheesta keskustelu aivan kirjaimellisesti tappaa minut tylsyyteen.
Siksi minun täytyy, kuten niin monissa muissakin asioissa, täytyy viihdyttää itse itseni.
Kun katsoo sukupuolineutraalin avioliiton puolesta ja vastaan tehtyjä argumentteja, on hyvä katsoa minkä tyyppisiä tekstimassoja siinä kohtaa. Voimme esimerkiksi ottaa tästä verrokiksi "Napoleonin kompleksien" ja "Uskon puolesta" -blogin versiot. Teksteissä on yllättävä laatuero. ; Ensimmäinen on yhtä paljon perustellumpi ja vastapuolen koko argumenttiskaalaa ja sen perinteitä erittelevämpi kuin mitä se on humoristisempi. Jälkimmäinen taas näyttää yrittävän koota enemmänkin listan siitä "mitä pahinta lokaa ihmiset ovat heittäneet".
Tämä tuntuu olevan hyvin yleinen trendi. Ja siihen saattaa olla syitä. Yksi syy voi olla yllättävä. Nimittäin se, että valtaosa kaikesta keskustelusta on roskaa. Uskonnosta on sentään jäsentynyttä materiaalia ja tuttuja ja vakaita perinteitä. Näin ollen homoseksuaalien avioliittoa vastaan voi olla vaikeampi tehdä tämänlaisia koosteita. ; Argumentteja joutuu seulomaan kirjastojen sijasta keskustelupalstojen ryönästä. (Ja herratähden, mielenterveyteni on äärimmäisen lujilla kun katselen kristittyjen toilailuita sosiaalisessa mediassa. Jos minun pitäisi hankkia tietoni sieltä eikä kirjoista, olisin varmasti hermoraunio.)
Tässä kohden uskovaiset voivat ymmärtää yllättävänkin paljon. Jonathan Haidt on kuvastanut kuusi erilaista peruslähtökohtaa moraalille, (harm, fairness, liberty, loyalty, authority, purity) Ne ovat kaikissa kulttuureissa, mutta niiden tasapaino vaihtelee eri poliittisissa ryhmissä ja ideologioissa. Haidt on tutkinut asiaa ja tuloksena on se, että liberaalit pääosin antavat painoarvoa lähinnä ainoastaan kolmelle ensimmäiselle näistä, kun taas arvokonservatiivit tunnustavat näistä kaikki. Tästä seuraa se, että konservatiivit voivat tunnistaa liberaalien logiikan, kun taas liberaali helposti luo leimakirveenomaisia stereotyyppejä vastustajastaan.
1: Liberaalit tuntuvat hieman kärjistäen pitävän arvokonservatiiveja yleisesti empatiaan kyvyttöminä pahoina ihmisinä, koska heistä näyttää, että nämä eivät hyväksy sellaisia moraaliaksioomia, jotka heidän mielestään ovat itsestäänselviä, kuten yksilönvapaus. Ja samalla liberaali ei ymmärrä konservatiivin arvolausumia minkäänlaiseksi hyväksyttäväksi argumentiksi.
2: Kun konservatiivi viittaa auktoriteettiin, näkee liberaali tämän moraalittomana bashaajana, ja tämä tulkitaan huonon kautta. Konservatiivi taas ymmärtää toisen näkemyksen mutta ei hyväksy sitä. Hänestä esimerkiksi johonkin asiaan liitettyä pyhyyttä pitää erityisesti suojella.
Ero on siinä että liberaalin maailma on ikään kuin vain osa. Konservatiiveilla mallisto on laajempi. Toki Haidt ei arvota toista moraalisemmaksi kuin toista. Peruspremissien lähtökohtien lukumäärä ei ole kovin luotettava laadun mittari. Tämä on lähinnä ymmärtämistä koskeva piirre. Voidaan sanoa jopa seuraavalla tavalla ; Jos lähtökohdaksi otetaan että kaikille ihmisille moraalin tulee perustaa juuri tämän ihmisen malliin. Liberaali pyrkii kärsimyksen minimoimiselle ja reiluudelle. Kinan kohde onkin siis se, että jos auktoriteettia asetetaan arvoon reiluuden kustannuksella, on kyseessä erimielisyys jonka ratkaisu on petitio principii -rakenteella valitussa aksioomastossa itsessään. Näin ollen kumpikin kokee olevansa oikeassa ja toinen on väärässä.
Tämä tietysti ärsyttää konservatiiveja, jotka eivät halua että suvaitsevaisuus muuttuisi liberalismin synonyymiksi. Yhtä vähän liberaali haluaa että moraali olisi jokin uskonnon yksinomaisuus jonka ulkopuolella olisi vain arvotyhjiö. ; Tästä kaikesta on seurauksena se, että konservatiivien olisi pakko lopettaa sellaisista asioita puhuminen kuin "yhteinen hyvä". Konservatiivien samaa sukupuolta olevien avioliiton kritisoijien perustelut eivät tällöin pyri kaikkien hyvään vaan ne perustuvat sellaisten arvojen kunnioittamiseen kuin "perinteet" tai "pyhyys". Homoseksuaalien avioliiton kohdalla kysymys on liberaalista epäreilusta teosta suoraan toisten ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Uhri vain nähdään vähempiarvoiseksi kuin se mitä sillä saadaan.
"Esimerkiksi siten, että saarnatessani perinteisen avioliiton olevan ainoa oikea Jumalan hyväksymä perhemuoto, ja sukupuolineutraalin avioliiton olevan vahingollinen niin kirkolle kuin yhteiskunnalle, se tulkitaan yhteiskunnassa ennen pitkää kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan ja oikeuttani ilmaisunvapauteen aletaan rajoittaa uhkailemalla juridisilla toimenpiteillä tai nimittelemällä rasistiksi." Sama henkilö kun on puhumassa "arvotyhjiöstä" niin mielellään. Syynä on tietysti se, että konservatiivi kristitty määrittää moraalin Jumalan auktoriteetilla. Joka ei merkitse liberaaleille mitään. Kuitenkin vastapuolella on esimerkiksi Sam Harriksen kaltaisia ihmisiä joiden moraali sitoutuu ihmsien lajityypilliseksi käytökseksi. Joka taas on jotain joka toimii tieteessä - juuri vastaavantapaisella tarkastelulla Haidtkin sai irti niitä kulttuurista toiseen ihmisten kesken kunnioitettuja yleisiä moraaliaksioomia.
Haidtin maailma voi kuitenkin muuntua erikoiseen muotoon. Se näkyi "Paholaisen asianajajan" facebookpuolella. Siellä homoseksuaalien avioliittoa vastustava selitti, että Haidtin sinänsä todet huomiot vaikuttaisivat homoseksuaalisuuskeskustelussa. Tämä on mahdollinen tila. Mutta rehellisesti katsoen näyttää siltä, että homoseksuaalisuuskeskustelu on jonkinlainen syvä poikkeus. Argumentit ja perinteet nimenomaan osataan, ja niitä käsitellään niiden aksioomien koherenttiuden kautta nimenomaan sukupuolineutraalin avioliiton kannattajien puolella. Sen sijaan kovin syvää ymmärrystä ei ole sukupuolineutraalin avioliiton vastustajien puolella. ; Alkuun laittamani vertaileva linkkipari heijastaa tätä osaamiseroa varsin selvästi.
Olen itse käynyt läpi näitä argumentteja ja ne on luokiteltava kahteen päätyyppiin. Argumentteihin kuten perinneargumentti jossa ei ole oikeasti perustelevaa argumenttia, vaan jossa pelkästään vedotaan. Ja argumentteihin kuten luonnollisuuden ja hyödyn argumentti joka on sisäisesti ristiriitaisella tavalla sovellettu. ; Sama logiikka ei toimi yhtä tosilla premsseillä muualla. Näin ollen ei voida sanoa että jos homoseksuaalien avioliiton kannattaja sanoo että vastustajilla ei ole argumentteja, ei johdu siitä että nämä argumentoisivat jostain eri aksioomista käsin. Kun aksioomat ovat sisäisesti huonoja, ne ovat rikki itsessään. On aivan sama hyväksyykö nämä premissit vai ei. Tämä on sentään "miltei matikkaa". Kysymys ei ole siitä tuntuvatko moraaliaksioomat reiluilta.
1: Kyseessä olevat kysymykset kun ratkaistaan argumenttejen muiden premissien kautta premissi "steriilit ihmiset eivät lisäänny" on argumentti siinä missä "homoseksuaalit eivät lisäänny". Ja nämä eivät koske Haidtin arvoja. Nämä voidaan arvioida ja argumentti lakkaa olemasta herkkä valitulle maailmankuvalle.
2: Kysymys on siitä seuraako premisseistä johtopäätös.
3: Kysymys on siitä toimiiko vastaava logiikka muissa asioissa jotka ovat annettujen määritelmien piirissä, eli sovelletaanko logiikkaa reilusti ja koherentisti aina. Haidtin maailmassa kaksoisstandardi ei ole mitään mikä olisi reilua konservatiiville kuin liberaalillekaan.
Näen, että tässä taustalla on se, että kristillinen kulttuuri on muuttunut paljon. Se kuitenkin nojaa varsin vanhaan argumenttiperustaan. Augustinuksen luonnollinen etiikka on tapahtunut aikana jolloin hedelmättömyydestä ei tiedetty paljoa, ja jolloin masturbointi oli syntiä. Nykyisin kristityt eivät joko tuo näitä asioita poliittiseen keskusteluun, kun pitää priorisoida ja strategioida. Ja ennen kaikkea niitä ei pidetä niin huolestuttavina ja pahoina asioina. Augustinus on kuitenkin koherentisoinut argumentistonsa sen ajan kulttuuriin. Ja hän on tehnyt sen hyvin. Näin ollen argumenteissa on perinteen vihjaamia arvoasetelmia joita ei kannateta. Argumenttia ei hylätä siksi että se ei enää ole koherentti, vaan sitä käytetään vain domeenispesifisti eikä katsota laajasti ja moniaksioomaisesti ympäristöä. Tätä kautta katoaa iso kasa ymmärrystä. Tämä tarkoittaa sitä että laaja siveellisyyeettinen argumentisto on kerännyt "kiinalaisia kuiskauksia" ja latistunut pelkäksi homokysymykseksi, ja sitä ei sovelleta muissa asioissa. Eikä siksi kohdata niissä olevia ristiriitoja.
Latteuden voi kenties huomata tasa-arvoargumentista
Esimerkiksi voidaan ottaa jo aiemmin linkkaamani Pasi Turusen "Uskon puolella". Hän toki aloittaa reteästi "Erityisestiä sanojen ”tasa-arvo” ja ”avioliitto” lausuminen samassa lauseessa peräkkäin tuntuu muodostavan monille kuin ”loitsun”, jonka ajatellaan tekevän selvää kaikista vastaväitteistä ja syvällisemmän tarkastelun tarpeettomaksi. Käsitteiden ”avioliitto” ja ”tasa-arvo” merkitys on kuitenkin monilta hämärtynyt. Tunteisiin vetoavat lauseen mittaiset ”one-linerit” ohittavat siksi usein huolellisen ajattelun ja argumentoinnin." Tämä pitää varmasti paikkaansa jos asioita katsotaan internetin foorumeilla. (Ja miksi emme katsoisi?) Mutta tämänlaiseen tasoon jättäminen olisi latteaa.
Itse voisin korostaa sitä että jos joku kysyy että kannatatko tasa-arvoa, niin kysyy että mitä tämä tasa-arvo tarkoittaa. Tässä on hyvä mennä kysyjän ehdoilla. Jos toinen sanoo, että tasa-arvo tarkoittaa tätä, voi sanoa että tuon määritelmän mukaan ei kannata tasa-arvoa. Ja että tuo tasa-arvon määritelmä on huono (vaikka koska se tuottaa omituisia sivutuotteita jossain muualla ja näitä vain kohdellaan kaksoisstandardilla koska argumentti on rakennettu vain yhtä tiettyä agendaa varten).
Mutta Pasi Turusen viittaa tässä kuitenkin tiettyyn argumenttiperinteeseen. Ja se on hyvin erikoinen. Se tuntuu olevan tällä hetkellä muotia. "Avioliiton kannalta sukupuolella on merkitystä. Tasa-arvo toteutuu täysin silloin kun kaikilla miehillä ja naisilla on yhtäläinen oikeus mennä, avioliiton luonteen huomioon ottaen, keskenään naimisiin. Olisi moraalisesti väärin rajoittaa tätä oikeutta sellaisten seikkojen perusteella, jotka ovat avioliiton kannalta täysin epäolennaisia (kuten ihonväri). Mutta sukupuoli on olennainen tekijä. Se että osapuolet ovat vastakkaista sukupuolta on aina ollut avioliiton olennainen perusta. Ei pelkästään rakkaus." Tarkkaavainen toki huomaa tässä Haidtin korostamia konservativismiin liittyviä sävyjä. Mutta se, mitä se pohjimmiltaan tekee on erikoinen.
Turusen määrittämä laki on ollut tyypillistä kaikissa segregaatioissa. On oireellista huomata, että tämä tasa-arvoargumentti rakentuukin sen varaan, että jo aiemmin esimerkeiksi antamani selvästi rakenteeltaan virheelliset argumentit on ensin hyväksytty tosiksi. Kun niissä on vika, koko kokonaisuus kaatuu nurin kuin korttitalo.
Kun asia analysoidaan prosessina, voimme huomata että ensin tasa-arvo pitää määritellä jotta siitä saadaan tietty lopputulos. Tulokseksi annetaan yleisestä määritelmästä syvästi poikkeava tasa-arvon malli jossa on sisällä privilegiorakenne. Sen jälkeen todistetaan, että tämän määritelmän mukaan perinteinen avioliittomalli on tasa-arvoinen. Tämä on määrittelyä tavalla jossa mitä tahansa voi kutsua miksi tahansa ; Jos vaikka ihmisoikeudet määritellään sopivasti, homojen ihmisoikeuksia ei loukata. Kun avioliitto määritellään sopivasti, kaikki perustelun velvollisuus muusta määritelmästä siirtyy vastapuolelle. Pasi Turunen valittaa kuitenkin että vastapuoli kikkailee määritelmillä. Hänhän jyrähtää muualla "Millä perusteella se on vain termi? Voinko käyttää tuota termiä vaikka suhteestani työnantajaan? Tai voisinko käyttää "termiä" kuvaamaan kuntosalijäsenyyttä? Voinko kutsua suhdetta heinäseipään kanssa "avioliitoksi"? Heinäseivästähän se ei vahingoita mitenkään." Tämä vihjaa siihen että Pasi Turunen tunnistaa sen, että määritelmien sisältö ei ole yksilön määrittelyssä. (Sen lisäksi hän ei näytä osaavan kontekstoivan sitä mitä tarkoittaa jos joku sanoo hänelle, että avioliitto on vain termi. Tämä on selvä isku ns. sanakirja-argumenttia kohtaan. Avioliittoa kun pidetään monista oikeutettuna siten että asia tankataan, ei edes Raamatusta, vaan nykysuomen sanakirjasta. Aivan kuin lainsäädäntö, joka tässä on puheenaiheena, ei olisi vaikuttanut näiden sanakirjojen nykysisältöön. Sanakirjamäärittelyssä avioliitto "on nimenomaan vain käsite".) Ei ole analyyttistä että määritetään tasa-arvo omin omituisin ehdoin. Käsitteillä on denotaatiot ja konnotaatiot.
1: Hän tosin unohtaa myös sen että molempien halukkuutta vaaditaan yhä sekä homojen, heteroiden ja vastaavienkin parisuhteissa. Tämä epäanalogia murtaa hänen perustelunsa aika heikoksi. Tai sitten hän juttelee heinäseipäille ja saa näiltä vastaukseksi "Tahdon". No, tämä voisi selittää toisaalta ne juttelut Taivaan Isälle.
2: Toisaalta Turunen muuallakin tekee erikoisia vertaamisia ; Niissä on vahva reifikaation henki, abstraktit ja konkreettiset asiat sekoittuvat niissä toisikseen. Turusen analogioissa esimerkiksi esitetään käytännön tason este varsin abstraktiin, mahdollisesti kuviteltuun, esteeseen. Hän selittää että ei ole epätasa-arvoista jos miehille ei tehdä kohdunpoistoa koska miehillä ei ole kohtua. Kenties totta, mutta nähdäkseni jos homoseksuaalien avioliittolainmuutos menee läpi, ja sen mukaan toimitaan niin mikään luonnonlaki ei estä ruksia piirtymästä paperiin, hääjuhlien pitämistä tai mitään muutakaan vastaavaa. ; Tärkeämpi näkökulma onkin palata määrittelystä kunnolliseen tosiasiatasoon. Sillä pelkkä määritelmä voi olla analyyttinen, mutta se on silti saivartelua ; Presuppositionistiset keinot, joissa ensin valitaan johtopäätös ja sitten valitaan premissit tukemaan tätä on helppoa ja tällä voidaan saivarrella ja manipuloida mitä vain. Siksi on syytä katsoa mitä lain muutos tuo käytännössä. Turusen virhe onkin se, että hän sekoittaa sekoittaa kohdunpoistoesimerkissään määritelmällisyys ja käytännön niin, että avioliiton perinteinen määritelmä kuulostaa itsessään käytännön syyltä, mitä se ei tietenkään ole. Homomiehet eivät vaadi lupaa tulla raskaaksi! Vertaus on kaiken kaikkiaan niin huono, että ihmettelen miten sen laatija on valmistunut. Peruskoulusta.Itse asiassa Turusen sokeus on ällistyttävää. Tasa-arvolle on olemassa hyvä ja käytännöllinen määritelmä, ja "uuden lain ajajat" nojaavat juurikin noihin käytännöllisyyksiin puhuessaan tasa-arvosta, eivätkä suinkaan mielikuviin. Heillä on nimittäin se aivan suoraan esillä. Termillä tasa-arvo yritetään yhtenäistää saman tiiviin käsitteen alle ne käytännön tason epäkohdat, jotka uusi laki korjaisi. ; Turunen on kuitenkin kenties Haidtilaisessa sokeudessa tässä kohden. Hän on niin kapeakatseinen, että ei ymmärrä vastapuolen argumentteja ja lähtökohtia ja kutsuu niitä siksi haihatteluksi. ; Hänen harjoittamansa ennen uhkea perinne on domeenispesifioitunut yhden asian liikkeeksi, jossa näkökulma on kaventunut ja kaventunut sen sijaan että tulisi rikkaammaksi. Tämän voisi vielä ymmärtää, jos ne argumentit olisivat jotain muuta kuin rakenteellisesti huonoja.
Turusen teksti näyttää listalta jossa opetellaan huonojen analogioiden, eivalidien päättelyketjujen, kaksoisstandardien, ja muiden vastaavien huonon perustelun rakenteiden demonstrointiin. Tämä herättää mietteitä siitä ovatko ne listassa mainitut heitot jotain jotka on oikeasti otettu esille juuri siksi että ne olisivat mahdollisimman huonoja. Kunnioitettavassa filosofisessa ja älyllisessä hengessä yritetään etsiä parhaat argumentit ja esitellä ne perinteisiin ja vasta-argumentteihinsa sidottuina.
Huonojen esittely on vain osa jotain herjauskampanjaa. Jotain sellaista jossa Haidtin huomiot konservatiiveista latistetaan "liberaalien ominaisuuksiksi". Ja tämän jälkeen ei tarvitse argumentoida asiasta, kun voidaan selittää että argumentit ovat olemassa ja että liberaalit eivät ymmärrä sitä koska ovat liberaaleja. Tämä on ad hominemia, puhutaan keskustelijoista argumenttien sijaan. (Oikein on haukkua argumentit ja sen jälkeen kutsua niiden kyhääjää idiootiksi. Väärin on haukkua vastapuolta idiootiksi ja määritellä heidän argumenttinsa huonoiksi siksi että niiden laatija on sellainen. Näin on väärin tehdä jopa silloin kun kirjoittaja on todella idiootti.) ; Haidtin huomio on tilastollinen ja sen yleistäminen on yhtä väärin kuin selittäisi että ateistien täytyy olla oikeassa siksi että heillä on tutkitusti keskimäärin suurempi älykkyysosamäärä. Silti suuri osa kristityistä on fiksumpia kuin ateistit, sillä keskiarvossa on aina variaatiota ; Kysymys on siitä kummalla puolella fiksuja tai ääliöitä on enemmän, ei siitä että tämä olisi koko liikkeen jokin irrottamaton ominaisuus.
Kirjoittajaa Haidtaa lisäksi se, että hän on konservatiivi. On toki selvää että liberaalit pitävät homoseksuaalien avioliittoa oman liikkeensä tunnusmerkkinä, ja suvaitsevaisuusasiassa jonain joka erottaa heidät suvaitsemattomista konservatiiveista. Ja on selvää että kolmannen aallon feministit ovat ottaneet homoseksuaalisuuskysymyksen erityisen rakkaaksi omaksi agendakseen. Aiheessa on kuitenkin kirjoa ja homoseksuaalien avioliiton puolustamista ei voi johtaa siihen että olisi liberaali, kolmannen aallon feministi tai vastaavaa. Yhteys ei ole "kahteen suuntaan". Ja se on kategoriavirheenä sama kuin selittäisi että kun koira on eläin, ja tuo naukuva karvakasa on myös eläin, on Missemme pakko olla senkin koira. Konservatiivina olen Haidtin maailmassa tietyllä puolella karttaa. Kysymys ei ole pelkästään puolesta. Mutta tästä valittaminen ei oikein sovi tähän blogaukseen tämän tarkemmin.
Siksi minun täytyy, kuten niin monissa muissakin asioissa, täytyy viihdyttää itse itseni.
Kun katsoo sukupuolineutraalin avioliiton puolesta ja vastaan tehtyjä argumentteja, on hyvä katsoa minkä tyyppisiä tekstimassoja siinä kohtaa. Voimme esimerkiksi ottaa tästä verrokiksi "Napoleonin kompleksien" ja "Uskon puolesta" -blogin versiot. Teksteissä on yllättävä laatuero. ; Ensimmäinen on yhtä paljon perustellumpi ja vastapuolen koko argumenttiskaalaa ja sen perinteitä erittelevämpi kuin mitä se on humoristisempi. Jälkimmäinen taas näyttää yrittävän koota enemmänkin listan siitä "mitä pahinta lokaa ihmiset ovat heittäneet".
Tämä tuntuu olevan hyvin yleinen trendi. Ja siihen saattaa olla syitä. Yksi syy voi olla yllättävä. Nimittäin se, että valtaosa kaikesta keskustelusta on roskaa. Uskonnosta on sentään jäsentynyttä materiaalia ja tuttuja ja vakaita perinteitä. Näin ollen homoseksuaalien avioliittoa vastaan voi olla vaikeampi tehdä tämänlaisia koosteita. ; Argumentteja joutuu seulomaan kirjastojen sijasta keskustelupalstojen ryönästä. (Ja herratähden, mielenterveyteni on äärimmäisen lujilla kun katselen kristittyjen toilailuita sosiaalisessa mediassa. Jos minun pitäisi hankkia tietoni sieltä eikä kirjoista, olisin varmasti hermoraunio.)
Tässä kohden uskovaiset voivat ymmärtää yllättävänkin paljon. Jonathan Haidt on kuvastanut kuusi erilaista peruslähtökohtaa moraalille, (harm, fairness, liberty, loyalty, authority, purity) Ne ovat kaikissa kulttuureissa, mutta niiden tasapaino vaihtelee eri poliittisissa ryhmissä ja ideologioissa. Haidt on tutkinut asiaa ja tuloksena on se, että liberaalit pääosin antavat painoarvoa lähinnä ainoastaan kolmelle ensimmäiselle näistä, kun taas arvokonservatiivit tunnustavat näistä kaikki. Tästä seuraa se, että konservatiivit voivat tunnistaa liberaalien logiikan, kun taas liberaali helposti luo leimakirveenomaisia stereotyyppejä vastustajastaan.
1: Liberaalit tuntuvat hieman kärjistäen pitävän arvokonservatiiveja yleisesti empatiaan kyvyttöminä pahoina ihmisinä, koska heistä näyttää, että nämä eivät hyväksy sellaisia moraaliaksioomia, jotka heidän mielestään ovat itsestäänselviä, kuten yksilönvapaus. Ja samalla liberaali ei ymmärrä konservatiivin arvolausumia minkäänlaiseksi hyväksyttäväksi argumentiksi.
2: Kun konservatiivi viittaa auktoriteettiin, näkee liberaali tämän moraalittomana bashaajana, ja tämä tulkitaan huonon kautta. Konservatiivi taas ymmärtää toisen näkemyksen mutta ei hyväksy sitä. Hänestä esimerkiksi johonkin asiaan liitettyä pyhyyttä pitää erityisesti suojella.
Ero on siinä että liberaalin maailma on ikään kuin vain osa. Konservatiiveilla mallisto on laajempi. Toki Haidt ei arvota toista moraalisemmaksi kuin toista. Peruspremissien lähtökohtien lukumäärä ei ole kovin luotettava laadun mittari. Tämä on lähinnä ymmärtämistä koskeva piirre. Voidaan sanoa jopa seuraavalla tavalla ; Jos lähtökohdaksi otetaan että kaikille ihmisille moraalin tulee perustaa juuri tämän ihmisen malliin. Liberaali pyrkii kärsimyksen minimoimiselle ja reiluudelle. Kinan kohde onkin siis se, että jos auktoriteettia asetetaan arvoon reiluuden kustannuksella, on kyseessä erimielisyys jonka ratkaisu on petitio principii -rakenteella valitussa aksioomastossa itsessään. Näin ollen kumpikin kokee olevansa oikeassa ja toinen on väärässä.
Tämä tietysti ärsyttää konservatiiveja, jotka eivät halua että suvaitsevaisuus muuttuisi liberalismin synonyymiksi. Yhtä vähän liberaali haluaa että moraali olisi jokin uskonnon yksinomaisuus jonka ulkopuolella olisi vain arvotyhjiö. ; Tästä kaikesta on seurauksena se, että konservatiivien olisi pakko lopettaa sellaisista asioita puhuminen kuin "yhteinen hyvä". Konservatiivien samaa sukupuolta olevien avioliiton kritisoijien perustelut eivät tällöin pyri kaikkien hyvään vaan ne perustuvat sellaisten arvojen kunnioittamiseen kuin "perinteet" tai "pyhyys". Homoseksuaalien avioliiton kohdalla kysymys on liberaalista epäreilusta teosta suoraan toisten ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Uhri vain nähdään vähempiarvoiseksi kuin se mitä sillä saadaan.
"Esimerkiksi siten, että saarnatessani perinteisen avioliiton olevan ainoa oikea Jumalan hyväksymä perhemuoto, ja sukupuolineutraalin avioliiton olevan vahingollinen niin kirkolle kuin yhteiskunnalle, se tulkitaan yhteiskunnassa ennen pitkää kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan ja oikeuttani ilmaisunvapauteen aletaan rajoittaa uhkailemalla juridisilla toimenpiteillä tai nimittelemällä rasistiksi." Sama henkilö kun on puhumassa "arvotyhjiöstä" niin mielellään. Syynä on tietysti se, että konservatiivi kristitty määrittää moraalin Jumalan auktoriteetilla. Joka ei merkitse liberaaleille mitään. Kuitenkin vastapuolella on esimerkiksi Sam Harriksen kaltaisia ihmisiä joiden moraali sitoutuu ihmsien lajityypilliseksi käytökseksi. Joka taas on jotain joka toimii tieteessä - juuri vastaavantapaisella tarkastelulla Haidtkin sai irti niitä kulttuurista toiseen ihmisten kesken kunnioitettuja yleisiä moraaliaksioomia.
Haidtin maailma voi kuitenkin muuntua erikoiseen muotoon. Se näkyi "Paholaisen asianajajan" facebookpuolella. Siellä homoseksuaalien avioliittoa vastustava selitti, että Haidtin sinänsä todet huomiot vaikuttaisivat homoseksuaalisuuskeskustelussa. Tämä on mahdollinen tila. Mutta rehellisesti katsoen näyttää siltä, että homoseksuaalisuuskeskustelu on jonkinlainen syvä poikkeus. Argumentit ja perinteet nimenomaan osataan, ja niitä käsitellään niiden aksioomien koherenttiuden kautta nimenomaan sukupuolineutraalin avioliiton kannattajien puolella. Sen sijaan kovin syvää ymmärrystä ei ole sukupuolineutraalin avioliiton vastustajien puolella. ; Alkuun laittamani vertaileva linkkipari heijastaa tätä osaamiseroa varsin selvästi.
Olen itse käynyt läpi näitä argumentteja ja ne on luokiteltava kahteen päätyyppiin. Argumentteihin kuten perinneargumentti jossa ei ole oikeasti perustelevaa argumenttia, vaan jossa pelkästään vedotaan. Ja argumentteihin kuten luonnollisuuden ja hyödyn argumentti joka on sisäisesti ristiriitaisella tavalla sovellettu. ; Sama logiikka ei toimi yhtä tosilla premsseillä muualla. Näin ollen ei voida sanoa että jos homoseksuaalien avioliiton kannattaja sanoo että vastustajilla ei ole argumentteja, ei johdu siitä että nämä argumentoisivat jostain eri aksioomista käsin. Kun aksioomat ovat sisäisesti huonoja, ne ovat rikki itsessään. On aivan sama hyväksyykö nämä premissit vai ei. Tämä on sentään "miltei matikkaa". Kysymys ei ole siitä tuntuvatko moraaliaksioomat reiluilta.
1: Kyseessä olevat kysymykset kun ratkaistaan argumenttejen muiden premissien kautta premissi "steriilit ihmiset eivät lisäänny" on argumentti siinä missä "homoseksuaalit eivät lisäänny". Ja nämä eivät koske Haidtin arvoja. Nämä voidaan arvioida ja argumentti lakkaa olemasta herkkä valitulle maailmankuvalle.
2: Kysymys on siitä seuraako premisseistä johtopäätös.
3: Kysymys on siitä toimiiko vastaava logiikka muissa asioissa jotka ovat annettujen määritelmien piirissä, eli sovelletaanko logiikkaa reilusti ja koherentisti aina. Haidtin maailmassa kaksoisstandardi ei ole mitään mikä olisi reilua konservatiiville kuin liberaalillekaan.
Näen, että tässä taustalla on se, että kristillinen kulttuuri on muuttunut paljon. Se kuitenkin nojaa varsin vanhaan argumenttiperustaan. Augustinuksen luonnollinen etiikka on tapahtunut aikana jolloin hedelmättömyydestä ei tiedetty paljoa, ja jolloin masturbointi oli syntiä. Nykyisin kristityt eivät joko tuo näitä asioita poliittiseen keskusteluun, kun pitää priorisoida ja strategioida. Ja ennen kaikkea niitä ei pidetä niin huolestuttavina ja pahoina asioina. Augustinus on kuitenkin koherentisoinut argumentistonsa sen ajan kulttuuriin. Ja hän on tehnyt sen hyvin. Näin ollen argumenteissa on perinteen vihjaamia arvoasetelmia joita ei kannateta. Argumenttia ei hylätä siksi että se ei enää ole koherentti, vaan sitä käytetään vain domeenispesifisti eikä katsota laajasti ja moniaksioomaisesti ympäristöä. Tätä kautta katoaa iso kasa ymmärrystä. Tämä tarkoittaa sitä että laaja siveellisyyeettinen argumentisto on kerännyt "kiinalaisia kuiskauksia" ja latistunut pelkäksi homokysymykseksi, ja sitä ei sovelleta muissa asioissa. Eikä siksi kohdata niissä olevia ristiriitoja.
Latteuden voi kenties huomata tasa-arvoargumentista
Esimerkiksi voidaan ottaa jo aiemmin linkkaamani Pasi Turusen "Uskon puolella". Hän toki aloittaa reteästi "Erityisestiä sanojen ”tasa-arvo” ja ”avioliitto” lausuminen samassa lauseessa peräkkäin tuntuu muodostavan monille kuin ”loitsun”, jonka ajatellaan tekevän selvää kaikista vastaväitteistä ja syvällisemmän tarkastelun tarpeettomaksi. Käsitteiden ”avioliitto” ja ”tasa-arvo” merkitys on kuitenkin monilta hämärtynyt. Tunteisiin vetoavat lauseen mittaiset ”one-linerit” ohittavat siksi usein huolellisen ajattelun ja argumentoinnin." Tämä pitää varmasti paikkaansa jos asioita katsotaan internetin foorumeilla. (Ja miksi emme katsoisi?) Mutta tämänlaiseen tasoon jättäminen olisi latteaa.
Itse voisin korostaa sitä että jos joku kysyy että kannatatko tasa-arvoa, niin kysyy että mitä tämä tasa-arvo tarkoittaa. Tässä on hyvä mennä kysyjän ehdoilla. Jos toinen sanoo, että tasa-arvo tarkoittaa tätä, voi sanoa että tuon määritelmän mukaan ei kannata tasa-arvoa. Ja että tuo tasa-arvon määritelmä on huono (vaikka koska se tuottaa omituisia sivutuotteita jossain muualla ja näitä vain kohdellaan kaksoisstandardilla koska argumentti on rakennettu vain yhtä tiettyä agendaa varten).
Mutta Pasi Turusen viittaa tässä kuitenkin tiettyyn argumenttiperinteeseen. Ja se on hyvin erikoinen. Se tuntuu olevan tällä hetkellä muotia. "Avioliiton kannalta sukupuolella on merkitystä. Tasa-arvo toteutuu täysin silloin kun kaikilla miehillä ja naisilla on yhtäläinen oikeus mennä, avioliiton luonteen huomioon ottaen, keskenään naimisiin. Olisi moraalisesti väärin rajoittaa tätä oikeutta sellaisten seikkojen perusteella, jotka ovat avioliiton kannalta täysin epäolennaisia (kuten ihonväri). Mutta sukupuoli on olennainen tekijä. Se että osapuolet ovat vastakkaista sukupuolta on aina ollut avioliiton olennainen perusta. Ei pelkästään rakkaus." Tarkkaavainen toki huomaa tässä Haidtin korostamia konservativismiin liittyviä sävyjä. Mutta se, mitä se pohjimmiltaan tekee on erikoinen.
Turusen määrittämä laki on ollut tyypillistä kaikissa segregaatioissa. On oireellista huomata, että tämä tasa-arvoargumentti rakentuukin sen varaan, että jo aiemmin esimerkeiksi antamani selvästi rakenteeltaan virheelliset argumentit on ensin hyväksytty tosiksi. Kun niissä on vika, koko kokonaisuus kaatuu nurin kuin korttitalo.
Kun asia analysoidaan prosessina, voimme huomata että ensin tasa-arvo pitää määritellä jotta siitä saadaan tietty lopputulos. Tulokseksi annetaan yleisestä määritelmästä syvästi poikkeava tasa-arvon malli jossa on sisällä privilegiorakenne. Sen jälkeen todistetaan, että tämän määritelmän mukaan perinteinen avioliittomalli on tasa-arvoinen. Tämä on määrittelyä tavalla jossa mitä tahansa voi kutsua miksi tahansa ; Jos vaikka ihmisoikeudet määritellään sopivasti, homojen ihmisoikeuksia ei loukata. Kun avioliitto määritellään sopivasti, kaikki perustelun velvollisuus muusta määritelmästä siirtyy vastapuolelle. Pasi Turunen valittaa kuitenkin että vastapuoli kikkailee määritelmillä. Hänhän jyrähtää muualla "Millä perusteella se on vain termi? Voinko käyttää tuota termiä vaikka suhteestani työnantajaan? Tai voisinko käyttää "termiä" kuvaamaan kuntosalijäsenyyttä? Voinko kutsua suhdetta heinäseipään kanssa "avioliitoksi"? Heinäseivästähän se ei vahingoita mitenkään." Tämä vihjaa siihen että Pasi Turunen tunnistaa sen, että määritelmien sisältö ei ole yksilön määrittelyssä. (Sen lisäksi hän ei näytä osaavan kontekstoivan sitä mitä tarkoittaa jos joku sanoo hänelle, että avioliitto on vain termi. Tämä on selvä isku ns. sanakirja-argumenttia kohtaan. Avioliittoa kun pidetään monista oikeutettuna siten että asia tankataan, ei edes Raamatusta, vaan nykysuomen sanakirjasta. Aivan kuin lainsäädäntö, joka tässä on puheenaiheena, ei olisi vaikuttanut näiden sanakirjojen nykysisältöön. Sanakirjamäärittelyssä avioliitto "on nimenomaan vain käsite".) Ei ole analyyttistä että määritetään tasa-arvo omin omituisin ehdoin. Käsitteillä on denotaatiot ja konnotaatiot.
1: Hän tosin unohtaa myös sen että molempien halukkuutta vaaditaan yhä sekä homojen, heteroiden ja vastaavienkin parisuhteissa. Tämä epäanalogia murtaa hänen perustelunsa aika heikoksi. Tai sitten hän juttelee heinäseipäille ja saa näiltä vastaukseksi "Tahdon". No, tämä voisi selittää toisaalta ne juttelut Taivaan Isälle.
2: Toisaalta Turunen muuallakin tekee erikoisia vertaamisia ; Niissä on vahva reifikaation henki, abstraktit ja konkreettiset asiat sekoittuvat niissä toisikseen. Turusen analogioissa esimerkiksi esitetään käytännön tason este varsin abstraktiin, mahdollisesti kuviteltuun, esteeseen. Hän selittää että ei ole epätasa-arvoista jos miehille ei tehdä kohdunpoistoa koska miehillä ei ole kohtua. Kenties totta, mutta nähdäkseni jos homoseksuaalien avioliittolainmuutos menee läpi, ja sen mukaan toimitaan niin mikään luonnonlaki ei estä ruksia piirtymästä paperiin, hääjuhlien pitämistä tai mitään muutakaan vastaavaa. ; Tärkeämpi näkökulma onkin palata määrittelystä kunnolliseen tosiasiatasoon. Sillä pelkkä määritelmä voi olla analyyttinen, mutta se on silti saivartelua ; Presuppositionistiset keinot, joissa ensin valitaan johtopäätös ja sitten valitaan premissit tukemaan tätä on helppoa ja tällä voidaan saivarrella ja manipuloida mitä vain. Siksi on syytä katsoa mitä lain muutos tuo käytännössä. Turusen virhe onkin se, että hän sekoittaa sekoittaa kohdunpoistoesimerkissään määritelmällisyys ja käytännön niin, että avioliiton perinteinen määritelmä kuulostaa itsessään käytännön syyltä, mitä se ei tietenkään ole. Homomiehet eivät vaadi lupaa tulla raskaaksi! Vertaus on kaiken kaikkiaan niin huono, että ihmettelen miten sen laatija on valmistunut. Peruskoulusta.Itse asiassa Turusen sokeus on ällistyttävää. Tasa-arvolle on olemassa hyvä ja käytännöllinen määritelmä, ja "uuden lain ajajat" nojaavat juurikin noihin käytännöllisyyksiin puhuessaan tasa-arvosta, eivätkä suinkaan mielikuviin. Heillä on nimittäin se aivan suoraan esillä. Termillä tasa-arvo yritetään yhtenäistää saman tiiviin käsitteen alle ne käytännön tason epäkohdat, jotka uusi laki korjaisi. ; Turunen on kuitenkin kenties Haidtilaisessa sokeudessa tässä kohden. Hän on niin kapeakatseinen, että ei ymmärrä vastapuolen argumentteja ja lähtökohtia ja kutsuu niitä siksi haihatteluksi. ; Hänen harjoittamansa ennen uhkea perinne on domeenispesifioitunut yhden asian liikkeeksi, jossa näkökulma on kaventunut ja kaventunut sen sijaan että tulisi rikkaammaksi. Tämän voisi vielä ymmärtää, jos ne argumentit olisivat jotain muuta kuin rakenteellisesti huonoja.
Turusen teksti näyttää listalta jossa opetellaan huonojen analogioiden, eivalidien päättelyketjujen, kaksoisstandardien, ja muiden vastaavien huonon perustelun rakenteiden demonstrointiin. Tämä herättää mietteitä siitä ovatko ne listassa mainitut heitot jotain jotka on oikeasti otettu esille juuri siksi että ne olisivat mahdollisimman huonoja. Kunnioitettavassa filosofisessa ja älyllisessä hengessä yritetään etsiä parhaat argumentit ja esitellä ne perinteisiin ja vasta-argumentteihinsa sidottuina.
Huonojen esittely on vain osa jotain herjauskampanjaa. Jotain sellaista jossa Haidtin huomiot konservatiiveista latistetaan "liberaalien ominaisuuksiksi". Ja tämän jälkeen ei tarvitse argumentoida asiasta, kun voidaan selittää että argumentit ovat olemassa ja että liberaalit eivät ymmärrä sitä koska ovat liberaaleja. Tämä on ad hominemia, puhutaan keskustelijoista argumenttien sijaan. (Oikein on haukkua argumentit ja sen jälkeen kutsua niiden kyhääjää idiootiksi. Väärin on haukkua vastapuolta idiootiksi ja määritellä heidän argumenttinsa huonoiksi siksi että niiden laatija on sellainen. Näin on väärin tehdä jopa silloin kun kirjoittaja on todella idiootti.) ; Haidtin huomio on tilastollinen ja sen yleistäminen on yhtä väärin kuin selittäisi että ateistien täytyy olla oikeassa siksi että heillä on tutkitusti keskimäärin suurempi älykkyysosamäärä. Silti suuri osa kristityistä on fiksumpia kuin ateistit, sillä keskiarvossa on aina variaatiota ; Kysymys on siitä kummalla puolella fiksuja tai ääliöitä on enemmän, ei siitä että tämä olisi koko liikkeen jokin irrottamaton ominaisuus.
Kirjoittajaa Haidtaa lisäksi se, että hän on konservatiivi. On toki selvää että liberaalit pitävät homoseksuaalien avioliittoa oman liikkeensä tunnusmerkkinä, ja suvaitsevaisuusasiassa jonain joka erottaa heidät suvaitsemattomista konservatiiveista. Ja on selvää että kolmannen aallon feministit ovat ottaneet homoseksuaalisuuskysymyksen erityisen rakkaaksi omaksi agendakseen. Aiheessa on kuitenkin kirjoa ja homoseksuaalien avioliiton puolustamista ei voi johtaa siihen että olisi liberaali, kolmannen aallon feministi tai vastaavaa. Yhteys ei ole "kahteen suuntaan". Ja se on kategoriavirheenä sama kuin selittäisi että kun koira on eläin, ja tuo naukuva karvakasa on myös eläin, on Missemme pakko olla senkin koira. Konservatiivina olen Haidtin maailmassa tietyllä puolella karttaa. Kysymys ei ole pelkästään puolesta. Mutta tästä valittaminen ei oikein sovi tähän blogaukseen tämän tarkemmin.
maanantai 27. tammikuuta 2014
Helvettiin koko filosofia!
Raapustin ylläolevan nopeasti työpaikan tauolla. Se kuvaa mielikuvaani filosofien Helvetistä, joka on jonkinlainen Platonin luolavertauksen muunnelma. Ajatus lähti liikkeelle jostain vähän latteammasta. Huvittelin ajatuksella Platonin elokuvateatterista. Mutta sitten mieleeni vilahti A. W. Yrjänä -sitaatti. Se, joka on puhekuplassa. Sitaatti on "vastaus" "kysymykseen" Jota oli kysytty monta vuotta sitten. Kysymys koski sitä oliko yhtye "harrasuskovainen", kuten osa on luokitellut. Tässä kuvassani viesti on toki oleellisen erilainen kuin se Yrjänän näky, johon tuo sitaatti liittyy. ; Ja rehellisesti sanoen se voi yhä olla Platonin elokuvateatteri.
Platonin elokuvateatterista tehnee helvetin siinä oleva kaikki. Siinä perusasenteena on se, että heijastumatkaan eivät tule "ulkoilmasta" vaan tunnetusta punapukuisesta hahmosta jonka analogisuudet Björn Wahlroosin kanssa ovat satunnaisia. Ulospääsytie on olemassa, mutta sekin on liian ahdas kulkea. Valo suuntautuu siten, että se ei tule luolan ovensuusta sisään. Kaikki on illuusiota ja kaikesta tiedetään että se on illuusiota.
Tämänlainen helvetinkokemus on varmasti pinnallisella tavalla syvä. Ja saadakseen kokemuksen siitä tarvitsee oikeastaan vain osallistua filosofian kokeisiin. Karkeasti ottaen ihmiset pitävät koulussa filosofiasta, paitsi kokeista. Sillä sen kokeet tuppaavat olemaan hyvin kummallisia. ; Ja oikeastaan jos osaa suhtautua kokeisiin oikein, ei Platonin elokuvateatterihelvetissä eläminen olisi kovin vaikeaa.
Ja filosofian kokeissa on jotain johon saatan jopa kyetä antamaan pieniä vihjeitä. Sellaisia joista on hyötyä, hyötyä joka yltää kenties jopa tuonpuoleiseen asti!
Tärkein asia on se, että kysymykset ovat usein hyvin määrätyllä tavalla kamalia. Sellaisella joka saattaa lamauttaa ujomman tai varovaisemman ihmisen. Jos joku laittaa esille kysymyksiä kuten "Ovatko ihmiset vain biologisia tietokoneita?" on ensimmäinen reaktio tyrmistys siitä että tuollaiseen vastaaminen on mahdotonta. Mahdoton kuuluukin tässä oleelliseen ymmärryspakkiin. Nimittäin jokainen koekysymyksen laatija itse asiassa tietää että se on mahdotonta. ; Kysymys on itse asiassa jotain joka ei vaadi vastaamista sanan vahvimmassa mielessä. Kysymyksen tehtävänä on saada sinut käsittelemään tiettyä aihetta. Kun mahtipontisuusjärkytyksen kestää, kysymys latistuu helposti johonkin jossa kannattaa käsitellä tietoisuusasioita, esimerkiksi Searlen kiinalainen huone ja Chalmersin ns. hard problem kannattaa tuoda esiin tavalla joka osoittaa että tunnet ne. Niistä irtautumisen tai myötäilemisen on sitten vain oltava perusteltua - ja yleensä kannattaa kylvää viittauksia aiheesta käytyyn keskusteluun.
Koekysymys ei oikeasti mittaa kerrotko absoluuttisen totuuden vaan tietynlaisen yleissivistyksen, muistamisen ja ymmärtämisen näistä peruskonsepteista. Kysymys on yleensä siitä osaatko soveltaa. Ei siitä onko lopputulos Absoluuttinen Totuus. ; Ne on vain muotoiltu järkyttämään. Sillä osa "filosofian karismasta" tulee siitä illuusiosta että se miettii syviä ja vaikeita kysymyksiä. Tämä on tavallaan hämäystä ja kuplaa ja siksi kysymykset latistuvat helposti joksikin jota voi käsitellä. ; On vain osattava astua se askel järkytyksestä taaksepäin ja kyettävä sekä tiedostamaan että kestämään oman vastauksen vajavaisuus ja jonkinasteinen huonous. (Yleissivistystä taas saa hankittua lukemalla ja tekemällä. Nähdäkseni tämä on oikeastaan pelkkä ahkeruuskysymys. Jos kuvittelette oikoteitä tähän, niin niitä ei ole. Asioita voi helpottaa mutta ei sen enempää.)
Etenkin lukiotasoisessa filosofiassa luovuus on vähintään puolet huvista. Kysymyksissä toivotaan usein esimerkkejä (jopa silloin kun niitä ei erikseen pyydetä) ja onkin hyvä kirjoittaa erilaisien ajatuskokeiden avulla. On toki hyvä viitata tunnettuihin ajatuskokeisiin tavalla joka osoittaa, että olet ymmärtänyt ne. Mutta muutaman avainsanan muuttaminen ja ajatuskokeen idean soveltaminen johonkin omaan tekee kysymykseen vastaamisen mukavaksi. Itse asiassa näitä ajatuskokeita voi kehitellä jo ennakkoon. Ja jos koekysymys ei osu ihan niihin, niin olet sentään totuttanut itsesi siihen miten ajatuskokeita pyöritellän. ; Sen oppii harjoittelemalla. Hyvin tehty soveltaminen näyttää että olet lukenut "viralliset esimerkit", ymmärtänyt niiden merkitykset niin hyvin että osaat käyttää niissä esiteltyjä työkaluja. Jossain määrin filosofian voikin nähdä muuna kuin Totuudellisuutena. Sen voi nähdä kasana erilaisia työkaluja, joilla leikitään.
Toisaalta työkalut latistuvat usein käsitteiksi, sivistyssanoiksi. Niiden kohdalla nyrkkisääntö on seuraava ; (a) käytä niitä paljon (b) mutta käytä niitä oikein. Tämä on hyvin tärkeää. Sillä ensimmäinen osa näyttää että aineisto on tuttua. Mutta väärin käytetyt termit kertovat päinvastaisesta. Itse asiassa jos et ole aivan varma käsitteiden sisällöstä, kannattaa kertoa asia omin sanoin.
Kolmas asia koskee sitten jotain joka on luovuutta astetta haastavampi. Nimittäin originaalius. Tämä on nähdäkseni filosofian koekysymyksissä se suurin ongelma. Itse asiassa yleensä filosofian arvioinneissa se, että varastat jonkun toisen ajatuksen on huono asia, mutta jos varastat toisen ajatuksen ja esittelet tämän nimen, se osoittaa asiantuntemusta aiheesta. Kuitenkin jos onnistut esittämään jotain omaa, joka kuitenkin on hienostuneesti perusteltu, se on kenties se kaikista suurin onnistuminen. ; Kukaan nimittäin tuskin odottaa että ihminen säännönmukaisesti toisi esille jotain sellaista jonka kaltaista ei ole kuultu viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana.
Originaalius on hyvin vaikeaa - ja usein sekin on sidoksissa jonkinlaiseen perinteeseen. ; Esimerkiksi homoseksuaalisuuden monifunktionäkemykseni on jotain jota itse pidän originellina ajatuksena siinä mielessä että en ole törmännyt siihen siinä muodossa missään.
1: Samanaikaisesti se kuitenkin rakentuu vanhalle keskiaikaiselle teologialle. Originaalius johtuu siitä että homoseksuaalisuutta on perinteisesti vastustettu tällä teologialla ja siitä irtautuminen taas on kuvannut lähes kaikkea sitä modernia kulttuurivirtausta johon homoseksuaalien avioliiton puolustaminen on kuulunut. Se on siis "jonkinlaista kerettiläisyyttä" kaikille ; Sen tietyt argumentit ovat hyvin vakiintuneita ja sen käsitteissä ei ole mitään uutta, vain kokonaisuus on.
2: Aivan rehellisesti tunnustaen se ei ole oma mielipiteeni edes, mutta pidän siinä olevasta rakenteesta aika paljon. Ajatus on minulle elegantti mutta huvittava, jotain sellaista johon on hauskaa palata. Filosofia onkin jossain mielessä liiankin vahvasti leimautunut "mielipidekirjoitteluksi". Moni pitää kunnia-asianaan sitä että he esittävät vain sellaisia filosofisia argumentteja joiden oikeellisuudesta he ovat vakuuttuneita. Minusta riittää että se on "hyvin tehty". Jos tämä ehto täyttyy, sen ei tarvitse vakuuttaa muita eikä itseäsikään.
3: Ja silti jossain kaikertaa ajatus siitä että jos joku onkin kirjoittanut tästä asiasta johonkin. Ideoita pyöritellään niin paljon että se on tilastollisesti enemmän kuin todennäköistä. Originaalius tulee kuitenkin lähinnä jos se on tullakseen. Siihen asti kannattaa ponnistaa ja kikkailla muiden keksimillä asioilla. (Muut vähintään ymmärtävät sisällön.)
Nähdäkseni tämänlaisesta asenteesta on hyötyä filosofiankokeissa. Mutta minunkaltaisille ihmisille se on tärkeää myös arjessa. Sillä tunnetusti olen irtautunut ns. warrant -teologiasta. Siinä uskotaan että ihmisen aistit ovat ikään kuin Jumalan ohjelmoimat niin että näkisimme Totuuteen. Olen hyväksynyt tässä kohden Alvin Plantingan näkemyksen siitä että evoluutio tuottaa hengissä selviämistä eikä välttämättä totuudellista ajattelukykyä. Siinä mielessä minä olen aina - tai uskon aina olevani- jonkinlaisessa Platonin elokuvahelvetissä. Ja tiedättekö mitä - se tekee minusta hyvän elokuva -arvostelijan, sellaisen jolla on immersiivinen ote näytökseen. Ne kokemukset sentään ovat olemassa, kenties virtuaalisia tulkintoja hallusinaatoista hourailemisesta, mutta ne ovat olemassa. Harhoissa hörhöilijä voi tässä mielessä aina selittää että cogito ergo sum - sapere aude - carpe diem - Te audire non possum, musa sapientum fixa est in aure. Ja muita yleviä lauseita joiden sisältö latistuu jos ne mainitaan selkokielellä.
Platonin elokuvateatterista tehnee helvetin siinä oleva kaikki. Siinä perusasenteena on se, että heijastumatkaan eivät tule "ulkoilmasta" vaan tunnetusta punapukuisesta hahmosta jonka analogisuudet Björn Wahlroosin kanssa ovat satunnaisia. Ulospääsytie on olemassa, mutta sekin on liian ahdas kulkea. Valo suuntautuu siten, että se ei tule luolan ovensuusta sisään. Kaikki on illuusiota ja kaikesta tiedetään että se on illuusiota.
Tämänlainen helvetinkokemus on varmasti pinnallisella tavalla syvä. Ja saadakseen kokemuksen siitä tarvitsee oikeastaan vain osallistua filosofian kokeisiin. Karkeasti ottaen ihmiset pitävät koulussa filosofiasta, paitsi kokeista. Sillä sen kokeet tuppaavat olemaan hyvin kummallisia. ; Ja oikeastaan jos osaa suhtautua kokeisiin oikein, ei Platonin elokuvateatterihelvetissä eläminen olisi kovin vaikeaa.
Ja filosofian kokeissa on jotain johon saatan jopa kyetä antamaan pieniä vihjeitä. Sellaisia joista on hyötyä, hyötyä joka yltää kenties jopa tuonpuoleiseen asti!
Tärkein asia on se, että kysymykset ovat usein hyvin määrätyllä tavalla kamalia. Sellaisella joka saattaa lamauttaa ujomman tai varovaisemman ihmisen. Jos joku laittaa esille kysymyksiä kuten "Ovatko ihmiset vain biologisia tietokoneita?" on ensimmäinen reaktio tyrmistys siitä että tuollaiseen vastaaminen on mahdotonta. Mahdoton kuuluukin tässä oleelliseen ymmärryspakkiin. Nimittäin jokainen koekysymyksen laatija itse asiassa tietää että se on mahdotonta. ; Kysymys on itse asiassa jotain joka ei vaadi vastaamista sanan vahvimmassa mielessä. Kysymyksen tehtävänä on saada sinut käsittelemään tiettyä aihetta. Kun mahtipontisuusjärkytyksen kestää, kysymys latistuu helposti johonkin jossa kannattaa käsitellä tietoisuusasioita, esimerkiksi Searlen kiinalainen huone ja Chalmersin ns. hard problem kannattaa tuoda esiin tavalla joka osoittaa että tunnet ne. Niistä irtautumisen tai myötäilemisen on sitten vain oltava perusteltua - ja yleensä kannattaa kylvää viittauksia aiheesta käytyyn keskusteluun.
Koekysymys ei oikeasti mittaa kerrotko absoluuttisen totuuden vaan tietynlaisen yleissivistyksen, muistamisen ja ymmärtämisen näistä peruskonsepteista. Kysymys on yleensä siitä osaatko soveltaa. Ei siitä onko lopputulos Absoluuttinen Totuus. ; Ne on vain muotoiltu järkyttämään. Sillä osa "filosofian karismasta" tulee siitä illuusiosta että se miettii syviä ja vaikeita kysymyksiä. Tämä on tavallaan hämäystä ja kuplaa ja siksi kysymykset latistuvat helposti joksikin jota voi käsitellä. ; On vain osattava astua se askel järkytyksestä taaksepäin ja kyettävä sekä tiedostamaan että kestämään oman vastauksen vajavaisuus ja jonkinasteinen huonous. (Yleissivistystä taas saa hankittua lukemalla ja tekemällä. Nähdäkseni tämä on oikeastaan pelkkä ahkeruuskysymys. Jos kuvittelette oikoteitä tähän, niin niitä ei ole. Asioita voi helpottaa mutta ei sen enempää.)
Etenkin lukiotasoisessa filosofiassa luovuus on vähintään puolet huvista. Kysymyksissä toivotaan usein esimerkkejä (jopa silloin kun niitä ei erikseen pyydetä) ja onkin hyvä kirjoittaa erilaisien ajatuskokeiden avulla. On toki hyvä viitata tunnettuihin ajatuskokeisiin tavalla joka osoittaa, että olet ymmärtänyt ne. Mutta muutaman avainsanan muuttaminen ja ajatuskokeen idean soveltaminen johonkin omaan tekee kysymykseen vastaamisen mukavaksi. Itse asiassa näitä ajatuskokeita voi kehitellä jo ennakkoon. Ja jos koekysymys ei osu ihan niihin, niin olet sentään totuttanut itsesi siihen miten ajatuskokeita pyöritellän. ; Sen oppii harjoittelemalla. Hyvin tehty soveltaminen näyttää että olet lukenut "viralliset esimerkit", ymmärtänyt niiden merkitykset niin hyvin että osaat käyttää niissä esiteltyjä työkaluja. Jossain määrin filosofian voikin nähdä muuna kuin Totuudellisuutena. Sen voi nähdä kasana erilaisia työkaluja, joilla leikitään.
Toisaalta työkalut latistuvat usein käsitteiksi, sivistyssanoiksi. Niiden kohdalla nyrkkisääntö on seuraava ; (a) käytä niitä paljon (b) mutta käytä niitä oikein. Tämä on hyvin tärkeää. Sillä ensimmäinen osa näyttää että aineisto on tuttua. Mutta väärin käytetyt termit kertovat päinvastaisesta. Itse asiassa jos et ole aivan varma käsitteiden sisällöstä, kannattaa kertoa asia omin sanoin.
Kolmas asia koskee sitten jotain joka on luovuutta astetta haastavampi. Nimittäin originaalius. Tämä on nähdäkseni filosofian koekysymyksissä se suurin ongelma. Itse asiassa yleensä filosofian arvioinneissa se, että varastat jonkun toisen ajatuksen on huono asia, mutta jos varastat toisen ajatuksen ja esittelet tämän nimen, se osoittaa asiantuntemusta aiheesta. Kuitenkin jos onnistut esittämään jotain omaa, joka kuitenkin on hienostuneesti perusteltu, se on kenties se kaikista suurin onnistuminen. ; Kukaan nimittäin tuskin odottaa että ihminen säännönmukaisesti toisi esille jotain sellaista jonka kaltaista ei ole kuultu viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana.
Originaalius on hyvin vaikeaa - ja usein sekin on sidoksissa jonkinlaiseen perinteeseen. ; Esimerkiksi homoseksuaalisuuden monifunktionäkemykseni on jotain jota itse pidän originellina ajatuksena siinä mielessä että en ole törmännyt siihen siinä muodossa missään.
1: Samanaikaisesti se kuitenkin rakentuu vanhalle keskiaikaiselle teologialle. Originaalius johtuu siitä että homoseksuaalisuutta on perinteisesti vastustettu tällä teologialla ja siitä irtautuminen taas on kuvannut lähes kaikkea sitä modernia kulttuurivirtausta johon homoseksuaalien avioliiton puolustaminen on kuulunut. Se on siis "jonkinlaista kerettiläisyyttä" kaikille ; Sen tietyt argumentit ovat hyvin vakiintuneita ja sen käsitteissä ei ole mitään uutta, vain kokonaisuus on.
2: Aivan rehellisesti tunnustaen se ei ole oma mielipiteeni edes, mutta pidän siinä olevasta rakenteesta aika paljon. Ajatus on minulle elegantti mutta huvittava, jotain sellaista johon on hauskaa palata. Filosofia onkin jossain mielessä liiankin vahvasti leimautunut "mielipidekirjoitteluksi". Moni pitää kunnia-asianaan sitä että he esittävät vain sellaisia filosofisia argumentteja joiden oikeellisuudesta he ovat vakuuttuneita. Minusta riittää että se on "hyvin tehty". Jos tämä ehto täyttyy, sen ei tarvitse vakuuttaa muita eikä itseäsikään.
3: Ja silti jossain kaikertaa ajatus siitä että jos joku onkin kirjoittanut tästä asiasta johonkin. Ideoita pyöritellään niin paljon että se on tilastollisesti enemmän kuin todennäköistä. Originaalius tulee kuitenkin lähinnä jos se on tullakseen. Siihen asti kannattaa ponnistaa ja kikkailla muiden keksimillä asioilla. (Muut vähintään ymmärtävät sisällön.)
Nähdäkseni tämänlaisesta asenteesta on hyötyä filosofiankokeissa. Mutta minunkaltaisille ihmisille se on tärkeää myös arjessa. Sillä tunnetusti olen irtautunut ns. warrant -teologiasta. Siinä uskotaan että ihmisen aistit ovat ikään kuin Jumalan ohjelmoimat niin että näkisimme Totuuteen. Olen hyväksynyt tässä kohden Alvin Plantingan näkemyksen siitä että evoluutio tuottaa hengissä selviämistä eikä välttämättä totuudellista ajattelukykyä. Siinä mielessä minä olen aina - tai uskon aina olevani- jonkinlaisessa Platonin elokuvahelvetissä. Ja tiedättekö mitä - se tekee minusta hyvän elokuva -arvostelijan, sellaisen jolla on immersiivinen ote näytökseen. Ne kokemukset sentään ovat olemassa, kenties virtuaalisia tulkintoja hallusinaatoista hourailemisesta, mutta ne ovat olemassa. Harhoissa hörhöilijä voi tässä mielessä aina selittää että cogito ergo sum - sapere aude - carpe diem - Te audire non possum, musa sapientum fixa est in aure. Ja muita yleviä lauseita joiden sisältö latistuu jos ne mainitaan selkokielellä.
Tunnisteet:
ajatuskoe,
Chalmers,
filosofia,
immersio,
kiinalainen huone,
kysyminen,
luolavertaus,
luovuus,
Plantinga,
Platon,
Searle,
warrant,
yleissivistys,
Yrjänä.A
Multifunktionaalisuus, luonnollinen etiikka ja homoseksuaalisuuden oikeuttaminen
Joku kenties muistaa erään blogissani melko paljon luetuksi tulleen tekstin joka käsitteli sukupuolielinten käyttöä. Sen lähtökohta oli hyvin vanhoillinen, eli jo keskiajan teologiasta tuttu ajattelu luonnollisuudesta. Se otti myös aineksia Intelligent Designistä tutuista moderneimmista piirteistä joissa tarkastellaan funktioita ikään kuin Jumalan Suunnittelijan insinöörinäytteenä. Ja penis olisi jonkinlainen hilavitkutin, mahdollisesti hydrauliikka-alan insinöörin tekemä. Se myös minun argumentissani päätyi siihen että homoseksuaalisuus voisi olla hyväksyttävää, peräti luonnollista.
Olen aina silloin tällöin leikitellyt tämän ajatuksen ympärillä. Mielestäni rakentavinta on ollut korostaa sitä että funktiot ovat yleensä dispositioita. Eli jotain joka on potentiaali ja mahdollisuus, mutta jota ei usein aina toteuteta koko ajan. Mielestäni tämä on seksuaalisuuden kohdalla erityisen osuvaa, koska seksi ei ole kuin hengittäminen. ; Hengittämistä tapahtuu "käytännössä koko ajan" ja sitä ei ajatella juuri ikinä. Seksiä taas ajatellaan "käytännössä koko ajan" ja sitä ei kuitenkaan harrasteta juuri ikinä.
1: Tämä on tärkeää koska homoseksuaalien avioliittoon käytetty hedelmällisyysargumentti on siitä mielenkiintoinen että sitä ei sovelleta steriileihin aikuisiin. ; Itse olen joskus ihmetellyt miksi joku oikein tiukasti homovastainen ei vain ottaisi tätä huomiota vastaan ja toteaisi ykskantaan, että steriilien ja lisääntymisiän ylittäneiden ihmisten avioliitot pitäisikin mitätöidä. Logiikka tarjoaa tämän mahdollisuuden, mutta sitä ei sovelleta eikä juuri kukaan halua tätä. Kenties siksi, että se koetaan vääräksi. Kenties siksi, että tämän väittäminen marginalisoisi homoseksuaalisuuden vastustamisen hyvin pienen klikin asiaksi, kun taas homokeskustelun päätavoitteet ovat demokraattis-poliittisia joissa haetaan mahdollisimman suurta suosiota. Tai kenties nämä iskevät kättä tässä asiassa.
2: Tämä on tärkeää myös siltä kannalta, että funktioden käyttämättä jättäminen koskee myös selibaattia. Joka taas nähdään uskonnollisessa kontekstissa hyväksyttävänä vaikka siinä jää täsmälleen yhtä monta lasta syntymättä. Homojen kohdalla kuullaan toistuvasti siitä miten yhteiskunta tarvitsee lapsia jatkuakseen, mutta selibaatin elämäntapanaan valinneiden tai aseksuaalien kohdalla tätä huomautusta ei tule ; Molemmat ovat kuitenkin tilastollisesti melko pieni määrä koko väestöstä.
3: Toisaalta hyvin harva enää nykyään tuomitsee masturbointia. Toki kristityissä piireissä voi tämänlaista vastahankaisuutta olla, mutta nämä näkökohdat korostavat eroa muuhun yhteiskuntaan ja niiden ottaminen mukaan olisi poliitisesti tyhmähkö veto.
Dispositionäkökulma on jotain joka itse asiassa koskettaa myös itseäni, aivan heteroseksuaalisessa suhteessa. Meidän kohdalla on nimittäin tehty se, mikä huolestuttaa monia. Nykyisin lasten hankintaa lykätään tai jopa jätetään tietoisesti kokonaan väliin. Ehkäisy on tähän hyvin helppo, edullinen ja kätevä keino. Augustinolaisessa mielessä päädytään katoliseen linjaan jossa ehkäisy on synti. Voidaan kuitenkin ajatella että ehkäisyssä käytetään Jumalan lahjaksi antamia ominaisuuksia. Jumala on antanut seksiin myös nauttimisen lahjan. Lisääntyminen jätetään dispositionaalisesti väliin. Tämä on samanlaista funktion käyttämättä jättämistä kuin selibaatinkin kohdalla. Teko on siis perustaltaan passiivinen, eikä aktiivinen. Homoseksuaalisuudessakin käytetään joitain sukupuolielinten funktioita ja toisia jätetään käyttämättä.
Prima facial
Ylläoleva kepeähkö pohjustus voi olla tarpeen kun mietitään klassista ajatusta seksuaalisuudesta ja luonnollisuudesta. Koska maailma oli Jumalan luoma, oli niissä tieto siitä mikä oli funktion tarkoitus. (Mikä etäännyttää tämän ID -ajattelusta. Tosin moni ID:läinen ei tässä kohden välitä vaan ihan suoraa viittaavat tietävänsä mitä Suunnittelija on halunnut funktiolla. Tämä on jännittävää koska ID -teoreetikot aina toistaa että tämä ei ole mahdollista.) Tämä tekee siitä funktiosta normatiivisen.
Jos siis rakenteen X tehtävä oli tehdä Y:tä, niin se, että yrittää estää X tekemästä Ytä tai saa X tekemään Z:aa on prima facie väärin. Tämä on sitten muotoiltu homoseksuaalien avioliittoa vastaan juuri korostamalla lisääntymisen funktiota. Modernimmissa versioissa tätä on toki muotoiltu siten että on korostettu abstraktisti "hyvää" ja "ihmiselle luontaista" ja "ihmisen parhaaksi". Joka homoseksuaalisuuskeskustelussa on synnyttänyt alagenrejä joissa moralisoidaan ja nimitellään erimielisiä perversseiksi, joka selittää homo religiosus -ihmiskuvan ja siihen sidottujen seksuaalisuutta koskevien dogmistojen kautta erimieliset vammaisdiskurssiin ja sen jossa homoseksuaalisuus olisi peräti yhteiskunnalle tuhoisaa.
Sivistyssanoin naamioidussa versiossa tämä asenne toki muotoillaan siten,e ttä avioliitto yhdistää partnerit useilla eri tasoilla jotka kaikki vahvistavat toisiaan. On sosiaalinen taso joka vaatii eksklusiivista ja pysyvää rakkautta, on fyysinen taso jossa mies ja vaimo "tulevat yhdessä" lihaksi, ja on taso jossa perhe kasvaa ja on taso jossa liitto ei ole parisuhde, vaan suhde yhteisön edessä - ja jopa Jumalan kanssa.
Tässä korostuu usein "kaikki tai ei mitään" -henki. Tämä on hieman erikoista jos ajattelemme että jokainen näistä tasoista olisikin jonkinlainen Jumalan ohjelmoima funktio. Funktiot ovat dispositionaalisia. Ja elämässä hyvin harvoin törmää siihen että täydellinen kohtaisi todellisuuden. Käytännössä jokainen parisuhde on vajaa, vajain syin toteutettu. Seksikään ei aina toimi. Siksi olisikin hyvin erikoista kieltää muut kuin täydelliset suhteet.
Voimme varsin hyvin uskoa että homoseksuaalit kykenevät sosiaaliseen suhteeseen. Ja tiedetysti homomiehillä ja lesbonasilla on fysikaalinenkin puoli. (Ja jos joku pitää tätä perverssinä, on hyvä muistaa mitä kaikkea monien kekseliäiden heteroseksuaalien taloissa tapahtuu. Miettiä tuleeko heidän liittonsa kieltää tämän vuoksi vai ei.) Ja jos heitä verrataan "tarkoituksella ilman perheenlisäystä" oleviin, kuten vaikka meidän perheeseemme, voimme varsin helposti päätyä siihen että tosiasiassa jos homoseksuaalien suhde ei täyty riittävän monella tasolla, niin sitten valitettavasti meidän ja monien muidenkin heteroseksuaalisessa parisuhteessa olevien avioonmeno pitäisi kieltää ja jo legalisoidut avioliitot kenties purkaa.
Itse asissa tämä nostaa esille sen, että homoseksuaalien avioliittoa vastustetaan mutta sen argumentistoa ei sovelleta muualle kuin juuri tähän tiettyyn asiaan. Tämänlaatuinen domeenispesifisyys korostaa joko sitä että homoseksuaalien avioliiton vastustaminen on
1: Argumentistoltaan sisäisesti epäkoherenttia ja epä-älyllistä : Kaikille seksuaalisuuksille ei anneta samoja ehtoja vaan aivan selvästi halutaan lähinnä päättää miksi tämä homoseksuaalisuuskysymys on tietty ja sitten raavitaan presuppositionistisesti eteen mitä tahansa, riippumatta siitä miten se toimii muualla. Ja koska asia on itse asiassa hyvin moraaliton, se ei löydä kuin tälläisiä puutteellisia ja ristiriitaisia argumentistoja.
2: Tosiasiassa ajetaan yhä vanhaa Augustinoksen ajan näkemystä jossa lisääntyminen on ainut funktio, nauttiminen syntiä ja masturbointi itsesaastutusta. Jos haluaa tämänlaiselle kulmalle suosiota poliittisessa ilmapiirissä ja yhteiskunnan yleisessä arvomaailmassa niin toivotan onnea vaan. Lopputulos tiedetään jo nyt jos tilanne on tämä.
Sillä kumpi kohdista on se oleellinen ei ole oikeastaan minulle kovin kiinnostavaa. Homoseksuaalien avioliiton vastustajat ampuvat itseään jaloille - vai pitäisikö sanoa kasvoille - tässä asiassa.
Avioliiton ydinmehu ; Tyttö ja helmikaulanauha?
Me voimme kuvitella että meillä on seuraava argumentti:
P1: Avioliitto on "perustavasti hyvä". Se on monitasoinen naisen ja miehen välinen suhde johon kuuluu myös lisääntyminen.
P2: Samaa sukupuolta olevien seksissä ei voida lisääntyä.
J: Näin ollen homoseksuaalien avioliitto ei ole "perustavasti hyvä".
Tämä ei ole tietysti sama kuin väittäisi että samaa sukupuolta olevien avioliitto ei voisi olla sosiaalisesti hyväksytty tai jopa laillinen. Nämä vaatisivat lisäpremissejä. Kuten seuraavia konjugaatioita:
K1: Avioliitto kuuluu vain "perustavasti hyville".
KJ: Homoseksuaalien ei kuulu mennä avioliittoon.
Ilman konjunktioita argumenttia voisi pitää "suvaitsevana versiona" jossa korosteaan sitä että ei ole mitään homoja vastaan, vaan että perhe on täydellisimmillään tietyssä versiossa. Tässä hengessä voisi jopa sanoa että minun ja puolisoni parisuhde on "hyvä mutta ei täydellinen", eli sekään ei olisi "perustavasti hyvä" liitto.
Silti moni kokee että tämä olisi jotenkin epäreilu steriileille pariskunnille. Toki tässä voidaan korostaa sitä että nämä perheet kärsivät lapsettomuudesta, joten selvästi heillä on jonkinlainen kaipuu "perustavasti hyvään" perheeseen. Mutta monet "tietoisesti lapsettomat" sitten voivat loukkaantua kun heidän perhettään pilkataan. Jostain syystä lapsettomuus on arka asia ja moni "perustavasti hyvää" perhemallia edustava ajattelee että tuomitsemisen sijaan olisi hyvä olla lohduttava.
He joutuvat siis kohtaamaan jotain seuraavankaltaista:
P1: Jos avioliitto on "perustavasti hyvä", monitasoinen naisen ja miehen välinen suhde johon kuuluu myös lisääntyminen.
P2: Steriilien perheissä ei synny lapsia
J: Näin steriilien avioliitto ei ole "perustavasti hyvä"
K1: Avioliitto on vain "perustavasti hyville".
KJ: Avioliitto ei siis kuulu steriileille.
O1: Mutta kuitenkin steriilien avioliittoa pidetään arvokkaana, syvänä ja tärkeänä asiana, jolle avioliitto kuuluu.
Josta huomataan sisäinen ristiriita joka vaatii joidenkin premissejen poistamista. Vahviten uhan alla ei tietysti ole se, että steriilien perheissä ei synny lapsia ; Hedelmättömyys on kuitenkin lääketieteellinen tosiasia. Heikoilla on sen sijaan K1 ja P1. Siis joko avioliitto sopii muillekin eikä homoseksuaalienkaan avioliittoa voida näin torpata. Tai sitten "perustavasti hyvään" ei kuulukaan lisääntyminen. Kummassakin tapauksessa homoseksuaalisuus "painaa väkisin takaportista sisään".
Mikä on hupaisaa on se, että tässä argumentaatiossa steriilien avioliittoa ei olla kyseenalaistamassa homoseksuaalien avioliiton vastustajien puolella. Sen sijaan he ovat aivan oikeasti iskeneet hampaitaan siihen että steriiliys ei ole yksinkertainen asia. Ja että Jumalan ihme voi tehdä hedelmälliseksi vuosien turhan yrittämisen jälkeen. Kristitylle tämä on siis koettelemus joka pitää ottaa haasteena ja ateistille tämä on kehotus kääntyä uudelleensyntyneeksi kristityksi jolloin Herra ihmeenomaisesti paikkaa kivekset, ja kohtu lakkaa olemasta kuin rutikuiva aavikko. Tähän ei voi sanoa juuri mitään, paitsi se että keinot ja saivartelut ovat monet kun ihmisen maailmankuva on uhattuna. Assimilaation voima on ällistyttävä.
Akateemisista ihmisistä tähän löytyy astetta hienostuneempia versioita; Esimerkiksi Corvino on käyttänyt vertausta jossa on Einstein ja Bohr. He olivat keskustelleet fysiikan teoreettisista ongelmista jolloin heillä oli intellektuelli perustavanlaatuinen hyve, totuus. Älyllinen suhde oli aito ja kulki kohti syvää tyydytystä. Ja tämä päti vaikka lopullista tietoa ei voisikaan saada. Ja kenties he olivat jotenkin rajallisia. Ja näin steriilit parit jotka yrittävät saada lasta voivat olla luonnollisen hyvän seksuaalisuuden alla vaikka lasta ei tulisikaan. Tämänlainen on kenties tarpeen kun mietitään sitä, että lasta yritetään joskus kauankin. On siis paljon seksiä jossa ei ole seurauksena lisääntymistä, mutta tämän eteen on tehty kaikki.
Tämä on tietysti siitä miellyttävä argumentti, että sen piilossaolevissa implikaatioissa seksi loppuu vasta kun mies saa orgasmin, joka ei luonnollisestikaan voi tapahtua minnekään muualle kuin yhteen reikään. Rajoittuneisuudestaan huolimatta se tarkoittaa sitä, että seksiä pitää, poikkeuksetta, jatkaa siemensyöksyyn asti, joka on tietysti hyvin miellyttävää ja miehelle mieluista. Naiselle orgasmi ei tietysti - tai siis tässä kontekstissa "luonnollisesti" - ole yhtä tärkeä tai oleellinen. Kuitenkin samalla tämä argumentti on hyvin ... epätyydyttävä, koska
1: Sen ongelmana on se, että se kaatuu välittömästi jos pari tietää olevansa steriili. Jos naisen kohdusta esimerkiksi löytyy syöpä ja tämä joudutaan leikkaamaan pois. (Ja tunnetusti Jumalan ihmeet ovat monenlaiset, mutta hänellä on jotain erittäin pahasti hampaankolossa amputoituja vastaan.) Miesten kohdalla vastaan tulee erektiohäiriö, joka tietysti estää laukeamisen. Toki he eivät enää harrasta seksiä muutenkaan, mutta tämä on irrelevanttia ; Argumentissa ei ole eroteltu sitä saavatko homoseksuaalit mennä naimisiin jos lupaavat elää selibaatissa. Kuitenkin jos sinulla on erektiohäiriö, saat nykyään mennä naimisiin jos olet heteroseksuaali.
2: Toisaalta argumentin heikkoutena on myös se, että Corvino ylistää Einsteiniä ja Bohria, kahta miestä joiden luonnollisen ilmiselvästi hyvä ja monitasoinen suhde ei johtanut lisääntymiseen. Kenties homoseksuaalisuuskin voisi olla "perustavasti hyvä" jollain muulla tavalla? Ei selvästi ole yhtä ihanteellisuuden kaavaa, joten miksi ylipäätään pakottaa keskustelua sellaiseen.
Vedätkö velvollisuudesta ; kuivilta aviollisesti kelpaamattomaksi:
On erikoista, että seksuaalisuudesta puhuttaessa lisääntyminen on nostettu vahvasti esiin. Tässä saattaa olla takana toisenlainenkin historiallinen jäänne. Nimittäin vanhoillinen ajatus siitä voiko avioliitossa raiskata. Lisääntymistä korostavassa näkemyksessä kun helposti ohitetaan se, onko seksi ollut molempien osapuolien haluamaa.
Toki modernit versiot, kuten Corvinon argumentisto, korostavat asennetta. Ja tässäkohden se vihjaa suoraan että tämä vanha asenne ei ole oikein. Mutta se tuo itse asiassa esiin aivan uuden, joskin hyvin vähän käytetyn, argumentin. Nimittäin siihen, pitäisikö avioliitto kieltää niiltä ihmisiltä joiden mielestä avioseksi on naisen velvollisuus jossain määrin, ja että seksiä tulisi antaa puolison vuoksi vaikka ei yhtään huvittaisi. ; Heidän voidaan nähdä rikkovan avioliiton monitasoisessa ihanuudessa sosiaalista tasoa. Se on siis aivan yhtä luonnotonta ja perverssiä kuin homouskin. (Ja kyllähän tämäkin olisi tasa-arvoinen siinä mielessä että sama laki koskisi kaikkia. Saisi sitä mennä naimisiin heti kun ei olisi tuota mieltä. Mielipidettä voi vaihtaa ja eheytyä, jopa helpommin kuin homoseksuaalit Aslanissa.)
Loppukäteenyhteenveto:
Jos seksuaalisuutta pidetään monitasoisena, monipuolisena ja monifunktioisena, on pakko korostaa ajallisuutta. Usein ajatellaan että rakkaus on ikuista. Mutta sama ei koske erektioita. Funktioille on monesti luonnollista se, että niitä ei käytetä pitkään aikaan. Pora jolla porataan reikä seinään kerran vuodessa on pora joka hoitaa hommansa vaikka pölyttyisi lopun aikaa varaston hyllyllä. Samoin kaikkia toimintoja ei tarvitse käyttää koskaan. Pora on hyvä pora vaikka sen lisäosavempeleiden funktioista käytettäisiin hyväksi vain osaa.
Tätä korostaa se, että jos tästä luovutaan ja asiaa lähestytään eidispositionaaliselta kannalta, päädytään monenlaisiin omituisiin umpisolmuihin ja kaksoisstandardeihin. Argumentit eivät näytä koskevan kaikkea aihetta koskevaa vaan osuvan vain toisiin. Lisäksi se tuntuu ylikorostavan täydellisyydentavoittelua tavalla ja tasolla joka on arkielämälle ja sänkykamarille vierasta. Ja jopa sellaisella tasolla että sitä voitaisiin pitää kohtuuttomana.
Lisäksi huomiota herättää se, miten diskurssi tuntuu fiksoituneen. Lapsen saaminen ylikorostuu vähintään yhtä pahaksi ylilyöntistandardiksi kuin vähäpukeisuus "yliseksualisoidussa" kulttuurissa(mme). Kenties tämä yliseksualisoituminen näkyy siinäkin että perhe määritetään vain seksin seurauksen kautta.
Ja itse asiassa jopa romantikon voisi olla vaikeaa hyväksyä tätä seksifiksoituneen perhemallin täydellisyydentavoittelua. Sillä se on kuitenkin sellaista joka on hyvin altis onnettomuuksille, sattumalle ja muulle. Ikuinen, vakaa ja luotettava rakkaus ei voi toteutua sellaisessa tilassa jossa erektiohäiriön tai sukuelinten silpoutumisen tai kohtusyövän vuoksi suhteen ikuinen ja syvä arvo jotenkin mitätöityisi. Hyvin haurasta on se rakkaus, joka ei kestä ajatusta siitä että kieroutunut haltiatar ottaisi avioparin, ei muuttaisi muita attribuutteja paitsi toisen sukupuolielimet. Jos tässä sanoo "hyi" ja menisi pois, tiedämme miten syvällistä, kestävää, vakaata ja luotettavaa suhde voi olla, jos kaikki roikkuu yhdessä pienehkössä lihanpalassa. Tämänlaatuisessa suhteessa imeytyminen on pientä, eikä pureksittavaa jää niille jotka kaipaavat suurempaa ja syvempää liikehdintää suhteeseen.
Tuntuu että tämänlainen näkemys on niin ilmiselvästi väärä että sen on pakko olla jotenkin oleellisesti luonnotonta ja perustavaa luonnollista hyvää vastaan. Kansanäänestys ollee samaa mieltä, ja lajityypilliseksi asenteeksi väitetty seksuaalisuusmalli tuntuukin marginalisoituvan pienen klikin sisäiseksi pöhinäksi. Siellä ne pervoilee, keskenään, luonnottomat. Ovat niin pervoja, että löytänevät tästäkin tekstistä ties miten monta kaksimielisyyttä vaikka tämä on täysin siveä juttu!
Olen aina silloin tällöin leikitellyt tämän ajatuksen ympärillä. Mielestäni rakentavinta on ollut korostaa sitä että funktiot ovat yleensä dispositioita. Eli jotain joka on potentiaali ja mahdollisuus, mutta jota ei usein aina toteuteta koko ajan. Mielestäni tämä on seksuaalisuuden kohdalla erityisen osuvaa, koska seksi ei ole kuin hengittäminen. ; Hengittämistä tapahtuu "käytännössä koko ajan" ja sitä ei ajatella juuri ikinä. Seksiä taas ajatellaan "käytännössä koko ajan" ja sitä ei kuitenkaan harrasteta juuri ikinä.
1: Tämä on tärkeää koska homoseksuaalien avioliittoon käytetty hedelmällisyysargumentti on siitä mielenkiintoinen että sitä ei sovelleta steriileihin aikuisiin. ; Itse olen joskus ihmetellyt miksi joku oikein tiukasti homovastainen ei vain ottaisi tätä huomiota vastaan ja toteaisi ykskantaan, että steriilien ja lisääntymisiän ylittäneiden ihmisten avioliitot pitäisikin mitätöidä. Logiikka tarjoaa tämän mahdollisuuden, mutta sitä ei sovelleta eikä juuri kukaan halua tätä. Kenties siksi, että se koetaan vääräksi. Kenties siksi, että tämän väittäminen marginalisoisi homoseksuaalisuuden vastustamisen hyvin pienen klikin asiaksi, kun taas homokeskustelun päätavoitteet ovat demokraattis-poliittisia joissa haetaan mahdollisimman suurta suosiota. Tai kenties nämä iskevät kättä tässä asiassa.
2: Tämä on tärkeää myös siltä kannalta, että funktioden käyttämättä jättäminen koskee myös selibaattia. Joka taas nähdään uskonnollisessa kontekstissa hyväksyttävänä vaikka siinä jää täsmälleen yhtä monta lasta syntymättä. Homojen kohdalla kuullaan toistuvasti siitä miten yhteiskunta tarvitsee lapsia jatkuakseen, mutta selibaatin elämäntapanaan valinneiden tai aseksuaalien kohdalla tätä huomautusta ei tule ; Molemmat ovat kuitenkin tilastollisesti melko pieni määrä koko väestöstä.
3: Toisaalta hyvin harva enää nykyään tuomitsee masturbointia. Toki kristityissä piireissä voi tämänlaista vastahankaisuutta olla, mutta nämä näkökohdat korostavat eroa muuhun yhteiskuntaan ja niiden ottaminen mukaan olisi poliitisesti tyhmähkö veto.
Dispositionäkökulma on jotain joka itse asiassa koskettaa myös itseäni, aivan heteroseksuaalisessa suhteessa. Meidän kohdalla on nimittäin tehty se, mikä huolestuttaa monia. Nykyisin lasten hankintaa lykätään tai jopa jätetään tietoisesti kokonaan väliin. Ehkäisy on tähän hyvin helppo, edullinen ja kätevä keino. Augustinolaisessa mielessä päädytään katoliseen linjaan jossa ehkäisy on synti. Voidaan kuitenkin ajatella että ehkäisyssä käytetään Jumalan lahjaksi antamia ominaisuuksia. Jumala on antanut seksiin myös nauttimisen lahjan. Lisääntyminen jätetään dispositionaalisesti väliin. Tämä on samanlaista funktion käyttämättä jättämistä kuin selibaatinkin kohdalla. Teko on siis perustaltaan passiivinen, eikä aktiivinen. Homoseksuaalisuudessakin käytetään joitain sukupuolielinten funktioita ja toisia jätetään käyttämättä.
Prima facial
Ylläoleva kepeähkö pohjustus voi olla tarpeen kun mietitään klassista ajatusta seksuaalisuudesta ja luonnollisuudesta. Koska maailma oli Jumalan luoma, oli niissä tieto siitä mikä oli funktion tarkoitus. (Mikä etäännyttää tämän ID -ajattelusta. Tosin moni ID:läinen ei tässä kohden välitä vaan ihan suoraa viittaavat tietävänsä mitä Suunnittelija on halunnut funktiolla. Tämä on jännittävää koska ID -teoreetikot aina toistaa että tämä ei ole mahdollista.) Tämä tekee siitä funktiosta normatiivisen.
Jos siis rakenteen X tehtävä oli tehdä Y:tä, niin se, että yrittää estää X tekemästä Ytä tai saa X tekemään Z:aa on prima facie väärin. Tämä on sitten muotoiltu homoseksuaalien avioliittoa vastaan juuri korostamalla lisääntymisen funktiota. Modernimmissa versioissa tätä on toki muotoiltu siten että on korostettu abstraktisti "hyvää" ja "ihmiselle luontaista" ja "ihmisen parhaaksi". Joka homoseksuaalisuuskeskustelussa on synnyttänyt alagenrejä joissa moralisoidaan ja nimitellään erimielisiä perversseiksi, joka selittää homo religiosus -ihmiskuvan ja siihen sidottujen seksuaalisuutta koskevien dogmistojen kautta erimieliset vammaisdiskurssiin ja sen jossa homoseksuaalisuus olisi peräti yhteiskunnalle tuhoisaa.
Sivistyssanoin naamioidussa versiossa tämä asenne toki muotoillaan siten,e ttä avioliitto yhdistää partnerit useilla eri tasoilla jotka kaikki vahvistavat toisiaan. On sosiaalinen taso joka vaatii eksklusiivista ja pysyvää rakkautta, on fyysinen taso jossa mies ja vaimo "tulevat yhdessä" lihaksi, ja on taso jossa perhe kasvaa ja on taso jossa liitto ei ole parisuhde, vaan suhde yhteisön edessä - ja jopa Jumalan kanssa.
Tässä korostuu usein "kaikki tai ei mitään" -henki. Tämä on hieman erikoista jos ajattelemme että jokainen näistä tasoista olisikin jonkinlainen Jumalan ohjelmoima funktio. Funktiot ovat dispositionaalisia. Ja elämässä hyvin harvoin törmää siihen että täydellinen kohtaisi todellisuuden. Käytännössä jokainen parisuhde on vajaa, vajain syin toteutettu. Seksikään ei aina toimi. Siksi olisikin hyvin erikoista kieltää muut kuin täydelliset suhteet.
Voimme varsin hyvin uskoa että homoseksuaalit kykenevät sosiaaliseen suhteeseen. Ja tiedetysti homomiehillä ja lesbonasilla on fysikaalinenkin puoli. (Ja jos joku pitää tätä perverssinä, on hyvä muistaa mitä kaikkea monien kekseliäiden heteroseksuaalien taloissa tapahtuu. Miettiä tuleeko heidän liittonsa kieltää tämän vuoksi vai ei.) Ja jos heitä verrataan "tarkoituksella ilman perheenlisäystä" oleviin, kuten vaikka meidän perheeseemme, voimme varsin helposti päätyä siihen että tosiasiassa jos homoseksuaalien suhde ei täyty riittävän monella tasolla, niin sitten valitettavasti meidän ja monien muidenkin heteroseksuaalisessa parisuhteessa olevien avioonmeno pitäisi kieltää ja jo legalisoidut avioliitot kenties purkaa.
Itse asissa tämä nostaa esille sen, että homoseksuaalien avioliittoa vastustetaan mutta sen argumentistoa ei sovelleta muualle kuin juuri tähän tiettyyn asiaan. Tämänlaatuinen domeenispesifisyys korostaa joko sitä että homoseksuaalien avioliiton vastustaminen on
1: Argumentistoltaan sisäisesti epäkoherenttia ja epä-älyllistä : Kaikille seksuaalisuuksille ei anneta samoja ehtoja vaan aivan selvästi halutaan lähinnä päättää miksi tämä homoseksuaalisuuskysymys on tietty ja sitten raavitaan presuppositionistisesti eteen mitä tahansa, riippumatta siitä miten se toimii muualla. Ja koska asia on itse asiassa hyvin moraaliton, se ei löydä kuin tälläisiä puutteellisia ja ristiriitaisia argumentistoja.
2: Tosiasiassa ajetaan yhä vanhaa Augustinoksen ajan näkemystä jossa lisääntyminen on ainut funktio, nauttiminen syntiä ja masturbointi itsesaastutusta. Jos haluaa tämänlaiselle kulmalle suosiota poliittisessa ilmapiirissä ja yhteiskunnan yleisessä arvomaailmassa niin toivotan onnea vaan. Lopputulos tiedetään jo nyt jos tilanne on tämä.
Sillä kumpi kohdista on se oleellinen ei ole oikeastaan minulle kovin kiinnostavaa. Homoseksuaalien avioliiton vastustajat ampuvat itseään jaloille - vai pitäisikö sanoa kasvoille - tässä asiassa.
Avioliiton ydinmehu ; Tyttö ja helmikaulanauha?
Me voimme kuvitella että meillä on seuraava argumentti:
P1: Avioliitto on "perustavasti hyvä". Se on monitasoinen naisen ja miehen välinen suhde johon kuuluu myös lisääntyminen.
P2: Samaa sukupuolta olevien seksissä ei voida lisääntyä.
J: Näin ollen homoseksuaalien avioliitto ei ole "perustavasti hyvä".
Tämä ei ole tietysti sama kuin väittäisi että samaa sukupuolta olevien avioliitto ei voisi olla sosiaalisesti hyväksytty tai jopa laillinen. Nämä vaatisivat lisäpremissejä. Kuten seuraavia konjugaatioita:
K1: Avioliitto kuuluu vain "perustavasti hyville".
KJ: Homoseksuaalien ei kuulu mennä avioliittoon.
Ilman konjunktioita argumenttia voisi pitää "suvaitsevana versiona" jossa korosteaan sitä että ei ole mitään homoja vastaan, vaan että perhe on täydellisimmillään tietyssä versiossa. Tässä hengessä voisi jopa sanoa että minun ja puolisoni parisuhde on "hyvä mutta ei täydellinen", eli sekään ei olisi "perustavasti hyvä" liitto.
Silti moni kokee että tämä olisi jotenkin epäreilu steriileille pariskunnille. Toki tässä voidaan korostaa sitä että nämä perheet kärsivät lapsettomuudesta, joten selvästi heillä on jonkinlainen kaipuu "perustavasti hyvään" perheeseen. Mutta monet "tietoisesti lapsettomat" sitten voivat loukkaantua kun heidän perhettään pilkataan. Jostain syystä lapsettomuus on arka asia ja moni "perustavasti hyvää" perhemallia edustava ajattelee että tuomitsemisen sijaan olisi hyvä olla lohduttava.
He joutuvat siis kohtaamaan jotain seuraavankaltaista:
P1: Jos avioliitto on "perustavasti hyvä", monitasoinen naisen ja miehen välinen suhde johon kuuluu myös lisääntyminen.
P2: Steriilien perheissä ei synny lapsia
J: Näin steriilien avioliitto ei ole "perustavasti hyvä"
K1: Avioliitto on vain "perustavasti hyville".
KJ: Avioliitto ei siis kuulu steriileille.
O1: Mutta kuitenkin steriilien avioliittoa pidetään arvokkaana, syvänä ja tärkeänä asiana, jolle avioliitto kuuluu.
Josta huomataan sisäinen ristiriita joka vaatii joidenkin premissejen poistamista. Vahviten uhan alla ei tietysti ole se, että steriilien perheissä ei synny lapsia ; Hedelmättömyys on kuitenkin lääketieteellinen tosiasia. Heikoilla on sen sijaan K1 ja P1. Siis joko avioliitto sopii muillekin eikä homoseksuaalienkaan avioliittoa voida näin torpata. Tai sitten "perustavasti hyvään" ei kuulukaan lisääntyminen. Kummassakin tapauksessa homoseksuaalisuus "painaa väkisin takaportista sisään".
Mikä on hupaisaa on se, että tässä argumentaatiossa steriilien avioliittoa ei olla kyseenalaistamassa homoseksuaalien avioliiton vastustajien puolella. Sen sijaan he ovat aivan oikeasti iskeneet hampaitaan siihen että steriiliys ei ole yksinkertainen asia. Ja että Jumalan ihme voi tehdä hedelmälliseksi vuosien turhan yrittämisen jälkeen. Kristitylle tämä on siis koettelemus joka pitää ottaa haasteena ja ateistille tämä on kehotus kääntyä uudelleensyntyneeksi kristityksi jolloin Herra ihmeenomaisesti paikkaa kivekset, ja kohtu lakkaa olemasta kuin rutikuiva aavikko. Tähän ei voi sanoa juuri mitään, paitsi se että keinot ja saivartelut ovat monet kun ihmisen maailmankuva on uhattuna. Assimilaation voima on ällistyttävä.
Akateemisista ihmisistä tähän löytyy astetta hienostuneempia versioita; Esimerkiksi Corvino on käyttänyt vertausta jossa on Einstein ja Bohr. He olivat keskustelleet fysiikan teoreettisista ongelmista jolloin heillä oli intellektuelli perustavanlaatuinen hyve, totuus. Älyllinen suhde oli aito ja kulki kohti syvää tyydytystä. Ja tämä päti vaikka lopullista tietoa ei voisikaan saada. Ja kenties he olivat jotenkin rajallisia. Ja näin steriilit parit jotka yrittävät saada lasta voivat olla luonnollisen hyvän seksuaalisuuden alla vaikka lasta ei tulisikaan. Tämänlainen on kenties tarpeen kun mietitään sitä, että lasta yritetään joskus kauankin. On siis paljon seksiä jossa ei ole seurauksena lisääntymistä, mutta tämän eteen on tehty kaikki.
Tämä on tietysti siitä miellyttävä argumentti, että sen piilossaolevissa implikaatioissa seksi loppuu vasta kun mies saa orgasmin, joka ei luonnollisestikaan voi tapahtua minnekään muualle kuin yhteen reikään. Rajoittuneisuudestaan huolimatta se tarkoittaa sitä, että seksiä pitää, poikkeuksetta, jatkaa siemensyöksyyn asti, joka on tietysti hyvin miellyttävää ja miehelle mieluista. Naiselle orgasmi ei tietysti - tai siis tässä kontekstissa "luonnollisesti" - ole yhtä tärkeä tai oleellinen. Kuitenkin samalla tämä argumentti on hyvin ... epätyydyttävä, koska
1: Sen ongelmana on se, että se kaatuu välittömästi jos pari tietää olevansa steriili. Jos naisen kohdusta esimerkiksi löytyy syöpä ja tämä joudutaan leikkaamaan pois. (Ja tunnetusti Jumalan ihmeet ovat monenlaiset, mutta hänellä on jotain erittäin pahasti hampaankolossa amputoituja vastaan.) Miesten kohdalla vastaan tulee erektiohäiriö, joka tietysti estää laukeamisen. Toki he eivät enää harrasta seksiä muutenkaan, mutta tämä on irrelevanttia ; Argumentissa ei ole eroteltu sitä saavatko homoseksuaalit mennä naimisiin jos lupaavat elää selibaatissa. Kuitenkin jos sinulla on erektiohäiriö, saat nykyään mennä naimisiin jos olet heteroseksuaali.
2: Toisaalta argumentin heikkoutena on myös se, että Corvino ylistää Einsteiniä ja Bohria, kahta miestä joiden luonnollisen ilmiselvästi hyvä ja monitasoinen suhde ei johtanut lisääntymiseen. Kenties homoseksuaalisuuskin voisi olla "perustavasti hyvä" jollain muulla tavalla? Ei selvästi ole yhtä ihanteellisuuden kaavaa, joten miksi ylipäätään pakottaa keskustelua sellaiseen.
Vedätkö velvollisuudesta ; kuivilta aviollisesti kelpaamattomaksi:
On erikoista, että seksuaalisuudesta puhuttaessa lisääntyminen on nostettu vahvasti esiin. Tässä saattaa olla takana toisenlainenkin historiallinen jäänne. Nimittäin vanhoillinen ajatus siitä voiko avioliitossa raiskata. Lisääntymistä korostavassa näkemyksessä kun helposti ohitetaan se, onko seksi ollut molempien osapuolien haluamaa.
Toki modernit versiot, kuten Corvinon argumentisto, korostavat asennetta. Ja tässäkohden se vihjaa suoraan että tämä vanha asenne ei ole oikein. Mutta se tuo itse asiassa esiin aivan uuden, joskin hyvin vähän käytetyn, argumentin. Nimittäin siihen, pitäisikö avioliitto kieltää niiltä ihmisiltä joiden mielestä avioseksi on naisen velvollisuus jossain määrin, ja että seksiä tulisi antaa puolison vuoksi vaikka ei yhtään huvittaisi. ; Heidän voidaan nähdä rikkovan avioliiton monitasoisessa ihanuudessa sosiaalista tasoa. Se on siis aivan yhtä luonnotonta ja perverssiä kuin homouskin. (Ja kyllähän tämäkin olisi tasa-arvoinen siinä mielessä että sama laki koskisi kaikkia. Saisi sitä mennä naimisiin heti kun ei olisi tuota mieltä. Mielipidettä voi vaihtaa ja eheytyä, jopa helpommin kuin homoseksuaalit Aslanissa.)
Loppu
Jos seksuaalisuutta pidetään monitasoisena, monipuolisena ja monifunktioisena, on pakko korostaa ajallisuutta. Usein ajatellaan että rakkaus on ikuista. Mutta sama ei koske erektioita. Funktioille on monesti luonnollista se, että niitä ei käytetä pitkään aikaan. Pora jolla porataan reikä seinään kerran vuodessa on pora joka hoitaa hommansa vaikka pölyttyisi lopun aikaa varaston hyllyllä. Samoin kaikkia toimintoja ei tarvitse käyttää koskaan. Pora on hyvä pora vaikka sen lisäosavempeleiden funktioista käytettäisiin hyväksi vain osaa.
Tätä korostaa se, että jos tästä luovutaan ja asiaa lähestytään eidispositionaaliselta kannalta, päädytään monenlaisiin omituisiin umpisolmuihin ja kaksoisstandardeihin. Argumentit eivät näytä koskevan kaikkea aihetta koskevaa vaan osuvan vain toisiin. Lisäksi se tuntuu ylikorostavan täydellisyydentavoittelua tavalla ja tasolla joka on arkielämälle ja sänkykamarille vierasta. Ja jopa sellaisella tasolla että sitä voitaisiin pitää kohtuuttomana.
Lisäksi huomiota herättää se, miten diskurssi tuntuu fiksoituneen. Lapsen saaminen ylikorostuu vähintään yhtä pahaksi ylilyöntistandardiksi kuin vähäpukeisuus "yliseksualisoidussa" kulttuurissa(mme). Kenties tämä yliseksualisoituminen näkyy siinäkin että perhe määritetään vain seksin seurauksen kautta.
Ja itse asiassa jopa romantikon voisi olla vaikeaa hyväksyä tätä seksifiksoituneen perhemallin täydellisyydentavoittelua. Sillä se on kuitenkin sellaista joka on hyvin altis onnettomuuksille, sattumalle ja muulle. Ikuinen, vakaa ja luotettava rakkaus ei voi toteutua sellaisessa tilassa jossa erektiohäiriön tai sukuelinten silpoutumisen tai kohtusyövän vuoksi suhteen ikuinen ja syvä arvo jotenkin mitätöityisi. Hyvin haurasta on se rakkaus, joka ei kestä ajatusta siitä että kieroutunut haltiatar ottaisi avioparin, ei muuttaisi muita attribuutteja paitsi toisen sukupuolielimet. Jos tässä sanoo "hyi" ja menisi pois, tiedämme miten syvällistä, kestävää, vakaata ja luotettavaa suhde voi olla, jos kaikki roikkuu yhdessä pienehkössä lihanpalassa. Tämänlaatuisessa suhteessa imeytyminen on pientä, eikä pureksittavaa jää niille jotka kaipaavat suurempaa ja syvempää liikehdintää suhteeseen.
Tuntuu että tämänlainen näkemys on niin ilmiselvästi väärä että sen on pakko olla jotenkin oleellisesti luonnotonta ja perustavaa luonnollista hyvää vastaan. Kansanäänestys ollee samaa mieltä, ja lajityypilliseksi asenteeksi väitetty seksuaalisuusmalli tuntuukin marginalisoituvan pienen klikin sisäiseksi pöhinäksi. Siellä ne pervoilee, keskenään, luonnottomat. Ovat niin pervoja, että löytänevät tästäkin tekstistä ties miten monta kaksimielisyyttä vaikka tämä on täysin siveä juttu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)