Missing Think

"Mielestäni satanismi on saatananpalvontaa. Mitä järkeä muuten olisi käyttää juuri nimeä "satanismi", jos asialla ei todellisuudessa nähtäisi yliluonnolista ulottuvaisuutta? Levyn kirkkokin on nimeltään "Saatanan kirkko"! Pikemminkin tämä on nähtävissä sielunviholllisen tavanomaisena taktiikkana, missä asiat esitetään sekoittavasti, uskotellen, että satanismi muka olisi jotain vaaratonta, ihmisen hyvien ominaisuuksien esiin tuomista. Kovin läpinäkyvää! Jeesus Kristus on tullut tekemään tyhjäksi tällaiset saatanan juonet."
("Santtu")

Ylläoleva sitaatti huvitti minua eilen suunnattomasti. Toki tässä oli mukana voimakas ajatus siitä, onko tämänlaiselle lausumalle nauraminen enää jotain jota saa tehdä ; Lausuntoa antavat ihmiset kun ovat vähän helppoja maaleja huumorille. Vähän kuin Johanna Tukiainen, joka on sellainen että jos vain heittää ilmaan ajatuksen vitsistä, hän suorastaan juoksee aktiivisesti sitä päin. Päätin kuitenkin nauraa.

Sitten lakkasi naurattamasta. Kyseinen lausuma on toki idioottimainen. Mutta se on silti samanaikaisesti mainio esimerkki siitä mikä ero on reflektiolla ja perustelulla. (En nyt katso sitä että hän on kyvytön kirjoittamaan LaVeyn nimeä oikein. Sellaiseen tarttuminen olisi halpamaista grammarnatsiutta kun sisältö tulee kuitenkin ilmi.)

Lausuma on nimittäin ilmiselvästi reflektio mutta ei perustelu ; Santtu kuvaa melko tarkasti kuvauksen jossa on yhteys joka selvästi vakuuttaa hänet itsensä. Tämän perusteella hän sitten vetoaa muihin ihmisiin. Kuitenkaan hän ei tässä sinällään pedanttisen tarkassa ajatteluprosessinsa ilmituonnissa tee mitään joka ohjaisi muita tekemään niin. Toki pintatasolla voisi näyttää että hän olisi perustellut, asettanut argumentin. Mutta tämä on illuusio.

Rakenteellisesti kyseinen selitys nimittäin kiistää ideologian normit ja käytänteet ja katsoo pelkästään nimilappua. Logiikassa tämä tarkoittaa sitä että hän ei katso määritelmää vaan määritelmän nimilapuksi valittua merkkiyhdistelmää. Logiikassahan on kysymys siitä että katsotaan lauseiden rakennetta ; Olennaisena on konnektiivit ja muuttujaviittauksille ja vakioille annetaankin yleensä jopa abstrakteja nimiä kuten "A", "B" jne. Tämä vakioiden ja muuttujaviittausten abstrakti nimeäminen on mahdollista koska sillä tasolla ei ole merkitystä.

Olennaista on se, että jos premissit ovat tosia, ja operaatiot (AND/OR...) ovat määritellyt, siitä seuraa tiettyjä asioita. Logiikan voima on juuri siinä että jos "A":n korvaa sanalla "Perkele" tai "Kissa" tai "Kahvikuppi", niin jos premissit ovat yhtä todet, on perustelukin yhtä tosi. Santtu ei tätä tajua ja hän tuijottaa pelkästään määritelmän nimilappua sen sijaan että toimisi kuten kunnon argumentoija ja katsoisi määritelmän sisältöä ja perustelun rakennetta.

Heti kun hypähtää termin "nimilapun taakse" ja tajuaa että argumentti on hieman kuin hillopurkki, jossa etiketti ei kerro kaikkea, ja että perustelu on nimen omaan sitä että käydään maistamassa, huomaa mistä on kysymys ; LaVeyn ideologiassa ei ole selvästi sisällöllisesti ole kysymys saatananpalvonnasta. Se esittää että saatana on vertauskuva. Vertauskuvallisuus on hyvin tärkeää ; Se kontekstoi määritelmän. Kysymys on itse asiassa sen tajuamisesta, että vaikka Jeesus eräässä vertauksessaan puhuikin leivisköistä (raha) ja niiden maahan hautaamisesta ja niillä kaupankäymisestä, hän ei oikeasti tarkoittanut sitä että kristityn tulisi olla kaupankävijä, kauppamies ja muutenkin rahan perään. Jeesuksen vertaus ei ollut kannustus taseen ja voittojen maksimointiin. Se oli vertaus sananlevittämisestä. Leiviskä oli vakaumuksen symboli, eli ei konkreettinen vakaumus.

Maallisemman esimerkin tästä saa ottamalla Johnny Deppin saaman mediaongelman. "Santtu" on päättelyvirheineen samassa virheessä missä mediakin. Julkkisjuoruilijajurnalistit ohittivat kielikuvan "mediajulkisuus raiskaa" ja ottivat esiin aidon raiskaamisen. Tämän jälkeen he leikkivät että lausuma halveksi raiskattuja. Eihän muuten olisi järkeä käyttää kyseistä sanaa, jolla on tietty merkitys. Kontekstointi on tärkeää. Nimilappu sai liikaa huomiota, ja siitä vedettiin jotain jota siinä ei sisällöllisesti ollut. Tämä tarkoittaa sitä että juorujournalistit olivat typeriä ja pinnallisia.
1: Tämänlaiseen ajatteluvirheilyyn ajautuvien olisi kenties positiivista heittäytyä geenipoolin ulkopuolelle, se, että he eivät levittäisi suttuisia aivojen rakenteeseen ja toimintaan vaikuttavia geenejään olisi palvelus ihmiskunnalle.

LaVeyn valitsema nimitys johtuu oikeasti todennäköisesti aivan puhtaasta huomiohuoraamisesta. Provokatiivinen nimi lisää kiinnostusta. Mediajulkisuus tuo jäseniä ja tämä taas tuo mainetta ja varoja ideologian päämiehelle. Suoraan sanoen, strategia on toiminut.
1: Ja itse asiassa tästä tulee hieman samanlainen fiilis minkä Hotakainen kuvaa "Jumalan sana" -kirjassaan rokkarista nimeltä Evil. (s. 292) "Paha ei koskaan esittäydy, paha on piilossa, paha kytee. Hyvä on esillä, hyvyyteen kääriydytään ja hyvyyteen vedotaan. Rokkari hakee nimellään uskottavuutta, joka katoaa heti kun tuonlainen nimi otetaan käyttöön." ... (s. 296) "Evil on söpö, mutta hän ei tiedä sitä. Evil haluaisi olla rankka, mutta hänestä ei ole siihen. Evil on riippumaton ja marginaalinen taiteilija, joka on viimeksi antanut haastattelun maan suurimpaan aikakauslehteen, jonka kannessa hän seisoi vinossa ja sanoi viihtyvänsä keskiluokan ulottumattomissa. Evil on herttainen."

Satanismin ideologia kuitenkin sisällöllisesti korostaa yksilöä ja kiistää eksplisiittisesti kaiken yliluonnollisen. Ulkopuolisen voiman palvonta ei tule esiin myöskään ideologian sisällöstä. Itse asiassa satanismista saadaan saatananpalvontaa vain määritelmän sisällöt vaihtamalla ; Prosessi tässä on sama, jolla esimerkiksi juoksusta saa epäjumalan. Mikä tahansa jolla on arvo ja merkitys muuttuu Jumalaksi tai nimetään Pyhäksi, jolloin kyseessä on eräänlainen epäjumala ja tätä kautta juokseminen ja LaVeyn kristinuskosta poikkeava arvomaailma määrittyy saatananpalvonnaksi. Tämänlainen sanakikkailu on kuitenkin typerää. Pohjimmiltaan siinä nimittäin ohitetaan mitä toinen sanoo ja tarkoittaa, ja hänen sanomisensa sisältö määritellään uusiksi omien mieltymysten mukaan ja sitten väitetään että toinen tarkoittaa oikeasti tätä. Argumenttivirhelistauksessa tämänlainen arkikielessä "kusipäisenä ohipuhumisena" tunnetua ilmiötä kutsutaan asiallisemmalla nimellä olkiukko. Se on argumenttivirhe, ei perustelua vaan manipulaatiota, vetoamista.

Tämänlainen nimilappuun tuijottaminen saa voimansa abstraktiokyvyttömyydestä ; Pohjimmiltaan nimilapun sana tarkoittaa jossain jotakin, johon on liitetty konnotaatioita jotka välitetään sitten itse asiaan. Tämänlainen terminsiirtäminen on typerää (kuten yllä olen osoittanut). Silti se on uskonnollisissa piireissä hyvin paljon käytetty. Koska se vetoaa ihmisiin jotka eivät osaa erottaa reflektiota perustelusta ja vakaumusta varmistetuista tosiasioista tai tuntemuksia ja ennakkoluuloja havaitsemisesta.

Tätä kautta olen esimerkiksi kohdannut ihmisen joka oli sitä mieltä että nimi "missing link"/"puuttuva linkki" tarkoitti jo nimenä sitä, että evoluutio ei voi olla totta. Hänestä ihmisen ja apinan välimuotoja ei ole. Kuitenkin lehdistökin usein provokatiivisesti kutsuu uutta välimuotoa "puuttuvaksi linkiksi", koska termin sisältö ei ole se, mitä siinä olevissa sanoissa on. Jouduinkin ennen kreationistisen Lubenowin "Myytti apinaihmisestä" -kirjaa kamppailemaan sen kanssa että ihmiset väittivät että puuttuvia linkkejä ei ole. Tai että niitä on niin vähän että ne mahtuvat pöytälaatikkoon. Lubenow onneksi sattui tuossa kirjassa kuvaamaan määrää runsaaksi. Näin "puuttuva linkki" -määritelmän etikettiä sisällön sijasta tuijottaminen on jäänyt vähemmäksi.

Ja tietysti tämä nimeämisen kautta tehty ilmiö on olennaisena osana Intelligent Designiä. Esimerkiksi Dembskin tapa jaotella maailmaan perustuu siihen että hän määrittelee että on kolme osiota. Sattuma, Lainomaisuus ja Suunnittelu. Hän väittää että Suunnittelu on jotain joka jää kun kaksi muuta eliminoidaan. Hän, kuten kaikki ID -piirissä, kieltäytyvät virallisella tasolla puhumasta mekanismeista ja luonteesta. "Älykkyys" ei siis ole mikään määritelty sisältö, vaan nimilappu ; Emme esimerkiksi tiedä liittyykö siihen sellaisia asioita kuin "tietoisuus", "intentio"... Nämä asiat eivät ole mukana määritelmäsisältönä tai jontain joiden mukanaolo "Suunnittelu" -luokassa olisi pakosti läsnä. Näin ollen ajatus siitä että Suunnitteluun liittyisi mikään aktiivinen agentti johtuu siitä että termin nimeen on valittu sana, jolla on arkikäytössä tietty sisältö denotaatioineen ja konnotaatioineen. Ja nämä sitten salakuljetetaan koko ideologian ytimeen. Ja ihmiset eivät oikeasti huomaa tätä, koska yllättävän harva osaa erottaa reflektoimisen ja perustelun toisistaan. Manipulointi ja vetoaminen tuntuu monista samalta kuin todistaminen ja perustelu. Tämä on huolestuttavaa.

Signaalit

Uutisetkin osasivat kertoa siitä, miten robotit olivat oppineet kommunikoimaan täysin itse keksimällään kielellä. Tämä toi mieleeni hyvin paljon mielleyhtymiä jotka koskevat eritoten tietoisuutta, informaatiota ja merkitystä.

Kuten monet muistavat ja vielä useammat eivät ole onneksi asiasta edes tietoisua, olin joskus 1990 -luvun lopulla panpsykismin kannattaja. Tässä alkeishiukkasilla nähdään esitietoista luonnetta. Ilmiö on melko lähellä kvanttimystiikkaa, mutta lainaussuhde on onneksi niinpäin, että kvanttimystikot lainaavat panpsykistejä, eikä toiseen suuntaan. Näin voin säilyttää hivenen itsekunnioitustani. Taustalla on kehitelmä ajatuksista joita on esittänyt esimerkiksi Roger Penrose kirjassaan "Shadow of mind", jossa kvantti -ilmiöissä on samanlaisia ominaisuuksia kuin tietoisessa ajattelussa. Tätä voidaan tietysti lähestyä myös reduktionistisesti, jolloin korostuu mielen fysikaalisuus. Mutta panpsykismissä (siinä muodossa jossa itse sitä kannatin) esittää että alkeishiukkasilla on reaktiivinen tietoisuus, joskaan ei välttämättä persoonallisuutta tai varsinaista mieltä.

Juttuun "saa siltaa" myös muistamalla havaintojen filosofiaa. Tässä näkemyksessä korostuu havaitsemisen ja olemassaolon suhde. Voidaan kuvitella appelsiini, josta poistetaan ominaisuus ominaisuuden perään. Lopulta käteen ei jää mitään. Sillä emme havaitse appelsiiniä itsessään. Havaitsemme appelsiinista sen ominaisuuksia, vaikutuksia maailmaan. Esimerkiksi sen pinnasta heijastuneita fotoneita. Ja nekin havaitsemme siksi että syntyy muutos silmämme reseptoreissa. Tässä mielessä kaikki on epäsuoraa signaalia. Emme näe todellisuutta, vaan eräänlaisia reaktioita jotka toimivat signaaleina.

Luovuin tästä näkemyksestä, koska sain tietää H.P. Gricen näkemyksestä siitä mitä merkitys on. Hän jaotteli sen kahtia:
1: Luonnolliseen merkitykseen, joka on reaktioita. Syy-seuraussuhde aikaansaa jonkin muutoksen. Ja tätä voidaan pitää signaalina. Jostain inputista seuraa output, joten tilanteessa on reaktio. Tämän kutsuminen aistimiseksi ja tietoisuudeksi on kuitenkin hieman pitkä loikka.
2: Eiluonnolliseen merkitykseen, joka perustuu sovittuihin konventioihin. Voidaan puhua denotationaalisen semantiikan ytimessä olevasta lähestymistavasta ; "Koira" on mielivaltaiseen sopimukseen perustuva sopimus, jonka sisältö tulee vasta sopimisen jälkeen. Merkkijono samaan viitattavaan voisi olla toinenkin "Dog" on aivan yhtä oikea. - Ja kukapa tietää vaikka avaruusolennot valitsisivat sille merkkijonon "JDFiahgsd9"?

Toki näiden suhde ei ole eristeinen. Toki esimerkiksi Platonin ideamaailmassa merkitys on selvästi idea joka ei toteudu todellisuudessa. Kuitenkin voidaan ajatella että kuvaus ympyrästä on olemassa matemaatikoilla todellisuudessa, vaikka täydellistä ympyrää ei olekaan piirretty harpilla. Näin voidaan päästä esimerkiksi Brian Skyrmsin näkemykseen, jossa eiluonnollinen merkitys on konventioita jotka syntyvät luonnollisesti. Hänen mukaansa mielivaltaisesti voi syntyä signaalisysteemi. Ei voida selittää miksi signaalisysteemi on juuri senlainen kuin se on - se on hänelle hieman kuin kyselisi miksi juuri tuo rivi tuli lotossa eikä jokin muu ollut mahdollinen. Hän jakaakin merkityksen kahtia hieman eri nimillä : teoksessaan "Signals - Evolution, learning & information" hän esittää saman jaon hieman eri nimillä: ">"Distinction between conventional and non-conventional meaning. Conventional meaning is a variety of natural meaning. Natural dynamic processes -evolution and learning- create conventions." (Hän on varmasti tyytyväinen ajatukseni liikkeelle saaneista roboteista, joille arpoontui signaalisysteemi, jonka kautta ne voivat toimia ja tehdä kätevästi asioita. Tietoisiksi en robotteja sanoisi - olen luopunut antropomorfistisesta panpsykismistä ja sen johdannaisista.)

Tämän lisäksi voidaan nähdä jonkinlainen idealistinen näkemys merkityksestä. Arkijärjessä merkitys tuntuu usein suorastaan mystiseltä ominaisuudelta. Tämä näkyy esimerkiksi Lubenowin "Myytti apinaihmisestä" -kirjasta. Siinä hän moittii evoluutikoita näyttämällä esimerkkejä kirjurinhuumorista, jotka ovat kartografiassa tuttuja. Hän näyttää satunnaiselta merkkirykelmältä näyttävän jonon. Ja kertoo että vaikka moni hylkää merkityksen suoralta kädeltä, tosiasiassa se on paikannimi. Tämä perustuu oletukseen jonkinlaisestai transsendentistä ja ihmisten sopimuksesta ulkona olevasta merkityksestä, paremman puutteessa käytän tästä nimitystä geist -information. ~ Kun vakavasti otettavat filosofit, semantikot tai informaatiomatemaatikot eivät kannata sitä, sille ei ole vakiintunutta nimeä ja siksi sille pitää antaa nimi itse. Tämäkin on btw. denotationaalista semantiikkaa käytännössä. Et ennen ollut tiennyt sanasta, mutta nyt suomenkielinen kykenee ymmärtämään ainakin sinnepäin mitä tarkoitan sanalla.

Denotationaalisen semantiikan kautta on ilmiselvää miten Lubenow tekee tempun. Merkitys ei ole jotain jota voidaan havaita ilman tietoa konventiosta. Kun sopimusvarainen määrittely luo merkityksen, Lubenow ei ensin paljasta määrittelyä, haukkuu sen pohjalta niitä jotka eivät näe siinä merkitystä, ja tuo sitten inhimillisesti itse määrittelyn peliin. Geist -informaatioteorian kannattajan mukaan merkitys on ikään kuin lillinyt abstraktiona ennen kuin se on määritelty. Kertominen vain tuo tietoa tästä transsendentista todellisuudesta. Tämä on siis oikeastaan sanamagiaa. Symboli ja asia menevät yhteen syvemmin kuin sopimuksen kautta.
1: Moni tosin pitää tätä lapsellisena, esimerkiksi pieni lapsi ei erota kengän kuvaa oikeasta kengästä. Symbolin erottaminen asiasta on tärkeää. Kundera pitää peräti kypsyytenä sitä että kykenee vastustamaan symboleja. Ja vastustaminen taas vaatii asian symboliksi tajuamista.

Geist-informaatio näkyy muutenkin ; Konventiot ja systeemistä riippuvuus unohtuu. Tämän vuoksi esimerkiksi Chu-Carrollin on tarpeen kritisoida CSI -informaatiota seuraavalla tavalla: "The NFL theorems prove that average over all possible search landscapes, no search algorithm can outperform a random walk. The NFL theorems are true and correct - they're valid math, and they're even useful in the right setting. In fact, if you really think about it, they're actually quite obvious. Dembski has been trying to apply the NFL theorems to evolution: his basic argument is that evolution (as a search) can't possibly produce anything without being guided by a supernatural designer - because if there wasn't some sort of cheating going on in the evolutionary search, according to NFL, evolution shouldn't work any better than random walk - meaning that it's as likely for humans to evolve as it is for them to spring fully formed out of the ether. Thes doesn't work for a very simple reason: evolution doesn't have to work in all possible landscapes. Dembski always sidesteps that issue." Dembski on siis käyttänyt Wolpertin NFL -lausetta väärin. Sitä että systeemi ei toimi kaikissa systeemeissä on turhaa, koska maailma, luonnollinen merkitys, ei koostu loputtomista luonnonlaeista eikä evoluutiostrategian tarvitse "toimia kaikissa maailmoissa". Riittää että se toimii yhdessä maailmassa. Matemaattisilla säännöillä on toimintaehdot, eikä nämä toimintaehdot täyty. Eli sovellusta käytetään siellä missä soveltuvuutta ei ole. Tämä taas on virheellistä matematiikan käyttöä. Dembskin valinta on kuitenkin ymmärrettävä jos hän olettaa jonkinlaisen geist-informaation. Valitettavasti hän ei kykene erottamaan niitä denotationaalisen semantiikan sopimusvaraisesta systeemistä, vaan olettaa sen - ja tätä kautta olettaa sen, mitä hän yrittää todistaa, eli älyllisen eiluonnollisesti synnytettävän informaation olemassaolon. Mikä on tietysti tavallista. Samantapaisen kehämääritelmäisen ajattelukömmähdyksen on tehnyt myös erilaista lähtökohtaa käyttävä Gitt.

Sen sijaan tämä tuo jutun siihen, mistä pidän Plantingan argumenteissa. Hän on selvästi ymmärtänyt että on "absoluuttinen totuus", ja signaalitodellisuuteen liittyvää viestintää. Ne erottaa toisistaan se, että jos havaitsemme Totuuden, meillä on pääsy geist-informaatioon. Ilman sitä on vain luonnollisten signaalien tulkintaa ja (luonnollista/eiluonnollista) / (konventionaalista/eikonventionaalista) merkitystä. Valitettavasti hänkään ei lähde tekemään sitä, mitä pitäisi, eli näyttämään että asiat nähdään sen sijaan että olisi vain vaikutuksia ja reaktioita joihin suhteessa toimitaan. Sen sijaan hän vain olettaa että skientismi, täydellinen tieteeseen luottaminen, on ihanne josta ei voida mitenkään luopua. Siksi hän olettaa että meillä on warrant sen sijaan että todistaisi että näin on.

Kuitenkin ainut eioletettu perustelu, joka meillä on aistien toimivuudesta on se, että se toimii käytännössä ja on hyvin pragmaattisesti toimiva ratkaisu. Ja tämänlaisen rakentamiseen pystyy myös evoluutio. Plantingan argumentaatio hyväksyy tämän, koska se rakentuu siihen että elossapysyminen ja muu perusteltu toiminta on eri asia kuin aito sisäinen tulkinta todellisuudesta ; Monenlainen halujen ja havaintojen tulkinnan kokonaisuus tuottaa elossapysyvää toimintaa. Ainakin minä olen niitä ihmisiä, joiden maailmankuva suorastaan vaatii ihmisen erehtyväisyyden hyväksymistä, koska maailmassa on esimerkiksi taikauskoisia ihmisiä, joiden hairahtuminen vaatii sen, että heidän havainto+ajattelukokonaisuutensa ei ole virheetön. Ja olisi tosi egoistista että omat aivot olisi virheettömät ja että erehtyminen koskisi vain muita. Ostan argmentin mutta en vain usko warrantiin.

Skientistin sijaan olenkin signaalirealisti ja tiedän että käytännössä havainto-reaktio-lopputuloksen havainto on ainut mitä meillä on. Se on ehkä valitettavaa, mutta tosiasiassa ongelma johon ei ole ratkaisua ei ole ongelma vaan olotila.

---

Kuva on yksityiskohta Helsingistä, "ruttopuiston" lähellä olevasta, Lönnrotin patsaasta. Minusta on hauskaa kertoa turisteille, että Suomessa on aina ollut syntinen meininki, "Park of Plague" on paikka jossa käydään picknikillä hautakivien katveessa. Ja sen vieressä on patsas, jossa on pää alaspäin oleva Saatana pentagrammi otsassaan. Hahmo on virallisesti Antero Vipunen. Ja puistokin "Vanha kirkkopuisto"..

Debatin sivustaseuraamista ; Punktualismi ja adaptationismin asema.

Kenties vääristellyin evoluutioteoriaan liittyvä asia on Gouldin punktualismin käsittely.

Esimerkiksi kreationistit luulevat että se perustuu aukkoihin fossiilirekordissa. Eli että teoria oltaisiin tehty selittämään se, että Darwinin odottamia välimuotoja ei olisi. Larry Moran muistuttaakin siitä, että itse asiassa punktualismi selittää havaittavia muutosjaksoja fossiilistossa. Se ei vetoa tuntemattomaan, olemattomiin fossiileihin. Fossiiliaineistossa ei katsota puuttuvia välimuotoja, vaan aivan muuta asiaa "What the data shows is that most species don't change much for millions of years then over a relatively short period of time a speciation event occurs by splitting. The data indicate that most morphological change is associated with speciation events." Toki punktualismin kannalta olennaista on huomata nopeiden vaiheiden suhde fossilisaatioon ; Muuttuvia muotoja ei tartu joka ikistä versiota fossiileihin. Gould huomauttaakin esimerkiksi archaeopteryxistä sen verran että se on erinomaisen hyvä välimuotofossiili. Välimuotojen olemattomuus ei siis itse asiassa ole mikään selitystä kaipaava asia.

Olennaista on huomata se, että kyseessä on fossiliaineiston muutosnopeuden tarkkailu. Ja se voidaan huomata. Ja itse asiassa erot joista puhutaan ovat yllättävän pieniä. "The amount of change we're talking about is minor, as is the case with most speciations. It's comparable to the difference between two closely related species of beetles in the Amazon forest. Most of us wouldn't be able to tell the difference if we took a casual look at the fossils." Toisin sanoen tarkkuus on aikamoinen. Fossiiliaineiston välimuotojen tarkkuus taas liittyy fossilisoitumisen vaikeuteen. Ne eivät synny tavanomaisissa oloissa.

Tälle olkiukottamiselle on hyvä ja tunnettu syy. Kreationistit harjoittavat "impossible exeptations" -strategiaa. Siinä missä tieteessä tehdään parhailla mahdollisilla menetelmillä parhaat mahdolliset perustelut, he vaativat parhaita kuviteltavissa olevia menetelmiä. Hyvä esimerkki tämänlaisesta on Casey Luskinin toiminta. Hän lainaa Gouldilta "just so" -termin ja väittää että koko evoluutio on vain sadunkerrontaa. Ja tarjoaa tilalle "just not so" -tarinan, jonka paremmuutta hän ei osoita. Mutta vaatii vastapuolelta uskomatonta tarkkuutta ; Evoluutiohistoriaa vaaditaan todennettavaksi tarkkuudella, jossa vaadittaisiin sekä aikakonetta että huipputason biokemian välineistöä. Tämä strategia on tietysti tuttu jo Kent Hovindin "Were you There" -vaatimuksesta, jossa todiste kuin todiste kuitattiin kysymyksellä että oliko itse paikalla katsomassa tapahtumia. Tämä naurettava strategia on työ ja todistustaakan tarpeetonta siirtämistä "beyond reasonable doubt". Toinen tekee ja kriitikko sanoo vain "not good enough".
1: Malliesimerkkini oli se, miten Intelligent Designin johtonimet suomessa kertoivat "Luomisen lauantaissa", mitä olivat oppineet juuri suomeksi käännetystä Lubenowin "Myytti apinaihmisestä" -kirjasta. He selittivät miten kirja mullisti näkemyksiä esimerkiksi siitä, että fossiileja onkin enemmän kuin mitä kreationistien kirjoissa on paljon mainostettu. Eli että kaikki ihmisen varhaismuotoina käsitellyt fossiilit mahtuisivat yhteen laatikkoon. Minäkin olin tiennyt että niitä on hurjasti jo ennen tätä kirjaa ja yrittänyt jopa mainita asiasta. Kansa ihmetteli kirjan valistuskykyä. Minä taas ihmettelin että vuosia aihetta kritisoineiden perustiedot ovat tuolla tasolla. Elin silloin vielä harhaluulossa että kritisoijan tulisi tuntea kritisoimansa aihe. Sittemmin olen tajunnut että kreationisteille tunteminen tarkoittaa oman puolen propagandan lukemista ja sisäistämistä sellaisenaan.

Toinen asia on tietysti adaptaatioiden asema. Moni ajattelee että punktualismin perustelut kumoavat adaptaatioilla päättelyn totaalisesti. Kuitenkin asia ei ole näin. Moran huomauttaakin Daniel Dennettin adaptationismissa siitä, että moni sekoittaa adaptaatioiden käytön perusteluna adaptationismiin. Ja korostaa pluralistista näkemystä jossa adaptaatio on vain yksi selitysmalli esimerkiksi geneettisen ajautumisen ohella. Moranin lausunnon ytimessä on se, että adaptaatiot ovat evoluutiovoima, mutta niiden lisäksi on muutakin. Dennettin vastaus asiaan on se, että hän haluaa tasapainottaa keskustelukenttää. Hänestä Gouldin argumentteja on usein liioiteltu ; Esimerkiksi Fodor on esittänyt että adaptationistinen logiikka olisi tuhoon tuomittua. Hänkään ei kiellä esimerkiksi geneettisen ajautumisen vaikutuksia, mutta korostaa että tasapainon vuoksi adaptationistinen logiikka olisi jälleen aika korostaa yhdeksi luvalliseksi vaihtoehdoksi.

Juuri kukaan ei siis väitä että adaptaatiot eivät olisi loogisia. Itse asiassa keskustelussa on kysymys vain määristä, siitä missä määrin mitäkin selitystapaa tulee painottaa. Tässä mielessä kaikkia, paitsi evoluutioteoriasta aidosti kiinnostuneita, tämänlaiset asiat alkavat näyttämään hiustenhalonnalta. Ei puhuta siitä onko jokin logiikka sallittua, vaan siitä missä määrin niitä kannattaa käyttää. Argumentin rakenteen "käytetään-ei käytetä" -inttämisen sijasta puhutaan käyttämisten sovelluskontekstista.

Tämä on hyvin kaukana siitä kreationistien logiikasta, jota eräs herra minulle selitti. Että kaikki tietävät että punktualistit kritisoivat adaptationismia ja adaptationistit punktualisteja. Ja että kreationistit katsovat molemmat argumentit ja päättävät että ne ovat päteviä eivätkä siksi usko kumpaankaan. Jos kysymys olisi "käytetään-ei käytetä" -debatista, näin voisi ehkä teoriassa käydäkin. Nyt, kun asiantila on tämä, selitys näyttää vain sen mikä oli argumentin esittävän kreationistin osaamistaso asiassa.

Minusta tämänlaisen hiustenhalonnan tarkkuus kertoo kriittisyydestä. Jostain, jota evolutionisteilla ei kuulemma ole.

Eliöiden lajiuttelua

"Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa puitteissa, täytyy olla eri asteisissa eroissa rakenteellisesa vahvuudessa, aktiivissa voimassa, älyssä, tehokkuudessa, kestävyydessä jne, jotka yksittäiset yksilöt ovat lahjanaan saaneet".
(Adolf Hitler, "Mein Kampf", vol ii, kappale xi)

Kreationisteille on tärkeää katsoa eläinkuntaa sukulaisuuden kautta. Heillä ero on kuitenkin hyvin suuri verrattuna evoluutioteoriaan. Sillä evoluutioteoriassa on suosittu näkemys, jossa kaikki eliöt ovat toisilleen sukua. Kreationistit taas näkevät eläinkunnassa irrallisia ryhmiä jotka eivät ole toisilleen sukulaisia.

Kreationistit mainitsevat usein sanat "baramiini" tai "perusryhmä".

Termi baramiini nuoren maan kreationistien parissa suosittu. on johdettu heprean sanoista "bara" (luotu) and "min" (kaltainen). Se käsittää erikseen luotuja eläinryhmiä, joista on rappeutunut ja eriytynyt nykyisiä lajeja. Baraminologia on kehittänyt oman "taksonomian", joka nojaa seuraaviin lisätermeihin.
1: Monobaramiini (kreikan "monos" ~ "yksi"): joukko lajeja, jotka jakavat yhteisen esi-isän. Sillä tarkoitetaan holobaramiinin osaa, jolla keskenään lisääntyminen on mahdollista. Se on siis hieman biologiasta lajia laajempi kokonaisuus.
2: Holobaramiini(kreikan "holos"~ "koko"): Joukko joka jakaa yhteisen kantamuodon eivätkä ole sukua millekkään muulle lajille. Holobaramiini sisältää kaikki elämänmuodot, jotka jakavat geneettisen sukulaisuussuhteen: Toisin sanoen se tarkoittaa koko ryhmää, jonka uskotaan polveutuvat yhteisestä kantaisästä. Yleisesti ja lyhyesti pelkkä "baramiini".
3: Apobaramiini(kreikan "apo" ~ "poissa jostakin"): Joukko lajeja jotka eivät ole sukua mille tahansa muille lajeille. Apobaramiini voi sisältää yhden tai useamman holobaramiinin, mutta kaikkien näiden holobaramiinien on sisällyttävä tähän apobaramiiniin kokonaisuudessaan.
4: Polybaramiini(kreikan "poly" ~ "monta"):Kahden tai useamman yksilön joukko joka edustaa osaa ainakin kahdesta toisistaan erillistä holobaramiinista. Käytännössä mikä tahansa joukko lajeja. Käytetään joskus myös tarkoituksessa "mikä tahansa yli yhden yksilön joukko".

Apobaramiini ja polybaramiini eivät kreationistien mukaan sisällä mitään sukulaisuutta, vaan ainoastaan "Suunnitelmasta johtuvaa samanlaisuutta". Näillä lisämääritelmillä yritetään kattaa Linnén taksonominen luokittelu ja selittää samalla miksi Linnén luokittelu on mahdollista vaikka sukulaisuutta ei ole. Määritelmät ovat epämääräiset jotta tarkkaa kannanottoa siitä mitä Linnén tasoa ne edustavat ei tarvitsisi tehdä, vaan niitä voitaisiin tulkita aina "tarpeen mukaan sopivasti".

Intelligent Designin kannattajat ovat ottaneet etäisyyttä baramiinioppiin ja tämän taksonomiaan. ; Baraminologiaan termeineen ei ID-piirissä törmää. Syynä on se, että etenkin USA:ssa Raamattu ja kytkökset YEC -kreationismiin ovat kohdanneet vaikeuksia pyrinnöissä saada opetukset koululuokkaan. Nyt ilmiselvä uskonnollisuus ja fundamentalistiseen kristillisyyteen perustuva kreationismi on kätkettävä pois kaikin keinoin, ja tätä kautta termien sisällön uudelleennimeäminseen on ryhtytty.

Itse asiassa ID:läisellä joka tarvitsee koko perusryhmän käsitettä on samat perusoletukset useasta erikseen luodusta eliöryhmästä, ovat he käytännön syistä "uudelleennimenneet" baramiinikäsitteen perusryhmäksi. Intelligent Designin kannattajat ovat määritelleet perusryhmän ja ovat valinneet perusryhmien rajoille työhypoteeseiksi vaihtelevasti Linnén pääjaksot, uusien elimien kehityksen, heimorajat, lajirajat. Tämänlainen standardin puute tekee argumenttejen seuraamisesta hieman vaikeasti seurattavaa. Mikä voi olla merkki moniarvoisuudesta tai siitä että asiaa halutaan tarkoituksella hämmentää jotta tarkka analyysi ja vastakritiikin teko olisi -retorisin, ei argumentatiivisin syin - mahdollisimman hankalaa. (You decide!)

Baramiini on YEC -kreationistien ja perusryhmä ID -kreationistien käyttämä sana kuvaamaan niitä eliöyksilöiden joukkoja, joilla on yhteinen evoluutiohistoria, mutta jonka ulkopuolelta ei yhteistä evoluutiohistoriaa ole. Baramiini/perusryhmäkäsitys sanana liittyykin nimen omaan makroevoluution kieltämisen perinteeseen. Tässä kirjoitelmassa käytän perusryhmän ja baramiinin synonyyminä "holobaramiinia", joka myös vastaa täysin ID-teoreetikkojen "perusryhmä" -termiä. Syynä tähän valintaan on se,että evoluution ja kreationismin käsittelyssä kiinnostavin ja keskeisin ongelma on "alkusyntyjen" tai "alkuluomisten" lukumäärä; evoluutioteorian olettama makroevoluutio tarkoittaa mikroevoluutiota muodossa jossa on vain yksi perusryhmä. Käsitysero kreationistien ja evolutionistien välillä on siis perusryhmien määrästä ja mikroevoluution rajoista.
1: Toki tälläinen tiivistäminen on hieman liioiteltua, koska esimerkiksi eräs suurimmista ID -auktoriteeteista, Michael Behe, pitää yhteisestä kantamuodosta kehittymistä tieteellisesti vakuuttavana ja jopa perinteinen kreationisti Jonathan Sarfati kirjassaan "Refuting Evolution 2" suosittelee, etteivät tämän vuosituhannen kreationistit käyttäisi "se on vain mikroevoluutiota, ei makroa!" -argumenttia, vaan keskittyisivät rappeutumiseen. Evolutiivisen historian vuoksi He eivät tarvitse perusryhmä- tai baramiinikäsitettä.

Yleisesti ottaen "rivikreationistit" eivät kuitenkaan seuraa tätä tietä, ja näkemys jossa baraminologia/perusryhmät eli makroevoluution kiistäminen on keskeisessä roolissa on hyvin yleinen. Tämän seikan vuoksi he joutuvat selittämään erilaiset eliömuodot oletuksilla useista erikseen luoduista eliöryhmistä. Tämän mallin ympärillä esintyy usein kaksi termiä baramiini ja perusryhmä.

Pintatarkastelulla baraminologiasta löytyy varsin erikoisia ongelmia.

ID:n kannattajien mielestä perusryhmäoppi on pätevä, koska "Toisiaan lähelläkään olevien perusryhmien kesken ei ole koskaan havaittu suoraa tai epäsuoraa risteymää." (Evoluutio -kriittinen analyysi, s. 284) Samaan perusryhmään kuuluviksi on on määritelty "ne yksilöt, jotka joko suoraan tai epäsuorasti ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa." (Evoluutio -kriittinen analyysi, s. 34) Tämä lausepari on paitsi kehäpäätelmä myös tietämättömyyteen vetoamista. Olennaisesti samanlaista perusryhmäkäsitettä käyttää myös Lubenow kirjassaan, joka on suomennettu nimelle "Myytti apinaihmisestä". Siinä Lubenow esittää tunnistuksen empiirisellä koe -esittelyllä, jonka sisältö on että ne populatiot, joiden välillä ei ole havaittu lisääntymisyhteyttä ovat eri perusryhmää. Määritelmä ja tunnistus ovat samat, mutta Lubenow on vain kätkenyt kehämäisyyttä prosessin alle, jossa sen huomaaminen on vaikeampaa kuin "Evoluutio - kriittinen analyysi" -kirjassa joka tekee esityksen ajatteluprosessin sijasta suorina väitelauseina.
1: Määritelmäparilla perusryhmä muuttuu sellaiseksi, että näkemys kritiikki -immunisoituu. Mikä tahansa aineisto sopii perusryhmäaineistoon. Sillä jos tehdään havainto, siirtyy perusryhmän rajat. Kun epäsuora tai suora risteymä on havaittu, sillä on vaikutus itse määritelmäosaan. Näin ei edelleenkään olisi havaittu risteymää perusryhmien yli. Tässä muodossaan olennaista on huomata, että perusryhmien ylittävää yhteyttä vaaditaan, jotta makroevoluutio oltaisiin valmiita hyväksymään. Tämä vaatimus johtaa siihen että näkemys rationalisoidaan asettamalla keinotekoinen haaste, jota ei voida mitenkään toteuttaa. Mikään havainto ei voisi olla todiste makroevoluutiosta, ja tältä muodoin sen arvo makroevoluution mahdottomuuden todisteenakin on nolla.
2: Toisaalta tässä on ongelmana erillisyyden olettaminen. Yhteys voidaan havaita. Mutta emme tunne koko eliöryhmiä, emmekä kaikkia historian aikana olleita eläinlajeja. Yhteys voi olla, mutta jos se on sukupuuttoon kuollut tai tuntematon, se näyttää samalta kuin sitä ei olisi. Näin ollen tässä on tiedollinen epäsymmetria.

Määritelmän tasolla tarkastellen voidaan sanoa, että joku voisi väittää, että kehämäisyysväite olisi "trueismia": Jos määrittelemme jonkin esimerkiksi karhuiksi, niin muut luokittuvat "eikarhuiksi" automaattisesti. Jos määrittelemme perusryhmän havaitsemiemme risteytymieien mukaan on annettu määritelmä episteeminen, ei ontologinen. Tätä kautta voidaan ajaa ainakin seuraavia päätelmiä:
1: Emme voi tietää saammeko uusia,suoria tai epäsuoria, risteämishavaintoja. Tällöin tietämämme "perusryhmän rajat" siirtyvät mutta oikeat perusryhmän rajat ovat siellä missä ne aina ovat olleet.
2: Emme tiedä, onko sellaisia sukupuuttoon kuolleita lajeja, joiden epäsuorat risteämiset, laajentaisivat perusryhmärajoja ja yhdistäisivät perusryhmiä toisiinsa. Tunnemme nimittäin kehälajeja, joiden populaatioiden ääripäät eivät voi lisääntyä keskenään, mutta siinä välissä on alalajeja ja rotuja jotka lisääntyvät keskenään niin, että ketju ei mene niiden kohdalta poikki. Jos tälläisen kehälajin keskeltä sattuu historian aikana kuolemaan muutama strateginen rotu tai alalaji, katkeaa lisääntymisyhteys. Ihmiskunnan testauskyky taas ei yllä ainakaan toistaiseksi jo ammoin kuolleisiin lajeihin. Emmekä edes tiedä kaikkia menneisyyden lajeja.
___2.1: Tyypillisimmillään epäsuoralla risteymällä tarkoitetaan kuitenkin jälkeläistä(lisääntymiskyvytöntäkin) seuraavasti: Jos (ala)laji_A ja (ala)laji_B lisääntyvät keskenään ja samanaikaisesti (ala)laji_B lisääntyy (ala)laji_C:n kanssa mutta (ala)laji_A ei lisäänny (ala)laji_C:n kanssa ovat kaikki (ala)lajit, (ala)laji_A (ala)laji_B ja (ala)laji_C, samaa perusryhmää. Tämä määrittely ei kuitenkaan kerro mitään erikseen luomisesta, koska jos (ala)laji_B sattuu kuolemaan sukupuuttoon, tunnistuvat (ala)laji_A ja (ala)laji_C eri perusryhmiksi. (ala)laji_A on yhtä paljon yhteisestä kantaisästä ja aivan yhtä läheistä sukua (ala)laji_C:n kanssa, oli (ala)laji_B elossa tai ei - vaikka perusryhmämääritelmä antaakin toisenlaisen kuvan. Perusryhmä on siis pelkkä määritelmä, joka kyllä todistaa yhteydestä, mutta perusryhmän ulkopuolisuus ei kerro edes perusryhmätasoa suuremmasta erilaisuudesta ja vielä vähemmän "eisukulaisuudesta"~"erikseen luomisesta".
_____2.1.1: Sen sijaan jos sukulinjat ajatellaan puuna ja hetkellä t elävät populaatiot ovat oksankärkiä, jotka ovat samalla korkeudella "aikalinjalla". Mennyttä ajanhetkeä t₀ edustavat kaikki puun osat, jotka ovat tuon linjan alapuolella. Aika kuluu, eliöpopulaatiot elävät ja kuolevat, tapahtuu haarautumisia, osa oksankärjistä jää tuon liikkuvan aikalinjan alapuolelle kuten myös kaikki haarautumiskohdatkin. Otetaan ajanhetki t₁, joka on ajanhetken t jälkeen. Puun oksankärjet siis edustavat näitä lajipopulaatioita, jotka ovat elossa ko. ajanhetkenä t₁. Kahden eri oksankärjen kohtaamispaikka ei ole kyseisellä aikalinjalla t₁ oksankärkien välillä. Sen sijaan yhteys on historiassa t₀ olevassa haarautumiskohdassa. Mitä kauempana historiassa haarautumiskohta on, sitä pidempi välimatka oksankärjillä on toisistaan ajanhetkellä t₁. Mitä pidempi geneettinen välimatka, sitä vaikeampi on myös näitä eliöitä on risteyttääkin. Epäsuorakin risteytymiskykyisyys kaikkien ajankohdan t₁ oksankärkien kesken on sitä vaikeampaa, mitä kauemmin eriytymistä on tapahtunut: Eli "välimuodot" ovat historiassa eläneet edeltävät eliöt, eivät aikalinjassa t₁ rinnan elävät eliöt.
___2.2: Uusien perusryhmien syntyy luonnossa voidaan kuvata prosessina, jossa kehälajin A,B,C, jossa A ja B lisääntyy, B ja C lisääntyy mutta A ja C ei lisäänny, välilaji B kuolee sukupuuttoon. Koska jokaikisessä lajin sukupuutossa kuolee yksi tai useampia tälläisiä B:n kokoisia alalajeja, on alalajien kuolemat vielä lajinkin kuolemaa yleisempiä. Ja jos yksikin näistä sattuu tappamaan kehälajin B vastineen, niin baraminologia tunnistaa sen väärin. Tiedämme että lajit voivat hyvin muuttua kehälajeiksi, joten mitään estettä evoluutiolle perusryhmän rajat ei minkään järjen mukaan voi luoda.
_____2.2.1: Ja kun kehälajin keskikohtien kuolemassa 1 perusryhmä muuttuu 2 perusryhmäksi, olisi tilanne periaatteessa makroevoluutiota, jos unohdetaan perusryhmän kehäinen perustelu. Eli jos perusryhmä ei olisi kehäpäätelmä ja tätä kautta falsifioitavissa, se olisi itse asiassa jo tällä esimerkillä falsifioitu: Se on itse asiassa falsifioitu niin täydellisesti, kuin se on ikinä missään mahdollista. Se ei päde enää edes kreationistien omissa konsepteissa. Perusryhmä voi syntyä koska kehälajeja voi syntyä. Se ei välttämättä vaadi edes uusia geenejä tai uutta informaatiota koska kreationistit itse eivät usko kehälajiutumisen sellaista vaativan. Ja siitä se vaatii vain genomeiden poistumista, ja välilajin tuho voidaan täysin katsoa rappeutumisprosessiksi. Perusryhmäkonsepti on siis täysin pätemätön "erikseen luomisen" rajojen tunnisteena vaikka henkilö hyväksyisi pelkän geenien tuhoutumisen, ei edes niiden muuntumista.

Miten lajia tuijotetaankaan?

Näitä itselleen ikäviä tosiseikkoja (ID)kreationistit pakenevat tyypillisesti "banaanikärpäset pysyvät yhä banaanikärpäsinä" -väitteeseen. tai väittävät jotain "Evoluutio - kriittinen analyysi" -kirjan sivun 45: "Kuvassa 3.26 on esitetty joukko sorsalintuja. Eroista huolimatta ne voi tunnistaa sorsalinnuiksi erityisesti nokan perusteella." -tyyppistä ratkaisua. Nämä molemmat ovat kuitenkin morfologiseen lajikäsitteeseen viittaamista.

Tämänlainen viittaaminen on hieman karua, kun muistaa että sama "Evoluutio -kriittinen analyysi" määrittelee sivulla 39, että tiedemaailman yleisesti hyväksymän morfologisen lajimääärityksen "Morfologinen lajikäsite perustuu eliöiden rakenteen ja muodon tuntomerkkeihin" ja sama "Evoluutio - kriittinen analyysi" kritisoi myöhemmin samalla sivulla 39, kuinka "Morfologiseen lajikäsitteeseen liittyy selviä subjektiivisia arvostuksia. Mielipiteet voivat poiketa sen suhteen, mitkä ominaisuudet ovat merkittäviä ja mitkä vähemmän merkittäviä. Objektiivista mittaria ei ole olemassa. Objektiivisesti ei myöskään voida määrittää sitä miten monta ja minkä laatuista eroavaisuutta vaaditaan lajien erottamiseksi toisistaan." Lajin katsantokannasta ei pidetä, koska se on subjektiivinen, eikä hyvää tietedettä. Perusryhmämäärittelyn erääksi arvoksi peräti nähdään se, että se rakentaa pesäeroa tähän subjektiiviseen morfologiseen lajimääritelmään.

"Evoluutio -Kriittinen analyysi" -kirjan sivu 45 korostaa sorsien perusryhmän rakenteen ja koon ja toimintatapojen erilaisuuksia. Ja sivulla 36 sanotaan että jos koe osoittaisi että esimerkiksi isojalkakanan ja fasaanin välinen risteytymä on mahdollinen, pitäisi nämä ryhmät yhdistää samaksi perusryhmäksi, vaikka näiden rakenteet ovatkin todella erilaisia -ja kirjassa muutenkin esitellään kuvia eri lintuperusryhmistä ja kukista joilla on rakenteita joita muilla saman perusryhmän osilla ei ole - tämä ei estä sitä että ne olisivat samaa perusryhmää. Perusryhmämääritelmän mukainen raja risteytymisessä ei siis tarkoita isoa rajaa morfologiassa.

Ja koska "Evoluutio kriittinen analyysi", sivulla 55, kertoo, että mikro- ja makroevoluution välinen ero on perusryhmämallissa se, että mikroevoluutiota on kaikki muuntelutapahtumat, jotka jäävät perusryhmän rajojen sisälle ja makroevoluutiota olisi uuden perusryhmän syntyminen toisesta, käy niin että jos jokin uusi rakenne ilmaantuu jollekin lajille, mutta kyseinen laji voi lisääntyä toisen lajin kanssa, niin (ID)kreationisti päättelee ettei uusi rakenne merkitse mitään ~ se on perusryhmän sisäistä kehitystä eli mikroevoluutiota.

Morfologinen lajimääritelmä on siis ilmeisesti "hyvä määritelmä, jota perusryhmämäärittely ei tee turhaksi" jos sitä käytetään korostamaan joidenkin lajien erilaisuutta, mutta muuten se on "subjektiivinen". Kun tavataan vielä hieman "Evoluutio -kriittinen analyysi" -kirjan sivua 284, opitaan että "Perusryhmien selkeä rajattavuus on viite luotujen ryhmien olemassaolosta." Morfologisen lajikäsityksen kautta mukaan tulee selvää subjektiivisuutta.

Uskaltaisin ajaa jopa tiettyä vastakkainasettelun alasajamista. Ja lainata Beheä. "Over the next few sections I'll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin's theory - common descent - is correct."
(Michael Behe, "Edge of Evolution", 2007, sivu 65)

---

Lisätietoja:
Mark Isaak, "Claim CB102", 2004
Juha Leinivaara, Perusryhmäbiologia, 2007

Tohtori Falsenstein.

"Asioiden vuoksi, jotka ovat liian vaikeita sinun ymmärtää ja liian pitkiä minun kertoa, voin vain sanoa että moni tiedemies on sitä mieltä että kannattamasi näkemyksesi on väärä. Sitäpaitsi tiedän että päätelmäni toimii, koska Jeesus itse kertoi minulle että argumentti on pätevä."

Auktoriteettiin vetoaminen (Appeal to Authority, Argumentum ad Auctoritatem) on yleinen argumentaationvirhe. Se on pohjimmiltaan geneettinen virhepäätelmä, jossa jollekin henkilölle ensin annetaan arvovaltaa, ja sitten päätetään että hän on jotain mieltä, jonka seurauksena tämä mielipide on hyvä ja kannatettava. Auktoriteettien väärinkäytöksissä on tietenkin myös toinen tapa, eli eri mieltä olevan tahon asiantuntijoiden mollaaminen ad hominem -tyylisellä loukkauksella. Tässä nämä esitetään vastemielisessä valossa, he edustavat esimerkiksi kommunismia. Äärimmilleen vietynä ad hominem kohdistettuna auktoriteettiin on se, että ensin henkilölle ensin annetaan arvovaltaa, sitten osoitetaan että hän on tehnyt 1 virheen, jonka jälkeen esitetään että myös henkilön esittämä mielipide 2 -itse asiassa koko hänen maailmankuvansa- on väärä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ensin henkilölle annetaan kunniaa ja sitä kautta oma kunnia päihityksestä jotenkin kasvaisi valtavasti, vielä suuremmaksi. Tämä on siis näiden kahden yhdistäminen. Itsestä tehdään auktoriteetti alentamalla toinen huipulta.

Molemmat vääränlaisiin auktoriteettiin vetoamiset saadaan tiivistettyä seuraavanlaiseen argumenttirakenteeseen:
1: A esittää väitteen B;
2: Esittäjässä A on jotain positiivista/negatiivista,
→ siispä väite B on tosi/epätosi.

Toisin sanoen molemmat tiivistyvät geneettiseksi virhepäätelmäksi. Tämä tarkoittaa sitä, että asian oletetusta alkuperästä tehdään arvo sinänsä, ja alkuperään vedoten joko oman asian oikeudellisuutta tuetaan tai sitten asialla hyökätään toisen argumentteja vastaan. Toisin sanoen alkuperä ratkaisisi eikä itse asia. Tässä kohden eivät siis enää tarkastelun alla olekaan asiat ja argumentit, vaan ihmiset ja muut vastaavat tahot niiden takana. Tämän auktoriteettien virhekäytön virhepäätelmäluonne on suoraa seurausta siitä, että yleisesti katsotaan siten, että argumentti toimii riippumatta siitä kuka sen esittää. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi oikein ja tarkasti tehty tutkimus on pätevä, vaikka sen tekijä harjoittaisi voodoota ja kävisi vieraissa naisissa. Onkin ihan yleisesti hyväksyttyä esittää että kyse on siitä että "ei ole väliä sillä, kuka sanoo, vaan mitä sanoo."

Asia ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen ja helppo: Sitä nimittäin mutkistaa yksi asia. Asiantuntijalausunnot. Esimerkiksi kun jossain televisiohaastatteluissa keskustellaan jostain asiasta ja mielipiteitä kysytään joltain asiaa koskevalta ammattilaiselta, kyseessä ei ole auktoriteettiin vetoaminen. Paitsi jos esitetään pelkästään että tämä henkilö on asiantuntija ja hän on tätä mieltä, joten tämä on "lopullinen kanta". Toisin sanoen asiantuntijan mielipiteen kysyminen ei välttämättä ole virhepäätelmä. Tämän vuoksi on jopa esitetty, että argumentin englanninkielistä nimeä tulisi muuttaa muotoon "appeal to inappropriate or irrelevant or questionable authority". Tähän kuvaukseen kun sopisivat suurin osa, ne filosofisesti vähiten kiistanalaiset, auktoriteettiin vetoamiset.

Monien pseudotieteilijöiden mielestä kaikki heille epämieluisat asiantuntijalausunnot tai tiedemaailman yleiseen mielipiteeseen viittaavakin on aina ja väistämättä auktoriteettiin vetoamista, ja että paradigmat ovat vain valtarakennelmia. Tämä kuitenkin tarkoittaisi myös sitä, että ei olisi mitään väliä harjoittaa tiedettä. Koska tämä on pätevää vain jos tiedemaailman yleinen näkemys ei voi nousta mielipiteen yläpuolelle. Tämä on sinänsä merkittävää, sillä tyypillisesti pseudotieteilijät itse kuitenkin pyrkivät tiedemaailmaan ja esittävät että heillä on uusi, tuleva, nouseva paradigma. He myös viittaavat mielellään tieteelliseen aineistoon ja esiintyvät asiantuntijoina. (Ja tässä on helposti nähtävissä vissi ristiriita. Asiantuntijalausunto eroaa rivikansalaisen lausunnosta vain mikäli luotat tieteentekoprosessiin, etkä pidä sitä vain vallanpönkityksenä. Oikeastaan tulisikin muistaa että asiantuntija esittää tyypillisesti tiedemaailman yleiskannan, ja tämä lausunto on luotettava mikäli luottaa tieteeseen.)

Auktoriteettien väärinkäytössä on muutamia alatyyppejä:

1: Argumentum ad verecundiamissa viitataan yleiseen arvovaltaan, joka on esimerkiksi tiedemaailmalla, ja että tämän johdosta tunnetun tiedemiehen, kuuluisan kirjan siteeraus tai muu vastaava tekee asiasta luotettavan. Tämä tarkoittaa likimain sitä, että jos et luotakaan tuohon tiedemiehen lausuntoon, olet koko tiedemaailmaa vastaan.
2: Ipse dixit (lat:"hän sanoi"), jossa vedotaan johonkin tiettyyn henkilöön sanomisineen.
3: Argumentum ad populum taas viittaa näkemyksen suosioon, eli siihen että sitä kannatetaan. Lähtökohtana on "vox populi, vox Dei eli" , eli että "Kansan ääni on Jumalan ääni". Tässä totuus muuttuu rivikansalaisten suorittamaksi käsiäänestykseksi. Tässä esimerkiksi kirjojen painosmäärät muuttuvat "todisteeksi".
4: jukstapositio, eli virheellinen rinnastus. Tässä asia A ja instanssi B, jonka attribuutti A on yhdistetään samaksi asiaksi. Esimerkiksi jos "Paha Ateistien Koalitio" uskoo evoluutioteoriaan, se ei vielä tarkoita että evoluutio olisi ateistinen. Tätä argumenttia voidaan käyttää myös oman kannan virheelliseen tukemiseen, jolloin esimerkiksi jos löydetään instanssi, joka kannattaa tiedettä ja edustaa vaikka ateismia ja pääteltäisiin tästä että tiedemaailma edustaa kyseistä näkemystä. Jukstapositiossa olennaista on että toisiinsa liittymättömät asiat esitetään yhtenä esittämällä ne yhdessä, vaikka yhteys onkin irrationaalinen.
___4.1: Argumentum ad Hitlerum taas tarkoittaa sitä että vastustajien näkemykset liitetään yhteen johonkin muuhun pahana tai epämiellyttävänä koettuun instanssiin, mikä tietysti tekee kaiken hänen sanomansa vääräksi. Tämä on usein natsikortti, eli natseihin ja Hiteriin rinnastaminen, (Natsitkin kannattivat, natsitkin tekivät...) mutta periaatteessa mikä tahansa negatiivinen mielleyhtymä voi käydä.

Virheellisessä auktoriteettiin vetoamisessa kyseessä on manipulaatio, joka toimii normaaleihin ihmisiin erittäin hyvin. Ja sen vuoksi sitä käytetään paljon. Otan muutamia esimerkkejä siitä, miten henkilöstä saadaan tehtyä auktoriteetti. Nämä ovat erilaisia esimerkkejä, joiden kaltaisia käytetään paljon:
1: Henkilöä kutsutaan aivan oikein esimerkiksi "professoriksi". Kuitenkin jätetään mainitsematta että henkilö onkin jonkun aivan muun alan professori. Esimerkiksi evoluutiota kritisoiva Lubenow on toki tieteellisesti koulutettu henkilö, mutta hän ei ole edes luonnontieteilijä. Kun mainittsee, että Lubenowin ala on teologia ja apologetiikka, paljastuu hänen asiantuntijuutensa laatu. Hän kritisoi alaa, joka ei ole hänen omansa. Tämä tarkoittaa sitä hänen asiantuntemuksensa alalla ovat samanarvoiset muiden alaan kouluttamattomien kanssa.
2: Henkilö on oikean alan professori, mutta on saanut tohtorinhattunsa erikoisella tavalla. Tämä ei ole ongelma Suomessa, mutta Amerikoissa on erityisiä diplomimyllyjä, joita kuka tahansa voi periaatteessa perustaa. Ja näistä tohtorinhatun saaminen voi onnistua esimerkiksi muutamassa kuukaudessa - pahimmillaan ihan puhtaasti lataamalla riittävästi dollareita oikealle tilille. Esimerkiksi Kent Hovind on ostanut tohtorinhattunsa "Patriot Bible Universitystä", jossa kandidaatin tutkinto tulee muutamassa kuukaudessa, vajaaeen 25$ kuukausihintaan.
3: Henkilö on kirjoittanut kirjan. Näin henkilöstä tulee auktoriteetti. Tämä on yleistä kaikilla pseudotieteiden aloilla. Tosiasiassa omakustannekirjan kirjoittaminen ja itsensä tämän jälkeen aihetta koskevan tieteen tekijäksi on sama, kuin jos minä maksaisin jollekin painolle siitä että tämä blogi painettaisiin paperimuotoon ja kansiin, myisin sitä ja kutsuisin itseäni tämän jälkeen filosofian tekijäksi. (Terve näkee että tämä ei voi toimia. Sillä onko esitetty PDF -muodossa, tai ruutupaperilla tai kirjana ei vielä ratkaise.)
4: Henkilö on harjoittanut kritiikkiään niin monta vuotta, että hän on sen asiantuntija, jonka sanaan tulisi heti luottaa. Tässä auktoriteetti ei tule siitä, että hänellä olisi koulutusta tai osaamista. Aika ei valitettavasti ole osaamisen paras mittari, tärkeää on se, miten sen ajan on käyttänyt.
5: Henkilö on muissa ansioissaan kiistattoman hyvä tiedemies. Tällä hetkellä verkossa kohua on herättänyt Einstein vakaumuksineen. Hänen kirjeistään on paljastunut, että hän on ilmeisesti ollut ateistisempi ja "vapaa -ajattelijaluonteisempi" kuin aikaisemmin on luultu. Asiasta on keskusteltu jopa Suomeksi, parin artikkelin voimin. Minulle on aivan yksi ja sama, mikä Einsteinin vakaumus oli. Sillä minulle Einstein oli ihminen, joka saattoi erehtyä, ei mikään Einstein^TM, joka oli aina oikeassa. Minusta tällä huomiolla on ollut merkitystä ainoastaan sen vuoksi että kristityt ovat käyttäneet Einsteinin "Spinozan Jumalaan" uskomisen eräänlaiseksi uskonnonpuolustuslyömäaseeksi. Minulle virheargumentti ei muutu päteväksi sillä että sen puoli vaihtuu.

Näitä huomioidessa on kuitenkin huomattava, että tämä ei tarkoita sitä, että henkilöiden sanomiset olisivat automaattisesti virheellisiä. Heillä ei vain ole asemaa, joka tekisi heidän lausunnoistaan koulutuksella ja muulla asiantuntemuksella varmistettua. Jos sen sijaan esittää että nämä tahot eivät voisi mitenkään tietää mistään kritisoimastaan asiasta, syyllistyy esoteeriseen omahyväisyyteen, joka tarkoittaa sitä, että ajattelee että "Suutari pysykööt lestissään." Tämä taas on pohjimmiltaan sama kuin väittäisi että tiedemiehet ovat niin viisaita, että eivät voisi erehtyä, ja että vain heillä voi olla kykyä ymmärtää asioita.

Siksi tieteellisen konsensuksenkaan ei voida sanoa takaavan takana olevaa totuutta. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että tiedemaailma olisi jotenkin väärässäkään. Mikäli luottaa tieteeseen, uskoo että tiedemaailman konsensus tekee totuudesta todennäköisemmän, ja "arki -ihmisen tasolla luotettavamman." Monesti asia ymmärretään ja asiantuntijoihin luotetaan koska he ovat alan tutkijoita. Ihmiset eivät mene maallikkopohjalta sairaalaan arvostelemaan kirurgien työtä, ja insinöörien lentokoneiden tekemiseen ei saa puuttua, koska D.I. on viisas ja alaan koulutettu. Sen sijaan joissain muissa asioissa asiantuntemuksella ei näytä olevan väliä, vaan niistä tulee saada tehdä maallikon intuitiolla kritiikkejä, ja asiantuntijat ovat suorastaan velvollisia vastaamaan niihin kaikkiin; Kritiikkiin vastaamattomuus kun kertoisi siitä että teoria on kriisissä, eli viittä vajaa entistä tiedettä.

Toki tiedemaailman konsensus ei suinkaan tarkoita sitä että näkemys olisi lopullisen oikea, eikä voisi muuttua. Mutta toisaalta samaan virheeseen sortuvat ne, jotka esittävät että tämä väistämättä myöskään tulisi muuttumaan, vielä vähemmän että se tulisi muuttumaan juuri tiettyyn kantaan. (Väite tässä kohden on siis argumenttina yhtä relevantti kuin sen esittäminen että punainen on maku.) Tärkeintä olisikin sen vuoksi sanoa että "Aina ei tarvitse olla lehmä voidakseen sanoa että maito on hapanta." Mutta tässä kohden kyseessä on keskityttävä argumentteihin. Jos ei esitä argumentilleen sisältöä vaan auktoriteetin tai hylkää eri mieltä olevat näkemykset sillä että argumentin on esittänyt epämiellyttävä "maailmankuvansa sumentama" ihminen, syyllistyy tähän virhepäätelmään.

Toisin sanoen: Auktoriteettiin vetoaminen ja ad hominem ovat siitä erikoisia argumentteja, että se ei väitä että virheargumentissa esitetty väite olisi väärä. Se sanoo ainoastaan että auktoriteetilla ei ole tässä kohden merkitystä. Tulos ei ole sinänsä yhtään yllättävä, kun tiedostaa että virheargumentti ei itse asiassa liity lainkaan käsiteltävään asiaan, vaan sen ympärillä pörrääviin ihmisiin. Tämä on kuitenkin minusta kenties käytössä hävettävim virhepäätelmä. Mutta lähinnä siksi että se toimii massojen manipuloinnissa tehokkaasti.