Näytetään tekstit, joissa on tunniste rondel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rondel. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kuusiteräiset miekat

"Olen miettynyt sellaista, että mikä olisi paras mahdollinen miekka käytettäväksi millä (miekkoja käyttävällä) aikakaudella tahansa. Ja olen miettinyt sellaista, että kuusiteräinen miekka voisi olla makea. Mutta olisiko sellainen käytännöllinen? Tässä oli siis kaksi kysymystä, joihin voit vastata, jos jaksat, viitsit ja ehdit."
(Tom Kärnä)

Ylläoleva kysymyspari on ehdottoman tärkeä. Ensimmäinen kysymys on siitä erikoinen, että olen yleisesti ottaen painottanut sitä miten miekat ovat kompromisseja. Ja se missä tilanteessa sitä käytetään määrää mikä niistä on paras.

Kuitenkin kysymykseen on tavallaan vastaus. Ja se vastaus on yllättävä. Moni voisi ajatella että pitkämiekka on hyvä kaikkiin tilanteisiin koska se on "jack of all trades". Sillä voi siis tehdä monenlaisia asioita. Se ei ole erityisen hyvä missään ja se on monikäyttöinen joten sen voisi luulla olevan paras missä tahansa tilanteessa.

Olen kuitenkin pessimisti. Ja tätä kautta olen taipuvainen ottamaan huomioon pahimmat mahdolliset skenaariot. Ja tätä kautta saadaan erikoinen vastaus kysymykseen ; Tilanne on oikeastaan tuttu tikareiden puolella. On monia monikäyttöisiä tikareita joilla on pisto- ja viilto -ominaisuuksia. Ne ovat monikäyttöisiä. Mutta niillä ei tee juuri mitään jos vastassa on panssaroitu vihollinen. Tällöin tarvitaan jotain rondel -tikarin tyylistä pistoasetta. Ja vaikka tällä ei voi viiltää mainittavasti, niin sitä voi käyttää myös panssaroimattomia vastaan.

Samalla logiikalla voisin suosia jotain estocin tyylistä melko jämerää piikkimäistä miekkaa. Sen voisi half -swordingin avulla muuntaa mukavasti panssaroituja vastaan. Ja kaikkia muita vastaan se on kahdella kädellä pidettävä käsiä kohtuu hyvin suojaava pitkä letaali metallipiikki. Tätä parempi ei olisi mikään - paitsi pitkä lasermiekka. (Jota ei muuten ole erikseen rajattu pois vastausvaihtoehdoista.)

Sen sijaan en ymmärrä miksi näitä teriä pitäisi olla kuusi. Sehän jakaisi osumapinta-alan moninkertaiseksi. Sillä ei saisi aikaan suuria tehoja. Tosin kuusiteräinen miekka on siitäkin heikko että puu ei ole hyvä miekantekomateriaali.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Miten miekoista keskustelu on osa yleissivistystä : Sisältää kliseevirheitä.

Aku Ankka ritariromantiikan pauloissa. Käyttämässä miekkaa jonka
molemmat väistit osoittavat taakse ja joka painaa hirveästi.
Tuollainen pakottaisi ranteen typerään asentoon, ainakin toisen ellei
molempien pitäisi osoittaa eteenpäin. Ja jos ei jaksa nostaa kiloa tai paria,
niin on kyllä Ankka yllättävän huonossa kunnossa. Loppuosa blogauksesta
pitää sisällään jotain  suunnilleen yhtä asiapitoista ja yleisesti uskottua.
Aku Ankan kannattaisi syyttää miekkaa eikä hakea syytä itsestään.
Muut tässä blogauksessa mainitsemani taas voivat syyttä Aku Ankkaa,
jota ilmeisesti käyttävät omana primaarilähteenään faktoja hakiessaan.
Jukka Kemppinen kirjoitti aikanaan tohtorinmiekoista. Hän kertookin niistä oikien hauskoja faktoja. "Suomessa yhä käytössä olevat tohtorinmiekat ovat olleet valitettavan tylsiä. Termi "miekanhiojaiset" on käytössä tohtorinpromootioissa. Ei siellä mitään miekkoja hiota. Olen ollut. Seppeleensitojaisissa miekan sijasta tarvitsee pihdit (Leatherman), koska seppeleen ompeleminen laakerinlehdistä on huomattavan vaikeaa." Mieleeni ei kuitenkaan malttanut olla tulematta ajatus siitä että jos promotoi itseään treffipalstoilla ja kertoo että on saamassa nimityksen freudilaisesta estetiikasta ja tarvitsee promootiotilaisuutensa miekkansa hiojaa, niin onko kyseessä lääkärileikki.

Ja sitten se, että Kemppisen näkökulma miekkoihin on hieman ... rajoittunut. "Miekka on erittäin luonteenomainen barokkityylin keksintö. Sotilaat, hallitsijat ja sotaisat ylhäisön edustajat kantoivat miekkaa, muut tikaria. Tikari oli tietysti hyvä olemassa erilaisissa juomaseuroissa. Sodassa nihdit suosivat hyvin ohutteräistä tikaria, jolla maahan suistunut ratsastaja pistettiin silmikon raosta hengiltä. Säästyi kallis haarniska parempaan käyttöön." On toki mielenkiintoista miettiä että miksi rondel -tikari oli tyypillinen 1300 -luvun loppupuolella ja esiintyy esimerkiksi Fiore dei Liberin teoksissa, siis muutama sata vuotta ennen barokkiaikaa.
* Siinä todellakin on pistävä terä ja sillä todellakin pistetään silmikon raosta hengiltä. Kuin myös kainalokuopasta ja ... no ahterista. Ideana on todellakin saada ohitettua panssari. Ja tämän sivutuotteena on ollut se, että haarniska on säilynyt ehjänä. Mutta en malta olla korostamatta sitä sivutuotekulmaa. Sillä tosiasiassa metallisesta levypanssarista ei lyödä veitsellä läpi. Olisi siksi oikeastaan koomista että tikarin kaltainen pieni ase voisi olla minkään muun muotoinen.
* Tikari ei ole koskaan ollut pääaseena, ja kun katsotaan panssaroituja kohteita vastaan kehitettyjä aseita, niissä kaikissa on joko juuri piikki jolla lyödään läpi tai sitten jokin vasaramainen astalo jossa on piikkejä eri suuntiin jotka estävät aseen liukumisen ja varmistavat näin että jokin piikki osoittaa vastavirtaan ja panssari ei kilpistä iskun voimaa. (Elokuvien panssarit ovat usein yllättävän lättäniä, ne tekevät kantajansa toki leveärintaisen näköiseksi. Mutta ideaalina on rakentaa kilpistävää pintaa ja tämä panssari on helposti hivenen mahakkaanoloinen kun siinä on taakse päin viistoja pintoja.) Nämä taas helposti nimenomaan väänsivät ja mursivat ja rikkoivat panssaria.
* Kaiken kaikkiaan panssarit eivät ole kovin hauraita. Ne tehtiin kestämään ja ne tekivät tätä ylipäätään hyvin. Ajatus siitä että pitäisi jotenkin erityisesti varoa että haarniskaa ei rikota on jossain määrin omituinen. On järkevämpää kiertää tai nimenomaan yrittää rikkoa sitä.
* Turnajaisiin liittyvä ajatus hävinneen menettämästä haarniskasta on toki ikoninen. Mutta todellisuus on vielä jännittävämpi. Yllättävän vähän haarniskan ansaitsemiskykyisistä sotilaista kuoli. Yhtenä syynä on jo se että haarniska on "todella epäreilu etu". Joka on se syy miksi niitä käytettiin. Toinen, hieman erikoisempi syy, oli se että tosiasiassa ritaria ei kannattanut tappaa. Keskiajan sodankäynnissä vangittujen ritareiden nappaaminen ja lunnaiden vaatiminen oli oleellinen osa sodankäyntiä ja sen rahoittamista. Se oli yleistä ja siinä todella tienasi. Itse asiassa joissain taisteluissa englantilaiset tappoivat nappaamiaan vankeja joka hämmästytti kovasti mannermaisia ritareita. Panttivangiksi joutumisen ajatus oli täysin luonteva osa sen ajan ajattelua. (Nykyään sotavangit ovat enimmäkseen kuluerä tai ylimääräinen käsipari johonkin työhön.)

Myös kommenteista löytyi erikoisia lausumia, kun kantaa otettiin siihen että lyömäsapeleilla korskeilu kuului sotilaskunnan muotiin. Antti Kukkonen esitti Kemppiselle kritiikkiä : "Riippuu tietysti siitä, mitä tarkoitamme "hirveydellä", mutta käsittääkseni kehitys keskiajalta aina Ranskan vallankumoukseen saakka suosi yhä kevyempiä ja pistämiseen (lyömisen sijasta) soveltuvampia malleja. Tämä johtui siitä, että ennen modernia kirurgiaa pistohaava keskivartaloon oli lähes aina tappava, kun taas lyömähaava saattoi parantua joko itsestään tai välkärin rohdoilla avustettuna. Itse siis näkisin, että 1600- ja 1700-luvun miekat olivat hyvinkin siroja." Ajatus on, jos ei muuta, niin ainakin yleinen. Tässä sekoittuu kuitenkin konteksti. Rapiiri oli todellakin ase jonka käyttö yleistyi. Kaksintaistelutilanteissa ja eisodankäyvässä mukanakantamisessa. Sotaoloihin käytettiin kuitenkin aivan erilaisia aseita. Rapiiri ei ole mikään kevyempi miekka. Se painaa täsmälleen saman verran kuin "painavan maineessa oleva" pitkämiekka. Rapiirilla on enemmän ulottuvuutta. (Se on nopea ase lähinnä siinä mielessä että sen kanssa voi melko nopeasti pistää ylös ja siirtää seuraavan piston jonnekin aivan muualle, vaikka alas. Ei siksi että se olisi jotenkin keveä ja näppärä.) Ja vastapuolella ei tuossa vaiheessa enää ollut käytössä panssarointia. Rapiiri on toki piikki kuten rondelkin, mutta sen kärki on niin kaukana että on todella haastavaa lyödä sillä jostain kainalokuopasta läpi ja saada riittävä voima sen taakse. (Pitkällä miekallakin tehtiin samaa, half-swordingia.)

Smallsword oli todellakin keveä pistomiekka, mutta se yleistyi vasta 1800 -luvun aluksi. Ja sen syynä ei ollut taistelutehokkuus vaan enemmänkin se, että miekkojen aikakausi alkoi menemään ohi. (Esimerkiksi nykyaikana niitä ei kanneta.) Smallsword on toki hauska miekkailtava mutta se on hauska vain jos vastapuolellakin on smallsword. Ja esimerkiksi sellainen aikansa miekka-auktoriteetti kuin Alfred Hutton korosti että smallsword sopii kunnian puolustamiseen mutta sotaan otettiin backsword. Joka taas oli juuri viiltävä. Lisäksi kaksintaisteluperinnekin muuntuikin monin paikoin siihen että niillä pyrittiin saamaan ensimmäinen verinaarmu eikä nimenomaan haluttu tappaa toista. Joten ajatus piston erityisestä letaaliudesta on hieman erikoinen. Tottahan toki sotilaat ovat erityisen kiinnostuneita siitä että vastustaja kuolee. (Ja he ovat. Viiltoaseilla saatiin tarvittaessa aikaan jopa irtoraajoja. Joihin kyllä kuolee helposti.) Itse asiassa huvittavana kuriositteettina voidaan sanoa että tohtorinmiekka on smallsword. Ja se on symbolinen koriste. Olenkin kirjoittanut aiemmin tohtorismiekoista. Ja laitoin siihen erikoisen lainauksen joka voisi olla näpsäkkä tapa vastata tämänlaatuisiin lausuntoihin.

Kulttuurimme arvostaa historiaa ja miekoista todellakin keskustellaan hyvin usein. Käytetyt faktat ovat kuitenkin aika usein hyvin viitteellisiä, jos eivät peräti olemattomia. Ihmiset toistavat tiettyjä puolitotuuksia tai täysvalheita. Ja näiden tietäminen ja käyttäminen näyttää jopa jossain määrin kuuluvan siihen repertuaariin jonka toistamisella saa itselleen sivistyneen miehen maineen. Itse pyrin olemaan vapaa mies. (Jonka symboli, kuten Kemppinen aivan oikein totesi, on miekka.)

torstai 17. heinäkuuta 2014

Naisten valtaa, miekkoja ja anakronismeja

Taide ja etenkin taidehistoria muistuttaa siitä, että jos taiteilijat kenties ovatkin vapaita ja paheellisia, niin silti taiteen sisällöstä päättävät yllättävän paljon erilaiset mesenaatit. Ne jotka päättävät tukea ja tilata vapailta ja paheellisilta taiteilijoilta päättävät mitä vapautta ja paheita tukevat. Tässä mielessä yllättävän suuri osa taiteesta koostuukin teoksista joiden tärkein anti on seksissä tai väkivallassa. Ja naisissa. Ja mitä enemmän, sitä enemmän.

Pää lautasella,
parhaimmillaan
härkäpapujen ja
mukavan chiantin
kanssa. tstststs..
Salome on ollut suosittu aihe maalaustaiteessa. Hänhän liittyy lujasti kristilliseen kulttuuriin, sillä hänen tanssinsa vuoksi Herodes suostui mestaamaan Johannes Kastajan. Kuitenkin "Raamattu" ei mainitse häntä nimeltä ja nimi onkin haettu Josefuksen "Juutalaisten muinaisajoista". Salome on osittain suosittu juuri siksi, että hän on jonkinlainen femme fatale, eli jonkinlainen telaketjufeminismi jossa on riittävästi karismaa jotta sovinistikaan ei kehtaa häntä siitä loukata. Ajatus siitä miten tanssilla voidaan saada miesten pää pyörryksiin ja valtaa - ja se miten tätä voidaan käyttää väkivaltaan kuvastaa tietysti hieman naisen valtaa että ennen kaikkea niitä pelkoja joita miehet ovat naisissa kokeneet. ; Naisellinen valta on epäsuoraa, mutta mies kuitenkin kiedotaan oman sormen ympäri. Jos ei muuten onnistuta, niin seitsemän hunnun ympärille. ; Ja kun tämänlainen tarina on kulttuuria, se on sovinnainen syy oikeuttaa muutoin epäsovinnainen työ. Taloa voi koristaa mukavilla paljailla rinnoilla kun kyseessä on antiikin kulttuuri ja kristinuskon hieno historia. Ja luultavasti tämä tekosyy on toiminut lähes yhtä hyvin kuin lupaus postittaa vastaavanlaatuinen kuvallinen aineisto huomaamattomassa kirjekuoressa myöhemmin, sillä vaikka Johannes Kastajan kuolema on hyvin marginaalinen osa Raamattua, on Salome kuitenkin ollut melkoisen suosittu aihe.

Tiedäthän: Aivot itse eivät
tunne kipua, jos tämä
huolestuttaa sinua.
Toisaalta jos naiskuvasta haluaa saada vielä astetta väkivaltaisemman on otettava Judit. Tämä apokryyfikirjallisuuden sankaritar nimittäin surmaa Holoferneen omakätisesti. Hän lähtee diplomaattisesti neuvottelemaan rauhaa, mutta Holofernes pitääkin juottaa sen sijaan humalaan. Sammuneelta kun on helpompaa leikata pää. Siksi esimerkiksi Hans Baldung on saanut lisättyä tauluihin seksin ja irtopäiden lisäksi teräaseita. Juditkin on toki kierompi kuin maskuliinisemmat heerokset. Mutta hänen välineensä ja omatoimisuutensa on kuitenkin monta askelta "Beauvoirlaisempaa". (Siinä mielessä että Beauvoir ajatteli että naisten tulisi enemmän tehdä mitä miehetkin koska samanlaisuus on kuitenkin jollain ovelalla tavalla samanarvoisuutta.) Siinä nainen selvästi käyttää miehisiksi koettuja keinoja vapauspyrinnöissään. Itse asiassa Juditin ja Salomen välinen ero on hyvin pieni taidekuvissa. Salome kuvataan usein hieman itämaisemmin. Ja Judit pitää itse miekkaa kun taas Salometeemaisissa kuvissa miekka joko puuttuu tai on jonkun miehen kädessä. Tämäkin aihe on suosittu vaikka apokryyfikirjallisuus ei ole edes virallista kristillistä kaanonia. Luther esimerkiksi korosti että Juditin tarina oli niin täynnä anakronistisuutta, että sen täytyi olla tahallista. Ja se kertoo että tarina on nimenomaan hengellisiä teemoja selväntävä tarina eikä historiankuvaus. Tarinan sisältö on siis se miksi se on tehty, eikä sitä saisi pitää dokumenttina. Maalauksiin aihe sopii, tunnetuin syin. Kukapa ei haluaisi miekan kuvaa seinälleen? Ja ainiin, ne muut syyt.
1: Toki tässä Judit -genressä erityisen hienoa on se, että miekka on usein läsnä. Ja näin sen ääressä voi mitata todellista hyvää makuaan. Jos huomio kiinnittyy tisseihin tai verenpurskeisiin, on henkilö banaali. Oleelliset prioriteetit ja erinomainen maku sen sijaan huomataan siitä, että kuva on erinomainen keskustelunavaus siitä mitä eroa on messerillä ja falchionilla. Ne ovat itse asiassa hyvin lähellä toisiaan. Molemmat ovat yksiteräisiä yhden käden aseita. Molemmissa terä usein hieman paksunee ennen kärkeä, mikä siirtää niiden painopistettä kauemmas kädensijasta. Molemmissa terä on hieman kaareva, ja kärjessä on "leikkausta" joka rakentaa aseeseen pistokelpoisen terän ja toisaalta mahdollistaa että kääntöpuolta käytetään leikkuuaseena joka on "enemmän vesurityyppinen" kuin "puhtaasti viiltävä" ja näin aseeseen saadaan variaatiota siihen mihin sitä voi käyttää tehokkaasti. Helpoin tapa lähteä liikenteeseen on katsoa kahvaa. Jos kahva on selkeästi veitsentyylinen, kyseessä on messer. Jos siinä taas on selkeämmin miekankahva, se on todennäköisemmin falchion. Messer on myös pohoisemmassa euroopassa suositumpi, kun taas Etelä- ja Länsieuroopassa falchion on suositumpi. Kuvassa on esimerkiksi ehdottomasti falchion.

Sinä yhä joskus heräät
eikö vain? Heräät pimeässä
ja kuulet karitsojen huudot.
Naisellisen teräaseen valta voidaan liittää myös kolmanteen kohtuullisen toistuvaan maalausteemaan. Lucretian itsemurhaa kuvaavat teokset ovat olleet suosittuja. Esimerkiksi Lucas Cranach oli renessanssimaalari joka maalasi suurelta osin pönöttäivien renessanssiylimysten muotokuvia. Sellaisia muotokuvia joiden yleisteemana näyttää olevan jonkinlainen jollain salaperäisen hienovaralisella tavalla näiden ylimysten creepyyden ilmituominen. Hänen spesialiteettinaan näytti olevan uncanny valley:ssä olevien hahmojen piirtäminen. Ensin voisi luulla, että hän ei osaa maalata. Mutta kun katsoo hänen muita teoksiaan, voi huomata että hän maalasi hirvittävän määrän maalauksia Lucretian itsemurhasta. Ja niissä maalatut eivät näyttäneet kuin joltain jonka näköiseksi voisi kuvitella pahantahtoisten tuonpuoleisten riivaajahenkien lihatekele jonka nämä ottavat kun yrittävät naamioida läsnäolonsa ihmisten maailmassa. Tämä muistuttaa vähintään siitä, että emokulttuuri on vanhempi kuin voisi luulla. Toisaalta tämä kyllä kuvastaa myös siitä miten naisen valta maailmaan ja itseensä nähdään.
1: Cranachia ei muuten kannata ottaa dokumentaarisesti. Sillä jokaisessa hänen maalauksessaan Lucretia näyttää tekevän itsemurhan ns. rondel -tikarilla. Tämä taas on ilmestynyt yleisesti käyttöön vasta kun panssaroinnista tuli hyvin yleistä. Ja Lucretia joka itsemurhan tekee liittyy tunnetusti rooman valtakuntaan. Oikeasti itsemurha pitäisi tehdä gladiuksella tai vastaavalla rooman ajan teräaseella. Maalauksissa ase on vain tuhat vuotta väärässä paikassa!

Tämä nyt vaan oli tälläinen juttu.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Tikari ; muoto ja funktio

Ylläolevaan kuvaan olen yrittänyt kasata jossain määrin tyypillisiä tikareita joissa jokaisessa on keskenään erilainen lähestymistapa. Näiden avulla voinen demonstroida muutamia asioita tikareista. Kenties sellaisia joita ei aivan hirveän usein tule mietittyä. (Tai sitten ei.)

Ylimmäinen edustaa mielestäni tikaria joka vastaa kenties vahviten mielikuvaa siitä mitä tarkoittaa että jokin ylipäätään on tikari.
* Se on suorateräinen, siinä on kahdelta puolelta teroitettu terä, ja siinä on väistit. (Tämä erottaa sen veitsestä joka on yleensä yhdeltä puolelta teroitettu, usein suora mutta joskus kaarevateräinen ja veitsissä harvemmin on väistiä.)
* Tässä tikarissa terä on kohtuullisen leveä, mutta se sopii silti hyvin pistämiseen. Molemmilta puolilta teroitettu terä kohtaa hyvässä pistokärjessä.
* Terän on paksuudeltaan melko ohut, joten sillä on hyviä leikkaavia ominaisuuksia. Terän teroittaminen molemmilta puolilta korostaa sitä että se on monikäyttöinen leikkuuominaisuuksiltaan.
* Väisti on tehty siten että terää pitkin ohjautuvat iskut voidaan hieman ottaa vastaan, joten se selvästi suojaa käsiä.
* Tämänlainen tikari on monikäyttöinen aseena. Itse asiassa tämä tikarimalli lähentelee jo ns. coustille -tikaria joka on kehitetty juuri monikäyttöisyyttä silmälläpitäen. (Coustille on tosin hieman tätä tikaria pidempi, se oli eräänlainen juridinen saivartelu. Kun miekat oli yleensä kielletty kaupungeissa, tehtiin ase jota voitiin kantaa vyöllä kuin tikaria mutta joka oli mahdollisimman lähellä lyhyttä miekkaa.)

Toisena onkin sitten hyvin tavallinen tikarimalli, ns. rondel -tikari. Tämä on se tikari jota on käytetty oletusaseena keskiaikaisissa taistelumanuaaleissa.
* Se on suora mutta yksiteräinen. Tämä voi johtaa ajatukseen että kyseessä on veitsi. Kuitenkin tikarin leikkuuominaisuudet ovat melko rajalliset, ja se on niin leimallisesti pistoase, että luokittelu tikariksi on aivan perusteltu.
* Aseessa on kapea terä, mutta terä on kuitenkin hyvin paksu. Itse asiassa terä on tämän vuoksi hieman "kolmiomainen". Kärkeä on teroitettu hieman molemmilta puolilta jotta piston alkuun pääsisi mahdollisimman hyvin. Tämä on tehty sen vuoksi, että ase on tarkoitettu panssaroitua vihollista vastaan. (Siinä hengessä että kun vastustajat menevät purkkiin, kaikki alkavat kantamaan tölkinaukaisijoita.) Sitä jopa yleensä käytettiin nimenomaan "rystypuolella" jotta sen saa maksimaalisesti iskettyä pistävään liikkeeseen kohti vaikka haarniskan nivelosia.
* Väisti on hyvin erilainen kuin edellisessä tikarissa. Se on kooltaan melko kapea rengas. (Ratkaisu joka voi tuoda mieleen japanilaisten katanoiden pienet kädensuojarenkaat.) Sen perusfunktio on hyvin erilainen kuin edellisessä tikarissa. Tämän renkaan tarkoitus on suojata omaa kättä. Mutta suojautumiskohde ei ole vastustajan isku vaan Newtonin mekaniikan III peruslaki. Kun piikkimäinen tikari isketään kovaa vastustajaan, impakti on kädelle niin kova että hyvin helposti tikaria pitävä käsi lipuisi terälle. Rengas estää tämän hyvin tehokkaasti. Tässä rondellissa tätä tukee myös suuri pommeli. Tämä johtuu siitä että jos pistäessä käy kuten voi käydä, eli tikari juuttuu kiinni kohteeseen, on kädensija tukevampi kun sitä kiskotaan irti vaikka vastustajan ruumiista. Se ei siis toimi vastapainona vaan vahvistaa kädensijaa.

Kolmas tikari on sitten hyvin riisuttu malli. Se kuitenkin tuo mieleen jo hieman gladius -mallisen miekan. Taisteluteknisesti tämä on kuitenkin lähempänä normaalia veistä kuin mikään muu yllämainituista tikariversioista.
* Terä on hyvin leveä. Sen leikkuuominaisuuksia on selvästi maksimoitu. Terä on ikään kuin kaksi kaarevaa terää jotka on laitettu vastakkain. Näin ollen aseen leikkuuominaisuudet muistuttavat oleellisesti kaarevateräisien veitsien vastaavaa. Juuri tämä ratkaisu tekee aseen terästä kaiken kaikkiaan hyvin leveän. Aseella on kaksiteräisyytensä vuoksi pisto-ominaisuuksia, mutta se ei ole tässä mainittavan hyvä. (Se on tässä heikoin kaikkiin listan muihin tikareihin verrattuna.)  Leveyden vuoksi asetta ei ole kätevää käyttää rystyasennossa, joten tämän käyttötapa eroaa selvästi rondellin käyttötavasta.
* Väisti on suojausta ajatellen melko naurettava. Pienet koristeet reunoissa eivät mainittavasti suojaa tulevilta iskuilta. Koristeellisten puolien lisäksi tämä "väisti" kuitenkin tekee jotain. Se nimittäin helpottaa aseen tupessapysymistä. (Se ei heilu eikä hölsky eikä tipahda maahan jos sitä kuljetetaan vaikka nahkarenkaassa.)
* Kädensijan muotoilu yhdistettynä erikoiseen koristeosaan terän lappeen kohdalla tikari soveltuu hyvin siihen että peukaloa tilanteen mukaan joko pidetään tai ei pidetä "terällä" (Tai sillä kohdalla missä olisi terä jos sitä koristeosaa ei olisi). Tämä tukee sitä ajatusta että asetta ei missään tapauksessa ole viisasta käyttää "rystypuolella".

perjantai 2. joulukuuta 2011

Aika kovaa

Moni pitää miekkailun harjoittelua vaarallisena. Juuri tämä asenne taas on jotain joka tekee siitä turvallisempaa. Sillä kamppailulajeissa onnettomuuksia ja muita vastaavia syntyy yllättävän usein sen vuoksi että ollaan valheelisessa turvallisuudentunteessa eikä olla huolellisia. Tässä suhteessa miekkamies joutuu ottamaan korostetusti vastuun toisen elämästä ja terveydestä ja jo tämä kannustaa tervemielistä ihmistä kohti tiettyä varovaisuutta.

Toki harjoittelussa käytetään maskeja ja muita turvallisuutta parantavia välineitä. Mutta niidenkin rajat tulevat helposti vastaan. Esimerkiksi harva osaisi yhdistää tikaria erityisen vaaralliseksi etenkin jos kädessä on vaikkapa suojakilpeä. Miekan ja varsikirveen kohdalla pelottavuus ja vaarallisuus tulee helpommin esiin, koska ne ovat massiivisia aseita. Kuitenkin harjoitteluissa käytetyt rondellitkin ovat olleet varsin vaarallisia aseita. Piikkimäinen ulkomuoto ja järeät kädensijat sekä terän että pommelin puolella ovat tietysti sellaisenaan karunoloiset eivätkä tuota kunnioittavaa mieltä. Keittiöveitsikin on vakuuttavamman ja näppärämmän tuntuinen kädessä. Mutta rondel on funktionaalinen väline. Se on tarkoitettu haarniskassa olevan ihmisen käsittelyyn. ; Terän ideana on tunkeutua sisään ja kahvan muoto näyttää että niiden ideana on olla "purkinaukaisijoita" joissa kädensija on sellainen että nyrkki ja ote kestää lujaa impaktia ja että myös tikarin poisvetäminen onnistuu tehokkaasti vaikka tämä vaatisikin paljon voimaa. Väline on siis tehty maksimaaliseen lävistämiseen.

Tästä saimme muistutusta tänään kun harjoittelimme tikarilla lyömistä lujaa. Kokeiluissamme esimerkiksi useammasta päällekkäinladotusta vanerilevyistä tehty kilpi ja siihen kohdistettu isku saatiin vähän ajan päästä jopa menemään läpi asti. Tämänlainen kilpi kestää siis yllättävän vähän "maksimaalista myllyttämistä". Tämä pistää miettimään tilanteita joissa siellä takana olisi esimerkiksi harjoittelukaverin käsi (toisin kuin nyt).

Tämänlaisen kokeminen vähentää väärän turvallisuuden tunnetta. Huomiosta oikein ohjattuna taas syntyy huolellisuutta ja varovaisuutta, jolloin oikeita vahinkoja ei tapahdu. - Opetuksena tämä on sen verran arvokas että se on taatusti melko halvan kilven tuhoamisen arvoista.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Uusin lelu.

Tänään sain uuden, puisen, harjoittelutikarin. Se on sorvattua (eurooppalaista) valkotammea. Kaiken kaikkiaan se on aivan normaali harjoittelurondel ja nyt se on minun.

Toki minulla on kaikenlaisia törkintäesineitä entisestäänkin. Tikareitakin on muutamia, metallisenakin. Tätä kautta voisi ehkä olla vaikeaa ymmärtää, miksi tämä nousi mielessäni übercoolnessissaan niiden kaikkien ylitse. Onhan teräs toki terästä, ja harjoittelutikari on tarkoituksella tehty aika turvalliseksi käyttää.

Tässä on kuitenkin olennaista se, että Guy Windsor valmisti sen minulle omin käsinsä ja omin sorvinensa siinä pienessä puusepänverstaassaan joka on miekkailukoulun yhteydessä, ja jonne muut oppilaat paitsi minä ei vain suoraa päätä lampsi sisään juttelemaan. Tuota tikaria tehdessä on mietitty sitä, minkälainen olen - tai ainakin miten toimin. (Tai näin ainakin tekijä minulle sanoi.) Tämä tekee siitä eräässä mielessä arvokkaamman kuin jollain hyvinkin kalliilla aseella voisi olla.

Eipä tästä sen enempää.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Koolla on väliä : Torjunta.

Kaikissa keskiaikaisissa perinteissä tikaritorjunnoissa on miltei aina suorat kädet ja pitkät torjuntaetäisyydet. Monissa muissa lajeissa on esimerkiksi cross-block tässä kohden ahkerassa käytössä. Kädet ristissä on intuitiivisesti helppo ja kätevä torjua ja vääntää ja jatkaa. Tästä voisi syntyä olo siitä, että eurooppalainen tyyli olisi huono. Tai vähintäänkin että toinen olisi parempi kuin toinen.

Molemmat ovat kuitenkin oikein. Ja onneksi syy siihen miksi systeemit ovat erilaisia on helppo tajuta. Se on alla: Kuvassa näkyy kaksi teräasetta. Vasemmalla ns. puukkoo. Oikealla puolella taas on keskiaikaisen mallinen tikari. Toki kuvan malli ei ole rondel, joka olisi vain "ylipitkä jääpiikki", joita käytettiin sen vuoksi että "kun monilla oli purkit" eli haarniska, on luonnollista että "kaikki kantoivat purkinavaajaa", piikkimäisen saa työnnettyä helpommin aukkopaikkoihin. Olennaista on se, että rondellkin on varsin pitkä.

Mitä siis tapahtuu jos torjut cross-blockilla keskiaikaisen tikarin? Toinen ei välitä. Käsihän tulee käden tielle, jolloin terä on sille jatkeena. Ja piikki on riittävän pitkä ylettyäkseen cross -blockin etäisyydeltä sinuun asti. Suoraa kättä tarvitaan siksi, että vain se tekee sen, minkä torjunnan pitääkin tehdä. Yksinkertaisesti ulotut suoralla kädellä pidemmälle. Näin estetään terän osumisen itseen. Jos ase on pidempi kuin suora käsi, ei suorallakaan kädellä kannata torjua.

Tässä itsestäänselvyydessä on itse asiassa takana isompikin asia. Aseiden etäisyys ratkaisee monien tekniikoiden toimivuuden ja eitoimivuuden välistä. Teknisesti on merkitystä onko esimerkiksi pistomiekan terän pituus 90 senttiä vai 1 m 20 senttiä. (Ja jopa riippumatta siitä onko toisella samanlainen vai erilainen varustus.) Kysymys on paitsi suorasta ulottuvuudesta, myös epäsuorasta ulottuvuudesta. Mukana on myös se, missä suhteessa ruumiinjäsenet ovat aseeseen. (Ja vaikka aseen pituuden voit vaihtaa, kätesi mittaa et.) Eri asiat ovat mahdollisia eri mittaisilla aseilla.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Misericord(ia)

Eurooppalainen miekkailu on enemmän "systeemi", jossa on mukana myös muita aseita, kuten esimerkiksi tikareita. Niitä pidetään tietysti arkielämässä ja elokuvaviihteessä "rosvojen aseena". Ja ne liitetään salamurhiin. Toki tikaria käytettiin myös tähän tarkoitukseen, muun muassa sen vuoksi että sen voi piilottaa vaatteisiin tai hihaan hieman paremmin kuin esimerkiksi hilparin tai kahden käden miekan. Ja sitä voi käyttää sujuvasti ahtaissakin tiloissa, toisin kuin vaikkapa keihästä. Sen vuoksi esimerkiksi Henry IV salamurhattiin vuonna 1610 tikarilla. Perinne oli tietysti tätä paljon vanhempi: Esimerkiksi Wenceslass III salamurhattiin tikarilla jo vuonna 1306.

Tikarit olivat kuitenkin myös muunlaisia taistelu -aseita. Ne olivat tilanteissa joissa ei ollut tilaa käyttää miekkaa tai muuta asetta. Tai valmistautumisaikaa ei ollut, eikä siksi ollut aikaa vetää miekkaa esille.

Kamppailusa tikarit olivat pääasiassa pistoon tarkoitettuja aseita, toki niissä oli usein myös leikkaava terä, mutta viiltäminen ei ollut niiden pääfunktio. Niiden kanssa käydyt taistelut olivat erityisen nopeita ja vaarallisia. Niiden seurauksena oli erityisen usein kaksi kuollutta. Tämän vuoksi Hans Talhoffer aloitti "Fechtbuchin" tikariosuuden sanoilla "Hier fangt an der Degen. Gott der wolle unser aller pflegen." Siinä pyydetään Jumalan suojelusta.

Tikareilla oli kaksi tapaa käyttää. Ne erosivat toisistaan melko paljon.

Ensimmäinen päätyyppi on käyttää tikaria pääaseena. Tällöin tikaria pidettiin "rystyasennossa" kädessä. Piikki ei tullutkaan miekan tapaan "peukalon puolelta" vaan "pikkusormen puolelta". Tähän erityisen tarkasti suunniteltiin tikarityyppi nimeltä rondel. Se oli jääpiikin muotoinen ja sen ideana oli se että sillä voitiin pistää haarniskan aukoista läpi.

Koska tikari on paljon lyhyempi kuin miekka, on muistettava että "etäisyyspeli" muuttuu. Koska tikari on sen verran lyhyt että jos yllät torjumaan sen omalla tikarillasi, olet niin lähellä että kyseessä on ranne -otteen mahdollistava etäisyys. Veitsillä etäisyys on myös pienempi.

Lyhyen kamppailuetäisyyden vuoksi erilaiset paininkaltaiset otteet ovat tikarin käytössä tärkeitä. Toki tikaritaistelussakin oli eräänlainen vastaiskuun rakentuvia tekniikoita, joissa "väistetään ja lyödään niin että se osuu samaan aikaan kuin toinen saisi iskunsa loppuun". Mutta usein neuvottiin että toisen ase täytyy saada pois pelistä, joko poistamalla se tai yksinkertaisesti tekemään se vaarattomaksi erilaisilla lukkotekniikoilla, jotka voitiin viedä jopa nivelen sijoiltaan vääntämiseen tai murtamiseen asti. Sekä olkapää, kyynärpää että ranne toimivat tässä yhteydessä. Moni tekniikka onkin itse asiassa tutunoloinen esimerkiksi itämaisen jiu-jitsun tai aikidon ystäville. Toki tikarilla tehtiin muutakin: esimerkiksi vasemmalla olevassa kuvassa ylhäältä tuleva isku torjutaan käsiotteella ja tikarilla tehdään piston sijasta kamppi. Fiore dei Liberin mukaan tikaria vastaan tuli keskittyä siihen että (1) tekee disarmin ja lyö heti perään (2) murtaa käsi (3) tehdä lukkoja tai (4) vastalukkoja ja (5) heittää vastustaja maahan.

Toinen merkittävä asia on se, että suurin osa tikaritekniikoista "lainattiin". Ne tulevat muiden aseiden kautta. Siksi moni aseettoman kamppailun tekniikka on veitsien kanssa melko samanlainen, ne tehdään vain veitsen kanssa. Tässä asiassa se muistuttaa paljon kali-escriman ajattelutapaa, jossa ideana on se, että samat liikkeet toimivat sekä aseen kanssa että ilman niitä. Koska miekkaa ei pidetä rystyasennossa, tikariin "miekan puolelta lainatut" tekniikat ovat tietenkin miekan pommelilla tehtäviä tekniikoita. Tosin kun nämä miekkailussa ovat "valmistelevia hyökkäyksiä", eli niillä horjutetaan toisen toiminnan eheys jotta ehditään tekemään varsinainen "lopettava isku", tikarin kanssa ne ovat tietenkin lopullisempia. Miekan perä naamassa tai kaulassa ei vielä lopeta kamppailua, mutta veitsi samassa paikassa tekee juuri sen.

Tietenkin tikaria käytettiin myös hevosen selästä, esimerkiksi Talhofferilla oli kuvia joissa tikaria käytettiin hevosen selästä siten että tartutaan toista hevosmiestä kädellä kaulan alueelta samalla kun tätä lyödään tikarilla.

Toinen, ajaltaan paljon edellistä tuoreempi, perinne taas on käyttää tikaria "apukäden" aseena. Tällöin sitä käytettiin kuin miekkaa, eli se ei ollut rystyasennossa. Tähän tarkoitukseen tikarit muotoiltiin uudestaan, ja niitä oli useinta malleja. Näiden päänimi oli main gauche. Ne ovat merirosvoelokuvien ystäville tuttuja. Tosin "merkkarit" tuppaavat pitämään näitä myös oikean käden aseina. Mutta roistot voivat tietysti säätää yksityiskohdista. Puukkoo kun puukkoo sanois pohojaalaanen. Että "tämä pää sisään" on riittävä ohje.

Vasemman käden perinteessä miekkaa ja tikaria käytettiin parina siten että miekka, tavallisesti rapiiri, oli oikeassa kädessä ja vasemmassa kädessä oli tikari. Tässä tikarissa oli usein väistiä paljonkin, toisin kuin esimerkiksi rondellissa, jonka väisti oli pieni tai olematon. Tämän vuoksi leveäväistimistä veistä kutsutaan torjutatikariksi, parrying dagger. Tikarin käyttö vasemman käden aseena on kuitenkin yllättävän nuori perinne, ja se voidaan nähdä bucklerperinteen korvaavana perinteenä. Buckelrperinne jatkui 1536 asti, jolloin Marozzo niminen miekkailumestari kirjoitti oppaan, jossa oli ohjeita tälle parille. Tikari vasemman käden aseena taas yleistyi vasta 1500 -luvun alusta. Yhteys ilmestymis-katoamiseen ei ole selvästikään sattumaa: Esimerkiksi Eduard Wagnerin koostama "Swords and Daggers - an illustrated handbook" esitteleekin tässä kohdassa vertailun jossa on helppo huomata että torjuntatikari oli väistimen leveydeltään hyvin lähellä bucklerin leveyttä. Se suojasi suunnilleen yhtä hyvin, mutta sillä oli se etu että jos miekka tiputettiin, tikarilla voi lyödä. Kilvellä lyömällä yhtä suuri teho oli vaikeasti saavutettavissa.

Tätä tikaria käytettiin siten, että:
1: Joko sillä torjuttiin ja siirrettiin syrjään toisen miekka jotta samanaikaisesti saatiin oma miekka lyötyä sisään. Tämän idea on luonteva tajuta, koska miekalla on pidempi etäisyys, joten sinun ei tarvitse olla yhtä lähellä osuaksesi ja toisaalta toinen tuo miekan terän tikarisi ulottuville. Tosin sama koskee tietysti myös toisin päin. Tilanne on tätä kautta vain "tavoitetila ja lopputulos".
2: Toinen vaihtoehto oli että toisen miekka siirrettiin syrjään omalla miekalla ja aukosta lyötiin tikarilla, joka vaatii helposti lisäaskeleen lähemmäs. Ongelmana on tietysti se, että toisellakin on tässä tilanteessa tikari vapaana, joten se on otettava huomioon.
Misericord oli tietynlainen tikari. Tämän nimi juontuu yllättävästä latinan sanasta misericordia, laupeus. Esimerkiksi Hyvän Paimenen sunnuntain latinalainen nimi on "misericordia Domini", eli vapaasti kääntäen "Herran laupeus". Tikarien kohdalla armeliaisuuteen viitataan sen takia, että haavoittunut vastustaja saatettiin lopettaa tikarilla kun taistelu oli ohi. Tämä nähtiin erityisen säälin osoituksena. Tämän vuoksi esimerkiksi Talhofferilla on kuva, jossa vastustajan kaulaa suojaava teräs otetaan pois ja tähän pistetään tikarilla coup de grâce. Tässä on takana tavallaan vinha perä, koska haavoittunut vihollinen säästettiin turhilta tuskilta ja kyseenalaisesti toimivilta välskärien parannustoiminnoilta. Eutanasia kuului kristilliseen ritariperinteeseen.