Tämä. On. Internet.

Pasi Sillanpää kirjoitti blogiinsa tekstin siitä miten hän haluaa olla epäkorrekti. Tekstin sisältö on sen sorttista, että se tuo mieleen vertailukohtia menneisyyteen. Maailmaan ja aikaan jota ei enää ole mutta johon minut on vielä kasvatettu.

Tässä vanhassa maailmassa oli niin että jos joku kutsui itseään nöyräksi, laajasti elämänkokeneeksi ja viisaaksi neuvojaksi tai toisinajattelijaksi, hän ei ollut sitä. Aidosti nöyrä ei sano olevansa nöyrä, koska asian tiedostaminen saisi ylpistymään. Laajasti elämänkokenut viisas tietäisi että ihmiset eivät ohjaudu neuvomalla.

Ja toisinajatteluaan alleviivaavat ovat oikeasti erikoisuudentavoittelijoita jotka, noin karkeasti sanoen, yrittävät vain olla erilaisia salatakseen sen pikkuseikan ettei heillä ole aivoja. Useilla toisinajattelijoilla myös menevät sekaisin se, että ollaan jotain mieltä (opinionated) siitä että ollaan jotain ajattelijoita (thinkers). Ja usein toisinajattelijoilla on myös jokin marginaali-ideologia jonka ajatuksia he seuraavat hyvinkin kliseisesti niin että jos tietää heidän mielipiteistään olennaiset ja tietää mihin ideologiaan he ovat sidoksissa, voi arvata heidän muutkin näkemyksensä. Eli toisinajattelija on toisinajattelija vain jos unohdetaan sanaparista toisinajattelu sekä sana "toisin" että "ajattelu".

Nykyaikana epäkorrektius on vastaava asia.

Ne jotka korostavat olevansa epäkorrekteja noudattavat hämmentävän kliseisiä ja perinteisiä arvoja. Heillä on kuppikuntia joissa voivat jakaa mielipiteitään keskenään. Ja tässä kontekstissa häiriö ja tätä konsensusta hämmentävä kommentoija on sananvapauden este. Kuin Pasi Sillanpään herrakerho, joka päättää naisista että "Ei oteta, koska sen jälkeen emme enää voi puhua vapaasti."

Tämä taho korostaa olevansa jokin hovinarrin jatke. Pasi Sillanpään tapaan sanoo "Poliittinen epäkorrektius on keino kanavoida mielipiteitä. Se on ikiaikainen keino nostaa naurunalaiseksi vallitsevia uskomuksia ja käsityksiä oikeasta ja väärästä. Hovinarreista alkaen yhteiskunnan valtaa pitäville henkilöille ja ryhmille on esitetty asioita sarkastisesti, kärjistäen ja väännellen. Kärjistämällä ja vääntelemällä ihmiset ovat saaneet paksunahkaiset päättäjät hermostumaan tai vähintäänkin epävarmoiksi. Itsestäänselvyydet on haastettu ja monta itsestäänselvyyttä on murskattu. Murskaamisen kautta on syntynyt entistä parempaa." Ja huolena on se, että "Itse näen, että värikkään kielen kieltäminen ja vahvan retoriikan hylkiminen johtaa entistä suurempaan vastakkainasetteluun. Kun mitään ei saa sanoa, viha kanavoituu ja kapseloituu pieniin ryhmiin ja vihan poistaminen epäonnistuu."

Näissä epäkorrektien puheissa onkin aina tämänlainen hämmentävä jännite. Omia kuppikuntia suojellaan epämiellyttäviltä mielipiteiltä. Omaa ryhmää suojataan kun taas erimielisten tulee kestää kaikenlaista. Nykyajan epäkorrektius onkin usein malliltaan  sellaista että ihminen haluaa haukkua muita mutta hänen omia käsityksiään ei saa kyseenalaistaa. Näin sitä koetaan että vastapuolen moittiminen on hyvä silloin kun moititaan vaikka suvaitsevaiston ajamia asioita. Mutta sitten jos erimielisyyttä esitetään provokatiivisesti omasta mielestä vääristä asioista niin "esimerkiksi puhuminen miesten ja naisten polkupyöristä on historiallinen vääryys, joka vihdoin pitää korjata. Olen pahoillani, mutta edelleenkin pidän tuota keskustelua miesten ja naisten polkupyöristä esimerkkinä siitä, että vain itsetarkoituksellisesti etsitään epäkohtia." Aivan kuin jako miesten ja naisten polkupyöriin ei olisi kulttuurinen konventio jota on opetettu itsestäänselvyytenä.

Onkin hämmentävää elää maailmassa jossa virallisesti kannatetaan niin voimakkaasti epäkorrektiutta. Mutta jossa kuitenkin ollaan sellaisia että kritiikin saaminen muuttuu vainoamiseksi. Esimerkiksi jos sanoo jotain homovastaista ja saa siitä ärhäköitä kommentteja, tätä ei nähdä epäkorrektiutena vaan vainona. Se on aina yhtä söpöä kun joku kirjoittaa nettiin laajalevikkisen lehden suuresti luetun uutisotsikon alle kommentoiden, että hänellä ei ole sananvapautta. (Esimerkiksi kaikista niistä maahanmuuttokriittisistä kommenteista olemassa ovat ilmeisesti vain ne jotka haastetaan oikeuteen..)

Mutta tämä tietenkin sopii maailmaan jossa tilanne on se että kun omaa mieltä olevat ovat oppositiossa, niin silloin pitää olla poliittisesti epäkorrekti ja valtaa vastaan. Mutta sitten kun ei olla, niin ei saa kritisoida ja olla torppaamassa ahkeraa tekemistä. Koska vaaleissa se paljon puhuttu Kansa on puhunut, pulinat pois. Kansa ei äänestä väärin. Äänestivät valtaan nykyisen hallituksen ja aiemmat. Ja ne on kyllä haukuttu.

Tämä ei ole mitään yllättävää.

Hikipedian ylläpitäjänä olenkin tottunut siihen että toimintaamme ovat moittineet ennen kaikkea (1) lestadiolaiset ja (2) toisaalta juuri omaa poliittista epäkorrektiuttaan alleviivaavat tahot, kuten kansallismieliset maahanmuuttokriitikot. Heidän puolellaan tulee lausuntoja joiden mukaan parodia-artkkeli Marco de Witistä ei kuulu siihen mitä hikipedia on projektina. (Which is golden.) Eihän heille voi opettaa muuta kuin sen, että jos Simo Häyhä -juttu on liian provokatiivinen joidenkin makuun ja se pitäisi sensuroida tai jopa poistaa, niin kirjoitamme tilalle pahemman mustasta kuolemasta ja venäläisiltä poskeen ottamisesta.

Tämä mielestäni demonstoi sitä mitkä tahot eivät salli itselleen vitsailua. Saatan esimerkiksi mainita että Antti Tuisku on naureskellut itsestään tehdylle hikipedia -artikkelille mediassa. Ja Henry Laasanen on ottanut osaa itseensä kohdistuneiden vitsien keksimisessä ja tekemisessä. Tämä kertoo siitä että heillä on harvinaislaatuisen terve sietokyky. Itseen kohdistuvat erimielisyydet, provokatiiviset verbaali-iskut ja vastaavat mittaavat aidosti sitä miten hyvin ihminen kestää ja arvostaa.

Älkää ymmärtäkö tätä väärin (ymmärtäkää tämä oikein).

Näen että kuppikunnilla on suuri rooli kun puhutaan mielipiteiden kokonaiskirjosta. Kritiikki voidaan esittää argumentatiivisesti mutta ainakin osa siitä koetaan myös sosiaalisena ja emotionaalisena paineena. Ja tämä vaikuttaa jokaiseen ei-sosiopaattiin ja ei-psykopaattiin käytöstä ohjaavasti. On tavallaan tervettä jos se naisen läsnäolo todella tukkisi suita. Niitä omia räväköitä mielipiteitä kun ymmärrettäisiin jollain tavalla hävetä. Tai ymmärretään vähintään että räväköille mielipiteille on olemassa konteksti. Koko elämä ei ehkä ole yksi suuri narrin showesitys eivätkä myöskään kaikki ihmiset ole narreja. Minun on vaikeaa ymmärtää miten kansainvälistä politiikkaa tekemään pyrkivät hahmot jotka pitävät kunnianosoituksena sitä että eivät harrasta kohteliaisuutta. ("I do not do politeness.")

Lisäksi olen mielestäni samoinajattelija. Usein minua moititaan oudoksi. Mutta mielestäni olen aivan normaali. Toki minulla on jonkinlainen luonnehäiriö joka tekee minusta ärsyttävän. Kuten kanssani uskontoasioista vääntänyt kristitty Sami Liedes on minusta sanonut, hän ei usko että minä olisin järjestämässä kenenkään lynkkajaisia. Mutta sen sijaan olen uskottavasti itse lynkkausjonossa pääsisipä hirmuvaltaan suunnilleen mikä tahansa suuntaus. Tämä on mielestäni kohteliaasti, kenties jopa tarpeettoman kohteliaasti, sanottu. Mutta toisaalta tästä voi sanoa sen verran että jos minun asenteella ja aatemaailmalla oltaisiin eletty menneisyydessä niin olisin esimerkiksi ranskan vallankumouksessa ollut todennäköisimmin Girondisti. Heistä ei tykätty. He olivat periaatteessa kuninkaanvaltaa vastaan mutta heidät tappoi kuitenkin vallankumoukselliset.

Tähän liittyen minulla on vaihtelevan kohtelias tapa poltella siltoja takaani, edestäni ja joskus jopa altani. Tästä on ollut seurauksia. (Esimerkiksi hikipedian ylläpitäjänä olen ollut tilanteessa jossa vähemmistövaltuutettu on lähettänyt kollektiivillemme ukaasia sakoista jotka koskevat tekstiä jota en ole kirjoittanut tai edes lukenut.) Yleensä en tässä kohden ole kuitenkaan sanonut että tämä johtuisi siitä että minua vainottaisiin. Pelkkä vastuuseen tai vaikeuksiin joutuminen ei ole vainoa. Kritiikki on sananvapautta eikä sensuuria. Turhat mielipiteet naisten- ja miesten polkupyöristä ovat mielipiteitä. Valitan vasta kun tämä menee kohtuuttomuuksiin kuten työpaikan alta soittamiseen tai väkivallalla uhkailuun. Sillä minä en ole mikään munaton ruikuttava pelle joka leikkii jotain pikku provokaattoria ja sitten itkee kun veri vuotaa nenästä jota sieltä on omin pikku toimin kaiveltu. (Ja voi että olenkin sitä sieltä kaivellut.)

Lisäksi tietenkin on hyvä ottaa esille jos ylilyöntejä tulee. Sillä jos vihollinen suuttuu narriudesta ja ylilyä, on tämä ylilyönti hyvä napata talteen ja jakaa mahdollisimman monelle. Ei sensuroiden vaan nimenomaan jakaen mahdollisimman laajalle jotta mahdollisimman moni näkee ja voi päätellä minkälaisia ihmisiä nämä ylilyöjät ovat. Tämäkään ei ole sensuuria vaan maksimaalista sananvapautusta.

Vihjaan vielä senkin verran että on turhaa pitää itseään provokaattorina ja epäkorrektina vain siksi että sanoo jotain joka ärsyttää jotakuta. Netti on täynnä aivan kaikesta pahastujia. (Toisissa ideologioissa, kuten maahanmuutokriittisissä tätä hienohelmaisuutta jossa uhriutuminen ei ole sidoksissa vastapuolen hirviömäiseen väkivallan uhkaan ja vastaavaan vaan siihen että ollaan itse kovin herkkänahkaisia ja pahastutaan siitä että jollakulla on väärä lakialoite politiikassa ja maassa on asioita jotka ärsyttävät häntä itseään. Liity kuule kerhoon. Ainiin, teillähän onkin se toisinajattelijoiden kliseitätoisteleva kuppikuntakerho jo. Unohtakaa että sanoin mitään!) Täällä on myös trolleja jotka tekopahastuvat ties mistä ja tekevät ties mitä muuta. (Uskokaa miestä joka on kirjoittanut suuren osan vauvafoorumin sisällöstä!) Te ette teknisesti ottaen ole mitään ainutlaatuisia lumihiutaleita. Tämä. On. Internet.

Maallisia ratkaisuja hengellisiin ongelmiin. (Saako niitä tarjota?)

Kirjoitin "hikipediaan" tekstin anglikaanisesta kirkosta. Tässä yhteydessä viittaan siihen lähinnä sen vuoksi että se on mahtava instituutio. Ja se on alkuperältään hassu. (Tai "heterosaatioiva", kuten tekstissä vihjasin.) Jos esimerkiksi protestanttius on syntynyt Lutherin ja vastaavien teologisista mielipiteistä, on anglikaanisen kirkon syntytapa tunnetusti maallisempi. (Huomaa teologisesti vakuuttava Anne Boleynin syväänuurrettu kaula-aukko.)

Tämä on hyvä esimerkki siitä miten instituutio ei tarvitse syvällistä tai vakuuttavaa teologista taustaa ollakseen merkittävä uskonto. Kysymys ei tavallaan ole lainkaan teologiasta. Tämä on kiinnostavaa koska hyvin usein keskustelu kääntyy teologiaan. Sekä kristityt että ateistit lähestyvät uskontoa teologian kautta.

Raamattu ei ohjaa kristittyjä.

Toki jotkut, kuten Samuli Suonpää kirjoittavat siitä miten tosiasiassa "Raamattu" ei juurikaan ohjaa uskovaisia. Ja että usein teologiset iskulauseet ovat käytössä lähinnä silloin kun perimmäisiä vakaumuksia ei oikein kehdata sanoa ääneen. Tämä on toki huomattavissa vaikka siitä miten uskonsuuntausten kannat eri asioihin elävät ja muuttuvat ajan mukana. Vaikkapa siten että evankeelinen kristillisyys lähti siitä että vastustettiin segregaation purkamista ja abortti taas oli jotain josta ei välitetty ja nykyään abortinvastustus on tärkeää ja rasismi ja segregaatio taas ovat jotain josta evankeeliset kristityt syyttävät vihollisiaan evolutionisteja jopa siten että nämä evolutionistit nähdään näiden ilmiöiden taakse myös menneisyydessä.

Mutta nämä herättävät helposti ärsyyntymistä niistä joissa kysymys on opista. Ja tätä tarvitaan koska se tarkoittaa että uskonto on intellektuellia. Järkevien rationaalisten ihmisten hommaa. Muun ajaminen koetaan loukkauksena ja vääränä näkökulmana jolla vähätellään uskontoa.

Ateistit "kaappaamassa" "uskon syvintä sisältöä".

Alain de Botton on kirjoittanut kokonaisen kirjan siitä miten uskonto oikeastaan viittaa ihan muihin asioihin. Ja että ateistin pitäisi ottaa uskonto vakavasti ja itse asiassa muuttua jossain määrin uskonnonkaltaiseksi. Tosin kyseessä ei tavallaan ole uskonnonkaltaisuus vaan se, että uskonnot ovat ratkoneet tiettyjä asioita ja prosessissa ottaneet nämä asiat sisäänsä. Ne eivät ole sellaisenaan teismiä vaan ovat yleisinhimillisiä. Ja tätä kautta uskonnon yksityisoikeus pitää purkaa samalla kun näitä asioita arvostaa uskonnoissa.

Kirjan nimi on "Religion for Atheists". Hän kirjoittaa teoksessa esimerkiksi siitä miten ateistit ovat jostain syystä aina olleet kirjakeskeisiä. Hänellä on kokonainen luku aiheesta "books vs. institutions". Jossa hän toteaa että ateistit ovat pitkään tuottaneet kirjoja. Joissa esimerkiksi mietitään hyvinkin syvällisesti haudasta nousemisen tai neitseestä syntymisen irrationaalisuutta. Mutta kuinka kirjat ovat aina olleet marginaalisesti leviäviä ja itse asiassa melko vähän ihmisiä muuttavia. Uskonto sen sijaan nappaa itselleen tilaa yhteisestä ajasta. Rakentaa instituutioita. Laulattaa ihmisiä yhdessä. Tässä kontekstissa instituution synty ei vaadi sen parempaa argumentaatiota kuin Anne Boleynin syväänuurretun kaula-aukon.

Uskovaiset itsekin vastustavat usein instituutioita, nimellisesti. Romantiikan aatevirtaukset ovat olleet vallitsevia ja tämän vuoksi uskovaisetkin yrittävät korostaa sitä miten ei-valtaapitävää uskonto oikeasti perimmiltään ja oikeasti on. Samoin valistuksen hengessä on haluttu korostaa uskonnon rationaalisuutta ja järkevyyttä. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka runokirjojen voidaan nähdä vetoavan niihin kauneuden ja eksistentiaalisten tarpeiden kirjoon jolla uskontoa puolustetaan, niin tosiasiassa tämänlaiset sielun tarpeet ovat jotain jotka eivät ole onnistuneet tuottamaan suuria kekoja rahaa muuta kuin uskontojen ja itseapuoppaiden kohdalla. Syynä on se, että niissä institutionaalisuus on mukana mutta niitä kutsutaan toisilla nimillä. Kuten sosiaalisuuden tai yhteisöllisyyden.

Enkä maininnut itseapuoppaita vahingossa. Ne ovat sekulaari vastine uskonnolle. Niissä psykohöpinä on jotain joka antaa rationaalista oikeutusta toiminnalle joka on tuttua uskovaisten keskinäisistä kahvikekkereistä. Alain de Bottoin kuvaakin kirjassaan sitä miten juuri tämänlaiseen pitäisi pyrkiä. Ateisti joutuu ottamaan käyttöönsä jotain joka muistuttaa uskontoa mutta ei ole sitä. "Dreams of meeting one person who will spare us any need for other people" voi olla jotain joka on uskovaisen Jumalasuhteen taustalla. Toisaalta sama into voi saada ihmisen liittymään romanttisine unelmineen johonkin Tinderiin. Uskonto vastaa tarpeeseen, mutta se ei tarkoita että se ja vain se voisi tarjota näitä asioita.
1: Toki käytännössä uskovainen kokee yksinäisyyden hetkiä ja romanttisessa rakkaudessa epäonnistutaan jatkuvasti. Mutta uskovainen selittää asian itselleen heikon uskon hetkenä eikä mieti että kenties uskonheikkous on olemassa siksi että uskonto ei olekaan kaikkialla ja aina toimiva ratkaisu. Romanttisessa rakkaudessa pettynyt taas helposti lohduttautuu että ratkaisu on kenties jo se seuraava puoliso. Että vika oli partikulaaristi juuri siinä edellisessä rakastetussa eikä yleisesti itse romanttisessa ideaalissa.

De Bottonin kirjan ytimessä on se, että käytännön tasolla uskonto vastaa moniin ongelmiin. Sellaisiin kuin "miten elää yhteiskunnassa sovussa hyödykkeitä toisille tarjoten ja itselle saaden vaikka ihmisillä on väkivaltaisia impulsseja". Nämä kysymykset ovat selvästi sellaisia että ateistin on vastattava niihin jotenkin. Ja toisaalta ne eivät ole opillisia kysymyksiä tuonpuoleisesta eivätkä ne muutenkaan oikeastaan liity teismiin. Olettamalla että teismi on totta ei voida itse asiassa vetää suoria johtopäätöksiä moneenkaan sellaiseen asiaan jota teistit ovat pitäneet jonain jotka menetetään heti jos teismistä luovutaan. Joka on tietenkin sillä loogis-rationaalisella tasolla omituista. Mutta joka tuntuu olevan hämmentävän pienessä osassa uskontojen menestymisessä.

Tässä yhteydessä hän näkee että uskonto on onnistunut varsin hyvin. Koko kirjan teema on siinä miten ateistin haasteena ei ole vain antaa rationaalisia argumentteja sille miksi Jumalan olemassaolo on epätodennäköinen. Uskonto on ottanut sisäänsä monia asioita, kuten yhteisöllisyyden ja moraalin, ja tavallaan ominut nämä prosessissa. Ja miten moni ateisti tämän vuoksi vastustaa tai kokee epämukavuutta näiden teemojen ja kysymysten äärellä. "The challenge facing atheists is how to reverse the process of religious colonization. How to separate ideas and rituals from the religious institutions which have laid claim to them but don't truly own them." Ongelmana on siis tavallaan se että moni ateisti väheksyy tai karttaa näitä alueita. Hekin tavallaan antavat uskonnon omistaa nämä asiat.

Näin uskotaan siitä huolimatta että jopa hedonisti ymmärtää että hän ei voi tehdä kaikkea nauttimaansa itse, joten hän tarvitsee jonkinlaisen yhteisön jossa on sosiaalisuutta ja vaihtamista. (Jonkun on valmistettava kokaiini piikitettäväksi, vähintään. Tässä pitää olla interaktiossa jonkinlaisen diilerin kanssa.) Botton on huomauttanut että kirjan näkökulma ärsyttääkin todennäköisesti monia. Tämä on hyvin kiinnostava näkökulma. Sillä useinhan kristityt oikeuttavat lähetyskäskyä ja vastaavaansa sillä että he ovat huolissaan. Ja tätä huolta ei ole modernissa maailmassa muodikasta levittää fundamentalistien rehellisyydellä. Sillä että oma uskonto nähdään vaihtoehdottomasti juuri oikeana ja että kysymyksessä on tuonpuoleinen. Sen sijaan huolta kytketään uskomiseen uskomiseen. Eli siihen että uskotaan että uskonto hyödyttää harrastajiaan eksistentiaalisesti. Perinne jossa hyöty ja hedonismi korvaa teologian ja tosiasiaväitteet on toki perinteinen, esimerkiksi jo Pascalin vaaka voidaan nähdä tämänlaisen ajattelun taustalle.

Ärsyttävät ateistit ja todella ärsyttävät ateistit.

Mutta asia onkin hieman eri tavalla. Tosiasiassa minun kaltaiset uskonnottomat eivät vaivaa tai ärsytä uskovaisia. Tai tavallaan ärsyttävät. Mutta sellaisella uskovaisille miellyttävällä tavalla ; Heillä on mielikuva uskovaisesta joka ei ole sosiaalinen, on äreä, muutenkin negatiivinen. Sellainen josta näkee kauas että "onnellisuus ei asu tuolla". Kun käytän kovaa kieltä tämä iskee pinnallisella tasolla uskovaisten tunteisiin ja egoon. Mutta samalla se vahvistaa syvällisesti heidän maailmankuvaansa. Jonka mukaan ateisti tai uskonnoton on vihainen ja onneton. Ja uskonto on täten ratkaisu ongelmaan. Voisin muotoilla asian Sami Liedeksen minulle toteamaan "Sinä sitten niin kovin tarvitsisit Jeesusta." Vastaukseni oli keskisormi, joka todennäköisesti vahvisti teoriaa hänen mielessään.

Tämä onkin varmasti syynä siihen miten niin moni uskovainen ottaa juuri minunkaltaisiin ihmisiin yhteyttä. Heidän lempeytensä kontrastoituu mukavasti siihen kuinka he ovat hyväntahtoisesti pelastamassa minua samalla kun minä mukavasti huuhdon heitä suustani pursuavalla vaahdolla. Mitä enemmän he ärsyttävät minua sitä motivoidumpia he ovat puhumaan minulle.

Adornon tapaan voisikin sanoa että eniten eivät ärsytä vääräoppiset jotka ovat ikäviä, onnettomia ja moraalittomia. He ovat hyviä esimerkkejä jotka vahvistavat kristityn uskoa. Ja tekevät heistä marttyyri-sankareita tovereidensa silmissä. Kun ovat rohkeita kun uskaltavat käännyttää ja vaivata ja häiritä pahantuulisia ihmisiä. Sillä ei ole merkitystä että pahantuulisuus johtuu siitä että he eivät ole ensimmäisiä vaivaajia. Ja tiedossa on että eivät myöskään viimeisiä. Adornon mukaan ihmisiä häiritsee eniten se että joku on vääräoppinen ja onnellinen. Ja tämä on se kulma jonka vuoksi de Bottonilla on kirjassaan mainitsemani ärsytys-statement.

Alain de Bottonin ohjeita seuraavat ateistit olisivat uskovaisille niitä aidosti, syvästi ja todella ärsyttäviä ateisteja. Sillä uskomiseen uskominen on nykyajan vahvin uskonto. Ei kristillisyys, vaan usko siihen että uskonto tarjoaa jotain jota ei voi saada mistään muualta. Ja että ihminen olis homo religiosus, perimmiltään uskonnollinen ihminen. Ja kuitenkin tosiasiassa yleisinhimillinen on lähinnä institutionalisoitu uskontoon tavalla jossa liian moni uskoo että uskonto toimintana ja teismi filosofiana todella omistaa nämä asiat.

Etten olisi rasisti

Edellinen pieni skeptikoita koskenut huomioni sai levitystä. Toistunut debattiviholliseni Sami Liedes linkkasi sitä skeptikoiden puolelle. Ja jostain syystä tilanne vääntyi siihen, että moni skeptikko oli minuun turhautunut. Tietyt olivat jopa vihaisia. Olen tottunut siihen, että ihmiset ovat minulle vihaisia. Liedes ei ollut minuun turhautunut. Tämä oli hämmentävä hetki. Jota tekisi mieli koristaa asianmukaisin kirosanoin.

Merkittävää oli että osa kritiikistä oli sitä että skeptismiin liittyy vahvasti ihmisoikeuspuoli. Tämä onkin totta. Ihmisoikeusasiat ovat usein hyvin lähellä skeptikoiden puuhia. Kysymys olikin siitä että järkevimmät ja suurin osa skeptikoista on aikaisempina vuosinakin puhunut etiikasta. Mutta en ole aiemmin huomannut että seassa on myös niitä joiden mielestä politisointi mainitsemassani muodossa olisi jotenkin objektiivista sekin. Toisin sanoen huomioni keskittyi juuri siihen että tällä kerralla mukana oli skeptikoita joille nämä eivät olleet "rinnakkaisia kategorioita". Vaan niitä käytettiin yhtenä ja samana. Tässä korostettiin myös, sinänsä asiallisesti että mainitsemani Niikko ja Huhtasaari ovat skeptiseltä kannalta ihan kelpo kohteita kritiikille. Toinen haluaa Jumalan mukaan lakien säätämiseen, toinen ei usko evoluutioon, molemmat kysymykset taas ovat todellakin "skeptikkojen peruskauraa".

Toisaalta samassa ketjussa sitten oli kommenttia jossa minulle suututtiin juuri sen vuoksi että heille kategoriat ovat yksi ja sama.Mutta tässä yhteydessä minulle sanottiin suoraan, että "Ollaan kilometrien päässä tieteellisestä tai skeptisestä suhtautumisesta mihinkään. Siinä kohtaa kun alat yleistämään voit vetää jo sen rasisti hupparin päällesi." Samoin huomiota herätti että tekstissäni olisi ristiriita "Tuomo liputtaa sen puolesta, toulka ylempänä, että ihmistä katsomalla voisi päätellä ihmisestä jotain, ja siten ei nimenomaan voi päätellä mitään." Olen siitä huvittunut että rasisti on jo ehtinyt uhkailemaan minua. Ja muutakin kinaa on ehtinyt olemaan nimenomaan ns. maahanmuuttokriittisen kämyskenen kanssa.

Kysymys on sinänsä kiinnostava, että sen takana on kategoriointeja, näiden kategorioiden soveltamista ja näiden sovellusten siirtämistä politisointiin ja eettisiin kannanottoihin siitä miten ihmisiä tulee kohdella. Kaikki nämä ovat sellaisia että niitä ei voi vain johtaa edellisestä.

ategorisointi ja se että se voidaan tehdä on jotain jota voidaan tehdä. Se, mitä tämä kategoria tarkoittaa ja minkälaiseen kohteluun se oikeuttaa ovat aivan eri asia. ; Tässä mielessä rasismikysymus voitaisiin oikeasti muuttaa keskenään eri kysymyksiksi;
1: Voidaanko tunnustaa vaikka somalialainen. Vastaus tähän kategoriaan on melko ilmiselvästi ei.
2: Onko sanotaan nyt vaikka em. somalialaisilla jokin geneettinen ominaisuus. Tämä on tutkittavissa oleva asia. Jotain eroja varmasti saadaan, mutta ihmisten kesken ne ovat pieniä. Tässä mielessä rasismi voi olla pseudotieteellinen kysymys. Mutta pelkkä somalialaisten syrjintä ei ole samaa kuin tämä. Itse pidän rasistien rotutulkintoja liioiteltuina. Ja esim. älykkyyskorrelaatit ovat paikoin jopa tosia mutta flynnin efekti viittaa että kenties syyn on ympäristö eikä genetiikka.
3: Sitten on se, voidaanko jotakuta kiusata siksi että on somalialainen. Tämä on etiikkaa. Mielestäni ei voi. Mutta tämä ole mikään fysikkan tai muunkaan kysymys kyllä. Erilaisuuden olemassaolosta ei voi päätellä kiusaamisen oikeutusta. Joten selvästi tässä on eettinen elementti.

Tässä kysymys onkin juuri siitä että skeptikko ei voi käyttää mitä tahansa lokeroita. Soveltaa niitä miten tahansa;
1: Jos otetaan lokeroinnin välineeksi ihonväri, niin se on selkeästi havaittava piirre. Se, tai vaikka aikaisempi asuinmaa taas voidaan havaita. Syntymätodistuskin on jossain määrin "vähän kuin tutkimusraportti", eli se on jonkun havaintoihin perustunut sidos. Se antaa evidenssiä syntymäpaikasta. Tällainen lokero voidaan tehdä. Ihmisiä voidaan myös mitata viivottimella ja tehdä tästä kategoria. Ja muuta vastaavaa. Tämä ei ole pseudotiedettä. Mutta kategoriointikin voitaisiin tehdä pseudotieteellisesti. Esimerkiksi jos minä luokittelisin ihmisiä Pihon tyylillä lokeroihin niin olisin ihan saatanan pihalla. Hänhän uskoo esimerkiksi nefileihin. Eli että ihmisten joukossa on muista ihmisistä essentiaalisesti erilaisia langenneiden enkeleiden jälkeläisiä. Piho korostaa että näiltä mm. puuttuu sielu. (Sielu, joka itsessään lienee enemmän tai enemmän pseudotieteellinen konsepti.) Hän ei ryyditä tätä paskateoriaansa mitään sillä miten näitä ei-ihmisiä tulisi kohdella. Mutta teoriassa joku voisi toki tehdä tästä erilaisuudesta päätelmän eriarvoisuudesta. Mutta se olisi eettinen lisäpremissi. Toki monelle intuitionmukainen mutta se ei olisi pseudotiedettä vaan etiikkaa.
2: Jos taas mietitään mitä tämä tarkoittaa niin voidaan väittää että jos ihonväri on X niin sitten tästä seuraisi jotain. Tästä seuraa yleistyksiä ja lokerointeja jotka joko antavat ennusteita tai eivät anna. Voidaan esimerkiksi luoda teorioita rotujen älykkyystasoista. Pointtina on se, että nämä kysymykset voivat paljastua tieteellä pseudotieteellisiksi tai tieteenmukaisiksi. Rotuopit eivät siksi ole a priori väärin tai oikein. Voidaan nähdä että esimerkiksi frenologia on esimerkki jossa tieteellinen kategoriointi, eli kallon mittaus, sovellettiin pseudotieteelliseen roskaan ihmisluonteista. Samoin rasisteilla on monia tämänlaisia vääriä ja pseudotieteellisiä teorioita. Niitä voidaan kritisoida skeptikkoina. Jotkut yleistykset voivat olla tosiakin. Esimerkiksi irlantilaisista voidaan laatia estimaatti siitä että heistä noin 10% on punatukkaisia. Ja monessa muussa kulttuurissa tämä määrä on paljon pienempi. (Itselleni ihonväri on aika tylsä kategoria. Se kertoo enimmäkseen vain siitä ihonväristä. Toki siitä varmasti joitain korrelaatteja saaa. Aika heikkoja korrelaatteja. Etenkin jos vaaditaan kulttuuristen ja maantieteellisten vaikutusten eliminointia. Esimerkiksi natsit oikovat älykkyystestien tuloksesta rotuoppiin huomioimatta että Flynnin efekti länsimaissa on niin nopea että älykkyyden kohoamista ei voi selittää geneettisin syin. Älykkyysosamääräerot voivat siis kertoa siitä että afrikassa kärsitään nälänhädistä ja muista vastaavista ongelmista enemmän kuin länsimaissa. Joka ei ole mikään uutinen kenellekään.)
3: Sitten jos olisikin jokin teoria jossa havaitaan että tiettyä ihmisryhmää pitää käsitellä samalla tavalla siksi että ne ovat samanlaisia tai eri tavalla siksi että ne ovat erilaisia on hyvin erikoinen. Selvästi tässä on kysymys etiikasta. Jostain syystä sekä rasistit että etiikan objektiivisena näkevät skeptikot jotenkin jakavat sellaisen omituisen premissin jonka mukaan rasismi on väärin koska "me kaikki ollaan ihmisiä ja jotenkin oleellisesti samanlaisia" ja syrjintää taas oikeutetaan sillä että "neekerit on tyhmiä". Näitä ei usein käsitellä tieteellisinä konsepteina vaan arvolatauksina jotka ovat tosia koska ihmisiä pitää kohdella tietyllä tavalla. Tietty piirileikki tässä kohden on havaittavissa.

Toisin sanoen väitän että tekstini kohdalla on syytä olla huolellinen. Hyväksyn että ihmiset voidaan tunnistaa ja luokitella ties minkälaisilla kategorioinneilla. Osa näistä voidaan tulkita pseudotieteellä ja skeptikko saa puuttua näihin. Heistä voidaan laatia yleistyksiä. Ja osa näistä on pseudotiedettä. Mutta osa näistä yleistyksistä voi olla tosia ja sekin vaihtoehto tieteen kannattajalla on oltava. Tiede ratkaisee yleistysten laadun ja niiden vaikutuksen voimakkuuden. Ei voi siis sanoa suoraan että "jos teet kategorioinnin tai rasistisen kategorioinnin olet pseudotieteellinen rasisti". Toki voidaan huomata että monet rasistiset teoriat valkoisen rodun ihmeellisyydestä ovat heikoilla. Ja niitä skeptikko voi moittia aivan syystä.

Oma kantani on, että ihmisiä voidaan kategorisoida "mielekkäästi" niihin kategorioihin joihin rasistit heitä luokittavat. "Syyrialainen" viittaa alkuperään johon saadaan evidenssiä vaikka syntymätodistuksesta ja muusta byrokratiasta. "Muslimikin" on jotain jota voidaan kysyä. Tämä ei ole minusta ongelma. Sen sijaan "ne kaikki vaan raiskaa" olisi väärä yleistys.

Mutta jos joku sanoo että "tuo jätkä on syntynyt Syyriassa" niin en lähtisi kutsumaan väitettä epätieteeksi. Ja jos sanoo, että "se syttyy kun päälle tiputtaa bensaa" niin en syytä ihmisenpolttelijaa tieteenvastaisuudesta (ihmiset palavat ja jos joku on syyrialainen ihminen hän on ihminen, joten hänkin palaa). Sen sijaan moittisin siitä että onpas tuossa natsipaska jätkä, jonka hakkaamisesta saisin syvää iloa itselleni. Viimeinen ei enää olisi edes etiikkaa. Se olisi estetiikkaa. Tai maailmankuvaa nimeltä "hedonismi". (En harrasta tuollaista hakkaamista koska se olisi eettisesti väärin vaikka nauttisinkin siitä. Tai epäeettistä jopa osittain sen vuoksi.) Jos polttelua oikeuttaa kategorialla, en pidä sitä relevanttina koska minun mielessäni ihmisiä ei saa polttaa vaikka hänen kulttuurissaan "kaikki raiskaavatkin". Tosin tätä kysymystä voisi olla skeptismin mukaista tarkastella. Varmistaa, että onko todella näin. Ja jos kyllä niin ottaa se tosiasiana. Ja jos ei niin pilkata siitä että se natsipaska ei osaa edes tieteitä. (Josta saa siitäkin lystiä hänelle itselleen.)

Toisin sanoen ; Kyllä. Skeptikko voi ottaa tietyillä tavoilla poliittiseen rasismikeskusteluun kantaa tiedekysymyksenä. Ja on hyväkin että ottavat. Esimerkiksi mainitsin siinä aiemmassa tekstissä MV -lehden faktantarkistuksen puutteen. (Joka on kaunis tapa ilmaista asia että "levitetään asiaa vaikka valehdellen". Mutta kyllä he tietysti jokaisen oikeasti tapahtuneen maahanmuuttajan rikoksenkin repostelevat täysillä jos sellaiseen joskus törmäävät.) Tämä on jotain johon skeptikko voi puuttua ilman että hyppää "tieteellisen maailmankuvan ulkopuolelle". Samoin Niikkoa ja Huhtasaarta voi pilkata heidän kreationistisista käsityksistään olematta muuta kuin hyvin perinteinen skeptikko.

Mutta jos Huhtasaari nouseekin esiin siitä että hän väittää että "ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille" niin tässä tapauksessa kysymys on jotain hyvin muuta. Lausunto on juridisesti väärin ja eettisesti vastenmielinen. Mutta ei se pseudotiedettä sentään ole.

Pointtini oli enemmän siinä että se tapa joilla jotkut skeptikkopiirissä olevat käsittelevät asiaa ovat sellaisia että ne eivät tätä tiedekysymysten kulmaa tosiasiassa käytä. He ovat enemmänkin yleviä ihmisiä joilla on epäanalyyttinen ote tähän asiaan. Jos he pilkkaavat natsia iloitsen heidän voitostaan. Mutta ei se maailmankuvallinen etiikanheiluttelu silti objektiiviseksi tieteelliseksi totuudeksi muutu. En usko että tämä koskee koko skeptikkoliikettä. Blogasin asiasta lähinnä siksi että asia ei ole ennen noussut esiin. En usko että "skeptikot joilla on objektiivinen moraali" olisivat jotain kovin kattavaa osaa skeptikoista.

Olin kuitenkin huvittunut siitä että olisin rasisti vain siksi että minusta ihmisiä voi tarkastella ihonvärin ja syntymätodistuksen mukaan. Jos tämä tekee minusta rasistin, niin sitten maailmassa on vain rasisteja ja tolloja. Itse näkisin että rasismi alkaa vasta jossain siinä 2 vaiheen ja 3 vaiheen välillä. Eli sitten kun alkaa uskomaan että roduissa on vahvoja yleistettäviä ominaisuuksia joiden pohjalla ihmisiä pitää luokitella paarialuokkiin. En suoraan sanoen osaa sanoa riittääkö jo 2. kohdan kannattaminen siihen että on rasisti. Mutta jos näin on niin suurimmassa osassa kysymyksistä en ole rasisti. Jos 3 kohta otetaan huomioon eli vaadittaisiin sitä että erirotuisia saa kiusata tai kohdella eri tavalla, niin siinä tapauksessa en ole rasisti.

Mikä tekee ateisteista "fanaatikkoja"?

Kun katsotaan fanaattisuutta, se on käsite jolla on relevanttia sisältöä.
* Esimerkiksi Russellin mukaan "Fanaattisuus on ensisijaisesti järjen käytön älyllistä vajavaisuutta, sellaista johon filosofiasta löytyy älyllinen vastamyrkky." Eli hän korosti sitä että kun näkemyksellä ei ole älyllistä ulottuvuutta, se on fanaattista.
* Usein fanaattisuus liitetään kuitenkin asenteeseen. Eli siihen että jotain asiaa tehdään kiihkomielellä. Asiassa ollaan dogmaattisia, sitä harrastetaan liian paljon ja sen ajamisessa ollaan paitsi ahkeria niin myös vihaisia.
* Fanaattisuus liittyy myös jonkin asian eteen käytettyjen keinojen äärimmäisyyteen.

Voidaan nähdä että fanaattisuus voidaan tiivistää vahvasti käsitteeseen jossa jotain älytöntä ei-tieteellistä asia sitouttaa elämän pakkomielteenomaisesti ja sen levittämistä harrastetaan vihaisesti ja kovia keinoja käyttäen. Tämänlaisessa maailmankuvassa on käännytettäviä ja vihollisia. Mielipiteet on naulattu dogmeilla seinään. Ja niin edes päin.

Kuitenkin John Passmore on kuvannut sitä miten fanaattisuus on "kulunut käytössä". Se on muuttunut lähinnä haukkumasanaksi. Jokin jolla vastustetaan uusia ajatuksia ja yhteiskunnallista toimeliaisuutta. Etenkin kun nämä yhdistyvät.

Tämä näkyy hyvin vahvasti uusateisteista puhuttaessa. Tätä asennetta löytääkseen ei tarvitse mennä kauas. Monista, kuten Henrik Himbergistä, on aivan kohteliasta selittää että ateistit nyt vaan ovat laumasieluisia militantteja neckbeardläskejä joita on oikein vihata. Ja jos haemme muistutusta dipolomaattisuuttaan ja sillanrakentamisestaan mainostavasta Sami Liedeksestä, voimme muistaa että takana on enemmänkin. Erityisesti Dawkinsin kohdalla tilanne on aivan yleisesti muuttunut sellaiseksi että on tiedostettu että militanttiuden ja fanaattisuuden kaltaiset termit voivat jossain tilanteissa olla perusteltuja, joten niitä voi sitten vain tunkea mihin tahansa koska ei ole tärkeää katsoa mitä nämä relevantit fanatismin ja militanttiuden muodot määritellään ja osuvatko nämä määritelmät militantiksi ja fanaattiseksi kutsuttuun kohteeseen.

Bussien kylkiin laitetut mainokset saivat aikanaan julkisuutta. Ja jo silloin puhuttiin "militanttiateisteista" jotka olivat niin "vihaisia". Onkin hämmentävää miten esimerkiksi Dawkinsia pidetään usean kristityn mielessä fanaatikkona. Hän kuitenkin lähinnä luennoi ja on nokkava. Tämä voi ärsyttää mutta ei se ole vihaisuutta tai fanaattisuutta. Astetta ymmärrettävämpi oli se tilaisuus jossa pornolehtiä vaihdettiin raamattuihin. Joskin olen sitä mieltä että tuokaan temppu ei ollut kovin radikaali.

Muutenkin Dawkins näyttää olevan "fanaaatikko" koska hänellä on vääriä mielipiteitä. Esimerkiksi jos hän kannattaa aborttia, tätä mielipidettä pidetään jonain joka vain fanaatikolla voi olla. Joka on hyvin kätevä tapa piilottaa se, että tämänlaista fanaattisuuden määritelmää käyttää vain joku joka on niin dogmaattinen että fanaattisuuden relevantit määritelmät alkavat hipomaan häntä itseään. Jos väärä mielipide eettisissä kysymyksissä - etenkin jos tätä mielipidettä häneltä itseltään kysytään ja hän ei ole levittämässä sitä yleiseksi laiksi joka koskee kaikkia ihmisiä vaan esittää asian tätä kautta omana mielipiteenään ja ehdotuksena jonka vastaanottaja joko ottaa tosissaan tai ei - on fanaattisuutta kristityistä niin se kertoo sen että kristityillä on aikamoinen asenne. Asenne joka jo paljon mainittua vahvemmin astuu siihen "fanaattisuuden" ja "militanttiuden" maaperälle.

Tosiasiassa jos katsotaan argumentteja tarkemmin voidaan huomata että lähimmillään uusateistien fanaattiudesta moittijat ovat kun he demonstroivat sitä miten uusateistit harrastavat samanlaista asiaa kuin uskonnolliset toimijat ja instituutiot. (Tai kuten nämä demonstroijat viittaavat "kuin muutkin uskonnot".) Lappujen jako kadulla, bussien kyljissä olevat pibliamainokset, erilaiset kertarykäistyt kampanjat, internetissä riitely ... nämä kaikki ovat tosiaan jotain jota uusateistit ja vaikka fundamentalistikristityt harrastavat. Mutta niitä harrastavat myös kansankirkon jäsenet joita kutsutaan vaikkapa "passiivisluterilaisiksi". Eikä fundamentalistejakaan kutsuta fanaatikoiksi ja militanteiksi jos he tunkevat lappuja.

Itse asiassa jos lähdet kovin ankarasti haukkumaan lappuhihhulia militantiksi vain koska tämä jakaa lappua, joudut naurunalaiseksi koska tuo syyttelyasenne on vihaisempaa ja enemmän militanttia kuin se lapunjakaminen. Kunpa tämä sama ymmärrettäisiin myös tässä ateistien mollaamisessa. Kunpa ymmärrettäisiin että Dawkins on lähinnä ärsyttävä. Ja että jos ateisti ärsyyntyy on syytä miettiä että ovatko ihmisen tunteet kaksisuuntaisia. Eli katsoa sitä että käyttäytyvätkö kaikki kristityt itse mallikelpoisesti ja täydellisen kohteliaasti ilman asennevammarikkomuksia. Ja jos eivät niin kuinka laajasti. Koska uusateistit käyttäytyvät "kuin kaikki muutkin" ongelma, kuten aggroilu, ei ole ateisteissa eikä ateismissa. Tällöin ateisteja ei voi leimata yhtään mistään. Sen sijaan vika on jumankavita sentään aivan kaikissa.

"Seurakuntalainen - virhe"

"Seurakuntalainen" -lehdessä oli mielestäni loistava kirjoitus. Itse asiassa sain siitä tiedon Sami Liedeksen kautta. Ja hänkin piti sitä osuvana. Hän on hyvin kristillinen ja nostin yksityiskohdan demonstroidakseni sitä, miten juttu sopi myös kristilliseen pirtaan. (Lisäksi se, että minä olen Liedeksen kanssa jostain samaa mieltä on syytä painaa muistiin. Kaunis hetki kun mahdottomasti eri maailmankuvat ovat jotenkin universaalilla tavalla yhdessä ja keskenään samaa mieltä. Siinä on yleisinhimillisyyden sävyjä joita haluan vaalia. Siitä huolimatta että tätä on, tietyistä persoonallisuuteni piirteistä huolimatta, kenties vaikeaa uskoa.)

Artikkeli koski "Aito Avioliitto" -kampanjaa. Ja se esitti että "Avioliittokampanjan sisältö ei vakuuta". Se käsitteli konservativismin nykytilaa, ajatusten kannatustilastoja, ja muuta vastaavaa. Siitä syntyi sellainen peruskäsite että aivan kuin tämän aloitteen sisältö ei olisi uskottava. Ja bonuksena oli tietenkin se, että kampanjan toteutusta on tehty sellaisilla tempuilla että minulle syntyy ajatuksia lähinnä siitä että ihan kuin he eivät haluaisi että heidän oma kampanjansa edes menee läpi. (En toki pidä kampanjan tavoitteista, mutta se että sen kannattajat päihittää ei tunnu hyvältä kun heidän toteutuksensa on niin huono että peli tuntuu jo epäreilulta heitä kohtaan.)

Minä ja monet muut levittivät juttua sosiaalisessa mediassa koska se oli hyvä kuvaus siitä miksi kampanja ei oikein ... vakuuta. Teksti oli laadukkaasti ja huolella tehty. Se ei sisältänyt huonoa makua. Eikä se ollut kristinuskon vastainen tai vastustava. Siksi ajattelinkin blogata tästä aiheesta tänään.

Mutta ah ja voi. Tänään artikkeli oli sitten poistettu. Klikkaamalla avautuu ohjaus uuteen osoitteeseen. "Seurakuntalainen - virhe" on se teksti jota entisen sivun paikka näyttää. (Sinänsä kyseessä voi olla rehellinen kuvaus em. lehdestä, en minä sillä.) Myös google tunnistaa että artikkeli on ollut olemassa ja tämän linkki toimii samalla tavalla. (Tai siis ei.)

Ihmettelen millä ehdoilla tässä sensurodaan jo julkaistuja artikkeleita. Etenkin kun sivusto on useita viikkoja pitänyt etusivullaan Pekka Reinikaisen kreationistista juttua silmän hienoudesta.

Tämänlainen jälkisensurointi on yleisesti ottaen lapsellista. Mutta se kuvastaa sitä henkeä jota kyseisessä lakialoitteessa on ollut paljon mukana. Ollaan muka avoimia ja puhutaan siitä miten kaikkea mieltä saa olla ja miten suvaitsematonta on jos kaikkea ei saa sanoa. Ja sitten seuraavaksi harrastetaan 404 -errorin tuottamista heti kun joku on kriittinen. Nähtävästi jos joku taho sensuroi keskustelua, se on tämän aloitteen tukijoukot.

Ei oo tosikaan miten harhaisia kristittyjä maailmassa onkaan...

"Paholaisen Asianajajan" ryhmässä kohosi keskustelua homontappolakialoitteesta. Keskustelua herättä erityisesti Sami Liedes joka piti aloitteen läpikäymistä demokraattisena ratkaisuna. Mutta jolla oli kuitenkin sellainen erikoinen puolustusvaihde päällä että häntä varmasti vaivasi se että kristitty tekevät tämänlaisia aloitteita. Valitettavasti hän lähestyi asiaa enemmänkin syynä moittia ateisteja jotka eivät ymmärrä kristittyjä ja kristillisyyttä. Tarkemmassa katsomisessa näytti kuitenkin enemmän siltä että tässä hänen argumentoinnissaan oli kuitenkin enemmän kyse siitä että hänestä olisi miellyttävää jos kristityt - joihin hän identifioituu - eivät olisi sellaisia idiootteja kuin usein ovat. Ja näin Liedeksen kaunis lähtökohta päätyy rumaan lopputulokseen.

Tämä kina tiivisti tämän hetken teoriani siitä miksi ateistit ja kristityt pitävät omaa puoltaan eettisenä ja vastapuolta väehmmän. Nähdäkseni kristinuskon ja ateismin kinassa on aika pitkälle siitä että
* Kristityt näkevät asiat siten että vain Jumala voi antaa objektiivisen moraalin. Toisin sanoen ateismi ei anna metaeettistä oikeutusta moraalisiin tekoihin.
* Ateistit näkevät että tämä sama mekanismi johtaa siihen että tosiasiassa kristityt usein tekevät pahaa kutsumalla sitä hyvyydeksi ja että tämä moottori masinoi väkivaltaa.

Pinnallisesti työn alla oli No True Scotsman -argumenttivirhe.

"No true Scotsman is an informal fallacy, an ad hoc attempt to retain an unreasoned assertion. When faced with a counterexample to a universal claim ("no Scotsman would do such a thing"), rather than denying the counterexample or rejecting the original universal claim, this fallacy modifies the subject of the assertion to exclude the specific case or others like it by rhetoric, without reference to any specific objective rule ("no true Scotsman would do such a thing")."
(Wikipedia)

Sami Liedeksen mukaan teot eivät ole kristillisiä. Tämän ajatuksen takana on laaja apologeetikoiden perusteluperinne. Jossa selitetään että jos kristitty murhaa, niin tästä yksittäistapauksesta ei voida yleistää koska kyseessä ei ole tosi kristitty. Tekohan on kristinopin vastainen. Näin ollen murhaaja ei kuuluisi kristittyjen joukkoon. Tämän vuoksi Liedes viljelee "harhassa oleva kristitty" tai joka vain "esiintyy sellaisena". Valitettavan usein tämä liittyy muualla myös siihen että ateistimurhaajasta yksittäistapauksesta voi yleistää koska metaetiikka. Liedes kuvaa tätä asennetta ymmärrettävällä tavalla. Hän on pahastunut kun uskonto liitetään negatiiviseen asiaan. Ja tähän syyllinen on tietenkin paha ateisti. "Todellisuudessa tässä oli enemmän kyse teidän argumentistanne siitä, että kristityt tekevät jotain pahaa. Myönnän, että kristityt voivat tehdä pahaa, joten en ensinkään näe, mitä urputatte. Jos kyse ei ole tai ei mahdollisesti ole kristitystä, tämä on kuitenkin täysin validi ja pätevä argumentti eikä NTS."

Jos tähän vetää "No True Scotsman" -puolustuksen, Liedeksellä on asiaa "Tarkkasilmäinen kuitenkin huomaisi, ettei sitä voi soveltaa tähän, vaan se muistuttaa tilannetta lähinnä pinnallisesti. Suosittelisin tutustumaan tarkemmin siihen, mistä No True Scotchmanissa on kysymys, ettet väärinkäyttäisi sitä uudestaan yhtä nolosti ja tekisi siten itse argumentointivirhettä." Sillä hänellä on tarkat määritelmät "Kristitty on ihminen, joka uskoo tiettyihin asioihin ja pyrkii elämään näiden uskomusten mukaisesti." ja "Harhassa oleva kristitty on sellainen ihminen, joka on riittävän oikeaoppinen ollakseen kristitty, mutta jolla on jotain räikeästi mainstream-kristillisyyden ei-ydinalueen kanssa ristiriitaisia (tai ainakin mainstream-kristillisyyden vastaisia) näkemyksiä tai toimintatapoja. Nähdäkseni esimerkiksi kristitty rasisti (modernissa maailmassa) olisi tällainen, samaten kristitty palkkamurhaaja. Tai kristitty mafioso, joita uskoakseni Sisiliassa on paljon. Nämä ovat edelleen kristittyjä, mutta heidän elämäntapansa on selvästi kristinuskon vastainen." ... "Mainstream-kristillisyys selvästi kuitenkin tuomitsee tällaiset elämäntavat. Nähdäkseni esimerkkien listaan voidaan lisätä myös sellaiset tavanomaisemmat esimerkit kuten avosuhteessa elävä kristitty tai aktiivisesti homoseksuaalisuutta harjoittava (ja toimintaansa katumaton) kristitty." Liedes selittää "En myöskään ymmärrä, mikä ongelma sinulla on sen väitteen kanssa, että mikäli kyseessä on kristitty, se on harhassa. Sitä paitsi minähän en ole edes sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että he olisivat kristittyjä. Mutta vaikka suoraan väittäisin, että he eivät ole kristittyjä, kyseessä ei selvästi siltikään olisi No True Scotchman."

Otan tämän esiin siksi että jollain tavalla argumentti itse asiassa toimii. Siis siihen asti kunnes ei.

Ei oikea skotti -argumentin kohdalla Liedeksen ongelma on siinä että hänen ratkaisunsa on hyvin spesifi. Se nojaa moneen hyvin maailmankuvalliseen ja mielipiteenvaraiseen premissiin siitä mitä tarkoittaa olla kristitty.

Ja jos on erimielinen suunnilleen yhtään mistään niin tosi skotti palaa. Ja erimielisyys niiden kanssa on helppoa. Sosiologiassa esimerkiksi kristitty on se joka itseään kutsuu kristityksi ja kuuluu kristityksi liittyviin instituutioihin. Ja kristillisyyttä tässä kulmassa on se mitä kristityt tavallista useammin tekevät. Yliedustukset suhteessa muuhun kulttuuriin kertoo ideologisista kytköksistä toiminnan tasolla. Liedeksen ajama teologinen korrektius on vähän kuin poliittista korrektiutta, voidaan nähdä jopa valehteluna ja hämäyksenä sen sijaan että se paljastaisi jonkin syvän ja väistämättömän Totuuden. Tässä valossa suhtaudun myös Liedeksen retorisiin kysymyksiin, jotka olivat jonkinlaisia statementeja. Ja mitä ilmeisemmin vaihtoehdon torjuminen ns. horse laugh -asenteella argumentin sijaan. "Olisiko sinun vaihtoehtosi se, että kristitty on jokainen, joka sanoo olevansa sellainen? Miksi tämä lähestymistapa olisi yhtään rehellisempi?" Kysymys on, mutta se ei ole retorinen.

Tässä mielessä Liedeksen ratkaisu on sellainen että sitä voisi verrata hieman huvittavaan tositilanteeseen. (Josta olen blogannut aikaisemmin.) Kun antiikin kreikassa keskusteltiin ihmisen määritelmästä, päädyttiin karvattomaan kaksijalkaiseen. Diogenes toi esille kynityn kanan ja sanoi että siinä on meille ihminen. Sami Liedeksen ratkaisu olisi jotakuinkin se, että tässä viitekehyksessä hän haluaisi murhata jonkun, joten hän ensin nyppii kohteelta kynnet pois. Tämä on pahoinpitely. Sen jälkeen kyseessä ei ole ihminen. Joten sen voi tappaa ilman että kyseessä on surma. Tämän jälkeen hän puolustaisi itseään oikeudessa uljaasti siitä että hän haluaa tuomion vain pahoinpitelystä. Tilanne on jollain hyvin erikoisella tavalla loogisesti koherentti. And that's it. Ei sillä kovin pitkälle ponnisteta.

Tarkemmin:

Jos aiheena on "No True Scotsman" puhutaan aivan oikeasti määritelmistä.
1: Se on argumenttivirhe samasta syystä kuin ad hoc. Eli sen soveltaminen johtaa lopulta siihen että sitä voi käyttää mihin tahansa. Ad hoc tarjoaa loogisen mahdollisuuden ja vaihtoehdon, mutta tämä vaihtoehto ei ole selitysvoimainen. Ja tätä kikkaa voi käyttää kaikkeen. (Ad hoc on ; "Sinä olet kaunainen. - En tunne olevani. - Se onkin salattu alitajuinen kauna.". Ja NTS "Kukaan skotti ei käytä alushousuja - Angus kyllä pitää naisten pikkareita - no, hän ei olekaan todellinen skotti.")
2: Toisaalta joskus No True Scotsman -virhettä ei tapahdu vaikka siltä näyttääkin. Tällöin kyseessä on jokin jonka kriteeriattribuutit tai luonto on muutoin määritelty, tunnettu ja rajattu tavalla jossa voidaan nähdä että esimerkki ei todella kuulu joukkoon. Tämä vaatii kykyä määritellä asia. (Angus onkin sitten oikeasti tummaihoisen afrikkalaisen Suomeen maahanmuuttaneen kovan MacGyver -fanin antama nimi. Ei ole skotti hän. Ei kansalaisuuden eikä etnisyyden eikä alkuperänsä kautta.)

Näin ollen jos kristityt ajavat tappoaloitteita, kysymys ei ole mitenkään väistämättä siitä että kristityt eivät oppinsa mukaan saa tappaa tai että kristillisyys, etenkin tiettyjen suuntausten kristillisyys, ei lietsoisi tätä ongelmaa. Sillä voihan todellakin olla että "Harhassa oleva kristitty on myös tosi kristitty. Kristinuskon luonteeseen kuuluu hyvin keskeisesti käsitys ihmisen, ja myös jokaisen kristityn, syntisyydestä." Kuten Sami Liedes onkin sanonut kun ihmisiä on rajattu jyviin ja pakanoihin. Jos näin on, on hyvin vaikeaa keksiä miten syytös olisi viallinen. "Yksikään kristitty ei kannata murhaamista" päätyy helppoon siilipuolustukseen.

Tällöin Liedeksen soveltama puolustus on ontto syytös. Vaihtoehto määrätään naurettavaksi a priorisesti tavoilla joita ei voida jakaa ja selittää. Jos tämä sallitaan päädytään juuri siihen miksi No True Scotsman on argumenttivirhelistassa. Vakaumus siitä että sydämessään tietää mitä kristitty tekee ja ei tee muuttuu argumentinkorvikkeeksi. Toki ymmärrän että nykyään monelle mielipiteenvapaus on jotain joka muuttaa kaiken perustelluksi ja järkeväksi vain siksi että sen saa sanoa ääneen. Liedes kykenee tässä tilanteessa sanomaan ainoastaan todellisen helmen, sokerin argumentaation pohjalta "Miksi minun pitäisi pystyä määrittelemään selvästi "kristittyyden" rajat? Onko kiellettyä myös sanoa ihmistä pitkäksi, jos en osaa sanoa tarkalleen, missä kulkee pitkän ihmisen raja? Voidaan tähän ottaa hengellinenkin näkökulma (josta osa kristityistä on kyllä kanssani eri mieltä): Kristityt ovat ne ihmiset, jotka ovat riittävän oikeaoppisia, että he pelastuvat. Mutta sitä on vähän vaikea observoida." Tämä määrittelyongelma räjäyttää asiat sosiologisen määritelmän puolelle. Jos kristinusko ei ole observoitavissa, kun taas sosiologinen määritelmä on, niin siinä tapauksessa käyttökelpoinen ja keskustelussa sovellettava käsite on melkoisen vahvoilla. Liedes yrittää puolustautua yhtäälle. Ja tämä vaatii puolustautumista joka sitten iskee tämänlaisen takaoven auki toisaalta. Liedeksen argumentti vaatii kuitenkin molemmat premissit. Sen että kristinusko määritellään kuin hän haluaa. Ja että rinnastus on väärä koska tämänlainen ei osu kristillisyyden määritteisiin.

Sillä kaikesta huolimatta puolustuksessa on muutama melkoisen vakava perusongelma;
1: "Harhassa oleva", mutta kuitenkin kristitty, vaikuttaa kovasti kristityltä, joka on kristitty, vaan ei kuitenkaan "tosi" kristitty. Voidaksemme sanoa että tekijä on kristitty meidän täytyy tietää että hän on kristitty. Voidaksemme sanoa että No True Scotsman on väärässä, täytyisi kuitenkin kyetä tekemään sama. Eli selittää että kyseessä ei todellakaan ole kristitty vaan todella jokin joka on kristillisyyden kriteeriattribuuttejen ulkopuolella. Muutenkin kuin viittaamalla syviin tunteisiinsa ja siihen miten pahastuttavaa on jos asia olisikin tosi.
2: Puolustuksessa on itse asiassa moving the goalpostsin henkeä. Määritelmää muutetaan tilanteen mukaan. Milloin kristinuskon sisältö on ja ei ole ilmiselvästi jotakin. Liedes ei selvästikään itse kykene määrittelemään rajaa, jonka jälkeen ollaan poistuttu "kristittyyden" olemuksesta. Tämä täytyy kuitenkin olla jotta voidaan tunnistaa "harhautuneet kristityt" "tosi kristityistä". Ja tämän linjan on pidettävä jotta pahaa tekevät kristityt eivät purkaudu argumenttirakenteiden välistä kohti tulevaisuutta jossa arvokeskustelussa nousevat teemat eivät olekaan mitään "militantismia" vaan rationaalisesti perusteltu ideologia-analyysi. Loukkaava totuus on totuus - ei ad hominem.
3: Liedes nojaa argumentissaan kohtiin joiden kanssa erimielisyys on helppoa ja joka romuttaa puolustuksen varsin helposti. Näin ollen argumentti on ehyt mutta maailmankuvallinen. Näin ollen syytöksen kanssa erimielisyys on helppoa.
   3.1: Valitettaavasti tämä menee kuitenkin vielä astetta pahemmaksi. Sillä siinä on ad hocin luonnetta. Ja ad hoc -argumenttien perusongelma on siinä että niistä ei pidetä, mutta usein niitä joudutaan käyttämään. Imre Lakatos on itse asiassa selittänyt että teorioita ei oikeasti falsifioida. Sen sijaan tutkimusohjelmien tekijät korjaavat teoriaansa ongelmilta. Ja ad hoc -rakennelmien kasautuminen on se joka romauttaa tutkimusohjelman käyttökelpoisuuden. Ja näin ollen teoria ei kaadu ristiriitoihinsa vaan siihen että se on korjattu sellaiseen muotoon että ristiriidat voidaan aina selittää parhain päin. Jonka jälkeen teorialla ei ole ennustusvoimaa eikä selitysvoimaa. Sami Liedes kohtaa tämän krusiaalin ongelman viimeistään sanoessaan "vaikea observoida".
   3.2: Itse asiassa näyttää siltä että Liedes puolustaa kahta sellaista käsitettä joiden puolustaminen samanaikaisesti on vaikeaa. Kun hän puolustaa yhtä, syntyy takaportteja jotka iskevät toiseen. Näin ollen on hyvin vaikeaa puolustaa molempia käsitteitä samanaikaisesti. Ja ollakseen validi argumentatiivinen puolustus juuri tämä olisi tehtävä.

Loppukaneetti.

Kaikesta huolimatta on aina miellyttävää kuulla kristityistä joiden mielestä esimerkiksi minunkaltaisteni tappamiseni olisi jotenkin eikristillistä. Se kertoo heidän asenteistaan. Se mikä minut lietsoi tähän blogaukseen ei ole tämä asenne. Kyseessä on se miten se kohdistuu.

Olen itse asiassa varsin ärsyyntynyt siitä että minkälaista arvojen degeneraatiota on sekä siinä että tälläinen lakiehdotus ensin tehdään. (Tavoite objektiiviseen moraaliin johtaa epämoraaliseen tekoon.) ja sitten tästä ehdotuksen vaarallisten puolten esilletuomisesta ja tiedotuksesta nostetaan syytös viestinviejää kohtaan. (Moraalinen pahastumisentunne ei kohdistu lakialoitteeseen vaan siihen joka moittii tätä lakialoitetta.) Itse näen että näissä strategioissa on vain aste-ero. Toki jossain mielessä hyvin suuri aste-ero. Mutta aste-ero, eikä jonkin muunlainen ero. Kuten vaikka ihan oikea ero jossa ollaan ihan eri kategorioissa.

Minä en pidä siitä että ihmiset usein pesevät käsiään sen sijaan että korjaisivat ongelmia. Ihmisten ei pitäisi ottaa itseensä, vaan opikseen. Siksi ei ole järkevää siirtää keskustelua siihen ovatko kaikenlaiset puuhailijat oikeita kristittyjä vai harhautuneita kristittyjä. Sen sijaan on kysyttävä että mikä kristillisessä ideologiassa on sen luonteista ja vaikeaa että siihen identifioista löytyy vakaa joukko joka harhautuu säännönmukaisesti, tietyillä tavoilla ja huomattavan usein.

Yleisesti ottaen katsonkin että jos kyse on jonkun toisen ihmisen ideologiasta, ihmiset innolla hyökkäävät sitä vastaan. Mutta jos kyseessä on oma ideologia, nousee into pelkästään pestä käsiä asiasta. (Toki tämä on vain nyrkkisääntö, No True Scotsmanin sovellusrajojen sisällä. Mikä kerronnalliselta rakenteeltaan sulkeekin koko tämän blogaukseni ... johonkin.)

Tapettavat homot

"Helsingin Sanomissa" uutisoitiin erikoisesta tilanteesta. "Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa on käynnissä merkillinen oikeudellinen väittely, joka liittyy homojen ja lesbojen tappamista vaativaan kansanäänestyshankkeeseen. Oikeusoppineiden mukaan näyttää siltä, ettei osavaltion oikeusministerillä ole valtuuksia pysäyttää selvästi perustuslain vastaista hanketta alkuunsa." Homojen tappamista voisi pitää hyvinkin ei-kristillisenä. Kuitenkin kun USA:ssa on kuolemanrangaistus, on periaatteessa mahdollista keskustella siitä millä teoilla ja asenteilla ihminen on tämän kuolemanrangaistuksen alla.

Olipa tästä mitä mieltä tahansa niin asenne ei ole kovin kaukana siitä miten moni erittäin voimakkaasti itsensä kristityksi identifioivat ovat mieltä Suomessakin. Mieleen tulee ainakin seurakuntavaalikohu parin vuoden takaa. "Jyväskylässä poistettiin Seurakuntaväen ehdokaslistalta kirkkovaltuustoon pyrkivän Eero Talvion vastaukset, joiden mukaan "homot on hävitettävä kansasta". Jyväskylän seurakunta pyysi poistamaan kommentit.
– 3 Moos 18:12 ja 18:22, 3 Moos 20:13 jne. Homot on hävitettävä kansasta. Room 1:26-31. Ansaitsevat kuoleman, perusteli Talvio kantaansa kysymykseen rekisteröityjen parisuhteiden kirkollisesta siunaamisesta.
– Yksi toinen tilanne on ollut, missä ehdokas ja seurakunta kävivät keskustelua ja vastauksen perusteluista pieni osa poistettiin ennen vaalikoneen avaamista. Siinä oli käytetty varsin voimakasta kieltä, kertoo Kirkkohallituksen verkkoviestintäpäällikkö Sami Kallioinen."

Kristitty Sami Liedes edustaa tähän erikoista kantaa. Hän esitti tämän USA:n kohun yhteyteen, että "Minä en ymmärrä, miksi lakialoitteet pitäisi pystyä pysäyttämään tai puolueet kieltämään, oli sitten millainen natsipuolue tahansa. Esimerkiksi kohu Hollannin pedofiilipuolueesta oli minusta samanlainen. Luulisi, että nimenomaan lainsäädäntöteitse pitäisi saada ajaa mitä tahansa; oikea tapa torpata huono aloite on hylätä se, ei kieltää sen esittämistä." Hän edustaa jotakuinkin kantaa jota karkeasti jollain vähän lievemmällä aiheella kannatan. Asioita on käsiteltävä. Pedofiilejen lakialoitteet ovat lakialoitteita. Keskustelu on hyvä asia. Sitten asia voidaan lakaista kielletyksi. Ehdottaminen ei ole lailliseksi tekemistä. Se on vasta yritys tehdä lailliseksi.

Toisaalta voidaan ajatella että joitain asioita pitäisi torjua suoraan. YK:n ihmisoikeuskysymykset kuuluvat lähtökohtaisesti sivistysmaihin, joten suoraan niiden vastaisia lakeja pitäisi ehdottaa syvällä varovaisuudella. Ellei ole jotain aivan erityistä perustetta miksi laki pitäisi saada läpi tämänlaiset voisi kieltää automaattisesti. Kysymys tässä on esimerkiksi harmiperiaatteesta. ; Pedofiilit yrittävät oikeuttaa asiaansa selittämällä että siitä ei ole haittaa lapsille. He joutuvat debatoimaan tästä lujasti, sillä näkemys on loogiikan kannalta mahdollinen mutta tietojen perusteella äärimmäisen epäuskottava ja epätodennäköinen. Nähdäkseni murhaaminen on kuitenkin itsessään suoraan haitta, joten sen kanssa ei voi edes yrittää kikkailla.

Kuitenkin jos kysymys on ihmisten murhaamisesta, on pakko viitata johonkin muuhun kuin siihen että "tämänlaiset tuskin menevät läpi". Godwinin laki pakottaa tämänlaisissa tilanteissa muistuttamaan siitä että Hitlerin juutalaisvastaisuudella oli takanaan hyvinkin ns. "kansan tuki". Samoin Ruandan kansanmurhassa media lietsoi "torakoita vastaan" käytävää sotaa populistisesti. Demokratia ei ole yksinkertaisesti sitä mitä ajattelemme sen olevan.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä miksi kristittyjen parista löytyy tämänlaisia lausuntoja. Etenkin kun Liedes on muiden ohella ollut sitä mieltä että Suomen arvokeskustelun nykytila on hunningolla. Että ilmapiiri on niin kireä että kristittyjä sorsitaan ja lähes vainotaan. En voi olla näkemättä jonkinlaista kontrastia näiden ajatusten välille. Kristityillä onkin usein voimakas marttyyri-identiteetti ja heille on tärkeää olla vainottuja. Siksi on jokseenkin hämmentävää miten haasteellista heidän asenteistaan on saada mitään koherenttia kuvaa. Että mikä on sananvapauden ja demokratian vastustamista ja mikä on vainoa. Miksi ateistit ovat militantteja laittamalla busseihin mainoksia mutta tämänlaisia aloitteita ei pidä sensuroida vaan ne pitää esittää ja pistää demokratiakiertoon ja torpata.

Hulluja on tietenkin jokaiseen ideologiaan. Mutta selvästi ateistejen parista tulee nykyään hyvin harvoin tämänlaisia ideoita. Vaikka heitä kutsutaan militanteiksi, ei ole helppoa löytää sellaisia ehdotuksia joissa kristittyjen massamurhaamista tai muuta vainoa ehdoteltaisiin. Enemmän se on sellaista pikkumaista "emme halu laulaa suvivirttä" -henkistä puuhastelua. Kristityiltä tulee tämänlaisia lakialoitteita ja ehdotuksia julkisuuteen asti. Ja jopa useita kertoja.

Minä ihmettelen vain että kummat ovat kovemman ja vakavamman uhan alla. Kristityt vai ateistit.

"Evoluution painolasti" eli miten ID saavutti valta-asemansa perimmiltään herja-argumentaatiolla

WTF - pelastetaan, jotain..

Nostalgiatrippasin "Panda's Thumbin" vanhoja juttuja. Törmäsin siellä erikoiseen tilanteeseen jossa uutta lakimuutosta käsiteltiin Discovery Institutella erikoisesti ; Henkenä oli se, että eräs lakiuudistus ei ollut Intelligent Designiä. Ja jokainen joka vastusti sitä oli paha darwinisti. Ideaa vedettiin "akateemisen vapauden" nimellä. Tämä oli muistutus niistä ajoista jolloin ID -rintama vielä aidosti kykeni lobbaamaan ajatuksiaan. Ja sen perushenki oli juuri sitä mikä on ollut sille tyypillistä.

Karkeasti ottaen sen pääideana on ollut ajaa asioita asenteella jossa "kysymys ei ole uskonnosta" mutta sitten jos asiaa on vastustanut niin rajoittaa uskonnonvapautta. Jos ID:tä kannattaa ja on sen kanssa samaa mieltä on omilla aivoillaan ajatteleva ja kannattaa vapautta. Jos taas on erimielinen, on dogmaattinen omiin peruslähtökohtiinsa jumittunut idiootti. Kaiken takana on vahva ajatus siitä, että kun totuus tiedetään, niin silloin omilla aivoilla ajattelevat löytävät tämän totuuden. Ja tästä poikkeaminen täytyy selittää ideologialla. Tämä asenne vainoaa monia aivan fiksuja ihmisiä.

Tämän purkaminen on monisyistä, puuduttavaa ja kompleksista. Kaikesta muodostuu vieläpä kokonaisuus joka nivoo kaikkien osioiden virheet yhdeksi omituiseksi vyyhdiksi jossa henkenä on se, että ID:läinen joutuu puolustamaan itseään argumenteilla tavalla jossa eri asioiden yhteensopivuus on varsin heikkoa. ID yrittää pärjätä kaiken kritiikkinsä alla, ja näin rakennettu kokonaisuus on sitten täysin rikki olevaa päättelyä.

Mihin ID nojaa - tai oikeastaan nojasi?

Intelligent Design itse asiassa nojaa filosofisesti hyvin vahvasti mielenkiintoisille savijaloille. Tämä on itse asiassa korostunut sitä mukaa kun liikkeen vaikutusvalta ja medianäkyvyys ovat huvenneet. Tavallaan kysymys ei ole pelkästään siitä minkälaisia argumentteja on käytetty, vaan sellaisista argumenteista jotka ovat yleistyneet tai vähentyneet prosessissa. Silloin kun ID oli uusi ja trendikäs, se korosti usein, huomattavasti nykyistä useammin, olevansa nimenomaan tutkimusohjelma. Nykyisin keskustelu taas nojaa entistä vahvemmin ajatukseen maailmankuvista ja siitä että kaikilla tulkinnoilla on tietyt premissit joiden takaa ne jäsentävät maailmaa. ID:n taustalla on käynyt erikoisia asioita. Siellä toki ensin selitettiin että tutkimuksia ei saatu aikaiseksi koska heitä vainottiin. Sittemmin he perustivat omia tutkimusryhmiään jotka sitten sammahtivat. Näiden ryhmien steriiliys - eli tutkimusohjelman hedelmättömyys - ovat melkoisen ilmiselviä. Tutkimuksien puute pitäisi selittää sillä että ID:läiset vainoavat omiaan.
1: Tietyllä tavalla tämä heijastelee myös ID:n ajatusratojen kulkua. Kun esimerkiksi Behe esitti ensimmäiset versiot RC -rakenteista, hänen vahvuutensa oli viitata konkreettisiin piirteisiin jotka olivat rakenteeltaan tunnistettavia. Hän tarkasteli osia ja niiden irrottamista ja sitä hajoaako toiminnallisuus prosessissa. Valitettavasti tämä puoli osoittautui pätemättömäksi ja hän onkin "The Edge of Evolutionin" jälkeen siirtynyt painottamaan neutraalien muutosten määrää jotta uusi piirre saadaan syntymään. Polun "mahdottomuus", jossa henkenä on se että "puolikas silmä ei voi muuttua kokonaiseksi vähittäin" muuttui siihen että kehityspolku vaatisi niin monta neutraalia mutaatiota että se ei tulisi tapahtumaan. Valitettavasti on hyvin vaikeaa laskea miten monta eri neutraalia mutaatiota jokin rakenne perimmiltään todella vaatii. Joten väitteet siitä että jotkut ovatkin evoluutiolle mahdottomia rakenteita ovat muuttuneet hyvin vaikeasti todennettaviksi. Eli selvästi havaittava ja tunnistettava piirre oli väärä ja tämä on paikattu vähemmän virheellisellä mutta epämääräisellä piirteellä. Itse näkisin että tämä tarkoittaa sitä että Behen väitteet ovat yhä vähemmän empiiristisiä ja yhä enemmän jollain aivan muulla tavalla filosofisia.

Savijalat ; Yksi mahdollisesti triviaali syytös on paras koko ilmiön selittäjä.

ID seisoo savijaloilla. Ja niiden ydin on yhä vahvemmassa määrin ollut "maailmankuva" -sanan ylikäyttö. Tässä henkenä on tehdä postmodernista Derridatyylisestä dekonstruktiosta väline jossa selitetään evoluution kannattajien intressejä. (Mikä ei ole yllätys sillä vaikka nykykreationistit tyypillisesti vihaavat postmodernismia ja relativismia, he usein nielevät täysin hyväksyen ja nyökyttäen Phillip Johnsonin ajatukset. Ja Johnson, ID -liikkeen perustaja ajatteli nimenomaan sitä että ID on jotain jonka pitää käyttää postmoderneja ajatuksia.

Tämän asenteen voi tiivistää Sami Liedeksen mainioon tiivistelmään. "Nähdäkseni naturalistinen tiede päätyy premissiensä vuoksi väistämättä tulokseen, jossa elämä on syntynyt ja kehittynyt tavalla tai toisella enemmän tai vähemmän sattumalta. Tässä ei ole mielestäni mitään yllättävää. Se seuraa melko suoraan naturalistisista premisseistä, jotka a priori sulkevat pois suunnittelijan, ilmankin minkäänlaista evoluutiotutkimusta. Näin ollen se päätyy aina näistä premisseistä lähtien vähiten epäuskottavaan tulokseen ja jättää ongelmakohdat "tulevaisuudessa selvitettäväksi"." Tämä on itse asiassa uskottava ajatuskulku. Jos olet dogmaattinen ateisti niin tottakai otat tietyn asenteen kysymyksiin. Tämä voidaan tiivistää itsensä Richard Dawkinsin lausumaan siitä että ennen evoluutioteoriaakin oli ateisteja, mutta heidän olonsa oli hieman huonoa sillä he eivät voineet olla "intellectually fulfilled atheists". Evoluutioteoria selitti sen mitä aikaisemmin selitettiin Paleyn kelloseppävertauksella. Ja tekee sen tarkemmin ja ilman Paleyn argumenttia haitanneita "kyllähän sä tunnistat suunnittelun kun sä näet sitä" -tyylisiä elementtejä jotka ovat periaatteessa vakaumuksen tunkemisia premisseihin. Kun tunteilua ja omaa vakaumusta kutsutaan intuitioksi voidaan tietysti tehdä mitä vain. Näin ollen evoluutio on jossain määrin oleellinen ateismille.

Valitettavasti tämä asenne on ID:ssä viety liian pitkälle. Siellä väliin on vedetty synonyymit. Evoluution kannattaminen = evolutionismi, joka tarkoittaa samaa kuin naturalismi joka tarkoittaa samaa kuin ateismi. Jotta tämä olisi pätevää tässä nuolen pitäisi kulkea siihen suuntaan että jos kannattaa evoluutiota pitäisi olla ateisti, naturalisti ja ties mitä muuta.

Ensimmäinen ongelma ; ID ei ole yhtään parempi.

Tässä ID:läisillä onkin selkeästi kaksi hyvinkin selkeää ja valtavaa ongelmaa, jotka nivoutuvat yhteen.
1: ID on itse jotain johon voidaan iskeä hyvin samanlaisella argumentaatiolla. Voidaan hyvinkin nähdä että jos uskot vahvasti Jumalaan, näet että mikä tahansa naturalistinen selitys jossa on "sattuma" tai "luonnonlaki" eivät voi olla tosia, joten niihin on emotionaalinen uskonnollinen vastenmielisyys jota vastaan taistellaan millä tahansa keinoilla. Jopa silloin kun todisteita päinvastaisesta ei ole. Esimerkiksi Dembski ei esitä että hän voisi selittää mitään niistä mysteereistä joita hän yrittää luonnosta manata esille. Hän esittää että selitysten tekeminen ja muu työ kuuluu vastapuolelle. "As for your example, I’m not going to take the bait. You’re asking me to play a game: “Provide as much detail in terms of possible causal mechanisms for your ID position as I do for my Darwinian position.” ID is not a mechanistic theory, and it’s not ID’s task to match your pathetic level of detail in telling mechanistic stories. If ID is correct and an intelligence is responsible and indispensable for certain structures, then it makes no sense to try to ape your method of connecting the dots. True, there may be dots to be connected. But there may also be fundamental discontinuities, and with IC systems that is what ID is discovering."
2: Jos ID -argumentit analysoidaan voidaan huomata että ne eivät ole yleensä ottaen kovin positiivisia todisteita hakevia. Heidän tapansa nähdä analogioita koneiden ja luonnon kanssa ovat varsin viitteellisiä. Heidän argumentaationsa nojaakin vahvasti "evoluutio ei voi tuottaa" -henkeen. Dembskin CSI -filtteri ei toimi ilman että "eliminoidaan" (se, mitä, vaihtelee tilanteen mukaan, mutta "eliminoinnin" henki on niissä aina vahvana). Eli "evoluutio ei voi tuottaa tuota ja tuota rakennetta". Näissä ongelmissa on syytä tajuta että mahdottomuusväite kumoutuu hyvin abstraktisti. Jos jotain väittää mahdottomaksi ja nojaa argumentaationsa tähän, riittää että esittää jonkin mahdollisen syntytavan. Tätä ei tarvitse edes todistaa. Sillä kun ID -argumentti nojaa ajatukselle jossa todistetaan inkonsistenssi luonnonlakien ja sattuman kykyjen kanssa, riittää että esitetään jotain joka on konsistentti näiden kanssa. Tässä ei tosiasiassa oleteta että "jos nyt ei tiedetä jotain, niin se tullaan löytämään". Sillä tosiasiassa evoluutiota - kuten mitään muutakaan teoriaa - ei kumota sillä mitä ei tiedetä vaan sillä mitä tiedetään. Ei, kun tehdään mahdollinen syntytapa, kumotaan väite siitä että tämä olisi ehdottomasti mahdotonta. ID on toimiva jos ja vain jos se pystyy todistamaan että naturalistista tietä ei ole eikä tule. Kun Dembski lurittaa CSI -filtteristään tai Behe moniosaisista solukoneistaan, he eivät esitä argumenttia jossa selittävät "emme tunne miten vaikkapa nyt bakteerin siimamoottori on syntynyt". He väittävät että niissä on essentiaalisesti jotain sellaista että "olemme todistaneet että tälläistä selitystä ei voida edes kehittää koska se on luonnonlakien kannalta mahdotonta". ID -läiset eivät selvästi oikein ymmärrä Aukkojen Jumala -argumentin kritiikkiä ongelmineen, eivätkä siksi ymmärrä että tosiasiassa naturalistit eivät a priori oleta että sattuma ja laki toimivat, päin vastoin, he ovat havainneet että luonnossa on paljon piirteitä joita on yritetty selittää ties millä. Ja yleensä asiat ovat menneet niin että todennäköisyys ja kokeellinen induktio ovat ne keinot joilla saadaan yllättävän hyviä tuloksia. Tieteenfilosofit yleisesti ottaen korostavat että luonto näyttää epäuskottavan tarkasti olevan sellainen että matemaattinen mallinnus sopii sen tutkimiseen. Joten voidaan sanoa että tästä on a posteriori evidenssiä. Jos asia jää mysteeriksi on aivan oikeasti todennäköisempää olettaa että se keino jolla ennen on saatu ratkaisut on se oikea.
1: Maailmalla ei ole velvollisuutta olla sellainen, että kaiken voi selvittää tietyistä premisseistä käsin. Maailmalla ei itse asiassa olisi edes velvollisuutta olla sellainen, että siitä voitaisiin tietää mitään. ID:läiset ovatkin pulassa siinä mielessä että he ovat tämän huomion takia pahassa pakkoraossa jossa he joutuvat lähinnä valitsemaan tavan jolla ovat idiootteja. A priori -oletus ei nimittäin selitä miksi naturalistinen tiede toimii. Vaihtoehtona on levätä sen ajatuksen varassa että "Suunnitteluhypoteesi" on liian epämääräinen ja että ilman naturalistista oletusta tieteen teko ei ole mahdollista. Tämä valitettavasti tuhoaa ajatuksen ID:stä tutkimusohjelmana, etenkään sellaisena joka vaatii naturalisteilta yhtään minkään selittämistä.

ID -piireissä ylläolevaa on melko suuresti tunnustettu. Heistä kysymys onkin juuri avomielisyydestä. Siitä, että "ollaan yhtä huonoja". Toki tämä esiintyy erilaisina asenteina eri tilaisuuksissa. Ei ole vaikeaa vierailla ID -luennoilla joissa selitetään että "evoluutioteoriaan uskovat ovat hoopoja koska eivät ota huomioon informaatiota". Eli evoluutiota ei pidetä rationaalisena. "Maailmankuva" -sana onkin siitä erikoinen pejoratiivinen käsite että ID:piireissä usein tunnustetaan että kaikkia rajoittaa maailmankuva. Mutta maailmankuva -syytökset ja maailmankuvaan liittyvä intressianalyysi koskee aina vain evoluutiota ja "evolutionismia". ID "ei ota kantaa" Suunnittelijan motiiveihin tai vastaaviin ja se kieltää näiltä osin itsensä analysoimisen ideologisessa viitekehyksessä. Evoluutio onkin ID:stä paitsi maailmankuva niin myös väärä ja huono maailmankuva. Ei siis ole vain tilaa "tulkita maailmaa evoluutiokriittiseen johtopäätökseen päästen" vaan myös siihen että darwinismi on häviämässä oleva paradigma koska se ei voi selittää ties mitä rakenteita joita luonnossa on ID:läisten mukaan havaittu. Ja joita se ei edes voi selittää koska eliminatiiviset argumentit.
1: Paremmuuuteen siirrytään usein viittaamalla siihen miten ID:läinen ei ota oletuksia. Henkenä on että naturalisti olettaa että jos jotain ei tiedetä ja osata selittää nyt niin se osataan selittää joskus tulevaisuudessa. Tämä on tietysti väärä syytös, tosiasiassa tiede perustuu tietämiseen, tuntematon ei heivauta mihinkään. Vasta kun tuntematon on tutkimushaasteen sijaan jotain jota ratkaistaan uusilla keinoilla se mullistaa paradigmoja. Tuntematon ei ole mitään, joten tuollainen premissi on itsenään ylimääräistä ja tarpeetonta. Mutta jos se hyväksytään ja mietitään asiaa parsimonian kautta, ID väittää että se on tehokas koska se ei ole yhtä runsaasti premissoitu kuin "naturalismi". Tämä poistaa maailmankuvallisuuden ja muuttaa asian ratkaistavaksi. Ja sen varassa voidaan hyväksyä osittainen maailmankuvallisuus yhdessä sen kanssa että päihitetään vastapuoli. Kuitenkin ID:läinen tässä olettaa että tunnettujen luonnonlakien lisäksi ja päälle on erityinen älykäs voima. Tämä on luonteeltaan uudenlainen ja erilainen. On siis erilaisia perusvoimia ja sattuman ja lainomaisuuden kautta katsovat eivät ole riittävän kompleksisia. Tämä tarkoittaa sitä että ID -teoriassa otetaan pakosti premissi siitä että älykäs syy ei redusoidu lakiin ja sattumaan ja että tälläinen elementti on relevantti olettaa ja vaikuttaa. Mikään parsimonian malli ei tee tästä niukkaoletuksellista. Sillä älykäs syy on (a) lukumäärällisesti oletus todellisuuteen eli lisäoletus. Se on myös sisällöltään poikkeuksellinen oletus Luonnonlaki ja sattuma ovat ID -läisistäkin valideja joten tämä on selvästi kyseenalaisin ja erilaisin ja uutta. Kun tiedostetaan että tässäkin vaaditaan niiden lisäksi oletus siitä että "jos jotain ei tiedetä niin naturalismi ei voi sitä koskaan ratkaista" -oletus vaaditaan jotta voidaan nähdä että tuntematon olisi viite einaturalistisesta älystä. Joten parsimonia on se asia jonka viimeisenä nostaisin esiin jos olisin ID:n kannattaja.

Onkin syytä painua tarkempaan käsiteanalyysiin.

Käytännössä riittää että kiinnittää huomiota siihen että evoluutio=naturalismi ja naturalismi=ateismi ovat usein hyvin heikosti todistettuja. Ergumentit ovat yleensä sellaisia miten ateistien on järkevää uskoa evoluutioon ja dissata ID:tä. Ajatus on kuitenkin siitä heikko että siinä tehdään kategoriavirheitä heti jos väitetään että ateismi tällä perusteella on evoluution ominaisuus. Se, että kaikki kissat ovat eläimiä ei tarkoita että kaikki eläimet ovat kissoja. Ja itse asiassa tämän päälle ei usein tiedosteta että jos evoluutio=naturalismi=ateismi -väite tehdään, niin tehdään ekvivokaatio "naturalismi" -sanan kohdalla. Eli tätä heikkoa ja henkilöön käyvää ja syyttävää argumentointia täydennetään hyvin ankaralla virhepäätelmällä. 
1: Sillä "naturalismi" on joskus selitetty tavalla jossa korostuu että siinä on (a) "lainomaisuus" eli induktiivinen päättely ja peittävän lain mallin soveltaminen ja (b) "sattuma" eli jonkinnäköinen todennäköisyyteen liittyvä elementti. Esimerkiksi Dembski eliminoi "luonnolliset prosessit" juuri tällä keinolla. Joka tekee siitä by definition sen miksi naturalismia väitetään. Jos "Älykkäät" syyt saadaan eliminoimalla "luonnolliset syyt" ja eliminointia tehdään noin, on selvää että tässä määritellään mitä on se "naturalismi" jota kritisoimaan, ylittämään ja päihittämään  "älykäs syy" asetetaan.
2: Kuitenkin tosiasiassa naturalismi tarkoittaa ateismia lähinnä vain silloin kun naturalismi tarkoittaakin toista naturalismin määritelmää. Eli ajatusta jossa kaikki on ainetta ja energiaa, jotain jossa ei ole erillistä mieltä tai paranormaalia tai yliluonnollista. Näiden välinen ero on valtava. Sillä tosiasiassa jo kummitus joka kummittelisi videokameroissa tietyssä paikassa erityisen usein olisi jotain joka on sekä paranormaali mutta joka noudattaisi tiettyä tunnistettavaa sääntöä. Eli se olisi induktiivinen, jopa silloin kun kummitus ei esiintyisi "Joka päivä kello 12" vaan satunnaisemmin. Älyllinen syy onkin eliminoitu jos ja vain jos olettaa a priori että äly ja tietoisuus ei voi redusoitua aivoihin ja jos jokin löytö päinvastaisesta löytyy niin se tarkoittaa sitä että joku Jumala on lurittanut CSI -informaatiota luonnonlakien hyvyysfunktioihin. Ja tämä johtaa juuri siihen että ID tekee a priori päätelmiä ja hautaa vastatodisteet.
+: Kokonaisuus onkin hauska. Tiede käyttää tiettyjä matemaattisia mallinnuksia. Näiden käyttämistä kutsutaan "naturalismiksi" joka on rajoittunut maailmankuvallisesti joihinkin pirun taustapremisseihin. Että matematiikan aksioomat ovat rajoittavia ja jotain jotka on vain hyväksyttävä maailmankuvallisesti a priori. Joka tarkoittaa sitä että ID ei ole matematiikan mukainen. ID:läinen korostaa että tottakai naturalisti löytää vain naturalistisia vastauksia. ID:läinen ei kuitenkaan voi selittää miksi näitä vastauksia saadaan niin paljon, joka johtaa siihen että kenties käytettyjen menetelmien teho onkin vahvistettu a posteriori -elementillä jolloin ne eivät olekaan a priorisia argumentteja. Seuraava mitä ID:läinen pettymyspäissään tekee on se, että hän lähtee viittaamaan Dembskiin joka on "matemaattisesti todistanut" asioita. Mutta ei luovu samalla siitä että evoluutio on maailmankuva.

Ja se menee pahemmaksi.

ID on nuljahtanut liian vahvasti teoriaan jonka mukaan evolutionismi on ateismia ja naturalismia. Jotain jossa a priorisesti kielletään Jumalan olemassaolo. Eli jos evoluutio on totta, olisi teismistä pakko luopua. Tässä tilanteessa luodaankin ID:lle tyypillinen ajatus siitä että evoluutioteoria on täynnä erilaisia implikaatioita. Tässä esitetään usein eettis-teologisia implikaatioita. Esimerkiksi yleinen tuomio on että evoluutio tarkoittaisi "might make it right" -oppia jossa eugeniikka on piilotettuna premisseihin. Ja jos näistä premisseistä ei ole tietoinen on harhaanjohdettu pelle. Eli jos uskovainen uskoo evoluutioon, hän on tyhmä ja harhautettu. Joku joka ei tiedosta näitä pimeitä ja pahoja implikaatioita. Ja ateismi ja naturalismi olisivat yksiä näiden seurauksia.

Tämä on mahdollista jos ja vain jos evoluution totenaolo falsifioi Jumalan. Triviaalissa mielessä se tekeekin niin. Voidaan sanoa että jos jokin kreationistinen jumalakäsitys pitää evoluutiota mahdottomana, niin tässä tapauksessa evoluution todistaminen falsifioi sen.

Valitettavasti tämä ei ole kovin uskottavalla tasolla.
1: Jos katsotaan evoluutiota käsitteleviä osaajia, on ID -puolella tarjota lähinnä Behe. Muut ovat usein juristeja tai insinööritieteistä. Sellaisista joissa evoluutioteorian hallinta ei ole ammattitaidon ytimessä. Evoluution puolella ID -kriitikoissa on sitten sellaisia henkilöitä kuin Kenneth Miller, joka on lähestynyt esimerkiksi Behen RC -rakenteita nimenomaan evoluutioteorian kannalta selittäen. Hän lähestyy asiaa ID -ongelmana.
2: Kenneth Milleriä täydentämään on sitten hyvä ottaa esimerkiksi Junkkaala joka lähestyy asiaa teologisemmin. Hänen mielestään kristinuskolla ja evoluutiolla ei tarvitse olla ylitsepääsemätöntä ristiriitaa. Tämä kuuluu hänen osaamisalueeseensa. Suomesta evoluutiota kannattavia teistejä ovat Jorma Topparin ja teologian tohtori Eero Junkkaalan kaltaiset ihmiset. Heitä on paljon. Ja he ovat lähestyneet asiaa teologisesta kulmasta.
+: Toisin sanoen evoluutiota voidaankin lähestyä tavalla jossa kristinusko ei haittaa evoluutioteorian teoriasisällön hallintaa. Ja teologian puolellakaan ei nähdä haastetta siinä että kristinusko voidaan yhdistää evoluutioon jollain tavalla. Kun evoluutio ei kumoa Jumalaa eikä toisaalta teismi estä naturalistista suhtautumista luontoon, on vaikeaa nähdä miten on niin ilmiselvää että "evoluutionaturalismi on sitä että a priori oletetaan että Jumalaa ei ole".

Deismi on a priori kakkaa joten evoluution on pakko olla ateismia

Itse asiassa pahimmillaan tilanne on kuitenkin kun tiedostetaan ID:n suhde deismiin. Phillip Johnson kirjoitti oikein kirjan evoluution maailmankuvasta "Darwin on Trial" Se suomennettiin kreationistien innossa nimelle "evoluution maailmankuva". Ja sen aukkona on se, että darwinismiateisminaturalismin implikaatioita pohtiessaan Johnson käsittelee deismin mahdollisuuden yhdellä virkkeellä. "Tämä on virhe numero kaksi. Emilio haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan." Tämä on perimmiltään se argumentti jonka varassa "evoluutio on ateismia" -väite nojaa. Tämä on halpa toiveajattelulla perustelu, se miten asioiden halutaan olevan ja miten ne ovat mieluisampia ratkaisevat. Deismi ei myy Pelastusta. Tämä on ilmiselvä teologinen kannanotto.
1: Mutta tässä kohden onkin huomattava, että ID:n "suuri teltta" (Big Tent) on tosiasiassa siitä omituinen että sen dogmaa ei tunnisteta siten että se suoraan sanoo mitä se kannattaa. Se nähdään sitä kautta mitä se vastustaa. ; "Natsit ja evoluutio" -viestejä heittävät ID -istit ovatkin siitä hauskoja että he ensin mielellään moittivat evolutionisteja ja heittävät päälle maksimaalisen määrän historiallista painolastia. Mutta sitten seuraavaksi he selittävät miten asiallisia miehiä ID:läiset ovat kun eivät ota kantaa teologisiin kysymyksiin. - Kokonaisuus on kuitenkin se, että ID:läiset haukkuvat evolutionisteja joiden evoluutioajatus johtaa siihen että olemme "vain eläimiä" ja tältä pohjalta vihjataan että evoluution maailmankuva johtaa usein ellei väistämättä eugeniikkaan ja kansanmurhiin. Mutta samanaikaisesti he eivät ota kantaa ID:n niihin implikaatioihin joihin kelloseppäanalogian voi viedä, eli niihin ajatuksiin jossa Suunnittelija jonka motiiveja ei voida tietää tarkoittaa teleologisessa mielessä Jumalaa joka ei voi toimia moraalin opettajana. Ja jossa jos olemme vain koneita, niin sittenhän murha on vain verrannollinen vandalismiin.

ID herjaa vastustajiaan, ja lähinnä piilottaa herjauksensa sivistyssanoihin.

Evoluutio on evoluutiouskoa ja ismi jossa käydään identiteettiin ja persoonaan. Jos tämä ei muuten onnistu niin syyttämällä että evoluutio on henkilökohtainen maailmankuva on syytös tutkijan asennetta kohtaan. Ollakseen pätevä argumentin pitäisi olla muotoa "jos ja vain jos". Kuitenkin he maalaavat yhden ainoan spesifin skenaarion jossa jos tietty asenne on ilmoilla ja päättelevät tästä seuraavasta "Niin sittenistä" koko tieteenalaa leimaavan viestin. Kun yksi tapa päätyä evoluutioon on dogmaattinen niin koko tieteenala on dogmaattinen. Tässä maalataan melko omituisia intressejä vastustajien päälle. Tämä on sekä herjaamista (siinä vastustajaa loukataan, monesti epätodella syytöksellä jossa haukutaan petollisuudesta ja kaikesta sellaisesta joka on ajojahtia jos se kohdistuu Puolimatkan tutkijanintegriteettiin) että ad hominem -asennetta (jossa evoluutio on väärä koska sen kannattajilla on tietty maailmankuva).

Tosiasiassa hauskaa onkin se, että ID korostaa että demarkaatiokriteereitä ei ole lyöty lukkoon. Siksi esimerkiksi falsifioitavuuskysymys on "irrelevantti" koska siitä ei ole yksimielisyyttä. Näiden mukaan meneminen nähdään jopa "naturalistien peliin menemisenä". Tätä syöttiä ei tarvitse - tai edes pidä yrittää - ottaa. (Kuten Dembskin sitaattiin ylemmäs laitoinkin.) Samalla se kuitenkin korostaa foundationalista tiedekuvaa jossa ajatellaan että olisi väistämätöntä että ajatukset lähtisivät presuppositionistisesti premisseistä ja sitten tulkittaisiin havainnot tässä viitekehyksessä ilman a porteriori -elementtejä. Kuitenkin foundationalismille on vaihtoehtoja, joten ID on tehnyt tästä demarkaatiokriteerin. Sen jonka olemassaolon se kieltää oikeuttaakseen ja tehdäkseen mahdolliseksi "maailmankuva-smaailmankuva" -argumenttejaan. Tosiasiassa jos tämä ongelma voitaisiin todella ratkaista ja päätyä yhteen, tietoteorian suurimmat ongelmat olisi käytännössä lopullisesti ratkaisu. Jolloin meillä olisi demarkaatiokriteeri. Joten tämän tulkintakentän valinta lähtökohdaksi on varsin kyseenalainen, sisäisesti ristiriitainen.

Kaiken kaikkiaan ; jos tiede voi ratkaista asiat suoraan, niin ei olisi tilaa "eri tulkinnoille" eikä tätä kautta erimielisyyskään olisi suoraa "maailmankuvallista vainoamista" joka on tietenkin nykyään vahvin todiste siitä että evoluutio on ideologista. Kun ID -teoria ei toimi tutkimusohjelmana eikä oikein muutenkaan, niin syynä on nimenomaan, väistämättä ja ilman mitään vaihtoehtoja syväluotaava vainoaminen. Jota ei tehtäisi ilman maailmankuvallisuutta.

Ja siksi evoluutio=evolutionismi=darwinismi=naturalismi=ateismi.

Ei koska se olisi järkevä tai edes todennäköinen vaihtoehto. Vaan koska tietyt ihmiset tietävät maailmankuvallisesti olevansa oikeassa, tekevät maailmankuvallisia väitteitä maailmasta ja tulkitsevat havaintoja tämän päälle. (Ja jos falsifioitavuudesta ei tarvitse välittää, niin tämä tulkinta voidaan aina tehdä koska falsifoimattomuus tarkoittaa juuri sitä että mikään kuviteltavissa oleva havaintojen tila ei kumoaisi tätä näkökulmaa.) Ja sitten he menevät tästä pidemmälle ja syyttävät että kaikki erimielisetkin tekevät aivan samoin. Ja jos joku on erimielinen ja näkee perustelut heikkoina, he ovat vainoajia. Seuraavaksi nämä tyypit sitten kertovat siitä että tämä vainoaminen on odotettavissa koska tuo erimielisten maailmankuva on sellainen vainoajien ja pahojen ihmisten maailmankuva.

Tämän ID -asenteen (evoluution maailmankuvallisuuteen ja epämoraalisuuteen liittyvän) vuoksi ID yhteiskunnasta onkin tullut kammottava, ja ("Wedge" -dokumenttiin) täytyy kirjata tavoitteita joilla tämän vastustavan maailmankuvan asema saadaan hakattua alas ja marginalisoida se yhteiskunnasta taiteita myöten. Kun vihollinen on darwinismi ja sen destruktiiviset yhteiskunnan vaikutukset täytyy saada korjattua, täytyy perustaa tavoitteita huutava instituutio jonka alaotsikko nimetään avoimesti "renewal of science and culture". Ja sitten isketään heikoimpaan lenkkiin jonka tuhoaminen kiilaa koko puun nurin, akateemiseen evoluutioteoriaan. Joka ei ole ajojahtia ja vainoamista koska ID on Totta eikä pahaa evoluutioteoriamaailmankuvaa.

---

Näyttää siltä että ID -liikettä kuvaakin kova "pata-kattila". Aina kun ID-läinen haukkuu evolutionistia, hän näyttää kuvaavan sitä miten hänen oma maailmankuvansa toimii. Väite siitä että sama vainoaminen ja a priori -jäsennelty presuppositionisti koskisi darwinistejakin on projisointia. Ei se ainakaan tosiasia - tieteenfilosofinen, teologinen tai empiirisen luonnontieteen mukainen - ole. And then they wonder why we call them IDiots!

Moraalista ja tuuliviirikäyttäytymisestä

Viime päivinä internetissä on kovasti korostettu sellaista henkeä jossa tasa-arvoista avioliittolakia kannattavat ovat suoraselkäisiä. Tässä korostuu se että on hyvä kunnioitta ihmisiä, jotka pysyvät siinä, mihin ovat sitoutuneet (jopa valan lausumalla). Kunnioitusta taas eivät saa he, jotka pyörivät tuuliviirin lailla mielistellen valtavirtaa joko oman tai yhteisön nimissä.

Tämä asenne on toki monellakin tavalla kiinnostava. Näissä nimittäin on vähintään implisiittinen, usein myös eksplisiittinen, vihjaus siitä että konservatiiviset asenteet pysyvät mutta liberaalit vaihtelevat. Näkemys on kiinnostava sillä vakaumuksen pysyvyys ei tosiasiassa katso puoluekantaa. Tai totuutta. Ihminen voi olla jääräpäisesti väärässä. Puolueesta riippumatta tapahtuu dogmaattisuutta. Eivätkä kaikki mielipiteenmuutokset ole muodin seuraamista tai tuuliviirinä olemista. Päin vastoin ; kriittisyys ja asioiden harkinta ovat klassisen argumentoinnin ja todistamisen ytimessä. Siinä juuri pitää olla valmis muuttamaan mielipidettään että ei muutu halveksittavaksi sofistiksi joka ensin päättää mitä asiaa puolustaa ja sitten puolustaa tätä asiaa keinolla millä hyvänsä.

Onkin hieman huvittavaa että minä olen muuttanut mielipidettäni monessakin asiassa. Mutta minua ei syytetä tuuliviireilystä niiden kohdalla. Paitsi jos ne ovat "liberaalejen yleisiä mielipiteitä". Näin ollen se, että olen aikaisemmin jopa äänestänyt vasemmistoa kun taas nykyään saatan äänestää keskustalaista presidentinvaaleissa (jopa kierroksella jona hän ei ole ehdolla). Kukaan ei sano että olisin "tuuliviirikepulainen". Mutta heti jos esiin nousee uskonnottomuus, se on hirveää tuuliviireilyä jossa olen vaihtanut mielipidettäni elämäni varrella. Samoin tuuliviirinäkemystä heitetään esimerkiksi nyt tässä tämän hetken - toivottavasti ei enää kauan - muodikkaassa homojen avioliittoasiassa. En muista että olisin tässä koskaan vaihtanut mitään mielipidettäni. On vaikeaa ymmärtää miten tämä sitten olisi jotain mielipiteenvaihtelua.

Toisaalta koen että esimerkiksi keskustan kohdalla puoluekantaan vaikuttaa varmasti se, että olen opiskellut maatalousalaa, se että erään aiemman työpaikkani johdossa oli fiksu ja miellyttävä johtaja joka nykyään puuhaa keskustapuolueessa sen "nuorekkaassa siivessä". Ja niin edespäin. Sen sijaan koen että mielipiteeni uskonnottomuuden kohdalla on ollut jossain määrin myös älyllisyysvetoista. Joka tietenkin pahentaa koko kimaran varsin omituiseksi.

Mutta sitten on hyvä huomata että Jumalakin näyttää olevan tuuliviiri. Tässä yhteydessä on nimittäin puhuttu myös ns. objektiivisesta moraalista. Tämän ajatuksen takana on se, että Jumala on määrännyt lakeja jotka ovat samoja tänään kuin muulloin. Toisaalta kristityt kannattavat usein sellaistakin näkemystä jossa moni etenkin vanhan testamentin laki ei koske nykypäivää koska lait on annettu sen yhteiskunnan kontekstissa.

Eli jos juutalaisessa kulttuurissa on sian syöminen ollut kiellettyä, se on voinut olla terveysasia. Nykyään tätä ongelmaa ei ole. Samoin kuin ei Raamatusta löytyvää ohjetta jossa paskominen neuvotaan suoritettavaksi tietyllä tavalla ; Kyse on selvästi hygieniasta joten WC toimii paremmin kuin se, että mennään kuopalle. Katkarapujen syömiskielto voi olla kuriositeetinomainen temppu jolla testataan kuuliaisuutta. Ja siksi sitä ei pidä ottaa universaalina lakina..

Erikoisinta kyllä tästä on esimerkkinä käytetty jopa "Älä tapa" -käskyä joka viittaa kyllä ikuiseen periaatteeseen. Mutta josta voidaan tilanteen koittaessa joustaa. Esimerkiksi sodan kohdalla ihmiset voisivat tappaa, mutta sen sijaan arkielämässä ei. Tai kuten Sami Liedes asian ilmaisi "Totta kai oikea toimintatapa riippuu kontekstista. Tietyn ihmisen tappaminen voi olla oikeutettua sodassa mutta ei rauhan aikana. Ei tässä mielestäni ole mitään relativismi" Moni pitää tämänlaista kaksoisstandardina mutta kristittyjen mukaan moraaliasiat ovat samanaikaisesti objektiivisia että tällä tavalla joustavia. Paitsi homoseksuaalien avioon meno. Joka on väärää ja pahaa kaikkialla ja aina. Toisin kuin ihmisten ampuminen sodassa.

Mistä ei voi oikeastaan päätellä kuin yhden asian. ; Homoseksuaalisuus on kristillisen etiikan mukaan ilmiselvemmin vakavampi synti kuin tappaminen. Isompi synti on laajakirjoisemmin paha. Katkarapujen syöminen ei ole kiellon läsnäollessakaan jättisuuri rike, eikä mikään anteeksiantamaton kuolemansynti vaan pieni rike. Joten ei ihme että se on ollut voimassa vain hyvin rajatussa kulttuurissa tiettynä tarkasti rajattuna ajanhetkenä. Pieni rike peittyy ja katoaa usein kontekstin muuttuessa.

Siksi Jumala voi antaa kulttuurisidonnaisia komentoja kansanmurhiin, mutta ei homoseksuaalien avioliittoon. Siksi William Lane Craigilta saa oppeja siitä miten tietyt "Raamatussa" mainitut kansanmurhat olivat aivan eettinen asia, niin hyvä että ei niitä oikeastaan saisi kutsua kansanmurhiksi vaan oikeutetuksi elävään voimaan kohdistuvaksi hyökkäykseksi ja niihin liittyviksi tahallisiksi oheistappioiksi) koska tappaminen ei ole yhtä väärin. Mutta mitään tekosyytä millekään "homoliitolle" ei ole eikä voi tullakaan koska sen kohdalla laki on aina ja kaikkialla sama ; Ja nyt meillä on käsissämme Jumala jolla on ollut edessään vaikeita valintoja syntejä asetellessaan. Että kun hän on miettinyt että hänen täytyy nyt valita synneistä sellaisia kuin "katkarapujen syöminen", "homoseksuaalisuus", "orjuus" ja "tappaminen" niin hän on asettanut ne järjestykseen jossa orjuutta kielletään vähemmän kuin katkarapujen syömistä, ja joissa tappaminen on vähemmän laajakirjoinen ja syvä synti kuin homoseksuaalisuus. Ja tätä pitää sitten pitää objektiivisena moraalina, ehdottomana hyvyytenä.

Tai sitten jos tämä näkemys objektiivisesta moraalisuudesta ei omasta mielestä voi pitää paikkaansa, niin jäljelle jää vain se vaihtoehto että Jumala on tuuliviiri. Se vaikuttaa tulkintoihin. Kun näkemys vaihdetaan ei se että Liedes kertoo että "Jumala on antanut erikseen määräyksiä tietyissä historiallisissa tilanteissa" olekaan mitään laajemman kokonaisuuden katsomista. Vaan sitten moraali onkin vahvasti aikariippuvainen. Jumalan moraalikäsityksensä kääntyilevät kuin tuuliviirillä, komentonsa muuttuvat. Moraali ei olekaan objektiivista vaan kulttuurisidonnaista ja tilanensidonnaista. Sama normi ei pädekään tänään, huomenna ja eilen. Koska tänään voi vaikka syttyä sota ja tappaminen on sitten ihan oikein ja moraalista, hyvää ja autuaallista. Kun tänään se taas on ehdottoman väärin ja rikollista ja muutoinkin paheellista. Ja jos näin on, niin ei minua voi pitää pahana siksi jos olisinkin tuuliviiri. Jos jopa kaikkitietävä Jumala muuttaa mieltään niin miksi en Häntä imitoisi?