Hammurabinladenin laki ~eli Isiskuja pommivyön alle

Olen tottunut siihen, että Pariisissa tapahtuu kauheita. Pariisissa on aiemmin tapahtunut esimerkiksi Charlie Hebdo -isku tapahtui alle vuosi sitten Pariisissa. Viime yön monessa paikassa samanaikaisesti tapahtuneet terrori-iskut johtivat ensin mieleni jotain aivan muuta. Nyt iskujen tekijöiksi on ilmoittautunut ISIS. Mutta ensin epäilin, että iskujen takana olisi ollut Al-Qaida. Sillä Osama bin Ladenin kuolinpesästä löydetyissä aineistossa ei ollut pelkästään ei-julkistettua pornografiaa vaan myös karttoja Pariisista, erityisesti sen katakombeista. Tämä aihetodiste johti mielikuviani ilmeisesti väärään suuntaan.

Terrorismin käytännöllisyys

Tämä on tietenkin johtanut siihen, että terrorismista on puhuttu ja kirjoitettu melko paljon. Mikko Särelä on kirjoittanut mielestäni kiinnostavasti terrorismin eri luokitelmista. Tätä voidaan tehdä tavoitteiden ("Terroristijärjestöjen tavoitteet ovat tyypillisesti joko (1) vallanvaihto, (2) aluerajojen muutos (3) muutos kohteen politiikassa (4) sosiaalinen kontrolli ja (5) nykytilan (status quon) ylläpitäminen.") että iskujen tyypin ("Terroristien strategiat voidaan jakaa viiteen päätyyppiin: (1) väsyttäminen ja kuluttaminen, (2) uhkailu, (3) provokaatio, (4) pilaaminen ja (5) kilpailu siitä kuka on kovin.") kautta. Joskus terroristijärjestöt tekevät myös virheitä. "Al qaidan hyökkäykset Yhdysvaltojen joukkoja vastaan lähi-idässä 90-luvulla ovat esimerkki klassisesta väsytysstrategiasta, joka oli lähellä onnistua. Yhdysvaltalaiset valitsivat jopa isolationistisen presidentin, joka lupasi vetää joukot kotiin. Tästä näkökulmasta WTC-iskut olivat strateginen katastrofi, joka käänsi Yhdysvaltojen politiikan ja tuhosi Al qaidan mahdollisuudet nousta alueelliseksi suurvallaksi lähi-idässä. Al qaidassa ei ymmärretty sitä, että amerikkalaiset suhtautuvat eri tavalla väsytystaisteluun ja provokaatioon." Pariisin iskut ovat selvästi symbolinen ja provokatiivinen teko.

Toisaalta Ilta-Sanomien haastattelussa terrorismin asiantuntija selittää, että iskuilla olisi funktio. "...kun terrorismi kärsii hätää konfliktialueella missä se operoi, se pyrkii viemään mediahuomion pois tappiolta. Se tapahtuu tekemällä suuren profiilin iskuja ja toistaa mielellään iskun kohteen näyttääkseen, että heitä ei voi estää. Heidän sanomansa on, että me teemme iskuja missä ja milloin haluamme."

Nämä mallinnukset nojaavat kaikki yhteen mielenkiintoiseen näkökulmaan.

Tosiasiassa jokainen terrorismiksi rinnastuva teko joka saa medianäkyvyyttä synnyttää samantyylistä sepeämistä ja haudoilla tanssimista. Yleensä asia muuttuu jonkin "arvokeskustelun" keppihevoseksi. Jossa asia selitetään. Ja tämä selitys perustuu aina vain yhteen muuttujaan. Joka sattuu olemaan se sama muuttuja joka tällä selittäjällä selittää aivan kaiken muunkin. Tämä viittaa siihen että "salaliittoteoreetikot" ja muut "foliohatut" ovat lähempänä tavallista keskivertoa ihmistä kuin oikeastaan kehtaamme ajatellakaan. (Tavalliset ihmiset haluavat friikkiyttää nämä kodin pikku paranoidit ja salaliittoteoreetikot taas haluavat ajatella olevansa erityislaatuisia ja kykenevänsä ajattelemaan tavoilla jotka erottavat heidät "lampaista".)

Otin siksi esiin mekaanisia selityksiä jotka eivät tarkastelleet asiaa, ainakaan näkyvästi, arvokeskusteluna. Mutta tosiasiassa näitäkin malleja yhdistää jokin. Jokin joka on estettisimmillään sitä mitä "Kirkko Suomessa" -ryhmä postitti facebookissa tänään. "Jumala, On tapahtunut kauheita, ihmisiä on kuollut ja loukkaantunut. Olemme epätietoisia kaikesta. Olemme täynnä kysymyksiä : mitä, kuka, miksi, miten. Anna meille rauha." Terrori-iskut nähdään välinearvona. Ja vasta kun iskulle on tämä välinearvo, se on ikään kuin ymmärretty. Tämä lukkiutuminen on jännittävä ja kenties vaikeasti ymmärrettävä. Lukkiutuman kuvaaminen onnistuu kätevimmin filosofialla. (Ainakin minulle kätevimmin.)

Ymmärrys vaatii hedonismin (tarkalleen ottaen preferenssihedonismin) ymmärtämistä. Tämä on siitä kiinnostava asia, että moni meistä osaa toteuttaa hedonismia elämässään. Ja itse asiassa jopa taipumus lukkiutua siihen että teot ovat välinearvona vihjaa siihen että kenties hyvin syvällisesti katsoen jopa elämme hedonistista elämää. Mutta hedonismi terminä on usein pejoratiivinen ja loukkaava. Vihjaan että tässä ei ole takana ihmisten syvä kaksoisstandardi. Se, että emme elä ihanteellisesti. Tämä ei-ihanteellisuus on toki sekin totta. Mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa syynä on se, että hedonismin sisältöä ei ole oikeastaan tullut katsotuksi tarkemmin.

Hedonismin ytimessä on ajatus nautinnoista. Tämä "nautinto" on se sana jonka kristillinen tai muutoin moralistinen kulttuurimme on latistanut tarkoittamaan hyvin rajallisia määriä asioita. Hedonisteilla nautintoon liittyy kuitenkin odotettua enemmän. Nautinto ei hedonismissa suinkaan ole vain "pinnallisuutta" ja "halujen aivotonta seuraamista". Hedonismissa nautinto on useimmiten enemmänkin "sellainen mielentilaa joka on haluttu". Tässä mielessä jos elät elämää jossa sinulla on paljon tavoittelemiasi tiloja, se on hedonistien mukaan hyvä elämä.
1: Mielenkiintoista on että tätä ei ole määritelty samaksi kuin eettinen elämä. Hyvä elämä ei ole välttämättä eettinen elämä. Tämä jaottelu voi hämmentää monia, koska olemme tottuneet "kaikki tai ei mitään" -ajatteluun. Mikä on tavallaan hyvin nautinnonhaluista. Mikä on tässä yhteydessä hieman hämmentävää.

Tavoitteellisuus taas on jotain jonka avulla hedonismin voi piilottaa varsin mukavasti käyttäen vaikkapa Aristoteleen hyve-etiikkaa jonka ytimessä on teleologisuus. Tämä keino on siitä näppärä että jos katsomme hedonismin hyveellisyyttä, voidaan sanoa että kristinusko - jolle on ajatusperinteenä ollut tärkeää napata ideoita Platonilta ja Aristoteleelta ja muokata omaa ideologiaa eteenpäin näiden pohjalta - on itse asiassa valkopessyt monet hedonismin ihailtavat piirteet hyveellisyyteen. Noudatamme niitä emmekä pahastu niistä koska emme tiedosta että ne ovat niitä nautintoja joita hedonistit kannattavat.

Kun katsotaan hedonismia, sen tulkitsemisessa halut on klassisesti luokiteltu kahteen osaan. Kun katsotaan arvostuksia - ei tässä yhteydessä arvoja, koska hyvä elämä ei ole eettinen elämä - ne voidaan luokitella seuraavalla tavalla:
1: Jotka ovat haluttavina ikään kuin "itseishaluina" (intrinsic desire). Näitä asioita halutaan koska ne ovat itsessään arvokkaita. Asia muistuttaa tässä mielessä vähän samaa kuin itseisarvo (intrinsic value) etiikassa.
2: Jos jokin asia on haluttava siksi että se auttaa jonkun "itseishalun" toteuttamisessa on "välinehalu" (extrinsic desire). Syy-seuraussuhde tai asioiden epäsuorempi helpottaminen tekee näistä "käteviä asioita" hedonistille.

Koska kaikki - olivatpa he sitten liberaaleja tai konservatiiveja - luovat perinteisen tragediakertomuksensa samalla kaavalla, on selvää että terrori-iskut nähdään aina siten että ne tyydyttävät epäsuorasti jotain korkeampaa hyvettä. Näin ollen kaavana on se, että terroristeilla on jokin ideologia tai muu "puhdas asia" joka tahrataan "tarkoitus pyhittää keinot" -ajattelulla. Toisin sanoen terrorismi nähdään vain välineenä.
1: Sama kaava näkyy muuten myös kreationistien evolutionistien pilkassa ; Heidän sisäisesti ristiriitainen tarinansa on, että evolutionistejen julmuus ja kovuus johtuu arvotyhjiöstä joka on sitä että evoluutio komentaa heitä olemaan julmia ja taistelemaan itsensä puolesta ja asettaa tämän ohjeeksi ja normiksi.

Ihmiskuvaltaan optimistisen perushumanismin läpitunkevuus

Olisi helppoa leikkiä näsäviisasta ja vain torjua tämä vaihtoehto. Mutta se on kuitenkin hyvin mahdollinen. Tämän ajattelun implikaatiot ovat kuitenkin mielenkiintoisia. Sillä niiden takaa pilkistää lähes väistämättä jonkinlainen perushumanismi ; Terroristit eivät oikeasti ole perimmiltään pahoja koska heillä on "itseisarvonaan tai itseishalunaan" jokin "yleisinhimillisen hyvä asia", kuten usko Jumalaan. (Tosin minun silmiini näyttää että enemmistölle Jumala on vain väline pelastumiseen ja armoon. Mutta jos näin on, niin terroristia motivoi yleisinhimillinen "itseishalu" tähän tuonpuoleispelastukseen jossa odottaa neitsyitä tai rusinoita tai mitä siellä nyt olikaan.) Eli vain välineet nähdään syvästi ja pahasti tahrautuneina.

Kenties näin on. Ajatus ei ole täysin mahdoton. On kuitenkin tilaa myös sellaiselle ajatukselle, että jotkut ihmisten halut ovat joko syntymästään tai elinolosuhteiden traumatisoivien puolten vuoksi syvästi rikki. Ja että tosiasiassa näistä ihmisistä tulee sisäisesti ja itsessään pahoja. Tällöin terrori-isku voi olla ikään kuin verellä piirretty taideteos, itseisarvo ja itseishalun kohde. Ideologiat valitaan vain sen mukaan että ne sallivat tämän itsetoteutuksen. Ehkä osa ihmisistä onkin aidosti ja syvästi pahoja. (Tämä ei välttämättä suoraan tarkoita sitä että heitä ei voisi korjata vaikka terapoimalla. Mutta se voi tarkoittaa tätäkin jossain määritteissä ja tilanteissa.)

Kenties tätä ihmispessimismiä ei haluta ilmituoda tai kannattaa tai tunnustaa, koska tragedian ympärille luodaan hallinnantunnetta. Kenties ihmiset kysyvät kysymyksiä ja sitten vaativat niihin vastauksia. Terroristit joiden motiivit ja tavat ymmärretään ovat toki kätevästi torjuttavissa. Mikä on käytännöllistä ja suojelee ihmisiä joten sitä tulee tältä kannalta harjoittaa. Samalla siitä kuitenkin tulee tarina jonka avulla maailma olisi sittenkin hallittavissa (sillä yhdellä suosikkimuuttujalla). Ja näin terrorismi saataisiin tyystin torjuttua vaikka sillä että "kiellettäisiin islam" ja "ajettaisiin kaikki partalapset kotiinsa" koska maahanmuuttajat ovat "laittomia maahanmuuttajia jotka tulisi kieltää".

Tässä tarinassa on helppo unohtaa että maailma ei ole hallittavissa. Sen lisäksi siinä prosessissa saattaa unohtua että esimerkiksi kirjastopuukotus ei ollut vain ymmärrettävä provokaatio kieltämättä vastenmielistä Dan Koivusalo -yksilöä vastaan. Ja että Hetero Prideä vastaan tehty kaasuisku ei sekään ollut "astrologisen hassunhauska juttu" vaan terrori-isku. Ja että jos polttopulloja heitetään maahanmuuttajien paikkoja vastaan, kyseessä on jokin muukin kuin ymmärrettävä huolestuminen ihmisiä uhkaavasta asiasta. Se on terrorismia. Erona näiden välillä on vain väkivallan mittakaava ja suunnitelmallisuus. Jossain määrin voinkin sanoa että Suomen rähinöijät ovat demonstroineet lähinnä sitä että he tekevät omia väkivaltojaan vähemmän suunnitelmallisesti ja kyvykkäästi.
1: Mikä on paradoksaalista kun muistetaan että he ovat usein rotuoppien kannattajia ja lujasti huutelemassa siitä miten islamilaisissa maissa on keskimäärin matalampi älykkyysosamäärä. ;  Mikä toimiakseen vaatisi sen, että he itse edustaisivat keskiarvoa tai olisivat samalla tavalla valikoituja kuin nuo terroristit. Koska heidän omana tarinanaan on usein se, että islam nimenomaan luo terrorismia, olisi tämän oletuksen seurauksena se, että islamin avulla keskiverrompikin ihminen voisi muuttua terroristiksi. Kotimaassa uusnatsit tuntuvat aina edustavan kuitenkin ei-satunnaisesti valittua gaussin käyrän vasemmassa reunassa olevaa fragmenttia. Joka voi selittää sen miksi menetelmät ja tehokkuus ovat niin eri tasolla.

---

Muutoin olen karkeasti ottaen sitä mieltä että Pariisin isku oli isku oli kammottava. Tälläinen isku on isku tärkeimpiä modernin ajan arvoja vastaan. Demokratiaa, ihmiselämän kunnioitusta. Ja ennen kaikkea isku on jokaista eurooppalaista vastaan henkilökohtaisesti. Ja mikä pahinta. Se on isku suoraan minua kohtaan henkilökohtaisesti, en voi tehdä omintani eli omista pikkumurhieistani vänisemistä. Kun ei tässä kontekstissa ja nettipuheilmapiirissä oikein kehtaa vollotella. Terroristit iskivät suoraan uhriutumistani vastaan!

Anarkotyrannia? Eli ajatuksia itselataavien aseiden kieltämisestä

"Takkiraudassa" käsiteltiin EU:n tuliaserajoitusta. Itselataavat aseet halutaan kieltää yksityishenkilöiltä. "Syyksi ilmaistaan Ranskan islamistinen rynnäkkökiväärihyökkäys." Tämä laki ei rajoittaisi monia revolvereja tai haulikkoja. Mutta toisaalta tämä rajoittaisi monia muitakin aseita kuin "konetuliaseita". Monet aivan tavallisessa tarkkuusammunnassa käytetyt pistoolit ovat "itselataavia". Ja joitain metsästysaseita. Tässä suhteessa en itsekään pidä tästä laista.

Tuliaseet ovat minusta banaaleja, mutta tämä on esteettinen kannanotto enkä halua laajentaa tätä pidemmälle. Näen että jos maaliin ampuminen ja metsästys ovat sallittua harrastetta, niin sellaisiin käytetyt aseet ovat aivan hyväksyttäviä. Siitä huolimatta että on olemassa murhaiskuja omistavia ääliöitä jotka tuskin ansaitsevat happea jota hengittävät.
1: Tosin oikeus hengittämiseen lienee perusoikeus, joten ansaitseminen ei ehkä merkitse kovin paljoa niiden kohdalla. Perusoikeuksia ei voi riistää ihmiseltä milloinkaan, ei edes kusipäiltä, rikollisilta ja idiooteilta, tai edes idioottimaisilta kusipäisiltä rikollisilta. Palaan tähän myöhemmin tässä blogauksessa.

Olen nimittäin elänyt sellaisessa maailmassa, jossa perusasetelmana on se, että ihminen on syytön kunnes hänet osoitetaan syylliseksi. Näin ollen valtion tulee jossain määrin luottaa kansalaisiinsa - ainakin siihen asti kunnes nämä töppäilevät. Tätä asennetta kuvaakin sellainen - nykytilaa kuvaava - järjestelmä jossa aseisiin tarvitaan kantolupa mutta tämän saa melko helposti jos taustalla ei ole rikosrekisteriä.
1: Se, että rikolliset hankkivat aseita laittomasti on toki ilmiselvä asia. Mutta valtio ei valitettavasti voi tehdä muuta kuin tehdä asioita laittomiksi. Se ei voi tehdä asioita mahdottomiksi. Siksi esimerkiksi ylinopeuksista sakotetaan eikä estetä autoja ajamasta niin lujaa. Eikä poliisien ylinopeutta valvovia kamerajärjestelmiä kielletä sillä että hoopot kuitenkin ajelevat ylinopeutta.

Kannatetaan samaa asiaa, mutta eri argumentein ja maailmankuvin.

Kuitenkin "Takkiraudan" tekstissä on sellaisia piirteitä että olen hyvin erimielinen niiden kanssa. ; Nykymaailma on jostain syystä sellainen että moni näkee asiat ikään kuin agendojen kautta. Se, että haluaa tukea jotain asiaa tarkoittaa että hänen tulee kannattaa tätä puoltavia argumentteja ja vihata sitä vastustavia argumentteja. Asian ei kuitenkaan pitäisi olla näin. Lähes kaikkiin asioihin on argumentteja puolesta ja vastaan. Ja puolustavissa ja vastustavissa argumenteissa on seassa yleensä sekä hyviä että huonoja argumentteja. Arvio syntyy siitä että nämä tunnetaan ja sitten näitä arvioidaan. Tämä ei toki tiivisty näppäriksi statementeiksi joita suun kautta hengittäväin osasto voi hokea näppärästi ulkolukuna. Jossa on yksi siisti oikea vastaus joka on ehdoton ja jonka vaihtoehtoja ei edes tarvitse harkita. Mielestäni tämä onkin näppärä tilanne katsoa tilannetta jossa samaa asiaa puolustetaan hyvin vastakkaisista näkökulmista.

Käyn niitä läpi koska ne ovat (kuitenkin) toistuvia. Moni arvostaa niitä ja ne kuvaavat monien mielipiteitä. Ja tätä kautta ne on hyvä (vähintään) tuntea. Osa niistä jopa ansaitsee lähemmän tarkastelun. Valitettavana ja toistuvana teemana on orjuus -sanan ylikäyttö. "Ruukinmatruunan on pakko todeta, että mitäs minä sanoin. EU on koko ajan kehittymässä enemmän ja enemmän totalitaristisen Eurostoliiton suuntaan. Aseeton kansa on puolustuskyvytön kansa, ja aseettomia ihmisiä on helppoa tylyttää, kiusata, nöyryyttää ja nujertaa. Kun ihmisiltä viedään viimeinen keino puolustaa itseään, heistä tulee orjia." Tämä on oikeasti sukua sille uhriutumisasenteelle jota vihaan nyky-yhteiskunnassa. Tämä on johtanut hyvin omituisiin tilanteisiin. Esimerkiksi moni on siirtänyt kiusaamisen tekojenkuvaamisesta kokemukseen. Ja tästä on syntynyt tilanne jossa "jokaistahan kiusataan". Tämä väheäntää kiusaamis -sanan arvoa ja vakavuutta ja on poissa kiusatuilta. Samoin "orjuus" -sanan käyttö EU:n sisällä nykysuomessa tavallisen kansalaisen kohdalla on liioittelu.

Takkirauta -blogi toki elää konservatiivisen muodin pinnalla, osittain siksi että blogi tuntuu elävän ulkomaisia blogiartikkeleja lukien ja niitä osittain kääntäen. Siksi, kun vielä muutama vuosi sitten konservatiivit kauhistelivat uusateisteja koska nämä haittasivat yhteiskuntarauhaa ja voisivat surmata ihmisiä koska vain kristinusko ja muu vastaava uskonto voi antaa ei-nihilistiset arvot, on nyt ääni muuttunut kellossa. Kun pari vuotta sitten ranskan vallankumous oli vaarallinen esimerkki siitä, miten ateismi johtaa väkivaltaiseen anarkiaan ja kansannousuihin, voidaan konservatiivisissa blogeissa tänä päivänä siteerata "marseljeesia" aivan vakavasti.
1: "Aux armes, citoyens! Formez vos battaillons!" Minua paranoidimpi voisi nähdä tämän jopa kutsuna väkivaltaan. Tämänlainen varustautuminen ja valmistautuminen onkin äärioikeiston puolella tällä hetkellä muotia. Minun on kuitenkin vaikeaa liittää "Ruukinmatruunaa" äärioikeistoon. Joskin hän on vaikuttanut olevan jonkinlaisessa kurimuksessa jonka lopputulemana saattaa olla niin että hänestä tulee sellainen.

Näin ollen en ole yllättynyt siitä että aseiden kantamisessa vedotaan enemmänkin "korpilain tarpeeseen". "Euroopassa väkivalta-, omaisuus- ja seksuaalirikoksissa. Samoin olemme nähneet, kuinka kyvytön ja haluton poliisi on kaikkialla turvaamaan han-eurooppalaisten oikeuksia ja turvallisuutta. Meidät han-eurooppalaiset on jätetty oman onnemme nojaan ja lainsuojattomiksi kehitysmaalaisten väkivaltaa kohtaan. Näin se anarkotyrannia etenee. Anarkiaa rikollisille, tyranniaa lainkuuliaisille kansalaisille." Tuota lainausta tarvitaan tietenkin jotta saadaan oikeutettua otsikossa käytetty "anarkotyrannia".

Asenteista argumentteihin

Yllä kuvasin lähinnä erimielisyyttä. On asenteita ja mielipiteitä jotka ovat erilaisia. Tämä on kenties tärkeä taustoittava tieto. Mutta se ei ole kovin argumentatiivista. Se on lähinnä sellaista mielipidekirjoittamista joka tehdään mielipide edellä. Monet näyttävät arvostavan sellaista. Minusta sellaisessa ei panosteta riittävästi. Se on oikomista. Se on älyllistä laiskuutta. Ja tälläinen ei ansaitse kunnioitusta, jota osoitetaan esimerkiksi kirjoittamalla pitkiä vastineita. (Ajankäyttö on minulle kunnioitusta ja relevanssin antamista. Jopa silloin kun seassa on "haista paskaa". Se on temperamenttini ilmentymistä jossa sisäinen rumuuteni pulpahtaa pinnalle.)

Mutta tätä on toki katsottava hitusen tarkemmin. Takkirauta ilmaisee näkemystään ei-argumentatiivisesti. On ilmeisesti näppärää ilmaista itseään statementein. Sillä tavalla saadaan esimerkiksi seuraavia lauseita "Aseenkanto on vapaan ihmisen perimmäisin perusoikeus. Ei sananvapaus, ei omistamisenvapaus, ei liikkumisenvapaus vaan aseenkanto. Vain vapaa ihminen saa kantaa aseita. Orja ei saa." Jossain määrin tämä statementjoukko voidaan nähdä perusteltuna. Tai ainakin se voidaan sovittaa aatehistoriaan ymmärrettävällä tavalla.

Konservatiivit käyttävätkin usein tässä statementien sijaan lainausta jossa on perustelu. Kyseessä on Jeffersonin näkemys, tai ehkä oikeastaan hänen suuhunsa laitettu sitaatti. "Founding Fathers" on USA:ssa hämmentävä lähes pyhimyksenkaltaisiksi nostettu ihmisjoukko. Ja tätä kautta lausunnolla on USA:ssa argumentaation lisäksi vahva symboliarvo. Suomessa on helpompaa olla neutraali ja katsoa onko sanotussa järkeä. Samalla tulee määriteltyä keskeisiä käsitteitä. Ja ne määrittynevät tavalla jolla niitä on "Takkiraudassa" käytetty. "When governments fear the people, there is liberty" ... "When the people fear the government, there is tyranny. The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government."

Argumenttina on siis se, että on riskinä että valtio on julma ja sortava. Ja tätä kautta olisi tarve ihmisten puolustaa itseään. Takkiraudassa ollaan usein melko vahvasti anarkiaa vastaan, joten ei ole ihme että anarkia nähdään vain rikollisten, haittamaahanmuuttajien ja vastaavien ominaisuutena. Tosiasiassa itse näkisin että asekielto ei ole anarkotyranniaa. Se on anarkotyrannian antiteesi. Jos vain keskusjohdetulla hallinnolla on aseet ja sitä kautta sitä vastaan ei olisi mitään keinoja - parlamentaarisia tai muita - on määritelmällisesti keskusjohdettua systeemiä. Anarkisti ei kannata tämänlaista. Anarkismi on määritelmällisesti tämänlaisia rakenteita vastaan hyökkäämistä. Joten itse asiassa Jeffersonin sitaatti voidaan nähdä hyvinkin pro-anarkistisena. Tämä ei toki tee ongelmaa olemattomaksi. Se tekee "anarkia" -termin liittämisen tähän ongelmaan perustelemattomana, jopa tyhmänä.

Toinen asia joka tuosta monien konservatiivien arvostamasta Jefferson pseudo-sitaatista saadaan irti on sitten se, että selvää on että aseet eivät ole itseisarvo. Ne ovat välinearvo. Tätä kautta ne eivät mitenkään voi olla perimmäisin tai syvin arvo. Välinearvolla kun on arvo vain sitä kautta että ne takaavat muita arvoja. On kieltämättä mahdollista että tuliaseilla voidaan taistella ranskan tai venäjän vallankumouksen hengessä keskusjohtavaa hallitusta vastaan. Mutta tämä oikeutetaan sillä että taistelemalla puolustetaan esimerkiksi mainittuja liikkumisen ja sanomisen vapauksia. Ja muitakin vastaavia vapauksia. (Kuten mahdollisuutta saada reilu ja julkinen oikeudenkäynti.) Aseilla voidaan puolustaa omaisuutta vain jos omistusoikeus on puolustamisen arvoinen itseisarvo.
1: Ja itse asiassa tätä korostaa sekin että aseen omistaminen vaatii omistusoikeuden tunnustamista. Voit omistaa ilman aseita mutta et voi omistaa asetta ilman omistusoikeutta. Joten se siitä "perimmäisyydestä". Aseenkantoa voi pitää tärkeänä mutta tämänlaiset lausunnot viittaavat että "älykkyys" ja "perusteltavuus" ja "ei-sentimentaalinen sepeäminen" eivät ole niitä käsitteitä joita itselataavien aseiden kantamista koskeva teksti piti sisällään...

Ja tästä oikeastaan päästään siihen miksi orjilla ei ole aseita. Aseet eivät ole perimmäinen ja syvin oikeus johon olisi lupa kaikilla rikollisilla ja ihmisillä. Aseet eivät ole se joka esimerkiksi oikeusvaltioissa lakijärjestelmässä otetaan viimeisenä pois. Ihmisen oikeutta esimerkiksi ravintoon pidetään keskeisempänä. Putkaan otettu epäilty riisutaan tyypillisesti aseista jo ennen kuin häneltä viedään vapaus. Vapauden menetys arvioidaan oikeudessa oikeudenkäynnissä ja jos on tullut ilman syytä pidätetyksi, tästä on mahdollista saada korvauksia. Sen sijaan siitä jos viattomana putkaan viedyltä on pidätystilanteessa kiistetty mahdollisuus hakea kotoa tuliaseita mukaan putkaan ei vaadita korvauksia. Aseet ovat privileegio. Ja privileegioita ei ole kaikilla ihmisillä. Orjilla on kaikista vähiten privileegoita. Orjilla on vain syvimmät perusoikeudet.
1: Jos monissa paikoissa niitäkään. Kenties orjuus on sitä, että syvimpiä perusoikeuksia on viety. Kenties orjuus on sitä että vapaus on viety ilman rikollisuuteen osallistumista. Kenties orjuus on enemmänkin käytännössä samaa kuin "palkaton työntekijä" kuin sitä että hän olisi "joku joka ei saa kantaa sanotaan nyt vaikka konetuliasetta". Jos konetuliaseissa tulee raja niin onko orja sellainen jolla ei ole lupaa omistaa omaa panssarivaunua? Miksi ei jos kerran tuohon tuliasepuolellekin on jo lähdetty? Olenko orja kun hallitus ei anna minulle mahdollisuutta ydinaseen omistamiseen? Tuskin. Joku voisi selittää tähän vastaukseksi jotain mitä itse tykkään sanoa ; Eli se, että terve normaali kansalainen käyttää asetta metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. Mutta tätä tietä ei voi käyttää siinä vaiheessa kun ollaan pseudo-Jeffersonin hengessä selittämässä siitä miten kansalaisten täytyy hyökätä väkivaltaisesti hallitusta vastaan. Sillä poliitikkojen tarkka-ammuta metsästysmielessä ei ole tätä vaihtoehtoista funktiota. Kun tuolle tielle lähdetään rauhanomainen funktio argumenttina on pakko heittää ikkunasta.

Tältä osin tuliaseet ovat minulle tässä osin kuin miekkoja ; Minulle on ilmiselvää että on kunnia harrastaa miekkailua, koska se on jotain joka sallitaan sillä että ollaan riittävän tolkullisia vastuullisia aikuisia. Tämä on etuoikeus ja ilo. Ei mikään riisumaton perusoikeus joka kuvaa jotain alinta väkivaltarikollista muta-aivojen ryönää jossa ei eroteta "siistejä asioita" "yleisoikeuksista". Jos joku väkivaltainen aseveljiään vaarantava riehuja saa potkut salilta, olen vain tyytyväinen. Ja jos tämä poispotkittu valittaa "perusoikeuksista puolustaa itseään" niin näen sen vain demonstraationa siitä että hän ei kykene erottamaan "mä haluun" -tasoa "mä tarvitsen" -tasosta ja "minulla on oikeus" -tasosta. Tämänlainen kitisijä on lapsen tasolla ja demonstroi valituksellaan sitä että hän nimenomaan ei ansaitse.

Ironinen twisti.

Asekielto ei ole totaalinen tuliaseiden kantamisen kielto. Tämä on mielenkiintoinen detalji. Sillä "Takkiraudan" teksti muistuttaa kovasti tekstiä yleisestä kaikkien tuliaseiden kieltämisestä. Tämänlainen lokeroimattomuus ei ole toki yllättävää. Mutta sillä on omituinen implikaatio.

Konservatiivipiireissä on totuttu käyttämään melko paljon aseidenkanto-oikeuden puolustamista koulusurmien tyylisissä tilanteissa. Tilanne on toki tässä tapauksessa hyvin rinnastettava, että "Charlie Hebdo" -lehteen tehty isku on luonteva reaktio (pelkureille). Vastaavat halutaan (sinänsä ymmärrettävästi) estää. (Tehdä mahdollisimman mahdottomiksi sillä tavalla jolla oikeusvaltioissa voidaan, kieltämällä lailla.) Koulusurmiin reagoiminen kiellolla nojautuu varmasti samanlaiseen järkyttymiseen ja vastaavan torjumisen haluun.

Kiinnostavaa onkin, että koulusurmien yhteydessä on korostettu että tuliaseita ei tarvitse kieltää. Koska sitä voidaan puolustaa itseään puukolla tai millä vain. Symboliseksi aseeksi tässä on näyttänyt muodustuvan ruuvimeisseli, jolla kuulemma voi näppärästi tappaa ihmisiä silläkin. Joten vaarallisten asioiden kieltämiselle ei olisi tarvetta tuliaseiden kohdalla. (Vaikka ruuvimeisseli ei tietysti kenestäkään ole tuliase. Kyse on siitä että sillä voi tappaa.) Ja tuore tapaus Trolhättanista näyttääkin että koulusurmiin kyetään ei-banaaleinkin asein. (Toki miekalla varustautunut hyökkääjä sai hengiltä melko pienen määrän ihmisiä. Verrattuna siihen mihin pistoolilla voi. Joten asekieltojen kannattajien asenne siitä että aseet joilla on helppo tappaa paljon ihmisiä on syytä kieltää vahvemmin on yhä jossain määrin perusteltu.)

Tässä asekieltokohdassa sitä voitaisiin kuitenkin sanoa että miten niin sitä ei voida hyökätä hallitusta vastaan. Kun kyllähän sitä saa ihmisiä hengiltä niillä ruuvimeisseleilläkin. Jos tämä koulusurmien asepuolustuksessa otetut argumentit otetaan vakavasti, niin tosiasiassa Pseudo-Jeffersonilainen argumentti ei murru. Ihmiset voivat yhä puolustaa itseään hallitusta vastaan.

Itse en toki ole arvostanut tuota "ruuvimeisselintappoteho" -argumenttia. Joten minulle tilanne ei merkitse mitään. Minusta kysymys on mittakaavasta. Ihmisillä on privileegioita, joita voidaan karsia esimerkiksi tappoteho mielessä siten että harmaasävyisessä vaarallisuuslistausmaailmassa jokin vain kielletään. Mutta moni konservatiivi välttää tätä harmaasävyistä ajattelua "ruuvimeisselillätappamistehoargumenteissaan", joten tosiasiassa heidän ei pitäisi välittää. Sillä mitä väliä on että kielletään yksi tietynlainen tuliasetyyppi kun tosiasiassa hallitusta vastaan voisi taistella ihan kertalaukeavilla tuliaseilla ja revolvereilla. (Tai ruuvimeisseleillä.) Ollakseen sisäisesti koherentti "ruuvimeisseliargumentin" kannattajan tulisi korostaa sitä miten triviaalia on kieltää itselataavat aseet kun terroristit voivat tosiasiassa tehdä vastaavia terrori-iskuja K -raudan kautta.

Toki minun on tunnustettava että ostan tämän "ruuvimeisseliargumentin" siinä mielessä että olen tiedostanut että halutessani minä, kuten oikeastaan ihan kaikki muutkin, voimme tappaa oikeastaan lähes kenet tahansa muun ihmisen Suomessa. Tässä on toki joitain rajoitteita. Tilanteet vaativat usein MAD -hengen. (Mutually Assured Destruction.) Eli jos tekijä ei välitä kuoleeko prosessissa ja jääkö kiinni ja vankilaan, hän voi tosiasiassa tehdä melko paljon kaikenlaista. Kunhan suunnittelee. (Olenkin vääntänyt tästä sellaista juttua että kun joku kertoi että "siinä vaiheessa kun hyttynen istahtaa omille kiveksille tietää että kaikkia ongelmia ei voi ratkaista väkivallalla" olen täsmentänyt että väkivalta on tuossakin ratkaisu, jos vain oikein kovasti haluaa tuhota sen itikan. Kysymys on siitä miten välittää siitä miten itselle käy.) Tässä mielessä jossain määrin Jeffersonin periaate siitä että hallituksen on pelättävä kansalaisia on olemassa jossain ruuvimeisselien tasolla. Käytännössä olisi toki helpompaa hoitaa tälläiset pikkuseikat sillä että jokainen saa omistaa tankkeja, sinkoja ja maamiinoja. (Sirpalemiinat ovat tiettävästi varsin edullisiakin per kappale.) Joten jossain määrin ruuvimeisselit eivät tarjoa ihan tasapuolista suojaa. Kamppailullisesti tuliase on "great equalizer". Miekkakin tasavertaistaa ihmisiä. Tämä on taatusti antielitististä siinä määrin että fyysisten ominaisuuksien ja taitojen tarve muuttuu. Miekalla pärjää taitava mutta fyysisesti heikompi. Tuliaseilla pärjää kuka tahansa. (Joka tekee "kenestä tahansa tuliaseenkäyttäjästä" tehokkaamman koulusurmaajan kuin miekasta joka sentään vaatii sen että osaa tehdä jotain.)

Robottioikeudet

Kuvitellaan, että luomme Turingin testistä selviävän tekoälyn. Kuvitellaan että sillä on myös tietoisia kokemuksia. (Tai jos ei ole niin se olisi hyvin vakuuttava filosofinen zombie.) Se on paitsi tietoinen niin myös ihmisen tyylillä tietoinen. Olisiko sillä oikeuksia? Olisiko meillä sitä kohtaan velvollisuuksia?

Kysymys on mielenkiintoinen koska tavallisesti ajattelemme että tietyt oikeudet ovat itseisarvoja. Kun argumentoimme miksi jokin asia johtaa oikeuksiin, teemme niistä väistämättä välinearvoisia. Esimerkiksi oikeus elämään ja ruumiilliseen koskemattomuuteen ja ihmisarvoon ovatkin kenties ominaisuussidonnaisempia kuin voisimme uskoa ; Tämä johtaa siihen henkeen että jos oletetaan että ihmisillä on ihmisoikeudet. Sen sijaan bakteerilla ei ole oikeuksia. Ja syynä on se, että tietyt ehdot, ominaisuudet, eivät täyty bakteerien kohdalla. Tämä tärkeä ero on se miksi yhdellä on ominaisuudet ja toisella ei. ; Tässä valossa on vaikeaa nähdä mitä tarkoittaa kun puhutaan "absoluuttisesta ihmisarvosta". Onko kyse siitä että arvot ovat ehdollisia. Vai onko niin että ihmisen kriteeriattribuutit ovat niitä joiden kautta oikeudet tulevat jolloin heti kun olet ihminen, arvot ovat ehdottomia.

Robottien kohdalla voidaan ainakin ajatella että:
1: Jos moraali on sitä että velvollisuuksia ja oikeuksia annetaan kykyjen mukaan niin robotit ovat hyvin ihmismäisiä niin silloin niillä olisi samanlaisia velvollisuuksia ja oikeuksia kuin ihmisillä.
2: Jos moraalin tehtävänä on maksimoida onnellisuutta, on katsottava että tietoiselle robotille olisi annettava oikeuksia koska nekin ovat maksimoimassa hedonistista onnea. (Tosin tätä voidaan torjua robottien kohdalla selittämällä että kyseessä on filosofinen zombie.)
3: Toisaalta monet moraalimallit korostavat että on joitain moraalisia velvoitteita jotka koskevat nimenomaan omaa perhettä. Esimerkiksi Konfutsen ajatuksissa perheelle on erityisiä velvollisuuksia ja oikeuksia. Näin ollen robotilla voisi olla vähemmän velvollisuuksia hoivata ketään - mutta toisaalta sillä ei välttämättä ole mitään oikeutta itse tulla hoivatuksi.
4: Itse asiassa voidaan ajatella että ihmislaji on sukua toisilleen ja tämä sukulaisuus on lähde oikeuksille. Kuten perisyntikin, niin myös ihmisoikeudet kulkisivat "vähän epäreilusti ja ilman tekoja ja ansioita" sukupolvelta toiselle. Ja näin robotilla ei välttämättä olisi mitään oikeuksia.
5: Toisaalta tekeminen tarkoittaa usein jonkinlaista valtaa. Vanhemmilla on valtaa jo lapsiinsakin, mutta periaatteessa tekijänoikeus tarkoittaa melko paljon koneiden kohdalla. Tästä voi seurata se että ihmisellä on ikään kuin Jumalan auktoriteetti robotteihin. Tosin on kiinnostavaa voidaanko tätä oikeutta ostaa niin että tosiasiassa robotin oikeudet ja velvollisuudet määrääkin joku omistaja. Sellainen joka ei välttämättä osaa tehdä robotteja lainkaan. Ja joka ei itse asiassa ole ominaisuuksiltaan roboteista poikkeava. Asiaa ei ratkaista kyvyllä vaan maksusuoritteella jossa robotti ei saa mitään. Tämä voisi johtaa siihen että olisi oikein kohdella robottia kuin orjaa (~kuten Jumala ihmistä) vaikka ihmisiä ei olisikaan.
6: On vaikeaa nähdä että ihmisillä olisi velvollisuuksia robotteja kohtaan. Kenties olisi mahdollista johtaa jonkinlaiseen "Extant" -televisiosarjan henkiseen tilanteeseen jossa robotti onkin lapsen analogi. Tämä nostaa esiin jonkinlaisen eksistentiaalisen asenteen jossa robotin tekijä olisi vastuussa ja velvollisuussuhteessa tehtyyn robottiin - jopa vahvemmin kuin seksillä syntyneiden lasten kohdalla, sillä lapsi voi syntyä raiskauksella tai vahinkoseksissä, mutta robotti pitää työläästi ja tietoisesti rakentaa.

Kaikista helpointa on kuitenkin ohittaa koko kysymys tunteilulla. Tavalla jossa koetaan epämääräistä epämukavuutta robotteja kohtaan ja siksi kiistetään että niillä mitenkään voisi olla oikeuksia. Tämä on siitä hauska näkemys että sitä on helppo puolustaa selittämällä että oikeudet onkin sidottu tietynlaisiin DNA -molekyyleihin. Jos robotti olisi tehty jollain muulla tavalla kuin ihmisDNA:lla, kyseessä ei olisi aito ihminen. Tämä mahdollisuus syntyy heti kun tiedostetaan että oikeudet ovat itse asiassa pakosti jollain tavalla ehdollisia. Kysymys on enää siitä mitä nämä oikeudet ovat.

Tämä avaa tilaa "Blade Runnerin" tyyliselle maailmalle jossa ihmisten seassa elää ei-ihmisiä jotka ovat vaikeasti toisistaan tunnistettavia. (Erottelutestit vaativat supertiedettä ja tarkkaa metodia.) Mutta tässä maailmassa testiero ei olisi niin että ulkoinen ruumis olisi samanlainen mutta erot etsitään pienistä psykologisista eroista. Tässä asia olisi toisin päin. Robotti ei tiedä olevansa robotti. Psykologia on samanlaista. Kuvittele että olet ihminen joka käy tuossa teistissä. Mutta sitten käytetään DNA -testiä ja sinut todetaan robotiksi. Se tuntuu omituiselta, kognitiivinen dissonanssi tarjoaa väärää positiivista selitykseksi. Ja nyt sinulta sitten vaaditaan että luovut ihmisoikeuksistasi testituloksen päätteeksi.

Periaatteessa tilanne on vielä pahempi. Sillä tämä antaa valtaa ihmisen määrittelijöille. On aivan mahdollista määritellä ihmistä tavoilla joissa ulos jää sellaisia kohteita joita on muutoin tavattu pitää ihmisinä. Kun ihmisoikeudet ovat ehdottomia vain ihmisille, syntyy tilanne jossa voidaan periaatteessa määritellä tietyt epämiellyttävät tahot ei-ihmisiksi ja sitoa tämä ominaisuuteen jota voidaan testata. Näin tuomio on aina tehtävissä määritelmän mukainen ja sitä voidaan pitää objektiivisena.

Onko kuolleiden kuvaaminen eettistä?

Viime päivinä valokuva kuolleesta Syyrialaisesta lapsesta on muuttunut ikoniseksi. Hän ei kiinnostanut ihmisiä elävänä, mutta kuolemansa jälkeen hänestä on tullut eräänlainen Phan Thị Kim Phúc (se vietnamin sodan sivutuotteena napalmilla poltettu tyttö siitä palkitusta valokuvasta). Hänen kuvaansa levitetään paljon.

Tämänlainen kuvamateriaali on selvästi tehokasta. On yksinkertaisemmin helpompaa levittää tunteita valokuvamateriaalin kuin vaikka lukujen ja tilastojen kautta. Kuvaa onkin käytetty oikeuttamaan ihmisten auttamista.

Onko tämänlaisen materiaalin levittäminen eettistä?

Kuvamateriaalin hienous ei kuitenkaan ole ilmiselvää. Tässä aiheessa melko toistunut näkökulma voi olla se, että kuvamateriaali on kuitenkin jotenkin häiriintynyttä tai häiritsevää. Kuvilla onkin kieltämättä shokkiarvoa. On kuitenkin hyvä miettiä onko todella tarpeen sensuroida kuvia vain siksi että lapset tai herkät aikuiset eivät ns. kestä todellisuutta. En arvosta tämänlaista "kukkahattuilua" kovin vahvasti.

Kuitenkin kuvaamisessa voidaan nähdä jotain tyylittömyyttäkin. Tästä on hyvä ottaa esimerkkikuvapari. Siinä käsitellään Fabienne Cherisman kuolemaa. Poliisi oli ampunut hänet kuolleeksi pikkurikoksen vuoksi. Ensimmäisessä kuvassa kuvataaan pelkästään kuollut. Ja se näyttää kompositioltaan vaikuttavalta. Se dokumentoi ja kertoo tarinan ja kehottaa ihmisiä vaikuttamaan. Nämä kaikki voidaan nähdä arvoiksi. Toisessa kuvassa kuvaa on rajattu niin että ruumista valokuvaavat valokuvaajatkin näkyvät. Ja tässä tulee sellainen olo kuin korppikotkat olisivat löytäneet tuoreen raadon.

Onkin selvää että Syyrialaisen kuolleen lapsen kuva pyörii ja saa suosiota ja se paitsi lähettää viestiä myös ruokkii positiivista suhtautumista sosiaalipornoon. Ja tukee sitä että tätä sosiaalipornoa tukevaa toimintaa on myös jatkossa. Kuvalla voidaan oikeasti saada aikaan positiviisia ja vaikuttavia muutoksia. Ja tämä asenneilmapiiriin vaikuttaminen voidaan nähdä yhdeksi osaksi aktiivista lehtimiestoimintaa. (Joskin osa kannattaa enemmän dokumentoi-raportoi-objektiivista kulmaa siinäkin joten mikään ilmiselvästi positiivinen asia se että uutisen tekee poliittiseksi statementiksi ei ole.)

Tämän lisäksi mukana on helposti asioita jotka sitten eivät ole niin hyviä. Immanuel Kant voisi puhua tässä jotain ihmisten välineellistämisestä tai esineellistämisestä. Kuollut ei edes voi puolustautua tälläisiä aktioita vastaan. Yleensä sivistystä onkin mitattu myös sitä kautta miten kuolleita kohdellaan. Kuolleiden käsittelyyn on asetettu usein tiukkojakin ehtoja. Tässä mielessä se asenne jolla valokuvaaja ottaa kuvan on eettis-esteettinen ulottuvuus. (Jonka läsnäoloa tai poissaoloa voi olla mahdotonta nähdä pelkästään siitä miltä se otettu kuva näyttää.)

Itse otin asian esiin hyvin omituisesta syystä

Syyrialaisen kuolleen lapsen kuvasta on tullut jokin josta monet selvästi ahdistuvat. Osa ahdistuu aidosti. Osa kenties vain teeskentelee ahdistuneensa. Itse mietin asiaa kuitenkin ensin sitä kautta että olin jotenkin ärsyyntynyt kuvan olemassaolosta. Enkä kokenut sympatiantunteita joita terveellä ihmisellä pitäisi.

Tiedostin että tässä kohden minussa on tapahtunut jokin muutos. Suhtautumiseni eri asioihin ovat muuttuneet vuosien varrella. Esimerkiksi kauhuelokuvat tehoavat minuun nykyisin paremmin kuin ennen. Toisaalta olen taas sitten turtunut monenlaisiin asioihin. Nuorempana jokainen puolialaston tissivalokuva oli vaikuttava. Olipa se sitten korkeakulttuuritaidetta tai mitä muuta tahansa. Nykyisin olen jo sen verran tottunut ja turtunut puolialastomuuteen ja alastomuuteen että todennäköisesti voisin kulkea alastonrannalla melko coolina.

Tiedostin että kuolleiden kuvia on tungettu tajuntaan. Ja olen toki muutenkin nähnyt kuolleita niin ihmisissä kuin eläimissäkin. Sen jälkeen kun on nähnyt junan alle muussautuneen ihmisen lähietäisyydeltä ja on käynyt "aktiivitutustumassa" teurastamossa sitä on tottunut tiettyihin asioihin. Uutiset tuottavat kauhistelukuvastoa jatkuvasti. Ja olen turtunut siihen. Ja rehellisesti sanoen. Kun tälläisen materiaalin ylitarjonta turruttaa mielen niin että ei enää oikeastaan välitä koko asioista jotka tuottavat sivutuotteenaan mahdollisuuden dokumentoida tuollaista kuva-aineistoa, on kokonaisuudessa jotain hyvin kyseenalaista. Tissejen kanssa ylitarjonta voi kenties vähentää asiatonta seksismiä mutta kuolleiden kanssa vastaavia hyötyjä on vaikeaa kuvitella.

Toki kykenin jossain määrin kokemaan väärinkäytön tunteita

Onkin kenties hieman omituista että sain itsestäni pahan olon vasta kun tajusin että kuollut ei voi antaa lupaa kuvatuksi tulemiselle. Olen itse nuorempana vältellyt kameraa kohtuu aktiivisesti. Ja noin yleensä pidän kohteliaana että itseä koskevan kuvamateriaalin käyttöön pyydetään lupa vaikka kuvan otto ja levittäminen olisi tehty julkisilla paikoilla eli levittäminen olisi laillista. (Luvan todennäköisesti saisi. Etenkin jos kuvassa minulla olisi tyhmä ilme. Sellaisena haluan itseni levittää lehtien kautta.) Luvan saamisessa on jotain tyylikästä.

Toki joskus on syytä ohittaa luvansaanti. Esimerkiksi joku kiiluvasilmäinen paparazzi voi valokuvata murhan ja olisi omituista että murhaajan pitäisi antaa lupa tälläisen kuvamateriaalin levittämiseen. Tällöin kyseessä on kuitenkin se, että tekijä olisi jotenkin väärintekijä. Minun on vaikeaa nähdä Syyrialaista hukkunutta lasta tämänlaisena.

Mystinen kokemus

Jos joku ihminen saa hengellisen mystisen kokemuksen jossa Jumala astuu häneen ja puhuu tai toimii hänen kauttaan, niin korottaako se ihmisen? Tuleeko ihmisestä Pyhä? Onko tässä jotain erityislaatuista joka korostaa ihmisen egoa ja nostaa ihmisen merkitystä ja arvoa kosmisessa kudelmassa? Vai käykö siinä niin että välineellistäessään ja ylitullessaan ihmiseen ihmisyys tallautuu, sysätään syrjään, vähennetään jonkin merkityksellisemmän edessä pieneksi ja arvottomaksi tuhruksi? Onko mystisen kokemuksen arvokkuus sen korostamista että ihminen ilman Jumalaa on merkityksetön ja mitätön ja arvokas vain mikäli ohittaa ihmisyytensä ja ottaa tilalle jotain ihan muuta? Miksi kompromissina näyttää usein olevan Pyhäksi tulleen ihmisen egon kohotus, häneen uskovien ihmisten merkityksen kohottaminen ja muun ihmisyyden mitätöinti?

Abortista ja myrkyttämisestä (eli idiootteja näköpiirissä)

Tämän blogauksen omistan Takkiraudan tuoreen blogauksen kommenttiketjussa mainituille erikoisuuksille. Itse blogiteksti on viittaus uutiseen jossa "Norjalaismies nimittäin laittoi aborttipillereitä ex-tyttöystävän juomaan." Nainen ei ollut halunnut aborttia ja mies oli tuomittu. Yllättävän monet TR -blogin fanit, joista ilmeisen moni on erityisen analyysikyvyttömiä, intoutuivat sitten arvokeskustelemaan abortista. Teemoitan asian irtolainauksilla ja kirjoitan varsinaisen jutun suhteessa niihin

Kourallinen sitaatteja

"Tutkitaanko tapausta pahoinpitelynä ("osa naisen ruumista!") vai tappona/murhana? Tässä on nyt varsin hyvä tilaisuus löytää se kaksinaamainen piru, joka lähes jokaisen abortin kohdalla esiintyy."

"Mutta eihän abortti ole mikään rikos."

"Ei tässä ole kysymys myrkyttämisestä vaan abortin tekemisestä. Asian ydin on siinä, että sellainen teko, mikä on jokaisen naisen oikeus, olikin miehen tekemänä törkeä rikos. Mielestäni tämä kaksinaismoralismi on hiukan moraalitonta.
     Abortti on tietysti moraalisessa mielessä aina väärin. Kyse on viattomaan ihmisolennon tappamisesta oman henkilökohtaisen hyödyn vuoksi, siis todellinen ryöstömurha par excellence, eikä mikään ideologinen mystifikaatio voi asiaa muuksi muuttaa.
     Mutta en näe syytä miksi abortti tässä erityistapauksessa olisi jotenkin poikkeuksellisen väärin. Mutta koska naisen oikeudet?"

"mites tämä eroaa moraalisella tasolla siitä kun muija valehtelee pillereiden käytöstä tai tökkii kortsun täyteen reikiä?"

"Mutta eihän sikiöllä ole kuin esinearvo 20 ensimmäisen raskausviikon aikana ja kantajalla on omistussuhde siihen. Eli omaisuusrikos kyseessä.
     Murhaa tai kuolemantuottamusta tuosta ei voida tehdä, koska silloin kaikki abortit olisivat murhia ja sehän ei tietenkään sovi. Eikä se, että isällä olisi jotain sananvaltaa lapsensa olemassaoloon."

Mitä noihin voi edes sanoa?

Kokoelmaa voisi jatkaa, mutta nuo demonstroivat kokonaisuutta. Itse löydän sanottavaa paljonkin. Yleisenä teemana on se, minkä Haidtin ja Kurzbanin kaltaiset ihmiset ovat tiedostaneet varsin hyvin. Nimittäin sen, että iso osa etiikasta on itse asiassa ideologista mystifikaatiota. Tämä näkyy siinä että ihmisillä on enemmänkin tunne siitä miten asioiden tulisi olla kuin argumentteja sille miksi. Ja tämän lisäksi he eivät ole kovin konsistentteja. Abortin kannalta jännittävä seikka on se, että aborttia usein kutsutaan murhaksi, mutta siitä ei haluta antaa murhan rangaistuksia.

Ylläolevia argumentteja yhdistää se, että niissä on enemmän mielipidettä kuin argumenttia. Enemmän tunnetta kuin substanssia. Ne ovat itse asiassa horse laugh -argumentteja, ad hominem -argumentteja ja vastaavia. Eivät ajattelua, perustelua tai edes etiikan analyysiä.

Niissä menetelmänä on lähestyä aborttia kuin se olisi jokin muu näkökulma kuin absoluuttisen ihmisarvon näkökulma. Mutta sitten tämä vaihtoehto olisi vain lähtökohtaisesti väärin. Eli vaihtoehto otetaan ajatusleikiksi mutta ei otetakaan vaan niitä vain kutsutaan absurdeiksi.

Tämän voi huomata jo siitä että huomataan että tässä sekoitetaan rankaisun olemassaolo murhaan. Tosiasiassa monesta muusta annetaan rangaistuksia. Itse asiassa jos otetaan tarjotut lähtökohdat näkökulmiksi voidaan huomata että niissä ei ole mitään kaksoisstandardia tai sisäistä loogista ristiriitaa. Joka tarkoittaa sitä että tämänlaisen olemassaolon väittäjä tekee itse perusteluvirheen eli on tampio ja tahvo. Kun sellaiseen iskee asenteellisen uhmakkaan esiintymismuodon ei kokonaisuus ole millään tavalla ihailtava. Sitä voisi jopa sanoa että näyttää siltä että ne ihmiset jotka eniten vastustavat aborttia tekevät niin kenties siksi että he tietävät että heidänlaisillaan ei ole mitään muuta oikeutusta olla elossa kuin kaikki välineellisyydet ohittava absoluuttinen ihmisarvo.

Demonstroin.

Ei oleteta että sikiö on elossa. Oletetaan se nimenomaan naisen ruumiiseen liittyväksi asiaksi. Jos raskauden hakeminen, raskauden ylläpito ja abortti todella nähdään naisen ruumin itsemääräämisen kautta, voidaan nähdä että sikiö on osa naisen ruumista.
1: Sanavalinnoista voi paistaa se, että ristiriidan kannalta ei ole väliä kannatanko näitä ajatuksia. Argumenttirakenne ei ole mieltymyksistä kiinni. Jos logiikassa on risstiriita, se on yhtä mielipidekysymys kuin 2+2=4. Koherenssi ei ole maailmankuvakysymys vaan argumenttirakennekysymys. Sillä pitääkö pöljä kommentoija tai minä jostain ei ole argumentti ristiriidan tai kaksoisstandardin olemassaolon puolesta.

Tämä lähtökohta johtaa siihen että sikiötä käsitellään, ei erillisenä elävänä olentona, vaan naisessa olevana naisen itsensä kudoksena. Nainen ikään kuin omistaa sikiönsä kuten varpaansa. Tästä voidaan vetää seuraavia ajatuksia.
* Abortin ei tarvitse olla rikos, aivan kuten tatuoinnin ottaminen tai miehen ympärileikkauksen tekemisen ei tarvitse olla rikos. Ihmisen itsemääräämisoikeuden voi säätää niinkin pitkälle että omasta ruumiista elimistön amputointi ei ole rikos. (Sukupuolenkorjausleikkauksissakin amputointeja tehdään laillisesti ihmisen oman suostumuksen kautta.) Näin ollen on selvää että abortti ei ole rikos jos nainen sen halaa.
* Se että itse voi tehdä itselleen abortin ei tarkoita että joku toinen voisi tehdä niitä sinulle. Ihminen voi haluta itselleen tatuoinnin. Mutta jos joku toinen pakottaa häneen tatuoinnin kyseessä on pahoinpitely ja rikos. Siksi se että nainen haluaa itselleen abortin ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa että jonkun toisen hänelle pakottama abortti olisi rikos.
* Samasta syystä on hyvin eri asia haluaako mies abortin vai nainen. Nainen vastaa ruumiillaan, mies lompakollaan. Länsimainen oikeusjärjestelmä arvostaa ruumiin oikeuksia - ei vain sikiön henkeä vaan vaikka tämä olisi vain elävän ihmisen jalkaan verrattavissa oleva solumöykky - omaisuuden yli.
* On pirun vaikeaa myrkyttää sikiö ilman että muutenkin vaikutetaan naiseen jossa sikiö majailee. Aborttipillerit vaikuttavat hormonitoimintaan ja aiheuttavat pahaa oloa myös äidille, tässä tapauksessa ex-äidille tai ex-tulevalle-äidille (tjsp.).

Eli kun sen ajatuskokeen ja vaihtoehdon ottaa oikeasti huomioon, ei lopputulos olekaan ristiriitainen tai absurdi. Ei ole mitään kaksoisstandardia tai ristiriitaista ajattelua. Paitsi idiooteista jotka ilmeisesti eivät edes tiedä mitä ristiriita, logiikka tai koherenssi tarkoittaa. No, heitä onkin paljon. Ja suuri määrä heistä kutsuu itseään kristityiksi. (Suuri osa heistä taas pitää kristinuskoa tieteen kasvun, rationaalisuuden, logiikan ja etiikan kannalta oleellisena ideologiana, niiden kasvualustana. Ei kyllä näy heissä itsessään.)

Se joka osaa perustelusta, logiikasta ja päättelystä tietää että se, että pitää vakaumuksellisesti jotain asiaa epätotena ja jotain näkökantaa absurdina ei tarkoita että sen takana pitäisi olla jokin ristiriita. Kenties premissit vain ovat perseestä. Tämän kun vain saisi perille. Ei tunnu menevän. Monelle tuntuu menevän "yli hilseen" heti jos esillä on logiikan ja tunteella paasaamisen ero. Ihmiset pitävät ratkaisujaan loogisina ja itseään rationaalisina. Mutta eivät edes tiedä mitä implikaatio tarkalleen ottaen tarkoittaa. (Mikä ei valitettavasti estä heitä käyttämästä tätä sanana.) Lisähämmennystä syntyy jos ihmiset joutuvat vertailemaan induktiivisen ja deduktiivisen argumentaation yhteentörmäystä. Ja nämä ovat ihan perusasioita, sitä matalinta ja helpointa osuutta. Jos tästä tasosta ei selvitä niin mistä? Miten himmeillä laseilla ja sammutetuilla valoilla nämä ihmiset kulkevat elämänsä läpi?

---

Olen menettänyt jälleen pienen osan uskostani tavallisten ihmisten kykyyn tehdä rationaalisia päätelmiä ja niihin pohjautuvia ratkaisuja. Toivottavasti he eivät ole yhtä pahoja kuin mitä ovat tyhmiä ja inkompetentteja. Senkään kanssa en kyllä pidättele hengitystäni.

Naisten alusvaatteet - paras lahja mieheltä miehelle?

Ystävänpäivään liittyy mainontaa. Minullekin mainostettiin naisten alusasuja. Eikä varmasti siksi, että oletuksena olisi että käyttäisin niitä itse vaan siksi että ystävänpäivää piristää aina se, että ostaa naiselleen alusasut, joista sitten helposti tulee sanomista olivatpa nämä liian pieniä tai liian suuria. ~ Kuitenkin alusasuihin liittyy vahvasti sellainen henki, että niiden ostaminen on itse asiassa lahjan ostamista itselle. Eli mies ostaa alusasuja saadakseen tästä itse jotain. ; Tällöin kyseessä on naisen esineellistäminen ; Naisen ruumista käytetään välineenä jotta saataisiin irti jotain hyötyä itselle.

Mutta onko asia näin?

Jos katsotaan ajatusta välineellistämisestä voidaan huomata vahva Kantilainen henki. Sen mukaan ihmistä ei saa käyttää välineenä. Tämä on monien kannattama eettinen periaate. Joten alusasusyytöksessä on jotain perää. (Pun intended intended.)

Se mihin alusasuargumentti tiivistyy erityisen vahvasti ovat reduktiivisia. Jotkut pitävät reduktiota itsessään pahuutena, jolloin redusointia pitää vastustaa teiteenfilosofiassakin. Mutta tässä kohden on hyvä painottaa että tässä reduktio on sidottavissa nimenomaan välineellistämiseen. Joten tässä kyseisessä tapauksessa yhteys voi olla validi vaikka sitten kannattaisikin reduktionismia noin yleisesti ottaen. Nainen redusoidaan joko ruumiiseensa (reduction to body) tai pelkästään ulkonäköönsä (reduction to appearance) ja tätä kautta naisen kehosta ja ulkonäöstä tulee keino jolla saadaan itselle erektio. Näin ollen voi olla että seksikkäät alusvaatteet ovat sovinistista esineellistämistä.

Mutta tästä huolimatta perustelussa pilkottaa aukkojen alla paljasta perustelematonta pintaa enemmän kuin bikiniuimarissa. Sillä tosiasiassa samantapainen logiikka voitaisiin siirtää muille elämänalueille. Voitaisiin esimerkiksi sanoa että ihminen ylipäätään antaa muille lahjoja vain jotta saisi itselleen hyvän mielen. Tämä on usein puolitotuus. Ja siksi oli tärkeää ottaa esiin reduktio. Reduktion ideana on se, että ihminen ikään kuin latistetaan yhteen tai muutamaan ominaisuuteen. Kuitenkin tosiasiassa alusvaatteet voivat olla enemmänkin "korostamista" ja "alleviivaamista" kuin "yliviivaamista". Ei naiselta tarvitse poistaa persoonaa sillä että hän pukeutuu jollain tavalla.

Voidaankin sanoa että lahjan antamisen asenne ja lahjan saaja ovat merkittävämpiä kuin pelkkä alusvaate. Ydinteemana on ajatus vaihdettavuudesta (fungibility). Jos nainen redusoidaan ulkonäköönsä ei ole väliä kuka tämä nainen on ; Jos seksikkään ruumiin voi vaihtaa toisen naisen seksikkääseen ruumiiseen, tilanne on selvästi välineellinen. Ja vaihdettavuus todistaa tämän. Mutta luultavasti suurin osa ostaa kuitenkin seksikkäitä alusvaatteita nimenomaan omalle kullalleen jolloin vaihdettavuutta ei ole. Kyseessä on siis lähinnä se, kohdellaanko lahjan saajaa persoonana vai vaatetelineenä.

Mutta ongelma on silti suoraan ystävänpäivän ytimessä.

Jotta voisimme ymmärtää asian syvyyden voimme huomata että suuri osa ystävänpäivästä keskittyy rakkauden muotoon jota antiikin kreikassa kutsuttiin erokseksi. Eros oli seksuaalista rakkautta. Näiden lisäksi kreikkalaisilla oli agape -rakkaus ja filia -rakkaus.

Agape -rakkaus on siitä mielenkiintoinen että siinä ei ole lainkaan kysymys ominaisuuksista. Toisin sanoen kohdetta rakastetaan riippumatta siitä minkälainen hän on. Tämä on sitä rakkautta jota kristinuskon Jumala kokee ihmistä kohtaan, ainakin monien teologien mukaan. (Tosin jos meidän täytyy uskoa Jumalaan pelastuaksemme, asia on oikeasti debatinalainen kysymys.) Kyseessä on ehdoton rakkaus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Moni pitää tätä puhtaana rakkauden muotona.

Kreikkalaiset olivat kuitenkin hyvin käytännönläheisiä. Sillä filia -rakkaus ja eros olivat heillä jossain määrin sidoksissa ihmisen ominaisuuksiin. Aristoteles neuvoi esimerkiksi sitä minkälainen on hyvä ystävä. Tämä tarkoitti sitä että oli hyviä ystäviä ja huonoja ystäviä. Ja nämä liittyivät ihmisen ominaisuuksiin. Tämä tekee filiasta vähintään osittain vaihdettavaksi (fungible). Ja eroksen kohdalla tilanne oli vielä vakavampi. Sillä Platon näki että ihminen näkee suoraan toisessa olevaan kauneuden ideaan. Siksi ihminen esimerkiksi kykeni rakastumaan ensi silmäyksellä, tietämättä mitään toisen persoonasta. Kauneuden ominaisuudet olivat sidoksissa ideamaailman kauneuteen ja eros oli puhdasta ominaisuutta.
1: Aseksuaalisuuskeskusteluissa halutaan usein erottaa seksi mutta säilyttää eros. Eli suhdetta ei nähdä ystävyytenä. Tämä itse asiassa tiivistää filian ja eroksen hyvin lähelle toisiaan. Pitkään jatkunut ja seksinhimosta lauhtunut parisuhde vihjaa että asia on vähintään jossain määrin uskottava.

Ja tämä ongelma on oikeastaan kaikessa ystävänpäivän ytimessä. Etenkin alusvaatteissa. Eroksen maailmassa kaikessa on kysymys ominaisuuksista. Ja ainut mikä tässä sotkee asioita on vastavuoroisuus. Jossa molemmat hyötyvät. Jos nainen kokee itsensä hyväksi ollessaan seksikäs ja saadessaan näin miehen ihastumaan ja tekemään mitä itse haluaa, on kyseessä vastavuoroisuus. Jos rakastelu toimii niin että molemmat nauttivat, ihmiset jossain määrin välineellistävät toisiaan. Ja se mikä perhe-elämästä on tärkeää oppia on se, että raha ja kotityöt ovat yleisiä riidan aiheita.

Tosin niin ovat tiettävästi toiselle valitut seksikkäät alusvaatteetkin. Kenties siksi että ne kertovat vaatimuksista tai odotuksista. Tai siitä että valinnat kertovat lahjan saajalle siitä minkälaisena lahjan antaja heitä pitää.

Viekasta esineellistämistä?

Iltalehdessä oli erikoinen seksiteemalla kyllästetty artikkeli. Sen otsikko oli kuin "Cosmopolitan" -lehdestä napattu. "4 viekasta tapaa lisätä miehesi kestävyyttä sängyssä". Otan asian esiin siksi, että puolisoni mukaan hän koki sen miestä esineellistäväksi. Minä en kokenut.

Kykenen toki ymmärtämään miksi sen voi nähdä esineellistävänä. Puolisoni korosti näkökulmaa. Jos artikkeli olisi kirjoitettu miehelle se ei olisi välineellistävä. Mutta kun se on kirjoitettu naiselle, se on artikkeli jossa nainen voi hyötyä ikään kuin miehen kustannuksella. Toisin sanoen jos artikkeli olisi (a) kirjoitettu miehelle tai (b) siinä olisi käsitelty keinoja joilla miehen saisi laukeamaan nopeammin se ei olisi välineellistävää.

Itse en kuitenkaan näe artikkelia aivan näin synkeästi. Minulle tilanne ei ole yhtä sidottu tuonkaltaisiin ulkoisiin piirteisiin. Toki monissa feministisissä piireissä voidaan suuttua detaljien perusteella. Minun on kuitenkin vaikeaa ymmärtää miksi feministipiirit ovat suuttuneet esimerkiksi Matt Taylorin havaijipaidasta. Heistä aseita kantavat seksikkäät naiset esineellistävät naisia eikä sellainen olisi poliittisesti korrektia. Minun on hirveän vaikeaa suhtautua siihen että näissä argumenteissa on havaittavissa sellaisia piilovirtauksia, että näissä puseroissa kuvatut naiset eivät ikään kuin olisi oikealla tavalla naisia kelvatakseen feministeille. Melko moni näyttää olleen samaa mieltä sillä feministien kampanja on iskenyt takaisin Streisand effectillä ja kyseinen paitamalli on hyvin haluttu. Ja sinäkin voit tilata itsellesi sellaisen.

Itse olen tässä kohden Kantilaisempi. Kant näki että asiattomuus tulee siitä että ihmistä kohdellaan esineenä. Tässä ei ole kysymys jostain jota voi helposti kuvata detaljeina. Mutta sanavalinnat ja yksityiskohdat luovat kokonaisuuden joka heijastaa asennetta. Joka sitten voi olla toisen kohtelemista päämääränä tai jonain muuna. Ja nähdäkseni iltalehden artikkeli - kuten paitakohun paitakin - hipoi enemmän tyylitajun, hyvän main ja siveyden rajoja kuin välineellistämisen rajoja. Artikkeli selvästi enemmän kannustaa leikkimään puolison kanssa. Jos siinä sen sijaan vaadittaisiin miehiltä kestokykyä jotta nainen saisi multiorgasmeja. Se olisi sitten aivan eri asia. Iltalehden kohdalla yksityiskohdat ovat siis kenties rumempia kuin kokonaisuus.

Prétender

Olen katsonut itselleni tuntemattomasta syystä "Prétear" -nimisen animesarjan. Se edustaa ns. taikatyttöanimea. Olen toki muutoinkin katsonut hyvin omituisia animeja^?/animeita^?. Eikä niidenkään katsomselle ole ollut oikein mitään järkeviä selityksiä, ei edes viihtyminen. Merkittävää on että dokumentaatio ja todistajat kertovat minun katsoneen "Descendants of Darkness" -animesarjan mutta se on ollut niin kauhea että mieleni aktiivisesti torjuu kaikki muistot tästä. Se on niin kauhea että en edes muista miten kauhea se on! "Prétearin" muistan kuitenkin jopa häiritsevissä määrin. Ja se on kaiken kaikkiaan sellainen että saan sitä katsellessani liian vähän nenäverenvuotoja mutta sen sijaan minua uhkaa aivoverenvuoto. Mutta olen rohkea! (Tai suisidaalinen...)
1: Tosin keksin miten sarjasta saisi mielenkiintoisen. Sarjassa on kaljuuntuva alamittainen komediallinen kevennys nimeltä Mr. Tanaka. Kaikki kohtelevat häntä eri tavalla häijysti. Kun Himenon koko perhe koostuu vastenmielisistä koomisista stereotyypeistä, tästä saisi tragikoomisen sarjan jonka ytimessä on suunnilleen se, että "todellisuudesta vieraantunut rikkaisto kohdentaa mielivaltansa köyhään proletaariin". Tästä itse asiassa saisi hauskan sarjan, keksin tähän niin paljon materiaalia ja juonia joissa tapahtumat voitaisiin katsoa ikään kuin täysin sivusta. Sarjan keskusjuoni voitaisiin pitää ennallaan, taustana eikä päänäyttämönä. Seuraisin! 

"Prétear" on hyvin klassista taikatyttöanimea. Siinä on joka ikinen tyylilajin konventio. Siinä on taikatyttö joka tekee jonkinlaisen maagisen transformaation erityiseen taikamuotoon. Muuttumisen aikana hän vilauttaa paljasta pintaa tavalla joka paljastaa fyysiset avut. Mutta tekee tämän tavalla joka ei kelpaa maskuliiniseen fan serviceen. Muuttumisen jälkeen hänellä on jonkinlainen uusi asuste joka sitten tekee tästä jotenkin tyttöjen asian.

Himeno Awayuki on tämän sarjan taikatyttö. Hänen maaginen voimansa tulee sitä kautta että hän fuusioituu "Leafe Knightsien" kanssa. Nämä ovat miespuoleisia ritareita. Himenon (jota kutsutaan sarjassa etunimeltä joten niin teen minäkin) maailma muistuttaa siis jossain määrin "Kapteeni Planeettaa", tosin sillä erotuksella että "Kapteeni Planeetassa" elementtejä on vähemmän ja taiat tehdään sormusten avulla. Ja Himenolla ei ole "kaikki fuusioituu" -tyylistä supermuotoa. Ja Himenon transformaatio on enemmän tai vähemmän seksualistettu. On vaikeaa sanoa miten siihen pitäisi suhtautua, mielipiteet ovat monenlaisia.

Merkittäväksi tämän tekee se, että sarja on hyvin vaikea luokitella totuttujen feminististen konventioiden kautta.
1: Naisasiaa ajaa tietenkin se, että sankari on ylipäätään nainen. Kun tässä päihitetään erilaisia demoneita varsin fyysisesti - ja Himeno on arjessaankin karateka - tämä korostuu.
2: Toisaalta sarjassa naiseus sidotaan hyvin normatiiviseen mekkojen ja pukujen maailmaan jossa naissankari täyttää ulkonäöltään ja mieltymyksiltään tietyt kawaii-tyttömäiset piirteet. Joka vieraannuttaa monia feministejä koska se korostaa heteronormatiivista mallia jossa sukupuolten välillä on olennaisia eroja. (Mikä ei tosin tee siitä ei-feminististä.)
3: Kolmanneksi se korostaa että nainen jotenkin täydentyy miehellä. Että nainen jotenkin essentiaalisesti tarvitsee miehen saavuttaakseen potentiaalinsa. Tämä on jokseenkin häiritsevä asia. Parisuhdefiksoitumista ei tietenkään auta se, että transformaatio on symboliikaltaan ja muutenkin varsin seksualisoitu. Ja se, että sarjassa on seitsemän komeaa ritaria - joista pari on peräti alaikäistä - nostaa tämän tematiikan hyvin häiritsevälle tasolle tavoilla joka ei taatusti viehätä konservatiivia eikä liberaalia. Toki monogamisuuteen painotetaan siinä mielessä että erityistä romantiikkaa kohdistetaan Hayate -nimiseen tuulen ritariin. Joka on hyvin Laasasen ihanteisiin osuva hahmo. Ärtyisä, häijy ja aggressiivisesti suojeleva. (Siis vähän kuin minä. Mikä tekee sarjan seuraamisesta saatanan ärsyttävää!) Tätä viestiä toki laimennetaan sillä että sarjassa nähdään myös "itsensä kanssa transformaatio", jonka seksuaaliseettiset tulkinnat ja siihen liittyvät kysymykset jätän lukijalle. Nähdäkseni se kuitenkin tarkoittaa tässä yhteydessä enemmän sitä että kenties miestä ei tarvita niin paljoa mihinkään kuin siihen että tässä oltaisiin jotenkin tasa-arvoisesti liikenteessä. Sillä seuraava kohta.
4: Neljänneksi se on jossain määrin hyvin telaketjufeministinen. Se on vähän kuin käänteistä sovinismia ; Jos katsotaan ritarien roolia voidaan huomata että he ovat pelkästään välineitä. "Prétearissa" transformaatiota voidaan tehdä kenen kanssa vain. Oleellista on myös tiedostaa että ritarit muuttuvat konkreettisesti välineiksi. Heidän metafyysinen essenssinsä on sitä että Himeno saa esimerkiksi miekan, kilpiä tai voi ampua ritarin elementin mukaisia taikaiskuja. Ja kun hän esimerkiksi torjuu iskuja kilvellä, ritari vahingoittuu hieman prosessissa. Miehen tehtävä on siis vain antaa naiselle resurssit jotta nainen voi toteuttaa omaa potentiaaliaan. He ovat pelkästään välineitä. Jotka voidaan kenties korvata itsekseenkin, toisella tavalla, joten he eivät ole korvaamattomia välineitä siinä mielessä että heidät voidaan (a) vaihtaa toiseen mieheen (b) ratkaista ilman ketään miestä.

Tätä tulkintaa ei toki kannata ottaa liian tiukasti. Sillä minun tulkintamaailmassani Disneyn piirretytkin näyttävät omituiselta. "Lumikki" kertoo siitä miten puumanainen kohtaa iän ja yhteiskunnan ulkonäkövaatimukset ja alkaa kilpailemaan ulkonäkökysymyksissä nuoren naisen kanssa. Ja tämän ulkonäkökiistan pyörteisiin vedetään sitten paljon miehiä, erityisesti ne seitsemän kehitykseltään poikkeavaa tyyppiä jotka nuorempi nainen friendzonettaa, ilmeisesti päteäkseen omilla avuillaan. Ja "Pieni merenneito" kertoo taas siitä että nuori hölmö tyttö ensin myy oman itseilmaisuvälineensä, äänensä, saadakseen korvaukseksi fyysisyyttä korostavat jalat. Eikä tämän jälkeen ymmärrä mitä "sopimusrikkomus" tarkoittaa.

Mutta tästä huolimatta esitän että "Prétearin" maailmassa 16 vuotias naiseksi kasvava tyttö on ytimessä. Ja tässä tytöstä naiseksi kasvamisessa on tärkeintä tiedostaa että miehet ovat välineitä jotka voidaan vaihtaa toiseen lennosta tarvittaessa. Ja ritarien valinnassa tärkeää on se, että heistä saadaan piirrettyä söpöjä chibikerubeja joilla on pylly. (No, pylly on minunkin kehutuin ruumiinosani, joten pyllyn tärkeyttä ei kannata väheksyä.)

Kehdonryöstäjät

Y by Jenny kirjoitti siitä "Mitä teinityttö haluaa aikuiselta mieheltä?" Hän reagoi MOT:n "Saalistajat verkossa" -ohjelmaan, jonka katsoin itsekin. (Ohjelma joka opettaa sen minkä vartijanakin huomasi. Aina, siis aina, löytyy selitys. Aivan joka kerran kysymys ei ole siitä miltä se verekseltään kiinni jäädessä näyttää.) Tässä asiassa on likimain yksi asiallinen mielipide ja minullakin on se. (Joskin korostan että teinien ja lasten välillä on jonkinlainen aste-ero, jota olisi voinut kenties hieman enemmän korostaa MOT:n ohjelmassa.) Tartun sen sijaan hieman toiseen asiaan.

"25-vuotias mies voi hyvinkin etsiä puhtaasti seksiä ja kiihottumista. Mutta 14-vuotias tyttö etsii rakkautta, huomiota ja hyväksyntää, vaikkei sitä itsekään ymmärtäisi. Tuossa iässä ihminen sukupuoleen katsomatta on niin epävarma ja isojen muutosten keskellä, että hän kaipaa elämäänsä jotain turvaa ja pysyvyyttä. Herkkää, romanttista, nuorta rakkautta."

En toki ole itse koskaan ollut 14 -vuotias tyttö. Mutta se, mitä olen teinitytöistä oppinut heidän käyttäytymistään seuraamalla oppia.
1: Se, mitä minä opin nuoruudessani on se, että teinitytöt nimenomaan ottaa itseään vanhempia poikia aika säännönmukaisesti. Puhutaan että kypsyvät nopeammin. Lisäksi olen viettänyt lukion alkuaikoina hyvin nolostuttavaa aikaa kun 15 -vuotias tyttönen on kertonut masturbointiasioita varsin suorasukaisesti. Seksi ja itseä vanhemmat pojat kiinnostavat melko ilmiselvästi tuossa iässä monia. ; Toisaalta siellä siveämmässä päässä tiedän että mm. opettajiin ihastutaan.
2: Toisaalta tässä on myös sukupuoliodotusajatus, jonkinlainen sukupuolittunut stereotypiointi. Jostain syystä yleisenä kantana on se, että teinityttö ei voi haluta seksiä 20-30v mieheltä, mutta samanaikaisesti pidetään itsestäänselvänä, että 15-vuotias poika haluaisi kovasti seksiä. Ja ei pidetä ollenkaan epänormaalina jos hänen himojensa kohde on vaikka 20-30v nainen. En usko että tässä on niin suuria eroja.

Itselläni on toki "jonkinlainen alitajuinen ikärajamittari" päässäni. Kun tuossa taannoin katsoin omia lukioajan valokuvia, olin järkyttynyt sen ajan tyttöystävistäni. Nyt ne näyttävät ihan pennuilta, ja oli tavallaan järkytys palatakin entiseen mieleensä. Silloin on tietysti ollut suunnilleen samanikäinen. Preferenssit ovat siis selvästi vanhentuneet oman iän karttuessa. Ja siksi esitänkin, että teinitytön haluama seksi on luonnollista ja ymmärrettävää. Mutta sen sijaan 15 -vuotiaasta kiinnostunutta 30 -vuotiasta miestä on vaikeampi ymmärtää.
1: Ihmiset ovat täysi-ikäisinäkin keskimäärinkin ääliöitä, joten miksi lähteä erikseen ja tarkoituksella pahentamaan tilannetta hakemalla gaussin käyrän kypsymättömästä päästä. Tätä argumenttia heikentää tosin se, että en ole ikinä tavannut yli parikymppistä hyvännäköistä sosiaalisesti lahjakasta miestä joka erityisesti hakisi kumppaniaan yläasteen pihasta.
2: Suojaikäraja ei koske sitä että sen iän jälkeen asiat ikään kuin luonnollisesti alkaisivat kiinnostaa. Se, mitä teini tai lapsi haluaa tässä vaiheessa on aivan irrelevanttia. Halukkuus on merkittävä seikka vasta suojaikärajan jälkeen. Tässä logiikka on sama mikä kaikissa ikärajoissa ; Lapset ja teinit eivät aina tiedä mihin ovat ryhtymässä. Aikuisilla on siksi vastuu toimia moraalisesti näissä tapauksissa, ja noudattaa edes lain määräämiä rajoja.
3: Jos teinipoikien seksistä puhutaan vähätellen, on hyvä huomata että seksi on taitolaji molempiin suuntiin. Kolmekymppisellä on sen sijaan masturbointiin tottunut käsi. Sitä taitotasoa on kenenkään kokemattoman teinitytön vaikeaa ylittää.

Kenties pahinta on tietysti se, että tosiasiassa ajatus siitä että teinityttö haluaa rakkautta eikä pelkästään seksiä ja kiihottumista on sinänsä järkyttävä, että sitä ei tavallaan pitäisi tarvita edes kertoa. Tavallaan kyse ei ole siitä ovatko he teinityttöjä, vaan ovatko he ihmisiä. Uskoisin että jollain omituisella tavalla tämä täsmälleen sama sopii niihin teinityttöjä ja sakkolihaa verkossa saalistavillekin. Toisaalta tämän rinnalla on aina ja kaikilla, myös meillä 20-30 -vuotiailla miehillä ; Ihmiset yleisesti eivät vaikuta kiinostuneita toisista ihmisistä henkilöinä vaan jonkinlaisina välineinä. Puolison ulkonäkö painaa myös naisille, joten kyllä hekin jossain määrin painottavat sitä toisen ihmisen runkkualustapuolta. Ongelma on tältä osin enemmänkin systemaattinen kuin jotain joka kohdistuisi erityisesti teinityttöihin.

---

Kirjoittaja välittää 14 -vuotiaista tytöistä ja kiertää siksi heidät kaukaa. Tosin niin hän kiertää kaukaa paljon muitakin ihmisiä.

Yksi(n)

"Language... has created the word 'loneliness' to express the pain of being alone. And it has created the word 'solitude' to express the glory of being alone."
(Paul Tillich)

Yhteiskuntamme suosii sosiaalisuutta. Facebookiin keräytyy valtavia määriä ystäviä. Blogeille ja muille kanaville tehdään materiaalia odottaen lukijoita ja kommentteja. Verkostoituminen on dynaamista ja siinä piilee menestyksen ydin.

Yksinäisyyttä sen sijaan pidetään hieman huonona asiana. Siihen liitetään sellaisia ajatuksia kuin "syrjäytyminen". Kenties siksi yksinasuvalle ei parisuhteessa olevalle ihmiselle on pitänyt luoda uusi käsite, sinkku. Se korostaa että ollaan yksin mutta ei yksinäisiä. Jaottelu on tarpeen, kuten Paul Tillich nostaa esiin. Vanhahtavassa kulttuurissa, tai siinä jota vielä itsekin noudatan, erotettiin vielä "erakot" "syrjäytyneistä". Sinkkuudessa on vielä jonkinlaista jäämää tämän tyyppisestä ajattelusta.

Yksinäisyydessä on myös rauhaa. Mutta se voi olla myös ongelma. Ja silloin päästään niihin teemoihin joita alustin aikanani kirjoittaessani japanilaisessa kulttuurissa kotiin eristäytyvistä hikikomoreista. Suomessa puhuttaisiin helposti "luusereista". Ja tämäntyylinen ajatus johtaa nörttiytymiseen, joka taas liitetään huonoon ja vähäiseen sosiaalisuuteen. Nörttistereotypia muuttuukin helposti syrjäytyneisyyden, luuseriuden ja antisosiaalisuuden kulminaatiopisteeksi. Paitsi tietysti silloin kun se kuvataan coolina. (Mitä tapahtuu usein.)

Itse asiassa voidaan nähdä että kaiken sosiaalisuuspuheen takana on kuitenkin jännittävä ilmiö. Ilmiö jonka ääripäässä hikikomori on. Faith Popcorn (se on hänen nimensä) kehittänyt käsitteen cocooning kuvaamaan elämäntapaa jossa vietetään yhä enemmän ja enemmän aikaa kotona. (Tätä ei pidä sekoittaa käsitteeseen cockooning, vaikka niitä voikin harrastaa samanaikaisesti.) Siinä jopa työ tehdään etätyönä kotoa ja kaupassakin asioidaan sähköisesti. Tämäntyylinen elämäntapa on nousussa.

Voisi kenties ajatella että kulttuurimme valehtelisi, kun se korostaa sosiaalisuutta mutta samalla yleistää kotona olemista. Ajatusta voi tukea sillä, että esimerkiksi "tutustuu" muutamaan ihmiseen. Tuntuu aivan järkevältä että yhdessäolo ainakaan kaikkien ihmisten ei ole välttämättä kovin mukava asia. Kenties sosiaalisuus verkottuvassa maailmassa onkin hyötymistä. (Ja facebookkavereitakin tarvitaan vain sen vuoksi että niissä peleissä niiden avulla saa lisää bittimuskeleita.)

Osa puhuu jopa ystävyyden inflaatiosta. (Tunnustan, minäkin puhun joskus tästä.) Että ennen ystävyys merkitsi sanana jotain, mutta nyt määrä korvaa laadun ja sanaa käytetään varsin joustavasti. Laadun ja määrän suhteen voi tiivistää siihen, mitä eräs pieni poika sanoi. Kun hänen käskettiin mennä ulos leikkimään ja etsimään uusia ystäviä, hän sanoi että häntä ei huvita, hänellä on jo riittävästi ystäviä. (Kolme.) Häneen on helppo samastua.

Kenties ne kuitenkin ruokkivat toisiaan. Dunbarin mukaan ihmisen aivoissa on rakenteellisia rajoitteita. Emme ole kaikkikykyisiä ja kaikkivoipia, ja siksi esimerkiksi on olemassa raja jonka jälkeen emme enää voi tuntea ihmisiä. Dunbarin luku on kaikkien arvioiden mukaan melko pieni, ja esimerkiksi pelkästään kerrostaloni raput pitävät sisällään enemmän asuntoja kuin mikä Dunbarin luvun suurin arvio on. Ja esimerkiksi facebookystävieni määrä on ylittänyt pienimmät arviot. Kyllä sitä siinä vaiheessa osaa arvostaa yksinäisyyttä.

Zen ja kiroilevat tietokoneet

Tekoälyn kehittäminen on aina ollut vaikeaa. Itse asiassa jopa niin vaikeaa, että vähentääkseen paineita "artificial intelligency" -sanaparin sijasta saatetaan käyttää synonyymiä "machine learning". Tämänlainen on varmasti tarpeen, koska ilmiön määritteleminen on monisyistä ja hyvin vaikeaa ilmankin, että se muutetaan keskusteluksi tietoisuudesta, informaation sekoittamisesta merkitykseen, mielen suhteesta determinismiin ja vapaaseen tahtoon tai mielen algoritmistamisesta. Puhumattakaan siitä, että osalla on lyöty lukkoon se, että koko tekoäly on lähtökohtaisesti mahdotonta ilman sielua ja siksi jotain josta ei ole järkevää edes puhua, saati että sitä tutkittaisiin.

On yksinkertaisesti siistimpää rajata aihe niin että asiaa lähestytään pienempi määrä muuttujia kerrallaan. Tämä ei tietysti miellytä niitä jotka haluavat valmiit vastaukset hopealautasella - ja mikäli edistystä tulee missään, niin he ovat peräti pahastuneita siitä että rajoittunut mieli kehtaa lähestyä tätä tabuasiaa. Muut joutuvat sitten ymmärtämään, että vajaata on ja että kysymys on oppimisesta. Ja kenties jonkin verran innovoinnista.

Yksi, melko erikoinen, parannus oli kun "Jeopardy" -kisaan ohjelmoitu tekoälyrobotti opetettiin ymmärtämään paremmin kieltä. Siihen asennettiin tämän vuoksi slangisanakirja, "Urban Dictionary". Tämän seurauksena kone alkoi kuulostamaan minulta. Se lainasi sanoja, mutta ei ymmärtänyt hienovirityksen päälle. Niinpä silloin kun "ei" riittäisi vastaukseksi, kone saattoi vastata että "bullshit". "Ultimately, Brown's 35-person team developed a filter to keep Watson from swearing and scraped the Urban Dictionary from its memory."

Samanaikaisesti ihmiskunta kehittää robotiikan sovellusta, esimerkiksi puhelinmyynnin ajatellaan olevan jotain joka voidaan korvata robotilla. Ja tässä ollaan onnistuttu sen verran hyvin, että ihmisenkaltaisuus on jo hieman häiritsevällä tasolla.  ; Mikä itselleni kertoo, että Turingin testiä ei ole vielä läpäisty, mutta ollaan niin lähellä, että ollaan ns. uncanny valleyssa. (Mikä taas vastaa asennettani lähes kaikkeen tämän hetken kivoimpaan tekoälyteknologiaan.)
1: Täytyy toivoa, että tämä puhelinmyyjien korvaaminen roboteilla on totta. Sillä puhelinmyynti ei ole "ihmisten hommaa". Sitä voi tehdä vähän aikaa, mutta merkittävän pitkäksi uraksi siitä ei ole. Ei palkkauksen vuoksi, eikä sen vuoksi että se on niitä töitä joihin pitkässä jänteessä ei totu, vaan joihin ensin turtuu ja sitten tylsistyy.

Näkisin, että "Urban dictionary" tekoälyn liitetiedostona on ollut siitä fiksu lähestymistapa, että sen takana on pakosti jonkinlainen ajatus karkeudesta. Tekoäly tuntuu omaan silmääni nimenomaan liian ... älykkäältä. Ihmisiä katsellessa tämänlaista ei sen sijaan näytä tapahtuvan. Ihmiset ovat nimenomaan ... typeriä.

Ja tästä voidaan ottaa askel ZENiin.

Zenhän suhtautuu hyvinkin vahvasti logiikkaan. Douglas R. Hofstadter kuvaa tätä kirjassaan "Godel, Escher, Bach: an Eternal Golden Braid". Siinä hän käsittelee logiikkaa. Hän esittää siinä myös väitelauseen ZEN:in ytimestä. Hän esittää, että ZEN olisi antilogiikkaa. Hän esittää, että ZENin ytimessä olevat paradoksit viittaavat että logiikka olisi hylättävä. Tämäntapaisia tulkintoja tulee usein.

En pidä niitä täysin väärinä, mutta kun katsoo ZENin harjoittajia, näyttää että se, mitä he tekevät ja mihin heidän toimintansa ohjaa.ei ole suoraan antilogiikkaa. Kysymys on enemmänkin mielentilasta joka saavutetaan sillä että selityksistä luovutaan. Kysymys ei siis ole logiikasta ja siitä luopumisesta. Kysymys on mielentilasta. Ja jos mielentila on itseisarvo, Hofstadter kuvaa Zenin välinearvoa itseisarvona. ; Osa Zenin harjoittajista itse asiassa menee tässä asenteessa niin pitkälle että heille koaneihin (zen -paradokseihin) ei liity ristiriidan ja järjettömyyden kokemusta. Ristiriita on kielen tasolla, kun sitä yritetään selittää auki mutta sen sijaan kokemusmaailmassa ei ole tämänlaista tunnetta. (Tämä tosin näyttää jakavan. Zenin harjoittajat.)
1: Ongelma ei ole uniikki itämaisille maailmankatsomuksille. Esimerkiksi kristityistä osa moittii minunlaisia ihmisiä siitä että osaamme täikammalla mitä "Raamattu" sanoo, mutta emme ymmärrä mitä merkitystä tällä on elämän kannalta. Tämänlainen henkisyyden puute minussa vaivaa kohtuu monia jollain tasolla.

Tämä ei tietysti kovin paljoa auta tekoälyn Turinin testin kanssa painimisessa. Sillä kokemus ei näy ulospäin. Ja Hofstadterin antama kuvaus riittää tietyllä määrin määrittelemään ZENin ydintä. Se sisältää ohjeita joita robotin tulisi matkia jollain tavalla. Kysymys on siitä käykö riittävän omituisia höpisevä robotti ihmisen imitaatiosta.

Ja tämä on monista röyhkeää. Mutta en välitä.

Näkisin, että tässä kohden on hyvä uuslogiikastaa asioita. William Lane Craig on esimerkiksi ottanut vahvasti kantaa siihen, että tiede on naturalistista dogmaattisesti. Hänestä on väärin uskoa että jos olisi einaturalistisia ilmiöitä, että emme voisi tietää niistä. Hänestä naturalismi on metodologinen rajoite (methodological constraint) joka on salakuljetettu mukaan filosofisesti (philosophically imposed). Tämä johtaa siihen, että Craig toisaalta vahvasti selittää että emme voi tehdä päättelyä (won't conjecture) siitä missä Jumala tai yliluonnollinen on vaikuttanut, mutta toisaalta hän kunnioittaa Aukkojen Jumala -argumentaatiota ja esittää että todisteissa olevat aukot voivat perustella Jumalan.

Nähdäkseni koko naturalismi-einaturalismi -kysymys voidaan jättää syrjään. Kysymys on soveltamisesta ja oppimisesta. Ja tämän vuoksi Craigille tulee esittää kysymys siitä, että miksi Jumalahypoteesi ei näytä toimivan. Esimerkiksi kvanttifysiikan kohdalla on syytä huomata, että ihmiset eivät ymmärrä sitä. Richard Feynman väitti että kukaan ei ymmärrä kvanttimekaniikkaa. Ja hän sentään sai Nobelin palkinnon antamalla sille hyvän selityksen ja mallintamalla sitä. Asia on vielä relevantimpi tekoälyn ja kognitiotieteen kohdalla. Sillä siellä vastaukset ovat vielä mysteerisempiä kuin kvanttifysiikassa - ja tutkimusohjelman rajoitteiden korottaminen hyvin samantapaisin keinoin eivät ole tavattomia.

Samoin tekoälyssä ja jumalahypoteesissa kysymyksen pitää olla tutkimusohjelman hedelmällisyydestä, siitä miten hyvin se ohjaa uuden tutkimuksen äärelle. Tässä mielessä paska puhelinmyyntirobotti, joka on varsin pelottava ja joka kiistää olevansa robotti, on kiinnostavaa edistymistä, joskaan ei tietysti vielä valmista kysymykseen vastaamista. Se sentään vie sitä kohti. Vaihtoehto sen sijaan näyttää ristivän käsiään ja huutavan, että sen toisen selkeästi edistyvä työ on turhaa. Ja sitten he jättävät omat hihansa käärimättä ja pitävät niitä ristissä rukoiluasennossa. Rukoilu on tässä kohden vähän kuin Chalmersin vahva ongelma. Se on "herttaista mutta tehotonta".

Näin ollen

Esimerkiksi sattuman generoinnissa on monesti käytetty hyvin ZEN -henkisiä ratkaisuja. Lämpökamera jossa on linssinsuojus päällä kerää kohinaa joka on hyvin satunnaista, tasolla jota on hyvin vaikeaa tuottaa millään satunnaisuutta imitoivalla algoritmilla. Samoin tekoälyssä olisi varmasti hyvä tunkea koneisiin enemmän ristiriitoja. Ja tehdä tätä nimenomaan silloin, kun yritetään ratkoa Turinin testiä.

"Urban Dictionary" oli hyvä yritys, mutta se ei käyttänyt tarpeeksi banaalia, karkeaa ja alhaista lähdettä. Sen sijaan auttaisi jos kone tungettaisiin täyteen saarnoja, uskonnollisia pamfletteja, ristiriitaisinta kreationistidataa ja minun paskimpia puujalkavitsejä. Sillä tämä on sitä ryönää josta ihmisen puhe ja toiminta koostuu.

Tämä on toki vain "ehdotus". Joka taas nojaa sellaisiin henkistenkin ihmisten kunnioittamiin asioihin kuin "intuitioon". Minulla on tästä asiasta hyvin vahva "johdatuksen tunne". Tämä tunteilu on tietysti siitä hankala, että sille ei ole kunnon evidenssiä, koska jos näin olisi, en joutuisi käyttämään mitään "intuitiota". Tukenani on tosin se, että Zen on tekoälyn etiikan kysymysten kannalta tärkeä ja nörttikiinnostuksen kohde.

Samoin se tietysti kuvastaa varsin negatiivista näkemystäni ihmisten kyvystä loogiseen tai tieteelliseen ajatteluun. Uskoisin, että jos tekoälytestiksi asetetaan Turinin testi, ei algoritmin kannata tavoitella älykkyyttä ja vielä vähemmän viisautta. Sillä ne ovat imitaation kohteilla hyvin vähissä. Kannattaa sen sijaan hakea analogisuuden kautta. Tässä mielessä koneen tunkeminen täyteen uskonnollista höpöpuhetta voisi olla äärimmäisen tehokasta.

Ilman asian testaamista minun olisi kuitenkin parasta pitää turpani kiinni ja lyödä odotellessani luuria korvaan puhelinmyyntiroboteille. - Tai sitten ihmisille jotka ovat tehneet puhelinmyyntityötä niin kauan, että ovat alkaneet imitoimaan tekoälyä. (Minä en näitä toisistaan erota.)

Pekkaspäivän satoa

Tätä näkymää pidettiin yleisesti virheenä.

Jyrki Katainen toivoi, että mahdollisimman moni lukisi Himasen (ja Castellsin ja muiden kirjoittajien) raportin. "Mahdollisimman moni" on tavallaan sama kuin "halu että kaikki". "Lehti" vetikin tästä ajatuksen siitä että mitä tapahtuisi jos kaikki ottaisivat vapaapäivän tutustuakseen monen sanan mittaiseen järkäleeseen. "Suomen bruttokansantuotteesta katosi tänään 219 miljoonaa euroa, kun jokainen kansalainen luki 388-sivuisen Kestävän kasvun malli -raportin. Pekka Himasen ja Manuel Castellsin tuottaman selvityksen lukeminen seisautti julkisen sektorin, järjestötoiminnan, satamat, transitoliikenteen, kaivosteollisuuden, pizza- ja kebabravintolat sekä jokaisen Helsingin Punavuoressa sijaitsevan yrityksen. Seisaus alkoi kello 9.30 ja päättyi kello 21.30, jolloin viimeinenkin suomalainen oli saanut koko raportin luettua." Ajatus vapaapäivästä olisi tietysti mainio. Sitä voisi kutsua Pekkaspäiväksi. ;Toki olen ollut valveutunut. Esimerkiksi Himasen puheenvuorot ovat olleet tarkastelussa tavalla jossa korostuu "maan tapa" ja "ajan henki". Omassa tietokoneessani ei ole äänikorttia. Siksi Himasen esiintymisvideon seuraaminen oli huvittavaa. Huomio kiinnittyy lähinnä käsiin. Välistä kädet nousevat suorina, kuin sanomaan "I know Karaté". Sitten käyristyneet sormet esittelevät näkymättömän melonin. Pian näkymätön meloni saa kokea karaten voiman, kun toinen käsi, sormet suorina, ikään kuin pilkkoo sen palasiksi. Sinänsä konsistentti, mutta aivan järjetön, kokonaisuus. Tämäkin toki ylittäisi monien vaivannäön joka monilla on. Himasen argumentteja ja esityksiä ei osata eritellä yhtä kovasti kuin koetaan hyväksi moittia rahoitusta. (Sinänsä ihan asiallisesti.)

Osallistuin vaaralliseen bruttokansantuotetta uhkaavaan projektiin. En toki täysin vapaapäivänä. Ja rehellisesti sanoen en jaksanut lukea kirjaa kannesta kanteen. Luin sen kuitenkin jollain sellaisella tasolla jolla Paavo Väyrynen luki Dostojevskin koko tuotannun yhdessä viikonlopussa. Eli silmäilin luvut, etenemisen ja pääasiat. Ja koska olen poikkeuksellisesti kohtuullisen lempeällä tuulella, lopputulos heijastelee myös subjektiivista tunnetilaanikin. Toisaalta Himasta on moitittu niin paljon ja älykkäästi, että en varmasti edes osaisi olla yhtä järkevä  tällä rintamalla.

Himanen, ei yli-intellektuelli hörhö vaan miltei anti-intellektuelli pamfletisti

Mielestäni siinä oli ihan kiinnostavia asioita. Ne olivat toki jonkinlaista filosofiaa. Mutta kun filosofeilta tilaa tämänlaisia, lienee turhaa olettaa että luonnontiede, ekologia tai taloustiede olisivat oleellisesti näiden tieteenalojen näkökulmien ja käytänteiden mukaisia. ; Itse asiassa päällimmäinen tunne kirjasta on päinvastainen kuin mistä kirjaa usein syytetään. Anti-intellektuellismilla menee ilmeisesti äärimmäisen lujaa, koska teosta moititaan hämäryydestä ja todellisuudesta etääntymisestä. Nähdäkseni kirjan suurimpana heikkoutena on kuitenkin se, että se on pohjimmiltaan ja perimmiltään pamfletti.

Tämä on asenne joka näkyy esimerkiksi kirjan sloganinomaisuudessa. Teos toki koostuu lauseista jotka ovat lähes yhtä sekavia kuin ne joihin saattaa törmätä tässä blogissa. Mutta sekaan tunkeutuu varsin iskulauseenomaisia tiivistyksiä. Ne ovat kirjan ymmärrettävintä sisältöä ja tarttuvat pikalukiessa helposti mieleen. Niissä kumpuaa erikoinen, mutta jotenkin hyvin suomalainen, eetos.

Että ekologia on sitä että sisäistetään se, että maa on lainassa tulevilta sukupolvilta eikä mikään menneisyydeltä peritty nyt omistettu asia. Tai että pitäisi muuttaa koko hyvinvointinäkökulma siitä miten vähennetään pahoinvointia siihen miten lisätään hyvinvointia. ; Tämä "sloganistuminen" on ainakin minun pintatietoisuuteen tulevassa kokemusmaailmassa niin korostunutta, että on melko lailla varmaa että jo tämä näkökulma ja lähstymistapa vie pois enemmän tieteellistä arvoa kuin tekee siitä jotain norsunluutorneilua.

Dignity -indeksi : Muutosvastarintaa eikä utooppista haahuilua

Sloganistumista haittaa se, että tosiasiassa muutokset useimmiten tuntuvat heijastelevan asioita jotka Suomessa on jo tehty oikein ja jotka ovat ikään kuin "vahvasti ajan hengessä". Esimerkiksi ajatus hyvinvoinnin lisäämisestä on jotain jonka läsnäolo jo nyt suorastaan paistaa Himasen omasta peruskäsitteestä, dignity-indeksistä. Himanenhan ottaa tässä kantaa siihen että hyvinvointia voidaan arvioida muutamalla mittarilla, jotka yhteenlaitettuna muodostavat tämän dignity-indeksin. Himanen ottaa esille bruttokansantuotteen,  koulutuksen maksuttomuuden ja PISA -tulokset, maassa toimivien yritysten saamat rojaltit, startup -yritysten määrän, patenttien määrän kansalaista kohden. Ja mukana on myös tasa-arvo jota mitataan naisten ja miesten lukumäärinä taktisilla aloilla.

Kun asiaa katsoo näin, on selvää että perinteisessä yhteiskunnassamme esimerkiksi koulutus on kuluerä joka nähdään investointina tulevaisuuteen. Tässä nimenomaan kasvatetaan hyvinvointia eikä yritetä vain vähentää pahoinvointia. Itse asiassa jos joku näkee Himasen ongelmana sen, että hän rakentaa utopiaa jossa keskeisenä teemana on selittää miten yhteiskuntaa tulisi muuttaa kokoomuksen, kuten Kataisen, ideologian mukaiseksi, on hankala siltä osalta että Suomi saa Himasen indeksillä vertailussa varsin hyvän tuloksen aivan mihin tahansa muuhun maahan nähden. Himasen utooppinen ja tulevaisuusutopiaa rakentava edistysuskomaailma näyttäytyy minun silmiini suorastaan muutosvastarintaisena konservatiivisuutena. Himasen kirja ikään kuin kehottaa jatkamaan samaan malliin.

Tässä kohden sloganinomaiset letkautuslausumat kuten "Viimeiset 50 vuotta on keskitytty siihen, miten vähentää pahoinvointia. Seuraavat 50 vuotta on keskityttävä siihen, miten varsinaisesti edistetään hyvinvointia." vaikuttavat jonkinlaiselta parodiahorisonttiin vajonneelta komiikalta. Huomattavaa on, että Suomi pärjää dignity-indeksissä melkoisen hyvin, joten olisi aika erikoista pelata retoriikalla jossa asiat olisi tehty jotenkin lähtökohtaisesti väärin. ; Suoraan sanoen  Himasen teesi falsifioisi itsensä. Jos dignity-indeksi nousee juuri muulla tavoin kuin Himasen esityksessä, Himasen muu esitys olisi väärässä. Olisi luontevampaa Himaselta hylätä tämänlainen sneer -attityydi ja pitää kirjaa jopa jonkinlaisena selityksenä sille miksi meillä menee kaikesta huolimatta kohtuu hyvin. (Ei ehkä suhteessa monien utooppisiin ideaaleihin, mutta muihin olemassaoleviin maihin verrattuna kyllä.)

Dignity -indeksi vs. sen kritiikki ; Päämäärä vai siihen pääseminen

Dignity indeksi nostaa esiin jotain joka hämmästyttää jos on lukenut sitä, mistä häntä moititaan. (Paitsi rahoitusasia, joka ei ole argumenttianalyyttinen ongelma vaan eettinen ja yhteiskunnallinen.) Himasen argumentaatiota moititaan hämäränä, ilmaan heitettynä ja abstraktina. Tämä tunne syntyy toki helposti jos kirjan lukee vain alusta. Esimerkiksi maataloudessa "luomu" -sanaa käytetään monessa paikoin ad hoc. Se nähdään ratkaisuna, mutta ainakin itse näin maatalouden puolelta koulutukseni saaneena kaipaisin aivan oikeasti vastausta yhteen kysymykseen. "Miten niin?" Nimittäin olipa luomu ratkaisu tai ei, se pitäisi perustella.

Itse asiassa kokonaisuudesta saa oikeastaan mitään tolkkua vasta kun on lukenut kirjan loppuun, napannut dignity indeksin käyttöönsä ja tämän huomion kautta lukee koko kirjan uudestaan. (Mikä on, kuten "lehti", totesi, valtava menetys maan bruttokansantuotteelle, joka taas on yhtenä palasena Himasen dignity -indeksissä.) Dignity -indeksiä voidaan pitää kirjan pääteesinä. Se on kuitenkin hyvin hankalasti lopussa. Koko muu kirja pitäisi muistaa ja osata nivoa käsitteeseen joka tulee esille vasta melko lopussa. Tämä on kognitiivisesti erittäin raskas rakenne teoksessa jonka lauserakenteet ovat niin kognitiivisesti raskaita, että suomessa lienee hyvin harvoja ihmisiä joiden kärsivällisyys riittää kirjan lukemiseen - kirjan, jonka lukeminen on miltei kansallisvelvollisuus, ja jota oikein virallisen tahon suusta toivotaan mahdollisimman monelta.
1: Himanen on siis tehnyt melko klassisen virheen. (Minusta nimenomaan virheen.) Muistan kuinka koulutuksessamme kyläsuunnitelmia tehdessämme oli helppoa aloittaa kertomalla kylän historiasta, ja sitten vasta lopuksi kerrottiin tiivistelmänä mitkä asiat kylässä ovat ongelmallisia ja korjaamista vaativia. Tämä rakenne on miltei kaikissa kyläsyuunnitelmia. Tämä näkökulma on mielenkiintoinen kyläläisille ja humanisteille ja turisteille. Poliittisena työkaluna tai pamflettina tämänlainen ratkaisu ei toimi kovin hyvin. Kiireinen poliitikko tai kaduntallaaja ei jaksa tuhlata kallista aikaansa siihen että ottaa Pekkaspäivän sihen että lukee asiat kannesta kanteen. Hän tyytyy sen sijaan siihen, jos ensimmäiselle sivulle laittaa sen mikä on pielessä, ja heti sen perään toimenpide-ehdotukset mahdollisimman tiiviisti. Loppukirja on sitten ikään kuin argumentaatiota tälle teesille. Historia on tällöin enemmän historiallisen merkityksen mukaantuomista.

Tämän vuoksi on ymmärrettävää jos moni valittaa siitä että nämä dignity -indeksin mittarit ovat liian abstrakteja. Voidaan kuitenkin sanoa, että Himasen hyveet eivät nimenomaan jää abstraktiksi. Lähinnä se, että yksiselitteisesti tankattaisiin mitkä kaikki asiat vaikuttavat dignity -indeksiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä asioiden vaikutussuhteet ovat mutkikkaat ja kenties myös tilannekohtaiset. Näin dignity -indeksikin on minun silmissäni osa sitä projektin pampfletisoimista eikä abstraktia norsunluutornihärväilyä joksi se on yleensä nähnyt. Ihmiset voivat suunnitelmia tehdessään arvioita sitä miten syy-seuraussuhteet juuri heidän innovaatiossaan tai ideassaan vaikuttavat näihin indeksilukuihin. Himasen ei näinollen tarvitse keksiä kaikkia maailman innovaatioita voidakseen antaa nyrkkisäännöt ja ohjata ihmiset ylhäältä ohjaten ja kädestä pitäen hyveeseen.
1: Kenties jossain kohden ratkaisuna ongelmiin onkin se, että dignity indeksin mittarit ovat joissain kohden filosofisesti enemmän itseisarvoja "arvoja sinänsä" kuin välinearvoja joilla on arvoa sitä kautta että ne tuottavat muita asioita. Näiltä kuitenkin ikään kuin vaaditaan välineellistä perustelua jotta ne oikeutettaisiin. Tämä näkökulma tekee dignity -indeksistä pamfletinomaisen kasan teesejä.
     1.1: Toki jossain kohden maistuu pahasti siltä, että dignity -indeksin arvolista on mainittua lyhyempi. Että asiat oikeutetaan ikään kuin sitä kautta että ne näyttävät lisäävän bkt:ta. esimerkiksi tasa-arvo tarkoittaa helposti sitä että on useampia tekijöitä ja siten esimerkiksi bkt kasvaa. Tai että innovaatioiden määrä tuottaa kasvua joka heijastuu bkt:hen.
2: Kun kirjan pääideana on kuitenkin innovatiivisuus ja se, että ihmiset itseaktivoituvat innovatiivisiksi, on liika aukiselittäminen ymmärrettävää. Itse asiassa jos dignity -indeksi olisi konkretisoitu tasolla jota Himas -kriitikot haluavat, se johtaisi siihen että elettäisiin etatistisessa suunnitelmataloudessa, jossa sallitut innovaatiot annettaisiin ikään kuin ylhäältä käsin. Dignity -indeksi on mittari, ja yhteiskunnan tasolla olisi kannattavinta, että ihmisten pitäisi ikään kuin peilata asioita jotta pääsevät siihen.

Himasen mittarin ongelmana on tietysti se, mikä kaikilla muillakin mittareilla. Aina kun eettinen (mitä) liitetään jonkinlaiseen mekanismiin (miten) syntyy kuilu. Tosiasiat ja eettisyys ovat hankalia yhdistettäviä. Himasta voi siksi moittia kaikilla niillä menetelmillä joihin olemme tottuneet jo nyt BKT -analyysejen kommenteissa. Osa tuomitsee mittarit jopa aivan lähtökohtaisesti. Ja itse asiassa näissä kritiikeissä on paljonkin perää sekä filosofisesti että eettisesti että "yhteiskunnassa elämisen ja olemisen kätevyyden kannalta".

Mielestäni dignity -indeksi on kuitenkin jonkinlainen täydennys BKT:hen. Se on mittari ja sellaisena kenties surkea. Mutta se on kuitenkin vähemmän surkea kuin BKT. Jota on käytetty siksi että aika monesti parempaakaan ei ole ollut. Ikään kuin tosiasioiden pakosta. Sillä maailman muuttaminen ja asioiden korjaaminen vaativat aina jonkinlaisen maalin. BKT on ollut yksi tämänkaltainen. Dignity -indeksi voi olla toinen.

Himanen ja epäonnistuminen ; Eli miten hän elää kuten opettaa.

Tosin on otettava yksi asia jossa Himanen ajaa enemmän "Katais-kokoomusta" kuin nyky-yhteiskunnassa on totuttu. Tämä on innovatiivisuuden ja epäonnistumisen suhde. Himasen näkemys innovaatiosta on jotain joka korostaa, että robotit eivät innovoi. Jokaisessa täysin läpirationaalisessa skientistisessä mallissa on aina hypoteesinmuodostamisen suuruinen aukko. Keksiminen vaatii hulluutta.

Himanen ei toki ilmaise asiaa näin - hän ei ole kuten minä joka käyttää varsin banaalia ja yleisesti ja laajasti loukkaavaksi koettua retoriikkaa. Sen sijaan hän korostaa, että ihminen ei ole virheensä. Ja että jos ihminen toimii oikein, hän epäonniostuu. Siksi epäonnistuminen ei tarkoita että olisi epäonnistunut ihmisenä. Ihminen joka tekee virheen ei ole itse virhe. Siksi epäonnistumisille pitäisi antaa tilaa. ; Himasen suhde onnistumiseen onkin se, että jos et koskaan epäonnistu, et ole kunnolla onnistunutkaan.

Tässä mielessä yritys ansaita rahaa luomalla filosofinen projekti, jonka lopputuloksena syntyy jotain monisataasivuista merkkijonostoa, on ikään kuin yritys-riski-epäonnistumisketjun osanen. Siinä missä moni näkisi noloutena sen, että lapsinero joku aamu humalassa kalsarit jalassa potkaisee koiraa, Himasella tämä tavallaan kuuluu prosessiin. Ei siksi että koiran tallaaminen itsessään olisi eettistä. Vaan että vahinkoja sattuu.

Try not to become a man of success, but rather try to become a man of value.
(Albert Einstein)