Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dalí. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dalí. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Valoon vangittu uni

Surrealismi korostaa suuntauksena unenomaisuutta. Se on helpohkoa liittää maalauksiin, kuten Dalín pitkäjalkaisiin norsuihin. Kuitenkin on jopa surrealistisia valokuvia. Vaikka valokuva näyttää siten miten maailma on, on tämä mahdollista tehdä jotenkin.

Surrealismin tyyli ei ole yhtenäinen, ja sen välineistötkin ovat monenlaisia. Tässä kohden tuon esiin muutamia valokuvaajia joista itse pidän. He ovat keskenään hieman erilaisia ja molemmilla on oma mutta leimallinen tyyli.
1: Chema Madoz luo valokuvia, mustavalkoisia, joissa on arkisia elementtejä. Ne vain laitetaan yhteyteen, jossa ne eivät tavallisesti ole. Mutta jotka kuitenkin saadaan ikään kuin liimattua paikkaan jonkin piirteiden kautta. Esimerkiksi tälläinen liima voi olla muoto. Näin on esimerkiksi hänen kuvassaan, jossa tupakointiin tarkoitetussa piipussa on reikiä, jotka kuuluisivat puhallinsoittimeen. Kokonaisuutena asiat eivät ole täysin väärissä paikoissa, vaan osittain väärin.
2: Philippe Rametten valokuvissa on usein värit. Hänen voisi sanoa kuvillaan jotenkin rikkovan maan vetovoiman. Esimerkiksi hän voi asettaa huonekaluja seinille siten, että se näyttää olevan lattia ja seisoa sitten lattialla. Kuvaa kääntämällä näyttää että hän seisoo seinällä.

Valokuvilla yritetään jotenkin ylittää unenomaisen maailman pseudologiikka / ihmisen alitajunnankaltaisuus maailman karuun todellisuuteen.
1: Tässä mielessä valokuvaamiseen surrealistiseen tapaan liittyy usein jonkinlainen taikatemppumainen asia. Valokuvassa surrealismi onnistuu usein, jos se tekee todellisesta abstraktia tai sitten rikkoo todellisuuden lakeja.
2: Surrealistisia valokuvia voi tehdä monilla tavoilla. Usein apuna voidaan käyttää vaikkapa optisia illuusioita, joita hyväksikäyttämällä maailmaan saadaan vaikka mitä. Tällöin todellisuus rakennetaan ja tätä kautta siitä saadaan epätodellisia kuvia - ainakin jostain kulmasta. Joskus jopa todellisuus voi rakentaa olosuhteet oikein. Ulkomailta on jonkin verran valokuvia, joissa on vaikkapa suuri pato jolla kiipeilee vuohia. Vuohet ovat niin taitavia kiipeäjiä, että tilanne näyttää hyvin uskomattomalta. Tiedän myös kuvatun sähkölinjan, joka oli kohdannut tulipalon. Palo oli sammutettu niin että piuhat eivät olleet palaneet. Mutta osa pylväistä oli palanut poikki pitkältä matkalta. Lopputuloksena on se, että nämä tolpat kelluvat linjan jännitteen varassa ilmasa. Oikein kuvattuna tilanne näyttää absurdilta, kun näyttää että sähkölinja killuu ilmassa ja siitä roikkuu sähkötolppia jotka eivät yletä maahan.
3: Hyvin yleinen tapa on yhdistää kuvia yhteen. Tämä voi onnistua joko valottamalla sama filmi useaan kertaan, tai sitten yhdistämällä ne toisiinsa muutoin, vaikkapa kuvankäsittelyllä. Joitain osia voidaan myös venyttää tai kutistaa tai jopa poistaa.
4: Toisaalta valotusta voidaan muuttaa. Pitkillä tai lyhyillä valotusajoilla kuviin tulee omituisuuksia, joita taiteilija voi hyväksikäyttää. Yksi kikka on tehdä kuva valoherkälle paperille, jolle annetaan valoa ja vasta tästä tehdään lopullinen kuva. Toisaalta valokuvia tehdessä pimeään huoneeseen voidaan päästää valoa. Jos kuvankäsittely sallitaan, voidaan kuvan sävymäärityksiä muuttaa hyvinkin dramaattisesti ja tätä kautta kuva muotoutuu kummalliseksi.
5: Myös vaikkapa (hallitusti tai hallitsematta) sotketun lasin läpi kuvat outoutuvat helposti.
6: Perspektiivin avulla voi tehdä monenlaisia asioita. Esimerkiksi katuun voidaan maalata kuvioita, jotka tietystä kulmasta kuvaten näyttävät sopivan maailmaan. Näin saadaan vaikkapa kirjaimia jotka näyttävät leijuvan ilmassa. Tai sitten kerrostalo jatkuukin katutasosta "alaspäin" maalattuna. Oikeasta kulmasta kuvaten valokuvasta saa oikeanlaisen. Väärästä kulmasta ne eivät näytä juuri miltään.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Tämä ei ole blogiotsikko.

Minulle kenties tärkein yksittäinen suuntaus on surrealismi. Se on enemmän taidetta kuin varsinaista filosofiaa. Se on kuitenkin liitettävissä mukavasti muutamiin asioihin, jotka minut tunteville voivat olla yllätyksiä.

Surrealismi on ehkä helpompi selittää siihen liittyvien taidesuuntausten kautta. Niiden jotka ovat samanoloisia mutta eivät olennaisesti sama. Ekspressionismissa korostettiin esittävyyden sijasta sitä että kuva välittää tunnelmaa. Pittura metafisticassa taas vääristeltiin mittasuhteita ja perspektiivejä ja rakensi tästä metafyysisen, henkisen - ja joskus jopa hengellisen- tunnelman. Dadassa taas hylättiin vallitsevat normit ja yritettiin olla mahdollisimman irrationaalisia.

Surrealismissa sen sijaan korostettiin "tiedottoman mielen sääntöjä". Tällä pyrittiin kuvaamaan todellisuutta - ei siis luomaan pelkkiä kauniita muotoja - Näin sitä tuotettiin hyvin erilaisilla keinoilla. Esimerkiksi kuvaamalla unia, unen ja valveen välitilassa nähtyjä näkyjä, käyttämällä hallusinoivia huumausaineita. Myös transsi ja automaattikirjoitukset olivat käytössä suosittuja. Toiset - joista kuuluisin lienee Salvador Dalí - pyrki rakentamaan kuvia ilman apuvälineitä, eli korvaamaan yllä olevat "automaatiot" tavoitteellisuudella.
1: Surrealismi korosti että se ei ollut "ulkonäköä". Eli ei ollut mitään tiettyä tyyliä joka olisi sen tunnusmerkki. Surrealismi oli siksi enemmän ajattelutapa, kuin maalaustaiteen ulkonäkö. Toki metodin "jollain tavalla" piti heijastua teoksesta. Unenomaisuuden piti jotenkin sopia siihen, mutta ei sanottu että miten. Mutta yleisesti ottaen surrealismi oli liikkeenä "systeeminvastainen", jopa antiporvarillinen. Tietyn esteettisen linjan luominen olisi sen mittapuilla tuotteistamista, ja tätä taas pidettiin pahana, vältettävänä, asiana. Toki moni surrealisti, kuten "kaikkien tuntema" Dalí myi teoksiaan "varsin rahalla", eli antiporvarillisuus tulee ymmärtää melko laveasti.

Tämä alkaa välittömästi kuulostamaan
1: Fenomenologialta, jossa havaintoja tarkastellaan todellisuuden ilmenemistä havaintokokemuksessa. Fenomenologi voi siksi yrittää erittää kaikki käsitteet pois hämmentämästä, ja tätä kautta saada tietoa niiden takana olevasta olevasta.
2: Mystiikalta, jossa transsia, meditatiivista tilaa ja muuta vastaavaa käytetään havaitun takana olevan tosiolevan lähestymiseen ja sen tuntemiseen. Todellisuus salaperäinen ja se on tavattava vain intuitiolla.
3: Psykoanalyysiltä, jossa tiedostamaton on tärkeä. Tätäkin voidaan lähestyä unien tulkinnalla. Tai muulla keinolla joilla lähestytään omia tunteita ja pelkoja, eli ongelmia ei ratkaista ulkoisesti todellisuutta muuttamalla, vaan "säätämällä päätä", sitä miten suhtautuu maailmaan.

Eli : Surrealismin ylitodellisuus, mystinen maailma, tiedostamaton ja fenomenologien todellisuus ovat hyvin samantapaisia.

Ylläolevista saadaan yllättävä yhteys. Se on tuska. Se on tavallaan se, kun pahan ongelma hieroo itseään naamaan niin että kaikki sen poislakaisut tuntuvat keinotekoisilta ja teennäisiltä (joskin saivartelutasolla mahdollisilta.) Kun ihminen on tässä, syntyy jotain hyvin samantapaista.

Mystiikassa tilanne on helpoin. Siddhartha Gautama oli kultalusikka suussa syntynyt, ja näki sitten aikuisena ensimmäistä kertaa tuskan. Naivit odotukset romahtivat epätosina, trauman kautta hänen mieleensä syntyi kuilu. Tästä alkoi prosessi joka päättyi siihen että Gautama alkoi korostamaan mystistä todellisuutta, ja tietoa tästä. Tähän tavoiteltuun nirvanaan päästään irtautumalla maailmasta ja haluista. Gautama itse saavutti valaistuksen ja häntä alettiin kutsumaan Buddhaksi. Psykoanalyyttisessä ajattelussa taas ajateltaisiin että Buddha voisi vaikkapa traumatisoitua kokemuksesta ja tämä johti itsetutkiskeluun ja eheytymiseen.

Surrealismi syntyi varsin tuskaisessa maailmantilanteessa. Tämän vuoksi esimerkiksi Liisa Vähäkylä on liittänyt surrealismin kärsimyksiin. "Maailman ihmisistä valtaosa elää surun ja kärsimyksen keskellä. Sitä on torjuttava ryhtymällä leikkisäksi. Siten taideliikkeet surrealismi ja dadakin saivat syntynsä kahden maailmansodan välillä."

Maailmassa kovia kokenut voi todellakin haluta eroon maailmasta.

Minun on pakko olla surrealisti, koska en voi olla oikein mitään muitakaan. Minulla on tietty perusepäluottamus kaikkiin yllä mainittuihin "surrealismin kaltaisiin" suuntauksiin ja menettelyihin. Sillä toimin kuin mystikko, mutta ajatusmaailma jossa elän on tiukasti ja vastaanpanemattomasti systemoiva : Eli minulla on tavallaan "skeptikon mieli mystikon touhuissa". Ratkaisunani on tietysti erottaa toiminta ja taustaselitykset. Mystikolle viittaava todellisuus on keskeistä, tärkeää ja olennaista. Minulle se on olennaista höpöä.

Näin sovellan surrealismiani ensisijassa "huumorissa". Huumori on tietysti siitä olennainen, että nauru liittyy helposti siihen mitä olemme ja mitä pelkäämme. Tuska ja pelko kulkevat tässäkin vieraana. Surrealismiin huumori sopiikin hyvin : Esimerkiksi metahuumori tatuoinneista1 liittyy olennaisesti maalaustaiteeseen. Tämänlainen onkin surrealismissa yleistä. Surrealismi liikkuu siksi olennaisesti parodiahorisontin raja -alueilla. Lopputulos joko on hauskaa tai sitten ei, riippuen henkilöstä, ajanhetkestä ja mahdollisesti myös poliisien nappien sijoittelusta.

Tietenkin surrealismi sopisi hyvin myös kauhuun. - Itse asiassa surrealistiset elementit ovat kauhuelokuvien vakiotavaraa. Surrealismi voi tietysti olla kaunista. Tai sitten muuten vaan outoa. Minulle huumorikeskeisyys sopii siksi, että se tekee elämästä muutakin kuin sitä ainaista vakavaa ähmimistä, mitä se tietysti oikeasti arjessa ja elämässä eläen muutoin olisi. Surrealismi on siksi samaa mitä kaikki muutkin : Eskapismin henki yrittää korjata traumaattisen, karun ja demiurgin saastuttaman todellisuuden sellaisella jossa pystyy elämään. Surrealistina minun keinoni on se, että "täytyy olla hullu ettei sekoa."
1 Metahuumori tarkoittaa sitä että vitsi viittaa itseensä. Tai sitten se on huumorihuumoria, joka rikkoo ihmisten odotuksia siitä miten ihmisten odotuksia rikotaan humoristisesti ja rakentaa vitsin tämän päälle. Tämä on erittäin tärkeää tietää, koska kirjoittaja pyrkii tekemään vakavasti otettavaa huumoria. Jossa onnistuukin ja samalla tietysti ei onnistu.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Tuomaroinnin vaikeus.

Julistin kilpailun. Sain siitä, hieman yllättäen, kilpailun. Sillä sain kaksi vastausta. Tehtävänä oli miettiä "millä filosofiaa tehdään". Viittaus on tietysti blogiotsikkoon, joka taas on viittaus Nietzscheen ja tämän vasaraan. Välineen käyttö voi tietysti tarkoittaa konkreettista työkalua, jolloin puhutaan funktionaalisuudesta. Tai sitten se on metafora, vertaus. Kolmas tapa on tietysti se, jonka tein itse paljon aikaisemmin. Esitin että miekankäyttö ja filosofia minun tekemänä saadaan toimimaan hyvin samantapaisilla asennoitumisilla. Filosofian ja kaulojen katkonnan yhdistävä elementti oli asenne metodiin ja välineistöön, sekä yleinen suhtautuminen kohtaamiseen.

Sain kaksi vastausta, joista Esa Turkulainen on "noviisi". Hän on nuori, ei ole vielä lukiossakaan. Toinen taas oli "veteraani", battle hardened Kari Tikkanen. Pistän työt esille, annan niiden ensin puhua puolestaan.
"KUN FILOSOFIAA TEHDÄÄN KÄPYRAUHASELLA:"
(Esa Turkulainen, 2009)

Käpyrauhanen on tunnetusti aivojemme osa, joka sijaitsee "syvimmällä" aivokudoksemme keskellä. Se säätelee ainakin melatoniinin tuotantoa ja samalla koko kehon vuorokausirytmiä. Edellytyksenä tietenkin se, että Aurinko nousee huomennakin.

Mutta entä jos se ei nousekaan? Entä jos seuraavana "päivänä" taivaalle nouseekin suunnaton lainelautaileva marsu? Marsut eivät illuminoi mitään itsekseen (tietääkseni) ja melatoniinin tuotanto pysähtyykin. Kehomme kokevat Salvador Dalin sulavat kellot.

Mitäs virkaa silloin käpyrauhasella on? Mikä on käpyrauhasen asema sitten, kun se menettää hallinan vuorokausirytmistä ja sen tieteellisesti todennettu käyttötarkoitus katoaa?

Käpyrauhanen kehittyy sikiössä melko samalla rakenteellisella mallilla. Se on aivojen fyysisesti keskeisin osa. Siinä varmasti pari syytä, miksi käpyrauhaseen on liitetty ja liitetään vieläkin niin paljon metafyysisiä ja filosofisia ajatelmia. Jotkut teorisoivat käpyrauhasen olevan se kuuluisa "ihmisen kolmas silmä".

Lukija saattaa tässä vaiheessa kirjoittajan rinnalla huomata, mihin edeltävät tekstinsäikeet ajatusratoja johdattavat. Mutta kiistän tuon hiljalleen valkenevan päämärän, agendan rivien välissä, olevan tarkoitukseni. Ehei, tarkoitus ei ole se päämäärä vaan se matka ja sen aikana vaihdetut renkaat.

Katsos, pointti ei ole siinä, mitä käpyrauhanen joidenkin mielestä alkaa tehdä kun kolossaalinen surffaava marsu kohoaa taivaalle. Kyse on tämän koko konseptin fenotyyppisistä vaikutuksista. Kyse on siis siitä, miten se meille ilmenee ja miten se saa ajatukset viriämään. Käpyrauhasen lupaavanoloinen mysteeri tarjoaa uusia asetelmia aivoratojen keskeisessä rutiiniudessa. Mikä tahansa sattumanvarainen konsepti saattaa muuttaa ajatusta ja hetkeä, tästä käpyrauhanen ollen loistava vertauskuva.

Siksi, vaan ei ainoastaan siksi , on käpyrauhanen filosofiani väline, oli se sitten vertauskuvallinen tai vähemmän niin. Oli se sitten sinun, minun tai meidän.

Artefakteja en suostu filosofian harjoitusvälineiksi antamaan, sillä niille on jo jaettu tietynlainen asema, "käyttötarkoitus". Tämä havainnollistaa sen, miten jäämme kiinni statukseen. Voihan kynällä rei'ittää ja miekalla voidella leipää. Miksemme siis tekisi filosofiaa käpyrauhasillamme?
"TAIVAALLINEN HENGENPELASTAJANI:"
(Kari Tikkanen, 2009)

Näin nälkää sen takia. Myyjä joutui valehtelemaan sen takia. Miehelleen. Vaimo kun möi sen kirppiksellä alihintaan ja kuiskasi panevansa omiaan, että sai sen vihdoin myydyksi - edes minulle. Järveen pudonneen, hän hiljaa tunnusti kun olin huomauttanut vioista optiikassa ja hän aisti edessään totuudentorven. Hinta 65 mk minulle, miehelleen 100 mk. Vain 11 euroa nykyajassa mutta silloin söi minun käteisvarani loppuviikoksi ja vietin sen maha kurnien.

Hajotin sen osiinsa, jotta sain sen optiset pinnat puhdistettua. Kokoaminen ja optisten akselien kohdistaminen vei tuntikausia, mutta se kannatti. Siitä tuli kenties parhaat ja tarkimmat kiikarit mitä käteni koskaan ovat koskettaneet. Panora 10x50 mm. Paransin vielä tarkkuutta liittämällä kumirenkuin kylkeen kuivatun pajunoksan olkatueksi, joka stabiloi kuvakentän. Aiemmin olin jo aloittanut muuttuvien tähtien tarkkailun isän 12x50 mm kiikareilla. Mittailin säännöllisesti muuttuvia tähtiä, paria kefeidiä ja eritoten pimennysmuuttujia, toisiaan pimentäviä kaksoistähtiä. Nyt tuli lisää tarkkuutta ja intoa. Kiikareilla olen voinut, ei ainoastaan seurata mitä muut ovat tieteellisesti päätelleet, vaan myös itse osallistua tieteenteon prosessiin. Amatöörinä, pääasiassa "kirppiskiikareilla", olenmaistanut tieteenfilosofian kenttäkokemusta. Olen kokenut vaatimatonta tieteellisen mittaamisen, laskemisen, tulostamisen, keskustelun, löytämisen, toisinajattelun, verifikaation ja oivaltamisen iloa. Ja saanut kokea mitä on olla ensimmäinen maailmassa omalla hyvin kapealla sektorillani. Eikä siinä tietenkään kaikki.

Olen saanut kiikareistä arvaamatontakin apua tieteellisen realismini todentamisessa ja puolustamisessa kaiken maailman harhaoppeja vastaan, jopa postmodernismia ja ilmastondenialisteja vastaan kreationisteista nyt puhumattakaan.

Kiikarointi on opettanut minulle seuraavaa tieteenfilosofiasta, tieteenkenttätodellisuudesta ja tähtitieteestä:
1) Tiedettä voi tehdä amatöörikin ja ilman rahoitusta (nälkää näkien ;). Ei tarvitse olla rahaa, salaliittoa tai suurta miljonäärien tukemaahöpöinstituuttia tiedejournaalien peer review -muurin läpäisemiseen. Kotipihaja kirppiskiikarit+ahkeruus+into riittää.
2) Kiikari on vahvistanut, että tähtitieteen auktoriteetti on pääosin luotettava. Havaintoni (kiikareilla mittaamani valokäyrät) kentällä pääosinvastaavat sitä, mitä tähtitieteen auktoriteetit kirjoissansa ilmoittavat.
3) Tieteen auktoriteetti on tilapäinen auktoriteetti, ei erehtymätön. Kari Kailan "Tähtitaivaan oppaaseen" luotin kuin kallioon huomatakseni, että BetaLyraen jakso oli päin p:tä, ja lopultaan jakso vaihteli lähteestä toiseen. Itse asiassa tämä ristiriita oli tärkein syy miksi lakkasin luottamasta auktoriteetteihin ja painuin itse ulos kiikareilla mittaamaan sen oikeanjakson ja aloitin muidenkin tähtimuuttujien mittaukset. Eivätkä ne auktoriteetit lopultaan oikeastaan ihan väärässä olleetkaan, kyse oli erikoistapauksesta, johon palataan kohdassa 11.
4) Tieteen tieto, ihmiskunnan tieto, on rajallista ja epätäydellistä ja tieteentekijöitä rajallinen määrä, jonka voi päihittää keskittymällä. Vaikka tiedeyhteisöllä on satelliitit, Hubblet, jättikaukoputket niin aina löytyy amatööri joka kiikarilla keskittymällä yhteen tähteen tai löytämällä novan tai komeetan voi lyödä heidät mennen tullen ja huomata että kaikkea ei tiedetämitä hän tietää.. Löysin muuttujan V355 And jakson ja sain määriteltyä,että se on Algol-tyypin pimennysmuuttuja, kaksoistähti, ja mittasin kiertoajaksi 4.71841 vrk. Sainpa sanoa veljelleni: "Tiedätkös, että olet nyt vasta 3. ihminen maailmassa viidestä miljardista, joka saa ensimmäistenjoukossa tietää kaksoistähti V355 Andromedaen kiertoajan. Eikös olekin jännittävää?" Veljeni vastaus oli epäuskoinen: "Pyhh.." :D Läpäisin kuitenkin peer reviewin kun tuo hyväksyttiin sveitsiläiseen amatöörien pimennysmuuttuja-journaaliin.
5) Kiikareilla olen itsekin ollut vahvistamassa että useat pimennysmuuttujat ovat olleet vakioisia jopa vuosisadan ja koska valo on tullut kaukaakin, niin valonnopeuden derivaatta on pitänyt olla noin nolla tuhansia vuosia. Ja siis valonnopeus on ollut tuhansia vuosia vakio ja monien kaukaisten tähtien valonikä on paljon yli 6000 vuotta. Täten YEC-höpöfilosofia joka luotti valonnopeuden nopeaan muuttumiseen ja 6000v ikäiseen maailmankaikkeuteen on myös kiikareilla tullut käytännöllisesti katsoen kumottua omakohtaisin havainnoin.
6) Kiikarointi on vahvistanut tähtitaivaan tuntemusta niin, että tiedän päivänvalossakin osoittaa missä päin Vega kulkee. Ehkä minussa pyörii päänsisäinen autistisen omituinen laskentaplanetaario. Mutta en usko, että olen jälleensyntynyt siriuslainen tai ihmisruumiiseen siirtynyt alieni tai ihminen joka matkustelee ja saa astraalista tietoa ohi tieteenmetodien! Minähän olen tieteellinen realisti! Sen sijaan tällä "pääplanetaariollani" voisin pistää sellaisiksi tähtimatkailijoiksi itseään väittävät ufoilijatkoville: "Näytä nyt päivällä kädelläsi missä suunnassa on Sirus tai Vega jostavärähtelysi tulee tai jonne menee! Minä tiedän mutta tiedätkö sinä?! Voimme tarkistaa PC-planetaariosta." Ovat vain haasteeni edestä pakeneet tai vaienneet.
7) Aistihavaintokin on tulkinta. Kiikarointi opettaa, että me tulkitsemme suorissa silminnäkijähavainnoissammekin. Silmät tulkitsee, aivot tulkitsee,se
___7a) ottaa tähden ilmakehässä vilkkumisen mittausarjojen keskiarvojajokaisella havaintosessioilla, jonka me luulemme tulkitsevamme "1 suoravälitön havainto". Siis myös ilman kiikaria sama juttu.
___7b) tulkitsee optisen välineen heilumisen, optisten pintojen taittumisen jafiltteröinnin kautta tulevaa moneen kertaan käänneltyä kuvadataa. Joutuuluottamaan optisiin pintoihin. Sama juttuhan se on silmälasien käyttäjilläkin."Suora silminnäkijähavainto" on suhteellinen käsite.
8) Silti nämä filosofiset "perusolettamukset" ja "tulkinnat", niiden oikeellisuus, voidaan testata
___8a) säännöllisellä pimennysmuuttujalla itseensä verraten ja ennustavana. Jos tähti pimenee ennustettuun aikaan toisten havaitsemana taiCCD-laitteistolla mitaten, niin silmä ja kiikari ei valehdellut ja on edesjossain määrin luotettava.
___8b) lähikohteilla suoraan käy katsomassa miltä kiikarein suurennettu linkkinäyttää tai muilla välineillä verraten.
9) Puolimatkan ja opetuslastensa kreationistinen filosofinen höpinä, että havainnoilla on oltava filosofinen perusta eli tae, että on oltava joku hienoteoria ja filosofia miksi havaintomme ovat luotettavia että voisi havainnoidaja tehdä tiedettä, on puppua. Optista teoriaa, kiikarin rakenneteoriaa ei tarvita tuntea sen joka käyttääkiikareita havainnointiin uskoakseen ja luottaakseen kiikarien toimintaan. Itse havainnointi antaa metodin ja takeen.Eihän lapsenkaan tarvitse opetella silmän teoriaa uskoakseen ja luottaakseensilmiensä kertomaan. Galileo ei tuntenut kunnolla kaukoputken optista teoriaa eikä valonteoriaa tai kvantteja ja siinä putkessa oli värivirhekin (eriväriset säteet taittui erilailla), silti tälläoptisesti vajaalla värivirheisellä hän teki mullistavaa tiedettä ja Raamatunsanan kumonneen tiedevallankumouksen, johon homojen puolustaja piispa Riekkinenkin viittasi miksei Raamattua kannata kirjaimellisesti enää seurata ;) On ihan sama keksikö joku Lippershey kaukoputken tietoisesti rakentaen vai sattumaltako syntyi kun linssit oli kerran sopivasti peräkkäin linjassa. Mikroskoopin käyttäjälle on sama onko se älyllä suunniteltu vai sattumalta kastepisarana syntynyttä "Leeuwanhoek"-mallia. Kunhan se toimii.
10) Kiikarilla ja silmillä havainnointi ei ole virheetöntä, vaan vajavaista. Tarkkuus on rajoitettua. Odotukset vaikuttavat. Ihmisaisti on erehtyväinen. Muuttuvilla tähdillä konkarit havaitsevat 0.1 magnitudin tarkkuudella. Mutta ainakin aloittelijoilla on myös havaittu joukkosuggestiota: jos ryhmä aloittelijoita kiikaroi ja mittailee RZ CAS:ia ja pomo lopettaa pari tuntia kestävän pimennyshavainnon "noin pimennys on päättynyt -lähdenpä oluelle", niin muut ryhmässä synkronoivat tietoisesti tai tiedostamatta (vrt. ViisasHans-hevonen) havaintonsa. Eivät olekaan riippumattomia havaintoja. Tämän vuoksi ryhmähavainnointituloksia ei hyväksytä julkaisuihin. Tätä voidaan onneksi välttää:
___10a) Havaitaan todella riippumattomasti. Eri paikkakunnilla jne.
___10b) Ennusteet tähtienpimennyksiin annetaan tarkoituksella epätarkasti.
___10c) Ei katsota kirjoista tai aiemmista muistiinpanoista mitä tänä iltanapitäisi havaita.
___10d) Yksilöillä on eroja tarkkuudessa ja eri värien näkemisessä. URSAn VeikkoMäkelä näkee punaisen muuttuvan Betelgeuze-tähden jopa 0.5 magnitudia (+100%!) kirkkaampana kuin minä kun vertailutähtinä on valkoisia tähtiä. Myöskin jos kiikari vaihtuu isompaan tai kaukoputkeen, punaiset kirkastuvat. Tämä virhe voidaan ottaa haltuun mittaamalla päällekkäin eri vehkein ja useiden havaitsijoiden toimesta. Näiden havainnointivirheiden matemaattista haltuunottoa käsitellään kohdassa 12. Tieteellinen realisti siis ottaa huomioon ihmisaistien vajavuuden ja erehtyväisyyden. Pseudotieteilijät ja huuhaahörhöt luottavat taas kyselemättäliiankin sokeasti ihmisyksilön tai silminnäkijäjoukon "riippumattomaan" havainnointikykyyn.
11) Olen voinut havaita kiikarein, että taivaan tähdet muuttuvat toisinkuineräät humbuukimaakarit ovat väittäneet. (Kreationisti-instituutin ICR:n Morris: tähdet vakioita eivät muutu). Eikä ainoastaan tähtimuuttujia vaankiikarilla havainnoinut kaksoistähden - hui kauheaa - kehittymistä tai kutenjenkkikielellä sanotaan: evoluutiota. Kohdassa 3 mainitut ristiriidat selittyy yllättävällä seikalla. Beta Lyraeon erikoisen suorastaan hirvittävän nopeasti kehittyvä kaksoistähtijärjestelmäjossa kaasujen virtaus muuttaa niiden massaa, säteitä ja kiertoaikoja hyvinnopeasti kosmiseen aikaan suhteutettuna. Kailan kirjassa olikin vanha1800-luvun kiertoaika, hyvin pitkän ajan keskiarvo. Nykyään se on useita promilleja pitempi ja pitenee jatkuvasti.
12) Kiikarilla tekemäni mittaussarjat osoittavat että keskiarvon keskivirheparanee tarkemmaksi kuin yksittäisen mittauksen virhe. Keskivirhe ~ s/sqrt(n). Epäsäännöllisillä muuttujilla tätä vastaa se, että riippumattomia havaitsijoita on useita eri puolilla maailmaa jotka raportoivat AAVSOon jne. Postmodernisti prof. Alanen ei tajunnut tätä periaatetta kun ihmetteli miten atomeista tehty laite voi mitata atomin halkaisijaa pienempää. Ei tajua myöskään moni ilmastodenialisti, joka ihmetellyt HS:n mielipidesivuillakinmiten lämpötilojen keskiarvo voi olla tarkempi kuin yksittäisen lämpömittarintarkkuus. Moni voi ihmetellä miksi olen koko ajan ylistänyt kiikareita enkä kaukoputkea. Minulla on kyllä kaukoputki, peiliteleskooppi.Mutta ei sillä tule tuhansien mittausten sarjaa kun se on raahattavaa 18 kg mallia. Kiikaria taas olen vienyt ulos 5-15 minuutin välein piipahdellen 14 tuntia yhtäjaksoisesti läpi jouluyön kivikovien pakkasten palelematta ja optisten pintojen huurtumatta. Ja kaksi silmää mittaa tarkemmin kuin yksi,hajonta on teoriassa sqrt(1/2) kertaa eli 71% siitä mitä yksisilmäiselläkaukoputkella.
13) Yksittäisen jakson tarkkuus paranee, jos mittausarja on pitkä koostuenuseista jaksoista. Tarkkuus ~ s/n. Kaksoistähti RZ CAS (Cassiopeiaen)yksittäisen kolmituntisen pimennyshetken määritystarkkuuteni on n. +-2..+-3minuuttia. Silti pystyin kiikareilla mittaamaan sen jakson eli kiertoajan1.195252 vrk kasvamisen 0.9 sekunnilla v. 2000-2003 jopa 0.18 sekunnintarkkuudella koska minulla oli mittauksia ensin 1000:lta ja sitten 750:ltäjaksolta. New-age-ufo-kabbala-ihmiset, jotka ihailevat muinaisten maya- tai juutalaiskansain kykyä mitata kuun tai maan kiertoaikoja sekuntientarkkuudella pitäen sitä taivaista tulleena alienellisena/jumalallisenainformaationa, eivät hoksaa sitä, että jos näitä syklejä tarkkailee ja kirjaa ylös satoja tai tuhansia vuosia niin tunninkin epätarkkuus voi supistua joihinkin sekunteihin eikä näin ollen sekuntikelloja ole edes tarvinnutkeksiä ja "taivasinformaation" voi mitata ihan itse omin silmin.
14) Toisinajattelijan kohtalo ja tieteellinen konfirmaatio. EdellämainitunRZ CAS:n jakson äkillisen pitenemisen syksyllä 2000 aloin havaita jo varsinpian. Raportoin siitä muuttujahavaitsijoiden postituslistalle jaammattilaiselle ja vastaukseksi sain suurin piirtein: "Höpö höpö, ei sitä voivisuaalisesti (kiikarein) mitata niin tarkasti..". Kului jokunen vuosi, kun yllättäen ukrainalainen tähtitietelijä Dr. Mkrtichian lähestyi emailitse. Hän oli löytänyt internetistä kirjoitukseni ja graafini. Hän olikin samanaikaisesti v. 2000 havainnoinut spektroskooppisesti RZ CAS:n pinnassa omituisia muutoksia, yläharmoniset tähtivärähtelyt vaimenivat yhtäkkiä. Päätelmä: Toiselta tähdeltä kaasua oli alkanut virrata tähdenpinnalle kuin öljyä laineille vaimentaen korkeammat värähtelyt ja kaasuvirtausoli muuttanut myös kiertoaikaa. Dr. Mkrtichian esitteli meidän molempienhavainnot Etelä-Korealaisessa seminaarissa. Summa summarum. Yksilön tekemä tieteellinen epätavallinen havaintokaksoistähden evoluutiosta ei ole kovinkaan uskottava ja pätevä ellei joku ole sitä riippumattomasti vahvistanut. Silloin ne vahvistavat toisiansa eikä se ole kehäpäätelmä.
15) Geosentrisyyden humbuugin kumoaminen. Yllättäen huomasin, että RZ CAS havaintojeni tarkkuuden ja suuren määrän takia pystyin havaitsemaan tämänkaksoistähden pimennyksissä vuodenaikaista variaatiota, välillä edistäävälillä jätättää muutaman minuutin. Paras selitys on, että maa kiertää aurinkoa, joten valo välillä tulee nopeammin välillä myöhästyen maahan. Oli myös tuuria että RZ CAS pysyi melko vakaana tuon ajan v. 1997-2000.
___15a) Pystyin myös sormituntumalla mittaamaan tuosta 200 vuotta vanhasta valosta, sen edistämisestä ja jättämisestä karkeasti arvioimaan etteiainakaan hirveästi (kymmeniä prosentteja) ole valonnopeus eri ikäisillävaloilla erilaista.
___15b) Kreationisti-geosentristeillä, jotka ottaa Raamatun lauseita "Aurinkokiertää rataansa.. maa pysyy paikallaan.." kirjaimelliseti, on taas selittämistä .. hehe ;)
___15c) Voin ohittaa auktoriteetit. Miksi minun tarvitsisi uskoa sokeastitähtitieteen auktoriteetteja, Pyhiä miehiä tai Pyhiä ikivanhoja kirjojansa,kun VOIN HAVAINNOIDA IHAN ITSE SUORAAN OMIN SILMIN EMPIIRISESTI ?!
16) Aikamatkaaja. Professoreitakin on mennyt tieteenfilosofiaseen solmuunväittäen, ettei historiaa voi tavoittaa empiirisesti, että menneisyyttä emme voi muka havainnoida. He eivät hoksanneet, että tähtitaivaalle katsoessa silmä näkee menneisyyteen. Kiikarillani tavoitan säännöllisesti muuttuvan tähden AOCassiopeaen, jonka 6000 vuoden takaiset muutokset näen "reaaliajassa livenä", ja Rho Cassiopeiaen tänään havainnoitavat muutokset tapahtuivat 10 000 vuotta sitten. Voi siis havainnoida omin silmin menneisyyttä. Jos Andromedan galaksissa M31 posahtaa supernova niin näen "livenä" kiikareilla sen mitä tapahtui 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Vuonna 1993 kaukoputkellani itse asiassa kyllä näin "livenä" galaksissa M81 noin 12 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen supernovaräjähdyksen mutta kun tässä olitarkoitus kiikaroidakin niin odotan läheisempää suurta paukkua..
17) Kiikariin liittyvän tähtiharrastuksen kautta olen saanut lukea alan kirjallisuutta, perehtyä tieteenhistoriaan, nähdä teorioiden syntyä, kehitystä ja kumoutumista ja hyvien teorioiden vahvistumista. Havainnoinut uskontojen ja höpöfilosofioiden munauksia ja tiedollista romahdusta, astrologian humbuugin naurettavuutta. Toisaalta se on kasvattanut luottamusta rationaaliseen tiedonhankintametodiin ja sen harjoittajiin. Se saattoi pelastaa henkeni. Kenties se ero, että minä luotin KYS:nsydänlääkärien edustamaan koululääketieteeseen ja selvisin hengissä mutta 2. serkkuni ei ja menehtyi, on myös kiikarien ja tähtitieteen harrastukseni ansiota.

Vain kolmisen viikkoa sitten sain vahingossa tietää, että tähtitieteenammattilaisten huippulehdessä Astrophysical Journalissa on viitattu minuun jawebbisivuuni. Kyseessä on juuri em. V355 Andromedae havaintoni ja valokäyräni.Mittaukset teki amatööri pääosin 11 euron kirppiskiikareilla kotipihalta. Vetää hiljaiseksi. Siispä nyt viimeinkin vaikenen, vain keltaista nestettäpäässäni hölskyttäen.
Kumpikin vastauksista kiersi vertausten käytön. Kun tälläinen implisiittinen ja kulttuurillisesti melko vahva ohjaus ohitetaan, voi olla vain tyytyväinen. Tehtävänantoa pyrittiin kuitenkin noudattamaan.

Turkulaisen lähestymistavassa keskiössä oli käpyrauhanen, joka liitetään valveeseen. Jos olisin itse lähtenyt tälle tielle, olisin ehkä valinnut joko koko aivot, tai korostanut aivojen kuorikerroksen (ja etiikan kohdalla otsalohkojen) merkitystä. Kuitenkin valinta on siitä osuva, että ilman käpyrauhasta ei tehdä filosofiaa. (Sama tosin koskee myös maksaa.) Ja käpyrauhaselle on annettu erityisiä rooleja niin sielun, chakrojen ja vastaavien piilotuspaikkana. Ja siihen liittyy hallusinoivia huumeita, mikä on vähintään filosofisesti siistiä..

Turkulaisen juttu oli myös lyhyt ja tiivis. Vaikka itse kirjoitan pitkästi, arvostan lyhyttä. Sillä kuka tahansa osaa näytellä fiksua olemalla riittävän jaaritteleva ja monimutkainen. (Yksinkertaisen tekeminen vaikeaksi ei ole yhtä vaikeaa kuin vaikean tekeminen yksinkertaiseksi, tämä kun vaatii enemmän näkemystä.) Pieniä miinuksia juttu saa runsaasta sivistyssanojen käytöstä. Toki omakin käyttämäni kieli on tässä osin kauheaa, mutta en pidä sitä tavoitteena. Juttua lukiessa ei ole ihme, että Sokal käytti tämänlaista strategiaa hyväkseen, onnistuneesti. Hän sai huijattua bullshittiä postmodernin filosofisen vertaisarvioinnin läpi. Hienot sanat hämäsivät mannermaisen arvioijan täysin, vakavat puutteet sisällössä jäivät huomaamatta. Jargonin takana oleva konkretia kuitenkin on jotain sen tasoista josta pidän. Filosofiaa tehdään valvetilalla. (Tosin erottaisin tämän analyysistä ja tajunnasta, varoittaisin yllä häilyvästä kuilusta kartan kera.) Toinen miinus tuli autovertauksen käytöstä. Kuvauksessa oli mukana "matkavertausta" ja "renkaiden vaihtamista". Tämä olisi sopinut, jos olisi käyttänut autoa vertauksena. Tämä rikkoi tekstin eheyttä, etenkin kun sisällön puolesta metafora (sinänsä rohkeasti) ajettiin nurkkaan. Jos asiasta selviää ilman, selviää ilman. Metodologia ja filosofian suhde tietämiseen, hengellisyyteen tai elämään jäi myös täysin ulkopuolelle. Tästäkin saadaan heiman miinuksia. Näkökulma on toki herkullinen, mutta silti hieman suppean makuinen.

Tikkasen teksti oli ennen kaikkea (1) pitkä ja (2) ymmärrettävä. Filosofian rooli elämässä ja mikä filosofia nähdään arvossa tuli selvästi esiin. Joskin se oli makuuni hieman "liian tietty", mielestäni filosofia "kokonaisuutena" ei tiivisty täysin tieteelliseen realismiin. Tikkaselle systeemi on tehty, eletty, koettu ja hallussa. Tikkasen tieteellinen realismi maistuu myös vahvasti pragmatismilta. (Ja niin sen kai kuuluukin.) Sävy oli oman elämän kautta saatu, ja sen vaikutukset sidottiin elämänfilosofiaankin, nälän ja sydänleikkausten kautta. Sävyn aggressiivisuus joissain paikoissa oli odotettavaa, kun tieteelliseen realismiin kuuluu kriittisyys, syntyy väkisinkin "vihollisia". Huonoa suoritusta, johon verrataan. Tästä voi syntyä sitä makua että ollaan olemassa ensisijassa vihollisen kautta. (Itse en arvosta niinkään torturer -hahmoja jotka käyvät kuulustelemassa ja kiduttamassa ihmisiä, kuin SM -seksin (mies/nais) dominahahmoja joiden "lemmenleikkeihin kuuluu isosti piiskaa".)

Isoin ongelma minulla oli tässä kohden tietysti se, että kirjoittajat ovat hyvin erilaisella taustalla liikkeessä. Luultavasti Turkulainen on joutunut panostamaan juuri tähän tekstiin paljon. Tikkanen taas on kokemuksiensa kautta "tehnyt kymmeniä vuosia esityötä". Golfissakin tavataan antaa tasoitusta, hyvä pelaaja ja huono pelaaja saa tasaisen kisan. Tuoreessa ylioppilaslehdessä oli kolumni, jossa "lasten suusta" -tekstejä pidettiin hieman ikävinä. Niissähän lasten virheille nauretaan. Ja jos lapsi osaakin, tästä tehdään hassu välikevennys. Lapsi selittämässä vaikeaa teoriaa jota aikuisetkaan eivät osaa, on juuri sitä mitä MTV3:n loppukevennys kaipaa. Lapsen rooli on tässä konseptissa sirkusta. Jos kehitysvammaisille tehtäisiin samanlaista "kehareitten suusta", niin olisi polliisit kolokuttelemassa oven takana. Se, että pitää hakea lapsia että saa kokea omaa osaamista, on tietyllä tavalla aika halpamaista toimintaa. Asenne on se, että "kun ei pärjätä tappelussa miesten kanssa, piestään esiteinejä."

Olen tässä kuitenkin hieman erimielinen. Itseäni "lasten suusta" -palstoilla huomiota herättää se, että lapsilta tulee asioihin uusia perspektiivejä. He kun eivät ole oppineet vakiintuneita. En siis hae sitä että lapsi olisi tyhmä tai missä lapsi on sirkusapina. Lapset ovat omintakeisia, surrealistisia ja typerän viisaita. Aivan kuten aikuisetkin. Mutta enemmän ja paremmin. Ja itse asiassa handicapin antaminen lapselle on jollain tavalla vihje yleisestä halveksunnasta. Minäkin laitan sitä peleihin, kun haluan brassailla että "Vähäx oon sua parempi Tekkenissä!".

Tämän vuoksi määrään voiton ainakin tällä kertaa Tikkasen Karille. Ja tietenkin tärkeintä ei ole voitto, vaan ne hyvät palkinnot.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Pahoille kasva(a).

"There are some details of the body which are there for simply aesthetic reasons, and for no practical purpose - for instance, the nipples on a man's chest, and the beard on his face, the latter being clearly for a masculine ornament, not for protection. This is shown by the fact that women's faces are hairless, and since women are the weaker sex, it would surely be more appropriate for them to be given such a protection."
(Augustinus)


Ihmiset luokittelevat toisiaan nopeasti. Ensivaikutelmaan vaikuttaa osaltaan tietysti asento, elekieli ja ilmeet. Mutta myös vaatteet, kampaus ja muut vastaavat seikat. Näitä kautta voidaan arvata jopa aatteita. Ironista kyllä nörtit näyttävät että vaikka vaatteita ei miettisi, syntyy tunnistettava look: Nörtit pukeutuvat halvasti ja helposti saataviin vaatteisiin miettimättä ulkonäköään. Ja siksi ilmaiseksi saadut mainos T -paidat ja farkut paljastavat heidät.

Tällä kertaa ajattelin kuitenkin puhua viiksistä ja parroista.

Hitlerillähän oli selvät ja raamikkaat viikset, jotka kaikki tuntevat niiden muodosta. Myös Josif Stalinilla oli viikset, samanlaiset kuin toisella punavärein pukeutuvalla, välillä vasaraakin heiluttavalla työväenluokkaisella putkimiehellä, Super Mariolla. Nämä viikset ovat tunnusmerkki. Niissä on myös viesti. Nykyisin tuskin kukaan harkitsee Hitler -viiksiä. Eräässä mielessä juutalaisten kansanmurha on siis vaikuttanut viiksimuotiinkin. Tietenkin on myös positiivisia viiksiä. Salvador Dalí:n viikset ovat legendaariset. Kaarevat ja hienot. Tarkemmin naamakarvoitusta katsoen on grungepartaa, joka liittää kantajansa tiettyyn alatyyppiin. Motoristparta taas kertoo joko ajoharrastuksista tai siitä että seuraa ns. professorimuotia. Onhan Esko Valtaojallakin isohko parta. Tosin hänellä ei ole yhtä hienoa partaa kuin Charles Darwinilla tai joulupukilla.

"A woman with a beard looks like a man. A man without a beard looks like a woman."

Aihe voi tuntua turhalta. Kunnes muistaa että tällä hetkellä "ajan henkenä" on pyrkiä siihen että miehet ja naiset ovat kaiksessa samanarvoisia. Ja tätä lähestytään melko usein siten että komplementaarisuutta rajataan : Eli esimerkiksi naisten työt ja miesten työt pyritään saamaan tasa -arvoisemmin, ihmisten töiksi. Samoin lapsille opetetaan samoja aineita sukupuolesta riippumatta. Ja samoilla menetelmillä.

En sano että tämä tasa -arvottaminen olisi huono asia. Siitä kuitenkin seuraa se, että nainen on mies jolla on tissit. Tai mies on nainen jolla on munat. Äärimmilleen tasa -arvoistetussa paikassa mieheys ja naiseus tiivistyisi primaarisiin ja sekundaarisiin sukupuoliominaisuuksiin.

Siksi viikset käsittelevät aika vahvasti sukupuolta.

Japanissa tämä tiedettiinkin. Esimerkiksi "Hagakure" neuvoo samuraita kasvattamaan viikset : Syynä ei ole oman maskuliinisuuden korostaminen, vaan toisten huomioon ottaminen. Japanissahan oli tapana että vihollisen irtileikattu pää otettiin mukaan. Siksi samainen kirja neuvoo pesemään kasvot joka päivä puhtaalla vedellä, jotta hipiä pysyisi miellyttävänä irtileikkaamisen jälkeen. Myös kypärään piti panostaa, koska se meni leiriin mukaan. Kypäriä jopa hajustettiin jotta se olisi voittajalle mieluisa. Viikset taas käskettiin kasvattamaan sen takia että kaatuneen sukupuolesta ei jäisi arvailuja. Naisten päillä ei ylvästelty, vaan ne heitettiin vain pois. Sen sijaan viiksekkään miehen pään tunnisti miehen pääksi aina. Näin voittaja sai sen kunnian mikä hänelle kuului. (Japanilainen viisaus tässä kohden tiivistyy oivallukseen siitä että irtileikatulla päällä ei ole sukupuolielimiä, mutta viikset sen sijaan ovat.)

Tämä näkyy itse asiassa jopa suomalaisissa sanonnoissa. "Ei parta pahalle kasva, turpajouhet joutavalle" viittaa siihen että ikä ja miehuuden tuoma auktoriteetti painavat. Parta oli kokeneen ja luotettavan merkki. Tässä on tiettyä patriarkaalisuutta. Tätä kautta parrasta voidaan tehdä tärkeä.

"If beards were all, then goats would preach."

On kuitenkin hyvä muistaa Nietzsche. Hän varoitteli tekemästä liian hätäisiä johtopäätöksiä. Viikset voivat antaa vaikutelman sotilaallisesta tyypistä ja sitten ihmistä kohdellaan tätä kautta, vaikka hän olisi kuinka lempeä. Ihminen tulee ymmärrettyä väärin. Hänestä tulee viiksiensä lisuke. Vaikka normaalisti viikset ovatkin ihmisen lisuke. Tämä on stereotypioinnin riski. Se toimii usein, mutta väärät tunnistukset ovat vakavia, koska ne koskevat itse ihmistä. Ulkonäöstä vedetyt päätelmät kun eivät koske ulkonäköä, vaan sisintä.
1: Tälläisestä kohtelusta voi itse asiassa seurata myös se, että tämä lempeä alkaa käyttäytyä annetun roolin mukaan. Onhan se normi joka hänelle asetetaan. Ihmisen on helppoa myös leikkiä mukana.
Kirjoittajalla on alakulttuuriparta. Hän rikkoo toistuvasti Raamattua vastaan : 3 Mooseksen kirja 19:27 kun sanoo "Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa."

perjantai 15. elokuuta 2008

Silmäluomesi tuntuvat raskailta.

Uni ja lepo ovat tärkeitä perustarpeita. Laura Hännisen eläinlääkäri 1/2007 -lehden artikkelin "pikkuvasikan uni ja lepo" mukaan kaikki eläimet torakasta norsuun nukkuvat: Unen määrä ja nukkumisajan pituus taas riippuvat lajista: Tyypillisesti saaliseläimet nukkuvat lyhyitä rupeamia kun taas saalistajat nukkuvat pitempiä jaksoja. Kasvavat yksilöt nukkuvat enemmän kuin täysikasvuiset.

Ihmisten unille on annettu lisämerkityksiä : Unia on kautta historian pidetty osana mystiikkaa. Niitä on arvostettu viestien välittäjänä. Tästä esimerkkeinä on Carlos Castanedan shamanismia käsittelevät kirjat arvostavat unia, etenkin "unennäön taito" ja "Don Juanin opetukset: Yaqui-tietäjän tie" -kirjoissa nukkumiseen keskitytään paljon. Samantapaisia asioita on myös muissa shamanistisissa opeissa ympäri maailman. Ja kun otetaan huomioon se, että lisäksi näissä käytetään huumeita, joiden toiminta johtaa siihen että aivojen toiminnat sekoittuvat niin että unitilat eivät rajoitu nukkumiseen, vaan syntyy unenomaisia hallusinaatioita. Myös Raamatussa unien viestejä käytetään hyväksi: Etenkin tarina Joosefista(siitä Jaakobin pojasta) on selvästi unennäkijän tarina: Hänhän näki lapsena unia jotka symbolisoivat sitä kuinka hänen veljensä kumartavat hänelle. Ja faaraon lihaviin ja laihoihin lehmiin liittyvien unien tuoma tieto tulevien vuosien sadonkehityksestä mahdollisti tämän. Matkan varrella tietenkin selitettiin myös faaraon juomanlaskijan ja leipurin kohtalo unesta. Uudessa Testamentissa edellisen kaima, Joosef (Marian puoliso, Jeesuksen ottoisä) miettii Matteuksen evankeliumissa sitä, miten hänen tulisi suhtautua Marian raskauteen. Herran enkeli ilmoittaa että lapsi on Pyhästä Hengestä syntynyt. (Ilmeisesti lapsi on jotenkin vähemmän äpärä, jos hänen isänsä on Jumala tai muu ylhäinen henkiolento.) 1700 -luvulla Emanuel Swedenborg uskoi että unissa on jumalallisia salaisuuksia. Sigmund Freudin psykoanalyysiin taas liittyi unien tulkinta, ja siihen liittyen etenkin Carl Jungin työssä unien tulkinta korostuu: Heidän mukaansa unet ovat osa aivojen irrationaalista prosessointia, ja toimi siksi porttina tiedostamattomaan, ei ihmisen hallitsemiin asioihin mielessä. Unet olivat portti tiedostamattomaan ja etenkin torjuttuihin asioihin. Siksipä psykoanalyysissä ilmapallot ovat naisten rintoja ja tikapuut peniksiä. (Minun kantani psykoanalyysiin on se, että vaikka Freud ei kenties selvittänyt mitä ihmisten mielessä kulkee, meillä muilla lienee kuitenkin sangen hyvä arvio siitä mitä hänen mielessään liikkui.) Koska muistamme vain pienen osan unistamme - jonka vuoksi osa luulee virheellisesti että he eivät lainkaan näe unia - unien muistamiseen on erilaisia tekniikoita. Esimerkiksi surrealisti Salvador Dalí kannatteli kädessään esineitä jotka putosivat ja pitivät äänen joka herätti hänet. Näin hän sai napattua muistiinsa uniaan joita sitten käytti taiteessaan.

Ja nykyäänkin unien tulkintoihin myydään erilaisia kirjasia, jotka lähestyvät unia mystiikan, ennustamisen, uskonnon ja psykoanalyysin näkökulmista. Löytyypä aiheesta nettisivujakin, esimerkiksi "unien tulkinta".

Shamanismin ja unien selittämisen voisi tietenkin leimata pelkäksi typeryydeksi. Mutta tosiasiassa ne viittaavat kuitenkin ihmisen aktuaalisiin ja tärkeisiin kognitiivisiin ominaisuuksiin.

Unista onkin tehty myös muunlaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi aktivaatio-synteesimallissa asiaa lähestytään biologisesta lähtökohdasta. Esimerkiksi Alan Hobson harjoittaa tutkimusta, jossa keskitytään siihen minkälaisia molekyylitason ja solutason muutoksia aivoissa tapahtuu unen aikana. Unethan ovat ulkoisesti eräänlaista tajunnantilan muutosta, johon liittyy eräänlainen hulluus, eli olemattomien asioiden näkeminen ja kokeminen. Aktivaatio-synteesimallin mukaan todennäköisesti tämä liittyy muistivarantojen uudelleenjärjestelyyn ja käsittelyyn: Unen aikana useimmat aistisyötöt katkeavat ja aivojen tietoiset osat aktivoituvat sisältäpäin aivorungosta tulevien virikkeiden vaikutuksesta. Tämän vaikutuksesta aivot vain tekevät sitä, mitä ne muutenkin tekevät: Ne tulkitsevat saamansa ärsykkeet. Nyt erona vain on se, että data ei olekaan tullut aistielimien välittämänä ulkomaailmasta, vaan on sen sijaan aivoista peräisin : Syntyy fantasia, jossa yhteys todellisuuteen on ainakin osittain katkennut. (Esimerkiksi kuuloaistimuksia käsitellään unessa ja ne vaikuttavat unien sisältöön.) Tämä tarkoittaa sitä että unet ovat prosessoinnin sivutuote, eivätkä niinkään varsinainen adaptaatio, joka sinällään edistäisi lisääntymistä. Toiset tosin ovat sitä mieltä, että unennäkö vahvistaa vasteita, jotka ovat hengissä selviämiselle ja seksuaaliselle toiminnalle tärkeitä. Naudoilla nukkumiseen liittyy selviä hyötyjä, kuten se, että tutkimusten mukaan lehmien tiineen kohdunsarven verenkierto tehostuu unen aikana ja naudat myös varaavat lämpöä tehokkaammin makuultaan. Mutta tämä ei poista itse unien sivutuoteluonnetta: Vasteiden vahvistaminen ilman aistittuja fantasioita toimisi yhtä hyvin.

Kuitenkin tämä on vain karkea versio, yleistys. Tämän osoittavat kaksi poikkeuksellista ilmiötä:
1: Unia pystytään myös hallitsemaan tietoisesti, lucid dreaming on taito, jossa olennaista on se että ensin täytyy tiedostaa nukkuvansa - helpoiten tämä onnistuu huomaamalla ristiriitaisuuksia ja irrationaalisuutta - ja tämän jälkeen olla heräämättä. Tämän jälkeen unia voidaan ohjata tahdonalaisesti. Itse olen tässä aika hyvä.
2: Joskus taas lihakset kuitenkin saavat viestejä, jolloin unen aikana ei halvaannutakaan. Tällöin seurauksena on unissakävelyä tai unissa puhumista. Minun vanhempi sisareni oli ainakin lapsena kova unissakävelijä.

Aivot nukahtavat, kun noradrenaliini, serotoniinin kaltaiset amiinit ja muiden vastaavien välittäjäaineiden pitoisuuksissa tapahtuu muutosta. (Mainittujen kohdalla laskua.) Asetyylikoliinin määrä nousee. Serotoniinin kaltaiset amiinit itse asiassa aktivoivat aivoja ja välittävät viestejä tahdonalaisille lihaksille. Asetyylikoliini sen sijaan pysäyttää näiden elinten aktivoitumisen, sekä estää aivojen tietoisten alueiden toimintaa. (Unihalvauksessahan tapahtuu sellaista, että henkilö herää mutta ei voi hallita lihaksiaan. Hän on tietoinen tilastaan mutta voi myös samanaikaisesti nähdä unia. Itselläni on ollut tälläinen kerran ja se on melko pelotava kokemus.) Nukkuessa lämmönsäätely heikkenee: Tämä ei ole kovin yllättävää, kun muistaa että Nobelin fysiologian palkinto vuodelta 1922 meni Archibald Hillille siitä että hän keksi että kehon lämmöntuotanto liittyy lihastoimintaan. Tällä on merkitystä esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin kannalta. Hännisen mukaan naudat nukkuvat epämukavissakin oloissa - Edward Wilson taas vihjaa "konsilienssi" -kirjassaan että ihmiset nukahtavat hypotermiassa, lämpötilan laskussa, lähes pakotetusti koska se saa aivot luulemaan että keho on nukahtamassa.

Uni ei ole mikään yksi tila, vaan siinä on useita eri vaiheita. Nukkumisessa vaihtelevat syvän unen vaiheet(NREM -uni eli Non REM -uni) joissa ei nähdä unia ja REM -univaiheet, joissa unia nähdään. (Nimi REM tulee sanoista Rapid Eye Movement, koska silmät liikkuvat tämän unen aikana nopeasti.)
1: REM -unen aikana aivojen tietoiset osat toimivat mutta ovat eristyksissä ulkomaailmasta. Tämä käynnistyy kun asetyylikoliinia erittyy tiuhaan tahtiin. Tämä muodostaa mitattavan ns. PGO -aallon. (Nimi tulee siitä että P=Pons, aivosilta, josta se siirtyy G=Genikulaattitumakkeeseen, josta se kulkee O=Occipitaliin eli takaraivolohkoon.) Aivosilta on tämän aikana hereillä ja ilmoittavat aivoille että keho liikkuu vaikka keho onkin samnaikaisesti halvaantunut. Koska asetyylikoliini sulkee erityisen tehokkaasti haju ja makuaistimien kanavat, on todennäköistä että unissa ei voida maistaa tai haistaa asioita. Kuitenkin REM -uneen voi liittyä tahattomia lihasten liikkeitä. Pikkuvasikat voivat imeä unissaan. Mutta naudoilla REM -unen tunnusomainen piirre on nopeat korvien liikkeet. (Voidaan vitsailla että niillä REM tuleekin sanoista Rapid Ear Movement, nopeat korvien liikkeet.) Naudat eivät märehdi REM -unessa koska sen aikana asetyylikoliini rauhoittaa myös pötsin lihaksiston. Sen sijaan NREM -unessa ne voivat märehtiä ilman ongelmia. Pikkuvasikat tarvitsevat sekä määrällisesti että laadullisesti enemmän REM unta verrattuna aikuisiin nautoihin. REM -unien määrä näyttää olevan erityisen keskeinen tietoisuudelle ja kehittymiselle ja oppimiselle; Vasikoiden REM -unen määrä voi aluksi olla 40% unesta ja ne voivat vaipua siihen suoraan valvetilasta. Myöhemmin uni sekä alkaa NREM -unella, että sen prosenttiosuus on pienempi.
2: NREM -unet taas jaetaan syvyytensä mukaan useisiin eri vaiheisiin, joita ihmisillä on tunnistettu neljää erilaista. Tyypillisesti uni alkaa NREM -unella ja vaihtuu myöhemmin REM -uneksi. Nämä kuitenkin vuorottelevat tämän jälkeen, joten ei pidä luulla että REM -uni vain käynnistyisi NREM -in aikana ja jatkuisi REM -unena heräämiseen asti. NREM -unelle tyypillinen on SWS -aalto, eli hidasaaltouni.

Heikkolaatuinen uni heikentää ihmisillä ja eläimillä elimistön toimintaa ja valvominen onkin siksi vaarallita: Väsyneenä rattiin meneminen on melko lailla sama asia kuin humalassa autoon meneminen. Eläinkokeissa naudoilla aggressiivisuus lisääntyy ja stressinsieto heikkenee valvottamisen aikana. Nukkumisen laatua heikentävät eläimillä ja ihmisillä myös poikkeukselliset tilat, kuten sairaudet, kivut ja vieras ympäristö. Nukkumisen syvyyttä ja siihen liittyviä asioita voidaan tutkia aivosähkökäyrää lukemalla. Tähän käytetään eläimillä ja ihmisillä esimerkiksi elektroenkefalogrammia - itse asiassa keskussotilassairaalan (ent. Tilkka) elektrodeja on käytetty nautojen unen tutkimisessa. Tosin lukukelpoinen aines oli 75% eli ihmistä pienempi. Eläinlääkäri 1/2007 mukaan syynä tähän olivat etenkin vasikoiden puskuleikit, joita "Tilkan kuorsaajat" olivat harjoittaneet nelijalkaisia ystäviämme vähemmän.