Tyhmyys joka kumpuaa ahkeruudesta ja älykkyydestä

"Joskus ajatellaan, että tieteilijät löytävät oikeat maailmaa kuvaavat mallit vain nerokkaan älynsä avulla. Todellisuudessa luonnontieteilijät pitää kaidalla tiellä ennen kaikkea mallien vertaaminen havaintoihin: jos malli ei vastaa havaintoja, se on väärin." ... "Taloustieteen kohdalla toimitaan toisin."
(Syksy Räsänen, "Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin", Helsingin Sanomat, 5.5. 2014)

I don't usually make
friends. But when I do,
they tend to be Asterix*

Eräs lukiokaverini on nero. Usein tämänlaisia arvioita heitetään hyvin kevein perustein. Mutta hänellä oli asiasta näyttönä esimerkiksi Mensan jäsenkortti. Hänen älykkyysosamääränsä on mitatusti karmaisevan suuri. Ja jos joku selittää että älykkyys ei vaikuta elämään, hän on väärässä. Toinen piirre joka tässä ihmisessä on mainittava on silminnähtävä ahkeruus. Tämänlaisilla eväillä voisi olettaa syntyvän suuria. Ja tavallaan syntyikin. Hyvin moni ihminen on kuullut lukiokaveristani. Hän on tunnetuin anonyymisti wikipedian puolella, nimimerkillä "Asterix*". (Kertoisin mielelläni hänen nimensä, mutta olen luvannut että en.) Ja kyllä. Se Asterix*. Hän on näitä henkilöitä joiden esiintuominen tuo useimmille mieleen jotain sellaista millä keinoin hikipedia hänet esittelee : "Asterix* on näiden seikkailujen sankari, ovela, valikoivan terävä-älyinen pikku soturi. Kaikki vaaralliset muokkaussodat ja henkilökohtaiset hyökkäykset uskotaan (l)empimättä hänelle. Asterix* saa yli-inhimillisen jääräpäisyytensä taikajuomasta, jota valmistaa tietäjä Svekofobix." Hän demonstroi sitä miten usein tyhmyydellä ja älykkyydellä viitataan muuhun kuin kognitiivisiin ongelmanratkaisu kykyihin. "Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja" esimerkiksi kertookin aivan suoraan että suomen kielen sanoissa "tuhma" ja "tyhmä" ovat yhtä. Tuhmuus on nähty yhtenä tyhmyyden lajina ja tyhmyys liittyy myös sosiaaliseen miellyttävyyteen. Asterix* on eittämättä tuhma, mutta tyhmä hän ei nimenomaan ole.

Internetcrank on hieman
kuin kuvassa oleva viljakukko.
(Julmasti käännetty selälleen
demonstrointitarkoituksessa.)
Viljakukon toukat kasaavat
päälleen suojakerroksen
joka koostuu niiden omasta
ulosteesta. Ahkerasti syövät ja
rakentavat suojakuortaan.

Valistusaikana uskottiin että älykäs ja informoitu olisi sama kuin taitava. Älykkyys nähtiin tässä mielessä paljon konkreettisemmin kuin miten sitä nykyään lähestytään. Nykyään se, mikä opitaan on jotain hieman muuta. Itsekin olen, osittain juuri Asterix*in minulle konkreettisesti ja läheltä demonstroimana, korostanut sitä että internetin pseudotiedecrankit eivät yleensä ole tyhmiä. Ja laiskoja he nimenomaan eivät ole. Obsessio on heillä yksi oleellisimmista ahkeruuden taustamoottoreista.

Tämä on näitä asioita joita ei nykyään suositella ääneensanottavaksi. Sillä vapaa markkinatalous perustuu laajasti filosofisen oikeutuksensa varassa. Ja tämän oikeutuksen ytimessä on ajatus ihmisestä joka ostaa strategisesti ja tekee viisaita ostopäätöksiä. Samoin demokratia näyttää useiden mielessä nojaavan siihen perusprinsiippiin että "kyllä kansa tietää". Jokainen tietysti korostaa ajattelevansa itse, ja toisinajattelius on jotain niin hienoa että se kelpaa jopa äärikonservatiiveille kreationistikristityille identiteetin kilveksi ja sitä mainostavaksi titteliksi. Sapere aude! -ajattelussa on toki paljon hyvää. Mutta silti. Asterix*.

Miehen uniformu kelpaisi
jopa perussuomalaisten
mielikuvien Tom of Finlandille.
Ja on tavallaan asiankuuluvaa, että
nelikentän idea on peräisin niinkin
arjalaisnimiseltä tyypiltä kuin
Carl von Clausewitz.

Tähän liittyen onkin tehty itse asiassa yllättävän oleellinen alustus "Takkiraudan" suosimaan von Mansteinin nelikenttään. (Kieltäydyn kutsumasta nelikenttiä "matriiseiksi". Ne pitävät sisällään kaksi jakolinjaa, ja käytännössä ainut sitä yksinkertaisempi rakenne on dikotomia. Ja dikotomiat ovat hyvin usein perseestä. Matriisi -sana tuo liian sofistikoituneen hengen koko konseptiin. Vaikka teknisesti ruudukko kun ruudukko onkin matemaattisessa mielessä matriisi.)

Luokitus on alun perin suunnattu siihen miten upseerien voimavarat tulisi suunnata. Luokituksen perushenkenä on se, että on katsottava onko ihminen ahkera vai laiska, ja onko hän tyhmä vai älykäs. Älykkäät ja ahkerat piti laittaa keskijohtoon. Ahkerat ja tyhmät olivat pahin ongelma ja heidät piti potkia pois. Tyhmät ja laiskat laitettiin sekundaarisiin tehtäviin jonnekin syrjään. Ja laiskat ja älykkäät laitettiin parhaisiin upseerinpesteihin. ; Tämä on varmasti armeijaympäristössä kohtuullisen perusteltua. Mutta, kuten moni on korostanutkin, työnjohto ei ole samanlaista kuin armeijan johto. Ja tosiasiassa työpaikoilla laiska pomo on nimenomaan vakava ongelma. Erilaisiin töihin sopivat varmasti erilaiset luokitukset. Tässä kohden vika ei siis ole välttämättä nelikentässä vaan

Itse puutun kuitenkin siihen, että nelikentän peruskäsitteet ovat hyvin epämääräisiä. Niissä oletetaan jokin perustyyppi joka kattaa kaiken. Ehkä helpoin asia on laiskuus.
1: Ahkeruus. Jossain määrin ihmisen tahdonvoima on sisäinen ominaisuus. Robert Kurzban kertookin "Why everyone (else) is a hypocrite" -teoksessaan miten toisten ihmisten toiminta on pitkäjänteisempää. Heidän on ikään kuin helpompi harjoittaa tahdonvoimaa. Ja tässä ongelmallisinta on peräti se, että tahdonvoima ei ole mikään resurssi joka kuluu käytössä. Se on enemmänkin standardiasennoituminen. Näin ollen toisille "käytä vaan tahdonvoimaa" on jotain jota he todella tekevät. Ja he voivat tehdä sitä koko ajan. Toisille tämä on sitten käytännössä hyvinkin mahdollista.
     1.1: Tässä on kuitenkin varjopuoli. Nimittäin se, että ahkeruutta voi syntyä muutakin kautta kuin tahdonvoimalla. Tätä demonstroivat hyvin erilaiset ADHD -persoonat joille tyypillistä on se, että heille keskittyminen voi olla hirvittävän vaikeaa. Mutta he voivat silti innostua jostain asiasta ja kanavoida tarmoa tähän innostavaan asiaan. Ja tulla tässä hirvittävän hyväksi, ja kerätä asian harjoittelun taakse hirvittävän määrän harjoitustyötunteja. ; Itsekin olen addiktoituvaa tyyppiä, ja hankin erilaisia obsessioita. Olen yleensä ottaen aivan hirvittävän laiska. Mutta jos katsoo tätä blogia, se ei synny itsestään. Moni valittaa sitä että tätä blogia kirjoitetaan nopeammin kuin sitä ehtii lukea. Mutta minä ehdin lukemisen lisäksi pänttäämään uusia asioita, koostamaan sen blogauksen ja lukemaan muidenkin blogeja siihen päälle. Tämä on ahkeruutta, joka esiintyy muutoin järkyttävän patalaiskalta ja helposti tylsistyvältä mieheltä.
2: Älykkyys. Selvästi tämä on henkilön kohtuullisen pysyvä ominaisuus. Ja älykkyysosamääräkysymyksiin liitetäänkin usein G -faktori. Joka on siitä ikävä konsepti, että siinä missä arkiajattelussa moni lohduttaa sitä joka saa huonon älykkyysosamääräteistituloksen sillä että "on sosiaalistakin älyä". G -faktori taas vihjaa että älykkyys ei jakaudu tasan. Kun olet hyvä yhdessä on todennäköisempää että olet hyvä myös jossain toisessakin älykkyyden lajissa.
     2.1: Silti. Jos katsoo minun älykkyysosamäärääni, se on mitatusti "vähintään kohtuullinen". Sosiaalinen älyni on huono. Ja jos asiaa katsotaan motoristen taitojen puolelta, niin ei voi nostaa esiin muuta kuin sen että kun aloitin miekkailun, olin järkyttävän huono. Koko alkeisryhmän heikkotasoisin. Tai kuten Guy Windsor asian ilmaisi optimistisesti. "No. You were not worst student - you keep practicing. You were clumsiest."  Harjoittelu on se, joka tekee taidon, ei lahjakkuus. Jos uskot että voit olla suurmestari missään asiassa ennen kuin olet nähnyt 10 000 tuntia vaivaa asian harjoitteluun, et ole pelkästään laiska, olet todennäköisesti myös saatanan tyhmä. Dunning-Kruger -efektin tyhmä.
3: Ja jos katsomme von Mansteinin muistelmia ("Aus Meinem Leben") niin hän yhdistää laiskojen mutta älykkäiden upseerien hienouden stressinsietoon. Stressitilanne ja häsläys luonnollisesti liittyvät yhteen. Mutta kun nykymaailmassa korostetaan laiskuutta ja älykkyyttä, ei muisteta että olisi järkevää kenties katsoa myös sitä stressityyppiä. Von Mansteinin hierarkia on siis tavallaan ollut hienompi kuin se versio jolla sitä usein sovelletaan.

Toinen ongelma onkin oikeastaan siinä, miten älykkyys on ominaisuus ja työ on taitoja. Näiden välille voidaan nähdä korrelaatioita. Mutta yhteys on yllättävän heikko. Lisäksi hierarkialla on vakava Asterix* ongelma. Sillä älykäs ja ahkera näyttää herättävän kaikki ahkeran ja tyhmän tunnuspiirteet. Syynä onkin se, että luokittelu nojaa hyvin valistushenkiseen ajatukseen älykkyydestä. Siinä on vielä aimo annos vanhaa kunnon renessanssiajan hengen soveltamistyötä. Tiedemies on paitsi abstraktien asioiden pyörittäjä, niin myös virtuoosi. Tätä kautta voidaankin huomata, että konsepti on lähempänä utilitarismia kuin älykkyyttä. Ja hierarkia onkin hyvin samankaltainen Cipollan ajattelun kanssa. Tässä luokittelussa ongelmaa ei tavallaan ole, koska jos katsotaan sitä miten Asterix* pärjää tässä maailmassa, voidaan huomata että hän on ahkeruudestaan ja älykkyydestään huolimatta "typerys", koska hän näkee paljon vaivaa ja saa itselleen riesaa ja kiusaa jollain joka selvästi haittaa yleistä hyvää ilman että se johtaa mihinkään. (Anteeksi nyt tästäkin ; Asterix* on älykäs ja ihan hauska tyyppi kyllä oikeasti. Eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa ansaitakseen tämän hänellä revittelynsä.)

Mainitsemani ongelmat tavallaan kasautuvat. Ja aikaisemmin linkkaamani "Takkiraudan" esitys on itse asiassa malliesimerkki siitä. Ongelmana on se, että vaikka luokittelu onkin deduktiivinen, siihen yhdistetään asioita jotka ovat enemmän mielikuvia kuin testattuja korrelaatioita. (Hän tuskin ilahtuu tästäkään, sillä hän ei tunnetusti ja ymmärrettävästi hirveästi pidä utilitarismista. Mutta tästä Mansteinin nelikentästä hän kuitenkin pitää ja pitänee itseään tältä pohjalta jonkinlaisena "jalat konkreetisesti maassa kulkevana viisaana ihmisenä" peräti. Mikä on sekin ihan ymmärrettävää eikä varmasti ihan ansiotontakaan.)

Esimerkiksi kun hän puhuu ahkerista ja älykkäistä, hän esittää että he "Elämänkoulu on opettanut fiksuja ja ahkeria, mutta he oppivat kaiken kirjatietonsa jo lukiossa. Siksi on epätodennäköistä, että he pääsisivät paremmilla arvosanoilla läpi kuin mitä he kirjoittivat - elleivät olleet jo täysien laudaturien ylioppilaita jo tuolloin." Tässä ratkaisevaa ei kuitenkaan ole asenne vaan konteksti.
* Esimerkiksi oma puolisoni (älykkyysosamäärähirviö, lähes Asterix*in tasoa) pärjäisi nykyään ylioppilaskirjoituksissa hirvittävän huonosti. (a) Hän on kiistämättä älykäs ja ahkera. Mutta hän on spesialisti. Suurin osa kouluaineista ovat tässä yhteydessä turhia. Aikanaan hän oli sitä "liki täysien pisteiden mallia", kaikissa aineissa. Koska muistista unohtuu asioita joita ei käytä, hän osaisi hirveän hyvin esimerkiksi matematiikkaa, mutta tällä ei olisi väliä koska ylioppilastestin vaatima taitotaso ei ole kiinnostunut taidoista jotka ylittävät tietyn tason. Ja sitten toisaalta henki olisi "mikä biologia?"
* Itse taas olen generalisti, ja pärjäisin nykyisissä ylioppilaskirjoituksissa todennäköisesti hurjasti paremmin kuin aikanani. Ja vaikka olenkin yleisesti ottaen älykäs ja laiska, niin tosiasiassa tämä tulosten paraneminen ei johtuisi siitä että olen laiska ja älykäs, vaan nimenomaan siitä että olen addiktiivinen ja obsessoituva hahmo, ja tämän takia ylioppilaskirjoitusten mittaamisen kannalta älykäs ja ahkera.

Eli jälleen. Jos ihminen tiivistetään nelikenttään, on syytä ymmärtää että kyseessä ei ole mikään syvällinen totuus joka kertoo mahtavasta ymmärryksestä. Se on enemmänkin sukua niille luokitelmille joita on käytetty esimerkiksi humoraaliopissa. (Jossa on neljä persoonallisuustyyppiä.) Jotka ovat periaatteessa horoskooppimerkkejä ilman että niitä on sidottu mihinkään selitysmekanismiin. (Syntymähetkeen sitominen on sentään selitysmekanismiyritys, epäonnistunut sellainen, mutta edes yritys.) Ja niitä on lisäksi vain neljä, kun horoskooppimerkkejäkin on enemmän.

σ

Luin huvittuneena lyhyen kirjan "Inhimillisen typeryyden peruslait". Sen kirjoittaja, Carlo Cipolla, luokittelee teoksessa ihmiset karkeasti neljään luokkaan. Avuttomiin, roistoihin, typeryksiin ja älykkäisiin. Kirjassa käytetty luokittelu on vahvasti utilitaristinen ja siinä älykkyyttä ei pilkota mitenkään esimerkiksi analyyttiseen ja käytännölliseen. Luokittelun ytimessä on nelikenttä. Karkeasti siinä katsotaan seurauseettisesti hyötyjä. Ihminen joko hyödyttää toimillaan itseään tai haittaa. Ja samoin hän joko hyödyttää tai haittaa muita.

Rationaalinen ihminen hakee omaa hyötyä ja hyväntahtoinen muiden hyötyä. Rationaalinen ihminen voi joko hyväntahtoinen ja hyödyttää kaikkia ja olla älykäs tai hyötyä pääasiassa itse, ja olla roisto.  Irrationaalinen taas voi olla harmiton avuton tai haitallinen typerys. Luokittelu on sisäisesti koherentti ja käytännössä kategoriat ovat objektiivisia sen jälkeen kun hyöty ja hyväntahtoisuus ja rationaalisuus "on ensin määritelmällä sidottu johonkin konkreettiseen". (Jota teos ei muuten tee.) Lasken teoksen huumoriksi, vaikka luokitelmat ovatkin deduktiivisesti johdettavissa siitä mikä suure on määritelty X ja Y -akselille.

Silti siinä on joitain hauskoja luonnehdintoja. Kuten se, miten kirja hakee sisäistä koherenttia esittelemällä typeryyden peruslain jossa typeryksien määrä ja haitallisuus ihmisjoukossa X aliarvioidaan. Ja siksi kirja ei esitä prosentteja vaan viittaa "ihmiskunnan typeryspitoisuuteen" merkillä σ. Samoin koin viehätystä teoksen tapaan määritellä yksinäisyyttä hakevat ihmiset "Joillekin sosiaalinen kanssakäyminen on välttämätön paha. He kokevat joutuvansa sietämään muita ihmisiä samoin kuin nämä joutuvat sietämään heitä."

Paras horoskooppimerkki
on luonnollisesti orava.

Teos hakee suuren osan voimastaan tästä kyynisestä ilmapiriistä. Ja siitä että ihmisistä on tärkeää luokitella ihmisiä. Ja tehdä tämä mahdollisimman pienellä vaivalla. Tämä "laiskuus" on suurelta osin horoskooppien suosion takana. Silti tämänlaisiin ihmisten luokitteluihin sitoutuvan ei tarvitse olla taikauskoinen sanan varsinaisessa mielessä. Esimerkiksi jos katsoo horoskooppien kritiikkiä, voi huomata että aika moni kritisoi lähinnä mekanismia. Sitä että planeetoilla ei ole yhteyttä persoonallisuuksiin. Samat henkilöt sitten luottaisivat horoskooppien tyylisiin ominaisuuskuvauksiin heti jos horoskooppimerkki olisi vain itseen sidottavissa oleva tunnus. Eli heti jos olisi horoskooppimerkki joka ei määrittyisi syntymäajalla, se jotenkin koettaisiin paremmaksi. Vaikka oikeasti se olisi vain horoskooppimerkki jossa ei ole edes sitä mekanismia.

Ja kyllähän itsereflektio ja muiden luokittelu tietysti viehättää. Esimerkiksi minulle on syvästi tyydyttävää analysoida kusipäisyyden filosofiaa ja sitoa sitten tämä käsite joihinkin ihmisiin. Ja olen esimerkiksi tehnyt Myers-Briggs -tyypitystestin (MBTI) useitakin kertoja. (Enkä edes jaksa ottaa tässä yhteydessä esille heraldisia eläimiä.)

"Takkiraudassa" oli esitys jonka mukaan tietty luokitus Myers-Briggsissä olisi autisminkaltaisuutta. Että INTJ olisi yhteydessä. Olin tietysti kiinnostunut asiasta ja katsoin annettua lähdettä. Oletuksenani oli luonnollisesti se, että autisteille, tai aspergerin syndroomaisille ja vastaaville olisi tehty kyseistä testiä ja tätä otosryhmää olisi sitten verrattu tavallisten ihmisten tuloksiin. Mutta ei. Siinä oli viitattu autismiin liittyviin oireisiin joita sitten tulkittiin Myers-Briggsin tematiikassa ikään kuin ulkopuolisena. Menetelmällä on selvästi heikkoutensa, sillä toisaalla on tehty samaa ja saatu erilaatinen tulos. Jos autistejen aistielimistöjen anomaalisuus ja käyttäytymisen piirteet korostuvat, onkin tulos ISTP. Erot kattavat puolet käytetyistä neljästä kirjaimesta.

Olen itse asiassa jo hieman pidemmän aikaa ollut hieman ällistynyt kuinka "Takkiraudan" tekijä on innostunut Myers-Briggsin tyypityksestä. Sillä kyseinen menetelmä perustuu Carl Jungin psykoanalyyttiseen persoonallisuusluokitukseen. (Itse asiassa vielä pahempaa, se on Isabel Briggs-Myersin tulkintatapa jungilaisuudesta.) Kunnon konservatiivina Takkiraudassa osataan olla kriittisiä psykoanalyysille. Mutta tämä näkyy tietysti vahviten Freudin puheiden kohdalla.

Itse olen tunnetun epäluuloinen psykoanalyysin relevanttiutta kohtaan ; Miltei tekisi mieli kutsua Myers-Briggs -luokitelmaa pseudotieteestä johdetuksi tulkinnaksi. Mutta se olisi vain häijyä. Siksi aloitankin siitä että olen tehnyt testin monta kertaa. Ja se minkä tässä prosessissa oppii on jännittävä. Nimittäin se, että vaikka persoonallisuustyypittelytestejä tehdään oletuksena että ihmisellä on jokin kohtuu pysyvä persoonallisuus, testit tuppaavat antamaan eri tuloksia. Itse saan usein INTJ:n tai ISTJ:n. (Viimeisin tulos kuitenkin ISTP.) Tämä muttuminen itsessään vihjaa että testin reliabiliteetti ei ole suuri. ; Reliabiliteetti määrittyy siten että satunnaismuuttujat eivät helposti muuta tuloksia. Tällöin testistä saadaan usein samaa tulosta samalla ihmisellä. Ja tässä kohden ensimmäinen ajatus kriittisellä analyyttisellä mielellä varustetulle ihmiselle on tai ainakin pitäisi olla seuraavassa:
1: Kaikki kysymykset ovat dikotomisia. On valittava. Ja valinnassa on aina kysymys siitä että on valittava niiden välillä jotka Myers-Briggsissä asetetaan toistensa vastinpariksi. Joko-Tai -linjamassa annettujen valintojen perusteella tehty lukumäärä päättää sen oletko mitäkin. Ja näitä kysymyksiä ei ole montaa. Tästä seuraa se, että muutokset ovat helposti suuria. Ongelmia voi lisätä se jos ihmisellä onkin samanaikaisesti molempia piirteitä.
2: Tulkinnat ovat hyvin jyrkkiä. Kun valitaan vaihtoehdoista, valitaan paitsi niitä joita Myers-Briggsissä on oletettu toistensa vaihtoehdoiksi, niin ne ovat aina mallia "oletko pitkä vai lyhyt". Kun valinnat ovat sisällöllisesti jyrkkiä, tuloksiin tulee helposti heilahteluja.
3: Testi on itse asiassa rakenteeltaan hyvinkin deduktiivinen. Tämä perimmiltään tarkoittaa sitä että lopputulos on suoraan seurausta siitä mitkä valitsee. Ja nämä valinnat eivät suinkaan hae ennusteita, vaan ne kysyvät asioita suoraan. (Jos minä kysyisin testissä monta kertaa peräkkäin "oletko mielestäsi emotionaalinen vai harkitseva" ja kertoisin tulokseksi "olet emotionaalinen" niin nauraisivat pihalle. Tai pitäisi nauraa ainakin.) Testi toimii täsmälleen yhtä hyvin kuin ihmisen itsetuntemus. Ja kieroa kyllä, jos ihminen tuntee itsensä hyvin, hän ei tarvitse testiä. Jos hän tarvitsee testin, sen antama tulos tuskin on kovin luotettava.

Tämä - minusta ilmiselvä ennakkointuitio - onkin yllättävän relevantti. Muutkin jakavat sen. Guardianissa että Fortunessa on artikkeleja siitä miten kyseinen persoonallisuustesti on samanaikaisesti hyvin paljon käytetty, että tieteelliseltä tasoltaan kyseenalainen. Ja koska asiaa ei päätetä journalistien toimesta - ei edes supertieteellisten iltapäivälehtien palstoilla - on syytä viitata siihen että Pittenger on kirjoittanut siitä miten testi ei itse asiassa mittaa sitä mitä se väittää. ; Kritiikissä esiin nousee sekä ongelmat testin reliabiliteetissa (siinä että se antaa konsistentisti samanlaisia tuloksia, ilman tulkinnanvaraisuutta) että sen validiteetissa (siinä että se mittaa jotain todella olemassaolevaa piirrettä tavalla jossa tämä piirre myös arvioidaan luotettavasti.) Voidaankin sanoa että MBTI on vähän kuin horoskooppimerkit siinä mielessä että molempiin luotetaan siksi että ne ovat suosittuja. Suosio ruokkii itseään.

Pahinta asiassa on se, että siihen voidaan liittää jopa reiluusongelmia. Sillä Myers-Briggsiä käytetään hyvin usein siihen mihin sitä ei sen itsensä mukaankaan voida käyttää. Nimittäin siihen että sen ytimessä on hyvin essentialistinen ajattelu. Siinä olemus ja tekeminen yhdistetään hyvin vahvasti. (Edes horoskoopeissa se mitä olet ja mitä teet eivät ole näin vahvasti yhdessä.) Työnantajaa kiinnostaa palkata hyvä. Mutta Myers-Briggsin kautta haetaan tietynlaista asennetta. ; Ihmiset kuitenkin tekevät samoja töitä eri syistä ja eri motiivein. Samoin profiilejen väitetään olevan relevantteja monissa asioissa, kuten deittailussa. Mutta mitään tieteellistä tutkimusta tästä asiasta ei ole tehty.

Jungilaisuutta ei tietysti saa haukkua koska se on maineeltaan "pehmeää". Se kuitenkin lokeroi. Ja jos naturalistisella ja reduktiivisella lokeroinnilla ja humanistisella lokeroinnilla on jokin ero, se on se, että naturalistinen sitoo asioita matematiikkaan niin että ne edes jotenkin uskottavasti voivat olla totta. Pehmeän puolen luokitelmat taas ovat kokonaisvaltaisesti lähinnä sattumalta oikeassa. - Joka muistuttaa siitä miten σ on konservatiivienkin parissa suurempi kuin konservatiivit itse arvioivat. ; Ihmiset ovat vähän kuin yhteiskunnat. Niissä vaikuttaa hirvittävä määrä muuttujia. Tämä tekee niistä pirun mutkikkaita. Ihmisellä on tässä helposti halu ymmärtää ja hallita ja oikoa. Siksi on oleellista tiedostaa, että käytännössä aina kun joku tiivistää persoonallisuuden muutamaan merkkiin ja sovittaa ison määrän inhimillistä toimintaa tähän lokeroon, hän tekee sen siksi että on laiska ja tyhmä. Tekisi mieli sanoa että he ovat joko avuttomia tai typeryksiä. Mutta se olisi huumorikirjan mukaan menemistä.

---

Ainut oikeasti relevantti ja tieteellisesti validi nelikenttä jolla ihmistä tulkitaan on tietysti se, mistä Turtlesista hän pitää eniten.