Sairaat aivot - ja muita näkemyksiä mielenterveydestä

Nykyaikana on aivan tavallista kohdata näkemyksiä jossa kyseenalaistetaan ties mitä asioita. Ei pidä yllättyä jos joku kiistää evoluution, ilmastonmuutoksen tai vastaavan. Erityisen innokkaasti huomio näyttää keskittyneen ruokaan ja lääketieteeseen. Tämä on tietyllä tavalla johtanut vastaankirjoittamisen periaatteen kautta siihen että "skepsis ry" näyttää minun silmiini vuosi vuodelta yhä vähemmän filosofiselta ja yhä vahvemmin ja lähemmin insinööritieteiltä ja sen esitykset jonkinlaiselta kuluttajansuojelujärjestöltä. Osa pitää tätä pragmatismia hyvänä.

On kuitenkin hyvä huomata, että vaihtoehtolääketiede esittää lähinnä (a) ei tieteen tulosten mukaan toimivia parannuskeinoja tehokkaina (b) kyseenalaistaa tieteellisten lääkkeiden tehoavuuden (c) pelottelee että konventionaalinen lääketiede on vaarallista ja (d) tehty ihmisten rahastus mielessä. Mielenterveyden kohdalla esitetään tätä vahvempia väitteitä. Siellä esitetään melko usein - hieman aikanaan julkisuudessakin näkyneen Puhakaisen "persoonan kieltäjistä" tuttuja kannanottoja.

Kukaan vaihtoehtohoitaja ei mene syöpäpotilaalle kertomaan että tämä on terve. Sen sijaan hän kenties lupaa että hänen erityinen keinonsa parantaa vaivan, tai että tämä johtuu siitä että on syönyt hiilihydraatteja ja ollut lähellä kännykkäsäteilyä ja syönyt vitamiininsa eiluonnottomina kapseleina samaa ainetta sisältävien luonnontuotteista uutettujen kapseleiden sijasta.

Tämä johtuu monestakin syystä. Alla muutama:
1: Siitä että sairaus liittyy oireeseen jotka ovat elimellisiä vaivoja. Niiden kyseenalaistaminen on vaikeaa. Pääseikkana on myös se, että useissa fyysisissä sairauksissa potilas tuntee olevansa sairas. Sen sijaan esimerkiksi skitsofreenikko voi itse ajatella olevansa se selväjärkinen. ; Tämä johtaa siihen että rahanhimoisen vaihtoehtohoitajan kannattaa valita strategiansa huolellisesti. Jos potilas kokee olevansa sairas, kättä kannattaa viedä lompakolle parantamisella. Ja jos tämä kokee olevansa terve ja vainottu, kannattaa lepyttää uhristatuksella ja pumpata palkkiot tätä kautta.
2: Ja tietysti mielenterveysasiat ovat tärkeä muutakin kautta. Jehovan Todistajat joutuivat aikanaan pyörittelemään kohua joka liittyi siihen, että vaikka virallisesti järjestö ei pidäkään esimerkiksi masennuksen hoitamista syntinä, niin mielenterveyshoitoon menemistä ei pidetty suositeltavana. Asiassa kannustettiin vitkuttelua. Syynä oli se, että (a) uskonnon nähtiin olevan itsessään mielenterveyttä parantava, eli masennukseen paras hoito on soittaa muutamaa ovikelloa ja (b) masennuksen esilletuominen on negatiivista mainosta uskonnolle. Se kun kertoo että tehoja ei tarvita. Parempi pitää hulluna kuin julkisesti apua tarvitsevana.
3: Ja skientologian kohdalla psykiatriavastaisuus on tunnettua. Sen kohdalla tulee mieleen, että missä vaiheessa kysymys on siitä että valitaan mahdollisimman tehokkaat rahastuskeinot, milloin sillä suojellaan menestyksellä uskonnon imagoa. Ja missä vaiheessa se johtuu siitä että skientologian kannalta on parasta, että sen jäsenet ovat hulluja ja jatkavat kuulumiseen liittyviä asioita kyseenalaistamatta menetelmiä - ja etenkin niiden hintalappuja.

Toki ei tarvitse olla rahanhimoinen - tai edes uskonnollisista syistä psykiatriakielteinen - ollakseen mielenterveydenhuoltoa vastaan. Tässä on kyseessä se moninainen filosofinen ongelmisto joka liittää puhtaasti mekaanisen aivokemian ohjailun luonteeltaan sosiaalisempaan terapiaan.

Kritiikki noudattaa yleensä jollain tavalla Puhakaisen käyttämää kaavaa. Siinä isketään siihen, että mielenterveys olisi sosiaalinen määrittely. Mielenterveys olisi siis jotenkin oleellisesti erilainen kuin vaikkapa sydänkohtaus. Tässä esilletuodaan usein sellaisia mielenterveyden ongelmia joita ei diagnoosijärjestelmässä pidetä vakavina sairauksina. Esille nousevat oireyhtymät, jotka tekevät ihmisistä lähinnä omintakeisia tai sellaisia että heidän on vaikeaa tulla toimeen ihmisten kanssa - ja joskus ongelma tulee esiin oikeastaan vasta nykyaikaisen tyylisessä kulttuurissa. Tässä on tosin aivan ehdottomasti muistettava se, että jo oireyhtymän käsite itsessään vihjaa että diagnoosijärjestelmä tuntee harmaan eri sävyt. Tämä pehmentää normatiivisuutta, jos ei kyllä sitä täysin poistakaan.

Tästä syntyy jopa niitä näkemyksiä että mielenterveys olisi sosiaalinen siinä mielessä, että jos uskot Jumalaan ja tarpeeksi moni uskoo siihen, se ei ole hulluutta. Mutta jos kaikki olisivat ateisteja, niin tämä sama jumalausko olisi sairaus. Samoin teistinen yhteiskunta voisi tulkita ateismin sielunsokeudeksi ja liittää sen mielenhäiriöksi. Tämä kuvaa nähdäkseni paremmin yhteiskuntaa diagnoosijärjestelmän ulkopuolella kuin sen sisäpuolella.

Syy on yksinkertainen. Joskus mielenterveyden ongelma voidaan liittää aivoihin. Itse asiassa jo lobotomian suuret vaikutukset - "toimivuus" jossa tulee korostaa niitä negatiivisia vaikutuksia sen sijaan että korostaisi miten se rauhoittaa potilaat kuten lobotomiaa aikanaan levitettiin - kertoo, että vaikka lobotomia oli virhetie, aivoilla on jokin erityisen suuri ja tärkeä merkitys mielenterveydelle. (Jos jonkin asian poistaa, ja tästä syntyvä variaatio johtaa muutokseen tutkittavassa aiheessa, on tässä välissä jokin yhteys. Elintärkeät elimet selviävät - tai pohjimmiltaan ovat selvinneet - sillä, että katsotaan mitkä elimet poistamalla ihminen kuolee.)

Voidaankin esittää, että mielenterveys on ainakin osittain ja joskus aivojen sairaus. Ja aivot ovat elin siinä missä sydänkin. Tässä mielessä osa mielenterveydestä muuntuu aivan selkeästi sellaiseksi, että se muistuttaa klassista lääketiedettä. Sydänvika voidaan havaita ja testata, vaikka potilaan itsensä mielestä vika olisi haimassa. Jos potilask okee, että tykytys on vain harmitonta, lääkäri voi periaatteessa havaita asian vääräksi. (Jos viitsii tutkia, kuten erilaisissa oloaan valittaneiden ohittamisista kertovissa kauhutarinoissa ei.)

Toki tässä mielenterveyden aivoistamisessa on vahvuuksia. Se, mitä tiedämme tietoisuudesta ja mielestä kertoo sen, että se on jonkinlaisessa oleellisessa yhteydessä aivoihin ja neurologiaan. Itse asiassa tämä on jo sen tasoisesti varma havainto, että vaikka ihmisellä olisi jokin erityinen sielu, sen olisi pakko jotenkin oleellisesti liittyä aivoihin ja toimia niiden kautta. Mielenterveys voisi olla "ohjainhäiriö" joka olisi silti aivoissa oleva vika. Aivokeskeisyydessä kysymys ei siis ole siitä että kiistetään välttämättä henkinen todellisuus ja vastaavat puolet.

Kuitenkin tässä on myös hyvin erikoisia heikkouksia. Ja nämä pätevät vaikka ottaisimme pohjaksi aivan skientistisen ja materiaaliin ja fysiikkaan nojaavan mieli-ruumis monismin. Syynä on se, että usein mielenterveyden ongelmat näyttävät olevan jotain jota on lähes mahdotonta liittää aivoihin mitenkään järkevällä tavalla. Mielenterveys liittyy aivoihin vain ad hoc. Tästä hyvä esimerkki on traumatisoituminen. Trauma toki tarkoittaa vammaa, mutta ei aivovammaa. Teoria traumojen aivoperäisyydestä on toki mahdollinen. Sanotaan, että vaikkapa se, että kaatuu pyörällä ja satuttaa kätensä ja pelkää tämän jälkeen pyörälläajoa. Muutos johtuu neuronien järjestyksestä ja yhteenliittymisten muutoksista. Aivot ovat kuitenkin vain kaukana oleva teoria.

Sillä tosiasiassa mielenterveyttäkin havaitaan oireilla. Diagnoosimenetelmä ei ainakaan toistaiseksi perustu kovinkaan usein suoraan aivokemiaan. Diagnoosin ja selityksen välillä on kuilu. Jos meille kerrotaan että "väsymys", "ruokahalun muutos", "aggressiivisuus tai ahedonia"... saadaan lopuksi päätelmä "masennus". Missään vaiheessa emme ole tarkistaneet aivokemiaa tai katsoneet yhteyttä oireen ja aivokemian välillä. ~ Oirelistauksessa erikoista on se, että itse asiassa jos moni erilainenkin syyjoukko johtaa samoihin oireisiin, ne tulkittaisiin samaksi sairaudeksi. Vaikka toinen olisi aivoperäinen ja toinen johtuisi vaikkapa haiman toimintaan liittyvä. (Olemmehan tässä nyt edelleen fysikalisteja.) Ja kun katsotaan selityksiä skitsofreniaan ja muihin vastaaviin, on itse asiassa tavallista että taakse löydetään mitä erilaisempia selityksiä. Samaan tautiin voi olla perusteltu näkemys jossa reduktio haetaan genetiikan ja aivovammojen kautta loisiin ja kylmän äitisuhteen kautta kiusaamiseen ja jumalanikävään, tai muuten vaan vääränlaisiin elämänkokemuksiin.

Tämä ei tarkoita ristiriitaa aivoperäisen sairauden ja oireisiin perustuvan diagnoosin välillä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että siitä ei ole lääketieteellisesti hyötyä. Sairauden aivoistamisessa pragmatismi katoaa. Ja psykiatria on paitsi mielenfilosofiaa, myös taito yrittää parantaa ihmisiä. ; Ilman mekanismia normatiivisuutta livahtaa mukaan hyvin helposti. Sillä tosiasiassa tiettyä oirejoukkoa kutsutaan sairaudeksi. Ja tämä sairauden määritelmä liittyy siihen mitä kutsumme jollain tavalla "ihmisen toimintakyvyksi".

Emme silti voi sanoa että "skitsofrenia" tai "psykopatia" olisivat vain jotain joka olisi määritelty sairaudeksi. Itse asiassa voidaan sanoa että diagnoosi kuvaa jonkinlaisin havaittavin mittarein tiettyä ihmisjoukkoa. Ja että vaikka näkökulma ei tietysti kerro koko totuutta yksilöistä ja ihmisistä, se on kuitenkin jollain tavalla validi näkökulma. Ja itse asiassa ihmisiet liittävät normatiiviset näkemyksensä näihin jälkikäteen. Tämä tulee melko vahvasti esiin internetissä. Esimerkiksi kun katsotaan millä aloilla on psykopaatteja, osa selittää että psykopaattien piirteet hyödyttävät tietyillä aloilla ja että tämä on produktiivinen puoli joka tekee heistä hyviä joskin omintakeisia kansalaisia. Joku toinen haluaa laittaa heidät linnaan. Molemmat ovat kohtelua koskevia soveltavan etiikan piirissä olevia argumentteja. Normatiivisuus itse asiassa valtaosin käsittelee diagnoosia, eivätkä pelkästään edellä sitä. Ja ironista kyllä Puhakaisen ajatus mielenterveyden roolista johtaa siihen, että hän itse sysäsi normatiivista keskustelua mielenterveydestä median keskiöön. Periaatteessa hän oli ihmisten luokittelua ja mielenterveyden arvottamista vastaan, mutta kuitenkin hän lähinnä kannatti erilaista etiikkaa ja maksimoi aiheen parissa käyvien moraalinormistojen kinojen näkyvyyden, julkisuuden ja mediaseksikkyyden.

Voidaan jopa sanoa että sosiopoliittiset normit käsittelevät ihmisiä heidän käyttäytymisensä perusteella. Mielenterveystyö tieteenä taas oikeastaan lähinnä kuvaa sitä ja sieltä saadaan trendejä, keskiarvoja ja kenties myös sitä miten toimintakykyisiä tietyt ihmisryhmät ovat tietyissä olosuhteissa. Ja katsoo keinoja joilla tätä toimintakykyä voidaan parantaa. ; Voidaan jopa sanoa, että ongelmana antipsykiatriassa on se, että mieli ja ruumis jaetaan vahvasti toisistaan erikseen. Vastakkain on tavallaan ehdoton "fysikalistinen monismi" tai sitten aivan yhtä ehdoton dikotominen jako "mieleen ja ruumiiseen". Kuitenkin harvoin tilanne vaikuttaa olevan näin mustavalkoinen. Psyykenlääkkeillä pelotellaan, mutta niillä on tiedetysti myös tehoja ja vaikutuksia ihmisen mieleen. ; Itse asiassa psyykenlääkepelottelussa juuri se, että lääke muuntaa käytöstä on asian ytimessä. Vaikka tässä oltaisiin puolustamassa sielua, jo tässä annetaan periksi sille että aivot ovat sittenkin hyvin oleellinen juttu mielenterveydessä ja että niihin voidaan vaikuttaa kemialla siinä missä 9 millisillä projektiileillakin.

Lisäksi monista mielenterveysongelmista seuraa kärsimystä potilaalle. Ja tämä kaikki ei ole sosiaalista, esimerkiksi kiusatuksi tulemisesta, johtuvaa kärsimystä. Tässä mielessä sairauden kokemuskin on mukana usein. Jo tämä vihjaa siihen suuntaan, että kysymys on muustakin kuin normeista. ; Etenkin jos sosiaalisen muokkautuvuuden puolta korostetaan, voidaan kysyä miksi ihmiset haluavat parantua ja menevät hoitoon. Kun ilman aivoihin kohdistuvia kemikaaleja he voisivat vain parantaa itsensä koska ovat ihmisiä joilla sielu hallitsee ruumista. (Tähänkin näkemykseen uskotaan, onneksi melko harvoin tosin.) ~ Normeihin mukautuminen ja poikkeavuus ja halu olla oma itsensä eivät selvästi riitä selitykseksi. Tarvitaan jokin konsepti, kuten trauma tai "mielen jarru" tai "et oikeasti todella halua" tai "et ole yrittänyt tarpeeksi" -tyylinen selitys jotta tämä näkemys olisi uskottava. Ja tämä taas on argumentatiivisesti perustelu ad hoc. Ja jos kelpuuttaisimme tämäntyyppisen lähestymistavan, meillä ei olisi ollut mitään ongelmia mielenterveyden aivoihin redusoimis-objektisoimisprojektinkaan kanssa.

Voidaankin sanoa että antipsykiatria iskee parhaiten lieviin ongelmiin. Niihin joita ei oikeastaan nytkään luokitella "sairaudeksi" sanan vahvassa mielessä. Tässä mielessä mielenterveys liittyy vammaisuuteen. On itse asiassa vaikeaa sanoa missä menee vammattoman ja terveen välinen raja. Selvästi normisto ja vaatimustaso suorituskyvystä vetävät asiat jotenkin keskiarvoon ja normeihin vedoten. Mutta siitä huolimatta kukaan ei mene sanomaan neliraajahalvautuneelle, että tämä ei ole sairas. (Joku voi yrittää rukousparannusta ja sanoa että "ota mattosi ja mene". Mutta tämä oli sitä tämän blogauksen kannalta irrelevanttia vaihtoehtohoitopuolta.) Samoin mielenterveyspuolella on joitain tiloja joita on hyvin vaikeaa kuvata terveydeksi. Ja niihin on saatu liitoksia aivovammoihin. (Aiheuttavat pirulaiset esimerkiksi koomaa, joka on varsin huomattava tietoisuuden muutos joka aikaansaa toimintakyvyn radikaalia karsiutumista.) Ja osassa kemialla on selvästi parantava vaikutus - lithiumin tultua markkinoille terapeutteja yritettiin jopa haastaa oikeuteen, kun parin minuutin pilleri tehosi paremmin kuin vuosikausien terapiat. (Jos parantuminen johtui sosiaalisista puolista ja placebosta, niin teho on silti parempi kuin sillä muulla tavalla sosiaalisesti vaikuttaneella terapeutilla, joka tieysti tässäkin tapauksessa tekee hallaa liiketoiminnalle. Siis jos ihmiset näksiivät reduktiovastaisuudessa piilevän red herringin läpi.)

Miten tehdä oikein?

Vierailin viikonloppuna "PA -miitissä". Se oli virallisesti skeptikkojen tapaaminen, mutta kaikki läsnäolijat paitsi minä olivat de facto ateisteja. He olivat iloisia. Tämä viimeisin on siitä mielenkiintoinen, että tätä usein halutaan kyseenalaistaa.

Esimerkiksi viikonlopun "Metro" -lehdessä jota luin matkalla kyseiseen tapahtumaan kysyttiin jotain sen suuntaista että "Mikä muka on ateistin toivo, toivo kuolemanjälkeisestä elämästä?" Tämänlaiset kommentit ovat jotain joita ei esitetä toiveena saada selitys, vaan nimenomaan jonain jota esitetään ikään kuin jo vastattuina retorisina kysymyksinä. Nämä lausunnot vihjaavat että iloiset tai toiveikkaat ateistit tekisivät jotain väärin. Itse olen toki sen verran negatiivinen ja kyynistynyt heppu, että minuun lausunto voisi jopa jossain määrin sopia. Mutta valtaosa ateisteista eivät osu tähän kuvaukseen.

Syynä onkin juuri se, että ateismi muuttaa koko kuolemiskonseptin. Tuonpuoleinen ei ole merkittävä. Se ei myöskään pelota ateistia koska siellä ei ole ateistista vaanimassa mitään Helvettiä. Se, että toivon käsite pakkosidotaan juuri kuolemanjälkeiseen elämään onkin malliesimerkki siitä miten uskonto pakkokäsittelee ihmisten tunteita määrittelemällä toivon kaltaisia emotionaalisia käsitteitä jollakin joka ei ole ihmisen tunteistoa vaan ideologista normistoa. Ja tämä ideologinen normisto on ristiriidassa (joten sen käyttäminen ei ole missään tasossa perusteltua, järkevää, eettistä tai oikein muutakaan arvostettavaa.)

Tämä retorinen kysymys ei ole ateisteille merkittävä. Se lähinnä naurattaa heitä koska se on niin absurdin ohiampuva että se ei osu ollenkaan ateismin käsitteistöön vaikka muka ateismia käsitteleekin. Mutta uskovaisille tämänlaiset ovat tärkeitä ja olennaisia retorisia kysymyksiä. Uskoisin jopa että juuri tämän tapaiset seikat ovat niitä jotka pitävät ihmisiä uskovaisina siinä omituisessa mallissa "en mä kai usko niinkuin kirkko uskoo, emmätiiä kai se joku jumala sillai on, kai mä jollain tavalla uskon" joka on Suomessa hyvin tavallinen. ~ Suomessa uskonnon pääpuolustus näyttää olevan jonkinlainen uskomiseen uskominen jossa uskonto tarjoaa keinon käsitellä hautajaiset ja oma kuolema. Ja se, että uskonto on perinne joka tarjoaa häiden kaltaisia toimituksia joita pidetään viihdyttävinä.

Ideologian suosion kannalta tämänlaiset irrelevantit piirteet ovat olennaisia. Sillä ihmiset seuraavat muotia ja hengellisiä aatteita järjen sijasta tunteilla. Tunteet taas ovat ensi sijassa manipulaation ja vasta toissijaisesti järjellisyyden kohteita. (Uskonnot leviävät kuten muoti, eivät kuten tieteen teoriat.) Ja tässä uskonto tarjoaa egorapsuttelua. Jokainen uskonto kun tarjoaa näkemyksen jossa ihminen on megatärkeä ja kiinnostava. Jokaisen uskonnon ytimessä on tarkkailija, hahmo jolla on pääsy strategiseen tietoon (salaisuuksiin jotka ovat sosiaalisesti jotenkin nöyryyttäviä). Vasta tässä vaiheessa lepytys ja uskonnolliset rituaalit ja luja tunnesidos tulevat mukaan ; Hahmo joka tirkistelee salaisia tietojasi pitää toimiasi kiinnostavina ja tämä tekee sinusta katseen kohteen. Ja tämä on aina egoistista. "Minä olen tärkeä ja kiinnostava" -tunteeseen vetoaminen taas on tarpeeseen ennen kaikkea niillä ihmisillä jotka eivät ole kiinnostavia ja joita ei muutoin seurata.

Ateistin on tietysti vaikeaa tarjota mitään tämänlaista. Tilanne onkin se, että esimerkiksi uusateistien pääargumentaatio perustuu evidentialismiin. Tällöin ateistit perustelevat kantaansa vetoamalla "siihen ei ole todisteita". Uskovaisen reagointi taas on todistaa asia sillä että "lupaan kivoja asioita" ja jos joku kieltää tämän, niin hän on pessimisti ja onneton kun ei halua niitä kivoja asioita tai kiistää tämän huippukivan olemassaolon. Tämänlaisen kanssa keskustellessa ei voi tehdä oikein. Kaikki argumentointi on irrelevanttia.

Oikeastaan ainut minkä minä teen on kohautan olkiani, selitän että kaikki viisaus lähtee ongelmienkin tunnustamisesta. Ja kenties selitän hieman kristillisestä kasvatuspolitiikasta. Olen nimittäin seurannut keskustelua jossa konservatiivit kristityt kokevat että liberaalit pilaavat hyssyttelyllä kasvatuksen. Heistä esimerkiksi vitsa on oivallista kasvatusta ja että ei pidä kohottaa itsetuntoa. Koska heistä stressinsieto on hyvä taito ja jos ihmisten annetaan elää "kaikki mulle nyt heti" -kuplassa jossa ytimessä on "kivaa kivaa", niin lapset turhautuvat ja pettyvät sitten aikuisina kun heillä ei ole kykyjä selvitä stressistä. Minusta tässä on hieman perää. Ja tämä tekee "Kaikki mulle heti kuoleman jälkeen" -ihmiset joilla on "Trumanshowtyyppinen TosiTV -Jumala joka vahtii heitä kuin pahin BB -talon isoveli ja jolle kyylätty ihminen on tosi Julkkis ja jos tekee väärin joutuu mahdollisesti vähäksi aikaa poistoäänestykseen ja ehkä jopa huudetuksi pois iäisyystalosta." ovat juuri tämänlaisia pumpulissa pidettyjä ; Todiste. Jokainen niistä tyypeistä joiden mielestä uskontoa tarvitaan sellaisten arkisten ja elämäänkuuluvien itsestäänselvyyksien kuin oman lopullisen katoavaisuuden tunnustamista ja läheisten kuoleman kohtaamista ja joista ilman eläminen on sietämätöntä. Seuraavat itkupotkuraivaripettymyksenkokemukset muistuttavat juuri pilallehemmoteltujen kakaroiden pettymystä kun esimerkiksi jotain joutuu joskus tekemään.

Mutta tämä ongelma on tietysti myös skeptismissä.

Kun mietitään pseudotieteitä ja eritoten salaliittoteorioiden ytimessä olevia asioita, ei ole vaikeaa huomata että monilla on strategiseen tietoon tunkeva havaitsija. Se voi avaruusolentojen kohdalla olla hyväntahtoinen ajatustenlukuteknologiaa käyttävä humanoidiukkeli, mutta se voi olla myös pahantahtoinen ajatuksia valvova ja kontrolloiva Illuminati tai reptilianit, jotka esimerkiksi tekevät sentapaisia asioita kuin vaikkapa käynnistävät Breivikin murha -aallon superhienolla HAARP -teknologiallaan.

Näissäkin pseudotiede väittää että henkilöt ovat hyvin tärkeitä. Salaliittoteorioiden kohdalla on peräti korostetusti siten, että niiden kannattajat ovat varsin karismattomia ja epäkiinnostavia yksilöitä. Oikeastaan ainut joka heistä tekee kiinnostavia on se, että heillä on niitä "shokkisensaatioita" joita he levittävät. Juuri nämä ihmiset kokevat vetoa siihen että heidän toimensa ovat jotenkin harvinaisen kiinnostavia ja olennaisia.

Mutta kuinka sitä muka voisi rakentavasti sanoa ihmiselle että "et sinä nyt noin kiinnostava ja tärkeä ole". En ole keksinyt kohteliasta keinoa. Käytän siis epäkohteliasta. Se on niitä harvoja asioita jotka minua vielä huvittavat ja ilahduttavat.

---

Kirjoittaja muistuttaaa että esimerkiksi Amerikoissa manipulointitaidoistaan kuuluisat skientologit käyttävät mielellään rekryoijinaan kauniita ihmisiä. Kun auringon suutelemat adonikset ja ruskettuneet megababet jakavat sanomaa, on se helpompi ottaa vakavasti. Valitettavasti olen ruumiinrakenteeltani sen verran feminiininen että minusta ei saa komeaa rantaleijonaa oikein tekemälläkään. Siksi tarvitsenkin silikonirinnat, esimerkiksi jos skepsis RY on halukas rahoittamaan tätä projektia joka, kuten yltä voimme lukea, ehdottomasti ajaa skeptikoiden asiaa.

Järkyttävää soluttautumista

Iltalehti uutisoi (siis sikäli miten sana "uutinen" ja "Iltalehti" voivat ylipäätään olla samassa lauseessa) siitä miten Ruotsissa oli paljastunut skientologien soluttautuminen kouluihin. Tämä uutinen näytti järkyttävän monia. Skeptikoiden ja ateistien nuivuuden aiheeseen voi ymmärtää koska he ovat tätä asiaa vastaan yleensäkin.

Mutta skientologia näyttää olevan "harhaopeista harhaoppisin" myös monelle uskovaiselle ja heidänkin parissa oltiin paljastuneeseen varsin kriittisiä. He joista kouluissa on hyvä esitelmöidä ja että uskontoesitelmät ovat rakentavia koska on oikein kertoa eri maailmankuvista. ; Toki uskovaiset korostavat että uskonnonvapaus ei koske naurettavia huijauksia. Valitettavasti ainakaan minä en tunne sellaista demarkaatiokriteeriä joilla naurettavat huijaukset voitaisiin erottaa uskonnoista ; Itse asiassa mitä lähemmin asioita tarkastelee, sitä vaikeampaa näiden kahden luokan objektiivinen ja omista vakaumuksista riippumaton toisistaan erottaminen näyttää olevan.

Aiheena olivat olleet erityisesti huumeet. "järjestön luennoissa on merkittäviä asiavirheitä. Koululaisille kerrotaan muun muassa, että huumeisiin tulee riippuvaiseksi heti ensimmäisestä käyttökerrasta. Drogfritt kertoo myös, että masennuslääkkeet, unilääkkeet ja särkylääke parasetamooli varastoituvat kehoon. Drogfritt varoittelee myös "flashback"-ilmiöstä, jossa huumeet voivat herätä entisen huumeiden käyttäjien kehossa vuosikymmenien päästä lopettamisesta." Tämä toki liittyy skientologien yleiseen lääkkeidenvastaisuuteen jossa kaikki lääkkeet ja etenkin psykiatrit ovat "vähintään epäilyttäviä". Mutta enimmäkseen luennot näyttivät olevan muuta kuin suoraa uskonnonjulistamista. Se oli enemmänkin huumeita koskevien asiavirheiden opettamista.
Tämä uutisointi on sinänsä mielenkiintoinen, että se liittyy kouluissa kiertämiseen noin yleisesti ottaenkin. Minun on hyvin vaikeaa erottaa, että miksi on oleellisesti vaarallisempaa kertoa vääriä ja varoittavia tietoja huumeista kuin vaikkapa kertoa vääriä ja varoittavia tietoja saatananpalvonnasta. (Jota "ateismiskenessä" tai "roolipeliskenessä" olevat tietävät tapahtuneen kotosuomessa varsin aktiivisesti.) Jos ihminen haluaa että avomielisyyden nimissä opetetaan vääriä tietoja evoluutiosta, koska se on heistä valistusta, niin miksipä ei sitten anneta oikein avomielisesti tilaa kaikelle tämänlaisellekin? - Tai sitten kaikki tämänlaiset luennoitsijat voisivat mennä koteihinsa ja kylvää näkemyksiään vaikkapa lehtien mielipidepalstoille joissa ne eivät osallistuta itseään väkisin lapsille.

Anonyymit Anonyymit.

Anonyymit on ilmiö. En tässä puhu anonyymeistä nettikeskustelijoista, eli henkilöistä jotka kirjoittavat ilman nimeä tai nimimerkkiä. Vaan "anonyymit" -nimellä kulkevasta ryhmittymästä. (Molemmat ovat toki ilmiöitä, mutta jutun aihe on vain toinen.)

Ilmiö ei ole järjestäytynyt eikä sillä ole perinteistä valtahierarkiaa, vaan pikemminkin tavoite jota sitten tavoitellaan hieman eri perspektiiveistä. Siis hieman kuten hikipedia, paitsi että hikipediassa on organisoitu valtahierarkia jossa toiset lähestymistavat ja perspektiivit ovat parempia kuin toiset. (Mutta varmaan selviää mitä ajan takaa.)

Jaan anonyymie kanssa tiettyjä mielipiteitä ; Sen parissa pyörivä "Project Chanology" vastustaa skientologiaa. - Ei ole vaikeaa nähdä, miksi aivopesun menetelmiä käyttävän rahastuskultin kritisoiminen ja vastustaminen on mielestäni hyvä asia.

Tämä pelko ja riski toimii myös selityksenä ja oikeutuksena anonyymien kasvottomuuteen viittaavan nimeen ja sen nimettömänä toimivaan perusluonteeseen. Anonyymit vihjaa että salailua tarvitaan koska skientologian vastustajille ei ole aina käynyt kovin hyvin. Suojaa haetaan viittaamalla takana olevaan nimettömään massaan, jonka koko on suuri. "We are Legion."

En usko että tämä on koko totuus - vaikka siinä onkin paljon totuutta. Keinoina on ollut sitten jotain, sellaista jota en pidä kovin toimivana. Esimerkiksi tietomurrot ja häiriköinti ovat kuuluneet repertuaariin. Itse kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä tarkoitus pyhittää keinot vain hieman lievemmissä tapauksissa. Hakkerointi ja jekkuilu liittää anonyymit "piraattipuolueen" kaltaiseen asenneilmapiiriin. Toki on vaikeaa sanoa, miten hyvin nämä tapaukset kuvaavat koko ilmiötä, mutta on turvallista sanoa että anonyymeissä on suuntauksia jotka tukevat tätä.

Kasvottomuutta voidaan perustella nimettömyyden tuomasta suojasta joka oikeutetaan pelolla, vainolla ja siitä että mielipiteenvapauden tulee kestää. Että siitä että tehdään jekkuja joista ei haluta kantaa vastuuta eikä haluta tukea tekoja omalla naamalla koska niissä on hieman jotain kyseenalaista. Tässä mielessä tämä ei eroa kovin olennaisesti kaikesta muusta anonyymiydestä. Tämä anonyymiyden puolustus ja ongelma voidaan nähdä jopa demokratiassa. Esko Valtaojahan on viime aikoina saanut näkyvyyttä siinä että hän esitti lausuntoja joiden mukaan demokratian pitäisi erota relativismista. Hän korostaa mielipiteen perustelua. Vastapuoli voi perustella laatikon piilossa tehtyä ääntä jonain jolla varmistetaan että kukaan ei voi esimerkiksi ase ohimolla pakottaa tiettyä ääntä ja vahtia että käskyä totellaan. Tämä tietysti estää väärinkäyttöjä.

Aktivismin lisäksi anonyymit ovat aikaansaaneet jotain totaalisen pahaa; Se on synnyttänyt LOLCAT -meemin. Tämä idea oli itse asiassa ihan hauska kunnes siitä tehtiin organisoitua toistoa. Nyttemmin ilmiö on levähtänyt sen verran laajalle että sitä ei voi pitää kovin luovana tai hauskana ilmiönä. (Ja mikä pahinta, olen itsekin tehnyt niitä!) Lolcateesea voi sanoa levinneisyytensä vuoksi merkittäväksi mielen tuhoamisen muodoksi.Tämän vakavan ongelman vuoksi olisi hauskaa kuvitella AA -kerho. Anonyymit Anonyymit. Siinä olisi kokouksia jossa Anonyymit nousisivat yksin ryhmän eteen, ilman naamaria ja tunnustaisivat ääneen että "Moi, olen Tuomo ja olen anonyymi." Ja kertoisivat, että he eivät itse asiassa ole kasvotonta massaa vaan individuaaleja, yksilöitä, ja että miten tämän tiedostaminen vaatii jokapäiväistä työtä. Ja sitten he kertoisivat miten joka päivä he taistelevat kaavamaista obsessiivis-kompulsiivista mielihalua pistää kissankuviin hassusti typotettuja tekstejä. Ja että "V niinkuin Verikosto" on aina miltei menossa DVD -soittimeen. Ja että on vaikeaa käydä kaupassa ilman naamaria. Ja näiden kanssa painiessa jokainen päivä on haaste ja seikkailu. Ja muut taputtavat ja sanovat että "Kiitos Tuomo! Noin mekin ollaan koettu!"

Tälläistä kerhoa ei tietysti ole, mutta kenties sellainen pitäisi olla. Ja kenties sellainen perustetaan.

---

Tämä juttu on parodiahorisontissa ; Sen kirjoittaja ei itsekään tiedä miten vakavissaan hän on missäkin kohdassa ja missä kohden hän heittää "totaalisen läskiksi".

Olennaisen kumoaminen.

Tieteenfilosofiassa eräs hyvin lainattu demarkaatiokriteeri on falsifiointi. Toisin sanoen sen mukaan tiedettä ovat sellaiset näkemykset jotka voidaan kumota jollain aineistolla. Usein tätä lähestymistapaa pidetään tiukkana.

Kuitenkin jossain tapauksissa falsifiointi muuttuu varsin kummalliseksi. Nämä kummallisuudet ovat osasyynä siihen, että olen Quinelaisen tiedenäkemyksen kannattaja. Tässä blogauksessa esitän yhden kummallisuuden.

Esimerkiksi mormoni voisi sanoa että heidän teoriansa siitä että heidän uskontonsa perustaja Smith näki enkelin, voidaan kumota sillä että Smithin historiallisuus osoitetaan valheeksi. Eli jos perustajaa ei ole ollut, ei hän ole voinut nähdä näkyjään. Islamilainen voisi viitata vastaavaan Muhammadin kohdalla. Jos Muhammadia ei olisi ollut ihmisenä olemassa, se tuhoaisi sen että olisi profeetta, joka olisi todellinen. Muhammad olisi satuhahmo. Vastaava toimii tietysti myös kristinuskon kanssa. Moni fundamentalisti onkin esittänyt että eksegetiikka on olennainen jumalatodistusten kautta, koska Jeesuksen historiallisuuden tuhoaminen johtaisi kristinuskon tuhoon. Olematon, fiktionaalinen tyyppi, jättää toki tyhjän haudan.

Aivan vastaava löytyy myös evoluutioteorian kohdalla. Makroevoluutio, jossa eläimet muuttuvat hyvinkin toisenlaisiksi, on määritelty mikroevoluution kasautumisen kautta. Toisin sanoen eläinten muuntelu, mutaatiot ja luonnonvalinta johtaa pitkän ajan kuluessa uusiin lajeihinl, heimoihin - itse asiassa riittävästi aikaa antaa tilan siihen että muutos johtaa minkä tahansa taksonomisen luokkan ylittämiseen. Tätä kautta makroevoluution voi todellakin kumota kumoamalla mikroevoluution. Eli jos mutaatioita ei ole olemassa, ei evoluutiokaan voisi toimia. Samoin luonnonvalinnan falsifiointi, eli osoitus siitä, että millään eliöiden rakenteilla ei ole mitään vaikutusta elossapysymiseen ja lisääntymiseen, kumoaisi makroevoluution.

Tuskin kukaan kuitenkaan ottaa tämäntasoista falsifiointia vakavasti. Kukaan kreationisti ei vakuutu että mikroevoluutionkieltäminen olisi olennaista makroevoluution kiistämiseen. Päinvastoin, he korostavat että he hyväksyvät mikroevoluution mutta eivät makroevoluutiota. Aivan vastaavasti ateisti tietysti voi sanoa että hän hyväksyy Jeesuksen tai Muhammadin historiallisuuden, mutta ei heidän myyttisiä ominaisuuksiaan.

Näiden välissä onkin selvästi kuilu. Jotenkin tuntuu että tälläinen falsifiointi tuo mukana ylimääräisen loikkauksen. Sellaisen perustelu ei tunnu kovin viisaalta. Muutenhan minä voisin väittää että olen itse kohdannut avaruusolentoja, ja ihmisten olisi otettava väitteeni todesta, koska he eivät voi kumota minun olemassaoloani. Ja minun olemassaoloni falsifiointi kumoaisi tietysti silminnäkijähavaintonikin.

Falsifioituvuudessa on selvästi asteita. Makroevoluutio olisi hieman ylilyöty teoria jos se nojaisi pelkkään mikroevoluution kumoamisen vaatimukseen. Olennainen kysymys näkemyseroissakaan ei ole mikroevoluution olemassaolossa, vaan makroevoluutiossa. Samoin Jeesuksen kohdalla olennainen kysymys ei ole Jeesuksen historiallisuus vaan se, oliko hän Jumalan poika.

Makroevoluutioon itseensä on saatu falsifiointikriteerejä. Makroevoluutio voidaan siksi kumota paitsi mikroevoluution falsifiointikriteereiden kautta, myös itsenään. Pikkuesimerkiksi käynee Jay Gouldin ajatus kambrikaudelta löytyvästä jäniksestä. Vastaavasti alkusyntykokeet olisivat voineet kumota evoluution. Jos rotat syntyvät lisääntymisen lisäksi spontaanisti roskista, mikroevoluutio ei ole ongelmissa. Sen sijaan makroevoluutio kumoutuisi. Olisi hoopoa väittää että ihmisillä ja räteistä syntyneillä olisi yhteinen kantamuoto. Labrassa havaittu spontaani kokonaisen virtahevon rukouksella luominen rukouksen voimalla voisi olla myös varsin vakuuttava esimerkki vastaavasta.

Jeesukselle en ole toistaiseksi keksinyt vastaavaa testiä.

Mythomaagit

Ollessani teini -ikäinen televisiosta tuli sarja nimeltä "Kameleontti" (engl. "The Pretender"). Sarjan päähenkilönä oli superälykäs ja erityisesti koulutettu Jarod, joka kykeni ottamaan minkä tahansa roolin. Ja tekemään mitä tahansa ammattia erinomaisesti. Sankari oli tuhattaituri. Jännitys sarjaan tuli siitä että ei osannut arvata miten hän tässä jaksossa onnistui naruttamaan kouluttajiaan, joilta hän oli pakenemassa.

Jarod oli elävä unelma jossa omilla kyvyillä ja yrittämisellä saadaan aikaan mitä tahansa. Se kuitenkin puolusti optimistisuuttaan erikoisuuksilla, kuten Jarodin poikkeuksellisuudella niin biologisesti kuin kasvatuksellisestikin. Osa esittää että sama olisi kaikkien saatavilla.

Siirryn heihin, mutta ensin jotain ihan muuta.

Perinteisessä taikauskossa on perinteisesti liitetty symboli ja asia yhteen. Näin samankaltaisuudesta, analogiasta, tulee syy-yhteysseurays. Näin käy esimerkiksi silloin kuin metsästysrituaalissa luolaan maalattua piirtokuvaa tökitään keihäillä ennen metsästämään menoa. Symbolinen toiminta ikään kuin aktivoi asian.

Tämäkin näkemys on, ei toki todistanut tehokkuuttaan, mutta kuitenkin järjestelmällistänyt käsityksiään aikojen saatossa. Karkeasti tilanne voidaan tiivistää kaavaan joka perustuu dualistiseen henki-maailma -jaotteluun, jossa maailma on alisteinen henkimaailmalle. Kun ihminen ajattelee symbolia, hänen ajatuksensa vaikuttaa siihen. Ja tämä taas on yhteydessä todellisuuteen. Tätä kautta tilanne muuttuu ikään kuin luonnonlaiksi, jossa ihmisen mieli hallitsee symbolia kuin valokatkaisijaa ja valokatkaisija taas vaikuttaa todellisuuteen.

Tämänlaista ajattelua on tarvittu perinteisesti silloin kun on pitänyt vaikuttaa massoihin. Esimerkiksi antiikin kreikan filosofit moittivat sofisteja. Sofistit kun elivät vakuuttavuuden eivät totuuden ehdoilla. Filosofit olivat ikään kuin heidän kilpailijoitaan. Sofistit hallitsivat koska he olivat teräväkielisiä, terävämielisiä ja osasivat kertoa "myyviä stooreja". Hyvä tarina on aina helppo ymmärtää. Looginen ja rationaalinen ajattelu on sen sijaan vaikeaa.
1: Kreikan filosofit olivat siis tavallaan huolestuneita totuusrelativismista ja populismista jotka kättelivät sofisteissa. Voittaja ja todenpuhuja oli se, joka sai eniten kannattajia. Minusta ongelma on relevantti edelleen. Toki esimerkiksi valistuksen aikana uskottiin että järki päihittää taikauskon. Itse en jaksa uskoa näin.

Nyt on hyvä siirtyä Amerikkoihin.

Sillä siellä luvataan Jarodelämää ilman jahtaajia.

Amerikka on historiallisesti erikoinen paikka, koska siellä ihmiset ovat uudisraivaajia. Siinä missä euroopassa ihmiset paikkaan sitoo provenienssi, alkuperä. Ympärillä on pitkä historia ja kulttuuri, on Amerikkaan ikään kuin menty tyhjän päälle. Siksi siinä missä eurooppalainen sanoo "olipa kerran", Amerikkalainen sanoo "kerran tulee olemaan". "America is a place where man can reinvent himself." -kuuluu sanontakin ; Ihminen saa uuden mahdollisuuden.

Toisaalta Amerikkoihin siirryttiin paljon myös "uskonpakolaisina". Siksi monelle muuttaneelle uskonto oli erittäin tärkeä asia. Mutta valtionkirkkoa ei haluttu. Siksi järjestelmä korosti sekularismia, jossa valtio ei määrää ihmisien vakaumuksia - eikä ihme, oltiinhan sitä kerran paettu ihan toiselle mantereelle asti. Tästä seuraa tietysti individualisoituminen.

Ja siinä missä valtionkirkko voi vain olla ja määrätä mitä ihmiset uskovat, individualistisessa valintamaailmassa uskonto on arvostelun kohde ja kuka tahansa voi ruveta kilpailemaan sen kanssa. Tässä vaiheessa on ikään kuin pakko keksiä "Hyviä stooreja", ettei suosio hiipuisi taloudellisesti kannattamattomaksi.
1: Sillä yksikään uskonto ei pyöri ilman rahoitusta, pyhällä hengellä ne eivät pyöri ainakaan yhteiskunnallisen instituution tasolla.

Näin uskontojen tulee tarjota jotain houkuttelevaa.

Tästä seuraa asenne -eroja. Yksi merkittävimmistä liittyy epäilyyn ja optimismiin. Suomessa on tavattu ajatella että perisynnin vuoksi ihmisen tulisi olla varovainen. Hän voi erehtyä tekemään väärin. Siksi itse -epäily ja syntien tunnustus ja katuminen ovat tärkeitä asioita. Tämä itsekriittisyys, oman huonouden tunnustaminen ja muu ei tunnu mukavalta. Siksi se ei taatusti myy samalla tavalla kuin lupaus terveydestä, onnesta ja muista suorastaan hedonistisista asioista.

USA:ssa sen sijaan enemmän suosiota on saanut näkemys, jossa on euroopassakin toki tuttu ajatus pahuudesta joka on vain hyvyyden poissaoloa. Mystikot ovat ajatelleet Jumalaa ikään kuin "tulena jonka kipinöitä hyvä on". Kaukana nuotiosta on pimeää, ja tämä on valon poissaoloa. Tämä asenne liittyy USA:ssa suosittuun spiritualismiin. Sen piirissä sairauksia ja muita pidetään harhautuneen mielen tuotoksina. Totuuden edessä ne sulavat pois. Tätä kautta hyvä seuraa siitä että paha suljetaan pois.
1: Tässä aiheessa paljon kuuluisuutta, ystäviä ja vaikutusvaltaa saaneen Frank Robinsonin "Psychiana" esimerkiksi kertoo että epäily on sama asia kuin perisynti. Jumalaa kohtaan koettu epäily tai epäusko oli maailman ainut synti.

Ajatus on vaikuttanut Amerikoissa runsaasti. Esimerkiksi:
1: Menestysteologiassa korostetaan sitä että sairaus on vain harha. Jos ihminen ei usko Jumalaan riittävästi, hänellä on jokin vaiva. Uskoa vahvistamalla sairaudesta voidaan parantua, koska Jumalallinen voima vaikuttaa. Saatana on vain pelkkä kupla jolla on valtaa sen verran minkä ihminen sille antaa.
2: Hubbardin dianetiikka lähti oletuksesta että ihminen voisi muistaa aivan kaiken elämänsä varrelta ja voisi myös ajatella virheettömästi. Tämä tehtiin poistamalla engrammit, ikävät tuntemukset Kun Hubbard ilmoitti tilaisuudesta jossa olisi ensimmäisen Clear, tämä osoittautuikin puutteelliseksi. Tämän jälkeen Hubbard alkoi kehittämään Thetan -tasoja. Clear olikin ikään kuin ensimmäinen askel. Skientologia jatkoi siitä mihin dianetiikka jäi. Ihmiset ovat jumalia, Thetaneja, jotka on sodan vuoksi niputettu ihmisiin. Siksi jos Clear -tasolla olikin muistikatkoksia onkin harjoiteltava Thetan -tasoja. OT 8 jäi Hubbardin kehitelmän korkeimmaksi tasoksi. Jos ikävuosia olisi tullut Hubbardille enemmän, olisi luultavaa että tasoja olisi syntynyt paljonkin enemmän. Ne kun tarjosivat portaat ja etenemisen tunteen.

Onkin hyvä huomata että esimerkiksi siinä missä Suomessa kristillisyys liitetään mielikuvissa heikkojen puoltamiseen, Amerikoissa henki on enemmän se, että kaikilla on mahdollisuus yrittää. Köyhät ovat USA:ssa kristillisyydessä helpommin loiseläjiä ja elättejä. Heitä toki kannustetaan ja tsempataan yrittämään -mahdollisimman paljon hengessä tietysti. Tälläinen tuntuu euroopassa, etenkin protestanttisissa pohjoismaissa, hieman erikoiselta ja vieraalta.

Ihana elämä mutta kaameat viholliset.

Olennaista ymmärrettävää on kovat lupaukset ja tätä kautta optimistisuus. Menestysteologiassa ihminen on erityisen kyvykäs. Skientologiassa peräti Jumala. Molemmissa keskiössä on se, että ihminen voi uudelleenkeksiä itsensä.
1: Ei liene yllätys että sekä menestysteologia että skientologia ovat syntyneet Amerikoissa ja sittemmin laivautuneet suomeenkin. Sävyiltään "paljon lievemmin Amerikkalaiset" suomalaiset herätysliikkeetkin pitävät sisällään armolahjat ja muut vastaavat lupaukset, jotka ovat ikään kuin uskonnon myyntiargumentteja. Ja askel kohti optimistista "voit määritellä itsesi uudestaan ja menestyä". Oppimatonkin uskovainen voi saada statusta osaamalla vaikkapa puhua kielillä.

Toinen yhdistävä elementti on siinä että silmien sulkeminen pahalta on sama kuin pahan poissaolo. Ongelmana tässä on tietysti se, että epäonnistumisia tulee väistämättä. Optimistien esityksissä kun ei tunneta väsymystä ja epäonnistumista. Onnistumisen hurmiossa kun on usein loppu. Yritteliäisyys ja ahkeruus johtavat usein myös burn-outiin. Voimakas Nihilaatio nouseekin siksi yllättäväksi muutoin yltiöoptimististen ja suorastaan suuruudenhullujen lupausten vastapainoksi. Optimismi itseen johtaa erilaisuuden vihaamiseen.
1: Esimerkiksi Hubbardilla tärkeässä roolissa on "suppressiivinen persoona", joka epäilee skientologiaa ja tätä kautta häiritsee sen toimintaa ja sen parissa toimivien yrityksiä kehittää itsessään Jumalallisuuttaan. Menestysteologiassa parantumatta jättänyt on "kesken". Vika ei ole uskonnossa vaan yksilön uskossa. Todiste riittämättömyydestä on parantumattomuus. Napina taas on itsekkyyttä ja syntiä.

Nihilaatiossa olennainen osa on se, että erimielisyys on "ohjeiden rikkomista". Esimerkiksi jos epäily kielletään, epäonnistujan yritysten jälkeinen kritiikki on ikään kuin todiste siitä että ohjeita on noudatettava; Ohjeethan kielsivät lannistumisen. Koska optimismissa negatiiviset tunteet kielletään, kohdistetaan paha helposti ulkopuolelle. Vastoin oppeja tuovat lannistavat, ne ovat pahoja koska ne muistuttavat siitä mistä yritetään vapautua siinä tasolla että se ei ole edes ajatuksen tasolla läsnä kokemusmaailmassa. Rytty häiritsee täydellisyyttä. Erimielisyys muuttuu uhaksi, joka vaarantaa oman täydellistymispyrinnön. Erimielinen on heille hieman kuin suolistoloinen, kyvytön elämään yksin, kooltaan pieni, voimiltaan ja ominaisuuksiltaan surkea. Mutta sillä on vaarallinen ominaisuus tehdä ihmisestä heikko.
1: Tästä erikoinen esimerkki löytyy herännäisten lehtisestä. Siinä käsitellään ateistien vasta -argumenttia "olen jo lukenut Raamatun". Se sanoo että Raamattu joka ei vakuuta on luettu liian nopeasti tai huolimattomasti. On luettava uudestaan. Ja jos ei tehoa, on luettavan niin hitaasti että alkaa tuntumaan. On selvää että tässä tarjotaan vaihtoehdoksi vain "et ole lukenut riittävästi" ja "olet uskossa" -vaihtoehdot. Näin tälle "kritiikille ollaan rokotettu", ja Raamattua lukenut on syyllinen tilaansa, "yrittäis enemmän". "Ei riitä" tulee konemaisesti liukuhihnalta ongelmatapauksissa.

Osta elämä.

Otin tämän esiin itse asiassa senkin vuoksi että tämän tyyppinen ajattelu, joka on uskonnoissa tuttua, on mukana myös optimismipuheissa jotka liittyvät hyvinkin laajasti ns. "self help" -maailmaa, sekä erilaisia ennen kaikkea taloudelista menestystä lupaavia strategioita.

Niissähän esitetään optimismia. Esimerkiksi verkostomarkkinoinnissa vetoaminen syntyi suurista lupauksista. Ihmiset osasivat eksponenttimatematiikkaa sen verran että tajusivat että jos hän myy kahdelle ja nämä kaksi myyvät kahdelle ... alkaa jo muutaman portaan jälkeen heillekin asti juoksemaan hyvät rahat. Mutta he eivät tajunneet että portaat jäävät käytännössä mataliksi, koska ihmiskunnassa on rajallinen määrä ihmisiä. Portaat eivät voi olla käytännössä kovinkaan korkeat. Verkostomarkkinoinnissa kerrotut jo kerrotut menestystarinat tuntuvat tunnetasolta samalla kuin todiste homman toimivuudesta. Ne kuitenkin itse asiassa takaavat sen, että "on jo liian myöhäistä hypätä kelkkaan" ; Verkostomarkkinoinnin koko matematiikka kun rakentuu siihen että kaikki tulot tulevat ekspontentiaalisen kaamean nopeasti laajenevista portaista, joissa ylhäällä on vähän ja alhaalla paljon. Perusmatematiikan taidot kertovat että Aloittajat ja varhaiset pärjäävät ja muut maksavat viulut.

Suomalaisista optimisteista tulee tietysti mieleen Jari Sarasvuo. Hän ei ole yhtä radikaali kuin USA:laiset toverinsa, mutta hän onkin eurooppalainen ja sen perinteessä ja kulttuuriympäristössä elänyt.

Hänen sisäinen sankarinsahan perustui imitaatioon. Hänen ideanaan oli se, että ihmiset katsovat ihailemiaan ihmisiä ja alkavat toimimaan kuin he. Näin ihmisiin tarttuu ajattelu- ja toimintatapa ja heistä tulee ihailemiensa kaltaisia. Tässä imitaatio on symboli, jonka ihmisen tahto herättää ja tämän katsotaan vaikuttavan todellisuudessa.

Sarasvuo ei kehottanut kriitisyyteen vaan korosti lannistumattomuutta. Ja jopa hänen neuvomansa lukutapa oli erikoinen. Siinä missä perinteisesti luettua pitäisi liittää muuhun tietoonsa ja arvioida entisiä tietojaan luetun varassa, Sarasvuo korosti "Sisäisessä sankarissaan" heittäytymistä. Ihmisen tuli lukea kirja eläytyen sen kirjoittajaan, jolloin tämän vuosikymmenten aikana hankkimat taidot sisäistyisivät samastumisen kautta.

Vastaavaa ajattelua edustavat tietysti "nimeltä mainitsemattomat" optimismifilosofit, joilla tuntuu olevan vallalla trendi "saavutat mitä haluat jos yrität tarpeeksi". Heillekin "negatiivinen ajattelu" on usein se suurin ongelma ja syypää kaikkeen.

Oma kantani näihin optimisteihin on sama mikä löytyy Nassim Talebin "Mustasta joutsenesta". Talebin näkemyksessä mukana ovat riskit ; Ristkinottaja näkee mahdollisuuden ja tarttuu siihen. Mahdollisuus ei ole ilmiselvä, ja joskus yrittäjä epäonnistuu. Superrikkaus ei Talebin mukaan synny suoraan työstä vaan kopioimisesta. Jos esimerkiksi kirjotan kirjan, ja se myy miljoonia, olen rikkaampi kuin jos sama kirja myisi 20 painosta. Suurin osa kirjailijoista on hyvin köyhiä, he jopa joutuvat tekemään muita töitä tai yrittämisen jälkeen siirtymään sellaiselle. He epäonnistuvat. Näemme helposti vain ne miljonäärit. Heidän kirjansa kun pullottavat jokaisessa kirjakaupassa. Suomalaisen kirjakaupan painoksissa on tietysti melko vähän menestyneitä. Mutta hekin ovat menestyjiä verrattuna niihin lukuisiin pöytälaatikkokirjailijoihin, joita minäkin tiedän useita.
1: Taleb kertoi tässä kohden vertauksen elostelijoihin ja Casanovaan. Casanova oli menestynyt. Hän nousi yhden kerran useammin kuin romahti, joten hän oli huipulla. Moni ajattelee että "hän nousee jaloilleen", mutta emme ikään kuin näe näitä tapauksia. Suuri osa opportunisteista ottaa riskin ja häviää. Casanova on "kunkku", se yksittäinen ja harvinainen tapaus, joka innostaa suuren joukon muita epäonnistumaan.
___1.1: Talebin näkemys ei ole yltiöoptimistinen. Se kertoo että menestys on mahdollista, mutta se ei ole automaattista. Sen mukaan menestys ei ole ilmiselvä seuraus imitaatiosta. Todennäköisesti Casanova -imitaatio saidastuu sukupuolitautiin ja kuolee varattomana kun elintasot ovat nielleet pohjalla olleet varat. Joku harva onnekas heistä voi imitaatiollaan onnistuakin.

Siksi self -helpissä näyttääkin vallitsevan sama asia kuin "miten voitat lotossa" -kirjallisuudessa. Niiden kirjoittajat menestyvät hyvin. Mutta eivät oppiensa avulla, vaan myymällä oppejaan. Siksi minun silmissäni "yltiöoptimistit" ovat maksimissaan mytomaaneja, jotka kuvittelevat ja fantasioivat itsensä sankareiksi ja luulevat olevansa niitä vaikka eivät ole.

He eivät ole "kameleontteja" suomeksi vaan "pretendereitä" (teeskentelijöitä) englanniksi. He eivät voi yliluonnollisen nopeasti sisäistää paljon tietoa ja taitoa ja ovat siksi tuhattaitureita. Olen kenties pessimisti, kun uskon että kirurgiksi ei päädytä viikossa. Taidon puutteen kohdalla rooliksi jää vain delegoiminen, joka vaatii epäonnistumisen tunnustamisen - tai oikeastaan sen nihiloinnin "kahlitseviin ihmisiin ja muihin irrelevantteihin tosiseikkoihin". Asia saadaan kenties tehtyä, mutta delegoija ei ole tehnyt asiaa. Tarvitaan se kirurgi.

Lahjan palauttamisesta.

"A gift? You can return a gift."
("X-men origins: Wolverine")

Albert Camus otti itsemurhan hyvin keskeiseksi osaksi ateistis absurdia filosofiaansa. Hänestä ateistin kannalta tärkeä kysymys on jo siinä, miksi hän ei tapa itseään. Camus tiivisti ongelman sanomalla niinkin vahvasti että "On olemassa vain yksi todella vakava filosofinen probleema, itsemurha."

Hän oli tietysti itse ateisti eikä tehnyt itsemurhaa. Itse asiassa Albert Camus esitti että absurdi sankari - hänen ideaali -ihmisensä - ei tehnyt itsemurhaa. Camus hylkäsi perinteisen teologis-moraalisten argumenttien oikeuden itsemurhan kohdalla totaalisti. Hänestä itsemurhasta ei ratkaissut elämän absurditeettia, ja sen tekevä ihminen tekee kannanoton omasta arvottomuudestaan. Camusille itsemurha tarjoitti kyvyttömyyttä elää absurdissa, eli dogmattisuuden kaipuuta. Ja se edusti jopa huumorintajuttomuutta, joka on Camusin mielestä eitoivottava piirre.

Siksi Camus ei ollut suisidaalinen, ei taipumuksiltaan eikä teoiltaan. "Camus ei angstaa." Siksi hänen loppunsakin tapahtui auto -onnettomuudessa, eikä oman käden kautta.

Kuitenkin yllättävän moni uskova pitää Camusia ikään kuin todisteena siitä että jos uskonnoton on hengissä, hän on jotenkin irrationaalinen, epäaidosti uskonnoton. Tähän liittyy erikoinen haastekin. Tästä löytyy esimerkki Richard Dawkinsin "Jumalharhassa". Hän kertoo saaneensa uskovaiselta viestiä jonka sisältö oli että ateistin pitäisi ensin miettiä miksi ei tekisi itsemurhaa. Uskovasta Camusin kysymys itsemurhasta olisi ateistille nykyäänkin relevantti.

Ensi alkuun ihmettelin että halusiko uskova viestissään Dawkinsin todella tekevän itsemurhan. Ihmettelin myös oliko uskova edes lukenut Camusia. Kunnes käsitin että hän ei tarkoittanut tätä, vaan sitä että jos on uskonnoton ja elossa, ei ole miettinut itsemurhaa. Camusia tai ei, uskovainen ymmärtää itsemurhakiellon Jumalalta tulevana dogmana. Ja jos tätä dogmaa ei ole, niin ateisti voisi tappaa itsensä. Ilman kieltoa on lupa.
1: Viestin sävyn mukaan uskovainen tosin näyttää kenties hieman ihmettelevän miksi lupa ei ole käsky. Tässä olisi kuitenkin voimakas aste -ero.

Dawkinsin puolesta en osaa sanoa, mutta omasta puolestani olen mielestäni varsin sujut itsemurhan miettimisen suhteen. Minulle "Camuksen kysymys" - ja itse asiassa myös sen vastaus - ovat olleet relevantteja. Tässä mielessä ymmärrän uskovaisen lähettämän viestin, kenties sellaisella tunteenomaisella tavalla joka on luultavasti täysin Dawkinsin kokemusmaailman ulkopuolella.

"Uudistettu Camusin kysymys" -ja siihen vastaaminen.

Ajattelin että reagoimisen vuoksi voidaan unohtaa "Camusin kysymyksestä" oikeaoppinen Camus ja yrittää lähestyä asiaa hyväntahtoisuuden periaatteen sävyttämänä. Eli sen sijaan että ajatellaan että lausunto oli Camusin näkemyksen kanssa epäkorrekti ja viitata pelkkään asiavirheeseen, voidaankin katsoa mitä uskovainen on todennäköisesti tarkoittanut viestillään.

Henkilökohtainen hömpötys.

Aloitan omakohtaisella hömpötyksellä. Koska sitä kautta asiassa kenties pääsee hyvään vauhtiin. Myös vastaukseni on "epäcamuslainen". Mutta minä en olekaan absurdikko vaan surrealisti.

Itselleni itsemurha tarjoaa pysyvän pisteen ; Olipa maailma miten absurdi tahansa, on silti selvää että koskaan ei tule vastaan täydellistä kaaosta, tilannetta jossa en voisi tehdä jotain. Määrään vähintään elämästäni. Tai jos en siitä, niin ainakin kuolemastani.
1: Tässä auttaa L. Ron hubbardin kuvaus "Työn ongelmat" -kirjasta : "Hämmennys on hämmennys ainoastaan niin kauan kuin kaikki osaset ovat liikkeessä" ... "Hämmennys jatkuu kunnes valitaan yksi tieto, yksi tekijä, yksi yksityiskohta hämmennyksen kokonaisuudesta. Siitä yhdestä asiasta joka valittiin ja jota käytettiin, tulee stabiili tieto suhteessa muihin asioihin." ; Yhden asian hallinta tekee siitä tukipisteen, jonka ympärille voidaan kerätä muita asioita. Yksi tieto auttaa suhteuttamaan muut asiat suhteessa tähän asiaan. Näin tiedot voidaan panna järjestykseen. Hubbard liittää hämmennykseen kolme asiaa : epävarmuuden, tyhmyyden ja turvattomuuden. Hämmentynyt toimii irrationaalisesti, epävarmasti ja tämä tuo hänen mieleensä turvattomuutta.
___1.1: Vaikka en ole skientologi - vaan itse asiassa skientologian vastustaja - tässä ajatuksessa on henki joka on hyvinkin "arkijärkeen sopiva". Tällä korostan sitä että siitä että ei ole yksimielinen jostain asiasta ei tarkoita että pitäisi olla vastustamansa asian antiteesi. On itse asiassa hyvä jos kykenee näkemään jotain oikeaa niissäkin näemyskokonaisuuksissa joiden kanssa on erimielinen.
_____1.1.1: Tämänlaiset asiat jotka ihmiset itse asiassa tietävät antaa sille sen "luotettavan sävyn", joka houkuttaa ihmisiä liittymään skientologeihin. Ajatus ei ole kovin nerokas, mutta se on ihmisten ajattelun mukainen. Tätä kautta itsestäänselvyys on osa manipulointikoneistoa. Alussa mukaillaan ihmistä, ja annetaan hänelle kontrollin tunne. Ja skientologiassa eteneminen tarkoittaa sitä että ihminen pistetään askel askeleelta kontrolliin. Mikä selittää miksi voin olla yksimielinen skientologien kanssa, mutta vastustaa heitä silti lujasti.

Näin ollen minulla on aina jonkinlainen perusturvallisuus. Itsemurha on välinevarastossani, mutta ei ensimmäisenä keinona. Se on epäonnistumisen ja heikkouden merkki. Sen merkki että vaatii jotain epädogmaattista. Ongelmana on vain se, että minun maailmankuvassani heikkous, epäonnistuminen ja luotettavien asioiden hakeminen eivät ole automaattisesti paheita. Näin ollen korostankin enemmän olemassaolevia vaihtoehtoja ja valintoja. Itsemurhan tekeminen ja tekemättä jättäminen ovat samanarvoisia tekoja. Joten jos joku kysyy että miksi en tee niin, vastaan että "koska valitsen niin."

Eettinen taso.

Jos Dawkinsin tapainen ateisti saa kuulla että kristinuskon mukana menee dogma jossa itsemurha kielletään. Tämä antaa mielenkiintoisen aseen suoraan arvokeskustelun ytimeen. Uskovahan tässä itse asiassa sanoo että "Tässä on taas yksi moraaliargumenttirypäs, johon olemme liittäneet puumerkkimme, ja jotka muuttuvat mielettömiksi toisten asioiden nenäämme tunkemisiksi". Argumentti siis itse asiassa tavallaan poistaa kristityn valtaa itsemurhaan liittyvästä arvokeskustelusta. Yhä epäselvemmäksi käy miksi itsemurhan tekeminen pitäisi erityisesti tuomita. Näyttää että kyseessä on vain maailmankuvallinen näkemyskysymys.

Eli ateisti saisi luvan ohittaa ne perustelut joista itsemurha on syntiä ja ehdottoman kielletty asia, koska mikään ei pakota häntä taipumaan uskovaisten kieltoihin. Toisaalta itsemurhasta ei tule käsky, vaan tilanne on individualistinen ; Tilannehan on se, että itsemurhan teko ei - ainakaan Dawkinsille kirjoittaneen uskovan ehdot uskoen - ole ateistille mikään pakotettu tai looginen seuraus ateismista. Vaan että itsemurhan tekemiseen ei ole vasta -argumentteja ateistisessa maailmassa. "Miksi tappaa itsensä?" ja "Miksi ei?" ovat yhtä hyviä. Ateismi antaa tässä kohden yksilön itse valita ratkaisunsa.

Valistusmies sanoisi "Sapere aude", uskalla ajatella.

Hengissäpysymisen vuoksi.

Kuitenkin hieman yllättäen itsemurhan ongelma on ateistille käytännössä hyvin pieni. Syy on se, että nykyään ateisti käytännössä katsoen yleensä katsoo olevansa evoluutiolla syntynyt. Evoluutio taas ei välitä etiikasta, vaan kelpoisuudesta.

Hengissä selviämisellä taas on tähän voimakas vaikutus. Itsemurhan tehnyt ei nimittäin lisäänny. Evoluutio toki sallii itsemurhan samoilla ehdoilla kuin se hyväksyy altruistisen toiminnankin; Esimerkiksi sukulaisvalinnan kautta ihminen voi pelastaa useampia sukulaisiaan uhraten henkensä niin että se parantaa hänen kelpoisuuttaan.

Itsemurhan kannattaminen kelpoisuuden kannalta muuttuu tätä kautta "pakosti yhteisölliseksi teoksi" ; Jotta itsemurhasta olisi kelpoisuutta parantava voima, se vaatisi sen että yksilön hengissäolo olisi sen verran iso taakka toisille että se estäisi heitä perustamasta perhettä ja tuottamasta jälkeläisiä. Tai sitten yksilö olisi niin väkivaltainen että tappaisi sukuaan, jolloin on "geenien kelpoisuuden kannalta" parempi strategia tappaa hullu yksilö.

Eräässä mielessä tämä ei ole eettinen "miksi ei tappa itseään". Vaan se selittää miksi ihminen eläimenä ja olentona ei koe vetoa itsemurhaan kovinkaan heppoisesti. Kuitenkin mukaan saadaan lisävääntö : Jos itsemurhan tekeminen on paha asia, evoluutio selittää miksi ihmiset ovat melko vahvasti jo luonnostaan hyviä ja eettisiä.

Tämä tosin johtaa mietinnän siihen suuntaan että etiikka ei olisikaan vain kasa normeja jotka rakentaisivat moraalin. Etiikkaa ei siis rakennettaisi ja määriteltäisi ulkopuolelta, vaan normit olisivat pikemminkin heijastumia jo olevasta, ihmisen lajityypillisestä etiikasta.
1: Jos meillä on uskonto joka sanoo "Tapa itsesi" se ei saisi suosiota koska ihmiset pitäisivät toimintaa inhottavana. Mutta jos uskonto hyväilee ihmisten näkemyksiä, se menee hyvin kaupaksi. Näin normit eivät niin helposti muutak yhteiskuntaa, koska se ei johda itsemurhia kohtaan tunnettuun vastemielisyyteen, vaan siksi että ihmiset pitävät itsensä tappamista pahana asiana jo "yleensä ottaen valmiiksi". Ja jos uskonto sanoo jotain joka hivelee ihmisten näkemyksiä ja myötäilee heitä, ihmiset tulevat helpommin mukaan uskontoon.

Uniikinpalvonta.

"Camel boots - miehille jotka kulkevat omia polkujaan."
(SpurguX [peli])

Serkkuni toimii kirjastonhoitajana. Eräänä päivänä hän moitiskeli asiakkaitaan siitä että he jonottavat siihen kassaan jonka päällä on kyltti. Vieressä oleva kassa taas on tyhjänä. Kaikki sujuisi joutuisasti kun molempia lainauspisteitä käytettäisiin tasaisesti. Niinhän kaupoissakin tehdään.

Tässä ongelmana on tietysti se, että ihmiset miettivät asioita keskimäärin hirvittävän harvoin. Siksi käyttöliittymäsuunnittelussa pitääkin aina keskittyä siihen että käyttäjän tarvitsisi miettiä mahdollisimman vähän. Ihanteellinen käyttöliittymä on suunniteltu niin että käyttöohje on tarpeeton. Tämä idea on tuottanut sellaisia paljon lainattuja kirjoja kuten Steve Krugin "Älä pakota minua ajattelemaan". Ehdotin että hommaisivat uuden kilven. Tai muuten sitä joutuu elämään sen kanssa että asiakkaat eivät mieti.

Aihe suuntautui pian juttelemaan omilla aivoilla ajattelua. Sitä pidetään yleensä hyvin tärkeänä asiana. Samoin kuin innovatiivisuutta pidetään hyveenä. Oma prosessointi ja yksilöllisyys ovat kovasti arvostettuja asioita.

Tässä nostaisin esiin "Count Up" -blogin jutun. Siinä rinnstuksena ovat esimerkiksi vaeltajat jotka kulkevat Pafokseen samaa tietä mitä Paavalin kerrotaan kulkeneen. Tie on vanha ja kulkijoita on monta. Samoin tästä syntyy jouhevasti liitos jossa on esimerkiksi Jeesus ja hänen seuraajansa jotka miettivät "What Would Jesus Do" -ja muuta vastaavaa. Erilainen nähdään helposti Erityisenä. Erityinen taas Erinomaisena. Ja tämä taas Arvokkaana ja Tärkeänä. : Ihminen voi ajautua tätä kautta jopa skientologiaan : "Vuosia sitten ihmettelin nuorten aikuisten kanssa, miksi scientologit saivat opiskelijoita kiinnostumaan sanomastaan. Koukkuun tarttuivat kauniit ja rohkeat menestyjät, tulevaisuuden toivot. Miksi vapaus ei kiinnostanutkaan? Sain silloin vastauksen: "Kukaan ei halua olla keskinkertainen." Siinäpä se. Scientologit tarjosivat aina uusia ja uusia kursseja, jotta ihminen pystysi kehittämään itseään aina vain lisää ja lisää."

Tämä on tärkeä kohta. Sillä vaikka sosiologisesti esimerkiksi uusia paradigmoja ja innovatiivisuutta voidaan tutkia - ja jopa vetää tästä päätelmiä siitä onko kyseessä uusi nouseva paradigma vai sellaista teeskentelevä pseudotiede, on innovatiivisuuden sijasta kenties hyvä korostaa enemmänkin ajattelun laadukkuutta. Ainutlaatuinen ajatus joka ei ole hyvää ajattelua on melko erikoinen kaikenkattavana ihanteena. Uusi ajatus joka on hyvä on tietysti kullan arvoinen. Mutta ei vanhakaan ajatus ole välttämättä huono.
1: Itse asiassa filosofiassakin tutustutaan usein perinteisiin, ja tämä on hyvin tärkeä asia. Siksi että kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Toki filosofiassakin on tiettyä auktoriteetinpalvontaa joka kohdistuu nimen omaan uusien asioiden keksijöihin. Näin ajattelua voidaan kehittää.

Siksi hyvä ja kriittinen ajattelu ja lähdekritiikki ovat minusta tärkeämpi tekijä kuin se, onko asia oma tai uusi tai muodikas. Haluaisin lähinnä ajatella hyvin. Siitä että se olisi samalla uutta ei ole tietysti haittaa jos tämä edellinen ehto vain täyttyy. Mutta pelkkä uusi ilman tuota ehtoa on turhaa kilkatusta.

OODA vähän. Nopeus tauottomuutena.

Miekkailussa nopeus on hyvin tärkeä asia. Tämä tuntuu ensiymmärryksenä helpolta: Iskun nopeus liitetään siihen kauan yhdessä iskussa kuluu aikaa. Tai kuinka monta iskua saa tehtyä minuutissa. Nopeus sekoittuu tätä kautta helposti hosumiseen. Toki nopeus liittyy vahvasti siihen millä nopeudella lihaksistossa on kykyä siirtää miekanterä paikasta A paikkaan B.

Tämä muistuttaa kuitenkin lähinnä skientologian perustaja Hubbardin näkemystä toiminnasta. Hänestä toiminta jakautui aloittamiseen, tekemiseen ja lopettamiseen. Kuitenkin tekemistä kannattaa lähestyä hieman hienovaraisemmin : Toiminta voidaan jakaa neljään osaan: Observation-Orientation-Decision-Action. Havaitseminen, orientoituminen, päätöksenteko ja toiminta. Tätä kautta toiminta on järjellistä ja keskittynyttä toimintaa.
1: Yleisesti ottaen tämä on hidasta. Esimerkiksi ihminen voi miettiä lyömistä, nähdä toisessa paikan ja empiä iskeekö siihen ja iskeä nopeasti ja jäädä tämän jälkeen pysähtyä miettimään. Tässä on monta taukoa. Taukoja tulee ja kertyy yllättävän helposti.
2: Myös tekniikan puutteet tuovat taukoja, esimerkiksi jos lyö niin että tasapaino heikkenee, on tästä palattava hyvään asentoon, joka hidastaa toimintaa. Nopeati ja kovaa lyöminen itse asiassa lisää tätä vaikutusta, joten nopeuteen keskittyminen ja sen intuitiivinen hakeminen itse asiassa hidastaa toimintaa.

Rajoittava tekijä on yllättävän harvoin se, jaksaako lihaksisto heilua eteen ja taaksepäin. Sen sijaan mentaaliset toiminnot vaikuttavat olennaisesti. Se, miten nopeasti käsi liikkuu on usein vain pieni elementti vaikuttamassa.

Nopeus voidaan liittää myös hienostuneempiin asioihin. Sillä pelkkä reaktioihin luottaminen harvoin johtaa maksimaaliseen nopeuteen. Strateginen ajattelu mahdollistaa sen, että saat toisen toimimaan kuten haluat, jolloin jo ennalta tiedät mitä toinen tekee ja voit valmistautua varsinaiseen toimintaan. Näin reagointiaikaa ei tarvita. Myös "pelisilmä", eli taito nähdä toisen liikkeistä ennalta mitä tämä aikoo, tarjoaa ennakointimahdollisuuden. Tämä nopeuttaa OODA -ketjua kovasti.
1: Tosin tässäkin tarvitaan reagointia. Toinen voi toimia yllättävästi, jolloin on voitava turvautua reaktioihin. On selvää että reagoiminen johtuu yllätyksestä ja on epäluotettavampi ja hitaampi kuin ennakoiva toiminta.

Nopeus on siis sitä että analysoi tilanteen ja päättää yksityiskohdat jotka toteutetaan juuri kun toimintaa tehdään. Ja sitten ei jähmetytä, vaan toimitaan. Harjoittelemalla tämä nopeutuu.

"Paskat Genrekirjoittajat".

Eräs tuntemani teologi on lukenut miljoonien muiden tapaa Dan Brownin tuotantoa. Hänen kommenttinsa esimerkiksi "Da Vinci -koodista" oli typerryttävä yllätys siitä miten kirjassa ei ollut mitään omintakeisuutta : Kirja lähinnä teki kokoelman aiheesta tehdyistä salaliittohömpötyksistä, ja sitoi tarinaan höysteeksi muutaman kioskin pulmapähkinän tasoisen ongelman ja löyhän juonen. Hänen kommenttinsa oli että Brown on "Genrekirjailija. Paska genrekirjailija."

Kuitenkin eräällä tavalla Brown osuu kultasuoneen juuri tämän vuoksi. Se, mitä hän kutsuu kliseeksi on toiselle "klassikko". Samassa seurueessa ollut homeopaatikko innostui koska kyseessä olivat "ikuiset totuudet". Toki hänkin myönsi että "Da Vinci -koodi" on seikkailukirja eikä tiedekirja, mutta että kirjassa olevat asiat ovat silti totta. Hänestä Brown oli siis vain tehnyt taustatutkimusta. Ja että pian aiheesta ilmentyisi myös ihan oikeaa tiedettä, jolle kirja on voinut toimia olennaisena kimmokkeena.

Tämä innostus korostaa sitä, miten näissä näkemyksissä perinteellä on vahva arvo. Menestys ei tule sillä että keksitään uusia ja luovia ideoita, vaan sillä että osataan tehdä jotain joka on riittävän tuttua.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni kun luin L. Ron Hubbardin teoksia. Dianetiikkaa tuli toki koeteltua monilla keinoin. Skientologia on tullut tutuksi erikoisista kertomuksistaan. Esimerkiksi Xenu -tarina on varsin skifimäinen. Ne muistuttavat ajoista jolloin sittemmin "oma avun miljonaääriksi" muuntautunut mies oli aiemmin epäonnistunut scifikirjoittaja. Nämä kauaslentoiset ajatukset antoivat tietysti odotuksia siitä, että jutut olisivat kovastikin hmm.. ekstriimejä.

Kuitenkin teokset, joita saimme ilmaiseksi tuhottomasti ja tuhoisasti käyttöömme, olivat aloittelijoille tarkoitettuja. Se, mikä niissä yllätti olikin se, miten kirjat olivat kokoelma Hubbardin ajan populaarin psykologian ja uskontojen yhdistelmää. Joka oltiin sidottu yhteen todella arkijärjenmukaisesti. Hubbard onkin itse asiassa ottanut osan behaviorismista, ihmiset ovat eloonjääntikoneita joilla on automaattisia sulakkeita jotka ohjaavat käytöstä. Hän on ottanut psykoanalyysistä traumatisoitumisen ja yhdistänyt sen edellisen kanssa - samanaikaisesti kun hän sanatasolla muistuttaa hylänneensä molemmat näkemykset, sekä psykoanalyysin että behaviorismin, vajavaisina. Kaikki sidotaan tiedepositiivisuuteen, jossa ihminenkin on virheettömästi ajatteleva kone jota vain häiritsevät saadut kokemukset kivusta ja toisten sanomisista. Ja kaikkeen sidotaan ajalle ominaisesti ydinsodanpelko valinnassa jossa on otettava joko "tähtitaivas" tai "ydinpommi". (Nykyisin nämä ovat selvästi ajan syömiä mutta minun on helppo kuvitella niiden vaikutus aikana jolloin yleinen ydinsodan pelko oli paljon nykyistä kovempi.)

Luettuani kaikki Hubbardin aloittelijoille suunnatut kirjat, huomasin että kaikki ajatukset oli itse asiassa napattu jostakin. Kyseessä oli kokoelma kliseitä. Juuri tämä lienee suurena tekijänä skientologian (taloudellisen joskaan ei eettisen) menestyksen takana.

Se ei ole edes hyvää harjoittelua.

"Hänellä on viisi tapaa käsitellä engrammia: hän voi hyökätä engrammin ja sen ulkopuolisen maailman vastineen kimppuun; hän voi paeta sitä ja sen vastinetta; hän voi välttää sitä ja sen vastinetta; hän voi jättää sen ja sen ulkopuolisen maailman vastineen huomiotta; tai hän voi antaa sille periksi."
(L. Ron Hubbard, "Dianetiikka - tieteen kehitys", "Kuudes luku - Näytelmän Konna" ; "Mustan Pantterin Mekanismi")

Muutamaa vuotta nuorempana heittelin jonkin verran veitsiä. En toki heittänyt toisia ihmisiä kohti, vaan maalina oli pahvilevyjä. Yhdessä vaiheessa maalitauluna oli myös saamani tappouhkauslappu. Se oli tärkeä symbolinen ulkoinen rituaali, joka vapautti minut emotionaalisesti, joskin mieltäni kiehtoi silloin kuten nytkin se, että kyseessä oli avoin ulkona tehty julkinen performanssi joka oli samalla jonkinlainen viesti ainakin toistaiseksi vieläkin tuntemattomaksi jääneelle lähettäjälle.

Se eroaa tikanheitosta siten, että osumisen lisäksi mukana on toinen vaikeuttava tekijä: Pyörimisliike. Siksi etäisyyden arviointi ja heittotavan sovitus siihen ovat paljon vaikeampia. Tämän vuoksi vakiopaikassa viivoitettu tila on suhteellisen helppo oppia - ja uudessa paikassa heittely on helposti vaikeampaa.

Tämänlaisen harrastuksen aloittaminen on eräässä mielessä hyvin järjetöntä. Veitsenheitto kun ei ole itsepuolustuksellisesti ollenkaan kätevä:
1: Se on tehoton, koska liikkeen vauhdin lisäksi takana ei ole juurikaan massaa. Siksi se on yleensä liitoksissa siihen että toista varoitetaan, pakotetaan reagoimaan eli sidotaan toisen toimintaa väistämiseen, jolloin sitä ei käytetä muuhun. (Joka tarkoittaa sitä että sen on oltava sidoksissa johonkin muuhun itsepuolustustaitoon, sen sijaan että sitä tehdään sen itsensä vuoksi.)
2: Se on vaikea oppia. Jos joku rynnistää kohti, on kohde liikkuva. Etäisyyden muuttuessa on oikein päin perille saaminen todella vaikeaa.
3: Käytännössä sovellettavaa tilannetta ei tule helposti edes vastaan. Jos joku yllättäen rynnistää päin, et helposti ehdi reagoida ajoissa voidaksesi heittää (saati että kannat sitä). Ja usein etäisyys on niin pieni, että toinen kykenee lyömään joten ei ole isosti järkeä heittää.

Ja veitsenheitto ei juurikaan kasvata lihasvoimaa tai ketteryyttä tai muuta vastaavaa.

Minulle heittely oli puhtaasti rentouttavaa puuhaa. Sen arvo oli juuri siinä, että en voinut perustella sitä milläään muulla asialla. Turhuus oli taidon keskeisin arvo. Laji oli kuitenkin taustasymboliikaltaan riittävän aggressiivinen, ja näin käytin runsasta kaunaenergiaani rakentavasti: En muhinut ressentimentissäni ja treenannut jotain tappotaitoa sovellettavaksi, vaan sublimoin sen taitoon joka on lähempänä (sirkus)taidetta kuin listimistä.

Tärkeintä on taide, veitsenheitto sopii kaikenlaisiin symbolisiin kannanottoihin. Ja kuten kaikki taide, se on tavallaan valtapeliä : Taide ei välttämättä ole totta, mutta se kuitenkin voi muuttaa maailmaa. Samoin veitsenheitossa heiton kohde sisältää voimakkaan viestin : Heittäjä on tätä kautta kenties latistava "Suppressiivinen Persoona" aivan samaan tapaan kuin sotaa vastustava taiteilija voi olla ideologisesti vahvasti ja alhaisen kiintyneesti jotain mieltä että vihaa sotaa ja sotilaita sydämensä pohjasta. Taide voi tällöin syntyä likaisesta kaunasta ja vihasta mutta edustaa kuitenkin jonkinlaista ylevämpää ja jalompaa etiikkaa ; Olennaista tulkitsijan kannalta on katsoa onko kritiikin kohde oikein valittu ja sovittaa teoksen tulkinta - sekä sen, miten teoksen antaa vaikuttaa itseensä - tähän kontekstiin.

Bulkkiluksusta.

Tuttuni Järvinen on tullut melko tunnetuksi sanasta "bulkkiluksus". Sanaparihan herättää ensi ajatellen huvitusta koska se rikkoo periaatteessa luksuksen ideaa. Luksus on helposti mielikuviltaan sellainen, joka on kallista ja vaikeasti hankittavaa.

Unkurissa luksusta yhdistetään tuhlailuun tavalla jossa "bulkkiluksus" ei ole mahdotonta. Coco Chanelkin esitti että "luksus ei ole köyhyyden vastakohta, vaan vulgaarisuuden." Tätä kautta luksus voi olla halpaakin.

Luksus on tietysti aikaan sidottua. Monet nykyajan mukavuudet ja itsestäänselvyydet ovat olleet ennen harvinaista herkkua. Mausteet olivat kullan arvoisia. Kahvikin oli kallista, eikä jotain jota jaettiin kylkiäisenä.

Jos bulkkiluksus sallitaan ajatuksena esiin voidaan nostaa rinnastus etikettiin. Siinäkin keinotekoisilla ja typerillä tavoilla luodaan illuusio kauneudesta. Niillä taistellaan vulgaariutta vastaan.

Asian ytimeksi voidaan ottaa snobismi. Sillä tässähän luksuksesta tehdään elämäntapa. Tässä mukaan astuu hienustuneet viinit, ooppera ja taide. Snobismiin ja luksukseen liittyy tätä kautta myös taide, korkeakulttuuri ja matkailu.

Tätä kautta voidaan miettiä miten luksus itse asiassa liittyy perustarpeisiin. Maslown tarvehierarkiassahan on eri tasoja, jossa tyydytetään yhä korkeampia vaiheita. Jos ihminen on nälkäinen, hän ei mieti miten toteuttaa itsensä. Ihminen voi riskeerata turvallisuutensa saadakseen ruokaa. Käännytystyössä tässä kohden mukaan tulee SSS -strategia, jossa ensin annetaan soppaa, sitten saippuaa ja vasta sitten sielunhoitoa. Sillä jos toisella on nälkä, hänelle on turha puhua Jeesuksesta, koska nälkä vie huomion.
1: Esimerkiksi kun kuuntelee uskossa olevien kääntymiskertomuksia, niissä usein korostuu se, miten on hankittu työ eikä sitten ole oltu tyytyväisiä ennen kuin on harjoitettu uskontoa. Tämä sopii hyvin tarvehierarkiaan. Tosiasiasahan uskovaiset eivät ole luopuneet omaisuudestaan. Sen sijaan he ovat joko aloittaneet itsensä toteuttamisen tason uskonnon kautta, tai sitten he ovat vaihtaneet itsensä toteuttamisen tavan toiseksi tavaksi toteuttaa itseään.

Jos luksus on itsensä toteuttamisen tarvetta, se muuttuu luonteeltaan yllättäväksi. Toki siihen kuuluu kaikki se jolla tihkumisteoriaa puolustetaan : Tämä ajatushan on sovellus Montesquieun esityksestä, jossa rikkaiden tuhlaus pitää köyhät hengissä. Kun siis rikas porvari omistaa miljoonia, hän tuhlaa kultaan joka välillisesti työllistää ihmisiä kaivostyöntekijästä kultaseppään. Tätä kautta hyvinvointi tihkuu. Toki tätä ajatusta vastustaa näkemys jossa kaikki hyvinvointi on pohjimmiltaan peräisin siitä että on ravintoylijäämää: Eli kun kaikkia ihmisiä ei tarvita tekemään ruuanhankintatyötä jotta kaikki ihmiset elätetään, jää jäljelle tekijöitä jotka voivat tehdä jotain muuta. Tätä kautta taiteen nyhääjä, ja rikas porvari joka ei elä suoraan viljelyillään, elää juuri maajussin työn ravintoylijäämästä. Joku puhuu tässä kohden työläisten riistosta. Toinen kulttuurin kehittymisestä. Mistä päästään Batailleen, josta kulttuuri on yhä kalliimpien elämäntapojen syntymistä.

Kun tämän jälkeen palataan Snobismiin, on selvää että he elävät eräällä tavalla äärimmäisestä luksuksesta. Heille ei kelpaa halpa olut tai alelaarin hevijumputus. Heille ei kelpaa esimerkiksi työkaverini vääntämä koomiseksi väännetty saatanametalli - jota itse juuri sain koteipoltetulla rommilla ilmaiseksi. Snobeista se ei olisi tarpeeksi hienostunutta. Eli välillisesti voisi sanoa että heistä siihen ei ole panostettu "riittävästi maajussin selkänahkaa", siinä ei ole riittävästi tiivistynyttä vapaa -aikaa, jotta se edustaisi jotain harvinaista ja siksi arvostettavaa.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa että tuhlailu liittyy karkeasti sanoen myös matkusteluun ja maailman näkemiseen. Ja lähes kaikkeen mitä pidetään kauniina ja sivistyneenä.

Voidaan sanoa että vapaa -aika on myös luksusta. Jopa hyvin äärimmäistä sellaista. Sillä siinä kun metsästäjäyhteisön ravintoylijäämällä voidaan saada joku spesialisoitumaan kirveen nakutteluun ja toinen seinän maalaamiseen, he tuottavat jotain. Laiskuus on sen sijaan sellaista ravintoylijäämää jolla ei tuoteta yhtään mitään. Vapaa -aikaa ei myöskään ole tarjolla kenelle tahansa ja miten tahansa. Esimerkiksi minä en voi kovinkaan turvallisesti heittäytyä tyhjän päälle. Minulla ei ole yksinkertaisesti varaa pitää sapattilomaa. Nassim Talebkin kirjoitti "Musta Joutsen" -kirjassaan siitä miten hän sai isohkon määrän rahaa. Tämän turvin hän pystyi elämään riskittömästi jonkin aikaa. Hän sanoi sitä "käteenvetorahaksi", koska se antoi luvan sanoa "vedä käteen" työtarjouksille.

Jos (ja kun) vapaa -aika on luksusta, sitä voi hankkia rahalla.
1: Vapaa -aikaansa Taleb käytti tietysti kivan pitämiseen. Hän toteutti itseään. Hänen kohdallaan tuloksena oli kirja, joten hän ei kuluttanut sitä laiskotteluun vaan jonkun asian tuottamiseen. Mutta hän olisi voinut vain istua joen rannassa ja onkia, jolloin hän olisi toteuttanut aikaansa toisin. Tällöin kalastus ei tietenkään ole ollut ravinnontarpeen tyydytystä, vaan sillä on haettu rauhassa olemista.

Kun tämä taas yhdistetään (jälleen) siihen että luksus on korkeimman tason tarpeiden täyttämistä, mukaan saadaan myös tahallinen asketismi. Moni ihminen voi heittäytyä askeettisiin oloihin. Heillä on siihen valinnan mahdollisuus. Niillä joilla ei ole, vain köyhäilevät. (Minä en matkustele, en aja autolla tai muutakaan. En tee tätä siksi että eläisin asketismissa tai haluaisin eettisesti säästää luonnonvaroja. Minä olen vain persaukinen köyhäilijä, ja tässä ei ole mitään arvostettavaa.)

Alussa mainitsemani "bulkkiluksus" tiivistyykin kaiken tämän jälkeen jatkuvuuteen. Tällöin juttu siirtyy monimielisesti intiaaneihin liitettyyn vanhaan opetukseen; "Only when the last tree has died and the last river been poisoned and the last fish been caught will we realize we cannot eat money."

Moni voi halveksua materiaalista elämää, jossa eletään työnteon oravanpyörässä sen sijaan että tehtäisiin hienostuneempia asioita. Rahan halveksijat unohtavat helposti sen että heidän halveksuntansa on mahdollista vain sen vuoksi että heidän perustarpeensa ovat kunnossa. Haitilainen on tuskin maanjäristyksen jälkeen kohkaamassa että "tuo on vain ruokaa ja muuta materiaalista pintaa. Antakaa meille sen sijaan itsensä toteuttamista, kuten skientologiaa". Ja tietenkin on mukana myös se "itsestäänselvempi tulkintatapa". Tuhlailijat, siis ne jotka toteuttavat itseään kuluttamalla valtavasti, pohjimmiltaan tuhoavat mahdollisuutensa tuhlailla jatkossa.

Mekaaninen järki ja motivointi.

Yksi melko usein kuultu asia on se, että analyyttinen filosofia tai tieteellinen maailmankuva johtaisi helposti hirmutekoihin. Otan tässä esiin skientistin, siis sellaisen tieteellisen maailmankuvan erityistapauksen jossa vain tieteellä todennetut asiat on luvallisia. (Esimerkiksi oma näkemykseni on se, että vain tieteelliset näkemykset ovat todennettuja, kysymys on enemmän tietämisestä kuin olemisesta. Ja tässäkin tietäminen on tulkittava väliaikaisena, eli se on tämän hetken paras uskomus.)

Perusteluna tässä on esimerkiksi se, että kun objektiivinen erottaa subjektiivisen, tunteet eriytytetään. Eli tutkija etäännyttää itsensä kohteesta, eikä siksi koe tätä kohtaan sympatiaa. Kun tutkija ei ole otoksena tutkimuskohteessa, hän katsoo sitä ulkopuolisena ja tämä on erilainen suhde kuin sisäisenä.

Tästä esimerkiksi on otettu ainakin USA:n ydinpommi. Siinähän tiedemiehet pistettiin keksimään pommia ja he eivät miettineet mitä tutkimuksella on seurauksia.
1: Tässä perustelussa on ongelmana se, että asiaan tarvitaan jonkinlainen motivointi. Tutkijat vain mahdollistivat tieteellään ydinpommin. Ilman rahoittajien motivaatiota he olisivat luultavasti tutkineet jotain muuta. Yhteiskunnan näkemykset ohjasivat sitä mitä pidettiin kiinnostavana. Toki tutkimusten tulokset olivat sellaisia että kulttuuri ei vaikuttanut niihin. Kun tiputat kuulat Pisan tornista käu samoin kun silloin kun herra Galileo Galilei niitä sieltä tiputteli. Ei ole väliä oletko islamisti, hindulainen tai shamanisti. Aina pallot tipahtavat samoin, mutta yhteiskunnan hallitsijoiden motivaatio suuntasi sitä mitä tarkasteltiin.
2: Toisekseen on huomattava että subjektiivinen asia rinnastuu sisäiseen diskurssiin, ja objektiivisuus ulkoiseen diskurssiin. Ja näistä kirjoitinkin aiemmin. On selvää että pelkkä ulkopuolinen kritisointi jää helposti moittimiseksi joka ei edes muuta mitään. Pelkkä sisäinen subjektiivinen tarkastelu johtaa helposti epäkriittisyyteen ja sisäisten ennakkoluulojen ja ennakkokäsitysten korostumiseen. Siksi kultit määrittelevät itsensä sisäisesti ilman että ulkopuolisuutta otetaan mukaan. Ja näiden toiminta äärimmäistyy. Tämä äärimmäisyys kohdistuu sisäpiiriin. Toki myös ulkopuolisiin kohdistetaan esimerkiksi terrori -iskuja, kun siihen kohdistetaan ulkopuolista kritiikkiä. Mutta suurempi ongelma on siinä mitä ne tekevät omille jäsenillee. Esimerkiksi skientologian vakavimmat ongelmat ovat pääasiassa sisäisiä. Esimerkiksi

Toinen asia joka analyyttiseen filosofiaan ja tieteelliseen maailmankuvaan liitetään on dikotomisuus, asioiden kahtiajako. Niissähän ilmiöiden toimintarajoja rajataan ja luokitellaan. Kuitenkin tämä on aika karkea väite, koska tosiasiassa tieteen tarkentuessa luokkien määrä lisääntyy. Myös analyyttisessä filosofiassa pitää käyttää valtavia määriä termejä ja käsitteitä sen takia että eri asioita on tärkeää erottaa toisistaan. Tätä kautta suunta on selvästi "harmaasävyisempään päin". Ainakin omalta osaltani luokittelut tuovat samalle asialle erilaisia määritelmiä ja ne pilkkovat käsitteitäni pienempiin osiin, ja pistävät sellaisia määritteitä jotka ovat ennakkokäsitteiden kanssa osittain samanlaisia ja osittain erilaisia. Tämä johtaa siihen että erilaiset tarkastelunäkökannat lisääntyvät. Tämä johtaa tietysti siihen että termien lisäksi kiinnostaa myös se, "mitä tässä nyt tarkoitetaan".

Arkijärki yhdistettynä ideologiaan sen sijaan vahvistaa ennakkokäsityksiä ja tätä kautta syntyy dikotomioita. Tämän voi huomata kulttien toiminnassa. Niissä ei analyyttinen filosofia ja tiede yleensä kukoista. Sen sijaan ideologinen puhe joka vetoaa yksilöiden omaan kokemusmaailmaan ja arkijärkeen on yleistä. Syynä ei tietenkään ole niinkään arkijärki, vaan se että se liittyy tunteisiin. Ja tunteet ovat motivaatioiden ydin. Esimerkiksi itse olen huomannut että arkijärjenkäyttöön liittyvä ihmisten ymmärtäminen johtaa usein siihen että syntyy ennakkokäsityksiä. Eli ihmisestä syntyy ennakkokäsitys mahdollisesti hyvin pienestä ja hyvin nopeasti. Tämähän on tuttua normaalissa elämässä, ennakkokäsityksestä syntyy ennakkoluulo ja sitten ihmistä kohdellaan sen mukaan. Varmasti jokaisella on tapahtunut niin että toinen on käsitetty väärin kun tälläinen ennakkokäsitys on vallannut alaa. Ihmisryhmien kohdalla taas käy helposti niin että yleistetään yhdestä yksilöstä toiseen, yksittäistapauksista tehdään yleinen. Tätä kautta ennakkokäsitys joka synnyttää ennakkoluulon vaikuttaa siihen minkälaisia ennakkokäsityksiä toisista saadaan ja tämä vahvistaa ennakkoluuloja. Syynä näissä on siis pohjimmiltaan se, että arkijärkeä on käytetty liikaa ja analyyttinen vaihtoehtojen läpikäynti on jäänyt väliin. Arkijärki lisää helposti dikotomisuutta. Sen käytöstä on vain hyvin vaikeaa päästä eroon, minäkin käytän kokemuksiani nettikeskusteluista uusien ihmisten kohtaamisessa, jolloin hyvin pienestäkin tekstinpätkästä syntyy mielikuva siitä minkälainen tuo yksilö on. Kun en ole "kummoinenkaan ihmistuntija", tästä seuraa tietysti isosti vaikeuksia aina silloin tällöin.

Tätä kautta päästäänkin siihen että intressit, ideologiat ja muut vastaavat ovat olennaisia pahuuksissa. Jotta juutalaiset saadaan laajasti keskitysleireihin, ei riitä että on yksi mies jolla on hassut viikset ja hulluutta mielessä. Tarvitaan ideologia joka sitoo ihmisten motivaatiot samaan suuntaan. Mekaaninen tieto auttaa ratkaisemaan sitä miten juutalaiset pistetään päiviltä. Aivan samaan tapaan kuin mekaaninen tieto auttaa parantamaan sairaita. Kun puhutaan tekojen hyvyydestä tai pahuudesta, on puhuttava subjektiivisista kokemuksista ja ideologioista. Tätä kautta näiden käsittelyjen syyt eivät koskaan palaudu skientismiin vaan johonkin aivan muuhun. Tieteellisyys tarjoaa potentiaa, kykyä tehdä asioita. Ilman sitä saadaan aikaan vain hyvin vähän hyvää tai hyvin vähän pahaa. Onkin olennaisempaa kysyä, mihin sitä käytetään kuin leimata sitä itsessään pahaksi voimaksi.

Se pieni ero.

Rick Ross on melko kuuluisa mielenhallinnan tuntija, joka toimii uudelleenohjelmoijana (deprogramming), eli henkilönä joka käyttää erilaisia käännytysmenetelmiä ja mielenhallinnanmenetelmiä irrottaakseen kulttien jäseniä kultista. Menetelmät ovat valitettavan samanlaisia, kuin mitä kultitkin käyttävät.

Rossin mukaan noin 2-3 miljoonaa amerikkalaista kuuluu kultteihin. Rossin jakaa kultit seuraaviin luokkiin:
1: Raamatullisiin kultteihin, jotka ovat yleisimpiä. Näissä kulteissa oppi lainaa sisältöä kristillisestä perinteestä. Pyhänä kirjana on yleensä Raamattu, jota on joissain tapauksessa käännetty tai uudelleenkirjoitettu tai johon hyväksytään vain jokin tietty raamatunkäännösversio.
___1.1: Esimerkiksi Charles Meaden kristillinen ryhmä "Meade Ministries", joka saarnasi ilmestyskirjan maailmanloppua ja jonka sisällä lääketiede ja kaikki muukin tiede oli pahasta ja jonka mukaan sairaudet ovat kirouksia, jotka paranevat vain rukouksella. Lahkon jäsenet ostavat samanlaisia pukuja kuin Meade, ja ostavat jopa samanlaisia autoja, Cadillaceja, jotka samalla kertovat kuinka siunattuja he ovat. Lahkon tunnusmerkkinä on selkeästi ryhmäpaine, joka matkinnan lisäksi tarkoittaa esimerkiksi jäsenten eristämistä "vääräuskoisista" perheistä. Tämä taas on varmistettu esimerkiksi paikkakunnanvaihdolla.
___1.2: Yisrayl Hawkin (synt. Buffalo Bill Hawkins) perustama "House of Yahweh" on toinen vastaava kultti, jossa maailmanloppu on tärkeällä sijalla: Maailmanloppua ennen syntyy ydinlapsi ja valtavasti tuhoa kuten hullun lehmän tautia, sotia ja sukupuolitauteja. Oppi on hyvä esimerkki siitä että oppi ei tuhoudu vain sillä että profeetta erehtyy: Jäsenten kognitiivinen dissonanssi johtaa siihen että he jatkavat jäseninä silti. Väärä profetia ei ole väärä profetia, vaan ihmiskunta ei ollut valmis ja monet jäsenet väärintulkitsivat asioita. House of Yahwehin kirjoitukset vain yksinkertaisesti muuttuvat ajan mukana: Ajan mukana lahko on muuttunut selvästä yksiavioisuudesta moniavioiseksi. Lahkossa erikoinen piirre on nimen päättäminen: Jotta voisi olla jäsen on luovuttava omasta nimestään ja Hawkin s ikään kuin merkitsee heidät omakseen uudella nimellä. Lahkolaisilla ei ole televisiota eikä muita vastaavia asioita, tämä auttaa heitä keskittymään asialle.
2: Scifi -kultit, jotka noudattavat tieteisfiktiosta tuttuja elementtejä, joita he pitävät tosina. Opeissa on teknologiaa, avaruusolentoja, kyborgeja tai muita vastaavia ilmiöitä.
___2.1: Marshall Applewhiten johtama "Heaven's Gate" oli yhdysvaltalainen ufokultti, jonka opin mukaan Hale-Boppin komeetan takana piilotteli avaruusalus, ja tekemällä itsemurhan jäsenet pääsisivät sen kyytiin.
___2.2: "Skientologia" (scire:"ymmärtää" + logos:"oppi") on Ron Hubbardin perustama liike, joka tarjoaa dianetiikkaa korvaamaan psykiatrian ja psykologian näkemykset mielen sairauksista. Lahkossa uskotaan, että paha Xenu toi 75 miljoonaa vuotta sitten miljardeja ihmisiä Maahan, kasasi heidät tulivuorten ympärille ja räjäytti heidät tulivuoren kraatteriin asetetuilla vetypommeilla. Uskonnot taas tulivat maailmaan, koska näiden surmattujen kaapatuille hengille näytettiin eräänlaisessa elokuvateatterissa videoelokuvia, joiden avulla näihin implantoitiin vääriä käsityksiä. Implantointi myös vei näiden thetalaisten identiteetin, ja kuolleiden sielut, thetalaiset kasaantuivat siten että jokaisessa ihmisessä nykyäään on näitä useita. Skientologit pyrkivät poistamaan nämä asianmukaisin rituaalein. Lahkon toiminnalle olennaista on hierarkia, Operating Thetan -tasot ja siinä kiipiminen on keskeistä. Informaatiota kirkon opeista saadaan vasta sitä vastaan, kun "ollaan valmiita". Liian aikaisin annettuna tietoa ei voida antaa, koska lahkossa uskotaan että tieto on ohjelmoitu tappamaan liian valmistautumattomat esimerkiksi keuhkokuumeeseen. Kohoaminen taas vaatii paitsi lahkolle omistautumista, myös paljon rahaa: Asiaan liittyvät kurssit ja välineistö maksavat paljon.
3: Itämaiset kultit, joiden sisältö on hankittu buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta ja muista idän uskonnoista. Niissä voi olla myös esimerkiksi joogasta tai vastaavista lainattuja elementtejä.
___3.1: "Korkein Totuus" , Shōkō Asaharan perustama kultti, joka teki sariini -iskun japanin metrossa. Tosin tämä kultti oli siitä erikoinen, että siinä Jooga -oppeihin ja buddhalaisuuteen liitettiin kristinuskoa ja jopa Nostradamuksen ennustusten tulkintaa.

Astetta laajemmin on hyvä huomata että USA:ssa on 50 miljoonaa USA:laista taas on fundamentalistioikeistolaisia, jotka uskovat jonkin ajan lopun ajan tulemiseen. He eivät ole kulttilaisia, vaikka ovatkin keskivertoon verrattuna melko "äärimmäisiä". Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että he eivät haluaisi kontrolloida politiikkaa omien näkemystensä mukaan tai haluaisi aktiivisesti käännyttää. Esimerkiksi dominionistit, joista Jumalan lait on ensin saatava toteutumaan maan päällä että Jeesus voisi tulla toisen kerran, eivät ole lahkolaisia, vaikka syvin olemus on kulttuurin muuttaminen ja väärien näkemysten, etenkin ateismin, ajaminen ulos yhteiskunnasta lainsäädännön keinoin. Kun USA:ssa on asukkaita noin 305½ miljoonaa, joten 16% väestöstä edustaa esitettyä melko tiukkaa fundamentalismia, ja vain noin ½% väestöstä kuuluu kultteihin. (Tosin kun ilmoitetaan "miljoonia" luku tuntuu isommalta, näin toimii ihmisen mieli.) Toisin sanoen ero näiden kahden välillä on paitsi suuri ja olemassaoleva, myös reuna-alueiltaan häilyvä. Syy on enimmäkseen siinä että uskonasiat eivät ole mikään mustavalkea kirjo, jossa on joko "asiallinen uskova" tai "pimeä kulttilainen". Pieniä eroja on paljon, joten kulttilaisten määrän arvioinnissa on kyse myös siitä mihin kohtaan tarkalleen ottaen vedetään rajat seuraavissa asioissa:
1: Käännyttämisen ja vaikuttamisen keinojen ja psykologisten pakkokeinojen ja aivopesun raja.
2: Raja uskon arvokkaana pitämisen ja elitismin välillä
3: Uskonnon sääntöjen ja normien ja vapaudenriiston välillä oleva raja.
4: Autoritaarinen hierarkisuuden ja ryhmän sisäisen organisonnin välin erotteleva raja.
5: Raja karismaattisuuden ja arvostelun ulkopuolella olemisen välillä.
6: Uskon normien ja dogmaattisuuden välinen raja.
7: Asian tärkeänä pitämisen ja "päämäärä pyhittää keinot" -asetelman välinen raja.
8: Ryhmän kunnioituksen ja muista eristäytymisen välinen raja.
9: Raja Maailmanlopun tms. uskomisen ja "sen odottamisen yhtenä elämän tärkeimpänä asiana" välillä.

Tätä voidaan käyttää myös väärin. Jos on huolimaton, tulee helposti leimanneeksi kaikki uskovaiset fundamentalisteiksi ja fundamentalistit kulttilaisiksi.

Jaakko kulta ; Varo "tyyppien" kostoa!

"Not only...of my person, nor of my wife and posterity also, but of the whole body of the State in general."
(King James I)

Jokaisessa järjestäytyneessä valtiossa on johtaja. Ja tällä taas on vaikeus; Hänen on oikeutettava jotenkin se, että on vallassa. Yleensä johtaja saa suurta palkkaa, joten ei ole ilmiselvää että ihmiset vain sietävät tätä varainsiirtoa. Esimerkiksi pidämme Mobutu Sese Sekoa eli Joseph-Désiré Mobutua kammottavana diktaattorina koska hän keräsi itselleen rahaa eikä antanut vastinetta, ja pidämme tätä vastaan kapinointia asiallisena toimintana. Yleensä hallinto oikeutetaan muutamalla tempulla:
1: Kerätään aseistus itselle ja poistetaan se maallikoilta. Tämän johdosta vallankaappaukseen tai kapinaan ei ryhdytä kovinkaan helposti. Kun teknologia on parantunut, tämän teho on kasvanut. Miekkamiehen voi vielä voittaa kivillä ja kepeillä, mutta jos konekiväärimies ajaa tankilla vastaan, siinä ei tikku paljoa auta.
2: Jaetaan osa veroista takaisin. Tämä on oikeastaan valtion koko toimintaidean taustalla: Kun on iso kasa ihmisiä, eivätkä kaikki tunne toisiaan, joillekin kertyy hyödykettä ylimäärin ja toisella siitä on puutetta. Kun tätä otetaan ja uudelleenjaetaan monen hyödykkeen kanssa, saadaan paremmin tilanne jossa mahdollisimman usealla on sopivasti. Johtaja voi rikastua isoilla palkoilla, kunhan ei vain ryöstä liikaa.
3: Rakennetaan ideologia, joka oikeuttaa instituution ja johdon. Tämä tarkoittaa käytännössä organisoitua uskontoa. (Jared Diamondin kirjan "Tykit, taudit ja teräs" mukaan järjestäytynyt uskonto astuu mukaan vasta kun ollaan isompia heimoja tai valtioita. Pienemmissä määrissä sitä ei tarvita järjestyksen ylläpitoon samalla tavalla, eikä johtajaakaan itse asiassa yleensä ole tässä vaiheessa.) Päällikkö voi olla Jumala tai hänen sanansaattajansa tai saada muuten uskonnollisen oikeutuksen itselleen. Uskonnossa ei toisilleen läheistä sukua olevista tehdään ikään kuin "sukulaisia aatteen kautta". Tämä näkyy erityisen hyvin uskontojen kielenkäytössä - mm. pappeja kutsutaan "isiksi" ja nunnatoveria "sisariksi" ja Jumalaakin kutsutaan "Isäksi". Lisäksi uskontoa voidaan käyttää siihen että sotivista alaisista tulee rohkeita ja kuolemaa pelkäämättömiä; Esimerkiksi lupaamalla että kuoleman jälkeen tuleekin tuonpuoleisessa valtava palkkio.

Tätä viimeistä osa -aluetta käytti hyväkseen esimerkillisesti Kuningas James I. Hän oli englannin kuningas, joka oli aikaisemmin toiminut skotlannin James VI:ina. Kun hänestä tuli englannin kuningas, hän esitti kirjassaan "The Trew Law of Free Monarchies: The Reciprock and mutuall duetie betwixt a free King and his naturall Subiects" poliittis - uskonnollisen teorian, jonka mukaan kuninkaalla oli jumalallinen oikeutus. Hänen mukaansa se oli laajennus normaaliin apostolisen seurannon (~apostolic succession) -näkemykseen, jossa piispat nähtiin apostolien edustajina maan päällä.

Kuningas Jamesilla oli muutoinkin suuria vaikutuksia uskonnon alalla. Hän oli protestantti ja levitti aatetta muutamalla tärkeällä käskyllä:
1: Antamalla virallisen oikeutuksen King James Bible:lle, jota käytetään laajasti virallisena Raamattuna, ja sitä on käytetty lukuisissa käännöksissä pohjana. Tällä on ollut suuresti vaikutusta.
2: Laajentamalla sen aikaista noituuslakia. Tähän liittyi kuolemanrangaistuksen kaikille jotka manasivat pahoja henkiä tai seurusteli niiden kanssa. Poikkeus oli tietysti pappissäädyllä, jolla oli erillinen oikeus, benefit of clergy. Tämä ei sinänsä ollut yllättävää, koska jo ennen Englannin kuninkaaksi julistautumistaan, hän oli ollut North Berwick Buttin noitaoikeudenkäynnissä, jossa syytettyjä syytettiin siitä että nämä olivat taikakeinoin luoneet myrskyn, upottamaan Jamesin ja hänen vaimonsa Anna Tanskalaisen matkustukseen käyttämän laivan.
3: Hän myös herätti henkiin jo käytöstä jätettyjä lakeja, joiden mukaan kaikkien oli pakko osallistua Englannin valtiollisen - ja protestanttisen - kirkon jumalanpalveluksiin. Rangaistuksena oli toki vain sakkoja.

Etenkin viimeinen herätti pahaa varta katolisten keskuudessa. Oikeus oman uskonnon harjoittamiseen on ihmiselle tärkeää. Ja kauheaa on jos ihminen pakotetaan osallistumaan uskontoon johon hän ei usko: Katso vaikkapa ateistia kirkonmenoissa. (Sen ajan maailma oli sellainen että syntyi tälläinen tilanne jota voisi kuvailla "Väliäkö niistä kuolemantuomioista, jos omaa uskontoa saa harjoittaa.") Katolilaisten sisällä syntyi uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen kyllästynyt katolilainen Robert Catesbyn johtama ruutisalaliitto. Salaliittolaiset kätkivät Englannin parlamenttitalon kellariin 36 ruutitynnyriä. Tavoitteena oli räjäyttää James I, maan parlamentti sekä protestanttiset pastorit. Salaliitto paljastui koska parlamentin erästä katolilaista jäsentä varoitettiin ennalta ja hän kertoi tiedoistaan eteenpäin. Tämän vuoksi Guy Fawkes - jolla oli kokemusta räjähteistä ja protestantteja vastaan taistelusta jo ennalta - saatiin kiinni kesken tekonsa. Fawkes oli liigassa varsin vähäinen tekijä. Hänen tietonsa olivat kuitenkin riittävät ja ryhmän kannalta vaaralliset : Ajanmukaisen kiduttamisen jälkeen hän kertoi muut salaliittolaiset. Heidät kaikki teloitettiin ja asian muistoksi 5. marraskuuta on yleinen ilotulituspäivä nimeltään "Guy Fawkes Night", "Bonfire Night" ja "Fireworks Night".

On kenties hieman ironista, että räjähtämättömiä tynnyreitä juhlitaan räjäyttelemällä isosti. Kuitenkin kenties vielä ironisempaa on se, että Guy Fawkesia on kunnioitettu sarjakuvassa ; Alan Mooren piirtämässä dystopiakuvauksessa "V for Vendetta" ("V niin kuin Verikosto") ydinsodan jälkeistä Englantia hallitsee totalitarinen järjestelmä, jota veitsenheittäjämestari ja anarkisti "V" taistelee Guy Fawkesiksi naamioituneena - ja tavoitteenaan tietenkin parlamenttitalon räjäyttäminen. V taas on tullut tunnetuksi myös skientologiaa vastustavien anonyymien käyttämissä naamareissa. (He tuskin kuitenkaan ovat räjäyttelemässä skientologiakirkkoja.)

Yhteistä näille kaikille on kuitenkin se, että jokin järjestelmä oikeuttaa itsensä uskonnollisin perustein ja nämä asettavat tämän oikeutuksen kyseenalaiseksi. Ehkä johonkin toiseen johtajuuden oikeuttamis kohtaan keskittymällä olisi sittenkin parempia vaikutuksia.