Apolloninen Darwin

Charles Pence kirjoitti Nietzschen ja Darwinin välisestä suhteesta. Näkemys on siitä mielenkiintoinen, että se rikkoo muutamia yleisiä stereotypioita jotka koskevat sekä evoluutiota että Nietzscheä ; Ei ole ollenkaan tavatonta kuulla, että Nietzschen psykogia olisi evoluutiopsykologiaa. Yli-ihminen nähdään samana kuin "adaptiivinen ihminen" ja tahto valtaan on luonnonvalinnan kaltainen. Että pyrkimys ja taistelu yhdistävät molempia. Pencen kirjoitus erottaa vahvasti Nietzschen ja Darwinin. Pence korostaa että Nietzsche itse ei näytä näkevän yhteyttä itsensä ja Darwinin ajatusten välillä; "it is clear that most of Nietzsche’s writing on Darwinis negative, at times even ad hominem." Nietzcheltä ad hominem ei ole ihme. Se oli hänelle jonkinlainen tavaramerkki.

Ja itse asiassa muutoinkaan tämän ei pitäisi yllättää, sillä Nietzschen maailmassa tieteellistä objektiivisuutta vältellään. Nietzschen maailma jossa ihminen elää ei ole kaavamainen ja hallittava, se on enemmänkin järjen ja hallinnan yllättävä seikkailujen maa. Sopiva paikka yli-ihmisen seikkailla itseään ylittämässä. Itse asiassa tämä yhteys näkyy melko vahvasti nykyisessä eksistentialistisissa suuntauksissa ja postmodernismissa ; Evoluutiopsykologiaa vastustetaan koska se kahlitsee. Eksistentialistista ja Nietzshen kritiikkiä yhdistää esteettisen näkökulman korostaminen. "An important part of Nietzsche’s response can best be understood as an aesthetic critique of Darwin, reacting to what he saw as Darwin having drained life of an essential component of objective aesthetic value. For Nietzsche, Darwin’s theory is false because it is too intellectual, because it searches for rules, regulations, and uniformity in a realm where none of theseare to be found – and, moreover, where they should not be found."

Nietzsche vastusti Darwinia koska hän näki tämän liian apollonisena. Nietzsche kuvasi "Tragedian synnyssä" että apollon on järjestystä hakeva. Hän kuvasi apollonisuutta auktoriteetin, majestettisuuden ja myös julmuuden kautta. Apollonisuus taistelee Dionyysisten voimien kanssa, jolloin puhutaan juopumisesta ja ekstaasista. Mikä tarkoittaa sitä että Apollonisuus myös vähentää näitä piirteitä. Ja näin evoluutioteoria joka luo järjestystä ihmiseen ja historiaan voidaan nähdä hyvinkin apollonisena. Nietzschen kritiikki onkin hyvinkin antiteesi nykyiselle kreationismille joka moittii evoluutiota mielivallasta, siis yhdistää sen enemmänkin Dionyysisiin voimiin. Pence huomaa tämän yhteyden "One of Nietzsche’s critiques of Darwinian evolution argues not that it leaves too much to randomness, chance, or disorder (pace today’s creationists), but that it places an over-intellectualized view of life - an over-Apollonian view of life, in the terminology of Nietzsche’s early works - at the foundation of biology, a biology which Nietzsche recognized would have profoundly distasteful philosophical implications. This critique, developed early in Nietzsche’s career, can be seen throughout his writings on Darwin."

Itse asiassa on hieman yllättävää, että Nietzschen Darwinvastaisuutta ei näytetä tuntevan. Hänen teoksensa "From the Will to Power" ("der Wille zur Macht"), vastustaa kovastikin nimeltä mainiten Darwinia. Kirjassa on kokonainen osio joka on otsikoitu nimellä "Anti Darwin"! Hän koki vastenmielisenä sen miten Darwin hänestä ajoi keskinkertaisuuden eikä luovuuden asiaa "the inevitable mastery of the mediocre, and even of those who are below mediocrity."

Toki asiaa ajaa se, että Nietzscheä - kuten ei muuten Darwiniakaan - ei ylipäätään tunnuta osaavan - molempien näkemykset ovat ihmisistä niin tuttuja että he osaavat ne jo ilman että niitä tarvitsee opetella. Ihmisille pitää esimerkiksi selittää että übermench ei ole mikään korkeampi fyysinen ihmislaji tai rotu, vaan erityisen luova persoona. Kaikki mikä haittaa luovuutta - kuten käsitys luonnontieteiden rajoittamasta maailmasta - ovat jarruja, jotka tekevät byrokraattisemmiksi, eli epäesteettisemmäksi. Nietzschen nimi yhdistetään melko usein natseihin, mikä johtuu pääasiassa siitä että Nietzschen natsimieliset sukulaiset käyttivät hänen sanomisiaan. Mutta silti tosiasiassa monet natsit vastustivat häntä - esimerkiksi Dietrich Eckart ei pitänyt Nietzsheä kunnollisena filosofina natseille koska hän oli antikristitty. Tämä onkin varsin hyvä huomio, sillä aina kun Nietzscheä on yritetty muokata natsiaatteeseen sopivaksi, on jouduttu lisäämään omituisia elementtejä, kuten lisäämään kansallismielisyyttä ja poistamaan näkemykset luovasta yksilöllisyydestä. Kristinuskon kritiikistä pitää kaivaa irti kontekstointi jotta saadaan juutalaisvastaisuutta. Ja niin edespäin. Ja kun nämä analyysityökalut ja näkökulmat unohdetaan, ei Nietzschestä jää juuri mitään jäljelle.

Tästä päästään kreationismikliseeseen ; Sillä ylläoleva ei estä sitä, että Nietzscheä liitetään natseihin ja Darwiniin - usein käyttämällä ad hominemia, tuota keinoista nietzscheläisintä. ; Esimerkiksi Klinghoffer selittää että natsisaksassa Nietzsche oli natsien suuri sankari. Ja että natsit ja Nietzsche molemmat olivat perimmiltään darwinisteja ; "the influence exercised by the "'Germanizing' of Darwin, especially in Nietzsche, at least as he was caricatured by the Nazis. Hitler's all-encompassing ideology of race was a 'vulgarized version,' in one scholar's phrase, of the social Darwinism that held sway in the imperial age among both intellectuals and the crowd." Tämä on erittäin mielenkiintoista kuultavaa kun muistetaan että Hitler ei viittaa "Mein Kampfissa" evoluutioon vaan käyttää uskonnollista kieltä. Hitler myös syytti juutalaisia ateisteiksi, mutta syyttipä hän juutalaisia myös Jeesuksentappajiksi. Hitlerin rasismi taas oli kopioitu tietyiltä ideologeilta kuten Louis Agassiz, Arthur Comte de Gobineau ja Samuel Morton. (Vain muutamia mainitakseni.) Jotka (myös ne mainitsematta jätetyt) olivat protokreationistisia kristittyjä ; Heidän rotuoppinsa ytimessä oli rotusekoitusten välttely ja ajatus siitä että lajit ovat pysyviä ja muuttumattomia, ja niiden puhdasrotuisuus on siksi tärkeää ettei synny rappeutuneita luonnonoikkuja. "Taisteluni" sanookin aivan suoraan kappaleessa xi että "Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa puitteissa, täytyy olla eri asteisissa eroissa rakenteellisesa vahvuudessa, aktiivissa voimassa, älyssä, tehokkuudessa, kestävyydessä jne, jotka yksittäiset yksilöt ovat lahjanaan saaneet."

Eli : kreationistit vääritelevät asioita
yhtä keinotekoisesti kuin tässä
on käytetty photoshoppia.
Minkä ei pitäisi yllättää ketään.

Itse asiassa Hitlerin ajatuskytkökset ovat tässä kreationisteille hitusen noloja. Sillä kreationistien baraminologia voidaan vetää aivan suoraan näihin ajatuksiin ja niiden liikkumisiin Hitlerin aikana ja sen jälkeen. Itse en toki pidä natsikorttia tässä kovin oleellisena - sillä natsit olivat kuitenkin populisteja ja vetivät ajan hengestä yleisiä mielipiteitä, niin hyviä kuin huonojakin, joita käyttivät apunaan. Mutta kreationistit itse ovat korostaneet että ideologisella kytköksellä on oleellista väliä, joten he ovat aivan itse tehneet tästä tematiikasta tärkeän. Heidän omalla logiikallaan heissä itsessään olisi oltava jotain vikaa ja kaikki peittelyt ovat vain sitä että jätetään vastuu taakse kantamatta sitä, koska ei kestetä oman ideologian maailmankuvallisia implikaatioita. (Itse toki uskon tähän päätelmän lopputulokseen, mutta en natsikortin vuoksi. Tähän kun ei tarvita historiaa vaan nykypäivää.) ; Itse asiassa Hitlerin biologinen kieli oli aivan eksplisiittsiesti antidarwinistista ja hän nojasi korkeintaan mikroevoluutioon.

Siksi onkin todella omituista että kukaan ei ole korjannut kreationistivirhettä joka on ollut avoimena jo 1970 -luvun ja Henry Morrisin päivistä lähtien - siis klassisilta kristilliseltä kreationistiajoilta ennen mitään ID -kotkotuksia. Morris kun selitti tuolloin "Evolution and Modern Racism" -kirjoituksessaan, että "The seeds of evolutionary racism came to fullest fruition in the form of National Socialism in Germany. The philosopher Friedrich Nietsche, an ardent evolutionist, popularized in Germany his concept of the superman, and then the master race. The ultimate outcome was Hitler, who elevated this philosophy to the status of a national policy." (Kirjoitusvirhe Morrisin, ei minun.) Klinghoffer jatkaa Morrisin virheiden rehottamaa perinnettä tänä päivänäkin, ja samaa natsidarwinin heiluttelua voi huomata vaikka katsomalla ID:istien "Expelled" -propagandaelokuvaa. Jonkun pitäisi siis näyttää heille Pencen analyysi. Se osoittaisi heidät väärässäoleviksi. He oppisivat, tomertuisivat ja kenties ryhtyisivät hyviksi ihmisiksi.

Erikoista kyllä Intelligent Designin viestintäkanava "Uncommon Descent" -blogi on ottanut Pencen artikkelin esittelyyn mielenkiintoisella otsikolla "Paper: Nietzsche, possibly the Nazis’ favourite well-known philosopher, criticized Darwinism on aesthetic grounds." Aihetta käsitellään hyvin ylimalkaisesti. Henkenä näyttää olevan se, että esteettinen darwinismikritiikki on tarpeen koska se on darwinismikritiikkiä ja jos se tulee "omilta" se on ehdottoman oikeassaolevaa kritiikkiä. Ja että esteetikko Nietzscheä ei tarvitse erottaa naturalisti Darwinin näkemyksistä koska kritiikki on vain esteettistä naturalismin torjuntaa. ; Ylimalkaisuus ei ole ihme. Sillä UD:n ID -maailmassa kaiken ydintä on se, että yli-ihmismyytti törmää darwinismiin natsien kohdalla. Ja tässä olevaa suurtakaan virhettä ei olla valmiita tunnustamaan. Ideologisia mutkia ei UD:ssa haluta kaivella kovin tarkasti. Sillä muutoin käy kuten Moran huomauttaa. "If Nietzsche was a favorite of the Nazis then Darwin must have been opposed to Nazism because Nazi Neitsche criticized natural selection. I'm confused."

Itse olisin ID:istinä hyvin varovainen, sillä tosiasiassa Apollonisuuden näkökulma on tuttu myös muussa ad hominemilla koristelluissa Nietzscheläisessä uskontokritiikissä. Jos esteettisellä kritiikillä on merkitystä, se iskee darwinismin lisäksi myös kristinuskon ytimen. (Joka on se syy miksi Nietzsche ei pitänyt Darwinista eikä kristinuskosta!) Esimerkiksi jos tarkastellaan kristinuskoa voidaan huomata siinä vahvasti apollonisia sääntöjä. Kristus on apolloninen, koska hän on Jumala, Vapahtaja ja hänessä on suuri kosminen totuus joka järjestää kaiken. Eli silloin kun puhutaan armosta, pelastuksesta, vapahduksesta, Jumalisuudesta, objektiivisesta moraalista ja Todellisuuden Perimmäisestä Luonteesta puhutaan juuri apollonisesta sävytyksistä joita Nietzsche moitti epäesteettiseksi Darwinismin kohdalla. Kuitenkin juuri tämän puolen uskossaan monet kristityt näkevät lohdullisena, ymmärrystä antavana, viisaana, ja ylevänä. Eli kauniina.

Scala Naturae

Yleisesti ajatellen biologiassa joka käsittelee eläinten suhdetta toisiinsa, on ollut kaksi päälinjaa:
1: Ensimmäinen on pysyvän lajin mukainen näkemys. Platonilla(427eKr-347eKr) lajit taas edustivat että yksittäiset eläimet olivat niiden ideamaailman heijastumia. Toisin sanoen hänestä oli olemassa esimerkiksi "hevosuus", jota yksittäiset hevoset olivat epätäydellisesti. Muuttumatonta lajikuvaa kannatti myös Aristoteles(384 eKr-322eKr), joka uskoi että eliöt muodostivat katkeamattoman sarjan alemmista korkeampiin, ja tämän huippuna oli ihminen. Hänestä lajit täydellistyivät yksilönkehityksensä mukana tavoitteidensa mukaisesti, seuraamalla telostaan, jolloin ne saavuttavat luonnollisuuden eli Aristoteleen "hyvän". Hän luokitteli eläimiä tavalla, joka on osittain yhä voimassa. Hän ei kuitenkaan ajatellut että eläimet kehittyisivät toisiksi lajeiksi, vaan keskittyi sen sijaan niiden luokitteluun.
2: Toinen näkemys pitää lajeja muuttuvina. Nimeltä mainiten Anaksimandros(~610eKr-~545eKr), jonka mielestä elämän maapallolle kehittyneen merissä. Hänen teoriansa mukaan merissä asui valtavia suomukaloja jotka muuttivat kuivalle maalle ja ryhtyivät maa eläimiksi; Ihmiset ja eläimet olivat muuttuneet toisista. Vaikka hän ei esittänytkään minkäänlaista teoriaa luonnonvalinnasta, jotkut pitävät hänen ajatuksiaan evoluutio-opin kaikkein varhaisimpana esityksenä.

Platonin ja Aristoteleen ajatukset saivat valtaa, ja niistä tuli kirkon ja tätä kautta yhteiskunnan ja oppineiden näkemys. Ideamaailmaan perustuva näkemys Jumalallisesta luonnonjärjestyksestä, jossa lajit olivat ikuisia ja muuttumattomia oli vallassa pitkän aikaa. Scala Naturae, luonnojärjestys oli voimassa kauan, vielä 1700 -luvullakin; Sen varaan rakennettiin taksonomia. Oli järjestys, jossa toiset olivat huipulla ja toiset olivat pohjalla. Tutkiminen keskittyikin lajien tunnistamiseen, niiden ulkonäön ja rakenteen kuvailuun sekä luokitteluun. (Tosin luonnon tutkiminen oli vähemmän tärkeällä sijalla teologiaan verrattuna; Teistisen maailmankuvan mukaan tietenkin keskityttiin todellä tärkeisiin asioihin.)

Kun puhuttiin eläinten ja ihmisten suhteista luontoon, tärkeämpää oli analoginen vertailu. Näistä tunnetuin on kelloseppävertaus, jonka varhaisimman version tuotti Cicero (106eKr - 43 eKr), joka "De natura deorumissa" oli sitä mieltä että kun näemme vesikellon, se kertoo että se ei ole olemassa itsestään ja että sama koski universumiakin, joten senkin takana oli oltava taho joka on sen tehnyt. Tätä ajatusta jatkoi muun muassa Descartes(1596-1650) josta eläimet ja ihmiset olivat hienoja koneita, joiden toiminnallisuus kertoi suunnittelusta samaan tapaan kuin kellon koneistot kertovat toiminnasta. Näin muuttumaton ihminen oli osana luonnonjärjestystä.

Carl von Linnén (1707-1778) luokittelutyöhön laittama panos oli merkittävä. Hän oli sitä mieltä että lajit ovat muuttumattomia ja niiden luokittelu systemaattisesti oli tärkeää. Kuitenkin hän toi ensimmäiset vakavat kolaukset Aristotelis-Platonistiseen näkemykseen: Hän huomasi että jotkut lajit voivatkin tuottaa risteymiä. Linné korjasi tilanteen siten, että hän selitti että rajat olivatkin kauempana; Sukujen kesken risteymiä ei enää voitu tehdä.

Kreifi de Buffon eli Georges-Luis Leclerc (1707-1788) oli sitä mieltä että luonto oli kokoaikaisessa muutoksessa. Buffonin mukaan suuri osa lajeista on välimuotoja, ja että pitkän ajan kuluessa oli mahdollista että yhdestä tai vähistä muodoista syntyy uusia muotoja. Buffon oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä että lajit kuitenkin pysyisivät samanlaisina, että "jokaisen lajin ensimmäinen pari oli Luojan täydellinen luomus." Buffon joutui jo vastakkain ongelmallisten fossiileiden kanssa: Näytti siltä että varhaisimmat fossiilit syvemmällä maaperässä olivat aivan erilaisia kuin uudemmat pintapuolella. Lajeja oli syntynyt ja kadonnut. Buffon selitti asian jatkuvalla luomistyöllä: Hänestä elämää syntyi spontaanisti, ja tätä kautta syntyi niitä hänelle rakkaita lajien ensimmäisiä yksilöitä.

Kelloseppävertausten perinne jatkoi rinnalla kehittymistään ja se saavutti huipentumansa William Paleyn (1743-1805)"Natural Theologyssä", jossa hän vertaa kellojen ja ihmisten toiminnallisuutta ja kompleksisuutta ja huomauttaa että kiven kohdalla asiat voidaan ehkä selittää ilman Jumalallista kelloseppää, mutta tämä ei toteudu enää kellojen ja eläinten kohdalla. Niille oli pakko kuvitella älykäs valmistaja.

Georges Cuvier (1769-1832) oli sitä mieltä, että elimien toiminta liittyi elinympäristöön. Tätä oivallusta voidaan pitää yhtenä luonnovalinnan perussyntylähtökohtana. Hän ei kuitenkaan uskonut lajien muutokseen. Hänen mielestään muutos elimistössä olisi tuhoisaa; Kun ruumiinosat ovat yhteydessä toisiinsa, ei niitä voi muuttaa ilman että muidenkin toiminta muuttuu. Cuvier hylkäsi kuitenkin scala naturaen ; Hänestä maailma oli läpikäynyt tuhoja ja uudelleensyntymisiä. Ja ne olivat aina erilaisia, joten lajit eivät kuvanneet Jumalan muuttumatonta tahtoa. Cuvier myös vastusti teksteissään teistisiä ajatuksia ja hän vastusti teologisten kannanottojen laittamista tutkimuksiin.

Cuvierin kommentit muuttumattomista olivat kannanotto Jean-Baptiste de Lamarckin (1744-1829) ajatuksiin. Lamarck korosti Aristoteelistä telosnäkökantaa, ja korosti että eläinten tahto ja pyrkiminen kohti täydellisyyttä muutti niiden rakennetta. Ajatus perustui ikään kuin lajitasolla tapahtuvaan bodaamiseen: Jos lihaksistoa rasittaa, lihas kasvaa. Ja nämä isommat muskelit sitten siirtyisivät jälkeläisille ja jos hekin bodaisivat, niin seuraavalla sukupolvella olisi entistäkin mahtavammat muskelit. Hänen näkemyksensä ei ole suoranaisesti ideamaailmaakaan vastaan, koska maailma ikään kuin muuttuu kohti jotain täydellistä ideaa. Uutta Lamarckilla oli se, että ennen häntä muuttumisnäkökulmaan ei oltu mietitty taustamekanismia, jolloin tilanne muistutti hieman Barack Obaman (1961-)vaalipuheiden muutosteemaa (change!) : Paljon siitä puhutaan, mutta sen sisällöstä ja tarkasta luonteesta on vaikea saada selkoa. Toisaalta sama ongelma oli myös scala naturaessa: Siinäkin puuttuu varsinainen mekanismi : Sen on korvannut esoteerinen Jumalan Tahto, joka ei suinkaan ennusta, minkälaisia rakenteita on, vaan saadut havainnot vain jälkeenpäin rakentavat (ad hoc) sen, mikä se Jumalan Tahto on. Lamarcin idea ei kuitenkaan ollut niin uusi kuin voisi luulla: Siihen aikaan oli yleisestä luuloa, että vanhemmat ja lapset olivat samanlaisia ja tekivät samanlaisia töitä. Sepät olivat sukupolvesta toiseen lihaksikkaita ja seppiä, kun taas maanviljelijöillä ja heidän pojillaan oli erilainen ruumiinrakenne. Ruumiillisen työn yhteys ja vanhempien ja lasten suhde tunnettiin.

Louis Agassiz (1807-1873) oli viimeisiä, jotka kannattivat perinteistä teistisestä muuttumattomien lajien käsitystä. Hän oli innostunut luokittelusta. Agassiz oli muun muassa sitä mieltä, että toiminta suhteessa ympäristöön oli toissijaista. Hänestä sopeutumisnäkemys vei näkökulmaa tärkeimmältä, eli Jumalan Tavoitteiden etsimiseltä. Toisin sanoen hänestä toiminta tarvittiin jotta eläin on elossa, mutta tämä on vain triviaali reunaehto. Tietyssä mielessä hänen filosofiansa on vastakohtainen kelloseppävertauksen perinteelle, joissa nimen omaan toiminnallisuus ja yhteensopivuus ympäristön kanssa oli kuvattu mekanismeja ja toimintoja tuottavan älyn tuloksena. Agassiz kannatti erillistä luomista niin vahvasti, että piti jopa eri ihmisrotuja omina lajeinaan. Agassizin näkemyksen mukaan Scala Naturae piti näiden välillä paremmuusjärjestystä, jossa valkoinen rotu edusti tietenkin parasta.