Käsitteiden pelkistäjistä tulkintojen päkistäjiin

Jos ajatellaan filosofian tarkoitusta, se on joskus määritelty analyyttisen filosofian kautta. Tässä tapauksessa keskitytään helposti siihen, että filosofia keskittyy analyyttisiin väitteisiin ja kaikki synteettiset väitteet vaativat sitten erityistieteitä.

Näkökulma on siitä kiinnostava, että se tiedostaa klassisen rationalismin ongelman. Logiikkaa ja muita vastaavia analyyttisiä työkaluja käytetään lähinnä perustelurakenteisiin. Ne selventävät käytettyä kieltä ja varmistavat väitelauseiden sisäisen eheyden. Semanttiset mielettömyydet ja ristiriitaisuudet karsitaan pois. Mutta tämän jälkeen jäljelle jää paljon eksakteja ja koherentteja teorioita joiden totuudesta ei itse asiassa ole sanottu mitään. Ne voivat olla analyyttisesti valideja mutta toistensa kanssa ristiriidassa. ; Viisas analysoija tiedostaakin sen, että tehdessään työtään puhtaasti hän ei sano maailmasta mitään eikä voi tätä kautta jäsentää maailmankuvia. Tämä on järisyttävän radikaalia jos huomiota sovelletaan valtaosaan apologetiikasta. Niissä käsitellään jumalatodistuksia ja erilaisia teologisia argumentteja hyvin puhtaasti analyyttisin työkaluin.

Moni voikin keskittyä synteettiseen. (On hyvä huomata että vaikka usein vastakkain laitetaan mannermainen filosofia ja analyyttinen filosofia, niin otan tässä kolmannen tien. Analyyttinen onkin synteettisen vastapooli. On kenties relevantimpaa pistää rationalismi empirismiä vastaan.) Tällöin päästään vaikka J. J. Smartin ajatukseen siitä, että analyyttinen ajattelu on hylättävä ja sen sijaan koherentisoitava tieteellisesti uskottavaa kuvaa maailmasta. On siis ajateltava paitsi selkeästi niin myös kattavasti. Tämä toki palautuu siihen miksi moni viehättyy analyyttisestä filosofiasta ; Sitä käytetään koska halutaan tehdä sillä jotain mitä sillä ei voida tehdä. Eli se pyrkii esittämään tosia ja kattavia väitteitä maailmasta.

Ja onpa Ian Hackingkin esittänyt synteettisyyttä korostavan teorian kirjassa "Representing and Intervening". Hän korostaa sitä, miten tieteenfilosofiassa on jotenkin vallalla ajatus irrallisesta tutkijasta ja irrallisesta teoriasta. Hän korostaa että tieteen ytimessä on ennen kaikkea interventio. Hän korostaa eksperimentaalista argumenttia parempana kuin rationalismin perinteeseen nojaavia perinteisiä epistemologioita. Eli hän korostaa sitä että tieteen metodi toimii vaikka se ei ole välttämätöntä. Ja tätä kautta sitä sitten tarkastellaan vähemmän induktioita deduktion ehdoin ja ollaan enemmän sillä kannalla että juuri se käytetty empiirinen metodi on empiirisesti kokeiltu. Näin monet klassiset ongelmat, esimerkiksi korrespondenssiteorian ongelmat, katoavat. ; Ei tuokaan tietenkään ongelmatonta ole. Kehäisyydeltä maistuminen on selviö kun huomataan että empiria perustelee itseään itsellään.

---

Itse en luota klassiseen jaotteluun jossa analyyttinen ja synteettinen tieto olisivat keskenään täysin erilaisia. Tämä asenne on peräisin Quinelta. Tiede on minulle kuitenkin "kätevä keino" joka kartoittaa "kokemusmaailmaa" johon suhtaudun "kuin se olisi tosi". (Joskin joskus toivon että ei olisi.) En jaksa eritellä tiedemiestä kylmäksi objektiiviseksi tutkimuksen ulkopuoliseksi tahoksi. Samoin en ymmärrä miten kieli olisi jokin abstraktin ideamaailman kasvatti. Sen sijaan näen että tiedemies on empiirinen interventio joka vaikuttaa kokemusmaailmaansa. Ja hänen teoriansakin ovat aina fyysisessä muodossa informaationa. (Mielestäni informaatio on yksinkertaisesti järjestystä joka vaatii aina jonkinlaisen fyysisen talletusmuodon, hieman kuten "muoto", itse asiassa hyvinkin tarkasti kuten muoto.) Teoriakin on osa kokemusmaailmaa.

Miksi ja miten sofistikoitunut teologi vastustaa ateismia?

Kun katsoo ihmisryhmää nimeltä "sofistikoitunut teologi" on selvää että heitä kuvaa se, että he ovat kehittäneet aplogetiikkaa jossa ensin oletetaan Jumalan olemassaolo ja sen jälkeen tulkitaan asioita tämän ympärille. Koska kyseessä ei ole jumalatodistusten värkkääminen, he katsovat kreationisteja alaspäin. Ja fundamentalistikristittyjä. Mutta vielä enemmän he katsovat alaspäin ateisteja. ; On hienoa että kaikki muut ajatussuuntaukset ovat olemassa vain jotta he voivat kokea laajakirjoisesti ja ideologisesti teismiin sitoutumattomasti ylemmyydentunnetta heihin nähden.

Ateistien kritiikin ytimessä on se, että heistä esimerkiksi uusateistien näkemys on yliyksinkertainen "simplistic". Tällä sanalla ei juurikaan ole eksaktia sisältöä joten sitä voi toistaa hyvinkin runsaasti ja helposti. Tarkkailemalla heidän sanomisiaan tästä "simplistisyydestä" voidaan kaivaa esiin muutamia tärkeitä teemoja. Väitän että "sofistikoituneessa teologiassa" onkin kyse näistä. Seuraavat erottavat sofistikoituneet teologit muista teologeista ja uskovaisista:
1: Uusateismi on simplististä siksi että se ei koe teologian opiskelua tärkeänä. Tässä toisin sanoen nähdään että jumaluskon on oltava niin tärkeää että siitä ei voi irtautua vaikka siksi että sitä ei pidä tärkeänä. Jumalan olemassaolemattomuutta ei siis voi lähestyä siten että uskoo fysikaaliseen maailmaan ja laajentaa tästä siihen että ei usko mihinkään paranormaaliin tai yliluonnolliseen tavalla jossa Jumala on enemmän kuriositeetti.
2: Uusateistit eivät angstaa. Sofistikoitunut teologi määrittää että jumalusko on jotenkin ihmiselle lajityypillistä ja siksi oikeasti ateisminsa miettineen ateistin kriteeriattribuutiksi on komennettu se, että he kokevat Jean-Paul Sartren tyylisiä angstikokemuksia. Mielellään paljon. Hyvä ateisti on siksi surullinen. Itse suhtaudun näihin viittaamalla Adornoon jonka mielestä monia uskovaisia näyttääkin ärsyttävän eniten ne kerettiläiset jotka ovat onnellisia.
3: Määritelmällisyysasiat. Kun ateistikritiikit määrittävät ensin Jumalan jollain tavalla, tämän ei nähdä koskevan kaikkia Jumalia. Sofistikoitunut teologi voikin aina ohittaa tämän rajoitettua jumaluutta koskevan kritiikin sillä että hän vaihtaa aihetta. On olemassa jokin muukin Jumalan määritelmä, jonka sofistikoitunut teologi tuntee koska hän on niin lukenut. Tässä tärkeää ei olekaan se, onko tällekin olemassa kritiikkiä koska senkin kohdalla voidaan siirtyä muualle. Jumalakäsitteitä voidaan viskoa eikä kritiikistä ole väliä koska riittää että edes yksi niistä tarttuu. Ateistin velvollisuus on vastata haasteeseen. Sen lisäksi ateistien velvollisuus olisi tuottaa hyvä ja työstettävä ja kaikenkattava määritelmä Jumalalle - asia jota ei nähdä kristittyjen velvollisuudeksi koska siellä monisärmäisyys on vain kiinnostavaa.

Sofistikoituneen teologian ytimessä onkin ennen kaikkea asenne. Se on sofistikoitunutta koska sofistikoituneet teologit itse niin sanovat. Muut voivat huomata että kyse on enemmän halusta saivarrella ja lukeneisuudesta kuin mistään viisaudesta tai edes hyväsydämisyydestä. Mielestäni tämä ihmisryhmä on asenteellisesti pahempaa kuin idioottimaisin kreationisti. Tälläisiä saisi ollakaan! (Saati että saisivat palkkaa. Ihmisille pitäisi maksaa palkkaa siitä että kuuntelevat näitä sofistikoituneita teologeja.)

Kuinka apologeettien moraalisuus on ohjailtavissa sisäisillä ristiriidoilla

Kun katsotaan apologetiikkaa, voidaan huomata että siinä on paljon argumentteja jotka koskevat etiikkaa. Siinä mennään jopa niin pitkälle että esitetään moraalista argumenttia Jumalan olemassaololle.

1: Jos Jumalaa ei ole, ei ole objektiivisia moraalisia arvoja.
2: On olemassa objektiivisia moraalisia arvoja.
J: Jumala on olemassa.

Argumentti on siitä kiinnostava, että siinä premisseistä seuraa johtopäätös. Premissejen kanssa voidaan toki olla runsaastikin erimielisiä. Esimerkiksi euthyfronin dilemman kaltaiset argumentit - ja jopa Sam Harrisin tapa jossa moraali määritetään ihmisen lajityypilliseksi käytökseksi jota määrittelyn jälkeen lähestytään esimerkiksi aivotutkimuksen keinoin - iskevät melko suoraan siihen että kenties objektiivinen moraali onkin ihan "naturalistista" tai ei niin lujasti sidottuna Jumalan olemassaoloon.

Mutta tämä blogaus ei ole tästä. Sillä en katso yksittäistä argumenttia. Toki tuo kohta on siitä oleellinen ja oireellinen, että käytännössä kaikista teologisista jumalatodistuksista voidaan listata jopa hirveitä argumentaatiolistoja siitä miten tuon vaaditun premissin kanssa on helppoa olla erimielinen.

Mutta en halua demonstroida miten yksittäinen argumentti on tyhmä. Voidaan nähdä että tähän kasautuu yllättävän useilla myös metatyhmyyyttä. Jotain jota tekisi mieli lähestyä klassisella "fractal wrongness" -idealla.

Sillä kun katsotaan sitä mitä aika moni apologeetikko kannattaa samanaikaisesti, voidaan huomata että heidän eri argumenttinsa ovat vielä keskenäänkin ristiriidassa.

Jos esimerkiksi otamme ajatuksen objektiivisesta moraalista, sen perusteemana on että hyvyys on universumin ominaisuus. Se on olemassa riippumatta siitä mitä ihmiset tekevät. Se on olemassa vaikka ihmiskunta lakkaisi olemasta.

Tämä on jo sellaisenaan jännitteinen erilaisten "ateistit voivat vaikka murhata ihmisiä" -argumenttien kanssa. (Osa näistä on metaeettisiä, eli niissä nojataan että ateistit ovat hyviä ja tavallaan heidän tulisi selittää tämä hyvyytensä. Mutta ateismi ei takaa tätä hyvyyttä eli anna sille moraalista perustaa. Osa niistä sitten tuomitsee että ateistit ovat pahoja.) Sillä niissä hyvyys ilmenee nimenomaan sitä kautta että kuvitteellinen ateisti joko tappaa tai voi tappaa ihmisiä. Tämä pahuus vaatii sosiaalista interaktiota jota taas ei ole jos ihmiskuntaa ei ole.

Tämä on toki vain jännite eikä totaalinen ristiriita. Sillä tätä eroa voidaan suojata siten että universumissa hyvyys on objektiivista samalla tavalla kuin "kylmä ja kuuma ovat objektiivisia". Toisin sanoen universumi luokittelee teot vaikka ihmisen kulttuuri sen sallisi. Pahuuskin on tätä kautta objektiivista.

Tätä on kuitenkin hyvin vaikeaa liittää pahan ongelmaan. Monessa näkemyksessä korostetaan että tosiasiassa esimerkiksi holokausti ei ole ongelma Jumalan kaikkivaltiudelle ja kaikkihyvyydelle. Tämä on suora la wut jos argumentaation rinnalle otetaan samanaikaisesti se argumentaatio jossa selitetään, että selitetään miksi "ateistit voisi vaikka tappaa". Niissä kun suoraan oletetaan että teismi kieltää nämä asiat pahoina asioina. Nyt niitä ei sitten kielletäkään. ; Jos universumi on kaikkineen sellainen että kaikesta seuraa enemmän hyvää kuin pahaa, niin sama kai sitten seuraa ateistien tekemistä murhistakin. Joten kai kristitytkin voisivat tappaa. Itse asiassa jotkut kristityt ovatkin tappaneet.

Toisaalta tässä viitataankin usein uskoon. Miten tosiasiassa voidaan sanoa että jopa kristitty joka tappaa ja katuu saa armon. Ja että usko ja vakaumus ovatkin ne mitkä mittaavat hyvyyttä. Valitettavasti tämä usko sitten puuttuu ateisteilta ja monilta holokaustin tekijöiltä ja vastaavilta. Joten universumi ei sitten olisikaan pahan ongelman ulottumattomissa. Koska voidaanhan sitä kuvitella universumi jossa olisi yksi uskova enemmän - tämän premissin varaan on rakennettu esimerkiksi koko apologetiikka, jonka perusideana on nimenomaan käännyttää ihmisiä kristityiksi.

Ja tämä lienee se syy minkä vuoksi apologeetikot ovat niin tiukasti sitä mieltä että jokainen ateisti tosiasiassa uskoo Jumalaan.

Tuuliviirihörhöt

Kristityt kertovat usein ja mielellään kääntymiskertomuksia. Olenkin kertonut tästä tarinaperinteestä. Niissä kuvataan aika ennen kristittynä oloa. Mielisairaus, masennus, ahdistus ja alkoholismi ovat tässä tärkeitä viitattavia. Sillä ne kertovat miten paljon parempi uusi maailmankuva on. Lisäksi henkenä on se, että jos on muuttanut maailmankuvaansa on avomielinen ja ymmärtää vastapuolen näkemykset joten kääntynyt on ikään kuin molempien puolien kokemusasiantuntija. Siksipä ei ole ihme että "Mahdollisuus Muutokseen" -tyyliset kristilliset kampanjat ovat suosittuja. Niitä kerrotaan ja niihin pitäisi suhtautua kunnioittaen.

Siksi olikin mielenkiintoista katsoa evankeelisten kristittyjen reagointeja. Vesa Linja-aho kirjoitti blogiinsa tarinan jossa kertoi ajastaan entisenä kristittynä. Tämä tarina oli lisäksi siitä kiinnostava että se tuettiin blogin ulkopuolisella aineistolla. Linkit näyttävät esimerkiksi ajasta jolloin Linja-aho oli ollut kristillisdemokraattien ehdokkaana. Toisin sanoen hän on tehnyt sen, mitä Pekka Reinikainen ja Matti Leisola eivät ole tehneet omien kääntymiskertomustensa kohdalla. Heistä molemmat ovat kertoneet menneisyydestään ateiteina. Mutta jostain syystä heillä ei ole tukea tätä tarinaa ainoallakaan lehteen kirjoitetulla mielipidekirjoituskella ja vastaavalla. Ateismikausi pitää vain uskoa, samassa syssyssä kuin täytyy uskoa se että heidät molemmat vakuutti supertieteellinen 1980 -luvun nuoren maan kreationismi. (Moderni kreationismi on paljon tätä parempaa. On aivan oikeasti järkyttävää tiedostaa että minkälainen jopa nykykreationistien mielestä idioottimainen argumentisto on ollut se heidät vakuuttava.)

Kiinnostavaa tässä oli tietenkin se, miten uskovaiset reagoivat. Tyypillinen kommentti on seuraava ; "artikkeli ei sisältänyt mitään järkevää: artikkelin kirjoittaja tyypillinen mielenterveysongelmainen (myöntää blogissaan sen itsekin). Kuin tuuliviiri joka jo seuraavissa vaaleissa saattaa hyvinkin olla vihaamansa puolueen ehdokkaana - riippuu ihan lääkityksen määrästä / tehosta, heh" Nyt he tietävät miltä minusta tuntuu kun kuuntelen heidän kääntymiskertomuskiaan. Eivät ne miltään argumentilta tai vakuuttavalta kuulosta. Ymmärrän reaktion. Kun joku kertoo olleensa juoppo ja ahdistunut, näen elämäntaidottoman tuuliviirin joka vaihtaa päihteen toiseen. Että uskaltaako sinne tilaisuuteen tullakaan jos vieressä ollut entinen LSD -nisti saa flashbackin ja luulee minun olevan appelsiini ja alkaa kuorimaan. HEH.

Toisaalta he kertovat myös siitä että miten he toivovat itseään kohdeltavan. Sillä kristittyjen - ei esimerkiksi ateistien - normistossa on kultaisen säännön ajatus siitä että kristitty toimii muita kohtaan kuten toivoisi itseään kohdeltavan. Joten selkeästi he toivovat että heitä kohdellaan tuolla vastaavalla asenteella. Kristityt toimivat aina ja kaikkialla tätä sääntöä noudattaen ja tällä tavalla heitä on reilusti kohdeltava. Se on minun ohjenuorani. Minä en sitä kultaista sääntöä ole dogmeihin laittanut.

Vaimoon luottamisesta - ja siitä miten minusta saisi teistin.

Ray Comfort on hyvin erikoinen kristitty. Hänellä on eräänä valttikorttinaan argumentti josta häntä ei tunneta kovin hyvin. Sitä voisi kutsua "vaimoargumentiksi". Tässä hän kysyy ateistilta että "Do you have faith in your wife?" Ja tuo on sitten se voitto. Argumentti kokonaisuutenaan on tuossa. Retoriseen kysymykseen muotoiltu vittuilu on siitä erikoinen, että Comfort tuntuu luottavan siihen hyvinkin lujasti.

Ideana on tietenkin korostaa, että ihmisellä on "faith" ties mihin. Ja sitten uskontokin olisi fiksu asia. On kuitenkin hyvin vaikeaa nähdä mikä tässä argumentissa on hyvää. Kykenen, melko lailla lonkalta, heittämään muutamia hyvin oleellisia puutteita.
1: Comfort on itse asiassa tässä sanavalinnassa maksimaalisen hölmö. Sillä jos hän käyttäisi tässä sanaa "belief" se sentään viittaisi siihen että uskon tueksi olisi jotain. Faith on nimenomaan sokeaa uskoa ilman todisteita. Tosiasiassa ihmiset kuitenkin luottavat puolisoihinsa kaikkea muuta kuin ilman todisteita. Tai en tiedä mennäänkö Comfortin kotipiireissä siveästi naimisiin Las Vegasissa pikaisissa Elvis -häissä tuntematta edes siipan etunimeä. Suurin osa luottamuksesta ja mustasukkaisuudesta rakentuu evidenssin varaan.
2: Argumentin voisi kenties hyvällä tahdolla nähdä "et voi lukea ajatuksia" -tyylisenä versiona. Joka on melko heikko argumentti koska tosiasiassa sen peruspremissit ovat nimenomaan sellaisia että ateistilla ei ole oikein mitään syitä hyväksyä niitä.
3: Mutta Comfort sekoilee melko pahasti ja syvemmällä tasolla. Jos minulta kysytään "Do you have faith in God?" hän itse asiassa kysyy että uskonko että Jumala on olemassa. Sen sijaan vaimon kohdalla kysymys ei ole olemassaolokysymyksestä vaan siitä paneeko hän vieraita miehiä. Ihmisillä on melko hyvä evidenssi sekä naisen että avioliittotodistuksen olemassaolosta.
4: Ja siltikin, vaikka kaikki ylläoleva pitäisi paikkaansa, niin avioeroprosentit ovat melko suuria. Samoin kuin on tiedossa että syrjähyppyjä tapahtuu, peräti melko usein. Mikä viittaa siihen että tosiasiassa aika moni ihminen luottaa vaimoonsa vaikka se on todisteiden viitatessa epätosi uskomus. Uskomus siis olisi nähtävissä irrationaalisena. Ja tätä kautta sama voitaisiin laajentaa myös Jumalauskoon.

Tämä oikeastaan kategorisoikin sen, mikä uskonnon kohdalla usein on vialla. Apologetiikka on enemmänkin kokoelma temppuja. Monet niistä ovat retorisia. Älyllisimmätkin niistä ovat "voi olla" -tarinoita joissa ei todisteta Jumalaa ja anneta tälle evidenssiä vaan sen sijaan selitetään miten Jumala ei ole tosiasioiden vastainen. Ja sitten ensin oletetaan Jumala ja selitetään miten tosiasiat voidaan sovittaa tähän. Ja kun Jumalaa ei koeteta falsifioida, nämä rakentavat erilaisia argumentteja joiden premissit ovat enemmän tai vähemmän yhdentekeviä asian lopullisen ratkaisemisen kannalta.

Kenties uskovaisten pitäisikin tehdä se mikä heidän pitäisi. Eli se sama mitä ihmiset tekevät vaimojensa kanssa. Ei pidä vain puhua vaimosta vaan tuoda tämä joskus näytille. Kaikkivaltiaalta voisi luulla liikenevän aikaa muutamalle sanalle ja kenties parille demonstroivalle ihmeelle. Ei tiedettäkään tehdä nojatuolissa argumentoiden. Ja jopa vaimo joutuu näyttämään luonteensa tarjoamalla tekojensa kautta evidenssiä itsestään. Kaiken on joutunut tekemään jotta tietäisit ensin että hän on olemassa ja sen jälkeen saanut jopa aavistuksen siitä minkälainen hän on ominaisuuksiltaan, muun muassa luotettavuudeltaan. Poikamies ei voi istua nojatuolissa ja määritellä itselleen vaimoa. Teologit ja apologeetikot taas eivät tunnu oikein muuta tekevänkään.

Ne uskovat jotka tätä tietä väistävät joutuvat tunnustamaan että Comfortin vaimoargumentissa on vielä yksi puute. Koko lähtökohta siitä että uskolla Jumalaan ja vaimoon olisi analoginen yhteys. Jos Jumalaa ei voi tuoda evidenssiksi, ei ole enää mitään metodista yhteyttä jolla naureskella.

---

Määrittelen että pihalla oleva mutakuoppa on agnostikkovaltio. Määrittelen että olen sen asukas. Määrittelen että olen nainen. Määrittelen että edessäni oleva pölypallero on lihaksi tullut Jumala Kristus. Määrittelen että nenästäni valuva räkä on juridisesti avioliittotodistus. Kykenen havaitsemaan agnostikkovaltion, itseni, pölypalleron ja rään. Olen siis Kristuksen morsian. Voisin määritellä itseni mieheksi tai Jeesuksen naiseksi, mutta en siedä homoliittoja enkä naista johdossa.

Pyhä Yksinkertaisuus

Jumalaan uskovat näyttävät usein yksinkertaisilta. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita samaa kuin että Jumala olisi yksinkertainen konsepti. Tosin modernisoidun klassisen teologian mukaan juuri näin olisi kysymys.

Jossain mielessä Jumalan kaikkivoipuus liittyisi siihen että Jumala olisi hyvinkin kompleksi. Tämä huomio on tuottanut ongelmia esimerkiksi William Dembskille. Hän kun on korostanut että CSI -informaatio on kompleksisuutta ja se liittyy todennäköisyyteen. Hän korostaa että CSI -informaation alkuperäksi saadaan jokin jonka takana on enemmän CSI -informaatiota. Tätä kautta universumissa on tätä designiä koska Jumala on siirtänyt sen siihen. Ongelmana on vain se että jos universumin olemassaolon kohdalla ongelmana on se että CSI -informaatiota ei voi mitenkään syntyä itsekseen ja tämän CSI -informaation olemassaolon selittäminen on ongelma, olisi meillä kaksi vaihtoehtoa (a) Vain on olemassa CSI -informaatiota joka on universumi ja (b) on olemassa universumia enemmän CSI -informaatiota ja universumi. On selvää että jälkimmäinen on kompleksisempi selitys. Tämä demonstroi haastetta joka on klassisessa teologiassa.

Richard Swinburne on ajanut - esimerkiksi klassikkoteoksessaan "The Existence of God" - asiaa jossa korostetaan sitä että Jumala on nimenomaan yksinkertainen. Tällöin voidaan unohtaa kompleksisuuden kaltaiset konseptit. Swinburne ei siis korosta Jumalan kompleksisuutta ja monimutkaisuutta vaan hän pitää tätä sen sijaan hyvin yksinkertaisena. Swinburnen argumentin erikoisuudet nousevat kuitenkin melko vahvasti esiin kun katsotaan miten hän käsittelee ihmisiä. Swinburne selittää että ihmiset kykenevät kompleksiseen ajatteluun koska heillä on kompleksiset aivot. Tämä on siitä kiinnostavaa että Jumala on luonut universumin ja ihmiset. Ja näitä voidaan pitää kompleksisina mestariteoksina. Näin ollen herää kyllä kysymyksiä siitä että olisiko Swinburnenkin Jumalan, ikään kuin väistämättä, oltava kompleksinen. Kun Hän on luonut kompleksiset ihmisaivot ja antanut meille sielun ja kaikki!

Silloin kun Jumalasta puhutaan äärettömyysmetaforalla voidaan helposti ajatella että tämä voidaan tiivistää yksinkertaiseksi "pelkästään kaatamalla kahdeksikko". Mutta samalla tämän takana on ajatus siitä että mitä kaikkea se ääretön pitää sisällään. Tästä seuraakin jännittävä dilemma joka kattaa teologian. Teologit pitävät asioita mielellään yksinkertaisina.

Alvin Plantingan "The Dawkins Confucion" sisältää jopa teesin että äärettömän ja kaikkivoipuuden kompleksisointi on "naturalismia". Mikä on erikoista koska se on teistinen siinä mielessä että siinä käsitellään sitä minkälainen Jumala on tai ei ole. Ja sen mukaan William Dembski olisi asenteiltaan naturalistinen. "suppose we concede, at least for purposes of argument, that God is complex. Perhaps we think the more a being knows, the more complex it is; God, being omniscient, would then be highly complex. Given materialism and the idea that the ultimate objects in our universe are the elementary particles of physics, perhaps a being that knew a great deal would be improbable – how could those particles get arranged in such a way as to constitute a being with all that knowledge? Of course we aren't given materialism." Plantingan argumentti on tosin kiinnostava sillä hän ohittaa kompleksisuuden ja siirtyy puhumaan osasista "according to classical theology, God is simple, not complex. More remarkable, perhaps, is that according to Dawkins's own definition of complexity, God is not complex. According to his definition (set out in The Blind Watchmaker), something is complex if it has parts that are "arranged in a way that is unlikely to have arisen by chance alone." But of course God is a spirit, not a material object at all, and hence has no parts. A fortiori (as philosophers like to say) God doesn't have parts arranged in ways unlikely to have arisen by chance."

Tässä mielessä onkin kenties hyvä huomata että teistisissä argumenteissa on eroja. Intelligent Designin kohdalla on usein esitetty että Behen RC -konsepti on yhtenevä Dembskin CSI -informaation kanssa. Kuitenkin periaateessa "palautumatonta kompleksisuutta" rakentamaan ei tarvita palautumatonta kompleksisuutta. Behen mukaan on mahdollista että RC -konseptin on luonut vaikkapa avaruusolento joka on kehittynyt evolutiivisesti. Tässä avaruusolennossa on luultavasti kompleksisuutta mutta kuitenkaan ei RC -kompleksisuutta. Ja näin ollen tässä konseptissa on naturalismin haastamisessa kysymys on palasista eikä kokonaisuudesta. Dembskin kohdalla CSI on CSI:tä vaikka voissa paistaisi. Ja hänellä naturalismin haastamisessa kysymys ei ole osasista vaan kokonaisuudesta.

Oletko sinä paha, hullu vai Jumala?

Lewis's trilemma on hyvin usein toistettu argumentti jonka mukaan Jeesus oli joko paha joka haluaa pettää ihmisiä, hullu joka luuli vääriä asioita - tai todella Jumala. Argumenttia täydennetään selittämällä että avulias Jeesus ei ollut paha, ja niin intellektuellisti fariseuksillekin pärjännyt kaveri ei ole mielipuolinen. Tätä käsitellään usein vain tässä yhdessä kontekstissa.

Mutta jos ajatellaan asiaa tarkemmin voidaan samanlainen lähestymistapa ottaa aivan tavallisiin ihmisiin. Heiltä voidaan kysyä että ovatko he pahoja. Heiltä voidaan kysyä ovatko he hulluja. Ja sikälimikäli ei viitata ihmisiin jotka helposti motivoituvat tämän blogin lukemisesta, vastaus molempiin kysymyksiin on yleensä ottaen ei. Ja mikä tärkeintä, rehellinen ei. Ovatko he siis Jumalia?

Eivät. Selvästi kolmikko ei kata kaikkia relevantteja vaihtoehtoja. Esimerkiksi jos minä väittäisin olevani Jumala tai Jumalan poika, kaikki tietäisivät että en valehtelisi enkä olisi mielenvikainen tässä asiassa. Sillä skeptikkona haluaisin muistuttaa siitä että pitää varoa ylenpalttista herkkäuskoisuutta. Jo tämä korostaa että Lewis ei ole luetellut kaikkia tilanteen kohdalla olevia vaihtoehtoja.

Onkin hyvä muistuttaa itseään ja muita siitä että väitteet itsestä ovat jotain jota on helppo sanoa. Myös väitteet omasta Jumaluudesta ovat jotain jota on helppo sanoa, eikä se tee siitä laadukasta. (Itsensä jumalistajia löytyy historian varrelta hirvittävä määrä.) Ei vaikka sen sanoisi minkälainen karismaattinen ihminen hyvänsä ; Itse asiassa Lewisin trilemma onkin ihmiseen vetoamista, auktoriteettiin vetoamista, sitä että ei keskustella siitä onko Jeesuksen yliluonnollinen puoli perusteltavissa vaan keskustellaan siitä että minkälainen persoona Jeesus on. Ikään kuin hyveellisyys tai ilmiselvien paheiden puute todella muuttaisivat hänet myös yliluonnolliseksi Jumalhahmoksi.

Toki tässä ei ole kovin voimakasta analogiaa koska hyvin harva ihminen väittää olevansa Jumala. Jeesuksen kohdalla asia on tässä kohden erilainen. Mutta jos ylläolevat pätevät, pelkkä väite omasta Jumaluudesta olisi jotain joka pitäisi ottaa vakavasti. (Toki moni viittaa ihmetemppuihin, mutta tämä on eri argumentti kuin Lewisin trilemma.) Jos ajatuskokeessamme on ihminen joka väittää olevansa Jumala, hän on argumentin mukaan hyvä syy uskoa että hän on Jumala. Koska hän on muutoin osoittanut olevansa täysjärkinen ja hyväntahtoinen, olisi lopputulos ikään kuin pakko ottaa.

Vastaavaa argumentaatiota toki esiintyy muuallakin. Esimerkiksi jos joku väittää olevansa parapsyykikko, käsilläparantaja tai muu vastaava, heitä puolustetaan sillä että jos he ovat yleisesti ystävällisiä ja hyväntahtoisia ihmisiä joilla ei ole passitusta suljetulle osastolle pehmustettuun koppiin, tulisi ikään kuin luottaa näiden ihmisten puhuvan totta. 

Hyvin harva kuitenkaan ottaa tätä vakavasti. Mieleen syntyykin helposti jatkokysymyksiä. Kuten siitä että tältä tavalliselta itseään Jumalaksi kutsuvalla ihmiseltä tulisi kysyä että onko hän koskaan valehdellut tai koskaan erehtynyt. Että onko aina tullut puhuttua täysi totuus mitään pois jättämättä ja että onko aina ollut niin, että on heti osuttu täsmälliseen ja täsmälleen oikeaan tietoon aivan kaikissa asioissa.

Tämä puolustus on toki ymmärrettävä, mutta se murentaa Lewisin trilemmaa vahvasti. Sillä sen mukaan ihminen voi kertoa valeen olematta paha ja esittää totuudenvastaisia väitteitä olematta harhainen. Ja Lewisin trilemmassa asiat otetaan mustavalkoisesti jonain joka joko on yleispätevästi tai ei ole. ; Kun Jeesus oli muuten hyvä niin hän ei pettänyt tässä yhdessä asiassa. Koska hän oli muuten ovela hän ei tehnyt virhettä tässä yhdessä asiassa.

Lewisin trilemma kaatuukin kahteen asiaan.
1: Se esittää ylipäätään kolmikannan joka ei kata kaikkia vaihtoehtoja. Tosiasiassa Jeesus olisi voinut olla Jumalan lisäksi vaikkapa maagikko. Tai itse asiassa tavallinen ihminen.
2: Se esittää piirteet kaikenkattavina joko-tai -vaihtoehtoina jotka itse asiassa eivät sovi tilanteen kuvaukseksi missään muussa tapauksessa kuin sellaisessa, että Jeesus olisi jonkinlainen Jumala, yhden tietyn piirteen manifestoituma ; Ihmiset ovat harmaasävyisiä, kun taas Saatana esitetään läpeensä pahana ja jokin houkkajumala läpeensä Hulluna.

Näiden huomioimiseksi pitäisikin laajentaa listaa. Ja Jumalisuus perusteltaisiin eliminatiivisesti. Tällöin pitäisi rakentaa vaikka jotain seuraavaa.

Jeesus oli
* Paha
* Hullu
* Jumala
* Narraaja
* Erehtynyt

Ja jos asiaa katsoo, näyttää siltä että kaksi viimeisintä ovatkin ne relevanteimmat vaihtoehdot. Ne joita ihmiset yleensä kannattavat vaihtoehtotulkintoina Jeesuksesta. Mikä kertoo siitä että Lewisin trilemmassa eliminoinnissa on otettu kaikista epäoleellisimmat kohdat eliminointiin, ja pidetään näitä koko tuloksena.

En edes uskalla katsoa miten monta argumenttivirhettä Lewisin trilemmaan on ujutettu. Sieltä löytyy ainakin kategoriavirheitä kun asiat on luokiteltu huolellisuutta vältellen. Vääriä dikotomioita kun asiat on nähty liian mustavalkoisesti. Olkiukottamista kun eliminointivaiheessa epäoleellisimmat vaihtoehdot esitetään niiden naurettavimmassa muodossa ja niiden esilletuomista pidetään relevanteimpana aineistona. Ja non sequitur kun puutteellista eliminointiprosessia pidetään koko asian käsittelynä. Ja jopa nämä Pahan ja Hullun eliminoinnit on perinteisesti tehty "onpas naurettavia vaihtoehtoja" -hengessä jossa taustalla on horse laugh eikä kyseisen vaihtoehdon mahdottomaksi osoittaminen.

En siis ymmärrä miten yksikään järkevä ihminen on missään koskaan ottanut tämän argumentin vakavasti. Niin ihmeellistä on se, että tekisi mieli kysyä että ovatko he pahoja, hulluja vai Jumalia. Mutta tämä olisi tietysti jossain määrin noloa.

Kohtelias ignorantti

"If God is so great, why can't He manage to show Himself and why He has so much trouble with existing?"

Neil deGrasse Tyson on kuuluisa - ja varsin taitava ja viihdyttävä - tieteen popularisoija, jolla tuntuu olevan hyvin vahvana taipumuksena tuottaa lausuntoja joissa hän irtautuu ateismista. Hän ei siis identifioidu ateistiksi. Hän on nyt ottanut kantaa aiemmin väistelemäänsä kysymykseen. Lausunto on synnyttänyt jonkin verran keskustelua. Ilmeisesti siksi että hän on "jonkin sortin julkkis".

Hänen kantansa ärsyttänee sekä teistejä että ateisteja. Sillä siinä missä kreationisti selittää että Jumala on tieteellinen (scientific), innokas apologeetta että Jumala on loogisesti todistettu (proven) ja nykyajan moderni sivistynyt teisti selittää että tiede ja uskonto ovat sopusoinnussa (compatible), on deGrasse erimielinen. Ja jos ateistien puolella selitetään, että Jumala on todistamaton (unproven) ja epätodennäköinen (improbable) ja jopa kumottu (falsified) ei deGrasse myönny tähänkään. Hän käyttää vertausta jossa tiede ja usko eivät pelaa yhdessä (unreconcilable).

Jumalausko ei ole todistettu eikä hedelmällinen tutkimusohjelma. Sitä on kokeiltu ja tuloksia ei ole saatu. Hän ei kuitenkaan asetu teismiä vastaan, hän moittii lähinnä fundamentalisteja, eli kreationismi-apologetiikkarintamaa. Huomiota on kuitenkin hyvä kiinnittää siihen miten deGrassen mielestä kristinuskon Jumalalle ei ole todisteita. Ja huomata miten ateistien parissa osa on pahastunut siitä, että joku on pelkuri koska myöntää, että todisteita ei ole mutta ei silti ole ateisti. Tämän näkemyksen mukaan agnostismi on kohteliasta ateismia jossa ei haluta loukata uskovaisia vaikka ollaan ateisteja. Tai teismiä joka jää jäljelle sen jälkeen kun on hävitty debatit ateisteille. (Olen luonnollisesti erimielinen ; Väitänkin että jokainen joka pitää minua kohteliaana yhtään minään, osoittaa selvää tilannetajuttomuutta ja sitä miten huonosti hän tuntee ihmisen johon attribuuttejaan liimaa.)

Tämä syyte pelkuruudesta on tuttua kaikille agnostikoille ; Jos asian puolesta ja vastaan ei ole todisteita, ja jos esittää että ei tiedä tai ole heittäytynyt kumpaankaan vaihtoehtoon (Jumala joko on tai ei ole, kysymys ei ole siitä että Jumala olisi puoliksi olemassa). Kuitenkin deGrassen edustama näkemys voidaan nähdä jonkinnäköisenä pseudointellektuellismina jolla ei itsessään ole tarjota oikein mitään mihinkään. Hän ei ole agnostikko vaan ignostikko. (Ja tämä ei ole pilkkanimi jossa väitetään ignorantiksi, vaan aivan oikea ajattelusuuntauksen nimi.)

"If God is answer, what is the Question?"

Jos mietitään miten ignostismi eroaa muista Jumalaepävarmuuden muodoista, huomio kiinnittyy varmasti ensin siihen miten agnostismi eroaa ateismista ja teismistä. Agnostismin ymmärtäminen ei ole vaikeaa. Jumalakannanotot ovat epävarmuudessa (uncertain) ; Agnostikko ei siis ole väistämättä eksklusiivinen - saati suoraan antagonistinen - ateistille tai teistille, vaan inklusiivinen. Agnostismi koskee tietoa ja sen rajoja kun taas ateismi ja teismi ovat ontologiaa. (Ja uskonto ja vakaumuksellisuus ovat uskoa ja ateismista innostuminen ideologiaa joissa on emootioita.)

Ignostismi taas on metatason positio. Siinä missä agnostikko ottaa helposti tietoa erilaisista uskonnoista ja tutustuu argumentteihin puolin ja toisin, koska tämä on jotenkin relevanttia, tekee igteisti niin että hän asettuu uskontojen tarjoamien kategorioiden ulkopuolelle. Igteistin ei tarvitse tietää mitään vaikka kristinuskon sisällöstä koska hän asettaa position siten, että ateistit ja teistit eivät osaa määritellä termejään. Tästä näkökulmasta on tietysti vaikea tarjota mitään keskusteluunkaan. Siinä missä agnostismia ei tarvitse ymmärtää ontologian kannalta, ei igteismiä tarvitse ymmärtää miltään tasolta. Se on sitä että osallistuu keskusteluun sanomalla että "olette absurdeja ja höpöjä".

Olenkin hieman ihmeissäni miten igteismiä pidetään jotenkin kohteliaana ja sivistyneenä. Se on nimittäin lähinnä tyhjää ja jossain määrin ylenkatseellistakin. Molemmat mukavia asioita, sekä henkilökohtaisia piirteitänikin, mutta en sentään nosta niitä hyveiksi! Neil deGrassella on toki ilmiselviä älyllisiä ja tieteellisiä ansioita, mutta teologian puolella nämä taidot eivät ole. Toisaalta igteismin hyvä puoli on juuri siinä että ei ole ikään kuin tarvetta pyöriä näillä heikkousalueilla. Voi keskittyä siihen missä on hyvä. Ja tämä taas on varsin kannustettava piirre ihmisessä.

Piilokalvinismia

Tupla-J:ssä keskusteltiin Pahan ongelmasta. Kommenteissa viitattiin apologetiikkawikiin. "Olettakaamme vielä sellainenkin skenaario, että Jumala ei edes pyri olemaan oikeudenmukainen; Hän vain väittää olevansa sellainen ja on mieleltään kiero sadisti-despootti. Hän on kuitenkin luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on. Hän päättää, mitä tehdään. Hän on luonut luonnonlait, kaikki planeetat ja eliöt. Hän on tehnyt säännöt. Vaikka hän sanoisi: "jos et ole valtavan innostunut helvettiin pääsemisestä, niin hypi oikealla korvallasi kyykkyhyppyjä muutama biljardi kertaa ja sitten voisit vaikka hirttäytyä suoliisi". Etpä voi paljoa muuta kuin totella, jos taivaaseen haluat. Jumala on kaikkivaltias. Kaikkivaltias päättää, mikä on oikein. Hän on siis filosofisesta näkökulmasta joka tapauksessa oikeudenmukainen. Väitettä voidaan demonstroida esmierkillä. Olet koodari ja kirjoitat kivan pelin. Pelissä on 100 ukkelia, joista 13 arvotaan bittitaivaaseen ja loput bittihelvettiin. 13 pääsee bittitaivaaseen ja that's it. Sinä loit säännöt, eikä sillä ole mitään väliä, vaikka 87 muuta ukkelia väittäisivät sinun olevan epäoikeudenmukainen." Toinen kommentoija (en minä) sanoikin tähän osuvasti "josta päästäänkin nopeasti predestinaatio-oppiin ja kalvinismiin." Joka on siitä mielenkiintoinen huomio, että itse viesti korosti vapaan tahdon merkitystä pahan ongelman ratkaisulle. Kommentoija korosti ratkaisun olevan hyvän. Ja antoi silti tuon tyyppisen vastauksen joka johtaa varsin suoraviivaisesti juuri kalvinismiin. Ja jossa predestinaatio -oppi kieltää että ihmiset oikeasti valitsevat yhtään mitään.
1: Itse asiassa tässä korostankin, että peleistä saa hyviä esimerkkejä moraalimalleihin. Jos otamme kommenteissa ilmenevän kommentin jonka mukaan jos ei ole valintoja hyvään ja pahaan, ei hyvällä ole väliä. Hyvä ilman valintaa jossa on paha olisi siis oksymoroni. Tässä, hyvin Kantilaisessa näkemyksessä, hyvä ja oikeassa oleva kalvinisti (kuten ei stoalainenkaan) on oksymoroni. Kalvinisti ei valitse joten hän ei voi olla hyvä. Tai hän valitsee ja hänen teologiansa on väärä. Kalvinistit tietysti, minun mielestäni äärimmäisen valitettavasti, näkevät tämän lähinnä näytteenä siitä että Kant on väärässä. Ne ihmisperseet!

Apologetiikkawiki on eräs kreationismin puolustuspaikoista. Selvästi uskonnollinen fundamentalismi on siellä laajennettu koskemaan tätä maailmaa. Ajatus voi olla yllättävä sillä moni, kuten allekirjoittanut, pitää jopa apologetiikkaa ja kreationismia astetta eri asioina jotka on joskus käsiteltävä erikseen. En siis vain "pidä fundamentalisteja erilaisina kuin muita uskovaisia" vaan luokittelen fundamentelistejakin. Kenties ei pidä lokeroida, mutta teologiassa on paljon aste-eroja.

Kalvinistiset sävyt eivät kuitenkaan ole mikään yllätys skeneä seuranneille. Kalvinismi monin paikoin oikein huutaa läsnäoloaan. Maamme kristillisyys on perinteisesti ollut luterilaista. Ja tässä mielessä se on yllätys. Tässä en mene niin pitkälle että väittäisin että hyvä ja oikeaoppinen luterilainen ei mitenkään voisi olla kreationisti - kreationisti ei voi vain olla koherentisti myös tomisti. Syynä on se, että Amerikan Yhdysvallat ovat fundamentalismissaan erilaista, huomattavasti suomea vahvemmin kalvinismin sävyttämää, ja kreationismi on sieltä. Ja kreationismin perusongelmana on ns. luovan panoksen minimoiminen. Tavalliset ihmiset eivät myöskään ole kovin taitavia filosofisia ajattelijoita, joten kopioidessaan copy-pastella - ahkerimmillaan suorina käännöksinä - materiaalia jolla pikku evosuut saadaan suppuun he helposti hyväksyvät omalle maailmankuvalleen ristiriitaisen asian, siksi että eivät jaksa analysoida konsistenssia aina. Ja ennen kaikkea siksi, että tärkeäpää - ja ainakin kivempaa - on hakata "ateisteja ja muita kerettiläisiä".

Tässä on kenties tarpeen viitata "mietteitä" -blogiin jonka kristitty - ja itse asiassa varsin uskonnottomuusvastainen - kirjoittaja moittii usein (YEC)kreationismia. Hän huomauttaa että keskustelu vedetään tässä turhan usein siihen että arkijärjenkin mukaan Jumala on luonut universumin. Eli jos vastustat kreationismia, vastustat luomisen ajatusta. Hän on huomannut syyn siihen miten piilokalvinismi siirtyy suomen luterilaiseen uskontokulttuuriin. Hän huomaa että mukana on luterilaisia yhteyksiä. Kreationismia USA:ssa levittää esimerkiksi "Lutheran Church Missouri Synod" ja "Seventh-Day Adventist Church", josta on aivan oikein oletettavissa että "Suomessa nuoren maan kreationismia edustaisi Adventtikirkko ja sen ohella Luther-säätiön ja muiden tunnustuksellisten luterilaisten piirissä liikkuvia henkilöitä, joilla on yhteyksiä Missouri-synodiin." Samalla hän huomaa ne suurimmat. "Yhdysvalloissa ja Australiassa eräät käytännölliset ja rahan arvon tuntevat kristityt ovat muodostaneet Nuoren maan kreationismia markkinoivia organisaatioita, joista tunnetuimpia ovat Creation Ministries ja Answers in Genesis. Suomessa näiden tuottamaa aineistoa markkinoi esimerkiksi www.luominen.fi. Suomalainen keskustelu nuoren maan kreationismista rakentuu paljolti sen todistusaineiston varaan, jota keskustelijat ammentavat näiden amerikkalaisten järjestöjen tarjoamista lähteistä."

Etsi Raamatusta : looginen virhepäätelmä

Tämä huomautus pohjautuu vahvasti Laura Nissin ja erään kuolleistaheräämisestä argumentoineen kristityn ja monien muidenkin skeptikoiden tuoreesti käymään keskusteluun. Jostain syystä silminnäkijäkertomukset, puheet tyhjistä haudoista ja muista kietoutuvat yhteen täsmälleen sillä rakenteella, jota tuo "Raamatun" jaekin heijastelee. ~ Heijastelee peräti tavalla jossa "yksi premissi - yksi jae" henki on harvinaisen vahvalla tasolla läsnä. Raamatun on selvästi tuolta osin kirjoittanut loogikko. Ei vain kovin hyvä sellainen. Mutta tietenkin Jumala on antanut meille kaikelle epäjärjen lahjan, jotta käyttäisimme sitä mahdollisimman paljon.

"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä."
(1. Kor.15:12-21)

Kun tutkitte ylläolevien jakeiden statementteja premisseinä, sekä mietitte tämän suhdetta armeliaaseen lopputulokseen, mitkä loogiset virhepäätelmät läpitunkevat sen sanoman? - Tavalla jolla on hyvin syviä vaikutuksia moniin nykyajan apologetiikkaankin!
Vastaus: Osassa ketjuaon non sequitur, kokonaisuus kiertää itseään kehäpäätelmänä. Tämän lisäksi soveltaa jotain manipulatiivisia argumentteja, kuten toivottavuuteen vetoamista.

Päätön uskonmies ; Kammottava Halloweenkurpitsa

Alvin Plantingan reformoitu epistemologia on käyttänyt "Suuri Kurpitsa" -argumenttia. Henkeä on kohotettu useiden apologeetikoiden toimesta. Sille löytyy kritiikkiä runsaasti, enkä ole pitänyt sitä kovin kiinnostavana. Toki olen kirjoittanut siitä sen verran, että olen perustellut mielenkiinnon puutteeni. Kuitenkin sen kanssa leikkiessä löytyy erikoisia puolia. Välttääkseni toistoa, nojaan aiempaan tekstiini vahvasti. Oletan, että tekstiin tutustutaan, koska ilman sitä tätä blogausta on vaikea ymmärtää. Voi jopa näyttää, että se ei ole argumentti ensinkään. Kun tekstin ymmärtää, voi huomata, että tämä on hieman enemmän kuin kuriositeetinomainen kikkailu. (Joka se kyllä tavallaan onkin.)

Plantingan perusideana on tehdä teisminpuolustus, joka ei koske mitä tahansa. Hän miettii esimerkiksi sitä, miten "Tenavat" -sarjakuvan Suuri Kurpitsa, jota siinä usein odotetaan, ei ole järkevää uskontoa vaan jonkinlaista lapsellista naurettavuutta. Plantinga haluaa selvästi irrottaa tämänlaiset epäkypsät pelleilyt järkevästä uskosta, jota kristinusko hänestä edustaa.

Tätä tavoitellessaan Plantinga rakentaa induktiivisen argumentin jossa hän asettaa kriteereitä perususkomuksille. Plantingan "Reason and Belief in God" vuodelta 1983 kertoo seuraavaa ; "We must assemble examples of beliefs and conditions such that the former are obviously properly basic in the latter, and examples of beliefs and conditions such that the former are obviously not properly basic in the latter. We must then frame hypotheses as to the necessary and sufficient conditions of proper basicality and test these hypotheses by reference to those examples." Tavoite on aivan kunnioitettava ja asiallinen. Välttämättömien ja riittävien ehtojen seulonta on hyvin tärkeää.

Kurpitsa -argumentin kriteereiden kohdalla mainitsen, että en usein kehu Plantingaa - lähinnä koska keskityn hänen evoluutiota koskevaan warrant -argumentaatioonsa jota en arvosta - mutta nyt siihen on mahdollisuus. Jaan hänen kanssaan vahvasti sen näkemyksen, että vaikka monesti "uskon kritisoimista" pidetään epäkohteliaana ja erillään "uskonnon kritisoimisesta", niin Plantinga korostaa, että teismin rationaalisuus on suoraan sidoksissa Jumalan olemassaoloon. Uskoa ei voi hänen maailmassaan erottaa uskon kohteesta millään tavalla joka oikeuttaisi sen että usko olisi jotenkin moitteen ulkopuolella. Toki Plantinga tuntuu ylikorostavan tätä silloin kun hän korostaa että ateistit eivät ole falsifioineet Jumalaa ja pitää ateismia siksi irrelevanttina. Mutta tämä on painotusero, ei näkemysero.

Plantingan "obvious" on sanana mielenkiintoinen. Plantingan prosessia on kritisoitu vahvasti siitä että hän on relativisti erikoisella tavalla. Hän ottaa uskon ja vakaumuksen perustaksi ja tämän jälkeen ilmiselvä tarkoittaakin likimain samaa kuin "ilmiselvää meille kristityille". Tätä tarvitaan jotta hänen argumenttinsa voisi ohittaa vahvasti uskotut eikristilliset näkemykset irrelevantteina. Näin mukaan otetaan vain teismille ystävälliset asiat "ilmiselviöinä".

Se, mitä Plantinga tekee "kurpitsassaan" on se, että hän ottaa Chisholmin partikularistisen induktiivisen metodin ja relativistista argumentaatiota soveltaen muuntaa tämän maailmankuvalliseksi, teismiystävälliseksi. Lopputulos on siis erikoisella tavalla tehty "jumalatodistus" jossa reformoidun epistemologian perusasenteen tapaan ei tehdä klassista jumalatodistusta vaan yritetään enemmänkin tehdä teismistä rationaalista. Jumalaan uskomisesta ei siis tehdä perusteltua vaan rationaaliseenkin mieleen vetoavaa. Tämä itsessään on hieman pettymyksen tunteita tuottava, jotenkin syvästi Totuudenystävää epätyydyttävä, lopputulos. Tässä ei periaatteessa ole kuitenkaan syvää ongelmaa.

Mutta jos otamme Plantingan "Kurpitsa-argumentin" ehdot ja teemme niillä pieniä temppuja voimme saada irti erikoisen argumentin: Huomio on oleellinen sillä Plantinga itse esittää että kaikki uskomukset eivät ole perustavanlaatuisia. Edes kaikki yliluonnollisia elementtejä ja jumaliin viittaavat järjestelmät eivät ole perustavanlaatuisia. (Katso aiemmin linkkaamani )

Jos Kurpitsa -argumentin yhteydessä esiintuodut ehdot ovat legitiimiä argumentaatiota, on eiteistisellä argumentoijalla mahdollisuus ottaa Kurpitsan ehdot ja tehdä versioita joissa Jumala ei olekaan perustavanlaatuinen oletus. Tällöin syntyy legitiimi argumentti jossa Jumalaan ei olekaan pakko uskoa.

Näin voidaan tehdä korostamalla, että ateisteilla on kokemus irrallisuudesta tai maailmaan heitettynä olemisesta. Että ateistit ovat vakaumuksellisia ateismistaan, jopa yllättävissä määrin. Ja että ateismia ei ole kumottu - vaikka ateistit selvästi esittävät falsifiointiehtojaan sellaisilla sivuilla kuin "Why Woun't God Heal Amputees" ja että Jumalaa nähdään niin harvoin, että ateismi on aisteille ilmiselviö.

Kuitenkin jos uskomme "Raamattuun" Paavali opettaa jotain aivan muuta. 1 Roomalaiskirjeessä jakeissa 18-21 hän puhuu ihmisten syyllisyydestä ja viittaa juuri niihin vakaumusasioihin jotka Plantingan Kurpitsassa ovat mukana tärkeinä kriteereinä. Synnintekijät eivät saa puolustusta, koska he ovat tienneet mitä ovat tehneet. "Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt." Ja kristityt uskovat Raamattuun vahvasti.

Ja tämän valossa kristinuskon teismi olisi samaa luokkaa Haitin voodoouskontojen kanssa. Eli jotain joka näyttää sen seuraajille vahvalta ja tosiasioidenmukaiselta, mutta joka ei tätä kuitenkaan perimmiltään ole. Jos siis Kurpitsa -argumentin ehdot pitävät paikkaansa, on kristinusko epätyydyttävä tavalla joka johtaa siihen että joko kristillisestä teismistä tai Plantingan Kurpitsa -argumentista olisi luovuttava. Molempia ei voi saada samanaikaisesti.

Toki tässä kristitty voisi esittää että jokainen tietoa hakeva yhteisö voisi tuottaa vain sellaisia ehtoja joissa teismi on perususkomus. Tällöin kuitenkin päädytään tuomitsemaan ennalta. On ikään kuin pakko olettaa että jos yhteisö tuottaa näkemyksen jossa teismi ei ole perususkomus, se olisi jotenkin ennakko-olettanut jumalan mahdottomaksi suoralta kädeltä. Että jos jokainen tunnustelee sydäntään ja vakaumustaan, niin uskoo Jumalaan. Ja muu on paatuneisuutta. Tämä asenne on toki hyvin usein sovellettu, mutta sen heikkoutena on se, että se itse perusolettaa ateismin mahdottomaksi ennalta. Vastaavasta syyttäminen on siis oikeasti lähinnä vallankäytöllinen argumentti.

Toinen tapa hyökätä argumenttia vastaan on esittää, että vaikka vakaumus olisikin mitä on, niin silti evidenssin takaamassa pohjassa voi olla materiaalia joka pakottaisi Jumalauskon suuntaan, kumoamaan ateismin. Silloin ihminen joutuisi tunnustamaan että kenties hänen perususkomuksensa on lähtökohtaisesti väärin rakennettu. Tämä pelastaa kristinuskon, mutta siinä kuitenkin isketään kiilaa Plantingan reformoidun epistemologian ytimeen. Oltaisiin klassisessa jumalatodistusten maailmassa. Vakaumuspuoli lentäisi ikkunasta. Siksi kristitty voi kannattaa tätä ratkaisua, mutta Plantingan reformoidun epistemologian kannattaja ei voi tätä temppua soveltaa.

Toisaalta kristitty voi puolustautua siten, että hän kertoo että on syitä joiden valossa Paavalin sanat eivät koske aivan kaikkia. Esimerkiksi jos kukaan ei ole kertonut Jeesuksesta, voi tarjolla olla vain virheellisiä teismin malleja, kuten esimerkiksi voodoouskomuksia. Näissä malleissa ongelmana on kuitenkin juuri se, että Paavali kertoo Jumalan olevan kaikessa jumalattomuudessa, joten argumentti ei ole kovin vahva.

Viimeisin puolustus on se, että kenties ihminen voi olla kristitty vaikka hylkäisi Paavalin. Minusta tämä ei ole tyhmä ratkaisu, koska Paavali ei ollut Jeesus vaan saarnaaja ja rinnastuu täten kehen tahansa kirkonmieheen. Nykyäänkin on julistajia ja heidän kanssaan erimieltä oleminen ei ole mitään epäkristillisyyttä. Esimerkiksi apologeetikot voivat kinastella keskenään argumenteista verevästikin ja tämä ei ole epäkristillisyyttä vaan Totuuden hakemista jumalanrakkaudessa. Paavali voidaan hyvällä tahdolla nähdä analogiseksi näille. Kuitenkin Raamatun erikoisasema kyseenalaistuu joten tämän tyyppinen kristitty on tuskin ainakaan kovin klassinen fundamentalisti. Raamattu kun nähdään kaanonina. Ja kristityn apologeetikon, kirkonmiehen ja uskonjulistajan ja Paavalin välillä on vakava epäanalogia. Se, että Paavali on Raamatun kaanonissa ja nämä uskonmiehet eivät ole.

Uskallankin sanoa, että jos Plantingan Kurpitsa -argumentti on pätevä, se asettaa hyvin suuria rajoituksia sille minkälainen kristillisyys voi ylipäätään olla järkevää ja hyvin perusteltua. Suurimpien ja suosituimpien kristillisten näkemysten ajaminen ainakin olisi Kurpitsa -argumentin valossa väärin. Otan tämän esiin siksi, että Kurpitsa -argumenttia puolustetaan usein kuin se olisi kristillisyys itse. Sen vastustaminen nähdään helposti ateismiksi ja jumalattomuudeksi. Tässä kohden Kurpitsa -argumentti kuitenkin asettuu enemmänkin kristinuskoa vastaan ja tällöin siinä olevat omituisuudet voi olla kenties helpompi uskovaisenkin hyväksyä. (Jumalattomat ovat sitten varmasti innostuneempia siitä alkuun linkkaamastani jutusta.)

Saatananpalvojat kutsuvat meitä

Roolipeliin liittynyt saatananpalvontarinnastus on itselleni kenties läheisin aihe. Se on kuitenkin liitoksissa laajempaan ilmiöön, saatanapaniikkiin. Ja tässä aiheessa tunnetuin ja näkyvin aineisto on koskenut rockmusiikkia.; Merkittävää onkin se, miten saatananpalvonnan vastustamisesta puhuminen tarkoittaa lähes aina jonkin muun asian kritisoimista. Isketään johonkin nuorisokulttuurin elementtiin josta ei pidetä ja se liitetään kammottavaan saatananpalvontaan ad hoc.

Kahdeksankymmentäluvulla tätä asiaa toivat esille esimerkiksi Leo Meller, Jyrki Isohella ja vastaavat fundamentalistiset vouhottajat. Ilmiö laajeni pikku hiljaa. 90 -luvulla fundamentalistit keksivät lehdistön, median ja kouluissa kiertämisen välineellistämisen tälle asialle. Keijo Ahorinta, Päivi Niemi ja Riku Rinne levittivät viestiään pahan kosmisesta kamppailusta.

Ja vaikka jo edellä mainitut henkilöt ovat tulleet tutuiksi kouluilla, niin ilmiö ei jäänyt minkään marginaalin puuhasteluksi. Väitän, että miltei jokainen ironisen 80 -luvun kasvatti joka on käynyt evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen on nähnyt koulussa tietyn valistuselokuvan. Marja-Liisa Mattila(ent. Huhta) ohjasi teoksen "Saatana kutsuu minua" (1994). Sen tilaaja ei ollut mikään fundamentalistilahko, vaan Kirkon tiedotuskeskus.; Valistavan "dokumentin" nimi ei kenties ole tuttu, mutta videon sisältö on jotain joka on sitten paljon helpompaa muistaa. Aluksi kovikset kiusaavat hyveellisenoloista vaaleaa tyttöä. Rockhenkinen tyttö pelastaa tämän kiusaajilta, tulee väliin auttamaan. Tästä seuraa ystävystyminen joka johtaa rappioon koska mukana tulee seura ja alakulttuuri. Rajua musiikkia, tupakointia, nahkarotseja ja lesboilua. Paljastuu että jengiä johtaa itse Saatana. Ja jengissä halu on kuolla, ja toisaalta ainut tapa lähteä jengistä on itsemurha! Dokumentti opettaa, että saatananpalvonta eroaa mielenterveysongelmista. Ja vahvin tunnusmerkki oli se, että jos kysytään uskooko Jeesuksen pelastusuhriin, niin toinen närkästyy, loukkaantuu ja "tulee silmille". Tai no, asian voi katsoa itse.




On kornia, että kyseessä ei ole ironinen kauhuelokuva. Sillä siinä olisi potentiaalia tämänlaiseen. Esimerkiksi Titus Hjelm on tutkinut saatananpalvontaa, ja se oli hyvinkin marginaalinen ilmiö. Muu vandalismi sitten vain leimattiin siihen mukaan. Koska saatanapaniikissa oli pääosin kysymys muusta kuin saatananpalvonnasta ; Mielikuva saatananpalvonnasta oli oleellisempaa.

Nykyään dokumentin "löyhä mutta huomiohuoraava suhde tosiasioihin" näyttää huvittavalta. On vaikeaa nähdä miten se aikanaan otettiin vakavasti.
1: On ironista, että se paljastaa maailman jossa kiusaamiselta pelastaminen liitetään saatananpalvontaan. ; On nimittäin havaittu se, että kristinusko on laumahenkistä, kiusaaminen kohdistuu helposti outoihin, ja että tavalliset pelkäävät kiusaamista tasolla jossa ainut joka viitsii vaivautua on käytännössä jokin toinen outo. Tämä kertoo osaltaan siitä miten kristityiltä ei saa apua kiusaamiseen. Kiusaamiseen väliinmenijät ovatkin epäilyttäviä.
2: Toisaalta hyvin huvittavaa on kuunnella kuinka "kauniisti" dokumentissa viitataan ihmisiin joilla ei ole kykyä rakentaa omaa identiteettiä, ja jotka ovat siksi "lauma ääliöitä jotka eivät osaa elää omaa elämäänsä." Sillä tässä on jo jonkinlaista projisoinnin makua siinä määrin että se miltei kuulostaa tunnustukselta. Tämä lausuma kun kuvaa käytännössä jokaikistä kirkon yhteisöllisyyttä ja apologetiikan merkitystä korostavaa ihmistä. (Olkaa hyvät.)

Mutta kauhistelun sijasta otin asian esiin siksi, että tämä on nähtävä osana kirkon peittelemää lähihistoriaa. Saatanapaniikki on ilmiö, jota ei tunneta, tunnusteta eikä sen varsinkaan myönnetä mitenkään liittyneen kirkon toimintaan. Kuitenkin se on laajuutensa vuoksi, sekä sen vuoksi että se iski nuorisokulttuurin monien alakulttuurien muotivirtauksiin, loukannut hyvin monia nuoria. Viesti rockmusiikista onkin ollut kaikkea muuta kuin lähentävä. Jos joku sanoo että nuoren alakulttuurin asiat liitetään saatananpalvontaan ja suoraan persoonalliseen pahuuteen, ei ihminen joka ei näe teoissaan mitään pahaa koe tarvetta muuttaa tapojaan, vaan sen sijaan sanoo enemmänkin jotain "pitäkää tunkkinne" -henkistä. ; Siksi sanonkin ihan suoraan, että kirkon ei pidä ihmetellä jos nuoret aikuiset eivät koe sitä omakseen, kun se on itse tarkoituksella koulutuksessaan vittuillut ja haukkunut näitä ihmisiä. Ainakin omalta osaltani tällä on ollut suuri vaikutus.

Uskontojournalismi -blogi iskeekin kirkon viestinnän ymmärtämisen kannalta oleellisen kirjoituksen. Kirkko harrastaa viestintää. Tässä on kuitenkin kaksi keskenään kilpailevaa näkökulmaa jotka ovat usein keskenään ristiriidassa. Kirkko harrastaa uskontojournalismia, "jossa kerrotaan paitsi kirkon asioista myös mm. rauhantyön, arvojen ja muiden uskontojen asioista kuten missä tahansa muussa journalistisesti tuotetussa ohjelmassa." Toisaalla sen viestit muistuttavat yrityksen viestintää kun "medioissa voi samaan aikaan olla myös täysin epäkriittistä journalistista sisältöä, jolloin se muistuttaa yritysviestintää (journalistisin muodoin ja höystein toki): viesti on julkaisijan strategioiden mukainen ja vahvistaa sen ydinsanomaa."

"Saatana kutsuu meitä" on viestintää jossa yhdistetään kirkon vanhakantainen suhde siihen että se on kaikkien uskontojen asiantuntija. Toisaalta se on vahvasti viestintää jossa yleisö oletetaan lampaiksi joita voidaan ohjailla haluttuun suuntaan. Tämän vuoksi en ole yhtä pahoillani kuin uskontojournalismiblogi, joka ei pidä siitä että kirkko on nyt virallisesti päättänyt muuttaa viestintäasennettaan. "Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta (2014-2016) äänestettiin pois viittaus muiden uskontojen esillä pitämisestä." Tätä pidetään huonona koska "Kirkolla ja sitä lähellä olevalla medialla on tällä hetkellä parhaat mahdollisuudet ja resurssit tehdä monipuolista journalistista sisältöä uskonnoista. Tämä voi toteutua uskontojournalistisesti tai apologeettisesti eli omaa uskontoa puolustaen. Kirkolliskokouksen päätöksen voi tulkita liikahduksena apologian suuntaan, mikä puolestaan heijastaa kirkon itseymmärrystä muuttuvien taloudellisten ja henkisten realiteettien maailmassa." Ymmärrän toki, että tämä johtaa helposti julistukselliseen lähestymiseen. Mutta kun katsoo esimerkiksi sitä miten kirkon parissa on pyöritelty uusateismia, ei voi kuin huomata miten vaikeaa toisen uskonnon viitekehyksestä on lähestyä toista aihetta. Olkiukkoargumentaatio on ollut aivan piispatasoisten viisaiden teksteissä hyvin omituiseksi mutiloitua. Kun muiden maailmankuvien ymmärtäminen on tätä, on parasta vain jättää se pois. Tässä komppaankin Sammeli Juntusta, joka on esittänyt että "Ei kirkon strategiassa puhuta muista uskonnoista ja niiden esille nostamisesta, vain meidän omasta uskonnostamme. Ei kirkko voi mieltää itseään kaikkien uskojen asiantuntijaksi. Meillä on sanoma kolmiyhteisestä Jumalasta, emme ole uskontojen suhteen puolueettomia"; Kirkko ei ole instituutiona moniarvoinen, tietävä, osaavat, uskonnonvapauden asialla tai puolueeton edes parhaansa yrittäessään. Se on kuitenkin myynyt itseään tällä asenteella ja hengellä.

Puheet poismenostanne ovat vahvasti liioiteltuja

Kulttuurimme elää maailmassa, jossa uhriuden status on suuri voimavara. Tämä tietysti ponnistaa kristillisestä kulttuurista ja sen varsin epätavanomaisesta suhtautumista pienuuteen, heikkouteen ja nöyryyteen. Kuitenkin nykymaailman uhiriutuminen on kristitylle vaikea asia. Sillä se nojaa (a) vähemmistönä olemiseen ja (b) länsimaalaisuuskeskeisyyteen jossa lokaali muuttuu globaaliksi.

Ei oikeasti ole tavatonta löytää ihmisiä jotka suhtautuva ajatukseen siitä, että kristityt voisivat olla vainon kohde horse laughilla. Toki samanlaisia ohitteluleimoja löytyy myös tasa-arvon puolella. "Lihaa syövien heteromiesten kokema vaino" on monista niin absurdi että sen ääneenmainitseminen muuttuu argumentin korvikkeeksi. Se jälkeen kun sanoo heh heh on argumentti valmis ja ohitettu.

Tämä aivan aito ongelma ja ajatusvääristymä korostuu kristittyjen kohdalla paljon vahvemmin kuin karnivoorin maskulinistin kohdalla. Sillä vaikka kristityt ovat enemmistössä länsimaissa, ja tilastollisesti katsoen kristinusko on valtavan suosittu uskonto globaalistikin, on silti lokaaleja alueita joissa kristityt ovat vähemistössä. Pasi Turunen korostaa sitä että kristittyjä kohtaa globaali vaino. Se johtuu siitä että lukumäärällisesti valtava määrä kristytyistä asuu vähemmistönä tai alueilla joissa kristityt ovat pääasiassa naisia tai eivalkoihoisia miehiä. Monet ateistis-kommunistiset maat ja islamilaiset valtiot ovat julistaneet kristinuskon torjuttavaksi asiaksi. Ja osassa alueista valtio on neutraali, mutta se ei ole aktiivinen ja suojele kristittyjä.

Toki "globaali vaino" on käsitteenä vahvasti liioiteltu. BBC toi esiin puheet siitä että kristittyjen vainottujen määrää on pidetty 100 000 ihmisenä vuosittain aina Vatikaania ja muita "aivan järkevinä pidettävien" tahoja myöten. Tässä luvussa on liioittelua. Usein asioiden tarkastelu johtaisi esimerkiksi siihen että kristityt vainoaisivat kristittyjä. Ja kaiken kaikkiaan kysymys on usein siitä, että jos ihminen kuuluu vähemmistöön jota vainotaan, ja hän on myös kristitty, niin hänet valjastetaan kristinuskon vuoksi vainotuksi.
1: Toki hieman vastaavaa olen havainnut täälä Suomessakin. Itse olin koulukiusattu ja kristitty. Mutta osasin pitää nämä asiat erossa toisistaan. Kiusaamisen syyt olivat muualla. Kuitenkin hyvin moni kristitty, heti kunhan vain kuuluu johonkin vähän täräkämpään suuntaukseen, näkevät että ainut syy josta heitä voidaan kiusata on se, että he ovat kristittyjä. Vastaava on tässä vain isommassa mittakaavassa.

Kristittyjä vainotaan, mutta se on määrällisesti yllättävän pientä. Kaikista surullisinta on kuitenkin se, että hyvin harva kristitty näyttää ottavan vainoamista siten kuin pitäisi. Esimerkiksi länsimaissa jonkun muun maan kristityn uhrius muuntuu kotimaan kristityn marttyyristatukseksi. Ja esimerkiksi jos kommunistinen venäjä vainosi kristittyjä, niin tästä saa humaani länsimainen uusateismikin sitten syyllisyyden. (Vastaavaa ei suostuta hyväksymään protestanttien tekemistä noitavainoista joita tehtiin esimerkiksi pohjoismaissa.) Lopputuloksena onkin se, että vainoja ei suinkaan lähdetä taistelemaan, vaan sen sijaan nipotetaan jostain jotka ovat enemmänkin "snobihtavia nettiääliöitä jotka sattuvat olemaan myös ateisteja".

Toki Turunen on tästä itse hieman koominen esimerkki.
* Hän on kauhuissaan jos islamisti sanoo kristityistä että "Apinat ovat sapattikansaa, juutalaisia; siat ovat Jeesuksen joukkoon kuuluvia vääräuskoisia, kristittyjä." Hän itse kuitekin levitteli vastaavia lausuntoja ateistien ideologian väkivaltaluonteesta Jokelan kouluampumisten jälkeen - teksti koki sittemmin sensuurin kun asiaa nostettiin esiin.
* Turunen ei tunnetusti kavahda jos evoluution kannattaminen liitetään holokaustiin ja siis aivan suoraan syytetään potentiaalisiksi kansanmurhaaksi. Turunen on tullut varsin tunnetuksi siitä että stalinkorttikin heilahtaa aina kun se vain on mahdollista. Hän ei vahingossakaan mainitse, että kristityt massoittain tappouhkailevat ateisteja, darwinisteja ja muita "samaan kerhoon niputettuja" ihan täällä länsimaissakin. (Mutta marttyyriydessään kierivät kristityt ovatkin usein niitä ihmisiä, joista vainoaminen sivistyssanoilla koristeltuna ei ole mitään vainoa ; Siksi he eivät välitä eugeniikka-natsismikytköksen tieteellis-historiallisista  puutteista vaan kokevat vainotuksi joutumiseksi sen, että eivät saa ilman rajoja ja vastaanpanemista kiusata darwinnatsihitlereitä jotka ovat vain uhka ihmiskunnalle ja koko yhteiskunnalle.)
* Turunen puhuu vainoista ja ihmisoikeuksista mielellään. Mutta vain kristittyjen kohdalla vainoaminen voi olla relevanttia. Hän ei ole niitä ihmisiä jotka nostavat esiin sen tutkimuksissa havaitun ilmiön, että länsimaissa ateistit ovat syrjityin vähemmistö. (Joka sai aikanaan julkisuutta, ja joka oli hyvin monen kristityn puheessa esillä lähinnä siten, miten epäluottamus ja työhönottamisessa ja muussa välttämisessä on takana oikeutus ja järki. Mikä kertoo oman sanansa siitä että tämä vainotilanne on aito ja todellinen ja syvärakennettu tiettyihin kulttuurimme piireihin.) Ja että ateistien vainot on sekin globaali ilmiö. (Ja jos kristittyjä sorretaan, niin kaikkia muunuskoisia sorretaan joten näissä maissa ateistitkin ovat vainottuja vähemmistöjä.)
* Turunen mielellään kertoo yksittäistapauksilla demonstroiden sitä miten kristittyjen uskonnollista kokontumista estetään ja että islaminuskoiset kohkaantuvat esimerkiksi siitä että kosketaan koraania likaisin käsin. Hän ei kuitenkaan jostain syystä mainitse miten kristinuskon noitavainot ja muut kohinat eivät ole menneisyyttä vaan jatkuvasti toistuva massahysteriailmiö, ja kuinka esimerkiksi kirkosta ulos viety ehtoollisleipä synytti länsimaissa kohua jossa ei tappouhkauksia säästelty.
* Turunen mielellään kertoo miten kristityt eivät saa kannustaa vakaumustaan, mutta ei kerro että Intelligent Designin päämajan "Discovery Instituten", toiminta nojaa "Wedge" -dokumentissa määriteltyyn toimintasuunnitelmaan jossa lopullisena päätavoitteena on että ateismi poistetaan yhteiskunnasta taiteita myöten.
* Turunen kertoo mielellään natseista ja holokaustista ja rinnastaa niihin, mutta jotenkin hän unohtaa sen, että "jumalaton kommunismi" oli natsien vihollinen siinä määrin että vasemmistolainen ateistinen vapaa-ajattelutoiminta kiellettiin natsien Saksassa.

Turunen edustaa tässä valtavirtaa. Hän ei ole mitenkään "erityisen paha". Itse asiassa valtava määrä - kenties jopa valtaosa - kristityistä ovat oikeasti asenteellisesti häntä paljon pahempia. Tämä ei lohduta. Se nimittäin alleviivaa sitä, että monesti ... sanotaan nyt julistushenkisten ... kristittyjen marttyyristatus elää vieraiden maiden kristittyjen vainomoottorilla, eikä länsimainen kristitty koe muuta vainoa kuin sitä että joku ei halua jatkuvasti kuunnella heidän julisteluaan eikä ole samaa mieltä heidän kanssaan. Lopputuloksena on se, että koska jossain toisessa maassa joku toinen kristitty kärsii kuin Jeesus siksi että joku käyttäytyy kuin Roomalainen, antaa kristityille luvan olla häijyläisiä täällä kotomaassa siten että he käyttäytyvät kuin roomalaiset ja kohtelevat muita kuin Jeesusta.

Suomessa fatwaenvy, fatwakateus, onkin siitä erikoinen, että sillä oikeutetaan asioita joita sillä ei pitäisi oikeuttaa. Se nimittäin nähdään lähinnä kristillisen kultuturin kritisoimisen kieltämiskeinona. Sen pitäisi olla syy aktivoitua ihmisoikeusrintamalla joka kohdistuisi niihin ulkomaihin jotka ovat tilastolliselta rakenteeltaan erilaisia kuin länsimaat. (Seikka jonka vuoksi ilmiötä ei tahdota huomata on se sama jonka vuoksi kristityt väärinkohdistavat nurinansa.) Sillä sanotaan että kristittyjen kritisoiminen on irrelevanttia. Islamin vakavat puolet ovat todellisia. Eimerkiksi (väitettyjä apologeetikkojen kauhistelupuheita huomattavasti vähälukuisempi, mutta kuitenkin olemassaoleva) kristittyjen vainottu joukko on asia jota ei saa painaa unohduksiin. Ei varsinkaan jos maailmankuva on niin lukossa ja länsimaalaiskeskeinen, että näkee hokea vain jotain sen tapaista kuin "sinulla ei ole lupaa puhua vainotuksi tulemisesta jos et ole ateisti." Kuitenkin moni kristitty ajattelee, että kristinusko ei olisi relevantti kritiikinkohde vain siksi että islam olisi jossain paikoissa julmempi. Että ateistit saavat niin lievää ja ihan vääränlaista vainoa jotta siitä pitäisi mitenkään välittää. Maailma ei toimi tämänlaisella logiikalla. Tai jos toimii, niin saan hakata ihmisiä ilman seuraamuksia koska joku muu tekee murhia.

Tutkimusote vai kerettiläisyys?

Uskonnonopetuksessa ajetaan näkökulmaa jossa keskiössä on "oma uskonto". Eli ensin tutustutaan oman identiteetin kannalta tärkeimpään kulttuuriin. Tätä moititaan, mutta usein vähemmälle huomiolle jää, että täsmälleen sama asennoituminen on myös äidinkielessä. Suomalaiset klassikot ovat erityisen oleellisia. Ja etenkin historian opetus on painottunut Suomen ja Euroopan tapahtumiin ja näkökulmiin.

Tämä vihjaa siihen suuntaan että identiteetti on hyvin oleellinen osa koulutuksen sivistämissuunnitelmaa. Se on jonkinlainen perusasenne, jolla asiat tehdään. Koulutusputken jälkeen ihminen helposti katsoo asioita oman maan historian ja oman uskonnon kautta, koska muut ovat vieraampia. Tämä voi vahvistaa identiteettiä, ja toisaalta myös lukita sitä muuttumattomammaksi.

On toki selvää että koulutuksessa ollaan yleissivistäviä, ja myös omasta identiteetistä erkaudutaan. Historiassakin käydään itämaisiakin asioita samoin kuin buddhalaisuuden kanssa vietetään aikaa uskontotunneilla. Mutta tämä sitoo yhteen kulttuuriin.

Voisin tietysti valittaa siitä, miten tämä tarkoittaa sitä että vaikka kuinka korostetaan sitä miten annetaan eväät ajatella itse, niin vahvasti se näyttää olevan niin, että uskotaan että erilainen ajattelu on mahdollista vasta yhdestä omasta identiteetistä lähtien. Ja vielä pidemmälle ; Esitetään että tämä identiteetti on tietty. Ja että valtio ja koulutuslaitos päättävät mikä se on - ja että tämä tiivistyy joksikin joka on ylhäältä ohjattua ja yhteiskunnan kansalaisilleen tunkema. En jaksa toistaa tätä, koska se on kliseinen osa "postmodernia tulkintaperinnettä".

Otan esiin sen sijaan se, että postmodernismi ei ole vastustavassa vaan vahvistavassa osassa juuri tämänlaista asioiden opiskelutapaa kohtaan. Identiteettikeskeistä lähestymistapaa voisi sanoa äärimmäisen postmoderniksi näkökohdaksi. Joku voisi toki kutsua sitä pahantahtoisesti kulttuuri-imperialismiksi ja yhtenäiskulttuurin leipomiseksi. Mutta tosiasiassa juuri tämänlainen asenne on hyvin yleistä ns. postmodernissa intellektuellismissa. Feministit kirjoittavat naisten historiaa. Toisetkin kirjoittavat oman alakulttuurinsa historioita. Kun Totuus perinteisessä mielessä hylätään, otetaan tilalle maailmankuva. Postmodernismissa identiteetti luo ikään kuin oleellisen perspektiivin asioihin.

Se, mitä tässä vähän paheksunkin on se, että näen esimerkiksi monien apologeetikkojen historiantulkinnat äärimmäisen postmoderneina ; Siinä missä feministi sanoo että "naisen näkökulmasta", kirkkohihhuli toitottaa "kristityn näkökulmasta". Kristillisen konservatiivisiiven läpitunkeva postmodernisuus on vahva siitä huolimatta, että näissä samoissa kirjoissa usein tuomitaan postmodernismi syvimpään helvettiin - ja joskus tätä sellaisella tasolla joka on mahdollisimman kirjaimellisesti tulkittu ja mahdollisimman vähän metaforallinen. Syy lienee sama, mikä saa postmodernistin valittamaan tiettyjen kulttuurien kulttuuri-imperialistisuudesta. Syy ei ole tutkimusotteessa vaan kerettiläisyydessä. Tätä ei vain tuoda rehellisesti ja avoimesti esiin oikeilla nimillä, ja viha kätketään metodiin. Väitetään että kysymys on tutkimusotteesta, jota pidetään vääränä ja asenteellisena. Kuitenkin vääryys ja asenteellisuus johtuu pohjimmiltaan kerettiläisyydestä, väärästä maailmankuvasta. Metodit ovatkin hyvin samanlaisia.

Olenkin jo aiemmin kirjoittanut siitä miten "konservatiivi linjama" pinnallisesti haukkuu ja vastustaa postmodernismia, mutta on itse äärimmäisen vahvasti ottanut käyttöön juuri postmodernin perustelustrategian. Siksi ne ihmiset, jotka vaativat postmodernia perspektiiviä ja Suomalais-identiteettikeskeistä otetta uskontoon ja historiaan, ovat juuri niitä jotka vastustavat kaikista koviten sitä jos joku lähestyy asioita oman, heistä poikkeavan, identiteettinsä kanssa. Postmodernista epätieteestä valittavat osuvatkin usein oikeaan muiden kohdalla. Ja kun heidän huomionsa kohdistetaan heihin itseensä, syntyy loputtomasti ironiaa.

Klikki ; Eli miten sofistikoitunut teologia on sairastunut asennepöhöön

Blogeja katsellessa on helpohkoa huomata klikkiytymistä. Suosituksi blogiksi pääsee kun esimerkiksi kommentoi toisissa blogeissa. Sosiaaliset ja ideologiset kytkökset ruokkivat toisiaan. Lopputulos ei helposti ole kovin tasapuolinen - tai reilu. Ihmisten taipumus vahvistusharhaan nousee. ; Käsityöblogeissa ja vastaavissa tämä ei tietysti ole ongelma ; Samanlainen esteettinen koulukunta ja klikki toki kehittyy, mutta se ei ole oikeastaan mikään ongelma. Mutta jos aiheena on filosofia, politiikka, tai jokin muu vastaava aihe, on selvää että klikkiytyminen tarkoittaa mielipiteiden näivettymistä. Syntyy oikeaoppisuutta ja dogma.

Olen itse yrittänyt pysyä irti tämänlaisesta klikkiytymiseltä, ja vaikka en ole niitä sosiaalisimpia ihmisiä, se on ollut vaikeaa ; Ymmärrän ihmisiä harvoin ja vielä harvemmin välitän. En ymmärrä miksi pitäisi olla kiinnostunut ja vastaavaa. Ja suurin osa ihmisistä voi puolestani mennä hittoon. Mutta siltikin klikkiytymistä on tietysti tapahtunut jonkin verran omalla kohdallanikin. Tämä korostanee sitä että ongelma on hyvin syvä ja vaikea.

Klikkiytymisluonteensa vuoksi blogit voidaan liittää elämänkokemuksen kartuttamisen piiriin mutta se on pakko erottaa kunnollisesta viisaudesta. ; Ajatuksen taustaooa on Hobbesin jaottelu, jossa eläimet ja tavalliset ihmiset oppivat muistilla ja kokemuksella ja keräsivät prudentiaa. Filosofin pitäisi kuitenkin pyrkiä kohti tätä laajempaa viisautta, sapientiaa. ~ Itse tosin haluaisin maustaa Hobbesia Baconin psykologisella otteella. Hän korosti että ihmisen intuitiota voidaan johtaa harhaan ja filosofia vaatii siksi näiden psykologisten ansojen tiedostamista. Hän jaotteli nämä erilaisiin idoleihin. Esimerkiksi luolan idoli oli vaara siihen, että omat intohimot ajaisivat ihmisen uskomaan jotain mitä hän haluaa kuulla ja teatterin idolissa on kyse siitä, että vain siksi että joku auktoriteetti tai tunnetusti viisas ihminen sanoo jotain, siitä tehdään uskottavampaa kuin se on.

Toki psykologia on hienosyistänyt tätä ideaa ja nämä ovat ikään kuin vanhoja mutta arkijärjellä ymmärrettäviä muotoiluja perusongelmasta. Tämä vaivaa helposti blogisteja. Mutta viime aikoina vastaava ongelma on nostettu esiin ns. akateemisessa teologiassa. Itse asiassa siitä on puhuttu hyvin paljon.

Helen de Cruz teki nimittäin tutkimuksen joka käsitteli ns. luonnollista teologiaa. Hän tarkasti sitä, minkälaiset ihmiset pitivät tämän argumentteja vakututavina. Havaintona oli, että uskontotieteilijöiden parissa oma teistisyys nousi vahvasti esiin. Tutkimuksen esiin nousevana teemana oli se, että argumenttien luotettavuus näyttää selittyvän pääasiassa psykologisin syin ; Luonnollisen teologian argumenttejen arvioinnissa motivoitu ajattelu, vahvistusharha eli confirmation bias ja vastaavat olivat hyvin suuressa roolissa.

Asiaa ei tietysti ainakaan auta se, että taustalla on myös taloudellisia intressejä. Templeton Foundation rahoittaa jumalamyönteisyyttä tavalla joka kannustaa ottamaan esimerkiksi luonnollisen teologian jumalaperustelut jonain jota kannattaa tehdä. Jason Stanley esimerkiksi esitti, että Templeton Foundation painottaa että on kannattavaa hakea tiettyjä filosofisia lopputuloksia sen sijaan että korostettaisiin laadukasta filosofista metodia ; "Because of Templeton, we may expect a huge number of papers and books in our field taking a religious perspective at the very least extremely seriously. This is not why I entered philosophy, and it is incompatible with my conception of its role in the university. I will not take any money from Templeton or speak at any Templeton funded conferences. Reasonable people may disagree, but I hope there are others who join me in so doing."

Psykologisemmalla otteella aiheeseen ottivat osaa myös Paul Draper ja Ryan Nichols esimerkiksi nostivat esiin sen, että uskonnonfilosofiaa vaivaa alana selvästi jokin. "Work in philosophy of religion exhibits at least four symptoms of poor health: it is too partisan, too polemical, too narrow in its focus, and too often evaluated using criteria that are theological or religious instead of philosophical. Our diagnosis is that, because of the emotional and psychosocial aspects of religion, many philosophers of religion suffer from cognitive biases and group influence. We support this diagnosis in two ways. First, we examine work in psychology on cognitive biases and their affective triggers. This work supports the view that, while cognitive biases are no doubt a problem in all inquiry and in all areas of philosophy, they are particularly damaging to inquiry in philosophy of religion. Second, we examine work in social and evolutionary psychology on religious sociality and its attendant emotions. This work establishes that the coalitional features of religion are correlated with group bias, and we contend that this bias is also harmful to inquiry in philosophy of religion. We close by offering both a prognosis and recommendations for treatment."

Tämänlaista psykologista tutkimuskulmaa tarvitaan, koska pelkkä suosio ei tarkoita mitään. Ala saattaa kiinnostaa. Ja tulosten vakuuttavuuskin voi olla niin vahva, että luonnollisen teismin argumentteihin tutustuminen kääntäisi paatuneenkin ateistin teistiksi - ainakin jos on riittävän koulutettu mieli. Psykologialla maustettuna selviää että tämänlaiset positiiviset selitykset eivät ole oikein uskottavia. ; Rahoituskin toki tuo intressin, mutta raha itsessään ei ole samaa kuin ongelma. Rahalliset intressit ovat itse asiassa yhdenlaisia psykologisia selityksiä. Ja niiden suhteen on muistettava, että jos joku tekee hyvää tutkimusta taloudellisten ja henkilökohtaisten intressien vuoksi, se on silti hyvää tutkimusta. Intressit selittävät lähinnä sitä miksi huonojakin tuloksia saadaan. Tai miksi vähän heikompilaatuinen tutkimus nähdään priimana.

Tai kuten Klaas Kraay esittää;  Sofistikoituneen filosofian sisällä on psykologinen asymmetria, jota on hyvin vaikeaa väistää. "Sofistikoituneilla teologeilla" onkin tunnetusti turhan ruusuinen kuva itsestään. Olisi miellyttävää jos teologia voisi olla sapientiaa. Sillä olisihan se kornia jos ihmisen syvällisimmäksi elämän osa-alueeksi kutsuttu aihe redusoituisi pelkäksi prudentiaksi. Olisi hienoa jos teologia olisi jotain joka kognitiiviselta rakenteeltaan erottaisi meidät eläimistä. Sitä odotellessa.

Jehovan Todistaja -ilmiö

Jehovan Todistajat nousi alkujaan suosioon maailmanlopun ennustuksilla. Kun se ennusti melko nopeaa maailmanloppua, jolle oli päivämääräkin esillä, ihmiset ottivat sen vakavasti. Sen jälkeen vitsiksi nousikin se, että päivämärää tuli. Jehovan Todistajat antoivat aluksi uusia päivämääriä, kunnes he viimein tajusivat, että on syytä jättää tämänlaiset naulatut konseptit syrjään. Sillä vaikka ne toimivat tehokkaasti mainoksena ennen päivämäärää, niin päivämäärän jälkeen eläminen on vaikeaa ; Eropiikit epäonnistuneiden maailmanlopun ennusteiden jälkeen olivat itse asiassa niin suuria, että jopa Jehovan Todistajien virallinen "koko ajan uudelleenkirjoitettu historia" ei voi ohittaa niitä. Virallisessa selityksessä ne johtuivat tietysti yksilöiden väärintulkinnoista ja väärintulkinnoista johtuvista pettymyksistä. Kun maailmanloppu ei tarkoittanutkaan maailmanloppua vaan "Jeesuksen näkymättömän läsnäolon alkamista".

Tämänlainen on relevanttia myös heille jotka eivät lupaa maailmanlopua vaan TEOTWAWKIA. Eli maailman loppumista siinä muodossa kuin sen tunnemme. Ja tässäkohden useat pseudotieteet astuvat kuvioihin hyvinkin vahvasti. Esimerkiksi (ID)kreationistit - jotka eivät ole tyypillisesti korosta teorioinneissaan lopun ajan merkkejä vaan jättävät sen toisen julistusmyllyn, apologetiikan, huoleksi - ovat tässä varsin mainio esimerkki.

Tässä kohden Juha Leinivaara vinoili jo hieman Dembskille. Dembski kun oli ennen Doveria ns "Vice strategyn" kannattaja. Hän korskeasti ylvästeli sillä miten evoluutio murskataan oikeudessa. Yhden kerran hän löi jopa vetoa voitosta. "I'll wager a bottle of single-malt scotch, should it ever go to trial whether ID may legitimately be taught in public school science curricula, that ID will pass all constitutional hurdles." Leinivaara huomauttaa että tällä hetkellä ennustus on maltillisempi. "Tieteellinen näyttö evoluutioteoriaa vastaan vain lisääntyy. Darwinismin kulissit näyttävät ehkä vahvalta, mutta ne natisevat samalla tavalla kuin kommunismin kulissit juuri ennen Berliinin muurin romahtamista. Dembski ei kuitenkaan osaa ennustaa mikä on ID:n tulevaisuus kymmenen vuoden sisällä. Joko darwinismi romahtaa tai sitten IDeistien vainoaminen jatkuu." Dembski on joutunut huomaamaan sen, että ennusteiden jälkeen joudutaan elämään.

"The Skeptical Zone" otti tähän liittyvästi esiin erikoisen tällä hetkellä Intelligent Designin sisällä olevan skisman. Tämä skisma koskee sitä, onko ID:llä positiivista tutkimusohjelmaa. Eli tutkiiko se biologiaa. Taustalla on "Mike Gene". Hän oli aikanaan kovastikin ID:läisten puolella. Nyt hän on tullut tulokseen että ID:llä ei ole positiivista casea. Osa ID:läisistä vastustaa ajatusta, kun taas toiset ovat tässä kohden itse asiassa "Mike Gene":n puolella. Salvador Cordova ja Casey Luskin esimerkiksi suhtautuvat Mike Geneen aivan eri tavoin. Luskinin mukaan ID on tiukasti tieteellinen ja Cordova on jopa hieman tympäytynyt sanontaan "Positive case for Design" jota hän kutsuu fraasiksi. Tätä kautta joudutaan esimerkiksi miettimään sitä, että onko Mike Genellä minkälaisia taustamotivaatioita. Hänhän ei koskaan tunnustautunut teistiksi, vaan mietti muutoinkin korostetusti sitä että miten ID voisi olla tutkimusohjelma.
1: Itse näkisin että Mike Genen motivaatiot voisivat nimenomaan ajaa päinvastaiseen tulokseen kuin hänen saamansa, ja alleviivaisin sen minkä lainaan ;  "His conclusion that IDT is not ‘scientific,’ that ‘Design’ is not a scientific concept says nothing about his ‘motivations,’ only about what he came to realize after many years of thinking about it."

Tämä ei sinänsä ihmetytä, kulla kuten Skeptical Zone kertoo "Trojan EleP(T!H)ant?";issa vaikeutena on se, että vaikka ID:läiset heittävät informaatioon liittyviä termejä hienosti, heidän ongelmansa on se, että heidän argumentaationsa perustuu todennäköisyyden arviointiin ja niiden vertailuihin. Ja tätä he eivät vain ole tehneet. Tunnettua on, että ID vain väittää että jokin ei voi kehittyä evoluutiolla ja pistää todistustaakan evolutionistin puolelle (sanoen että se on epätodennäköistä mutta kykenemättä laskemaan arvioita) sen sijaan että tekisi positiivisen casen ID:lle. ; Hupaisinta on, että ID:läiset mielellään keskittyvät pilkunviilaukseen, kuten puheeseen naturalistisista nollahypoteeseista ja niiden lukumäärästä. Ei siinä voi oikein sanoa muuta kuin mitä linkin takana mainittiin ; "I entirely agree that “there is no single null hypothesis”. That’s why Dembski’s 2005 is so absurd – it implies that we can compute a pantechnicon null to represent “all relevant chance hypotheses” and plug the expected probability distribution under that null into his CSI formula.  Of course it can’t be done.  You know it, and I expect that Dembski, being no fool, knows it too (just as I am sure he knows that “pattern simplicity” was a tactical error, hence his attempt to imply that “Kolmogorov complexity” is part of the CSI recipe, even though the Kolmogorov part is the simplicity part, and the  “complexity” part is simple improbability, with equal value for a meaningful pattern and for the same pattern drawn “by chance”)." Yritys arvioida todennäköisyyksiä nähdään samaksi kuin onnistuminen. Ja se on ID:n ongelma. Behen argumentti on sidoksissa siihen että yritetään arvioida miten vaikeaa evoluution on tuottaa tietynlaisia rakenteita. ; IC voidaankin nähdä ID:n vahvimmaksi lenkiksi tässä päättelyketjussa. Kuitenkin se on aivan surkea, sillä Behe on jättänyt ja ohittanut käytännössä kaiken miten evoluutikot selittävät tälläisten piirteiden synnystä. Kun laskelmia tehdään - tai ironista kyllä, niitä ei oikeastaan tehdä vaan hoetaan taikasanaa "epätodennäköistä, epätodnenäköistä" - ohittamalla vaihtoehdot, ei pidä ihmetellä jos tuloksista saa ties miten epätodennäköisiä. Ne vain valitettavasti muuttuvat irrelevanteiksi täsmälleen samalla sekunnilla. Kuten sanotaan "Dembski and Behe both made their bacterial flagellum calculations (well, assertions – I don’t see much in the way of calculations in either book) without taking into account at least one possible route, i.e. that proposed by Pallen and Matzke. Pallen and Matzke’s route may well be wrong, but when computing probabilities, at the very least, the probability of such a route should be taken into account.  Much more to the point, as Lenski and his colleagues have shown (both in their AVIDA  program and in their E.coli cultures) being “IC” by any of the definitions given by Behe or Dembski is not a bar to evolvability, either in principle (AVIDA) or practice (e-coli)."

Kun miettii miten ID näyttää kaikelta muulta kuin nousevan paradigman pitäisi näyttää, ei pidä ihmetellä jos siihen liittyy ideologialukkiutunutta omia korvasyyhyä tukevien auktoriteettien nuolemiseen keskittyvää "ajattelua", jossa kaikki ID moite on vain "pelkoa kun ID nousee" tai jossa vain "vainotaan toisinajattelijoita ja neroja pelosta". (Kuten kreationistinen anonyymi syyttäjä käy esimerkiksi edelle laittamassani Leinivaaran blogissa inisemässä.) Siksi ei pidä hämmästyä jos ID:llä menee niin heikosti, että Dembskin ja monen muunb ID:läisen ylipäätään tarvitsee soveltaa epäonnistuneisiin ennusteisiin liittynyttä "Jehovan Todistaja -käyttäytymistä".

Sillä nähdäkseni tällä hetkellä uutta muotiin nousemistaan yrittävä ID -liike ei ole onnistunut parantelemaan tiedettään. Odotettavissa on enemmänkin se, minkä olen kreationisteja sosiologisena ilmiönä tutkineiden ihmisten "epävirallisena lausuntona" saanut. He puhuvat "myyrävuosista". Kreationismi on koko olemassaolonsa ajan rakentunut siihen, että on lietsottu hypeä esimerkiksi uuden kirjan ja uuden luomistieteilijän karismalla. Tämä on sitten haipunut, tappiota ei ole tunnustettu vaan on suunniteltu uutta nousua ja sitten on palattu uuden hypen - ja mahdollisesti uudistetun nimen - kanssa takaisin, ja paluu tapahtuu joka tapauksessa siten että kannattajat tunnistavat että ilmiö on "sitä vanhaa tuttua".

Argumenttien perusrakenne löytyy jo Ilkka Niiniluodon 1980 -luvun kirjoittamasta tuotannosta, jossa kreationistinen argumentaatio nähdään muutaman perusarugmentin toistamisena. Ainoastaan siihen nivotut taikasanat voivat muuttua. Uudistumattomuus yhdistettynä siihen että se peruskonsepti ei ole johtanut uuteen paradigmaan liittyvien runsaiden asioita selvittelevien tutkimusohjelmien syntyyn liittyen kertoo että kreationismia on dissattava samasta syystä kuin kaikkea muutakin uskontoa.
1: Eli jos joku kysyy miksi minä moitin kreationismia, niin samasta syystä kuin katujulistajaa. Ei siksi, että heidän järkensä pelottaa. Vaan sen takia että he kiusaavat, ärsyttävät ja leuhkailevat. Ego ja halu käännyttää uskontoon ovat yksinään vittumaisia piirteitä. Yhdistettynä en kestäisi niitä edes itsessäni. - Siksi minä en hypikään kreationisteja häiritsemässä ja käännyttämässä. Minua ei uskovaisten foorumeilta ole aikoihin löytynyt käännyttelymielessä. Miksi minua kiinnostaisi mitä he ajattelevat? Miksi välittäisin paskiaisihmisistä? Paitsi siinä mielessä että niiden pilkkaaminen ja kurissapito voisi olla jo jonkinlainen eettinen velvollisuus niille jotka pitäisivät ihmisyyttä arvossa?

---

Jos olen väärässä, niin ID on tieteen valtavirrassa elokuussa 2023. Minä kyllä uskallan kyllä lyödä viskipullon vetoa. Ja lupaan lopettaa tässä myös evolutionismia puolustavat puheet ikuisiksi ajoiksi - herrasmiehen kunniasanalla lopetan tämän myös nimimerkeillä. Vastavetona vaadin tietysti että jos joku luomisuskoinen haluaa mukaan, niin viskipullon lisäksi hän 10 vuoden päästä lopettaa prokristuspuheet ja kreationismin puolustamisen missään sen Intelligent Designeimmässä tai siitä vielä eteenpäiuudelleennimetymmässä muodossa.

Kreationismi ja saavutettujen etujen menettäminen

Jos on joskus käynyt kreationistien tilaisuuksissa, niissä on yleensä lopuksi osio jossa heiltä voi kysyä kysymyksiä. Kun seurakuntaan kokoontuu joukko hartaita kristittyjä, kysymykset ovat tietysti myötäsukaisesti esitettyjä. Lisäksi niissä on omituinen nöyristelyn henki. ; Esimerkiksi "eikö ole niin, Herra [Lisää nimi tähän]" -tyylinen rakenne tulee tutuksi. Alamaisuuden henki on niin kova, että mieleen ei voi olla tulematta se, että ryhmän edessäolevan narsismi saa superhierontaa. Tämä taatusti pitääkin paikkaansa, ja nähdäkseni se myös vaikuttaa ihmisiin. Luennoija -apologeetikkojen ego paisuu käsittelyssä. Osaa heistä on mahdotonta tavata koska heidän egonsa on tiellä.

Tässä on helppo ajatella heitä jonain karismaattisina johtajina jotka ikään kuin paimentavat riviuskovaisia. Tosiasiassa tilanne ei nimenomaan ole näin. Rapsutukseen liittyy toki esimerkiksi työpaikkoja ja muita hyödykkeitä. Mutta nämä ovat enemmänkin jotain jolla hallitaan apologeetikkoa kuin jotka mielessä apologeetikko tai kreationististara aivopesee ja manipuloi laumaansa.

Tästä hyvän esimerkin saa Intelligent Designin puolelta. William Dembski oli liikkeen suurimpia tähtiä. Hän joutui aikamoiseen alamäkeen sen jälkeen kun hän päästi suustaan lausunnon jossa hän antoi tilaa vanhan maan kreationismille. Tämä oli ällistyttävää koska virallisesti ID ei ole nuoren maan kreationismia. Tärkeää oli kuitenkin se, että liikkeen rahallisesta tuesta aika iso määrä tulee nimen omaan nuoren maan kreationisteilta. Dembski joka piti vanhaa maata ihan varteenotettavana sai neuvon tutustua Raamattuun paremmin. Hän nöyrtyi ja jopa pyysi anteeksi sanomaansa. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ; Dembskistä, tuosta kreationististen informaatiotieteiden uusNewtonista - tai ainakin Britney Spearsista - odotettiin valoisaa tulevaisuutta, mutta hän sittemmin enemmänkin joku jolla on menneisyys ja johon kyllä referoidaan mutta joka ei enää paistattele gloriassa. Dembskissä on monelle kreationistille jotain epäilyttävää.
1: Ja monet ID :läiset, kuten kotimaamme Pekka Reinikainen ja Matti Leisola ovat entisiä YEC -läisiä. Tosin on vaikeaa sanoa ovatko he yhä nuoren maan kreationisteja, koska ID "ei ota kantaa" maan ikään eli nuoren maan kreationismi ei ole ID:n vastaista. Onko mikään muuttunut, onkin pohjimmiltaan arvoitus ; Ainakin herrat ovat kovasti vaitonaisia siitä että miksi he ovat hylänneet nuoren maan kreationismin ja vaihtaneet ID:sSeen. Että miksi YEC oli niin paljon huonompi ja tieteellisesti ontompi näkemys kuin ID. Tämänlaiset jäävät mysteeriksi. ID -läiset tunnetusti korostavat että he eivät ole nuoren maan kreationismia, mutta he eivät kerro mikä nuoren maan kreationismissa on niin eivakuuttavaa ja vastenmielistä. Tottakai fiksujen tiedemiesten mielenmuutoksen takana ei ole vain poliittinen kikkailu, koska he sen niin kovasti kiistävät. Sääli vain että argumentit jäävät silti pimentoon.

Tämänlainen muistelu ei tietysti olisi kovin kiinnostavaa, uutta tai relevanttia, ellei se liittyisi myös tuoreempiin tapahtumiin. Austraalalaisen erittäin vaikuttavan "Answers In Genesis" -sivuston nokkamies Ken Ham oli päästänyt suustaan lausunnon jossa hän korosti että kreatoinismille on nollan edestä tieteellisiä todisteita ja että sen sijaan tiede tukee evoluutioteorian näkemyksiä. Ham toki pehmensi tätä korostamalla että meidän tulisi epäillä evoluutiota tästä huolimatta. Sillä Raamatun arvovalta on suurempi. "We have solid proof in our hands that evolution is a lie: the Bible. You see, we can’t depend solely on our reasoning ability to convince skeptics. We present the evidence and do the best we can to convince people the truth of God by always pointing them to the Bible." Tämä sai kotimaamme monet helluntailaiset ja runsasmääräisesti muutkin kreationismin ystävät pahastumaan. Uskonihmisten mukaan Hamin lausunnolla ei ollut merkitystä koska hän halveerasi Raamatun arvoa. Tämä on erikoinen asenne, sillä kykenen vielä muistamaan lähimenneisyyteen jossa AiG oli monen kreationistin ystävä, johon luotettiin. Sitä pidettiin järjen paikkana. Tämä muistuttaa että Hamin kaltainen nokkamies saa rapsutusta vain niin kauan kuin hän myötäilee seuraajiaan.

Sille, joka tiedostaa sen että kreationismi ei ole kristinuskon kannalta mitenkään kovin laajakirjoinen ilmiö eivät ole yllättyneet tästä. Sillä tosiasiassa kreationistiluennoijan tehtävänä on tuottaa hienoja sanoja ja tiedetermejä joiden viesti sanoo niitä asioita joita riviuskova tietää jo valmiiksi. Moni normaliuskova käy luennoilla hengessä "en ymmärtänyt mitään mutta hienoa oli!" Vain fiksuimmat ja ahkerimmat kreationistit harjaannuttavat itseään tämän tason yli. Monelle riittää että "Matti Leisola on PROFESSORI", kuten asia on minulle väkevästi todistettu päin naamaakin, sellaisella tavalla jossa volyymi on ilmeisesti relevantti takaaja lausuman totuusarvolle.

Kreationismissa on aina mukana sävytystä amerikkalaisesta fundamentalismista. Mikä ei ihmetytä koska heidän argumenttinsahan haetaan, luetaan ja copy-pastetaan ulkomaisilta kreationistisivuilta valon nopeudella. Tässä taas on kalvinistisia vaikutteita. Jotka vaikuttavat Suomessa etenkin pietismissä - ja etenkin ns. uuspietismissä joka tunnetaan myös nimellä viidesläisyys. Ja pappihan ei pietismissä ja viidesläisyydessä tai missään fundamentalismin muodossa ole mikään paimen vaan uskovaiset paimentavat pappia, he syynäävät, vahtaavat ja kyttäävät. Ei tarvitse kuin ymmärtää että kreationistiluennoija ei pohjimmiltaan ole edes uskonnolliselle yleisölleen mikään tiedemies vaan saarnamies, jota arvioidaan saarnamiehenä. Tässä maailmassa saavutetut edut on aina menetettävissä. Ja kerran luottamuksen menettänyt on helposti vaikeuksissa. Siinä on uudelleensyntyneellä kristityllä kova paikka, elellä persoonana jonka takana on loistava tulevaisuus.

"Tuhat yötä ohjasi Legolasta läpi hänen tyhjyyttään, tyhjää kaupunkia. Uuden syntymän hetkellä sielu kavahti minäänsä ja me mylvimme mieliemme mikrofoneihin kuin armo, joka hiljaa kaipaa Vapahtajaa."
("Houreinen Sepittäjä", aka. Peelo, hikipedian käyttäjä)