Tämä blogaus johtuu vain siitä että me INTP:t emme usko MBTI -luokituksiin...

Hikipediaan tuotettiin vihdoin artikkeli MBTI -testistä. Se syntyi yhteistyönä "Humppakuution" aka "Takkirauta" -blogin "Ruukinmatruunan" että "NPOV"in aka "Aleksanterin Ratkaisu" -blogin "Squirrelin" voimin. (Joista ensimmäinen puhuu itsestään kolmannessa persoonassa ja jälkimmäinen on niin keisaria että häntä teititellään monikkomuodossa.)

Merkittävää projektissa on lähinnä se, että kantamme MBTI -testiin ei voisi olla erilaisempi. "Ruukinmatruuna" pitää testiä hyvänä. Minua se ei miellytä. Teksti on rakenteellisesti tuotettu kenties parhaalla mahdollisella tavalla ; Testiä kannattava "Humppakuutio" on kirjoittanut sen vähän kuin minä olisin tehnyt sen sarkastisesti. Ja minä olen kuvittanut ja väritellyt artikkelia sillä asenteella kuin olisin tehnyt sen ironisesti. Minusta kokonaisuus toimii sortumatta liialliseen asennevammaan suuntaan tai toiseen.

Kannattaa kenties tehdä oma mielipide lukemalla itse artikkeli. Tosin hikipedia ei ole ollut toimintavarma viime päivinä joten artikkeli on olemassa hyvin abstraktilla tavalla, sellaisella jossa se ei kenties ole havaittavissa olevassa virtuaalitodellisuudessa. Mutta kyllä se siellä jossain on. (Sillä lailla metafyysisesti, ontologisesti. Piilossa kuin deistien Jumala.)

Olen kuitenkin tietoinen niistä asenteista jotka artikkelin innoittamisessa ovat vaikuttaneet. "Ruukinmatruunan" blogissa on tuore artikkeli joka puolustaa MBTI:tä. Se taas on selvästi vastareaktio niihin suuntauskiin joita olen itse edustanut. Ja siinä mielessä siihen on tärkeää myös vastata. Toki tässä Ruukinmatruunan artikkelissa on hämmentävän vähän lähteistystä ja hirveän paljon väitteitä. Tämä tekee siitä melko heikon puolustuksen. Yritän kuitenkin ohittaa tämän puolen. Vaikka rehellisesti sanoen tuntuu kuin kritiikiltä puolustautunut olisi lukenut huolimattomasti esim. vakavastiotettavamman aikaisemman kirjoitukseni ja reagoi tähän ei-tieteellä. Tässä blogauksessa ei ole paljoa viitteitä eikä yksikään niistä ole vaikea. Syynä on oikeastaan se, että kaikki tarvittava data on jo aikaisemmissa MBTI -blogauksissani ja tämä on vain niiden aukikirjoittamista. Tekstit saa näkyviin painamalla auki MBTI:n blogin alla olevasta hakusanavalikosta. Kaikki saa yhdellä kertaa auki, mikä on kätevää kuin poni. (Valitettavasti ilman niitä tämä blogaus ei varmasti tunnu kovin järkevältä, ja valitan jos tästä syntyy tarpeetonta vaivaa.)
1: En itse asiassa tiedä onko suomenkielisissä blogeissa oikein intouduttu MBTI -kritiikistä. Ja minulla on vähän sen tyylinen olo että vähän humoristisempaan vetooni MBTI -stä tekemääni juttuun reagoinut nimimerkki "Puskistahuutelija" on todennäköisesti Ruukinmatruunan alter ego. Tai jokin joka pseudonyymillä on kakkosalanimenä. Eli sukkanukke. Tämä on toki vain teoria, mutta luonteen samanlaisuus ja vastaavat korostavat että yhteys tuntuu varsin vahvalta. Ehkä tästä ei pitäisi nostaa mitään meteliä mutta en malta olla pikkuisen mainitsemasta asiasta.

On hyvä ottaa diplomaattisesti.

Monessa kohden näkee että olemme itse asiassa hyvinkin samaa mieltä yksityiskohdista. Vaatimustasomme ovat vain erilaisia. Tässä kohden on todellakin asiallista minulta täsmentää muutamia detaljeja. Ensimmäinen asia on yhteys Jungilaisuuteen ; Ruukinmatruuna esittää että "Carl Jung ei perustanut MBTI:tä, vaan sen perustivat Katherine Briggs ja Isabel Myers, ja se on ensisijaisesti MB-tyyppi-indikaattori, ei J-indikaattori. Jungin osuus rajoittuu lähinnä siihen, että hän loi arkkityypin käsitteen (vrt. roolipelien "hahmoluokka") ja siihen, että hän löysi nuo sekundaariset ja tertiääriset funktiont." ja "Jungilaista psykologiaa mukana on lähinnä siteeksi, ja MBTI perustuu lähinnä Myersin ja Briggsin havainnoille ihmisistä ja asioista."

Tämä on hyvin kiinnostava huomio, sillä jungilaisuudella on hyvin määrätynlainen tapa luokitella ihmisiä. Jungilaisuuteen liittyy arkkityypin käsite. Ja tässä jo pikainen kepeään sivustoon tutustuminen muistuttaa että arkkityypit ovat tavallaan vain puolet jungilaisuudesta. Jungilla oli 12 arkkityyppiä ja ne voitiin karkeasti jakaa siten että oli ikään kuin neljä asennoitumistapaa jotka voitiin nähdä kahtena jatkumona. Oli kaaos-järjestys ja ego-sosiaalisuus -akseli. Joista sitten oli "karkeasti ilmaisten" kolme arkkityyppiä kaaoottiselle, järjestykselle, egolle ja sosiaaliselle. (Asia ei toki ole niin simppeli mutta se on riittävän tarkka tämän blogauksen tarpeisiin.) Tämän lisäksi Jung toki puhui muista täydentävistä seikoista. Ja voidaankin suoraan nähdä mikä tämä on. Yhteyden tuntee vaikkapa "human metrics" -sivuston kuvaus Jungilaisesta luokittelusta;

"According to Carl Jung's typology, all people can be characterized using the following three criteria:
Extraversion - Introversion
Sensing - Intuition
Thinking - Feeling
Isabel Briggs Myers added a fourth criterion:
Judging - Perceiving
These four criteria are called "dichotomies" since each of them represent a continuum between two opposite poles."

Joku voisi sanoa että tämä tekee yhteydestä käytännössä validin. Ruukinmatruunahan korostaa että ns. "Big Five" on seuraavanlaatuinen "Nuo akselit ovat täsmälleen samat kuin Big Fiven akselit miinus neuroottisuus." Yhteys onkin aivan taatusti olemassa. Onko Big Five siis argumentti MBTI:n puolesta vai ei? Nähdäkseni on mieltymyskysymys näkeekö analogian suurena vai pienenä. MInä en pidä MBTI:hin tehtyä uudistusta kovin merkittävänä mutta Hans Eysenck on esittänyt "The Natural History of Creativity":ssä että ero olisi oleellinen "This (the MBTI) creates 16 personality types which are said to be similar to Jung's theoretical concepts. I have always found difficulties with this identification, which omits one half of Jung's theory (he had 32 types, by asserting that for every conscious combination of traits there was an opposite unconscious one). Obviously the latter half of his theory does not admit of questionnaire measurement, but to leave it out and pretend that the scales measure Jungian concepts is hardly fair to Jung." Toisaalta minä pidän "Big Fiveä" oleellisesti parempana kuin MBTI:tä, ja tämä on minulle suoranainen argumentti jonka mukaan MBTI:tä ei oikeastaan kannattaisi tehdä. Moni ei varmasti koe hirveää jännitettä tai ristiriitaa Big Fiven tulosten ja MBTI -testauksen tulosten välillä. Mutta jos on perfektionistin luonne niin on. Mutta syy sille miksi Big Five eroaa enemmän MBTI:stä kuin MBTI Jungilaisesta luokittelusta on minulle tärkeä ja laajempi kysymys. (Tästä myöhemmin tässä samassa blogauksessa.)

Toisaalta "Ruukinmatruuna" on kanssani täysin ja täsmälleen samaa mieltä siinä että mihin testiä ei voi käyttää. "MBTI kertoo sen, mille alalle ihminen todennäköisesti tulee hakeutumaan tai ajautumaan. Se ei kerro sitä, miten hän siinä pärjää Myers ja Brigs itse totesivat, että testin käyttäminen rekrytoinnissa on erittäin epäeettistä. Samalla tavoin jos ihminen alkaa käyttää MBTI-tuloksia ihmissuhteissaan, tulokset yleensä ovat erittäin huonot." Tosin meillä onkin tässä suunnaton erimielisyys siinä että mikä on MBTI -kritiikkin asiallinen kohdistus ja mikä ei. Karkeasti ottaen hän varmasti kokee että moittiessani rekrytointijärjestelmiä olkiukotan testiä koska se ei ole sellainen testi. Joka on taas minusta lähinnä triviaalilla tavalla tosi, ja että tosiasiassa kaikki nämä henkilötestaukset ovat "sosiologisen MBTI -ilmiön" kannalta relevantteja. (Josta on myös myöhemmin tässä blogauksessa. Kyllä. Avaan sitä miksi käytän nimitystä "MBTI -kultti"...)

Vastustavampaa otetta.

Sitten on jotain joiden kohdalla en voi olla kovin samanmielinen. Otan alkuun tavan jolla Ruukinmatruuna tuottaa vastauksia kritiikkiin. Hän huomaa reliabiliteetin. "50% ihmisistä saa eri tuloksen eri kerralla, koska heidän attribuuttinsa sijoittuvat hyvin lähelle akselin puoltaväliä, ja tällöin yksi tai kaksi kysymystä eri tavoin vastattuna riittää kääntämään neulan sinne puolenvälin toisella puolen olevaan lokeroon riippuen päivän fiiliksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö akseleita ja varsinkaan niiden ääripäitä olisi olemassa."

Vastaus on siitä kiinnostava että olen itsekin aikaisemmissa blogauksissani korostanut että tämä on varmasti syynä siihen että testin reliabiliteetti on huono. Mutta tässä näyttää hieman siltä että Ruukinmatruuna on minulle hieman kuten Jehovan Todistaja teologille. Jehovan Todistaja on hyvin uppoutunut omaan järjestelmäänsä. Teologilla on kuitenkin erilainen ns. kokonaiskuva. ; Usein tästä seuraa se että teologia on epätarkka Jehovan Todistajan näkemyksistä, ja Jehovan Todistaja kokee tämän olkiukottamisena. Mutta kokonaiskuvaa on syytä katsoa tarkemmin.

On nimittäin taatusti niin että en ole hirvittävän paljoa keskittynyt MBTI -mittarin yksityiskohtiin. En nimittäin ole nähnyt mitään kannustinta tutustua siihen sen paremmin. Sillä se, että onko jokin asia syvemmän tarkastelun arvoinen on pikemminkin jotain jota lähestytään psykometrialla. Minulla on takanani jonkin verran kognitiotieteen opintoja yliopistolla, ja tätä kautta minulle on tullut jokseenkin tutuksi se miten päätetään että onko jokin jotain vaiko ei.

Karkeasti ottaen psykometriaakin voidaan lähestyä jatkumolla. Eli ajattelutavalla jota MBTI -mittarikin käyttää. Eli jossa on tavallaan neljä ominaisuutta joita sitten kuvataan käyttämällä ääripäitä. Jatkumossa on sitten ääripäitä joita kuvaa tietyt piirteet ja näin niistä syntyy eräänlaisia "arkkityyppejä". Psykometriassa on totuttu tekemään arvioita katsomalla reliabiliteettia ja validiteettia. Reliabiliteetti on sitä että eri testaukset antavat peräkkäin samat tai lähes samat tulokset. Ja validiteetti on sitten sitä että testi todella kuvaa maailmassa todella olevia piirteitä. Psykologiassa validiteetti todistetaan tietynlaisilla testeillä. Ja näin voidaan luoda testejä joiden:
1: Reliabiliteetti on korkea ja validiteetti korkea. Nämä ovat hyviä testejä. Ja toimivat usein itsereflektiossakin, paitsi jos ovat rakenteiltaan mutkikkaita.
2: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti hyvä. Tämänlaiset kertovat tilastollisia totuuksia maailmasta. Mutta niitä on vaikeaa käyttää vaikkapa itsereflektiossa koska itsereflektio vaatii sitä että "yleisestä voidaan vetää hyvin yksityiseen". Nämä toimivat yhteiskunnallisissa ja muissa vastaavissa joissa otoskoot ovat suuria ja katsotaan yksilöiden sijasta vaikkapa trendejä.
3: Reliabiliteetti on korkea mutta validiteetti huono. Tämänlainen testi "mittaa jotain" mutta sitä ei oikein voi soveltaa mihinkään. Soveltuu itsereflektioon aika heikosti koska on vaikeaa sanoa mitä tämä testi sitten oikeastaan tarkoittaa. Tosin voivat käydä itsereflektioon jos ovat rakenteeltaan yksinkertaisia ja muistettavia. ; Se, mitä "jokin" on on hankala koska monissa ennustusperinteissä on konventioita. Esimerkiksi käden tietyt viivat tarkoittavat tiettyä asiaa ja tietty syntymäaika ja syntymäpäivä tietää tiettyjä merkkejä. Näin erilaisissa kulttuurisissa ennusjärjestelmissä voi olla korkea reliabiliteetti mutta olematon validiteetti. "Jokin" on silloin jonkin asian tulkinta jossain ideologiassa tai kulttuurissa.
4: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti matala. Tämä on horoskooppiosastoa. On kenties epäreilua laittaa MBTI tähän luokkaan. Mutta osuu se tähän huomattavasti paremmin kuin siihen jossa on tarjolla laatua ja gloriaa.

On pinnallista käsitellä vain yksi kerrallaan. Kokonaisuus syntyy siitä että on reliabiliteetti ja validiteetti. Ja puolutuksessa nämä molemmat on huomioitava. Ja lopputuloksesta syntyy kokonaisuus. Tämä ylläoleva toikin esiin sen mistä olen tohottanut. Ruukinmatruuna korostaa että MBTI on hyvä itsereflektiossa. Tähän ei kuitenkaan näytä olevan kovin hyviä syitä. Itse asiassa ainut syy näyttää olevan se, että muu soveltaminen työ-ja-parisuhde -tyylisissä asioissa on hänestäkin heikoilla kantimilla. En voi ymmärtää miten voi olla että samanaikaisesti "...kun puhutaan suurista ihmisjoukoista - 10 000+ - niin sitä vähemmän yksilöllisyys ja yksilölliset tulokset merkitsevät ja sitä enemmän ollaan tilastomatematiikan kanssa tekemisissä. Jos joku ihminen saa tuloksen vaikkama ISFP, niin on erittäin todennäköistä, ettei hän vastaa 1:1 tuota arkkityyppiä "taiteilija". Mutta mitä isommasta joukosta on kyse, sitä enemmän tuon joukon keskiarvo muistuttaa tuota arkkityyppiä. On todennäköistä, että kun otetaan otos 10 000 ISFP:stä ja tutkitaan heitä joukkona, niin tällöin tuon joukon keskiarvo vastaa aika hyvin tuota lokeron arkkityyppiä." että "...kertoo kaikkein parhaimmin, millainen jokainen ihminen itse on ja miten hän toimii joutuessaan pois tolaltaan ja käyttäytymistä esimerkiksi huumaavien aineiden vaikutuksessa, paniikissa, voimakkaassa stressitilanteessa, merkittävässä ympäristön muutoksessa jne. Tällöin ihmisen käyttäytyminen muuttuu persoonallisuustyypin mukaan riippuen tyypin preferenssijärjestyksestä." Tätä jännitettä ei pelasta edes jännittävä anekdootti merihädästä. Jos jokin toimii tilastollisesti sillä voi olla yhteiskunnallisia sovelluksia. Voidaan vaikkapa selvittää jonkun suuren ihmisryhmän käyttäytymismalleja. Ja nähdä että mitä suurempia joukot sitä paremmin ne yleisesti ottaen seuraavat tiettyä mallia. Mutta jos tästä yleisestä pitää vetää yksityiseen niin tilanne on sitten jo paljon mutkikkaampi.

Se, miten näen Ruukinmatruunan tekemän puolustuksen on se, että olen huvittunut siitä miten hänen tarjoamansa selitys miksi reliabliliteetti on huono ei ole samaa kuin testin pelastus. Se on päin vastoin jotain jossa ikään kuin on kuopassa ja luulee että ongelma ratkeaa kaivautumalla vielä syvemmälle. ; Jos Ruukinmatruunan puolustuksesta haluaa löytää sen oivalluksen kultajyväsen, se on siinä että hän antaa sellaisen selityksen sille miksi reliabiliteetti on huono että testin validiteetti ei mene samalla pilalle. Eli hän pelastaa validiteetin selittämällä miksi reliabiliteetti on huono. Tätä kulmaa tietysti korostaa sekin että Ruukinmatruuna kertoo esimerkiksi että "MBTI:llä on vakavastiotettava psykologinen pohja (nuo neljä attribuuttiakselia, joita ei käy kiistäminen). Tämä pohja tekee MBTI:stä luotettavan, mutta vain tilastollisesti, siis puhuttaessa isoista ihmismääristä."
1: Koska olen aiemmin maininnutkin siitä että jakauman keskikohta heikentää reliabiliteettia, kuten se tekeekin, se johtaa siihen että testiä voisi parantaa. Useinhan jos testiin lisätään luokitelmia sen reliabiliteetti heikentyy koska on "pienempi maali" johon osua. Mutta jos ajatellaan gaussin käyrää on hyvä tehdä jaotelmia samalla tavalla kuin älykkyysosamäärätestien kohdalla on tehty. Siinähän ei jaeta gaussin käyrän paksuun kohtaan luokitusta jossa alle 100 on tyhmä ja yli 100 on fiksu. Vaan sen sijaan on enemmänkin jaoteltu siten että 80-120 on normaalin rajoissa ja yli 120 on lahjakas ja alle 80 "jotain ihan muuta". Reliabiliteetti saataisiin tältä osin kuntoon varsin helpolla tempulla. Ja kiinnostava kysymys onkin että miksi tätä ei ole tehty.

Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, MBTI -testin reliabiliteettia ja validiteettia on testattu melko paljonkin. Ja se ei ole mitenkään mainittavan hyvä kummassakaan. Ruukinmatruuna korostaa että "Myers-Briggs -tyypitys perustuu neljälle akselille, jotka varmasti ovat meissä jokaisessa olemassa ja joiden kiistäminen on typerää." Valitettavasti jos on ihminen jonka bullshittoleranssi on nolla, ei todisteeksi riitä väite. Dogmaattisuus ja varmuus tämänlaisissa asioissa ei ole sama kuin se että asia on todellakin vankasti tosi.

Se, että sanoo jonkun kiistämisen olevan typerää on horse laugh -argumenttivirhe jos tätä ei tue psykometrisellä todisteilla.

Itse asiassa näkisin että MBTI -testin validiteettiin iskee se, että vaikka testattavilla yksilöillä onkin intuitiivinen ajatus siitä mitä käsitteet tarkoittavat, niin tosiasiassa käsitteet ovat laajemmassa mielessä moniselitteisiä. Jos otetaan vaikkapa ajatus introversiosta ja ekstroversiosta, voidaan vaikka lainata Michael Moffan ajatusta "Note how vague, ambiguous, unclear and confusing the ISFJ “friendly”, like “quiet”, is: Suppose you operate out of a clique—friendly to insiders, hostile to outsiders, which is in fact an all too common occurrence in daily life, including in the workplace. Are you “friendly” or not? How could you possibly not agree you are friendly, even though you are unfriendly to the vast majority of human beings? Therefore, anyone who has any kind of in-group—which is most people, can be called “friendly”. There’s nothing special about that." Moniselitteisyys syö aina validiteettia. On yhä epäselvempää mihin testi tähtää. Vaikka sama testattava vastaakin aina oman mieltymyksensä mukaan, tämä ei syö välttämättä reliabiliteettia. Mutta reliabiliteetin puolustus ei syö sitä asiaa että tämä on vain tekosyy sille miksi validiteetti on heikko. ; Ongelma on toki siitä mielenkiintoinen että MBTI -näkemyksessä validiteetti on hyvin jännittävä. Osa siitä nimittäin toimii kohtuu hyvin. Introversio-Ekstraversio -näkemys on niistä itse asiassa validiteetiltaan parhain. Ja se on juuri sitä suuntausta joka koskee tuota ylläolevaa moniselitteisyyttä. Muiden kohdalla asiat ovat siis vieläkin vaikeampia.

Ja syy miksi Big Five on minusta parempi johtuukin juuri siitä että se ei ole täysin identtinen MBTI -mittarin kanssa. Siinä on nimittäin pohdittu asioiden välisiä yhteyksiä ja eroja. Jos kyseessä on todella ominaisuus, niiden välillä on tiettyjä yhteyksiä ja jos ne ovat erillisiä ne klusteroituvat erikseen. Kun "Big Five" on minusta oleellisesti erilainen ja parempi, nipotan tietyssä mielessä. Mutta korostan kuitenkin että kyse on laadun kannalta relevantista nipottamista. Mutta en malta olla lainaamatta "correlational analyses showed that the four MBTI indices did measure aspects of four of the five major dimensions of normal personality. The five-factor model provides an alternative basis for interpreting MBTI findings within a broader, more commonly shared conceptual framework" ... "there was no support for the view that the MBTI measures truly dichotomous preferences or qualitatively distinct types, instead, the instrument measures four relatively independent dimensions." Eli toisin sanoen MBTI ei mittaa aivan sitä mitä voisi ajatella jos asiaa lähestyisi pelkästään intuitiivisin ennakkokäsityksin. Tosiasiassa validiteetin kohdalla jännittävin piirre onkin se, että MBTI:n puolustajat osaavat kyllä kertoa miksi validiteettiin ja reliabliliteettiin perustuvat kritiikit ovat virheellisiä, koska "kyseessä ei ole sellainen testi". Mutta heiltä toisaalta puuttuu sen tyyppinen ajatus kuin selittäminen. MBTI -testille ei tässä "ei sellainen testi" -muodossa ole esitetty falsifiointikriteeriä. Eli ei ole sellaista aineistoa joka voisi kumota teorian. Tämänlainen on yleisesti ottaen oireellista. Mutta tämä tietenkin syntyy sivutuotteena jos reliabiliteetti ja validiteetti ovat vähän mitä ovat.

Se, miten moniselitteisyys sitten tarkoittaa voi vaatia esimerkin kautta selittämistä. Voitaisiin kuvitella että minä loisin nelikenttäisen psykologisen testin joka perustuisi Fiore dei Liberin miekkailun hyveisiin. Voisin ottaa niistä yhden (celeritas), jota kuvaa susi(ilves). Se tarkoittaa sekä älykkyyttä että nopeutta.
* Nämä toki sopivat yhteen siinä mielessä että älykkyysosamäärätesteissä on aikarajoja ja kysymyksessä onkin prosessointinopeuden arviointi.
* Mutta tässä on kuitenkin paradoksi. Joka liittyy siihen miten taannoin kohistiin reaktioajasta, siitä miten se korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Ja miten reaktioaika on hidastunut. Mutta silti tällä hetkellä vaikuttaa Flynnin efekti. Eli nopea reaktioaika korreloi älykkyyden kanssa, mutta älykkyysosamäärä on trendinä kasvussa vaikka reaktioaika on hidastumassa. Ihmismieli hämmentyy mutta tosiasiassa nämä johtuvat lähinnä siitä että yhteenniputus on virhe. Jos ajatellaankin asiaa analogisesti voidaan huomata että ihmisen massa korreloi voimakkuuden kanssa positiivisesti. Mutta kun katsotaan läskejä niin monet heistä eivät ole vahvoja vaikka heillä onkin suuri elopaino. Kun tämän tiedostaa, ajattelee monisärmäisemmin ja paradoksit avautuvat.
* Lisäksi Kahnemanin havainnot ihmisen ajatteluprosessien toiminnasta tietää kertoa että ihmisessä on nopea intuitiivinen järjestelmä ja tälle vaihtoehtoinen laadukas ajattelujärjestelmä joka on hidas. Näin ollen nopeus ja ongelmien ratkaisu eivät olekaan toisiinsa nivoutuneita vaan jopa toisilleen vastakkaisia.
* Ja sitten voidaan huomata että toinen mittarin hyve (audatia), rohkeus, voikin lisätä myös nopeutta ja toimintavalmiutta joten näiden kahden välillä onkin korrelaatio. Ja muitakin yhteyksiä voidaan kuvitella
* Joka kaiken kaikkiaan tarkoittaa sitä että vaikka voinkin ottaa kellon ja mitata reaktioaikoja ja laittaa pikatestejä siihen miten osataan toimia ripeästi hädän hetkellä. Ja tehdä kyselyjä siitä miten nopeaksi itsensä tuntee ja miten älykkääksi. Ja mitata sitten miten hyvin osaa matematiikkaa ja pisteyttää tämän. Tämä voidaan tehdä objektiivisesti kellojen ja pisteiden kanssa. Mutta silti tämä ei tee celeritaksesta jotain sellaista ominaisuutta jonka kritisoiminen olisi automaattisesti typerää. Se, että testit voidaan tehdä ja niistä saadaan tulos ja keskiarvo tjsp. ei tee siitä samaa kuin laadukas mittari.

Ylläoleva on kuitenkin minusta kätevä tapa luokitella ihmistä. Celeritas -hyve on kompromissi. Mutta ei siksi että se olisi jokin ihmisen ominaisuus jossain gaussinkäyrällä. Vaan siksi että se on näkökulma ja se voidaan tehdä. Celeritas -reliabiliteetin testi voitaisiin saada suureksi. Mutta se mitä tämä tulos sitten tarkoittaisi on todellakin haasteellisempi asia. Toki näihin on hyveellistä sitoa identiteettinsä. (Niin minäkin olen tehnyt. Oikeasti. Ja varmasti tieteellisesti heikommin kuin MBTI -mittauksissa!) Kysymys on siis siitä että mikä on ihmisen ominaisuus ja mikä on vain näkökulma joka voidaan ottaa. Kaikki MBTI -skaalat eivät ole mitenkään ilmiselviä ominaisuuksia, mutta ne ovat varmasti monille käteviä näkökulmia.

Näkökulmia mihin?

No ei ainakaan itsereflektioon. Kun blogauksen alussa viittasin "Puskistahuutelija" -nimimerkkiin, nostan esiin sen että hän sanoi vain "no shit Sherlock" kun korostin että MBTI -testissä voi valehdella. Ja että se on oikeasti vain kasautuva testi jossa kysytään kysymyksiä ja vastaaja vastaa niihin itsetuntemuksensa pohjalta. Tämä on jotain jota voi saada vain ihmiseltä joka on vähintään kohtuullisen huono psykometriassa. Sillä virhelähteiden huomiointi, eikä pelkästään se että niiden kautta selittää miksi testissä on puutteita vaan niiden huomiointi, on juurikin tärkeää kun asioita testataan. Se on ilmiselvää jokaiselle joka ei ole dogmaattinen vaan joka päinvastoin tietää että on parasta että on nollatoleranssi hevonpaskalle. Se tarkoittaa juuri asioiden varmistelua eikä sitä että asia käy "arkijärkeen ja intuitioon kuin nyrkki oravan silmään ja kenkä tämän kulkusille".
1: Moni toki uskoo että hänellä on nollatoleranssi typerehtimiselle, esimerkiksi moni uskovainen dissaa tiettyjä asioita humpuukina hyvinkin vahvasti. Mutta joskus tämä nenä harhaopeille johtuu siitä että on hyvin leimalliset dogmaattiset näkemykset joiden vastainen tuomitaan suoralta kädeltä automaattisesti idioottimaisesti yhtä nopeasti kuin hevonen nauraa. Tällöin on helppoa väittää asioita vankalla kokemuksella ja kutsua tätä realiteettientajuksi. Syvä ajautuminen hyvin spesifiin huuhaaseen ja kaiken tämän vastaisen dogmaattinen torjunta jossa sitten menee paljon huuhaatakin roskiin ei ole ihan sama asia kuin huuhaaimmuniteetti tai nollatoleranssi paskapuheille.

Tämä kahdesta syystä.
1: Nimittäin jos mietimme testejä, osa niistä on sellaisia että niissä saa varsin helposti haluamansa tuloksen. Osa taas on sellaisia että tuloksissa manipulointia on vaikeutettu huomattavasti.
   1.1: Kognitiotieteessä käytetään usein esimerkiksi aukontäyttötehtäviä joissa on useita eri tapoja vastata oikein. Ja se vastaustavan valinta on jotain josta ollaan ensi sijassa kiinnostuneita. Ihminen helposti kiinnittää onnistumiseen ja älykkyyteensä huomiota ja yrittää ratkaista nämä tehtävät. Tämänlaisessa on melko vaikeaa valehdella koska vastaaja joutuu miettimään useita ratkaisuja kaikkiin kysymyksiin ja valitsemaan niistä. Ja tämän kanssa menee sitten enemmän aikaa. (Näihin tosin yleensä voi vaikuttaa jopa tavalla joka muistuttaa manipulointia. Eli aukkotehtävät ratkeavat kontekstin mukaan hyvin odotettavissa olevilla tavoilla.) Tämä vaikeus on symmetristä. Eli jos poikkeaa siitä "omimmasta ratkaisusta" niin joutuu näkemään enemmän vaivaa. (Valehtelu ja manipulointi on vaikeutta jossa on harmaasävyisyys. Mahdottomuus ei ole kysymys. Helppous ja vaikeuskysymys on sitten asia erikseen.)
   1.2: Älykkyystestit ovat sellaisia että niissä on epäsymmetria. On hyvin helppoa valehdella itselleen huono älykkyysosamäärätestitulos. Mutta jos yrität valehdella testissä että älykkyysosamääräsi on superhyvä, sen valehtelu onnistuu vain kaikkia todennäköisyyksiä ja odotusarvoja vaivaavalla tuurilla. (Sillä älykkyystestit mittaavat sitä älykkyyttä jota älykkyystestien suorittaminen vaatii.) Et voi vain manipuloida mitä tahansa tulosta.
2: Toinen, jo aiemmin korostamani asia onkin sitten se, että itsetuntemuksen apuvälineeksi MBTI toimii heikosti koska saat tietää sen mitä jo tiedät. Se ei huomioi lake wobegon efektiä (testin tekemisvaiheessa). Se ei huomioi forer -efektiä (tulosten saamisen ja sen vaikutukset identiteettiin). Ja siksi testi on heikko tältä osin. Tosin tässä paradoksina on se, että näen että MBTI todella mittaa ja on hyödyllinen yhdessä asiassa. Juuri se, että se ei huomioi näitä ihmisen itsepetoksen muotoja se kertoo siitä minkälaisena ihminen kokee itsensä. Lopputulos on enemmän ideologinen kuin itsetuntemuksellinen. (Paitsi jos itsetuntemus on hyvä. Mutta kaikilla meillä on tietenkin myös ideologia eikä tässä ole mitään pahaa.)

Mikä helvetin MBTI -kultti?

Ylläolevasta kritiikistä voinee huomata että moitteeni on "moitetta ehdoilla". Se ei ehkä ollut aiemmissa teksteissäni yhtä vahvasti esillä. (Osittain siksi että osa niistä oli humoristis-sarkastisessa kulmassa. Ja se perustelluin oli kirjoitettu itsetarkoituksellisen häijysti.)

Jos lähdetään aivan siitä että mihin "Ruukinmatruuna" on blogauksessaan tarttunut. Hän tarttuu "horoskooppi" -sanan käyttöön. Se on kenties epäreilu, mutta tosiasiassa se on kuitenkin enemmänkin retorista koristelua kuin argumentti. Argumentti on muualla. Ja on kiinnostavaa huomata mihin ihmiset kiinnittävät huomiota. "Ruukinmatruuna" puolustautuu psykoanalyysikytkökseltä ja horoskooppirinnastukselta. Ne ovat ideologisia yhteyksiä. Tosiasiassa psykoanalyysiyhteys on ikävä jos ja vain jos ei pidä psykoanalyysistä. Ja siihen reagointi on lähinnä sitä että ihmistä kiinnostaa aatehistoria enemmän kuin vaikka psykometrian kannalta relevantit validiteetti ja reliabiliteetti.

Tämä on vihje. Vihje siitä mikä on oleellista. Kun katsotaan MBTI -mittauksia, niissä on taso jota kognitiivisessa uskontotieteessä kutsuttaisiin "teologisesti korrektiksi tasoksi". Eli se on se taso missä MBTI -mittausta pitää tehdä ja mitä siitä saa tulkita. Tämän lisäksi on se sosiologinen taso jossa MBTI -mittauksiin vedotaan ja niitä käytetään. Tässä kohden kiinnostavaa on, että MBTI -testin suosion syyt ja keksimisen ideat on pidettävä erikseen. MBTI:n suosion takana on se, että se on iso bisnes jossa on sovelluksia työnhakuun ja parisuhdemarkkinoihin. Samalla testin kehittäjä ja testin teoriaosuus korostaa että jokaisen pitäisi tehdä testi vapaaehtoisesti ja että sitä ei voi käyttää tuollaisiin. (Jos työpaikkojen testit ja nettitestit jätetään pois, ei moni törmää koko ilmiöön. Ja näiden heikkous tunnustetaan käsittämättä mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta.) Ihanteiden ja käytänteiden välinen kuilu on suuri. Ja tämä kertoo että MBTI -testin yliarvostuksen (eli sitä että testiä tehdään ja sen tuloksiin viitataan mielellään, usein ja useammin kuin tätä laadukkaampien testien tuloksia).

"Ruukinmatruuna" myöntääkin että "Myers-Briggs -tyyppi-indikaattori (MBTI) on asia, jota tässä blogissa on käyty aika lailla läpi ja käytettykin - INTJ:stä on tullut ruukinmatruunalle osa identiteettiä. Se onkin psykologiassa aika paljon käytetty tyypitys." (Tosin testin kehittäjillä ei ollut psykologista koulutusta. Eikä tyypitystä oikeasti käytetä vaikkapa kliinisessä psykologiassa. Kuten aiemmin tähän liittyen kirjoitinkin blogissani MBTI -testien käsittely on hyvin eriytynyt oma klikkinsä. Mutta annetaan tämän nyt olla.) MBTI on nimenomaan identiteettikysymys. Ja tällöin tietysti tyypityksen kritisoiminen uhkaa tätä identiteettiä. (Etenkin jos selittää että luottaa vain luonnontieteisiin ja että on nollatoleranssi hevonkukulle.) Takkiraudan kommenteista onkin hauskaa lukea siitä miten monelle ihmiselle on tärkeää esitellä itsensä tuloksensa kautta. Ja miten tärkeää on että näitä tyyppejä on yksi. Ja miten tämä tyyppi ikään kuin muokkautuu identiteetiksi jota ei oikein haluta vaihtaa kuin paitaa.

Tätä henkeä korostaa se, miten MBTI -mittarin käyttö ammatinvalinnassa voidaan nähdä huonona. Mutta sitten kuitenkin käytännössä esitetään sen tyylisiä lausuntoja kuin "tarvitaan INTJ toteuttamaan asioita joita ENFP ideoi." Joka viittaa toteuttavaan asteeseen. MBTI -stereotyypit oikeutetaan tosina "suurilla tilastoilla" tavalla jossa katoaa se että virallisen totuuden mukaan tyypitys mittaa enemmän asennetta kuin taitoja.

Tässä kohden Ruukinmatruunalla on toki jonkinlainen melko hauska vastaveto. Hänhän todellakin korosti että MBTI -mittari voidaan liittää myös negatiivisiin asioihin. Syynä on se, että MBTI -testien tarjoamat pelkät positiiviset vastaukset ovat optimistisia ja siksi houkuttelevat ihmisiä. Testi "joka vittuilee" tuomitaan helposti huonoksi testiksi vaikka sillä olisi reliabiliteettia ja validiteettia. Tässä jännittävä piirre on kuitenkin se, että virallisia MBTI -tekstejä läpikäydessä tämä positiivisuus tulee vastaan. Mutta sitten kun tarjolla on negatiivisia niin niissä on enemmänkin humoristisuuden sävy. Ja siksi Ruukinmatruunan generoimat negatiiviset kuvaukset muuttuivat hikipedian MBTI -vitsiartikkelin perusmalleiksi. Sillä ne ovat jotenkin erilaisia ja hauskoja ja niihin suhtaudutaan eriyttävästi huumorilla. Mutta jos piirteet ovat positiivisia niin niihin nyökytellään. Että kyllähän minä olen juuri kuten tuo sanoo.
1: Varsin ansiokkaasti minusta kyllä. Ruukinmatruuna tuo hikipediaan lisäarvoa, joskin hän ei selvästi osaa rakentaa vitsejä vaan on enemmän sarkastinen tai inspiroitunut. Minä en osaa inspiroitua vaan rakennan huonoja vitsejä. Joista minulla onkin vuosien kokemus...

Tämä ei tietenkään tarkoita että MBTI olisi huono. (Siihen liittyvän olen käsitellyt jo aiemmin.) Ei myöskään ole huono asia että ihminen ottaa jonkun konseptin ja tekee tästä osan identiteettiään. (Vrt. minä ja Fiore dei Liberin hyveet. Ja se että blogini on tunnettu siitä että jaottelen "evoluution" ja "evolutionismin" toisistaan erikseen, ja pidän itseäni evoluutioteorian kannattajana ja jossain määrin tästä huolimatta myös evolutionistina. Samaan tapaan on ihan ymmärrettävää että ottaa sen hyvän MBTI -testistä ja ryhtyy MBTI -istiksi.) On kenties epäreilua kutsua tätä sosiaalista pöhinää - MBTI -testien sosiaalisen suosion syytä - kulttitoiminnaksi. Mutta toisaalta. Jos nimityksessä ei olisi loukkaavaa hyperbolaa, se en olisi minä.
1: Ja tämä sosiologinen puoli on se, jonka vuoksi minä rinnastan MBTI:tä horoskooppeihin ja käytän "kultti" -sanaa. Sillä suosion syyt ja ihmisten käytös näiden testien äärellä (ja jossain määrin myös heidän suhtautumisensa kriitikoihin) muistuttavat juuri sitä miten horoskooppien kannattajat tekevät ja suhtautuvat tämän mittarin kanssa. Tämä on hieman epäreilua sille "teologisesti korrektille" MBTI:lle. Mutta yllättävän vähän.

"Mutta tikarit ovat nopeampia"

Luvassa on tasainen taisto?

Hyvin monesti ajatellaan että tikarit ovat nopeampia kuin miekat. Tätä asiaa tukee tietysti moni asia ; Ensinnäkin rosvon ja tikarimiehen stereotyyppi on nopea ja taipuisa mies, kun taas miekkamies on lihaksikkaampi. Ja sitten ajatellaan että tämä voisi olla asevalinnan seuraus. Toiseksi hyvin monissa roolipeleissä annetaan pelitasapainon vuoksi tikareille jotain nopeuslisäyksiä. Ja kolmanneksi moni on varmasti tutustunut monenlaisiin etujen ja haittojen esilletuomiseen. Ja tämä taatusti herättää mielikuvia siitä että asevalinta olisi enemmänkin jonkinlainen mieltymys.

Mutta tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen. Jos nimittäin katsomme miten nopeasti ihminen voi lyödä, on katsottava ensin käsiä. Suurin nopeuden rajoite joka tapauksessa on se nopeus joka ihmisen omista käsistä lähtee. Tämä on relevanttia koska lisäpaino voi todellakin hidastaa tätä vauhtia. Kuitenkin tämä on esimerkiksi hyvin painotetun yhdenkädenmiekan kohdalla melko irrelevanttia, koska ase on itse asiassa kohtuullisen kevyt. Raskaus näkyy korkeintaan siinä miten kauan toimintaa jaksaa tehdä.

Toisaalta painon jakautuminen on pituutta relevantimpaa. Esimerkiksi minä pystyn lyömään omalla "1½ kädenmiekallani" (longsword) yhden käden otteella nopeammin kuin tätä lyhyemmällä ja suunnilleen saman verran painavalla mutta tätä paljon lyhyemmällä sotanuijallani (flanged mace). Syynä on painopiste. Sotanuijassa on puuvarsi jonka päässä on tiivis kasa metallia. Miekassa painopiste on melko lähellä kädensijaa. Tikari on tässä mielessä usein hyvin painotettu. Ja sen verran kevyt että painotuksella ei ole vielä juurikaan mitään merkitystä.

Mutta tärkein asia on kuitenkin ulottuvuudessa. Ja ulottuvuus vaikuttaa oleellisesti siihen miten aseen nopeutta pitää ylipäätään arvioida. ; Karkeasti ottaen ulottuvuuskysymys voidaan pilkkoa osiin. Tässä kohden on oleellista huomata että on ulottuvuus johon voidaan lyödä ilman että astutaan askelta. Ja on ulottuvuus johon voidaan lyödä niin että samalla astutaan. Kävelyn kanssa etäisyys on suurempi, mutta sen vauhti ja suunnanmuuttelukyky on pienempi. Sillä kävellessä kuitenkin liikutetaan koko ihmisen massaa. Ja näin on olemassa "nopeita senttejä" jotka ovat ulottuvilla ilman kävelyä ja "hitaita senttejä" jotka vaativat lisäksi liikkumista.

Se, mitä tikarin kanssa ajatellaan on se, että pelkästään käden heiluttelu on nopeaa. Ja tässä paino on kenties jonkinlainen hidaste. (Yhdenkäden miekan kohdalla nopeusero tikariin voi olla triviaali ellei olematon, mutta toki tikari on "nopeilla senteillä" huomattavasti rivakampi kuin vaikkapa hyvinpainotettu kahdenkädenmiekkani tai huonostipainotettu sotanuijani.) Joten oikeasti tikarin heiluttelu on vain kevyttä. Siinä ei mietitä sitä että tikarin ulottuvuus on pienempi. Ja sen vuoksi on pirusti sellaista etäisyyttä jolta miekkamies voi lyödä tikarimiestä ilman että tämä astuu eteenpäin, mutta jossa tikarimies ei voi lyödä miekkamiestä ilman astumista. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimiehen on jotenkin ylitettävä nämä "hitaat kymmenet sentit". Ja tämä tekee normaalissa tilanteessa tikarimiehen osan vaikeaksi.

Toki tikarimies ei ole täysin avuton. Sillä kun häntä lyödään, on väistämätöntä että vastapuolen kärki tulee johonkin johon tikarimies yltää. Tikarimies ulottuu siis torjumaan vaikkakaan ei lyömään. Ja ennen kaikkea tämä torjuminen vaatii vain "nopeita senttejä". Ja ylen edullista on sekin että torjunnan perusideana on se, että oman aseen kahvan läheinen osa toimii tehokkaana torjumisvipuna ja jos kärki on kaukana kädensijasta sitä on helpompi kääntää syrjään. Näin tikari ulottuu torjumaan sitä miekan osaa josta on kätevintä torjua. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimies ei voi tehdä muuta kuin torjua ja että hänen kannattaa myös tehdä näin. Sillä jatkona hän voi astua lähemmäs ja lyödä.
1: Nämä ovat "hitaita senttimetrejä" ja on selvää että niiden aikana miekkamies saattaa kenties ehtiä vaikka nostamaan oman kätensä torjuntaan ("nopeita senttejä") tai astumaan kauemmas ("hitaita senttejä"). Jos miekkamies on ylikurottanut palaaminen voi olla hidasta, ja jos hän ei ole valmistautunut hän voi yllättyä ja reaktioaika on tikarimiehen puolella. Ja siitä saadaanko torjuntaan yhdistettyä aseenhallintaa jolloin miekkamiehen haluama torjunta vähintään vaikeutuu. ; Kaiken kaikkiaan tikarimies voi tehdä jotain ja hänellä on mahdollisuus mutta etu on silti kaiken kaikkiaan selvästi miekkamiehen puolella.

Tikari on kuitenkin nopeampi kuin miekka - tai etenkin keihäs. Se on se jos tikarimies on päässyt aivan lähelle. Etenkin keihään kohdalla on niin että sitä on hitusen vaikeampaa käyttää aivan lähietäisyydellä. Tällöin tikarin kanssa voi huitoa keihästä vapaammin. Ja keihäsmiehen onkin parasta astua kauemmas. Joka on "hitaita senttejä" ja tikarimieskin voi niitä käyttää. (Tällöin ongelmana on tietysti se, että miten tikarimies pääsee niin lähelle ensin.) Vastaavia tilanteita voi olla myös kapeissa tiloissa joissa asetta ei mahdu kunnolla käyttämään. Tässä tosin on vaikeaa se, että tikarimiehen olisi joka tapauksessa selvitettävä miten hän pääsee vihollisen aseen ohi. Esimerkiksi kapeassa tunnelissa miekkamies - tai etenkin keihäsmies - voi pistää kauas ja tilaa väistämiseen ei juurikaan ole. Ja tämän läpi/ohi pitäisi sitten päästä. Tekniikat ovat odotettavia vaakasuuntaisia pistoja, koska muuta ei ole luvassa, mutta tilanpuute takaa että ne ovat vaarallisia ja vaikeasti väistettäviä. (On siis pakko torjua ja ottaa vastapuolen asetta hallintaan.) ~ Noin karkeasti ottaen tikari päihittää nopeudessa ja muussa vahingonaiheuttamisessa hilparin puhelinkoppipainissa, mutta ensin olisi selvitettävä miten hilparimies houkutellaan koppiin josta hänellä ei ole pakopaikkaa.

Siksi kun mietimme tikareja, ei ole syytä katsoa vain sitä ovatko ne siistejä. (Tottakai ne ovat siistejä!) Eikä kannata antaa tulla johdatetuksi massaviihteen ja roolipelien stereotypioiden kautta.
* On hyvä muistaa että roolipelit hakevat usein pelitasapainoa. Tässä tasapainossa faktuaalisuus ei ole niin tärkeää. Sillä jos pelaaja tykkää veitsistä on hänelle hyvä antaa veitset ja mahdollisuus siitä huolimatta että hän on tämänlaisen valinnan tehnyt. Sillä roolipelihahmossa tärkeintä on tyyli. Hahmon on "oltava siisti" tai muuten mieluinen ja sillä on voitava tehdä kivoja asioita. Tosielämään tämä pluralismi ei kuitenkaan seuraa.
* Ja kenties se elokuvan tikarimies on aina nopea siksi että tässä mitataankin miestä eikä asetta. Kenties miekka vs. tikari on niin epäreilu että tikarimiehet ovat aina suhteessa niin paljon kovempia kuin vastapuolensa. Sillä näemme vain elossajääneet sankarit, emme niitä jotka ovat kuolleet. Tai koska käsikirjoittaja tykkää.

---

Tikarit ovat toki nopeampia kuin miekat - jos heittelet niitä kaukaa. Ne vain eivät tee kovin paljoa vahinkoa, ja sitten sinulla ei enää ole sitä tikaria jonka olet heittänyt.

Millaista miekkailu olisi jos aikamatkustus olisi mahdollista?

Kokemusmaailmassamme aika on varsin lineaarista. Kamppailulajeissa nämä rajoitteet ovat hyvin tärkeitä. Ne kun kertovat mitä vastapuoli voi ehtiä tehdä ja mitä ei hän ehdi tehdä. ; Tietyssä mielessä keskiaikaisen miekkailun ytimessä on keskiaikaisen maailmankuvan mukaan geometria jota sovelletaan tilassa ja ajassa. Rytmi, tempo ja muut vastaavat asiat ovat hyvin oleellinen asia.

Siksi onkin kenties mielenkiintoista miettiä asioita ajatuskokeina. Vaikka emme voi muokata aikaa, on mahdollista miettiä sitä miten ajan manipulointi muuttaisi asioita. Ja näin voidaan miettiä mitä voisi tapahtua jos vain aika muuttuisi. (Emmekä esimerkiksi siirtyisi valosapeleihin - tai mikä hirvittävämpää, banaaleihin tuliaseisiin - jollain teknologialla.)

Ensimmäinen huomio on se, että jo ajan hidastaminen olisi kamppailutaidoissa hirvittävän hyödyllistä. Siis jos se olisi epäsymmetristä, eli molemmat eivät tekisi sitä samanaikaisesti. OODA -loopeista voitaisiin tehdä äärimmäisen lyhyitä. Käytännössä jos aikaa kykenisi manipuloimaan voisi tehdä sen tyylisiä ratkaisuja joita moni fantasiaperustainen taistelumaailma näyttää harrastavan viihteessä. Eli jossa ympäristö hidastuu tai jossa itsellä on hirveä nopeus. Äärimmillään tämä muuttaisi kamppailijan joksikin joka näyttää teleportautuvan kun toinen ei ehdi reagoimaan hänen nopeuteensa. Tämä maailma olisi tehokas. (Moni itsepuolustuslaji näyttää demovideoissaan uskovan tämänlaiseen todellisuuteen. Sillä niissä henkenä on usein se, että "vastustaja" tekee yhden iskun ja sitten se torjutaan ja sen jälkeen tälle "viholliselle" tehdään hirveä määrä erilaisia tekniikoita ryöpytyksenä ilman että tämä tekee mitään näitä vastaan. Mikä ei ole realistinen taistelujärjestelmä jos aika on jokseenkin samanlainen ihmisten kesken.)
1: Kiinnostavaa olisi tietysti miettiä sitä, vaikuttaisiko aikamatkustus inertiaan milläkin tavalla. Jos inertia on vain nopeutta, niin olisi uskottavaa että valtava nopeus tekisi torjunnasta hyvin vaikeaa tai mahdotonta. Sillä voiman sivuun siirtäminen vaatisi kovia voimia vain siksi että se on tulossa niin nopeasti. Samalla tosin aikamiekkailijan itsensä liikkeet olisivat helposti joustamattomia Jarruttaminen ei kenties veisi aikaa mutta se vaatisi kovia voimia. Toisaalta jos ajan manipulointi olisi jotain joka "ohittaisi" inertian, mekaniikan perusta ei muuttuisi niin oleellisesti.
2: Jos aika olisi kamppailijoiden kesken symmetristä, voimat korkeintaan kasvaisivat inertian kautta, paitsi jos se ohitettaisiin. Perusmekaniikka olisi luultavasti muutoin "riittävän samankaltaista".

Kuitenkin teoriassa tässä voitaisiin paitsi hidastaa ajan kulkua, niin myös siirtyä ajassa edestakaisin. Tässä on luonnollisesti monia vaihtoehtoja. Ja niiden mielekkyys johtuisi tietysti siitä miten universumin perusrakenne toimii.
1: Jos olisi olemassa vain yksi deterministinen aikajana, aikamatkustus olisi melko turhaa. Voisit korkeintaan palata menneeseen ajankohtaan ja palata kohti ikuista tappiotasi. Et kenties "tietoisuutena" kuolisi, mutta tekniikka toistaisi itseään koska vaihtoehtoja ei olisi. Tämä ei tietysti muuttaisi itse kamppailutaitoa ja sen tekniikkavarantoja mitenkään erilaiseksi kuin mitä ne nykyään ovat.
2: Jos taas voisimme palata ajassa takaisin ikään kuin "yrittämään uudestaan", ja kyseessä olisi ikään kuin monimaailmatulkinta, asiantila olisi jo paljon kiinnostavampi. Sillä voisit palata ajassa takaisin ja muuttaa tapahtumia. Näin voisit kokeilla mitä toinen tekee ja palata voitokkaana. Tietysti jos vastapuolikin voisi tehdä tätä, tekniikat ja strategiat mutkistuisivat ; Yleensä ei ole rakentavaa miettiä hirvittävän metaisesti tekniikoita. Koska jos yrität saada toisen tekemään jotain ja sitten teet tähän vastatekniikan jota toinen odottaa, ollaan vielä järkevällä tasolla. Mutta tätä "minä oletan että toinen tietää tämän" -taso on taatusti jollain iteraatiotasollaan aivan järjetön. Nyrkkisääntönä on se, että "neljän metan taakse ei kannata koskaan mennä kenenkään kanssa". Menee liian mutkikkaaksi. Tässä mallissa tilanne muuttuisi.
     2.1: Mutta tässä on suuri jatko-ongelma. Se liittyy siihen että jos mieli onkin fysikalistinen. Jos nimittäin palaat ajanhetkessä menneisyyteen, niin jos aivosi ovat fysiikkaa, niin kaiken järjen mukaan niidenkin pitäisi palata siihen sen ajan tilaan. Aivojen muisti ja järjestys olisi samanlainen asia kuin se tekniikan alkutila ajanhetkenä A, johon voit palata, mutta jonka aikana sinulla ollutta asentoa et voi muuttaa. Suhteellisuusteoria taas esittää omia ongelmiaan valoa nopeamman informaation siirtämisestä ja itse asiassa jos tämänlainen suorite voitaisiin suorittaa, se kertoisi että meillä olisi jonkinlainen sielu joka siirtyisi ajassa siirtämässä informaatiota tavalla jossa syy ja seuraus ovat hyvin erilaisia kuin kaikki se se mitä fysiikasta tiedämme. Jos ajassa palaaminen johtaisi amnesiaan, ei aikamatkustus ole oikeastaan mielekäs konsepti. Tilanne palaisi tilaan A ja toistuisi satunnaisena. Aika kenties haarautuisi, mutta kaiken järjen mukaan tällä ei olisi mitään väliä. Ties vaikka OIKEASTI eläisimme tälläisessä maailmassa. Sillä ei ole väliä koska unohtaisimme kaikki ajanhetken A jälkeiset tapahtumat ja muistot pyyhkiytyisivät.
3: Toisaalta on mielenkiinsoita ajatella että voisimme liikkua ajassa. Tällöin sitä voitaisiin tehdä itsestä ikään kuin "klooneja" jotka voisivat myös siirtyä omassa ajassaan taaksepäin ja siirtyä vaikka hieman syrjään siitä missä olivat aikaisemmin. Näin "kloonit" voisivat tehdä yhteistyötä. Osa niistä olisi tosin hitusen toista vanhempia, kun yksi ihminen siirtyisi ajassa taaksepäin ja olisi täten ajanhetkellä A vanhempi kuin se "klooniversio" joka ei ole vielä tehnyt aikahyppyä taaksepäin. Hankalaa asiasta tietysti tekee se, että mitä tapahtuisi jos yksikään näistä klooneista kuolisi. Jossain määrin tässä on selvästi sellaisia riskejä joita ei ole mielekästä kantaa. (Ja kovin monessa taistelussa tämän käyttäminen voisi lisäksi vanhentaa ihmistä ihan sikana verrattuna muihin.)

Loppujen lopuksi on varmaan ihan hyvä että ajan rakenne on sellainen kuin se on.

Fysiikkanipotusta ; Eli kuinka Don Rosa ei olekaan erehtymätön

Tätä kirjoitusta ei kannata lukea väärin. Arvostan Don Rosaa sarjakuvapiirtäjänä. Lisäksi käsittelemäni tarina on vallan mainio. Ja kaikista puutteistaan huolimatta se kuitenkin on monin paikoin yllättävän faktuaalinen miettiessään mitä seurauksia saattaisi uskottavasti tapahtua. Erotan myös fantasian faktasta, ja tiedän että sarjakuvat eivät teknisesti ottaen ole luonnontieteen oppikirjoja. Mutta joskus tämänlaiset voivat johtaa opettavaisuuteen. Lisäksi tämänlaisia juttuja on pirun hauskaa miettiä omassa päässään.

Jos ottaa käsiinsä "Matka Maan keskipisteeseen" -sarjakuvan, se kertoo Kertalaaki^TM -aineesta. Se sulattaa ja tiivistää mitä tahansa. Ja se pääsee lipsahtamaan pihalle. Ja tämän seurauksena koko maapallo on uhattuna. Kertalaaki^TM on yksinkertaisesti ainetta, joka syövyttää aivan kaikkea. Se itse asiassa tiivistää siihen törmäämän aineen hyvin pieneksi ja tiiviiksi. Paitsi timantit. Näin ollen Kertalaaki^TM itse asiassa on ainetta jolla ei ole kitkaa, mutta joka tottelee gravitaatiota. Sillä on massa ja inertia, ja sitä voidaan kuljettaa timatista tehdyllä tai sillä pinnoitetulla astialla.

Don Rosan skenaario on itse asiassa hyvin läheistä sukua hyvin klassiselle fysikaaliselle ajatuspähkinälle. Nimittäin sille, mitä tapahtuisi jos kaivaisi tunnelin toiselle puolelle maapalloa. Ja jos sitten hyppäisi siihen. Usein tämä tunneli kuvataan suorana. Ja se onkin lyhin reitti jota kulkemalla päästään maan toiselle puolelle. (Esimerkiksi pintaa pitkin kiertäminen pidentää matkaa.) Tämä tietysti kulkee maan keskipisteen kautta.

Intuitiivisesti ajatus on omituinen koska sitä tiedostaa että jos hyppää kuiluun, se on alaspäin. Mutta jos putoaa paljon niin tuleekin toiselta puolelta ylös. Ja se taas tuntuu olevan ylöspäin. On vaikeaa vain ruveta kuvittelemaan miten gravitaatio toimii maan sisällä. Kun mielessä on se, että maa vetää sisäänsä. Arkijärjen logiikka heittääkin tässä kohden häränpyllyä ; Ajatus siitä että Kiinasta hyppää toiselle puolelle maapalloa putoamalla ja täältä hyppää takaisin ja päätyy taas Kiinaan putoamalla on omituinen. Koska ei voi koko ajan pudota alaspäin ja päätyä silti taas samaan paikkaan.

Kysymys on hyvin yleinen - ja olen miettinyt tunnelia kiinaan itsekin jo joskus 8 -vuotiaana - joten ei ole ihme että asiaa on käsitelty. Jos otetaan vaikka "How Stuff Works" -sivusto, siellä vastataan kysymykseen siitä mitä tapahtuu jos rakentaa kuilun maan läpi ja hyppää. Se tarkastelee asiaa lähinnä gravitaation kannalta. Ja se mainitsee harmoonisen heilahtelun, joka on valitettavan tärkeässä roolissa omaakin tuotostani. "Physics Central" taas kertoo kuinka kauan suorassa kuilussa putoaminen suoraan maan keskipisteeseen kestäisi. "The Straight Dope" taas miettii ilmanpainekysymyksiä tilanteessa. "One Minute Physics" taas miettii muun muassa maapallon pyörimisliikkeen vaikutuksia kuiluprosessiin.

Näkökulmia on siis monia. Ja jokainen fysiikkapelleilystä kiinnostunut on varmasti tutustunut tähän ajatuskokeeseen. Mielestäni jo se, että kysymykseen on vastattu monella eri tavalla toistuvasti kertoo että on tärkeää miettiä ankkojen kohtaloa koostamalla yhteen näitä eri näkökulmia. Lisäksi Don Rosan ankkamaailma on itsessään arvokas kulttuurinen lisä tähän "kuilu maan ytimeen - ja läpi" -kysymykseen. Ratkaisu ei kenties ole hirvittävän luova, mutta tämänlainen ajatusten metakoostaminen on miellyttävää tehdä, näin pääsiäisaamupuhteena, jos on hirvittävä nörtti jolla ei ole muuta elämää.

Spiraalikuilu syvyyksiin.

Myös Don Rosan Kertalaaki^TM kiertää suoraa käytävää pitkin, mutta se jää maan keskipisteeseen. Tämä on sille hyvin luonteva paikka ; Kertalaaki^TM päätyy lopulta sinne, mihin gravitaatio sen vetää. Don Rosa on tässä kuitenkin unohtanut sen, että maapallo pyörii. Tämä voi tuntua mitättömältä, mutta se ei ole. Koska maapallo pyörii, Kertalaakilla on purkissaan tiettyyn suuntaan kulkevaa liikevoimaa. Ja maapallossa kaikki osat kiertävät ympäri vuorokaudessa. Näin ollen maapallon pinta kulkee nopeammin kuin sen ydinosat. ; Itse asiassa jopa pisimmissä ihmisten tekemissä pystysuorissa tunneleissa käy niin että pudotetut kivet eivät päädy pohjalle sen vuoksi että maapallon pinnan pyöriminen antaa vauhdin joka paiskoo kiviä päin suoran tunnelin seiniä.

Tässä nopeudessa on eroja. Päiväntasaajalla ei tarvitse tietää kuin maapallon ympärysmitta, joka on noin 40 000 kilometriä. Joka tarkoittaa 1666.666... km/h  nopeuseroa maapallon keskipisteen kohdalla olevan aineksen tekemään pyörimismatkaan nähden. Tämä tarkoittaa sitä että gravitaatio vetää Kertalaaki^TM:ää maan keskustaa kohden voimakkaasti spiraalinmuotoista rataa. Se ei törmäile seiniin vaan luo käytävää siihen missä se törmäisi seiniin. Toki tämä spiraali nollautuisi jos kertalaaki tiputettaisiin pohjoisnavalla tai etelänavalla. Sieltä Kertalaaki^TM tipahtaisi pystysuoraan kohti maan keskipistettä. Mutta kun katsotaan ilmastoa jonka Don Rosan sarjakuva esittää, on selvää että siinä ei olla napaseudulla. Spiraali on siis kohtuullinen. Paitsi että kun katsotaan sarjakuvaa, niin selvästi tätä ei näytetä. Kuilu on viivasuora jokaisessa kuvassa.

Gravitaatio ja liikevoima.

Mutta koska kuilu on hyvin suora, voimme for the sake of the argument ajatella että ollaan riittävän lähellä napaseutuja jotta eroa ei olisi. Tämä helpotus on hyvä ottaa huomioon, sillä näistä huolimatta edessä on toinen ongelma. Hyvin suuri sellainen.

Ja tässä kohden nousee esiin se, mikä ero on ankoilla ja Kertalaaki^TM:ällä. Don Rosa on itse asiassa sarjakuvassaan kertonut tämän eron. Siinähän suurta huolta aiheuttaa se, että Kertalaaki^TM syövyttää kuilun johon syöksyy ilmaa. Sillä onkalo täyttyy ja gravitaatio vetää kuiluun kaasua. Kertalaaki ei tästä hämmenny, sillä vain timantti hidastaa sen kulkua. Mutta sama ei koske ankkoja. Ankoilla on ilmanvastuksesta johtuva rajanopeus.

Jos meillä on maan läpi kulkeva kuilu, on mietittävä miten gravitaatio vaikuttaa tässä konseptissa. Kun Kertalaaki^TM aloittaa putoamisensa, tärkeintä on huomata, että valtaosa maan massasta on sen alapuolella. Maan keskipisteessä massa kaikkialla ympärillä on suunnilleen vakaa. (Kertalaaki on kooltaan melko pieni joten sen synnyttämä kuilu ei vaikuta gravitaatioon merkittävästi.) Tässä on piste jossa painovoima ei vedä mihinkään suuntaan. Kertalaaki^TM pysähtyisi tähän. Paitsi että ei, koska sillä on liikevoimaa. Se onkin kiihdyttänyt vauhtiaan pudotessaan. Ja tämän keskipisteen ohittamisen jälkeen gravitaatio alkaa hidastamaan sitä. Joka tarkoittaa sitä että Kertalaaki^TM jatkaa matkaansa eteenpäin vielä keskipisteen saavuttamisen jälkeenkin. Itse asiassa kaiken järjen ja aineen ja energian säilymislain mukaan sen pitäisi hiljentää matkaansa vain gravitaation vaikutuksesta. Jonka vuoksi se kaivaisi tunnelia pikku hiljaa hidastuen. Kunnes se putkahtaisi maapallon toiselta puolelta läpi ja aloittaisi uuden putoamisen alaspäin. Se jäisi heilumaan edestakaisin tätä väliä hyvin hyvin pitkäksi aikaa.

Kertalaaki^TM siis putoaisi maan keskipistettä kohden, koska tässä kaikki maan osat vetävät puoleensa, gravitaatio on minimissä. Ja tämä kääntää putoamissuunnan. Näin sitä noustaan putoamisen salliman vauhdin vuoksi kohti maan toista puolta. Ja vauhti on nollassa yhtä kaukana kuin mitä maan keskipisteestä on hypätty. Joka on todennäköisesti maan toisella puolella, toivon mukaan pinnalla. Alapuoli on yhä maan keskipisteessä, joten maan toisella puolella voidaan taas hypätä kuiluun.
1: Jos toisessa päässä on vuoristoa, ei välttämättä pääse maan pinnalle. Mutta tässä kohden on hyvä pitää mielessä "epäuskottava arktinen hypoteesi". Sillä Earth Sandwitch -nimisen leikin mukaan pitää asettaa viipale yhteen kohtaan maata ja toinen täsmälleen toiselle puolelle maapalloa. Ja valtaosa näistä ovat sellaisia että vähintään toinen viipale on märkä. Joka johtaa siihen että kun ankat pudottivat Kertalaaki^TM:n maan pinnalta, se todennäköisesti putkahtaa mereen. Joka alkaa syöksymään kuiluun katastrofaalisin seurauksin. Pohjoisnavan ja etelänavan suhteen etelänapa on manner ja pohjoisnapa ei ole. Mutta toivokaamme että ankat olivat pohjoisella pallonpuoliskolla, ja silloin he selvästi ovat maan päällä. Joten kenties heillä on tämän antamamme ehdon vuoksi edes pienet mahdollisuudet.

Don Rosa pisti ankat tyhjiöön. Tämä on tärkeä asia, sillä ankkojen perusongelmana on se, että jos kuilun kansi pettää he saisivat ilmaa mutta rusentuvat ilmanpaineen vaikutuksesta rusinoiksi. Tyhjiössä ei ole ilmanvastusta joten ankat heiluisivat edestakaisin samaan tapaan kuin Kertalaaki^TM. Seuraukset olisivat katastrofaaliset. Jossain vaiheessa Kertalaaki tulisi ankkoja vastaan. Luultavasti vielä melkoisen kovalla nopeudella. Kertalaaki^TM:n kokoisessa kuilussa ei, by definition, pysty väistämään.

Mitä tapahtuisi jos kuilussa olisi ilmakehän paine?

Tämä kysymys on tärkeä, sillä sarjakuvan antamien tietojen mukaan ei ole todennäköistä että kuilussa olisi täysi tyhjiö. Sinne syöksyi melkomoinen määrä ilmaa ennen kuin kuilun päälle saatiin ilmatiivis kansi. Jos ilmanpainetta on, ankat ovat välittömästi oleellisesti enemmän heikoilla verrattuna Kertalaaki^TM:ään. ; Ankoilla ei ole samaa etumatkaa, koska rajanopeuden saavuttamisen jälkeen ankat eivät enää tulisi nopeammaksi. Näin ollen heidän vauhtinsa riittäisi heivauttamaan heitä vain jotain hieman päälle sata metriä maapallon keskipisteen ohittamisen jälkeen. Ilmanvastus hidastaisi heidän heilumisensa melko nopeasti maan keskipisteeseen. Ja näin Kertalaaki^TM söisi heidät väistämättä. (Koska se, toisin kuin ankat, heiluisi edestakaisin hirmu vauhtia koska se ei hidastuisi lainkaan ilmasta jota se tiivistäisi. Sillä ei ole rajanopeutta erityisominaisuuksiensa vuoksi. Sillä on vain massa ja liikevoima.) Sudenpennut ovat sen verran nokkelia että olettaisi heidän tiedostaneen tämän. Heidän olisi oikeastaan kannattanut rakentaa jokin pyydys siihen kuiluun joka on siinä ankkalinnan päässä. Kun Kertalaaki^TM olisi palannut takaisin koko heilahduksestaan maan keskipisteen läpi, se olisi vain kaapattu timanttikuppiin. Lähellä maan pintaa se olisi myös melko hidas, joten tämä olisi helpompaa toteuttaa kuin se mitä ankat sarjakuvassa tekivät. (Eli kaappasivat Kertalaaki^TM:än suoraan maan keskipisteestä.)

Johtopäätös

Don Rosa ei ole lapsena miettinyt riittävästi sitä mitä tapahtuisi jos hän kaivaisi tunnelin kiinaan. Tämä holtittomuus saattaa ankat hyvin suureen vaaraan. Eikä sellaiseen vaaraan josta voi selvitä ja josta selvinneitä kutsutaan sankareiksi. Eli kyseessä ei ole seikkailu. Sen sijaan hän loi tuomionpäivän skenaarion joka todennäköisesti tuhosi koko maan. Ja ankat. He olivat ensimmäinen uhri. Eikö kukaan ajattele ankkoja? Ankkoja jotka putoavat kaivossa, jossa on seinät mutta ei pohjaa. Tiedevirhe on johtanut toivottomaan tilanteeseen, jonka seurauksena Ankkojen selviäminen on Don Rosan tarinassa se suurin ihme. Etenkin jos fysiikkanyylätessä usko ja toivo ovat menneet pois.

Avaruushissi, avaruustorni ja painottomuus

Nykyisin maata kiertävälle radalle ammutaan satelliitteja. Tämä on melko kallista puuhaa. Avaruusraketit ovat hinnakkaita. Sen vuoksi on arvioitu, että maa joka saa ensimmäisenä rakennettua ns. avaruushissin saavuttaisi helposti monopoliaseman satelliittialalla. Sillä vaikka hissi on teknisesti vaativa innovaatio ja hirvittävän kallis rakentaa, sen valmistumisen jälkeen satelliitin lähettäminen on todella edullista. Juuri kukaan ei kykene kilpailemaan.

Olisi toki kiinnostavaa rakentaa avaruushissi vaikkapa Enontekiöille. AInakin keskustapuolue kiittäisi, tekisi hyvää maaseudulle ja kansantaloudelle ja mahdollistaisi Paavo Väyryselle uran jossa hän pääsisi Paavo Väyryseksi Paavo Väyrysen paikalle, joka on presidentinpaikka pitkäikäisestä suvusta. Enontekijöistä tulisi helposti huipputekninen tiedonsiirtomaailman keskus, Paavo Väyrysestä onnellinen. Ja meistä muista ehkä vähän vähemmän. Mutta avaruushissien olisi sijaittava päiväntasaajalla, joten Jumala tai luonnonlait ovat rankaisseet aika ikävästi Enontekiöläispoloja, jotka eivät ole tehneet mitään (ainakaan monet) ansaitakseen kohtaloaan paikkana jonne ei voi rakentaa avaruushissiä.

Saavutettu etu ja monopoliasema on haluttava, taloudelliset edut ovat kovat joten riskisijoittajia taatusti tulee. Tämä tarkoittanee, että on hyvinkin mahdollista,e ttä avaruushissi valmistuu joskus. Ja se tarkoittanee myös sitä, että maantiede tulee oleelliseksi osaksi politikointia. - Esimerkiksi Afrikassa on paljon päiväntasaajaa, mutta ei teknologiaa. Mutta riistettäviä, köyhiä ja epätoivoisia ihmisiä siellä on. Joten avaruushissi on vain ajan kysymys.

Jos teknologiasta jatkaisi tekologiikkaan voisi huvitella ajatuksesta jossa tulevaisuudessa olisi jonkinlainen avaruushissi ja sen huoltamisen ja korjaamisen vuoksi sen ympärillä olisi torni joka yltäisi nykyisten avaruusasemien korkeudelle asti.

Ensimmäinen mielikuva siitä kun joku lähtisi maan tasalta kiipeämään tornin huippuun olisi se, että aluksi putoaminen olisi vaarallista. Maan vetovoima vetäisi maata kohden. Sitten putoaja saavuttaisi rajanopeutensa, ja putoaisi maksimivauhtia. Mutta jossain sitten leijuttaisiin kun ei ole gravitaatiota. Ja mitä tässä välillä tapahtuu? Onko jokin hitaan putoamisen alue jossa voisi rämpiä ja kenties pelastaa itsensä ennen kuin putoaa nopean putoamisen alueelle.

Tämänlainen ajatus on harhaa. Sillä tosiasiassa avaruudessa riittää gravitaatiota. On itse asiassa illuusio että esitetään, että avaruuslentäjät olisivat painottomuudessa. Tosiasiassa auringolla on massaa joka vaikuttaa maahan, kuu toimii maan ja auringon vetovoimalla. Joten tottakai tässä välissä on vetovoimaa joka tehoaa astronauttiin. Tornissa ylös kiipeävä ei huomaisi suurtakaan eroa, valtaosa maan vetovoimasta on sellaisenaan jäljellä. Jos ihminen haluaisi hypätä avaruushissitornin huipulta avaruusasussaan leijumaan avaruuteen, hän putoaisi vauhdilla maata kohden.

Itse asiassa likimain 90% maan vetovoimasta vaikuttaisi, joten hän voi hakea lohtua lähinnä King Kongista ja siitä että ihmisen havainnointikyvyllä on rajoituksia.
* "Science 2.0" nimittäin kertoo, että ihmisen havainnointikyvyllä on tiedostamisaika. Eikä tässä tarkoiteta sitä reagointiaikaa jonka voi havainnoida seuraamalla kun puoliso pysäyttää eteenpäinkelauksen mainoskatkon lopussa. Siis sitä viivettä kun havainto tapahtuu ja voit tehdä jotain. Reagoit mainoskatkon loppumiseen ja puolisosi pysäytykseen ja huomaat niissä viiveen. Ja huvittavinta on, että tämä reaktio tapahtuu myöhässä, koska sinulla on reagointiaika. Tässä tarkoitetaan aikaa joka hermoimpulssin eteneminen ja muu vaatii että asia voidaan tiedostaa. Tämän viiveen ansiosta on mahdollista kuolla ilman että ehtii tiedostamaan sitä. Täytyy vain hypätä tarpeeksi korkealta ja olet murskana kun aivosi vasta tiedostavat olevasi vaikka 9 metrin korkeudessa. Eli ei se putous, ei se äkkipysäyskään, vaan se tietoisuuden loppuminen.
* King Kong taas putosi Empire State Buildingin katolta. Tämä talo oli ensimmäinen niin korkea ihmisen tekemä rakennus, jonka huipulta putoava ehti saavuttaa rajanopeuden. Kaikki ylimääräinen matka avaruusasematasolle asti tarjoaa siis vain aikaa katsoa maisemia, ei nopeuden kiihtymistä. On tavallaan lohdullista, että King Kong ei siis kenties ehtinyt tiedostaa omaa kuolemaansa, ja hänen kuolemansa oli tuskallinen lähinnä puhtaanapitolaitokselle. Tämä on hyvä asia koska eläinten hyvinvointi on minulle tärkeä asia, ja toisaalta Kongista tavattu tehdä kaiken kaikkiaan varsin sympaattinen olento.

Mutta miksi avaruuslentäjät sitten leijuvat? Samasta syystä miksi nollapainovoimakoneissa olevat leijuvat. Kysymys ei ole ulkoavaruudesta vaan putoamisesta. Kun harjoitellaan painottomuutta varten, lennetään koneella korkealle ja annetaan sen olla jonkin aikaa vapaassa pudotuksessa. Koneen sisällä kaikki vaikuttaa painottomalta. Illuusio ei näytä yhtä mukavalta jos voisi katsoa ulos lentokoneen ikkunasta. Sillä gravitaatio imee täydellä tehollaan ja se mikä tässä prosessissa sitten koetaan on 0:n G:n voima.

Avaruusasemissa tapahtuu sama. Ne ovat kiertoradalla, hyvin nopeassa liikkeessä. Ne ovat saavuttaneet pakonopeuden, joka tarkoittaa sitä että ne putoavat maata kohden koskaan osumatta siihen.  Illuusio särkyisi, jos avaruushissitornin huipulla oleva suisidaalikko näkisi kun avaruusalus suhahtaisi ohi. Älytöntä vauhtia viipottaisi ohi. Ei näyttäisi paikallaanolevalta.   Sillä avaruusasemalla leijumista miettiessä tärkeintä ei ole edelleenkään se nopeus, vaan edelleenkin se äkkipysäys. Se äkkipysäys on se G -voima jonka me tunnemme. Gravitaatio ei siis ole sama kuin G -voima.

Pudotessa sitä kokee vain painottomuutta. Ja jos putoaa tarpeeksi korkealta, ei enää koe mitään muuta. Ja tässä mielessä Epikuros oli harvinaisen oikeassa sanoessaan että ihmisen ei tarvitse pelätä kuolemaa, koska elossaollessaan hän ei koskaan kohtaa sitä. ; Hän on oikeassa, ainakin jos kysymyksessä on riittävän korkealta putoaminen.
1: Tai oikeastaan tämäkin ehdoilla. Jos Bowien laulussa esiintyvä Major Tom löisi kättä avaruushissin ympärille rakennetun tornin huipulla olevan kanssa, impakti olisi raju, sillä Majuri Tom kiitäisi kiertorataa koko ajan pudoten, kun taas avaruushissin huipulla olevan kohtalo seuraisi King Kongin opettamaa rataa. Korkeus ei ole niin tärkeä kuin liikesuunta. Molemmat lähtisivät avaruuden pimeydestä ja kävisivät samassa pisteessä. Toinen päätyisi maahan mielestään tarpeettoman nopeasti, toinen ei koskaan.

Katso mihin Uskon Hyppäät

Ylläoleva Liikenneturvan "Hyppy" -mainos muistuttaa fysiikan perusasioista. Siitä, että kolari on teknisesti ottaen samanlainen äkkipysäys, joka seuraa hyppäämisestä. Tornin korkeus antaa hyvin konkreettisen referenssin sille, miten 60 kilometrin nopeus on yllättävän voimakas. Hyppy olisi suoranainen itsemurha.

Videon takana on hyvä muistutus siitä, miten ihmisten pelot eivät ole kovin realistisia. Pelkäämme lentokoneella lentämistä enemmän kuin autolla ajamista. Toisaalta pelkäämme hyppyä, mutta kolari vain 60 kilometrin nopeudella tuntuu vain vähän pelottavalta, ja vasta ylinopeuden kohdalla ne alkavat tuntumaan ahdistavilta.
Paitsi kenties jos on pelannut paljon "Assassins Creediä" ja on luonteeltaan fantasian ja toden sekoittava. Siinä harrastetaan Leap of Faitheja. Niitä ei toki tehdä betoniin vaan heinäkasoihin. ; Tämä on sinänsä oleellista, sillä hyvin usein pelit suhtautuvat vähättelevästi taisteluvammoihin, mutta putoamiset ovat hyvinkin vakava asia. AC -pelisarja luottaa heinien pehmeyteen.

Kuitenkin, kuten liikenneturva varoittaa, hypyt ovat aivan käsittämättömän vaarallisia. Normaali putoamiskiihtyvyys on 9.8 m/s². Mutta AC:n hypyt ovat jotain aivan käsittämätöntä. Ne pyörivät nimittäin ulottuvuuksissa joissa on pakko hieman käsitellä rajanopeutta. Siinä on kysymys ilmanvastuksesta. Jossain vaiheessa putoaminen on niin nopeaa, että "putoajan kokema tuuli" eli ilmanvastus on niin voimakas että se hidastaa putoamista. Kun nopeus on niin kova että ilmanvastus, joka kasvaa nopeuden kasvaessa, on yhtä kova kuin maan vetovoima, putoaminen ei enää kiihdy. Tätä korkeammalle meneminen ei siis enää pahenna putoamisen kovuutta.

Tämä ilmanvastuksen vaikutus on oleellinen tekijä esimerkiksi laskuvarjon toiminnalle. Ja tämä muistuttaa siitä, että muoto vaikuttaa. Ja ilmanvastuksen kannalta ihmisellä ei ole yhtä muotoa. Jos ihminen putoaa jalat suorana ja kädet pitkin ruumista, on ihminen aerodynaamisempi ja putoaa siksi nopeammin. AC:ssa kuitenkin hypätään kädet levällään, joten putoaminen hidastuu. Itse asiassa AC:n hyppyasento on todennäköisesti haettu

Tämä auttaa. Sillä kun katsotaan laskuvarjohyppääjiä, tiedetään että rajanopeus on noin 56m/s ~ 200 km/h. Tätä kautta voimme "reverse engineerata". Kun kenties tavallisesti ensin annetaan numeroita ja siitä saadaan rajanopeus, on meillä tällä kertaa käytössä rajanopeus ja vakioita joita muuten tunnetaan;

T₀ = V₀/g = 5.6 s ja X₀ = V₀T₀ = 315 m.
V = V₀ tanh(T/T₀) ja X = X₀ log( cosh(T/T₀) )
V lähestyy V₀ asymptoottisesti.
Jotta T = T₀, V on 3/4 rajanopeudesta.
Tässä vaiheessa on pudottu noin 136 m
Jos putoaminen on tätä korkeampi, voi pudotusta saman tien nostaa kilometrejä ja nauttia näköaloista..
Ylläoleva pyörittely on tietysti siitä hankala, että ilmakehä ei ole vakio. Korkeammalla ilma on ohuempaa. Joten tosiasiassa hyvin korkealta pudotessa saavutetaan rajanopeus ja putoamisen jatkuessa putoaminen jopa hidastuu. Sillä ei ole tietysti väliä, koska rajanopeus on joka tapauksessa niin kova, että se on hengenvaarallista. Kiihtyvyyden trendi ei tapa, vaan se äkkipysäys. Ja joka tapauksessa tiedetty impakti on varmasti melko lähellä laskuvarjohyppääjistä opittua. ; AC:ssa hypitään korkealta, mutta huippunopeutta ei kohdata. ; Jos otetaan AC III korkein hypättävä paikka, Bostonin Old North Church, se on 53 m. Muissa peleissä on hyppyhaasteita veteen, jotka ovat tätä korkeampia. AC II hypätään Campanile di Giottosta, joka on 84,7 m.
1: Lisäksi pelisarjassa on korkeushyppyhaasteita veteen. On omituista, että vesi toimisi oleellisesti vaikka nurmikkoa paremmin. Vesi on siitä hankala elementti, että kovilla nopeuksilla se käyttäytyy enemmän kuin betoni. Pienillä nopeuksilla se joustaa, mutta esimerkiksi luotien ampuminen veteen ei toimi ; Suurella nopeudella menevät luodit menevät muruiksi veteen osuessaan ; on järkevämpää vaikka ampua jousella veden alla piilotteleevaa. AC II hyppy veteen 25 metristä kertoo kuitenkin siitä että veteen tehtävät hypyt ovat pelissä matalampia kuin muut hypyt. Ja itse asiassa tämänlaiset haasteet ovat vielä mahdollisuuksien rajoissa, joskin älyttömän vaarallisia. Mutta kun AC:n hahmot ovat selvästi maailmanluokan treenattuja atleetteja, tästä voi antaa "tarinallisista syistä" myötäsukaisen katseen.

Mutta jos arvioimme vaikka vähemmän vaarallisen Old North Churchin avulla: Putoamisaika (t) arvioidaan korkeutta (h), rajanopeutta (V₀), gravitaatiota (g) hyväksikäyttäen kaavalla:

t= (V₀*acosh [e^a_gh/V₀2])/g
Putoaminen 53 metristä arvioimamme ilmanvastuksen kanssa kestäisi 3.31 s. Putoamisaikaa(t) taas voidaan käyttää hyväksi jos haetaan nopeutta törmäyshetkellä (V_t):

V_t = -V₀*tahn(a_g*t/V₀)
Nopeus tornista hypätessä on 105 km/h. Eli hurjasti enemmän kuin Liikenneturvan varoitteluvideossa. Tämä asettaa tiettyjä vaikeuksia heinäkasalle. Ja tässä kysymys ei ole enää pelkästä pehmeydestä. AC:n heinäkasat ovat melko matalia, korkeintaan 1,5 metriä korkeita, ja usein hyppyalustana toimivat heinäkärryt ovat vielä matalampia ja niissä on puukehikot ja kaikkea. Heinän täytyisi hidastaa impakti tällä matkalla vaarattomaksi. Tälli olisi aivan uskomaton; G -voimilla ei leikitä ; Jos ajaisit autolla 100km/h nopeudella päin paksua tiiliseinää, ajaisitko mielelläsi ilman turvavöitä jos väliin laitettaisiin puolitoistametrinen heinäpaali? AC:n maailmassa hypättäisiin mielellään. Sillä assassiinit muistavat turvallisuussäännöistä lähinnä sen järvissäuimista koskevan nyrkkisäännön, jossa kehotettaan tietämään mihin hyppää.

Paussin syyt.

Pelästymisestä johtuvat jähmettymiset ja niistä tulevat tauot ovat itsepuolustuslajeissa ja itsepuolustustilanteissa jotain jota (1) tapahtuu paljon ja joita (2) ei haluta tapahtuvan itselle. Erityiseksi tämä tulee itsepuolustustilanteissa. Ne kun ovat tyypillisesti altavastaajatilanteita : Joku yllättää.

Itse asiassa on lähes varmaa että jokainen jähmettyy jos joutuu yllätyshyökkäyksen uhriksi. Tälläinen paussi on tietysti eri mittainen eri ihmisillä. Sen pituutta voi lyhentää huomattavasti. Ja liittyypä siihen tarkkaavuusasioitakin. Jos esimerkiksi olen etsimässä jotain asiaa, tai huomioni on siirtynyt katsomaan bikinityttöjä - Siis puolisolle tiedoksi, minä en missään tapauksessa katsele bikinityttöjä, en ikinä koskaan paitsi joskus melkein, vahingossa - tai olet lukemassa huonoa lauserakennetta ja pitkää virkettä huomio herpaantuu ja jähmettymisen aika on tällöin pidempi.

Äärimmäisessä tilanteessa joku on voinut harjaantua automaatioiden tasolle itsepuolustuksessa. Tällöinkin hän jähmettyy, mutta tämä tapahtuu vasta jälkeenpäin. Jähmettymisen syitä on useita. Hormonitasolla säikähdys etenee veren mukana, joten se ei ole niin nopea kuin voisi luulla. Sosiaaliset pelästymiset toimivat tietoisen ajattelun tasolla ja ne ovat siksi hitaita syntymään ja poistumaan. Harjoiteltu reaktio taas tapahtuu refleksinomaisesti, jolloin se toimii hermoimpulssien nopeudella. Siksi harjoitellut ihminen voi toimia ja pelästyä vasta sen jälkeen.

Jähmettymistä on joskus hyvin vaikeaa huomata. Esimerkiksi minulla tulee hyvin usein tosielämässä pelästymisiä jotka ovat aktiivisia mutta kontrolloimattomia ja tehottomia nytkäyksiä. Ne ovat nopeita ja automaattisia. Niitä on todella vaikeaa kontrolloida. Joskus niihin liittyy tunteita - useimmiten ei. Tässä kohden riskinä ensinnäkin lyödä jotakuta vahingossa. Toinen ongelma, joka liittyy itsepuolustustilanteeseen on mahdollisuus juuttua niin sanottuun addrenaliinin aikaansaamaan kiertoon, jossa toiminta kaavamaistuu. Sitä saattaa esimerkiksi lyödä samalla tavalla kolmekymmentä kertaa peräkkäin. Tämä on tietysti huono toimintatapa.

Lisäksi tiedetään sellaisiakin jähmettymisen tapauksia jossa pelästyminen tuntuu mukavalta. Jähmettyneen olo tuntuu lämpimältä ja lennokkaalta ja rauhalliselta. Jähmettynyt kokee ajattelevansa selvästi ja tarkkaavaisesti ja jopa ihmetellä sitä kuinka rauhallinen hän on tälläisessä aggressiivisessa tilanteessa. Tämän huomaaminen on tietysti vaikeaa. Tälläisen rikkominen vaatii sen, että päättää tehdä jotain. Jo askeleen ottaminen, sanan sanominen, huutaminen tai mikä tahansa murtaa tilanteen.

OODA vähän. Nopeus tauottomuutena.

Miekkailussa nopeus on hyvin tärkeä asia. Tämä tuntuu ensiymmärryksenä helpolta: Iskun nopeus liitetään siihen kauan yhdessä iskussa kuluu aikaa. Tai kuinka monta iskua saa tehtyä minuutissa. Nopeus sekoittuu tätä kautta helposti hosumiseen. Toki nopeus liittyy vahvasti siihen millä nopeudella lihaksistossa on kykyä siirtää miekanterä paikasta A paikkaan B.

Tämä muistuttaa kuitenkin lähinnä skientologian perustaja Hubbardin näkemystä toiminnasta. Hänestä toiminta jakautui aloittamiseen, tekemiseen ja lopettamiseen. Kuitenkin tekemistä kannattaa lähestyä hieman hienovaraisemmin : Toiminta voidaan jakaa neljään osaan: Observation-Orientation-Decision-Action. Havaitseminen, orientoituminen, päätöksenteko ja toiminta. Tätä kautta toiminta on järjellistä ja keskittynyttä toimintaa.
1: Yleisesti ottaen tämä on hidasta. Esimerkiksi ihminen voi miettiä lyömistä, nähdä toisessa paikan ja empiä iskeekö siihen ja iskeä nopeasti ja jäädä tämän jälkeen pysähtyä miettimään. Tässä on monta taukoa. Taukoja tulee ja kertyy yllättävän helposti.
2: Myös tekniikan puutteet tuovat taukoja, esimerkiksi jos lyö niin että tasapaino heikkenee, on tästä palattava hyvään asentoon, joka hidastaa toimintaa. Nopeati ja kovaa lyöminen itse asiassa lisää tätä vaikutusta, joten nopeuteen keskittyminen ja sen intuitiivinen hakeminen itse asiassa hidastaa toimintaa.

Rajoittava tekijä on yllättävän harvoin se, jaksaako lihaksisto heilua eteen ja taaksepäin. Sen sijaan mentaaliset toiminnot vaikuttavat olennaisesti. Se, miten nopeasti käsi liikkuu on usein vain pieni elementti vaikuttamassa.

Nopeus voidaan liittää myös hienostuneempiin asioihin. Sillä pelkkä reaktioihin luottaminen harvoin johtaa maksimaaliseen nopeuteen. Strateginen ajattelu mahdollistaa sen, että saat toisen toimimaan kuten haluat, jolloin jo ennalta tiedät mitä toinen tekee ja voit valmistautua varsinaiseen toimintaan. Näin reagointiaikaa ei tarvita. Myös "pelisilmä", eli taito nähdä toisen liikkeistä ennalta mitä tämä aikoo, tarjoaa ennakointimahdollisuuden. Tämä nopeuttaa OODA -ketjua kovasti.
1: Tosin tässäkin tarvitaan reagointia. Toinen voi toimia yllättävästi, jolloin on voitava turvautua reaktioihin. On selvää että reagoiminen johtuu yllätyksestä ja on epäluotettavampi ja hitaampi kuin ennakoiva toiminta.

Nopeus on siis sitä että analysoi tilanteen ja päättää yksityiskohdat jotka toteutetaan juuri kun toimintaa tehdään. Ja sitten ei jähmetytä, vaan toimitaan. Harjoittelemalla tämä nopeutuu.

le chevalier sans peur et sans reproche (eli filosofin asenne III)

Tämä on osa komboa, josta on ilmestynyt jo osa II & osa II. Koska tässä blogissa "filosofiaa tehdään miekalla", on ihan luonnollista ottaa mukaan juuri asenne, jota juuri miekkamiestaidossa odotetaan. (Nakuttelen esimerkiksi näitä tekstejä ihan tietokoneella.)

Fiore dei Liberin miekkamiestaidon ymmärtämisessä on tärkeitä symboleja. Perusta löytyy sivulta, joka tunnetaan nimellä "Seven swords". Listaan ominaisuuden, symbolin ja mitä tämä edustaa.
1: Prudentia : Pään päällä oleva ilves pitää kompasseja, ja tämä edusti Fioren aikana harkitsevaisuutta, jopa tiedelaitoksia on aikanaan nimetty ilveksen mukaan. Hyvän miekkamiehen tulee olla tarkkaavainen ja pitää huolta geometriasta ja strategiasta. Tästä seuraa se, että voittamiseen tarvitaan etäisyyden, ajoituksen ja strategian tajua. Ei ole sattumaa että eläin on pään päällä, jonne ajattelu oli yhdistetty.
2: Celeritas : Vasemmalla puolella nuolta pitävä tiikeri symbolisoi Fioren aikana nopeutta. On osattava toimia nopeasti. Tämä nopeus ei ole pelkkää kykyä riehua isoilla nopeuksilla, vaan enemmänkin kykyä toimia nopeasti siten että tarkkuus ei kärsi. Tätä kautta tähän nopeuteen liittyy sekä vauhti että tarkkuus. Koska tämä on katsojaa kohti katsovan miekkamiehen kuvan vasemmalla puolella, tämä vihjaa että miekkamiehen oikea käsi on tämän tiikeri. Eli miekkakäden nopeus on tässä kohden ratkaiseva tekijä.
3: Audatia : Oikealla puolella oleva leijona jonka käsi on sydämellä symbolisoi rohkeutta. Leijona on pitkän aikaa yhdistetty rohkeaan ritarillisuuteen. Fiore korostaa tässä sitä, että on oltava rohkea. Miekan kanssa tämä on tärkeää, koska rohkeuden puute johtaa pelkkään torjumiseen. On siis voitettava normaali pelko ja uskallettava toimia.
4: Fortitudo : Jalkojen alla oleva elefantti jolla on torni selässään symbolisoi voimaa, kestävyyttä ja tasapainoa. Fioren aikana uskottiin että elefantti joka kaatuu ei pääse ylös. Ei ole sattumaa että norsu on laitettu jalkojen kohdalle.

Takkirauta korostaa tässä aiheessa tyypittelyjä strategianvalinnan kriteerinä. Mutta Fiorella oli takanaan syvempi teema.

Guy Windsorin "Swordsman's Companion" nimittäin kertoo sivulla 23, kuinka Fiore korosti sitä miten hyvällä miekkamiehellä nämä ovat tasapainossa. "The message here, as in most philosophies, is that balance is all. The virtues symbolized by these animals are useless on their own. Prudence is nothing without the Boldness to fight, the Swiftness to fight well and the Strength to make your actions work. Take away any of these qualities, and you will lose. Exaggerate any one beyond reason, and you will lose. Achieve a harmonious blend of all four and you will overcome."

Tämä asenne soveltuu myös filosofian tekemiseen. Moni tyypittelee itsensä helposti tiettyyn lokeroon, ja lopputuloksena on helposti tunnistettavia arkkityyppisiä hahmoja. Taistelijoiden kohdalla niitä on helppo löytää erilaisista tappelupeleistä: On iso ja hidas kaappi painija, ja nopea ja heikko ninja... Selvästi nämä hahmot toimivat ainakin viihteessä. Ja eri lajit korostavat niiden tärkeysjärjestyksiä korostamalla jotain. Ja persoona valitsee samoin.

But this is not how swordsmanship works.

Tasapainoa ei tässä kohden saa sekoittaa harmoniaan. Sillä tyypittely itsessään on juuri se, joka kuvaa kaikkia systeemeitä jotka korostavat harmoniaa. On ymmärrettävä ja tasapainoinen järjestelmä. Iso kaappi tappelijana on "helppo ymmärtää", ja sen rakenne on hyvin simppeli. Se on säännönmukainen, selkeä ja sisällöltään koherentti. Tämä on yksi syy sille, miksi totalitarioissa korostetaan usein yhtenäisyyttä ja rakennetaan tätä kautta oman tyyppistä harmonisuutta. Harmonian haku korostaa selkeyttä. Ja selkeys kutsuu luokseen simppeliä ja säännönmukaista rakennetta. Luonnon monimutkaisuus täytyy yksinkertaistaa vaikka Jingiin ja Jangiin.

Sen sijaan siellä missä on tasapainoa, on aina riitaa. Sillä ihminen synnyttää helposti sisäpiirejä ja leirejä. On ikään kuin kaksi vaihetta: "Kuuluuko kirjoittaja meihin vai niihin", ja vasta tämän tiedon värityksen jälkeen käsitellään se itse juttu. Tasapainotilaa hakeva on konfliktialueella, eikä häntä katsota leiriin kuuluvaksi. Tätä kautta hänellä on kaksi roolia (1) vihollisen ja (2) käännytettävän. Tätä kautta juuri tämä positio on kaikista raskain. Siinä oleminen vaatii eniten rohkeutta ja se vaatii kykyä olla yksin. Tasapuolinen joka ei ota askelta "meidän" tai "niiden" puolelle on helposti ihmisille kammotus.

Toisin sanoen tasapuolisuus edustaa varsin helposti rauhan ja tasapainon ja yksimielisyyden sijasta maksimaalista konfliktia. This is right place to be a fighter.

Tasapuolisuutta korostavassa filosofin asenteessa filosofin ei tarvitse kuulua korostetusti mihinkään pelkän kuulumisen vuoksi. On vain arvioitava kohdattuja erilaisia argumentteja, iskettävä oikeaan aikaan näppärällä vasta -argumentilla ja hyväksyä tai hylätä niitä prosessin mukana. On kuitenkin uskallettava ottaa kokeilevia positioita ja oltava niissä vahvasti. Tämä ei siis tarkoita mitään relativismia tai ignoraatiota jossa ei suostuta olemaan mitään mieltä. Filosofiaa pitää vain tehdä hyvin - aivan kuten soturikin voi olla taitava soturi, vaikka olisikin ostettava mies joka on vuorotellen sodan toisella ja toisella puolella. Hänen taitonsa on harmonista suhteessa sotataitoon samalla tavalla kuin tätä näkemystä korostavan filosofian harmonisuus on taitoa käyttää filosofian työkaluja. Sosiaalisella tasolla tälläinen herättää tietysti isosti konflikteja. Ostosoturi on helposti kaikissa sodissa, yhteen maahan sitoutunut vain omaa maata koskevissa.

Siinä missä vastavuoroisessa keskustelussa ja kinassa odotetaan että on jokin lähtökohta jota puolustetaan, ja jossa pysytään, korostaa tämä myös mielen muuttamisen mahdollisuutta. Onhan miekkailussakin toisen ominaisuudet ja omat ominaisuudet tunnettava ja sovitettava tasapaino juuri sen mukaan.

Tämä on tietysti hyvin vaikeaa, ja vaatii harjoittelua. Ehkä siksi niitä yhteen asiaan keskittyviä on paljon enemmän.

---

Patsas esittää Pierre de Bayardia, joka oli hyvin kova miekkamies, hän pärjäsi yksin satoja espanjalaisia vastaan Marignanon taistelussa. Häntä on kuvattu otsikon tekstillä, joka kääntyy likimain muotoon "Ritari joka on ilman pelkoa sekä arvostelun yläpuolella."

Pienet esineet

Japanissa shurikenjutsu on ollut taito, jossa heitetään pieniä esineitä. Tunnetuimpia ovat heittotähdet, mutta myös esimerkiksi naulojen kaltaisia piikkejä on heitelty. Euroopassakin veitsenheitolla on perinteitä. Eurooppalainen veitsenheitto ei ole kuitenkaan saanut samanlaista perinnettä, jossa opettaja opettaa tyylin oppilailleen. Shurikenjutsu taas on omana lajinaan ja osana sogo budo -koulukunnassa osana.

Veitsenheitto ei kuitenkaan ole varsinainen "tappotaito". "Budoka 1/2009" -lehdessä kerrotaan että "Päinvastoin kuin elokuvissa, todellisuudessa shuriken ei tapa vastustajaa, vaan häiritsee toimintaa ja antaa hetkellisen etulyöntiaseman." Kun lentävää esinettä torjutaan tai väistetään, se häiritsee. Toisaalta jos sinussa on pystyssä teräspiikki, se voi häiritä toimintaa vaikka se ei olisi kovin syvälläkään kiinni. Syy siihen miksi lentävä esine ei ole yhtä vaarallinen kuin samalla esineellä lyöminen johtuu fysiikasta. Lähtökohdaksi otetaan seuraava: "Teknisesti shurikenin heitto muistuttaa miekalla leikkaamista ja eräitä paljain käsin tehtäviä lyöntejä". Tämä tarkoittaa sitä että heittäjä kiihdyttää heitettävän esineen tiettyyn nopeuteen, ja koska se on kiinni kädessä ennen kuin se lähtee siitä, sen maksiminopeus on sama kuin kädellä. Lentävän veitsen nopeus on siksi suunnilleen sama, kuin veitsellä lyödessä. On hyvä muistaa että veitsi ei kiihdy kädestä lähtemisen jälkeen, vaan sen nopeus pysyy suunnilleen vakiona. Veitsenheitossa tämä nopeus on heittäjästä riippuen jotain 50-60+ km/h. Suunnilleen sama nopeus on yleensä myös lyönneissä. Tämä ei tarkoita sitä että heitetty esine olisi yhtä vaarallinen kuin lyöty. Syitä on pari:
1: Tämän pääasiallinen syy on massassa. Lopullinen vahingollisuus kun tulee siitä että on nopeus ja massa jakautuvat osumispinta -alalle. Heitetyssä veitsessä painoa on melko vähän. Huonokin lyöjä saa lyödessä painoa taakse. Jo parin kilon lisäys taakse - joka siis edustaa melko pientä osaa ihmisen ruumiinpainosta ja tämän saaminen taakse vaatii melkoisen huolimatonta huitomista, se moninkertaistaa takana olevan painon. Lentävä esine taas ei enää saa taakseen massaa. Se lentää omalla painollaan sillä nopeudella joka sille on saatu.
2: Toki heitettyä veistä hidastaa jonkin verran myös ilmanvastus, mutta tämän merkitys on käytännön tasolla marginaalinen; Käytännössä heiton pituutta rajoittava voima on gravitaatio. Tämä tarkoittaa että veitsi on verrattavissa luotiin: Kun otetaan tasainen alue, ja ammutaan kiväärillä vaakasuoraan siten että juuri samalla hetkellä kun luoti lähtee piipusta pudotetaan kolikko. Kiväärinluoti osuu tällöin maahan samanaikaisesti kuin se kolikko. Jokaisen ilmassa olevan esineen nopeus kohti maata kasvaa { g(R)=G*(M/R² ; g=putoamiskiihtyvyys, R= etäisyys planeetan keskipisteestä, G=gravitaatiovakio, M= planeetan massa} maan päällä 0,980665 m/s joka ikinen sekunti. Nopeus takaa vain sen että nopeammat kappaleet ovat kauempana lähtöpaikasta, kun ne samanaikaisesti putoavat maahan. Tämän vuoksi heittonopeus on veitsenheitossa tärkeää: Se vaikuttaa siihen "kuinka paljon ylöspäin" on tähdättävä.

Tosin jos veitsen osumispaikka on alempana kuin missä se oli, kun sitä heitettiin, ja kärki on sopivasti alaspäin, veitsenheiton voima voi olla mainittua suurempi, koska maan vetovoima on kiihdyttänyt sen nopeutta ; Jos tiputat veitsen katolta jonkun päähän, sen nopeus on maan tasolla aika suuri "ylös-alas -suunnassa", vaikka et olisi heittänyt siihen vauhtia. Kuitenkin jos heität ylös päin, heiton teho tietenkin heikkenee "ylös alas -suunnassa" - eteenpäin menevä voima taas on suunnilleen vakio. Siksi veitsen nopeus ylös viskatessa muodostaa paraabelin, jonka ylimmässä kohdassa veitsen nopeus ylös-alassuunnassa on nolla. Eteenpäin se tietenkin menee yhä, likimain samaa vauhtia kuin mitä se oli kädestä lähtiessä, alaspäin lähtiessä veitsen "alaspäin -nopeus" kiihtyy. Kokonaisvahingon kannalta nämä tulisi tietysti ottaa huomioon. Käytännön tasolla erot eivät ole hirveän suuria, koska maalitaulu on suunnilleen samalla korkeudella kuin mistä se heitettiin. Tällöin nopeus on sama; Ensin gravitaatio on hidastanut ylös päin heitettyä nopeutta ja sitten se on kiihdyttänyt sen siihen takaisin.

Nopeuden lisäksi toinen olennainen veitsenheittoon vaikuttava ilmiö on rotaatio. Tämä tarkoittaa sitä että veitsi ei ole tikka - itse asiassa jos veitsi on kärkipainotteinen, se lentää terä edellä maaliin. Tämä on kuitenkin eräällä tavalla "huijaamista". Yli puolet haasteesta on saada veitsi osumaan terä edellä, enkä siksi laske "tikkoja" mukaan tähän käsittelyyn. Eli veitsi/shuriken siis on lentoradassa eri vaiheissa eri suunnassa. Joskus se on esimerkiksi perä edellä ja joskus teräpuoli edespäin. Tähän liittyy pari usein kuultua harhaa:
1: Monesti kuulee että veitsi kiertäisi yhden kerran ympäri noin neljässä metrissä. Tämä liittyy kuitenkin heittotekniikkaan. Esimerkiksi "Budoka 1/2009" näyttää kuvasarjasta rakennetun koosteen heitosta ja sen "rakenteesta". Heittoetäisyys on 3,5 metriä. Kuvasta näkee että se lähtee pystysuorasta asennosta ja päättyy terä edellä maaliin. Se ei mene yhtään kertaa kokonaan ympäri. Se tarkoittaa sitä että tuossa 3.5 metrissä se kääntyy 90 astetta. Kun minä taas heitän, on tavallista että se menee parikin kertaa ympäri ennen maaliin osumistaan. Ja etäisyys on suunnilleen neljässä metrissä. Neljä metriä kieromatkana on tietysti ihan hyvä keskiarvo. Mutta jos edustaa ääripään tyyliä eli keskittyy joko pyörimisen maksimointiin (joka lisää määrällisesti etäisyyksiä joissa heitto on tehokas, jolloin eri etäisyyksille tarvitaan vähemmän erilaisia heittotyylejä) tai pitkään kaareen japanilaisten tyyliin (joka taas lisää sitä väliä jossa veitsi/shuriken jää pystyyn maaliin. Sehän osuu tietyssä kulmavälissä jolloin etäisyyden mittaamiseen vaaditaan vähemmän tarkkuutta), se ei toimi kovin hyvin.
2: Heiton voimakkuus ei vaikuta kierähdyksen matkaan, vaikka muuta usein kuuleekin sanottavan. (Se että kierähdysmatka ei ole vakio, ei tarkoita että voimakkuus muuttaisi sitä. Eli tässä on tavallaan menty ojasta allikkoon) Heiton dynamiikka syntyy siitä että heittohetkellä veitsen kulma vaihtuu tietyllä nopeudella. Kun veitsi irrotetaan kädestä, se etenee tietyllä nopeudella ja sen "kulmanvaihtuminen" on vakio. Tämän vuoksi ympäri menemiseen riippuu se, miten nopeasti kulma vaihtuu että se miten nopeasti veitsi etenee: Heittorata syntyy näiden kautta elementti. (Molemmat ovat veitsenheiton käytännön kannalta vakioita yhden heiton sisällä, vaikka oikeasti ilmanvastus ja muut vastaavat elementit vaikuttavat niihin hieman.) Jos heität veitsen suuremmalla nopeudella, se toki pyörii ajallisesti nopeammin, mutta se myös etenee nopeammin joten nämä syövät toistensa vaikutukset. Veitsen pyörimiseen vaadittava matka on tätä kautta vakio. Veitseen saadaan tietenkin erilaisia pyörimisnopeuksia. Itse suosin lyhyttä kierrettä koska se minimoi tuulen vaikutuksia. Tämä tarkoittaa sitä että siinä vaiheessa kun veitsi irtoaa kädestä sen angular velocity täytyy maksimoida. Tämä tapahtuu "vippauksella". Käsivarsi antaa etenemisnopeuden, mutta rannekääntö juuri lopussa antaa kierteelle nopeutta. Tällöin veitsi kiertää ympäri erilaisen radan, sen angular velocity kasvaa. Vastaavasti jos heittää suurilla kaarilla ilman vippauksia, kiertäminen hidastuu. Tätä voidaan tehostaa nojautumalla eteen heiton aikana. ~ Suurempi kaari, hitaampi kulmanvaihtumisnopeus samalla etenemisnopeudella, eli kiertoon kuluva aika kasvaa. Tärkeintä heittotaidossa on se, että heittää aina samalla tavalla. Eri tyyleillä pääsee hyviin tuloksiin. Fysiikan ystäville asiaa voi valottaa kaavoilla:

d = V_f * (2π / ω)
V_f = V_c = r * ω
d = r * 2πd = matka jossa veitsi menee täysin ympäri
V_f = forvard velocity
V_f = circumferential velocity.
r=säde
ω=angular velocity

Eli heiton kaarevuus veitsen kädestä lähtemishetkellä ratkaisee. Siksi vippaaminen vaikuttaa mutta heiton nopeus, eli voimakkaampi heitto samalla heittoradalla, ei vaikuta, ainakaan nykyfysiikan mukaan.

Kaiken kaikkiaan veitsenheitto ei kuitenkaan vaadi "hyvää käsitystä" jutusta, sen oppiminen vaatii lähinnä toistoja. Tavoitteena on heittää mahdollisimman "samalla tavalla", ja hakea oikea etäisyys ja heittotapa dynaamisesti tilanteen mukaan. Esimerkiksi kärjestä heittäen tai kahvasta heittäen saadaan iso ero siihen miten se osuu maaliin vaikka heittoetäisyys ja karevuus olisi vakiot. Vaikka se ei ole hirvittävän tehokas "sotilaan taito", se kuitenkin kehittää keskittymiskykyä ja tarkkuutta, sekä voiman ja etäisyyden arviointia.