Ovatko köyhät tragedia?

Jos katsotaan kreikkalaista ja roomalaista kulttuuria, niissä oli hyvin erilainen suhde epäonnistumiseen.
1: Kreikkalaisissa tragedioissa on toistuvana teemana se, että hyville ihmisille tapahtuu epäonnekkaita asioita. Näin opimme että hyville ihmisille voi tapahtua pahoja asioita. Ja että tämän vuoksi pitäisi olla myötätuntoinen epäonnisille.
2: Roomassa menestys tarkoitti voittamista. Ja voittaminen näkyi ennen kaikkea maineessa, rahassa ja sotilaallisessa menestyksessä. Epäonnistuneen sotapäällikön tai muun epäonnistujan odotettiin tekevän itsemurhan.

Vastaavaa jännitettä voitaisiin toki rakentaa muutakin kautta. Onhan meillä kristillisessäkin kulttuurissa tavattavissa:
1: Luterilainen, usein Jeesuksen vuorisaarnaa painottava, näkökulma jossa köyhät ja heikot ovat jotenkin parempia Jumalan silmissä, sillä he ovat nöyriä ja enemmän Jumalan mahdin kannatettavina ja Jumalan varassa.
2: Kalvinistinen tapa jossa epäonnistuminen nähdään jonkinlaisena vinkkinä siitä että epäonnistuminen on ansaittu.

On toki mielenkiintoista muistaa, että rooma oli menestynyt ja se taantui kristinuskon ollessa vallassa sen alueella. Kirkkoisä Augustinus kirjoitti rooman valtakunnan romahdusvaiheessa henkilökohtaisista epäonnistumisiaan. Ja korosti armon merkitystä monissa kiistoissa. Näkökanta ei ollut menestymisessä vaan armeliaisuudessa ja epäonnistumisissa rypemisissä.

Nykyään asenne on tietenkin siitä hankala että talouselämää hallitsee oikeistolainen politiikka. Ja kalvinistinen konservativismi on lyönyt tämän kanssa kättä. Tässä maailmassa Augustinus on lähinnä ruikuttaja. (Mikä hän tavallaan kyllä olikin.) Tästä on syntynyt erikoinen jännite. Sillä toisaalta oikeistolainen ajattelu korostaa sitä että on uskallettava yrittää ja epäonnistua. Mutta toisaalta samanaikaisesti se korostaa, että köyhät ovat köyhiä laiskuuttaan. Mitään muita syitä epäonnisuudelle ja köyhyydelle ei myönnetä tässä diskurssissa. ; Tämä kertoo siitä että suhtautuminen riskiin on hyvin omituista. Se ei ole konsistenttia kuten roomalaisilla tai kreikkalaisilla tai kalvinisteilla. Nykyinen markkinatalous on määritellyt riskin hyvin erikoisella tavalla. Voittaja uskaltaa ottaa ne ja voittaja ei voi epäonnistua. Huono ja väärä riski ei ole rohkeutta vaan laiskuutta.

Meidän tulisi tavallaan ratkaista ovatko köyhät tragedia vai ei. Tämä johtunee siitä että kulttuurissamme omaisuus on runsasta ja hyvin epätasaisesti jakautunutta. Tuloerot ja rahamäärät noudattavat Zipfin jakaumaa, koko  talousrakennetta kuvaavat "pitkät hännät", katsottiin sitten yrityksiä tai yksilöitä. Näin ollen myös verorahat joita tuloista nyhdetään ovat väistämättä epätasaisia. Ja kun maailma määräytyy sen mukaan kuka maksaa ja mistä maksaa, syntyy helposti tilanne jossa samanaikaisesti halutaan oikeuttaa se että rikas ja menestynyt on hyvä tyyppi. Menestys kuvataan sankarillisuutena juuri riskinoton ja rohkeuden avulla. Tämä kuvastaa ansaitsemista. Toisaalta riski johon liittyy epäonnistuminen on vieras koska se vaatisi eettisesti myötätuntoa ja lompakoiden avaamista huonosti menestyneitä kohtaan. Jota ei tietenkään haluta tehdä. Siksi ongelmat johtunevat siitä että köyhyyttä ei haluta nähdä tragediaksi vaan köyhien huonoksi luonteenpiirteeksi, mutta menestys halutaan nähdä sankaruudeksi joka on taisteltu ja jossa on ollut riskejä ja vaaroja niin että joillakuilla ei olisi vain ollut epäreilua mutkatonta suoraa tietä rikkauksiin.

Höyrähtänyt ajatukseni Z⊕diacista

Olen pitänyt salaliittoteorioihin hurahtamista yhtenä mökkihöperöitymisen alalajina. Se kun ihmisellä on morbidi uteliaisuus ja liikaa vapaa-aikaa johtaa hyvinkin ... sanotaanko lennokkaisiin ... ajatuksiin. Yhtenä alatyyppinä tälle mökkihöperöitymiselle näen selvittämättömien murhien ratkomisen. (Vaikka niissä harvemmin onkaan kyse salaliittoteorioista ja salaliitoista niiden takana, niin molemmat vaativat hieman samantyylistä mieltä.)

Tämä näkemys on jossain määrin vahvistunut. Olen nimittäin vapaa-ajallani seurannut netistä ties mitä dokumentteja Zodiac -murhaajasta. 1960-1970 -luvun taitteessa vaikuttaneesta sarjamurhaajasta joka ei koskaan jäänyt kiinni. En ole ekspertti, olen vain käyttänyt tähän "erinäisiä tunteja" "ylimääräisestäni". (Toivottavasti yksi höyryily ei hullua tee. Tosin olen ollut vasta vajaat kaksi viikkoa työttömänä, joten jos asia on näin ; I am goind down and fast! Toivottavasti tämä blogaus ei ole perimmiltään avunpyyntö.)

Liikaa höyryilyjä

Kun tässä katsoo erilaisia ratkaisuja, on selvää että niissä on aika usein kysymys siitä että jollakulla on lennokas idea jota hän sitten yhdistää kaikkeen ja aivan kaikkeen. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä että valitaan omasta mielestä osuva syyllinen ja sovitetaan aineisto häneen.

Tässä kohden "vakavampimieliset" poliiseja haastattelevammat dokumentit ovat kuitenkin korostaneet asiallisesti sitä että Arthur Leigh Allen on siitä jännittävä epäilty että häneen kasautuu hirveä määrä ns. aihetodisteita. Mutta konkreettinen luja evidenssi puuttuu. (Itse asiassa : Zodiacin DNA:ta on saatu talteen hänen kirjeistään joissa oli nuoltu postimerkkejä jotta ne saadaan kiinnitettyä kirjekuoriin, ja tämä ei ollut Allen.) Tämä itse asiassa vihjaa siihen suuntaan että tässä pätevät "suurten lukujen lait". Siinä mielessä että jos etsitään tilastollisilla menetelmillä "induktiivisesti", niin vastaan tulee helposti yhteensattumia, vakuuttavia yhteensattumia. Jos esimerkiksi etsitään vain kahta tunnuspiirrettä joilla on jokaisella 10% mahdollisuus, niin tilastojen mukaan sadan ihmisen joukosta yksi osuu tähän tilastollisesti. Hakuelementtejä on toki tässä useampia, mutta myös paikalliset asukkaat ovat huomattavasti 100 kpl suurempi hakujoukko. Onkin itse asiassa hyvin todennäköistä että oikea Zodiac -murhaaja osuu näihin induktioihin heikommin kuin Allen. (Arvio on akateeminen arvaus. Mistä kannattaa todennäköisesti etsiä, ei mitä on varmasti.) Lisäksi Allen ei itse asiassa päde ihan kaikkiin aihetodisteisiinkaan. Allen oli nimittäin omituisempi ja sadistisempi kuin mitä oikea murhaaja todennäköisesti on. (Jos annetaan joustoa, useampi sopii vahingossa hakujoukkoon, tosin samalla on todennäköisempää että liian tarkka ennuste ei rajaa oikeaa murhaajaa haun ulkopuolelle.) Zodiac ei osoittanut surmissaan erityistä julmuutta, kiduttavat ja henkilökohtaiset elementit puuttuvat jopa häiritsevällä tavalla.

Monet teoriat ovat sitten hyvinkin "omintakeisia". Otan mielestäni kaikista "ilmasta repäistyimmän" törmäämäni. Esimerkiksi Zodiacista nähdään Agatha Christie -perustaista teoriaa jossa ideana oli se, että oikea murha kätketään satunnaisiin tappamisiin. Todisteena on käytännössä hearsay ja se, että Zodiacilla ei ole klassista modus operandia. Ja koska Christien käyttämä idea on tietenkin verevä. Olisi jännittävää jos se olisi totta.

Toisaalta Zodiac on selvästi ikoninen. Häneen löyhästi perustuva elokuva "Zodiac" on tästä tietysti yksi esimerkki. Toisaalta melko erikoinen - kenties jopa häiritsevällä tavalla loukkaava - twist löytyy "Criminal Minds" -sarjassa jossa on luotu sarjamurhaaja "Boston Reaper" joka todella selkeästi on saanut vaikutteita Zodiac -murhaajasta. Tällä oli hyvin  vahva osa sarjan "pääjuonen" kehittelyssä. Relevantti detalji tässä on se, että hänet esitettiin yhtenä surmista itse selvinneenä. Hän siis lavasti oman vahingoittamisensa ja naamioitui uhriksi. Tämä oli tärkeä selitys sille miksi hän oli selvinnyt pakosalla. Tämä voidaan jossain määrin liittää Zodiaciin siinä mielessä että eräs Zodiacin murhista selvinnyt (joita on vähintään kaksi kappaletta, riippuen siitä miten tiukalla seulalla otetaan "murhakaanoniin") näyttää häkellyttävässä määrin muilta saatujen silminnäkijäpiirroksien Zodiac -murhaajaa. (Sääli vain että hän oli liian laiha ja liian nuori ollakseen uskottavasti Zodiac. Siksi en mainitse nimeä, yhteys on rippusen liian asiaton tälläiseen. Etenkin kun tämä syyllinen ei ole siinä "virallisten hyvien epäiltyjen listassa".)

Ja sitten siihen omaan fringeilyyni.
 
Ensimmäinen ajatukseni on että Zodiac tiivistyy Φ -merkkiin. Hän myös ilmoittaa nimekseen "Zodiac". Joten tällä on jotain merkitystä. Toistuvuus luo teeman ja tarinan.

Sen sijaan hänellä ei ole iskevää modus operandia.
* Uhrityyppiä ; Hän tuntui ensin iskevän nuoriin deittaileviin pareihin. Ja hengissäselvinneitä arvioiden voidaan huomata että hän tuntui ylitappavan erityisesti naisia. (Hengissä selvinneet olivat miehiä.) Mutta sitten hän iskikin "soolona" yksinäisen taksikuskimiehen.
* Hänellä ei ollut myöskään vakioitua tappoasetta ja tapaa käyttää tätä. Yleensä aseena oli pistooli ja hän ampui uhrinsa sneakaamalla ja äkkihyökkäyksellä. Mutta sitten hän kuitenkin pukeutui valeasuun, keskusteli puolisen tuntia uhriensa kanssa, sitten sitoi heidät ja tämän jälkeen puukotti.
* Murhien jälkeen hän ilkkui poliisille ja uhkaili koulubussi-iskulla. Välineenä olisi pommi josta hän lähetti "rakennusohjeitakin".

Hän selvästi viesti mielellään, liitti mukaan fyysisiä todisteita, jakoi poliisille tietoja joita vain tekijä - tai eräiden "kunniankaappausteorioiden" mukaan rikosta tutkiva poliisi joka ei olisi tehnyt rikoksia vaan halaisi jotenkin  saada jotain kirjoittelemalla kirjeitä - voisi tietää. (Viestit ovat muuten siitä kiinnostavia, että uhkailu ja kirjeet jatkuivat sen jälkeen kuin viimeinen varmasti Zodiaciin sidottu murha tapahtui. Joten kenties tämä viestintä oli jotenkin tärkeämpää kuin itse surmateot. Kiinnijääminen tai kuoleminen lopettaisi molemmat, murhat ja kirjeet.)

Olen ottanut tämän perustaksi. Yleensä kun näistä lähtee "höyryämään" on asenne additiivinen. Mukaan halutaan liittää ties mitä. Jotta saataisiin se mahtipontisista mahtipontisin. Tekijä nimettyä. Oma suhtautumiseni on deletionistisempi ja nöyrempi. Minulla ei ole esimerkiksi pääsyä henkilörekistereihin jotta voisin tehdä muuta kuin toivoa että "hyvien epäiltyjen lista" olisi todella se jossa oikea murhaaja olisi. En halua tehdä tältä pohjalta oikein mitään.

Toisaalta olisin voinut lähteä askartelemaan Zodiacin kirjeisiin liitettyjen salattujen viestien kanssa. Niistä kaikkiahan ei ole vielä purettu auki. Mutta en ole kovin kummoinen koodinpurkaja. Olen toki leikkinyt asialla sen verran että kävin lukioaikanani yhden pienen avoimen yliopiston kurssin salakirjoituksesta. Ja tähän liittyen koodasin simppelin frekvenssianalysaattorin joka yritti arvata "salasanaa" katsoen että miten Zipfin laki nousee esiin merkeistä. Ja kun tämä yhdistettiin tietoon "englannin kielen yleisimmistä kirjaimista" saatiin hyvä arvaus. Jonka ohjelma tietysti näytti. Tämä on suunnilleen hienointa mihin pystyn nykyäänkin ja jo ratkotussa Zodiac -salauksessa tällä tasolla ei ole enää mitään hyötyä. Sillä murhaaja oli korvannut kaikista yleisimpiä merkkejä usealla symbolilla. Näin käyttämäni lähestymistavan kirjainten yleisyydet "murtuivat". Olemassaolevien tietojen pohjalta en siis koe edes osaavani tarpeeksi yrittääkseni.

Siksi mieluummin pelkistän. Deletoin mahdollisimman paljon ja otan jotain hyvin yksinkertaista. (Siksi esimerkiksi eliminoin yleisen "veden lähellä" -teorian. Koska taksikuskin murhapaikan veteen liittää lähinnä palomiesten käyttämä ns. vesiposti. Kenties tämä on vettä, mutta hitusen far fetched.)

Vintage -Zodiac -kello, ja mielestäni erikoinen detalji.

Oma näkemykseni on yksinkertaisesti se, että Zodiac on ennen kaikkea "kellotaulusurmaaja". (Ei "horoskooppisurmaaja".) Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää. Zodiac -kellomerkki on vanhempi kuin surmaaja. (Sveitsiläisiä kelloja on tuolla nimellä tuotettu jo 1800 -luvulta.) Ja sen symboli on täsmälleen Zodiacin merkki. (Toisin kuin esimerkiksi mikään horoskooppimerkki.) Uhrien syntymäajat eivät vaikuta merkittävältä. Ja toisaalta murhien ajankohdat näyttivät olevan jotain jotka muuttuivat "aktiivikaudella" tiheämmiksi. Joka viittaa siihen että murhaamiseen oli enemmän "tarve" kuin "aikataulu".

Zodiac on kirjeidensä perusteella kiinnostunut ennen kaikkea ajasta ja paikasta. Tämä selviää lukemalla hänen lähettämiä kirjeitään. Ajan ja paikan toistuvuus on niin vahva että ei ole ihme että murhista on jopa tehty hieman liian pitkälle vietyjä "radiaaniteorioita". Murhaaja itsekin viittasi karttaan ja aikatauluun kirjeissään. (Johon liittyy siitä erikoinen detalji että tosiasiassa myös taivaan tähtikuviot eivät ole se mikä on määritetty määrääväksi. Tähtikuviot ovat "suunnilleen siinä suunnassa". Taivas on sen sijaan jaettu 12 osaan. Kellotaulu noudattaa täsmälleen samaa jaottelutapaa. Se, että yhteiset tärkeät kulmat tietystä pisteestä toteutuvat on tässä mielessä kiinnostava.)

Huvittelin tähän liittyen jopa ajatuksella jossa "tähtäinsymboli" olisi itse asiassa kellotaulu ja kompassi asetettuna päällekäin. Mutta tämäkin on makuuni liian mutkikasta. Koska tuo kuvio on ilman tämänlaista tarinaakin sellaisenaan kellotauluissa. (Joka taas on itse asiassa taustaltaan mukailtu "maa -planeetan" symboli ⊕.) Kaikki tämän ulkopuolella oleva on sitten arvailua.

Toki minäkin hieman irrottelin.

Kun katsoin yhtä "klassista" (=vanhaa) Zodiac -mallia, kiinnitin huomiota siihen miten kellotaulussa oli pisteitä. Ja ne voidaan liittää Zodiacin erääseen kirjeeseen liittämään kuvioon. Yksi "ylimääräinen" ruksi sitten kertoisi radiaanin joka olisi tärkeä eli "uhkaava". Poliisin tutkinnan kannalta kiinnostava mutta kuitenkin murhaajan kannalta niin ympäripyöreä että sen selvittäminen ei estäisi murhatöitä. Ja tässä yhteydessä kiinnitin huomiota myös siihen miten "Zodiacin tunnusta" pitäisi kääntää. Ja tässä yhteydessä mieleeni tuli se, että vaikka Zodiac onkin yleensä nähty älykkäänä miehenä - jota hän on demonstroinut erilaisilla ilkkumisillaan ja pommikaavioillaan - hän kuitenkin tekee paljon kirjoitusvirheitä. Hänen käsialansa on myös melkoisen huono. Ja omituinen. Käsiala-analyytikot ovat esittäneet että hänen tekstissään on sekä vasemmalla kädellä että oikealla kädellä kirjoittamisen merkkejä. Tämä on luonut "epävarmuutta" tekijän kätisyydestä. Mutta jospa teksti onkin kirjoitettu "90 asteen kulmassa normaaliin nähden" Eli tekstiä on kirjoitettu "ylhäältä alas" sellaisella tavalla että kun sen kääntää, niin se näyttää normaalilta tekstiltä. Ainakin melkein. Tämä olisi varmasti "neutraali" vasen-oikea -suuntauksille koska se on kirjoitettu erikoisella tavalla.

Ei oikeaa yritystä kommunikoida

"Uncommon Descentissä" on esitetty hyvin klassinen ID -haaste. "Support the claim that one must always understand the context of a message in order to know that it is, indeed, a message. Describe a specific context, the absence of which would make it impossible to know if a meaningful message consisting of 100 characters was designed by an intelligent agent." Kysymys on tietyllä tavalla kiinnostava. Se liittyy koko intelligent designin ydinkysymykseen. Siihen, että miten tunnistetaan järkevä viesti ns. nonsensestä. Ja koska ID:n argumentaatiossa olennaista on, että ID:n luonnetta, tavoitteita ja muita vastaavia ei voida tietää, on oleellista että mitään kovin tiukkaa kontekstia ei tarvita.

Toki tämä haaste näyttää olevan varsin normaali ID -harhaanjohto. Red herring, jolla huomio viedään syrjään ID:n kannalta relevanteista ja äärimmäisen syvistä ongelmista. Kikka ei ole edes kovin hyvin piilotettu tai sofistikoitunut. Kaava voitaisiin luetella siten että
a: Meillä on jotain oikeasti tiedettyä tietoa siitä että jokin kohde on Suunniteltu. Eli meillä on ainakin joskus keino erottaa onko kohde suunniteltu vai eisuunniteltu.
b: Solut ja DNA:n jotkun rakenteet ja eläimet vaikuttavat kuin ne olisivat suunniteltuja. Ei nyt välitetä eroavaisuuksista, joita on kenties syviäkin. Mutta kaikissa asioissa on epäanalogisuutta. Jos samanlainen kohde on eri lokaatiossa, on se paikkaa koskeva epäanalogia. Joten vain samanlaisuuksilla on väliä.
c: Ja koska emme nyt halua tunnistaa DNA:n suunnittelua samalla tavalla kuin kohdassa a oleviin kohteisiin, joihin meillä täytyy olla jokin keino koska emme muuten tietäisi että ne ovat Suunniteltuja, viittaamme vain kohdan b huomioon ja yliviivaamme ainakin joskus -sanan a kohdassa irrelevantiksi.
+: Joten nyt evoluutiobiologeilla on tutkimusvastuu ja todistusvastuu tehdä tutkimuksia, publish or perish, ja ID -väen ei sen sijaan tarvitse muuta kuin esittää tätä argumenttia uudestaan ja uudestaan. Kaikki mitä ID tämän jälkeen sitten tekee tietessä on se, että se puolustaa kohdan a validiteettia, jolloin puhutaan koodeista ja informaatiosta ja viesteistä ja mahdollisesti salauksesta ja SETI:stä. Ja sitten kohta b vain kaikessa heikkoudessaan livautetaan jotta kohta c saadaan vaikuttamaan täydeltä tieteelliseltä faktalta. Ja valtaosa lopusta on sitä että keinolla millä hyvänsä yritetään olla kiinnittämättä johtopäätöksen laadun ja uskottavuuden kannalta äärimmäisen relevanttiin kohtaan b. Ja siirtämällä puhe takaisin kohtaan a. Mutta ei siihen, että jos a:n tunnistamiseen on metodi, se ei ole analogia itsensä kanssa, koska muuten lopputulos olisi kehäpäätelmäinen. Siksi pitää puhua a:sta mutta ei siitä miten a tunnistetaan Suunnitelluksi. Ja näin valtaosa koko aihepiirin keskustelusta onkin tiivistetty ID:n "red herring -kaavaksi", joka tiivistää valtaosan aiheesta käytävästä ns. "ns. keskustelusta".

Mutta en jaksa jäädä tähän.

On toki helpottavaa huomata että joku huijaa ja tämän petkuhuiputuksen havaitsee. Mutta itse vastaisin kuitenkin myös haasteeseen. Sillä tätä kautta voidaan nostaa esille uusia asioita.
1: Nostamalla esille vaikka Voynichin käsikirjoituksen. Se on ainakin riittävän pitkä. Ja sen kohdalla on todellakin hyvin vaikeaa tietää miten siinä oleva merkkijono on generoitu. Ja siitä keskustellaan paljon. Viestin kielirakenteen puolesta puhuu ainakin Gabriel Landinin huomio siitä että teksti noudattaa Zipfin lakia. Mutta toisaalta moni muukin ilmiö tuottaa Zipfin lain vaatimia jakaumia. Ja itse asiassa Gordon Rugg on luonut menetelmän jolla käsikirjoituksen sisältämä jakaumarakenne olisi voitu generoida ilman että sen takana olisi mitään aitoa kieltä.
2: Toisaalta StephenB:lle voisi muistuttaa vanhanaikaisesta salausmenetelmästä (One-time pad, OTP), joka perustuu kertakäyttöisiin sivuihin joissa on arvottu satunnainen kirjainjono. Jokaisella aakkosella on lukuarvo. Ja kirjaimet lasketaan yhteen ja jos kirjaimet "menevät ympäri", se kiertää siten että aakkosen viimeisen kirjaimen jälkeen tulee A. (Kirjaimet ovat ikään kuin ringissä ja piiriä kierretään.) Tämä tuottaa salattuja viestejä joita ei voi erottaa satunnaisesti arvotuista jonoista yhtään mitenkään.

Jotta haaste saadaan pelastetuksi on tähän kulmaan kuitenkin jo vastattu. "I have no doubt that someone could craft a message in a code that I can’t crack or in a language that I cannot translate into English. In such cases, there has been no real attempt to communicate." Tämä on tietysti surullista siinä mielessä että ID:n päätututkimusaihe on DNA, se onko biologiassa merkkiä Älykkäästä Suunnittelusta. Ja tämän vuoksi emme voi sanoa tästä tärkeimmästä aiheesta oikein mitään muuta kuin sen, että sekään ei näytä pitävän sisällään mitään oikeaa yritystä kommunikoida. Samoin ID:n tunnistusvoima näyttää menevän hämmästyttävän heikoksi koska tässä taustamerkitys on, että jos vaikka avaruusolennot lähettävät viestin jota emme ole kykeneviä kääntämään, niin että se voitaisiin sitten muuttaa englannin kielelle tai muuten ymmärrettäväksi, ei voitaisi tunnistaa viestiksi vaan se olisi pakosti pelkästään "no real attempt to communicate". Kuitenkin valtaosa ID:n vetoomuksista perustuu siihen miten SETI voi etsiä älyn merkkejä avaruudesta. Ja nämä ovat oleellisen epäanalogisia tämän ja muiden vastaavien ID -haasteiden kanssa.

Itse asiassa koko haaste menee omituiseksi, koska se perimmiltään esittää väitteen että jos on olemassa jokin yli 100 merkin mittainen englanninkielinen viesti, niin sitä on pidettävä älyn tuotoksena. Ja jos viesti ei täytä näitä ehtoja se ei ole aidosti älykäs viesti. Joka johtaa siihen että jos on olemassa muunlainen viesti, sen merkitys haasteelle on merkityksetön. Mutta jos se täyttää nämä ehdot sitä pitää pitää suunniteltuna. Huvittavinta on kuitenkin se, että testi joka selittää että viestin kontekstilla ei ole väliä asettaa haasteelleen hyvin spesifin kontekstin. Sen, että viestin täytyy olla englanninkielinen jotta sen viestin voi ymmärtää. Ja tätä tarvitaan siksi että merkkijono on kontekstoitu viestintäyritykseksi jossa viestillä on sisältö joka voidaan ymmärtää kielellisesti, tavalla joka on käännettävissä englannin kieliseksi puheeksi. Eli selittäessään että tietääkseen onko viesti älyllisesti suunniteltu, ei tarvita kontekstia tai Suunnittelijan tavoitteiden ymmärtämistä. Ja tämän "kontekstittomuusteorian" kyseenalaistajille asetetaan todistusvastuu haasteelle jossa viestin tunnistamisen kannalta oleelliseksi laitetaan se, että tiedetään että älyn olisi tavoiteltava viestintää. Ja että viestin on oltava tietyssä kielellisessä kontekstissa.

Hupaisaa onkin, miten samat henkilöt saattavat harjoittaa keskenään ristiriitaisia selitysmalleja tältä osin. Ilman selvää kontekstia ei voida erottaa satunnaista viestiä. Mutta sitten ajatellaan kuitenkin että "That we have a MESSAGE as opposed to noise, implies a context of a communication system involving sources, encoders and/or modulators, transmitters, channels and possibly storage units, receivers, demodulators and/or decoders and sinks or destinations. That whole technical context is replete with purpose, irreducible complexity and more, pointing to design." Mutta valitettavasti tämä tunnistetaan sillä että kohteiden konteksti ja sisältö on jo tunnistettu. ID ei siis tunnista ja johda yhtään mihinkään. Emme saa apuja heidän supertieteestään, vaan vasta sitten kun jo tiedämme että kyseessä on jokin jossa on merkityksellistä viestintää tunnistamme ylipäätään, että se on viesti.
1: Tai sitten jos kohde tunnistetaan sellaiseksi missä ID:läiset haluavat tunnistaa asian he väittävät että sekin edustaa tätä. Mutta he eivät osaa tunnistaa näitä ennen kuin se mistä kohteesta data on saatu kerrotaan. Mikä on kontekstointia sekin. Ja lisäksi paljastaa hyvin paljon siitä miten he osaavat niin ilmiselvästi ja varmuudella sanoa että ruuviavain ja bakteerimoottori pitää sisällään Suunnittelua. On erikoista miten tämä varmuus puuttuu heti kun ID ei tiedä mitä tulosta hänen maailmankuvansa tässä kyseisessä kohteessa tavoittelee.

Kun merkkijonoa halutaan tunnistaa, ja vaaditaan että tähän sovelletaan ID:n viestin sisällölliseksi paljastavia laskelmia, näitä ei osata tehdä vaan sanotaan "I do not need FSCO/I to tell me that an intelligent agency was involved." mutta sitten kun esillä on jokin jonka viesti on jo dekoodattu niin sitten tilanne onkin niin, että aivan sama henkilö kertoo että "Also FSCO/I will tell you if an intelligent agency is required to bring the thing into existence." Eli kun konteksti on selvä, ja viesti kääntyy englannin kielelle, on se sitten kontekstittomasti tunnettu. Mutta ennen tätä selvittämistä ei laskelmia joilla arvioidaan onko se designiä vai ei osatakaan soveltaa. Tämä on oireellista. Ja on hämmentävää, miten erilaisia menetelmiä ja sivistyssanarykelmiä mitä ID:n kannattajat käyttävätkin, niissä on kaikissa se sama oleellinen ongelma

Jos otamme vaikka SETI -esimerkin ja saamme radioteleskoopista tavaraa, miten voimme erottaa onko viesti satunnaista kohinaa, lainomaista rytmistä toimintaa vai merkityksellinen viesti. ID perimmiltään ottaa kohteita jotka muutenkin tiedämme edustavan Suunnittelua ja väittää että ne vastaavat näitä heidän taianomaisia konseptejaan. Ja väittävät että tietyt, heidän teologiassaan merkittävät kohteet, kuten DNA, myöskin heijastaa näitä samoja periaatteita. Mutta tosiasiassa nämä esimerkit näyttävät miten he tulkitsevat aineiston sen mukaan mitä siitä kerrotaan. He osaavat varmasti erottaa onko DNA:n viesti satunnaiskohinaa vai ei kertomalla ensin onko se DNA:ta. Loput päättelee heidän teologiansa. Tätä prosessia ei tietenkään voi pitää tieteellisenä ajatteluna. ID ei siis tunnista menetelmillään mitään viestiä, vaan kun muut keksivät miten se on viesti, he tästä röyhkeästi päättelevät että heidän epämääräinen laskukaavastonsa jota ei voi muutoin käyttää mihinkään, varmasti antaisi tässä kohden oikeita tuloksia. Koska he sanovat että nämä luvut mittaavat näitä asioita. Tämä on hyvin hyvin kummaisaa.

Mitä tämä epäonnistuminen tarkoittaa?

Väittäisin että huomatessaan vaikeuksia viestien tunnistamisessa UD:ssa on itse asiassa demonstroitu juuri se, miten konteksti tarvitaan jotta voidaan sanoa että kohde on todella design. Ja tämä todistaa sen, että Intelligent Designin perusteesi on hyvin heikoilla. Sen mukaanhan Suunnittelijan intentioista ja Suunnittelijan luonteesta ei tarvitse tietää mitään, koska kohteet heijastavat jotain sellaista ominaisuutta kuten CSI -informaatiota (ja muita ID -konsepteja) jota voidaan vain tunnustaa kohteista. Ja että tämä tunnistustapa on hyvä keino, koska vaikka ei voida mitenkään osoittaa että jokin kohde ei olisi Suunniteltu, niin tässä tapauksessa prosessissa eliminoidaan se, että kohde olisi voinut syntyä luonnollisin prosessein kuten algoritmein, luonnonlaein tai sattumalta.

Ja nyt sitten haasteille asetetaan tämänlaisia rajoitteita, koska menneistä haasteista on huomattu, että erilaisin menetelmin käsitellyt älylliset viestit eivät niin vain erotukkaan esimerkiksi satunnaiskohinasta (heikko pakattavuus) tai luonnonlakien tuottamasta merkkijärjestelmistä (korkea pakattavuus). ID väittää kykenevänsä erottamaan luonnolliset merkkijärjestelmät älyn tuotoksista, joten epäonnistuminen on kova paikka. Haasteiden pitää olla nokkavia mutta sellaisia että niissä ei voisi hävitä. Helpoin tapa tehdä tämä on tietysti asettaa keinotekoisia esteitä vastapuolelle. Riippumatta siitä onko tämä rajoite täysin ristiriidassa sen kanssa mitä tässä pitäisi todistaa. (Kuten tässä haasteessa ilmiselvästi kävi.)

Miksi he vihaavat minua?
Tarkastelujeni mukaan koko
Uncommon Descent -blogi
on minun ja kollegoideni
tuottamaa materiaalia.
Olisivat kiitollisia!

Haaste onkin nähtävissä sitä kautta että ID ei pidä ns. infinite monkey theorem:asta. Ja tämä sitoo kaiken hyvin klassiseen kreationismiin. Ja perinteistä perinteisempään Dembskin argumentistoon. Sillä William Dembskin mukaan sattuma tuhoaa informaatiota ja luonnonlait siirtävät sitä eteenpäin. Ja tälle näkemykselle haasteena on se, että matemaatikot ovat jo kauan tunteneet "infinite monkey theorem" -nimellä tunnetuksi tulleen näkemyksen siitä että jos apinalle annetaan riittävästi aikaa, se naputtaa koko Shakespearen tuotannon. Metafora on saanut nimensä Émile Borel -nimiseltä matemaatikolta vuodelta 1913. Mutta ajatus siitä on paljon vanhempi. Ja sen takana on se, että apina on lähinnä satunnaisuuden vertauskuva (ja satunnaisuuden ominaisuudet on matemaattisesti määritelty) ja tällä tuodaan esiin lähinnä sitä, että yritysten määrä on oleellinen kun huomioidaan jonkin asian tapahtumisen todennäköisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä että jos annetaan riittävästi aikaa, mikä tahansa älykkäältä vaikuttava sekvenssi syntyisi millä tahansa satunnaisgeneraattorilla. Tämä ei ole mitenkään erityisen kyseenalainen keksintö. Intelligent Designin puolella tätä periaatetta yritetään diskreditoida toistuvasti.

Ja toisaalta miksipä tätä ei tehtäisi. Dembskin "universal propability bound" (upb) yritti ratkaista tätä antamalla luvun 10¹⁵⁰ jonka hän oli laskenut näkyvän universumin koosta ja kvanttien liikkeistä, jotka hän oli kertonut yhteen. Jotka hän oli olettanut tyystin satunnaisiksi.
1: Ajatus on lähtökohdiltaan huono, että universumi on nykytiedon mukaan suurempi kuin pelkkä näkyvä universumi. Inflaatio heikentää näkyvyyttä siten että emme edes teoriassa voi nähdä tietyn rajan ulkopuolelle. Ja lisäksi jo atomien olemassaolo kertoo siitä että tosiasiassa kvantit eivät heilahtele satunnaisesti satunnaisiin kombinaatioihin, eikä universumi ole täysin satunnainen koska siellä on vähintään yksi luonnonlaki. (Enemmänkin.) joten Dembskin arvioissa on muutoinkin syviä puutteita. Dembskin arviot kun muuttuvat kontekstin mukana. Ja eliminointiprosessi tässä upb -ympäristössä vaatisikin kaikkien relevanttien ja mahdollisten, myös eikeksittyjen, luonnonlakien vaikutuksen tunnistamista jotta voitaisiin sanoa että sen takana ei todella ole lainomainen prosessi. Jota taas tarvitaan siksi että ID ei olisi aukkojen Jumala argumenttivirhe joka hyppäisi "emme tiedä miten on syntynyt" -selityksestä siihen että "tiedämme että sen takana on Suunnittelija". (Joka pitää sisällään ristiriidan : Jos emme tiedä emme voi tästä päätellä että tiedämme.) Ja upb -ajatuksen rakenne itsessään pakottaa tähän ajatuskehään, joten selvästi jotain muutoksia tarvitaan.
     1.1: Ja kuten eräs todennäköisyyksiä miettinyt Diplomi -Insinööri näki asian ; Hänestä universal propability bound oli jo ensivilkaisulta "aivan saatanan typerä" koska se ei itse asiassa laskenut sitä millä todennäköisyydellä universumissa syntyisi näin tarkkaa informaatiota. Vaan itse asiassa teoreeman perusteella pitäisi sanoa että 50% kaikista niin paljon CSI:tä sisältävistä informaationpätkistä pitäisi syntyä sattumalta ihan odotetusti. Kuitenkin Dembski nimenomaan otti tämän rajana jonka jälkeen jos luonnosta löytyy mitään niin kompleksista, niin sen takana täytyisi olla Suunnittelija. Tämä vihjaa että tässä lukuarvoissa on hyvin syvällisiä ja valtavia valuvikoja.

Mutta tämä ei toki muuta sitä että hieman sympatiseeraan ID:läisiä tässä asiassa. Sillä meillä ei ole "äärettömästi aikaa". Nuoren maan kreationistien parissa on usein tiedostettu että äärettömästä määrästä apinoita ei tarvitse välittää jos käytettävissä oleva aika on lyhyt. Mutta OEC ja ID -puolella ollaan sitten astetta vahvemmin vastustamassa tätä periaatetta. (Mikä on jossain määrin hilpeää koska moni kreationisti pitää Dembskin tuloksia absoluuttisina ja koskemattomina koska ne ovat matematiikkaa. Ja että on "matemaattinen tosiasia" että informaatio vaatii lähteen jossa on enemmän informaatiota. Koska Dembskin wtf. Tämä "infinite monkey theorem" on sekin perimmiltään matematiikkaa.) Toki asia voitaisiin hoitaa pelkästään merkkijonon pidentämisellä. Johon tämän mainitun ID -haasteen merkkipituusrajoitekin itse asiassa viittaa.

Toki se jättää yhä huomaamatta sen, mitä Diplomi -insinööriltä saamani lausunto kertoo jopa luonnontieteellisistä havainnoista ; Osa tieteellisistä löydöistä jotka täyttävät kovatkin tilastolliset rajat ovat itse asiassa vääriä positiivisia (false positive). Tiedämme että osa vallitsevan tieteen tunnustamista luonnonlaeista on tilastojen valossa väärin, mutta emme tiedä mitkä prosentit.

Mutta pääasiani sille miksi en hyväksy ID:n tapaa pelata "haasteineen" on se, että he eivät pelaa reilua peliä. Kun teoriana on että informaatio ei tarvitse kontekstia, tämä pitää demonstroida jotenkin muuten kuin vaatia tarkkaa kontekstia jotta merkkijono hyväksytään "sopivaksi". ID:n ongelmana itse asiassa onkin se, että (1) Dembskin alkupään informaatioversiot olivat jotain jossa konteksti oli hyvin heppoinen ja jossa tehtiin laskelmia ja todennäköisyysarvioita. Ne vain sitten havaittiin syvällisesti vääriksi. (Tai oikeastaan helpoilla tavoilla vääriksi.) Oli siis piirre jonka määrää voitiin laskea ja arvioida, mutta joka ei sitten kertonut mitään sellaista mitä sen väitettiin kertovan. (2) Uusilla tavoilla asioita on epämääräistetty. Ja uudelleenmääritelty. Ja muutenkin kikkailtu. Ja tämän seurauksena minkään CSI -pitoisuuksia ei oikeasti voida enää arvioida ilman että olisi hyvinkin tarkkarajainen konteksti. Mutta ID ei silti ole luopunut väiteestään siitä että Suunnittelijan luonteesta ja tavoitteista tarvitsisi tietää.

Tälläistä mallia ei voi soveltaa eikä tätä kautta voida tietenkään väittää että "DNA:ssa todella on CSI -piirre joka ylipäätään tarvitsee yhtään minkään selityksen". Lisäksi en pidä ylenmääräisestä "fiksoitumisesta ikuisiin apinoihin". (Heil Kitler!)  ID:ssä yksinkertaisesti keskitytään liiaksi yksittäisiin havaintojoukkoihin ja niiden permutaatioihin. Ne taas kaikki ovat useinkin yhtä epätodennäköisiä, ja erityisyys viittaa enemmän synkronisiteetin kaltaisiin psykologisiin - ja pahimmillaan suoraan taikauskoisiin merkitysten näkemiseen jossa esimerkiksi nähdään itselle suunnattuja henkilökohtaisia viestejä teelehtien asennossa kupin pohjalla. Kombinaatioiden arviointi taas on oleellisesti vähemmän taikauskoista. Mutta se vaatii sitten kontekstin tajua.

Eli lyhyesti;

Eli vaikka - tai oikeastaan juuri siksi että - UD -blogissa oma ideani haasteen ratkaisusta torjuttiinkin "ei oikeana yrityksenä kommunikoida", niin korostan että Voynichin käsikirjoitus on hyvä esimerkki siitä miten älyllisen viestinnän merkkejä haetaan nimenomaan kontekstin tunnistamisella. Ruggin huomio on tärkeä, se ratkaisi ongelman kombinatorisesti. Mutta toisaalta Voynichin käsikirjoituksesta on myös yritetty todella purkaa auki kieltä. Ja sanoja onkin löytynyt. "The manuscript has a lot of illustrations of stars and plants. I was able to identify some of these, with their names, by looking at medieval herbal manuscripts in Arabic and other languages, and I then made a start on a decoding, with some exciting results." Konteksti on kaikki kaikessa.

Siksi toivotankin ID -läisille onnea projektissaan. Projektissaan jossa tärkein yksittäinen tehtävä on se, miten DNA:n sisältämä CSI voidaan kuvata englannin kielellä. (Tai jollain muulla kielellä joka sitten käännetään englannin kielelle.) Tässä onnistumisen välttämättömyys näyttääkin olevan se tieteellinen sisältö joka tähän "haasteeseen" sisältyi ja josta se kertoi. Väitän että tämä ei ollut sitä mitä UD:ssa haluttiin. Mutta kuten sanottua, tekijän intentioilla ei ole aina niin suuresti merkitystä. Kontekstilla on sen sijaan paljonkin. Ja siksi, UD -haasteiden hengessä, vaadinkin että tämä vaatimaton prosessi toteutetaan. Ja ennen tätä sanon vain sen, että yritykset löytää mitään Suunnittelua Designin takana on pelkkää "ei oikeaa yritystä kommunikoida".

Kirkon haastaminen ; Hieno tapa sanoa "turpa kiinni" vaikuttamatta sensuristilta.

Uskontokriitikkona kohtaan usein varsin erikoista moitetta. Sellaista, että minun ei pitäisi moittia kirkkoa vaan haastaa se. Tässä ei ole oikeastaan koskaan mitään kovin konkreettista ohjeistusta siitä mikä erottaa haastamisen moittimisesta. Mutta aina siihen haastamiseen kehotetaan. Diskurssissa esiintyy jonkinlainen rakentavuuden tematiikka. Mutta on hyvin vaikeaa ymmärtää mitä tämä rakentavuus on.

Asiaa on kenties lähestyttävä samalla tavalla miten Kuhn näki tiedemiesten oppivan tieteentekoon. Ottamalla esille exemplareja, kuvaavia esimerkkejä jotka edustavat hyvää tiedettä. Ja muu tulkitaan analogisina näiden kanssa. Tämä on luonnollisesti tärkeää, sillä vaikka olenkin tarvittaessa hyvinkin häijy, mutta en ole itsetarkoituksellisesti häijy.

Exemplaria metsästän (tahdon saada suuren)

Kirkko ei tiemmä vastusta suoraan provokatiivisuutta. Tästä hyvää ideaa saa Ville Rannasta. Hän on tehnyt sarjakuvia "Kirkko ja kaupunki" -lehteen. Hänen haastattelunsa on peräti otsikoitu "Ville Ranta ei pelkää ärsyttää". Itseni on vaikeaa nähdä kuvissa mitään provokatiivista. Otan sieltä kuitenkin jatkoa varten huomioksi sarjakuvan jossa on suuri massa hiljaisia ihmisiä. Yksi tyyppi huutaa naama punaisena "Kirkko vastustaa sitä". Otsikko on "kirkko ottaa kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin". Tämä edustaa siis jotain jota kirkko kokee kantaaottavaksi, tiedostavaksi ja asialliseksi. Riittävän provokativiiseksi.

Toinen esimerkki on sitten Sadinmaa. Hän on saanut viime aikoina näkyvyyttä "10 käskyä kirkolle"-kirjallaan. Hän on liittänyt kuvioon Luthermaisia sävyjä, mutta hyvin liennytetysti. Teesejä ei esimerkiksi naulata kirkon oveen vaan käytetään jeesusteippiä. Teos onkin herättänyt keskustelua esimerkiksi "kirkonkellarissa". Sadinmaa onkin tuottanut keskustelukirjan. Jossa hän haastaa kirkon, yrittämättä rynnätä ateismiin tai kirkostaeroamiseen.

Sadinmaa ei ollutkaan.

Arhi Kuittinen kuvaa miten Sadimaahan on suhtauduttu. Hänen  sillisalaattimaisen paranoijansa takaa löytyy muutama oleellinen detalji. Ensimmäinen on se, että Sadinmaata on pidetty liian provokatiivisena. "Kirkko ja kaupunki" -lehden päätoimittaja on esimerkiksi tyystin kieltäytynyt julkaisemasta arviota Sadinmaan teoksesta. Syynä on se, että kritiikki on nähty liian repivänä.

Sadinmaa on siis provokatiivisenpi kuin Ranta. Joka on tärkeä huomio, sillä tarkastelemalla Rannan ja Sadinmaan välisiä eroja, voidaan löytää se elementti joka tekee kritiikistä rakentavaa ja repivää. Kun toinen hyväksytään ja toinen hylätään, on erojen tarkastelu hyödyllistä. Päällimmäinen huomio on se, että Ranta ei haasta kirkkoa vaan kirkon jäsenet. Ne, jotka Rannan kuvassa puuttuavt. Ne, jotka huutavat että "Kirkon pitäisi sallia - mahdollisimman pian". Samaan aikaan juridiikka ja käytänteet sanovat yhtä. Ja se sanoo täsmälleen samaa kuin se yksittäinen huutaja.

Kuittinen alustaa ja kysyy yhden oleellisen asian. "Kriittisyys kirkkokulttuurissa ei saa siis uhata lainkaan kirkkoa eikä vaatia muutosta itseensä tyytyväisille koska kirkkoa ei saa tuhota vaan rakentaa. Niinkö?  Ketkä määrittävät tämän rakentamisen ilman purkamista?"

Rakentavuus ja repivyys, eli haastetun kirkon madonluvut.

Kirkon kohdalla ongelmaksi nähdään selvästi kirkostaeroamisen ja kirkkokritiikin välinen yhteys. Suun kiinni laittamisen vaatiminen ei toimi nyky-yhteiskunnassa. Joten vaihtoehdoksi on näyttänyt muodostavan se, että "kirkko kuuntelee" mutta ei tee mitään. Tässä korostetaan että kirkon jäsen saa olla mitä mieltä tahansa, kunhan maksaa kirkollisveroa eikä ala aktivistiksi. Sillä asioiden muuttaminen olisi moniarvoisuuden vähenemistä. Kirkon rakentavuus on kuuntelua ilman toimia. Kirkon provokatiivisuus on asioihin ja toimeen tarttuvien kirkon jäsenten hiljentämistä.

Siksi on vaikeaa nähdä eroa Rannan "provokatiivisuutta" siitä kirkon puolustamisesta jota tuli blogiini. En voisi itse keksiä tätä, joten annan sen sellaisenaan näytille.

"Usein etenkin nettikeskusteluissa tykätään syytellä uskiksia homojen toivottamisesta helvettiin. Kuitenkin suurin osa papeista olisi valmis homoliittojen kirkollisen vihkimiseen (kun taas kansanedustajista suurin osa ei tähän suostuisi). Tuntuu, että ainakin sen äänekkäimmän ateistien osan mielikuva kristinuskosta on täydellinen irvikuva. Ja yksi asia, mistä aina jaksetaan muistuttaa, ovat tyhjät kirkot. Käyn messussa melkein joka viikko ja ikinä kirkkoon ei jää kovin paljoa tyhjää tilaa. Samaa kertovat tilastotkin. Jumalanpalveluksessa käy vuodessa yli kuusi miljoonaa ihmistä ja kun jaetaan se järjestettyjen jumalanpalvelusten määrällä, saadaan tulokseksi, että jokaisessa kävi lähes sata ihmistä. Ja koska lisäksi kirkossa järjestetään niin valtavasti muita tilaisuuksia kuin jumalanpalveluksia, on kirkkoon usein hyvin vaikea saada sovittua esimerkiksi kenraaliharjoitusaikoja konsertille tms. Musiikkitilaisuuksiin kirkossa osallistui muuten lähes kaksi miljoonaa ihmistä, säännöllisissä ryhmissä kävi sata tuhatta ihmistä jne. Lisäksi on mm. kaikki kirkon toimitukset, kuten häät, hautajaiset ja ristiäiset ja muita työmuotoja, kuten diakoniatyö. Eli vaikka paljon on kirkon toimintaan osallistumattomiakin ihmisiä, kyllä aktiivisia kristittyjäkin on paljon. Ja aktiivisista kristityistä vain pienenpieni osa edustaa sellaista kristillisyyttä, jossa esimerkiksi pyritään aktiivisesti evankelioimaan ihmisiä. (Ja usein nämä ovat sitten sitä mieltä, että muut ovat huonoja kristittyjä tai eivät kristittyjä ollenkaan ja siksi puhuvat vain pienestä omasta joukostaan "meinä kristittyinä". He eivät esimerkiksi ymmärrä, että Jumala voi tehdä työtään kristityn kautta muutenkin kuin siten, että on joka välissä kerrottava Jeesuksesta.)"

Tässä on tietysti paljon asiaakin. Huomiotaherättävää on kuitenkin se, minkä aina tälläisissä nostan esiin. Eli mielipidejakaumat eivät ratkaise, jos käytänteet eivät mukaile niitä. Kirkossa ei tietty ihmisryhmä pääse naimisiin. Poliitikot todennäköisesti muuttavat asian paljon ennemmin kuin kirkko. Joten kirkko tässä nyt lähinnä demonstroi tehottomuutensa.

Tehottomuutensa joka näkyy myös tilastoissa jotka tässä on annettu. Luvut on annettu tavalla joka hämää lähinnä ihmisiä jotka ovat kohtuullisen huonoja tilastomatematiikassa. Kun mietitään kirkon arvoa keskivertojäsenelle, on käytimäärät jaettava jäsenten määrällä. Kirkossa on vähän päälle neljä miljoonaa jäsentä, joten keskiverto kristitty käy kirkossa noin 1,5 kertaa, ei se kovin innostava paikka ole.

Kun muistetaan että kirkossakäymisessä rippijuhlat ja joulujumalanpalvelus ovat suosituimpia, voidaan huomata keskittyminen. Kaikki jumalanpalvelukset eivät ole läheskään yhtä suosittuja. Itse asiassa voidaan sanoa että jumalanpalvelusten suosio vaihtelee sekä maantieteellisen lokaation että jumalanpalveluksen ajankohdan mukaan tavalla jota voi kuvata Zipfin lakia. (Jonka erityistapaus on ns. Pareton periaate jossa 20% asiakkasista tuo 80% tuloista.) Ja aina kun esillä on Zipfin jakauma, mediaani on paljon informatiivisempi tieto kuin keskiarvo. En ollut yllättynyt siitä että kävijä ei kertonut sitä ihmismäärää jonka kohdalla puolet jumalanpalveluksista on tätä mainittua lukua vähämääräisempi.

Oma käsitykseni kirkosta perustuu kokemukseen joka ylittänee monien kirkkoaktiivien vastaavan.
1: Sen, mitä itse opin nimenomaan toimimalla jotain vähän vajaat 8 vuotta (7 ja risat) kirkkokuoroaktiivina. Tietyt harvat ihmiset käyvät kirkossa käytännössä joka viikko. Tietyt harvat päivät ovat tupatentäynnä. Vajaina viikkoina rippikoulua käyvät kirkossakäyntirasteja keräävät ihmiset ovat yllättävän yleisiä ja joskus jopa päihittävät ne vanhemmat mummelit. (Minun rippikoulussani piti vierailla 8 jumalanpalveluksessa noin puolen vuoden aikana. Tämä taatusti vaikuttaa tilastoihin.) Rippikoulun jälkeen heitä ei sitten enää näy.
2: Lisäksi vaikeus saada tiloja kirkosta johtuu melko suurelta osaltaan siitä että kirkon käytettävyys on ns. paska. Olen tässä viime aikoina huvin vuoksi yrittänyt sovittaa työelämän ja kirkossakäymisen. Yllättävää on se, että jos lähtee normaaliin toimistoaikaan töistä Sörnäisistä ja kävelee Kallion kirkolle, oppii että kirkon aukioloajat ovat loppuneet. Kirkko taas on se, jonka tietää paikkana. Seurakuntataloja ja muita joutuu etsimään. Kirkko näkyy pirun pitkälle. Kun siinä kolkuttaa lukitulle ovelle, oppii yhden asian. Sen, että helvetin harvoin sieltä oven toiselta puolelta kuuluu konserttien ääniä tai sitä että siellä olisi toimintaa. (Ellei siivoojia lasketa toiminnaksi. Nuorempana ja eiavioituneena saattaisin kyllä laskea.) Se, että minä töideni ohella vierailisin kotikaupunkini Keravan kirkossa arkipäivänä on mahdottomuus. Pitäisi siis jättäytyä työttömäksi?

Tilastoilla on tärkeä yhteys. Sillä Timo Eskola Suomen Teologisesta Instituutista on katsonut kirkon lukuja. Hän näkee tilastoista sen, minkä niistä näkee jos katsoo käsiäheiluttavien keskiarvojen taakse. Mediaania lähestytään kuvaavalla sanalla "promilleliike". "Tavallisena ”vihreän värin” sunnuntaina paikalle vaivautuu selvästi alle prosentti seurakunnan jäsenmäärästä. Kyse on promilleliikkeestä." Eskola kuvaa lukuja masentaviksi. "Vasta julkaistu kirkon nelivuotiskertomus Haastettu kirkko on lohdutonta luettavaa. Sen ovat todenneet myös monet kommentaattorit, jotka ovat koonneet avaintietoja eri tilastoista. Etenkin etelän kaupungeissa kaikki mittarit näyttävät alaspäin ja putoaminen on nopeata. Monien mielestä luterilainen kirkkomme on suorastaan tienhaarassa. Kyynisempien tarkastelijoiden mielestä taas tilanne kuvaa jälkikristillistä todellisuutta, eikä mikään tule muuttumaan näillä laskukäyrillä."

Itse sanonkin, että kirkko on käskenyt haastaa sen. Nyt kirkko on haastettu. Reaktiot kertovatkin sitten loput. Kirkko on lauselmissaan toistuvasti luvannut että jokainen voi vaikuttaa ja että vain kuulumalla voi vaikuttaa. Mutta kaikki vaikuttaminen on joko julkisuudessa leimattu repivyydeksi tai sitten se on ennakkonsensuristisesti jätetty tyystin pois esimerkiksi Kirkko ja Kaupunki -lehdestä ja muusta vastaavasta kristillisestä mediasta. Kirkko ei ole vastannut haasteeseen, paitsi provosoitunut ajamaan omaa vallitsevaa järjestystään kieltäytymällä muuttamasta käytänteitään. Ainut mikä saa kirkon reagoimaan ovat kirkosta eroamiset. Eivätkä pelkästään eroamiset vaan nimenomaan eropiikit. Massapako vaikuttaa, kirkon jäsenyys ei.
1: Räsäsen homokohun aikana selitettiin, että muutos olisi tosi lähellä. Siitä on mennyt kauan aikaa. Miksi sitä ei ole tapahtunut? Etenkin jos saamani kommentti on asiallinen ja faktuaalinen, eikä samanlaista silmänkääntöä kuin huomion kiinnittäminen suuriin lukuihin ja keskiarvoihin asiassa jossa takana on lähinnä jäsenmäärien kautta syntyvä "promillejengin" suurelta näyttäminen ja Zipfin lain seurauksesta tapahtunut keskiarvon luonteen muutos.

Kirkko kuuntelee mutta ei toimi. Siksi se harjoittaakin Rannan tyylistä "kirkon rituaalivaltaa ylläpitävää provosointia", jossa muutosyritykset torjutaan fundamentalismina ja aktivismina. Samalla kirkko pitää yllä illuusiota vaikutusmahdollisuuksista. Siksi haastettu kirkko osaa lähinnä esimerkiksi vittuilla kirkosta eronneille kirjeillä. Kun katsoo exemplareja jotka näyttävät minkälaista kritiikkiä kirkko pitää rakentavana ja mitä ei, on varsin selvää että kirkko sallii kirkkokritiikin joka ei kohdistu kirkkoon ja jossa ajetaan kaikkea muutosvastarintaa.

Hyvin harva tuntuukaan tiedostavan että kirkkokritiikissä on hyvin usein kysymys nimenomaan siitä että ihmiset tiedostavat että läheskään kaikki kristityt ja papit eivät ole fundamentalisteja. Itse kohdistan kiukkuni pääasiassa "leppoistoksi" kutsumaani joukkoon. Kirkossahan kukaan ei aja liberaaleja asioita, koska kirkon fundamentalistit huutavat dogmejaan ja näkemyksiään. (Ja käytänteet ovat heidän puolellaan vaikka he ovat vähemmistö.) Muut sitten pitävät suojatyöpaikkojaan ja nysväävät siitä miten näitä vihaisia kristittyjä pitää suvaita. Lopputulos näyttääkin yllättävän kovasti Rannan piirtämältä pilakuvalta. Valtaosa on hiljaa ja vain vihaisella fundamentalismilla on ääni ja aktivismin ja vaikuttamisen voima. Ja tätä kautta valta ja merkitys instituution sisällä. Kuvasta puuttuu täysin se joka on ääneen tämän fundamentalistin kanssa erimielinen ja joka yrittää muuttaa asioita. Ja tätä ei näy siksi että heille ei anneta ääntä ja vaikutusvaltaa. Sillä he ovat sitä fundamentalismia jonka tulee "suvaita suvaitsemattomuutta" ja olla hiljaa. Toisin kuin sen fundamentalistiaktivistin. Tämä asenne taas on poissavustamista. Jos savustettaessa eroaa, ei pidä valittaa hupenevia tulotasoja. (Käyn silti joskus kirkossa, ja jos ehtoollinen tarjotaan, otan sen vastaan, koska juon aina kaiken ilmaisen alkoholin. Kirkko onkin tosin lainaillut ja pumminut kaiken kaikkiaan niin paljon, että onkin kirkon vuoro tarjota kierros!)

Kultainen keikkaus

"Sacred geometry is the study of shapes and angles that appear in nature and represent the blueprint of creation. It is the pattern of energy that forms naturally in nature and has been studied by metaphysicians and architects, and was used by the builder's of Solomon's Temple and all the great Cathedrals. These patterns form naturally in molecules of water, snowflakes, pinecones, DNA, stars, galaxies and space, virtually everywhere... Sacred geometry is the silent language of the energy of the Universe... it is the building block of the entire Universe."
(L. S. Anderson, "The Magdalene Awakening")

Suomessa on jonkin verran kaipausta ns. muinaisuskoon. Nähdäkseni tämänlainen ajattelu on normaalia uskonnollisten ihmisten ajattelua ja tätä kautta olen periaatteessa haluamassa muinaissuomenuskoisten pyrintöjä joissa he haluavat virallisen uskonnon statuksen. Tässä on luonnollisesti esteitä, koska yleensä uskontoja määritellään yllättävän vahvasti kristinuskon ehdoin.

Kuitenkin olen skeptikkona hyvin häiriintynyt siitä että moni pakana tai uuspakana harjoittaa itse asiassa varsin modernia New Agea. Sekin on toki uskonto, joka ei ole tahtonut saada uskonnon määritelmää. Mutta minua suoraan sanoen häiritsee se, että jos yritetään uskoa muinaisella tavalla, tätä ei yritetä rekonstruoida vaan tehdään jotain aivan muuta. ; Uusplatonimin sävyttämän New Agen perusluonne ei nimittäin ole  rekonstruoiva vaan synkretistinen. Se on "monikulttuurinen" ja "synteettinen". Tämä ei tietysti ole itsessään mahdottomuus, uskontoja voi rakentaa monella tavalla. Mutta on selvää että sen sitominen tietyn ajan tiettyjen ihmisten uskonnoksi on historian vääristämistä. New Age on moderni uskonto, joka elää ja hengittää verkostoitumisesta ja yleissivistyskestä eikä siitä että oltaisiin tutustuttu ja syvennytty elitistisesti yhteen tiettyyn uskontoon. (Joka on yleensä ollut se tapa.)

Historiallisesta rekonstruoinnista (miekkailun esim.) kiinnostuneelle (kuten minulle) On itse asiassa hyvin häiritsevää että esimerkiksi suomen maantieteestä haetaan Ley -linjoja ja muotoilusta, ja haetaan Pyhää geometriaa kuten vaikkapa maamerkeistä etsitään viisikulmioita, kolmioita ja muita vastaavia ja väitetään että nämä ovat tarkoituksellisia. Tällöin on selvää että takana ei suinkaan ole se, että oltaisiin muinaisuskovaisia ja todistettaisiin tätä vahvoilla historiaa rakentavilla argumenteilla. Sen sijaan tällöin on selvää, että tässä yritetään toisintaa kaikista muista kulttuureista tuttua New Agelaista maailmankuvaa. Joka on itse asiassa perustaltaan sidoksissa uusplatonistiseen ajatteluun. Se on siis varsin "länsimaista" ja "yllättävän kristillistä". Nähdäkseni tämä latistaa sen mikä Suomalaisessa vanhassa kulttuurissa on ollut omaleimaista. Pyhässä geometriassa ärsyttävää onkin selkeä presuppositionsitinen lähtökohta jossa tietty näkemys on ensin päätetty totuudeksi ja sitten jälkikäteen aineisto sovitetaan siihen väkisin. Hyvä tutkimustapa ei tätä hyväksy.

En siis väitä että kaikki muinaissuomen uskoa kannattavat ja ajavat olisivat uususkonnon kannattajia. Mutta jos he ajavat Pyhää geometriaa he eivät kyllä seuraa mitään muinaissuomalaisuutta. Nämä samat teemat ovat nimittäin tuttuja kaikkialta. Olenkin hieman huvittuneena seurannut sitä miten Dan Brownin "Da Vinci -kooden" ja "Enkelien ja demonien" jälkeen on syntynyt esimerkiksi Tom Egelandin "Liiton Vartijat" joka hakee maamerkeistä viisikantoja, ristejä ja muita vastaavia kuvioita. Nämä ovat tietysti viihteellisiä teoksia ja sinällään niitä ei voi pitää minään uskonnollis-pseudotieteellisinä kirjoina koska ne esittävät olevansa seikkailukirjoituksia. Kuitenkin niissä olevat teemat ovat tuttuja myös ihmisiltä jotka kertovat näitä aivan vastaavia asioita aivan tosissaan. Kuten eräs Da Vinci -koodia kontekstoinut homeopaatti kuvasi "Da Vinci -koodi on tietysti tarina, mutta se viittaa tosiin asioihin. Ikuinen totuus on ikuinen totuus." Onkin selvää että jos italian renessanssitaideteokset käyttävät geometrista konseptia jota haetaan ihan kaikista kulttuureista, ei tosiasiassa enää seurata mitään muinaista paikallista uskontoa vaan esitetään teoria muinaisesta mahtikulttuurista joka on luonteeltaan globaali. (Kokonaisuus syntyy siitä että Kabbalasta Jing-Jangiin sekoitetaan samaan käsitesoppaan. Yhtään kulttuuria ei tältä säästetä ja aina kun tätä sekoittelua tehdään käsitellään konseptia nimenomaan globaalina.)
1: Siinä ajatuksena on lisäksi siitä erikoinen piirre että vaikka muinaiset ihmiset ovat vain ihmisiä, he olisivat ehdottomasti oikeassa kun taas nykyihmiset eivät. Jos nykyään ihmiskunta on voinut harhautua totuudesta, miten muinaiskulttuuri olisi väistämättä estänyt tämän erehtymisen mahdollisuuden?

Syytöstäni voi perustella varsin helposti. (Keskityn Pyhään Geometriaan, en muinaissuomenuskoisiin tjsp.)

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. En suinkaan ole niitä ns. pseudoskeptikkoja jotka pitäisivät tätä lähtökohtaa vääränä lähtökohtaisesti. Olen vain hyvin pettynyt siihen miten heikoilla kantimilla argumentaatio kaiken kaikkiaan on. Kysymys on siitä mitä nähdään ja miten se perustellaan. Tai oikeastaan ei perustella.

Tosiasiassa Pyhän geometrian kannattajat eivät yleensä ottaen ole edes kovin kiinnostuneita matematiikasta - eikä tällä ole oikeastaan mitään väliäkään koska he nojaavat perusmuotoihin kuten kolmioihin, neliöihin ja joihinkin matemaattisesti melko yksinkertaisiin ja määrältään rajattuihin konsepteihin kuten kultaiseen leikkaukseen ja Fibonaccin sarjaan. Geometrian peruskurssi yläasteelta riittää yleensä Pyhälle Geometrialle. (Jos haluat hifistellä selität hieman fraktaaleista joissa on niissäkin rekursiivinen teema.)
1: Tämä yksinkertaisuus on itse asiassa jotain jota tarvitaan jotta Pyhällä Geometrialla olisi kannattajia. Jos matikka olisi liian vaikeaa harvaa jaksaisi innostaa päntätä. Matematiikan on oltava helppoa. Kuitenkin samalla kun kaikki konseptit ovat helppoja tulee mukaan epäuskottavuutta ; Miten superhieno universumin salaisuudet tuntenut Tiede perustui noin yksinkertaisiin järjestelmiin? Sellaisiin jotka nykyään ovat antiikkisia ja simppeleitä.
2: Itse asiassa geometria tässä yhteydessä onkin pohjimmiltaan esteettis-uskonnollinen ja matematiikkaa käytetään vain hämmentämään huomiota sivuun. Kaava on sama kuin kaikissa pseudotieteissä. "Kun käytetään fiinejä sanoja jossain konseptissa, koko kokonaisuuden on itsessään oltava tiedettä." Siksi tässä yhteydessä opetellaankin enemmänkin eri kulttuurien symboleja ja niihin liittyviä merkityksiä jotka sitten liitetään uskonnollis-emotionaalisella tunteella siihen matemaattiseen symboliin. Englannin kielen wikipedian vanha määritelmä kuvaa sitä miten suuret sanat eivät suuta halkaise ; "Sacred geometry may be understood as a worldview of pattern recognition, a complex system of hallowed attribution and signification that may subsume religious and cultural values to the fundamental structures and relationships of such complexes as space, time and form." on merkki siitä miten "ajasta" ja "avaruudesta" ja "todellisuuden syvimmistä rakenteista" puhuminen tuovat uskottavuutta pelkästään sillä että ne sanotaan ääneen. (Not.)

Ajatus ei ole länsimaisessa kulttuurissa ollenkaan vieras. Kolme on liitetty Jumalaan ja tähän on liitetty erityistä Merkitystä. Emotionaalinen sidos on sidottu tasasivuiseen kolmioon jonka keskellä on silmä. Pyhä Geometria on käytännössä vain sitä että tämän kulmat määritellään ja tunnistetaan jossain luonnossa, talojen tai kaupunkien sijoittelussa, taideteoksissa.
1: Tämä onkin itse asiassa selitys joka selittää samanaikaisesti sekä Pyhän Geometrian suosion että sen miksi se on pseudotiede joka on tyhmä joka näyttää viisaalta ; Kuvioiden ja konseptien yksinkertaisuus itse asiassa liittyy vahvistusharhaan. Kun Pyhän geometrian kannattaja on päättänyt että maailma seuraa harmoniaa, hän usein tekee niin että hän sovittaa näitä kuvioita kartalle. Tällöin tapahtuu ns cherry picking, kun kohteeseen sopimattomat kohdat jätetään kuvion ulkopuolelle. "Vain merkitykselliset paikat jäävät kuvion sisään", mutta ne määritetään merkityksellisiksi paikoiksi sillä että ne jäävät kuvion sisään.
2: Kun otetaan vielä huomioon se, että kuvioita on monia, esimerkiksi suora, risti, visiikulmio, neliö ja muut vastaavat, ja teoriassa sopivia kohteita on useita, on helppoa huomata että jos meillä on valittu muutamasta kohteesta kokoelma kulttuurisesti tärkeitä kohteita, jokin niistä osuu hyvin. Kulmioissa kun on käytössä eri kulmia. Asiaa mutkistaa se, että jos osa pisteistä ei osukaan oikeisiin kohteisiin, voidaan sanoa että kohde on kätketty tai tuhoutunut. Niistä voidaan hakea "varmenne" vaikkapa heilurilla tai siitä että paikalla on käyty ja tästä on saatu "fiilis". Näin ollen ei liene vaikeaa saada kuvioita osumaan kohteeseen. Tämä on itse asiassa hyvin yksinkertaista ja karkeaa cherry pickingiä ja kukaan matematiikan kaltaiseen vahvaan aksiomaattiseen järjestelmään luottava nyt viimeiseksi uskoisi tämänlaisiin yhteyksiin - ja induktiopohjaiseen tieteenfilosofiaankin nojaava "haihatteunsallivampi" tyyppi (kuten minä) kyllä nyrpistää tämänlaisen edessä nenääkin. Syy on se, että premisseistä ei seuraa johtopäätöstö oikein mitenkään. Lopputulos ei ole logiikkaa tai edes argumentti, tai edes perustelu, vaan korkeintaan vetoaminen. (Yleensä se ei ole edes tämä, se on sosiaalisesti lähinnä jotain jolla osoitetaan millä puolella ollaan ja mukaan tullaan tunnetasolla jos ja vain jos ollaan jo samassa jengissä.)

Kuitenkin hyvin usein on nähtävissä syviä ja aivan oikeita huomioita. Nämä ovat nähdäkseni hedelmällisempiä. Niissä on jonkinlainen perusteltu yhteys. Hyvin usein on ilmiselvää että kuvioita vain "nähdään" koska ne ovat perusmuotoja. Ne ovat yksinkertaisia. Mutta joskus nämä perusmuodot ovat jotain aivan muuta kuin sattumaa. Ja nämä voidaan perustella kunnolla. Silloin ei tarvitse haihatella ja laittaa hörhökertoimia kattoon.
1: Kultainen leikkaus, fibonaccin sarja ja muut ilmenemiset luonnossa eivät minua sinällään ihmetytä. Siihen liittyvää viisikantaa voidaan konstruoida esimerkiksi Venus -planeetan radasta. Tämä ei johdu viisikulmion pyhydyestä vaan siitä että venus ja maa kiertävät aurinkoa soikiomaisilla radoilla eri tahtiin. Kuvio on sivutuote joka ei ole ihme. Samoin kultaista leikkausta ja fibonaccin sarjaa löytyy luonnosta varsin ymmärrettävistä syistä. Fibonaccin sarjaa syntyy helposti iteratiivisissa systeemeissä.
2:  Pieni nettisivu aiheesta muistuttaa siitä että lukusuhteisiin aina liittyy ominaisuuksia. Ja Fibonaccin sarjan synty on karkeasti ottaen selitettävissä evoluutiolla."Why do these arrangements occur? In the case of leaf arrangement, or phyllotaxis, some of the cases may be related to maximizing the space for each leaf, or the average amount of light falling on each one. Even a tiny advantage would come to dominate, over many generations. In the case of close-packed leaves in cabbages and succulents the correct arrangement may be crucial for availability of space"
3: Samoin länsimainen kulttuuri on seurannut Platonia. Platonin kappaleet ja vastaavat perustuvat ge ovat sävyttäneet kulttuurimme. En ihmettele edes sitä että Leonardo da Vincin kaltaiset taiteilijat ovat käyttäneet sitä. Kaupunkisuunnittelussa voidaan käyttää geometriaa. Silloin tämä voidaan perustella jotenkin. Ongelmia syntyykin usein vain silloin kun yhteys on väitetty ja varsin keinotekoinen ja todisteiden puute selitetään ad hoc vaikka salaliitolla. Salaliittojen tutkiminen voi tietysti olla vaikeampaa mutta tämä on este eikä hidaste. Odotan toki kiinnostuksella milloin nämä tutkimusesteet kierretään ja saadaan esille kunnon argumentteja asiasta.

Lisäksi olen täysin samaa mieltä esimerkiksi siitä että on järkevää nähdä tasauspäiviä ja vastaavia vaikkapa Stonehengen asettelussa. Ne ovat kulttuurillisesti perusteltuja. Ongelma tulee kuitenkin tässä siitä että tähän huomioon ei jäädä, vaan väitetään että tämä liittyy siihen että Stonehengen rakentajilla oli syvempi Tosi näkemys ja ymmärrys maailmasta. Ja että tämän pitäisi olla globaali kaikkialla tapahtunut yleinen muinainen tietoisuus. ( ota täytyy löytyä kaikkialta jotta ei loukata esim. metsäläiskulttuurialueilla kasvaneita, vaikka luonnonmukaista kulttuuria sitten toisaalta arvostetaan samanaikaisesti aivan pirusti.)

Loppukannanotto

Pyhän Keskisormen sääntö!
Näen sen kaikkialla!

Pyhän Geometrian ongelmana on usei päälleliimaavuus, jossa yhteydet ovat varsin heikosti perusteltuja. Mutta tämä on vasta korkeintaan puolet ongelmasta. Etenkin aivan asiallisissa yhteyksissä on nimittäin vastassa perimmäisin ongelma. Nimittäin se, että tosiasiassa Pyhässä Geometriassa ei ole kyse edes siitä että haetaan jokin geometrinen muoto luonnosta. Sen sijaan he näkevät tässä kuviossa Pyhän ja tähän liitetään tiettyjä merkityksiä. Tätä loikkaa on hyvin vaikeaa tehdä. Itse esimerkiksi tyydyn evoluutiotasoon. Mutta tämä koetaan (a) joko loukkaavaksi eli naturalisti leikkii väärällä modernilla norsunluutornitieteellä ja ohittaa siksi Pyhyyden vaikka näkisi sen (b) evoluutio on vain välivaihe, eli evoluutio on keino jolla Pyhä on generoinut geometrian luontoon ja että siksi pitäisi katsoa evoluution ulkopuolelle. On selvää, että tämä on enemmän teologis-hengellinen väite kuin tiedettä. Ja tälläisenä meidän täytyy lopettaaakin vakavasti otettavina kaikki ne kannanotot joiden mukaan "Pyhä Geometria on tieteen ja uskonnon yhdistäjä."
1: Itse asiassa jos tiede tulee kuvioon syntyy hyvinkin karseita yksityiskohtia. Esimerkiksi Graham Hancockin "Supernatural" (se käsittelee psykoanalyysiä ja vain sivuaa aihetta toki) esittää että roska-DNA:ssa olisi sisällä kosmisia säkeitä, eli niissä olisi viestintää jota voitaisiin lähettää meille. Matemaattinen perustelu tälle on tuettavissa "tyhjän tilan" lisäksi myös sillä, että sieltä löytyy Zipfin laki. (Ja tämäkin seikka on minulle esille tuotu tässä yhteydessä.) Mutta jännittävää kyllä, tämäkin on sivutuote joka on ennustettavissa juuri siitä että tällä DNA:lla ei ole muuta virkaa kuin olla geneettisen ajautumisen kohde. Eli että se on todellakin koodaamatonta DNA:ta. Se syntyy siis samalla tavalla kuin se löytyy puhuttuihin kieliinkin. Itse asiassa DNA:han laitettu koodi ei edes säilyisi mutaatiopaineen alla. (Koska se on toiminnoiltaan eifunktionaalista, siihen kertyy ja fluktuloi muutoksia väistämättä, ja tämän sivutuote se Zipfin lakikin itse asiassa on.) Eli näkemys on konseptuaalisesti kaikkea muuta kuin argumentatiivinen ja se on itse asiassa käytännössä mahdotonta. ; Kysymys voi ensivaikutelmana tuntua haahulta, mutta sen voi ottaa vakavasti. Ja kun sen ottaa vakavasti se itse asiassa falsifoituu. Ja nimenomaan analyysin ja aineiston arvioinnin jälkeen se itse asiassa näyttää vähintään yhtä haahulta kuin sen ensivaikutelma.

Kun tiede ei kanna premisseistä ja todisteista tähän johtopäätökseen on selvää että suhde luontoon on samantapainen kuin niillä deisteillä joista Jumala on luonut maailman kellokoneistokseen. He näkevät säännönmukaisuuksia ja voivat tässä mielessä tehdä tiedettä. Yhteys Jumalaan jää uskonvaraiseksi. Tämä ei sinällään ole tietysti välttämättä huono asia. Ja tämä on yksi niistä syistä jonka vuoksi olisi mukavaa jos New Ageen kuuluvat saisivat uskonnon oikeudet. Heillä on systeemi ja tiettyjä peruskaavoja ja sääntöjä. Tästä muodostuu jonkinlainen teologia. Teologia, josta rehellisyyden nimissä puuttuu sovellustasollaan yleensä aina ns. luovuutta. Voidaan siis varsin hyvin sanoa että heillä on dogmatiikka. - Sillä sitähän se samojen ideoiden papukaijamainen toistaminen pohjimmiltaan tässä yhteydessä tarkoittaa.

WARe on music

Luovassa työssä on etenkin nykyaikana piirre, jossa uuden tuottaminen on työlästä, kun taas tuotoksen kopioiminen on kevyttä. Tämänlainen tilanne on toki ollut hieman aikaisemmin ; Patenttioikeuksien takana on esimerkiksi se, että innovaation keksiminen vaatii työtä ja keksinnön kopioiminen jälkikäteen on oleellisesti helpompaa. Näin riskiksi muodostuukin se, että innovointi ei kannata taloudellisesti. Ja tällöin seurauksena on helposti se, että sitä innovointia ei tapahtuisi ollenkaan. Nykyaikaina tämä on tietysti voimakkaampaa kuin historiassa. Globalisaatio levittää ideoita tehokkaammin.

Luovassa työssä puhutaan usein informaatiosta, joka sitten leviää ja kopioituu valon nopeudella kovalevyillemme. Ja informaatio on hyvin erilaista kuin "konkreettisempi teknologia". Teknologistuminen nimittäin myös luo"kopioimiskuiluja" ; Esimerkiksi tietokoneen toimintaperiaatetta ei tarvitsisi edes pitää salaisena koska sen kopioimiseen tarvitaan välineistöä joka vaatimuksena itsessään rajoittaa esimerkiksi sitä että minä ja kaverini vaan yht'äkkiä päätettäisiin piraattitietokonerakentajiksi jotka rakentavat tyhjästä ja takapihan romusta uusia koneita. Informaatiossa kopioiminen on hyvin helppoa ja teknologia päinvastoin helpottaa sitä. Jos haluan warettaa, se onnistuu viiden minuutin kuluttua.

Tästä päästään tietysti "meidän herraamme tekijänoikeuteen" johon vetoamme vastuuvapauslausekkeen lukemisen uhalla.

Nimittäin warettamiskulttuurissa perushenkenä on se, että informaatio kuvataan abstraktiksi asiaksi. Informaatio nähdään vapaaksi ja rajoittamattomaksi, toisin kuin aineellisemmat asiat. Tässä arvotuksessa on itse asiassa nähtävissä vanhaa henki ja aine -dualismin ja siihen liittyvien uskonnollisten näkemysten kaikuja (tosin itsessään informaatio on aina fysikaalisessa todellisuudessa, sen järjestyksestä joten eifysikaalinen informaatio olisi ajatuksena helvetin omituinen, ja vähintään nykytieteenvastainen.)

Tässä informaation vapausteemassa korostetaan usein sitä että musiikki levyllä on aineellinen kappale jonka vieminen estää asiaa. Musiikki kovalevyllä ei sen sijaan oikeastaan lähde mistään. Musiikkikappale joka kopioidaan on "varastossa" eikä se "poistu" sieltä kun se kopioidaan. Tämä onkin sinänsä hyvin totta. Ongelmana onkin juuri se, että kopiointiin keskittyessä unohdetaan usein se tuottamisen osuus. Warekulttuuri ei käsittele innovaation tuomista vaan valmiin asian käsittelyä.

On toki hyvä huomata, että informaatiopohjaisissa teknologioissa on kyseessä maailma jota Taleb kuvaa paljon kirjassaan "musta joutsen". Hänhän muistuttaa että käsityöläisyydessä ja muussa jossa konkreettinen työ tuottaa tietyn tuloksen eletään ikään kuin tasaisessa köyhäilyssä. Sen sijaan jos ollaan informaation kaltaisissa konsepteissa, kopioituminen johtaa siihen että tietty määrä työtä sitoutuu prosessiin ja kopioiden määrä vaihtelee hyvinkin määrittelemättömästi. "Karkeasti katsoen riittävän vakioinen" työmäärä jakautuu tälle kopioiden määrälle. Tässä maailmassa pelataan "upporikasta ja rutiköyhää". Näin ollen musiikkibisneksessä on nähtävissä superrikkaita tähtiä. Warettamiskulttuuri näkeekin usein nämä miljonäärimuusikot ja katsovat että musiikin kopioiminen ei siksi vahingoita.

On kuitenkin hyvä muistaa että Talebin kopioitumisien maailmassa on kysymys maailmasta jossa Pareton periaatteen (20% tekijöistä saa 80% rahasta / 20% asiakkaista tuottaa 80% tuloista...) ja Zipfin lain kaltaiset ilmiöt hallitsevat. Jokaista supermenestyjää kohden on valtaisa määrä hyvin huonosti menestyviä. Esimerkiksi miekkailukoulumme pitäjä Windsor on kirjoittanut useita kirjoja. Ne ovat vaatineet paljon työtä, sellaista jota ei voi vähentää jo valitun teeman vuoksi ; Ne ovat sisällöiltään ja viittauksiltaan sen luonteisia että on pakko käyttää historiatieteen viittausmenetelmiä ja muita vastaavia asioita. Niiden takana on valtava määrä työtä. (Olen päässyt näkemään vilauksen siitä miten kauan kirjan kirjoittaminen vie ja miten sitä ideoidaan ja miten niiden sisältö muuttuu matkan varrella.) ; Ongelmana onkin se, että jos kirjasta saatava raha saataisiin kerralla, olisi helpompaa ottaa vapaata sen kirjoittamiseen. Mutta käytännössä kun kirjasta tuleva tulo tulee hyvin pitkällä aikavälillä, ja vain muutama euro tai kymppi kuukaudessa, ei niiden varaan oikein voi heittäytyä.

Warettaminen onkin siksi muuttamassa kulttuuria ennen kaikkea sen vuoksi että taiteen luominen vaatii ajan ja heittäytymisen. Jos joku miljonäärimuusikko saa mukavan elintason, se on varmasti riittävä kannustin harjoittaa ammattimaista musiikintuottamista. Heihin tulotason lasku voi olla luvuissa kauhistuttavakin, mutta kun absurdin varakkailta viedään rahaa, tulos ei ole välttämättä katastrofaalinen. Toisaalta musiikkibisneksessä moni katsoo voittoja ja warettamiskulttuuri näkeekin joskus toimintansa jopa "instituutiota vastaan taistelemisena". Ja tämän kysymyksen jätän tässä blogauksessa ns. arvovalintakysymykseksi. (Vaikka en itse olekaan niitä jotka vastustavat instituutioita ja järjestelmää vain siksi että ne ovat instituutioita ja järjestelmiä, tämä veisi blogauksen siihen valitsemani näkökulman ulkopuolelle, lillukanvarsiin kompastelemaan.)

Mutta kun valtaosalta, eli köyhiltä renttumuusikoilta, viedään se muutamakin euro kuukaudessa on selvää, että warettaminen iskee pahiten juuri heihin. Heidän kohdallaan musiikintekeminen (a) loppuu tai (b) muuttuu YouTube -muusikkouden kaltaiseksi maineenkeräämiseksi, huomiohuorausilmiöksi jossa kysymys ei oikeastaan ole rahasta vaan siitä, että saadana suosiota ja katsojia. ; Tältä kohden laiton lataaminen onkin enemmän sitä että halutaan saada ilmaiseksi jotain jonka tekeminen on vaatinut työtä. Kommunistinen filosofia tuntee tämänlaisen ilmiön nimeltä riisto. Tässä näkemyksessä muusikko tekee työn ja vaivan eikä saa vastinetta työlle ja elitistinen laiskottelija nauttii tulokset antamatta mitään vastineeksi. ~ Se, että warekulttuuri yrittää oikeuttaa täysin rajoittamattoman vapauden sillä, että näin mahdollisimman moni pääsee nauttimaan musiikista ja taiteesta tekee tämän riistonsa hedonismiinsa vedoten. Passiivinen eliitti on perinteisesti tehnyt tämän työntekijöiden kustannuksella, ja ainut ero onkin siinä että moni warettaja on kohtuullisen köyhä.

Tätä kautta onkin oleellista huomata, että kaikki waretus ei toki leikkaa suoraan muusikon tai kirjailijan tuloista. Sillä tässä on jakona se, että joko asian saa warena tai maksettuna. Kuitenkin monesti on niin, että jotain on esimerkiksi CD -levyllä ja sitten sitä pitää myös koneella. Ja joskus warettaja lataa koneelle tavaraa mutta jos se ei olisi ilmaista, hän ei ottaisi sitä ollenkaan. Tällöin waretus ei leikkaa tuloja. Kuitenkin on selvää että nämä tapaukset eivät ole koko waretuksen piiri. Nämä siis liudentavat näkemystä eivätkä muuta sitä tyystin olemattomaksi. Siksi onkin hyvä että keskustelu siirretään varastusteemasta pois ja kohti riistoteemaa ; Warettajat eivät varasta, he riistävät.

---

Yhteiskunnan suurimmasi eriarvoisuutta luovaksi jakolinjaksi onkin työn ja pääoman vastakkainasettelun lisäksi otettava työ ja toimettomuus. Tämän uuden teeman esilletuominen on kirjoittajasta modernin sosiaalipolitiikan yksi merkittävimmistä tehtävistä. Kenties yksi keino asian ympärillä onkin murtaa konkreettinen-abstrakti -jakolinja ja korvattava se kolmiosaisella konkreettinen-informatiivinen-kuvitteellinen jakolinjalla.

Kun trollit reagoivat, vastuu siirtyy aloittajalle...

"moderate(adj.)
late 14c., from L. moderatus, pp. of moderari "to regulate." Related to modus "measure" (see mode (1)), hence, "keeping within due measure." The verb is attested from early 15c. in the sense "to abate excessiveness;" meaning "to preside over a debate" is first attested 1570s. Related: Moderated; moderating."
("Online Etymology Dictionary")

Nykyisin kommentointia pidetään hyvänä asiana. Nykyisin jokainen lehtiuutinenkin laitetaan verkkoon ja mukaan laitetaan likimain standardina mahdollisuus kommentointiin. Tämä tarkoittaa ihanteellisesti sitä että kaikilla olisi mahdollisuus kirjoittaa vastine ja vastineen vastine. Näin keskustelu saataisiin kaikille avoimeksi ja jokainen saisi tuoda oman kulmansa ja yhdessä viisaus kasvaisi.

Todellisuus on kuitenkin juuri se, mikä "Crackedissä" tiivistyi otsikkoon "6 Reasons the Comments on This Article Will Be Useless" ; Ihmiset levittävät mainoksia, linkittävät omille sivuilleen, yrittävät ajaa keskustelun siihen omaan pakkomielteiseen aiheeseensa ja ajamaan sitä mielipidettään juuri siitä asiasta. Ja tosiasiassa suurin osa niistä yllättävän harvoista asiallisistakin viesteistä ovat tylsiä ja mitäänsanomattomia. Ne lähinnä kuvaavat "tykkään" "en tykkää" -tasolla jonkun mielipiteen joka ei juurikaan valaise kirjoittajaa siitä mikä siitä teki hyvän tai huonon. Ennen lehdissä oli joku karsimassa vastineita ja niin lehteen saatiin niitä hyviä ja kiinnostavia.

Kommentointi on toki avartava asia, koska se avaa kaikille mahdollisuuden puhua sanottavansa. Siksi moderointi näyttäytyykin sensuristisen vainolaisen muodossa. Kuitenkin tässä selvästi luotetaan siihen että kommentoijat olisivat riittävän sivistyneitä sensuroidakseen itseään. Tämä vaatimus ennakkosensuurista johtaa siihen että joidenkin palstojen kirjoittajista moititaan. Kukaan ei silti tunnusta olevansa sensuurihaluinen.

Tämä on raskasta ja osa ahdistuu ja lopettaakin sanoihin "Se on siinä".Syyksi on helppo uskoa sivistymättömyys, epäkohteliaisuus ja kaikki muu vastaava. Mutta itse asiassa jopa ilman näitä tilanne on ongelmallinen ; Yhtenä syynä voi olla jo ihan pelkkä viestimääristä tuleva työtaakka. Sillä internetissäkin nettisivustot eivät ole suinkaan tasaisen suosittuja. Blogeissa hallitsee enemmänkin Zipfin laki, ja eksponentiaalinen määrä viestejä nasahtaa marginaaliseen määrään blogeja. Siksi esimerkiksi minun - jonka blogi on sentään kohtuullisen suosittu - ei voi edes vertailla omaa kokemustaan niiden ihmisten blogeihin joille tulee vaikkapa "vain 100" kommenttia päivässä. Esimerkiksi "Pharyngula" päivittyy päivittäin ja kommentteja yhdessä nauhassa voi parin päivän jälkeen olla esimerkiksi 130. (Eikä kyseessä ole mikään ennätyspitkä kommenttimäärä, itse asiassa tuo on varsin tavallinen.) Pelkästään kommenttien lukeminen vaatii kovasti työtä, joten on selvää että blogaajan moderointi ei voi olla kovin tarkkaa.

Kaiken kaikkiaan käytännössä moderointi on kovaa työtä. Monet esittävät, että asiaan on olemassa ratkaisu, joka ilmenee esimerkiksi siten, että moderoinnissa vaaditaan hyviä tapoja. Näin huonoja viestejä ei tietysti tarvitse poistaa, koska ne sensuroidaan jo ennen kuin ne lähtevät näppäimistöltä. Tästä saa malliesimerkin tekstistä "If your website's full of assholes, it's your fault" Se kertoo muitakin hyviä konsteja, joilla tekstejä voi rajoittaa. Poliittinen korrektius on keino hallita. Joten ne tottakai toimivat jossakin määrin myös blogeissa, etenkin niissä vähemmän suosituissa. Niiden ongelmana on kuitenkin se, että ne eivät ole riittäviä.

Mieli tekisi palata "Crackedin" periaatteisiin ja lisätä kommentteihin palkkio-rangaistusjärjestelmä. Olisi tietysti iloista, jos joka kuukausi laadukkain kommentoija löytäisi ovensa edestä kultasäkin ja jos huonoimman mainospostikommentin laittajan luokse tulisi feministi (valistavasti mutta hirvittävästi) kertomaan mitä hänen tulkintansa mukaan Rowling on laittanut "Harry Potteriin". Olisi tietysti iloista jos toistuessaan laadusta saisi vaikka kultamunia munivan hanhen ja lopulta korruption huipentumana alennuksia päivittäistavaroista kommentoijien perheillekin. Ja toistuvasta kommentointierheilystä, saisi lopulta (valistavat mutta hirvittävät) kentaurit ovelle kolkuttelemaan.

Mutta koska nämä hyvät keinot olisivat vaikeita toteuttaa, on käytännössä pakko tyytyä joko siivoustalkoiden mahdollisuuteen tai siihen että kaikenlainen rehottaa. Ainut hyöty on siinä että kommentteja ei ilmeisesti lueta niin hirvittävästi kuitenkaan.

Käytännössä väitän että bloginkirjoittaja joutuu olemaan jonkin verran sensuristinen vallankäyttäjä. Olisi kuitenkin kenties hyvä ja ihanteellista jos bloginkirjoittaja joutuisi olemaan sitä mahdollisimman vähän.

"moderator
late 14c., "ruler, governor," from L. moderator "manager, ruler, director," lit. "he who moderates," from moderatus (see moderate (adj.)). Meaning "one who acts as an umpire" is from c.1560."
("Online Etymology Dictionary")

The Truth is in there?

Maailmassa on aivan pari henkilöä, joihin sekä evolutionistit että kreationistit suhtautuvat kunnioittavasti. Ensimmäinen heistä on Gould. Toinen heitä on Paul Davies. Hän kirjoittaa asiallisesti, mutta hän on kuitenkin kiinnostunut myös radikaalimmista ajatuksista, kuitenkaan juurikaan sortumatta aivan pahimpiin haahuiluihin. Hän osaa kuitenkin nähdä haahuilussakin niiden hyviä piirteitä. Kaiken kaikkiaan hän on siis varsin kelpo mies.

Hän kirjoitti mielenkiintoisen lähestymistavan, joka sivuaa SETI -projektia. Hän huomauttaa, miten viestejä etsitään avaruudesta, radioteleskoopeilla. Hän esitti että kenties viestejä voitaisiin etsiä myös perimän sisältä, DNA:sta. Ajatus on toki varsin radikaali, mutta periaatteessa on mahdollista että perimässä olisi koodausta, viestejä ja sanomaa.

Otan asiassa esiin asioita joita Davies ei mainitse. Mutta ne liittyvät olennaisesti siihen, miksi Daviesin näkemyksessä sekä on että ei ole järkeä. Luvassa on minusta kiinnostavaa, mutta luultavasti kaikista muista varsin tylsää juttua...

Kyseessä ei tietysti voisi olla viestin sisällön selvittäminen. Avaruusolennot tuskin tietävät mitä nimiä annamme perimän osille. Tai että minkälaista kielioppia käyttäen niitä haetaan. Sen sijaan voitaisiin hakea samanlaisia piirteitä mitä radioteleskooppiviesteistä. Daviesin mukaan haku tulisi keskittää perimän toimimattomiin osiin.

Tämä valinta on sinällään hyvin perusteltu. Sillä luonnonvalinnan vaikutukset voisivat näyttää hyvin samantapaisilta. Näin keskittymällä osioon johon luonnonvalinta ei vaikuta, saadaan hyvää kuvaa asiasta.
1: Populaaripuolelta kuvaava esimerkki lienee "First Contact" -elokuvan tunnistus joka perustui alkulukusarjojen tunnistamiseen. Alkuluvut kuitenkin nousevat esiin toistuvasti myös luonnonvalintaa simuloivissa algoritmeissa. Dawkinsin mukaan tämänlaiset samanlaisuudet ovat hyviä SETI:n kannalta, koska niissä ei suinkaan eliminoida luonnollisia prosesseja joka olisi mahdotonta, vaan keskitytään luonnonvalinnalle tyypillisiin merkkeihin. Itse en oikein osaa sanoa miten näihin popularisoituihin esimerkkeihin tulisi suhtautua, puolin tai toisin. Dembski on kuitenkin ottanut asian tosissaan, hänen kirjoissaan kyseinen esimerkki on mukana.

Toisaalta ajatus tuntuu siitäkin järkevältä, että toimimattomien geenialueiden on havaittu noudattavan Zipfin lakia, toisin kuin toiminnallisten alueiden. Tämä piirre taas on tavallinen kielellä tehdyissä viesteissä.

Kuitenkin Daviesin kannalta ongelmana on se, että eitoiminnallinen perimä muuttuu valtavasti. Steve Oberski on puolustanut Daviesin näkemystä viittaamalla ihmisten mutaatiotahtiin joka on jukista tietoa. Sen pohjalta hän arvioi, että kun perimässä on 7x10^9 bp tyhjää, saadaan likimain 175 uutta mutaatiota sukupolvessa. Ajan kanssa viestin voisi odottaa muuttuvan 6.25 bp. Koska meillä on mahdollistsa hakea korjauksia ottamalla otoksia, voidaan viesti itse asiassa uskottavasti konservoida.
1: Karkeasti sanoen jos meillä on muutamia sanoja, kuten "AASIASILTA", "AASINKILTA" ja "AASANSILTA" voimme rekonstruoida yhteisiä merkkejä hakien että alkuperäinen sana on ollut "AASINSILTA". Yksikään viesti ei ole alkuperäinen, kaikki ovat mutatoituneet, mutta yhteneväisyydet auttavat hakemaan alkuperäisen sanan. Sisällön merkitystä ei tarvitse osata.

Oberskin asianlähestyminen kuulotsaa järkevältä, kunnes muistaa sen, että hän ottaa yksilön mutaatiot lähteeksi. Tosiasiassa sukupolvessa on useita yksilöitä, joten kaiken kaikkiaan mutaatioita tapahtuu valtavan paljon enemmän.

Jos otetaan 129 mutaatiota sukupolvessa ja ne asetetaan mainittuun genominkokoon, on se, että jossakin tietyssä kohden perimää on mutaatio 0.000043. (1=100% ja 0=0%..) Tämä merkitsee sitä että 0.999957 mahdollisuudella perimää ei ole juuri tässä yhdessä kohdassa. Koska meillä on 5 miljoonaa vuotta ja oletus 20 vuoden sukupolvenajasta (joka lienee vakavaa aliarviointia) on meillä 250,000 sukupolvea. 0.999957 liitettynä tähän 250,000 johtaa siihen että mahdollisuus siihen että yhteen tiettyyn kohtaan ei tule mutaatiota on .0000214. Eli on todennäköistä että genomissa on niin paljon mutaatioita että emme voi enää erottaa mutatoituneita kohtia eimutatoituneista. Muutokset ovat niin valtavia että mikään isokaan otos vallitsevista otuksista ei auttaisi asiaa.

Itse asiassa alkuperäisen viestin hakeminen voisi olla mahdotonta, koska mutaatiot tekevät muutakin kuin kasautuvat. Roska DNA, toimimattomat sekvenssit, fluktuloivat. Tapahtuu geneettistä ajautumista. Esimerkiksi jos populaatioista löytyy pullonkauloja, voi sanomaa tuhoutua pysyvästi. Pullonkaula johtaa tavallisesti neutraalienkin ominaisuuksien valtavaan yleistymiseen. Tässä vaiheessa katoaisi valtavasti informaatiota. Emme voisi seurata pullonkaulan taakse. Palauttamismetodi tarjoaisi meille vastauksen ennen tätä pullonkaulaa, mutta ei sen taakse.

Joku voisi ajatella että evoluutio voisi sallia viestin leviämisen, jolloin pullonkaula voitaisiin kiertää hakemalla apuja toisista linjoista. Tähänkin löytyy apuja Daviesin itsensä tuotannosta löytyykin vasta -argumentti tälle genomiprojetille. Hänen "viides ihme" kirjansa kun muistuttaa sitä, että kaikkien olentojen yhteinen esi -isä voi varsin helposti olla jokin muu kuin kaikkien aikojen ensimmäinen eliö. Massasukupuutot tuhoavat runsaasti haaroja, ja voi käydä niin että käy niin että vain tietyn haaran jäseniä jää jäljelle. Haara, joka on kohdannut "aikojen alussa" tuhoutuu, jolloin käy niin että yhteys katoaa.

Kaiken kaikkiaan Daviesin olisi kannattanut tutustua paremmin neutraaliteoriaan. Sen valossa perimän eitoiminnallinen osuus tuhoutuisi. Ja moni adaptationistikin tietysti myöntää sen, että jos jonkun geenin adaptaatio lakkaa, geenin rakenne "rapistuu nopeasti". Ilman luonnonvalintaa mutaatiot vain kertyvät. Ehkä jopa kreationistien konsultoiminen tässä asiassa olisi auttanut, koska muistan Matti Leisolan muistuttaneen tästä rapistumisen nopeudesta "Luomisen lauantai" -illassa. Se oli hänen todisteensa siitä että sattuma ei synnytä lisää informaatiota.

Zipfin jakaumaan on toki siihenkin evolutiivinen selitys, jonka olosuhteet itse asiassa sopivat juuri eitoiminnalliseen perimään ; Jakaumahan liittyy yleisesti ottaen satunnaiseen fluktuloimiseen, jopa kielissä. Siksi esimerkiksi kiinan kieli noudata Zipfin jakaumaa.

Sanoista mittaa

Salausten purkamisessa frekvenssianalyysi on tehokas työkalu. Syynä on se, että kielissä kirjaimet eivät ole yhtä yleisiä. Ja toisten kirjainten jälkeen ei ole aivan mitä tahansa kirjaimia. Toisin sanoen kielessä kirjaimet eivät ole toisistaan riippumattomia. Näin tekstiin syntyy redundanssia, joka eroaa satunnaisuudesta. Näihin tarttumalla analyysissä voidaan päästä eteenpäin. Jokaisella kielellä on hieman omanlaisensa kirjainyleisyys, joten frekvenssianalyysi voi ilman muuta taustainformaatiota kertoa jopa sen, mitä kieltä jokin salakielinen viesti on.

Viestin sisältöä voidaan tarkastella tietysti myös hajeen, entropian, kautta. Shannonin informaatioteoriassa tällä onkin suuri merkitys: Hän esittää että mitä suurempi entropia viestissä on, sitä satunnaisempi se on. Ja sitä enemmän se sisältää järjestystä. Tämä järjestys taas on informaatiota. Frekvenssianalyysi perustuu tietoon kielestä ; Kielellä on havaittu olevan tiettyjä lainomaisuuksia. Kielessä on järjestystä.

Salakielisen viestin purkamisessa "ilman avainta" tämä järjestys on kiinnostava löytää, koska se auttaa viestin purkamisessa.

Esimerkiksi suomen kielessä Q on sanoissa hyvin harvinainen kirjain. A on melko yleinen. Tästä saanee hyvän esimerkin siitä, mitä kävi kun pistin frekvenssianalyysin parista arpomastani bloggauksistani:

Toinen esimerkki on otettu tekemällä sama isommasta otoksesta. Tässä erottelin isot ja pienet alkukirjaimet. Ja koska isot kirjaimet näyttivät vaakaviivalla, tein kolmannen käyrän, jossa isojen ja pienten kirjainten erot on tasattu: Isot kirjaimet saivat painokertoimen, jonka kautta isojen ja pienten kirjainten keskiarvo pysyy samana. Näin sain aikaan näkyvän piikin, joka voi olla mielenkiintoinen. Näin ollen keltaisessa käyrässä on "isojen kirjainten määrä on yliedustunut" tunnetulla tavalla. Mutta samalla kirjainten esiintyvyysyleisyys tulee selvemmin esiin:Tämänkaltainen empiirinen tieto siitä, että eri merkit ovat tavallisempia auttaa viestien purkamisessa. Voidaan nimittäin arvata että viestissäkin luultavasti on yleisemmin jotain merkkiä kuin jotain toista.

Tätä voidaan kiertää monilla tavoilla salausjärjestelmissä. Itse asiassa hyvät salausmenetelmät pyrkivät tähän. Yksinkertaisia keinoja asiaan tunnetaan useitakin. Esimerkiksi kuuluisa mutta selvittämättä jäänyt sarjamurhaaja "ZODIAC -killer" käytti salaamisessaan menetelmää joka vaikeutti frekvenssianalyysiä ; Yleisille kirjaimille oli useampia symboleja joita käytettiin kirjaimen yhteydessä satunnaisesti. Näin yleinen merkki en antanut itseään ilmi. Viesti selvisikin "osittain arvaamalla" : Koodin purkanut ajatteli että sarjamurhaaja kirjoittaisi viesteihinsä usein lyhyehkön englannin kielen sanan "kill". Tämä viestin sisällön epäsatunnaisuus auttoi asiassa eteenpäin.

Tämä melko yksinkertainen esimerkki kertookin laajemmasta ilmiöstä : Tehokkaissa salausjärjestelmissäkin lopputuloksena on hajeen kasvua. Viestissä ei ole mitään arvattavaa säännönmukaisuutta joka tarjoaisi jonkun kikan johon koodinpurkaja voisi tarttua. Tämä on sinällään mielenkiintoinen yhteys, koska myös pakkausjärjestemissä syntyy suuri haje ; Syynä on se, että satunnaisuus tuottaa helposti sellaista jossa on "paljon rakennetta". Kun muistamme Shannonia, tämä voi tuntua ihmeelliseltä ; Satunnaisuushan kertoi juurikin informaation ja säännönmukaisuuksien puutteesta. Kuitenkin salaviestissä tuntuu olevan "merkitys".
1: Arkiajattelu ajaa tässä kohden siis harhaan. Sillä, mielenkiintoista kyllä, frekvenssianalyysi, jonka avulla saadaan kaivettua esiin vaikkapa salakielisenviestin merkitys, ei itse asiassa käsittele lainkaan merkitystä. Sen sijaan siinä katsotaan kielen rakennetta joka on induktiivisten tutkimusten avulla liitetty kieleen. Tämä ei ole sinällään yllättävää, koska merkitys on pohjimmiltaan mielivaltainen sopimus. Eri kielissä sama asia sisältää erilaisia viittauksia. "cat" ja "kissa" viittaavat samaan kohteeseen. Periaatteessa joku voisi aloittaa uuden kielen jossa merkkiyhdistelmä "koira" merkitsisi samaa kuin sana "kissa" suomen kielessä.
2: On hyvä muistaa että me kaikki myös pakkaamme esimerkiksi zippaamalla vaikkapa pelejä tai sähköpostiviestejä. Pakkaaminen johtaa viestin entropiatason nousuun, säännönmukaisuushan lisäsi entropiaa. Näin saadaan syntymään mielenkiintoinen viittaus algoritmiseen kompleksisuuteen.

Tässä kohden mukaan voidaan ottaa myös Zipfin laki. Sekin on hieman frekvenssianalyysin kaltainen. Siinä jos jonkin merkkijonon sisältö otetaan käsittelyyn, ja esiintymien todennäköisyys laitetaan Zipfin kaavioon, on satunnainen tulos vaakasuora; Toisin sanoen yksittäiset merkit tai vaikkapa merkkiyhdistelmät ovat kaikki suunnilleen yhtä yleisiä. Sen sijaan kielissä syntyy jonkinlainen laskeva käyrä, joka näyttää että merkit eivät ole satunnaisia. Tämän huomaa vaikkapa tekemällä yleisyyspainotuksen aineistolle, josta tein aikaisemmin frekvenssianalyysin:Kuten blogauksissani, on kielissä yleisemminkin tämäntapainen yleisyysjärjestys. Tälläisen jakauman löytyminen vihjaa siis siitä, että niissä voisi ajatella olevan informaatiota, joka voi olla vaikkapa viesti.

Tämä on empiirinen havainto kielistä. Sen keksi ensin Harvardin kielitieteilijä George Kingsley Zipf. Idea tiivistyy seuraavaan kaavaan : jos kielessä on jokin n:nneksi käytetyin sana, merkki tai jonkin muun mitattava yksikkö kuten vaikkapa äänne, on niillä erikoinen käyttötiheys. Zipfin mukaan luonnollisessa kielessä on käänteisesti verrannollinen lukuun n. Zipfin laki on empiirinen tulos, eikä teoreettinen malli. Se ei itse asiassa sano että kielessä olisi pakko olla tämänlainen rakenne.
1: Kielitieteellinen tutkimus vuodelta 2005 nimeltään "True reason for Zipf's law in language" esitti huomion, että yleisimmin analysoidut kielet, kuten englanti, ranska ja muut kielet noudattivat Zipfin jakaumaa. Sen sijaan huomattiin että kiinan kieli onkin tässä kohden poikkeus ; Kiinan kieli lakkasi noudattamasta Zipfin jakaumaa Qin -dynastian jälkeen. Syyksi tutkimus esitti sen, että uusien kiinan sanamerkkien luominen ja merkistön satunnainen muuttuminen on hitaampaa. Näin ollen kielen satunnaismuutokset johtaisivat Zipfin lain syntymiseen.
___1.1: Tämä onkin hyvin mielenkiintoinen huomio, sillä tiedetään että Zipfin laki tosiaankin liittyy muuhunkin, kuin kieleen ; Esimerkiksi kaaosteoriassa on huomattu että esimerkiksi iteratiivisissa järjestelmissä zipfin jakaumia syntyy; Kun järjestelmän lopputulos on "seuraavan kierroksen alku", syntyy juuri tämänlaisia rakenteita. Näin ollen jakauma on myös itseorganisaatioon kuuluva rakenne. Tästä päästään esimerkiksi kieleen : Esimerkiksi geenitutkimuksessa "Linguistic Features of Noncoding DNA Sequences" vuodelta 1994 osoitettiin, että Tilke-DNA noudattaa Zipfin lakia, ja varsinaiset toimivat geenit eivät. Intelligent Designin kannattaja ja YEC - Kreationisti Salvador Cordova innostui löydöstä, koska ei muistanut tätä rakenteen synnyn osuutta asiaan.
_____1.1.1: Salvador Cordovan harmiksi tämäkin on itse asiassa malliesimerkki siitä, miten viestien tunnistaminen muusta ei suinkaan perustu minkäänlaiseen lainomaisuuksien ja satunnaisuuden eliminointiin. Toki esimerkiksi GMT1 -havainnon säännönmuaksiuus tulkittiin säännönmukaisuutensa vuoksi viestiksi, ja tästä tulkinnasta luovuttiin koska havaittiin että rytmisesto toimivat pulsarit olivat niiden lähde, eikä mikään avaruussivilisaatio. Mutta tämä on "systemaattisen virheen" karsimista. Itse tunnistus siis perustuukin täysin tiettyyn positiiviseen rakenteeseen, ei eliminointiin. Eliminointi on varmistamiseen liittyvä huolellisuuskysymys. Ei gravitonienkaan metsästys perustu kaikkien värähtelyjen eliminointiin, vaikka hiukkaskiihdyttimen rakentamisen ja kalibroinnin kohdalla onkin korostettu sitä, miten muut vaikutukset, kuten vaikkapa junien aikaansaama värinä, saadaan minimoitua ja huomioitua.

Itse asiassa kielellä on kompleksisuuden ja lainomaisuuden lisäksi yksi hyvin tärkeä rakenne. Se on "ennustettavan pätkän pituus". Laurance Doyle, joka on SETI -tutkija on esimerkiksi tuttu niille, joita kiinnostaa ikään kuin ääntelyn lauserakenne. Hän nimittäin auttoi todistamaan sen, että delfiinit kommunikoivat keskenään. Hän havaitsi että delfiinit ymmärtävät "5 sanan" kokonaisuuksia, lauseita, kun taas ihmisten kirjakielissä on 8-10 sanan mittaisia lauseita. Tämä tuo esiin uuden tarkastelutason ; Tässä ideana on nimittäin se, että siinä missä frekvenssianalyysi tai Zipfin lain hakeminen laskee koko merkkijonon jakaumaa, voidaan asiaa tarkastella eri mittaisina pätkinä. Jokin viesti voi olla melkoisen ennustettava vaikkapa 5 merkin pätkissä, mutta pidemmät osat ovat toisistaan riippumattomia. Jos tilastollisesti voidaan arvata mikä sana on viiden merkin jälkeen, mutta jos ei ole mitenkään ennustettavissa mikä sana toistuu jotain kuuden äänteen jakson jälkeen, se viittaa siihen että vastaanottajan ei tarvitse käsitellä viittä merkkiä pidempiä yhteyksiä. Ajatus voi olla hankalasti hahmotettava, mutta se muuttuu kenties ymmärrettäväksi jos huomataan että pelkkää pakattavuutta ja kompleksisuutta katsoessa katsotaan koko merkkijonon kokonaisuustarkastelua, kun taas tässä kohden tarkastellaan "viestin ennustettavuutta" eri mittaisissa pätkissä ja katsotaan minkälaisia eroja näissä "tarkastelun mitoissa" syntyy keskenään.