Vestigia terrent?

Lueskelin Markku Hyrkkäsen "Aatehistorian mieli" -teosta. Siinä käsitellään sitä miten aatehistorialla on osa relevanttia historiantutkimusta. Jossain määrin teos puolustautuu diskurssianalyysiä harjoittavien kritiikeiltä. Tämä kertoo siitä että teos edustaa ei-postmodernia historiantutkimusta. Tämä näkökulma on tuskin ainakaan lähtökohtaisesti kovin kammottava konservatiiveille. Se on sitä "klassista ajatusten kehittymisen historiaa" joka viehättää monia kristittyjä nykyään. Sitä tausata jonka portailta hypähtää eteenpäin sellaisia - hämmentävää kyllä sisällöltään postmodernisoituneita mutta asenteiltaan postmodernin vastaisia - ilmiöitä kuin Tapio Puolimatkan "tradition" korostaminen.

Tässä mielessä olikin hauskaa lukea Hyrkkäsen teosta.

Siellä nimittäin esitetään ajatus siitä että aatehistoriallinen yhteys nähdään kun on (1) ajallisuusehto, eli vaikutteita ottava on ollut olemassa ajallisesti ennen sitä joka on idean napannut (2) samankaltaisuusehto jossa tuotoksissa on selvää analogisuutta (3) jonkinlainen todiste yhteydestä, kuten vaikka se että on lainannut jonkin lähteeksisopivan teoksen kirjastosta. Tai on muuten uskottavasti altistunut tälle.

Tämä on siitä mielenkiintoinen että Tapio Puolimatka puolusti kovasti ajatusta siitä että ID -teorialla ei olisi mitään oleellista yhteyttä kreationismiin.Tässä nojattiin toki aatehistoriallisesti merkittäviin asioihin. Kuten siihen että selitettiin että Behe sanoi että hänellä ei olisi pääsyä niihin lähteisiin joissa oli hänen RC -konseptinsa kaltaisia ideoita. (Toisaalta on hyvin vaikeaa uskoa että USA:ssa voisi olla ihmistä joka ei ole kuullut jotain versiota "mitä tekee puolikkaalla siivellä" tai "mitä tekee puolikkaalla silmällä". Toisin sanoen puolustus vaikuttaa epäuskottavalta tai triviaalilta.)

Vahviten tämä näkyy siinä miten ID -piirit suhtautuivat kreationistisen oppikirjan "Of Pandas and People" -teoksen ns. "cdesign proponentists" -ongelmaan. Siinä on selvästi ajallisuusehto. Kreationismin lakitupatappiot ja muut vastaavat kertovat että yhteys on olemassa. Toisaalta sisältö on hyvin samanlaista - muuten ongelman takana oleva copy-paste -ongelma ei olisi mahdollinen. Se, että kirjasta on muutettu "creationism" -sanat muotoon "Intelligent Design" on jo itsessään vahva argumentti siitä että sisällöt ovat oleellisen samanlaisia. Samaa toki kertoo se, että ID -argumentisto pikemminkin etääntyi joistain kannanotoista - esim. koskien maan ikää - kuin olisi luonut argumentteja joilla ei olisi varhaisempia hyvin samanlaisia versioita kreationistisessa kirjallisuudessa. Ja yhteys on melko selvä. Kun tässä puhutaan saman kirjan eri versioista, on selvää että juuri vahvempaa ideologista linkkiä ei voi saada. (Samaa linkkiä vahvistavat myös kaikki ne runsaat Matti Leisolan tyyppiset YEC -aktiivit jotka sitten yht'äkkiä olivatkin massana ja joukolla yhdessä suuren teltan ID -guruja.)

Cdesign proponentists -kohun aikana Puolimatka esitti nettipseudonyyminsä takaa viisauksia siitä miten Intelligent Design ei voi olla kehitelmä kun sanaparia oli käytetty kauan ennen niitä lakitupakriisejä joiden jälkeen teosta muutettiin. ; Hän kiinnitti huomiota ensimmäiseen kertaan kun sanaparia on käytetty. Aatehistoriallinen vaikutus kuitenkin tarkastelee leviämistä. Puolimatka tuli itse asiassa omalla kritiikillään vahvistaneeksi ajallisuusehdon ; On selvää että ID -sana on sellaisenaan vaikute joka on napattu. Onkin mielenkiintoista katsoa miksi se on napattu juuri sinä aikana kun se on. (Samoin voidaan toki nähdä että Puolimatkalla on takanaan muitakin "luovan panoksen minimointeja", esimerkiksi Pianka -kriisin tapauksessa.)

Kysymys ei - tietenkään - ollut koskaan aatehistoriasta.

On tietenkin hienoa tarkastella sitä onko aatehistoriallisen argumentaation mukaan perusteltua nähdä sitä opportunismia ja kikkailua jota tässä on tapahtunut. Mutta tosisaiassa esimerkiksi Puolimatka ei ole taatusti tarttunut tähän siksi että se olisi hänestä huonoa tiedettä. Syy oli se, että asia kävi hänen identiteetilleen.

Asia on itse asiassa vielä pahempi monien muiden kreationistien kanssa. (Puolimatka on eräässä mielessä fiksuistoa.) Suomessa kreationistit tuppaavat olemaan karismaattisista piireistä tai siihen vivahtavista muista suuntauksista. (Esim. helluntailaisuus ja ns. "viidesläisyys".)

Karismaattinen liike korostaa armolahjoja. Tämä suuntaus painottaa erityisiä Jumalan tarjoamia armolahjoja ja Pyhän Hengen suorittamaa uudistusta ihmisessä. Usko on henkilökohtainen ja se näkyy yksilön moralisudessa. Tämä voi saada erikoisiakin muotoja ; se voi olla jopa jotain selvästi havaittavaa merkkiä, kuten kykyä parantaa sairaita rukouksella, profetoimisen lahjan, joka kykyä kertoa muille tai vaikka jollekin henkilölle Jumalan tahdon siitä miten hänen tulisi toimia jossain tilanteessa.

Liike korostaa sitä että kontakti Jumalaan on henkilökohtainen ja sitä miten usko muuttaa ihmisiä. Henkilökohtaisuus ja ei-poliittisuus johtaa siihen että kohtaamiset ovat henkilökohtaisia. Sivutuotteena on erikoinen taipumus pitää ad hominemia asiallisena pohjana keskustelulle.

Karismaattiseen piiriin kuuluvalle on aivan luontevaa ajatella niin että asiallinen kritiikki evoluutiolle on se, että korostetaan että Charles Darwin oli vastenmielinen mies - meni naimisiin serkkunsa kanssa, nappasi isänsä ja isoisänsä ajatuksia kirjaansa, oli muuten plagioija ja muutenkin halveksuttava koiranpotkija. Ideana on se että "jäljet pelottavat" ja pahan ihmisen ajatukset tuottavat pahoja ideologioita. On toki selvää että jos "evolutionisti" mustamaalataan jollain "Expelled" -dokumentin tyylisellä holokaustainarraatiolla, ei ole kyseessä mikään evoluutioteorian tieteellinen kritiikki. Koska tieteessä ei keskitytä siihen minkälainen ääliö tai pyhimys teorian on rakentanut, vaan se onko teoria tosi. Ikonoklasmiin painottaminen on sekin liitoksissa myös tähän. Karismaattisille tämä ei ole mikään hairahtuminen vaan asian syvää ydintä. Kysymys heille on ennen kaikkea pelastuksesta ja siitä että miten eri ideologiat vaikuttavat ihmisissä eettisesti. Tätä alleviivaa sekin että he vastustavat miltei mieluummin "darwinismia" joka on jonkinlainen harhaoppi. (Ideologisointi tällä tavalla on muuten temppuna jotain äärimmäisen postmodernia. Tämä on diskurssianalyysin ydintä.)

Kreationistit ovatkin kirjoittaneet paljon ad hominem -materiaalia, kuten tuore Petteri Niemisen väitöskirja esiintoikin. Ja toisaalta he ovat innokkaimmin puolustautuneet siltä kritiikiltä jossa on esimerkiksi aatehistoriallista taustaa. Aatehistoriallinen tausta kun kertoo ideologisista yhteyksistä. Jotka taas viestivät myös ajatuksista ja motiiveista. Kun miettii jotain ideologisia kytköksiä onkin "puhtaasti aatehistorian näkökulmasta" katsoen hämmentävää että ei vain todeta että ideologinen yhteys on. Ja jatketa eteenpäin. Ja jos joku sanoo että tyyppi on epäeettinen niin sanoo että totta mutta että on tärkeämpää puhua teoriasta eikä teorian keksijöistä. Miksi, hyvin ilmiselvissäkin tapauksissa, ei yhteyttä todisteta. Tuntuu että puhuessaan vaihtoehtoisista maailmankuvista ei valehdella vaan puhutaan muunneltua totuutta erikoisilla älyllisillä puolivolteilla. Valehtelua ylimääräisillä askelilla. (It's not lying, it's lying with extra steps!)

Sillä tässä kysymys on heille jostain muusta. Jos joku moittii heidän teoriaansa he voivat aina selittää että heillä on eri taustaoletukset ja premissit. Ja tätä kautta he voivat etääntyä kaikesta tiedeperustaisesta kritiikistä hyvinkin kevyesti. Mutta jos joku tulee sanomaan että heidän mestarinsa ovat plagioijia ja kiusaajia, se iskee karismaattisen ytimeen. Tämä moite on monista pelkkää henkilöönkäymistä. Mutta karismaattisessa kontekstissa tämä on sama kuin vihjaisi että olisi vahva syy pitää kaikkea epäeettisten tuottamaa "todistetusti harhaopiksi". Tässä mielessä ad homimen auktoriteeteista ideologiasisältöön ja ideologiasisällöstä ideologian seuraajiin on identtinen sen kanssa miten "evolutionisteja" kohdellaan sen perusteella minkälaisia karmeita jälkiä evoluutioteorialle milloinkin maalataan. Aatehistoria on tässä keino eikä päämäärä. Ja jos aatehistoria ei aja päämäärää niin aatehistoria saa mennä.

Anteeksiantamattomat

Työkaverini kertoi pitävänsä oopperasta. Oma musiikkimakuni on banaalimpi. Tässä yhteydessä aloimme puhumaan tekijänoikeuksista. Ja siitä miten klassinen musiikki on tässä suhteessa hyvin erilaista kuin kevyempi musiikki.

Klassisessa musiikissa katsotaan usein säveltäjää ja sävellystä. Ja tätä kautta eri orkesterikokoonpano ei tee teoksesta coveria. Sitä esitetään tietty teos, ja soittajat saavat olla keitä vain kunhan soittavat nuottien ja kapellimestarin ohjeiden mukaan. ; Vastaava toiminta kevyessä musiikissa on joko plagiointia tai cover -kappaleiden soittamista. Ideaalina kevyessä musiikissa on että olisi jokin Townes van Zandt joka tarinoittaa, säveltää ja laulaa omat kappaleensa. Klassisessa musiikissa teos on jotenkin nuottitelineillä siirrettävämpää mallia ja siellä säveltäjät, kapellimestarit ja muusikot ovat usein hyvinkin eri henkilöitä. (Olisi tosin hauskaa kuunnella miltä kuulostaisi sävellys joka olisi orkesterin yhteistyössä säveltämä.)

Yhtenä syynä tässä on kenties se, että kevyen musiikin kappaleita tulkitaan usein niiden esittäjien henkilökohtaisten kokemusten kautta. Nämä myös tuovat niihin lisäarvoa. Näin esimerkiksi Eric Claptonin "Tears in Heaven" on hankkinut lisämyyntiä ja lisäarvoa sitä kautta että se kertoo hänen pojastaan. Näin ollen esittäjän vaihtaminen voi pilata paljon. "Evanescencen" "Hello" ei tarinakeskeisessä näkökulmassa yhtä kauniisti soi jos sitä ei esitä Amy Lee. Koska kappale jotenkin ytimeltään kertoo hänen sisarensa kuolemasta.

Tämä on ollut itselleni hieman vieras asenne ; Olen enemmänkin niitä ihmisiä joille kappalevalinnat kertovat kuuntelijastaan. Kappaleet ovat minulle enemmän immersiivisiä, eivät tarinan kuuntelua. (Tosin pidän myös musiikkikappaleiden sanoitusten ylianalysoinnista. Ja syy miksi en ylianalysoi musiikkia johtuu siitä että minulla ei ole kykyjä tehdä sen tyylisiä analyysejä mitä on tehty vaikka "Game of Thronesin" "Winds of Winter" -taustamusiikista.) Eli kappaleita käytetään kuten vaikkapa "Billions" -televisiosarjassa jossa eräässä jaksossa peilattiin hahmojen psyykeä sitä kautta mistä "Metallican" kappaleista he pitävät eniten. Asenteita edustivat klassinen "Fade to Black" ja uudempi "Creeping Death".

Oma suosikkikappeleeni Metallicalta ei tullut mainituksi. Se ion vanha. (Kuten ilmeisesti alan olemaan itsekin.) "Unforgiven". Se kertonee jotain itsestäni. Tosin on myönnettävä että se mitä tämä luultavasti kertoo on jotain joka voidaan liittää siihen tarinankerronnalliseen kulmaan. "Explore Rock'N' Roll" kertoo että "Unforgiven" on sidoksissa James Hetfieldin kokemuksiin outona ja äärikristillisessä perheessä kasvaneena. Kykenen tunnistamaan tämän mukaankuulumattomuuden. Tosin en minä siihen välttämättä olisi tarvinnut tätä tietoa.

Ja lisäksi jopa Mozartin "Lacrimosa" ratsastaa sillä että säveltäjä sävelsi tämän omaksi hautajaismusiikikseen.

Jos vuori ei tule Kapteeni Kirkin luo, on...

"Fall On Your Sword" on tehnyt kappaleen "Shatner Of The Mount". Se on kooste Shatnerin haastattelusta. Kooste ei ole lyhennelmä tästä haastattelusta vaan sille on annettu hyvin omanlaisensa sävy. Kun itse videossa korostetaan esimerkiksi kontrastia siitä miten saastunut planeetta rinnastuu sankariin joka kiipeilee ilman turvavälineitä puhtaassa luonnossa. Haastattelussa kiipeämisen nähdään symbolisoivan itsensä ylittämistä, itsensä haastamista. Kappale on...hieman erilainen.

Tämänlaisia videoita tehdään melko paljon. Ja jopa ottamani kanta siitä että kyseessä on kappale väittää että tuotos on musiikkia. On selvää että Shatnerin haastattelu/puhe ei ole musiikkiteos. Mutta "Shatner Of The Mount" tuntuu ainakin minusta olevan sellainen. Tärkein perustelu tälle asialle on pääasiassa tunne siitä että se on musiikkia. (Joka ei tiettävästi ole argumentti oikein millekään.)

Muuten siitä tekee musiikkia se, että siinä on taustamusiikkia. Lisäksi editointi on tehty melko hyvin ja sen avulla puheeseen on luotu melko tarkasti aseteltu rytmi. Toistolla luodaan lauluille tyypillisiä iskulauseita ja niiden välille luodaan rytmiä. Lisäksi tuotoksessa on musiikkikappaleen rakenne, sellainen hyvin totuttu jossa on sisältöään vaihtava säkeistö ja erillinen kertosäe. Tämä kaikki kompositiointi - taustamusiikin asettelu, rytmi, toisto ja laajempi rakenne - tekee ei-musiikkihaastattelusta musiikkia joka ei ole haastattelua.

Remixaaminen tällä tavalla ei tunnu kovin luovalta. Toisaalta kompilointi on hyvin yleinen osa taidetta ; Se, että jokin koostuu osista joilla on lähde jossain muualla ei tee siitä suoraan plagiaattia. Plagiointia vastaan toki puhuu sekin että kaikki tietävät että mistä ääni ja puhe on saatu. Itse asiassa koko musiikkikappale toimii lähinnä jos tunnet "Star Trekin" ja Shatnerin itsensä.

Kokonaisuudessa on kaiken lisäksi jotain joka on mielestäni puhdasta. Videotuotos ei tee Shatneria naurettavaksi, vaan se on jollain omituisella tavalla elämän ylittävää. Se välittää asenteen joka on hieman erilainen kuin Shatnerin haastattelu, joka sekin toki on jokseenkin elämyksellinen. Sekä haastattelu että siitä tehtävä kappale ovat jokseenkin B.S. -pitoisia. Mutta sellaisella hyvällä tavalla.

Leijonakuningas ja toimiva yhteiskunta

Jos katsotaan "Leijonakuningas" -elokuvaa, siinä on selvä yhteiskunnallinen viesti. Se kuvaa luontoa ja sitä miten luonnollisuus on tärkeää. Puhutaan elämän kierrosta. Elokuvan alku ja loppu kuvaavatkin sitä miten uusi sukupolvi syntyy, ja kaikki jatkuu samanlaisena. (Elokuva on toisinto "Hamletista" ja "Kimba the White Lionista" joka ei ole tarina plagioinnin voimasta ja siitä miten ihmisen luovuus on vähäisempää kuin voisi luulla. Se tukee tätä tarinaa kaiken kiertämisestä. Ratkaisut ovat siis filosofisesti perusteltuja.) Tämä tekee sen perusasetelmasta konservatiivisen sanan konservatiivisuus klassisessa merkityksessä. Eli siinä mielessä että asioiden säilyttämistä arvostetaan.

Elokuva on siitä jännittävä, että sen syvin perusviesti on moderneille konservatiiveille vieras. Sen voisi muotoilla muotoon "tiedä paikkasi". (Elokuva tapahtuu Afrikassa.) Tietyt asiat ovat tietyillä paikoilla eikä pidä kiirehtiä. (Sen sijaan elokuva ei ole varoitus "varo mitä toivot" vaikka Simba laulamassa iloista rallia siitä miten hän toivoo että hän tulisi kuninkaaksi mahdollistuu tarpeettoman aikaisin kun hänen isänsä kuolee.) Tämä järjestys korostaa sitä että leijonat ovat kuninkaallisia. Järjestyksessä olevaa paikkaa ei ansaita taidoilla tai saavutuksilla vaan syntyperällä.

Tämä järjestys myös oikeuttaa leijonien saalistuskäyttäytymisen. Kun Simba keskustelee hänen isänsä kanssa siitä mitä hänen lauleskelujensa hauskoille taustalaulajille ja kenties ystävillekin tapahtuu, kerrotaan aivan suoraan että heidät syödään. Ja että sitten kun leijonat kuolevat, heidän ruumiistaan tulee multaa jota ruoho syö ja jota leijonien saaliit syövät. Elokuva ei kerro paljoa mätäbakteereista. Eikä siitä että leijonien saaliit kuolevat ennenaikaisesti, kivuliaasti ja väkivaltaisesti. (Hieman kuten Mufasa ja Scarkin.)

Scar onkin tarinassa vahva hahmo. Hän ennen kaikkea kyseenalaistaa tämän luonnollisen järjestyksen haluamalla päästä kuninkaaksi omilla ansioillaan. Tämä arpeutunut hahmo joka on traumatisoitunut ja jota nimitellään tämän vamman kautta, selittää hiirille ennen syömistään että maailma ei ole reilu. (Hänellä on, arpensa sijainnin kautta päätellen, mahdollisesti esteettisen vamman lisäksi myös otsalohkovamma, joka selittäisi hänen tietyt sosiaalis-moraaliset vaikeutensa.) Hän puuhastelee hyeenojen kanssa elefanttien hautausmaalla, paikassa joka on on Mufasan hallitseman yhteiskunnan kannalta slummialueita. Hyeenat haluavat syödä ja niillä on nälkä. (Mikä kertoo siitä miten käy kun ei satu syntymään kuninkaaksi vaan väärään sosiaaliseen luokkaan yhteiskunnassa jossa ei ole statuskierrolle tilaa.) Scar on ehdottomasti paha ja väärässä. (Tätä alleviivataan laulukohtauksella jossa on suoraan lainattua natsiestetiikkaa, koska hienovaraisuus.)

Merkittävää on, että kun Simba adoptoidaan kahden miehen talouteen ja oppii elämään kuten hippikommuunissa eletään (syömällä hyönteisiä), Scar ottaa vallan. Luonto muuttuu ruohottomaksi, karuksi ja aivan kaikilla on nälkä. Tämä johtunee siitä että Scar ei kunnioita elämän kiertoa. Ja mahdollisesti siitä että jos kaikki haluavat syödä tarpeekseen, syntyy paljon kulutusta. Hyeenat ja leijonat ovat kuitenkin luonnolle raskaita koska ne ovat luonteeltaan predatorisia. Ja näin resurssit kuluvat ylikulutuksessa.

Tämä muuttuu vasta sitten kun mitään opiskelematon Simba kyllästyy Nalan nalkutukseen. (Suunnilleen sama syy joka sai minut saamaan opiskeluni loppuun.) Ja kukistaa senhetkisen hallitsijan. Sen jälkeen, hyvin pian ja ihmeellisesti, luonto kukoistaa jälleen vihreänä. Joka muistuttaa siitä että kommunistiset yhteiskunnat joissa yritetään jakaa köyhille resursseja on johtanut omituiseen yhteiskuntaan joka yhdistää matalan elintason kovaan luonnon saastumiseen. Toisin kuin suunnilleen mikään muu yhteiskuntajärjestys.

Tätä kautta uskallan sanoa että elokuvan eettinen sanoma on se, että yhteiskunnan parhaaksi pitää elää siinä roolissa mihin sattuu syntymään. Ja toimivan yhteiskunnan ero on siinä että hyvässä yhteiskunnassa rikkailla hyväosaisilla ei ole nälkä. Tämän kulutusyhteiskunnan malliksi annetaan kuitenkin vaihtoehto. Jos ei halua elää kuten sanotaan, täytyy elää Hakuna Matata. (Suomeksi : "vedetään läskiksi".) Tällöin vaikka yhteiskunta olisi huono, löytyy jostain aina riittävästi hyönteisiä ja muuta iljettävää syötäväksi. Mutta jos haluaa elää kulutusyhteiskunnassa, kannattaa kaikesta huolimatta valita biologiset vanhempansa huolella. Adoptiovanhemmat kun eivät muuta mitään.

Pieni ajatus ; Pankkikriiseistä, pörssiromahduksista ja Rooman vakaudesta

Minun lapsuusaikana Suomessa oli lama. Tämän taustalla oli periaatteessa se, että ensin pankit myönsivät tilejä melko hyville koroilla. Tämä teki niistä suosittuja. Valitettavasti korkojen antaminen tarkoittaa sitä että pankki antaa tallettajille rahaa. Joten ne tarvitsivat lainoja voidakseen kattaa nuo edellämainitut korot. Tämä johti löyhtyneisiin lainanantokriteereihin. Periaatteessa lainaa sai hyvin vähäisin tai olemattomin takuuksin. Joka johti siihen että pankit antoivat lainaa asioille jotka eivät kannattaneet. Ja tekivät tätä yhä useammin ja useammin, mitä enemmän heidän piti kattaa korkomaksuja antamilla lainoillaan. Kun investoinnit joihin lainaa oli annettu romahtivat, pankki joutui perimään karusti. Koska ne tarvitsivat ehdottomasti varoja niiden korkojen kattamiseen.

Toisaalta Amerikoissa on tapahtunut 1929 alkanut lama johtui pörssistä. Pörssissä oli usein tapahtunut kuplia, joiden puhkeaminen kadottaa osakkeiden arvoa. Senkin taustalla oli se, että kun osakkeita pidettiin varmoina ja niihin luotettiin, pankki myönsi niiden hankintaan hyvin helposti lainaa. Kun lainojen arvo romahti, oli sillä karuja seurauksia. Toisin sanoen pörssi on keino tuottaa samantapaisia ongelmia kuin tuossa itselleni tutummassa lamassa.

Toisaalta voidaan ajatella, että niissä yhteiskunnissa joissa on ollut erityinen koroillaeläjien luokka ovat lietsoneet tämänlaisia ongelmia. Erityisiä ongelmia tulee jos koroillaeläminen on kannattavampaa kuin investointien tekeminen. Tästä voi tulla jopa yhteiskunnan romahduksia, tai vallankumouksia. Sillä jos investoinnit tuottavat vähemmän kuin koroillaeläminen, on kannattavaa antaa koron kasvaa korkoa korolle samalla kun vähemmän onnekkaat sitten jäävät eksponenttisääntöjen mukaisesti yhä syvemmälle ja syvemmälle köyhyyteen.

Tästä minulle seurasi pieni hupaisa ajatus.

Menneinä aikoina koronkiskonta oli kiellettyä. Teologia -sivusto kertoo tästä hienosti Simo Knuuttilan tekstissä. "Vaikka taloudellinen toiminta laajeni ja monipuolistui 1100-luvulla, kirkko jatkoi korkokiellon opettamista. Se sai myöhemmin tukea myös Aristoteleen raha- ja korkoteoriasta. Rahaa sellaisenaan pidettiin tuottamattomana, minkä ajateltiin lisäävän korkokiellon järkevyyttä. Lainattu raha siirtyi lainanottajan omaisuudeksi maksupäivään saakka. Hyötymistä toisen omaisuudesta pidetiin sopimattomana, varsinkin kun myös riski omaisuuden häviämisestä siirtyi lainanottajalle. Koron ottamista kutsuttiin nimellä usura. Se käännetään usein koronkiskonnaksi, mikä on hiukan harhaanjohtavaa, koska usura tarkoittaa roomalaisessa oikeudessa vain korkoa. Keskiajalla termi sai negatiivisen merkityksen juuri korkokiellon takia."

Tämänlainen on jotain joka kenties johtaa vakauteen. Tosin tämä voidaan nähdä siihen mistä syystä kristittyjen maailmaa pidetään "hitaasti etenevänä". Jos yhteiskunnassa ei ole kannattavaa antaa lainaa, sitä ei helposti anneta investoimiseen, uusien keksintöjen tekemiseen. Tämänlainen yhteisö romahtaa helposti ulkopuolelta tulevaan uhkaan, kun joku muu maa sitten panostaa investointeihin ja jyrää tämän varovaisen ja sisäisesti vakaan järjestelmän ylivoimalla.

Nähdäkseni tässä on jotain joka voidaan liittää Roomaan.

Roomassa oli vahva sotilasvoima. Se oli myös tunnettu siitä että se ei niinkään tuottanut ideoita vaan kopioi niitä muilta. Siihen aikaan laaja valtakunta jossa oli paljon kohtaamisia toisilleen vieraiden kulttuureiden kanssa ja jossa tieto kulki teillä kykeni harjoittamaan tätä strategiaa. Ja se toimi yllättävän pitkän aikaa.

Nykyaikana se vaatisi ankaraa tiedostelua ja hirvittävää panostusta teollisuusvakoiluun. Ja siitä huolimatta globaalissa maailmassa tieto kiertää maailmaa ympäri salamannopeasti. Jo Neuvostoliiton aikana kävi selväksi että ei riitä että kansantalouden saavutuksia haluttiin näytellä ja keksittiin hienoja tiedemiehiä keksiviä tiedemiehiä ja panostettiin reverse engineeringiin. Maailma juoksee eteenpäin nopeasti, ja mukana pysymiseen tarvitaan investoinetja ja innovaatioita loppumattomana ryöppynä. Ja tässä mukana pysyminen tehdään sille ehdoin että riskinä ovat hyvinkin totaaliset ja syvät lamakaudet.

Paha ongelma ; Falsifioivatko ID -piirit kristillisen etiikkakäsityksen?

Nykyaikana kristityistä on modernia kannattaa metaeettistä käsitystä jonka mukaan ateisti voi käyttäytyä hyvin mutta että hänen eettisyydelleen ei ole perusteita. Tässä mallissa naturalismi, etenkin evoluutioteoriaan nojaava naturalismi, on perustaltaan nihilistinen. Sillä etiikka ei voi olla ihmisen lajinmukaista käytöstä vaan on oiketettava itselleen ikuisuus ja muuttumattomuus termin Platonissävytteisessä mielessä.¹ Tästä metaetiikkakäsityksestä nähdään että ideologiat turmelevat tilastollisesti. Kysymys on siis siitä mitä darwinismi tekee yhteiskunnalle tilastollisella tasolla. Tämän uhka on korostetusti läsnä esimerkiksi "Wedge" dokumentissa joka korostaa yhteiskunnan destruktiivista tilaa joka johtuu materialismi/naturalismista. Tämä moraalittomuus nähdään myös yhteiskunnan tuhoon viemiseksi.

Toisaalta tässä mallissa korostuu myös se miten Jumalan tahdon tietäminen on tärkeää. William Craigin "God Command Theory" perustaa näkemyksen siihen että asiat ovat hyvää tai pahaa sen mukaan miten Jumala sanoo sen olevan. Sillä Jumala on hyvyyden mittanauha ja hyvyys on mitä Jumala on. Ja ainut tapa saada tietoa Jumalasta on seurata Jumalan sanaa ja ainut tapa seurata hänen tahtoaan on totella Jumalan käskyjä ja noudattaa Hänen tahtoaan. Näin kritityt ovat lähempänä eettisyyttä ja toimivat suurissa linjoissa kuin hyvät ihmiset.

Kristillinen moraali tiivistyy nyrkkisääntöisimmillään sekä kymmeneen käskyyn että kultaiseen sääntöön. Ja muuhun mitä "Raamattu" sanoo. Näiden heijateleminen taas on tärkeää koska Imago Dei -ihmiskuvan mukaan ihminen on Jumalan kuva. Ja kristitylle WWJD -lähestyminen eli Jeesuksen seuraaminen ja imitointi ovat hyveellisyyden ydintä.

Tässä kohden on laadukasta ja kohteliasta ottaa esiin Tapio Puolimatka. Mies joka selvästi uskoo edellämainittuun metaeettiseen teoriaan kun katsotaan hänen tekstiään "Antiikin korkeakulttuurit kaatuivat sukupuolineutraaliin ajatteluun", joka julkaistiin "Helsingin Sanomissa", tuossa pesässä joka tiettävästi ei ole reilu sananvapaudelle vaan vainoaa Puolimatkaa kuten kaikki muukin maallistunut puolueellinen media. Voisin toki korostaa sitä että Ville Vuolanto näyttää että Puolimatkan argumentit eivät vastaa sitä mitä historiantutkimus siitä sanoo antiikin arvoista. Itse kuitenkin nostan tässä yhteydessä esiin enemmänkin seitsemännen käskyn. Puolimatka ei nimittäin lähteistä Helsingin Sanomien tekstiään. Lähteiden mainitsemattomuus on jännittävää, sillä Puolimatkan kirjoitus on esimerkkejä myöten täynnä detaljeja joiden kautta on melkoisen että hän on ahkerasti ja tuoreesti lukenut Carle Zimmermania. Puolimatka kun on teesejä ja detaljeja myöten löydettävissä suoraan Zimmermanin esseekirjoituksista. Asian varmistaminen ei ole vaikeaa ; Innokkaimmat voivat tutustua Zimmermanin pääteokseen "Family and civilization" vuodelta 1945. Identtisyys on niin suurta että selvää on että Puolimatkalla on tarjota "tuoretta" ja "omintakeista" materiaalia juuri sillä tavalla jonka vain hän osaa. (Ja joka itse asiassa selittää hänen populaariteoksien julkaisutahtinsa jossa on niin monta sivua ja niin monta kirjaa.) On jännittävää miksi hän ei kerro tätä lähdettä vaikka se vahvasti näyttää hänen kirjoituksensa primaarilähteeltä. No, kenties sen vuoksi että jos hän toimisi näin hän ei kirjoittaisi niin usein ja mielipidekirjoitusten floodaaminen ja kirjojen tuottaminen olisi paljon vaikeampaa tällä uudenlaisella integriteetillä. Joten ilmeisesti Saatanaa ja darwinisteja vastaan taisteleminen oikeuttaa tälläiset pienet lähteidenmainitsemattomuudet.

Toisaalta on syytä muistaa Puolimatkan vahva osuus Pianka -tapaukseen. Sillä tässä ei ole kysymys yksittäisen syntisen hairahtumisesta vaan jostain joka kertoo laajemmin Intelligent Designin asemasta. Puolimatka tunnetusti painoi kirjaansa väitteen jossa Pianka olisi kannattanut laajamittaista kansanmurhaa.² Alkulähteenä oli ID fellow Forrest Mims joka syytti Piankaa siitä että tämä olisi halunnut tappaa 95% ihmiskunnasta ebolaviruksella. Kun puhetta on läpikäyty on selvää että tälle nimenomaiselle syytökselle ei ollut perustaa. Silti kukaan ei tarkistanut asiaa vaan päinvastoin. William Dembski ilmiantoi Piankan terroristiksi. Maassa jossa terroristeihin, jopa terroristiepäiltyihin, on 9/11 -tapauksen jälkeen suthauduttu mallilla Guantanamo Bay. Ja kun Pianka vapautettiin ilman syytteitä eivät jutut loppuneet. Puolimatkakin olisi voinut tarkistaa asiat varsin helposti mutta hän painoi asian kirjoihin ja kansiin vuosia sen jälkeen kun Pianka oli kohusta selvinnyt. (Kohuun liittyi myös tappouhkauksia kun terroristia pelänneet kristityt  Hän ei myöskään kuunnellut kriitikoita aiheesta ja korjannut virhettä. Vasta se että kirjan sisällöstä ilmoitettiin Piankalle ja Pianka otti yhteyttä suoraan Puolimatkaan tavalla jossa vihjattiin seuraamuksista lain edessä oli se joka sai Puolimatkan korjaamaan asian no anteex -tyylisellä viestillä. Selvää on että Puolimatka oli kopioinut Piankaan liittyvät tietonsa pääasiassa "Uncommon Descentistä". Hän ei kuitenkaan maininut tätä lähdettä. Lisäksi huomionarvoisaa on että Puolimatkan panos oli se että hän lisäsi ebolatapaukseen virheen. Virheen siitä että Pianka ehdotti ilmalevitteisyyttä. Tämä lisäys pitää sisällään niin suuren luonnontiedevirheen että asioista yhtään mitään yhtään tietävän pitäisi tiedostaa että Piankan tasoinen osaaja ei heittele mitään noin perusasioiden vastaisia väitteitä. Mistä Pianka onkin itse huomauttanut sivuillaan. On jännittävää että Puolimatka vain otti ID -läisen sanomat asiat faktoina tarkistamatta suoraan lähteistä mitä Pianka on todella sanonut. Että väitteiden vakavuus ei ole ikään kuin antanut syytä tarkistaa Mimsistä poikkeavia lähteitä. Että ebolaviruksen toimintaperiaatteen kannalta mahdoton levitysmenetelmä ei ole jotain jota alan tuntija heittäisi vakavasti otettavana asiana.

Se että keksitään kansanmurha on valehtelua. Se että tätä levitellään oikeustahoihin ja siitä selviämisen jälkeenkin kirjoihin on väärän todistuksen antamista lähimmäiselle. Ilman lähdettä tietojen kopioiminen on yhdenlaista varastamista. Ja on melko varmaa että kukaan edellä mainituista toimijoista ei ole tehnyt kuten muut toivoisivat itselleen tehtävän. Ja kaiken kaikkiaan ID -tahot - Puolimatka, Mims ja Dembski etunenässä - ovat huolissaan tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta eettiseen käytökseen ja muiden ihmisten kohteluun.

Lisäksi he korostavat että kristityt ovat älykkäitä, supertiede ID -tasoisesti älykkäitä. Kyky kriittiseen ajatteluun, faktojen tarkastamiseen näinkin vakavien syytösten edessä. Kun superajattelija ja moniosaaja Puolimatkakin kykenee vain tuottamaan panoksellaan virheen kasvamista entisestään voidaan nähdä miten laadukkaaseen ajattelutyöhön kristitty pystyy. Etenkin kun aiheena on heidän spesiaalierityisalueensa, hyvyys ja etiikka ja synnittömyys.

Itse näkisin että jos he ovat kristittyjä ja heidän moraaliteoriansa metaetiikasta, moraalista ja yhteiskunnasta ovat tosia niin sitten käsissämme on ristiriita. Jos kristillisyys on missään yhteydessä etiikkaan ja reiluun käytökseen ja moraaliseen toimintaan ID on käytännössä falsifioinut asian. Jos kristilliseen Jumalaan yhteys on vain kristityillä ja kristittyjen Jumala on kaikkivoipa ja kaikkihyvä niin miksi ihmeessä niin usea ID -teoreettinen kristitty on tuontasoinen läpitunkematon paskapää. (Tämä ei ole ad hominem, tämä on argumentatiivisesti perusteltu ikävä tosiasia jonka mainitseminen on relevanttia kuin homojen yhteiskunnan tuhoamisesta uhoilu.)

Merkittävää on että mitään pahoillaanoloa ID -piireissä ei asiasta ole tehty. Ei vaikka sanat olivat kovia ja syytökset rajuja, seuraukset tappouhkailutasoin ikäviä ja muuten kiusallisia. Puolimatkakaan ei ole kunnolla pessyt vastuutaan ja hänen viallisia tietoja sisältäviä painosversioita kirjoista löytyy kaupunkien ja koulujen kirjastoista. Saati että asiasta olisi saatu kunnollista anteeksipyyntöä. Asia on selvästi hoidettu vain juuri ja juuri sen verran että muutoin väistämättä vastaan tuleva juridinen vastuunotto rahallisesti vältetään. Mitään sydämellisyyttä tai aitoa pahoillaanoloa Puolimatka ei ole missään näyttänyt. Kuten ei Dembski tai Mimskään. Joten mitään armoa ei heille voida tässä osoittaa. Kristitty kun saa armon vasta kun hän tunnustaa ja katuu tekoaan. Lisäksi tässä on huomautettava että Jumala ei voi antaa anteeksi Piankan puolesta. Eli ID istit voivat rukoiluillaan saada välit Jumalaan kuntoon mutta tämä Piankan suuntaan kohdistettu jää väistämättä jäytämään heidän tekojensa eettisyyttä kaluamaan.

Asian voi toki korjata joko siten että tunnustetaan että Puolimatka, Dembski ja Mims eivät ole oikeita kristittyjä. Ja että ID ei ole liikkeenä kristillinen tai kristinuskon mukainen tai sen kanssa yhteensopiva. Jonka jälkeen heidän kirjojensa lukeminen ja heidän luennoillaan käyminen on samanlaista syntiä kuin Dawkinsin fanittaminen. Tai sitten niin että kristillinen etiikkakäsitys ja arvotyhjiö ovat roskaa ja arvotyhjiöstä ja nihilismistä ei voida puhua. Molempia ei voida saada.

Joko Puolimatkaa pitää bannia ja hänen kirjojaan lukea lähinnä jotta tietää vääräoppisen pahuuden ja oppii sitä vastustamaan. Ja ostaa lähinnä roviomateriaaliksi. Ja hänen luentojaan ja kiertueitaan ja radiovierailujen kuuntelua boikotoida koska Puolimatka saa niistä rahaa. Tai sitten lopettaa puheet arvotyhjiöstä ja darwinismin moraalia rappeuttavista vaikutuksista. Tai olla kaksinaamainen idiootti jolla ei ole mitään puolusteltavia tekosyitä toiminnalleen. Uskoisin että identiteetilleen tyypillisinä suurin osa kristityistä valitsee tämän aivan viimeisen vaihtoehdon.

---

1 On selvää että mikään aristoteelinen ei voi platonisuuden kanssa yhteensopiva olla. Mutta on vaikeaa ymmärtää miksi aristoteelisuuden olisi alistuttava platonistisiin premisseihin sen sijaan että platon joutuisi mukautumaan aristoteelisiin premisseihin.)
2 En tiedä miksi kristityt suuttuiva kansanmurha-ajattelusta. Koska kun William Lane Craigin kiiteltyä metaetiikkaa lukee törmää siihen että hän kannattaa kovalla innolla hyviä kansanmurhia. Kun Jumala on käskenyt Raamatussa kansanmurhan, hänellä on vankkaa argumentointia sen pohjalle että tämä teko oli pohjimmiltaan hyvä. Kovin monien kristittyjen ei siis pitäisi loukkaantua ebolapuheista. Sillä niin arvostettu Craig on.

Kirkon fundamentalistikonservatiivieroputki

Tasa-arvoisen avioliittolain mentyä läpi kirkosta on eronnut paljon ihmisiä. Yhtenä syynä on tiettävästi arkkipiispa Kari Mäen sanomiset. Toisena on se, että valtiosta ei voi erota. "Takkiraudassa" tätä pidettiin hieman yllättävänä. "Homoavioliittokeskustelu on merkinnyt myös toista yllättävää lopputulemaa: evankelisluterilaisesta kirkosta on eronnut yli 8000 jäsentä." Väliaikatulokset ovat tuosta luonnollisesti vain kasvaneet. Kirkon kannalta asia toki onkin juuri niin että tekeepä se miten vain, niin asiat ovat "väärinpäin". Mitään yllättävää tässä ei tosin ole. Blogisti maalaa uhkakuvia "viikonlopun aikana eronneista noin 8000 ihmisestä hyvin suuri osa on hakeutunut juurikin helluntaiherätyksen piiriin. Mitä tästä on seurauksena? Ainkin uskontokentän valtava pirstoutuminen. Mutta samalla myös sen polarisoituminen toisaalta kiihkoeikkiksiin ja kiihkouskiksiin - siinä, missä luterilaisessa kirkossa on ollut seinät leveällä ja katto korkealla, uususkonnoissa ahtaudutaan samaan ilmestysmajaan ja siellä pipo on tiukka ja toverikuri kovaa. Tämä puolestaan ei lupaa hyvää."

Olen "Takkirauta" -blogistin kanssa hieman eri kannoilla. Uskontokenttä ei tosiasiassa pirstoudu yhtään mihinkään. Se on jo pirstoutunut. Valtionkirkko on ollut käsittääkseni jo vuosia tilassa jossa sisällä valtaa ovat pitäneet pääasiassa (a) fundamentalistit jotka yrittävät muuttaa asioita vanhoilliseksi (b) leppoisto joka yrittää tehdä töitä tavalla jossa huominen on suunnilleen samanlainen kuin nykyinen ja jossa korostetaan että pitää suvaita fundamentalisteja. (c) Muut ovat sitten jotain joiden kohdalla on toivottu että he lähinnä osallistuvat rituaaleihin ja maksavat jäsenmaksunsa. Jos tästä tulee meteliä, sitä pitää hiljentää korostamalla että erilaisuus on rikkautta - jos on leppoistoa. Tai sitten sitä pitää vastustaa jos on "fundamentalisti".

Syy miksi kirkossa on paljon fundamentalisteja näyttää liittyvän enemmänkin siihen että siellä on ollut tarjolla resursseja. Tämä tuli itselleni hieman yllättäen konkretiaksi aivan liian nuorena. Saatanapaniikkiin liittyvä metelöinti piti sisällään esikaikuja globalisoituvasta maailmasta. Tämä ilmiö oli toki reaktio paikallisiin tapahtumiin - esimerkiksi Hyvinkään paloittelusurmaan. Mutta sisältö tähän oli jo yllättävän globaalia, se oli lainaa ulkomailla tehdyistä kulttuurisodista jotka koskivat esimerkiksi sellaisia asioitia kuin liberaalipellejen roolipelaamista, tuota toimintaa jossa USA:n ihmemaassa nähtiin okkultismia ja saatananpalvontaa.

Sittemmin tämä on internetin myötä vain tehostunut. Osan näyttää olevan vaikeaa tiedostaa tätä. Sitä että kun uskonmies pullauttaa jotain suustaan, niin se voidaan levittää sosiaalisessa mediassa sikalaajalle heti pian - ellei nopeammin.

Osa ajattelee todella että valtionkirkon suvaitseva rakenne suojelee äärimmäisyyksiltä. Samat ihmiset kuitenkin tiedostavat kohtuu usein miten islam on uhka juuri siksi että kristinusko on niin lempeä. Tämä onkin se toinen järkevä huomio asiasta. Itse näkisin että valtionkirkko ei suojaa jos uskontoa koskeva informaatio ja toimintamallit haetaan muualta.

Kansankirkon ongelmana on ollut se, että se on löpissyt jargonia. Joka ei ole sitten pitänyt sisällä mitään merkitystä jota jakaa ihmisten kanssa. Hyvin moni eroaa kirkosta lähinnä siksi että he ovat vieraantuneet yhteisöstä. Lähes mikä tahansa kimmoke, kuten mikä tahansa uskonnon näkymienn katukuvassa, on muistutus siitä miten vieraantuneita kirkosta ollaan. Kirkosta eroaminen ei siis oikeastaan muuta yhteiskunnallisella tasolla mitään. Muutos on tapahtunut aikaisemmin. Kirkosta eroaminen taas tapahtuu viiveellä. Kun kirkollisvero napsahtaa huomaamattomasti ja pitäisi ikään kuin aktivoitua muistamaan joku kirkostaeroamissivu, asia helposti unohtuu tai "sillai jää roikkuun".

Kreationismi ; Hyvä esimerkki.

Samoin on hyvä huomata että kreationismia pidetään kalvinistisen USA:n ilmiönä. Minun nuoruudessani sitä ei ajateltu oikein edes olevan Suomessa. Se oli toki joskus hämärästi jossain yhteydessä mainittu. Mutta kirkolla sävy oli vahvasti se, että tämä on jotain jolta uskonnon kouluopetus suojaa. Eli kun meillä opetetaan koulussa uskontoa ei ole syytä yrittää tunkea sitä biologianluokkaan. Kun Kirkon tutkimuslaitokselle tässä ilmapiirissä esitti kysymyksen siitä että kannattaisiko kartoittaa paljonko kreationisteja Suomessa oli, ei asiaa pidetty relevanttina. Oletus oli että kenties Suomessa ei olisi ainuttakaan nuoren maan kreationistia. Eli tutkimustulos tiedettiin ennen seulontaa.

Ajatus ei itse asiassa ole sosiologisesti huono ; Itsekin kannatan jonkinlaista uskonnon kouluopetusta osittain juuri siksi että ilman sitä ihmiset oppivat uskontonsa lähinnä kotoa. Mutta sen tehokkuus oli jossain määrin yliarvioitu. Itse muistutan että Matti Leisolan "evolutionismi - sattuman uskonto" on vuodelta 1977. Se on ilmiselvä "Ameriikan Tuliainen". Ja kuten Kari Tikkanen muistuttaa, on Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis" siitä mielenkiintoinen että se on hyvin vahvasti jotain joka on lähinnä käännettu USA:lainen kreationistien perusteos, Morris&Parkerin "What is Creation Science". Täysi plagiaatti teos ei toki ole, sillä Reinikainen on lisännyt teokseen suoria lainauksia Raamatusta. Eli siinä on vahvempi suoran julistavan kristillisyyden sävy kuin siinä alkuperäisteoksessa.

Ja tässä siirtoprosessissa on siirtynyt mukana aika paljon kalvinismia. Olen ollut hieman hämmästynyt siitä miten tätä yhteyttä tiedostetaan niinkin harvoin kuin mitä sitä tehdään. Hyvin moni näkee että fundamentalistit olisivat jotenkin loukkaantuneet uusateisteista. Eli Dawkinsin jengi on mainoksillaan kiivastuttanut ihmisiä. Tosielämä on kuitenkin hieman toinen. Omakohtaisesti tuskin olisin välittänyt koko fundamentalistiaiheesta ilman erinäköisiä omakohtaisia ja lähelle osuneita kohtaamisia sellaisten asioiden kanssa jotka selvästi olivat peräisin - elleivät peräti suoraa copy-pastea - jostain jossa tämä kaksinapainen asenne "kulttuurisotaan" oli olemassa.

Uskoisin että moni nieli "Jumalharhan" sellaisenaan siksi että se vastasi juuri sitä kokemusta mitä keskivertoisesta uskonnosta puhuvasta apologeetikosta saa. Ymmärrän että akateemiseen ja sivistyneeseen keskusteluun tottuneet luterilaisen kulttuurin kasvatit pitävät tätä teosta varsin omituisena. Sen sopivuus Suomen olosuhteisiin tuntuu heistä hirmu omituiselta. Itse suosittelisin että nämä ihmiset lopettaisivat vakaumustaan koskevan butthurtin tavalla jolla se onnistuu helpoiten. Eli ottamalla sen oman pään sieltä omasta perseestä. Olen hyvin pahoillani mutta käytännön uskonelämä ei tapahdu useimmille missään sivistyneessä akateemisessa kahvilakeskustelussa. Se on jotain vähän muuta. Uusateismi on monin paikoin nimenomaan reaktio.

Kirkko ei ole suoja fundamentalisteilta vaan fundamentalistien yksi tärkeä resurssi

Kouluopetus ei suojaa jos oppi haetaan internetissä kiivaassa väittelyssä. Kirkon avomielisyys ei ratkaise jos oma seurakunta keskustelee kiivaasti siitä että onko kirkko menettänyt arvonsa ja pääsevätkö "ateistit alttarille" kuten Timo Eskola kuvasi liberaaliteologien kohdalla. Kirkko onkin näille piireille lässytyksessään hölmö paikka. Joka on kuitenkin tarjonnut jotain oleellista. Nimittäin valtaa. Ei ole mikään salaisuus että kirkon sisäisessä toiminnassa fundamentalistit ovat äänestäneet hyvin paljon aktiivisemmin kuin muut. He ovat osanneet ottaa itselleen kirkollisverojen kautta saatavia resursseja.

Tätä on tehty melko häikäilemättömästikin.
1: Pirkko Jalovaara jäi ihmeparannusteemojensa kanssa "MOT" -ohjelmassa kiinni keskellä liberaaleinta Kalliota. Alueella joka on vähiten konservatiivista suunnilleen koko Suomessa. Kirkossa jota johtaa avomielisenä liberaalina tunnettu TV -stä tuttu modernisti hauska pappi Teemu Laajasalo. Syy oli varmasti se, että toiminnan sisältö oli kuvattu hieman epäselvästi.
2: Samoin muistan että Hyrylän Seurakunnassa pidetty kreationistien iso tapahtuma "Luomisen lauantai" pidettiin seurakunnalta varatuissa tiloissa. Matti Leisola, Pekka Reinikainen ja moni muu modernin kreationismin tunnettu nimi esitelmöivät ID -tieteen ihmeitä. Seurakunnan johtoporras ja työntekijät - joista osan tunsin henkilökohtaisesti - olivat jälkikäteen pahastuneet sekä minulle kavokkain että paikallislehdissä. Koska toiminnan tarkoitusta ei oltu kerrottu. Toimitilanvuokrat ovat kalliita. Kirkossa ollaan oltu koska sieltä voidaan lypsää rahaa jokaiselta kirkollisveroa maksaneelta. Näitä säästöjä on vaikeaa järjestää muulla tavalla.

Muutos?

Kirkon nyt heijastama muutos ei ole mitään joka muuttaa yhtään mitään. Ne jotka pelkäävät keskustelukulttuurin kaksinapaistumista joutunevat yllättymään siitä että keskustelu on ollut hyvin aggressiivista jo 1990 -luvulta lähtien. USA:n kalvinistinen ja "kulttuurisotakeskeinen" kulttuuri on jo ollut täällä internetin alusta lähtien kasvavassa määrin. Ja kotimaamme uskovaiset eivät ole joutuneet piilottelemaan uskonnollisuuttaan yhtä vahvasti kuin USA:n kreationistit jotka joutuvat poliittisista syistä enemmän kikkailemaan sen kanssa että he ovat todella tiedettä ilman uskontoa. (Mitä mainitsemani Reinikaisen kirja heijastelee erinomaisesti.)

Itse asiassa Suomen kreationistikanta tuntuu aina olleen monta astetta enemmän batshit insane kuin USA:n toverinsa. Osa selittyy tietysti siitä että intoa lisää se että uskonnon voi esittää avoimemmin suoraan Pyhän Kirjan kautta. Osa selittyy sillä että vastustajia ei ole ollut kun tasainen ja harmaa valtionkirkko on ollut ainut merkittävä kilpailija. (Ja se on ollut kilpailija joka ei edes yritä kilpailla.) Osa selittyy myös seurauksien puutteella.

USA:ssa nimittäin syntyy joskus paheksunta-aaltoja kun paljastuu esimerkiksi sellaisia asioita kuin lasten kuolemia rukousihmepiireissä. Sellaisia kuin aivan tuoreesti Idahossa, jossa uskonnollinen piiri on rukoillen parantanut tauteja niin innolla että 12 lasta on kuollut. Suomessa on vahvasti etatistinen kulttuuri. Joka tarkoittaa sitä että lapsia otetaan huostaan tai pakkohoitoon. En nyt kehtaa mainita nimiä -lähinnä sen takia että heidän googlaamisensa on varsin helppoa ja sen takia että heidän reaktionsa tälläisten maininnasta lainausten kanssa ovat sen verran kiihkomielisiä että en halua mistään metalliputkitunkista päähäni - mutta Etelä-Suomesta löytyy erinäisiä uskonsaarnaajia jotka ovat pahastuneita siitä miten valtio monottaa heidän uskonnollisia vakaumuksiaan ja miten hyysärit ottavat heiltä lapset pois. Kun seurauksia ei tule, voivat asenteiden jyrkkyyttä koskevat puolet vahvemmin kasvaa.

Eräs ulkomailta Suomeen muuttanut onkin ihmetellyt minulle sitä miten hänen maassaan on yleisesti verevämpää debattihenkeä uskonnoista, mutta sitten toisaalta meidän maassa pahimmat uskovaiset ovat keskimäärin paljon vahvemmin "batshit insane". Näkisin että syy on juuri tässä. Kirkko ei ole pitänyt valtaa tai antanut merkitystä. Se on ollut vain rahakukkaro. Perussävy kulttuurissa on ollut lempeä ja tähän liittyy myös sosiaaliturva. Tässä pehmikkeessä kaikenmaailman ihmeellinen mekastus on saanut kasvaa melko vahvasti.

Loppukaneetti

Eli kaiken kaikkiaan homojen avioon pääsy ei muuttanut mitään. Tämä eropiikki ei mullista yleisen uskontokeskusteluasenteen tai maamme uskonnollisen suuntauksen tai fundamentalismitason kannalta mitään. Kaikki on tapahtunut jo aiemmin. Se mikä on minusta ollut vuosia ilmiselvää aukeni nyt vain aika monille. Monille sellaisille jotka nyt sitten ovat yllättyneet. ; Heille minulla ei ole ole oikein muuta sanottavaa kuin että leppoisa kirkko on tähän asti lähinnä suojellut ja rahoittanut noita äärisuuntauksia. Ja että nyt nämä "villit kortit" joutuvat sitten yhä vahvemmin ja enemmissä määrin ns. ansaitsemaan omat rahansa toimintaansa. Joka toki johtaa varmasti ylilyönteihin ja kulttimaisiin rahanansaintajärjestelmiin.

Uskonnottomien suojaa muutos luultavasti parantaa. Mekastajat joutuvat ansaitsemaan joka pennin itse. Uskontoihin kuulumiseen sen sijaan saattaa tulla mukaan tarpeettomia ylimääräisiä riskejä.

Ei olla kreationismia?

Areiopagissa oli kirjoitus ID -liikkeestä. Siinä mainittiin yksityiskohta ID -liikkeen perustajasta, Phillip Johnsonista. "... Johnson oli muutenkin etsimässä elämälleen uutta suuntaa: hän oli kääntynyt evankelikaaliseen kristinuskoon jonkin aikaa sitten. Uusi suunta löytyi lopulta kirjakaupasta, jossa Richard Dawkinsin ja Michael Dentonin evoluutioteoriaa käsittelevät kirjat oli asetettu vierekkäin. Dawkinsin teoksen mukaan evoluutioteoria voi selittää kaiken biologian mutkikkuuden, ja samalla paljastaa meille maailman, jolla ei ole jumalallista tarkoitusta. Dentonin mielestä evoluutioteoria puolestaan oli ”teoria kriisissä”, ja biologian ihmeellisyyksien selittämiseksi olisi palattava vanhaan suunnitteluajatukseen. Johnsonin mielestä kirjojen erimielisyys oli kiinnostavaa, sillä molemmat kirjoittajista olivat biologeja. Miten oli mahdollista, että kaksi biologia voi vetää näin erilaisia johtopäätöksiä tutkimusaineistosta? Voisiko olla niin, että johtopäätöksiä ajaa ainakin osin myös ideologia ja filosofia?" Johnsonin kanta on tässä mielenkiintoinen, koska Denton on muutakin kuin biologi. Hän on kreationisti. (Joskin sittemmin mieltään muuttanut sellainen.) Lisäksi Dentonin argumenttien henki on ID:n puolella. Sillä ID on muutakin kuin postmodernia maailmankuvakeskustelua. Se on keskustelua jossa ajatellaan että ID on tieteellinen teoria. Luomisnäkökulma painottuu Dentonin puolelle. Tämä on erikoista koska ID yleisesti korostaa virallisena totuutenaan sitä että se ei ole kreationismia.

Yhteyksiä on kiistettykin varsin innolla. Esimerkiksi Michael Behe sai RC -konseptinsa kanssa epämiellyttävää julkisuutta kun ihmiset muistivat kreationistien argumentteja. Umpikreationisti Henry Morris esitti jo 1974 kirjassaan "Scientific Creationism" että evoluutiota voitaisiin moittia helposti. "This issue can actually be attacked quantitatively, using simple principles of mathematical probability. The problem is simply whether a complex system, in which many components function unitedly together, and in which each component is uniquely necessary to the efficient functioning of the whole, could ever arise by random processes." On selvää että määritelmä muistutti kiusallisen paljon Behen omaa määritelmää. "Darwin's Black Box" - joka on kirjoitettu parikymmentä vuotta Morrisin kirjan jälkeen vuonna 1996 - määrittelee sivulla 39 että "By irreducibly complex I mean a single system composed of several well-matched, interacting parts that contribute to the basic function, wherein the removal of any one of the parts causes the system to effectively cease functioning. An irreducibly complex system cannot be produced directly (that is, by continuously improving the initial function, which continues to work by the same mechanism) by slight, successive modifications of a precursor system, because any precursor to an irreducibly complex system that is missing a part is by definition nonfunctional. An irreducibly complex biological system, if there is such a thing, would be a powerful challenge to Darwinian evolution."

Behe ei ymmärrettävästi ottanut esille sitä että samanlaisuus kertoo että argumentti ei ole mikään uusi ja eikreationistinen vaan lähti puolustamaan sitä että hän ei ole plagioinut argumenttia. Tämä on jossain määrin red herring. Se, että sanotaan että ID on kreationismia se vaatii sen että tunnetaan kreationistien argumentit ja nähdään että ID on jotenkin oleellisesti ristiriidassa niiden kanssa. Mutta tämä strategia on tietysti "parasta mitä voidaan" kun tilanne on noinkin selvä. Siksi viralliseksi totuudeksi muodostui se, että hän korosti että hän ei ole tutustunut kreationismiin. Muualla hän on korostanut että kreationismi ei ollut vakuuttanut häntä, joka taas vaatisi asiaan tutustumista. Samalla kreationistien sivuille tehdyistä haastatteluista selviää kuitenkin että Behe fanittaa em. Dentonia. "I knew he had praised Michael Denton’s book Evolution: A Theory in Crisis." Ja ei ihme että hän on kuullut. Sillä Behe on kehunut Dentonia ja kuvannut häneen tutustumistaan käänteentekeväksi; "In the late 1980s, when I was an associate professor of biochemistry, I read the book Evolution: A Theory in Crisis by a geneticist, Michael Denton. And in it, Denton presented a number of arguments against the Darwinian theory that I thought were good arguments and that I had never heard of before. I became angry because here I was a professor of science at a leading university and had never heard these criticisms, let alone how to answer them. I became angry because I had been led to believe in the Darwinian theory, not because the evidence was compelling, but because that's what I was expected to believe."

Toki ilman tätäkin olisi vaikeaa uskoa että Behe ei olisi tuntenut kreationistien argumentteja. Sillä Morrisin argumentti tiivistyy "mitä hyötyä on puolikkaasta silmästä" -tyyliseen argumentistoon. Joka on kreationistiklisee. Tämä taas on tehnyt liikehdintää USA:ssa sen verran runsaasti että väite on yhtä uskottavaa kuin väittäisi että ei ole kuullutkaan "Harry Potterista". Vastaavia väitteitä kuulee usein avaruusolentojen kaappaamaksi tulleiden kertomuksista. Väitetään että tarinoiden samanlaisuus on todiste kaappausten yhteisestä ytimestä kun lapset tai monet syrjäseutujen ihmiset eivät olisi tutustuneet ilmiöihin. On hyvin vaikeaa uskoa että tämä olisi mahdollista. Että "ei olla koskaan kuultu". "I Want to believe" -juliste on hieman kuin McDonald's -kyltti. Voit olla syömättä pikaruokaa mutta kyltistä tulee silti tuttu. Tuotemerkeistä on tullut kaikille tuttuja symboleita.

Itse näkisin että Pierre Bayard on kenties rakentavin taho ottaa tässä kohden esille. Hänen kirjansa "Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut" korostaa että monet tietävät paljonkin Shakespearen kirjojen sisällöstä vaikka ei olisi koskaan lukenut tai edes pitänyt käsissään kyseisiä teoksia. Perheessä voidaan kieltää fantasiakirjallisuus ja pitää "Harry Potteria" vastenmielisenä saatananpalvontana. Mutta silti lapsi todennäköisesti osaa nyrpistää nenäänsä kuullessaan nimen "Dumbledore" tai "huispaus" -sanan. Sillä tieto asioista leviää. Kulttuuri leviää sanoissa, teoissa ja kuvissa niin montaa kanavaa kautta että on käytännössä mahdotonta sensuroida asioita. Samasta syystä Suomessa syntyneelle ja Suomessa kasvaneelle esitetty kysymys "Oletko kuullut Jeesuksesta" on idioottimainen. Ei siihen voi sanoa muuta kuin sarkastisesti "no arvaa"...

Kirottua!

Helsingin pitäjän kirkko on vanha paikka, se on 1450 -luvulta. Alueella on ollut kirkko vielä kauemmin. Iäkkyys ja kirkon symbolinen rooli näkyy myös siihen liittyvissä kummitustarinoissa.
* Kirkko tuli tässä yhteydessä itselleni tutuksi melko tarkkaan kymmenen vuotta sitten. Olen mm. siihen aikaan käynyt pimeän aikaan laittomasti kyseisen kirkon hautausmaalla. En toki kaatamassa hautakiviä, vaan nauhoittamassa kummituksia. Mutta kuitenkin. Jostain piti siihen aikaan saada sävärinsä, vähässä olivat haluttavat emootiot siihen aikaan.
* Sami Aaltosen "Aavetaloja" -kirjaan on koottu Helsingin lähiseutujen kummitustarinoita jotka on voitu jotenkin dokumentoida tai sitoa paikkaan. Kirjassa on useita tarinoita jotka koskevat juuri Pyhän Laurin kirkkoa.

Esimerkiksi kirkosta kerrotaan tarinaa jotka koskevat sen kadonneita kelloja. Kirkon kellot piilotettiin isonvihan aikoihin. Ne oli piilotettu Vantaanjokeen jotta niitä ei voitaisi ryöstää. Kelloja ei saatu takaisin, ja niihin liittyvissä tarinoissa esimerkiksi vaaditaan jotain erikoisehtoja jotta kellot saadaan nostettua, ja osassa kerrotaan että vaaran uhatessa kellot soivat. Toisessa tarinassa kummitukset ovat pitäneet henkien jumalanpalveluksia. Kirkon käyttösuhde olisi siis tavanomaista suurempi. - Ja miksipä ei olisi, kun puitteet selvästi ovat hyvät.

Kummitusten täyttämä kirkko? Mahdollisesti.
Lihallisempia seurakuntalaisia on joka tapauksessa tavanomainen määrä.

Kenties kummitukset pitävät ympäristöstä. Tai sitten he ovat riivaajia jotka ovat loukkaantuneet siitä että Kuori -ikkunan lasimaalauksen alla on (luultavimmin) R. W. Ekmanin 1853 tekemä plagiaatti/kopio/toisinto erään Vinciläisen varsin hyvin tunnetusta työstä. (Dan Brown kiittää.)

Tämä on minun kryptografinen aarrejahtini, teidän edestänne..

Kävin paikan päällä tänään. En kuitenkaan mennyt varsinaisesti yllämainittujen seikkojen vuoksi. Koska pidän Suomenlinnasta, on syytä ottaa esille Cronstedtin hautakappeli. Carl Olof Cronstedtin (1756-1820) uusklassista tyyliä edustava hautakappeli löytyy juuri tämän kirkon hautausmaalta.

Hän taas oli aikanaan varsin vihattu mies. Esimerkiksi Runebergin "Vänrikki Stoolin tarinoissa" hänen väitetään myyneen Suomenlinnan venäläisille. Kuuluisa antautuminen ei siis johtuisikaan siitä että upseerit arvioivat ruotsin puolustuskykyä kokonaisuutena, ja linnan piirityksen purkamiseen ei myöskään tullut apuja. Cronstedt itse oli vanhemmiten lähinnä Herttoniemen kartanon puutarhan kehittämiseen keskittynyt lempeä mies. Mutta hänelle oltiin kovin kaunaisia. Ja ei. Cronstedt ei kummittele kappelissa. (Sami Aaltosen kirja liittää hänen kummittelevan kotonaan Herttoniemen kartanossa, mikä onkin luonteva paikka kummitukselle. En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä hautausmaan kummitusten metafysiikkaa joka sitoo kummituksen kuolleeseen ruumiiseen.)

Sen sijaan hänen hautansa valtasivat kyykäärmeet. Hautapaikka oikein kuhisi niitä. Tarinan mukaan käärmeet poistuivat vasta kun hautakappelin oven ylle asetettuun Cronstedtin sukuvaakunaan lisättiin omaa häntäänsä syövän käärmeen kuva. Tämän symbolisen aktion jälkeen kyykäärmeitä ei näkynyt. Pääsin itse asiassa kurkistamaan kappelin sisälle, ja sielläkään käärmeitä ei näkynyt. Sielä oli toki hyvällä mielikuvituksella kehäisen itseään häntään purevan käärmeen muotoinen kuivanut seppele.

Nähdäkseni tämänlaiset tarinat sopivat siihen että ruotsin vallan rappeutuminen tarvitsi syntipukkeja ja Cronstedtin antautuminen oli hyvä. Sillä Suomenlinnalaiset uskoivat linnansa puolustuskykyyn - ja miksipä eivät olisi uskoneet. Näin antautuminen nähtiin niin suurena pelkuruutena että sen olisi miltei pakko olla petos.

Cronstedtin "Pohjolan Gibraltarin" (Eli Viaporin, minulle Suomenlinnan) luovuttaminen on ollut näkyvä teko. Esimerkiksi Cronstedtin kotipaikkaan, Herttoniemen kartanoon, liittyy tarina petturin palkasta. Että suuri osa venäjän petoskullasta oli hiekkaa ja että Cronstedt olisi kaatanut tämän vihoissaan kartanonsa mailla olevaan salmeen ja tällä selitettiin se, että kyseinen salmi ei yleensä jäädy talvisin.

Näin ollen minulle kyykäärmeet eivät ole petturin merkki, vaan merkki loanheitosta. Siksi en edes suostu lukemaan käärmettä sen likaisessa muodossa ja katson sen olevan ouroboros, silloin se on rakentavampi symboli. ; Toisen maineen mustaaminen yliluonnollisilla kertomuksilla on yhtä uniikkia kuin kopsata muuatta Vinciläistä mestari Leonardoa. Sellaisesta ansaitsee jo tulla kummitelluksi. Jos se vain olisi mahdollista.

Enough is enough! I have had it with these motherfucking snakes on this motherfucking grave!

---

On ilo ja kunnia että maassamme on valtionkirkko joka verovaroin mahdollistaa sen, että kirkoon kuulumaton harhaoppinen voi ilmaiseksi käydä hautausmailla tunkemassa nenäänsä paikkoihin sellaisin toimin jotka moni voisi pitää pyhäinhäväistyksen lähentelynä.

KIR-JAS-SAN-SA-KIN-KO-HAN?

"For my younger viewers out there ; a book is something we used to have before the internet. It's sort of a blog for people with attention spans."
(Stephen Colbert)

Kirjabloggarit olivat yhteistuumin tarttuneet plagioimiseen. He kirjoittivat vääriä kirja -arvosteluja, joissa esimerkiksi kirjan juonia vääristeltiin. Ilmiöön on tarvetta. Sillä kopiointeja tapahtuu. - Itse asiassa jopa minun blogia on ainakin kerran käytetty copy-pastetutkielmoinnissa kouluesitelmässä niin että siitä on jääty kiinni. Tämä on tietysti turhauttavaa. Näin ollen on mukavaa ansoittaa internettiä sillä tavoin että jos sieltä kopioi, voi tulla vastaan sellaista materiaalia että on selvää että kirjaa ei ole edes luettu.

Kirjablogeissa esitelmänkopsaamista näkee "Syksyisin suosituiksi hakukohteiksi nousevat tunnetut klassikot, joita paljon kouluissa luetaan. Klassikon nimen perään liitetään vielä sanoja essee, juoni, esitelmä, juoniselostus ... En suinkaan kuvittele, että kaikki juoniselostusta hakevat olisivat koulutyötä tuskastelevia oppilaita. Hakua tapahtuu varmasti muutenkin ihan yleisestä mielenkiinnosta. Mutta uskon, että iso osa hakee helpotusta koulutehtäväänsä." Tämä kopioiminen ikään kuin pilaa koko kirjablogin pitämisen motivaatiota. "Siinähän ei sinänsä ole mitään väärää, että haetaan tietoa ja apua. On mielenkiintoista peilata omaa tulkintaansa muiden vastaaviin - siinähän on iso syy sille, miksi minäkin kirjabloggaan ja luen muiden kirjablogeja! Mutta se, että kopioidaan blogin tekstiä omaa esitelmää, esseetä tms. varten, on suorastaan hanurista. Ensinnäkin se on karhunpalvelus itselle. Toisekseen se on rikos." (Toisin kuin suorat lainaukset.)

Tämä plagiointi on tietysti murehduttava ilmiö. Itse olen lukenut kauan. (Itse asiassa minulla ei ole elämänkerrallista muistikuvastoa ajalta jolloin en olisi osannut lukea. Itseni kannalta olen siis tavallaan osannut aina lukea. Vanhempani lienevät tästä erimielisiä.) Yläasteella luin pääosin venäläisiä kirjailijoita. (Se, että luin hienostokirjoja johtui perheestä. Se, että ne olivat venäläisiä johtui omasta valinnasta, tarkalleen ottaen asenteesta jota venäjän kirjallisuudessa on usein.) Sittemmin juonelliset kirjat ovat marginalisoituneet lukulistoillani melko lyhyiksi. (Jos siinä on tarina, siitä on parasta tehdä elokuva. Ja koska Magnus Millsin "Aidantekijöistä" ei ole tehty elokuvaa, siitä pitää tehdä sellainen.)

Mutta näkisin että takana on toinen ongelma. Sitä kutsutaan nimeltä äidinkieli. Äidinkieltä, kuten muitakin taideaineita, on todella vaikeaa perustella ihmisille. Äidinkieli ei paranna tulotasoa tai oikeastaan valmista mihinkään ammattinkaan. Lisäksi äidinkielestä on tehty oppiaine joka helposti etäännyttää koko kirjallisuudesta. Tämä on toki hyvin tiukasti sanottu, mutta tarkoitan sitä mitä sanon. Itsekin olen toki hyötynyt äidinkielestä. Esimerkiksi tämä blogiteksti on tietääkseni kirjoitusta. (Ei kenties laadukasta, mutta juuri niin hyvää kuin olen harjaantunut. Verrattuna potkupuvussa riekkuvaan sinappikoneversioon itsestäni, tämäkin on ollut varsin mahtava harppaus.) Kuitenkin tästä varsin pieni määrä on "akateemista äidinkieltä", tai sitä mitä äidinkielentunneilla on opittu. Ja suuri osa ihmisistä käyttää äidinkielentuntien harjoittamia asioita vielä minua paljon vähemmän.

Mutta kenties ymmärrystä aiheeseen syntyy kun lukee "Crackedin" artikkelin "4 Ways High School Makes You Hate Reading". Lyhyesti se luetteloi syiksi sen, että äidinkielessä aloitetaan liian lujaa ; Koululaiset joutuvat tankkaamaan syvällisiä klassikoita, kirjoja jotka ovat heistä tylsiä. Nätä kirjoja ei myöskään saa haukkua, ja äidinkieli onkin tältä osin hyvin rajoittunut : Analyysien pitäisi olla kohteliaita ja myötäileviä vaikka koko kirja olisi aivan kamala. Jos haukkuu klassikkoa on väärässä. Kirjat jäävät valtaosalle koululaisille etäisiksi juuri syvällisyytensä vuoksi. Akateemisesti taitavat äidinkielenopettajat ovat tottuneet tunkeutumaan syvälle. Mutta heidän oppilaansa eivät ole. Kun syvällisessä kirjassa pääsee vain raapimaan pintaa, ei käsiin jää paljoa mitään. ; Jos kirjavalikoima olisikin kevyempää, niin hyvät lukijat osaisivat kyllä kaivaa niistäkin esiin jotain. (Joskus tulkinnat ovat niin taivaitahipovia että on vaikeaa sanoa analysoidaanko tässä kirjaa vai onko se tulkitsijan oma postmoderni luomus joka käyttää kirjaa lähinnä innokkkeena.)

Tässä tiivistyy hieman oman isäni tapa reagoida. Tuotin yhdessä vaiheessa huolta koska luin paljon "poikakirjoja". Äitini huolestui että kannattaisi laajentaa lukutottumuksia, ja ehdotti vaihtoehdoiksi ns. parempia kirjoja. Isäni piti tätä jonkinlaisena pseudo -ongelmana, koska minä luin. (Herrantähden.) Isästäni esimerkiksi Aku Ankka on mainiota koska sen kanssa ihmiset edes lukevat. Äidilleni roskakirjallisuus oli enemmänkin massoja latistavaa kulttuurinturmellusta. (Äitini näki mitä voisi olla paremmin. Isäni näki mitä voisi olla huonommin.)

Äidinkielenopettajat elävät sivistyskulttuurissa ja heidän on kenties vaikeaa ajatella että miten vaikeaan kirjaan suhtautuu ihminen joka ei ole tottunut lukemaan minkäänlaisia kirjoja. ; Heidät pistetään juoksemaan ennen kuin he osaavat kontata.

Itselleni tämä puoli on konkreettinen. Sillä vaikka osasin lukea, kielioppi on ollut minulle hyvin omituista. (Ja kielioppini on niin omituista että sitä voi käytännössä pitää aivan omana kielioppinani, ja se on yhteydessä Suomen kieleen vain joidenkin sanojen kautta.) Tämä setti on tuottanut vaikeuksia myös ulkomaan kielien kanssa. (Tässä on olemassa setti taitoja jotka tukevat toisiaan. Niiden vaikeudet kumuloituvat.) ; Tämä tuli mieleeni kun huomasin facebookin kautta hienon listan suomen taivuttamisesta. "Kauppa" -sanaa oltiin taivutettu tuhansiin erilaisiin muotoihin. Siellä oli upeita taivutusmuotoja joita ihmiset käyttävät aivan liian harvoin. (Esimerkiksi koska sinä olet käyttänyt taivutusmuotoa "kaupo-i-lta-nne-pa-han ABL PL PL2 PA HAN"? Käytä ihmeessä ettei käyttämäsi kieli kuihdu!) Tämä on kuitenkin juuri sitä "illatiivipuuroa" joka sotki ulkomaiden kielten opiskeluani äärettömästi. Sanalistaa lukiessa syntyy myös sellaisia tuntemuksia kuin että kielemme on äärettömän kompleksinen, ja että on ihme että minä osaan tuollaisia käyttää ollenkaan. ; Kun opettaja puhuu jostain possessiivisuffikseista (ja mitä niitä nyt olikaan) niin miten ihmeessä sitä voisi soveltaa englannin kielessä kun jo sanojen ja muun tankkaamiseen pitäisi panostaa. Kun noita sanoja ei ymmärrä tai ainakaan osaa käskystä soveltaa edes suomessa, niin niiden soveltaminen vieraalla kielellä on tuplavaikeaa. Kielenopetuksessakin pistettiin juoksemaan oletuksella että kaikki osaavat jo vähintään taaksepäinpuolivoltin. (Englantini on petrautunut koulun jälkeen roimasti, mutta syynä on se, että olen lukenut englanniksi ja miekkailumme on englannin kielellä ja siellä juttelen ääneen englannilla.)

Lisäksi äidinkielen kirjoissa voi ärsyttää se, että ne ovat taiteellisia. Tämä taas tarkoittaa usein sitä että siinä on hyökätty oivaltavasti jotain tabua vastaan. Tämä toki avartaa, mutta monilla huonoilla lukijoilla voi olla myös maailmankatsomus. (Ja koska he ovat sivistymättömiä, se on todennäköisesti peräti dogmaattinen sellainen. Anteeksi nyt tästä, mutta tämänlainen väitös ei ole läheskään niin paljoa paskapuhetta kuin sen toivoisin olevan.) Esimerkiksi jos tiukan linjan fundamentalistikristitty joutuu lukemaan kirjaa joka on hänestä "materialistista pintaliitoelämää" jossa peräti näkee "referenssejä darwinismiin", niin hän tulee tästä keskimäärin hyvin vittuuntuneeksi. Hän ei suinkaan avarru vaan päin vastoin varoo että ei anna pikkusormeaan Saatanalle. Tämä on ymmärrettävää ja inhimillistä. (Ja tämä sama asenne on johtanut myös kirjarovioihin. Kenties kirjarovioijat tulivat dogmaattisuuspäissään tietoiseksi liika monesta kirjasta...)

Tämä johtaa siihen mitä "musiikintuntiongelman" kohdalla nostin aikaisemmin esiin. Dogmaatikkoa tämä tabunrikkominen ärsyttää eikä avarra. Ja tämä etäännyttää ilmiöstä. (Kyllä, tämä tarkoittaa muun muassa sitä että uskonnontunnit etäännyttävät uskonnottomasti asennoituneita uskonnosta.) Tähän musiikintuntikannanottoon tuli musiikin ja kulttuurin moniarvoisuutta ajava sivistynyt "Napoleon" (joka taitaa sekä sinfonioiden analyysin kuin kikkelivitsitkin, hän on niin monitaitoinen). "En näe, että koulun tarvitsisi erityisesti suojella erilaisia maailmankatsomuksia varsinkaan käytännössä tukemalla niiden eristäytymispyrkimyksiä. Äidinkielentunnillakin voi päätyä lukemaan kaunokirjallisuutta, jossa on syvästi omien arvojen vastaista ainesta, ja se on minusta vain hyvä. Eri asia on, jos pitäisi todistuksensaannin yhteydessä - eli tyystin eri tilanteessa - lausua kirjasta sitaatteja muka ominaan ja äärimmäisen arvostettavina."

Ongelmana onkin se, että jos halutaan korkeatasoista äidinkielen taitoa, tilanteen on oltava juurikin näin. Eli äidinkielen opetuksessa pitäisi nykyisen (maailmanlaajuisen) tavan mukaan ottaa arvostettavia kirjoja pakkolukuun. Nähdäkseni tämä varmistaa kuitenkin lähinnä sen, että nämä kirjat luetaan kerran - tai, kuten muistamme, plagioidaan niistä lyhyt essee netistä - ja sen jälkeen ei sitten lueta mitään muuta. Olen elämäni varrella hyvin pettynyt monien ihmisten sivistystasoon ja älykkyyteen. ; Tämä on opettanut lähinnä sen, että jos ihminen ei osaa kontata, hän ei ymmärrä juoksijaa. Itse olenkin niin karulla linjalla että kenties äidinkielessä pitäisi klassikkoluvusta tehdä vapaaehtoista, jotain joka kuuluu niille jotka tavoittelevat kiitettäviä numeroita. Pienempiä numeroita tavoittelevat taas voisivat lukea jotain kevyempää. Kirjavalinnan kautta ihminen voisi lukea juuri sellaisen kirjan johon vielä voisi pureutua. Ja nähdäkseni ihminen saa vain ja ainoastaan tälläisistä kirjoista jotain.

(itse)petoksen mestarin ja erikoisasiantuntijan lausunto

Jotkin asiat panevat niin sanomattomasti vituttamaan...

Aika usein teologeista keskustellessa ei ole tarpeen tarttua keskustelijoiden persoonaan. Esimerkiksi Alvin Plantingan argumentaatiotapa on sellainen, että hänen ideologiansa ja asenteensa ovat yhdentekeviä. Kohteliaasti sanoen heidän tapansa olla keskustelussa ja argumentoinnissa ovat asiallisia. Sitten on sellaisia joilla ensimmäinen ja tärkein asia on tarttua heidän persoonaansa. Sillä heidän kohdallaan kyse ei koskaan ole argumentoinnista vaan voittamisesta. (Ja tämä "voittaminen" ei todellakaan tarkoita sitä että esitettäisiin vahvimmat argumentit ja parhaat tieteelliset tiedot.) Debateissa on aina kysymys vain persoonista. Silloin puhutaan ihmisistä kuten William Lane Craig.

Craigista on sanottu sellaista, että häneen kannattaa tutustua jos haluaa tuntea kristillistä ajattelutapaa. Häneen kannattaa tutustua myös koska hän on älykäs ja hänellä on erityisen laaja yleissivistys. Mutta jos haluaa tutustaua siihen mitä kosmologia sanoo asioista, Craig on väärä lähde koska hänen keskusteluhistoriansa on käytännössä sarja tehtyjä virheitä ; Hän väittää fysiikan sanovan jotain ja sitten esimerkiksi Paul Daviesin kaltaiset fyysikot ovat suoraan näyttäneet niissä fysiikkavirheitä (eli vika ei ole "eri tulkinnoissa" vaan "eri faktoissa"). Ja tämän seurauksena on syntynyt vain se, että Craig on vaihtanut argumenttiaan uuteen asiavirheeseen. (Lukeneisuus ei siis ole auttanut häntä saamaan fysiikkaansa oikein, vaan hänen fysiikkapohjaiset argumenttinsa ovat sarja asiavirheestä toiseen lipumisia.) Lisäksi Craig ei osaa ateistien argumentteja. Hän on ilmeisesti vain lukenut kirjoja, mutta itse argumentit esiintyvät lähes poikkeuksetta jonkinlaisina olkiukkoina alkuperäisistä. Olen käytännössä vähintään 99% samaa mieltä tämän lausunnon kanssa. (Ja tämä blogaus antaa pienen vilauksen siitä miksi näin näen - ja miksi sinunkin pitäisi nähdä se tälläisenä.)

Itse asiassa Craig on tästä hyvä esimerkki siinäkin mielessä, että hän ei ole missään määrin luova ajattelija. Näin ollen häntä kuvaakin lähinnä muiden jo kehittelemien ideoiden käsitteleminen. Tämä näkyy varsin selkeästi ja itsestäänselvästi myös hänen "virallisesta akateemisesta opinnäytteestään" joka on siinä rajalla joka on luovalta panokseltaan niin pieni, että on vaikeaa sanoa onko kysymys peräti suorasta plagioinnista vai onko se sittenkin vain järjestelmällistä muiden sanomisten esilletuontia. Itse asiassa Craig ei ole akateemiselta menestykseltään merkittävä - toisin kuin vaikkapa Alvin Plantinga - ja ainut syy jonka vuoksi Craig on tärkeä on se, että fundamentalistiset kaduntallaajauskovaiset ovat ottaneet hänet jonkinlaiseksi tämän hetken muoti -ikonikseen. (Ja kyllä, myös täällä Suomessa.)
1: Oleellisesti sanottuna hän on ateistejen parissa vähintään yhtä tunnettu siitä että hän toistuvasti vääntää vastustajiensa sanoja sellaiseen muotoon joka ei ole sitä mitä on sanottu. Tämä kertoo siitä että hän ei ymmärrä kritiikkinsä kohdetta. Olipa syynä sitten viaton sisälukutaidon puute, kyvyttömyys nousta oman maailmankuvansa ulkopuolelle tai tahallinen huijaaminen tämä olkiukottelutapa vähentää hänen merkitystään vakavasti otettavana filosofina. (Tosin ratkaisu siihen mitä edellämainituista hän on todennäköisemmin on jotain joka valottunee tämän blogauksen kautta ainakin osittain.)

Esimerkiksi Craigin debatteja seuratessa on helpohkoakin havaita, että
1: Craig mielellään viittaa "yleiseen akateemisten ihmisten mielipiteisiin" myös asioissa jotka ovat kaikkea muuta kuin tosia. Itse asiassa jopa epätieteelliset ja epätodet ja kumotut väitteet ovat saaneet tämänlaisen statuksen. Lisäksi hänen tapansa käsitellä kritiikkiä ja kritiikittömyyttä on varsin omintakeinen. Esimerkiksi Jeesuksen tyhjä hauta on saanut häneltä erikoisen kohtelutavan ; "You'll never hear Craig say that very few scholars doubt the empty tomb. That's because that claim is easily disproven. Indeed, some of Craig's fellow apologists are quite open about the fact that many scholars reject it (see for example pp. 461-462 of Mike Licona's new book). So instead, Craig makes slightly vaguer claims about majority opinions and what "scholarship" says, claims which he never has much support for, but which at least can't be immediately refuted. At the same time, he carefully avoids mentioning that there are any scholars who disagree, leaving his audience to assume there aren't any." Toisin sanoen kysymys on väärien mielikuvien rakemtamisesta tavalla jonka kritisoiminen on mahdollisimman vaikeaa, koska kaikki tulkinnat tapahtuvat kuitenkin kuulijan "rivien välistä" eikä Craig itse asiassa sano mitään eksaktia. Tämä eksaktiuden puute toki tarkoittaa myös sitä että hänen argumenttinsa ovat turhia.
2: Hän rakentaa argumentaationsa sille että asiasta ei keskustella vaan siirrytään aina suojaan metatasolle. Tämä näkyy erityisen hyvin siitä miten Craig käsittelee sellaista konseptia kuin "fakta". "Similarly, when Craig takes all the major details of the Biblical story of and calls them his "four facts," the word "facts" there is a lie. Normally in a debate "facts" refer to things that are easily proven and can be agreed upon by all. But there’s no proof for any of those facts, no evidence for them beyond the word of the Biblical authors, who may have been misinformed or lying. But by calling them "facts" over and over again, Craig gives the impression that they're uncontroversial. And if called on it, he can defend himself by quibbling about the meaning of the word "fact.""

Tämä asennepari tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että Craigille tiedemaailman yleinen mielipide on auktoriteetti. Ja se mitä hän kutsuu faktaksi on itse asiassa dogmaattinen premissi. Loput on sitä että hän välttää eksaktia kannanottoa itselleen ongelmallisista aiheista ja kiemurtelee ja kikkailee tästä pois sillä että hän ei tartu käyttämiinsä sanoihin vaan leikkii sanojen merkityksillä kikkailulla. Aito ja hyvä julkinen esiintyjä osaisi toki valita sanansa mahdollisimman ymmärrettävästi, etenkin jos on erikoistunut julkisiin naamallaan käytyihin debateihin joiden kohdeyleisö ei ole akateeminen maailma vaan tavalliset ihmiset. Craigin strategia toki vakuuttaa ne uskovaiset joilla jo on vakaumus. Mutta kaikille muille on ilmiselvää että tämä termisaivartelu ei tee Craigista sivistynyttä ja filosofista - jonka mielikuvan hän tietysti seuraajilleen mielellään antaa - vaan se on puhdas osoitu siitä että Craig on - vähintään kielenkäyttötaitojensa vuoksi - totaalisen inkompetentti teologian popularisoijana. (Mikä ei posta hänen arvoaan akateemikkona, mutta silloin hänen pitäisi tehdä jotain muuta kuin mitä hän nykyään tekee.)

Tosin tämä on oikeastaan vain alkua. Sillä kun Craigin kirjoihin tutustuu, tapahtuu helposti jotain hyvin omituista. (Siis jos et ole jo valmiiksi fundamentalistikristitty joka on totaalisen vaihtoehdoton dogmaattisuudessaan.)  "When I first read William Lane Craig's Reasonable Faith (back when it was in the second edition), my gut reaction to reading the first chapter was, "this guy is a total lunatic, I didn’t know he was so crazy."" Tämä reaktio ei ole ad hominem, vaan johtuu siitä että Craigin julkisissa debateissa hän korostaa sitä miten hän vain seuraa logiikkaa minne tahansa se viekin. Debateissa hän on sanonut esimerkiksi seuraavaa "The answer is that we must use logical arguments, formulated according to the basic rules of logic which have governed all valid reasoning since the time of Aristotle. Emotional appeals and powerful rhetoric may move juries, but they’re philosophically useless at helping us get at the truth." Kuitenkin Craigin tapa kohdella ateistista argumentaatiota on jotain aivan muuta. Craigin kirjoissa taas asenne on sama kuin "Reasonable Faith" -kirjasta löytyy "The magisterial use of reason occurs when reason stands over and above the gospel like a magistrate and judges it on the basis of argument and evidence. The ministerial use of reason occurs when reason submits to and serves the gospel. ... Should a conflict arise between the witness of the Holy Spirit to the fundamental truth of the Christian faith and beliefs based on argument and evidence, then it is the former which must take precedence over the latter, not vice versa." Argumenteilla on siksi arvoa jos ja vain jos ne todistavat Jumalasta. Sillä Jumala on asetettava logiikan yli. Eikä hän kunnioita ateisteja ihmisinäkään. Hänestä kukaan ei voi olla ateisti argumenttien vuoksi "When a person refuses to come to Christ it is never just because of lack of evidence or because of intellectual difficulties: at root, he refuses to come because he willingly ignores and rejects the drawing of God's Spirit on his heart. No one in the final analysis really fails to become a Christian because of lack of arguments; he fails to become a Christian because he loves darkness rather than light and wants nothing to do with God "

Tämä konflikti on omituinen ja vaikea selittää. Olisi kuin Craig olisi aivan eri ihminen kun hän pitää debatteja ja eri ihminen kun hän kirjoittaa kirjojaan. On selvää että ylläoleva selkeä ristiriita ei jää Craigin kaltaiselta nokkelalta mieheltä huomaamatta. Konfliktin olemassaolo on selvä. Ja niin on sen ratkaisukin. Craigin mielestä ateistinen argumentaatio on väärää, se on "magisterial use of reason". Tämä tekee siitä pornografisen. Ateistinen materiaali on Craigin oman määrittelyn mukaan "literally pornographic (evil writing) and so ought in general to be shunned. Sure, somebody has to read them and refute them; but why does it have to be you?" Näin ollen Craigin rooli onkin toimia suotimena joka tarjoaa uskovaiselle kansalle valikoidut palat ateismista. Craigin debattistrategiakin sopii yhteen sen kanssa että ateisteista ei anneta oikeaa kuvaa, vaan ateistit saadaan ajettua merkityksettömään metahöpinään. Craigin väistely on tehty sitä varten että annetaan "mukavastaus" kritiikkiin. Jos Craig kohtaa vetoavan ateistisen argumentin, hän ei taatusti levitä tätä eteenpäin. Hän sen sijan yrittää piilottaa sitä, johtaa keskustelu sen debatissatullessa sivuraiteille (esimerkiksi "fakta" -sanan eri määritelmillä saivarteluun.) "If Craig ever found an argument he couldn't refute, he believes it’s his duty to keep quiet about it, lest he act as an “instrument of Satan.” And if atheist writings are to be shunned, it’s probably best not to expose his fans to too many atheist arguments, even when he thinks he can refute them. This is damning. Craig is committed to misleading his audience by pretending many objections to his views don’t exist. But it’s worse than that: what is Craig to do when he can’t avoid talking about an argument which he also can’t refute? Given that souls are at stake (or so Craig thinks), it’s no surprise that his answer is "lie about it."" Tämä on hänestä oikein koska tämä on malliltaan "ministerial use of reason".
1: Tämä laittaa omaan valoonsa esimerkiksi Craigin asiavirhestrategiat kosmologisessa arugmentissa. Hän tunnusti virheensä ja puolustautui sillä että hän itse ei uskonut argumenttiinsa, vaan se oli vain "debate tactics".

Tällä kaikella ei tietysti olisi mitään väliä, paitsi että juuri nyt sillä on. Stephen Law on tuonut esiin sen, että Craig on joutunut viime aikoina huonoon valoon siitä että hänen kirjansa kertovat juuri siitä että ateistit valehtelisivat tarkoituksella koska eivät mitenkään halua kestää Jumalaa. Craig on puolustautunut siten, että ihminen on kykenevä assimiloimaan ja rationalisoimaan miten tahansa mitä tahansa, jos hänen maailmankuvansa vain sanoo toisin Craigin sanat ovat tarkalleen seuraavat ; "The human psyche is so capable of rationalization and suppressing things that we find uncomfortable that I think it's very plausible to think that an atheist could somehow suppress the knowledge of God or rationalize it away so that he doesn't have to face it overtly. You can think of cases, especially involving moral misbehavior, where this human ability to rationalize comes out. For example, men who get caught in sexual affairs will, at least in the beginning stages of the affair, typically rationalize away the behavior even though they know that what they are doing is wrong." Itse asiassa tämä lausunto on totta.

Ja nähdäkseni Craig on itse malliesimerkki siitä miten tämä rationalisoimiskone toimii käytännössä. Siinä vaiheessa sitä ottaa oman vakaumuksen, paitsi premissinä niin myös faktana, jolla on takanaa tieteen auktoriteetti. Ja jokainen joka on erimielinen on magisterial use of reasonin käyttäjä ja siksi tuotoskin on pelkkää pornografiaa, johon ei pidä suhtautua argumenttina vaan jonain jolta uskovaisten kuulijakuntaa on suojeltava. ; Toisaalta tämä kaikki antaa kuitenkin jonkinlaista irvokasta painoarvoa Craigin sanoille. Kun hän sanoo tuollaisia, on sanottu kuitenkin vähän kuin superasiantuntijan näkemys ja lausunto kyseisestä aiheesta.

Kuitenkin kaiken kaikkiaan Craigissa on niin paljon vikaa, että hän on niitä ihmisiä, joiden kohdalla lähempi tutustuminen näyttää aina siirtävän rimaa alemmaksi. Aluksi hän voi jopa vaikuttaa ystävälliseltä ja kohteliaalta. Mutta pidempiaikainen seuraaminen tekee hänelle auran ja tunnelman jota kuvaa hyvin englannin kielen sana sinister. Monet muut teologit eivät synnytä vastaavia tunnelmia, koska heillä ei ole vastaavaa piilohalveksuvaa asennevammaisuutta. (Suora halveksunta ja suora salliminen ovat molemmat vähemmän kieroilevia ja häijyjä ratkaisuja. Craig onkin itse asiassa moraalisessa umpikujassa.) Moni uskovainen on yrittänyt saada minuakin kristillisemmäksi ja jopa kristityksi tämän miehen avulla. Hänen eettisyyttään on minulle suoraan kehuttu.  - Itse asiassa häntä on jopa vakavalla naamalla väitetty minulle malliseimerkiksi asiallisesta kristillisestä asenteesta. Craig on kuitenkin jokin joka päin vastoin etäännyttää minua kristillisyydestä. Sillä jos palvottu kristittyjen sankari joka on monien kannattajiensa mukaan esimerkiksi objektiivisen moraalin superasiantuntija toimii tällä tavalla, niin siinä vaiheessa Helvettiin joutuminen on ansiokasta mielipidevankeutta. Mutta sitten toisaalta on myös niin että jos jossain on tuonpuoleinen jossa on paikka jonne Craig joutuu, se on by definition helvetti.

Kuitenkin tästä päästään siihen että molemmissa "tuonpuoleinen on olemassa" -skenaariossa on kuitenkin parasta toimia juuri eri tavalla kuin Daniel Lane Craig. Eli ei esimerkiksi valehtele. Noudattaa muitakin 10 käskyä elämässään? Tarkemmalla miettimisellä Craig etäännyttää minua fundamentalisteista ja kristinuskoon kuulumisesta. Ehkä hänen varoittava esimerkkinsä on kuitenkin jotain joka opettaa minua esimerkiksi rakastamaan erimielistä kuin itseäni? Ehkä Craigin asennevamma demonstroi sitä miten ei ole hyväksi snobbailla yleissivistyksellä itsetarkoituksellisesti? Ehkä Craig tekeekin minusta sittenkin enemmän kristityn.

Niin tai näin, vituttavista asioista on vaan parasta pysyä kaukana

Luovan panoksen minimoiminen

Kouluelämässä plagioinnin lisäksi toinen ongelma on jotain jota voisi sanoa "oman luovan panoksen minimoimiseksi". Tästä hyvänä esimerkkinä voisi olla se, kun puolisoni opetustehtävissään antoi tehtäväksi määritellä (kuvitteellisen) tietotekniikka -alan ohjelman suunnitelma. Hän antoi tästä esimerkin jossa oli koulutukseen liittyvä tietokoneohjelmasovellus. Malli oli turhankin kiinnostava, koska eräässä vastauksessa putkistoon liittyvä ohjelmistossa oli mainittu "vahva kasvatuksellinen näkökulma" ja "yhteistyö opetusministeriön kanssa" joka kertoi että esimerkkiyritys oli luettu hyvinkin tarkasti ja otettu sieltä ideoita ihan loppuun asti miettimättä.
1: Astetta vakavampi, suoremmin plagiointia oli samassa tehtävässä kysymys yrityksestä jonka määrittely oli oikein kaunis, mutta yhdessä kohdassa firman nimi oli unohtunut muuttaa niin että yrityksen nimi oli puoliksi jäljellä ja puoliksi siinä oli oppilaan antama määritelmä. Tätä kautta yrityksen ohjelmasuunnitelma löytyi netistä asti, ja teos oli plagioitu. Tämä virhe oli klassinen "cdesign proponentists" -mallinen lipsahdus joka kertoo yllättävän paljon ja niistä seuraava kiemurtelu ja kiistäminen on aina naurettavuutensa vuoksi yhtä huvittavaa.

Tästä päästään siihen miten kirjoitusvirheet ja huolimattomuusvirheet ovat joskus vain virheitä. Mutta jos niitä kasautuu useita, on selvä että ne ovat enemmän kuin virheitä. Tämän vuoksi minulla on esimerkiksi vähemmän mairitteleva kuva Tapio Puolimatkan kirjantuotantoprosessin metodiikan laadusta. Hän soveltaa vähintäänkin toistuvasti sitä että (esimerkiksi) evoluutioon tutustumisen ja sieltä löytämiensä aitojen virheiden sijasta hän tutustuu evoluutiokritiikkiin miettimättä ja välittämättä siitä onko kritiikki osuvaa vai hapuileeko se kohti jotain olkiukkonäkemystä evoluutiosta. ~ Siksi hän kopsailee ID -liikkeen pää-äänenkannattajablogi "Uncommon Descent"in asioita. Ja tässä kulmassa esimerkiksi hänen Pianka -virheensä on ymmärrettävissä. Hän on osunut harvinaiselle internetsivulle mutta ohittanut Uncommon Descentin. Ja tehnyt aivan sattumalta tästä vähänkatsotusta sivusta täsmälleen saman lukuvirheen kuin "Uncommon Descent" teki, ja metelöi tästä ison hypetyksen kanssa. On selvää että tämä ei ole kovin uskottavaa.

Hän ei siis keksi itse, vaan ottaa UD:ssa esitetyt asiat totena ja sen mainitsema lähde on sama kuin olisi tutustunut lähteeseen itse. Ja tästä seuraa se, että jos "Uncommon Descentin" kirjoittaja on lähteistänyt lausuntonsa jotenkin, Puolimatka vain ottaa sieltä lähteen ja liittää kirjansa lähdeluetteloonsa. Tämä on tietysti kätevää koska ei tarvitse lukea koko lähdettä ja saa kuitenkin vakuuttavan rivin lisää kirjaan. Koko asia näyttää vähemmän väitteenvaraiselta. Ongelmana on tietysti se, että tässä implisiittisesti oletetaan UD -blogia kauttaaltaan tieteellisen julkaisun laatuiseksi. Sen lähteet siirtyvät siksi ikään kuin umpiluotettavaksi. (Se olisi suunnilleen sama kuin tekisi tohtorinväitöskirjansa copy-pasteamalla tätä blogia jota juuri nyt tässä luet. En suosittele!)

Asian syvyyttä kuvannee varsin hyvin Leinivaaran huomaama yksityiskohta algoritmeista joita Puolimatka väittää evoluutiota kritisoiviksi ja sen naurettavuuden paljastaviksi. Puolimatka käyttää kirjassa vääriä nimikirjaimia matemaatikolle jota pitää lähteenä. Valitettavasti matemaatikon nimikirjaimet ovat toiset. Virhe voisi olla sinänsä pelkkä lapsus, mutta asia muuttuu kun muistetaan että ID -kirjoittaja Johnson käytti jo vuonna 1991 täsmälleen samoja vääriä nimikirjaimia kuin Puolimatka. Ja myös Uncommon Descent on käyttänyt vääriä nimikirjaimia aiemmin. Lisäksi itse tutkimus onkin sisällöllisesti jotain muuta kuin esitetty. Algoritmit oli karkea alkumallinnus jonka perusideana oli tarkentua matkan varrella. Matemaatikko itse ei tehnyt mitään päätelmiä evoluution mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta. Toisin sanoen hänen suuhunsa pistetään sanoja, algoritmin väitetään tekevän jotain jota se ei tee. Ja nimikin on kirjoitettu "omituisesti juuri samalla tavalla väärin" kuin Uncommon Descentistä. Tästä on helpohkoa päätellä että Puolimatka ei ole ollenkaan tutustunut aineistoon, vaan hänen kirjansa ovat suurelta osin suomennettua ja uudelleenkirjoitettua "Uncommon Descentiä".

Lyhyesti ; Puolimatka ei siis tutki, hän referoi - ellei peräti uskonnollisessa hekumassaan resitoi - ideologis-poliittis-uskonnollisesti värittyneen blogin sisältöä kuin se olisi tieteellinen julkaisu ja viimeinen auktoriteetti tässä kysymyksessä. Välittämättä ovatko sen käyttämät lähteistykset ja argumentit osuvia vai eivät. (Välittämättä korjata edes niitä virheitä joihin UD on soveltanut "memory holea" ja pyyhkinyt virhesivut niin että niihin menijää kohtaa pelkkä "Error 404 : Page not found". UD nimittäin tekee todella niin että jos joku sivu kohtaa kritiikkiä, se yksinkertaisesti deletoidaan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Siihen liittyneitä virheitä ei kuitenkaan tietysti korjata. Epämiellyttävästä menneisyydestä vain hankkiudutaan eroon. Tämä on kuitenkin UD:n ongelma, ei Puolimatkan. Tai olisi, jos Puolimatkan kirjat eivät olisi "kokoelma UD:stä napattuja ideoita")

Tässä olennaisinta on tietysti myös virheiden kasautuvuus. Kun Puolimatka tekee klassisia virheitä toistuvasti, sattuman osuus minimoituu. Ei ole uskottavaa että Puolimatka tekee sattumalta juuri tietynlaisia virheitä pitkässä sarjassa. Takana on siis kaiken järjen mukaan Älykäs Suunnittelija, (jonka intentioista ja työtavoista voimme sanoa paljonkin koska meillä on tietoa ihmisistä). Kun olennaisesti juuri tiettyyn suuntaan osoittavia virheitä vain kasautuu ja kasautuu, on selvää että virheet eivät ole virheitä, vaan ne viittaavat asioihin. Tässä vaiheessa ne kertovat vahvasti kirjankirjoittamismetodista. ~ Ja se osaltaan selittääkin miten ihmeessä niitä tuhansia sivuja tekstiä, tiiliskivikirjoja, Puolimatkalta voikin syntyä. Luovuuden puute kertoo että idearikkaus ja lahjakkuus eivät ole se elementti, vaan kysymys on puhtaasti "perslihaksista", eli työtunneista joita Puolimatka käyttää UD:n ja muun tietynkulmaisen aineiston referoimisen parissa.

Olenkin ihmetellyt Puolimatkan kirjojen luovan panoksen vähyyttä. Tuntuu että kaikki minkä hän sanoo on aina jo jostain kuultua. Syy voi olla se, että hän minimoi luovaa panosta. Hän on kasvatustieteilijä, joten hän puolisoni tapaan voi tietää yhtä ja toista erilaisista laistamis- ja plagioimiskikoista. Tämä tekee tilanteesta hieman ikävän. Kun minä olin vartija, olin toki ylpeä siitä että osasin yhtä ja toista kaupasta varastamisen nikseistä. Mutta en kuitenkaan käyttänyt näitä taitoja - kuten en nykyäänkään käytä - siihen että kaupasta lähtisi tavaraa mahdollisimman tehokkaasti omaan taskuuni. Toki voisin tehdä kaikenlaista, ja olisin todennäköisesti vain aivan helvetin hyvä varas, mutta ei ole eettistä käyttää tietotaitoaan tämänlaiseen.

Puolimatkan virhe olisi ymmärrettävää ja siihen voisi suhtautua suopeasti jos kyseessä olisi vaikkapa nettilehden kirjoittaja, pelkkä blogisti tai vastaavaa. Silloin oikominen nimen omaan ei suoran plagioimisen vaan "luovan panoksen minimoimisen kautta" on monta astetta hyväksyttävämpää. Tiedänpä että moni esimerkiksi pitää gradunkirjoittamisblogia jossa sisältö on hyvinkin "luettun referoimista", ja tämä on tärkeää koska sitten se lopullinen gradu on prosessoidumpi. Tämänlainen tilanne on jopa hyväksyttävää. (Kyseessähän ei ole suora plagiointi vaan "luovassa panoksessa oikominen".) Mutta Puolimatka esiintyy tiedemaailman auktoriteettina, luennoi ja esitelmöi kirjojensa pohjalta. Hän on myös akateeminen professori joka nauttii tittelinsä toistamisesta (kuten hänen kannattajansakin nauttivat). Hänen kirjojaan myydään ja hän laittaa nimensä kanteen kuin olisi niiden kirjoittaja eikä pelkästään kirjan toimittaja;

Olisi eri asia jos hän olisi suomentanut UD:ta ja modifoinut tekstiä, laittanut primaarilähteeksi lukemansa UD:n blogauksen ja laittanut kanteen "Toimittanut Tapio Puolimatka". Tämä olisi ollut avointa ja rehtiä. Sisältö olisi toki suunnilleen sama. Mutta asenne olisi jotain muuta, se olisi rehellinen. Rehellisyyden lisäksi sillä olisi taatusti ansio. Se nimittäin kuvaisi hyvin tietyn maailmankuvan / ideologian ajatuksia. Puolimatka tekee mielestäni ansiokasta kokoamistyötä, hän laittaa yhteen kliseiset ID -kannattajien ajatukset jotta aiheeseen tutustuja pääsee vähemmällä vaivalla. Puolimatkan teokset ansiokkaasti esittelevät ideologiasisällön. Ansiot kuitenkin hukkuvat nyt, kun teos esitetään ideologiakuvauksen sijasta "naturalismia vastaan hyökkäävänä ID:n todistavana argumentaationa." Potentiaaliset ja aktuaalisetkin ansiot hukkuvat tämäntapaisen "ihmeellisen toiminnan" taakse.

Uskovaiset myyvät itseään korkeammalla moraalilla. Rehellisesti sanoen sen pitäisi näkyä jotta siinä olisi takana mitään muuta kuin omakehua.