Tunkeilu ja vastavuoroisuus.

"Comfort the disturbed. Disturb the comforted."
(Crummy Church Signs)

Avoimet ihmiset ovat mukavan tuntuisia. He reagoivat meihin. Tämän vuoksi esimerkiksi Alan Loy McGinniksen kirjassa "Ystävyyden avaimet" , jossa Jeesusta pidetään rakkauden oppimisen esikuvana. Siinä esitetään melko paljon avoimuutta ja vastavuoroisuutta. Niissä ei ole mitään vikaa. On mukavaa jos joku on avoin, on kiinnostunut asioistasi ja sinusta.

Syynä on tietysti se, että kun olet avoin ja mukava, toinen kertoo asioita. Sellaisia jotka antavat mukanaan valtaa. Tässä vallassa on kysymys siitä että toisen luottamukseen ei liitetä sitä vastuuta joka siihen ajatellaan usein liittyvän. Osan mielestä toiset vastuut ovat vahvempia: Uskonnollisessa käännyttämisessähän ei suinkaan ajatella sorrettavan toisten uskonnonvapautta tai aatteenvapautta, vaan päin vastoin ajatus on pelastamisessa. Siksi käännytystoiminnassa käy helposti niin että jos luottamuksen pettäminen pelastaa, se ei enää ole luottamuksen pettämistä vaan auttamista.

Uskontojen piirissähän on muutenkin ollut tapana toimia "rauhoita järkyttynyttä ja järkytä rauhoittunutta" -periaatteen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä että hädässäolevia kuunnellaan ja heitä turvataan. Sen sijaan muiden kanssa yritetään keskustella asioista, rakentaa erimielisyyttä, jopa debatoida. Toki tämä ei sinällään ole paha asia. On kuitenkin muistettava että aivopesu tapahtuu seuraavalla prosessilla: Toisen eheys murretaan, tämä ajetaan henkiseen epätasapainoon. "Disturb the conforted". (2) Uusi persoona rakennetaan. "Tell about Jesus". & (3) Uusi persoona jäädytetään. "Confort the disturbed". On kuitenkin hyvä muistaa että käännytystoiminnassa kyseessä on jatkumo, jossa on hyviä asioita ja pahoja asioita.

Mekanismit ovat tässä kohden paikoin jopa neutraaleja. Niiden käyttötapa vaatii tätä kautta suuresti vastuuta ja näkemystä. Ongelma syntyy siitä mihin niitä käytetään, eikä kaikkiin saisi yhdistää.

McGinniksen kirjassa tämän muistaminen on erityisen tärkeää, koska se on ensisijassa "itsehoito -opas" ja se pyrkii toimivaan kanssakäymiseen. Ja oikein käytettynä luultavasti jopa auttaa sen saavuttamisessa. Kirja on kuitenkin myös mielenkiintoinen, jos on lukenut mielenhallintaa käsitteleviä asioita. Nimittäin kirjan kirjoittajan tavoitteena ei tietenkään ole ollut tehdä "miten murrat henkisen vastarinnan" -kirjaa, mutta sen niksit toimivat käytännössä arvokkaana lähteenä sellaiselle.

Tältä kannalta kirjassa mielenkiintoinen on esimerkiksi sivulta 51 alkava alaluku, joka käsittelee sitä "miten ihmiset saadaan avautumaan". Se alkaa selityksellä siitä, miten psykiatreilla potilaiden avautumaan saaminen on vaikeaa. Kirja kertoi että hyvä konsti tuntemattomaksi jätetyltä psykiatrilta oli "Hän aloitti istunnon paljastamalla potilaalle jotain henkilökohtaista - jonkin salaisuuden, jota hyväksi käyttäen potilas voisi vahingoittaa tohtoria pettämällä tämän luottamuksen." Olen varma siitä että keino on hyvä. Sama kirja jatkaa nostamalla esiin Paul Tournierin, joka oli osallistunut intiimiin uskonnolliseen tilaisuuteen jonkun kotona. Siellä oltiin kerrottu toisille omista tunteista, kivuista ja virheistä. Kirja kertoi että tämä aikaansai hengellisen uudistuksen. Luvun idea tiivistyykin lauseeseen "Kun kohtaamme aidosti avoimia ihmisiä, meidän puolustuksemme murenee nopeasti."

Keino on tietenkin hyvä, jos ollaan aateveljien parissa. Mutta tätä voidaan käyttää myös käännytyselementtinä. Siihen perustuu myös yksi "love bombingiin" eli rakkauspommitukseen liittyvä konsti. Kun toisen lähelle tullaan, hän ohjautuu mukaan toimintaan, ja ryhmäpaineelle altistuminen ajaa henkilön tiiviisti ryhmään ja murtaa tämän halun olla erimielinen ja etenkin kyseenalaistaa asioita. Samaan perustuu tietysti ulkopuolisista eristäminen: Jos ulkopuolisiin ei ole kontaktia - paitsi käännytysmielessä, jossa käännyttäjä joko asettautuu yläpuolelle opettaja -auktoriteetin⁰ asemaan tai pakenee - hän ei saa tätä ystävällisyyttä muualta.

Vastavuoroisuuteenkin liittyy erikoinen strategia. Olen törmännyt siihen itsekin.

Siinä "kerätään salaisuuksia". Toki käännytyksen kohteet harvoin suoraan vapaaehtoisesti kertovat omista heikkouksistaan. Mutta ihminen sosiaalisena eläimenä kuitenkin on vastavuoroinen ja toimii juuri kuten toinenkin.¹ Tämä tarkoittaa sitä että henkilöt saadaan avoimeksi kertomaan salaisuuksia olemalla avoin ja ohjaamalla keskustelua siihen suuntaan.
1: Joskus pelkkä ilmoitus siitä että haluaa kuunnella voi riittää. Ihmiset haluavat keskimäärin puhua itsestään ja kuuntelijoita on vähän. Jo se että tuot itseäsi lähelle voi riittää.
2: Toki utelu voidaan väärin tehtynä kokea todella ahdistavanakin. Tällöinkin "vastarintaa" voidaan murtaa kertomalla jotain omasta elämästä. Kun omat virheet ja heikkoudet tuodaan esiin, toinen avautuu vastavuoroisesti.
3: Koska edellisessä on usein riski siitä että omia salaisuuksia vuotaa eteenpäin, yleinen temppu onkin puhua niitä virheistä joita käännyttäjällä oli ennen uskoon tuloa. Nämä ovat siitä käteviä, että ne eivät uskonnon sisällä tarjoa mitään "asetta", koska tilaisuuksissa ylpeillään muutoksella: Uskonratkaisun hyvyys todistuu sillä että elämä ennen uskoa tuodaan esiin kauheana. Samalla oman muutoksen suuruus nousee esiin. Se on kuin alkoholisti kertoisi parantuneensa juoppoudesta: Vaikka juoppoutta pidetään huonona, siitä irti pääsemistä pidetään hyvänä juttuna. Tätä kautta sen kertominen että "olen ollut juoppo" ei tuo esiin mitään jota voitaisiin käyttää itseä vastaan. Tätä kautta käännytettävä saadaan paljastamaan omia kipeitäkin salaisuuksiaan ilman että kertoja tarjoaa mitään vastineeksi. Vastakkain ei olekaan kaksi heikkoutta vaan uskovaisen eiuskovaiset heikkoudet ja eiuskovaisen eiuskovaiset heikkoudet. Näin itse uskonto näyttää väkevämmältä kuin onkaan.
4: Kulttien toiminnassa taas vastavuoroisuus kuitenkin yleensä katoaa. Jäsentä vahditaan ja hänet pistetään tunnustamaan virheitään jollekulle, joka ei tee samaa takaisin. Toki tämä voi olla ihan vapauttavaa: Esimerkiksi katolinen rippiperinne täyttää tämän ehdon. Mutta katolinen kirkko keskittää anteeksiantoon, teko ikään kuin muuttuu tekemättömäksi tai ainakin siitä kannettava katumuksen taakka katoaa. Kulttitoiminnassa tunnustus on ikään kuin ase, joka annetaan ylemmille vapaaehtoisesti. Se lisää nöyristelyä ja tottelemista, eikä poista taakkaa.²

Erikoisinta on tietysti se, että näitä henkilökohtaisuuksia kerätään ja ne toimivat vaikka niillä ei suoraan uhkailtaisikaan. Jo niiden kertominen asettaa itsen toisen armoille. Sillä, mitä tehdään ei tavallaan ole niin paljon väliä kuin sillä mitä voitaisiin tehdä.

Ymmärrän että vastavuoroisuus on tärkeää. Mielestäni tässäkin on vakavasti mietittävä samaa, mitä vaihtoehtohoitojen kohdalla mietitään. Eli se, missä vaiheessa on vielä OK antaa amatööripohjalta vertaishoitoa ja missä vaiheessa tilanne muuttuu puoskaroinniksi, jota tulee rajoittaa. Itse en osaa kummassakaan kohden pistää tarkkaa rajanvetoa. Harm Principle kuulostaa hyvältä. Mutta sitten pitäisi vielä kehittää mikä on haittaa jossa puoskaroimalla pahennetaan tilannetta ja mikä on haittaa jossa yhteiskunta holhoaa suojelun nimissä.

---

0 Kaikki opettajat eivät ole autoritaarisia. Osa ei ole edes auktoriteetteja. Mutta sen sijaan moni auktoriteettiasemaan pyrkivä toimii neuvojana, opettajana ja opastajana. Pahimmillaan heihin sopii jiddsin kielen sana "kibitzer", "pyytämättä neuvoja". Tähän sanaan liittyy myös sävy, jossa vihjataan että neuvominen on tunkeilevaa, epäkunnioittavaa tai ärsyttävää.
1 Tätä ei pidä tulkita "apinoinniksi": imitointitilanteessa käy niin että se tulkitaan loukkaavaksi. Kokeile vaikka, mene kadulle ja ilmehdi ja matki kenen tahansa toisen kävelytyyliä ja tee juuri samaa mitä tämä ja jos tämä lausuu lauseen, toista tämä. Huomaat pian että jos matkit toisen eleitä sellaisenaan, se koetaan ahdistavana. Valmistaudu juoksemaan tai saamaan turpaan. Se on vain ajan kysymys. Tämä ei tapahdu siksi että ihmiset eivät halua nähdä itseään.
2 Toki rippi ja sosiaalisuus muutenkin ovat epäargumentatiivisia keinoja, eli asioita joissa asiat itsessään eivät vaikuta yhtä paljon kuin tunteet. Hyväksyn tämän kuitenkin monessa osin. En ymmärrä miksi ihminen ei saisi valita vakaumustaan siksi että se on mukava asia sen sijaan että hän punnitsisi jotain argumentteja ja niiden totuusarvoja. Ihmiset pelaavat jalkapalloakin. Ja vaikka siihen liittyy sekä jalkapallohuliganismia että sen nimissä, joskaan ei sen takia, käytiin jalkapallosota vuonna 1969, se ei sinällään ole paha asia. Vaikka tietysti nahkapallon perässä juoksentelu on keinotekoista ja järjetöntä sosiaalista aktiviteettia.

Vapaaehtoinen pakko.

Vanhassa vitsissä yritetään selvittää se, miten ihmiset saadaan toimimaan kansan parhaaksi ; Churchill oli sitä mieltä että terveeseen järkeen vetoaminen toimii; Kun selittää tosiasiat, syyt ja seuraukset, niin asiat etenevät. Mussolini taas oli sitä mieltä että imartelu toimii parhaiten. Hitler taas vannoin voiman ja pakon nimeen. Tottelu seuraa äärimmäisestä kovuudesta. Stalin taas oli sitä mieltä etä paras tapa on vapaaehtoinen pakko. Asia pistettiin testiin ja tavoitteena oli saada kissa syömään sinappia : Churchill otti lusikan ja selitti kissalle sen, miten tässä puolustetaan demokratiaa ja että sen olisi eettisyyden nimissä vaan paras syödä sinappi. Kissa ei edes suostunut nuuhkaisemaan sinappia. Mussolini ojenteli lusikkaa ja maanitteli. Kissa väisti lusikkaa. Hitler otti lusikan, tarrasi kissaa niskasta. "DONNERWETTER!" säesti pyristelyä. Ainut mitä tapahtui, oli se että Hitler tarvitsi laastaria. Lopulta Stalin otti lusikan. Hän odotti, että kissa rauhoittuisi ja alkoi silittämään sitä. Kun kissa köyristi selkäänsä ja nosti häntänsä, Stalin pyyhkäisi sinapin kissan hännän alle. Kissa heittäytyi oitis lattialle ja alkoi nuolla takapuoltaan puhtaaksi tuskasta naukuen. Stalin sanoi: "Juuri niin kuin sanoin. Kansa tekee vapaaehtoisella pakolla sen, minkä haluan, ja tekee sen vielä laulaen."

Tämä vitsi kertoo itse asiassa karun totuuden aivopesusta. Jos tavoitteena on saada ihminen paitsi murtumaan ja olemaan tottelematon, ei voida käyttää pakkokeinoja. Jos esimerkiksi tunnustus tai kuuliaisuus saadaan esimerkiksi "coactus feci" - kidutuksen kautta, ihminen ei suinkaan tottele tai käänny kiusaajan puolelle. Ja itse asiassa tunnustuskin voi olla keksitty tai valehdeltu; Se voi olla tottakin, mutta pääasia on siinä että varmuutta ei ole; Tunnustus on epäluotettava. Itse asiassa sotilaspiirin tekemät sangen rankat tutkimukset, joita tehtiin esimerkiksi ARTICHOKE, MKULTRA, BLUEBIRD... projekteissa, osoittavat että yleisesti ottaen toisen muuttaminen ei toimi;
1: Totuusseerumi tuottaa keksittyjä asioita eikä käännytä ihmisiä.
2: Huumeet ja väkivalta rikkovat mielen eheyden ja höllentävät kielenkantoja, mutta samalla voi kadota järki myös todistuksesta.
3: Tehokas hypnotisointi vaatii yleisesti ottaen melko paljon aikaa, ei tahdo onnistua jos kohde ei alistu hypnotisointiin vapaaehtoisesti ja toimi kuten hypnotisoija sanoo, ei toimi kaikkiin, eikä silläkään saada hallittua ihmisiä tehokkaasti; Itse asiassa laboratorioissa hypnoosi näyttää toimivan joillekuille, jos hypnotisoidut luottavat hypnotisoijaan. Ja joskus transsiin voidaan saada säikyttämällä. Mutta tällöinkään ei saada tekemään "mitä vain"; On tilanteita joissa hypnotisoitu ei esimerkiksi suostu ottamaan vaatteitaan pois.
4: Nälässä pitäminen ja valvottaminen ja sensorinen depriaatio sekoittavat ihmisen eheyden, mutta eivät tee tottelevaista tai totta puhuvaa tai kiusaajilleen myötämielistä.
5: Subliminaaliset viestit eivät vain toimi; Alitajunta ei ole keino manipulointiin ja käytöksen muuttamiseen halutuksi.
6: Sähköshokit tuhoavat muistia, ja siitä ei ole apua ei totuuden esiinkaivuun tai kontrollin välineenä. Se on vain sama, kuin yrittäisi sammuttaa tietokonetta moukarilla.

Eli yleisesti ottaen se, mitä koetaan aivopesuksi ei toimi. Aivopesun ajatellaan olevan väkivaltaista, salakavalia keinoja käyttävää, väkivaltaista. Nyt näyttää että tätä ei voitaisi tehdä.
Kuitenkin ihmisiin voidaan vaikuttaa. Esimerkiksi alkoholi tai baarissa yllättäen asioista kiinnostunut seksikäs naikkonen voivat todella höllentää kielenkantoja. Toisaalta myös monet uskonnolliset kultit ovat saaneet ihmiset tekemään joukkoitsemurhan, kuten Jim Jones onnistui "Kansan temppelissään" tai tekemään murhia. Ihmisen käytökseen voidaan siis vaikuttaa paljon. Itse asiassa siihen päästään pääasiassa ryhmäpaineen avulla; Ihmiset on saatu ryhmäpaineen ja auktoriteetin kautta tekemään uskomattomia asioita. Ideana on ollut "vapaaehtoinen pakko"; Esimerkiksi koehenkilö on saanut lopettaa halutessaan, mutta hänen kerrotaan pilaavan kokeen jos hän ei toimi kuten halutaan.

Ja tämän vuoksi uskonnot käyttävät toimivasti keinoja joita sotilaat eivät voi käyttää: Steven Hassanin mukaan kultit käyttävät ryhmädynamiikan ja hypnoosin keinoja ajan kanssa; Kun kohde ei koe olevansa vihollisten keskellä, tämä ei ole kilpailutilanne samaan tapaan, kuin kuulustelussa jossa oma tunnustus on vihollisen voitto. Henkilö ei ole varautunut. Siksi kultit onnistuvat: Uhrit pitävät manipulaattoreita ystävinään eivätkä siksi osaa varautua. Avainsanana tässä on se, että ihminen välttää kognitiivista dissonanssia. Jos hänen ajattelunsa ja toimintansa ovat ristiriidassa, hän korjaa toista. Ja jos käytöstä ei voida muuttaa, muutetaan tietenkin ajattelua. Ihminen ei halua muuttaa käytöstään, jos hän saavuttaa sillä jotain.
1: Tämän vuoksi eräs tehokkain konsti on love bombing, rakkauspommitus. Sitä voisi kutsua nimellä "ehdollinen rakkaus", koska se on "Rakkautta jos olet"/"Rakkautta kunhan toimit". Siinä ollaan iloisia, tukevia ja myönnyttäviä jos henkilö mukailee oppia. Jos hän taas on erimielinen, hänet rajataan yhteisön ulkopuolelle. Koska ihminen yleensä haluaa tukea ja rakkautta ja ystävyyttä, hän ei halua muuttaa käytöstään vaan muuttaakin ajatteluaan.
___1.1: Tämän kautta kultti voi sitten vaikuttaa hallitsemalla esimerkiksi pukeutumista. Kun vääränlainen ajattelu ja tunteet ovat "syntiä", henkilö pyrkii kontrolloimaan niitä itse. Hänellä on tähän "vapaaehtoinen pakko". Kun uskonto kertoo yleensä jotain sen suuntaista että "synnin palkka on kuolema", vaihtoehdot ovat "joko tottelet tai tuhoudut" -Olennainen elementti tässä on tietenkin se, että henkilö saa "ihan itse valita" kumpaa hän haluaa. Ja kun hän "haluaa oikein", tätä päätöstä tuetaan ja henkilö kokee olevansa osana ryhmää, jossa on ystäviä.

Robert Jay Liftonin "Thought Reform and the Psychology of Totalitarism" kertookin muutamia ryhmäpaineen keinoja:
1: Kielen kontrolli, jossa sanoille annetaan omat merkitykset. Syntyy sisäpiirin jargon, jota on pakko käyttää voidakseen olla osa ryhmää. Määritelmät on painotettu tavalla joka estää kriittistä ajattelua: Tästä malliesimerkki on Jehovan Todistajien termi "Totuus", joka käsittää heillä heidän oman oppinsa. Koska useat tutkimukset osoittavat, että kielenkäytön muoto ratkaisee hyvin paljon: Esimerkiksi Barry Schwartz kirjoitti artikkelissaan "When Words Decide", että ihmiset toimivat yllättävän pitkälle sanan muodon tuomien intuitioiden mukaan. Siksi Jehovan Todistajien ei ole helppo ajatella kriittisesti näkemyksiään: Harkinta siitä että oppi on väärässä kun vaatisi myös sen ajattelemista että koko sana "totuus" itse sanana voisi tarkoittaa asiaa joka väärin; Termin yleiskäyttö ja sen erityissisältö sekoittuvat.
2: Ulkopuolisen tiedon kontrolli, jossa vältetään ulkomaailman negatiivisia viestejä: Esimerkiksi internetin käyttöä halutaan kontrolloida; Ja jos nettiä tai muuta sosiaalista kanssakäymistä annetaan käyttää, rohkaistaan tietysti käännytystyöhön, koska siinä kyse on tilanteesta, jossa erimielinen koetaan vastustajaksi, ja tämän mielen mukaan toimiminen on sama kuin sotilailla on vihollisen kuulustelemaksi joutuminen; Oma taipuminen on vihollisen voitto. Tämä johtaa siihen että skeptistä informaatiota ei joko tule, tai epäilevät kannanotot itse asiassa "vahvistavat kuorta" sen sijaan että saisivat ajattelemaan kriittisesti.
3: Käyttäytymisen kontrolli, joka koskee pukeutumista jne.

Kun nämä lasketaan yhteen rakkauspommituksen kanssa, syntyy tilanne jossa pukeutuminen, käytös, seura, suhtautuminen ihmisiin, ajatukset ja tunteet ovat järjestön kontrollissa. (Oikeaa manipuloivaa aivopesua ei siis suinkaan tehdä pelolla ja pakotuksella, vaan hymyllä ja vapaaehtoisella pakolla.) Koko systeemin toiminta toisin sanoen tiivistyy hienosti Hannu Lauerman -myös hienon- kirjan otsikkoon "Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin."

Tämä kuulostaa tietenkin pahalta, mutta tosiasiassa tämäkään menettely ei toimi kaikkiin. Itse asiassa kulteissa on tyypillistä että vaikka ne saavat fanattisia kannattajia, ne eivät saa suurta suosiota tai kaikkia puolelleen. Esimerkiksi Jim Jones joutui jopa muuttamaan kulttilaisineen pari kertaa sen takia että hänen uskontoonsa suhtauduttiin sen verran nuivamielisesti laajassa mittakaavassa. Vaikka asia on heidän puolellaan, se ei silti tarkoita että he jotenkin massalla kaataisivat kansaa puolelleen. Tosiasiassa vain tietyt, asialle elämäntilanteensa, luonteensa, mielenterveytensä etc. vuoksi herkät, poikkeukselliset ihmiset ovat näiden "saalislistalla".

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että aivopesupaniikkia voidaan vetää myös yli: Ihminen voi liian helposti ajatella, että jos jonkin pahan tekee (1) vieras, se on "paha" ja johtuu siitä että ihminen on erilainen ja jos se on (2) tuttu, syynä on "aivopesu". Tästä syntyy liian helposti saatanapaniikkia muistuttava paranoia. Aivopesu kun on ajatuksena "liian helppo", "liian arkijärjen mukainen". Tästä seuraa se, että siitä tulee uskottavampi kuin mitä se onkaan. Aivopesua aletaan tämän vuoksi epäilemään liian helposti ja kytköksiä siihen nähdään liian helposti joka paikassa, tai missä halutaan.

On nimittäin syytä muistaa muutama asia:
1: Dominic Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan kuulustelutkin perustuvat tämän vuoksi enimmäkseen kiinnijäämisen shokkiin, jota ylläpidetään. Rikolliset kun eivät tekoa tehdessään ajattele jäävänsä kiinni. "Hyvä poliisi - Paha poliisi" -kuulustelun idea on juuri siinä että henkilö saadaan valitsemaan itse se, mitä hän tekee. Hänelle tehdään diilejä, joilla hän tekee sopimuksia ja saa etuja tai haittoja: Tunnusta ja saat pienemmän tuomion etc. Avain on vapaaehtoinen pakko.
2: Sotilaita kouluttaessa henkilöt pistetään pukeutumaan samalla tavalla, heidät pistetään tekemään ryhmäpaineen alla asioita. Ja pakko myöntää että se toimii; Itse en armeijaan mennessäni ollut koskaan tupakoinut, mutta kun porukassa moni poltti, otin minäkin osaa muutamaan otteeseen toimeen. Tätä "pakkoa" on vaikeaa selittää, koska toisaalta olin aika vastentahtoinen tupakointiin eikä kukaan sitä syöpäkäärylettä kuitenkaan huuleen pakottanutkaan.
3: Koulutuksessa ja lasten kasvatuksessa käytetään paljon ajatusten kontrollia. Lapsen puketuminen päätetään. Eikä tätä pidetä pahana.
4: Kaikki uskonnot ylipäätään ovat sellaisia, että niiden pääasiallinen tavoite on (1) indoktrinoida lapset jäseniksi; Tämä on helppo havaita; Joka puolella maailmaa uskonnot ovat "perheen kautta" tarttuvia. Jos olet syntynyt arabimaissa, olet islaminuskoinen koska vanhempasikin ovat. Ja kaikkialla uskosta toiseen kääntyminen on vaikeaa. Kun lapsi nuorena opetetaan tiettyyn uskontoon, hän ehtii assimioiltua siihen, jonka jälkeen uskonnon vaihtaminen on vaikeaa. (2) Kaikissa uskonnoissa on myös kielen kontrollia: Steadmanin mukaan "Almost every religion in the world, including all tribal religions, use family kinship terms such as father, mother, brother, sister and child for fellow members. They do this to encourage the kind of behaviour found normally in families - where the most intense social relationships occur." Uskovaiset kokevat siksi olevansa yhtä perhettä. Eikä tätä pidetä pahana asiana.

Mielenhallinta on keskuudessamme. Ja lainaten Rousseauta: "Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa." "Vapaaehtoinen pakko" on keskuudessamme. Kaikki siitä ei ole vaarallista, vaikka osa onkin. Tässä kohden on siis tehtävä, kuten suurimman osan eettisten kysymysten kanssa: Kysymys on harmaan sävyistä. Jokin asia on hyväksyttävää ja toinen ei. Asiaa ei voi täysin kieltää, eikä täysin sallia tai seuraa mahdottomuuksia. Ei ole syytä helläkätisyyteen mutta ei paranoiaankaan. Johonkin väliin on vain vedettävä raja.