Kuolemansynnin päihittäjä (Hyvä Eukko!)

Hieronymus Boschin 1500 -luvulla maalaama "The Seven Deadly Sins and the Four Last Things" käsittelee kuolemansyntejä. En kuitenkaan ajatellut kirjoittaa siitä. Sen sijaan keskityn maalauksessa olevaan yksityiskohtaan, joka käsittelee kuolemansynti vihaa.Kuvassa on nainen ja mies, jolla on kädessään kookas väkipuukko (messer), falchion tai backsword - joita kaikkia kuvaa se, että niitä käytettiin runsaasti rahvaan aseena. Ja etenkin väkipuukolla oli myös maine "rahvaana aseena". Tämä symbolisoi -ajan hengen mukaisesti- tilanteen rajuutta ja rujoutta. Miehellä on toisessa kädessään viinikarahvi. Tilanteessa mies on selvästi vihainen ja aseistautunut. Hänen järkensä on sammunut alkoholista. Looginen selitys tilanteelle voi olla vaikkapa perheriita ja tähän liittyvä harvinaisen vaaralliseksi eskaloitunut perheväkivalta.

Kuitenkin nainen hallitsee kuvassa tilannetta. Itse asiassa merkittävää onkin huomata, että naisen toiminta on sen tasoista että siitä löytyy oikeita asioita opetettavaksi vaikka perusitsepuolustuksesta kiinnostuneille.
1: Etäisyydenhallinta on tilanteenmukaista. Nainen on hyvin lähellä, mikä on tärkeää koska mies on aseistautunut. Noin lähellä mies ei pääse lyömään voimalla.
2: Tasapainonhallinta on kohdallaan. Vaikka ase on miehen kädessä, nainen hallitsee oikeantyyppisellä kontaktilla kättä. Hyökkäyslinja suljetaan ja tasapaino murretaan yhdellä ja samalla aktiolla. Itse asiassa kuvassa näkee miten miehen ranne on kääntynyt epäluonnolliseen asentoon. Tämä lisää horjutusta suuntaan, joka on oikea. Tasapainoa horjutetaan tätä kautta juuri siihen suuntaan mihin miehen jalat antavat vähiten tukea. Nainen tukee tätä sillä, että hänellä on hyvä ryhti. Myös naisen jalat näyttävät olevan tukevasti. Myös hänen tapansa ottaa - ainakin minun mieleeni muutamat judon tekniikat mieleentuova - ottaa vyöstä kiinni on tilanteeseensopiva ja horjutusta maksimoiva. Horjutuksen tehokkuudelle antaa viimeisen silauksen (edellämainittu) naisen lyhyt etäisyys.

Kuva on sinänsä mielenkiintoinen, sillä tuosta ajasta ei helposti synny mielikuvaa tasa -arvoisuudesta. Kuvassa on kuitenkin selvästi vahva, jopa soturillisia hyveitä ilmentävä, naishahmo.

Moninaisuus ja yhteneväisyys.

Itsepuolustuslajeja ja kamppailu -urheilua voidaan lähestyä monella tavalla. Karkeasti ne voidaan jakaa kahtia. (1) On niitä jotka ovat "monisteja" joiden mielestä kamppailua voidaan yhtenäistää yhdellä logiikalla sekä (2) niitä jotka ovat "pluralisteja" eli joiden mielestä on toisistaan irrallisia lajeja, jotka keskittyvät yhdentyyliseen aspektiin "kamppailun totuudesta".

Itse olen "jossain tässä väliltä". Nimittäin, kun eri lajeja katsotaan, niitä yhdistää yksi asia. Ne toimivat. Esimerkiksi toimivalla potkulla on kaiken kaikkiaan rajallinen määrä toimivia vaihtoehtoja. Ne kaikki vastaavat ympäristön ongelmiin teknologioilla joita ihmisellä on käytössä. Ne toimivat tietyn fysiikan lakien pohjalta: Luut murtuvat tietyn rajan jälkeen olipa ihminen sitten japanilainen tai eurooppalainen, ja käyttipä hän karatea tai nyrkkeilyä. Samoin kun otetaan eri lajit yhteen, voidaan luokitella tekniikoita jotka toimivat eri kategorioihin. Näistä saadaan yleistyksiä. Kaatamista ei voi tehdä rajattomalla tavalla eri määriä. Näistä luokituksista saadaan joskus hyvinkin rajattuja "yleistyksiä", joskus vain "nyrkkisääntöjä". Tältä kohden olen "monisti".

Kuitenkin yksityiskohdissa on paljon eroja. Jokainen niistä nostaa esiin jotain asioita ja hylkää toisia. Judon heittelyllä näyttää olevan vain vähän yhteistä kickboxingin kanssa. Nyrkkeilyn tukevasti maasta tehdyllä askelluksella tehdyillä lyönneillä näyttää olevan vain "vähän samaa näköä" capoieran kanssa, jossa potkimiset ja akrobatia ovat keskiössä. Vielä vähemmän kyodolla jossa ammutaan nuolia on tekemistä edellämainittujen kanssa. Silti vain harva sanoisi että nuoliammunta jotenkin "nollaisi" judon heitot tai toisin päin. Hermopistetaidot eivät tee nivellukkoja turhiksi tai toisin päin. Tältä kohden olen "pluralisti".

Moni voisi ajatella että tässä olisi vakava jännite. Mielestäni näin ei ole. Tätä voidaan lähestyä helposti tieteenfilosofian perusteiden kautta. Monen ihmisen mielestä lääkäri ja fyysikko tekevät tiedettä. Harva vaan kerkeää samanaikaisesti keskittymään niin että oppisi kaikki eri tieteenalat ja ehtisi vielä toimia sen jälkeen niiden kanssa. Tosiasiassa ekspertit keskittyvät johonkin osatotuuteen. Lääkäri ei välttämättä tiedä mitään atomien vahvasta voimasta, joka heidän potilaansa joka ikisessä molekyylissä kuitenkin toimivat. Näiden kahden välissä ei ole ristiriitaa: Lääkärin erilainen tapa tutkia vaikkapa ihmistä ei tarkoita että fyysikon tapa olisi heti "väärä". Kyllä ihmisen sähköjännite, massa ja muut fysikaaliset ilmiöt voidaan kartoittaa ja ne ovat aivan yhtä paljon ihmistä, kuin III tasolle nousseen paksusuolisyövänkin tunnistaminen. Ulkoisesti fysiikka ja lääketiede näyttävät hyvin erilaisilta.

Tätä kautta voidaan ajatella että jos kamppailutaito on aluksi vain "kasa toimivia trikkejä", sitä ei saada ihmiselle opeteltua sujuvaksi kovinkaan helposti. Tämän vuoksi yleensä spesialisoidutaan. Nyrkkeilijä ei osaa välttämättä ampua nuolia tai kyodo -ampuja osaa lyödä ketään. Mutta kumpikin osaa jotain aspekteja.

Siksi jos - tai oikeastaan kun - vastaan henkilöitä, joiden mielestä he ovat "kehittyneet maksimiin", ja "ymmärtäneet koko taistelun ytimen", ihmettelen. Tulkitsen että hän ehkä osaa syvästi jonkun tavan reagoida, ja että tämä toimii kaikissa relevanteissa tapauksissa. Eli hän on ikäänkuin "niin kuuluisa fyysikko, että hänen tuolillaankin on kyky liikkua ja puhua". Tai rehentelijä. Tai sitten "monisti" on ottanut lomaa todellisuudesta.

Samoin kuin ne, joiden mielestä mitä eriskummallisimmat tavat pitäisi sallia. "yellow bamboo" , jossa keskitytään esoteriaan toimivuuden sijasta. Sen mainostetan tarjoavan mitä erikoislaatuisempia kykyjä, kuten ihmisten kaatamista "etänä", ilman varsinaista lyömiskontaktia, ja jos kosketusetäisyydelle päästään, niin tappavan kosketuksenkin pitäisi olla mahdollista. Todellisuus on sitten oma, erikoinen, lukunsa. Nämä ovat aivan yhtä paljon itsepuolustusta kuin astrologia on tiedettä. Ne ovat hengellisyyttä ja uskontoa. Ja sellaisena niitä voidaan tietysti kunnioittaa. Jos niitä väitetään muuksi, ne saastaavat sekä hengellisyyden että yrittävät tehdä saman sille mitä ne esittävät olevansa. Nämä "ääripluralistitkin" ovat siksi ottaneet lomaa maailmasta.

Karkeasti: Tieteilijät ovat sitoutuneet testaavaan tutkimiseen ja olemassaolevan aineiston analyysiin, poliitikot ovat sitoutuneet hallitsemiseen (ja filosofit ovat valitettavan usein sitoutuneet saivarteluun). Kamppailutaidoissa taas kyseessä on sitoutuminen ihmisen päihittämisen taitoon.

Valistu! Tai siis... Tämä ei ollut käsky!

Immanuel Kant esitti että valistumaton ihminen on aikaansaanut itselleen alaikäisyyden tilan, joka tarkoittaa kyvyttömyyttä ajatella ilman toisten johdatusta. Tämä on itseaiheutettjua jos syynä ei ole järjen, vaan rohkeuden puute. Tämä ajatus on erittäin lähellä Nietzschen yli -ihmistä, joka päättää ja valitsee itse oman tiensä moraalissa, ajattelussa ja elämässä. Sillä on kuitenkin paljon parempi imago: On hyväksyttyä huutaa "sapere aude", mutta jos ryhdyt haluamaan että yhteiskunta koostuisi yli -ihmisistä, saat kohdata halveksuntaa.

Kantin käsityksen mukaan valistunut ihminen vapautuu itseaiheutetusta tyhmyydestä. Tämä taas on lähes sama asia kuin Nietzschen joustovoimassa. Siinähän on kyse siitä, että ihminen voi selvitä ongelmista, joita hän ei uskonut kykenevänsä ratkaisemaan. Tämä johtuu siitä, että hänellä oli jo alusta asti riittävät tiedot ja taidot, tavalla josta hän sai muovattua mielleyhtymillä ja muilla keinoin siitä tilanteeseen sopivan ratkaisun. Tällä on tietenkin myös toinen puoli; Joustovoima johtaa siihen että näkemyksemme elämästä ovat valikoivia, subjektiivisia, mielivaltaisia. Nietzschen joustovoimaa ei voi paeta; Meidän aistinelimiämme pommittaa jatkuvasti erilaiset ärsykkeet, ja me unohdamme tästä suurimman osan. Tämä tarkoittaa sitä että meidän on valikoitava. Nietzschen mukaan joustovoima johtaakin siihen että mielemme muokkaa menneisyyden tapahtumat ja sen miten ne muistamme, ja mitä asioita.

Joustovoimassa korostuu tavallaan unohtaminen muistamisen kustannuksella. Unohtaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin muistaminen. Vaikka tietysti onkin muodikasta aina muistaa ja olla objektiivinen. Tosiasiassa usein, etenkin käytännössä, satunnaiset mielleyhtymät, assosiaatiot, voivat ratkaista tilanteen.

Jännittävää tässä on tietysti se, että jos osaat ratkaista ongelman joustovoiman avulla, se johtuu siitä että sinulla oli jonkinlaista Kantin esittämää "itseaiheutettua alaikäisyyttä", josta vapautumiseen tarvitset joustovoiman käyttöä: Pitää valita kaikissa olemassa olevista tiedoista juuri tilanteeseen sopivat. Aavistus oikeasta löytyy yleensä harjoittelun, jopa ihan puhtaiden toistojen, kautta. Tietoa, taitoa, tekniikkaa, kokemusta. Joiden pohjalta syntyy aavistus. Ja aina joskus käy vain mäihä. (Itse sain kerran kunnian miekkailla erään melko hyvän miekkailijan kanssa. Oli jännittävää kuinka tämä vaivattoman oloisesti, ikään kuin vahingossa, aina onnistui päihittämään minut, yleensä vielä ihan yksinkertaisilla tempuilla. Sellaisilla jotka minäkin "osasin". Kerran toisensa jälkeen. He was just so lucky, lucky, guy. Tai sitten ei.)

Kamppailulajeihin tämä heijastuu sitä kautta, että perusasiat niissä seuraavat koko matkan mukana. Ensimmäisenä opeteltavat asiat ovat yleensä niitä kaikkein tärkeimpiä. Ja perustekniikoilla voi esimerkiksi Neil Adams korostaa judoa käsittelevässä "Grips" -kirjassaan että perustekniikoilla pärjää korkeillakin tasoilla. Tämä tarkoittaa sitä että aloittelijalle annetaan paljon tietoa, josta hän voi omaa oveluuttaan käyttäen rakentaa toimivan kokonaisuuden. Siksi kamppailulajeissa onkin paljon toistoja. Systeemi saadaan menemään "selkärankaan", automaatioksi. Voidaan sanoa että sen seurauksena ihminen laajentaa itselleen "joustovoimaa".

Eleganttius ja yksinkertaisuus.

"Lyö tai pistä lyhintä mahdollista matkaa \ oikea miekkailu on suoraviivaista ja yksinkertaista eikä epäröi \ lyö suoraan miestä kohti, päähän tai vartaloon \ mikä vain on lähinnä ja nopeiten saavutettavissa \ tee tämä nopeasti ja mielummin yhdellä iskulla \ kuin neljällä tai kuudella \ mikä jättää sinut auki ja vastustajallesi mahdollisuuden."
(Warusseppäin suomennus Döbringer fechtbuchista)

"O sancta simplicitas ~ Voi Pyhä Yksinkertaisuus"
(Jan Hus)

Eräs Krav Magan(‏קרב מגע‎ aka Jew Jutsun) piirissä käytetään lausumaa "Jos kamppailu kestää yli 4 sekuntia, jotain on mennyt vikaan." Toisaalla aina yhtä innostava Guy Windsor kertoi eräässä esiintymisessään että jos kamppailusysteemi ei ole perustaltaan yksinkertainen, se ei tule toimimaan. Törmäsin hieman vastaavaan myös vartijakurssilla, jossa kouluttajamme opetti pampunkäyttötekniikoissa, että ei kannata opetella mitään hienoja kikkailuja, koska niitä ei kuitenkaan saa toimimaan siinä tilanteessa kun tilanne on aidosti vaarallinen ja paniikkiakin on päällä.

Samoin kamppailussa tärkeää on tietty "eleganttius". Tämä ei ole kuitenkaan sen laista eleganttiutta, joka välttämättä tekisi ulkopuolisille hirveää vaikutusta. Se on tekniikan oikeaoppisuuden, ryhdin, ajoituksen, askelluksen, keskilinjan hallinnan, tasapainon, käytännön toimivuuden ja muiden elementtien jota on vaikea selittää, se täytyy jollain lailla sisäistää ja kokea. Esimerkiksi tämä video sisältää minusta eleganttia miekkailua. Se tuskin ihastuttaa maallikkoa, joka on tottunut katsomaan esimerkiksi Hiipivä Tiikeri Piilotettu Lohikäärme -elokuvassa tuttua puolimysteeristä vauhtia ; Heihin tekee vaikutuksen enemmänkin ulkoisesti hieno ja nopeatempoinen pyörittely. Heille eleganttius merkitsee hieman eri asiaa, jonkinlaista elokuvamaista "siistiltä näyttämistä" ja eleganttiudesta puhuminen voi siksi jopa sekoittaa heitä. Jos haluaa tehdä heihin vaikutuksen, tulee olla enemmän jonglööri ja voimistelija kuin taistelija.

Sama asia on tietenkin tieteessä ja filosofiassa. Occamin partaveitsi on perustaltaan yksinkertaisuutta korostava. Samoin usein puhutaan siitä kuinka fysiikan kaava on elegantti. Televisiossa eräs fyysikko kertoi einsteinin suhteellisuusteorian kaavoista että ne ovat niin elegantteja että joskus häntä lähes itkettää kun hän katsoo niitä. Maallikko ja minäkin vakuutumme yleensä jos jokin kaava on vaikea ja kauhistuttavan pitkä ja sisältää monimutkaisia matemaattisia toimintoja. Vähintään derivaattaa pitää esiintyä, muutenhan se ei ole riittävän hienoa ollakseen nerokasta ja vaikuttavaa. Fyysikko taas taitaa arvostaa enemmän kaavan lyhyyttä ja jopa laskennallista helppoutta. Simon Singhin "Big Bang" -kirjan mukaan aurinkokeskistä mallia pidettiin aluksi vain helppona tapana tehdä laskelmia ilman että se kertoi mitään taivaankappaleiden oikeista asemista avaruudessa. Ja että koska maakeskisen mallin virheitä oli paikkailtu monimutkaisia elementtejä lisäämällä, se itse asiassa antoi tarkemmat tulokset kuin ensimmäiset aurinkokeskiset mallit, jossa planeettojen radat auringon ympäri olivat ympyräratoja eivätkä elliptisiä. Kuten kaikki tiedämme, eleganttius voitti emmekä enää nykyään opettele Ptolemaioslaisia episyklejä, deferenttejä, ekvantteja ja eksentrejä. Koska maakesisyydessä ei tarvita niitä. Ja melko ironista on, että tämä on tapahtunut suurelta osin siksi koska se on kätevämpi ja yksinkertaisempi tapa laskea tuloksia. Selvästi fyysikot näkevät tälläisen "eleganttiuden" olevan nimenomaan sitä, joka kertoo jotain todellisuudesta. Voidaan sanoa että yksinkertaisuus on muuttunut, vähättelevä "vain" sana onkin muuttunut elinehdoksi ja lähtökohdaksi.

Neil Adamsin loistavassa "Grips" -kirjassa Adams lähtee siitä, miksi jotkut tekniikat ovat Judon perustekniikoita. Hänen mukaansa se, että jokin tekniikka on perustekniikka, ei tarkoita että se olisi jotenkin huono. Pikemminkin päinvastoin, ne ovat perustekniikoita, koska ne yksinkertaisuudestaan huolimatta tai peräti sen vuoksi toimivat myös maailmanmestaruustasolla. Aivan samaa käsitystä nostaa esiin myös Miyamoto Musashin "Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys" -kirjassa. Musashin mukaan mestarin tulee palata perustekiikoihin joka päivä. Yksityiskohtainen harjoittelu auttaa ymmärtämään niiden syvyyden ja merkityksen. Tämä taas on lähes päinvastainen normaaleiden ihmisten käsitykseen. Peleissäkin ne hienot ja toimivat tekniikat ovat aina monimutkaisia ja "flashyjä".

Sama asia on tietenkin filosofiassa. Opettelemalla yksinkertaiset periaatteet ja miettimällä miten niitä voidaan soveltaa eri tilanteissa päästävät jo pitkälle. Pitkät argumentaatioketjut ovat vaikeampia seurata, ja niihin tulee helpommin erinäisiä virheitä. Siksi, kun eräs päivä keksin johonkin jo unohtamaani ongelmaan ratkaisun, se koostui erittäin monesta vaiheesta. Puolisoni taas oikaisi ja päätyi samaan lopputulokseen erittäin suoraviivaisesti. Tämmöinen pätevästi oikominen on minusta nimenomaan "eleganttia". Tietenkin minun argumentaatioketjuni voisi innostaa pikkusormista kiinnostunutta maallikkoa. Mutta ei juuri muuta, ja se tekisi sen nimenomaan sen eleganttiuden puutteen vuoksi. Samoin ihmiset tulevat vakuuttuneeksi ajattelun syvällisyydestä heti, jos puhutaan tuonpuoleisesta, mysteereistä ja muista "henkevistä asioista". Vaikka tosiasiassa niitä ei pohjimmiltaan voikaan mitenkään erottaa arvailusta.

Toki minäkin tykkään katsoa kung-fu -elokuvia, joissa on vain tyylikkään näköistä huitomista. Samoin erilaiset uskonnolliset tekstit ovat ihan viihdyttäviä. Onhan toki niin, että perusteltua ajattelua tai miekkailua niistä ei voi oppia. Ja että perustalla näyttelijät taistelevat huonosti ja mystikko ajattelee huonosti. Mutta he eivät silti ole tylsiä. Ja siitä minäkin pidän.

Tosin en kannata kenellekään sitä, että lähtee taistelemaan kung-fu -elokuvien pohjalta. Tai lähtee ajattelemaan kuin "henkevät ihmiset". Sellaisesta ei yleensä tule kuin ongelmia.