Ovatko köyhät tragedia?

Jos katsotaan kreikkalaista ja roomalaista kulttuuria, niissä oli hyvin erilainen suhde epäonnistumiseen.
1: Kreikkalaisissa tragedioissa on toistuvana teemana se, että hyville ihmisille tapahtuu epäonnekkaita asioita. Näin opimme että hyville ihmisille voi tapahtua pahoja asioita. Ja että tämän vuoksi pitäisi olla myötätuntoinen epäonnisille.
2: Roomassa menestys tarkoitti voittamista. Ja voittaminen näkyi ennen kaikkea maineessa, rahassa ja sotilaallisessa menestyksessä. Epäonnistuneen sotapäällikön tai muun epäonnistujan odotettiin tekevän itsemurhan.

Vastaavaa jännitettä voitaisiin toki rakentaa muutakin kautta. Onhan meillä kristillisessäkin kulttuurissa tavattavissa:
1: Luterilainen, usein Jeesuksen vuorisaarnaa painottava, näkökulma jossa köyhät ja heikot ovat jotenkin parempia Jumalan silmissä, sillä he ovat nöyriä ja enemmän Jumalan mahdin kannatettavina ja Jumalan varassa.
2: Kalvinistinen tapa jossa epäonnistuminen nähdään jonkinlaisena vinkkinä siitä että epäonnistuminen on ansaittu.

On toki mielenkiintoista muistaa, että rooma oli menestynyt ja se taantui kristinuskon ollessa vallassa sen alueella. Kirkkoisä Augustinus kirjoitti rooman valtakunnan romahdusvaiheessa henkilökohtaisista epäonnistumisiaan. Ja korosti armon merkitystä monissa kiistoissa. Näkökanta ei ollut menestymisessä vaan armeliaisuudessa ja epäonnistumisissa rypemisissä.

Nykyään asenne on tietenkin siitä hankala että talouselämää hallitsee oikeistolainen politiikka. Ja kalvinistinen konservativismi on lyönyt tämän kanssa kättä. Tässä maailmassa Augustinus on lähinnä ruikuttaja. (Mikä hän tavallaan kyllä olikin.) Tästä on syntynyt erikoinen jännite. Sillä toisaalta oikeistolainen ajattelu korostaa sitä että on uskallettava yrittää ja epäonnistua. Mutta toisaalta samanaikaisesti se korostaa, että köyhät ovat köyhiä laiskuuttaan. Mitään muita syitä epäonnisuudelle ja köyhyydelle ei myönnetä tässä diskurssissa. ; Tämä kertoo siitä että suhtautuminen riskiin on hyvin omituista. Se ei ole konsistenttia kuten roomalaisilla tai kreikkalaisilla tai kalvinisteilla. Nykyinen markkinatalous on määritellyt riskin hyvin erikoisella tavalla. Voittaja uskaltaa ottaa ne ja voittaja ei voi epäonnistua. Huono ja väärä riski ei ole rohkeutta vaan laiskuutta.

Meidän tulisi tavallaan ratkaista ovatko köyhät tragedia vai ei. Tämä johtunee siitä että kulttuurissamme omaisuus on runsasta ja hyvin epätasaisesti jakautunutta. Tuloerot ja rahamäärät noudattavat Zipfin jakaumaa, koko  talousrakennetta kuvaavat "pitkät hännät", katsottiin sitten yrityksiä tai yksilöitä. Näin ollen myös verorahat joita tuloista nyhdetään ovat väistämättä epätasaisia. Ja kun maailma määräytyy sen mukaan kuka maksaa ja mistä maksaa, syntyy helposti tilanne jossa samanaikaisesti halutaan oikeuttaa se että rikas ja menestynyt on hyvä tyyppi. Menestys kuvataan sankarillisuutena juuri riskinoton ja rohkeuden avulla. Tämä kuvastaa ansaitsemista. Toisaalta riski johon liittyy epäonnistuminen on vieras koska se vaatisi eettisesti myötätuntoa ja lompakoiden avaamista huonosti menestyneitä kohtaan. Jota ei tietenkään haluta tehdä. Siksi ongelmat johtunevat siitä että köyhyyttä ei haluta nähdä tragediaksi vaan köyhien huonoksi luonteenpiirteeksi, mutta menestys halutaan nähdä sankaruudeksi joka on taisteltu ja jossa on ollut riskejä ja vaaroja niin että joillakuilla ei olisi vain ollut epäreilua mutkatonta suoraa tietä rikkauksiin.

Veronmaksajasta kuluttajaan ; Maksa itte monopolipoliisisi.

Sain eiliseen AY -liiketekstiini kommentin. Se on mielestäni kohtuu tärkeä. Ja siihen vastaaminen vaatii (ainakin minulta) hyvin paljon sanoja. (Toki minua myös provosoi rinnastus kommunistinuoriin. Mutta tämä ei ole koko totuus.) Kommentissa oli tiettyjä ansioita. Ja toisaalta niihin vastaaminen täsmentää kantojani. Ja sen jälkeen kommentilla ei välttämättä ole ihan niin suurta relevanssia.

"Et oikein ymmärrä että mitä eroa on kartellilla ja monopolilla. Tai että miten eroaa oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja oikeus ilmaiseen terveydenhoitoon." Koska tässä on kaksi kohtaa, vastaukseni rakentuu kahteen "lukuun".

Kartelli/Monopoli.

Tässä kohden viittaus monopoliin oli ilman lisätäsmennystä selvä. Koska kyseinen kirjoitus käytti sanaa monopoli. Eikä kartelli. Syynä oli se, että "rivien takana" viittauskohtani koski itse asiassa keskiajan kiltoja. Ne olivat sekä monopoli että AY -liike. Ja ilman tätä erityisluonnetta teksti ei olisi syntynyt siinä muosossaan missä se on syntynyt ; Itseäni tilanteessa huvitti eniten se, että kun luin kuvauksia kiltojen vaikutuksesta korostui että erilaiset liikemiesten herrakerhot ja muu kapitalistinen olivat ne jotka syntyivät kiltojen pohjalle. Joka on totta. Mutta toisaalta kun katsoi kiltojen toimintaa, mieleen syntyi hyvin vahva mielikuva AY -toiminnasta. Tämä huvitus oli se joka sai minut kirjoittamaan asiasta mitään.

Kartelli -sana olisi varmasti ollut täsmällisempi ja se olisi johtanut mietteitä vähemmän harhapoluille. En kuitenkaan pidä monopoli -sanan käyttämistä kovin ongelmallisena. Sillä monopoli μονοπώλιο on taloustieteessä tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Tämä määritelmä ei pidä takanaan syntymekanismia.

Esimerkiksi ymmärrän että Alko ei ole sellainen monopoli joka rakentuu tai nojaa vapaaseen markkinatalouteen. Useat monopolit syntyvät ei-vapaalla markkinataloudella. Mutta valitettavasti tunnetaan myös luonnollinen monopoli on muodostuu tilanteessa, jossa yksi tuottaja pystyy toimimaan markkinoilla niin tehokkaasti, että muiden ei kannata tulla markkinoille. Tällöin yrityksellä on tuotannossa tavallisesti skaalaetu tai vaihtoehtoisesti markkinoille tulon kustannus voi olla hyvin korkea. Vapaa markkinatalous tuottaa näitä monopoleja.

Kuitenkin samalla on selvää että markkinatalouden tapana on tuottaa "pitkiä häntiä". Eli tosiasiassa markkinoilla on yksi tai hyvin harvalukuinen määrä suuryrityksiä. Ja suurimman osan kannalta on itse asiassa yksi ja sama onko kilpailu sallittu sellaisessa abstraktissa mielessä. Jos todennäköisyydet lähteä markkinoille ja saada suuri markkinaosuus on minimaalinen, on kyseessä käytännön tasolla vastaava ongelma.

Näin ollen monopoliasia ei ole virhe. Markkinoilla voi olla yksi osaaja. Tai ne voivat olla de facto tähän verrattavissa. Kun sanoin, että vapaa markkinatalous tuppaa tuottaamaan monopoleja, on muistettava että tämä on totta. Tässä ei ole mitään ongelmallista. Se, että sanoin, että järjestelmä A tuottaa asiaa Z ei muutu sillä että sanoo että järjestelmä B tuottaa samaa asiaa Z. Täytyisi osoittaa, että vapaa markkinatalous ei missään tilanteessa johtaisi monopoliin. Vapaassa markkinataloudessa ei kuitenkaan, melko määritelmällisesti, ole sellaisia tilanteita joissa esimerkiksi luonnollinen monopoli vain lakkaisi automaattisesti olemasta näkymättömän käden vaikutuksesta. Toisin sanoen tässä maistuu se, että argumenttiani on hieman ohjailtu johonkin tavalla joka kovasti muistuttaa loogista päättelyvirhettä. Tosin tämä harhautuminen olisi kieltämättä ollut estettävissä jos olisin käyttänyt mainittua kartelli -sanaa. Koska siihen liittyvät mielikuvat ohjaavat ajatuksia vain yhteen paikkaan.

Fyysinen koskemattomuus vs. oikeus ilmaiseen terveydenhuoltoon

Tämä onkin sitten vaikeampi beast. Sillä ensimmäinen ja helpoin tapa lähestyä asiaa on huomauttaa, että kommentoijan esitys pitää sisällään ensi sijassa eettisen premissin. Ja jos tämän eettisen premissin kanssa on erimielinen, niin argumentin vaikuttavuus melkolailla lakkaa. Tässä mielessä huomio voisi palata monesti tekemääni uskontokritiikkiin. Jossa vikana on se, että jotain eettistä jako päsmäröidään muiden yli niin että jos he eivät tätä jaottelua hyväksy niin he eivät ole vain erimielisiä vaan myös väärässä. Itse näenkin että on arvostettava sekä negatiivisia että positiivisia vapauksia. Ja täten jos uusliberalisti näkee että jaotteluero on tärkeä, niin sitten uusliberalismi on väärässä.

Mutta tämä on kuitekin tavallaan epäreilu tapa lähestyä asiaa. Blogitekstini ansaitsee oikeutensa mielipidekirjoituksena. Mutta jos se pyrkii olemaan yhtään mitään enempää, niin se on vaikeuksissa. Koska ottamalla eri eettiset premissit ei osoiteta että uusliberalismi olisi sisäisesti ristiriidassa. Uskovaiset tekevät vastaavaa asennoitumista siten että he ottavat esimerkiksi naturalistin ja sovittavat tähän ei-naturalistien ehtoja. Ja sitten juhlivat siitä että naturalisteilla olisi jokin sisäinen ristiriita. Tosiasiassa naturalistit ovat ongelmissa vain suhteessa tiettyyn dogmaan. Ja kenties tätä kautta voidaan nähdä miksi naturalistit ovat skismaattisia kyseisen dogman kannattajien kanssa. Sanotaan näin, että en välttämättä halua mennä tälle tielle.

Ja siksi otankin viittauksen. Kommentoija ystävällisesti antoikin siihen referenssin. (Tämä on tarpeen koska en rehellisesti ottaen muista suurinta osaa siitä mitä olen kirjoittanut. Kirjoitan joka päivä tai pyrin tähän. Ja usein käytän jotain jäsentelytyökalua vain siksi että sitä voi käyttää. Joten en aina edes kirjoita siitä mitä mieltä olen.)

"Yövartijavaltio" -juttuni on mielestäni jotain johon uskallan kuitenkin nojata astetta enemmän kuin pelkkänä mielipidekirjoituksena. Tämä vaatii astetta enemmän pohdintaa. Tämä vaatii sitten hieman uusliberaalinmakuisia lähestymisiä.

Kun pointtinani oli että rikkaat eivät halua maksaa kaikille terveydenhuoltoa mutta ovat halukkaita siihen että poliisi hoitaa oli mielessäni tietenkin ensi sijassa se, että niin poliisi kuin terveydenhuoltohenkilökuntakin ovat työntekijöitä. Lisäksi molemmat ovat ammatteja joista on tavattu pitää aivan normaalisti ei-valtiollisia ja valtiollisia versioita. On julkinen ja yksityinen lääkärilaitosto. (Joiden ammattitaitoa valtio toki ei-markkinataloudellisesti kyylää ja hyvä niin.) Sen lisäksi suomessakin on niin poliisi kuin yksityisiä turvallisuusalan toimijoita. Aihe ei ole markkinatalouden ulkopuolella. Jos jokin maa hoitaisi poliisityöt pelkästään yksityisillä vartijapalveluilla, se ei rikkoisi millään tavalla vapaata markkinataloutta vastaan. Päin vastoin. Siinä olisi kyse täydestä kilpailusta.
1: Uusliberalismissa onkin usein makusteltu asioita tavalla jossa uuslibearlismi on hyvin domeenispesifisti argumentoitua. Ja laajentaminen yhdestä fraktiosta toiseen nähdään virheenä. Mutta mitäpä ei voisi odottaa ihmisiltä jotka toisaalta usein korostavat objektiivisuutta ja strategioita. Mutta jotka sitten heti vähänkin uhattuna alkavat tuottamaan etiikkapuhetta vapaudesta. Ja joilla on paljon konsepteja reiluudesta ja epäreiluudesta. Joka sidotaan ansaitsemiseen ja loisimiseen sellaisella arvottavalla tavalla joka tuskin ainakaan humen giljotiinia noudattaa...

Monissa maissa yksityinen turvallisuuspuoli on hyvinkin paljon laajempaa kuin meillä. Eikä tässä yhteydessä ole tavatonta että rikkaat aidoittavat hyviä asuinalueita joissa on turvallisuusasiat kunnossa. Ja sitten katsotaan että köyhät ovat jotenkin syyllisiä yrittämisen puutteeseen kurjuudestaan. Tämä asenne ei ole uusliberalismin vastaista. Ja yksi syy on juuri siinä että jos kannattaa matalaa verotusta, niin kaikessa, myös poliisin kohdalla, tilanne menee siihen että joku maksaa turvallisuudesta. On esimerkiksi turhaa vedota John Stuart Millin oikeudenmukaisuusteorioihin tai Immanuel Kantin moraaliperiaatteisiin jos siihen ei liity työvelvoitetta. Jos verotus vedetään minimiin on selvää että myös turvallisuuspuolella menee niin että työ muuttuu käytännössä siihen että veronmaksajan sijaan toiminta maksetaan käytön mukaan.(Uusliberaaleilta kuitenkin tulee aivan oikeasti iskulauseita joissa 50% verotus on 50% orjuutta. Eikä tämä ole ristiriidassa uusliberaalin filosofian oppejen kanssa.)

Ja sama käytäntö sanoo että olipa eettinen periaatteisto mitä tahansa, niin uuslieralismi haluaa minimoida yhteiskunnan ja hallituksen rahoituksen. Ja muuttaa asioita ansaitsemispohjaiseksi. Ja että näistä seuraa esimerkiksi se että jollakulla ei ole senhetkisellä työllään varaa sairaalahoitoon. Kenties ruokaankaan. Josta taas käytännössä seuraa se että nämä yritteliäät ihmiset käytännöllis-kyynisesti mieluusti ryöstävät rikkailta (siksi että heillä on rahaa) ja antavat ne köyhille (itselleen). Joten käytännössä esittämäni hyötyristiriita on aika konkreettinen. Jos halutaan ajaa ihmisiä nurkkaan luodaan väkivaltaa joka kohdistuu itseen. Joten on aika ilmiselvää että muita nurkkaan ajavan kannattaa vaatia että joku muu jakaa kuluja siitä että häntä itseään ei puukoteta-ryöstetä-kidnapata-syödä. Koska jos kysyntä ja tarjonta kohtaavat niin aggressiivisten epätoivoisten ihmisten lisääntyminen lisää poliisin tarvetta ja jos se kohdistuu tiettyihin yksilöihin se myös vaarallistaa heidän tehtäviään. Ja tälläisestä sitä haluaa mieluusti rahaa. (Huonoa palkkaa saava poliisi ei muuten ole motivoitunut tekemään työtään ; Tämä näkyy aika vahvasti monissa Afrikan maissa. Joissa poliisi on käytännössä byrokratianavaaja jolle maksetaan lahjuksia. Näin käytännössä, vassokuu.)

Mutta tämä kyynistäminen ei kuitenkaan vielä riitä. Sillä uusliberalismin sisällä on kuitenkin nyt esitetty filosofinen jaottelu. On jotenkin epätyydyttävää jäädä siihen miksi asiat nyt vaan menevät siihen että niiden pitäisi mennä myös oikeudenmukaisuuden mukaan. Uusliberaalit saisivat siis kuitenkin oikeudenmukaisuuden pointin itselleen. En ole kovin vakuuttunut tästä. Viittaan tässä taustatempun nojaavan aiempaan filosofiseen ihmisoikeustekstiini. Siinä nojataan sellaisiin konsepteihin jotka ovat käteviä kommentoijani kannalta. Sillä siinä korostetaan että kaikki oikeudet eivät ole samanarvoisia. Tästä kautta kommentoijalla onkin pointinjyvänen. On nähtävissä esimerkiksi että "velvollisuus olla hukuttamatta" on erilainen kuin "velvollisuus auttaa hukkuvaa".

Se ei vaan valitettavasti kanna kovin pitkälle. Sillä rehellisesti sanoen;
1: Uusliberalismissa on hyvinkin usein otettu nimenomaan positiivisia vapauksia jotka tallaavat muiden negatiivisten vapauksien yli. Jos mietitään uskonnonjulistusta, tulee mieleen kaduilla huutaminen. Tälle ratkaisuksi tarjotaan sekularismia, valtion ja uskonnon erottamista. Jos mietitään mitä markkinamies tekee julistaessaan, aletaan puhumaan mainoksista. Onko ihmisillä tärkeämpi "vapaus jostain" vai "vapaus johonkin"? Toki uusliberaali korostaa tässä että jokainen saa mainostaa mutta mainontaa ei saa ulkopuolelta tukea. Pointti ei ole kovin täydellinen. Mutta siinä on kuitenkin pieni twisti joka ei ole uusliberaaliudelle ainakaan eduksi. Jaottelu pelkkiin negatiivisiin vapauksiin ja positiivisiin vapauksiin ei olekaan niin ilmiselvä.
2: Toinen on se, että tosiasiassa ruumiillinen koskemattomuus ei ole mikään absoluutti. Voisin alleviivata sitä että poliisi on valtion väkivaltakoneistoa. Maissa joissa ei ole kuolemanrangaistusta puututaan kuitenkin ruumiilliseen koskemattomuuteen. Poliisi saa pamputtaa (ehdoilla) ja tekee täten jotain jota pahoinpitelijä tekee mutta laittomasti. Korostaisin kuitenkin enemmän sitä, että jos ruumiillinen koskemattomuus on absoluutti, niin esimerkiksi monille uusliberaaleille tärkeä autoilu ja vapaa liikkuvuus ovat jotain joita voitaisiin rajoittaa. Sillä autojen kanssa kuollaan. Sama koskee toki montaa muutakin asiaa. Uusliberaali voisi silti sanoa että pointti kertoo lähinnä että ruumiillinen koskemattomuus ei ole ehdoton itseisarvo. Mutta että se on kuitenkin oleellisesti erilainen koska siinä puututaan ihmisiin jotka vievät muilta vapauksia. Kun taas sairaanhoidossa joku toinen maksaa jonkun toisen hoidon. Ja ihmisillä olisi kutenkin ikään kuin vapaus hoitaa omat asiansa (johon heillä ei ole varaa.)
3: Tärkein pointti on kuitenkin se, että kun puhutaan ruumiillisesta koskemattomuudesta ja sen suojelusta, niin tässä on nähty oleellisista muuttujista siivottu karvalakkimalli. Nähdään että ruumiillinen koskemattomuus on jotain joka koskee vain uhria. Tosiasiassa käy kuitenkin niin että ruumiillista koskemattomuutta suojelee poliisi. Jolla on infinitesimaalista suurempi riski vammautua tai jopa kuolla prosessissa. Kysymys ei markkinataloudellisesti ja eettisesti ole siitä että onko uhrin ruumiillinen koskemattomuus eri asia kuin köyhä jonka sairaanhoito maksetaan. Kysymys on siitä miksi poliisilla olisi velvollisuus riskeerata oma ruumiillinen koskemattomuutensa jonkun ventovieraan puolesta. Markkinataloudellisesti kyseessä on sopimus jossa raha vaihtaa omistajaa. Eli kyse ei ole mitenkään eri asiasta. On jokin taho joka maksaa ja jokin taho joka hyötyy. On jokin taho jonka ruumiillinen koskemattomuus uhrautuu joka tapauksessa. Eikä uhri ole mitenkään automaattisesti arvokkaampi ihminen kuin poliisi. Siksi voisi olla aivan hyväksyttävää sanoa että poliisi pitäisi muuttaa veronmaksajakeskeisestä mallista käyttäjäkeskeiseksi. Eli ne jotka käyttävät palvelua maksavat siitä ammattilaiselle. Ja ne jotka haluavat loisia verovaroilla ja säästää killinkejä oman turvallisuutensa maksukuluista ovat samanlaisia yhteiskunnan varoja leachaavia loisia kuin ne jotka eivät maksa omia sairaalakulujaan. Siksi jos haluaa turvata oikeutensa ruumiilliseen koskemattomuuteen voi olla aivan oikeutettu pitämään abstraktin oikeutensa. Aivan kuten sairaalahoitoja maksamaan kykenemätön köyhä on oikeutettu siihen että hänellä on abstrakti oikeus omaan henkeensä ja elämäänsä. Ja jos haluaa mennä tämän pidemmälle ja riskeerata muita ihmisiä niin maksakoot täyden markkinahinnan ilman yhteiskunnan hyysäämistä. (Joka vaatii verorahojakin!) Tai ostakoot itselleen luotiliivit. Ne tulevatkin tarpeeseen kun yhteiskunta on noin muutoin, esimerkiksi sairaalahoidon, puolesta ajettu täyteen epätoivosia ja hyväosaisia vihaavia ihmisiä. Siinä voi sanoa että naura pajatso!

---

Itse toki toivon että jokainen uusliberaali ja hänen perheensä sairastuu parannettavaan tautiin. Mutta jonka hoito olisi 10 000 euroa enemmän kuin mihin hänellä on varaa ja pankista annettavat lainat päälle. Ja sen jälkeen heidät hoidettaisiin julkisessa terveydenhuollossa. Ja sitten saavat olla ikään kuin velkaa näiden kanssa. Kenties tässä muuttuisi ihmisten mieli ja suhtautuminenkin.

Tämä on kommunismia!

Viime päivinä on puhuttu hallituksen ehdottamasta ns. työnäytteestä. Tämä on palkatonta työssäoloaikaa joka tehdään valtion piikkiin työttömyyskorvauksella. HOK -elannosta esimerkiksi lausuttiin että "Tämä voi olla mahdollisuus aika monelle ihmiselle. Työnäytteen tekijä pääsee näyttämään miten homma hoituu. Samalla hän imee itseensä työkokemusta. Tällainen malli johtaa sitten ennemmin tai myöhemmin myös vakituiseen tai ainakin määräaikaiseen työhön."

Temppu on toki tuttu. Muistan kuinka määräaikaisia työsopimuksia ja koeaikoja käytettiin jonain jolla ansaittiin näytteen kautta vakituinen työpaikka. Käytännössä tämä on johtanut moniin työpaikkoihin jotka "vaihtavat määräaikaisia". Pätkätöistä on tullut minun sukupolveni aikana poikkeuksesta vakio. Ja miksi ei olisi - se on työnantajalle edullisempaa kuin täyden palkan maksaminen.

Onkin selvää että tässä haetaan vapaan markkinatalouden nimissä mahdollisimman edullista työvoimaa. Palkattomalle työlle johon pakotetaan yhteiskunnan minimitoimeentulon menettämisen uhalla voidaan kehitellä monia nimityksiä. Vaihtoehtonahan ei ole valita työpaikkaa vaan valita työttömyyskorvauksen menettämisen ja tämänlaiseen suostumisen välillä. Työtön tuskin hyötyy prosessissa mitään. Työnantaja saa työpanoksen.

Tosiasiassa tämä ei kuitenkaan ole vapaata markkinataloutta vaan itse asiassa kommunismia. Tätä tehdään valtion piikkiin. Kun puhutaan työttömyyskorvauksesta eli siitä että työnäytteen tekijä ei jää täysin ilman rahaa, unohtuu että tämä ei noudata vapaan markkinatalouden menetelmiä. Sen sijaan kyseessä on se että kansalaisia käytetään resurssina jota jaetaan eri työthtäviin. Valtion piikkiin työntekeminen onkin jotain jota myös tapahtui kommunistisissa valtioissa. Ja miksi ei? Tämähän on puolet siitä että "jokainen tekee kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan". Kun valtio jakaa työvoimaa ja maksaa työntekijöiden palkat, on yhtälö yhtä osaa vajaa kommunismia. Ja tämä on tietenkin se, että valtion pitäisi myös omistaa tuotantovälineet.

Kun mietitään miksi VR halutaan yksityistää heti kun valtion piikkiin on saatu junatoiminnan kallein investointi, rataverkko, ymmärretään että kysymys on vähän samasta. Kommunismin haikailusta.

Viihde ja velvollisuus

Kun olin nuorempi, käytössä oli melko vähän televisiokanavia. (Neloskanavan avaaminen oli aikanaan uutinen, nykyisin niitä on maassamme ties kuinka monta.) Ihmiset seurasivat aika vahvasti samoja sarjoja joista sitten puhuttiin. Nykyisin tätä on vähemmän. Siinä missä ennen jaettiin kokemuksia samoista sarjoista, nykyisin useammin enemmänkin "mainostetaan" sarjoja ja tiedustellaan seuraako toinenkin tätä.

Tosin nykyään on television lisäksi valtava määrä elokuvia erilaisissa datakirjastoissa, kokonaisia televisiosarjoja, kirjoja, tietokonepelejä, musiikkilevyjä ja vastaavia. Vapaa-ajan tarinankerronnallinen viihde on räjähtänyt silmille. Viihdettä on jo kauan tuotettu paljon. Mutta sitä on sekä kasautunut siten että osa vanhoista sarjoista ja elokuvista on klassikkoja. Että koko ajan tulee uusia sarjoja joita niitäkin pitäisi katsoa.

Syntymisen tahti ja kasautuminen ovat pahempia kuin minun nuoruudessani. Mutta toisaalta emme enää sen ansiosta elä yhtenäiskulttuurissa jossa juuri tiettyjen ja samojen asioiden tekeminen olisi jotenkin velvollisuus. Massa on tavallaan tehnyt asian paremmaksi ja pahemmaksi samanaikaisesti. On vaikeaa sanoa kumpi on hankalampaa.

Tästä seuraa joskus hankalia tilanteita. Sillä siinä missä ennen yhtenäiskulttuuri oli vangitseva, nykyään alakulttuuri saattaa joskus räjähtää silmille. Sillä alakulttuureissa on aina kysymys porukkaan kuulumisesta. Ja sitten olet tilanteessa jossa markkinoille tulee 100+ pelituntia vaativa peli, uusi merkittävä televisiosarja ja muuta vastaavaa. Ja niistä täytyisi kyetä puhumaan samanaikaisesti kun kuitenkin vuorokaudessa on vain tietty määrä tunteja. Vaikka ei ole mediapoliisia joka rankaisee siitä että ei katso tiettyjä televisiosarjoja, niin silti joskus jonkin katsomatta jääminen voi tuntua nololta tai sosiaalisesti eristävältä. Joka tuntuu velvollisuudelta tai ei ole kovin kaukana sellaisesta.

Molemmissa tapauksissa viihteestä on tullut velvollisuus. Yhtenäiskulttuurissa oli ikään kuin "ilmiselvää" että samoja sarjoja seurattiin. (Koska mitä muutakaan terve normaali ihminen tekisi ajallaan.) Oli helppoa ajautua oudoksi vain siksi että ei ollut katsonut niitä tiettyjä sarjoja. Nykyään tilanne on taas niin että omassa alakulttuurissa on sosiaalista painetta joka on ikään kuin tyydytettävä jotta saisi olla outo. (Kaikki on nykyään niin ironista.)

Onkin hyvä kysyä miten tähän "viihdevuoreen" tulisi suhtautua? Minulla on kuitenkin kirjoja lukulistassa, joten periaatteessa voin siirtää oleellista eteenpäin. On selvää että viihdettä on ja sitä tuotetaan lisää nopeammin kuin sitä ehtii kuluttamaan. Jopa niin että omaa periaateessa marginaalista alakulttuuriasi koskevaa aineistoa syntyy enemmän kuin ehdit sitä kuluttamaan ja tämä kasautuu siihen "lukemattomaan, näkemättömään ja kokemattomaan" vuoreen. Josta syntyy voimakas käsitys siitä että "etkö seuraa aikaasi" ja "eikö tuo sarja nyt kuulu yleissivistykseen"...

Osittain tätä tietenkin luodaan sosiaalisen paineen lisäksi mainonnalla. Horkheimer ja Adorno esittivät tähän liittyen että kapitalismilla on pahana tapana tehdä viihteestä velvollisuus. Viihteen katsomisesta voi siis syntyä palkaton työ. Sillä kapitalismissa mesenaatti omistaa taiteen. Mesenaatti maksaa taiteilijalle joka tuottaa teoksia. Jotta taiteilijalla on palkka työ ja mesenaatilla myyntitulot, tuotteen täytyy mennä kaupaksi. Tuote ojennetaan massoille mainostamalla ja luomalla mielikuvia siitä että jos ei kuluta tuotetta niin jää vaille jostain oleellisesta, ja oleellinen tarkoittaa yleensä ottaen sitä että on sosiaalinen hylkiö. (Tai kääntäen : Kun katsoo sarjaa on hip ja tosi trendikäs siinä omassa hupsussa alakulttuurissaan.) Perimmiltään kuluttajan täytyy tehdä työnkaltaisia suorituksia vapaa-ajallaan jotta markkinatalous pyörisi silläkin ajalla kun he eivät tee työtä. Markkinatalouden rattaiden ylläpitäminen on siis paitsi työn niin myös vapaa-ajan asia. Vapaa-ajan työ voi olla mainosten seuraaminen. (Ja tätä blogia voi lukea 24/7, kiitos kapitalismin.)

Periaatteessa tämä muistuttaa hyvin vahvasti uskontoa. Sekin on kulttuuria jota tuputetaan yleissivistyksen nimissä kaikille. "Raamattu" on tässä vielä "suurempi kirja" kuin jokin normaali viihdepläjäys. Sitä ei ole tavallaan asiallista vain laittaa lukulistalle. Saati että sen heittäisi kokonaan pois koko lukulistalta - koska kuulemma ateisteillakin on velvollisuus tutustua Raamattuun ennen kuin hylkäävät sen tietoisena ratkaisuna. (Minä olen jättänyt pirun monta kulttisarjaa katsomatta ja tehnyt sen tietoisena ratkaisuna. Koska tosiasiassa aihe ja muu kertoo monesti aivan riittävästi.) Tuokin kirja on minusta kirja muiden joukossa. Yhtenä osana vaatimassa huomiotamme ja aikaamme. Ja olen melkoisen varma että kun "Raamattujen" myymistä ja levittämistä katsoo, joku jossain tienaa rahaa sillä että saa minulle ja muille ihmisille synnytettyä tuntemuksia joissa "tämä juttu nyt on vaan tunnettava".

Leijonakuningas ja toimiva yhteiskunta

Jos katsotaan "Leijonakuningas" -elokuvaa, siinä on selvä yhteiskunnallinen viesti. Se kuvaa luontoa ja sitä miten luonnollisuus on tärkeää. Puhutaan elämän kierrosta. Elokuvan alku ja loppu kuvaavatkin sitä miten uusi sukupolvi syntyy, ja kaikki jatkuu samanlaisena. (Elokuva on toisinto "Hamletista" ja "Kimba the White Lionista" joka ei ole tarina plagioinnin voimasta ja siitä miten ihmisen luovuus on vähäisempää kuin voisi luulla. Se tukee tätä tarinaa kaiken kiertämisestä. Ratkaisut ovat siis filosofisesti perusteltuja.) Tämä tekee sen perusasetelmasta konservatiivisen sanan konservatiivisuus klassisessa merkityksessä. Eli siinä mielessä että asioiden säilyttämistä arvostetaan.

Elokuva on siitä jännittävä, että sen syvin perusviesti on moderneille konservatiiveille vieras. Sen voisi muotoilla muotoon "tiedä paikkasi". (Elokuva tapahtuu Afrikassa.) Tietyt asiat ovat tietyillä paikoilla eikä pidä kiirehtiä. (Sen sijaan elokuva ei ole varoitus "varo mitä toivot" vaikka Simba laulamassa iloista rallia siitä miten hän toivoo että hän tulisi kuninkaaksi mahdollistuu tarpeettoman aikaisin kun hänen isänsä kuolee.) Tämä järjestys korostaa sitä että leijonat ovat kuninkaallisia. Järjestyksessä olevaa paikkaa ei ansaita taidoilla tai saavutuksilla vaan syntyperällä.

Tämä järjestys myös oikeuttaa leijonien saalistuskäyttäytymisen. Kun Simba keskustelee hänen isänsä kanssa siitä mitä hänen lauleskelujensa hauskoille taustalaulajille ja kenties ystävillekin tapahtuu, kerrotaan aivan suoraan että heidät syödään. Ja että sitten kun leijonat kuolevat, heidän ruumiistaan tulee multaa jota ruoho syö ja jota leijonien saaliit syövät. Elokuva ei kerro paljoa mätäbakteereista. Eikä siitä että leijonien saaliit kuolevat ennenaikaisesti, kivuliaasti ja väkivaltaisesti. (Hieman kuten Mufasa ja Scarkin.)

Scar onkin tarinassa vahva hahmo. Hän ennen kaikkea kyseenalaistaa tämän luonnollisen järjestyksen haluamalla päästä kuninkaaksi omilla ansioillaan. Tämä arpeutunut hahmo joka on traumatisoitunut ja jota nimitellään tämän vamman kautta, selittää hiirille ennen syömistään että maailma ei ole reilu. (Hänellä on, arpensa sijainnin kautta päätellen, mahdollisesti esteettisen vamman lisäksi myös otsalohkovamma, joka selittäisi hänen tietyt sosiaalis-moraaliset vaikeutensa.) Hän puuhastelee hyeenojen kanssa elefanttien hautausmaalla, paikassa joka on on Mufasan hallitseman yhteiskunnan kannalta slummialueita. Hyeenat haluavat syödä ja niillä on nälkä. (Mikä kertoo siitä miten käy kun ei satu syntymään kuninkaaksi vaan väärään sosiaaliseen luokkaan yhteiskunnassa jossa ei ole statuskierrolle tilaa.) Scar on ehdottomasti paha ja väärässä. (Tätä alleviivataan laulukohtauksella jossa on suoraan lainattua natsiestetiikkaa, koska hienovaraisuus.)

Merkittävää on, että kun Simba adoptoidaan kahden miehen talouteen ja oppii elämään kuten hippikommuunissa eletään (syömällä hyönteisiä), Scar ottaa vallan. Luonto muuttuu ruohottomaksi, karuksi ja aivan kaikilla on nälkä. Tämä johtunee siitä että Scar ei kunnioita elämän kiertoa. Ja mahdollisesti siitä että jos kaikki haluavat syödä tarpeekseen, syntyy paljon kulutusta. Hyeenat ja leijonat ovat kuitenkin luonnolle raskaita koska ne ovat luonteeltaan predatorisia. Ja näin resurssit kuluvat ylikulutuksessa.

Tämä muuttuu vasta sitten kun mitään opiskelematon Simba kyllästyy Nalan nalkutukseen. (Suunnilleen sama syy joka sai minut saamaan opiskeluni loppuun.) Ja kukistaa senhetkisen hallitsijan. Sen jälkeen, hyvin pian ja ihmeellisesti, luonto kukoistaa jälleen vihreänä. Joka muistuttaa siitä että kommunistiset yhteiskunnat joissa yritetään jakaa köyhille resursseja on johtanut omituiseen yhteiskuntaan joka yhdistää matalan elintason kovaan luonnon saastumiseen. Toisin kuin suunnilleen mikään muu yhteiskuntajärjestys.

Tätä kautta uskallan sanoa että elokuvan eettinen sanoma on se, että yhteiskunnan parhaaksi pitää elää siinä roolissa mihin sattuu syntymään. Ja toimivan yhteiskunnan ero on siinä että hyvässä yhteiskunnassa rikkailla hyväosaisilla ei ole nälkä. Tämän kulutusyhteiskunnan malliksi annetaan kuitenkin vaihtoehto. Jos ei halua elää kuten sanotaan, täytyy elää Hakuna Matata. (Suomeksi : "vedetään läskiksi".) Tällöin vaikka yhteiskunta olisi huono, löytyy jostain aina riittävästi hyönteisiä ja muuta iljettävää syötäväksi. Mutta jos haluaa elää kulutusyhteiskunnassa, kannattaa kaikesta huolimatta valita biologiset vanhempansa huolella. Adoptiovanhemmat kun eivät muuta mitään.

Kuinka työmies on palkkansa ansainnut ja milloin kyntömies ei vakoaan valitse...

Kun katsotaan hallituksen leikkauslinjaa, voidaan huomata että koulutukseen on isketty kovasti. Joku voisi ironisesti huomauttaa että perussuomalaiset tekevät anti-intellektuellia yhteiskuntaa, jossa yhteiskunta on perussuomalaisten näköinen ja takaa että riittää riittävän tyhmää kansaa äänestämään perussuomalaisia. Minä en huomauta. (Tunnistan kuitenkin hyvän vinoilun kun sellaisen näen.)

Jos mietitään miksi koulutuksesta leikataan, voidaan huomata että eduskunnassa ollaan mitä ilmeisimmin eräästä asiasta yksimielinen minun kanssani. Olen nimittäin esittänyt että koulutuksen ongelmana on se, että se on hirvittävä riski-investointi. Opiskelija ei mielellään ota lainaa koska ei ole takeita että riittää töitä. Siksi hän ei kuluta ja luo talouskasvuun tarvittavaa pöhinää ja käy valmistumista hidastavissa töissä, yleensä huonopalkkaisissa sellaisissa, sellaisissa joihin ei vaadita mitään tutkintoa tai koulutusta tai osaamista.

Hallituksen leikkauspöydän äärellä on nähty jotain. Se, että kyse on koulutuksen ylitarjonnasta. Kun koulutetaan liikaa - tai varovaisemmin muotoillen "enemmän kuin on pelkästään instrumentalistis-pragmaattiselta kannalta rahakasta" - on kilpailua ja näin menetetään "aivovoimaa". Johon on vieläpä panostettu rahaa. Koulupudokas ja sellainen joka ei mene koulutustaan vastaavaan työhön on menetetty investointi joka iskee valtiontalouteen.
1: Voisin toki puhua siitä ironiasta missä työtilannetta korostetaan sillä että pitäisi kannustua opiskelemaan postmodernin feminismin sjiasta insinööritieteitä. Sillä teknologia korvaa usein työntekoa. Esimerkiksi eräs oikeistolainen oli innoissaan selittämässä katujen ja aukoiden kiveämiseen tarkoitettua konetta ja sanoi että nykyiset Suomessa kivien kanssa tuhertelijat saisivat ottaa opiksi niin saataisiin enemmän kiveämistöitä. Hänkin joutui tunnustamaan sen että jos kone kiveää saman kuin parikymmentä ihmistä, niin se nopeuttaa töitä ja lisää työttömyyttä. Jos iso työttömyysprosentti on ongelma, niin insinööritieteistä intoutuneet pikkuautistit pitäisi kenties valtion turvallisuuden vuoksi ohjata hoitoon. Hieman samasta syystä kuin ylikoulutuskin voi johtaa ansaan, ei siksi että koulutus olisi paha asia vaan sen takia että valtiolla ei ole varaa maksaa jokaiselle tyypille tuplatohtoruutta. Ei vaikka suuri osa ihmisistä tosiasiassa voisi älyllisellä kapasiteetillaan ja ennenkaikkea riittävällä harjoittelulla olla "tavalliseksi tutkijaksi" aivan täysin kelpaava.

Voidaan siis nähdä että hallitus on ratkaissut tämän leikkaamalla siten että lahjakkuus-yritteliäisyys -kombinaatio koulutuksessa hylätään ja tilalle tulee se, että koulutetaan niitä joiden vanhemmilla on riittävästi rahaa. Pitkällä tähtäimellä tästä syntyy säätyjako ja perimmiltään tämä johtaa kastijärjestelmän syntyyn. Tätä voi moittia epäeettiseksi, mutta en ole tällä kertaa innostunut tästä.

Sillä näkökulmani koskee ns. "paskatöitä" ja "insentiivejä".

Riskien kannalta ; karkeasti sanoen liberaali vasemmisto rakentaa helposti yhteiskuntia joissa vaaditaan elitasoa mutta ei sitä millä se rahoitetaan. Oikeistokonservatiivisella suunnalla riskinä on se, että insentiivit ja yritteliäisyys sekoitetaan työntekoon tavoilla jotka ovat keskenään vähintään yhtä ristiriitaisia kuin "millä kaikki maksetaan" -ongelma liberaalilla vasemmistolla. Ja jossain määrin tämä optimismioikeistokupla on pahin mikä meitä voi juuri nyt koulutuksen kannalta kohdata.

Jos mietitään miksi ihmiset opiskelevat voidaan huomata että syynä on "paskatöiden välttely". Tämä vaikuttaa kahta kautta:
1: Karkeasti ottaen voidaan puhua työn laadusta. On raskaita, monotonisia, tylsiä, ikävystyttäviä, vaarallisia ja jopa ihmisarvoa alentavia töitä. (Viimeksimainittuja on Suomen oloissa sentään hyvin vähän.)
2: Voidaan puhua töistä joista saadaan niin vähän rahaa että se ei kata elämistä. Sitten on töitä joissa tienaa älyttömästi. Koulutus auttaa jälkimmäisen laatuisen työn kanssa.

Huomasin tämän jaottelun jo hyvin nuorena. (Se tapahtui Keravalla joten olen ollut alle 6 vuotias.) Tiedostin peräti että usein raha ja mukavuus kulkevat minun lapsenmieleni mukaan "epäreilusti" ja "irrationaalisesti". Eli mielekkäästä työstä maksetaan yleensä hyvin hyvää ja monotonisesta tai vaarallisesta työstä huonoa palkkaa.

Kun mietitään miksi johto ansaitsee hyvät palkkansa, se korostaa yritteliäisyyteen ja ahkeruuteen vetoamista. Se selittää että hyvä palkka on insentiivi. Ja juuri sitähän se on. Jos opiskelu ja ammattitaito mahdollistaa sen että palkka on paitsi suurempi niin myös eksponentiaalisesti suurempi, niin se päihittää roimasti progressiivisen verotuksen mukanaan tuomat haitat. Ja mitä suuremmat insentiivit, sitä kannattavampaa yrittäminen on. ~ Itse asiassa voidaan nähdä jopa niin että jos insentiivit ovat riittävän kovia, niin yrittäminen on kannattavaa vaikka onnistuminen olisi pientä. Sillä jos todennäköisyys nostaa palkkaa vaikka 100 -kertaiseksi on 5 prosenttia, niin riski on jo sellainen että moni sen ottaa. Siitä huolimatta että 95% jää tyhjän päälle.

Houkuttelevuutta voidaan laskea monilla tavoilla.
* Teoriassa onnistumisprosentin pienentäminen tekisi opiskelusta entistäkin kannattamattomampaa ja tämä varmasti iskisi opiskeluintoihin. Näin ylikoulutusongelma ratkeaisi. Hallitus ei tietenkään halua tätä koska vallitsevan probleeman kannalta tämä on kuin kaataisi bensaa liekkeihin.
* Optimiratkaisu olisi elähdyttää maailmaa niin että opiskelleet saisivat töitä mutta poliitikot kaikessa viisaudessaan eivät ole keksineet miten tämä voitaisiin käytännössä tehdä.
* Siksi se onkin iskenyt opintotukiin. Opiskelusta on haluttu tehdä mahdotonta, joten vain varakkaiden lapset voivat hankkia sen. Ja kun kilpailu on pientä, tähän eliittiin kuuluva myös todennäköisesti saa opiskelupaikat. Valitettavasti tämäkin pahentaa ongelmaa koska ne jotka kaikesta varattomuudestaan huolimatta opiskelevat käyvät huonopalkkaisissa töissä ja opiskelut venyvät.

Itse näkisin että purkamiseen on vielä yksi tie

Oikeistolainen insentiiviajattelu nojaa ahkeruuden ihanteeseen. Tämä on illuusio jonka purkaminen on tärkeää. Sillä ahkeruutta ja innostamista on monenlaista. Oikeistossa on luotu tarina laiskoista ja menestyjistä. Yrittäminen johtaa onnistumiseen. Ja siksi tarvitaan insentiivejä. Johtajat ovat siis hyvät palkkansa ansainneet.

Tosiasiassa näin ei ole. Insentiivit ovat ongelman ytimessä. Sen sijaan ihmisiä pitäisi ajaa ahkeruuteen. Nimenomaan sellaiseen ahkeruuteen jossa ei yritetä opiskelulla kiipiä. Vaan sellaiseen jossa tehdään ahkerasti paskatöitä. Oikeistolaiset korostavat mielellään että "ei ole paskatöitä". Mutta he ovat väärässä. On olemassa paskatöitä jotka ovat peräti megapaskatöitä koska töissä köyhäily ja inhottavuus yhdistyvät. Näin elämästä tulee hyvin kokonaislaatuisesti viheliäistä. ; Ja nimenomaan viheliäistä suhteessa. Ja juuri tuloerot ovat insentiivien ja viheliäisyyskokemuksen ytimessä. Yliopiskelu johtuu siitä että ihmiset ovat valtion toiminnan kannalta yli-innostuneita opiskelemaan ja yrittämään. Opiskelu ei ole laiskuutta vaan pyrkimistä. Se on vääränlaista ahkeruutta ja vääränlaista intoutumista ja vääränlaista yrittämistä. Sillä se johtaa "ylikouluttautumispommiin". ~ Avainsanana onkin korostaa ahkeruuteen jossa on kannustavaa tehdä huonoa työtä. Tätä voidaan tehdä monella tavalla. Periaatteessa verotusta voisi lisäverottaa lisäämällä verotuksen progressiivisuutta. Johtajat pitävät tästä hyvin vähän koska heistä tuntuu että verotus on jonkinlaista varastamista. He ajattelevat että he tekevät puolet työajastaan töitä jollekin valtiolle ilmaiseksi. Tämä tuntuu heistä epäreilulta.

Tosiasiassa tämä vaatii taustaoletuksen siitä että insentiivi on perusteltu ja johtaja palkkansa ansainnut. Jos insentiivit ovat liian kovia - kuten ne liiallisen opiskeluinnon demonstroimina nimenomaan ovat - on helpoin keino indeksoida lain mukaan johtajan palkka jotenkin vaikkapa sen varaan mikä on hänen pienipalkkaisin työntekijänsä. (Eli se harjoittelijapoika olisi se johon johtajan palkka suhteutettaisiin.) En aja linjaa jossa johtajan pitäisi saada sama palkka. En edes että johtaja saisi huonompaa palkkaa. Vaan että johtaja saisi vaikka maksimissa 6 työntekijänsä palkan. Tämä loiventaisi tulorakenteita ja ihmiset olisivat kannustuneempia tekemään tavallisia töitä.
1: Ja koska tässä ei ole isoa veroprosenttia ei johtajilta "varasteta". Kenties jos johtaja saisi vain hieman enemmän palkkaa kuin työntekijä niin koko progressiivisesta verotuksesta voitaisiin jopa luopua. Johtajan lompakon pohjalla asia on tietenkin yksi ja sama. Se mitä jää kaiken jälkeen viivan alle painaa. Mutta nykyhetkisessä keskustelussa veroprosentti on jotenkin oleellinen ja masentava. Joten voidaan päätellä että tosiasiassa johtajaa ei kiinnosta se saako hän työntekijäänsä nähden 100 -kertaista palkkaa vaan työntekijänsä vaan se, että hän maksaa kolme kertaa enemmän veroja. Veroprosentti eikä taskussa oleva raha on monille ahdistava. "50% verotus on 50% orjuutta" vihjaa siihen että lompakon pohja ei ole "yksi ja sama". Köyhille se on, koska he joutuvat elämään ja selviämään. Vasta kun rahaa riittää mälläämiseen tälläinen "prosenttiajattelu" merkitsee.

Ahkeruus ja yritteliäisyys ei siis vaadi insentiiviä vaan kenties sitä että normaalin työn teosta maksettaisiin hyvin. Palkan korottaminen ja vain palkan korottaminen kannustaa tekemään töitä. Työstä pitää saada enemmän kuin työttömyyskorvauksesta.

Köhät kyykkyyn ei ole mielekästä kieltä

En ole tässä käsitellyt työttömyyskorvaukseen tarttumista. Sillä se ei tosiasiassa ole vaihtoehto. Toki moni vihjeetön ääliö selittää siitä että työtön laiska paska nukkuu kotonaan ja kuluttaa rahat playstationin pelaamiseen. He voivat selittää että "ei ne pienet tulot vaan ne suuret menot" ja siksi sitä työtön voisi säästää syömällä perunaa.

Nämä ihmiset eivät ymmärrä miksi playstationia pelataan työttömissä talouksissa. Koska televisiosta tulee paskaa ohjelmaa, konsoli maksaa käytettynä pari kymppiä ja peliin saa käytettynä halvalla ja siihen saa helposti kulumaan 60 tuntia "laatuaikaa". Tätä tehdään koska se on juuri sitä "perunan syömistä".

Ja tämä onkin pakko sillä tosiasiassa ongelmana on juuri se että ei se pieni työttömyyskorvaus vaan ne valtavat vuokramenot. Olen itse opiskeluaikanani ollut tilanteessa jossa pelkkä vuokra oli enemmän kuin se mitä sain rahaa tilille. On vaikeaa syödä niin vähän että tästä tulee taskuun rahaa. Kun vuokramenot olivat 80 euroa yli tukieni - ja talo oli opiskelija-asunto Korson perällä eikä mikään lukaali Helsingissä - on vaikeaa syödä niin halpaa perunaa että ihmiset maksavat syömisen seuraamisesta. Moni asuu Helsingissä. Ruoka ja asuminen ovat niitä menoja jotka ovat pakollisia ja kaikkea muuta kuin pieniä.

Joku voisi tietysti sanoa että antaa köyhien kuolla. Se olisi toki yhdenlainen näppärä tapa hoitaa asia. Mutta valitettavasti köyhälistö ei kuole ilman kapinointia. He eivät vain hienosti ja kohteliaasti näänny jonnekin ojanpohjalle. Pirulaiset yrittävät henkensä pitimiksi tehdä ties mitä. Esimerkiksi rikoksia.
1: Itse esimerkiksi olen niitä ihmisiä jotka ovat siinä mielessä rajattomia että jos vaihtoehtona on nälkäkuolema ja kodittomaksi joutuminen ja Sipilän ryöstäminen ja padassa keittäminen, niin Sipilän omaisten on syytä varata pappi haudattomien muistotilaisuuteen jo nyt. Onneksi leikkaukset eivät koske minua. Köyhissä on seassa tämäntyylisiä tyyppejä joten ongelmia olisi tulossa.

Itse asiassa "punakapina" tai "sisällissota" tai "veljessota" syntyivätkin siitä että oli kartanon omistajia ja jämät jaettiin yhä kasvavalle väestölle niin että kitulias muu osa jaettiin yhä useammalle. Ja rikkaat olivat vakaasti tai talouskasvuisesti hyvissä voimissa. Moni ajattelee että köyhien tukeminen on passivoivaa ja hyväntekeväisyyttä. Että loisiminen on jonkinlaista eettisyyttä jossa välitetään köyhistä. ; Se voi olla sitä. Mutta tämän lisäksi se on kyynistä rikkaiden oman edun laskelmointia. Itse sanoisin asian niin että työttömyyskorvaus on suojelurahaa jota maksetaan mafiankaltaiselle mutta organisoimattomalle taholle siitä että se nimenomaan passivoituu "Häjyt" -elokuvan pontikkapullon tapaan ; "mukana tulee vakuutus, palovakuutus, ei pala ravintola niin helposti".

Loppukannanotto;

Säästötalkoiden kohteena pitääkin olla ennen kaikkea johtajien ja menestyjien insentiivit. Koska ylipalkoitettu ja mielekäs työ on liian kova insentiivi joka johtaa ylikoulutukseen joka taas on se syy miksi koulutukseta on ollut järkevää leikata. (Jos siitä ei ole ollut järkeä leikata niin menkää poliitikot hirteen ; Ainut oikeutus leikkauksille on se että se on järkevää. Muutoin : haiskaa pahalle!)

Ihmisiä pitää kannustaa työntekoon nimenomaan niiden "paskatöiden" kohdalla. Tähän on käytännössä vain yksi keino. Tämän kansanosan palkkauksen vahva lisääminen. Teoriassa asioita voisi tietenkin ratkaista niinkin että valtio keksisi miten vuokrat saataisiin todella todella todella paljon matalammiksi kuin mitä ne nykyään ovat.

Mutta tällä kaikella ei tietenkään ole mitään väliä. Sillä tätä linjaa hallitus ei aja. Sen sijaan se pyrkii kasvattamaan tuloeroja. Eli varmistamaan että ylikoulutuskysymys on entistä suurempi.

Sekulaarista ja vapaasta

Lyly Häkämies ehdotti sunnuntaipalkanlisistä luopumista. Syyksi asetetaan jotain jota pidän realistisena. Eli sitä että valtaosalla suhde vapaisiin on muuttunut. Itsekin pidän ajatuksesta jossa ei ole erikseen säädettyjä kauppojen kiinniolopäiviä. Tutkimuksissa itse asiassa on viitteitä siihen että yli puolelle ihmisistä muutamat teologisesti tärkeät juhlat ovat "vain vapaapäiviä". Ja tässä mielessä ei ole järkeä pitää niitä vapaina.

Olen sitten tosin hieman ihmetellyt tähän liittyvää argumentointia.

Uskonnolliset piirit ovat pitäneet tätä tärkeänä muistutuksena siitä miten maallistuminen ja "sekularisaatio" (joita jostain syystä käytetään synonyymeinä) ajavat siihen että joka päivä palvotaan mammonaa ja jokainen käy töissä 24/7/365 ja karkauspäivät päälle.

Tässä unohtuu se, että vapaita pidetään muunkin kuin teologisen sisällön vuoksi. Esimerkiksi toipumiseen. Itse asiassa hedonistinen, etenkin epikurolaisesti painottunut, maallistuminen johtaa helposti downshiftaamiseen. Eli asenteeseen joka sotii "luterilaista työmoraalia" vastaan. Jostain syystä ahneus liitetään vain maksimaaliseen kilpailuun ja markkinatalouteen. Tämä kertoo minulle lähinnä siitä miten elämäntaidottomia monet kristityt ovat ; He eivät osaa kuvitella saavansa maallisia nautintoja muualta kuin tienaamisesta.

Toisaalta tässä on unohdettu myös toinen tärkeä elementti. Miksi sunnuntait ovat vapaapäiviä? Koska on kätevää synkronisoida lomia. Moni ihminen on sosiaalinen. He kokoontuvat suvun kanssa yhteen. He näkevät ystäviä. Moni ihminen itse asiassa on niin sosiaalinen että jos ei ole yhteistä vapaata jona saa esimerkiksi olla ystävien ja perheen kanssa samaan aikaan vapaalla, vapaan arvo on hyvin pieni. Tämä johtaa helposti sunnuntaipäivien kaltaisten päivien syntymiseen.

Ja Häkämies unohtaa tässä yhden pienen asian. Väitän että suuri osa ihmisistä vihaa sunnuntaitöitä sosiaalisista syistä. Uskonnollisia motiiveita viikonlopulle ei ole enää nykyään. Tämä uskonnon merkityksettömyys näkyy jo siinä että viikonloput loistavat poissaolollaan uskontokeskustelusta! Jos tälläisenä päivänä pitää saada joku töihin, sitä koskee kysynnän ja tarjonnan laki. Ihminen voi neuvotella enemmän kuin tuplapalkan. Ne ihmiset - kuten minä - jotka oikeasti suostuvat tekemään sunnuntaitöitä, ovat tässä hyvin vahvoilla jo nyt. Kun on sovittu tietystä määrästä vapaita ja tietystä määrästä töitä, on tästä poikkeaminen aina sovittava erikseen. Ja näin vapautuu erilaisia hienoja keinoja hankkia rahaa.

Muita ihmisiä sunnuntaityöt eivät sitten edes koske. Itse asiassa tässä painottaisinkin sitä että sunnuntaipalkan sijasta työsopimuksiin pitäisi sopia työaikasysteemit siten että jokaisella olisi tietty määrä vapaapäiviä. Ja ne saisi neuvotella. Ne ihmiset jotka haluavat vapaansa tiistaille tai muihin arkipäiviin olisivat sitten vaikka koko ajan ylemmässä palkkaluokassa. Toisaalta työsopimukseen voitaisiin laittaa joustavuuslisää. Ja itse asiassa työnantajalta voitaisiin vaatia parempaa palkkaa maanantaina jos töissä muut ovatkin synkronoineet sen. Eli palkka voisi mennä sen mukaan mikä on kysyntä ja tarjonta kullekin päivälle.

Eli tässä ei tavallaan maksettaisi siitä mitkä työpäivät olet töissä vaan siitä että olet firmassa töissä ja pidät vapaasi jonain epämeiluisana aikana. Tämä muuttaa palkanmaksua hieman tavallisesta poikkeavaksi. Mutta tätä kautta voidaan saada hienoa lisätienestiä niille ihmisille joita kiinnostaa työnteko vähemmän kuin vapaiden synkronisointi ihmisten kanssa. Tai raha enemmän kuin ihmiset.

Toki tiedostan että Häkämies halusi lähinnä sitä että tuntipalkka on tuntipalkka ja että sunnuntaityöt voitaisiin pakottaa köyhälle ilman että tästä sosiaalisesta haitasta pitäisi mitään kompensoida. Hän ei vain esittänyt asiaa näillä sanoilla, koska se ei toisi yhtä paljoa suosiota suunnitelmalle.

Kyllähän he kuitenkin syövät leivoksia

Tuore hallituksen leikkauslinja on kiukuttanut monia, mukaanlukien itseäni. Yleisesti ottaen keskustelu on pyörinyt sen ympärillä että oikeisto pitää leikkauksia välttämättömänä koska edellinen hallitus on töpeksinyt rahat ja vasemmisto on ajanut hyvinvointivaltion alas. Vasemmisto taas näkee että pitäisi päinvastoin elvyttää.

Itseäni hämmästyttää hieman velkakartta. Sen mukaan Suomi on hyvin vähän velkaantunut. Tälle vasta-argumentiksi voi kuitenkin sanoa sen, että yleisen taantuman kautta voi syntyä illuusio ; Kun muilla menee vielä huonommin voi näyttää että itsellä ei mene hyvin. Lisäksi oikeisto ei suoranaisesti ole huolestunut jo olevasta velasta vaan velan kehityksen suunnasta. Pitkän tähtäimen tavoitteille tuo säästäminen onkin ymmärrettävää.
1: Itse asiassa luonnonsuojelutahojen voisi luulla ymmärtävän pitkän tähtäimen logiikan. Luonnonvarojenkin kohdalla ei voida katsoa pelkästään sitä miten hyvin luonnonvaroja on saatu. On katsottava myös sitä mitä on varastossa ja liikakäyttö johtaa ongelmiin. Lyhyen jänteen "kannattavuus" on tässä hyvinkin samanlainen velan kehittymissuunnan kanssa. Ja tässä on tavallaan turhaa miettiä miksi taantuma on olemassa (talouskuplan jälkeen on pelattu dominoa). Velkaongelmien syntymisen syyn lisäksi on velkaongelman ratkaisun syyt jotka on käsiteltävä ainakin jossain määrin erikseen.

Minua on tässä ärsyttänyt aivan muu kuin oikeistoa ja vasemmistoa. Itseäni on ärsyttänyt se, että linjaa on ikään kuin kaupattu jonain jossa kaikki kärsivät. Kuitenkaan esimerkiksi minä ja kaltaiseni eivät oikeasti kärsi. Minua kiinnostaa se, mistä leikataan, ja mistä ei. Nyt kun leikataan koulutuksesta ja sosiaaliturvasta, mutta veroparatiiseihin ei puututa, voidaan selvästi nähdä mihin ihmisryhmiin se vaikuttaa, kehen se ei vaikuta. Ja nähdä minkä viestin tämä kaikki lähettää. ~ Olen ihmetellyt sitä miten leikkauksia on myyty "kipeinä päätöksinä" jotka koskevat kaikkia. Ikään kuin kyseessä olisivat jotkut yhteistalkoot. Kun tosiasiassa ne eivät sitä ole. Tässä mielessä Sipilä on toki esittänyt oikeansuuntaisen signaalin, hän on halunnut leikata omaa palkkaansa. (Itse nauttisin eduskunnan ihmisistä minimipalkalla vaikka tämä kyllä kutsuisi ihan vääränlaisia ihmisiä johtamaan maata kun fiksummat tekisivät aivan mitä muuta tahansa. Minua kohtuullisempi sitoisi kansanedustajien palkan vaikkapa mediaanipalkkaan.) Toki tässä signaalissa voi hämärtyä se, että säästävä rikkaisto on silti olemassa. Ja se, että Sipilän vapaaehtoisuus on ikävä temppu. Kuten Kari Mäkinen asiasta totesi : "... on kohtuutonta, että hyväosaiset voivat vapaaehtoisesti valita osallistumisensa, kun samanaikaisesti jo erittäin lujilla olevat ihmiset joutuvat pakosta kiristämään vyötä entistäkin tiukemmalle. – Oikeudenmukainen yhteiskunta ei synny hyväntekeväisyyden kautta, vaan oikeudenmukaisten päätösten kautta."

Voinen kuitenkin tiivistää uuden strategian muotoon "kehitysmaastrategia"

Jos mietitään uutta linjaa, se leikkaa koulutuksesta ja sosiaalipuolesta. Sen sijaan tie ja muu infrastruktuuri saavat tukea. Tuon tyylinen strategia on tyypillinen nouseville kehitysmaille. Maille jotka itse asiassa ovat markkinataloudellisesti kilpailukykyisiä. ; Näiden maiden strategiana on tuottaa hyvin halvalla työtä. Mikä tarkoittaa huonosti palkattuja töitä. Tämä tekee tuotteista tietenkin kilpailukykyisiä viennin kannalta. Ja näin saadaan urakoita hoidettavaksi.

Tämänlaista strategiaa koulutukseta leikkaaminen tehostaa. Sillä opiskelu on investointi.
* Sipilä - kuten moni muukin eduskunnassa oleva - on vielä kuulunut siihen sukupolveen jolla opiskelu on ollut hyvä investointi. On voitu ottaa opintolainaa koska sillä saa työpaikkoja. Tämä kannustaa yrittämiseen eikä opintoja välttämättä hoideta vanhempien rahoilla koska on varaa ottaa velkaa.
* Minun aikanani asia oli jo niin että opiskelu oli riskibisnestä. Saattoi olla että koulutetun alan töitä ei enää ole sen jälkeen kun valmistuu. Opiskelu oli mahdollista köyhillekin koska opintotuki mahdollisti (hyvin) minimielintason. Riski oli varaa ottaa koska opiskeluajan kärvistelyllä sai mahdollisuuden.
* Nyt ehdotettu leikkaus johtaa siihen että opiskelu on riskibisnes jonka eteen on de facto otettava velkaa. Tämänlainen riski on mahdollista ottaa vain jos vanhemmilla on pätäkkää. Tässä mielessä koulutus tulee tulevaisuudessa olemaan helposti "ei kykyjen vaan syntyperän mukaan" tehtävää. Tilanne muistuttaa se mikä on yrittäjillä joilla on hyviä liikeideoita. Jos meillä on köyhästä perheestä oleva innovaattori, ja liikeidea on todennäköinen hän voi investoida mutta hänen on onnistuttava kerralla. Köyhällä on helposti vähemmän takaajia ja lainansaanti jne. ovat vaikeampia. Rikkaan perheen yrittäjällä saadaan epäonnistuminen tai kaksi lisää varastoon. Hän voi tuottaa yhtä hyviä ideoita kolme tai neljä eikä ensimmäisellä yrityksellä tarvitse onnistua. Kun tämä sama tulee myös koulutukseen on selvää että on turhaa puhua "jokainen vaan yrittää" -maailmasta.

Huvittavaa tässä oli vieläpä se että vaikka opiskelujen "epäkäytännöllisyydessä" korostetaan usein sitä että yliopistosta tulee hassuja graduja joltain postmoderneilta filosofeilta (mikä on kyllä totta) niin tosiasiassa työelämä-teollisuusvetoinen tekninen puoli on kärsinyt aivan samalla tavalla. Kuitenkin esimerkiksi minun puolisoni opiskeli tietojenjäsittelytiedettä - peräti mobiiliteknologiaan ja hajautettuihin järjestelmiin erikoistuen. Tämä on teknistä IT -puolta jonka uskottiin kasvavan. Valitettavasti nykymaailma muuttuu nopeasti. Nykyään on valtavan paljon IT -osaajia joilla ei ole työpaikkoja. Puolisoni on alansa töissä, mutta selvästi hän on ollut onnekas ruletissa jossa on aikamoinen määrä epäonnistujia. "Koulutuksesta on varaa leikata" -henkiset ihmiset saattavat huomata että ties millä "kukkienasettelugraduilla" ei itse asiassa säästetä kokonaistasolla merkittäviä määriä. Leikkaukset kohdistuvat myös peruskouluun. Työn alle tulevat vähemmän absurdit kouluaineet. (Peruskoululaisia on paljon, ties mitkä postmodernit hupsuilijat ovat tähän ihmismassaan verrattuna hyvin harvassa. Opintotukien leikkaus taas iskee kaikkiin, myös teknisten alojen opiskelijoihin joiden hyödyllisyyttä korostetaan.)

Asiaa ei tietenkään auta sekään että teknologistuminen - eli se hyöty mitä moni teknisen alan koulutettu ihminen tekee - on johtanut siihen että ilman koultuusta saatavia mekaanisia töitä on saatavilla vähän. Moneen niistä on nykyään kone. Tämä on toki siitä hyvä että se on leikannut tarvetta monelle fyysisesti kuluttavalle, toistuvalle, tylsälle ja ihmisarvoa alentavalle työlle. Kehitysmaastrategiassa tosin yritetään kasvattaa työntekijöiden määrää joten käytännössä olisi pakko joko
1: Taistella teknologistumista vastaan ja vähentää nykyään hyödylliseksi kutsuttujen teknisten alojen tukemista.
2: Alentaa mekaanisia töitä tekevien ihmisten palkkaa niin alas että ihmistyö on halvempaa kuin konetyö. Jonka jälkeen erilaiset kehitysprojektit ovat samaan tapaan halpoja kuin orjatyöllä rakennettujen temppeleiden rakentaminen on ollut edullisia monissa muinaisissa kulttuureissa.

Kehitysmaastrategiassa ideana on tuottaa paljon työtä joka on hyvin vähän kannattavaa ja josta voidaan siksi maksaa pientä palkkaa. Hakkaraisen ehdotus siitä että työttömälle osoitettaisiin yritys jonne hänen pitäisi mennä tukee tätä strategiaa. Tämän kriitikoita moititaan varsin omituisilla tavoilla. (Ikään kuin automaattisesti tämän paheksunnan vaihtoehtona olisi se että pitää siitä että työtön saisi vain loisia ja olla edes yrittämättä hakea töitä.) Olen toki siitä huvittava että tiedän että käytännössä hallituksella ei olisi mitään työpaikkaa mihin osoittaa. (Kun menee avoimiin työpaikkoihin voi huomata että Suomessa on enemmän työttömiä kuin niissä on avoimia työpaikkoja.) ~ Tätä nykyistä  kokonaisuutta voisi parantaa enää sillä että lisättäisiin maahanmuuttoa jotta saataisiin kova kilpailu niihin pakkotöihin. Kun lisätään kilpailua raskaaseen ja mekaaniseen työhön, hinta saadaan tallattua hyvin kilpailukykyiseksi lisäämällä tarjontaa työntekijäpuolelle.

Kokonaisuudesta saisi täydellisen sillä että maassa keskityttäisiin pelkkin resursseihin - kuten kaivostoimintaan ja metsänkaatoon - ilman raaka-aineiden jatkojalostusta. Se olisi täydellinen kilpailukykyisen kehitysmaan strategia. Tosin Teuvo Hakkaraisen saha olisi kenties liian edistyksellinen tähän kontekstiin. Ja maassamme täytyy kehua teknillisten alojen valmistuneita osaajia, koska se kuuluu maan tapoihin. Mutta muutoin strategia on hyvinkin tuttu. Ymmärrettävää toki, koska jos tässä säästölinjalla ollaan niin kilpailukykyisissä kehitysmaissa ei sielläkään ole rahaa.

Toki

On ilmiselvää että ylläoleva strategia on siinä mielessä virheellinen että se katsoo sitä mitä tapahtuisi jos "kaikki töihin vaikka millä palkalla" - "koulutus riski-investoinniksi" -kombinaatio jatkuisi hyvin kauan. Olen toki niitä ihmisiä jotka nauravat ironista synkeää nihilistinnaurua aina kun valtio tai hallitus perustaa "väliaikaisen veron" tai "väliaikaisen leikkauksen". Niillä on omituinen tapa olla pitkäaikaisia.

Koulutus on siitä hauska että se pysyy. Näin ollen jo kouluttautuneet ihmiset eivät muutu kouluttamattomaksi työvoimaksi. Tiukennukset koskevat niitä joilla koulutusta ei vielä ole. Ja ihmisten elämä - ja tarkalleen ottaen se aika jonka ihmiset ovat työkykyisiä - on pitkä. On selvää että leikkauslinja ei tule olemaan kovin pitkäaikainen. Seuraavissa vaaleissa tilanne tulee iskemään lujasti. Perussuomalaisista monet ovat varmasti ajatelleet että puolue olisi vähätuloisten asialla, mutta Soinin ja Hakkaraisen asenteet kertovat jostain muusta. (Soinilta mikään ei yllätä. Mutta Hakkarainen kyllä ällistytti. Hän on vaikuttanut "jalat maassa ja taju köyhien elämässä" -ihmiseltä.) On aivan selvää että tämä vaikuttaa mielipiteisiin esimerkiksi sanotaan nyt vaikka Jakomäen suunnalla.

Lyhytaikaisena laastarina asia voi kenties ehkä toimia. Tosin on ironista että hallituksen säästölinjaa on ajateltu pitkä aikajänne mielessä. Kun sitten käytäntöä katsoo on selvää että ratkaisut nojaavat temppuihin jotka perustuvat sen ajatuksen varaan että jänneväli on hyvinkin lyhyt ja haitat väliaikaisia. Tätä ristiriitaa pitkän jänteen asenteen ja lyhyen jänteen ratkaisun välillä minun on vaikeaa ymmärtää.

Nykyhallituksen kanta työttömyyteen ja opiskeluun onkin se, että jos joku valittaa köyhyyttä ja elinkustannusten nousua, he ihmettelevät että "eivätkö he syö leivoksia". Historia näyttää Maria Antoinetten kohdalla demonstroinut sen, mitä tämänlaisten lausujille on tavannut käydä..

---

Ei maailma kuitenkaan läpeensä paha ole ; Päivi Räsänen ja Tiina Rosenberg ovat jättäneet tehtävänsä.

Kalenterivalta

Ihmisen ajanlasku on siitä kiinnostava, että esimerkiksi kuukaudet ja vuodet ovat merkityksellisiä koska ne voidaan sitoa objektiivisiin asioihin, kuten planeettamme ja sen kuun asemaan aurinkoon nähden. Vuorokausi on sidottavissa maapallon pyörimiseen. Kuitenkin samanaikaisesti kalenteriin on aina liittynyt valtaa joka on myös kulttuurista.

Tästä erikoisin voidaan itse asiassa sitoa ranskan vallankumouskalenteriin. Se myi itseään nimenomaan objektiivisena. Mutta se oikeastaan konkretisoi sitä mieten kulttuurivaltaa voidaan todellakin sitoa näihin päiviin. Se alkoi syyspäiväntasauksesta ja se oli jaoteltu 12 kuukauteen. Kuukausi oli jaettu kolmeen kymmenpäiväiseen jaksoon, dekadiin. Se oli viikon korvike. Joka vuosi oli lisäksi ylimääräisiä päiviä, viisi tai kuusi päivää, jotka lisättiin vuoden loppuun ja ne oli nimetty hyveiden mukaan. Hyveet taas vaativat arvovaltaa. Ihmiset eivät pitäneet muutoksesta, osittain siksi että tässä vaihtoehtoisessa mallissa ihmisillä oli vähemmän vapaapäiviä. Selvästi kalenteri liittyy siihen miten valtio päättää työnteon rytmistä ja vapaapäivistä. Ja tällä saadaan symbolista arvoa tietyille instituutioille.

Ylläoleva on hyvä muistaa nykyaikanakin.

Meillä ei ole ranskan vallakumouskalenteria. Mutta kalenteriamme ohjaavat historialliset jäänteet. Koulujen kesälomat johtuvat maataloustaustasta josta on etäännytty. Nykyään pitkälle kesäajan vapaalle ei ole vanhaan malliin tarvetta, kesälomaa ei vietetä töissä. Mutta vapaa on pidetty ja moni pitää vapaata mukavana asiana. Sitten toisaalta kesä- ja talviaikaan siirtyminen ovat melko tuore innovaatio. Jonka takana on ollut tarpeet mallia "rikkaiston halu pelata golfia". Tämä ei ole edes rationaalinen vaan haitallinen konsepti. Se pitäisi luultavasti purkaa ja sellaisten ehdottajat laittaa mielenterveyskuntoutukseen, mielellään lukittuihin tiloihin.

Mutta kristillinen kalenteri meillä on. Emil Antonin kirjoitus "Seurakuntalaisessa" tietyllä tavalla vahvistaa tätä viestiä. Hän kirjoitti pelkästään toukokuusta. "Korkein kunnia kuuluu tietysti kolmiyhteiselle Jumalalle, ja onkin aivan huikea juttu, että sekulaari suomalainen kalenterimme pränttää punaisella kuun viimeisen päivän kohdalle sanat "Pyhän Kolminaisuuden päivä". Mietipä sitä, jälkikristillinen Suomi, mietipä sitä." Ensinnäkin maamme ei ole sekulaaria nähnytkään. Ja toisekseen jos maamme todella on jälkikristillinen niin sitten Antonin kannattaisi olla varovainen. Sillä kristinuskon edustajana hän ei taatusti halua että ihmiset niin tekisivät. Mitä esimerkiksi pitää sanoa wapusta? "Aloitetaan alusta eli vapusta, joka keskivertosuomalaiselle on lähinnä työn tai sitten ihan vaan dokauksen juhla. Alun perin kyse oli 700-luvulla eläneestä lähetystyöntekijästä ja nunnaluostarin johtajasta pyhästä Walburgista eli Valpurista, joka sittemmin suomalaisten suussa muuttui Valpuksi ja lopulta Vapuksi. Ruotsissa vappuaattoa kutsutaan Valborgsmässoaftoniksi eli Valpurin messun illaksi." Se tarkoittaa sitä, että päivää on glorifioitu ideologisesti.

Toki näistä ei pidä tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Sillä muutoin päädytään helposti siihen mitä feministit sanoivat taannoin. Sosiaalisessa mediassa levisi meemi joka korosti sitä miten vähän kunniapatsaita naisista on tehty. Aleksis Kivi saa oman patsaan mutta silloin kun naisesta tehdään patsas hän on alaston "Mantan" tyylinen ratkaisu. Suurnaisille ei ole patsaita. Tämän nähtiin kuvaavan nykyajan tasa-arvon puutetta. Itse näen että asia ei ole täysin näin. Näen että patsaissa on hirveä yliedustus 1800 -lukua ja sitä edeltäviltä ajoilta. Joten tosiasiassa patsaat kertovat noiden aikojen tasa-arvosta. Ja siitä että olemme kenties irtautuneet sankarinpalvonnasta, paitsi ehkä feministit joilla on vielä tärkeää luoda itselleen identiteettiä viittaamalla historiassa vaikuttaneisiin suurnaisiin.

Mutta relevanttia vallankäyttöäkin Antonin esiintuomassa kuitenkin on.

Kalenterimme on vapaapäiviä myöten kristillisyyden läpitunkemaa. Osa tästä on varmasti historiallista jo unohtunutta materiaalia jota ei voi kutsua painolastiksi. Kun Anton käsittelee ihmisten nimiä, kuten "Hemminkiä", hän nostaa esiin taustaa josta on etäännytty vahvasti. Esimerkiksi minullekin on kerrottu huvittuneesti että on aika kovaa että näinkin kristillisellä nimellä varustettu tyyppi vastustaa omaa kulttuuriperinnettään. On totta että "Tuomo-Tuomas" -rinnastus on varsin apostolilisin linkein sävytetty. (Joskin nimi joka sopii skeptikolle.) Ja "Mikael", tuo toinen nimeni ja synkeä salaisuus, on sitten pönäkämmin arkkienkeli-jeesustelullinen. Mutta en ole antanut nimeäni enkä edes pidä siitä. (Sen pitäminen ennallaan on tottumus-käytännöllisyys-byrokratianvihaamiskysymys.) Eikä kristillisyyttä ole välttämättä ajateltu nimeä valitessa niin paljoa. Ja jos onkin se kertoo minua edeltävän sukupolven arvoista. Eikä tämä ole velvollisuus totella ja olla samaa mieltä asioista - ei edes "vanhempien viisauden kunnioituksen" nimellä tai muutoin uudelleenmäärittelykikkailemalla. Eikä näin ole edes vanhemmistani. ; Jossain määrin voidaan jopa sanoa että minua ei kastettu kristityksi vaan minut kastettiin kristilliseen perheeseen.

Mutta tosiasiassa kalenterilla on paljon valtaa. Siihen vedoten itse asiassa melko tavallisesti luodaankin tarinaa kristillisestä Suomesta. Joka on käytännössä tapa jakaa ihmisiä Oikeisiin Suomalaisiin ja dhimmi/paaria -luokkaan. Henkenä on juuri se että kun kalenteri on kristillinen niin tämä perinteen ja taustan osoittaminen on jotenkin relevanttia oman identiteetin rakentamista. Joka tarkoittaa sitä että ideologian valtaa, etenkin rituaalivaltaa, siirretään kalenterin voimalla sukupolvelta toisille tavalla jonka kyseenalaistamisesta on tehty by definition "sivistymättömyyttä" ja "vajaata ihmisyyttä".

Tämä halveksunta näkyy siitä miten kristityt voivat selittää että ateistin pitää muuttaa Pohjois-Koreaan ; Siinä on taustalla sama Kristillinen Suomi -teoria jota kalenteri tukee. Ja kalenteriasiaan suoraan osuen kyse on siitä miten selitetään että jos on ateisti niin sitten ei pitäisi viettää joulua ja pitää joulua vapaana. Joulu siis nähdään jonain joka kuuluu kristityille ja sen pitäminen vapaana ei kuulu ateisteille ollenkaan, muuta kuin jonain säälin osoituksena. Muutenkin korostetaan vapaan ja levon merkitystä jonain jonka ateisti kiistäisi.

Erikoiseksi tämä asia menee siitä että jos ajat tosissasi joulun perumista eli sitä että saat tehdä jouluisin töitä, on reaktio sama - ellei pahempi - kuin ajatus kauppojen ja muiden liikkeiden sunnuntaiaukioloista on herättänyt. Ateistikaan ei saisi tehdä töitä. Ja kristitty pahastuu jos asiaa muutetaan. Tällöin voidaan olla valmiita jopa tunnustamaan se, että kalenterissa on ideologista valtaa. Henki on tällöin suunnilleen sama kuin Erkki Hännisellä joka esitti Antonin blogauksen kommenteissa että "Parempi että Jeesus määrää elämisemme tahdin kuin vaikkapa joku Rakastettu Johtaja, Loistava Toveri.." Joka osuu melko tarkkaan klassiseen "muuta Neuvostoliittoon" (sittemmin "Pohjois-Koreaan") -perinteeseen. Ajatus on siitä omituinen että periaatteessa ei tarvittaisi mitään vapaapäiviä kaikille pakottavaa tahoa. Jos meillä kaikilla olisi tietty määrä vapaita jotka saisimme jakaa sitten haluamallamme tavalla, ei tarvittaisi "hyvää kristittyä" eikä "Loistavaa Toveria" tekemään sitä ironisuutta mitä molemmissa konsepteissa tuntuu olevan läpitungettuna ihan nimeen asti. 

Toisaalta vapaata perustellaankin sitten objektiivisena. Jonain joka itse asiassa suojelisi ateistia ja jonka ateisti voisikin löytää vaikka ei uskoisikaan Jumalaan. Silloin voidaan esittää kuten Antonin blogauksen kommenttien puolella sanotaan Annikki Salo selittää "Turha on ihmisten taistella Jumalan luomistyötä vastaan, sillä Hän Itse kutsui valkeuden ja näki, että valkeus on hyvä ja Hän erotti valkeuden pimeydestä (1Ms.1:3,4). Hän asetti päivän ja yön, ajat ja aikakaudet meille ihmisille elämän suojaksi; on työn ja on myös levon aika. Mutta tärkein aika on meille armon aika, että etsisimme Jumalaa elämämme ja iankaikkisuusosamme parhaaksi." ... "Synti ja kapina Jumalaa vastaan vahingoittaa mielemme ja ruumiimme tasapainoa. Sillä Jumalan armossa ja totuudessa on meillä lepo ja rauha." Tässä ilmapiirissä on hauskaa elää. Jos haluatkin tehdä jouluna työtä niin törmäät siihen että olet suoraan väärässä.

Asiaa mutkistaakin oikeastaan juuri se, että ihmisen sisäinen kello noudattaa rytmiä. Mutta se ei ole kaikilla identtinen. Se mitä keskitetty kalenteri - olipa se sitten kristillinen kalenteri tai ranskan vallakumouskalenteri - tekee on se, että se pakottaa ihmiset keskiarvoon. Ja tämä keskiarvo sopii monille melkoisen huonosti. Biologisen rytmin poikkeaminen on esimerkiksi yksi mielialahäiriöiden takana oleva vaikutin. (Jos sisäinen kellosi on 25 -tuntinen, kuten joillakuilla on, on joka ikinen päivä kuin talviaikaan siirtyminen normaalille ihmiselle.) Lisäksi voidaan huomata että tosiasiassa ihmisillä on sisäisen kellon vuorokauden pituuden lisäksi valveprofiili. Osa on yökukkujia ja osa aamuvirkkuja. Ja tässä mukana on "biologinen komponentti". Yhteiskunta on selvästi viritetty aamuvirkkujen tahtiin.

Itse olen joutunut elämään tämän kanssa. Teini-iässä minulla alkoivat nukkumisongelmat - jotka tosin saattavat liittyä sivutuotteena muihin mielenterveydellisiin ongelmiin jotka olivat minulla tuolloin "haasteena". Ne ovat jatkuneet nykypäivään asti. Kysymys ei ole vain siitä että "viihdyn koneella yömyöhällä" koska kun ongelmat alkoivat minulla ei ollut mitään "yöviihdettä". Sittemmin olen täyttänyt "aiemmin tyhjät yön tunnit" jollain. Joka taas on hyväksi siinä mielessä että on asioita joita en kestä. Ja yksi niistä on tylsyys. Jota teini-iän yön pimeät tunnit taas tarjosivat "aivan riittävästi". Onkin kiinnostavaa että tämä alkoi kun olin kristitty. Ja tätä ei pidetty hengellisenä ongelmana ja kehotettu vaihtamaan ideologiaa. Nyt saan kuitenkin melko usein kuulla vihjauksia siihen suuntaan että jos rukoilee ja ottaa Jumalaan yhteyttä niin tämänlaiset ongelmat korjautuvat. ; Pitkät yhtäjaksoiset lomat tuottavat minulle oikeita palautumisongelmia ja haluaisinkin pätkiä vapaani aivan toisin kuin kulttuuri pakottaa. Hyötyisin tasaisemmasta vapaiden pätkimisestä. (Toki tässä on omaa osuutta siinä määrin että voisin kuluttaa lomat siihen että nousisin työskentelemään täsmälleen kuten silloin kuin olisin töissä. Mutta se sotkisi koko lomien idean. Joka on se, että välissä olevina taktisina vapaapäivinä nukutaan muutoin kertyvät tunti-univelat pois.) Tällä hetkellä tämä ei tietenkään ole kovin suuri ongelma koska en juurikaan nuku. Selviän muutamalla tunnilla yössä. Mutta menneisyys opettaa että tämä voi olla väliaikaista. 20 -vuotiaana tarvitsin jopa 10 tuntia unta päivässä. (Joskin kykenin valvomaan 75 tunnin valvontamaratoneja joka nykyään ei luosta.)

Puolustuspuheet eivät vakuuta.

Kristityt ovat usein puolustaneet asioita. Joulukysymys on siitä kiinnostava että vaikka kuukausi voidaan sitoa kuun liikkeisiin, ei joulu ole mikään taivaankappaleiden asento. Saati että sitä olisi sidottu ihmisen biologiseen kelloon. Joulu on kulttuurinen konsepti joka pitää pitää erossa vuodenajoista ja vuorokaudenajoista ja biologisesta kellosta. Voi olla että päivärytmi on biologinen ja että ihminen tarvitsee lepoa jaksaakseen. Mutta joulu on tietty partikulaari päivä. Ja kuuluu aivan toiseen määrittelyluokkaan.

Tehokkain vasta-argumentisto näyttää pitävän sisällään ns. kaiken kattavan vapaa markkinatalousidean. Joka tarkoittaa sitä että jos kristityt eivät pidä kiinni vapaapäivistä, niin sitten ihmisiltä leikataan kaikki vapaa pois. Mutta pelkona tuntuu olevan se, että markkinatalous nyhtäisi köyhien selkänahasta vapaat pois. Ja jos vapaapäivä ei olisi intressein tuettu ideologinen päivä niin sitten se ei olisi enää vapaapäivä kauaa.

Tämä on toki hupaisa ajatus sillä se voidaan sitoa tämän hetken valtionkirkon toimintaan. Kirkkomme harrastaa rituaalivaltaa olemalla läsnä eduskunnan toimissa, koska "siitä on luontevaa olla paikalla", toisin kuin wiccojen menot jotka eivät jostain syystä ole "luontevaa läsnäoloa". Kirkko toki esiintyy köyhien ja heikkojen auttajana. Mutta se enemmänkin elää siitä että systeemi on huono kuin siitä että systeemi on hyvä. Se ei korjaa köyhien ongelmia vaan tarjoaa laastaria. Ja mitä huonompi systeemi on, sitä enemmän tämä laastari näyttää siltä että tässä tehdään hyvää kylmässä markkinatalouden mylläämässä maailmassa. Ja näin markkinatalouden ongelmille ei tehdä mitään.

Kirkko rapsuttelee vallanpitäjiä ja paikkaa pahimpia vuotoja. Ja näin ollen ei yllätä että tällä hetkellä on keskusteltu vapaapäiväkysymykestä. Arkipyhien rooli on ollut keskustelunalaista toimintaa. Ja tähän liittyen Arkipyhiä koskien on tuoreesti otettu kantaa. Se painottaa päivien historiallisuutta mutta tunnustaa että näyttö vapaiden hyödyistä on heikko. Toisaalta se pitää päiviä arvokkaina.

Tässä yhteydessä on tunnustettu että ideologiavaltaa on läsnä. "Seurakuntalainen" näkee takana arvomaailmaa koskevan maailmankuvakysymyksen. "Arkipyhien siirrolla osoitetaan, määrääkö reaalitalous vai syvälliset arvot". Sanavalinta ei toki ole neutraali (minulta tai seurakuntalaiselta) mutta selvästi kalenteri ja ideologinen valta nivotaan yhteen ja tunnustetaan että kalenteri on vallankäyttökysymys ja jotain muutakin kuin pelkkä objektiivisen-ilmiselvän-neutraali "ihmisen luonnollinen rytmi". (Tässä kiinnostavaa onkin että jos reaalitalous ajaa hyödyn maksimoimista niin silloin tunnustetaan että vastakkain on hyöty ja uskonnon arvot. Joka lähtökohtaisesti kyseenalaistaa sitä että Jumalan sanan määrittämää rytmiä vastaan sotiminen todella haittaisi ihmistä ja yhteiskuntaa.)

Maltillista linjaa edustaa Heikki Leppä joka on korostanut että "En toivo kummankaan päivän siirtämistä lauantaille teologisista syistä. Jos suomalainen yhteiskunta päättää, että nämä päivät ovat työpäiviä, niin se päättää. Ja silloin kirkko järjestää omat juhlansa sen reunaehdon puitteissa." Asiaan on liittynyt esimeriksi ortodoksisen puolen jyrähdys ; Juha Molarin lausunto "Kirkko ei tarvitse loppiaisen ja helatorstain vapaapäiviä." Yleinen kanta näyttääkin olevan se, että kirkko ei puolusta vapaapäivien lukumäärää vaan se taistelee pelkästään vapaasta johon liittyy rituaalivaltaa. Toisaalta esityksissä toistuvana teemana näyttää olevan se, että jos päivät eivät enää ole viikon keskelle osuvia vapaapäiviä niin sitten asiat hoidetaan iltajumalanpalveluksina. Toisin sanoen kirkko ei puoluta näitä vapaita kynsin hampain. Joka on toisaalta positiivinen asia. Kirkko ei instituutiona selvästi käytä kontrollivaltaa kovin ahkerasti, se lähinnä ajaa symbolisia rituaalisia oikeuksia jotka ovat yhteiskunnan "kallista koristelua" eikä "syvärakenteissa olevaa vallankäyttöä".

En voi sanoa tähän muuta kuin sitä, että minä haluaisin että yhteiskuntamme muuttuisi 24/7 yhteiskunnaksi. Joka ei tarkoita että ihmiset eivät nukkuisi eivätkä olisi vapaalla. ~ Sen sijaan tavoittelen sitä että vaikkapa juutalaisen ei olisi pakko pitää jouluna vapaata ja pelata omien juutalaisten pyhäpäiviensä työnteon kanssa ; kun elämme monikulttuurisessa maailmassa olisi omituista antaa kaikille kaikkien uskontojen päivät vapaaksi. Silloin ei olisi montaa päivää töitä. Tämä viehättävä ajatus johtaa kuitenkin siihen että kaikilla yksittäisillä kulttuureilla vapaita on itse asiassa maltillinen määrä. Joten voitaisiin tehdä niin että laki säätäisi vapaapäiväkiintiön josta sitten saisi itse varata itselleen sopivat vapaat.

Ajassa harmittaakin kaikki.

Omalta kannaltani tilanne on siitä kenkku että näyttää siltä että "kaikki argumentit eivät näy aina". Kokonaisuus näyttää siltä että ensin joku selittää että maamme on kristillinen koska kalenteri. Sitten kun "huono kansalaisuus" -kulma tunnustetaan asiattomaksi ja uskonnonvapausajattelun ja demokraattisen yhteiskunnan perusasenteiden vastaiseksi korostuukin se että ei pitäisi pitää ollenkaan lomaa. Ja sitten kun haluaa pitää pyhäpäiviä töissä niin sitten kaiken takana onkin objektiivinen biorytmi eikä mikään kulttuuri ja mielipideasia joka olisi ideologista tai kristillistä vaan joka on tältä osin neutraalia ja koskettaa siski uskonnotontakin. Kukaan kristitty ei ole koskaan kiva näissä asioissa.

Strategiat ovat luonnollisesti keskenään ristiriidassa. Mutta ne ovatkin aina ristiriidassa siten että sitä on "hakattavana" ja "haastettuna". Ihan kuin tavoitteena olisi bashata uskonnottomia keinolla millä hyvänsä välittämättä siitä onko tästä uskonnottomien vastustamisesta syntynyt kokonaisuus mitenkään koherentti tai rationaalinen.

Hetki Sininen (Niin semmoista, ettei sanotuksi saa)

Suomessa on puhuttu viime päivinä siitä miten perintöverotus vie rikkailta omaisuutta. Wahlroos on paljastanut miten paljon hän säästi maastamuutolla. (Mikä tekee hänestä elintasopakolaisen!) Myös Karl Fazer on ilmoittanut suunnittelevansa poismuuttoa juuri perintöveron vuoksi.

Ne jotka vihaavat veroja ovat tietenkin ajamassa tuota veroa kokonaan pois. Ne, joista koko maa on verollepantava ovat sitten ehdotelleet esimerkiksi sitä että voitaisiin sitten saman tien veloittaa ankarasti poismuutosta. Minulle tämä on kuitenkin enemmänkin paikka historialliselle analogialle.

Mieleeni tulee virkamies Rooman valtakunnasta. 74eKr toimensa tribuunina aloittanut Lucius Licinius Lucullus oli ovela mies. Hän on osoittanut jo valtaannousullaan erikoista kykyä tilannetajuun. Hänen kerrotaan nousseen valtaan kurtisaani Praecian keräämien tietojen avulla. (Tämä ei ole tärkeää, tärkeää on muu.)

Hän ei ollut toimissaan Rooman ylhäisön mieleen. Hän nimittäin sääteli publicani -veronkerääjien toimintaa Aasiassa tarkasti. Paikalliset veronkerääjät olivat pettyneitä koska he olivat yleensä rikastuneet käyttämällä säätelyn puutetta omaksi edukseen. Lucullus pelkäsi että Rooman valtakunnan vihollinen Mithridates saisi suosiota raskaasti verotetuilla alueilla. Näin ollen verotuksen säätely oli valtion etu.

Tässä huomionarvoisaa on, että valvonta vähensi verotusta. Toisaalta se oli keskussäädettyä. Toisaalta paikallisten yrittäjien vapaa markkinatalous ei ollut työllistämisvaikutusta vaan riistoa. Riiston nimi ei ollut korkeat hinnat vaan verotus. Rikkaat yrittäjät toivoivat senhetkisen tilanteen pysyvän, eivätkä siksi halunneet varautua riskeihin joka vaaransi sitten yhteiskunnan. Toimijoiden ja valtioiden edut eivät usein ole yhteneviä.

En tiedä kuka tässä nykyisessä Suomessa on Lucullus ja kuka paikallinen riistäjä. Sen kuitenkin tiedän, että Rooman valtakunnan aikana rikkaat jäivät helposti vihollisen jalkoihin jos sotatila syttyi. Nykyään rikas pääsee lentokoneella karkuun toiseen maahan jatkamaan toimiaan entisellään. Vain totaalinen aivan kaikki paikat kattava maailmansota voisi estää tämän.

Pieni ajatus ; Pankkikriiseistä, pörssiromahduksista ja Rooman vakaudesta

Minun lapsuusaikana Suomessa oli lama. Tämän taustalla oli periaatteessa se, että ensin pankit myönsivät tilejä melko hyville koroilla. Tämä teki niistä suosittuja. Valitettavasti korkojen antaminen tarkoittaa sitä että pankki antaa tallettajille rahaa. Joten ne tarvitsivat lainoja voidakseen kattaa nuo edellämainitut korot. Tämä johti löyhtyneisiin lainanantokriteereihin. Periaatteessa lainaa sai hyvin vähäisin tai olemattomin takuuksin. Joka johti siihen että pankit antoivat lainaa asioille jotka eivät kannattaneet. Ja tekivät tätä yhä useammin ja useammin, mitä enemmän heidän piti kattaa korkomaksuja antamilla lainoillaan. Kun investoinnit joihin lainaa oli annettu romahtivat, pankki joutui perimään karusti. Koska ne tarvitsivat ehdottomasti varoja niiden korkojen kattamiseen.

Toisaalta Amerikoissa on tapahtunut 1929 alkanut lama johtui pörssistä. Pörssissä oli usein tapahtunut kuplia, joiden puhkeaminen kadottaa osakkeiden arvoa. Senkin taustalla oli se, että kun osakkeita pidettiin varmoina ja niihin luotettiin, pankki myönsi niiden hankintaan hyvin helposti lainaa. Kun lainojen arvo romahti, oli sillä karuja seurauksia. Toisin sanoen pörssi on keino tuottaa samantapaisia ongelmia kuin tuossa itselleni tutummassa lamassa.

Toisaalta voidaan ajatella, että niissä yhteiskunnissa joissa on ollut erityinen koroillaeläjien luokka ovat lietsoneet tämänlaisia ongelmia. Erityisiä ongelmia tulee jos koroillaeläminen on kannattavampaa kuin investointien tekeminen. Tästä voi tulla jopa yhteiskunnan romahduksia, tai vallankumouksia. Sillä jos investoinnit tuottavat vähemmän kuin koroillaeläminen, on kannattavaa antaa koron kasvaa korkoa korolle samalla kun vähemmän onnekkaat sitten jäävät eksponenttisääntöjen mukaisesti yhä syvemmälle ja syvemmälle köyhyyteen.

Tästä minulle seurasi pieni hupaisa ajatus.

Menneinä aikoina koronkiskonta oli kiellettyä. Teologia -sivusto kertoo tästä hienosti Simo Knuuttilan tekstissä. "Vaikka taloudellinen toiminta laajeni ja monipuolistui 1100-luvulla, kirkko jatkoi korkokiellon opettamista. Se sai myöhemmin tukea myös Aristoteleen raha- ja korkoteoriasta. Rahaa sellaisenaan pidettiin tuottamattomana, minkä ajateltiin lisäävän korkokiellon järkevyyttä. Lainattu raha siirtyi lainanottajan omaisuudeksi maksupäivään saakka. Hyötymistä toisen omaisuudesta pidetiin sopimattomana, varsinkin kun myös riski omaisuuden häviämisestä siirtyi lainanottajalle. Koron ottamista kutsuttiin nimellä usura. Se käännetään usein koronkiskonnaksi, mikä on hiukan harhaanjohtavaa, koska usura tarkoittaa roomalaisessa oikeudessa vain korkoa. Keskiajalla termi sai negatiivisen merkityksen juuri korkokiellon takia."

Tämänlainen on jotain joka kenties johtaa vakauteen. Tosin tämä voidaan nähdä siihen mistä syystä kristittyjen maailmaa pidetään "hitaasti etenevänä". Jos yhteiskunnassa ei ole kannattavaa antaa lainaa, sitä ei helposti anneta investoimiseen, uusien keksintöjen tekemiseen. Tämänlainen yhteisö romahtaa helposti ulkopuolelta tulevaan uhkaan, kun joku muu maa sitten panostaa investointeihin ja jyrää tämän varovaisen ja sisäisesti vakaan järjestelmän ylivoimalla.

Nähdäkseni tässä on jotain joka voidaan liittää Roomaan.

Roomassa oli vahva sotilasvoima. Se oli myös tunnettu siitä että se ei niinkään tuottanut ideoita vaan kopioi niitä muilta. Siihen aikaan laaja valtakunta jossa oli paljon kohtaamisia toisilleen vieraiden kulttuureiden kanssa ja jossa tieto kulki teillä kykeni harjoittamaan tätä strategiaa. Ja se toimi yllättävän pitkän aikaa.

Nykyaikana se vaatisi ankaraa tiedostelua ja hirvittävää panostusta teollisuusvakoiluun. Ja siitä huolimatta globaalissa maailmassa tieto kiertää maailmaa ympäri salamannopeasti. Jo Neuvostoliiton aikana kävi selväksi että ei riitä että kansantalouden saavutuksia haluttiin näytellä ja keksittiin hienoja tiedemiehiä keksiviä tiedemiehiä ja panostettiin reverse engineeringiin. Maailma juoksee eteenpäin nopeasti, ja mukana pysymiseen tarvitaan investoinetja ja innovaatioita loppumattomana ryöppynä. Ja tässä mukana pysyminen tehdään sille ehdoin että riskinä ovat hyvinkin totaaliset ja syvät lamakaudet.

Pieni ajatus : Naisten vallasta historiallisina aikoina

Modernina aikana on helppoa katsoa historiaan ja nähdä siellä sotapäälliköitä. Jotka ovat yleensä miehiä. Samoin muut hallitsijat ovat olleet miespuolisia. Tässä kohden on helppoa nähdä menneisyys jonain jossa naiset ovat täysin alistettuina. Mutta osittain syynä on se, mihin historiankirjoittajat ovat keskittyneet. Ja siihen että modernina aikana tasa-arvo ja valta sekoittuvat yhdeksi ja samaksi asiaksi.

Boudiccan patsas Lontoossa.
Todistaa että, kuten tavallista,
britit tekevät sen väärin.

Tässä kohden on sitten hyvä selittää naisten kyvykkyydestä. Boudicca ja Jeanne de Arc ovat tässä klassisia esimerkkejä. Nämä kuitenkin ovat hyvin vahvoja poikkeustapauksia. Ja tilastollinen epäjakauma tässä kohden ei toimi siksi kovin hyvänä argumenttina sille, että naisilla oli mahdollisuuksia. Tilannetta pahentaa se, että historian aineisto ei tosiasiassa todista että kumpikaan näistä mainituista henkilöistä olisi osallistunut taistelemiseen. He olivat kenties enemmänkin symboleita. Lisäksi, mitä todennäköisemmin, molemmat olivat henkilöitä joiden toimia ohjailtiin muiden ihmisten, sukupuoleltaan miesten, ambitioita. Tasa-arvo ei ollut tässä asiassa kunnossa. Ainakaan nykyajan mittapuilla.

Mutta tämä ei tarkoita että naisilla ei olisi ollut valtaa. Itse asiassa voidaan sanoa että menneinä aikoina poikien ja miesten kuolleisuus oli suurempaa kuin naisilla. (Joskin naisien riesana oli vaarallisempi synnytys. Mutta miehiä käytettiin sotimiseen ja vaarallisiin töihin.) Tämä tarkoittaa että historiallisina aikoina on yhteiskunnassa todennäköisesti ollut enemmän elossa olevia naisia kuin elossa olevia miehiä. Ja nämä naiset myös tekivät päätöksiä. Tasa-arvo ei ollut kunnossa mutta naisilla oli oikeaa ja relevanttia valtaa.

Tässä kohden on hyvä vilkaista vaikkapa kreikkalaista järjestelmää. Kreikkalaista taloutta kuvaava käsite oikos (οἶκος) tarkoitti kotitaloutta. Ja se piti sisällään yleensä talon korkeinta valtaa pitävä miespuolinen kyrios (κύριος) ja hänen vaimonsa, lapsensa ja usein lähisukunsa. Kysymys oli siis "laajassa mielessä kotitaloudesta". (Termi on siitä kiinnostava että myös suomen kielessä on talouden pito jossain mielessä talon pitoa.) Tämä oli kuitenkin jaettu kahtia. Ensimmäinen osa oli naisten hallitsema alue, gynaikonitis (γυναικωνῖτις) joka oli itse asiassa kotitalouden keskusta. Se keskittyi hoitamaan talousasioita oikoksen sisällä. Sitten oli andronitis (ἀνδρωνῖτις) joka oli miesten hallinta-aluetta. Miesten tehtävinä oli hoitaa diplomatiaa muiden talouksien kanssa. Eli naisen valta oli "introverttia" ja miehen valta "ekstroverttia". (Tähän voisi vitsailla sukuelinanalogioilla. Jätän mielikuvat lukijoiden päähän istutetuiksi ja valmiiksi itämään.)

Tässä järjestelmässä "naisen paikka oli keittiössä". Mutta minkälainen paikka se olikaan. Homeros kuvaa miten etenkin ylhäisillä naisilla oli melko vapaa elämä. (Alempisäätyisillä taas ei ollut valtaa olivatpa he miehiä tai naisia.) Heillä oli valtaa talon sisäisten asioiden päättämisessä. He päättivät keitä palkataan ja keitä ei. He päättivät ruokailuasioista. Mies ei voinut vain mennä tekemään ruokaa tai välipalaa mielensä mukaan vaan hänen täytyi pyytää avaimet naiselta. Nainen piti huolta ruokavarastosta ja käytti tässä mielessä melko paljon valtaa. Samoin naisten tehtävänä oli varmistaa että asiat talon sisällä sujuivat. Jos heilt puuttui ruukkuja, niitä yleensä tehtiin oikoksen sisällä. Siinä vaiheessa jos tämä ei ollut mahdollista piti miehen käydä kauppaa toisen oikoksen kanssa. Ja jos kauppa oli epäreilu, tähän diplomatiaan saattoi liittyä sotimista.

Toisaalta naiset siirtyivät usein muihin talouksiin. Valtaa pitävä mies taas pysyi paikallaan. Tämä oli ovela tapa levittää valtaa. Sillä naiset saattoivat liittoutua lähisukulaisten naisten kanssa. He saivat myös tietoa siitä mitä heidän miehensä olivat sanoneet ja suunnitelleet. Tämänlainen juonittelu on "juoruilua" jolla on voitu vaikuttaa siihen kuka naitetaan kenenkin kanssa. Ja jota usein halveksitaan. Mutta tosiasiassa tähän liittyy valtavasti myös valtaa. Se ei kenties ole "kunnioitettua valtaa", sellaista joka kiinnostaa historiankirjoittajia. Mutta se on kuitenkin hyvin voimakasta.

Tässä kohden voidaankin sanoa että naisilla oli yllättävän paljon valtaa erilaisiin päätöksiin. Tämä kuitekin paheni markkinatalouden iskettyä maailmaan aivan toisella tasolla. Naisen hallitseman alueen valta muuttui aikojen saatossa melko mitättömäksi. Jos mietimme miksi nykyään valtiot ottavat velkaa, on tulos yllättävä. Ideana on se, että ei riitä että on omaisuutta. Tämän täytyy kasvaa korkoa. Ja vieläpä korkoa korolle. Valtion velan ideana on nykymaailmassa olla jotain jota ei täysin makseta pois. Se on ikuista velkaa jonka syö olemattomiin ilmiö nimeltä inflaatio. Tämänlainen idea tekee rahakirstun päällä istuvasta nopeasti köyhän. Inflaatio syö "kasvua kasvulle" -maailmassa niin omaisuuden kuin velatkin. Kaupankäynti sen sijaan tarjoaa mahdollisuuden kasvulle. Toisin sanoen tässä maailmassa vain perinteiselle miehen alueella on merkitystä.

Samoin sovittujen avioliittojen kaltainen järjestelmä on antanut naisille lisää tasa-arvoa ja päätäntävaltaa omasta elämästään. Mutta samalla se on vienyt mahdollisuuden käyttää valtaa jota perinteisesti käytiin avioliittosopimuksilla. Tässäkin osin jäljelle on enemmänkin jäänyt "lupa olla hellan ja nyrkin välissä". Mutta tämä nykytila on jotain jota ei kenties täysin pidä sovittaa menneisiin aikoihin.

Siksi on toisaalta tavallaan ymmärrettävää miksi feminismiä tarvitaan juuri modernina aikana. (Ja miksi se on ilmestynyt kuvioihin laajasti vasta modernina aikana.) Naisilla ei ennen ollut tasa-arvoa mutta toisaalta heillä oli omanlaistaan valtaa. Kun tämä valta mitätöityi oli tietenkin tarve miettiä uudestaan se että miten naiset saisivat valtaa. Ja tässä kohden tasa-arvo on hyvä keino. Naisilla ei ole enää ollut "mitään muuta menetettävää kuin kahleensa".

Eettisesti tuotettua pornoa?

Melko vähän aikaa sitten internettiin vuosi melko valtava määrä julkkisten eroottisia/seksuaalisesti sävyttyneitä kuvia. Nämä ovat kuvia joita kaltaiseni heteroseksuaali mies varmasti ... nauttisi ... katsoa. Mutta joita en katsonut, koska se olisi ollut jopa minun dekadenttiin makuuni turhan ... epäeettistä. Jos kuka tahansa näistä tähdistä kysyisi minulta että haluanko nähdä heidän tissinsä, niin mikä ettei. Mutta kun kysymys ei ollut tästä, vaan siitä että haluanko tunkeutua heidän yksityiselämänsä alueelle ilman heidän lupaansa nähdäkseni heidän tissinsä. Ja tämä ei ole seksikästä, vaan epäeettistä. Tosin se voi olla myös seksikästä. Mutta epäeettisyyskohdasta en jousta.

Tämä nosti esiin sen, että pornografia ei ole pelkkää seksuaalisuutta vaan myös tietoturvaa. Ja tämä voidaan itse asiassa liittää niinkin erikoiseen aiheeseen, kuin ketä saa valvoa milläkin ehdoilla. Ja ennen kaikkea sitä kuka saa katsoa ja valvoa.

Tämä johdattaa pornografia -aiheen varsin mielenkiintoisiin kulmiin. Tavallisesti arvokeskustelu aiheesta käsittelee sitä että pitäisikö pornografia kieltää vai ei. (Poliittinen / uskonnollinen julkiselämän rajoite / yhteiskunnassa muuten ilmenevä ideologia.) Ja tämä sitten yleensä nojaa enemmän tai vähemmän etiikkavetoisiin oikeutuksiin, usein kyse on siitä onko pornografia itsessään, yhtenä aiheena, hyvä vai paha asia. (Joka on eri asia kuin sen kieltämisen vaatiminen. Tupakointi on pahasta, mutta se on kuitenkin laillista eikä jokainen joka pitää tupakkaa pahana pidä sitä kiellettävänä.)

Ala ja uhrautuminen

Vuotamisasia nostaa esille sen että pornon eettisyydessä on selvästi variaatiota. Jos katsomme perinteistä pornografiaa, puhutaan usein siitä miten seksityöntekijä on uhri. Usein tässä nostetaan pahimmat kulmat, kuten mahdollinen ihmiskauppa ja prostituoiduksi ajaminen. Mutta myös pienempiä ja vähemmän vakavia - ja siksi myös luultavasti yleisempiä ja relevantimpia - ongelmia alan hyväksyttävyydelle tarjotaan.

Kuitenkin pornoala on ammatti, jonka takana on jonkinlainen valinta. Pornoteollisuus on kuin mikä tahansa muu ihmisiä (mahdollisesti) pienellä palkalla pomputtava teollisuudenala. Ja voidaan aivan täysin sanoa että tässä mielessä jos siitä tulee vahinkoa, niin ala on vähän kuin Extreme Duudsoneiden kanssa. Että ei pidä hämmästyä ja valittaa kun työnkuva on mitä on. Että oma uravalinta.

Alalle toki voi päätyä montaa kautta. Työhönoton kohdalla työnhakijan epätoivoinen asema voi tarkoittaa hyväksikäyttöä. Palkan suuruus voi olla liian mitätön tehtyyn työhän ja työn tekemisen ehdot ja seuraukset voivat olla sellaisia että niitä ei ymmärretä kunnolla ennen kuin nimi on paperissa. Vapaa tahto alanvalinnassa ei siis kenties olekaan niin kovin vapaa. Tämä vihjaa siihen että alalla voi olla ongelmia. Ja ne on katsottava tilannekohtaisesti. (Tämä asia on hyvä pitää mielessä sillä palaan tähän tämän blogauksen lopussa lisää.)

Kuvan katsominen.

Joku voisi ajatella että pornografian katsomisessa on tätä kautta monenlaisia ongelmia. Jos maksaa rahaa, niin silloin tukee järjestelmää joka alipalkkaa ihmisiä. Mutta jos katsoo ilmaiseksi, niin tuo kuitenkin mainostuloja ja ylläpitää systeemiä. Ja jos onnistuu jotenkin piratoimaan systeemin, niin takaa sen että alalla ei ole välttämättä edes mahdollisuutta varaa maksaa kunnollisia palkkoja.

Mutta nämä ongelmat ovat mitättömiä verrattuna siihen mitä tapahtuu kun joku vuotaa yksityisiä pornokuvia. Näille kuville on yleensä suostumus. Mutta tämä suostumus on tehty jossain kontekstissa. Ja tämä on suhteellisen merkittävä asia ; Suostumus annetaan usein hyvin rajatussa mielessä. Ihmiset voivat julkisessa saunassa olla alasti. Mutta tästä tilanteesta ei saa vain ottaa valokuvia ja levittää niitä ympäriinsä. Samoin ihminen voi riisuutua ja paikalla on vaikka puoliso ja tähän suostutaan. Mutta se ei tarkoita että nudistibileet samassa tilassa olisivat automaattisesti nekin OK.

Vuodettujen kuvien katsominen on siis sama kuin pornoteollisuus. Mutta ilman pornoteollisuutta. Ilman minkäänlaista kohteen suostumista. (Pornografiassa asiat eivät ole hyvin, heillä voi olla ties kuinka epätoivoista ja huonolla sopimuksilla tehtyjä suostumuksia. Mutta nämä ovat edes jonkinlaisia suostumuksia.) Kyseessä näissä kuvissa ei ole näiden ihmisten ammatinvalinta. Eivätkä he tienaa tällä. Sen sijaan joku nämä tiedot vuotava voi tietää. Eli ala on kuin pornoa jossa suostumuksen lisäksi puuttuu tyystin palkka. (Huonokin palkka on palkka ja siis edes aavistuksen parempi kuin ei palkkaa ollenkaan.)

Itse asiassa tämä suostumuksen ja palkan puute muuttaa asiaa. Hyvin suuri osa pornografian katsomisen pahuudesta ovat delegoitua pahuutta. Toki tässä aiheessa puhutaan pornon syntisyydestä tai siitä miten se voi muuttaa ihmistä. Mutta suurissa määrin laajatehoisimmat argumentit näyttävät koskevan juuri sitä että katsoessa jonkun muun pahan tekemistä lisätään. Pornon katselija ei siis tee mitään pahaa, vaan pahantekijä olisi se rahanahne pornomoguli joka yleensä nuoria ja kokemattomia naisia kameralle alistaa ja näin heitä hyväksikäyttää ja pahanapitää. (Termejä jotka eivät ole vastakohtia vaikka luulisi.) Tämä on siis ikään kuin "pahuuden tukemista" enemmän kuin suoraa kyltymätöntä omakätistä pahuutta.

Suostumuksen puute on siitä mielenkiintoinen, että kun pornografiassa on yleisesti annettu lupa että sinulla on lupa katsoa kuvia (joko jonkinlaisen maksun tai mainostulojen kautta ilmaisen katselun) kautta. Ja näin et suoraan osallistu siihen palkkakeskusteluun ja ehtokeskusteluun jonka pornotähdet käyvät työehdoistaan "jossain muualla". Mutta tässä tapauksessa kun suostumusta ei ole annettu, katsominen itsessään on nähtävissä "rikokseksi eettisyyttä kohtaan". Tällöin pornoa katsova itse asiassa harrastaa jonkinlaista teknistä salakatsomista. Tästä puuttuu oma läsnäolo rikospaikalla, mutta toisaalta rikoksen hedelmät, eräässä mielessä ryöstösaalis, on tässä kuitenkin jaossa ja siihen ollaan hyvinkin halukkaita osallistumaan.
1: Eli tekee jotain joka karkeimmillaan on sitä että porataan reikä tyttöjen pukuhuoneeseen ja tirkistellään, ja joka hieman sofistikoituneemmillaan on sitä että reikään laitetaan kamera. Ja hieman sofistikoituneemmilla otat kameran tallentamaan ja katsot tulokset kotonasi....

Yleensä ottaen samasta syystä ihmiset sallivat poliisien valvontakamerat, mutta eivät pidä siitä että ?"joku ilpo"? pyörii kulmilla digizoomi vähäpukeisten ihmisten ikkunoihin osoittaen. Poliisilla on tallentamiseen syy, ja poliiseja sentään kontrolloidaan jotenkin. Ja vähintään heitä on kohtuu vähäinen määrä. Ja poliisienkin kohdalla omaan kotiin tehty puhelinkuuntelu ja salakameroiden asettaminen tuntuu sitten jo montaa astetta kiusallisemmalta. Ja jos poliisit vain saisivat vuotaa kaiken maailman kännitoilailuja joka paikkaan internetissä huvikseen, asenteet turvakameroita kohtaan muuttuisivat varmasti melko nopeasti vastahankaisemmiksi.

Tämä kaikki on syytä muistaa. Sillä kun julkkisten kuvia vuosi, esille tuli sen tyylisiä ajatuksia että itse tämän median tekeminen olisi nolo/syntinen asia, jolloin asian vuotaminen on ikään kuin asianmukainen rangaistus tästä pahasta teosta. Kaikki näistä ihmisistä eivät välttämättä sano tätä vain siksi, että he ovat halunneet katsoa noita kuvia, eivät koe niitä mitenkään erilaisiksi kuin muitakaan pornokuvia, ja koska he nauttivat ja harrastavat pornon katsomista he eivät halua tehdä katsomisesta epäeettistä tekoa. (Jossa tapauksessa tuollaisen lauseen omat pornohiireilyt paljastava kulma on vain oikeutettu rangaistus siitä että on nolo runkkari jonka ainut keino mitenkään saada purettua seksuaalisia purkaumiaan on rohypnol.)

Näille muille ihmisille on kenties tarpeen selittää että kuvien vuotaminen on aktio jossa rikotaan ihmisen autonomiaa joka on syytä muistaa aina kun on alasti tai humalassa.

Julkkiksilla voi olla tarve eroottisiin kuviin, koska he ovat ensinnäkin ihmisiä joiden eroottisia kuvia on kiva ylipäätään katsoa. Ja koska heillä voi työolosuhteiden kautta olla vain harvoja yhteisiä vapaita hetkiä joten parisuhdepuuhastelut on hoidettava median välityksellä. (Siis vähän kuten ne tyypit jotka keskustelivat Sampo Syreenin kanssa, tosin ilman Sampo Syreeniä. Joka on tosin mainio mies joka kuuluu niihin yksilöihin joiden tekemisistä tulen jotenkin hyvin omanlaisellani tavalla ... kateelliseksi.) Ja näihin omiin tarpeisiinsa he käyttävät laillisella tavalla kameraa jonka he ovat laillisesti ostaneet. Kuvaustilanne on ollut sovittu, joten ainoat rikkeenomaiset teot tässä koskevat tämän näin tuotetun aineiston levittämistä.

Asioita yhteen nivova ajatus.

Valvonnan ja työolosuhteiden kautta pornokeskustelu saadaan melko helposti siirrettyä sen tyyliseen eettiseen kulmaan mitä on tupattu harrastamaan kulutustuotteiden kanssa. Ja tässä hyväksikäyttötematiikka voi tuoda mieleen vaikkapa meikit. Eläinkokeiden kohdalla eläinten hyvinvointi ja eläinten oikeudet ovat olleet aihe joka on korostanut sitä että meikkien ostaminen tukisi pahaa teollisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole saanut ihan kaikkia näistä asioista kiinnostuneita lopettamaan meikkaamista vaan he ovat sen sijaan alkaneet korostamaan luonnollisia ja eettisiä meikkejä. Silloin tuotantotavat ja testausmenetelmät ovat jotenkin näistä epäeettisistä meikkilaitoksista eroavat. Eikä siksi ole tavallaan niin asiallista tuomita koko meikkialaa. (Paitsi jos on moralisti ja pitää niitä lähtökohtaisesti sievistelynä. Joka vertautuu siihen että ajattelee että porno on lähtökohtaisesti syntiä. Ideologiat ovat tässä suhteessa sellaisia että niiden vaikutukset ovat samantapaisia.)

Mutta pornon kohdalla keskustelu ei sen sijaan kovin usein tuo esille sitä että minkälaisilla työehdoilla porno olisi reilua. Olisikin mielenkiintoista tietää että olisiko olemassa palkkaehtoja ja työntekoehtoja joilla pornoalalla työskenteleminen olisi eettistä. (Jos ei, niin huono palkka ja ihmiskauppa ja muut mahdolliset pelotteet olisivat jotenkin oleellisia argumentteja jotka ratkaisisivat onko porno eettistä vai ei. Ne ovat tälle ihmiselle lähinnä sitä tauhkaa jolla peitetään ideologinen dogma aiheen takaa.) Mikä esimerkiksi olisi oikeanlainen työehtosopimus seksityötä tekevälle? Minkälaiset lomat, terveydenhoito ja työehdot ovat. Ja niin edespäin.

Nähtävästi tässä kulmassa olisi tilaa jollekin. Eikä aiheesta tietääkseni ole yleisessä keskustelussa kovin paljoa puhuttu. (Toki pienemmissä piireissä tämänlaiset asiat varmasti ovat nousseet monillakin keskustelun aiheeksi. Mutta yleensä kun pornokeskustelua käy, se on sitä eettis-ideologis-poliittista eikä työvoimapoliittista vääntöä.)

---

I said "this is a reason for master debate", not mastur.... you know