Jotkin myrkyt ovat leimallisia tiettyyn ympäristöön. Syanidi sopii agenteille ja natseille ja kylmään sotaan. Arsenikki sopii teollistuvan idyllisen britannian maisemiin.
Ja renessanssi-italia ei ole renessanssi-italia ilman "cantarellaa". Tämä on siitä kiinnostava myrkky, että se on maailmankuulua. Ja populaarikulttuuri opettaa että se oli Borgioiden käyttämä myrkky. (Kun miettii sitä miten renessanssiajalla myrkyt ja vastamyrkyt ja myrkkyresistanssin kehittäminen olivat tärkeä poliittinen taito, on joskus vaikeaa käsittää miten italiassa nykypäivänä enää kasvaa edes ruohoa mistään.) On itse asiassa mahdollisuuksien rajoissa että Paavi Aleksanteri VI oli vain hyvin onnekas ja ihmiset sairastuivat taktisekti. Mutta tässä otan lähtökohdaksi sen populaarikulttuurin "ilmiselventämän" puolen siitä että kenties kohtalo ei ollutkaan onnettaren vaan oman onnensa seppien käsissä ja etenkin heidän tarjoamissaan viinipikareissa. (Haluan pitää paaviperheen muutenkin tässä mukana lähinnä draaman takia.)
Yleisenä näkemyksenä on se, minkä voi arvata jo nimestä. (Kyseessä ei ole keltainen kanttarelli. Tämä ilmiselvyys tulee mieleen vain suomalaisilla.) Yleinen arvaus on, että "cantarella" viittaa kantaridiiniin(C10H12O4). Tämä arvaus ei ole aivan mahdoton ; Kantaridiinia saadaan luonnosta Jo Hippokrates on tuntenut sen koska sitä saa luonnosta. (Tosin tunteminen ei ole ollut myrkytystä vaan lääkintää. Kuoriaisten eritettä on käytetty syyliin eikä esimerkiksi rottien tappamiseen.) Lähteenä myrkylle on useakin toukohärkien heimoon kuuluva kovakuoriaislaji kuten Suomessakin tavattava sinitoukohärkä (Meloe violaceus). Borgioiden tapauksessa lähteeksi esitetään toki yleensä espanjankärpänen (Lytta vesicatoria), joka on nimestään huolimatta kovakuoriainen em. heimosta.
Myrkkynä kantaridiini ei ole huono.
* Siinä on monta assassiinin arvostamaa ominaisuutta. Se on väritöntä ja mautonta. (Se on kiinteää huoneenlämmössä mutta sen saa piilotettua juomiin, mikä on monella tavalla hyvin kätevää.) Sen LD50 -arvo ihmisille on 10-60 mg/kg, joka tekee siitä kohtuullisen kompaktin kuljettaa ja livauttaa; Sitä ei tarvitse tarjota vaikeasti kätkettäviä määriä jotta siihen kuolisi. (Oireet eivät muuten vastaa populaarikulttuurissa "cantarellaan" jostain syystä liitettyjä oireita. "The Borgias":issa cantarellaa juonut sylkee verta, kantaridiinimyrkytys aikaansaa sisäelinten kipua, veristä virtsaa ja priapista, kivuliasta pakkoerektiota. Tätä ei tietenkään voi näyttää koko perheen ohjelmassa. Mutta kyllä se "The Borgioihin" sopisi.)
* Toki tässä on huomioitava kuoriaisissa olevat pitoisuudet, jotka hyönteistä kohden ovat melko pieniä. Esimerkiksi Epicauta immaculatassa on melko paljon, noin 1% kantaridiinia eli noin 4.8 mg ötökkää kohden. Siihen määrään pitää syödä jo kohtuullisia määriä hyönteisenlihaa. (Tämän vuoksi espanjankärpänen onkin ollut kansanlääkinnässä afrodisiakkina. Siihen ei ole kuoltu. Koska pitoisuudet ovat pieniä aine on vain laajentanut verisuonia. Joka selittää miksi sitä on voitu käyttää erektio-ongelmissa. Siksi kansanlääkintä piti sitä afrodisiakkina eikä pikatienä tavoitteelliseen äkkileskeyteen. Tässä astetta seksuaalisemmassa tarkoituksessa kantaridiinia on käytetty Borgioiden jälkeenkin. Roimat pari tai vajaat kolme sataa vuotta myöhemmin, 1700 -luvun loppupuolella, Markiisi de Sade joutui vaikeuksiin koska hän aikaansai kantaridiinia käyttäen hengenlähdön uhan kahdelle prostituoidulle.) Sen vuoksi on ilmiselvää että jos tämä oli Borgioiden valinta, he joutuivat eristämään myrkkyä talteen hyönteisistä siten että siitä otettiin jotenkin pois "merkittävä määrä hyönteistä".
Tämä kaikki on toki mahdollisuuksien rajassa. Mutta tämä tuo mieleen sellaisia ajatuksia kuin "myrkyn valmistuskustannukset". Sekä tietenkin se, että aineen valmistaminen salassa voi olla haasteellista. Maaseudulla on toki tilaa, mutta assassiini arvostaa diskreettiyttä muuallakin kuin hyppiessään tornejen huipuilta.
Mutta kenties yllättävää onkin se, että cantarellan tarkka koostumus on "pieni mysteeri". On esitetty että se voisi olla joko arsenikkia tai arsenikin ja jonkin muun myrkyn sekoitusta. On jopa esitetty että arsenikkikuolema (LD50 15mg/kg.) olisi helposti liian nopea ja selvästi myrkytystä huutava joten arsenikkia on kevennetty esimerkiksi laimentamalla sitä mätänevissä sianruhoissa. Arsenikki on tietysti dramaattinen "myrkkyjen kunigatar", joten tämä tuskin pilaa kovin monien cantarellasta saamia nostalgisia väristyksiä. Se on hyvä arvaus siinäkin mielessä että myrkkyjä on kehitetty tunnettujen myrkkyjen pohjalta. Ja myöhemmin (1600 -luvun puolivälissä) kehitetty paremmin tunnettu ns. Aqua Tofana oli arsenikin, lyijyn ja belladonnan sekoitusta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LD50. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LD50. Näytä kaikki tekstit
lauantai 23. toukokuuta 2015
maanantai 4. marraskuuta 2013
Pähkinä purtavaksi
Hyvin monissa tuotteissa on maininta "saattaa sisältää pieniä jäämiä pähkinää". Mieleeni juolahti, että melko harva muu vastaava tuote on yhtä toistettu. Miettiessäni tähän huomioon ratkaisua päädyin pariin vaihtoehtoon (a) pähkinöitä käytetään erilaisissa tuotteissa usein ja paljon, ja siksi jäämiä pähkinästä on useammin kuin vaikka jäämiä päärynästä (b) pähkinäallergia on kohtuullisen yleinen ja ennen kaikkea se on usein hyvin vaarallinen.
Tämä yhdistelmä on hämmentävä. Sillä jäämä pähkinästä kertoo aika monelle, että "tämä tuote potentiaalisesti tappaa sinut". Ja tästä saadaan dilemmoja jotka ovat sekä yhteiskunnallisia että evolutiivisia. On nimittäin erikoista, että pähkinää käytetään paljon vaikka se on pienelle osalle ihmisistä vaarallista. Toisaalta on erikoista, että pähkinäallergiaa on, mutta melko vähän. Luulisi, että kuolema on sen verran kova valintapaineen aikaansaaja, että ominaisuus karsiutuisi ja resistenssigeeni fiksoituisi populaatiossa - toki hyöty ei tarkoita että ominaisuus myös ilmenee. Sillä luonnonvalinta on yleistymisen syy ja sattumanvarainen mutaatio on ominaisuuden syntymisen syy. Mutta kun variaatiota tässä kysymyksessä on selvästi tarjolla, niin voisi luulla että yleistymistä tapahtuisi. Luultavasti pähkinää ei ole käytetty kovin paljoa aiemmin historiassa ja pähkinöiden kulutus onkin tällä hetkellä jonkinlaisessa huipussaan.
Pähkinäallergia johti miettimään myös lääketiedettä. Ja sitä miten monet käsitteet ovat arvoladattuja vaikka ne vaikuttavat aivan objektiivisilta. Jos mietimme käsitettä allergia, voimme pähkinöiden kautta huomata että siinä on arvolatauksia.
Toki analyflaktinen shokki on toki käsitteenä itsessään (a) kuvaus allergiaoireista jotka ovat kaikkea muuta kuin satunnaisia (b) mekaaninen biologiaan ja kemiaan redusoituva selitys oiden syntyyn (c) vihje johon voidaan liittää tieto parannuksesta. Tämä on ehdottomasti objektiivista. Mutta jos käsittelemme sitä miksi emme sano että pähkinät ovat myrkyllisiä, voimme huomata jotain. Jos lähes kaikki ihmiset kuolisivat pähkinöistä, sitä pidettäisiin vahvasti myrkyllisenä lajina. ~ Olemme spesistejä siinä mielessä, että myrkyllisyys arvioidaan vaikkapa LD -arvoina jotka taas ovat perimmiltään kuolintilastoja, eli vaikutuksia tietyssä kontekstissa. (Esimerkiksi jokaiselle aineelle määritettävissä oleva LD50 kertoo kuinka suurella pitoisuudella "puolet kuolee".) Jos harva selviäisi pähkinänsyönnistä elossa, ajattelisimme, että pähkinä on pahasti myrkyllinen ja että jotkut ihmiset ovat sille poikkeuksellisesti resistenttejä. Mutta nyt kun pähkinä on vain harvalle kuolettava, ajattelemme että nämä ovat allergisia.
Tämänlainen tulkinta on mielenkiintoista. Ja se on selvästi humanistista ja jopa postmodernia. Samalla siitä kuitenkin nousee esille mietteitä siitä miten tämänlainen tulkinta on sosiaalista ja retorista. Ja sellaisena aika pinnallista. Käsite "allergia" hämää eikä nähdä sitä mitä se ilmiö niiden sanojen takana tarkoittaa.
Tässä mielessä postmoderni humanisti näyttääkin minusta tyypiltä joka paketin saatuaan katsoo sen paketointipaperia ja rusetteja suurennuslasilla. Empiristi on taas se, joka ravistaa laatikkoa ja kuuntelee ja painoa arvioiden arvailee mitä siellä laatikossa on sisällä. Nähdäkseni kummallakaan ei ole suoraa oikotietä puhtaaseen totuuteen, mutta empiristi on kuitenkin lähempänä.
Tämä yhdistelmä on hämmentävä. Sillä jäämä pähkinästä kertoo aika monelle, että "tämä tuote potentiaalisesti tappaa sinut". Ja tästä saadaan dilemmoja jotka ovat sekä yhteiskunnallisia että evolutiivisia. On nimittäin erikoista, että pähkinää käytetään paljon vaikka se on pienelle osalle ihmisistä vaarallista. Toisaalta on erikoista, että pähkinäallergiaa on, mutta melko vähän. Luulisi, että kuolema on sen verran kova valintapaineen aikaansaaja, että ominaisuus karsiutuisi ja resistenssigeeni fiksoituisi populaatiossa - toki hyöty ei tarkoita että ominaisuus myös ilmenee. Sillä luonnonvalinta on yleistymisen syy ja sattumanvarainen mutaatio on ominaisuuden syntymisen syy. Mutta kun variaatiota tässä kysymyksessä on selvästi tarjolla, niin voisi luulla että yleistymistä tapahtuisi. Luultavasti pähkinää ei ole käytetty kovin paljoa aiemmin historiassa ja pähkinöiden kulutus onkin tällä hetkellä jonkinlaisessa huipussaan.
Pähkinäallergia johti miettimään myös lääketiedettä. Ja sitä miten monet käsitteet ovat arvoladattuja vaikka ne vaikuttavat aivan objektiivisilta. Jos mietimme käsitettä allergia, voimme pähkinöiden kautta huomata että siinä on arvolatauksia.
Toki analyflaktinen shokki on toki käsitteenä itsessään (a) kuvaus allergiaoireista jotka ovat kaikkea muuta kuin satunnaisia (b) mekaaninen biologiaan ja kemiaan redusoituva selitys oiden syntyyn (c) vihje johon voidaan liittää tieto parannuksesta. Tämä on ehdottomasti objektiivista. Mutta jos käsittelemme sitä miksi emme sano että pähkinät ovat myrkyllisiä, voimme huomata jotain. Jos lähes kaikki ihmiset kuolisivat pähkinöistä, sitä pidettäisiin vahvasti myrkyllisenä lajina. ~ Olemme spesistejä siinä mielessä, että myrkyllisyys arvioidaan vaikkapa LD -arvoina jotka taas ovat perimmiltään kuolintilastoja, eli vaikutuksia tietyssä kontekstissa. (Esimerkiksi jokaiselle aineelle määritettävissä oleva LD50 kertoo kuinka suurella pitoisuudella "puolet kuolee".) Jos harva selviäisi pähkinänsyönnistä elossa, ajattelisimme, että pähkinä on pahasti myrkyllinen ja että jotkut ihmiset ovat sille poikkeuksellisesti resistenttejä. Mutta nyt kun pähkinä on vain harvalle kuolettava, ajattelemme että nämä ovat allergisia.
Tämänlainen tulkinta on mielenkiintoista. Ja se on selvästi humanistista ja jopa postmodernia. Samalla siitä kuitenkin nousee esille mietteitä siitä miten tämänlainen tulkinta on sosiaalista ja retorista. Ja sellaisena aika pinnallista. Käsite "allergia" hämää eikä nähdä sitä mitä se ilmiö niiden sanojen takana tarkoittaa.
Tässä mielessä postmoderni humanisti näyttääkin minusta tyypiltä joka paketin saatuaan katsoo sen paketointipaperia ja rusetteja suurennuslasilla. Empiristi on taas se, joka ravistaa laatikkoa ja kuuntelee ja painoa arvioiden arvailee mitä siellä laatikossa on sisällä. Nähdäkseni kummallakaan ei ole suoraa oikotietä puhtaaseen totuuteen, mutta empiristi on kuitenkin lähempänä.
torstai 27. kesäkuuta 2013
Koska kuolema ei ole oire eikä sairaus
"Riippumaton" Magneettimedia esitti aprikoosin siemenet tehokkaaksi lääkkeeksi syöpään. Artikkeli ilmoittaa syövän olevan puutostauti "Vuonna 1952 biokemisti Ernst Krebb San Franciscossa tajusi syövän olevan huonon ruokavalion aiheuttama aineenvaihdunnan reaktio ja avain syövän voittamiseen olisi nykyihmisen ruokavaliosta puuttuva tärkeä ravintoaine." Sen lisäksi se väittää aprikoosinsiemenien tehoavan "ilman sivuvaikutuksia." Tieto tietysti salataan koska syöpä on tehokas keino tuottaa rahoja lääketeollisuudelle. Ja siksihän lääketeollisuus on kautta aikojen toiminut siten että esimerkiksi isorokkoa ei taltuteta. Sillä seuraava flunssan mutaatioversio ei ole tulossa seuraavan mutkan takaa koskaan missään ikinä.
Ratkaisevaa onkin oikeastaan se, minkä jokainen pieni myrkynkeittäjä tietää. Aprikoosinsiemenet sisältävät syanidia. Tämä on hyvä muistutus siitä, miten vaihtoehtohoidoissa usein aineen lähde ratkaisee. Koska aprikoosit ovat luonnontuote sitä ei kuvata vaarallisena. Sivuvaikutuksia ei voi olla, etenkin kun kyseessä on aprikoosin kaltainen "arkielämästä tuttu tuote" joka ei pelota. Jos sen sijaan samaa ainetta tungetaan virallisessa lääketieteessä lääkkeeksi, se on kemiallista ja pahaa.
Aprikoosi hedelmänä on tietysti herkkua, mutta sen siemenet ovat myrkyllisiä. Ja tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Myös omenan siemenet, karvasmantelin siemenet, ja viinirypäleen siemenet pitävät sisällään syanidia, samoin kuin pellavansiemenet. Tämä on hyvä muistutus evoluution selitysvoimasta ; On vaikeaa nähdä miksi siemenet olisivat todella myrkyllisiä jos Jumala olisi antanut hedelmät sellaisenaan ihmisten syötäväksi. Ikään kuin bonuslahjaksi. Luonnossa kaikki toimii kuitenkin toisin. Ei tuhlata energiaa siihen että vain ruokitaan jotain toista lajia. Sen sijaan hedelmän tarkoitus on houkuttaa syömään ja levittämään siemeniä. Siemenet taas ovat kovakuorisia ja sisältä myrkyllisiä, jotta ne kulkisivat rikkoutumattomana vaikkapa linnun elimistön läpi. (Siemenen syöminen ja siemenen rikkominen ja syöminen ovat kasvin kannalta oleellisia eroja.)
Myrkyllisyyttä ei edes voi vähätellä. (Tai oikeastaan voi, mutta jos teet niin olet idiootti.) Otetaan esimerkiksi omenan siemen. Se sisältää keskimäärin 0.6mg HCN:ää (aka. sinihappoa) grammassa kuivattua siementä. Tappava annos HCN:ää on 50mg, joten tarvitset 85 grammaa kuivattuja (mutta muutoin käsittelemättömiä, eli mitään syanidin rikastamista ei tarvitse tehdä) siemeniä. Tämä on puoli kupillista. Se vaatii pirun monta appelsiinia. Eli käytännössä yksilölle ei ole haittaa vaikka söisi omenansa siemenine kaikkineen, koska sitä määrää omenaa ei syö että sen sivutuotteena tulisi 85 grammaa kuivattua siementä. Mutta jos sitä ostaisi kuivattuna rouheena, määrä ei ole vaikea vaikkapa kakkuun piilotettavaksi. (Että tervetuloa vaan meille kylään!)
"Medical News Todayn" artikkeli tarjoaa vastaavaa aiheen kannalta oleellisemman aprikoosin kohdalle. on hyvä huomata että B17 -vitamiini on normaalinkin lääketieteen mukaan immuunisysteemin tehostaja. Mutta "Apricot seeds are taken by many people as a cancer treatment as they contain high doses of Vitamin B17, an immune system enhancer. However, apricot seeds also contain cyanide, a poison." Myrkyllisyydestä saa lisää tietoa "ISPUB":in kautta. Aprikoosin siementen tiedetään johtaneen ongelmiin käytännössä, eli niitä voi käytännössä syödä niin paljon että ongelmia tulee. Mutta tarkka määrä siemeniä on ollut epävarma. "A single apricot kernel contains about ½ milligram of cyanide (Committee on Toxicity, 2006; there is variation, however; see Holzbecker, Moss and Ellenberger, 1984). Laetrile proponents claim that about ten kernels per day (5 mg of cyanide) is considered to be sufficient to prevent cancer and as many as 50 kernels is recommended to combat an existing cancer (25 mg of cyanide)" ... "According to the report of the Committee on Toxicity (2006), a lethal dose of cyanide is considered to be between .5 to 3.5 mg/kg of body weight. For a 175 pound man, this means 40 mg (80 kernels) to 280 mg (560 kernels) per day, and for a 140 pound woman, 32.5 mg (65 kernels) to 227.5 mg per day (455 kernels)" Käytännössä ongelmia ei kuitenkaan tule kovin usein. Ammattikirjallisuus tuntee kuolemantapauksia, mutta vain muutamia. "Deaths from consuming apricot kernels appear to be rare. I could find only two publications describing lethal consequences (these two reports, however, are widely cited in anti-Laetrile publications). Sayre and Kaymakcalavu (1964) report that between 1957 and 1962, two children died of cyanide poisoning in a hospital in Central Turkey after eating apricot kernels. No information was provided on how many kernels were consumed."
Selvästi syövän vastaista vaikutusta ei piilotella. Eli kyseessä ei ole "vaihtoehtohoitojen tyypillinen" eli kaksoissokkokokeissa havaitsematon ilmiö. Valitettavasti tämän tehon näyttäminen muuttaakin konseptin ; Asiaa ei salailla, vaan asia on enemmänkin kontroversiaali. Ja tässä ytimessä on riskien ja hyötyjen välinen suhde. Tehoja ja haittoja on, ja erimielisyys on balanssista. (Eikä kyseessä ole teknisesti ottaen "puutostauti" sanan varsinaisessa mielessä.) On hyvä muistaa että syöpää hoidetaan esimerkiksi säteilyllä ja kemoterapialla, jotka ovat nekin kaikkea muuta kuin karkkia. On kuitenkin hieman huvittavaa miten luontaishoitoihmiset ovat halukkaita huomaamaan riskit tässä "allopatrisessa lääketieteessä" mutta vähättelevät kaikkia ongelmia "vaihtoehdossa". Aprikoosinsiemenien syanidi unohtuu ja kaikki onkin täysin riskitöntä. Sillä ilmeisesti kuolema ei ole sairaus eikä oire vaan osa luonnon normaalia kiertokulkua.
Kirjoittaja ei yleensä leiki salaista agenttia. Mutta kun hän tekee, hän ensin suodattelee omenansiemenistä syanidia josta tekee itsemurhakapselin jota sitten kantaa muassaan.
Ratkaisevaa onkin oikeastaan se, minkä jokainen pieni myrkynkeittäjä tietää. Aprikoosinsiemenet sisältävät syanidia. Tämä on hyvä muistutus siitä, miten vaihtoehtohoidoissa usein aineen lähde ratkaisee. Koska aprikoosit ovat luonnontuote sitä ei kuvata vaarallisena. Sivuvaikutuksia ei voi olla, etenkin kun kyseessä on aprikoosin kaltainen "arkielämästä tuttu tuote" joka ei pelota. Jos sen sijaan samaa ainetta tungetaan virallisessa lääketieteessä lääkkeeksi, se on kemiallista ja pahaa.
Aprikoosi hedelmänä on tietysti herkkua, mutta sen siemenet ovat myrkyllisiä. Ja tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Myös omenan siemenet, karvasmantelin siemenet, ja viinirypäleen siemenet pitävät sisällään syanidia, samoin kuin pellavansiemenet. Tämä on hyvä muistutus evoluution selitysvoimasta ; On vaikeaa nähdä miksi siemenet olisivat todella myrkyllisiä jos Jumala olisi antanut hedelmät sellaisenaan ihmisten syötäväksi. Ikään kuin bonuslahjaksi. Luonnossa kaikki toimii kuitenkin toisin. Ei tuhlata energiaa siihen että vain ruokitaan jotain toista lajia. Sen sijaan hedelmän tarkoitus on houkuttaa syömään ja levittämään siemeniä. Siemenet taas ovat kovakuorisia ja sisältä myrkyllisiä, jotta ne kulkisivat rikkoutumattomana vaikkapa linnun elimistön läpi. (Siemenen syöminen ja siemenen rikkominen ja syöminen ovat kasvin kannalta oleellisia eroja.)
Myrkyllisyyttä ei edes voi vähätellä. (Tai oikeastaan voi, mutta jos teet niin olet idiootti.) Otetaan esimerkiksi omenan siemen. Se sisältää keskimäärin 0.6mg HCN:ää (aka. sinihappoa) grammassa kuivattua siementä. Tappava annos HCN:ää on 50mg, joten tarvitset 85 grammaa kuivattuja (mutta muutoin käsittelemättömiä, eli mitään syanidin rikastamista ei tarvitse tehdä) siemeniä. Tämä on puoli kupillista. Se vaatii pirun monta appelsiinia. Eli käytännössä yksilölle ei ole haittaa vaikka söisi omenansa siemenine kaikkineen, koska sitä määrää omenaa ei syö että sen sivutuotteena tulisi 85 grammaa kuivattua siementä. Mutta jos sitä ostaisi kuivattuna rouheena, määrä ei ole vaikea vaikkapa kakkuun piilotettavaksi. (Että tervetuloa vaan meille kylään!)
"Medical News Todayn" artikkeli tarjoaa vastaavaa aiheen kannalta oleellisemman aprikoosin kohdalle. on hyvä huomata että B17 -vitamiini on normaalinkin lääketieteen mukaan immuunisysteemin tehostaja. Mutta "Apricot seeds are taken by many people as a cancer treatment as they contain high doses of Vitamin B17, an immune system enhancer. However, apricot seeds also contain cyanide, a poison." Myrkyllisyydestä saa lisää tietoa "ISPUB":in kautta. Aprikoosin siementen tiedetään johtaneen ongelmiin käytännössä, eli niitä voi käytännössä syödä niin paljon että ongelmia tulee. Mutta tarkka määrä siemeniä on ollut epävarma. "A single apricot kernel contains about ½ milligram of cyanide (Committee on Toxicity, 2006; there is variation, however; see Holzbecker, Moss and Ellenberger, 1984). Laetrile proponents claim that about ten kernels per day (5 mg of cyanide) is considered to be sufficient to prevent cancer and as many as 50 kernels is recommended to combat an existing cancer (25 mg of cyanide)" ... "According to the report of the Committee on Toxicity (2006), a lethal dose of cyanide is considered to be between .5 to 3.5 mg/kg of body weight. For a 175 pound man, this means 40 mg (80 kernels) to 280 mg (560 kernels) per day, and for a 140 pound woman, 32.5 mg (65 kernels) to 227.5 mg per day (455 kernels)" Käytännössä ongelmia ei kuitenkaan tule kovin usein. Ammattikirjallisuus tuntee kuolemantapauksia, mutta vain muutamia. "Deaths from consuming apricot kernels appear to be rare. I could find only two publications describing lethal consequences (these two reports, however, are widely cited in anti-Laetrile publications). Sayre and Kaymakcalavu (1964) report that between 1957 and 1962, two children died of cyanide poisoning in a hospital in Central Turkey after eating apricot kernels. No information was provided on how many kernels were consumed."
Selvästi syövän vastaista vaikutusta ei piilotella. Eli kyseessä ei ole "vaihtoehtohoitojen tyypillinen" eli kaksoissokkokokeissa havaitsematon ilmiö. Valitettavasti tämän tehon näyttäminen muuttaakin konseptin ; Asiaa ei salailla, vaan asia on enemmänkin kontroversiaali. Ja tässä ytimessä on riskien ja hyötyjen välinen suhde. Tehoja ja haittoja on, ja erimielisyys on balanssista. (Eikä kyseessä ole teknisesti ottaen "puutostauti" sanan varsinaisessa mielessä.) On hyvä muistaa että syöpää hoidetaan esimerkiksi säteilyllä ja kemoterapialla, jotka ovat nekin kaikkea muuta kuin karkkia. On kuitenkin hieman huvittavaa miten luontaishoitoihmiset ovat halukkaita huomaamaan riskit tässä "allopatrisessa lääketieteessä" mutta vähättelevät kaikkia ongelmia "vaihtoehdossa". Aprikoosinsiemenien syanidi unohtuu ja kaikki onkin täysin riskitöntä. Sillä ilmeisesti kuolema ei ole sairaus eikä oire vaan osa luonnon normaalia kiertokulkua.
Kirjoittaja ei yleensä leiki salaista agenttia. Mutta kun hän tekee, hän ensin suodattelee omenansiemenistä syanidia josta tekee itsemurhakapselin jota sitten kantaa muassaan.
torstai 27. syyskuuta 2012
uusmediatoksikologia
Toksikologia on oppi myrkyistä ja myrkyllisyydestä. Se on siis tieteenala joka tutkii myrkkyjen toimintaa että sitä että mikä on ylipäätään myrkkyä ja mikä ei. Tämä on vaikea aihe. Ja siihen tarttuu toksikologian alan rautainen ammattilainen John Timbrell kirjassa "Myrkkyjen paradoksi - kemikaalit ystävinä ja vihollisina". Tälle tiedettä popularisoivan teoksen arvo on suuri koska se iskee aiheeseen joka on nykyään hyvin usein tapetilla.
Timbrellin kirja muistuttaa toistuvasti Paracelsuksen periaatteesta. Eli siitä että ihminen on teknisesti ottaen homeostaasissa oleva olento, ja tietty eroaminen mihin tahansa suuntaan riittävän paljon usein riittää kuolemiseen. Näin ollen jokainen aine on myrkky ja ei ole. Pitoisuuden lisäksi Timbrell korostaa että usein on otettava huomioon muitakin asioita kuin pelkkä Paracelsuksen esillenostama määrä. Myrkyllisyys voi riippua muista mukana olevista aineksista, siitä saadaanko sitä elimistöön syömällä, ihon vai hengittämisen kautta, ja onko altistus akuutti (lyhytaikainen) vai krooninen (pitkäaikainen). Ja tämä on ainekohtaista. Toisiin esimerkiksi opitaan resistenssiä kun taas toiset johtavat esimerkiksi allergisoitumiseen.
Se, mikä tekee kirjasta oleellisen on se, että se iskee ilmiöön jota Timbrell kuvaa nimellä uusmediatoksikologia. Tämä ei ole oikeaa, tieteenmukaista, toksikologiaa. Vaan se on pääasiassa median ja vaihtoehtohoitojen tuottajien rakentamaa.
Tästä kaikesta ylläolevasta muodostuu kirjan perusteema jota voi kuvata pitkähköllä kirjasta napatulla sitaatilla ; (s 23-24) "Mediassa kemikaalit kuvataan usein vaarallisiksi ja myrkyllisiksi, mutta niiden hyödyllisiä vaikutuksia esitellään harvoin. Tähän on monta syytä. Se voi johtua osittain syntyneistä ongelmista, mutta kuten Edith Efron esitti, se voi johtua myös siitä, että tietyt valintaelinten jäsenet ja tiedemiehet ovat tulkinneet aineiston väärin tai mahdollisesti tahallaan liioitelleet vaaroja omia tarkoituksiaan varten. Katastrofit ovat nimittäin parempia uutisia kuin kuvaukset positiivisista saavutuksista. Elokuvissa ja dokumenteissa on kuvattu, miten työläiset taistelevat kemianteollisuuden yrityksiä vastaan saadakseen korvauksia sairauksista ja kuolemantapauksista altistuttuaan esimerkiksi kromille, kuten tapahtui elokuvassa Erin Brockovich. Vaikka se perustui tositapahtumiin, tälläiset elokuvat kasvattavat kansan ennakkoluuloja kemikaaleja kohtaan. Olisi toivottavaa, että toinenkin viesti tulisi ymmärretyksi: sen lisäksi että tälläisten yhtiöiden johto ei juurikaan välitä työntekijöistään, se ei myöskään kunnioita käyttämiään kemikaaleja, ja tämä on se varsinainen ongelma. On selvää että kemikaalit voivat aiheuttaa vahinkoa ja jotkut ovat äärimmäisen vaarallisia, mutta tasapainoinen näkemys on välttämätön. Siihen päästään vain, kun ymmärretään miten, miksi ja missä olosuhteissa kemikaalit ovat myrkyllisiä ja mikä on riskin todellinen luonne."
Syynä on tietysti se, että ennen elämässä on ollut ongelmia. Kun nykyaikana ihmiset eivät enää joudu miettimään sitä, mistä saavat ruokaa ja onko heillä huomenna katto päänsä päällä, on ihmisillä nyt ylellisyyttä huolestua esimerkiksi kemikaaleista. On paradoksaalista että menneen luonnollisen ajan puolesta nostalgisointi onkin syntynyt osittain siksi että meillä menee nykyään niin paljon paremmin kuin noina "vanhoina hyvinä aikoina." Jos ajat olisivat nyt huonommat emme edes huomaisi näitä ensimmäisen maailman ongelmia ("1st. world problems"). Ja siksi ne voisivat olla huonommin. Nostalgioinnissa ihmiset siis ajatuvat huonompiin ja toimimattomiin ratkaisuihin koska heillä menee nykyään liian hyvin. Tässä kohden sanon vain että onneksi olkoot. Well done. Problem solved. (Ratkaiset vain eri ongelman vain mitä luulit ratkaisevasi.)
Kirja korostaakin sitä, että usein kemikaali mielletään myrkyksi ja ihmisen keinotekoisesti tuottamaksi aineeksi. Kemikaaleihin liittyy jo sanana voimakas mielikuva hasardista. Näin esimerkiksi luontaistuotteet nähdään hyvinä ja kemiapohjainen lääke pahana. Kuitenkin tosiasiassa tilanne on mutkikkaampi "Kemikaali ei ole vahingollinen pelkästään siksi että se on ihmisen valmistama, eikä se ole vaaraton vain siksi, että se on luonnollinen." Kirja nostaakin esille esimerkiksi sen, miten särkylääkkeitä on kehitetty ; Pajunkuoriteen tiedettiin toimivan kuumeen alentamisessa, mutta sen nauttiminen johti usein myös siihen että nauttija sairastui muutoin ; Tarkalleen ottaen sen sivutuotteena oli ripuli. (Vaiva jolle sivistysmaissa helposti nauraa, kunnes muistaa että se on oikeasti vakava tila vähemmän lääketiedeteknisyyden läpitunkevissa kulttuureissa.) Tätä kontrolloitiin luomalla puhdasaine, jonka annostelu on yksinkertaista koska siinä ei ole kasveille tyypillisiä pitoisuuseroja ja mukana muita mukana kulkevia aineita. Tämä on tietysti hyvä asia parantamisen kannalta. Samalla puhdasaine on kuitenkin mahdollistanut sen, että ihminen voi nauttia lääkettä myrkyllisen annoksen, joka pajunkuoren kautta olisi vaikeaa mahdotonta. Timbrellin tuomio kaikista lääkkeistä, siis sekä kemianteollisuuden että luonnon tuottamista, on seuraava "Itse asiassa on sanottu että turvallisia lääkeaineita ei ole, vain turvallisia tapoja käyttää niitä."
Yksi olennainen ero kuitenkin on. Ja tämän opettamiseksi Timbrell viittaa talidomidiin. Tämä on kemiallisen lääketieteen sisällä tapahtunut katastrofi. Raskauspahoinvointiläkkeenä käytetty aine aikaansai sikiöille mutaatioita, jotka olivat raajojen, etenkin käsien, puutteellista kasvua ja kehittymistä. Tämä oli niin suuri katastrofi, että tämän jälkeen lääketeollisuus joutui tekemään erilaisia testejä. Vaadittiin tarkempia tutkimuksia ennen kuin lääkettä laitetaan liikenteeseen. Nyt sen valvonta on tihentynyt. Ja vaikka esimerkiksi tuore rokotevika, jossa rokote aikaansaa uniapneaa osoittaa että tämä ei ole aivan pomminvarmaa valvontaa, se kuitenkin rajoittaa monia ongelmia usein. Kaikkia riskejä ei tunneta, mutta suurin osa kuitenkin naksahtaa esiin. Ja tutkimalla ja valvonnalla narkolepsian kaltaiset ongelmat voidaan havaita ja tämän seurauksena tuote vetää markkinoilta.
Luontaishoitojen kohdalla rajoitteita ei sen sijaan juurikaan ole. Joku voisi vedota että pitkä historia olisi jo paljastanut ongelmat. Mutta kuitenkin erilaiset paljastumiset ovat näyttäneet että tilanne ei ole näin yksinkertainen ; Kiinalaisen lääketieteen kunnioittamasta yrtistä paljastui pitkäjänteisen käytön kohdalla olevan melko kova syöpäriski, joka on ollut riski aina koko sen pitkän käyttöhistorian ajan, mutta jota on ollut vaikeaa huomata. (Ja toisaalta japanissa herkkuna nautittava sananjalka synnyttää sekin syöpää.) Ja esimerkiksi mäkikuisman tapa vaikuttaa muihin käytettyihin lääkeaineisiin on jokin joka ei ole ennen ollut ongelma, mutta joka on noussut relevantiksi nykyaikana kun tilanne on muuttunut. Näin ollen luontaistuotteetkin ovat potentiaalisesti jotain jossa on vaikeasti ennakoitavia "talidomidin kaltaisia onglemia." (Pidän syöpää varsin relevanttina riskinä.)
Näin ollen lääketieteen kemia ja luonnosta saatava kemia ei itsessään ole vaarallisempaa tai hyödyllisempää kuin toinen. Mutta testauksen vuoksi syntyy relevantti ero. Luontaislääkkeistä osa on testattuja, ja niiden kohdalla niiden tehot on vain huomioitava. (Ne voivat olla teholtaan lievempiä tai vahvempia. Samoin kuin lääketieteessäkin moni lääke osoittaa toimivansa paremmin kuin placebo, eli niidenkin välissä on eroja. Kemianteollisuuden tuotos ei tarkoita tehokasta eikä luonnollinen tehotonta. Teho on tilannekohtainen.) Jokaisella luonnonlääkkeellä ja kemianaineella on esimerkiksi LD50 -arvo. Eli ne ovat jossain määrässä myrkkyjä. Toiset ovat tätä vain pienemmissä määrissä. Osa kertyy ravintoketjussa tai elimistössä. Niiden kanssa pitää olla tarkempana.
Siksi olisikin korostettava kaiken kaikkiaan sitä, että ei tuomitse jotain ainetta myrkyksi pelkästään siksi että se jollain pitoisuudella on vaarallinen. Kaikkea kemiaa pitää käsitellä kunnioittavasti. Mikä ei tarkoita huoletonta lutraamista. Eikä toisaalta paranoijaa jokaista E -lisäainetta kohtaan. Tämä vaatii paljon tietoa. Ja juuri mikään aiheeseen liittyvä kysymys ei pohjimmiltaan ole mielipidekysymys. Se, että jossain tilanteessa on hyötyä on hyöty on huomioitava, ja silloinkin kun riski on olemassa riskin suuruus on tiedettä. Uusmediatoksikologia sen sijaan leikkii sellaisilla irrelevanteilla sanoilla kuin "luonnollinen", "kemikaali" ja usein jopa sen käytössä sellainen sana kuin "myrkky" ei vastaa ollenkaan sitä miten tiede sen määrittelee.
Tämä on tietysti vaikeaa ja vaatii sivistystä, eikä sitä että uppoutuisi johonkin hengelliseen lääketiedeuskoiseen skientismiin tai luontohippeilyyn jossa asiat ovat siistejä ja mustavalkoisia jo valmiiksi. Tässä maailmassa vain valitettavasti käy niin kuin yleensä käy ; Ihmiset alkavat pelkäämään haita enemmän kuin autoja, vaikka tosiasiassa autot ovat ihmisille aidompi, suurempi, riski ja vaara. Kun jotain nimetään kemikaaliksi, se saa ikään kuin leiman siitä että se olisi "hai". Samalla ihminen joka kammoaa niitä voi ajautua vaihtoehdon pariin, johonkin jonka riskit eivät tunnu yhtä konkreettisilta. Mutta joka onkin sitten se "auto". Riskianalyysiä tarvitaan ylipäätään sen takia että ihmiset eivät psykologiselta rakenteeltaan noin yleensä ottaen ole kovinkaan hyviä arvioimaan nykymaailman riskejä ja ongelmia "sinne päinkään".
Timbrellin kirja muistuttaa toistuvasti Paracelsuksen periaatteesta. Eli siitä että ihminen on teknisesti ottaen homeostaasissa oleva olento, ja tietty eroaminen mihin tahansa suuntaan riittävän paljon usein riittää kuolemiseen. Näin ollen jokainen aine on myrkky ja ei ole. Pitoisuuden lisäksi Timbrell korostaa että usein on otettava huomioon muitakin asioita kuin pelkkä Paracelsuksen esillenostama määrä. Myrkyllisyys voi riippua muista mukana olevista aineksista, siitä saadaanko sitä elimistöön syömällä, ihon vai hengittämisen kautta, ja onko altistus akuutti (lyhytaikainen) vai krooninen (pitkäaikainen). Ja tämä on ainekohtaista. Toisiin esimerkiksi opitaan resistenssiä kun taas toiset johtavat esimerkiksi allergisoitumiseen.
Se, mikä tekee kirjasta oleellisen on se, että se iskee ilmiöön jota Timbrell kuvaa nimellä uusmediatoksikologia. Tämä ei ole oikeaa, tieteenmukaista, toksikologiaa. Vaan se on pääasiassa median ja vaihtoehtohoitojen tuottajien rakentamaa.
Tästä kaikesta ylläolevasta muodostuu kirjan perusteema jota voi kuvata pitkähköllä kirjasta napatulla sitaatilla ; (s 23-24) "Mediassa kemikaalit kuvataan usein vaarallisiksi ja myrkyllisiksi, mutta niiden hyödyllisiä vaikutuksia esitellään harvoin. Tähän on monta syytä. Se voi johtua osittain syntyneistä ongelmista, mutta kuten Edith Efron esitti, se voi johtua myös siitä, että tietyt valintaelinten jäsenet ja tiedemiehet ovat tulkinneet aineiston väärin tai mahdollisesti tahallaan liioitelleet vaaroja omia tarkoituksiaan varten. Katastrofit ovat nimittäin parempia uutisia kuin kuvaukset positiivisista saavutuksista. Elokuvissa ja dokumenteissa on kuvattu, miten työläiset taistelevat kemianteollisuuden yrityksiä vastaan saadakseen korvauksia sairauksista ja kuolemantapauksista altistuttuaan esimerkiksi kromille, kuten tapahtui elokuvassa Erin Brockovich. Vaikka se perustui tositapahtumiin, tälläiset elokuvat kasvattavat kansan ennakkoluuloja kemikaaleja kohtaan. Olisi toivottavaa, että toinenkin viesti tulisi ymmärretyksi: sen lisäksi että tälläisten yhtiöiden johto ei juurikaan välitä työntekijöistään, se ei myöskään kunnioita käyttämiään kemikaaleja, ja tämä on se varsinainen ongelma. On selvää että kemikaalit voivat aiheuttaa vahinkoa ja jotkut ovat äärimmäisen vaarallisia, mutta tasapainoinen näkemys on välttämätön. Siihen päästään vain, kun ymmärretään miten, miksi ja missä olosuhteissa kemikaalit ovat myrkyllisiä ja mikä on riskin todellinen luonne."
Syynä on tietysti se, että ennen elämässä on ollut ongelmia. Kun nykyaikana ihmiset eivät enää joudu miettimään sitä, mistä saavat ruokaa ja onko heillä huomenna katto päänsä päällä, on ihmisillä nyt ylellisyyttä huolestua esimerkiksi kemikaaleista. On paradoksaalista että menneen luonnollisen ajan puolesta nostalgisointi onkin syntynyt osittain siksi että meillä menee nykyään niin paljon paremmin kuin noina "vanhoina hyvinä aikoina." Jos ajat olisivat nyt huonommat emme edes huomaisi näitä ensimmäisen maailman ongelmia ("1st. world problems"). Ja siksi ne voisivat olla huonommin. Nostalgioinnissa ihmiset siis ajatuvat huonompiin ja toimimattomiin ratkaisuihin koska heillä menee nykyään liian hyvin. Tässä kohden sanon vain että onneksi olkoot. Well done. Problem solved. (Ratkaiset vain eri ongelman vain mitä luulit ratkaisevasi.)
Kirja korostaakin sitä, että usein kemikaali mielletään myrkyksi ja ihmisen keinotekoisesti tuottamaksi aineeksi. Kemikaaleihin liittyy jo sanana voimakas mielikuva hasardista. Näin esimerkiksi luontaistuotteet nähdään hyvinä ja kemiapohjainen lääke pahana. Kuitenkin tosiasiassa tilanne on mutkikkaampi "Kemikaali ei ole vahingollinen pelkästään siksi että se on ihmisen valmistama, eikä se ole vaaraton vain siksi, että se on luonnollinen." Kirja nostaakin esille esimerkiksi sen, miten särkylääkkeitä on kehitetty ; Pajunkuoriteen tiedettiin toimivan kuumeen alentamisessa, mutta sen nauttiminen johti usein myös siihen että nauttija sairastui muutoin ; Tarkalleen ottaen sen sivutuotteena oli ripuli. (Vaiva jolle sivistysmaissa helposti nauraa, kunnes muistaa että se on oikeasti vakava tila vähemmän lääketiedeteknisyyden läpitunkevissa kulttuureissa.) Tätä kontrolloitiin luomalla puhdasaine, jonka annostelu on yksinkertaista koska siinä ei ole kasveille tyypillisiä pitoisuuseroja ja mukana muita mukana kulkevia aineita. Tämä on tietysti hyvä asia parantamisen kannalta. Samalla puhdasaine on kuitenkin mahdollistanut sen, että ihminen voi nauttia lääkettä myrkyllisen annoksen, joka pajunkuoren kautta olisi vaikeaa mahdotonta. Timbrellin tuomio kaikista lääkkeistä, siis sekä kemianteollisuuden että luonnon tuottamista, on seuraava "Itse asiassa on sanottu että turvallisia lääkeaineita ei ole, vain turvallisia tapoja käyttää niitä."
Yksi olennainen ero kuitenkin on. Ja tämän opettamiseksi Timbrell viittaa talidomidiin. Tämä on kemiallisen lääketieteen sisällä tapahtunut katastrofi. Raskauspahoinvointiläkkeenä käytetty aine aikaansai sikiöille mutaatioita, jotka olivat raajojen, etenkin käsien, puutteellista kasvua ja kehittymistä. Tämä oli niin suuri katastrofi, että tämän jälkeen lääketeollisuus joutui tekemään erilaisia testejä. Vaadittiin tarkempia tutkimuksia ennen kuin lääkettä laitetaan liikenteeseen. Nyt sen valvonta on tihentynyt. Ja vaikka esimerkiksi tuore rokotevika, jossa rokote aikaansaa uniapneaa osoittaa että tämä ei ole aivan pomminvarmaa valvontaa, se kuitenkin rajoittaa monia ongelmia usein. Kaikkia riskejä ei tunneta, mutta suurin osa kuitenkin naksahtaa esiin. Ja tutkimalla ja valvonnalla narkolepsian kaltaiset ongelmat voidaan havaita ja tämän seurauksena tuote vetää markkinoilta.
Luontaishoitojen kohdalla rajoitteita ei sen sijaan juurikaan ole. Joku voisi vedota että pitkä historia olisi jo paljastanut ongelmat. Mutta kuitenkin erilaiset paljastumiset ovat näyttäneet että tilanne ei ole näin yksinkertainen ; Kiinalaisen lääketieteen kunnioittamasta yrtistä paljastui pitkäjänteisen käytön kohdalla olevan melko kova syöpäriski, joka on ollut riski aina koko sen pitkän käyttöhistorian ajan, mutta jota on ollut vaikeaa huomata. (Ja toisaalta japanissa herkkuna nautittava sananjalka synnyttää sekin syöpää.) Ja esimerkiksi mäkikuisman tapa vaikuttaa muihin käytettyihin lääkeaineisiin on jokin joka ei ole ennen ollut ongelma, mutta joka on noussut relevantiksi nykyaikana kun tilanne on muuttunut. Näin ollen luontaistuotteetkin ovat potentiaalisesti jotain jossa on vaikeasti ennakoitavia "talidomidin kaltaisia onglemia." (Pidän syöpää varsin relevanttina riskinä.)
Näin ollen lääketieteen kemia ja luonnosta saatava kemia ei itsessään ole vaarallisempaa tai hyödyllisempää kuin toinen. Mutta testauksen vuoksi syntyy relevantti ero. Luontaislääkkeistä osa on testattuja, ja niiden kohdalla niiden tehot on vain huomioitava. (Ne voivat olla teholtaan lievempiä tai vahvempia. Samoin kuin lääketieteessäkin moni lääke osoittaa toimivansa paremmin kuin placebo, eli niidenkin välissä on eroja. Kemianteollisuuden tuotos ei tarkoita tehokasta eikä luonnollinen tehotonta. Teho on tilannekohtainen.) Jokaisella luonnonlääkkeellä ja kemianaineella on esimerkiksi LD50 -arvo. Eli ne ovat jossain määrässä myrkkyjä. Toiset ovat tätä vain pienemmissä määrissä. Osa kertyy ravintoketjussa tai elimistössä. Niiden kanssa pitää olla tarkempana.
Siksi olisikin korostettava kaiken kaikkiaan sitä, että ei tuomitse jotain ainetta myrkyksi pelkästään siksi että se jollain pitoisuudella on vaarallinen. Kaikkea kemiaa pitää käsitellä kunnioittavasti. Mikä ei tarkoita huoletonta lutraamista. Eikä toisaalta paranoijaa jokaista E -lisäainetta kohtaan. Tämä vaatii paljon tietoa. Ja juuri mikään aiheeseen liittyvä kysymys ei pohjimmiltaan ole mielipidekysymys. Se, että jossain tilanteessa on hyötyä on hyöty on huomioitava, ja silloinkin kun riski on olemassa riskin suuruus on tiedettä. Uusmediatoksikologia sen sijaan leikkii sellaisilla irrelevanteilla sanoilla kuin "luonnollinen", "kemikaali" ja usein jopa sen käytössä sellainen sana kuin "myrkky" ei vastaa ollenkaan sitä miten tiede sen määrittelee.
Tämä on tietysti vaikeaa ja vaatii sivistystä, eikä sitä että uppoutuisi johonkin hengelliseen lääketiedeuskoiseen skientismiin tai luontohippeilyyn jossa asiat ovat siistejä ja mustavalkoisia jo valmiiksi. Tässä maailmassa vain valitettavasti käy niin kuin yleensä käy ; Ihmiset alkavat pelkäämään haita enemmän kuin autoja, vaikka tosiasiassa autot ovat ihmisille aidompi, suurempi, riski ja vaara. Kun jotain nimetään kemikaaliksi, se saa ikään kuin leiman siitä että se olisi "hai". Samalla ihminen joka kammoaa niitä voi ajautua vaihtoehdon pariin, johonkin jonka riskit eivät tunnu yhtä konkreettisilta. Mutta joka onkin sitten se "auto". Riskianalyysiä tarvitaan ylipäätään sen takia että ihmiset eivät psykologiselta rakenteeltaan noin yleensä ottaen ole kovinkaan hyviä arvioimaan nykymaailman riskejä ja ongelmia "sinne päinkään".
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Hammastahnaa ja rotanmyrkkyä
Eilen "Paholaisen asianajaja" -blogi facebookryhmän ilmestyi erikoinen häirikkö (nimityksenä Susanna Hirvonen, mahdollisesti pseudonyymi) joka aikaansai valtaisan provosoitumis/trollautumisryöpyn. Ammattitrollaajana olin iloinen tästä ammattitaidosta. Lietsoin tilannetta eteenpäin parhaani mukaan, koska tosiasiassa ilman tämänlaisia foorumi on tylsä. (Ja lisäksi minä tarvitsen jonkun jota vihata syystä. Tyhjästä vittuuntuminen on joskus vakiotila, viime aikoina liian tavallista, eikä sellainen ole yhtään kannustavaa, kohottavaa eikä voimaannuttavaa.) Kun kukaan ei puolusta vaikkapa fundamentalistien väkivaltaa, muuttuu paikka liiaksi pelkiksi asioiden esiintuomiseksi ja sisäiseksi selkääntaputteluksi. Ja tämä on liian laimeaa ollakseen kiehtovaa ja fasinoivaa sellaisella likaisella emotionaalisella tavalla jota minä kaipaan. Nyt sain sekä lietsottua tunteita että koin niitä itsekin. ; Trollikin sai tietysti ajatusta siitä että hän oli merkittävää kun moni trollautui mikä varmasti pitkässä tähtäimessä tukee hänen identiteettiään vaikka onkin kenties lyhytjänteisesti stressaavaa.
Etenkin kun sen seurauksena syntyi suuri hammastahnakeskustelu ; Tämä huipentui siihen että trolli ensin ilmoitti poistuvansa, jatkoikin sitten tappelua, kieltäytyi lähtemästä koska joku kommentoi hänen poistumisviestiään ja tämä vaati reaktiota. Ja lopulta hän käytti hyväkseen mahdollisuutta poitaa palstalta joka ikisen laittamansa viestin ja aloittamansa ketjun. ; Eli loputuloksena hän kävi poistamassa yksitellen kaikki kommenttinsa kaikista keskusteluista ja samalla muiden kommentit ja reaktiot näihin. Se, mikä muutoin olisi jäänyt vain facebookin syövereihin hukkumaan jäikin nyt syyksi laittaa ne itselleni talteen laittamat lausunnot joista ajattelin olevan itselleni henkilökohtaista iloa myöhemmin. En halua hammastahnakeskustelun katoavan tyystin, joten laitan esille sen vähän mitä tästä valtavasta provosoitumistrollautumisesta jäi.
1: Valitettavasti kaikkia omia minusta hauskoja vittumaisuuksia ja kiroilujani ei saatu tähän mukaan. (En kirjoita itseäni muistiin. Luotan spontaaniin häijyyteen.) Voitte kuvitella ne tähän mukaan, sillä keskustelu oli hyvin ärsyttävää ja olin tapani mukaan syönyt roimasti ärrimurrimuroja. Kutsuin häntä esimerkiksi keskittymyskyvyttömäksi siisseliksi. Ja idiootiksi. Se oli nähdäkseni asiaankuuluvaa, eli en kritisoinut hänen olevan väärässä koska hän oli idiootti vaan kutsuin häntä idiootiksi koska hän ei argumentoinut vaan toisti dogmaansa joka oli esitetyn argumentaation valossa tieteenvastainen. (Eli ollessani humanistisesti ilkeämielinen korostan kuitenkin että en sortunut ad hominem -virheargumentointiin. Vittumaisuus oli siis vain eettinen reaktio perusteltuihin tosiasioihin.) Eli hän oli väärässä tavalla joka teki hänestä idiootin.
2: Lisäksi tämä tarjosi mielelleni sitä lohtua jota kaipasin. Kiroaminen eksplisiittisesti oli sellaista että siitä tuli yksinkertaisesti samperin hyvä mieli. ; En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä joista kaikkia kusipäisiä ideologistihoopoja tulisi kunnioittaa. Itse elän maailmassa jossa kunnioitus merkitsee. Tällöin on oltava jotain joka ei ole kunnioitusta. Pluralismini on sitä että uskon että jokaisella on jotain kykyjä ja että "ei pidä arvioida kalaa kirahvin kriteereillä" ; Mutta jos tekee jotain jossa on selvästi huono, niin "kirahvi yrittää olla kala" ja silloin asiaan on nähdäkseni reagoitava. Ja tämä reagointi ei ole hyssyttelykunnioitus, sillä tälläisellä ei ole koskaan muutettu mitään asiantilaa, vaan kannustetaan enemmänkin jatkamaan sitä huonoilua. (Kyllä, koska totuus ja laatu merkitsevät on oltava jotain joka on huonoilua, koska muuten sana menettäisi sisältönsä ja merkityksensä.)
Hän tuli keskusteluun kertoen olevansa totuuden etsijä. ja tarkensi että totuudella on merkitystä ja että tämä vaatii työtä. Lisäksi hän pitkin matkaa toi esille halunsa olla ystävällinen. Esimerkiksi hän linkkasi ikään kuin minun äksyydelleni kritiikiksi kuvan jossa oli lausunto siitä miten lausunnon pitäisi olla ystävällinen ja rakentava jotta sen kannattaa sanoa, ja hän kertoi myös itse ajavansa ystävällisyyttä keskusteluissa. "mutta totuus on se etta ei ihmiset kuuntele tai kykene ajattelemaan sen hiekkalaatikon ulkopuolella jossa ollaan ikamme leikitty... totuudella on merkitysta." Ja esitti päätseesikseen, että hammastahna on rotanmyrkkyä. "Onnea Hammaspesulle!! Olkaa ny ees sen verran kiltteja etta lopetatte lapsenne myrkyttamisen,ilman suostumusta ainakin!! Kysykaa ny ees ensteks etta haluaako ne Rotanmyrkkya myrkkyna vai tahnana." Tätä kritisoitiin perustoksikologialla, jossa muistutettiin esimerkiksi pitoisuuksista. (Jokainen aine on myrkyllistä, kysymys on aina määristä. Jopa hanavedellä on toksikologian kannalta merkittävä LD50 -arvo.) Samoin muistutettiin että hammastahna ei ole syötäväksi ja että hammastahnan tulkitseminen nielemisenä on omituista. Lisäksi esiin tuli esimerkiksi Varfariini joka on rotanmyrkyissä yksi käytetty vaikuttava aine, antikoagulantti, se varsinainen myrkyllinen aine. Näiden seulomisella on väliä. ; Esiintuotiin myös että erilaisissa aineksissa on sellaisia ongelmia kuin D -vitamiinissa joka on vitamiini, mutta jonka yliannostuminen on mahdollista ja siitä tulee tämän jälkeen myrkky. Kritiikkiin vastattiin että "Ei mua tarvi uskoa tai alkaa haastaan, ma en hyody tan sanomisesta mitaan. Muuta kun sen etta mun siskot & veljet (+ Tuomo) myrkyttaa itteensa hissun kissun mut oi niin varmasti!!" ... "Olette oikeassa!! Toihan just todistaa sen etta kaikki muut paitti telkan viralliset ihmiset ei tieda mistaan mitaan, tyhmia oltas ilman telkkaria!! Onni onnettomuudessa!! Ei silla tai millaan ole mitaan merkitysta meille, kuollaan kuitenkin joskus ja on paljon parempi etta antaa muitten paattaa miten asiat on. Onneks en oo rahan keruussa ja ei myoskaan syyta valehdella. Mutta onneksi on valta media joka kertoo meille kaikille just niinkuin asiat on."
Kun Esa Turkulainen sitten rakenteli tarkemman ja vähemmän yleisiin periaatteisiin viittavan sekä lähteistetyn kommentin jossa ydinasiat olivat seuraavat "Fluorin katsotaan olevan tehokas ja suhteessa turvallinen tapa ehkäistä kariesta ja muita hammaskiilleongelmia. Sopii myös luuston vahvistamiseen yleisesti. Näytöt tästä ovat kiistämättömät. Turvallinen veteen lisätty fluori-annos on yleisesti hyväksytty olevan 1ppm tasolla. Suomessa veteen ei kuitenkaan fluoria lisätä. Mm. amerikkalaiset pääsevät hammashuollossaan täten helpommalla. EU:n raja-arvo on 1,5mg/l, turvallisuussyistä. Vaarallinen määrä fluoria kerta-annoksena tai päivän mittaan on 20-40 mg/pv ja myrkyllinen 40-70mg/pv. Fluoritablettien päiväannos on maksimissaan 1,5 mg. Hammastahnassani on 1450ppm, eli tuhat milligrammaa (gramma) hammasharjani päällä sisältää 1,45 mg fluoria (jos ei matematiikkani erehdy). Sen jälkeen juon vaikkapa fluoritettua vettä 2 litraa. EU:n raja-arvojen rajoilla olen juuri juonut 3 mg fluoria. Luultavasti kuitenkin vain 1.4 - 2.4 mg. Suomessa 0.2 mg. Kupposen teetä jälkeen olen 0.3 mg fluoria rikkaampi. Yhteenlaskettuna tämä tekee maksimiarvoilla ~6.3 mg. En ole minkään valtakunnan standardien mukaan minkäänlaisessa terveysriskissä." Tähän reagoitiin "Kuka ne standardit laatii, kuka sen maaraa mika maara myrkkya on hyvasta, ma itte en ymmarra miks mun pitaa sita itteeni tunkee jos mun ei tartte, jos voin kayttaa tuotteita joissa sita ei ole lisatty!! - Hyva sitten niin!! Ma olen onnellinen etta sa olet tyytyvainen tohon wiki kirjotukseen ja jatkat fluoraamista." ... "Ja en ole taalla puolustumassa yhta tai toista puolta, jokanen tavallaan. Miksi tivaisit joltain tuntemattomalta linkkeja kun joudut kumminkin ottaa selvaa myos niiden aitoudesta ja esim etta kuka senkin tutkimuksen on sponssannu ja maksanu. Siten tuloksista saadaan halutun suuntaisia. Ja mina laadin omat myrkky standardit!! Mina en niita halua ja viela vahemman haluan niista maksaa tietamattani. Fluori ei todella ole ainut, sattuu vaan kohdistuun meista useimpiin. Sitahan tuo Herra Saadyt Kuosiin Hitler kaytti, ja oikein menestyksekkaasti! Parasta siina on se etta Fluoripaa ei itse tajua olevansa fluoripaa. Myos Aspartame auttaa ja edistaa tyhmyytta, fluorin kanssa kiva pari."
Tämän vaiheen jälkeen keskustelu siirtyi siihen että täytyy tiedostaa. Että ollaan ignorantteja ja laiskoja. "On myos paikkoja jossa ihmiset hakee itse ne tiedot jotka kiinnostaa tai voi mahdollisesti vaikuttaa heidan elamaan." ... "me emme ole OIKEUDESSA!! Ja jos sua kiinnostaa ottaa selvaa asiasta joka voi tai ei valttamatta (voihan olla etta kaytat fluoritonta tahnaa) edes vaikuta sinuun, niin sina voit!! Mutta jos ei kiinnosta niin ignooraa, simppelia!! Taa on naamakirja ja meilla on kaikilla oma netti ja useella kirjasto lahella." Aivan kuten tämä olisi sitä ystävällisyyttä jota hän kertoi kannattavansa ja ajavansa. Aivan kuin esimerkiksi rotanmyrkkyjen ainesosien penkominen ja fluorin haitallisuuden analysointi tiedosta ei olisi nimenomaan tätä tutkimustyötä ja asioiden selvittämistä. Itse hän luonnollisesti kieltäytyi perustelemasta mitään väitteitään. "... jokanen ottaa vastuun itsestaan ja siita mita tietoa etsii ja lukee. On luettava paljon ja molemmin puolin kolikkoa, mutta ei sita ruveta tinkaan etta todista todista, jos en ole sinua mistaan syyttanytkaan!! Se on jokasen oma tehtava & asia." Ja että "Myrkky on myrkky. Pitoisuus on maara/taso." Hän ei ymmärrä että syyttämällä myrkyttäjiksi esitetään vakava syytös. Syyttämällä lääketiedettä huijariksi tehdään vakava syytös. Ja ennen kaikkea kun tehdään väite hammastahnan myrkyllisyydestä tehdään arkielämän kannalta merkittävä elämän ja kuoleman kysymys, väite jonka lopputulos ei ole se, että pitäisi antaa typerysten myrkyttyä. Tämä on myls väite, jota voidaan lähestyä tieteellisesti. Väite joka on lausuma jonka esittäjällä on kaikkien tietämieni tieteenfilosofian ja tutkimusetiikan että yhteiskuntaetiikan periaatteiden kautta asiansa todistamisen taakka. (Mahdollisesti jopa rikostekninen toditamisen taakka.)
Lopputulema oli että olemme epäsuomalaisia ja pedofiilejä. "APUA MITA PORUKKAA!! Ootteko te oikeesti Suomalaisia, onko meita tommosia oikeesti?? Mita ihmetta teille on annettu tai mika lie ruokavalio hairio" ... "Onks taa joku pedo rinki?? Etitteko uutta Kartanoo vai onko vanhat via rullaamassa??" Ja että krjoittaja on kuitenkin mitä mainioin "Ei todellakaan ole tarkeaa etta olenko oikeassa. Mielummin opin ja tiedan olevani vaarassa jos asia niin on kuin uskottelen itselleni etta tiedan mista puhun." ... "Se on taysin turhaa teille esittaa mitaan kun teille se nayttaa olevan vain kutsu riiteleen ja kiisteleen. Sit saa olla puolustamassa joka hela pikku lausetta ym ym ym mita joku muukin on kirjottanu. Naurettavaa kaytosta!"
Kokonaiskuvana olikin kaksoisstandardi kohti fosforisyyttelijän omiin ideaaleihin ja keskusteluun jota värittivät esimerkiksi seuraavat sillai semisti postmodernit väitteet "Just se,olkoon sit vaikka jokasen oma totuus joka perustuu henkilokohtaisesti tutkittuihin ja luotettaviin materiaaleihin, asian molemmin puolin. Ei saa myoskaan ignoorata faktoja matkan varrella, ne vaikuttaa retken suuntaan, sita ei tulisi ohjata vaan seurata." ... "mun tarvi saada mitaan tai pointtiani lapi,kun se on mulle ihan sama mihin kukin haluaa uskoa, itse en ole uskovainen niin olen aina valmis harkitsemaan kantaani jos minulle esitetaan parempi ja tai loogisempi kanta/argumentti katsoa asiaa, siina se ero onkin. Kuin myos ihastelen ja tutkastelen debunkkaajien kykya sivuuttaa & sekoittaa pointti kun pointti."
Se, mikä tässä on oikeastaan merkittävää on se, että tässä ei ole hirvittävästi mitään merkittävää. Käytössä olivat kaikki normaalit denialistin varusteet ; Selkein on tietysti rooli keskusteluun. Hän korostaa "molemmat puolet" -näkemystä. Tämä on toki jo lähtökohtaisesti ristiriidassa sen ajattelun kanssa että totuudella on väliä. Jos totuudella on väliä, se on tietty ja selvitettävä. Sen sijaan totuusrelativismissa on mielipiteitä mutta totuudella ei ole väliä. ; Se, että syytetään murhamyrkyttämisestä ei ole mitenkään pikkuasia josta voisi tehdä jonkun mielipidekysymyksen josta saa olla mitä mieltä vaan. ; Jopa tupakkaan liittyy rajoitteita ja vaatimuksia vaikka se ei olekaan tappavaa rotanmyrkkyä vaan ihan muuten vaan vaarallista.
Kuitenkin tämä puolten tarkastelu on ymmärrettävissä tietystä näkökulmasta ; Eri puoliin keskittyminen on luontevaa jos perusstrategiana on muuttaa keskustelu asian sijasta keskusteluksi intresseistä. (Tällöin ei olla kiinnostuttu totuudesta, vaan siitä että edustaako taho hyväksyttävää ideologiaa. Sillä kaikessa on intressejä. Tässä kohden raha on tietysti intressi, mutta toisaalta myös hengellinen luonnollisuus on intressi.) Tämä tuleekin vahvasti esiin lausunnoissa ; Esimerkiksi valtavirtatiede näyttäytyy vaikkapa rahantekointressin valossa aina kun se on erimielinen tämän rotanmyrkkyväitteen kanssa. (Jos tutkimus kertoo että hammastahnan yksi aines on rotanmyrkyssä yksi aines, tämä oli "denialistitotuudentsijällemme" sen sijaan validi lähde vaikka olisi valtavirtatiedettä.) Luontevuus on kuitenkin melko irrelevanttia, koska tosiasiassa asioiden totuusarvo on asioiden totuusarvo. Ja totuus on esimerkiksi kysymyksessä "onko hammastahna hampaiden pelastus vai lasten myrkytystä" tietty ; Toksikologiassa ei ole mielipidekysymys siitä että montako grammaa stryktriiniä tarvitaan tappamaan 50 kiloinen ihminen. Ravintosuosituksissa ei ole mielipidekysymys että monta grammaa C -vitamiinia pitäisi vähintään saada ravinosta päivässä. Ja se, että kuuntelee eri tahoja johtaa siihen että "riittää että joku sanoo" että asia otettaisiin huomioon.
1: Väite siitä että myrkky on myrkky ohittaa kaiken tietämämme nykykemiasta. Ja itse asiassa laittamani Turkulaisen viite näytti että myrkyllisyysrajat ovat paljon korkeammalla kuin mitä saamme. Ja se suojaa hampaiden reikiintymiseltä tällä matalammalla eimyrkyllisellä tasolla. Fluori on siis juuri kuten D -vitamiini jonka puute aikaansaa ongelmia. Mutta toisaalta esimerkiksi itse fanitan maksalaatikkoa niin isosti että olen kerran sairastunut kun söin sitä paljon joka päivä. Väite siitä että fosfori olisi arsenikin kaltainen alati kertyvä myrkky joka pikku hiljaa kasautuen tappaisi on siis faktojenvastaista. Näin ollen ei ole mitään syytä millä voit sanoa että "myrkky on myrkky - määrä on tapponopeutta" -henkistä asennetta voi samalla kannattaa ja olla tieteenmukainen rationaalinen ihminen joka tietää edes alkeellisesti puhumastaan aiheesta.
Tieteessä ollaan kuitenkin kiinnostuneempia erilaisista koetuloksista, jossa ei ole vain fakta vaan se miten ne on tuotettu. Ilman tätä tasoa ei ole oikeastaan tieteellistä keskusteluakaan. Eli ei pelkästään siitä että onko rotanmyrkyn yksi ainesosa vaikkapa D -vitamiini tai tietty fluorin suola. (Molempia on rotanmyrkyssä.) Lisäksi intressipohja siirtyy keskustelemaan asian sijasta ihmisistä, jolloin ei voida puhua muuta kuin tahojen ja keskustelijoiden ominaisuuksista. Tämä johtaa siihen että ainut tapa keskustella tästä lähtökohdasta on jonkinlainen herjaamis-räyhääminen. (Minä teen tätä toki aina mielelläni, ei siinä mitään, en vain pidä tätä todisteena millekään paitsi sille että räyhäämisestä tulee pirun hyvä mieli.) Tämä siirtymä aiheesta ihmisiin taas mahdollistaa erilaisiin taint by association -syytöksiin. (Joksi fluoriargumentti itse asiassa muuntuu ; Siinähän ei käsitellä fluoria ja fluorin ominaisuuksia, sitä mitä fluori on, vaan siinä fluori saastataan liittämällä se asian vierestä rotanmyrkkyyn.)
1: Tässä kohden kaksoisstandardi on silmiinpistävä. Rinnastus rotanmyrkkyyn on mielenkiintoinen. Se nimittäin viittaa siihen että aineiden myrkyllisyystaso ei ole mielipide vaan on tieteellinen fakta. Tähän liittyen siis myös fosforin kohdalla myrkyllisyystason suositukset eivät ole mielipide vaan tieteellinen fakta. Jos myrkyttää kaivon ja selittää että lääketeollisuus kusettaa, niin emme voi huomata muuta kuin että koko toiminta kyseenalaistuu koska rahaintressi on tietysti myös rotanmyrkyn kauppiailla. Jotta asioita voidaan aidosti punnita, on katsottava tutkimusmetodia ja niiden tieteellisyyttä ja tutkimusjärjestelmän kaksoissokkokokeutuksen laatua ja vastaavia metodisia laatuja. Ja pätevien tutkimusten tuloksia. (Joista voidaan toistettavuuden eli vaikka eri tahojen tekemien samojen tulosten kautta varmempia.)
Tämä strategia on sitä, että ei enää keskustella asiata vaan aletaan puhumaan auktoriteeteistä ; Esimerkiksi Turkulaisen fosforitarpeen ja fosforin riskirajojen käsittely ohitettiin sillä että väitettiin että kriteerit ovat vain lääkärien mielivaltaa. Intressiperustainen lähestymistapa on tässä tietysti siitä ongelmallinen, että tällä voidaan aina murskata mikä tahansa fakta ; Sen lähde katsotaan saastuneeksi. Näin käy tietysti myös jos olisi pseudoskeptikko joka selittäisi pelksätään että teoria ei voi olla totta koska se liittyy intressiin jossa kannatetaan luontaishoitoja ja vastusteaan "big pharmaa". Että kiinnostus uskonnolliseen ja hengelliseen elämäntapaan olisi ainut syy kieltää asia. Tämänlainen strategia on nimeltään kaivon myrkyttäminen ja se kuuluu ad hominem -argumentaation argumenttivirheperheeseen. Lopputuloksena syntyy valitettavasti cherry pickingiä, jossa ideologisuus ja dogma korostuvat tärkeimmäksi. ; Jos tutkimustulos tukee omaa näkemystä, riittää että se osuu ensimmäisenä googlesta kohdalle. Ja jos se ei tue, se on peräisin ahneilta murhaajabigpharmalaisilta tai hamppuhipeiltä.
1: Tämän tason jälkeen huomaamme että jos syytämme tieteen suosituksia vääristelystä, me teemme tämän viittaamalla johonkin tietoon. Eli kyseiset tutkimustulokset on osoitettava vääriksi. On löydettävä jokin toisen tekemä tutkimus joka tekee hyvän koejärjestelmän ja jossa kyseinen tulos osoitetaan vääräksi. Tämänlaisia ei pitäisi olla vaikeaa löytää koska lääketieteessä ei ole vain yhtä toimijaa. Sen parissa on esimerkiksi useita lääketehtaita. Lisäksi on myös yliopistollista lääketieteen tutkimusta. Tämä palauttaa asiat Niiniluodon korostamaan tieteen toistettavuuteen ; Jos joku ei saa samoja tuloksia samoilla koejärjestelmillä, asiasta seuraa huijaustutkimus. Karkeasti ; Jos tulokset eivät mene yksiin keskenään (vaikkapa tietty pitoisuus fosforia on tappava yhdellä ja hampaat pelastava toisella), niin jomman kumman on valehdeltava.
2: Peräti huvittavaa oli se, miten kritiikki nähtiin "fosforipäisyydeksi". Ruoka-aineissa oli vikaa ja ajattelukyky oli rappeutunut. Kuitenkin ketjua seuratessa ei ollut vaikeaa nähdä että kognitiiviset rajoitteet sekä hyvän ja laadukkaan äidinkielen tuotossa, perustelujen syvyydessä ja jopa asiaankuuluvien terminologien omituisesta tuntemattomuudesta (joka näkyy perussanojen kääntämättäjättämisinä ja "anglismeina" joita ei suinkaan selitetä auki siinä ohessa) rajoitteet olivat nimen omaan hänen puolellaan. Kun jo peruskielentuottaminen tökkii, ja argumentointi ja siihen liittyvät termit ovat hakusessa, on rajoitteita osattava katsoa juuri tästä. Näin muiden syyttäminen typeryksiksi vain siksi että he ovat erimielisiä ja vaativat perusteita on sangen omituista ja ampuu enemmänkin "totuuden etsijän" omaan nilkkaan. (Jostain syystä ne jotka sanovat "etsivänsä totuutta" eivät koskaan näytä olevan kiinnostuneita tästä tai osaavansa mitään heuristista päättelyä, vaan he ovat aina jotain tiettyä omaa dogmaansa toitottamassa ja nihiloimassa kaikki erimielisten sanomiset ilman perusteita ja suoralta kädeltä naurettaviksi.) Lisähupia asiaan saa siitä että minun kotonani ei fluorihammastahnaa ole nähty yli 10 vuoteen koska puolisoni on pahasti allerginen tietyille rikkiyhdisteille joita hammastahnoissa käytetään täyteaineena. (Eri aine kuin tässä oli kinan alla muuten.) Näin ollen minä en edes voisi olla mikään "fosforipää".
___2.1: Oma kohtaloni tässä kysymyksessä tuo esiin toisen perusongelman. Jostain syystä dogmaattinen häirikkömme ajatteli että jos hammastahna ei ole rotanmyrkkyä niin sitten kaikkia pakotetaan käyttämään sitä. Tämä on omituista etenkin kun vettä ei Suomessa fluorata eikä hammastahnan käyttöä ole pakotettu. Ei valtio pakota omeniakaan syömään vaikka ne ovat terveellisiä. Jostain syystä hän näki että hän edustaa vapautta jossa saa tehdä mitä mielii kun taas muut ovat ajamassa jotain pakotusvaltaa. Kukaan ei ollut ajamassa pakotusvaltaa, paitsi ehkä se joka selitti että hammastahnan laittaminen lapsille olisi myrkyttämistä ja pedofiliaan rinnastettava teko. (Ajatus siitä että hammastahna on rotanmyrkkyä mutta sitä olisi maailmankuvan pohjalta oikein antaa lapselle vaan siksi että vanhemmat ovat tyhmiä on ajatuksena eettiseltä tasoltaan niin kuvottava että se ei liene mahdollista. Mieleen tulee vain joidenkin äärimmäisten kulttien lastenkasvatusperiaatteet joissa julmakin väkivalta hyväksytään ns. uskonnonvapauteen vedoten.) Ja jonka mielestä muuta mieltä ei saa olla olematta ignorantti, ideologisti, harhaanjohdettu -tai aivovammautunut idiootti, "fosforipää". Nähdäkseni juuri hän oli ajamassa pakkovaltaa ja kieltoja. Muut vain selittivät että tieteen mukaan hammastahnasta on hyötyä, kukaan ei ollut ajamassa edes fosforin lisäämistä juomaveteen vaikka se havaintojen ja Turkulaisen antamien linkkien valossa esimerkiksi USA:ssa säästikin hammaslääkärikuluja eli auttoi valtion yleisessä hyvinvoinnissa. (Sääli että en kopsannut näitä linkkejä, niitä oli pääasiassa muualle kuin wikipediaan jota lausuja lainauksissani halveksi. Niitä oli lääketieteen sivustoille.)
Cherry Pickingin ongelmana on se, että jos se on sisäänrakennettuna, vihrettä ei enää voi korjata millään perslihastyöllä. Sitä kautta rakentuu ns. vahvistusharha, jossa jokainen omaa näekemystä tukeva juttu kasautuu todisteeksi ja erimielinen on vain yhä kasvava todistus siitä että toinen puoli valehtelee. Jokaisesta mielipiteestä tulee joko oman dogman vahvistus tai sitten se vahvistaa taint by associationin kautta sitä että ne toiset on ihan pihalla.
1: Tässä lähteiden antamattomuus on mielenkiintoista. Siinä kun kehotetaan etsimään itse, ollaan ongelmissa koska kysymys on myös lähteiden löytämisestä. Yleensä ottaen lähteiden ideana onkin se, että voidaan tarkistaa esitetyt väitteet ja mennä lukemaan ne itse. Se, että ei tiedä mitä kirjaa ja mitä sivua pitäisi etsiä jossa se tieto makaa, niin kriitikko haudataan etsimistyöhön sen sijaan että voitaisiin katsoa että mitä se teksti siinä lähteessä oikeasti sanoo ja tarkoittaako se lähde oikeasti edes sitä mitä sen väitetään tarkoittavan. Ja samalla voidaan tarkistaa sekin onko kirja ammattilaisen tekemä, vertaisarvioitu, tiedeteos, ja ennen kaikkea sen sisältöä voidaan arvioida ja katsoa onko sen tieteellisyystasossa puutteita vai onko se perusteluna värityskirjan tasoa.
2: Huomioitavaa on se, että denialistitrolli valitteli kovasti lähteistä. Hän innosti hakemaan tietoa itse kirjastosta ja muualta. Kuitenkin jos vaikka televisiosta tai kemiankirjoista sitten sai jonkun lähteen ja kanannoton aiheeseen, tai viittasi lääketieteen suosituksiin jotka ovat kirjoissa, nämä lähteet mitätöitiin idealistisina manipulointeina. Samanaikaisesti näihin parempiin lähteisiin ei haluttu antaa lähteitä. Koska luonnollisesti ajassa jona pyytää kahden rivin lähteen ehtii etsiä kirjastossa 20 000 eri teosta ja löytää juuri sen tietyn jossa on "oikea totuus". Itse asiassa denialisti tunnustikin että hän ei halua tuoda lähteitä esiin koska se olisi vain syy jatkaa tätä hänen mukaansa "väsyttävää" ja "raskasta" keskustelua kun alettaisiin puhumaan lähteen sisällöstä ja uskottavuudesta. Tämä onkin se, mitä kautta hän itse asiassa tunnusti että tosiasiassa hän tietää että lähteen saaminen ei ole laiskuutta. Vaan sitä että keskustellaan tiedosta ja sen perusteista.
3: Autoritaarinen "mä väitän tietäväni asian ja väitän että näin on, menkää kirjastoon niin tiedätte ja jos olet erimielinen sulla on saastaiset lähteet, en halua ja jaksa keskustella viitteideni faktoista tai tutkimuksen metodeista tai tiedon perusteista ja laadusta koska määrittelen sen vänkäämiseksi ja inttämiseksi" -näkökulma ei tietysti ole kovin tiedottavaa, perustelevaa, tarpeellista, rakentavaa saati ystävällistä. Tosiasiassa tämänlainen strategia on odotettavissa jos väite ei kestä lähempää tarkastelua ja haluaa vain toimia ideologisena käännyttäjänä. Lähdekritiikki on raskasta, väittäminen ei vaadi mitään taustatietoa koska tietämisen sijasta voi vain väittää tietävänsä - ja kuten lainaukseni tekstinäytteet paljastavat - tai edes alkeellista äidinkielellistä kirjoitustaitoa. Molempia puolia tarkastelevaksi on mielenkiintoista että vaatii toista puolta paljastamaan lähteet ja nämä voidaan ohittaa selittämällä ne ideologisiksi kun taas omia väitteitä ja lähteitä ei edes tarvitse kertoa. Miten voi tutustua "molempiin puoliin" jos ei edes tiedä että mikä kirja edustaisi sitä "toista puolta"? Ilman lähteistystä jää vain perusteeton pätemisenhalu. (Jonka erotan perustellusta pätemisenhalusta joka tulee siitä että kykenee antamaan viitteet ja keskustelemaan niiden tieteellisestä ytimestä vahvaa ja laadukasta argumentaatiota. Tämä on vaativa taito josta voi olla ansaitusti ylpeä! Sitä on oikein olla ylpeä jos osaa rakentaa veneitä, tämäkin on taito joka vaatii paljon pitkäjänteistä ja määrätietoista harjoittelua.)
Eniten itseäni kuitenkin ihmetyttää se, miten skeptikkoblogiin voidaan tulla siillä mielellä, että asioiden perusteita ei ruodittaisi tarkasti. Hän tuntuu loukkaantuneen kun skeptikkous tarkoittaa tieteellisyyden vaatimuksia ja sitä että ilmaan heitetyt väitteet kuten "hammastahna on rotanmyrkkyä" perustellaan sen sijaan että niistä tehdään "omatutkittu fakta" joka pitää jättää "kotiläksyiksi perustelujenvaatijoille". Etenkin kun sitten kun näitä kotiläksyjä tekee, niin kaikki vasta-argumentointi kumotaan viittaamalla "suositusten irrelevanttiuteen", niin että vaihtoehdoksi ei oikeastaan jää muu kuin se, että mikään tosiasia-aineisto missään oloissa ei voisi falsifioida tätä esitettyä väitettä. Siitä on siis tullut dogma, jonka puolustaminen ja toistaminen on se oleellisin asia. ja jolle kriittinen monisyinen ja erimielisyyden kautta tuleva lähestymistapa on turhaa, häiriöllistä, ei rakentavaa - ja ilmeisesti ennen kaikkea pedofiliaa ja epäisänmaallisuutta. ; En uskonut että olisi erityisen Suomalaista esittää että "olet tätä mieltä kuin väitän ilman todisteita tai olet paha pedofiili ja fyysisesti vammaiseksi määriteltävä aivorappeumapotilas."
Etenkin kun sen seurauksena syntyi suuri hammastahnakeskustelu ; Tämä huipentui siihen että trolli ensin ilmoitti poistuvansa, jatkoikin sitten tappelua, kieltäytyi lähtemästä koska joku kommentoi hänen poistumisviestiään ja tämä vaati reaktiota. Ja lopulta hän käytti hyväkseen mahdollisuutta poitaa palstalta joka ikisen laittamansa viestin ja aloittamansa ketjun. ; Eli loputuloksena hän kävi poistamassa yksitellen kaikki kommenttinsa kaikista keskusteluista ja samalla muiden kommentit ja reaktiot näihin. Se, mikä muutoin olisi jäänyt vain facebookin syövereihin hukkumaan jäikin nyt syyksi laittaa ne itselleni talteen laittamat lausunnot joista ajattelin olevan itselleni henkilökohtaista iloa myöhemmin. En halua hammastahnakeskustelun katoavan tyystin, joten laitan esille sen vähän mitä tästä valtavasta provosoitumistrollautumisesta jäi.
2: Lisäksi tämä tarjosi mielelleni sitä lohtua jota kaipasin. Kiroaminen eksplisiittisesti oli sellaista että siitä tuli yksinkertaisesti samperin hyvä mieli. ; En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä joista kaikkia kusipäisiä ideologistihoopoja tulisi kunnioittaa. Itse elän maailmassa jossa kunnioitus merkitsee. Tällöin on oltava jotain joka ei ole kunnioitusta. Pluralismini on sitä että uskon että jokaisella on jotain kykyjä ja että "ei pidä arvioida kalaa kirahvin kriteereillä" ; Mutta jos tekee jotain jossa on selvästi huono, niin "kirahvi yrittää olla kala" ja silloin asiaan on nähdäkseni reagoitava. Ja tämä reagointi ei ole hyssyttelykunnioitus, sillä tälläisellä ei ole koskaan muutettu mitään asiantilaa, vaan kannustetaan enemmänkin jatkamaan sitä huonoilua. (Kyllä, koska totuus ja laatu merkitsevät on oltava jotain joka on huonoilua, koska muuten sana menettäisi sisältönsä ja merkityksensä.)
Hän tuli keskusteluun kertoen olevansa totuuden etsijä. ja tarkensi että totuudella on merkitystä ja että tämä vaatii työtä. Lisäksi hän pitkin matkaa toi esille halunsa olla ystävällinen. Esimerkiksi hän linkkasi ikään kuin minun äksyydelleni kritiikiksi kuvan jossa oli lausunto siitä miten lausunnon pitäisi olla ystävällinen ja rakentava jotta sen kannattaa sanoa, ja hän kertoi myös itse ajavansa ystävällisyyttä keskusteluissa. "mutta totuus on se etta ei ihmiset kuuntele tai kykene ajattelemaan sen hiekkalaatikon ulkopuolella jossa ollaan ikamme leikitty... totuudella on merkitysta." Ja esitti päätseesikseen, että hammastahna on rotanmyrkkyä. "Onnea Hammaspesulle!! Olkaa ny ees sen verran kiltteja etta lopetatte lapsenne myrkyttamisen,ilman suostumusta ainakin!! Kysykaa ny ees ensteks etta haluaako ne Rotanmyrkkya myrkkyna vai tahnana." Tätä kritisoitiin perustoksikologialla, jossa muistutettiin esimerkiksi pitoisuuksista. (Jokainen aine on myrkyllistä, kysymys on aina määristä. Jopa hanavedellä on toksikologian kannalta merkittävä LD50 -arvo.) Samoin muistutettiin että hammastahna ei ole syötäväksi ja että hammastahnan tulkitseminen nielemisenä on omituista. Lisäksi esiin tuli esimerkiksi Varfariini joka on rotanmyrkyissä yksi käytetty vaikuttava aine, antikoagulantti, se varsinainen myrkyllinen aine. Näiden seulomisella on väliä. ; Esiintuotiin myös että erilaisissa aineksissa on sellaisia ongelmia kuin D -vitamiinissa joka on vitamiini, mutta jonka yliannostuminen on mahdollista ja siitä tulee tämän jälkeen myrkky. Kritiikkiin vastattiin että "Ei mua tarvi uskoa tai alkaa haastaan, ma en hyody tan sanomisesta mitaan. Muuta kun sen etta mun siskot & veljet (+ Tuomo) myrkyttaa itteensa hissun kissun mut oi niin varmasti!!" ... "Olette oikeassa!! Toihan just todistaa sen etta kaikki muut paitti telkan viralliset ihmiset ei tieda mistaan mitaan, tyhmia oltas ilman telkkaria!! Onni onnettomuudessa!! Ei silla tai millaan ole mitaan merkitysta meille, kuollaan kuitenkin joskus ja on paljon parempi etta antaa muitten paattaa miten asiat on. Onneks en oo rahan keruussa ja ei myoskaan syyta valehdella. Mutta onneksi on valta media joka kertoo meille kaikille just niinkuin asiat on."
Kun Esa Turkulainen sitten rakenteli tarkemman ja vähemmän yleisiin periaatteisiin viittavan sekä lähteistetyn kommentin jossa ydinasiat olivat seuraavat "Fluorin katsotaan olevan tehokas ja suhteessa turvallinen tapa ehkäistä kariesta ja muita hammaskiilleongelmia. Sopii myös luuston vahvistamiseen yleisesti. Näytöt tästä ovat kiistämättömät. Turvallinen veteen lisätty fluori-annos on yleisesti hyväksytty olevan 1ppm tasolla. Suomessa veteen ei kuitenkaan fluoria lisätä. Mm. amerikkalaiset pääsevät hammashuollossaan täten helpommalla. EU:n raja-arvo on 1,5mg/l, turvallisuussyistä. Vaarallinen määrä fluoria kerta-annoksena tai päivän mittaan on 20-40 mg/pv ja myrkyllinen 40-70mg/pv. Fluoritablettien päiväannos on maksimissaan 1,5 mg. Hammastahnassani on 1450ppm, eli tuhat milligrammaa (gramma) hammasharjani päällä sisältää 1,45 mg fluoria (jos ei matematiikkani erehdy). Sen jälkeen juon vaikkapa fluoritettua vettä 2 litraa. EU:n raja-arvojen rajoilla olen juuri juonut 3 mg fluoria. Luultavasti kuitenkin vain 1.4 - 2.4 mg. Suomessa 0.2 mg. Kupposen teetä jälkeen olen 0.3 mg fluoria rikkaampi. Yhteenlaskettuna tämä tekee maksimiarvoilla ~6.3 mg. En ole minkään valtakunnan standardien mukaan minkäänlaisessa terveysriskissä." Tähän reagoitiin "Kuka ne standardit laatii, kuka sen maaraa mika maara myrkkya on hyvasta, ma itte en ymmarra miks mun pitaa sita itteeni tunkee jos mun ei tartte, jos voin kayttaa tuotteita joissa sita ei ole lisatty!! - Hyva sitten niin!! Ma olen onnellinen etta sa olet tyytyvainen tohon wiki kirjotukseen ja jatkat fluoraamista." ... "Ja en ole taalla puolustumassa yhta tai toista puolta, jokanen tavallaan. Miksi tivaisit joltain tuntemattomalta linkkeja kun joudut kumminkin ottaa selvaa myos niiden aitoudesta ja esim etta kuka senkin tutkimuksen on sponssannu ja maksanu. Siten tuloksista saadaan halutun suuntaisia. Ja mina laadin omat myrkky standardit!! Mina en niita halua ja viela vahemman haluan niista maksaa tietamattani. Fluori ei todella ole ainut, sattuu vaan kohdistuun meista useimpiin. Sitahan tuo Herra Saadyt Kuosiin Hitler kaytti, ja oikein menestyksekkaasti! Parasta siina on se etta Fluoripaa ei itse tajua olevansa fluoripaa. Myos Aspartame auttaa ja edistaa tyhmyytta, fluorin kanssa kiva pari."
Tämän vaiheen jälkeen keskustelu siirtyi siihen että täytyy tiedostaa. Että ollaan ignorantteja ja laiskoja. "On myos paikkoja jossa ihmiset hakee itse ne tiedot jotka kiinnostaa tai voi mahdollisesti vaikuttaa heidan elamaan." ... "me emme ole OIKEUDESSA!! Ja jos sua kiinnostaa ottaa selvaa asiasta joka voi tai ei valttamatta (voihan olla etta kaytat fluoritonta tahnaa) edes vaikuta sinuun, niin sina voit!! Mutta jos ei kiinnosta niin ignooraa, simppelia!! Taa on naamakirja ja meilla on kaikilla oma netti ja useella kirjasto lahella." Aivan kuten tämä olisi sitä ystävällisyyttä jota hän kertoi kannattavansa ja ajavansa. Aivan kuin esimerkiksi rotanmyrkkyjen ainesosien penkominen ja fluorin haitallisuuden analysointi tiedosta ei olisi nimenomaan tätä tutkimustyötä ja asioiden selvittämistä. Itse hän luonnollisesti kieltäytyi perustelemasta mitään väitteitään. "... jokanen ottaa vastuun itsestaan ja siita mita tietoa etsii ja lukee. On luettava paljon ja molemmin puolin kolikkoa, mutta ei sita ruveta tinkaan etta todista todista, jos en ole sinua mistaan syyttanytkaan!! Se on jokasen oma tehtava & asia." Ja että "Myrkky on myrkky. Pitoisuus on maara/taso." Hän ei ymmärrä että syyttämällä myrkyttäjiksi esitetään vakava syytös. Syyttämällä lääketiedettä huijariksi tehdään vakava syytös. Ja ennen kaikkea kun tehdään väite hammastahnan myrkyllisyydestä tehdään arkielämän kannalta merkittävä elämän ja kuoleman kysymys, väite jonka lopputulos ei ole se, että pitäisi antaa typerysten myrkyttyä. Tämä on myls väite, jota voidaan lähestyä tieteellisesti. Väite joka on lausuma jonka esittäjällä on kaikkien tietämieni tieteenfilosofian ja tutkimusetiikan että yhteiskuntaetiikan periaatteiden kautta asiansa todistamisen taakka. (Mahdollisesti jopa rikostekninen toditamisen taakka.)
Lopputulema oli että olemme epäsuomalaisia ja pedofiilejä. "APUA MITA PORUKKAA!! Ootteko te oikeesti Suomalaisia, onko meita tommosia oikeesti?? Mita ihmetta teille on annettu tai mika lie ruokavalio hairio" ... "Onks taa joku pedo rinki?? Etitteko uutta Kartanoo vai onko vanhat via rullaamassa??" Ja että krjoittaja on kuitenkin mitä mainioin "Ei todellakaan ole tarkeaa etta olenko oikeassa. Mielummin opin ja tiedan olevani vaarassa jos asia niin on kuin uskottelen itselleni etta tiedan mista puhun." ... "Se on taysin turhaa teille esittaa mitaan kun teille se nayttaa olevan vain kutsu riiteleen ja kiisteleen. Sit saa olla puolustamassa joka hela pikku lausetta ym ym ym mita joku muukin on kirjottanu. Naurettavaa kaytosta!"
Kokonaiskuvana olikin kaksoisstandardi kohti fosforisyyttelijän omiin ideaaleihin ja keskusteluun jota värittivät esimerkiksi seuraavat sillai semisti postmodernit väitteet "Just se,olkoon sit vaikka jokasen oma totuus joka perustuu henkilokohtaisesti tutkittuihin ja luotettaviin materiaaleihin, asian molemmin puolin. Ei saa myoskaan ignoorata faktoja matkan varrella, ne vaikuttaa retken suuntaan, sita ei tulisi ohjata vaan seurata." ... "mun tarvi saada mitaan tai pointtiani lapi,kun se on mulle ihan sama mihin kukin haluaa uskoa, itse en ole uskovainen niin olen aina valmis harkitsemaan kantaani jos minulle esitetaan parempi ja tai loogisempi kanta/argumentti katsoa asiaa, siina se ero onkin. Kuin myos ihastelen ja tutkastelen debunkkaajien kykya sivuuttaa & sekoittaa pointti kun pointti."
Kuitenkin tämä puolten tarkastelu on ymmärrettävissä tietystä näkökulmasta ; Eri puoliin keskittyminen on luontevaa jos perusstrategiana on muuttaa keskustelu asian sijasta keskusteluksi intresseistä. (Tällöin ei olla kiinnostuttu totuudesta, vaan siitä että edustaako taho hyväksyttävää ideologiaa. Sillä kaikessa on intressejä. Tässä kohden raha on tietysti intressi, mutta toisaalta myös hengellinen luonnollisuus on intressi.) Tämä tuleekin vahvasti esiin lausunnoissa ; Esimerkiksi valtavirtatiede näyttäytyy vaikkapa rahantekointressin valossa aina kun se on erimielinen tämän rotanmyrkkyväitteen kanssa. (Jos tutkimus kertoo että hammastahnan yksi aines on rotanmyrkyssä yksi aines, tämä oli "denialistitotuudentsijällemme" sen sijaan validi lähde vaikka olisi valtavirtatiedettä.) Luontevuus on kuitenkin melko irrelevanttia, koska tosiasiassa asioiden totuusarvo on asioiden totuusarvo. Ja totuus on esimerkiksi kysymyksessä "onko hammastahna hampaiden pelastus vai lasten myrkytystä" tietty ; Toksikologiassa ei ole mielipidekysymys siitä että montako grammaa stryktriiniä tarvitaan tappamaan 50 kiloinen ihminen. Ravintosuosituksissa ei ole mielipidekysymys että monta grammaa C -vitamiinia pitäisi vähintään saada ravinosta päivässä. Ja se, että kuuntelee eri tahoja johtaa siihen että "riittää että joku sanoo" että asia otettaisiin huomioon.
1: Väite siitä että myrkky on myrkky ohittaa kaiken tietämämme nykykemiasta. Ja itse asiassa laittamani Turkulaisen viite näytti että myrkyllisyysrajat ovat paljon korkeammalla kuin mitä saamme. Ja se suojaa hampaiden reikiintymiseltä tällä matalammalla eimyrkyllisellä tasolla. Fluori on siis juuri kuten D -vitamiini jonka puute aikaansaa ongelmia. Mutta toisaalta esimerkiksi itse fanitan maksalaatikkoa niin isosti että olen kerran sairastunut kun söin sitä paljon joka päivä. Väite siitä että fosfori olisi arsenikin kaltainen alati kertyvä myrkky joka pikku hiljaa kasautuen tappaisi on siis faktojenvastaista. Näin ollen ei ole mitään syytä millä voit sanoa että "myrkky on myrkky - määrä on tapponopeutta" -henkistä asennetta voi samalla kannattaa ja olla tieteenmukainen rationaalinen ihminen joka tietää edes alkeellisesti puhumastaan aiheesta.
Tieteessä ollaan kuitenkin kiinnostuneempia erilaisista koetuloksista, jossa ei ole vain fakta vaan se miten ne on tuotettu. Ilman tätä tasoa ei ole oikeastaan tieteellistä keskusteluakaan. Eli ei pelkästään siitä että onko rotanmyrkyn yksi ainesosa vaikkapa D -vitamiini tai tietty fluorin suola. (Molempia on rotanmyrkyssä.) Lisäksi intressipohja siirtyy keskustelemaan asian sijasta ihmisistä, jolloin ei voida puhua muuta kuin tahojen ja keskustelijoiden ominaisuuksista. Tämä johtaa siihen että ainut tapa keskustella tästä lähtökohdasta on jonkinlainen herjaamis-räyhääminen. (Minä teen tätä toki aina mielelläni, ei siinä mitään, en vain pidä tätä todisteena millekään paitsi sille että räyhäämisestä tulee pirun hyvä mieli.) Tämä siirtymä aiheesta ihmisiin taas mahdollistaa erilaisiin taint by association -syytöksiin. (Joksi fluoriargumentti itse asiassa muuntuu ; Siinähän ei käsitellä fluoria ja fluorin ominaisuuksia, sitä mitä fluori on, vaan siinä fluori saastataan liittämällä se asian vierestä rotanmyrkkyyn.)
1: Tässä kohden kaksoisstandardi on silmiinpistävä. Rinnastus rotanmyrkkyyn on mielenkiintoinen. Se nimittäin viittaa siihen että aineiden myrkyllisyystaso ei ole mielipide vaan on tieteellinen fakta. Tähän liittyen siis myös fosforin kohdalla myrkyllisyystason suositukset eivät ole mielipide vaan tieteellinen fakta. Jos myrkyttää kaivon ja selittää että lääketeollisuus kusettaa, niin emme voi huomata muuta kuin että koko toiminta kyseenalaistuu koska rahaintressi on tietysti myös rotanmyrkyn kauppiailla. Jotta asioita voidaan aidosti punnita, on katsottava tutkimusmetodia ja niiden tieteellisyyttä ja tutkimusjärjestelmän kaksoissokkokokeutuksen laatua ja vastaavia metodisia laatuja. Ja pätevien tutkimusten tuloksia. (Joista voidaan toistettavuuden eli vaikka eri tahojen tekemien samojen tulosten kautta varmempia.)
Tämä strategia on sitä, että ei enää keskustella asiata vaan aletaan puhumaan auktoriteeteistä ; Esimerkiksi Turkulaisen fosforitarpeen ja fosforin riskirajojen käsittely ohitettiin sillä että väitettiin että kriteerit ovat vain lääkärien mielivaltaa. Intressiperustainen lähestymistapa on tässä tietysti siitä ongelmallinen, että tällä voidaan aina murskata mikä tahansa fakta ; Sen lähde katsotaan saastuneeksi. Näin käy tietysti myös jos olisi pseudoskeptikko joka selittäisi pelksätään että teoria ei voi olla totta koska se liittyy intressiin jossa kannatetaan luontaishoitoja ja vastusteaan "big pharmaa". Että kiinnostus uskonnolliseen ja hengelliseen elämäntapaan olisi ainut syy kieltää asia. Tämänlainen strategia on nimeltään kaivon myrkyttäminen ja se kuuluu ad hominem -argumentaation argumenttivirheperheeseen. Lopputuloksena syntyy valitettavasti cherry pickingiä, jossa ideologisuus ja dogma korostuvat tärkeimmäksi. ; Jos tutkimustulos tukee omaa näkemystä, riittää että se osuu ensimmäisenä googlesta kohdalle. Ja jos se ei tue, se on peräisin ahneilta murhaajabigpharmalaisilta tai hamppuhipeiltä.
1: Tämän tason jälkeen huomaamme että jos syytämme tieteen suosituksia vääristelystä, me teemme tämän viittaamalla johonkin tietoon. Eli kyseiset tutkimustulokset on osoitettava vääriksi. On löydettävä jokin toisen tekemä tutkimus joka tekee hyvän koejärjestelmän ja jossa kyseinen tulos osoitetaan vääräksi. Tämänlaisia ei pitäisi olla vaikeaa löytää koska lääketieteessä ei ole vain yhtä toimijaa. Sen parissa on esimerkiksi useita lääketehtaita. Lisäksi on myös yliopistollista lääketieteen tutkimusta. Tämä palauttaa asiat Niiniluodon korostamaan tieteen toistettavuuteen ; Jos joku ei saa samoja tuloksia samoilla koejärjestelmillä, asiasta seuraa huijaustutkimus. Karkeasti ; Jos tulokset eivät mene yksiin keskenään (vaikkapa tietty pitoisuus fosforia on tappava yhdellä ja hampaat pelastava toisella), niin jomman kumman on valehdeltava.
2: Peräti huvittavaa oli se, miten kritiikki nähtiin "fosforipäisyydeksi". Ruoka-aineissa oli vikaa ja ajattelukyky oli rappeutunut. Kuitenkin ketjua seuratessa ei ollut vaikeaa nähdä että kognitiiviset rajoitteet sekä hyvän ja laadukkaan äidinkielen tuotossa, perustelujen syvyydessä ja jopa asiaankuuluvien terminologien omituisesta tuntemattomuudesta (joka näkyy perussanojen kääntämättäjättämisinä ja "anglismeina" joita ei suinkaan selitetä auki siinä ohessa) rajoitteet olivat nimen omaan hänen puolellaan. Kun jo peruskielentuottaminen tökkii, ja argumentointi ja siihen liittyvät termit ovat hakusessa, on rajoitteita osattava katsoa juuri tästä. Näin muiden syyttäminen typeryksiksi vain siksi että he ovat erimielisiä ja vaativat perusteita on sangen omituista ja ampuu enemmänkin "totuuden etsijän" omaan nilkkaan. (Jostain syystä ne jotka sanovat "etsivänsä totuutta" eivät koskaan näytä olevan kiinnostuneita tästä tai osaavansa mitään heuristista päättelyä, vaan he ovat aina jotain tiettyä omaa dogmaansa toitottamassa ja nihiloimassa kaikki erimielisten sanomiset ilman perusteita ja suoralta kädeltä naurettaviksi.) Lisähupia asiaan saa siitä että minun kotonani ei fluorihammastahnaa ole nähty yli 10 vuoteen koska puolisoni on pahasti allerginen tietyille rikkiyhdisteille joita hammastahnoissa käytetään täyteaineena. (Eri aine kuin tässä oli kinan alla muuten.) Näin ollen minä en edes voisi olla mikään "fosforipää".
___2.1: Oma kohtaloni tässä kysymyksessä tuo esiin toisen perusongelman. Jostain syystä dogmaattinen häirikkömme ajatteli että jos hammastahna ei ole rotanmyrkkyä niin sitten kaikkia pakotetaan käyttämään sitä. Tämä on omituista etenkin kun vettä ei Suomessa fluorata eikä hammastahnan käyttöä ole pakotettu. Ei valtio pakota omeniakaan syömään vaikka ne ovat terveellisiä. Jostain syystä hän näki että hän edustaa vapautta jossa saa tehdä mitä mielii kun taas muut ovat ajamassa jotain pakotusvaltaa. Kukaan ei ollut ajamassa pakotusvaltaa, paitsi ehkä se joka selitti että hammastahnan laittaminen lapsille olisi myrkyttämistä ja pedofiliaan rinnastettava teko. (Ajatus siitä että hammastahna on rotanmyrkkyä mutta sitä olisi maailmankuvan pohjalta oikein antaa lapselle vaan siksi että vanhemmat ovat tyhmiä on ajatuksena eettiseltä tasoltaan niin kuvottava että se ei liene mahdollista. Mieleen tulee vain joidenkin äärimmäisten kulttien lastenkasvatusperiaatteet joissa julmakin väkivalta hyväksytään ns. uskonnonvapauteen vedoten.) Ja jonka mielestä muuta mieltä ei saa olla olematta ignorantti, ideologisti, harhaanjohdettu -tai aivovammautunut idiootti, "fosforipää". Nähdäkseni juuri hän oli ajamassa pakkovaltaa ja kieltoja. Muut vain selittivät että tieteen mukaan hammastahnasta on hyötyä, kukaan ei ollut ajamassa edes fosforin lisäämistä juomaveteen vaikka se havaintojen ja Turkulaisen antamien linkkien valossa esimerkiksi USA:ssa säästikin hammaslääkärikuluja eli auttoi valtion yleisessä hyvinvoinnissa. (Sääli että en kopsannut näitä linkkejä, niitä oli pääasiassa muualle kuin wikipediaan jota lausuja lainauksissani halveksi. Niitä oli lääketieteen sivustoille.)
Cherry Pickingin ongelmana on se, että jos se on sisäänrakennettuna, vihrettä ei enää voi korjata millään perslihastyöllä. Sitä kautta rakentuu ns. vahvistusharha, jossa jokainen omaa näekemystä tukeva juttu kasautuu todisteeksi ja erimielinen on vain yhä kasvava todistus siitä että toinen puoli valehtelee. Jokaisesta mielipiteestä tulee joko oman dogman vahvistus tai sitten se vahvistaa taint by associationin kautta sitä että ne toiset on ihan pihalla.
1: Tässä lähteiden antamattomuus on mielenkiintoista. Siinä kun kehotetaan etsimään itse, ollaan ongelmissa koska kysymys on myös lähteiden löytämisestä. Yleensä ottaen lähteiden ideana onkin se, että voidaan tarkistaa esitetyt väitteet ja mennä lukemaan ne itse. Se, että ei tiedä mitä kirjaa ja mitä sivua pitäisi etsiä jossa se tieto makaa, niin kriitikko haudataan etsimistyöhön sen sijaan että voitaisiin katsoa että mitä se teksti siinä lähteessä oikeasti sanoo ja tarkoittaako se lähde oikeasti edes sitä mitä sen väitetään tarkoittavan. Ja samalla voidaan tarkistaa sekin onko kirja ammattilaisen tekemä, vertaisarvioitu, tiedeteos, ja ennen kaikkea sen sisältöä voidaan arvioida ja katsoa onko sen tieteellisyystasossa puutteita vai onko se perusteluna värityskirjan tasoa.
2: Huomioitavaa on se, että denialistitrolli valitteli kovasti lähteistä. Hän innosti hakemaan tietoa itse kirjastosta ja muualta. Kuitenkin jos vaikka televisiosta tai kemiankirjoista sitten sai jonkun lähteen ja kanannoton aiheeseen, tai viittasi lääketieteen suosituksiin jotka ovat kirjoissa, nämä lähteet mitätöitiin idealistisina manipulointeina. Samanaikaisesti näihin parempiin lähteisiin ei haluttu antaa lähteitä. Koska luonnollisesti ajassa jona pyytää kahden rivin lähteen ehtii etsiä kirjastossa 20 000 eri teosta ja löytää juuri sen tietyn jossa on "oikea totuus". Itse asiassa denialisti tunnustikin että hän ei halua tuoda lähteitä esiin koska se olisi vain syy jatkaa tätä hänen mukaansa "väsyttävää" ja "raskasta" keskustelua kun alettaisiin puhumaan lähteen sisällöstä ja uskottavuudesta. Tämä onkin se, mitä kautta hän itse asiassa tunnusti että tosiasiassa hän tietää että lähteen saaminen ei ole laiskuutta. Vaan sitä että keskustellaan tiedosta ja sen perusteista.
3: Autoritaarinen "mä väitän tietäväni asian ja väitän että näin on, menkää kirjastoon niin tiedätte ja jos olet erimielinen sulla on saastaiset lähteet, en halua ja jaksa keskustella viitteideni faktoista tai tutkimuksen metodeista tai tiedon perusteista ja laadusta koska määrittelen sen vänkäämiseksi ja inttämiseksi" -näkökulma ei tietysti ole kovin tiedottavaa, perustelevaa, tarpeellista, rakentavaa saati ystävällistä. Tosiasiassa tämänlainen strategia on odotettavissa jos väite ei kestä lähempää tarkastelua ja haluaa vain toimia ideologisena käännyttäjänä. Lähdekritiikki on raskasta, väittäminen ei vaadi mitään taustatietoa koska tietämisen sijasta voi vain väittää tietävänsä - ja kuten lainaukseni tekstinäytteet paljastavat - tai edes alkeellista äidinkielellistä kirjoitustaitoa. Molempia puolia tarkastelevaksi on mielenkiintoista että vaatii toista puolta paljastamaan lähteet ja nämä voidaan ohittaa selittämällä ne ideologisiksi kun taas omia väitteitä ja lähteitä ei edes tarvitse kertoa. Miten voi tutustua "molempiin puoliin" jos ei edes tiedä että mikä kirja edustaisi sitä "toista puolta"? Ilman lähteistystä jää vain perusteeton pätemisenhalu. (Jonka erotan perustellusta pätemisenhalusta joka tulee siitä että kykenee antamaan viitteet ja keskustelemaan niiden tieteellisestä ytimestä vahvaa ja laadukasta argumentaatiota. Tämä on vaativa taito josta voi olla ansaitusti ylpeä! Sitä on oikein olla ylpeä jos osaa rakentaa veneitä, tämäkin on taito joka vaatii paljon pitkäjänteistä ja määrätietoista harjoittelua.)
Eniten itseäni kuitenkin ihmetyttää se, miten skeptikkoblogiin voidaan tulla siillä mielellä, että asioiden perusteita ei ruodittaisi tarkasti. Hän tuntuu loukkaantuneen kun skeptikkous tarkoittaa tieteellisyyden vaatimuksia ja sitä että ilmaan heitetyt väitteet kuten "hammastahna on rotanmyrkkyä" perustellaan sen sijaan että niistä tehdään "omatutkittu fakta" joka pitää jättää "kotiläksyiksi perustelujenvaatijoille". Etenkin kun sitten kun näitä kotiläksyjä tekee, niin kaikki vasta-argumentointi kumotaan viittaamalla "suositusten irrelevanttiuteen", niin että vaihtoehdoksi ei oikeastaan jää muu kuin se, että mikään tosiasia-aineisto missään oloissa ei voisi falsifioida tätä esitettyä väitettä. Siitä on siis tullut dogma, jonka puolustaminen ja toistaminen on se oleellisin asia. ja jolle kriittinen monisyinen ja erimielisyyden kautta tuleva lähestymistapa on turhaa, häiriöllistä, ei rakentavaa - ja ilmeisesti ennen kaikkea pedofiliaa ja epäisänmaallisuutta. ; En uskonut että olisi erityisen Suomalaista esittää että "olet tätä mieltä kuin väitän ilman todisteita tai olet paha pedofiili ja fyysisesti vammaiseksi määriteltävä aivorappeumapotilas."
sunnuntai 4. toukokuuta 2008
★☆tut is poison.
Tämän jutun kirjoittamiseen minua on inspiroineet rokote -denialistien puheet mm. rokotteissa olevasta tiomersaalin vaarallisuudesta. Asia on siis harvinaisen tärkeä. Samalla viittaan myös luomuruoka -asioihin, koska niissä on samaan asiaan liittyviä viittauksia.
Myrkyllisyys eli toksisuus on kemikaalin kyky aiheuttaa vaurioita elimistössä. Myrkyn määrittely on kuitenkin hieman kiinnostavampi, koska siinä vaikuttaa myös määrä. Kuten Paracelsus aka Phillip von Hohenheim lausui "Tout est poison. Rien n'est poison. Le poison c'est la dose." Eli toisin sanoen kaikki on myrkkyä ja mikään ei ole myrkkyä, myrkky on annoksessa.
Toisin sanoen kuolet, jos juot vaikkapa liikaa vettä. Samoin viinaa voidaan juoda sen verran että siihen ei kuolla, tai sen verran että siihen kuollaan. Tämä altistuminen voi tapahtua vähittäin tai kerralla. Mutta annos vaikuttaa molemmissa tapauksissa ratkaisevasti. Koska aineet tehoavat eri määrissä myrkyllisesti ja eimyrkyllisesti, toksisuutta tulee mitata muutoin. Metodeista tärkeimpiä on kaksi:
1: LD50 -arvon (Lethal Dose) mittaaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tietty annosmäärä tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä arvoa sitten mitataan esimerkiksi C -vitamiinille (LD50 11 900 mg/kg), alkoholille (LD50 10 600 mg/kg) tai vaikkapa pöytäsuolalle (LD50 3 000 mg/kg). Tätä menetelmää käytetään erityisesti aineista, jotka niellään tai muutoin saadaan sisälle elimistöön.
2: LC50 -arvo (Lethal Concentration) taas tarkoittaa sitä, että tietty pitoisuus suhteessa elopainoon tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä käytetään yleensä hengitettävistä aineista.
___2:1 LCt50 -arvo, jossa edellisen lisäksi täydennyksenä on mukana myös aika, jona myrkylle altistutaan.
Siksi, kun puhutaan toksisuudesta, olisi muistettava aina miettiä myös pitoisuuksia.
Tästä antaa hyvän esimerkin perunasta tehty juttu. Siinä kerrottiin, että
perunassa on useita neurotoksiineja. Meille kaikille rakkain ja läheisin esitetyistä oli varmaankin atropiini, jota on muun muassa myrkkykoisossa hulluruohossa ja punakärpässienissä. Atropiini aiheuttaa hallusinaatioita. Atropiini, kuten tiomersaalikin, ei ole karkkia, sillä on suuri D50 -arvo. Lisäksi perunassa on myös nikotiinia, solaniinia, jotka eivät ole kevyitä myrkkyjä nekään (nikotiinin D50 -arvo on vain 50 mg/kg). Muutama sata milligrammaa solaniinia tappaa ihmisen alle 30 minuutissa. Artikkelissa kerrottiin myös että omenan siemienissä on aineita jotka vapauttavat syaniidia. Kofeiinikin lasketaan neurotoksiiniksi.
Pointtina on siis se, että kun puhutaan siitä kuinka joku on genotiksiini tai neurotoksiini, se ei vielä tarkoita juuri mitään. Genotoksiinit vaikuttavat perimään, ja näitä karsinogeenejä on luomuruisleivässäkin. Neurotoksiineja eli hermomyrkkyjä taas on vähän joka paikassa. Minäkin lipitän sekä neurotoksiineja että genotoksiineja oikein tavoitteellisessa mielessä kahvin seassa joka päivä. Tätä määräanalyysiä ei rokotteiden vastustajilta kuitenkaan kuule, koska rokotteiden tiomersaalin(LD50 -arvo = 75 mg/kg) määrät ovat rokotteissa erittäin lähellä nollaa. Heillä on vain korrelaatio siitä, kuinka diagnosoitujen autistien määrät nousivat juuri samaan aikaan kun IBM:än tietokoneet alkoivat saamaan suosiota. Tai siis he liittävät sen kolmanteen samanaikaisesti tapahtuneeseen asiaan, eli rokotteiden käytön yleistymiseen. (Periaatteessa ihminen voisi keksiä ad hoc -selityksen siitä kuinka yhteys johtuu siitä että tietokoneiden ruudut välkkyvät erityisellä tavalla joka vahingoittaa lapsia. Tämä yhteys ei kuitenkaan olisi perusteltu.)
Pelkistä myrkkylistoista puhuminen on siis tyhjää retoriikkaa, jossa mielikuviin vaikutetaan esittämällä sinänsä oikeita tietoja, mutta siten että niistä saadaan vääriä johtopäätöksiä. Siksi täytyisi aina puhua myös pitoisuuksista ja määristä. Siksi pelkkä sisällyslistaus ilman LD50 -arvoihin perustuvaa analyysiä ja vertailua esimerkiksi tonnikalavoileipiin on aika turhaa touhua. Koska siihen asti puhuminen on sillä tasolla että perunan syöminen olisi vaarallista.
Puhumattakaan siitä että silloin kun puhutaan rokotteiden riskeistä, olisi käsiteltävä vaihtoehdot, jotka ovat toiset menetelmät ja rokotteiden ottamatta jättäminen. Sillä lääketieteessä esimerkiksi leikkauksissa kuolee ihmisiä. Niitä kuitenkin tehdään, koska ilman leikkauksia kuolee vielä useampia ihmisiä. Kun siis joku kuolee leikkauksessa, lääkäreiden ongelmana ei siis ole se, että he pitävät mukana vaarallista ja turhaa proseduuria, vaan siitä että he osaavat laskea yhteen. Tätä vastaavasti toksikologiassakin on oma oppialansa, regulatorinen toksikologia, säännöstelevä toksikologia. Sen piirissä arvioidaan aineiden riskejä, joita sitten verrataan suhteessa kyseisen aineen käyttötarkoitukseen ja siitä saatavaan hyötyyn. Tämän seurauksena AIDS -lääke saisi olla melkoisen myrkyllinen, kun taas leivontatuotteet eivät saa aiheuttaa juuri minkäänlaisia haittoja terveydelle. Tietenkin myös rokotteet, joita käytetään harvoin mutta jotka auttavat paljon vaarallisia tauteja vastaan saisivat periaatteessa olle melko toksisiakin. Tosin koska ne annetaan lapsille, niiden kohdalla ollaan oltu melko tarkkoja, sillä esim. tiomersaalin määrä rokotteissa on lähellä nollaa.
Sama myrkyllisyys vaikuttaa tietysti myös toisessa asiassa. Luomuruuassa ja luonnollisissa elintarvikkeissa.
Monet kertovat kannattavansa luomua koska niissä ei ole torjunta -aineita. Tämä on hieman erikoinen argumentti, koska niissäkin on luonnollisia torjunta -aineita. Käsittääkseni ihmisen keinotekoisesti tekemä myrkky ja luonnossa oleva myrkky ovat molemmat myrkkyjä samoilla ehdoilla. Tästä esimerkkinä luomuperuna: Siinäkin on solaniinia. Ja varhaisperunoissa enemmän kuin muissa. Näidenkin kohdalla myrkky on tietysti annoksessa, ja olisi syytä katsoa vertailuna sitä miten paljon jäämiä tehotuotetussa ruuassa on suhteessa luomutuotettuun. Ja vertailla sitten näiden LD50 -arvoja.
Itse en suinkaan yhtään vastusta luomutuotantoa, sain jopa kunnian olla luomutilalla harjoittelussa 5 kk asiantuntevan maanviljelijän, Jaskarin Markun, riesana ja aitanikkarina. Mutta syyt sille miksi kannatan luomutuotantoa ei ole tämä. Syy ei ole edes se, että luomuruoka maistuisi paremmalta tai olisi selvästi puhtaampaa. Sokkotestasin sen aikaisen työkaverini kanssa luomua jo ennen agrologikouluuni menemistä, kumpikaan meistä ei kyennyt erottamaan luomua ja eiluomua toisistaan sokkona. Syyni luomun hyväksymiseen ei myöskään ole "luonnonmukaisuus", koska tavoittelen jonkinlaista eettisyyttä, eikä luonnollisuus vielä ole perustellusti sama asia kuin hyvä. Sillä luonnonmukaisuus ei vielä suoraan tarkoita eettisyyttä tai edes eläinten hyvinvointia. Eikä tehotuotantokaan väistämättä estä eläinten hyvinvointia.
Kuvassa peruna, kuvaaja Erkki Hämäläinen, 2005
Myrkyllisyys eli toksisuus on kemikaalin kyky aiheuttaa vaurioita elimistössä. Myrkyn määrittely on kuitenkin hieman kiinnostavampi, koska siinä vaikuttaa myös määrä. Kuten Paracelsus aka Phillip von Hohenheim lausui "Tout est poison. Rien n'est poison. Le poison c'est la dose." Eli toisin sanoen kaikki on myrkkyä ja mikään ei ole myrkkyä, myrkky on annoksessa.
Toisin sanoen kuolet, jos juot vaikkapa liikaa vettä. Samoin viinaa voidaan juoda sen verran että siihen ei kuolla, tai sen verran että siihen kuollaan. Tämä altistuminen voi tapahtua vähittäin tai kerralla. Mutta annos vaikuttaa molemmissa tapauksissa ratkaisevasti. Koska aineet tehoavat eri määrissä myrkyllisesti ja eimyrkyllisesti, toksisuutta tulee mitata muutoin. Metodeista tärkeimpiä on kaksi:
1: LD50 -arvon (Lethal Dose) mittaaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tietty annosmäärä tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä arvoa sitten mitataan esimerkiksi C -vitamiinille (LD50 11 900 mg/kg), alkoholille (LD50 10 600 mg/kg) tai vaikkapa pöytäsuolalle (LD50 3 000 mg/kg). Tätä menetelmää käytetään erityisesti aineista, jotka niellään tai muutoin saadaan sisälle elimistöön.
2: LC50 -arvo (Lethal Concentration) taas tarkoittaa sitä, että tietty pitoisuus suhteessa elopainoon tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä käytetään yleensä hengitettävistä aineista.
___2:1 LCt50 -arvo, jossa edellisen lisäksi täydennyksenä on mukana myös aika, jona myrkylle altistutaan.
Siksi, kun puhutaan toksisuudesta, olisi muistettava aina miettiä myös pitoisuuksia.
Tästä antaa hyvän esimerkin perunasta tehty juttu. Siinä kerrottiin, että
perunassa on useita neurotoksiineja. Meille kaikille rakkain ja läheisin esitetyistä oli varmaankin atropiini, jota on muun muassa myrkkykoisossa hulluruohossa ja punakärpässienissä. Atropiini aiheuttaa hallusinaatioita. Atropiini, kuten tiomersaalikin, ei ole karkkia, sillä on suuri D50 -arvo. Lisäksi perunassa on myös nikotiinia, solaniinia, jotka eivät ole kevyitä myrkkyjä nekään (nikotiinin D50 -arvo on vain 50 mg/kg). Muutama sata milligrammaa solaniinia tappaa ihmisen alle 30 minuutissa. Artikkelissa kerrottiin myös että omenan siemienissä on aineita jotka vapauttavat syaniidia. Kofeiinikin lasketaan neurotoksiiniksi.Pointtina on siis se, että kun puhutaan siitä kuinka joku on genotiksiini tai neurotoksiini, se ei vielä tarkoita juuri mitään. Genotoksiinit vaikuttavat perimään, ja näitä karsinogeenejä on luomuruisleivässäkin. Neurotoksiineja eli hermomyrkkyjä taas on vähän joka paikassa. Minäkin lipitän sekä neurotoksiineja että genotoksiineja oikein tavoitteellisessa mielessä kahvin seassa joka päivä. Tätä määräanalyysiä ei rokotteiden vastustajilta kuitenkaan kuule, koska rokotteiden tiomersaalin(LD50 -arvo = 75 mg/kg) määrät ovat rokotteissa erittäin lähellä nollaa. Heillä on vain korrelaatio siitä, kuinka diagnosoitujen autistien määrät nousivat juuri samaan aikaan kun IBM:än tietokoneet alkoivat saamaan suosiota. Tai siis he liittävät sen kolmanteen samanaikaisesti tapahtuneeseen asiaan, eli rokotteiden käytön yleistymiseen. (Periaatteessa ihminen voisi keksiä ad hoc -selityksen siitä kuinka yhteys johtuu siitä että tietokoneiden ruudut välkkyvät erityisellä tavalla joka vahingoittaa lapsia. Tämä yhteys ei kuitenkaan olisi perusteltu.)
Pelkistä myrkkylistoista puhuminen on siis tyhjää retoriikkaa, jossa mielikuviin vaikutetaan esittämällä sinänsä oikeita tietoja, mutta siten että niistä saadaan vääriä johtopäätöksiä. Siksi täytyisi aina puhua myös pitoisuuksista ja määristä. Siksi pelkkä sisällyslistaus ilman LD50 -arvoihin perustuvaa analyysiä ja vertailua esimerkiksi tonnikalavoileipiin on aika turhaa touhua. Koska siihen asti puhuminen on sillä tasolla että perunan syöminen olisi vaarallista.
Puhumattakaan siitä että silloin kun puhutaan rokotteiden riskeistä, olisi käsiteltävä vaihtoehdot, jotka ovat toiset menetelmät ja rokotteiden ottamatta jättäminen. Sillä lääketieteessä esimerkiksi leikkauksissa kuolee ihmisiä. Niitä kuitenkin tehdään, koska ilman leikkauksia kuolee vielä useampia ihmisiä. Kun siis joku kuolee leikkauksessa, lääkäreiden ongelmana ei siis ole se, että he pitävät mukana vaarallista ja turhaa proseduuria, vaan siitä että he osaavat laskea yhteen. Tätä vastaavasti toksikologiassakin on oma oppialansa, regulatorinen toksikologia, säännöstelevä toksikologia. Sen piirissä arvioidaan aineiden riskejä, joita sitten verrataan suhteessa kyseisen aineen käyttötarkoitukseen ja siitä saatavaan hyötyyn. Tämän seurauksena AIDS -lääke saisi olla melkoisen myrkyllinen, kun taas leivontatuotteet eivät saa aiheuttaa juuri minkäänlaisia haittoja terveydelle. Tietenkin myös rokotteet, joita käytetään harvoin mutta jotka auttavat paljon vaarallisia tauteja vastaan saisivat periaatteessa olle melko toksisiakin. Tosin koska ne annetaan lapsille, niiden kohdalla ollaan oltu melko tarkkoja, sillä esim. tiomersaalin määrä rokotteissa on lähellä nollaa.
Sama myrkyllisyys vaikuttaa tietysti myös toisessa asiassa. Luomuruuassa ja luonnollisissa elintarvikkeissa.
Monet kertovat kannattavansa luomua koska niissä ei ole torjunta -aineita. Tämä on hieman erikoinen argumentti, koska niissäkin on luonnollisia torjunta -aineita. Käsittääkseni ihmisen keinotekoisesti tekemä myrkky ja luonnossa oleva myrkky ovat molemmat myrkkyjä samoilla ehdoilla. Tästä esimerkkinä luomuperuna: Siinäkin on solaniinia. Ja varhaisperunoissa enemmän kuin muissa. Näidenkin kohdalla myrkky on tietysti annoksessa, ja olisi syytä katsoa vertailuna sitä miten paljon jäämiä tehotuotetussa ruuassa on suhteessa luomutuotettuun. Ja vertailla sitten näiden LD50 -arvoja.
Itse en suinkaan yhtään vastusta luomutuotantoa, sain jopa kunnian olla luomutilalla harjoittelussa 5 kk asiantuntevan maanviljelijän, Jaskarin Markun, riesana ja aitanikkarina. Mutta syyt sille miksi kannatan luomutuotantoa ei ole tämä. Syy ei ole edes se, että luomuruoka maistuisi paremmalta tai olisi selvästi puhtaampaa. Sokkotestasin sen aikaisen työkaverini kanssa luomua jo ennen agrologikouluuni menemistä, kumpikaan meistä ei kyennyt erottamaan luomua ja eiluomua toisistaan sokkona. Syyni luomun hyväksymiseen ei myöskään ole "luonnonmukaisuus", koska tavoittelen jonkinlaista eettisyyttä, eikä luonnollisuus vielä ole perustellusti sama asia kuin hyvä. Sillä luonnonmukaisuus ei vielä suoraan tarkoita eettisyyttä tai edes eläinten hyvinvointia. Eikä tehotuotantokaan väistämättä estä eläinten hyvinvointia.
Kuvassa peruna, kuvaaja Erkki Hämäläinen, 2005
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)