Fenonyymi

Tarja Kaltiomaa kirjoitti blogissaan fenonyymistä. Hän on itse luonut käsitteen. Hän kirjoittaa uskonnosta, käyttäytymisestä ja vastaavista asioista tämän käsitteen ympärillä. Otan tässä blogauksessa kantaa siihen mitä ajattelen tästä käsitteestä ; Lyhyesti sanoen se mitä hän tekee on hieman sama kuin alkuun laittamani video olisi todella objektiivista aasialaisuuden käsittelyä. Onhan siinä periytyvyydestä, perinnällisyydestä ja kulttuuripiirin yhteydestä. Mutta tapa jolla se tehdään on vähintään eriskummaisaa. Toki Kaltiomaan ja alkuun laittamani videon ero on siinä että toinen esittää olevansa vitsi ja Kaltiomaa ottaa oman asiansa suhteellisen vakavasti..

Miksi tarvitaan käsite?

Käsitteellistämistä moititaan usein. Se on kuitenkin usein tarpeellista. Kun puhutaan tieteestä ja filosofiasta, se suorastaan pursuu käsitteitä. Minuakin moititaan usein vaikeaselkoisuudesta. Minua kehotetaan käyttämään arkijärkistä kieltä. Kuitenkin asiat tieteessä ovat usein sellaisia että ne eivät noudata arkijärjen sääntöjä. Tai kuten Sirkka Hirsjärvi, Pirkko Remes ja Paula Sajavaara kertovat "Tutki ja kirjoita" -teoksessaan (150-151) käsitteillä pureudutaan ilmiöihin. Käsite kuvaa asiaa tai ilmiötä. Arkijärki ei aina havaitse asioita sellaisenaan ja siksi käsitteitä on vaikka ei haluttaisi luoda salatiedettä.

Monesti hedelmällinen tutkimus myös lähtee käsitteellisestä mullistumisesta. Esimerkiksi Einsteinin suhteellisuusteoriat olivat sellaienaan käsitteellinen muutos. Ne uudelleenmäärittivät aikaan ja avaruuteen liittyviä ilmiöitä. Ja kun tämä käsitteellinen näkökulma oli ensin luotu, siitä syntyi lähtökohta empiiriselle hedelmälliselle tutkimusohjelmalle. Käsitteellinen murros edeltää paradigmanmuutoksissa empiirisen aineiston keräämisvaihetta.

Toki käsitteellistäminen ei ole aina näin yksiselitteisesti hyvää. Eric Schwitzgebel on esimerkiksi kirjoittanut näkökulmasta jossa esitetään kysymys siitä että missä määrin moraalifilosofia on käsitteellistä rationalisointia. Mielenkiintoista kyllä, hän määrittelee rationalisoinnin ja käyttää tätä käsitettä pohjana. "Rationalization, as we understand it, involves a mismatch between the justificatory grounds one offers for one’s beliefs and the real underlying causes of one’s beliefs. A particular conclusion is favored in advance, and reasoning is recruited post-hoc, more with the aim of justifying that conclusion than with the aim of ascertaining the truth whatever it might be." Hänkään ei taistele kaikkia käsitteitä ja käsitteidenkäyttöä vastaan. Hän kritisoi sitä miten käsitteitä luodaan ja käytetään.

Kritisointi on tarpeen koska kieltämättä on mahdollista luoda ad hoc- ja post hoc päättelyjä tukemaan käytännössä mitä tahansa. Ja monen suhtautuminen on se, että määrittely jotenkin tekee asioita ja ilmiöitä todeksi. Nimeämällä asioita saadaan tätä kautta aikaan muutakin kuin näkökulma. Nimeämällä luodaan ilmiöä ja tehdään se myös jotenkin todeksi. Ei toki todellisuudessa. Mutta ihmisten mielessä.

Itse fenonyymiin

Kaltiomaa on luonut käsitteen joka olisi näkökulmassaan analoginen biologian kanssa. Hän jopa alleviivaa tätä analogisuutta ; "Aiemmissa kirjoituksissani olen tuonut esille käsitteen fenonyymi fenotyypin rinnalle. Fenonyymi on ihmisen henkinen ilmiasu kun taas fenotyyppi on fyysinen ilmiasu." Tämä on tietenkin mielenkiintoista. Minulla on koulutusta tuotantoeläinjalostukseen. Siellä genotyyppi ja fenotyyppi tulivat tutuksi. Tämä varmasti helpottaa Kaltiomaan ajatuksenjuoksun ymmärtämistä. Tämä on nähdäkseni ansio hänen käsitteelleen ; Ilman käsitettä voitaisiin kenties tulla toimeen, mutta se lyhentää tekstiä huomattavasti. Ja analogia on tapa joka toimii ns näkökulmien vertauskuvana, eli se tekee asian ymmärtämisestä tutumpaa. Uusi asia liitetään vanhaan ja tuttuun ajatusrakenteeseen. Vastaavista syistä moni käyttää vertauksia tai anekdootteja yrittäessään tehdä asiasta helppotajuista.

Toki olisi syytä miettiä sitäkin miten fenonyymi olisi mallintava vertauskuva. Eli miten se kuvaa tosiasioita. Kaltiomaa lähestyy tässä fenotyyppiä hieman omituisesti. "Fenotyyppi periytyy vanhemmilta. On osoitettu, että suunnilleen ¼ fenotyypistä tulee isältä, ¼ äidiltä ja loput ihmisen omasta fenonyymistä. Tämä kaava ei yksilöittäin päde suoraan, mutta uskoakseni viimeaikaiset geenitutkimukset summittain tätä teoriaa tukevat." Minun on hyvin vaikeaa ottaa tätä vakavasti. Tiedämme melko hyvin genotyyppien sukulaisuussuhteista. Fenotyyppi taas on tunnetusti jotain joka on sidottavissa käsitteeseen nimeltä heritabiliteetti. Heritabiliteetti taas on siitä erikoinen tapaus, että se vaihtelee sekä ominaisuudesta toiseen että kontekstista toiseen. Ominaisuuden perinnöllisyysaste vaihtelee sen mukaan missä kontekstissa. Heritabiliteetti harvoin tiivistyy millään tavalla järkevästi siisteihin vakioihin ja murtolukuihin. (Se on muutekin äärimmäisen epäintuitiivinen käsite. Sen kanssa on käytännössä niin että jos et osaa siihen liittyviä asioita hyvin, älä käytä sitä. Sen kanssa on helppo tehdä virheitä.)

Tämä on toki sinänsä turhaa, että Kaltiomaa käsittelee pääasiassa fenonyymiä eikä fenotyyppiä. Fenotyyppi on esimerkki. Virheet siinä luovat kyseenalaistavaa henkeä Kaltiomaan biologian osaamiseen. (Mitä toki kuvaa sekin että hän ei viittaa biologisiin tutkimuksiin muuta kuin hyvin epäsuorasti ja viittaa niihin "uskoakseni" -tyylisillä keventävillä sanoilla.) Teksti olisi kantanut paremmin ilman tuota biologiaa. Toki ymmärrän että fenonyymille on haluttu luoda uskottavuutta nimenomaan sitä kautta että fenotyyppi on varsin vakiintunutta ja validia tiedettä. Tämänlainen luotettavuudenrakentaminen ei kuitenkaan ole kovin hienoa. Se on enemmän retorinen temppu kuin argumentti käsitteen järkevyyden puolesta.

Tosin tuo annettu lausunto on erikoinen. Sillä kun ihmisen ilmiasua on katsottu, on tavattu nähdä että ihmisen ilmiasussa on perustalla ensin geenit eli genotyyppi. Ja kaikki tämän ulkopuolinen on sitten ympäristön aikaansaannosta. (Tai nykyaikaisemmin ; Fenotyyppi on se jonka ympäristö, kasvatus ja kokemukset muokkaavat irti tietystä genotyypistä.) Fenotyypissä on tätä kautta aika paljon "jämäluokan henkeä". Kun kaikki eliön ilmiasussa ei redusoidu suoraan genomiin, tarvitaan jokin laajempi käsite. Kaltiomaa on nyt sitten esittänyt että jopa puolet fenotyypistä tulisi omasta fenonyymistä. Fenonyymi on käsitteellistetty sen verran omituisesti että emme oikein voi edes tietää mitä tämä väite tarkoittaa. Saati että se olisi jotenkin yhtään minkään tukemaa.

Kulttuuria?

Kaltiomaan määrite koskee selvästi jotenkin hengellisyyttä. Tätä ei ole tarkemmin eksplisoitu. Käsitteellä on selvästi enemmän arkijärjenjuoksua lietsova kuin asioita tai ilmiöitä kuvaava luonne. Hän myös mielellään lähestyy tätä tilastollisesti. Tilastollinen lähestyminen on toki sinänsä aivan asiallista.

Mutta Kaltiomaa ei oikeastaan puhu tilastoista vaan esittelee näkemyksiään kansoista ja massoista. Termi luo tälle ikään kuin neutraalin viitekehyksen ja tekee asiasta objektiivisempaa. Ei vain mielipidekirjoitusta. (Käsite on ikään kuin todellisuutta silloinkin kun se on lähinnä mielipiteiden kuvailua ja helppotajuistamista.) Tässäkin vahvistuu kuva siitä että fenonyymi on käsite jonka avulla poistetaan "kansalliseen yhtenäisyyteen" ja vastaaviin liittyvät argumentistot. Ymmärrän toki miksi tätä etääntymistä halutaan tehdä jos esittää tämän keskusteluperinteen mukaisia ajatuksia. Aivan samasta syystä kuin ymmärrän miksi natsit haluavat soluttautua asiallisemman maahanmuuttokeskustelun sisään ja kutsua itseään vaikka maahanmuuttokriitikoiksi. (En siis väitä että maahanmuuttokriitikot ovat natseja. Mutta jos olet natsi, niin on kannattavaa esittää olevasi maahanmuuttokriitikko, koska sitä kautta poliittinen uskottavuus paranee.)

Kaltiomaa esittää että "Uskonnot ovat ihmisille tärkeitä nimenomaan heidän fenonyymisyytensä vuoksi." Eli hän esittää että ihmisellä on geeniensä ja kasvatuksensa lisäksi yliluonnollinen elementti. Tämän ajatuksen takana on hyvin klassinen metafyysinen kehä. On ikään kuin aluksi oletettu että henkisyys on jotain muuta. Sitä kuvaamaan on luotu käsite joka nojaa tälle. Ja sitten tätä kautta tosiasioita tulkitaan niin että johtopäätös on että henkisyys on jotain muuta. Käsitteet kietoutuvat toisiinsa ; Ajatus on sisäisesti koherentti lähinnä siinä mielessä että kehäpäätelmiin on melko vaikeaa synnyttää kontradiktioita.

Tosiasiassa itse tiivistäisin monet asiat pelkkään kasvatukseen ja kulttuuriympäristöön. Tässä mielessä olen Kaltiomaan kanssa jossain asioissa samaa mieltä, mutta tulkitsen sen tarkoittavan hyvinkin eri asioita. "Kun ihminen kasvaa lapsesta saakka jossakin maassa, hän omaksuu tuon maan kansanluonteen omaisen käyttäytymisen ajan mittaan. Ihmisestä kasvaa myös henkisesti sen maan kansalainen, jossa hän asuu." Itse näen että tässä ei tarvita ryhmäpaineen ja vastaavien lisäksi oikein mitään. Ja näin koen että kun Kaltiomaa esittää että ihminen "...oppii luonteenomaisen ja leimallisen kansalaisuuden, koska ihmisessä vaikuttaa sekä fenonyymiin vaikuttavat henkiset asiat että myös kasvatus ja oppi, jota saa maassa asuessaan." kyseenalainen väite ei ole kulttuurin vaikutus vaan se henkisyys ei-kasvatuksellisena ja ei-geneettisenä piirteenä itsessään.

Toki ongelmana tässä on se, että olen jo tuon erimielisyyden kuvatessani antanut fenonyymille sisältöä. Ja Kaltiomaan tapa lähestyä käsitettä on kaikkea muuta kuin sellainen että sille voisi niin tehdä. Käsite tuntuu olevan enemmän runollinen pseudoanalogia kuin jokin asia jonka määrää voitaisiin oikeasti objektiivisesti tai intersubjektiivisesti tai tilastollisesti arvioida. (Haluaisin oikeasti elää maailmassa jossa tyypit olisivat sillä tavalla että heistä tiedettäisiin että ovatko he "vitoslevelin paladineja vai seiskalevelin thiefejä" mutta mistä me voimme tietää ovatko fundamentalistit tosiasiassa enemmän fenonyymisiä kuin vaikka maltillinen Raamattua teen kanssa arkisesti lueskeleva mökinmummo.)

Tässä mielessä kysymys on vähän sama kuin se mitä olen kysellyt kristityiltä ; Jos Jeesus voi ilmestyä ihmisille, esimerkiksi ateistisille huumenarkomaaneille, kaikkialla maapallolla, miksi ihmeessä kristityt joutuivat ensin matkustamaan laivoilla Amerikan mantereelle jotta siellä olisi kristittyjä. (Toki vertauksena. En käsittele kristinuskoa ainoana henkisyyden lajina, mutta tuo anekdootti on samanlainen vertauskuva kuin fenotyypin ja fenonyymin välillä Kaltiomaalla.)

Politisointiin

Kaltiomaan teemat näyttävät olevan kuitenkin uskontopoliittisia, tai ainakin moraaliin liittyvien mielipiteidensä politisointia. Kun ihminen sekä luo käsitteen, luo sen ympärille ajatuksen ikään kuin neutraliutena ja seuraava vaihe on asian vieminen poliittiseen suuntaan, haistan yleensä jonkinlaista palaneen käryä.

Kaltiomaa kuvaa asiaa seuraavasti ; "Suomalainen julkinen media on jo monen vuoden ajan ollut melko uskontokielteinen. Suomessa valtauskontona on jo viidensadan vuoden ajan ollut kristinusko. Sitä ennen suomalaiset ovat olleet pakanauskontojen harjoittajia. Kristinusko on yhtenäistänyt kulttuuriamme muun Euroopan kulttuurien kanssa. Kuitenkin viime vuosisadalta lähtien maassamme on ollut hyvin omaksuttuna yksiavioisuus ja naisrauha." Tämä kysymys on hyvin erikoinen. Kaltiomaa on aiemmin samassa tekstissään esittänyt että "Suomen kansa on ehkä fenonyymien tutkimiseen yksi oivallisimmista. Meillä on melko yhteneväinen kulttuuri, kansan luonne ja suomalaisille tyypillinen fenotyyppi-ilmiasu, eli ulkoinen olemus." Tässä näyttää olevan taustalla ajatus siitä että Suomessa oltaisiin erityisen yhtenäiskulttuurissa. Ja että tämä yhtenäiskulttuuri tarkoittaisi sitä, että aihetta olisi hyvä tutkia juuri täällä. Syynä voi tietenkin olla se että homogenisuus tarkoittaa samaa kuin muuttujien vähyys. Tätä tuetaan sillä että Kaltiomaa luo ikään kuin "hiljaisesta enemmistöstä" poikkeavan uskontovastaisen tai uskontokielteisen asian joka johtuu "mediasta". Tarina on hyvin tuttu monista ilmiöistä jotka ovat nykysuomessa vähemmistöstatuksessa. (Fundamentalistit, tietyt maahanmuuttokriittiset fragmentit ja eräät oikeistokonservatiiviset ryhmät kokevat edustavansa hiljaista enemmistöä vaikka he tilastojen valossa edustavat harvinaistoa.) Suomi on kristillinen maa -tyylinen lausunto on yleinen. Se ei tee valitettavasti siitä totta.

Toki olen kuitenkin sitä mieltä että maassamme toiseutetaan uskonnottomuutta hämmentävän vahvasti ja usein. Maassamme on yhteensopeuttava kulttuuri josta poikkeamista ei siedetä. Ja maamme korostaa hyviä tapoja sellaisessa mielessä että ateismia pidetään epäkohteliaana. Tästä hauskahko esimerkki on tuoreessa "Hyvät ja huonot uutiset" -televisiosarjassa. Siinä panelisti kuvasi ihan hauskasti omia suhtautumisiaan erilaisiin uskontoihin. Hän esimerkiksi kertoi että hän ei ota vakavasti vaikka Jehovan Todistajien kertomuksia. Mutta hän mieluummin kuuntelee sitä kun joku innoissaan silmät pyöreänä kertoo ihmeellisistä tulvista kuin siitä että joku tylsästi selittää että tieteen mukaan jos kaikki vesi sulatetaan ja levitetään niin niitä ei saada peittämään korkeimpia vuoria. Uskomattomiin väitteisiin suhtaudutaan positiivisesti tavalla jossa niiden esittäjän kanssa ei olla samaa mieltä, vaan heihin suhtaudutaan vähän kuin holhottaviin lapsiin. Ateisti tai näiden näkemysten kriitikko taas on epäkohtelias ja tylsä. Tässä unohtuu vain se, että jos on tutustunut vaikka ohjelmassa mainittuihin Jehovan Todistajiin, niin he nimenomaan itse pyrkivät muuttamaan kantansa "tylsäksi ja tieteellisesti vakavaksi". Heitä vaan ei kuunnella. Ateistit kuuntelevat ja näkevät vaivaa kritiikkityöhön. Erimielisyyttä ja konfliktia pidetään epäkohteliaana, ei vähättelevää asennetta.

Tässä mielessä kulttuuripiiri todella vaikuttaa asioihin. Mutta tavalla jossa mukaan tulee muutoksia jotka kertovat että kenties monokulttuureissa onkin enemmänkin estetty asioiden tapahtumista luokittelemalla niitä erityisillä tavoilla.

Jos vaikka katsotaan Binar Mustafan, uskonnottoman maahanmuuttajan, kirjoittamaan tekstiä voidaan huomata että homogenisoinnin takana on prosesseja jotka tekevät fenonyymin tapaisten ilmiöiden tutkimuksesta vaikeampaa, jos tälläinen ilmiö siis olisi olemassa ja mallinnettavissa. Mustafa kertoo esimerkiksi siitä että monissa islamilaisissa maissa ei ole uskonnotonta vaihtoehtoa. Ihmiset vain dumpataan ja rekisteröidään tietyn uskonnon edustajaksi, jo syntymästä. Ja kun maan vakaumuksia arvioidaan niitä tehdään näin saatujen lukujen ja rekisteritietojen kautta. Uskoisin että Suomen kristillisyys näyttäisi hyvin erilaiselta jo sillä että vaikka kasvatus ja koulutus ja muu pidettäisiin samana, niin evankelisluterilaiseen kirkkoon ei liitettäisi lapsikasteessa vaan siihen pitäisi erikseen liittyä vaikka 18 -vuotta täytettyään. Yli 18 -vuotiaiden uskonnollisuus arvioitaisiin tämän muutoksen jälkeen hyvin erilaiseksi. Suomessakin tilastointiin liittyy vääristymiä jotka tekevät maastamme heterogeenisemmän kuin voisi luulla. Toisaalta monin paikoin uskonnottomia on tilastollisesti hyvinkin paljon. Ja näilläkin alueilla tuppaa olemaan se, että ihmiset lähtökohtaisesti oletetaan kristityiksi ja järkytytään jos he poikkeavat siitä.

Kaltiomaa kuvaa tilannetta siten että "Suomessa ei ehkä yleisesti tiedosteta sitä, että suomalainen elämäntapa on melko vapaata näkyvästä uskonnonharjoittamisesta sen vuoksi, että se on kunnollista elämäntapaa, jota uskonnolla ei tarvitse paljon korostaa ja vahvistaa. Suomalaiset osaavat elää normaalia ihmiselämää, jossa on kunnioitusta toista ihmistä kohtaan ilman voimakasta rituaalista tapojen vahvistamista eli uskonnon näkyvää harjoitusta." Tämä on jotain jossa on puolia jotka sekulaarihumanistit ovat ajaneet. Eli he vastustavat ajatusta että hyvät tavat ja moraalinen käytös vaatisi ankaraa rituaalivallan käyttämistä. Kuitenkin jos katsotaan sitä muodikasta mediaa, niin se puuttuu pääasiassa poliittiseen uskonnonharjoittamiseen. Suomalainen yhteiskunta on yllättävän täynnä uskonnonharjoittamista. Uskonnollista vakaumusta korostetaan ja vahvistetaan hyvinkin yllättävin tavoin. Tässä kohden tilanne on hieman sama kuin homojen asenteellisuuden ja naisten seksuaalisen häirinnän tai rasismin kohdalla. Ilmiöitä ei huomaa jos ei satu edustamaan näitä ryhmiä. Kristityt eivät koe että maailmassa olisi kristillistä ryhmäpainetta ja julkista uskonnonharjoittamista. Ateistit kyllä tietävät paremmin, ihan sen pohjalta että he tietävät mitä heidän elämässään tulee vastaan. Aiemmin mainitsemani paheksunta "tylsyydestä" on itse asiassa yksi osa tätä toiseutusprosessia. Ateisteja ei haluta ottaa vakavasti silloinkaan kun he ovat vakavissaan ja ottavat erimielisen väiteet vakavissaan. Tämänlaiset asiat ovat tavallisia. Ja niistä syntyy "eetos" joka kyllä taatusti monokultturisoi.
1: Rasismia voi testata lankkaamalla naamansa taitavasti, käyttämällä peruukkia jne niin että vaikuttaa ulkomaalaiselta. Katsoo sitten miten kohtelu muuttuu. Samaa näyttelyä voi tehdä jossain määrin muutenkin. Voi pukeutua ja kulkea kuin stereotypioiden homo ja katsoa miten arvostus muuttuu. Sukupuolen kanssa leikkiessä saattaa yht'äkkiä kohdata tosin transseksuaaleihin kohdistuvia asenteita..

"Edellä mainittu seikka saattaa maahanmuuttajien mielestä olla hämmentävää. He saattavat nähdä suomalaisten elävän jonkinlaisessa uskontotyhjiöstä ja saattavat sen vuoksi kokea velvollisuutenaan suomalaisten ”käännyttämisen” omaan uskonnonharjoitukseensa. Mielestäni suomalaisen median jo kohteliaisuuden vuoksi suomalaisia kohtaan pitäisi kertoa suomalaisesta uskonnosta lehdissä. Kohteliaisuus voisi ulottua myös maahamme muuttaneita ihmisiä kohtaan, jotta näiden ei tarvitsisi elää jonkinlaisessa levottomassa tietämättömyydessä sitä kohtaan, mistä maamme kulttuurin perusteissa on kysymys." Uskonnottomien kohdalla vastaava on hämmentävää. Kaltiomaa kuitenkin puolustaa yhteistä uskonnonharjoittamista (joka jotenkin ei ole poliittista tai julkista, aivan kuin tämä olisi jotenkin mahdollista).

Loppukaneetti

Näyttää siltä että fenotyyppi on määrite jolle ei voida oikein antaa hyvää sisältöä. Se on enemmän mielikuvallinen termi joka on sidottu analogisesti toiseen käsitteeseen siksi että tämä toinen käsite on hyvä käsite. Valitettavasti tätä hyvää käsitettä ei oikein osata eikä sitä hallita. Lisäksi kulttuurisen ja hengellisen osion eroa ei osata tutkia. Fenotyypin ja genotyypin kohdalla geenit ja niiden vaikutustehot ovat tutkimusaihe ; heritabiliteetti on objektiivinen joskin kontekstisidonnainen ilmiö. Näiden välinen suhde saadaan siis selville.

Kaltiomaa ei tee mitään tämänkaltaista. Hänen lisäkäsitteensä on enemmänkin jämäluokan päälle liimattu jämäluokka jolla on arvoa lähinnä siksi että mukaan halutaan uskonnollista asenteistoa ilman että sitä kutsutaan rehellisesti tällä nimellä. Kokonaisuudesta syntyy lähinnä jännittävä ajatuskehä. Jota selvästi puolustetaan siksi että Kaltiomaalla on sekä maailmankuvallinen vakaumus uskonnosta. Että hänellä on siihen liittyviä poliittisia ja eettisiä mielipiteitä. Mutta hän ei halua esittää niitä tämönaisena vaan toimia kuin asia olisi neutraali siksi että se on käsitteellistetty.

Fenonyymi on määritelty sanan latteimmassa mielessä. Sen perään on liitetty sanoja. Se ei kuitenkaan kuvaa mitään ilmiötä. Se kuvaa enemmän asennetta. Voisi jopa sanoa että asenne tarvitsee fenonyymi -käsitteen koska sillä ei ole oikein mitään ilmiötä johon se voitaisiin liittää. Ja jos olisi jotain johon liittää niin sitten argumentoitaisiin sen kautta. Fenonyymi lähinnä luo viitekehyksen johon voidaan sovittaa asioita. Asioita halutaan sovittaa koska tämä on se asenne jonka Kaltiomaa haluaa yleistää kaikkien ylle.

Fenonyymi ei ole sidottu ilmiöön. Se ei ole yksiselitteinen. Sen määrien arviointi tai edes koko sanan viittaaman asian olemassaolo eivät ole mitään mitä voitaisiin osoittaa. Se enemmän oletetaan. Se lähinnä sidotaan runollisesti johonkin niinkin tulkinnanvaraiseen ja monimerkitykselliseen kuin hengellisyys tai henkisyys. Se ei ole tiivis, yksiselitteinen, mallintava, kuvaava tai sellainen että ilmiön ympärille saataisiin tutkimusohjelma.

Voidaankin sanoa että Kaltiomaan asennetta on kuvatty ryhmäytymispsykologian ja sosiologian kautta tarkemmin ilman siihen liittyvää metafyysistä taakkaa. Käsitteet ryhmäpaineesta ja sosiaalisen kontekstin vaikutuksesta ihmisiin on saatu tietoja. Toiseuttaminen ja siihen liittyvät prosessit ovat tunnettuja. Toki näiden kautta tullut tieto on sellaista että se on iskenyt tiettyihin kansallisromanttisiin ja ideologisiin kuvitelmiin esimerkiksi yhdestä kansasta ja homo religiosuksesta. Voidaankin nähdä että näiden tehokkaampien käsitteiden mukanaantuoma paradigmanmuutos on luonut muutosvastarintaisille ihmisille tarvetta keksiä fenonyymin kaltaisia käsitteitä. Koska vanhasta ei haluta päästää irti, mutta vanhaan liittyvät käsitteet on punnittu ja heikoiksi havaittu niin että niitä ei voi sellaisenaan käyttää ilman että mukaan tulee iso liuta tunnettuja ongelmia ja vasta-argumentteja. Siksi monille ei jää käteen muita vaihtoehtoja kuin tehdä naamioleikkiä joissa vanhoja käsitteitä salakuljetetaan uusien termien taakse. (Tämä oli tuttua ID:stä jossa moni vanha kreationistien "ei sattumalta" -iskulauseisto piti salakuljettaa ei-kreationismiksi nimeämällä ajatus "kompleksin spesifin informaation" nimelle. "Perhaps a new name" -strategia onkin tässä kontekstissa käytetty ID -kritiikin/pilkan/ivan muoto..)

Kaiken tämän äärellä tekisi miltei mieli lainata Umberto Ecoa, joka esitti teoksessaan "Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään", että "Määritelkää kukin termi, kun se tulee esiin ensimmäisen kerran. Jos ette osaa määritellä sitä, välttäkää sitä. Jos se on jokin tutkielmanne perustermi, ettekä osaa määritellä sitä, jättäkää koko juttu sikseen. Olette valinneet väärän tutkielman aiheen (tai ammatin)."

Mitä on elämän tarkoituksettomuus?

Ei ole tavatonta törmätä lausumiin, joissa korostetaan että elämä olisi merkityksellistä jollain hyvin syvällisellä tavalla. Sellaisella, että tämä merkitys ei ole lainkaan yhteydessä filosofiseen kysymykseen "onko meidän elämällämme tarkoitus". Sen sijaan tätä elämän merkitystä pidetään ilmiselvyytenä joka pitäisi jotenkin selittää. Ja sitten tähän lisätään mausteeksi se, että tämä selitys vaatisi Jumalaa tai uskontoa jotta se voisi toimia mitenkään.

Taustalla on siis tarina siitä, että alussa on ollut Jumala joka on luonut ihmisen jotain tarkoitusta varten. Ja tämä tarkoitus olisi olemassa ihmisistä riippumatta. Elämän tarkoitukseen liittyisi siksi Jumalan tahdon noudattainen ja palvontamenot. Kun tämä Jumala otetaan pois, on selvää että tällaistä ihmiskunnan ulkopuolista moraalia ei ole. Kysymys voidaan kuitenkin muuttaa siihen mitä tämä "tarkoitus" voi olla ylipäätään. Onko niin että ihmisen elämän tarkoitus voisi olla vain tämänlainen. Onko käsitteelle olemassa toisia määritteitä. Jos on, argumentti todistaa että ihmisellä ei ole hyvin rajatussa mielessä merkitystä. Mutta tätä ei voi johtaa yleistetyksi argumentiksi joka pätisi kaikkeen. (Se on argumenttina vähän sama kuin selittäisi että kun on todistanut että henkilöllä X ei ole lemmikkinä kissaa, niin hänellä ei tämän vuoksi mitenkään voi olla mitään lemmikkiä, esimerkiksi koiraa.)

Kenties tätä kysymystä "mikä on elämän tarkoitus?" voidaankin muotoilla tästä näkökulmasta. Suomen kieli on siitä huono, että englannin kielessä puhutaan "meaning of life". Se korostaa "elämän merkitystä". "Elämän tarkoitus" viittaa vahvemmin pelkästään teleologisiin selityksiin ja rajoittaa tätä kautta vastaamista tavoilla jotka englannin kielessä puuttuvat. Englannin kielen "meaning" on siis jossain määrin laajempi.

Ja koska usein kysymys on siitä, että kysymys voidaan kääntää, voidaan miettiä sitä mitä ylipäätään tarkoitetaan kun sanotaan että jokin asia on tarkoituksetonta.

Skientismin kohdalla tarkoituksettomuus tulee melko vahvasti esille. Kuitenkin esimerkiksi kreationistien lausuntoja katsellessa on selvää, että lausunnot eivät ole koherentteja. Toisinaan evoluutio on merkityksetöntä ja toisinaan evoluutio onkin sitten jotain joka opettaa, että ihmiskunnan merkitys on selviytyä taistella elintilasta ja lisääntyä ja joka opettaa tätä kautta, että pitää harrastaa seksuaalista irstautta, sortamista ja muuta vastaavaa joka tuomitaan moraalittomuudeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että evoluutio tosiasiassa määräisi mitä ihmisten tulee tehdä. Eikä tämä tähän jää

Voidaan sanoa että jopa sivistyneillä kristityillä skientismin kohdalla henki on sen suuntainen, että jos evoluutio opettaa että elämä on syntynyt sattumalta ja kehittynyt evolutiivisesti, on tämän antama tarina alkuperästämme ja siitä miksi olemme sellaisia kuin olemme ja tavoittelemme sellaisia asioita kuin tavoittelemme jotenkin "laimeaa". Tämä ei tosiasiassa ole argumentti sen puolesta että skientismi ei antaisi mitenkään missään määrittein mitääbn merkitystä. Vaan nimenomaan sen henkinen että tämä saatu merkitys olisi jotenkin vääränlaista, latteaa.

Se, että olemme täällä koska esivanhempamme onnistuivat monistumaan epätäydellisesti on samanaikaisesti tosi, että jotenkin sellainen joka tekee elämästämme jonkinlaista Albert Camu'n Sisyfoksen puuhastelua kivenpyörittäjänä. Jotenkin latistavaa ja surumielistä. Se, että elämä on määrittynyt ei-ikuiseksi on monesta kauhistuttavaa sinänsä. Se, että on syntymä, asiat jotka tapahtuvat, ja kuolema on jotenkin jotain joka syö terää "lopulliselta tavoitteelta" jossa ihminen jotenkin täydellistyisi johonkin päämäärään.

Miten tätä voisi avata?

Minun mieleni avautui tähän lukiessani "Tieteen Kuvalehdestä" miten Einsteinin nuoruus oli mennyt. Urbaanin legendan mukaan Einstein olisi ollut huono koulussa. Tämä ei kuitenkaan ollut totta. Hän itse asiassa oli innokas lukija. Hän koki syvää merkitystä ja kiinnostuneisuutta kirjoihin. Hänen lapsi-ikäiset sukulaisensa kutsuivat häntä "serkku tylsimykseksi". Koska heistä tuollainen lukutoukkailu oli tylsää. Ja he itse kokivat jotain aidompaa ja rikkaampaa leikkiessään keskenään.
1: Jokainen aspergerin syndroomaisen pakkomielteeseen törmännyt tiedostaa että heidän käytöksensä on samantapaista kuin Einsteinillä. Ja on selvää että heille nämä heidän palapeliprojektinsa ja muut vastaavat puuhansa ovat erityisen mielekkäitä.

Tämä asenne on tosiasiassa tuttu omasta elämästäni. Ja varmasti monen muunkin arjesta. Se on kenties jopa helpompaa ymmärtää niiden kautta. Kun minä sanon että jokin on merkityksetöntä, viittaan usein enemmänkin siihen että aihe on minusta tylsä. Jos olen vaikkapa seurassa joka keskustelee jostain aiheesta johon minulla ei ole mitään kontaktipintaa, haukottelen. Näin käy jopa silloin kuin keskustelukumppanit pitävät keskustelua heille hyvin mielekkäänä.
* Esimerkiksi urheilujoukkueista keskusteleminen on monista erityisen kiinnostavaa ja se jakaa yhteisöllisyyskokemuksia. Minulle urheilu on triviaalejen sääntöjen varaan ladattu ylimaksettu absurdi puuhake.
* Toisaalta jotkut voivat keskustella vaatteista ja muodista. Se on minulle hämmentävä aihe. En ymmärrä estetiikasta tai välitä muodin käänteistä. Näissäkin on kysymys sosiaalisesti jaetusta yhteisöllisyyskokemuksesta johon liittyy jonkinlainen statuselementti ja esteettinen pohdinta. Minua tämä vain ei kiinnosta.
* Mutta sitten jos joku ryhtyy minun kanssa keskustelemaan miekkojen laadun testaamisesta, ihmisiä taatusti tylsistyttää jos kuvaan miten miekan pommelia pitää läimiä jotta näkee miten se värähtelee. (Tämä kertoo kaksi tärkeää kohtaa: Ensinnä sen kohdan millä osalla terästä pitää lyödä. Ja toisaalta pitää tarkistaa että värähtelyn "solmukohta" on siinä mistä pitää kiinni niin miekka ei tärähdä kädelle.) Tämä haukotuttaa monia käytännössä välittömästi.
+: Olen myös sivusta nähnyt miten ennen merkityksellinen parisuhde voi laimentua merkityksettömäksi ja johtaa eroon. Mikä ei sano että puolison ihmisarvo tai luonne tai oikeastaan mikään olisi muuttunut. Vaan siitä että puolisot eivät jaa keskenään vaikka elämänsä arkoja asioita, tai kerro tärkeistä asioista tai tee yhdessä asioita joista molemmat pitävät.

Voidaankin sanoa että suurin osa "merkityksettömyydestä" ei ole aitoa filosofista "merkityksettömyyttä". Ei yksinkertaisesti olisi jotain sellaista perustaa jossa uskonto jotenkin kiertäisi ne määritelmälliset ongelmat joita tapahtuu kun tosiasioita sidotaan etiikkaan skientismissä. (Tosiasiassa uskovainenkin joutuu ottamaan niitä perustelemattomia premissejä saadakseen vaikka Jumalan olemassaolosta jonkun "miten asian pitää olla".)

Kuitenkin tunne mitättömyydestä on vahva. Koska näitä kokemuksia ei jaeta. Voidaankin sanoa että aina kun kuullaan lausunto siitä että "se ja se elämäntapa on merkityksetöntä" kuvataan sitä että lausuja ei kenties ymmärrä tai ei vähintään osaa samastua sen toisen kokemuksiin. Ymmärrän miten lattealta kokemukset voivat tuntua. Jos minä käyn usknnollisissa tilaisuuksissa joissa on yhteisrituaaleja, vaivaudun koska "en kuulu joukkoon" ja jos käyn tilaisuudessa jossa on yksisuuntaista julistusta, haukottelen itseni uneen koska tilaisuus on niin maan saamarin tylsä. Tässä tilanteessa tulee tietekin mieleen että mikä näitä ihmisiä vaivaa. Että vika olisi heissä ja aiheessa eikä esimerkiksi minussa. Tämä on vain askeleen päässä siitä että uskontoa aletaan selittämään jonkinlaisena mielenvikana.

Ei ole ihme jos uskovaisella tulee tämä samanlainen hoopouden, absurdiuden ja mitättömyyden kokemus siitä jos joku nyt intoilee jostain auton sytytystulpista tai bakteerikasvustoista. Ainut ero on vain siinä, että he projisoivat tätä tylsistymistään ulospäin siten, että he kutsuvat sitä "merkityksettömyydeksi". Vika ei siis ole heissä itsessään vaan aiheessa.

Voidaankin sanoa että merkityksellisyysargumentit eivät ole metaeettisiä. Ne teeskentelevät olevansa metaeettisiä argumentteja. Ne ovat enemmän sanoiksi puettuja asennevammoja joissa oman maailmankuvan taustaoletukset joko on jätetty tiedostamatta tai ne on tiedostettu mutta niistä ei välitetä. Vastapuolen heikkoudet sen sijaan otetaan tökittäväksi ja kenties saivarrellaan ehtoja joilla niitä syntyy keinotekoisesti lisää.

Mitä tästä seuraa?

Jos merkitys määrittyykin ihmiskunnan kokemusten kautta, voidaan nähdä että vaikka Jumalaa ei olisi, voidaan sille kuitenkin saada arvioijia. Itse asiassa jopa muutamalla eri tavalla:
1: Voidaan nähdä että on sosiaalinen merkitys. Tämä säilyy vaikka ammuttaisiin hirvittävän monta yksilöä. Tämä vaatii jonkinlaista jaettavuutta. Sosiaalisuus, valta ja miellyttävyys liittyvät yhteen. Tylsäksi koettu vähemmistö saa merkityksettömän tai harhautuneen osan.
2: Voidaan nähdä että asioilla on aina merkitys yksilölle jos se kiinnostaa häntä. Kiinnostavuus synnyttää tunteita ja tunteet ovat "merkityksen mittareita". Kun asia koetaan mielekkäänä se "arvioidaan mielekkääksi eli merkitykselliseksi". Tämä merkitys ei vaadi sosiaalista jakamista, ainuttakaan aatetoveria. Toisaalta tämä tekee tästä merkityksestä hyvin hauraan koska sellaisen merkityksen voi ampua hengiltä helpostikin.

Näen tämän ajatuskulman rakentavana, kohteliaania. Ja ennen kaikkea sellaisena jonka koen ratkaisevan "äärellistä elämää koskevia omituisuuksia". Usein selitetään että ihmisellä olisi jokin arvo. Kenties jopa absoluuttinen arvo. Jos olemme jonkun tämänlaisen kanssa kanssakäymisessä sosiaalisesti, niin eikö tällä ole kuitenkin jokin arvo? Kenties ääretön aika olisi parempi. Mutta toisaalta voidaan kysyä että eikö rajallinen kontakti ole kuitenkin jonkin arvoista. Ehkä on jopa niin että kuolevaisuus vain vähentää merkitystä, ei tee merkityksettömäksi. Samoin Jumalan näkökulma ja Jumalan mieltymykset ja tunteet voisivat tuoda ihmiselle merkityksen. Mutta Jumalan kuolema ei poistaisi merkitystä tyystin. Se vain rajoittaisi merkityksen määrää ja laatua.

Ainakin kun katsoo ei-metaeettisesti sitä miltä käytännön "merkityksettömyys" -lausunnot kertovat, niin näyttää siltä että tosiasiassa elämän tarkoitus on tylsyyden karkoitus. Ne mitä ihminen pitää tylsänä ja pinnallisena koetaan merkityksettömänä ja niitä arvostavia ihmisiä pidetään pinnallisina tai erehtyneinä tai onttoina. Kenties tämä onttous on kuitenkin lähinnä sitä että syyttäjä projisoi omaa onttouttaan tämän kyseisen aihepiirin parissa. Kenties vika on aina syyttäjän ymmärryksessä (mikäli lausunto on ehdoton kategorinen lausunto missä ei voi koskaan olla mitään merkitystä, ei voida vedota siihen että hän itse ei saa siitä mitään). Tai siinä että hän ei kykene itse nauttimaan kyseisestä aihepiiristä (mikä tulee useammin vastaan silloin kun puhutaan mieltymyksistä vaikka eri taiteenlajeihin). Olemalla sosiaalisia, keskustelemalla esteettisistä ja kiinnostavista asioista ja kasvattamalla ymmärrystä monista asioista saadaan iloa ja merkitystä elämiseen. Tylsyyden vastakohtana on mielekäs ja vähintään satunnaisesti onnellinen elämä.

Common denominator

-What's common with me in vacation and Einstein in his thought experiments?
-We both travel light.

---

Olen menossa pääsiäislomalle, joka tarkoittaa päivittymyskatkosta. Sillä aikaa minua saa kutsua suvaitsemattomaksi idiootiksi vain jos sattuu olemaan kristitty joka viettää pääsiäistään ateistien ideologisessa tilaisuuksissa. Minä menen kirkkoon.

"Ei pidä sekoittaa mekanismia ja suunnittelua"

Larry Moran saamastaan erikoisesta reaktiosta. Hän oli ihmetellyt miten Intelligent Designin kannattajat eivät ota neutraaliteoriaa huomioon kritiikeissään. Hehän aina moittivat evoluutiota kuvaten sen mutaation ja luonnonvalinnan kombinaatioksi ja vain täksi. ID -sloganhan asiaan on peräti "We are skeptical of claims for the ability of random mutation and natural selection to account for the complexity of life. Careful examination of the evidence for Darwinian theory should be encouraged." Tämä on hämmentävää sillä jopa sellaiset "arkkiadaptationistit" kuin Dawkins ja Coyne tunnustavat geneettisen ajautumisen ja muut neutraaliteorian mekanismit. Tässä kohden keskustelunaiheena on enemmänkin voimakkuusasteet, mittakaava. Moran kutsuukin tilannetta perustellusti joskin epäkohteliaasti muotoillen "The reason this is so upsetting is that the IDiots know full well that the complexity of life is due to far more than just mutation + selection. They also know that evolutionary biologists have been "examining" Darwinian theory for a century and have decided that it is not sufficient to account for evolution. The obvious question is: are IDiots stupid or liars, or both?" Tämä oli luonnollisesti saanut jonkinlaisia reaktioita. ID -puoli oli vastannut hänelle

"1. Dr. Moran fails to understand that ID is not inherently at war with every possible theory of evolution, or evolutionary biology as a whole. The fact that the ID movement doesn’t address your favorite part of evolution probably means that this part of evolutionary biology does not confuse mechanism and design.
2. Dr. Moran fails to understand that the shift of evolutionary biology away from Darwinian mechanisms shows that ID and its proponents were correct. ID was the one to predict this move, while everyone else was hailing Darwinism as the highest point of evolutionary biology. Darwinism is no longer the pivotal feature of evolutionary biology, thus ID was correct.
3. Dr. Moran fails to understand the different roles that different theories of evolution play, and why they are important. Genetic drift and neutral theory are not theories of the origin of complex adaptation, thus, they do not function as design substitutes like Darwinism does. They are theories of what happens to the organism after the design. These fail, too, when stretched beyond their bounds to become design substitutes, but that happens much more rarely. Many design opponents tend to agree with ID’ers assessments of this possibility."

Vastaus on monella tavalla asenteellinen ja absurdi samanaikaisesti. Vastaan lyhyesti numeroiden vastauksen samalla numerolla millä vastaus on annettu.
1. Ensinnäkin vastauksessa korostettiin että neutraaliteoria ei sekoittaisi mekanismia designiin. Syynä on varmastikin se, että ID on hyvin fiksoitunut funktionaalisuuden selittämisen korostamiseen. Heistä vain se mikä selittää luonnon hienosäädön voi uhata heidän teoriaansa. Tässä mielessä on ymmärrettävää että ID ei suoraan koe neutraalien ominaisuuksien heilahtelua uhaksi omalle näkemykselleen.
   1.1: Valitettavasti neutraaliteorian mallit kuitenkin iskevät juuri tälle alueelle. Sillä ID:tä voi uhata "ei oikeasti pahan ongelman kautta, vaikka siltä tuntuukin". Sen parissa on helpompi korostaa sitä että luonnossa on virheellisyyksiä joita evoluutioteoria ennustaa. Näin ollen ID:n moittimiset siitä että erilaiset surkastumat olisivat evoluutioteorian kannattajille yhtä ongelmallisia kuin ID:n kannattajille ovat väärässä. ID on joutunut tässä harjoittamaan omituista strategiaansa jossa surkastumat ovat toisaalta epäolennaisia koska ID ei tarkoita täydellistä suunnittelua. Joten ne eivät voi olla ongelma ollenkaan. Mutta kuitenkin kristittyjä faneja on pakko rapsutella niin että keksitään selityksiä sille miksi tosiasiassa surkastumilla onkin funktio ja ne eivät siksi ole oikeasti surkastumia. Jonka jälkeen ne ovat tärkeitä ID:n todisteita-
   1.2: Toisaalta ID on sitoutunut liikkeenä yllättävän vahvasti ajatukseen jossa DNA:ssa on pelkästään funktionaalisia osia. Kaikki se mitä he kutsuvat "roska-DNA:ksi" on heistä vain jotain jonka funktiota ei ole vielä keksitty. (Ja jos sitä ei ole keksitty, niin se keksitään tulevaisuudessa. Asenne josta he moittivat evolutionisteja mielellään.) Ja Neutraaliteoria on siitä ikävä että sen mekanismit määrittävät rajoja funktionaalisten geenien määrälle. Ei ole väliä onko neutraaliteoria tapahtunut "Designin jälkeen vai ei", sillä jos sen konseptit ovat tosia, DNA on väistämättä täynnä tilke-dna:ta. Tämän luulisi olevan hyvin keskeinen ID -motiivi kritisoida neutraaliteoriaa. Mutta he eivät tee tätä koska he eivät tosiasiassa ymmärrä evoluutiota kovin hyvin. Mielikuva neutraaliteoriasta ei tunnu uhkaavalta, eikä populaari-ihmiset usein tunne kuin luonnonvalinnan ja mutaation käsitteet (ja nekin vähän sinne päin), joten tälläisten asioiden kritiikki ei olisi PR -taktista. Moni voisi ahdistua kun on liikaa vaikeita konsepteja ja tieteelliseltä kuulostavia termejä darwinistisatanistien puolella.
  1.3: Tosiasiassa neutraalien mutaatioiden kasautumista on käytetty argumentaationa joilla selitetään ID:n konsepteja. Behen palautumaton kompleksisuus on tästä malliesimerkki. Eli tosiasiassa neutraaliteorian tarjoamat geenialleelien yleistymiset toimivat kanavina uudenlaisille ominaisuuksille. Se mitä evoluutio ei voisi tuottaa muuttuukin joksikin jota se nimenomaan voi tuottaa. Joten neutraaliteorian kritiikki olisi oleellista jotta voitaisiin suojella ID:n rakasta konseptia jota se pitää evoluutiokritiikkinsä kovimpana ytimenä. Behen perusongelma onkin tässä ollut se, että hänen päällään on tonni multaa. Hän on päätynyt laskemaan neutraaleja mutaatioita hyvin erikoisella tavalla. Nimittäin siten että hän ottaa valmiin tuotoksen ja arvailee todennäköisyyksiä sille miten vaikeasti juuri tämä yksi tietty piirre syntyy eikä jotain muuta. Tämä on erikoista sillä hän laskee kuin asian pitäisi syntyä sattumalta. Mutta jos pitää päästä yhteen tiettyyn lopputulokseen, väitetään että lopputuloksessa ei voisi olla variointia. (Jos pelaa lottoa, ei voi vaatia että voittaja selittää että miksi juuri hän on voittanut eikä jokin muu, se vaatisi oletuksen siitä että lotossa huijataan niin että kukaan muu ei voisi voittaa.) Behen pitäisi arvioida todennäköisyys sille miten todennäköisesti jokin yhtä todennäköinen syntyisi. Juha Leinivaaralla on tähän hauska vertaus siitä miten "apina rakentaa auton".
     1.3.1: Tämä sama ongelma oli toki myös Dembskin CSI -informaatioon liittyvässä universaalissa todennäköisyysrajassa (10¹⁵⁰) jonka hän laski kertomalla näkyvän universumin hiukkasten määrän näkyvän universumin pyörimällä ajalla (alkeishiukkasten reaktioajalla arvioiden). Hän esitti että jos jokin noin epätodennäköinen syntyisi itsestään niin se olisi mahdotonta. Ja ID -piirien henki on latistunut siihen että tämä tarkoittaa että käytännössä niin epätodennäköinen että on "mahdoton". Muistan huvittuneeni kun eräs Diplomi-Insinöörituttuni näki kaavan tietämättä mitä varten se oli tehty. Hän kertoi suunnilleen sen, että "Tuon kaavan mukaan näkyvässä universumissa, joka on fyysikoiden mukaan pienempi kuin koko universumi, 50% tuon todennäköisyyden asioista tapahtuvat itsestään." Eli jos löydämme noin kompleksisen niin ei nimenomaan pidä ihmetellä, koska pelkkä sattuma tuottaisi tuollaisia niin että puolet niistä toteutuisi.
2. Motoo Kimura esitti neutraaliteorian ajatuksen jo vuonna 1968. ID on myöhempi innovaatio. Itse asiassa ID osoittaa tässä miten jäljessä se on evoluution ymmärtämisessä. On hyvin vaikeaa nähdä millä logiikalla naturalististen teorioiden kehittyminen muutoinkaan kertoo että ID on oikeassa. Se, että "Darwin ei tiennyt kaikkea" ei tarkoita että yliluonnollinen selitys olisi tosi. Logiikka on sama kuin selittäisi että se, että Newtonin vanha hyvä fysiikka korjattiin tätä tarkemmalla suhteellisuusteorialla tarkoittaisi sitä että ne jotka ovat korostaneet luonnon yliluonnollisuutta ja fysiikan kaavamaisten selitystapojen heikkouden ovat olleet koko ajan oikeassa. Tuollaisia argumentteja heittävien parista minä en hae neuvoa. Paitsi ehkä jos haluan tietää millä huumeella saa pään nopeasti ja pahasti todella todella sekaisin.
3. Kolmas kohta ei itse asiassa ole edes uusi kohta. Se on käytännössä uudelleen muotoiltu ensimmäinen kohta. Argumenttien määrä ei kasva tämänlaisella redundanssilla.

Mieleeni tuli analogia.

Satuin miettimään näitä katsellessani erästä arkeoloaa koskevaa dokumenttiohjelmaa maksutelevisiosta. Siinä käytiin läpi Clovisin ihmisiin liittyviä asioita. Kykenin kuvittelemaan mieleeni nuoren maan kreationistin moittimaan dokumenttia. Kykenen tekemään tämän sillä olisin itse asiassa taitavampi kreationisti kuin moni ns. ammattikreationisti
1: Etenkin Suomessa ongelmana näyttää olevan se, että kreationistipiirit YECistä ID:hen (osittain siksi että nämä koostuvat suuressa määrin samoista tyypeistä) tarjoavat huononnettua kreationismia. He ovat lukeneet ulkomaalaisten kirjoittamia kirjoja ja yrittävät aukaista ja popularisoida näiden ideoita suomen kielellä. He eivät kehitä argumentteja eteenpäin, he toistavat niitä. Ja peräti tavalla jossa he tekevät niistä yksinkertaisempia ymmärtää. Tämä tehdään usein sisällön tarkkuuden kustannuksella. Lisäksi useat kreationistit ovat vakiohahmoja jotka ovat olleet kuvioissa kymmeniä vuosia. He eivät ole korjanneet vanhoja virheitään vaan enemmänkin toistavat niitä. ID -piirissä hahmot eivät ole konventionalisoituneet vanhoihin virheisiinsä samalla tavalla. Osittain juuri siksi että siellä ID keräsi nuoria uusia uskovaisia sen sijaan että vanhan polven YECit olisivat kääntäneet takkinsa opportunistisesti. Kuten Suomessa kävi.

Ohjelmassa oli yksi kallo. Se oli ihmisen kallo. Se oli hautautuneena maahan. Arkeologit laskivat kerrostumia. Näin he saivat arvion siitä millä ajalla kallo on maahan hautautuneena. Katsojakin näki kerrokset maassa omin silmin. Kun ne osuivat suunnilleen siihen aikaan mihin Clovisin ihmiset, tulkittiin että tulos oli uskottava. - Tässä YEC kreationisti tunnistaa klassikon ; He korostavat kehäpäätelmäargumenttia. Kerrostuman vanhuus varmistetaan sen mukaan mitä siitä löytyy. Ja toisaalta kallo ajoitetaan tämän saman kerroksen mukaan.

Koska kallo oli itse asiassa hieman syvemmällä kuin on totuttu, tämä olisi haastanut Clovis -teorian. Siksi siihen oltiin skeptisiä. Ajateltiin laskuvirhettä. YEC näkee maailmankuvan sokeuttavan. Että selvästi tuo osoittaa että kerroksien arviointi on mielivaltaista. Koko ajatus pitäisi siksi kumota.

Kallosta otettiinkin DNA:ta ja hiiliajoitus. YEC ei pidä näitä ajoituksia luotettavina, niissä on epävarmuutta. Siksi ajoitukset eivät merkitse mitään. Epäpätevää, epäpätevää, epäpätevää. Kreationisti nyökyttelee että ainut tapa tietää menneisyydestä on nähdä itse, että ajassa taaksepäin ei voi tehdä tiedettä kuin kirkonkirjojen ja luotettavien silminnäkijöiden avulla.

Kiinnostavaa kuitenkin on se, että hiiliajoituksen olisi sovittava hyvin tarkasti siihen samaan ikään mihin ne kerrostumat viittaavat. Asiaa mutkisti sekin että tosiasiassa kerros ei ole jokin jossa on vain yksi asia. Samassa kerroksessa voi olla muitakin eliöitä. Jos kerros ajoitetaan ihmiskallon avulla tiettyyn aikaan, niin miksi samasta kerroksesta löytyy mammutteja joita ajoitetaan samaan aikaan. Mutta ei tyrannosauruksia joiden ajatellaan olevan eri ajoilla. Jos kerroksilla ajoittaminen on mielivaltaista, näin tulisi tapahtua. Mutta näin ei tapahdu.

Tosiasiassa kreationistien ongelmana on se, että he yrittävät voittaa taisteluita. YEC omistaa kritiikit jokaista yksittäistä koetta kohtaan. Mutta suuremmassa kontekstissa niissä ei ole mitään järkeä. Jos katsoo tutkimuskokonaisuutta on selvää että argumentit ovat väärässä. Jos ajoitusmenetelmät olisivat epäluotettavia niin ne tuottaisivat mitä vai tuloksia eivätkä ne osuisi niihin kerroksiin ja kalloihin. Tosiasiassa kallojen avulla voidaan arvioida kerroksia vain sen vuoksi että ne sattuvat olemaan käytännössä aina näillä tietyillä kerroksilla eivätkä muilla. Näitä testaillaan ristiin. Se, että kaikki eri huonot menetelmät muka vain sattumalta antaisivat toisiaan tukevia tuloksia on hyvin hyvin epäuskottavaa. Kreationistit itse vetoavat usein epätodennäköisyyksiin tavalla joka vihjaa että heidän olisi ikään kuin vähän pakko ymmärtää miksi.

Mutta he eivät tee tätä. Siksi kreationistit taistelevat yksityiskohdista näkemättä kokonaisuutta. Tässä saattaa sitten jäädä huomaamatta vaikkapa neutraaliteorian vaikutus luonnonvalinnan ja sattuman kanssa yhdessä. Tai se että ajoituksen epäluotattavuus on oikeasti luottamusväli. Ja kun montaa mekanismia käytetään rinnakkain, kokonaisuus kalibroidaan yllättävän eksaktiksi. Ja sitten he ihmettelevät miksi me kutsumme heitä IDiooteiksi...

Innovaatioista, verotuksesta ja korollaeläjistä

Takkiraudassa oli varsin erikoinen huomio erikoisesta poliitikon lausunnosta. Taustalla oli tekniikan alan yrittäjien huomio siitä että teknologia korvaa työvoimaa. Josta seuraa se, että harvalla on rahaa ostaa tuotteita. ; Ministerin ratkaisu oli ollut että sitten yrittäjiä täytyisi vain verottaa lisää. Ministerin kommentissa omituista oli juuri se että jos kukaan ei osta yrittäjien tuotteita, ei ole verotettavaakaan. Se on siis ratkaisuna sinänsä hyvin outo.

Ensin utopiasta.

Kykenen kuitenkin yhdistämään tämän asenteen tiettyyn tilanteeseen. Nimittäin siihen mikä on vallalla useilla ns. teknoutopisteilla. Sellaisilla optimisteilla kuin vaikkapa Esko Valtaoja. Tässä kuvataan usein maailma jossa koneet tekevät töitä ja ihmiset laiskottelevat. Työtä ei ole, mutta ei tällä ole väliäkään kun koneet tekevät kaiken ja tuovat eteen. Teoriassa tämänlaatuinen järjestelmä voitaisiin kenties jotenkin pystyttää ja ylläpitää. (En tosin tiedä miten moni kuvittelee että tämä olisi enemmän kuin jonkinlainen ajatuskoe. Mutta en olekaan teknoutopisti.) Tässä kontekstissa huomio voidaan aivan oikeasti vetää siihen että koneet muuttavat työn käsitteen. Ja tätä kautta palkkaamiseen liittyvät perinteiset ongelmat katoavat.

Useinhan on ajateltu että työttömän suurin ongelma on se, että hän vaatii työtä ja resursseja jotka ovat joltakulta muulta pois. Jos koneet hoitavat työt, there is really no harm. Siksi on aivan oikeasti syytä muuttaa palkkaamiseen liittyviä ajatuksia. Työttömät massat huvittuvat. Ja miksipä eivät huvittuisi kun koneet hoitavat työt. Tällä tavalla ei ole työttömien ihmisten ryhmää joka esimerkiksi yrittäisi murhata tai surmata tai varastaa "teknologiaa omistavalta luokalta". ; Eli päästään siihen mitä sosiaaliturva on käytännön tasolla. Eettisellä tasolla se voi olla humaania. Mutta kylmän opportunistisesti minusta työttömyyskorvausta maksetaan juuri sen takia että työttömät passivoituvat. Ettei heistä tule yritteliäitä epätoivoisia rosvoja ja rikollisia. (Nälkäänsä ihminen ryhtyy vaikka kannibaaliksi. Tai ainakin liian suuri prosentti heistä. Itse todennäköisesti ryhtyisin. Tämän tiedostaminen ei ole eettisessä mielessä miellyttävää, mutta se on rehellistä.)

Tässä teknoutopiassa on kuitenkin joitain omituisuuksia joita en malta olla moittimatta. Pidän ongelmana sitä että ns. ikiliikkujaa ei voida tehdä. Ihmismäärä kuluttaa energiaa. Ja jos ihmisten määrä kasvaa he kuluttavat entistä enemmän energiaa. Laiskojen ihmisten kansoittamaa - tai ainakin pääasiassa laiskojen ihmisten kansoittamaa - teknoutopiaa vaivaa se ongelma että energia on tässä äärimmäisen alttiina ns. yhteismaan tragedialle. Koska palkkatyötä ei ole olisi vaikeaa kuvitella miten estetään tilanne jossa se että itse jättää energian käyttämättä ei tarkoittaisi sitä että joku toinen ei käyttäisi sitä. ; Kuten Markus Kajon "Kettunen" asiaa ilmaisi vanhassa sketsissään. Että säästääkö naapuri. Ei. Sen sinun säästämän sähkön ja veden kuluttaa.
1: Tämä vaatii siis rajoittavia elementtejä. Todennäköisesti tässä rajoitettaisiin myös lisääntymistä jotenkin. Kenties helpoin tapa hoitaa asiat olisi se, että lisääntyminen annettaisiin niille jotka ovat valmiita tekemään sitä vähää työtä joka on pakko tehdä. Mistä seuraisi kyllä mielenkiintoisia evolutiivisesti koska se tukisi sitä että jokainen haluaisi mukavan elämän sijasta nimenomaan tehdä töitä, ihan väen väkisin. Minkä jälkeen moni varmasti kyseenalaistaisi sen että tarvitaanko niitä koneita mihinkään ylipäätään. Joku muu tietysti laittaisi vain kiintiöitä ja keskushallintaa. Joka taas altistaa kaikille niille ongelmille joita ns. "ei hajautetut järjestelmät" kohtaavat. Tämänlaisissa ratkaisuissa on usein suuria ja merkittäviä ja yllättäviä riskejä. Sellaisia jotka ovat toteutuessaan vakavia. Nassim Talebin mukaan tämänlaiset yhden kortin varaan rakennetut systeemit ovat ikään kuin jotain joiden kaatuminen on käytännössä vain ajan kysymys. Ne ovat kenties suuria mutta ne ovat hauraita. Siksi lisääntymisvaihtoehto on minusta relevantimpi. Tai ainakin seurauksiltaan minusta jotenkin humoristisempi. Ja arvoa se on huumoriarvokin.

Toinen asia on sitten astetta käytännönläheisempi.

Se on se, että tosiasiassa Takkiraudassa oleva systeemi näyttää minusta säätelymenetelmältä joka nimenomaan ennaltaehkäisee sitä ongelmaa mitä luddiitit pelkäsivät. On toki selvää että jos miettii yrittäjien menestymistä nyt, on pessimistinen. Mutta itse olen niin monenteen potenssiin kyyninen että näen tässä tilanteessa jotain hyvää.

Mitä me nimittäin tarvitsemme että luddiittien kirous iskee päälle? Sitä että joku tuottaa ne koneet jotka korvaavat ihmiset. Tämänlaisia tehdään käytännössä jos se on kannattava investointi. Ja nyt kun työn murroksen vuoksi katoaa työpaikkoja on yhä harvempia jotka investoivat. Jos huoli taloudesta innovointiyrityksissä on reaalinen, se jarruttaa kehitystä.

Tämä on eräs niistä asioista joita olen jossain määrin huomaamattomasti tuonut esille ; Kognitiotieteen opinnoissani opin lähinnä sen miten vaikeita monet tekoälyn haasteet ovat. Ja toisaalta miten niitä on sittemmin purettu kun alan ideoihin on saatu kannattavuutta. Esimerkiksi minulla on aika vahva "intuitiivinen eli ei-tieteellinen perstuntuma" siihen että Turingin testiä ei ole läpäisty lähinnä sen takia että suorituksena se olisi jonkinlainen kerskaileva merkki ; Hieman samanlainen symbolinen voimannäyttö kuin kuulennot. Jotka olivat älyttömän kallis, ihmisiä aika vähän suoraan hyödyttävä mutta symbolisesti merkittävä tempaus. Joka tehtiin koska siihen saatiin pirusti rahaa.
1: Tähän suhtautuminen on vaikeaa. Osa on naureskellut "FOX" -kanavan uutisoinneista. Kanava kun uutisoi asteroidille laskeutuneesta luotaimesta hieman hassusti. Ensin moitittiin miten veronmaksajien rahaa haaskataan turhaan. Mutta kun selvisi että rahoitus ei olekaan USA:lta alkoi mussutus siitä miten luuseri USA:n hallitus ei ole tehnyt tätä urotekoa. Hallitus on toki aina syyllinen, mutta tosiasiassa itse näen että "Fox" -kanavan molemmissa lausunnoissa oli järkeä enemmän kuin kyseisen kanavan jutuissa yleensä. Temppu oli pröystäilyä ja vallan symboli. Ensimmäinen on törkeää tuhlailua. Mutta toiselle sijalle ei kannata jäädä jos aikoo pitää maineensa edelläkävijämaana.

Investoinnin kohdalla on oleellista muistaa että rahamiehet ovat aika mielenkiintoinen ilmiö. He ovat vähän kuin batman. "Because he's the hero Gotham deserves, but not the one it needs right now." Minusta on turhaa etsiä näkymättömän käden kannattajaa tai sitä että talous aina tasaa itsensä. Siksi tarkoitankin tällä enemmän sitä että rikkaimpien ihmisten käytös kuvaa aina jotain yhteiskunnasta. Karkeasti ottaen ne kuvaavat tapoja joilla voidaan tulla rikkaiksi. Rikkaimmat ihmiset kertovat millä tavalla rahaa voi saada. Ja ajan mittaan millä ei.

Taleb muistuttaa tässä loistavasti siitä että rikas ei ole välttämättä rikas taidoillaan tai rikas siksi että hänen ratkaisunsa olisi erityisen varma. Nykyään moni pörssinvälittäjä on rikas koska hän on sattunut tekemään hyviä kauppoja. Samalla heidän kohdallaan ei näy että moni on sijoittanut pörssiin ja hävinnyt.
Menneisyydessä oli varsin vakaita tienaajia. Koroillaeläjiä. Jos mietitään miksi erääseen aikaan rikkaimmat ihmiset tuppasivat olemaan rahaa perineitä jotka sitten kuluttivat korkojaan nautintoihin, taiteen mesenointiin ja vastaaviin. ; Historiassa on oikeasti ollut aika jolloin varakas herrasmies ei hikoillut.
1: Tämä liittyy mielenkiintoisesti siihen miten rikkaat tukivat tieteitä - jonkinlaisena viihteenä ja "pröystäilynä" eikä siksi että siitä olisi suoraa hyötyä. Tämä on tärkeä asia koska nähdäkseni tieteen ongelmana on se että se perehtyy "totuuteen tai totuudenkaltaisuuteen" eikä tästä seuraa välttämättä hyviä tuloja tai yhteiskunnan rikastumista. Tosin hyvin usein teoria lähtee älyllisenä saavutuksena - eli filosofisena pröystäilysymbolina - mutta päätyy sovelluksiksi sitten myöhemmin. Einsteinin ajatukset eivät olleet hänen aikanaan tuottoisia. Mutta nykyajan GPS -paikantimet käyttävät suhteellisuusteorian kaavoja jotta he osaavat laittaa karttaohjelmassa ihmisen oikeaan suuntaan. Kuulemaan "käänny vasemmalle, käänny oikealle, aja suoraan taaksepäin kulkematta lähtöruudun kautta". Jolla ilmeisesti pääsee perille kunhan tajuaa että ei pidä ajaa seinän läpi.
2: Huumausaineiden historiakin on hupaisaa. Sillä huumeiden turmiollisuus oli erityisen selvää vasta kun ne olivat köyhien käsissä. Koroillaeläjän huumeriippuvuus tietenkään tuskin haittasi yhteiskuntaa mitenkään. Kun hän nyt joka tapauksessa norkoilisi salongeissa. Haitta on korkeintaan norkoilijalle itselleen. Eikä narkomaani tästä välitä joten ei haittaa häntäkään.

ollaan tilanteessa jossa on kenties hyvä lukea vaikka Hännikäisen blogaus Balzacilaisesta ajasta. "menneisyydessä kasaantunut varallisuus kasvaa nopeammin kuin tuotanto ja palkat, mikä ruokkii taloudellista eriarvoisuutta. Sama mekanismi myös muuttaa menestyvät yrittäjät ajan myötä koroillaeläjiksi." Tai kuten itse asian olen tiivistänyt ; Miksi ihminen investoi? Koska hän ajattelee että investoimalla hän saa enemmän rahaa kuin jos laittaisi rahat pankkiin. ; Tosiasiassa mekaniikka tietenkin menee siten että ei ole väliä haluaako ihminen strategisesti ratkoa asioita vai ei. Jos investoinnit eivät kannata investoivat ihmiset köyhtyvät elleivät peräti mene konkurssiin. Molemmissa tapauksissa he eivät näy rikkaimpien joukossa. Ne jotka joko älyävät myydä investointinsa ja elää koroilla tai jotka muuten vaan ovat laiskuuttaan eläneet koroillaan taas näkyvät rikkaimpien joukossa.

Eli kenties teknologiayrittäjien ahdinko on ainut asia joka on meidän ja täystyöttömän teknoutopian välissä. (Toisaalta tätä voi silti uhata on se, että joku päättää pröystäillä ja panostaa investointeihin koska on niin sikarikas että voi!) Tässä tiellä on kuitenkin melko ikävää se, että tämänlaisessa järjestelmässä (a) omistava ryhmä on omistava ryhmä ja muut eivät ja erot tuppaavat kasvamaan koska raha joka on tilillä kasvaa korkoa korolle. (b) Tästä tulee rasitteita pankeille koska he joutuvat keksimään jotain jolla tuottaa korot koroillaeläjille. Ja he eivät voi panostaa innovaatioihin investoimiseen kun niiden tuotot ovat huonompia kuin jos ne rahat jotenkin kieroilisi vaikka kilpailevaan pankkiin ja vaikka ei voisikaan niin korkojen maksaminen innovaatioiden kautta lähinnä hidastaisi velkautumista. (c) Varattomat ja osattomat vaativat jonkinlaista passivoivaa insentiiviä että eivät mellakoi. Esimerkiksi lähde tekemään vallankumouksia.

Suhteettomasti teoreettinen (järkeä se on järjettömyyskin, reaalista surreaalikin)

Ylläoleva video demonstroi suurta ongelmaa uskontokeskustelussa. Useinhan uskontokeskustelussa olevia sävyjä ja asiantuntemuksen puutetta tuodaan esiin samaan tapaan mitä Kari Salminen esitti "Turun Sanomissa" artikkelia jossa "uskoa se on epäuskokin". Hän korostaa sitä miten epätieteellistä ateistejen argumentointi on. "Suomessa soihtua pitävät ylhäällä kosmologi Kari Enqvist ja tähtitieteilijä Esko Valtaoja, joilla kummallakaan ei ole mitään ansioita uskonnontutkijoina." Hän oikein tarkoituksellisesti vähättelee esimerkiksi kuvaamalla Sam Harrisia sanoin "neurotieteistä kiinnostunut kirjailija Sam Harris". Kun otetaan huomioon Harrisin tohtorintutkinto kyseiseltä tieteenalalta, on lausunto sama kuin kutsuisi Carl Sagania fysiikasta kiinnostuneeksi TV -näyttelijäksi. (Triviaalisti totta, mutta käytännössä merkitsevällä tasolla puhasta herjaamista, valehtelua ja vähättelyä. Manipulaatiokikkailua ja halpamaista epäeettistä puoli-ihmisen asennevammaidioottisuutta.)

Sen sijaan Salminen ja muut eivät moiti esimerkiksi William Lane Craigia jolle teologinpaperit näyttävät antavan oikeuden kommentoida esimerkiksi suhteellisuusteoriaa. Näitä viisaita pitäisi kuunnella innostuneen kiinnostuneesti. Tai muuten ei voi sanoa olevansa vakavasti kiinnostunut fiksusta kristillisyydestä ja sen tiedesuhteesta. (Näin olen kuullut. Usein.)

Tartun tuossa videossa kuitenkin muuhun kuin siihen suhteellisuusteorian puoleen. Craigin argumentti videossa on jotain jota on syytä tarkastella rippusen myös muulta kulmalta kuin siltä miten hänellä näyttää olevan vaikeuksia suhteellisuusteorian ymmärtämisessä. (Joka on aika oleellista kun hänen argumenttinsa koskee suhteellisuusteorian implikaatioita.)

Kokonaisuuden kannalta argumentaatio voitaisiin toisintaa hieman eri aiheella. Craigin logiikka noudattaa kaavaa joka voitaisiin kuvata myös seuraavalla tavalla:
P1: Sisiliskot ovat matelijoita.
P2: Gozilla on matelija.
P3: Sisiliskot ovat olemassa.
Eli: Matelijoita on olemassa.
Joten: Gozillaan olemassaolon uskomiseen on perusteita.

Toki Craigin argumentti koskee gozillan hänen suosikkiaan, Jumalaa ja tämn suhdetta Kalam -argumenttiin. Ja hän perustelee argumenttiaan sillä että jos suhteellisuusteoria on tosi, niin sitten Jumala on atemporaalinen, ei siis ajallinen ja ikuinen vaan ajan yläpuolella tai ulkopuolella oleva ajaton olento. Minulla ei ole tätä argumenttia vastaan hirvittävästi, koska tosiasiassa näkisin että argumentti jättää liiaksikin tilaa sille mahdollisuudelle että Jumala olisi ajan ulkopuolella ihan sen takia että häntä ei ole olemassa.

Sen sijaan tartun siihen miten Craig käsittelee premissejään. Hän esittää vahvalla pokerinaamalla että päättelyketjun heikoin lenkki olisi suhteellisuusteorian paikkaansapitävyys. Eli Craig toki luottaa suhteellisuusteoriaan mutta hänestä tarjolla on järkeviä ja rationaalisia syitä joiden vuoksi sitä voi epäillä. Ja että epäilys olisi niin suurta että tämä olisi Craigin Kalamin kaikista heikoin paikka. Hän moittii suhteellisuusteoriaa maailmankuvallisena ja pitää tätä relevanttina koska muutoin nämä eivät olisi syitä hylätä suhteellisuusteoriaprermissiä. (Craig toki uskoo suhteellisuusteoriaan. Mutta pitää sitä heikoimpana lenkkinä.) Todisteena hän käyttää tästä:
1: Sitä että Einstein keksi sen ajatuskokeena.
2: Että suhteellisuusteoria voidaan nähdä maailmankuvallisena pyrkimyksenä vastustaa Jumalaa koska Isaac Newtonin klassinen fysiikka pitää sisällään absoluuttisen ajan ja avaruuden ("absolute time and space") joka taas voidaan nähdä Jumalisena. Ja että Einsteinin paradigmanmuutos oli jotain jossa absoluutista vaihdettiin relativismiin ("between absolute and relative") Ja tätä kautta suhteellisuusteoria siis olisi samaa mitä moraalin kanssa on yritetty tehdä. Että kristillinen hyvä objektiivinen ja absoluuttinen moraali korvataan relativistisella moraalikäsityksellä. ("between true ... and apparent")

Craigin ajatukset tässä kohden ovat erikoisia, sotkuisia, asennevammaisia - ellei peräti läpiristiriitaisuuteen asti virheellisiä. Mutta hyvin tyypillisellä nykykristillisen apologeetikon tavalla tätä kaikkea.
* Ensimmäinen ajatus on tietenkin jo siinä että Craig viittaa maailmankuvallisuuteen tavalla jossa hän samanaikaisesti haukkuu postmodernia relativismia että harjoittaa sitä itse samanaikaisesti aivan täysillä. Tämä onkin modernin apologetiikan kenties vahvimpia ja toistuvampia teemoja. Maailmankuva -sanan käyttäminen on kuitenkin tarpeen vain jos ei ole objektiivisia keinoja falsifioida tai verifioida jotain käsitystä. Lisäksi postmodernismissa on tyypillistä juuri se, että kun maailmankuvallisuus on otettu käyttöön niin sitä on kaikessa. Ja usein postmodernisti esittääkin oman uskomuksensa varmuutena oman maailmankuvansa sisällä. Craig ja muut apologeetikot eivät toki itse koe olevansa postmodernisteja koska he uskovat että heidän maailmankuvansa ja sen premissit ovat perimmiltään absoluuttisesti tosia. Mutta tämä johtuu enemmänkin postmodernin relativismin käsitteen väärinymmärtämisestä. Relativismissa on useitakin kulmia joissa totuus on kenties olemassa mutta ihmisen tieto olisi maailmankuvallista. Ja tässä kohden fundamentalismi on usein nimenomaan vahvasti relativistinen. Se taistelee relativismin nimeä vastaan mutta käyttää relativismin sisältöä.
* Toinen huomio on siinä että siinä luodaan vahva tarina alkuperästä. Einsteinin teorian keksimisen ideologiset intressit on jotain jolla luodaan tarina jossa on tärkeää katsoa keksimisen motiiveja. Ajatus on tältä osin äärimmäisen relativistinen. Ja jossain määrin tämä onkin ihan relevantti keskustelunaihe. Aatehistoriassa voidaan aivan oikeasti selittää hypoteesinmuodostusta ja sitä miten ideointi ei ole suinkaan vapaata vaan ajatuksiamme kahlitsee esimerkiksi kognitiivinen dissonanssi, joka taas on vahvastikin ideologioiden rajaamaa. Mutta kuten videolla oleva kriitikko huomauttaakin, tämä on irrelevanttia tieteen teorian heikkouden kannalta. Sillä teorian perustelu ei synny siitä miten se keksitään vaan siitä miten sitä perustellaan. Evidenssinkeruu on tärkeämpää kuin persoonaan käyminen. Itse asiassa Craig tekeekin tässä melkoisen vakavan virheen. Alkuperätarina tuossa muodossa on perimmiltään ad hominem -argumentti. Craig ei toki herjaa Einsteiniä, mutta ad homimen ei olekaan herjaamista vaan sitä että teoria on väärä koska sen kannattajilla tai keksijöillä on jokin tietty habitus, kuten vaikka ideologia jota he kannattavat. Teorian keksiminen voi olla valta-analyysiä ja viitata sen ajan suosittuihin maailmankuviin. Mutta tämä ei ole pätevää suhteellisuusteoriaa koskevaa kritiikkiä. Ja Craigin esityksen konteksti on taas sitä että tuo keksimisen keino olisi jokin syy hylätä teoria.
* Craigin esityksessä on omituinen logiikka siinäkin mielessä että suhteellisuusteorian kumoutuminen olisi perusteltua siksi että sillä on eitoivottuja ideologisia johtopäätöksiä. Mutta jos kristillisen argumentin kohdalla tapahtuu ideologisia johtopäätöksiä jotka ovat kristillisiä niin se olisi samaa kuin todistetta siitä että kristinusko olisi objektiivisesti tosi ja sen vastustaminen olisi ääliöidioottien touhua. Tässäkin logiikka on kunnon klassista nykyapologetiikkaa : Jos tiede tukee kristillisyyttä, se todistaa kristillisyyden olevan järkevä ja tieteen tukema näkemys joka taas tarkoittaa että ateismi on idioottien hommaa. Mutta jos jokin teoria on implikaatioiltaan kristinusko vastaan niin se kertoo että tämä teoria on kehitetty maailmankuvallisesti vastustamaan kristinuskoa eikä sitä siksi pitäisi ottaa vakavasti. (Henki onkin juuri se, että vastapuolen malli selitetään maailmankuvallisuudeksi ja oma oman näkemyksen todisteeksi.)
* Tuo suhteellisuuskohta on itse asiassa enemmän sanaleikki kuin todellinen argumentti. Suhteellisuusteoria on nimittäin itsessään objektiivinen teoria. Siinä samat tapahtumat voidaan kuvata eri näkökulmista. Mutta samat kaavat tuottavat tietyt ennusteet. Näkökulma vaihtuu, kaavat pysyvät samana ja ennusteet ovat nekin varsin yksiselitteisiä. Tapahtumat näyttävät tietystä referenssipisteestä samalta, ja suhteellisuusteorian kaavoja ei vaihdeta toisiin kaavoihin lennosta. Esko Valtaoja onkin tuonut esiin sitä miten suhteellisuusteorian nimi voi olla hieman harhaanjohtava. Mutta teorian osaavat kyllä tietävät että mitä se tarkoittaa. Näin ollen on vaikeaa ymmärtää miksi Craigia esitetään fysiikkakysymysten asiantuntijana joka käyttää tämänlaista suhteellisuusteoria -sanaleikkiä minkäänlaisena argumenttina.

Hawking ja "ateistien ääneenlausumattoman säännön" rikkominen

"Find somebody who wants something for nothing, then give him nothing for something."
(Hustle, TV -serie, important rule of con)

Christian News Wire, taho joka edustaa hienoa uskonnollista perinnettä, on ottanut kantaa alkuräjähdyksen syntyyn. Kuten kaikki tietävät, jokainen kristitty arvostaa NoMa -periaatetta aina kun tiedemies menee uskonkysymyksien alueelle. Heistä molemmilla on oma magisteriansa, ja rajanylityksiä ei voi tehdä. Tämä tosin ei yleensä toimi silloin kun kristityt kertovat mikä fysiikka on järkevää ja mikä ei. Sillä pänttäämällä teologiaa ja osaamalla Raamatun sanojen etymologiaa niiden alkukielellä ovat juuri sitä materiaalia joka takaa syvän ymmärryksen fysiikasta.

Tämän vuoksi onkin relevanttia uutisoida ja luoda keskustelua jossa fyysikko Stephen Hawking saa keskustella Ray Comfortin kanssa. Tämä varmasti takaa sivistyneen ja intelligentsiaa tihkuvan kysymyksen joka selvittää sen mihin tiede pystyy ja mihin ei. Ja mikä on epätieteellistä ja mikä ei.

Alkuun laittamassani linkissä he ottavat kantaa siihen että Hawking oli ottanut kantaa siihen miten universumi on syntynyt tyhjästä ja että tämä ei vaadi mitään ulkopuolista energiaa tai muuta voimaa. "Something from nothing" on heistä pahasti virheellinen. "It is embarrassingly unscientific to speak of anything creating itself from nothing. Common sense says that if something possessed the ability to create itself from nothing, then that something wasn't nothing, it was something - a very intelligent creative power of some sort."

Lausunto on hyvin klassinen. Perussävynä on se, että ateistien pitäisi puhua ikuisesta maailmasta, jossa ytimessä ääretön universumi jolla ei ole alkua. Tämä ääretön ei sitten vaatisi selitystä. Tässä kulmassa Comfortin lausunto on filosofian historian valossa ymmärrettävissä. "Hawking has violated the unspoken rules of atheism. He isn't supposed to use words like 'create' or even 'made.' They necessitate a Creator and a Maker. Neither are you supposed to let out that the essence of atheism is to believe that nothing created everything, because it's unthinking." Lisätukea asiaan saa tietenkin muistamalla sen, että erilaiset alkusyyargumentit ovat hyvin kliseinen osa teologiaa. Alkusyy todistaa että universumilla on alku, eli siis myös ensimmäinen tapahtuma syy-seurausketjussa.

Tämän perusongelma on toki se, että perinteinen "filosofien Jumala" ei valitettavasti pidä sisällään vaatimusta jossa alkusyyn olisi oltava "jonkin sorttinen hyvin älykäs luova voima". Ensimmäinen syy vain määritellään Jumalaksi, eikä sen ominaisuuksiin oteta kantaa. Siksi sellaiset ajatukset kuin alkusyyn persoona, luomiskyky, tietoisuus ja vastaavat ovat päälleliimattua materiaalia jossa ei ole oikein järkeä edes teologian sisäisesti. Mutta toki persoona voidaan argumentoida jotain muuta kautta kuin alkusyyargumentista. Kenties Comfort on oikeassa sanoessaan että "Nor should an atheist speak of gravity as being a 'law,' because that also denotes the axiom of a Law-giver. Laws don't happen by themselves." Onhan tuo argmentti. Siinä on käytetty "because" -sanaa joten sen täytyy olla totta. "Koska" on aina argumentin ja todisteen tunnus. Tosin käytetty esimerkki on klassinen  ekvivokaatio -päättelyvirheestä ; Luonnonlaki ei sano että kyseessä olisi juridinen kokonaisuus, ja tässä on jopa sellainen epäanalogia että juridisia lakeja rikotaan, luonnonlait ovat vain mekaanisia kuvauksia joka viittaa aineen sisäisiin ominaisuuksiin. Tämä esimerkki on siitä huvittava että sitä käytettiin demonstratiivisena esimerkkinä kun kävin yliopistossa kognitiotieteeseen liittyvää tieteenfilosofiaa.
1: Itse asiassa ; Se, että ominaisuus on "laki" voi kenties kertoa enemmän siitä että tieteen kehittämistä on tehty kristillisessä ympäristössä ja tämä on vaikuttanut määritelmien sanavalintoihin enemmän kuin määritelmien asiasisältö. Kristinusko siis lisää väärinymmärtämisen riskiä tiedeasioihin hyvin syvällisellä tavalla.

Mutta kenties tästä huolimatta on totta, että Hawking on piiloteisti. Voihan teismiä virrata asioihin kiertotietä ja huomaamatta. Onhan tähän vakuuttava argumentti. "It seems that Professor Hawking has changed his mind about the need for God. Back in 1988, in his book A Brief History of Time, he said, "If we discover a complete theory, it would be the ultimate triumph of human reason - for then we should know the mind of God." Einstein said that he wanted to know the mind of God. Comfort maintains, "Both men can easily find the mind of God and through it see how we were created - 'In the beginning, God created the heavens and the earth' something of which we were reminded when the first manned mission to moon read from Genesis chapter one. We need to read it again." Mielen muuttaminen on toki oppimisen ja kasvavan viisauden vihje. Vihje kriittisestä ajattelusta ja kyvystä muuttaa mielipiteitä todisteiden kasautuessa. Mutta nähdäkseni tätä mielenmuutosta ei voida perustella mainituilla sitaateilla. Sillä lausunto pitää sisällään toisen hyvin yleisen argumentin joka toistuu kaikkialla siellä missä ihmiset ottavat kantaa asioihin joita he eivät ymmärrä. Nimittäin reifikaatio. Tieteenfilosofiassa opitaan että on ns. mallintavia vertauskuvia ja näkökulmien vertauskuvia. Ja näitä ei pidä toisiinsa sekoittaman tahi ihmisten lisääntyminen tapahtuisi siten että konkreettinen mehiläinen pölyttää konkreettisen kukkasen. Tieteellisen ajattelun ydin on juuri siinä että määritelmien sisällöllä on oleellisesti väliä, ei sillä miten ne paketoidaan.
1: Comfort näyttää ihmiseltä joka todella katsoo vaikka Dawkinsin "itsekäs geeni" -sanaa ja luulee että se opettaa ihmisiä käyttäytymään itsekkäästi ja väittää että termi väittää että geeneillä on tietoisuus. Panpsykismi olisi toki viehättävää mutta Dawkins ei sellaista itse kannata.

Mutta kaikki on tietysti mahdollista, kun liikutaan piireissä joissa arkijärki on tieteen ydin. Ydin joka voi kieltää vaihtoehtoja a priorisesti täysin mahdottomiksi ja pitää näitä ajatuksia kannattavia idiootteina ja typeryksinä. Asennevammainen horse laugh arkijärkipohjalta tiivistyy sen tyylisiin lausumiin kuin "It is embarrassingly unscientific to speak of anything creating itself from nothing. Common sense says that if something possessed the ability to create itself from nothing".

Valitettavasti tyhjän fysiikka ei ole näin yksinkertaista. Kenties ihan siksi, että kvanttifysiikka rikkoo perustaltaan sen mekanistisen maailmankuvan jota klassiset teologit piilo-olettivat argumenttirakenteisiinsa. Fysiikka on valitettavasti muuttunut vähemmän deterministiseksi ja olemukseltaan erilaiseksi kuin mitä asiat olivat jonkun Tuomas Akvinolaisen aikana. Tai Newtonin aikana. (Tai edes Einsteinin aikana - hänhän sanoi että "Jumala ei heitä noppaa".) Siksi moni teisti todella vakavissaan uskoo että jos uskoo alkuräjähdykseen ei voi olla ateisti.
1: Tosin kun alkuräjähdyksestä ei puhuttu, sitä pidettiin naurettavana ja ääretöntä ja ikuista universumia pidettiin todisteena Jumalallisuudesta, koska ääretön. Eikä tämän nähty falsifioivan teismiä tai tekevän ateismia järkevämmäksi. I'm smelling douple standards strong in this one.
2: Akvinolaisen muistaen on toki surullista huomata että teologia on joskus edustanut aikansa hienostuneinta tiedettä ja filosofiaa. Tämä osa on kyllä selvästi menetetty. Teismin tutkimusohjelma on kokenut selvän paradigmanromahduksen. Tärkeimmästä kaiken selittäjästä on tullut yhä triviaalimpi. Jopa niin triviaali että vaikka ennen Jumalaa on käytetty selittämään kaikkea luonnonilmiöitä myöten, nykyisin on tarvittu kaiken maailman NoMa -periaatteita joiden tärkein tehtävä näyttää olevan se, että uskontoa suojellaan tieteeltä ja ylipäätään faktapohjaiselta kritiikiltä. Jos pitää tutkimusohjelmien hedelmällisyyspohjaisesta tieteen määritelmästä, kuten itse kieltämättä jossain määrin teen, tämä on aika tärkeäkin asia.

Itse asiassa tieteellisyyskysymys on kuitenkin vielä otettava kantaa. Intuitiot eivät aina ole väärässä. Näin ollen argumentit voisivat olla huonoja mutta pääpointti elää kaiken tämän jälkeenkin vahvana. Tässä ongelmana on kuitenkin se, että aivan viime aikoina on herännyt paljon keskustelua siitä että fysiikan mukaan on mahdollista saada jotain ei mistään. Tämä on sidottu aivan normaaleihin fysiikan lakeihin. Ja tämä mahdollisuus on todistettu matemaattisesti päteväksi, joten sen peruslogiikassa ei ole vikaa. ; Kun argumentointi on koherenttia (matemaattinen todistus tarkoittaa tätä) ja sen peruslait eivät ole falsifioituja vaan nojautuvat aivan sallittuihin fysiikan tämän hetken lakeihin (joka tekee siitä luonnontieteellisen) voidaan vihjata että kenties "ei mistään tulee jotain" onkin enemmän tieteellinen asia kuin mitä teistit haluavat myöntää.

Itse tosin näen että tämä vastaus on lähinnä osoitus siitä että tämä tyhjästä syntyminen on mahdollista, että ajatus ei ole lähtökohtaisesti tyhmä vaan vaihtoehto. Jolloin sitä ei voi sanoa "mahdottomaksi" olematta eitieteellinen tampio jolla on huonosti kehittynyt symbolifunktio ja hemmetin pisteliäs seksielämä jossain kasvitarhalla. Mistä päästäänkin siihen että kenties "ääneenlausumatonta sääntöä" pitää kutsua "ääneenlausumattomaksi" ihan siksi että tämänlaista sääntöä ei ole olemassa eikä kukaan tämän säännön rikkomisesta syytetty ateisti/fyysikko sellaista ole sanonut. Joka vihjaa siihen että tämä on ad hoc -selitys samalla tavalla kuin se että puhuttaisiin salaisista ja alitajuisista kaunoista sen vuoksi että mikään käyttäytymisessä ja muussa evidenssissä ei viittaa minkäänlaiseen kaunaisuuteen.

Pieniä ajatuksia arvopohjastani - ja yhteiskunnasta

"Eivät mehiläiset keräänny parviksi rakentaakseen kennostoja, vaan rakentavat kennostot koska luonto panee ne parveilemaan. Sama pitää paikkansa, ja vielä paljon suuremmassakin määrin, ihmisten kohdalla: myös he etsiytyvät luonnostaan toistensa seuraan ja toteuttavat sitten toiminnan ja ajattelun taitoaan. Niinpä ellei se hyve, joka ilmenee huolenpitona ihmisistä, toisin sanoen ihmiskunnan yhteisyyden tunteena, olisi tiedon seuralaisena, tieto tuntuisi yksinäiseltä ja hedelmättömältä. Samoin olisi mielen suuruus, jolla ei olisi kosketusta inhimilliseen yhteisöön, suoranaista raakuutta ja eläimellisyyttä."
(Cicero, "Velvollisuuksista")

Jos minun lapsuudenkotini arvoja pitäisi liittää filosofeihin, on melko selvää että isäni on verrattavissa Ciceroon. Tämä ei ole sinällään mikään yllätys. Sillä vaikka Cicero ei itse asiassa vilahtele suoraan nimeltä tavallisessa keskustelussa, eikä hänen ajatuksiaan yleensä kovin suoraan tunneta, hänellä on ollut suuri vaikutus länsimaiseen kulttuuriin. Esimerkiksi kun hieman stoalaisen oloinen isäni opetti spontaanille ja opportunistiselle hullulle pojalleen että petos on lyhytaikaisesti kannattava ja pitkällä tähtäimellä kannattamatonta toimintaa, ei historiallista esikuvaa tarvitse hakea kovin kauaa.

Teologiassa valtavan vaikutusvaltainen kirkkoisä Augustinus kertoi Ciceron "Hortensiuksen" muuttaneen hänen elämänsä. Kyseinen teos on sittemmin kadonnut, mutta muuta Ciceron tuotannosta voidaan hyvin arvata miksi Augustinus oli viehättynyt. "Velvollisuuksista" -teos esimerkiksi korostaa sitä miten perinteinen jako siihen mikä on kätevää ja mikä on hyveellistä pitää hylätä. Cicero oli sitä mieltä että jokainen joka on ensin pettänyt muita ja sitten on sen jälkeen jäänyt vaille rahaa ja tukioita näyttää miten hyveellistä elämää seuraa se, että myös talouspuoli tulee olemaan turvattu. Cicero korosti myös sitä, että jokaisen tulisi seurata lahjakkuuksiaan ja varoa että se ei johda liikaan ylpistymiseen ja arroganssiin, jotka haittaisivat elämää lahjakkuuksista huolimatta.

Itse asiassa Cicero on kenties jopa Jeesusta vaikutusvaltaisempi. Sillä vaikka hän ei ollut kristitty, hänellä oli vahva ajatus teleologisesta maailmasta jossa universumi seuraa taivaallista suunnitelmaa, ja jossa pieni palanen Jumalaa. Tämä on jalostunut sitten erilaisiksi Imago Dei -teologiaan. Ciceron jonkinlaisia muokkaantuneita muotoja voi havaita myös talousoptimismissa. Ajatukset näkymättömästä kädestä ja kalvinistissävytteisten menestysteologien näkemys siitä että esimerkiksi Jumalan pelastukseen predestinointi näkyy myös tämänpuoleisessa elämässä menestyksenä ovat sitten tämän eteenpäinvietyjä muotoja. Itse tosin suosisin kenties tässä enemmän ilmaisua joka korostaisi jotenkin sitä, että Cicero oli näitä näkemyksiä maltillisempi.

Itse kaipaisin Ciceron vastapainoksi kuitenkin nimenomaan Sartrea.

Sillä maailma on kuitenkin opportunistinen paikka. Jossa petoskin kannattaa, ja joskus jopa pitkällä tähtäimellä. Ja ennen kaikkea kaipaan Sartrea sen vuoksi että se tuo mukaan sellaisen annoksen etiikkaa joka Ciceron maailmasta selvästi puuttuu.

Moni toki näkee että Sartre olisi Ciceron antiteesi. Sillä hänet nähdään jokseenkin henkilönä joka opetti että "elämä on perimmiltään merkityksetöntä". Eli se esittää hyvinkin antiteleologisen maailmankuvan. Mutta tosiasiassa Sartren maailma on täysin omanlaistaan merkitystä. Hän jakoi maailman kahtia. Oli tietoiset asiat ja eitietoiset asiat. Ja noin karkeasti ihmiset ovat tietoisia ja kivet eivät. Ja vain tietoiset asiat ovat päämääräsuuntautuvia.

Sartrelle ihminen on maailmaan heitetty siinä mielessä että hän ei ole tehnyt itseään tai päättänyt syntyä. Mutta tästä huolimatta hän on "tyhjä" siinä mielessä että hänellä ei ole perimmäistä minää. Lapsi ei ole tehnyt itseään mutta myöskään ole hänen vanhempiensa tahdoton marionetti. Siinä missä Cicero korostaa että merkitys syntyy velvollisuudesta ja tarkoituksesta joka kattaa koko universumin, Sartren ytimessä on se että jokaisella teollamme on merkitys koska voimme valita mitä haluamme ja mitä emme. Olemme vapaita tässä maailmassa nimenomaan sitä kautta että meiltä puuttuu jokin joka määräisi meidät yhteen asiaan josta ei olisi vaihtoehtoja.

Toki asia on ymmärretty jossain määrin myös kristinuskossa. Sillä jos käsittelee teodikeaa, huomaa että koko ongleman takana on ajatus läpeensä teleologisesta maailmasta. Vasta jos kärsimyksellä on tarkoitus, sillä on jokin suhde Jumalan tahtoon. Moni korostaa tässä vapaata tahtoa. Eli maailmassa on kärsimyksiä koska Jumala on antanut meille vapaan tahdon. Tässä mielessä Sartren ajatukset eivät ole niin uusia, ainutlaatuisia, antiteistisiä tai lohduttomia kuin joskus annetaan ymmärtää.

Sartren henki oli tärkeä myös sellaisista syistä jotka ovat tällä hetkellä tärkeämpiä kuin koskaan toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Sillä Sartre eli maailmansotien jälkeisessä maailmassa. Maailmassa jossa ei ollut maailmansotaa, mutta jossa oli käsitetty mitä tarkoittaisi jos se olisi. Tietoisuus tästä mahdollisuudesta oli ahdistava. Ja Sartre näki että maailmansodat tuhosivat vanhat varmuudet. Ennen oli eletty Ciceromaisessa maailmassa jossa tietyt eettiset normit ja hyvinvointi liitettiin yhteen. Perinteet, arvot ja velvollisuudet olivat johtaneet tiettyihin reaktioihin ja vastareaktioihin. Sartren mukaan oli hienoa että nämä "yhteiskunnan syvimmät perusasiat" olivat jonkinlainen illuusio. Jotta ihmisillä olisi muutakin vaihtoehtoa kuin maailmansodat. Ihmiset eivät olekaan mekaanisia etiikkakoneistoja jotka reagoivat ennaltamäärätyillä ja ennustettavilla tavoilla. Ja näin kuoleman sykli olisi katkaistavissa.

Olen kuitenkin itse hyvin Spinozamainen.

Spinozan maailmassa on syvä järjestys. Kun Einsteiniä pyydettiin kuvaamaan suhteensa Jumalaan, tämä kertoi että hän uskoi Spinozan Jumalaan. Tämä oli varmasti poliittisesti korrektimpi ja vähemmän sosiaalisesti riskialtis tapa kuvata tuntemuksiaan kuin "mekanistinen ateisti". Sillä Spinozan maailmassa ei ole sijaa ihmeille. Ja hänen maailmassaan ei ole mitään lopullista tavoitetta. Mutta maailma ei ole silti vapaan valinnan täyttämä paikka. Itse asiassa Spinozan maailmassa ihmisillä oli taustasyy, mutta tämä taustasyy ei ollut mitenkään erityinen verrattuna muiden asioiden taustasyille. Ihminen on tässä maailmassa enemmänkin osa universumia kuin jokin joka olisi irrallaan universumista ja jotenkikin sen yläpuolella. Maailmankaikkeutta ei myöskään ole tehty ihmisen elämän taustaksi. Ihminen elää maailmassa, eikä maailma ole ihmistä tai mitään muutakaan varten

Spinoza nimenomaan korosti sitä että ihmisillä on paljon rajoituksia. Hän korosti että ihmiset kokevat olevansa vapaita koska heillä on haluja. He tahtovat asioita ja yrittävät. Joskus jopa saavuttavatkin. Mutta jos he eivät voi haluta halujaan ja niiden prioriteetteja, he ovat silti itse itsensä marionetteja. Ihmiset ovat siksi ennustettavampia kuin he haluavat myöntää.

Olen yhä hullu lyhytjänteinen opportunisti. Käytän talenttiani mihin käytän, enkä sekoita tässä prosessissa saamiani menestyksiä eettisyyteen. Sellaiseen ei ole mitään tarvetta. Voin silti toivoa että ihmiset ovat "ohjelmoituja parveiluun", sen sijaan että näkisivät yhteisön rakentamisen kätevänä keinona hyötyä.

Hullut tiedemiehet anti-intellektuellismin kuvaajina (ja lopuksi täydellinen skeptikko)

Hullu tiedemies on jonkinlainen arkkityyppi. Tai ainakin klisee. Se, mikä heissä on ihmeellistä on se, että heissä tuntuu yhdistyvän kolme piirrettä (a) tiedeyhteisö ei hyväksy heidän ideaansa (b) he tekevät jotain massiivista joka todellakin toimii (c) asiassa on moraalinen ongelma, kuten maailmanvalloitus (d) suunnitelma epäonnistuu sankarin väliintulon vuoksi, eikä siksi että hullun tiedemiehen keksintö ei toimisi varsin hyvin ja tieteellisesti validoitavalla tavalla.

Tämä on hieman erikoista, koska kaava näyttää tuovan esille eri asioita.
1: Toisaalta se korostaa että hullujen tiedemiesten tieteessä ei ole ongelmaa. He tekevät varsin vaikuttavia asioita, joita kuvaa se, että ne ovat oikeasti vaarallisia ja tekevät suunnilleen sitä mitä hullu tiedemies haluaakin. Tämä liittää tarinan usein siihen että tieteestä varoitellaan. Hullu tiedemies on siis jonkinlainen klassinen golemien, faustisten demonien ja lampun henkien kanssa pelaamisen jatke.
     1.1: Ne tuotokset ovat toki usein omituisia nimenomaan laitteita. Ja ne ovat kompleksisia omituisella tavalla, kuten lasersäteillä varustetut piraijat, mutta tämä on sitten toinen asia ; On hyvä huomata että laitteet ovat komplekseja ideoita, mutta tämä ei ole yllättävää. Ihmiset pitävät sellaisia mielenkiintoisina, riittävän yllättävinä herättääkseen huomion ja riittävän tuttuja jotta ne eivät etäännytä ja ole liian uskomattomia. .
2: Toisaalta tiedeyhteisön ulkopuolisuus on jotain jota halutaan korostaa. Tässä henkenä voi olla positiivinen sävy tutkimusetiikasta. Mutta melko usein tällä kuitenkin halutaan selvästi korostaa myös toista vaihtoehtoa. Sitä, että tiedeyhteisö on syrjivä, nurkkakuntainen ja elitistinen, laitos joka on byrokraattinen ja epäluova.

Tiede ja tiede-etiikka kiedotaan sen verran omituiseen pakettiin että näissä tarinoissa on usein omituisia jännitteitä. Osa niistä tuntuu olevan skeptikon elämässä arkipäivää. Osa ihmisistä käyttäytyy kuin tämä tiedemalli olisi totta. Eli samanaikaisesti tiede olisi riski, että se olisi samalla elitistinen.
1: Erotuksena sille oikealle ja toimivalle tieteelle jota tasapainorannekkeet, homeopatia, ja kreationismitieteen uusimmat Lunar Bukkake -teoriat. Jotka eivät tietenkään ole fringejä vaan syrjinnän takia torjuttuja ja eettisiä.

Hyvin usein hullu tiedemies on myös sarjoissa esiintyvä. Tällöin niiden hulluus saa uuden omituisen piirteen. Nimittäin pakkomielteen. Lex Luthorin täytyy aina tuhota teräsmies. Tohtori Doom tekee aina samoja asioita. Pakkomielteen jota kuvaa Albert Einsteinin määritelmä mielipuolisuudelle "Insanity: doing the same thing over and over again and expecting different results." Näissä yllättävintä onkin se, miten ilmiselvästi kaikki uskottavuus nerokkuudesta rapisee. Käy hieman kuten Batmanin "Banelle" ; Sarjakuvassa hän on nerokas, mutta raivoisa. Ihmiset käsittävät hänet kuitenkin lähinnä tyhmäksi lihaskimpuksi. Ja kun Banen toimintaa seuraa, ei tätä tulkintaa voi ihmetellä. ; Näyttääkin että suurella osalla hulluista neroista on etiikkavajauksen lisäksi yllättävän matala älykkyysosamäärä, vaikka heitä kuvataan päinvastaisin attribuutein. Nerokkuus ilmenee vain spesifisti sen suunnitelmaan liittyvän teknologian kohdalla. Tämänlainen nerokkuus on vähintään hyvin spesifiä ja rajattua, se on kenties jopa jotain joka vihjaa että hullut tiedemiehet eivät ole kovin hyvin mietittyjä hahmoja. (Tosin jos hahmo on klisee, tästä ei pidä yllättyä. Tämänlaista ei kai pitäisi edes mainita ääneen julkiseksi tarkoitetuissa kirjoituksissa, koska se olisi lukijoiden halveksuntaa.)

Koska suhtaudun tieteeseen positiivisesti, olisi miellyttävää jos tiedekuva ei olisi kuin pahimpien crankien pseudotiedekuvastosta. Kuitenkin toisaalta haluaisin että tieteen soveltamisen etiikkaa ei hylättäisi. Näin ollen hullun tiedemiehen rooli voisi jäädä.

Helpoiten asia voitaisiin tehdä luomalla uudentyyppisiä apureita hulluille tiedemiehille. Apurina voisi olla oikeaoppinen skeptikko, sellainen joka edustaisi modernin ajan tiedekuvaa ja etiikkaa. ; Sellaista joka hyödyttäisi sekä hullua tiedemiestä että yhteisöä. Hullujen tiedemiesten apurit ovat usein varsin tyhmiä. Tämä johtunee osittain rekrytointivaikeuksista. Mutta olisi piristävää törmätä kriittiseen skeptikkoon.

Ajatus ei ole aivan toteutuskelvoton. Tosin nähdäkseen tälläisen pitää toistaiseksi seurata "Animaanisia". Siinä on justiinsa sellasta tiedekuvaa, jota meikäläinen jaagaa. Se vastaa kuvaamaani ihannetta yllättävänkin hyvin. Sillä siinä on loistava hullun tiedemiehen stereotyyppi. Ja se antaa loistavan kuvan siitä mihin tervettä skeptismiä tarvitaan joka päivä, myös silloin kun se ei varsinaisesti kuulu primaarisiin työtehtäviin - ja jopa etenkin silloin kun ei.

Brain hiiri joka haluaa valloittaa maailman. Hänen ystävänsä Pinky on toinen laboratoriohiiri, se joka käyttäytyy sekavasti. Mutta kun alkutunnus selittää "one is genius - other insane" (suom. "Toinen on nero - toinen taas ei.") on hyvä huomata, että sarja viittaa siihen että Brain on nero ja Pinky hullu. Kuitenkin sarjaa tarkemmin seuraaja saattaa muuttaa tulkintaa. Sillä jokainen sarja aloittaa jo tunnuksessaan siitä että päättäessään sen päivän toiminnoista Brain määrää auktoriteetillaan että "The same thing we do every night, Pinky - try to take over the world!" Ja sitten alkaa jakso jonka perusrakenne on vähintään yhtä ennustettava kuin 1980 -luvun "Aku Ankka" -lehden Mikkihiiriseikkailut. Brainilla on suunnitelma, monimutkainen suunnitelma. Pinky sanoo jotain yksinkertaista ja typeränoloista suunnitelmasta. Brain toteuttaa suunnitelmaansa - ja se epäonnistuu jollain sellaisella tavalla johon Pinky on aluksi relevantisti viitannut. Sen tietää jo ennen kuin jakso alkaa.

Tämä pakottaa miettimään asiaa siltäkin kannalta että jos katsojaa hämätäänkin tarkoituksella stereotyypeillä ; Että Pinkyn habitus ja huono esiintymistaito hämäisi ja että hän on se nero ja Brain vain se toinen joka taas ei. Eräässä mielessä voidaan siis tulkita että Pinky on täydellinen skeptikko. Hän edustaa sekä osuvaa huomiokykyä että etiikkaa. Hän ei ole turhantarkka, byrokraattinen. Sen sijaan on varsin luovanoloinen. Mielestäni Pinkyn kaltaisia sankarihahmoja pitäisi kasvatuksellisista syistä laittaa piirrettyihin enemmänkin. Pinkyssä on ainesta uudeksi arkkityypiksi, elämää suuremmaksi hahmotyypiksi jolla voisi korvata kasvatuksellisista syistä muita, moraaliltaan kyseenalaisempia, sankarihahmoja. Vaikka ne, joita kauhistellaan ja joita moititaan siitä, että sankari ympäröidään väkivaltakuvastolla. Kuten esimerkiksi se Jeesus -heppu.

Pieni ajatus : Hengen energioista

Kun kuuntelee nykyajan henkisyyspuhetta, korostuu usein sana "energia". Tämä on kenties omituisimmillaan New Agessa, mutta sana vilahtaa varsin tavallisesti myös "kristillisissä piireissä". Tämän puheen taakse on pakko nähdä pidempi perinne.

Humanismin ja teollitumisen jälkeen aikana on ollut suosittua lainata fysiikasta uskottavuutta henkisille asioille. Uskonto on nähty - ikään kuin renessanssin heristämänä ja valistushengen vaikutuksesta - jotenkin itsessään riittämättömänä. Siksi ei ole haluttu puhua klassisesta dualismista sen oikealla nimellä. Se, mikä ennen jaettuun aineeseen ja henkeen, jaettiin nyt vain aineeseen ja energiaan.

Siksi historialliset pseudotieteet toivat esille esimerkiksi animaalisen magnetismin ja liittivät sen monenlaisiin asioihin, kuten hypnoosi-ilmiöön ja paranormaaleihin voimiin kuten ajatustenlukuun tai poltergeist -henkiin. ~ Kummituspiireihin tutustuneena tiedän sen verran että jos vanhassa maailmassa fysiikan ylitti metafysiikka joka oli yliluonnollinen, ei jako aineeseen ja henkeen murtunut valistuksen voimasta. Kun yliluonnollisesta tuli naurettavaa, ei dualismista luovuttu ja yliluonnollisen tilalle livahti paranormaali, joka puhuu energioista eikä henkivoimiksi. Dualismi on muuten pidetty ennallaan, määrittely on vain filosofisesti uudelleennimetty "sama paketti".

Tämä johtaakin siihen erikoiseen tilanteeseen että kytkös "energiaan" siinä mielessä mitä tiede sen tarkoittaa on kävellyt tämänkin dualismin ohi. Nimittäin jos mietimme mitä tarkoittaa Einsteinin kuuluisa E=mc², se viittaa nimenomaan siihen että aine ja energia ovat syvästi yhteydessä. Tässä suhteellisuuteorian jälkeisessä maailmassa olisi itse asiassa aivan mahdotonta sanoa, että "se koskee ainetta mutta ei energiaa". Ne ovat nimittäin perimmiltään samaa. Voidaankin nähdä, että modernissa taikauskossa on vanhentuneen tieteellisen energiakäsityksen jäänteitä yhdistettynä esimoderniin maailmantulkintaan. (Jota on toki yritetty kannatella väliaika esimerkiksi rationaalisen ihanteen mukaisella kartesiolaisen dualismin perinteellä.)

Se, että tämänlaisia ajatuksia kylvetään ja selitetään että "energiakenttiä" eivät "skientistien pelisäännöt" kahlitse, kertovat nimenomaan siitä, että niiden takaa kurkistelee vanha klassinen aine vs. henki -jaottelu. Jaottelu jossa esimerkiksi tietoisuus - ja aika monilla kummitustenmetsästäjillä myös sähkömagnetismi näyttää olevan osana "energioita", ikään kuin animaalisen magnetismin jäänteenä - nähdään perimmiltään ja lähtökohtaisesti eifysikaalisena. Tämä ei kenties ole väärin. Mutta tämänlainen käsitteiden uudelleennimeäminen haiskahtaa jonkinlaiselta käsitekillailulla tehdyltä petokselta. Huonolta filosofialta ja huonolta päättelyltä jossa tappiota ei tunnusteta tai sitä moitittua näkemystä puolusteta paremmin argumentein ja todistein, vaan ongelma haudataan piiloon uudelleennimeämällä keskeiset termit ja pitämällä niiden sisällöt käytännössä ennallaan. Tämänlainen ei ole opiksi ottamista, näkemysten kehittämistä tai virheiden korjaamista, vaan aivan puhdasta tappion ja häviön peittelyä.

Pikkujulkimoiden muutokset (epäilyttävät ja etäännyttävät muutokset)

"Koemuutos" -kampanja on pyörähtänyt liikenteeseen. Siihen kuuluu esimerkiksi metrossa olevia mainoksia. Se koostuu hyvin perinteisestä anekdoottilähtöisestä julistusstrategiasta ; Tällä kertaa kampanjaan on vain valittu pääasiassa pikkujulkkiksia. Jyrki Katainen on asettunut kampanjan puolelle. Sivuilta löytyy menneisyyden julkkiksia joiden ura on ollut taantumassa. Ja Pekka Reinikainen. Mainonta ei ole hirveän päällekäyvää ja sanavalinnat ovat kohtuu kohteliaita. Uskonnollisuus on itse asissa häivytetty näkyvistä mainoksista. Mainos on ikään kuin epämääräinen lupaus paremmasta kasvokuvalla. Vasta linkin takaa päälle vyöryy suorasukainen kristillisyys.

Vaikka ylläoleva ei ole totaalisen negatiivinen, hyvin monella tavalla tämä mainoskampanja on varsin epäonnistunut. Eikä epäonnistunut siksi että se ajaa jotain minulle vastemielistä, vaan siksi että kaikesta näkyy, että mainostamisessa on keskitytty paljolti pelkkään paikkaan ja volyymiin. Mainonta on massiivista ja hyvin keskitettyä sellaisella tavalla joka vaatii rahaa. Kun panostukset mainontaan ovat suuria, kannattaisi ensin tehdä kohderyhmätutkimus jossa selvitetään että vetoaako tämä mainos niihin joita tavoitellaan. Tätä mainoksessa ei todennäköisesti ole tehty.

Sekä mainonnan ulkoasu että sisältö on hyvin klassista julistuksellista materiaalia. Vaikka itse mainosten teksti on itse asiassa yllättävän epämääräinen, esimerkiksi viittaus parisuhteen paranemiseen, ja toive ohjautua internetin puolelle, ei kenellekään jää epäselväksi mistä kampanjasta on kysymys. Tämä leimallisuus voi toki olla erinomaista - esimerkiksi talouslehti "Financial Times" on painettu vaaleanpunaisen sävyiselle paperille. Tämä on toimiva imagoratkaisu vaikka talouselämän kovia arvoja voikin olla muutoin vaikeaa yhdistää vaaleanpunaisen värin imagoon. Tässä tapauksessa samanlaisuus on kuitenkin lähinnä klisee, joka vähentää kiinnostavuutta.

Anekdooteissa on huomattava, että kampanja on itse asiassa rakenteeltaan paljon hyökkäävämpi kuin esimerkiksi ateistejen "God without Good" -kampanja, joka keskittyi ihmisten tasa -arvoistamiseen vakaumuksesta riippumatta. Siinä ei sanota että "With God you are Bad" tai mitään senkaltaista. Sen sijaan tässä tarjotaan muutosta, ja muutoskertomuksessa muutos on nimenomaan muutos huonommasta parempaan. Tämä tarkoittaa sitä että tämä kampanja on suorasukaisesti eri maailmankatsomuksia eriarvoistava. (Tämä tulisi huomioida esimerkiksi niiden parissa jotka kenties haluaisivat äänestää Kataista. Hän ei liene saanut kovin monen sekulaarin ääniä tähän kampanjaan osallistumalla.)
1: Anekdootit eivät sinänsä kiehdo, koska niissä on tietty epäuskottavuuden leima.
___1.1: Tarinoita ei voi tarkistaa. Ne ovat kiiltokuvamaisia, eli niissä on näkyvissä kaikkea itsekerrontaa haittaava puoli ; Niissä näytetään vain ne puolet jotka halutaan näyttää. Ja ihmiset tunnistavat tämän.
______1.1.1: Pikkujulkkisten käyttäminen ei itse asiassa auta tässä juurikaan, pikemminkin se vahvistaa epäilyttävyyden leimaa. Kun ura on muuten heikoilla, on helppoa "huomiohuorata" esimerkiksi uskoontulolla. Tämä kikkailu tunnetaan toki isompien julkkistenkin parissa ; Matti Nykänen ja Johanna Tukiainen ovat rakentaneet julkkisuraansa vuosia harjoittamalla tämänlaista mediapeliä. Ihmiset näkevät tämän läpi. Tai tarkemmin ; Vaikka tarinat olisivat tottakin, ne koetaan epäilyttävinä ; Karkeasti sanoen on totaalinen virhe yhdistää "aiheen kiinnostavuus" "imitaatiohaluun". Ihmiset eivät todellakaan seuraa em. julkkisten toilailuja ruvetakseen itse samanlaisiksi. BB:tä ei katsota siksi että haluttaisiin pöljäillä samalla tavalla, vaan juuri koska ei haluta olla samanlaisia ja tästä kontrastista saadaan moraalista ylemmyyttä omalle nykytilalle.
___1.2: Tarinoissa on synkeyttä johon ei samastuta omakohtaisuuden, vaan ulkopuolisen säälidiskurssin kautta. Kuvataan miten elämä tuntuu tylsältä tai tyhjältä. Normaali ihminen ei koe elämässään tämänlaista, joten tässä tarjotaan parannusta ongelmaan jota ei ole, siksi hän näkee muutokset lähinnä jonain jossa on reposteltavaa aineistoa. Ennen uskovaisuutta tehdyt teot kiinnostavat enemmän kuin jälkeiset. Tätä kautta voi jopa vahvistua se mielikuva että uskonto sopisi nimenomaan niille joilla ei ole peruselämänhallintakeinoa. Eli jotain, joka on hieman kuten AA. Jota tavallinen ihminen ei tarvitse, vaan joka sopii vain jollekin juopoille, jotka muutoksen jälkeen kykenevät elämään kuten lukija ilman uskontoa.
______1.2.1: Mukana on tietysti kaikenlaista muutakin materiaalia jota lukiessa tulee väistämättä mieleen että "Jos sekopää jossain vaiheessa vähän pysähtyy ja miettii tekemisiään, ei varmaan ole varmaan oikein muuta keinoja kuin vetää itsensä kiikkuun tai löytää jokin psykologinen kiertotie syyllisyyden tunteesta." Yksille se on AA, toisille se on vihainen akka, kolmannet miekkailevat. Siksi mainos onkin hieman kuin Anonyymejä Alkoholisteja kaupattaisiin ihmisille jotka ovat kohtukäyttäjiä tai absolutisteja kertomalla siitä miten monet juopot ovat eheytyneet normaaliin elämään.
2: Valitsemalla mukaan Pekka Reinikainen mukaan on napattu vahvasti kreationistinen sävy. Tämä on hyvin mielenkiintoinen valinta, koska käytännössä se pistää koko paketin kerralla tutustujan kurkkuun. Tämä taas on yleisesti ottaen varsin epätoimiva strategia ; On tavallista että asiat asetetaan pikku hiljaa.
___1.1: Esimerkiksi Jehovan Todistajien käännytysstrategia on psykologisesti likimain täydellinen, koska siinä aluksi tutustutetaan yhteisiin arvoihin, jotka kaikki jo jakavat. Ja tästä yhteisestä pohjasta ponnistetaan pikku hiljaa "vaikeisiin asioihin" jotka eivät ole sisällöllisesti opeteltavina listoina mitenkään mutkikkaita - on varsin helppoa muistaa sääntö "älä ota verensiirtoa" - mutta ne ovat ihmisien arkikokemuksesta vieraita ja jos käännyttäjä ensivisiitillä "kieltää sairasta menemästä lääkäriin" syntyy ikävä kokemus joka ei ajaisi ihmisiä kohti Jehovan Todistajuutta.
___1.2: Toki "Tohtori" -termin käyttö voisi tuntua positiiviselta. Mutta tosiasiassa näitä yhden asian tohtoreita pyörii sen verran paljon, että valtaosa ihmisistä suhtautuu esimerkiksi Tohtori Toloseen huvittuneesti. He eivät suinkaan arvioi tyypin kompetenssia ja sitä toimivatko hänen tuotteensa vai eivät. Hän on yksinkertaisesti leimallisesti yhden intressin keulakuva jonka intressit ovat vahvasti mukana aiheessa. Siksi keulakuvatohtoreita varten olisikin hyvä muistaa valita heidät huolellisesti. Heidän pitäisi olla sellaisia tieteentekijöitä joiden yleinen status on valtava. Se, oliko Albert Einstein uskova vai ei vakuuttaa ihmisiä voimakkaasti koska hänellä on supertiedemiehen maine. Ja tätä tietä vaikutti aikanaan myös Richard Feynman ja nykyisin Stephen Hawking, jotka ovat myöskin maineeltaan julkisesti "fiksuina superneroina tunnettuja" hahmoja. (Kenties vähäisemmässä määrin Roger Penrose, joka on monille tuttu mutta hänellä ei ole selvästi vastaavaa sädekehää.) Samoin merkitystä on Attenboroughin ja Saganin kaltaisilla hahmoilla jotka ovat tunnettuja hyvinä tiedemiehinä ja näkviä popularisoijia.
______1.2.1: Käytännön vertailuna voisi sanoa että Richard Dawkins on ateisteille hyvin merkittävä puolelle käännyttävä voima, koska hän on itse asiassa yllättävän tunnettu tieteen popularisoija. Sen sijaan hyvin suositun ateistiblogin, "Pharyngulan" pitäjä Myers on vain jotain joka on "tarkoitettu jo ateisteille", eli hän ei käännytä ateistiksi suunnilleen ketään. Reinikainen on leimallisesti uskisfundamentalisti jonka arvostus ja tunnettavuus on lähinnä uskonnossa jo olevien piirissä. Sen ulkopuolelle hän on, rehellisesti sanoen, joko täysin tuntematon tai sitten joku jota pidetään aivan pellenä. (Tolosella sekä tunnettavuus että maine olisivat itse asiassa parempia! Kuitenkin amputoisin ennemmin oikean kivekseni kuin ottaisin hänet jonkun tärkeänä pitämäni kampanjan "keulakuvatohtoriksi", koska tunnettavuus ja maine positiivisesta kompetenssista ovat "liian etäännyttäviä".)
___1.3: Reinikaisen mukaanotto on myös sinänsä mielenkiintoinen valinta, että se tekee mainoskampanjasta hyvin rajatusti ja tietynlaisesti uskonnollisten ryhmäksi. Tässä ei suinkaan ajeta yleistä "tarkoin määrittelemätöntä uskonnollisuutta", johon ollaan suhteellisen positiivisia, vaan tiettyä ja normittavaa komentelevana koettua uskonnollisuutta. Joka on hyvin monille tuttua siksi että lähes joka suvussa on omat "innokkaat maallikkosaarnaajat" joiden pitkät ja usein jankkaamiseen ja kovaäänisyyteen päätyvät tylsät juhlapuheet ovat jonkinlainen sukujuhlien surkuhupaisa ohjelmanumero. Näihin suhtaudutaan enemmän säälillä kuin kunnioituksella - tai edes vihalla. Kun uskonnolla ylipäätään menee vaikeasti, ja kirkko taistelee "emme ole fundamentalisteja" -leiman alta koska sen toimet nähdään nykymuodossaan liian jyrkkinä, ei oletusarvoisesti tehokkain systeemi ole esittää juuri näitä ikävinä koettuja tiukkoja muotoja tavalla joka ylittää näkyvyydessään valtionkirkkomme mainostelut.

Kaiken kaikkiaan mainoskampanjaa näyttää vaivaavan se, että se on tehty uskovaisilta uskovaisille. Siinä olevat diskurssit ovat fundamentalistien sisäpiirissä paljon "käytettyjä ja uskottuja", mutta sen ulkopuolella ne ovat vain "tylsän tuttuja kliseitä", joiden kanssa ei olla yksimielisiä vaikka ne on kuultu usein. Jos tavoitteena on nimen omaan saada ihmisiä muuttumaan eikä mainoksen kohderyhmänä ole jo valmiiksi tiukalla tavalla uskovaiset fundamentalistit, ei mainosta ole kohdennettu ollenkaan toimivasti.
1: Ainakin muutoksen valinta mainoksen teemaksi ja iso näkyvyys voisivat antaa luulla että kyseessä olisi jotain jolla yritetään houkutella uusia ihmisiä sen sijaan että läiskyteltäisiin fundamentalistijulistajia selkään kiitokseksi että he ovat jo mukana. Sillä jos sisäpiirin tukihengen korostus olisi tavoitteena, sen saisi tehtyä tehokkaammin, paremmin kohdennetusti ja halvemmin.

Jos kohderyhmä olisi potentiaaliset kääntyvät ihmiset, kannattaisi kenties muotoilla mainonta uudestaan. Näyttää että mainonta voisi kenties kauneimmillaan ja parhaimmillaan tehota niihin ihmisiin jotka ovat epätoivoisessa tilanteessa. Nyt se näyttää retorisella pintakiillolla kätketyltä vihapuheelta jossa mollataan vääräuskoisia ja väitetään näin rakennetun ylenkatseen kautta että uskovaiset ovat viisaampia ja parempia ihmisiä. Tälle ei ole kysyntää, vaikka perussuomalaiset rakentavatkin negatiivisen ja kritiikin varaan, hekään eivät ole rakentaneet suosiotaan tämänlaisen ylpeyden ja ylenkatseen varaan. - Päin vastoin hekin ovat oivaltaneet että elitismiksi asettautuminen ei kannata ja he väittävät enemmänkin olevansa tavallisia ihmisiä, "kuin sinä ja minä". Hekään eivät negatiivisuudestaan huolimatta rakenna kuilua "tavisten pintaliitoon". Tähän on ns. syy. Ja sen pitäisi olla tiedossa kaikille jotka mainonnan kanssa puuhastelevat. (Se on tuttua jopa minulle!)

Mainonnassa on hyvä muistaa se, että siinä on kohderyhmä joka pitää ottaa huomioon ja lähestyä kohderyhmää kohderyhmän oman keskustelukentän kautta. Ei niin että oma näkemys esitetään, koska siitä syntyy se kuuluisa "tuputtamisen tuntu" jonka keskiverto ihminen kokee häiritsevänä koska siihen liittyy korostetusti kognitiivista dissonanssia ; Ihmiset ovat mielipiteissään muutosvastarintaisia ja tätä muuria ei murreta aggressiivisesti muuta kuin oikein ajoitetulla ja rajulla väkivallalla, osana aivopesuprosessia, jossa ensin rikotaan mielen eheys (katastrofi joka ajaa epätoivoiseksi, maailma tekee tämän juopoille) ja sitten rakennetaan uusi minä jota ylläpidetään sen jälkeen rutiinilla (mikä selittää fundamentalistien tiukan negatiivisen suhtautumisen apostasiaan).
1: Tämä mainos epäonnistuu tässä kohteensa huomioinnissa, "keskustelevuudessa" ja se jää siksi yksisuuntaiseksi, "vaatimuksia esittäväksi". Ilmeisesti siksi että julistuksessa on ylivoimakas perinne jonka ulkopuolelle ei enää kyetä näkemään. Tämä valitettavasti vahvistaa sitä, että uskonnollisuus näyttää usein tarkoittavan nimen omaan sitä että omaan näkemykseen heittäydytään niin että sen ulkopuolelle meneminen ja ulkopuolisuuteen samastuminen on muuttunut mahdottomaksi. Tästä asetelmasta tätä "kohderyhmää kohderyhmää vetoavasti" ei tietenkään synny itsestään. Se tarkoittaa sitä, että yksinappisuudesta olisi vapauduttava tavallista rajummalla kohderymäistetyillä mielipidetutkimuksilla.

Itse asiassa tämä mainonta näyttäytyy jopa paljon huonompana kuin perinteinen katujulistus. Sillä julistajat joutuvat pakosti olemaan "ihmisten kokoisia". Itse asiassa juuri tämä psykologinen tehokkuus tekee heistä pahimmillaan niin ärsyttäviä. Koska jouduta sanomaan ein ihmiselle joka on edessä sen sijaan että edessäsi olisi joku kiiltokuvamainen ihmisen idea. Katujulistajista syntyy myös kontrasti ; Mainoksissa luvataan 10 hyvää ja 9 kaunista, ja jopa Jumala näyttää rakastavan julkkiksia enemmän kuin niitä katujulistajia, joilla näkyy ja kuuluu kaikenlaista "mielenterveydellisesti mielenkiintoista", kuten puheessa ja toiminnassa asti huomattavia aivovammoja joista he puhuvat avoimesti ja ilmeisen mielellään, todisteena että he ovat saaneet kohdalleen ihmeen. Nämä ihmeet ovat vain onnistumistasoltaan paljon masentavia kuin nuo mainoksen näyttämät muutokset. Ja kontrasti näiden kahden välillä synnyttää mielikuvia joko muutostarinoiden kaunistelusta (valehtelunäkökulma) tai sitten Jumalan epäreiluudesta jossa jopa sadut ihmeet tottelevat yhteiskunnallista statusta (epätasapuolisuusnäkökulma).

Mielestäni eri vakaumuksista mainostaminen kuuluu elämänkirjoon. Valtaosa mainoksista on turhanpäiviäisiä ja tylsiä. Tässä mielessä tämä menee "osaksi surinaa". Lisäksi mieleeni muistuu ateistejen bussikampanjoiden saamat kritiikit. Niissä suututtiin että vakaumusta esitetään. Olisi vaikeaa uskoa että vastaavaa moitetta saataisiin tälle kampanjalle. Ei siksi, että kampanja olisi vähemmän aggressiivinen, vähemmän "militantti" (ateisteihin automaattina liitettävä herjatermi). Vaan koska suomessa on monilla kaksoisstandardi sananvapaudelle. Minua sen sijaan ärsyttivät ateistejen bussimainosten boikottiin haluavat. Ja ne joista tämänlaisia kampanjoita ei saisi olla. Minusta tämä kampanja on ilon aihe siksi että se on hyvin etäännyttävä. Se on siksi, paitsi haaskattua rahaa, myös vähän sama kuin olisi laittanut ateistien allianssille tukitilaa.

Mainos on siksi hieman kuten Päivi Räsänen julkisuudessa ; Vaikka pintataso on kristinuskoa myötäilevä niin aina kun hän avaa suunsa, uskonnon parista ja vaikutuspiiristä karkaa monta ihmistä, joten käytännössä ateistit toivovat lähinnä sitä että Päivi Räsänen olisi useammin äänessä. Siksi toivonkin, en boikottia, vaan lisää tämänlaisia! Syytäkää lisää rahaa tälläiseen, niin voi olla varmaa että se ei tule takaisin!

---

Tämän blogauksen kanta keskittyy likimain pelkästään mainoksen vakuuttavuuteen. En jaksa toistaa anekdoottejen perustelun huonoutta, todistusvoiman puutetta ja sitä miten isokaan kasa anekdootteja ei muutu korrelaatioksi, vaan kuvaa lähinnä cherry picking -innon pakkomielteisyydestä.