Kohtuus

Pirkko Jalovaara on joutunut lainopillisiin vaikeuksiin. Jalovaara on käyttänyt keräyslain vastaisella tavalla varoja. Tässä mielessä onkin oleellista huomata että jos Jalovaara pettää väittämällä olemattomia todelliseksi ja vetoaa ihmeparantumisiin tätä ei pidetä petoksena samalla tavalla kuin sitä, että prosessissa pyörittelee sellaisia asioita kuin raha.

Rahankeräysrikos on jotain jota ei voi selittää parhain päin selittämällä jostain vilpittömästä uskosta johonkin jota ei voi todistaa samalla kun selittää miten  tapahtuu lääketieteellisesti havaittavia asioita jotka voitaisiin laittaa kaksoissokkokokeeseen ja todistaa ilmiö todelliseksi.

Tässä mielessä Jalovaaran olisi kannattanut varoa. Jalovaara itse on ottanut kantaa siihen että hän on saanut muissa töissään enemmänkin palkkaa. ; Toisin sanoen hän haluaa muuttaa kysymyksen siihen mikä hyötysuhde hyväntekeväisyysjärjestössä on asiallinen. Tässä ironista kyllä voisi ajatella että taitavuus olisi hyvän palkan tae, mutta palkan noustessa hyötysuhde huononee ja tätä kautta olisi entistä vähemmän syitä maksaa palkkaa.

Jalovaaran tapauksessa kysymys on siis kohtudesta ja siitä mikä sen ylittää. Onko kohtuutta että yli miljoonasta eurosta rahaa menee kokoomukselle, Jalovaaran äidille, taloihin, autoihin ja New Yorkissa matkusteluun. Kun vain rääppeet menivät niille joita kampanjan mukaan oli tarkoitus auttaa.

Kirkon fundamentalistikonservatiivieroputki

Tasa-arvoisen avioliittolain mentyä läpi kirkosta on eronnut paljon ihmisiä. Yhtenä syynä on tiettävästi arkkipiispa Kari Mäen sanomiset. Toisena on se, että valtiosta ei voi erota. "Takkiraudassa" tätä pidettiin hieman yllättävänä. "Homoavioliittokeskustelu on merkinnyt myös toista yllättävää lopputulemaa: evankelisluterilaisesta kirkosta on eronnut yli 8000 jäsentä." Väliaikatulokset ovat tuosta luonnollisesti vain kasvaneet. Kirkon kannalta asia toki onkin juuri niin että tekeepä se miten vain, niin asiat ovat "väärinpäin". Mitään yllättävää tässä ei tosin ole. Blogisti maalaa uhkakuvia "viikonlopun aikana eronneista noin 8000 ihmisestä hyvin suuri osa on hakeutunut juurikin helluntaiherätyksen piiriin. Mitä tästä on seurauksena? Ainkin uskontokentän valtava pirstoutuminen. Mutta samalla myös sen polarisoituminen toisaalta kiihkoeikkiksiin ja kiihkouskiksiin - siinä, missä luterilaisessa kirkossa on ollut seinät leveällä ja katto korkealla, uususkonnoissa ahtaudutaan samaan ilmestysmajaan ja siellä pipo on tiukka ja toverikuri kovaa. Tämä puolestaan ei lupaa hyvää."

Olen "Takkirauta" -blogistin kanssa hieman eri kannoilla. Uskontokenttä ei tosiasiassa pirstoudu yhtään mihinkään. Se on jo pirstoutunut. Valtionkirkko on ollut käsittääkseni jo vuosia tilassa jossa sisällä valtaa ovat pitäneet pääasiassa (a) fundamentalistit jotka yrittävät muuttaa asioita vanhoilliseksi (b) leppoisto joka yrittää tehdä töitä tavalla jossa huominen on suunnilleen samanlainen kuin nykyinen ja jossa korostetaan että pitää suvaita fundamentalisteja. (c) Muut ovat sitten jotain joiden kohdalla on toivottu että he lähinnä osallistuvat rituaaleihin ja maksavat jäsenmaksunsa. Jos tästä tulee meteliä, sitä pitää hiljentää korostamalla että erilaisuus on rikkautta - jos on leppoistoa. Tai sitten sitä pitää vastustaa jos on "fundamentalisti".

Syy miksi kirkossa on paljon fundamentalisteja näyttää liittyvän enemmänkin siihen että siellä on ollut tarjolla resursseja. Tämä tuli itselleni hieman yllättäen konkretiaksi aivan liian nuorena. Saatanapaniikkiin liittyvä metelöinti piti sisällään esikaikuja globalisoituvasta maailmasta. Tämä ilmiö oli toki reaktio paikallisiin tapahtumiin - esimerkiksi Hyvinkään paloittelusurmaan. Mutta sisältö tähän oli jo yllättävän globaalia, se oli lainaa ulkomailla tehdyistä kulttuurisodista jotka koskivat esimerkiksi sellaisia asioitia kuin liberaalipellejen roolipelaamista, tuota toimintaa jossa USA:n ihmemaassa nähtiin okkultismia ja saatananpalvontaa.

Sittemmin tämä on internetin myötä vain tehostunut. Osan näyttää olevan vaikeaa tiedostaa tätä. Sitä että kun uskonmies pullauttaa jotain suustaan, niin se voidaan levittää sosiaalisessa mediassa sikalaajalle heti pian - ellei nopeammin.

Osa ajattelee todella että valtionkirkon suvaitseva rakenne suojelee äärimmäisyyksiltä. Samat ihmiset kuitenkin tiedostavat kohtuu usein miten islam on uhka juuri siksi että kristinusko on niin lempeä. Tämä onkin se toinen järkevä huomio asiasta. Itse näkisin että valtionkirkko ei suojaa jos uskontoa koskeva informaatio ja toimintamallit haetaan muualta.

Kansankirkon ongelmana on ollut se, että se on löpissyt jargonia. Joka ei ole sitten pitänyt sisällä mitään merkitystä jota jakaa ihmisten kanssa. Hyvin moni eroaa kirkosta lähinnä siksi että he ovat vieraantuneet yhteisöstä. Lähes mikä tahansa kimmoke, kuten mikä tahansa uskonnon näkymienn katukuvassa, on muistutus siitä miten vieraantuneita kirkosta ollaan. Kirkosta eroaminen ei siis oikeastaan muuta yhteiskunnallisella tasolla mitään. Muutos on tapahtunut aikaisemmin. Kirkosta eroaminen taas tapahtuu viiveellä. Kun kirkollisvero napsahtaa huomaamattomasti ja pitäisi ikään kuin aktivoitua muistamaan joku kirkostaeroamissivu, asia helposti unohtuu tai "sillai jää roikkuun".

Kreationismi ; Hyvä esimerkki.

Samoin on hyvä huomata että kreationismia pidetään kalvinistisen USA:n ilmiönä. Minun nuoruudessani sitä ei ajateltu oikein edes olevan Suomessa. Se oli toki joskus hämärästi jossain yhteydessä mainittu. Mutta kirkolla sävy oli vahvasti se, että tämä on jotain jolta uskonnon kouluopetus suojaa. Eli kun meillä opetetaan koulussa uskontoa ei ole syytä yrittää tunkea sitä biologianluokkaan. Kun Kirkon tutkimuslaitokselle tässä ilmapiirissä esitti kysymyksen siitä että kannattaisiko kartoittaa paljonko kreationisteja Suomessa oli, ei asiaa pidetty relevanttina. Oletus oli että kenties Suomessa ei olisi ainuttakaan nuoren maan kreationistia. Eli tutkimustulos tiedettiin ennen seulontaa.

Ajatus ei itse asiassa ole sosiologisesti huono ; Itsekin kannatan jonkinlaista uskonnon kouluopetusta osittain juuri siksi että ilman sitä ihmiset oppivat uskontonsa lähinnä kotoa. Mutta sen tehokkuus oli jossain määrin yliarvioitu. Itse muistutan että Matti Leisolan "evolutionismi - sattuman uskonto" on vuodelta 1977. Se on ilmiselvä "Ameriikan Tuliainen". Ja kuten Kari Tikkanen muistuttaa, on Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis" siitä mielenkiintoinen että se on hyvin vahvasti jotain joka on lähinnä käännettu USA:lainen kreationistien perusteos, Morris&Parkerin "What is Creation Science". Täysi plagiaatti teos ei toki ole, sillä Reinikainen on lisännyt teokseen suoria lainauksia Raamatusta. Eli siinä on vahvempi suoran julistavan kristillisyyden sävy kuin siinä alkuperäisteoksessa.

Ja tässä siirtoprosessissa on siirtynyt mukana aika paljon kalvinismia. Olen ollut hieman hämmästynyt siitä miten tätä yhteyttä tiedostetaan niinkin harvoin kuin mitä sitä tehdään. Hyvin moni näkee että fundamentalistit olisivat jotenkin loukkaantuneet uusateisteista. Eli Dawkinsin jengi on mainoksillaan kiivastuttanut ihmisiä. Tosielämä on kuitenkin hieman toinen. Omakohtaisesti tuskin olisin välittänyt koko fundamentalistiaiheesta ilman erinäköisiä omakohtaisia ja lähelle osuneita kohtaamisia sellaisten asioiden kanssa jotka selvästi olivat peräisin - elleivät peräti suoraa copy-pastea - jostain jossa tämä kaksinapainen asenne "kulttuurisotaan" oli olemassa.

Uskoisin että moni nieli "Jumalharhan" sellaisenaan siksi että se vastasi juuri sitä kokemusta mitä keskivertoisesta uskonnosta puhuvasta apologeetikosta saa. Ymmärrän että akateemiseen ja sivistyneeseen keskusteluun tottuneet luterilaisen kulttuurin kasvatit pitävät tätä teosta varsin omituisena. Sen sopivuus Suomen olosuhteisiin tuntuu heistä hirmu omituiselta. Itse suosittelisin että nämä ihmiset lopettaisivat vakaumustaan koskevan butthurtin tavalla jolla se onnistuu helpoiten. Eli ottamalla sen oman pään sieltä omasta perseestä. Olen hyvin pahoillani mutta käytännön uskonelämä ei tapahdu useimmille missään sivistyneessä akateemisessa kahvilakeskustelussa. Se on jotain vähän muuta. Uusateismi on monin paikoin nimenomaan reaktio.

Kirkko ei ole suoja fundamentalisteilta vaan fundamentalistien yksi tärkeä resurssi

Kouluopetus ei suojaa jos oppi haetaan internetissä kiivaassa väittelyssä. Kirkon avomielisyys ei ratkaise jos oma seurakunta keskustelee kiivaasti siitä että onko kirkko menettänyt arvonsa ja pääsevätkö "ateistit alttarille" kuten Timo Eskola kuvasi liberaaliteologien kohdalla. Kirkko onkin näille piireille lässytyksessään hölmö paikka. Joka on kuitenkin tarjonnut jotain oleellista. Nimittäin valtaa. Ei ole mikään salaisuus että kirkon sisäisessä toiminnassa fundamentalistit ovat äänestäneet hyvin paljon aktiivisemmin kuin muut. He ovat osanneet ottaa itselleen kirkollisverojen kautta saatavia resursseja.

Tätä on tehty melko häikäilemättömästikin.
1: Pirkko Jalovaara jäi ihmeparannusteemojensa kanssa "MOT" -ohjelmassa kiinni keskellä liberaaleinta Kalliota. Alueella joka on vähiten konservatiivista suunnilleen koko Suomessa. Kirkossa jota johtaa avomielisenä liberaalina tunnettu TV -stä tuttu modernisti hauska pappi Teemu Laajasalo. Syy oli varmasti se, että toiminnan sisältö oli kuvattu hieman epäselvästi.
2: Samoin muistan että Hyrylän Seurakunnassa pidetty kreationistien iso tapahtuma "Luomisen lauantai" pidettiin seurakunnalta varatuissa tiloissa. Matti Leisola, Pekka Reinikainen ja moni muu modernin kreationismin tunnettu nimi esitelmöivät ID -tieteen ihmeitä. Seurakunnan johtoporras ja työntekijät - joista osan tunsin henkilökohtaisesti - olivat jälkikäteen pahastuneet sekä minulle kavokkain että paikallislehdissä. Koska toiminnan tarkoitusta ei oltu kerrottu. Toimitilanvuokrat ovat kalliita. Kirkossa ollaan oltu koska sieltä voidaan lypsää rahaa jokaiselta kirkollisveroa maksaneelta. Näitä säästöjä on vaikeaa järjestää muulla tavalla.

Muutos?

Kirkon nyt heijastama muutos ei ole mitään joka muuttaa yhtään mitään. Ne jotka pelkäävät keskustelukulttuurin kaksinapaistumista joutunevat yllättymään siitä että keskustelu on ollut hyvin aggressiivista jo 1990 -luvulta lähtien. USA:n kalvinistinen ja "kulttuurisotakeskeinen" kulttuuri on jo ollut täällä internetin alusta lähtien kasvavassa määrin. Ja kotimaamme uskovaiset eivät ole joutuneet piilottelemaan uskonnollisuuttaan yhtä vahvasti kuin USA:n kreationistit jotka joutuvat poliittisista syistä enemmän kikkailemaan sen kanssa että he ovat todella tiedettä ilman uskontoa. (Mitä mainitsemani Reinikaisen kirja heijastelee erinomaisesti.)

Itse asiassa Suomen kreationistikanta tuntuu aina olleen monta astetta enemmän batshit insane kuin USA:n toverinsa. Osa selittyy tietysti siitä että intoa lisää se että uskonnon voi esittää avoimemmin suoraan Pyhän Kirjan kautta. Osa selittyy sillä että vastustajia ei ole ollut kun tasainen ja harmaa valtionkirkko on ollut ainut merkittävä kilpailija. (Ja se on ollut kilpailija joka ei edes yritä kilpailla.) Osa selittyy myös seurauksien puutteella.

USA:ssa nimittäin syntyy joskus paheksunta-aaltoja kun paljastuu esimerkiksi sellaisia asioita kuin lasten kuolemia rukousihmepiireissä. Sellaisia kuin aivan tuoreesti Idahossa, jossa uskonnollinen piiri on rukoillen parantanut tauteja niin innolla että 12 lasta on kuollut. Suomessa on vahvasti etatistinen kulttuuri. Joka tarkoittaa sitä että lapsia otetaan huostaan tai pakkohoitoon. En nyt kehtaa mainita nimiä -lähinnä sen takia että heidän googlaamisensa on varsin helppoa ja sen takia että heidän reaktionsa tälläisten maininnasta lainausten kanssa ovat sen verran kiihkomielisiä että en halua mistään metalliputkitunkista päähäni - mutta Etelä-Suomesta löytyy erinäisiä uskonsaarnaajia jotka ovat pahastuneita siitä miten valtio monottaa heidän uskonnollisia vakaumuksiaan ja miten hyysärit ottavat heiltä lapset pois. Kun seurauksia ei tule, voivat asenteiden jyrkkyyttä koskevat puolet vahvemmin kasvaa.

Eräs ulkomailta Suomeen muuttanut onkin ihmetellyt minulle sitä miten hänen maassaan on yleisesti verevämpää debattihenkeä uskonnoista, mutta sitten toisaalta meidän maassa pahimmat uskovaiset ovat keskimäärin paljon vahvemmin "batshit insane". Näkisin että syy on juuri tässä. Kirkko ei ole pitänyt valtaa tai antanut merkitystä. Se on ollut vain rahakukkaro. Perussävy kulttuurissa on ollut lempeä ja tähän liittyy myös sosiaaliturva. Tässä pehmikkeessä kaikenmaailman ihmeellinen mekastus on saanut kasvaa melko vahvasti.

Loppukaneetti

Eli kaiken kaikkiaan homojen avioon pääsy ei muuttanut mitään. Tämä eropiikki ei mullista yleisen uskontokeskusteluasenteen tai maamme uskonnollisen suuntauksen tai fundamentalismitason kannalta mitään. Kaikki on tapahtunut jo aiemmin. Se mikä on minusta ollut vuosia ilmiselvää aukeni nyt vain aika monille. Monille sellaisille jotka nyt sitten ovat yllättyneet. ; Heille minulla ei ole ole oikein muuta sanottavaa kuin että leppoisa kirkko on tähän asti lähinnä suojellut ja rahoittanut noita äärisuuntauksia. Ja että nyt nämä "villit kortit" joutuvat sitten yhä vahvemmin ja enemmissä määrin ns. ansaitsemaan omat rahansa toimintaansa. Joka toki johtaa varmasti ylilyönteihin ja kulttimaisiin rahanansaintajärjestelmiin.

Uskonnottomien suojaa muutos luultavasti parantaa. Mekastajat joutuvat ansaitsemaan joka pennin itse. Uskontoihin kuulumiseen sen sijaan saattaa tulla mukaan tarpeettomia ylimääräisiä riskejä.

Kärkkyjät

"Mies seisoo laella kallion. / Ja taalat jo melkein taskussa on. / Hän vetää ampuu ja horjahtaa. / Ei löydy palkkion kuittaajaa. / Haaskalinnut saalistaa."
("Haaskalinnut saalistaa")

Ei ole salaisuus että en pidä itseäni sosiaalisena, saati mukavana, ihmisenä. Usein tuntuu jopa että vihaan ihmisiä. Yhtenä syynä tähän on se, että jos ajatellaan keskivertoa ihmistä, en välitä hänestä. En ole kiinnostunut. Tästä seuraa se jännittävä paradoksi että ihmiset aivan säännönmukaisesti haluavat vuotaa minulle asioita. Asia, hämmästyttävää ja epäintuitiivista kyllä, meneekin juuri näin. Kikkaa käytetään tiedustelutoiminnassa.

Ainut ongelma on siinä että minä en ole vakooja. Ja toinen ongelma on siinä että pahiten tätä ominaisuutta käyttävät ihmiset joilla on asiaa. Ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä että saan yliannoksen (a) "sosiaalisia" ihmisiä jotka kuvittelevat että äänekkyys on sosiaalisuutta ja jotka osoittavat tätä monikulttuurisuuttaan ja avoimuuttaan ja nuorekkuuttaan puhumalla nuorten tuntemattomien ihmisten kanssa. (b) Juoppoja ja muita laitapuolenkulkijoita joille kukaan ei puhu. (c) Ideologisia ihmisiä jotka muutoinkin kärkkyvät että milloin pääsevät kertomaan sitä heidän asiaansa. (Arvatkaa kuka sen sijaan ei puhu? Tavallinen, täysjärkinen keskivertosuomalainen.)

Tähän liittyen voin ottaa ärsyttävän asian tällä viikolla. Istuin junassa matkalla kotiin. Edessäni istuva nainen päätti sitten alkaa verkostomarkkinoimaan minulle. Ilmeisesti se riitti että istuin samaan penkkiriviin. Toki muitakin käännytettäviä oli, mutta he eivät olekaan käyttäytymiseltään ja asenteeltaan synnynnäinen vakoilumenetelmä. Minä taas olen. Yritin aivan oikeasti olla kohtelias ja ystävällinen. Aivan uskomattomalla intensiteetillä.

Yritin jopa siirtää aihetta muualle - ihan sen takia että eettinen verkostomarkkinointi on koko lailla mahdoton.
1: Joko se perustuu pyramidimarkkinoinnille jossa alimmalla tasolla on aina paljon ihmisiä tappiolla ja huipulla muutama kerää tienestit. (Tuote voi toki toimia. Mutta tämä rakenne tulee vastaan.) "Oma ahkeruus" on tässä hyvin keinotekoista koska jos kaikki ovat sikaahkeria tämä alin porras pyramidissa on väistämättä olemassa. Sillä rahaa ei synny tyhjästä. Tällä ansaintalogiikalla en halua olla myöhään liikkeellä koska pyramidi kasvaa eksponentiaalisesti ja tienaaminen hyvin on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa (riippumatta ahkeruudesta.) Ja jos olen varhain liikenteessä, en halua olla se joka lypsää niitä raukkaparkoja.
2: Rahaa yritetään luoda tyhjästä. Tämä tapahtuu luomalla jonkinlainen kupla. Tällöin idea menee suunnilleen siten että ensin minä ostan sinulta kissan miljoonalla eurolla ja sitten sinä ostat sen takaisin toisella miljoonalla. Raha joka kiertää näyttää hirmu kivalta. Mutta Voi Vitun Jeesus noita miljonääripoloja.

Kyseessä oli, kuten usein onkin, luontaistuotepohjainen tuote. Uskonnolla ja luontaistuotteilla on yhteistä se, että molemmat ponnistavat jonkinlaiseen vaihtoehtohoitoon. Pirkko Jalovaaran uskollaparannus ei ole kaukana homeopatiasta ja siitä että ties mikä luontaistute parantaa aivan kaiken. Molempia yhdistää tietty kärkkyvä into palata siihen lempiaiheeseen. Sain jopa harhautettua tuota innokasta verkostomarkkinoijaa muihin aiheisiin, sanoin myös suoraan että "en ole itse kovin innostunut ottamaan osaa mutta onnea projektiin" -henkisesti kieltäytymisiä. Mutta aiheeseen palattiin silti. Toki hyvin intentioin ja hymyten. Tämä kun on se tapa jolla nämä asiat aina toimivat.

Koska minulle sosiaalisuus vie voimia, ja tarvitsen yksinoloa palautumiseen, ei ole yllättävää että olin tämän "kohtaamisen" jälkeen aika äksynä. (Mikä ei ole poikkeuksellista. Ihmiset kuitenkin puhuvat minulle melko uskomattoman usein. En ole keksinyt mitään kohteliasta keinoa kiertää tätä ongelmaa. Joten älkää ihmetelkö jos en aina ole kohtelias.) Näissä tunnelmissa päädyin sitten "Takkiraudan" blogiin jossa hän paljastaa että hänen perheessään on syöpää. Muutoin olisin kenties ollut kommenteista vain ärtynyt ja hiljaa mutta nyt päädyin lausumaan muutaman sanan. Kommenteista puuttui ns. myötäelo ja yksityisenä ihmisenä huomioiminen. Sen sijaan puhuttiin hyvin yleismaailmallista jossa suositellaan tutustumaan ties mihinkä vaihtoehtohoitoon. Suositeltiin tiettyjä lähteitä jne. Kerrottiin että vaihtoehtohoitoihin kannattaa tutustua.

Vertasin tätä opportunistiseen uskontoon jossa katastrofien jälkeen lähestytään emotionaalisesti järkyttyneisiin ihmisiin. Tätä pidettiin asiattomana, kenties ymmärrettävästi "Nyt teki myös tuomo likaisen tempun, kun yhdisti oman lääketieteeseen kriittisesti suhtautuvan kirjoitukseni kouluampumiseen, uskovaisiin ja toisen heikolla tilalla ratsastamiseen. Hän siis "oikeutetun paheksunnan" keinoin pyrki debunkkaamaan hänen todellisuudenkäsityksensä vastaiset näkemykset. Ehkä tuomo pitää myös tätä kuvottana, kun miettii hetken, mitä tuli tehtyä. Itsehän en suosittellut mitään vaihtoehtoja, vaan kehotin perehtymään itse asiaan. Sinänsä hauska, että jotkut auktoriteettiuskoiset vetävät tästä aina herneen nenäänsä, vaikka epäilyn ja kriittisyyden pitäisi olla osa tieteellistä metodia, jota nämä useimmiten kovasti ihailevat." Ongelmanahan ei ole se, että oma suhtautumiseni lääketieteeseen on olemassa. Mutta se ei vaikuttanut tässä juurikaan. Syynä oli enemmän asenne kuin se mitä asiaa ajettiin. Kärkkyvä opportunismi ärsytti, ei se että ajettiin jotain asiaa eikä jotain toista.

Tuo on yksi niistä syistä jonka vuoksi olin aiemmin hyvin epämääräinen kun puolisoni kävi leikkauksessa. Tiesin että täsmennys kohtuu julkisella ja luetulla blogistilla johtaa siihen että "hyväntahtoisia neuvojia" virtaa puuhastelemaan erilaisin "kohteliain ehdotuksin". Kärkkyminen opportunistisesti tällä tavalla on ärstyttävää. Toki itsekin kirjoitan blogia joka varmasti monien mielestä edustaa likaisinta ja halveksuttavinta sisältöä. Mutta en sentään ole kuin korppikotka heti pinkeänä toisten kriisitilanteissa tuomassa ja mainostamassa sitä minun lempi-ideologiaa. En ajattele että "kannattaa kokeilla ja tehdä omat päätelmänsä" -mainoksella saisin eettisesti puhtaat paperit. Sillä eihän sitä saa. Kun sitä on sitä omaa ideologiaa mainostamassa ja siitä tiedottamassa. (Eikä henkilökohtaisin sävyin vain kuin "yleisenä periaatteena".) Kun jokin asia on liian epäeettistä jopa minulle, voi olla syytä aivan oikeasti katsoa peiliin ja hävetä. Hävetä! Sama koskee tietysti suurinta osaa muistakin utelijoista ja ideologisista kärkkyjistä. En näe opportunismilla eroa. Haaskalintu on haaskalintu.

Tämä kuitenkin kirvoitti johonkin rakentavaan.

Nimittäin siihen että huomasin että en ole koostanut yleisiä teemoja joilla suhtaudun vaihtoehtohoitoihin. Teen sen tähän.
1: Jos joku kysyy minulta mielipidettä luontaistuotteisiin tai "big pharmaan, pidän kysyjää asenteellisesti vääristyneenä ääliönä joka osoittaa väärällä dikotomiallaan että hän ei ole vastaamisen arvoinen ihminen. Hän päinvastoin vihjaa että hän ei tiedä riittävästi jotta kannattaa lähteä alustamaan yhtään mitään.
   1.1: Nimittäin osa luontaistuotteista toimii ja osa ei. Osa on todistettu lääketieteellisesti ja osa ei. Ei ole mitään "luonnollisuutta" joka takaa tuotteen hyvyyden. Ei mitään keinotekoisuutta joka tekisi siitä toimimatonta. Siksi arvioin aina partikulaaria luontaistuotetta, en laajamittaista alaa.
       1.1.1: Poikkeuksena on homeopatia ja sen tyyliset ratkaisut. Niissä kun on kyse siitä että sama filosofinen periaate sitoo yhteen de facto saman tuotteen. Homeopatia on aina vettä tai sokeripilleri. Tämä erikoisluonne takaa myös sen että se tulee olemaan jatkossakin usein käyttämäni esimerkki vaihtoehtohoidoista. Sillä yksittäinen tuote on usein sellaisenaan triviaali.
       1.1.2: Tosiasiassa en luota myöskään "big pharmaan" vaan edustan skeptismissäni Ben Goldacren tyylistä lähestymitapaa. Hän kritisoi kirjoissaan lääketeollisuuden intressejä jotka nimenomaan iskevät tieteellistä metodia vastaan. Hän ei suinkaan "luovu naturalismista" tai "skientismistä" tämän vuoksi vaan korostaa sen tärkeyttä entisestään. Ymmärrän toki että moni ns. pseudoskeptikko oikoo tässä ja sekoittaa lääketieteeseen luottamisen lääketehtaiden instituutioiden luotettavuuteen. Mutta minä en kannata tätä näkemystä ja tämän liittäminen minuun ja ajatteluuni jonkin "yleensä" -leiman kohdalla on väärä stereotypiointi joka loukkaa vähäistä kunniaani. (Silläpä tämä vähäinen jäänne on tietysti sitäkin arvokkaampi, harvinaisuutensa vuoksi.)
2: Minua ei oikeasti keskimäärin haittaa yhtään mitä ihmiset tekevät itsensä kanssa. Tupakointi on OK. Viinanjuonti on OK. Puolestani ihmiset saavat piikittää heroiinia. Tämä suvaitsevaisuus ei ole avomielisyyttä, se on hieman enemmän libertaaria. Suurin syy on se että minua ei kiinnosta. Tärkein syy tähän ei ole yleinen ihmisviha vaan se että suurin osa vaihtoehtohoidoista vertautuvat kalliisiin harrastuksiin. Jos ihminen sairastaa syöpää ja lääkärin tarjoaman hoidon lisäksi ottaa homeopaattisia valmisteita, niin ei tästä homeopatiasta ole mitään haittaa. Se verottaa kukkaroa. Ja se on oikeasti vain rahaa.
     2.1: Ongelmia kanssani tulee aluksi rokotedenialismin tyylisissä ratkaisuissa joissa vaihtoehtohoito onkin muuttunut vaihtoehdoksi hoidolle. Tällaisistä on yleensä kysymys "What's the harm" -henkisissä paikoissa. Mutta tässäkin toimin itse asiassa aika kohtuudella. Kun esimerkiksi "Hunksien" Jani Kokilla on ideologinen syy kieltäytyä hoidoista, en lähde kauhistelemaan "Vauva" -foorumin tapaan. Kun itse kantaa riskit omassa ruumiissaan niin ei ole muiden ongelma. Sen verran kyllä vihjaan että Setä Darwinilla saattaa olla tämänlaisissa asioissa asiaa. Mutta en jaksa välittää jos vapaaehtoisesti ideologisista syistä kuolevat pois. Ihmisillä on mielessäni hyvin vahva oikeus itsemurhaan. Ja joskus ihminen joko tietää tai hänen pitäisi tietää että on olemassa vakavia vaihtoehtoja.
   2.2: Pahempaa on tietysti siinä jos tämä kohdistuu johonkuhun toiseen, kuten omiin lapsiin. Lapsi ei ole mikään vanhempiensa ideologian jatke. (Mikä esimerkiksi tarkoittaa sitä että minun vanhempani eivät ole vastuussa minun ideologiastani. Mikä lienee heille molemmille kaiken kaikkiaan helpotus.) Siksi en suhtaudu lainkaan sallivasti rukousparannukseen johon liittyy lapsikuolleisuutta. Ja kun rokotedenialisti vetoaa Wakefieldin tunnetusti huonoon tutkimukseen ja riskin ottaa lapsi on kysymys juuri tästä. Mielestäni nämä ideologiat eivät sitten ansaitse tukea eivätkä ymmärrystä. Toki olen yhä sitä mieltä että jos nämä ideologistit itse haluavat tappaa itsensä niin siihen heillä on oikeus. (Kenties jopa enemmän kuin muilla ihmisillä.)
3: Tiedekysymys on pidettävä erikseen elämäntapakontrollista. Kun joku esittää väitteen joka on lääketieteellinen, sitä ei saa suojata kuin se olisi ideologinen. Kun minä keskustelen siitä onko jokin uskottavaa tieteellisesti todistettua hoitoa, minua kiinnostaa tutkimusmetodiikka. Ei minua kiinnosta mitä ihmiset tekevät itselleen. Ei minun tehtäväni ole mestaroida. Jos joku kokee että omalla ideologialla ottaa vastuun omasta elämästään niin siitä vaan. (Ihmiset saisivat mielestäni hypätä esimerkiksi kaivoon ideologisista syistään paljon useammin kuin nykyään tekevät. En murhaa tai piekse ketään mutta vapaaehtoisesti itse tehtyyn itsemurhaan kannustaminen lienee sitten asia erikseen.) Usein tässä tapahtuu kuitenkin sekaannuksia myös skeptikkopuolella joten tämä sekaannus on ymmärrettävä. Se on siksi hyvä mainita. Nyt olen maininnut sen tässä.
    3.1: Tiedeasioissa intressit eivät ole kiinnostavia. En rehellisesti sanoen näe hirveän suurta eroa kemiallisen lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen intresseissä. Perimmiltään molemmat ovat rahakasta bisnestä. Bisneksellä tehdään voittoa. Voitto ei ole välttämättä ristiriidassa parantamishalun kanssa. En usko että vaihtoehtohoitajilla tai "big pharmalla" on mitään pahantahtoisia intressejä. Aina ne eivät osu yhteen. Erot ovat tutkimuksissa tai haista paska. (Voin tehdä tämän koska intresseihin viittaaminen on ad hominem. Jos ihminen tai instituutti on väärässä ad hominemiin viitaten ja tämä on osa validia keskustelua niin sitten voin julistaa itseni voittajaksi haistattamalla paskat tälläisien esittäjille. Ja voi miten mielelläni teenkin sen!)
   3.2: Toinen tärkeä asia on se, että tosiasiassa minä en luota edes tutkimuksiin. Tämä voi tuntua omituiselta, kunnes tiedostaa että Antti Heikkilä. Antti Heikkilä esitti aivan lähiaikoinen kohua herättäneen lausunnon jossa korostui se, että jos yksi tutkimus eroaa konsensuksesta niin sitten tämä yksi tutkimus kumoaa teorian. Heikkilä muistuttaa tässä jännittävästä tuplapiirteestä : Ensinnäkin kannanotto asiaan vaatii helposti tuhansien tutkimusten viittaamista. Ja cherry pickingillä voidaan usein sanoa aivan mitä tahansa. Hän harrastaakin jotain jota itse sanon naïviksi fallibilismiksi. Sillä hän käyttää falsifiointiin viittaavaa perustelutapaa oikeastaan ymmärtämättä mitä falsifiointi tarkoittaa tilanteessa jossa tehdään tiedettä. ; Yhdellä tutkimuksella ei tosiasiassa ole juurikaan väliä. Kysymys on toistettavuudesta. Itselleni tulee mieleen kognitiotiedettä opiskellessani alan tutkijoita kiihottanut tutkimus joka tuotti jännittäviä tuloksia. Muut olivat yrittäneet toistaa samaa mutta muut eivät onnistuneet toistamaan tuloksia. Tutkija itse vakuutteli syyttömyyttään, että hän ei ole huijannut tai vääristellyt. Mielestäni tämä on irrelevanttia, sillä tosiasiassa tilastollinen varmuus on aina tutkimuksissa oleva ongelma. Periaatteessa osa "tilastollisesti varmoista" tutkimuksista on väärässä tilastomatematiikan pakottamana. Prosenttimäärä on pieni mutta olemassa. Emmekä tiedä mikä prosentti on tätä harhautunutta. Muuta kuin vaatimalla toistettavuutta. Siksi ei ole syytä miettiä miksi tutkimus ei toimi. Sen tulos ei ollut varmistettava. Jos on kiinnostunut etsimään syitä etsii syyllistä tai tuomittavaa, intressien kaluaminen kiinnostaa ihmisiä mutta minulle riitti tieteenfilosofisesti se että toistettavuuden puute tekee tästä yksittäisestä tutkimuksesta ohitettavan ja turhan vaikka en tiedä syytä siihen miksi. En kenties edes voi tietää. Ja parasta on että minun ei välttämättä edes tarvitse tietää!
   3.3: En skeptikkona oikein ymmärrä että pitäisikö minun "epäillä kaikkea" vai "olla kaikelle avomielinen". Sillä nämä ovat arkikielisiä kuvauksia jotka kuvaavat tieteellistä metodia helvetin huonosti. Keskenään ristiriitaisia käsityksiä saadaan asetettua vaatimuksiksi kun ei käytetä tieteenfilosofiaa. Tosiasiassa molemmat sanat pätevät tiedefanaatikon ajatteluun. Mutta termit ovat liian epätäsmällisiä jotta ne olisivat kovin oleellisia. Tosiasiassa tieteellisen validiteetin arviointia voidaan tehdä monessa asteessa. Ja kritiikin ymmärtäminen on kontekstoitava tässä kulmassa. Esimerkiksi Goldmanin metodi on hyvä tapa säästää työtä. Se on pika-arvio joka saattaa erehtyä. Se kuitenkin kertoo todennäköisesti siitä, että kannattako tutustuminen vai onko se ajan haaskausta. Myös Talebin metodi tarjoaa samantapaisia asioita relevanssin pika-arviointiin. Ja kenties yllättävästi jopa tieteentekijöiden suosima P -arvo on hyvä renki mutta huono isäntä.
       3.3.1: Kuitenkin nämä pika-arviot ovat helvetin tärkeitä. Sillä jos mietitään vaikkapa sitä että omainen sairastaa syöpää ja saat suosituksia vaihtoehtohoitoihin. Tämä tutustuminen ei ole mitään helppoa. Sillä tieteellisessä ajattelussa on sellainen jännittävä piirre että vaikka esimerkiksi päättelyn koherenssi ja loogisuus on periaatteessa yksiselitteinen asia jossa perusvirheet ovat toistuvia. Samoin kuin esimerkiksi tutkimuksen kaksoissokkoutuksen tarkistaminen on kohtuu mekaanista ja helppoa, on tämä prosessointi työlästä. Se vie aikaa. Ei siis ole mitään "yhtä vaihtoehtohoitoa" josta tehdä oma mielipide, vaan tosiasiassa vastassa on miljoona ja yksi väitettä joissa syöpää parannetaan ties millä ruokasoodasta pakurikääpään. Jokainen väite olisi periaatteessa tarkistettava erikseen. Sillä mikään ideologinen "luonnollisuus" ei voi olla pikaoikotieratkaisu. Ellei sitten luota siihen että asia on ideologinen eikä lääketieteellinen. Jolloin asia siirtyy taas pois siitä että onko kyseessä lääketiede vai ideologinen elämäntapa. Eli onko kyse siitä että tuote toimii vai siitä että onko ihmisillä lupa kuolla haluamansa elämäntavan mukaan.
     3.3.2: Työn säästö on tärkeää sillä jos omaiseen iskee syöpä, se on raskasta aikaa. (a) Loogisuus ei silloin ole parhaimmillaan (b) Ajan voi käyttää järkevämminkin. Se mikä vaikuttaa kohteliaalta, hyvää tarkoittavalta ja avuliaalta ei oikeasti sovi juuri siihen tilanteeseen johon sitä yritetään tarjota. Vaihtoehtohoitoihin tutustuminen ja jokaisen väitteen tarkistaminen erikseen on niin työlästä että karkeasti sanoen voi jopa sanoa että jos tauti iskee päälle ollaan jo liian myöhässä. Jos asian haluaa oikeasti hoitaa avomielisesti ja tieteellilsesti ja kriittisesti, prosessi on niin työläs että ei jää esimerkiksi aikaa olla sen sairaan läheisen kanssa. Joka lienee sekin ns. helvetin tärkeää. ; Itse asiassa ajan haaskaamisen kannattaminen on kyseenalaista. Jos ajatus siitä että "epätavallisia keinoja kannattaa harkita hädän hetkellä" ollaan varsin tiiviisti Pascalin vaa'an hengessä liikenteessä. Ja se ei toiminut edes teologiassa jossa sentään käsitellään ikuista elämää eikä sitä eletäänkö tässä muutama vuosi kauemmin vai ei.
     3.3.3: On turhaa vedota iskulauseisiin kuten että lääketieteessä "tutkitaan oiretta eikä syytä". Sillä usein takaa paljastuu se, että lääketiede tutkii elämäntapojen ja enneltaehkäisyn puolia. Ja viittaa taudinaiheuttajiin kuten bakteereihin. Sen sijaan esimerkiksi homeopatia viittaa energiavärähtelyihin, varsin epätodennäköisiin syihin, ja tämän oikeaanosuminenkaan ei oikeastaan merkitse sillä homeopatian valmistuksessa laimennettava aine tehdään oirekartoituksella, eli tuijotetaan nimenomaan oireita eikä syitä.

Kirkon yhtenäiskulttuurin ylläpitämisestä

"Helsingin Sanomat" korosti miten Suomeen on ilmestynyt "Raamattuvyöhyke". Tällä tarkoitetaan sitä että kaupunkien ja maaseudun välille on rakentunut juopa. Toki tässä on kenties tarpeen puhua enemmän uskonnollisuuden "säilymisestä" ei-kaupungeissa kuin sellaisen "syntymisestä" siinä mielessä, että uskonto jotenkin olisi alkanut innostaa (saati fundamentalisoida) maaseudun asukkaita. Siksi esimerkiksi Helsingissä lasten kastamisprosentti on 50%.

Tämänlaatuinen kaupunkien maallistuminen tuntuu minusta hitusen erikoiselta, koska olen tottunut hieman toisenlaiseen maailmaan. Esimerkiksi omasta ateistisesta vaiheestani (joka todellakin oli "vaihe") voi saada valaistusta sen verran että se on selkeästi ollut jonkinlainen oma ajatukseni. Sillä lukiossa ainutkaan sosiaalisesta piiristäni, kavereistani tai tutuistani ei ollut tiettävästi ateisti. (Nörtit eivät kenties tavanneet toisiaan ennen internettiä, mutta lukioaikanani he kyllä verkostoituivat täyttä päätä. Nörttikulttuuri ei ollut siis oma innovaatio samaan tapaan kuin tämä uskonnottomuuspuoli.) Nykyään uskonnottomaan törmääminen ei ole kovin kummallista tai harvinaista. (Kenties se on "muotia". Mutta minä tietysti kannatin sitä silloin kun se ei vielä ollut cool, kuten jokaisen hipsterin tiemmä ironisesti pitää.) Mutta nämä erot ovat kuitenkin maantieteellisiä. Uskonnoton ei ole erikoinen kohdattava kaupungeissa.

Ville Jalovaara kirjoitti tähän liittyen ajatuksen siitä miten uskontoa kannattaisi kenties kohdistaa tietyille alueille. Tai ainakin vaihtaa strategioita tilanteenmukaisesti. Tämä on rehellisesti sanoen niitä ajatuksia joita olen itsekin kannattanut. (Niistä jotka tietävät epävirallisista kytköksistäni keskustalaispoliitiikkaan, ihmisiin jotka oikeasti tekevät politiikkaa puolueen piirissä, saattavat tietää että olen ehdotellut nimenomaan sitä että uskonnonvapausasioista päätettäisiin paikallisesti ja oppilaslähtöisesti, ja esimerkiksi suvivirsi ja uskonnolliset aamunavaukset kalibroitaisiin oppilaiden yleisen tahdon kautta sen sijaan että se joko olisi aina tapahtuva perinne tai jotain jota ei koskaan saisi tehdä missään. Keskusta on tunnetusti kiero puolue, joten älkää hämmästykö liikaa.)

Tätä näkemystä kritisoitiin sitten hämmästyttävällä tavalla. Siinä käytettiin tilastoja, mutta hyvin erikoisella tavalla. En epäile itse lukuja. Sen sijaan epäilen että lukuja ei käytetä aihepiirin kannalta relevantilla tavalla. Henkenä tuntui olevan se, että paikalliseen tilanteeseen sovittamista ei tarvita koska kirkkokuva saadaan mediasta. "Gallup Ecclesiatican mukaan vuonna 2011 erilaisilla uskontoon liittyvillä uutissivustoilla kävi jotenkin säännöllisesti lähes joka kymmenes eli yli puoli miljoonaa suomalaista vierailee uskontoon liittyvillä internetsivuilla vähintään joitakin kertoja kuukaudessa. Kun tähän lisätään vielä Facebook, Twitter ja kaikki muu kirkon ympärillä pyörivä satunnainen mediajulkisuus – esimerkiksi juuri Hesarin tämän päiväinen juttu – niin ei kirkon tulevaisuuden kannalta olennaista enää olekaan Helsingin ja Pohjanmaan erilaiset toimintaympäristöt. Olennaista on se, minkälainen kuva kirkosta välittyy julkisuudessa."

Tämä toki on siitä relevantti tieto että henkilökohtainen suhde papin kanssa ei määrittele varmasti näkemyksiä kirkosta. Kuitenkin samalla tässä kuitenkin peilataan lähinnä sitä miten paljon aihetta seurataan. Ja tässä esille nousee
1: Luvut ovat itse asiassa marginaalia. "Kirkollisista verkkolehdistä Seurakuntalainen.fi sivustolla oli kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan jo 300 000 eri kävijää, Kotimaa24 sivustolla oli vuonna 2010 yli 800 000 eri kävijää." Jne. Ensimmäinen asia on tietysti se, että luettelosta saa helposti mielikuvan että eri ihmiset kävisivät näissä paikoissa. Luultavasti samat ihmsiet ramppaavat useissa paikoissa. Mieleen tuleekin lähinnä ID -strategiat joissa he keräävät erilaisia nimilistoja joissa on evoluutiota kritisoivien tutkijoiden nimiä. He pitävät useaakin tämänlaista listaa ja tavatonta ei ole törmätä ihmiseen joka luettelee listat erikseen kuin korostaen että kokonaisuus on suurta. Kuitenkin eri listoilla on pääasiassa samoja nimiä. (Ja jos darwinistit todella vainoaisivat kreationisteja tämä olisi mitä kätevin apuluettelo hitmanien palkkaamiseen. Paitsi että ID:n nimilistoille on esimerkiksi livahtanut sekaan sellainen suomalaistutkija kuin Aku Ankka.) Lisäksi klikkien huumassa tuntuu unohtuvan että klikit ovat halpoja. (Minullakin on hyvin lukuisia satoja tuhansia vierailuja, toki useiden vuosien ajalta. Mutta en myöskään ole instituutio eikä budjettini ole kirkon suuruinen. En myöskään vieraile aamunavauksissa kautta maan viikottain, eivätkä lappuhihhulit jaa ahkerasti blogini osoitetta kouraan puoliväkisin. Jne. Ja tämä ei kerro siitä että olisin merkittävä mediavaikuttaja joka vaikuttaa ihmisten reagointeihin vaan siitä että klikit. ovat. halpoja. ; Blogini ei ole erityisen suosittu, ja se on yksityisen kylähullun pitämä. Isoja numeroita esiintyy silti.)
2: Toisaalta käyminen ei tarkoita sitä että oltaisiin myötämielisiä. Jos facebookin sosiaalista mediaa läpikäy, voinee helposti huomata että ns. naureskelulinkit ovat yleisiä. Eli linkissä esitetään vastapuolen näkemyksiin linkki. Ja sitten tätä pilkataan. Tämä tuo "hittejä" kun ihmiset klikkaavat nähdäkseen mitä tyhmää kukin on sanonut. Ja ne päätyvät näille listoille siksi että monilla, kuten minulla, ei ole mitään parempaa tekemistä kuin haaskata ainoaa elämäänsä sitä varten että ovat varustautuneita. (Kristinusko ilmenee minulle pääasiassa jonain joka haastaa ja uhkaa minua jollain pilkalla ja syytöksellä. Aihepiirin seuraaminen on minulle pääasiassa itsepuolustuksellista. Kyllä minä melko tarkkaan tiedän missä jokainen minua koulukiusannut asuu, käy töissä ja missä heidän lapsensa ovat päivähoidossa. Samalla logiikalla. Kun hölmöilee niin sitten on seurannassa ja siitä ei pääse millään pois. Just in case.)
3: Kolmas asia on se, että se selvästi yrittää tukea yhtenäiskulttuuria. Mutta luvuista puuttuu se olennainen. Eli se, miten asiat ovat keskittyneet maantieteellisesti. Tosiasiassa tämä tarvitaan jotta media millään tavalla torjuisi tarvetta maantieteelliseen eriyttämiseen. Itse asiassa meidän ei tosin tarvitse tietää tätä jakaumaa. Sillä tämä on tarpeen jos ja vain jos media selittäisi jonkun ilmiön. Mutta kun meillä on käsissämme fakta siitä että uskontoon suhtaudutaan eri tavalla kaupungeissa ja maaseudulla. Tätä faktaa kautta tiedämme että media ei ole tasannut ihmisten reagointeja. Moni saattaa itkeä "vääränlaista uskontouutisointia" urbaanien ympäristöjen maallistumiessa. Että enemmän Pyhää Henkeä ja vähemmän pedofiiliskandaaleja. Mutta tässä unohtuu se, että maaseudulla silti suhtaudutaan eri tavalla kuin kaupungissa. Kun ero on olemassa kaikki yritykset selittää maailmaa sosiologisesti niin että olisi jokin oleellinen, relevantti ja tehokas tasaava voima, ovat yksinkertaisesti falsifioituja.
4: Neljäs asia joka tästä nousee esiin on se, että kommentissa media nähdään hyvin klassisesti. Siis tavalla jossa on jokin mediatalo tai muu instituutio joka lähettää viestiä. Sosiaalinen media taas nähdään jonain jossa nämä instituutiot ovat mukana. Että he luovat viestit jota sosiaalisen median asiakkaat lukevat. Tämä on nähdäkseni "hieman vajaata". Sillä nähdäkseni esimerkiksi blogikommentit ovat nekin uskontomediaa. Moni ei ymmärrä sitä että jos esittää argumenttivirheitä, ei suostu edes ymmärtämään mitä erimielinen sanoo (joka on oleellisesti eri asia kuin olla erimielinen tai että ei hyväksy mitä toinen sanoo), että se etäännyttää uskosta. Ja uskosta etääntyminen mutkan kautta vaikuttaa aina kirkon kannatukseen riippumatta siitä edustaako kommentoija kirkon virallista kantaa vai ei. Sillä usko ei ole tunnetta instituutioon. Se on lähinnä sitä että kun tunne menee, instituutio menee helposti mukana. Siksi ehdottaisin että uskontomedia olisi sitä että jos ei ole esittää pätevää argumentaatiota jossa ei ole argumenttivirheitä, jos ei voi esittää muuta kuin mediasensuurivaatimuksia siitä mistä saa uutisoida ja mistä ei pitäisi uutisoida, ja muutenkin kaikki aika menee siihen että pitää tuomita ja halveksia asioita joista ihminen sattuu pitämään (musiikki, pukeutuminen...) niin sitten pitäisi pikkuturvan kiinni. Tämänlainen ajatus tuntuu olevan monelle kristitylle aivan totaalisen vieras. Ajatus siitä että jos he kiertävät argumenttivirheilemässä ja sekoilemassa ja vittuilemassa ihmisille, niin sillä saattaisi olla sellainen vaikutus että heitä pidetään kusipäinä. Ja kun kusipäisyys selvästi kumpuaa uskonnosta, eikä kirkkokaan tässä tule kusipäisyyttä jarruttamaan - vaan selittää että se päinvastoin on rikkautta että tämä kusipäisyys on kirkossa - niin kyllä siitä syntyy ajatus siitä miten uskonto on aiankin osaltaan oleellisen epäeettistä. Sillä jos uskonto tekisi hyviä ihmisiä, ei uskovaisuus näkyisi aina kusipäisyytenä.

Katson että uskonnosta puhumista kannattaisi todellakin kalibroida tarkemmin. Kenties jopa henkilö kerrallaan. Uskovainen voisi kommentoidessaan muistaa että hän on mediatyötä tekemässä. Työtä jossa on erilaisia segmenttejä ja viestinnän kohderyhmiä. Yhtenäiskulttuurin sijaan voisi maantieteellisen eriyttämisen lisäksi tehdä vaikka yhteen henkilöön kohdistuvan eriyttämisen. Sitä kutsutaan "ihmisen kohtaamiseksi". Mutta koska tämä strategia on suurimmalle osalle arvon argumenttivirheilijöistä tyystin vieras - heidän mieleensä kun sopii lähinnä absoluutit jotka ilmenevät raamatunlauseiden hokemisena - toivon että uskontoasiat todellakin eriytetään maantieteellisesti jonnekin sellaiseen paikkaan jossa minä en ole. Ja tilastojen valossa hyvin moni urbaani kaupunkilainen näyttää ajattelevan samansuuntaisesti. Tässä kulmassa ei ole ihme että sekularismi on suosiossa. (Vaikka itse en olekaan sekularisti.)

---

Ei minulla muuta kuin "Shoplifters will be prostituted" ; Myyköön vaikka persettä, kunhan maksavat varastamansa!

Kaunakko

Sitä voisi ajatella että flopannut Herzog olisi luikkinut omaan maahansa diskreetisti. Mutta sen sijaan hän on päättänyt julkistaa lausuntoja koskien kriitikoitaan. Hänen kaunapuheistaan ei kostonhimoa puutu "Suomessa on pari kirkkokuntaa (ministries), jotka käyttävät paljon aikaa ja rahaa hyökätäkseen Jeesusta vastaan. Jos toimintamme on Jeesuksesta, pankaa merkille sanani, heille tapahtuu jotakin hyvin pahaa, Herzog sanoi." Tämänlainen voisi olla tyhjää uhoamista. Mutta näen että se liittyy hyvinkin rajattuihin asioihin. Katsotaan mitä Herzog profetoi: "Joidenkin kirkkojen johtajien salaiset synnit tulevat julkisiksi hyvin pian. Eräs profeetta Suomessa kertoi minulle tämän, se on osa herätystä. Jumala nostaa joitakin, toiset putoavat alas, Herzog sanoi.​"

Tämä ei toki ole kovin erikoinen ennustus. Sillä mikäli yhtään muistan uskontouutisia, niin toistuvasti ties mikä lahkojohtaja on vähintään syytettynä jostain. (Esimerkiksi Leo Meller herätti taannoin kohinaa.) Tämänlaatuinen suuresta uskonmiehestä kertova uutinen ei ole ihme, pääasiassa kahtaa kautta (a) he tuppaavat olemaan kammottavia moraalittomia kusipäitä jotka pakottavat ihan käytöksensä ja muiden ihmisten kohtelunsa kautta pläräämään erilaisia "sosiopatian" ja "narsismin" käsitteitä esiin erilaisista kyökkipsykologisista diagnoosioppaista ja (b) uskonmiesten syyttämiset, asiattomatkin, saavat helposti medianäkyvyyttä sillä niissä on jotain kiinnostavaa. Eli tässä mielessä Herzog profetoi jostain jota näkyy uutisissa koko ajan. Näin ihminen sitten ikään kuin "täyttää aukot" eikä tajua että tässä on ennustettu jotain sen tyyppistä, että "koira puri miestä".

Itse olen näkevinäni tässä kytköksen Pirkko Jalovaaraan. Jalovaara on ihmeparannus-humpuukihuijauslinjamalla Herzogin tiukka kilpailija. Ja uutiset kertovat että poliisihallitus on tehnyt hänestä tutkintapyynnön. Rahankeruu on ilmeisesti tehty vähän miten sattuu. Herzogin profetia muuttuu sitäkin ontommaksi kun tiedostaa että asia on ollut yleistä tietoa jo hänen vierailunsa aikana. "Kohusaarnaajan ex-avustaja" on juuri vähän aikaa sitten vuodattanut yksityiskohtia niinkin diskreetisti kuin IltaLehdessä. Kun tässä Jalovaara -kommentaarissa on vuodettu sanoja "räikeä petos" ja "köyhän näytteleminen" on selvää että Herzogilla on ollut helppoa "ennustaa" sitä että jonkun ura on vahvassa laskusuunnassa.

Mutta mihinpä ei ryhtyisi rahanahne julkisuushakuinen koijari, joka näyttää siltä miltä näyttäisi tiukasti kaapissa oleva homoseksuelli teinityttöjen poikalaulajaidoli parikymmentä vuotta sen jälkeen kun puberteetti on tuhonnut tämän uran. (Ja joka avatessaan suunsa kuulostaa vielä huolestuttavammalta.) En tiedä, mutta ainakin tähän hän taipuu. Mutta hän onkin minun silmissäni luonut uuden standardin uskontoroskalle. Olen usein ajatellut että kiihkofundamentalistit ovat luopuneet uskosta Jumalaan ja korvanneet tämän uskolla Raamattuun. Mutta Herzogin tapauksessa hän on astunut tästä askeleen siihen suuntaan että hän uskoo johonkin Raamatun ja kristinuskon ideaan, jota sitten oikeuttaa millä tahansa - kuten kvanttimystiikalla.

Siksi olinkin tyytyväinen ja kannustunut Herzogin floppaamisesta. Että kristityt vielä kuitenkin puolustavat uskoa eivätkä vain asiaa. Että profeetaksi itseään kutsuvan pilkkaamista ei vielä sekoiteta Jumalanpilkkaan. Mutta sitten sitä lukee uskovaisten kommentteja. Niistä saattaa löytää "emme ole x mutta..." tyylisen rakenteen (joka tarkoittaa yleensä että jatko on taatusti ehtaa X:ää, kuten tässäkin käy). Kun Herzogin kritiikkiä halutaan oikeuttaa, syntyy vastakommenttia joka perimmiltään sanoo että tätä kannattaisi rajoittaa "Toki profeettoja voi arvostella ja arvioida, mutta joskus se voi osua myös omaan nilkkaan, jos ei ole varovainen. Pitäisi varoa nimenomaan väärää arvostelua, josta Jumalan sydän tulee murheelliseksi. Erkki O. Auranen on mielestäni oikeassa; Raamatussa on tosiaan monia varoittavia esimerkkejä siitä, kun Pyhän Hengen työtä arvosteltiin ja arvioitiin väärin. Minusta David Herzog varoittaa ensisijaisesti Jumalan kirkkauden arvostelusta. Uskon että Herzogin varoitus on hyvinkin aiheellinen. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala haluaa laskea kirkkautensa tänne maan päälle ja osoittaa valtavan rakkautensa ihmiskuntaa kohtaan, ennenkuin pahalle annetaan hetkeksi valta. (esim. Ilm. 3:10-11 ja 2. Kor. 3: 17-18)" Minä taas uskon että Jumala pahastuttaa mielensä ensi sijassa siitä että sairaiden hädänalaista tilaa hyväksikäytetään antamalla heille tyhjää ja väärää toivoa puhumalla ihmeparannuksista. Jumala sen sijaan tuskin pahastuu aidosta kriittisestä asian miettimisestä ja läpikäymisestä. Jos on hyvä ja ylipäätään palvonnan arvoinen Jumala, hän varmasti pahastuisi enemmän siitä että joku tahallaan huijaa hädänalaisia kuin siitä että joku vaikka erehdyksessä antaa väärän todistuksen oikeasta ihmeidentekijästä.

Herzog on halveksittaviin temppuihin taipuva pikku kaunakko. Toivon kuitenkin että hänen tukijansa innolla investoivat jatkossakin rahaa satoja tuhansia euroja tämänlaisiin massafloppaustapahtumiin. Olen aina tukenut sitä että uskovaiset panostavat rahojaan esimerkiksi traktaatteihin, televisiokanaviin ja massatapahtumiin. Sillä jos uskova hassaa rahaa televisiokanavaan jota ei katso juuri kukaan (tai jota katsovat vain uskovaisten omat rajalliset piirit ideologisen rinkirunkkauksensa oheisilmiönä). Jokainen Jeesuslappu on minulle plussaa. Säästän WC -paperissa ja heidän rahansa tuhlautuu siihen. En siis ole suinkaan vaientamassa. Sen sijaan olen, jälleen kerran, pyytämässä lisää! Tämä voisi tuntua epäkohteliaalta, röyhkeältä ja häijyltä. Kunnes muistaa että se kohdistuu sellaisiin ihmisiin kuin Herzog, Jalovaara ja Meller. Siis tyyppeihin jotka ansaitsisivat kaiken kohtaamansa moninkertaisesti. Tämä kenties tekee minusta kaunakon, mutta toisaalta kaunaisuus ja halveksittavuus auttavat minua samaistumaan ja ymmärtämään näitä kritiikkini kohteita.

ihmemiehen aika

Metroissa on kesäaikana mainosteltu David Herzogin "ihmeiden aika" -tapahtumasta. Olen yrittänyt pitää silmiäni kiinni ja laskea hitaasti kymmeneen, sillä katson jossain määrin kannattavani uskonnonvapautta. Joka by definition tarkoittaa sitä että ihmiset saavat ihan luvan kanssa olla idiootteja. Cityseurakunta on tukemassa tätä massatapahtumaa. David Herzogilla on "jonkinlaista mainetta".

Ja olin hitusen hämmästynyt siitä, että hän on suomessa. Sillä Herzog on jotain joka sopii hyvin USA:n uskontokulttuuriin jota taas on opetettu oleellisesti erilaiseksi kuin suomen kristinuskonnon. (Ja tätä on käytetty argumenttina sille että ns. uusateistit eivät kritiikkeineen ole täällä edes sen verran relevantteja kuin "rapakon takana" koska fundamentalismi täällä "on ihan erilaista".) Herzog on liitetty ns. menestysteologiaan. Tämä kulttuuri on hyvin vieras sille protestanttiselle opille jota kotimaassamme on yleensä oletettu. Hän edustaa näkyvästi jotain jota Pirkko Jalovaarat laimeasti piilotellen imitoivat. "Iltalehteä" lainaten "Kaljut saavat hiuksia päähänsä ja kultahampaita ilmestyy suuhun. Sanan kuulemisen lisäksi moni hakee ratkaisua ongelmiinsa karismaattisen yhdysvaltalaisevankelistan tilaisuuksista."

Järjestäjinä eivät ole luterilaiset seurakunnat, eikä edes perinteisiä helluntaiseurakuntia löydy järjestäjissä. Esimerkiksi Pasi Turunen, joka yleensä on erilaisten ihmekertomusten puolella, on Herzogin näkemystä vastaan.
* Videota kuunnellessa selviää muun muassa miten Herzogin opissa kaiken ytimessä oleva "ääni" on ihan aineellista. Jumalan hengellä kirkastettu liinan paino siis aivan konkreettisesti suurempi. Ja aineen muuttuminen toiseksi "äänellä joka on puhuttu sana" voi muuttaa muotoaan. Kokonaisuus on siitä erikoinen että minun on vaikeaa olla Pasi Turusen kanssa erimielinen. Herzog on nimenomaan panteisti. Siitä huolimatta että Herzog tekstissä puhutaan kristinuskon sanoin.
* Ja itse korostaisin vielä että panteisti tavalla joka on lainannut perusteluja homeopatian kannattajilta. Kun Herzog viittaa siihen miten Masaru Emoton vesikiteet näyttävät erilaisilta kun niille puhuu kauniita ja rumia sanoja. Ja New Age -värähtelytasomateriaalista. Ja sitten koristanut tätä kristinuskon sanoilla. Korkeammat ja matalammat värähtelytaajuudet ovat suoraan tuttua juuri näistä ihmeistä. Värähtelyt liitetään luomiskertomuksen alussa mainittuun "Alussa on sana" -teemaan siten että puhuessa ääni on ääniaaltoina.

Perinteisten seurakuntien keskustelufoorumeilla suhtaudutaan Herzogiin kiitettävän kriittisesti. Suomi24 -palstalla helluntailainen esimerkiksi selittää Herzogista jotain joka kuulostaa miltei minun blogini "mainokselta". "Et häviä mitään, jos et koskaan lue tai kuuntele yhtäkään Herzogin opetusta. Mutta jos menet hänen tilaisuuksiinsa tai alat kuunnella hänestä varoittavia puheita, saatat jopa jäädä pelastuksen ulkopuolelle!" Mielestäni on piristävää lukea helluntailaisilta vaihteeksi tämänlaista naurettavista ihmehuuhaakäärmeöljymiehistä jotka tienaavat sikana rahaa petoksillaan, eikä vain itsestä. Myös "usein skeptikkojen painajainen" -tyylisenä uskonmiehenä monelle tutuksi tullut Petri Paavola on suhtautunut Herzogiin kaikkea muuta kuin myötämielisesti. "David Herzogin ja samasta juuresta ammentavien julistajien kohdalla on kyse siitä, että he ammentavat voitelunsa ja opetuksensa riivaajahenkien kautta." (Kommenttina ehtaa Paavolaa ja kokonaisuutena ilmeeni lausetta lukiessa oli varmasti priceless.)

Olisi kuitenkin turhaa toivoa että suomen uskovaiset näyttäisivät tässä järkevyyttään. Sillä vaikka olisin iloinen jos ihmemaakari joutuisi katsomaan tyhjää salia ja pakkaamaan kamansa armaaseen kotimaahansa imien varoja jokaiselta sellaiselta taholta joka on ns. rahoittanut ja investoinut tämänlaiseen toimintaan ja pitänyt sitä relevanttina.
1: "Seurakuntalainen" -lehti luettelee mainiosti "Tapahtuman järjestää suomalainen Good News For Everyone ry toiminnanjohtajanaan Mika Jantunen. Toisen puolen vastuuusta kantaa David Herzog -ministries. Yhteistyötahoina ovat Näky magazine, King´s ministries sekä Pääkaupunkiseudun kristilliset järjestyksenvalvojat ry. Mukana ovat myös Helsingin Cityseurakunta ja Elävä Sana -seurakunta. TV7 lähettää kaikki tilaisuudet suorina kanavallaan." Jos on olemassa hyvä ja  rakkaudellinen Jumala niin iskeköön pankrotti jokaiseen näihin tahoihin! Jos ei, niin antaa mennä nykyiseen tahtiin!

Hetzogin aikaisempi vierailu (elokuu 2013) oli ns. sikasuosittu. Ja siksi tässä itse asiassa toistetaan jo aiemmin toimineeksi osoittautunutta konseptia. Näkisin, että Herzog kuvastaa jotain jota tuskin ei olisi voinut olla sellaisenaan minun nuoruudessani täällä. Huomattavaa on, että tilaisuuden järjestäjinä näyttääkin olevan lähinnä Cityseurakunnan tapaisten uusien karismaattisten seurakuntien edustajia. Mukana on myös ns. uskon liikkeen edustajia, jotka taas ovat Suomessa merkittävämpiä menestysteologian ajajia.

Jean Calvin. Näyttää
Saatanalta. Ja kun
toimintaansa katsoo,
voi päätellä että
ulkonäkö imartelee
ja harhaanjohtaa
viattomilla piirteillään.

Tämä taas liittyy "siihen huoleen" joka minulla on ollut melkoisen kauan. Kun aikanani luin Markku Ruotsilan "Yhdysvaltain kristillinen oikeisto" olin huomaavinani että fundamentalismia lähestyttiin teoksessa varsin klassisella maantieteellä. Siis siinä hengessä että Suomi on vahvemmin luterilainen maa ja USA taas vahvemmin kalvinistinen. Ilmiö on kuitenkin ollut melko nopeasti ja yllättävän vahvasti häviämään päin. Internet on globalisoinut fundamentalismin. USA:n kreationisteilta materiaalia copy pasteavat lainaavat helposti paitsi evoluutiokannanottoja niin mukana myös teologisia kannanottoja. Tämä taas on tuonut kalvinistisia vaikutteita maahan ja iskostanut niitä vähän kerrallaan kulttuuriimme. Ja vaikka en pidäkään kristinuskosta enkä luterilaisesta kirkkoinstituutiosta, niin siinä on kuitenkin perinteisesti ollut yksi hyvä piirre. Se, että se ei ole ollut kalvinistinen. Herzogkaan ei tosin ole kalvinisti. Mutta menestysteologi hän on.

Kulttuurimme, myös kristillinen kulttuurimme, on amerikkalaistettu erilaisilla opeilla siihen malliin että jopa Herzog menee läpi. Ja sitten kerrotaan että ateistit ja uskonnottomat eivät osaa kristinuskoa. Kun kristityn nimellä itseään kutsuville menee New Age panteismi ihan täytenä läpi. Tämä on surullista, sillä vaikka en pidäkään kristinuskosta, niin olen kuitenkin ajanut sellaista barbaarista näkemystä jossa oma kannattama ideologia pitäisi hallita kohtuu hyvin. Ja että tämä olisi vähän niinkuin minimivaatimus että ihmistä kunnioitetaan tämän maailmankuvan edustajana. Moni kuitenkin ajaa toista linjaa. Ei uskonasioita ja oppeja enää tarvitse muistaa, osata tai ymmärtää - kunhan on ns. taktiset "oikeat mielipiteet" tietyistä asioista.

Näkisin että Herzogin ilmaantumista tukeva voima on tietty kritiikittömyys jota kulttuurissamme on uskontoasioissa suorastaan pumpattu. Muistan vielä jotenkin ajan jolloin "olet tervetullut" oli jotain jota fundamentalistit yrittivät myös noudattaa. (Siinä määrin mitä se kaltaisteni vittupäiden kanssa on ylipäätään mahdollista.) Henkenä oli se, että jokainen oli tervetullut ja sitten yritettiin ohjastaa oikealle tielle. Nyttemmin fundamentalistit ovat siirtyneet "sisäisestä vallankäytöstä" ulkoiseen. Uskonnosta on tullut identiteetti. On tärkeää leimautua kristuksen puolelle ja vaikkapa ateismia ja homoja vastaan. Oikea mielipide jo lähtökohtana on tärkeämpi kuin ennen. Erimielisyys on jengirajan veto. Porukka pidetään tiiminä ulkoista vihollista vastaan. Tässä kulttuurissa ei mietitä kriittisesti onko näkemys edes kristinuskoa. Herzog demonstroi että uskon ja järjen suhde on entistäkin löyhempi. Teologia ja oppi ei ole enää yhtä tärkeää kuin ateistien kyykyttäminen. Ei fundamentalistin tarvitse olla hyvä ihminen tai miettiä itsensä kasvattamista koska on tärkeämpää vihata ateisteja ja homoja. Tässä kulttuurissa Pasi Turunen ja monet muut helposti vanhoillisina nähdyt ovat kenties jopa väistyvää, ja vanhoillisuutensa vuoksi leppeämpää, koulukuntaa.

---

Kirjoittaja on yleensä sitä mieltä että uskovaisia ei pidä vaientaa. Sillä jos nämä vaikenevat, ketä sitä sitten enää voisi pilkata. Tämänlaisissa sairailla ja avuntarpeessa olevilla rahastamisessa on sitten sellainen askel sellaiseen suuntaan, että mieleen vilahtaa erilaisia sävyltään aidosti sensuristisia mielihaluja. Osa on vaarallisen tyhmiä ja osa on vaarallisia tyhmille. Siinä ero!

Valtionkirkko ~ eli julkisrituaaliuskonto ja positiivisen uskonnonvapauden rajoittamisen päävoima

Perinteisesti valtionkirkko on määritelty kirkoksi jonka oppiin valtio voi vaikuttaa. Suomessa kirkko on tietysti autonominen, joten ev.lut -kirkolla itse asiassa on enemmän julkista ja poliittista valtaa kuin tämän määritelmän mukaisella valtionkirkoilla. En kuitenkaan halua turhaan lausua herran sinun teokratiasi nimeä, joten viittaan valtionkirkkoon sillä toisella valtionkirkkouden käsitteellä. Sillä missä korostetaan että yhdellä uskonnolla on muita uskontoja vahvempi ja suurempi osa julkista tilaa, ja että muille uskonnoille ei haluta myöntää samanlaisia etuoikeuksia. Ja korostan tässä sitä että miten se on nimenomaan valtiollista ja poliittista.

Demonstroin asiaa ottamalla esille henkilön joka on minun silmissäni sekä sankari että uskovainen. "Kirkko ja Kaupunki" kertoi Juntusesta joka on kritisoinut Jalovaaraa ja Melleriä. Esiin nousee esimerkiksi se, että "Kannattajilleen Meller sai käännettyä rikossyytteet vainoksi Raamattujen salakuljettamisesta. Mutta eihän Suomen laki ole milloinkaan pitänyt Raamattujen kuljettamista rikoksena".

Voisin tietysti nostaa esille sen, että "Eräänä päivänä Juntunen huomasi, että hänen autonsa renkaat oli puhkottu. Ensimmäinen ja vielä toinenkin kerta menisi yleisen ilkivallan piikkiin, mutta viisitoista kertaa on Juntusenkin mielestä liikaa. - Tekijöitä ei ole saatu kiinni. En osaa yhdistää tätä muuhun kuin taisteluuni hengellistä väkivaltaa vastaan." Tämä on nimittäin se mihin kreationistien kriitikko helposti saattaa törmätä. Mutta jos kaltaiseni uskonnoton tai ateisti nostaa esiin vastaavia omakohtaisia kokemuksia, käskynä on enemmänkin vaatimus irrottaa silmät Dawkinsista. Sillä kun ateisti nostaa esiin tämänlaiset kokemukset, hänen saamansa tuki ja empatia kristittyjen puolella on todellakin se, että kristinusko ei ole fundamentalismia. Mutta en nyt jaksa ylikorostaa tätä marttyyriyspiirrettä. Sillä tämä näyttää edustavan kirkon uutta linjaa ; Ennen Pirkko Jalovaara oli "yllätys" tai jotenkin "uusi ja ajatuksena hämmästyttävä". Nyt myönnetään että Juntunen on tehnyt kauan asian eteen töitä. Olen varsin tyytyväinen siihen että uskonnollisen väkivallan olemassaolo aletaan myöntämään. Jos linja menee kaikenmaailman ateistien bussimainoksista raivoamisen sijasta ongelmien ratkomiseen, voi olla että muuaman vuoden kuluttua minulle vänkyröimisineni ei ole enää mitään tarvetta.

Siksi otankin esiin Juntusen näkemyksen. Joka sekin näyttää olevan kirkon virallista linjaa. "Karismaattisessa liikkeessä kuitenkin on pimeä puolensa. Siksi olisi hyvä, jos se otettaisiin kirkon rakenteisiin sisään. Kirkko pitäisi karismaattisuuden terveenä." Tämä vaatii kuitenkin sitä että linjan mukana muuttuu myös käytös.
* Sillä mitä MOT:in Jalovaarajakso opetti? Sen, että Jalovaara toimi aivan suoraan sellaisessa paikassa kuin Kallion kirkossa. (Hieno rakennus paskalle ihmiselle.) Samoin tiedän että Hyrylässä "Luomisen lauantai" -niminen iso kreationistitapahtuma ei sattunut osumaan seurakunnan radariin ja tilat saatiin kreationisteilulle. Syynä ei ole se, että mikä on tai ei ole kirkon virallinen linja. Vaan se, että kirkolla ei riitä resursseja ja/tai osaamista valvoa näitä asioita.
* Ja "Kirkon tutkimuskeskus" ei tässä ainakaan minua ole vakuuttanut. Kun Kari Tikkanen aikanaan kannusti heitä tutkimaan kreationismia, mutta selvitykselle ei uskottu olevan tarvetta. Ennen kuin asia kosahti silmille muun journalismin toimesta. Tämän vuoksi kaikenmaailman Jalovaarat tulevat yllätyksenä kirkolle, vaikka ne kaltaisilleni sosiaalisessa mediassa sompaajille ovat ylituttuja. Kenties samasta syystä teistit ovat nykyään lukkiutuneet filosofisiin lokeroihin ja selittävät innolla miten kalvinismi ja kreationismi ovat USA:laisia ilmiöitä, tajuamatta että modernin copy-paste -ajattelun vuoksi moni sitoo uskonnollisen ajattelunsa internetin lähteisiin, eli heidän teologiansa ei ole enää papeilta opittua hyvää luterilaisuutta vaan tankeroenglannista vääristynyttä enemmän tai vähemmän kalvinismia.

Kuitenkin itse asiassa korostan, että uskonnonopetuksella on tärkeä rooli. Suomessa on toki moneen muuhun maahan verrattuna paljon kreationismia (suurelta osin kalvinistisista copy-pasteopeista lainattua sellaista), joten selvästi uskonnonopetus ei ole mitenkään ehdottoman supertehokkaasti karsinut sitä yhteiskunnasta. Ja muutenkin helluntailaisia ja muita fundamentalisteja on melkoisen paljon. Mutta kuitenkin on syytä muistaa että kreationismi näyttää suomessa hyvin omituiselta suurimmaksi osaksi siksi että USA:ssa liikkeen pääpyrkimys on nimenomaan päästä kouluopetukseen.
* Mielestäni kreationismin historiaa ei kannata lähestyä ideologisesti, jolloin paljastuu se mitä Ernst Mayr korosti, eli että se on platonismia. Sen sijaan sen oppisisältöjen muutoksia voi ymmärtää vain sitä kautta että se on juridista fundamentalismia jonka päätavoite on saada uskonto kouluopetukseen ja sitä kautta kaikkien lasten mieliin.

Näen että kirkko on siis jo nyt jossain määrin uskottavasti torjunut kreationismia. Tosin tämä rapsutus on jotain jonka suosittelen nauttimaan with a pinch of salt.
* Kirkon "liberaali linja" tuppaa olemaan sellainen että se pitää rikkautena sitä että sen sisällä on erilaisia fundamentalistikaahottajia. Ja se ei suinkaan yritä torjua näiden oppia tai muuta vastaavaa. Eli jossain määrin se todellakin ajaa myös sitä roolia että ateistejen renkaita viiltelevät pahastuneet fundamentalistit saavat mellastaa rauhassa kun kirkko keskittää kritiikkinsä siihen että ateisti joka nostaa esiin kristittyjen väkivaltaisen puolen (a) joutuu ensin kauheaan piinapenkkiin koska koko tapahtuma on epäuskottava ja sen todistamisen jälkeenkään (b) ei ymmärrä miten runsas ja monisäikeinen kirkko ja kristinusko on, ja siksi ateistin pitäisi pitää pikkuturpa kiinni niistä autonrenkaistaan ja olla suvaitsevainen suvaitsemattomille. Eli fundamentalismi joka muutoin kitkettäisiin poliisin (tai jos rankemmalle itsepuolustukselle sattuu olemaan tarvetta niin esimerkiksi minun nyrkkieni) avulla yhteiskunnasta saavat suojaa kun ne voivat mennä positiivisten leppoistouskovaisten selän taakse.
* Toisaalta kritiikki näyttää olevan hyvin epäreilua. Kuten se, mitä Jiri Nieminen kirjoitti Jehovan Todistajista ja lestadiolaisista näyttää. Nieminen kuvaa miten Jehovan Todistajien sisäiset rangaistusmenettelyt muistuttavat lestadiolaisten hoitokokouksia. Mutta koska Jehovan Todistajien oppi eroaa luterilaisten opista, ja se ei toimi luterilaisen kirkon sisällä, ja koska Jehovan Todistajat eivät äänestä, heidän kritiikkinsä on helppoa. Samanaikaisesti lestadiolaisien annetaan kuitenkin toimia ev.lut. kirkon sisällä ja heidän hoitokokouksiaan ja Jehovan Todistajien karttamiskäytänteitä muistuttavia eristämis/tervehtimismenettelykikkailuita ei todellakaan ole onnistuttu karsimaan koko sinä aikana jona lestadiolaisuus on ollut olemassa. Kirkko ei siis todellakaaan rajoita ja karsi aktiivisesti yhtään mitään. Voidaan jopa sanoa että ev.lut. hyödyt ovat lähinnä siinä että kouluopetus on tietynsisältöistä ja että tämä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. En ymmärrä miten tähän tarvitaan valtionkirkon läsnäoloa. Riippumatta siitä mtien luontevaksi papit ja kirkko itse kokee läsnäolonsa ties missä.

Koen (kaikesta huolimatta) tämän kirkolle (jokseenkin) ansiokkaaksi.

Itse asiassa kun kirkko on selvästi tomertumassa tässä aiheessa voisi olla syytä jopa optimismiin. Mutta valitettavasti tämä asennemuutos sitten kyllä sotkee kyllä suuresti pasmoja liittyen uskonnon roolia yhteiskunnassa ja koulussa. Jos mietimme, mikä on uskonnon rooli "Suvivirressä", koulujen ruokarukouksessa ja koulujen aamunavauksissa on nimenomaan se, että ne ovat julkista rituaalitoimintaa. Jotain joka on "perinteen" nimissä pakotettua kaikille. Tässä henkenä ei ole "fundamentalistinen" emootiopelleily ja hihhulointi, vaan se, että laulun, rukouksen ja rituaalin mukana saadaan arvokkuutta ja jatkuvuutta. Näiden rooli on itse asiassa ev.lut -opissa sen nykytilassa hyvin suuri merkitys.

Sillä jos dogmatiikka unohdetaan voidaan miettiä mikä on kirkon merkitys:
* Ev.lut. on todellakin eräässä mielessä "tapauskovaisuutta". Se karttaa kaahottamista ja emootiopelleilyä ja hihhulointia. Sen jäsenet eivät pidä hirveästi julkisessa elämässä meteliä uskonnostaan. Uskonto kuuluu "äärimmäiseen privaattiin" tavalla jossa yksilöiden julkista positiivista uskonnonvapautta itse asiassa rajoitetaan.
* Käytännössä itse evankelisluterilaisen kirkon rooli on kuitenkin latistunut pelkäksi rituaalintuottajaksi. Joulukirkko ja kenties pääsiäinen ovat perinteiset päivät kirkolle. Ja muutoin kaste, rippijuhla, häät ja hautajaiset eli erilaiset siirtymäriitit ovat ne joiden takia kirkkoon kuulutaan. Muun ajan ollaan "uskossa niin omalla tavalla" että se ei näy julkisessa elämässä mitenkään. Eikä se muutoinkaan vaikuta ihmisiin kovin syvästi.

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että kun kirkko puolustaa tilaansa julkisessa ja poliittisessa elämässä, se itse asiassa taistelee koko olemassaolostaan. Kirkko korostaa miten "heistä on luontevaa olla läsnä" tilanteessa a, b, c, ja d. Näissä ilmiintyvä uskonnollisuus on heidän julkisessa puheessaan nimenomaan positiivista uskonnonvapautta. Mutta sitä on kuitenkin aina myyty nimenomaan sen antiteesinä, jonain joka torjuu positiivista uskonnonvapautta. Eli esimerkiksi juuri fundamentalismia.

Kirkko joka suojelee fumdamentalismilta väittää ajavansa sekulaariuden asiaa.

"Kotimaa PRO";n teksti oikeastaan ylikorostaa tätä. "Uskonto on Suomessa ollut pitkään privaattia. Sitä on jopa pidetty meikäläisen uskonnollisuuden erityispiirteenä. Senpä vuoksi on loogista, että vapaa-ajattelijoiden aktiivisuuden myötä uskonto muuttuu entistä yksityisemmäksi, vai? Kotimaa Pro:n blogissaan Johannes Ijäs kysyy, minne uskonto menee, jos se on kokonaan siivottu pois julkisesta tilasta. Käykö niin, että kun luterilainen kirkko menettää valta-asemansa, tuleekin tilaa uskonnolle, joka saa näkyä julkisuudessa?"

On hyvin mielenkiintoista miten positiivinen uskonnonvapaus on tärkeää, kunnes negatiivinen uskonnonvapaus on hienoa kun torjutaan fundamentalistisia ääriliikkeitä. Oma kantani asiaan on yksinkertainen. Jos kannatetaan positiivista uskonnonvapautta ja uskonnon monikulttuurista läsnäoloa, se tarkoittaa sitä että Jehovan Todistajat ja muut lappuhihhulit ovat luonteva osa katukuvaa. Näissä on kuitenkin aina muistettava se, että vastaanottajan markkinat. Ihmiset voivat kaahottaa aivan vapaasti, mutta yleinen mielipide ja häpeä estävät ylilyönnit. Etenkin jos ainut uskonnon saama tuki tulee kannattajilta ja jäseniltä. Tämä kannustaa ennakkosensuuriin. Valtionkirkon tapa hoitaa asia on sen sijaan tuputtajan markkinat. Tässä toiminnan röyhkeyttä rajoittaa vain vallankumoushenki. Joka selittää sen miksi kirkko on niin pahastunut eropiikeistä eroaville - ja samanaikaisesti niin totaalisen haluton korjaamaan eropiikin takana olevia aitoja virheitä. Valtionkirkko on lempeä vain koska se pakotetaan.

Esimerkiksi kun tänään junassa oli nainen joka penkissä rukoili, niin ei se minua haitannut tai ärsyttänyt kun hän ei pakottanut minua rukoilemaan hänen kanssaan. Tehköön yksinään ja itsensä kanssa mitä sitten tekeekin. Jos positiivinen uskonnonvapaus menisi, suomen katukuvassa näkyisi luultavasti todellakin nykyistä enemmän uskontoa. Ja minusta tämä olisi ihan positiivistakin. Sillä helsinkiläisenä olen kyllä tottunut siihen miten Helsingin asematunnelissa on Jehovan Todistajia standeineen. Kun ihmiset reagoivat tähän positiivisen uskonnonvapauden ilmenemiseen yhteislaulun sijasta ohikävelyllä.

Megakirkot ja muut voisivat tietysti olla lieveilmiöinä. Mutta nämä ovat hallittavissa rahoittamista koskevin rajoittein. Ei niinin valtionuskontoa tarvittaisi. ; Ja nähdäkseni monet ateistit ajavatkin nimenomaan tätä mallia. Jostain syystä uskovat katsovat että jos viralliset uskonnon merkit kouluissa rajoitetaan ja otetaan pois, niin sitten oltaisiin kieltämässä ristikorut, risti suomen lipussa, se että yksilö saa itsekseen hyräillä tahi laulaa virsilauluja kiellettäisiin. Sekularismi jota tässä ajetaan on kuitenkin enemmän juuri sitä että valtio ei tue yhtä tiettyä uskontoa ja sen rituaaleja. Joka tarkoittaa aivan päinvastaista. Ja väitän että jollain erikoisella tasolla valtionkirkon parissa tämä tiedetään varsin hyvin.

Siksi positiivisesta uskonnonvapaudesta puhutaan vain kun aiheena on yhden tietyn instituution valtarituaalit joihin kaikki kansalaiset pakotetaan. Sen sijaan heti kun yksilö toteuttaa itseään ja noudattaa omaa uskonnonvapauttaan julkisuudessa. Niin siinä vaiheessa suvaitsevaisuutta suvaitsevan liberaalin ja suvaitsevan kirkon virallinen kanta osaa toistaa ja huutaa ilmoille sanaa "fundamentalismi". (Kaikissa yhteyksissä, siitä huolimatta sopiiko mikään fundamentalismin akateeminen - tai edes arkikielinen - merkityssisältö tässä yhteydessä käytettäväksi.)

Kenties kirkon linja kuitenkin tästä muuttuu ja uuteen linjaan totuttuaan he ymmärtävät korostaa sitä että tosiasiassa he ovat ajamassa hyvinkin säänneltyä negatiivista uskonnonvapautta. Vapautta fundamentalismista. Joskin epäilen, koska ev. lut. kirkko on olemassa vain sitä kautta että se toteuttaa näitä julkisrituaaleja. Ilman sitä tapaluterilainen ei välitä - fundamentalismi ja ateismi on heille lähinnä naurettavaksi tarkoitettua viihdettä, jotain jonka lappuiluinnolle hihitellä ja jonka ohi kävellä asematunnelissa.

Rusinat pullasta -Jalovaara

Pirkko Jalovaaran puheista kerätty kooste näyttää että hän haluaa että sairaat menevät ennemmin "Sairaana Jeesus haluaa meidän menevän hänen luokseen mieluummin kuin lääkärin luokse" ja "2. Aik. 16:12" on hänellä lähteenä siitä miten kuningas haki apua lääkäreiltä eikä Jumalalta. Ja tämän vuoksi kuningas ei parantunut. Monia muitakin ihmeellisiä asioita hän sanoo.

Nyt hän on ollut mediakohussa sen vuoksi että hän oli kävelyttänyt ja ihmerukousparannusyrittänyt jalkavammaista. Joka sitten oli päätynyt pyörätuoliin. Jalovaaran kommentti tilanteeseen oli "Minulla ei ole lääketieteellistä koulutusta. En voi mitenkään olla vastuussa väärästä diagnoosista tai siitä, että hän istuu yhä pyörätuolissa."

Pirkko Jalovaaran esirukoilua kuvaakin se, mikä kaikkea ihmerukoustoimintaa. Parantajaksi kuvataan Jumala. Jalovaara ei itse väitä parantavansa. Tämän vuoksi hän vaikuttaa nöyrältä Jumalan toimijalta. Ja ihmiset tukevat Jalovaaraa myös rahallisesti. Nöyryyden vastapainona tuleekin sitten syvä vastuuttomuus. Mikä tietysti sopii paremmin kuin hyvin tämänlaisille vastenmielisille ihmisille.

Ja erikoisinta on, että moni pitää Jalovaaran toimintaa aivan sopivana vain sen takia että kaikki Jalovaaran toiminta on teologisesti korrektia. Että ihme joko tulee tai ei tule. Ja siksi nöyryys ja vastuuttomuus ikään kuin kuuluvat asiaan, eikä ole väärin rahoittaa toimintaakaan. ; Itse pidän tätä asiantilaa vielä vakavampana ongelmana kristinuskolle kuin Jalovaaraa. Se, että tämänlainen toiminta voidaan sovittaa teologian dogmien mukaiseksi kertoo minulle vain siitä että dogmit ovat joko epäeettisiä tai rikki. Ja kumpaakaan ei täydellinen rakastava Jumala voisi tunkea Pyhään kirjaansa.

---

Jalovaaravideossa ollutta virtsaamisongelma -asiaa miettiessä päätin että osoitan että en ole estynyt ilmaisemaan tunteitani Jalovaaran toimien äärellä.

Savustus

Susanna Airolan "Kaikella rakkaudella" -kirja synnytti jo ennakkoon pienen kohun. Hän esittää Piispa Eero Huovisen savustaneen hänet ulos työstä. Tämä on herättänyt paheksuntaa. Osa vastustaa syrjintää ja toiset pitävät syytöksiä asiattomina ja kolmannet katsovat että vaikka asia olisi totta, niin jälkipyykkiä ei pitäisi hoitaa tuolla tavalla. ; Vaikeinta tietysti on, kun jokainen tämänlainen tapaus on aina yksittäistapaus. Mutta jos kyseessä on ilmiö, sekin koostuu yksittäistapauksista. Ilman taustatietoja on hyvin vaikeaa arvioida onko teko tapahtunut ja jos on, onko kyseessä ilmiö.

Selvää on, että kirkossa voi vaikuttaa. Jos konservatiivien fundamentalistien normitapoja noudatetaan, kyseessä on helposti savustus. En tiedä miten paljon kirkon työntekijät harjoittavat erilaista toimintaa keskenään. Mutta sen verran tiedän että minun kohdallani on esimerkiksi soitettu työnantajalle ja kerrottu vakaumuksesta ikään kuin tämä olisi jokin relevantti työ antaa potkut.

Yleisyydestä ja ilmiöistä voidaan kuitenkin sanoa jotain. Dokumentaatiot puhuvat vihjeitä. "Kirkon virkalakia pitäisi muuttaa siten, ettei kukaan tällainen henkilö edes hakeutuisi kirkon tehtävään." Isommasta kuviosta saadaan tätä kautta tietoa. Voidaan sanoa että konservatiivien dogmien kanssa erimielisiä elämäntaparatkaisuja "Pidetään kyllä erittäin pahana vauriona." Ja enne nkaikkea jos papintyöhön tungetaan näitä vääränlaisia ihmisiä, niin asia nähdään "Aivan selvänä einä". Naispapit ja lesbopapit ovat perinteisesti aikaansaaneet erilaista heiluntaa ja kuohuntaa niin pöksyissä kuin mielissä. Jotenkin nämä ihmiset sitten ovat vaatimassa että heidän työpaikkojaan ei milloinkaan ikinä mitenkään saisi leikata, heitä ei saa kutsua huonoiksi uskovaisiksi ja surkeiksi pastoreiksi tai hankaliksi ihmisten kohtaajiksi sosiaalisessa työssä. Heidän työvuorojaan pitäisi sovitella kuin vallankäyttörulettissa heidän ehdoillaan. Muuten ollaan epäkunnioittavia ja kamalia ihmisiä, suvaitsemattomia!

Kun kohtaa tämän tyyppistä väärinkäytöstä, tilanteen selvittäminen ja ratkaiseminen on usein hyvin vaikeaa. Esimerkiksi minulla on ns. saatanapaniikkiin liittyen selvästi tiettyyn ihmiseen liitettäviä tilanteita joihin liittyy aseman hyvin kompleksista hyväksikäyttöä. Olen yrittänyt hoitaa asiaa henkilökohtaisesti, esimerkiksi sosiaalisen median yksityispuolen kautta. Mutta jos vastauksena on hiljaisuus ja yhteyden mykistäminen (joka onnistuu parilla klikkauksella) on tietysti paha sanoa asiasta mitään. Eteenpäin viemisen ongelmana on se, miten vaikeaa asioista on hankkia näyttöä.

Homoseksuaalisuuden kohdalla on huomattava, että meidän ei tarvitse viitata Huoviseen saadaksemme ilmiön selväksi. Ja toisaalta ilmiön olemassaolo ei sotke Huovista yksilönä mukaan. Mutta tässä kohden asiasta on tietoa. Saatanapaniikki sen sijaan näyttää olevan kirkon ihmisille hyvin vieras. Ja tässä kohden vihjaan että en luota vähänkään vanhempiin kirkon tutkimuskeskuksen tietoihin kovinkaan paljoa. He eivät rehellisesti sanoen näytä sompaavan alakulttuurien ymmärtämisessä.

Tästä yhtenä esimerkkinä on se, kun Kari Tikkanen aikanaan kiinnostui kreationismista Suomessa. Hänen kontaktinsa tutkimuslaitoksen kanssa ei ollut kovin hedelmällinen sillä lausuntona oli suoraan se, että aihetta ei ole ikään kuin edes tarpeen tutkia ja selvittää. Että Suomessa ei kenties ole yhtään ainutta nuoren maan kreationistia. Asia oli toki siitä ymmärrettävä että kreationismi on hengeltään amerikkalaista, kalvinistista ja USA:n koulutuspolitiikkaan keskittynyttä. Suomessa uskonnonopetus on erilaista ja täällä on harjoitettu eri suuntaisia uskontoja kuin Amerikoissa. Kuitenkin lausunto oli siiitä mielenkiintoinen, sillä aiheesta oli sentään ilmestynyt julistusmateriaalia suomen kielellä. ; Sitten päästiin yllättymään kun mediassa sitten kauhisteltiin ja ihmeteltiin kun yleisessä tiedenäkemysten tutkimisessa paljastui että noin kolmannes kansalaisista ei luottanut evoluutioteoriaan.

Saatanapaniikistakin on melko vähän materiaalia. Aihe ikään kuin päätettiin olemassaolemattomaksi. Elettiin vielä sitä aikaa kun media toimi tällä tavalla. Nykyisin vastaavaa tuskin voisi tapahtua. (Tai voi, se on vain kamalan paljon vaikeampaa. Toki kirkko yrittää yhä. Jalovaara eksorsismeineen tuli heille yllätyksenä. Jos kolmasosa väestöstä voi mennä ohi hoksottimien, on tietysti mikä tahansa mahdollista. Uskomatonta onkin lähinnä se, että tätä on esitetty luulossa että kukaan täysjärkinen asioita edes minimitasolla seuraava ihminen ottaisi nämä ohimenemiset vakavasti.)

Edes politiikkaan (ei siis uskontoon) keskittyneen uuden suomen blogeja ei voi lukea ilman että aktiivikreationistien tekstit putkahtelevat näkyviin silloin tällöin. Tämänlaisessa ympäristössä kieltämistä ja siihen liittyvää sokeutta tuskin on. Mediaa ei enää tehdä siten että vallassa oleva ideologia päättää mitkä ovat todellisia ja relevantteja ilmiöitä. Ja väitän että tämä on parantanut uskontokeskustelua. Kirkon kannalta tämä on tarkoittanut sitä että kaikenlaisten voimien ristipaineessa ja syytetulituksessa ollaan. Mikä nähdäkseni kertoo vain ja ainoastaan siitä miten asioiden huono hoitaminen ja hoitamatta jättäminen kostautuu.

Toki moni uskovainen ylläpitää illuusiotaan ja luulee että todellisuus on harha. Se ei ole. Illuusion murtumista ei siksi voi sanoa huonoksi uskontotiedoksi. Sillä huonoa uskontotietoa olisi esimerkiksi se, että väittäisi että Suomessa ei ole ainuttakaan nuoren maan kreationistia silloin kun heiltä on ilmestynyt kirjoja joita ihan myydään niin että skeptikoille asti leviävät. Huonoa tietoa olisi äimistyä roolipelivainojen edessä tai esittää väittää että saatanapaniikki ei rantautunut varsin hyvissä voimin tänne asti.

Se minulla jäi tässä kuitenkin käteen, että jos ikäviä savustuksia tapahtuu, on asian hoitaminen hyvin vaikeaa. Uskonnossa on helposti valtaa ja statusta. Todistustaakka on uhrilla ja tilanteet on hyvin vaikeasti dokumentoitavissa. Miten voit esimerkiksi osoittaa jonkun sanoneen jotain jos tämä kiistää sen? Jos asiaa yrittää hoitaa henkilökohtaisesti, mutta asia on suuri, tärkeä ja painava ja se pitäisi saada hoidettua, olisi ihan oikeasti asiallista kysyä että mikä on se tapa jolla sen sitten saa tehdä. Tärkein syy ei ole siinä että asiaa ei myönnetä. Tärkein on siinä, että tosiasiassa moni ei halua että niitä lainkaan korjataan.

Minulla ei ole ratkaisua siihen miten asia voitaisiin hoitaa. Kun savustustilannetta ei voida hoitaa, instituutiolla on ongelma. Jokainen eitiedetty ilmiö ja ratkaisematon oikea ongelmatilanne on elefantti olohuoneessa. Ja näyttää siltä että ongelmia ei monesti edes haluta nähdä ja ratkaista. Ja juuri siksi siihen ei ole keinoja. Jos keino on joskus ollut, se on nähty ongelmaläpenä joka tulee tukkia. Koenkin että minut on nähty ongelmana ja sysätty syrjään tavalla jossa kirkon tutkimuskeskuksen ignorointi on ollut tehokas apuväline agendassa. Kaikista yrityksistä kuulee että keinot ovat vääriä. Että ei rakenna yhteisöä. Että ei saa käsitellä koska on yksittäistapaus. (Luulin että pedofiilejäkin tuomitaan vaikka he ovat yksittäitapauksia ja vähemmistöjä. Yleensä suojelupuhe nousee esiin kun yhteisö on tupaten täynnä pedofiilejä.) Sitten ihmetellään että joku saattaa muuttua epäluottavaksi, erota kirkosta ja lakata maksamasta arvon vouhottajien palkkoja. Kun muita ratkaisuja ei ole, estetään näiltä väärintekijöiltä sitten elinkeino. Jos siinä sivussa menee monta ihmistä, niin mitäs suojelitte, kätkitte ja piilottelitte! Kun savustus menee riittävän pahaksi, ainut keino on savustaa takaisin. Mitäs läksit, nii.

Kuinka uskontojen taikauskot eivät ole taikauskoa

Marko Hamilo kirjoitti kiinnostavasta huomiosta. "Skeptikko-lehden numero 4/2013 kertoo, että Sarasvuon lähetyksessä esiintyneen Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan kuuteen taikauskoiseen uskomukseen – sellaisiin kuin vaihtoehtohoidot, kuolemanjälkeinen elämä, onnennumerot ja kädestäennustaminen – uskoivat eniten vihreiden kannattajat, kun taas kristillisdemokraattien kannattajat eivät olleet juuri lainkaan taikauskoisia. Poikkeuksena tietysti kysymys kuolemanjälkeisestä elämästä. Uskonnollisuus voi suojata muilta taikauskoilta. Tulos ei ollut yllätys, vaan samaan viittaavia tuloksia olen nähnyt yhdysvaltalaisissakin kyselyissä." Uskon, että huomio on hyvinkin tosi. Ja se muistuttaa siitä, että vaikka kristillisdemokraatteja pidetään uskovaisina ja hörhöinä, niin he eivät kuitenkaan ole erityisen hörhöjä. Ja vihreiden hörhöys ei ole mikään este.

Liberaalia hörhöilyä!

Ilkeästi asian voisi kaivaa muista tunnetuista tilastoisa. Ja niissä on havaittavissa selviä jännitteitä jotka pakottavat kohdentamaan huomioita ; Vaikka klassiseen kristinuskon Jumalaan uskoo vain 27% Suomalaisista^(!), niin silti 2/3 suomalaisista uskoo yliluonnolliseen. On selvää, että he täyttävät sen jollakin. Niin outoa kuin se onkin, niin tässä iskee kognitiivinen dissonanssi. Vaikka yliluonnollinen todistetaan paikkansapitämättömäksi, niin se vain vahvistaa joidenkin uskoa siihen. (Joskus tuntuu, että tuo 2/3 on kiveenhakattu ja mikään ei muuta sitä. Se on kuitenkin lähinnä hyvä nyrkkisääntö.)

Yksi syy tähän on uudelleennimeäminen ja harhaopiksi tulkitseminen.
1: Kristinuskon parissa on tuttua se, että harhaoppisuus tuomitaan. Pekka Reinikainen on malliesimerkki henkilöstä jolle sekä homeopatia että evoluutioteoria ovat kerettiläistä harhaoppia ja väärää uskontoa. Tietyssä mielessä tämä tarkoittaa sitä, että kristinusko suojaa tietyiltä pseudotieteiltä. Mutta toisaalta se ajaa toisiin.
2: tseasiassa KD:n kannattajat ovat hyvinkin taikauskoisia mutta kristinuskon taikausko on naamioitu itse uskonnon sisään. Pelätään pahoja henkiä, parannetaan sairaita lääkkeiden sijaan uskon voimalla jne. Ennustamista esiintyy profetoimisen muodossa, tiettyjä numeroita pidetään pyhinä tai saastaisina (en usko että yksikään TosiUskova ostaisi autoa jonka rekisterissä olisi numero 666 kostoka se olisi automaattisesti merkki siitä ettei jumala ole tätä autoa uskovaiselle tarkoittanut) jne. Kirjoitinkin aiemmin siitä miten homeopatian ja rukousparannuksen pseudotieteet rakentuvat identtiseen ajatusvirherakennelmaan. Ne kuitenkin tulkitaan eri kontekstista. Uskontojen harjoittamaa aivan identtistä perseilyä oikeutetaan uskonnonvapauteen vetoamisella. Se tekee siitä lempeää toimintaa joka sopii muka järkevällekin ihmiselle.

On selvää että osa esilletulleesta erosta vihreiden ja kristillisdemokraattejen välille onkin peräisin siitä, miten pseudotiede on määritelty ; On valittu tiettyjä harhauskomuksia joille skeptikko voi vain nauraa. Tulos on yhtä kuvaava kuin se, jos minä valitsisin kreationismin, ilmastonmuutosdenialismin, rukousparannuksen ja muut samaan crank magnetism -klusteriin osuvat taikauskot oleellisiksi esimerkeiksi taikauskoisesta ajattelusta ja saisin tulokseksi kristillisdemokraattien yliedustuksen. (Mikä on jo nyt tiedetysti tosiasia. Mutta ei kovin kuvaava tai tärkeä tosiasia koska se on enemmän pseudotieteen esimerkeiksi valikoinnin kuin yleisen pseudotieteellisyysasteen seurausta.)

Kulttuuria!

Jos esimerkiksi pitää miettiä, onko kristinusko mitenkään opettavaista tai pseudotieteiltä ja selvästi taikauskoilta laskettavista ilmiöiltä suojeleva vaikutus, voidaan katsoa vaikkapa kalista kirkkoa. Sen parissa on lisätty eksorsistien kouluttamista. Katolinen kirkko levittää, tukee ja rakentaa julkisessa puheessaan vakavasti otettavana asiana seuraavantyyppistä. "Syynä on sellaisten tapausten ”ennennäkemätön kasvu”, joissa ”demonit riivaavat”. Myös Italiassa viitataan mustaa magiaa, pakanallisuutta ja satanistisia riittejä harjoittavien ihmisten määrän kasvuun. Kysymys on myös siitä, että kirkko pyrkii saamaan alalta pois itseoppineet manaajat, jotka eivät noudata virallisia manausoppeja." Eksorsismia harjoittavia on Suomessakin. Esimerkiksi tuoreesti uutisoitiin miten Suomessa toiminut katolisen kirkon virallinen manaaja Guy Barbier oli kuollut. Ortodokseillakin manausta harjoitetaan. Puhumattakaan niistä herännäishihhuleista, jotka ovat saaneet mitä ihmeellisempiä armolahjoja, kuten sen, että he näkevät onko jossakussa demoni. Ja demoneitahan on nähty sairauksien takana aina Jalovaaraa myöten, joten luterilaisen kirkon sisätiloihinkin tämä toiminta on tiedetysti päätynyt. Ja sitten nämä ihmiset pitävät loukkaavana, että minunkaltaisteni on vaikeaa pitää tätä muuna kuin taikauskoisina ja kehtaa kritisoida asioita.

Onkin hyvä miettiä sitä, miksi vihervasemmistolaisen suosikkivaihtoehtohoito on kritisoitavaa huuhaata mutta rukousparannus on kristillistä hengellisyyttä jota tulee tukea. Nähdäkseni molemmat ovat vaarallisia, sillä niihin liittyy asenne, jossa halu hakeutua toimivan lääketieteen pariin vähenee. Se kun on molemmissa ikään kuin epäuskon ilmaus siihen hengellisempään ja eheämpään vaihtoehtoon. Virallisesti, de jure, molemmissa tietysti heilutellaan käsiä sen kanssa että he eivät kehota ketään olemaan menemättä hoitoon mutta käytännössä, de facto, asiat on sitten ihan eri tavalla.

Asiaa hämmentää tietysti sekin, että uskonnoissa monesti korostetaan että taikausko ei ole taikauskoa koska se on vertauskuvallista taikauskoa johon uskotaan eksistentiaalisesti, joka tarkoittaa sitä että rukousparannuksen kuulija kokee parantuvansa vaikka ei lääketieteellisesti parantuisikaan. Ja tämä olisi jotenkin argumentti, joka erottaisi sen kaikista muista huuhaahoidoista. Ja se näyttää käytännön tasolla tarkoittavan sitä että tilanne koetaan parantavana ja relevanttina ja asioiden välille nähdään vahva yhteys ; Katolinen kirkko esimerkiksi käyttää antamissani linkeissä kiertoilmauksia kuten "voimallinen rukous" joka on ihan eri asia kuin väittää että sillä olisi oikeasti ollut parantavia voimia. Silti rukous ja paraneminen jotenkin liittyvät yhteen näissä tapauksissa joissa "voimallisen rukouksen" nähdään tapahtuneen. Symbolinen onkin jotenkin konkreettista, sellaisella tavalla rakennetaan epäsymmetria jossa rukouksen sanotaan tehoavan, mutta kriitikko ei ymmärrä arvostaa hengellisyyttä ja eksistentiaalisia piirteitä.

Myöhempien aikojen anteeksipyynnöt

Englannin ylähuoneessa suunnitellaan lakialoitetta jonka avulla voitaisiin pyytää anteeksi Alan Turingilta. Alan Turing vaikutti toisen maailmansodan lopputulokseen ja hänet kastroitiin homoseksuaalisuuden vuoksi. Tätä pidetään epähumaanina ja siksi asialle halutaan tehdä jotain virallisten kanavien kautta.

Itse en luota kovin vahvasti kollektiiviseen syyllisyyteen. (Ideologia on käytöksen selittämisessä korrelaatio eikä kausaatio.) Kuitenkin tässä anteeksipyynnössä ei tunnu olevan hirveästi mitään järkeä. Yksilöiden tasolla tässä henkilö joka ei ole tehnyt kyseistä tekoa pyytää anteeksi henkilöltä joka ei voi antaa anteeksi koska on kuollut. Instituutiotasolla huomattavaa on, että anteeksi pyydetään yksilö Alanilta sen sijaan että pyydettäisiin anteeksi kaikilta homoseksuaaleilta jotka ovat kohdanneet vastaavaa käsittelyä.

Pseudotiedostamista ; joka vanhoja tunnustaa se nykyisiään piilottelee.

Näenkin tämänlaatuisen toiminnan varsin keinotekoisena. Pidän sitä mukarohkeana ja pseudotiedostavana. Mieleeni tulee lähinnä vuosi 2012 jolloin käännettiin Aleksandr Solženitsyn "Gulag - vankileirien saaristo". Teoksella oli siinä vaiheessa lähinnä historiallista arvoa. Kirja on aikanaan ollut merkittävä, ja koskenut todellista ilmiötä. Kuitenkin käännettyä teosta arvioitiin kuin käännös olisi yhä yhtä aikaansaava. Aidon kriittisen tiedostamisen sijasta ihmisille myytiin jonkinlaista "valkoisen miehen syyllisyyttä" puhdistavaa. Rohkeutta tai asioiden parantamista tämänlaisessa on hyvin vaikeaa nähdä. ; Oikeasti myöhäinen käännös näin tärkeästä kirjasta on itsessään huuto siitä että kenties syyllisyydentunteisiin olisi tarvetta. Ainut kysymys joka aktiivisen kriittisen tiedostamisen kanssa saisi syntyä on kysymykset siitä mitkä valtarakenteet, yhteiskunnan syvärakenteet ja muoti-ideologiat ovat mahdollisesti estäneet kirjan kääntämisen aiemmin. Venäjään päin kumartelun historiassa on useitakin ideologioita joiden yhteispanokseen voidaan tässä osoittaa sormella.

Tässä mielessä "Gulag" on nykyään tiedostava samaan tapaan kuin anteeksi pyytäminen Alan Turingilta on aitoa halua puuttua homoseksuaalejen nykyisiin ongelmiin ja epäkohtiin. Se on mediapeliä. Sillä pärjää nykyään hienosti. Sillä pääsee esimerkiksi vuoden paaviksi.^wtf? Sillä kun katsomme tuoreimman paavin pehmopuheita, niissä tuntuu paistavan läpi erikoinen asenne. Hän korostaa että homoista vaahdotaan liikaa, ja puhuu lempeitä sanoja. Instituutionaalisia ja ideologisia muutoksia ei ajeta. Ei tarvitse olla kovin kyyninen nähdäkseen että "Koska ehkäisy ja homojen asema yhdenvertaisina ihmisinä on kirkolle vaikea pala, on oivaltavaa sysätä ne ainakin hetkeksi taka-alalle julkisesta diskurssista sanomalla, että kirkko on keskittynyt niihin "liikaa". Ei ole mitään indikaatiota siitä, että kirkko tekisi asiassa mitään radikaalia linjamuutosta, vaan paavi on viimein ymmärtänyt, että länsimaissa näiden teemojen julkinen käsittely kirkon yhteydessä tekee Vatikaanille nykyisin enemmän hallaa kuin villaa."

Mutta palatakseni Turingiin. Homokseksuaalien kemiallinen kastrointi on selvästi seksuaalietiikaltaan kristillistä ja se on tapahtunut kristinuskon vahvasti sävyttämässä maassa aikana jolloin kristinuskolla oli merkittävästi valtaa. Se on osoitus siitä että kristinusko sisältää vahvoja julmuuselementtejä jotka itse asiassa ovat vaatineet pitkäjänteistä kontrollin lisäämistä jotta ne on saatu loppumaan. Toiminta ei ole nykypäivänä harjoitettua, ja anteeksi pyytäminen on menneisyydenhallintaa. Siitä yritetään tehdä myös tämän hetken hallintaa. Anteeksipyytelijät tekevät medianhallintaa samalla tavalla kuin "vuoden paavi". Näissä omituista on se, että kollektiivinen vastuu jotenkin tunnustetaan mutta sitten siitä ei välitetä ja se pestään pois. Ja tätä aaltoilua minun on kaikista vaikein ymmärtää.

Muutoinkin anteeksipyynnöillä on selvästi vanhenemispäivä. Turing ei ole esimerkiksi tarjoamassa armoaan. Tälläinen menneisyyden peseminen tuntuu vähän samalta kuin se, jos minä kävisin vähän töytäämässä kouluajan kiusaajiani. He varmasti sanosivat että ovat pahoillaan. Siinä vaiheessa armon anelun naamiointi anteeksipyynnöksi on lähinnä huvittavaa. Ei sellaiseen voisi vakavasti ottaen sanoa muuta kuin että "Yes, you will be." Seurauseettisesti myöhäistä on pyytää anteeksi mitään sellaista joka ei muuta anteeksipyytäjän tulevaisuuden valintoja ja toimintoja. Tai joihin ei liity menneisyyden tekojen seurausten oleellista korjaamista.

Kristinusko, kulttuurimme konditionaalisen ihmisarvon perusta

Tarkasti katsellen voidaan huomata että kristilliseen ideologiaan korreloiva julmuus johtuu yleensä siitä että kristinusko ei tunnusta ultimaattista ihmisarvoa. Kristinuskon ihmisarvo on aina konditionaalinen. Ihminen pelastuu joko uskomalla tai tekemällä hyviä tekoja ja välttämällä syntejä. Ikuinen elämä on arvontunnustus, Jumala olisi paha väistämättä jos hän rankaisisi helvettiin tai jättäisi armollaan pelastamatta jonkin jolla olisi ehdoton arvo. Aatehistoriassa voidaan oppia sen verran että humanismi tuotiin kirkkoon yhteiskunnasta. Oikeastaan universaali ihmisarvo onkin jotain johon kristinuskon dogmisto on lähinnä pakotettu ; Jossain vaiheessa sitä päätettiinkin että humanistien arvot olivatkin niitä joita Jumalakin halusi.
1: Tai toki ihmisiä on haluttu pelastaa. Kun katsoo Jan Guilloun "Noitien asianajajaa", on selvää että luterilainen pohjoismainen (protestanttien alueella tapahtunut) noitavaino oli myös noitien auttamista. Sillä kun noita tunnusti pahat tekonsa ja katui ja kuoli rikostensa vuoksi, hän pääsi taivaaseen. Tässä konditionaalisuus ja julmuus kuitenkin kohtasivat.

Kristityt, tämä on toki uutta mutta yrittäkää olla aidosti hyviä ihmisiä (edes kerran)

Tämän tehtävänä ei kuitenkaan ole panostaa mitään kollektiivista vastuuta. Ja edes konditionaalinen ihmisarvokaan ei ole puute, vaan heikkous jonka sublimoiminen vahvuudeksi voi olla hyvinkin mahdollista.

Ideologia on yhä lähinnä yksi korrelaatti muiden joukossa. Siksi en räyhää siitä että kristinuskon irrottamaton essenssi olisi tämänlaatuinen julmuus. Tunnen liian monta itseäni vähemmän julmaa kristittyä, joten tämänlaisen väittäminen voisi olla hyvinkin omituista. Sen sijaan tämä onkin astetta enemmän haaste. Haaste jossa kristitty voisi kilvoitella omassa eettisyydessään "pseudotiedostamisesta" ihan sellaiseen kunnolliseen synnintuntoon ja siihen liittyvään parannuksentekoon. (Olkaa huoleti, tähän ei tällä kertaa liity kenties ihmisen elämän tärkeintä ja syvällisintä kysymystä "miekat vai pistoolit".)

Sain idean yhdestä Alan Turingin anteeksiantoa käsitelleestä kirjoituksesta. Siinä oli ilmaisu jossa vaadittiin yksilöstä ilmiöön menemistä, eli vaatimus laajemmasta anteeksipyytämisestä. Kun "instituutio" pyytää anteeksi "määritellyltä ihmisryhmältä" kollektiivisuus on varsin koherentilla tasolla ja tämänlainen anteeksipyyntö on filosofisesti jotenkin mielekäs. (Tosin itselleni kollektiivinen syyllisyys on hieman arvoitus. Ihmiset tekoja tekevät.) Lause "Let our apology to Turing stand too for the apologies that should be made to every single one of those thousands of departed souls." voitaisiin haasteessani laajentaa pahoillaoloon joka ylittäisi homoseksuaalit.

Kristitylle ei varmasti olisi ideologiansa reunaehtoja ylittävää ottaa kristityn apologeetikon Rod Rosenbladtin näkemyksiin. Hän kehottaa kohtaamaan uskonnottoman tai ateistin tämän kokemushistorian ja ymmärtämisen kautta. Toki tämä on Rosenbladtilla lähinnä jonkinlainen kätevä käännyttämisen kikka. Mutta ennen kuin käännyttämiseen päästään, siinä tiedostetaan se, että jos joku on vihainen tai surullinen uskontoon liittyvien asioiden vuoksi, niin tässä on jotain jota ei voi ohittaa sellaisilla sanoilla kuin "militantti" tai vihjaamalla että "se on vaan sellainen taisteleva ateisti" tai että "se haluaa vaan huomiota muoti-ideologialleen jonka kevät meni jo". Se on joko suoran kollektiivisen syyllisyyden tunnustamista, tai ainakin sen tunnustamista että kristinuskon nimissä ja sisällä tehdään pirusti pahaa ja että tämä paha tulee tiedostaa ja sitä vastaan on taisteltava ja näitä vääryyksiä on kritisoitava. Että uskonveljeys ei saa nousta etiikan yli. Pinnallisimmillaan ja laskelmoivimmillaankin tämä tarkoittaa sitä että uskonveli on jo vakaumuksessa ja tässä on kuitenkin kysymys uusien ihmisten pelastamisesta. Joten asenne on hyvin vahvasti perusteltu.

Sen jälkeen voi tiedostua vaikka jostain joka tapahtuu tänä päivänä. Ja kristinuskon kohdalal tuoreiden asioiden löytäminen ei ole vaikeaa. Kun pitää silmät auki, tästä saa kokopäivätyön. Kun sellaisen ottaa, ei ole enää koskaan samanlainen kuin kansankirkkomme toimijat joille kaikenmaailman Pirkko Jalovaarat tupsahtavat täytenä yllätyksenä. Yllättyminen kun on odotettavissa jos ja vain jos harrastaa pseudotiedostamista ja elää jossain toisen maailmansodan aikana, aikana jolloin miehet olivat miehiä, naiset olivat naisia ja ateistit kunnollisia angstaavia antihumanisteja joihin oli helppoa heittää vastustavia stereotypioita.

Tiedostavassa tilanteessa on toki se, että siinä missä menneisyyden peseminen tuntuu mukavalta koska siinä syyllisyyttä ja vastuunkantoa pestään pois. Se on helppoa. Sen sijaan aito itsekriittinen tiedostaminen tuntuu vähän siltä kuin tekisi inventaariota siitä mitä kaikkea ahteriin onkaan tänä vuonna tullut työnnetyksi. Aito vastuunkantaminen, pahoillaanolo ja aito tarve anteeksipyytämiselle tuntuukin ikävältä. Jos tiedostaminen ei vituta, ärsytä ja saa mieltä keksimään "militantti" -sanaa itsen suojaksi, se ei ole mitään kunnollista tiedostamista.

Jotta tässä vaikeassa haasteessa - kuka muka sanoi että hyvyyden pitäisi olla helppoa - pääsee alkuun voi ottaa Juha Leinivaaran tuoreen blogauksen avuksi. Hän ottaa esille Rauno Helpin. Suomalaisen nykyajassa toimivan hartaan uskonmiehen. Kannattaa tutustua herran saarnamateriaaliin. (Joka saattaa toki joutua jossain vaiheessa salaperäisen katoamiserrorin kohteeksi, koska keskimäärin häiritsevänluonteinen uskova ei osallistu saamaansa kritiikkiin keskustelemalla tai tunnustamalla virheensä vaan deletoimalla häiritsevän materiaalin jotta voi jatkaa samaa toimintaa ilman julkisuutta. Blogissa on onneksi otettu lausuntoja talteen ennen tätä joten oleellisimmat eivät katoa.)

Huomiotaherättävää on se, että Helpin saarnaamisessa ensin lietsotaan pelkoa jossa vastapuoli nähdään kovia pakotteita käyttävänä. Siinä kuvataan vaarallista vihollista. Yleisö hallelujaa näille. Seuraavaksi Helppi kannustaa "itsepuolustukseen". "Ja minulle tulee mieleen, että Herra, lähetä nyt jonkilainen Mooses kirveen kanssa tänne nyt." ... "Tää uuden liiton pehmoaika ei enää toimi."
1: Ja jos katsotte sen saarnan taltioinnin, opitte että konteksti, käytetyt äänensävyt ja vastaavat tekee tästä pahemman. "Ei kontekstissaan" voi pahentaa mielikuvia mutta tässä kyseisessä tapauksessa se lieventää uhkaavuutta. Kontekstiinsa laitettuna tästä tulee siis pahempi ja tämän korostaminen ei siis ole pelastus vaan ongelmien pahentamista.

Yksi hullu voi tietysti sanoa mitä tahansa. Siksi on oleellista tajuta että videon yleisöstä kuuluu "Aamenia" tälle ajatukselle siitä että homojen ja muun syntisyyden hoitaminen pehmoilun sijasta kirveellä olisi hyväkin asia. On selvää että tässä on varsin konkreettinen kielenkäyttö. On vaikeaa nähdä tässä mitään muuta kuin pelonlietsontaa jolla oikeutetaan väkivallasta lupaileva kielenkäyttö joka kenties muutoin voitaisiin nähdä epäkristillisenä. Se kuitenkin kuvaa sitä että kristinuskossa on edelleen paljon tahoja joille absoluuttinen ihmisarvo ei ole kristillinen. He ovat ymmärtäneet että teologisesti kristinusko tarjoaa konditionaalista ihmisarvoa. Tämä ei kuitenkaan ole saanut heitä sanomaan että "sen pahempi kristinuskolle".

Helppiä on vaikeaa nähdä yksittäisenä hulluna. Sillä jo videoista tietää että hän kiertää uskovaisten keskuudessa. Häntä kutsutaan paikalle ja häntä halutaan. Yleisöäkin saadaan paikalle. Ja he eivät suinkaan tuomitse ja kritisoi näitä kirvespuheita, vaan päinvastoin alleviivaavat Helpin pelottelu-itsepuolustuskuolemantuomiokirvespuheita "hallelujaa" ja "aamen" -sanoilla joilla on kristillisessä ideologiassa erinomaisen syvällinen henki. Kritiikin sijasta niiden konnotaatiot huutavat "olette täsmälleen oikeassa" ja "juurikin noin". Riemukkaat, innokkaat ja kannustavat äänensävyt näiden sanojen toistamisessa vahvistavat että kysymys ei ole mistään Helpin toiminnan paheksunnasta.
1: Itse en ole Helpin sanomisista yllättynyt. Suoraan sanoen niissä ei ole mitään uutta. Ne ovat liitoksissa kreationismiin jostain syystä liitoksissa olevaan yleiseen aggressiiviseen uhkailuasenteeseen jossa ei kirvesmetaforia, ilmaisuja tiettyjen tahojen kuolemantuomion oikeuttamisesta eikä tappouhkauksia säästetä. Se kuuluu kuvioon. Se on standardi, ei mikään poikkeustapaus. (Miksi kuvittelette että meidän kotona ei voi astua kolmea askelta ilman että käden ulottuvilla on pitkähkö teräase tai jalkajousi? No, koska kerään niitä, höpö!)

Jos olet todella tiedostava kristitty, pyydät anteeksi uskonveljiesi puolesta. Ja menet ja teet Helpin kaltaisille ihmisille jotain. Sen jälkeen kun olet tiedostunut - ja kenties unohtanut selittelyt siitä miten sinun ei pidä aktivoitua kun siinä tuomittaisiin uskonveli ja tuomitseminen on Jumalan asia - ja tarttunut toimeen, voit mieluusti ilmoittautua mukaanolijaksi hyvyyshaasteeseeni. Vuosien aikaisen työn tuotoksena listaan tulleet runsaat nimimäärät voivat sitten toimia kannusteena. Ja kasautuessaan osoittaa että kristinuskossa on paljon hyvää.

Kannattaa todella tiedostua miten vuosien pumppaaminen tuon haasteen kanssa on kantanut hedelmää. Nostan sitä tosiaan esille tämänlaississa blogauksissani aina silloin tällöin. Tiedostamisen jälkeen tällekin asialle voisi kenties tehdä jotain. Jos siis on kristitty. Hyvä ihminen ei sen sijaan tarvitse olla, koska sellaiseksi voi aina yrittää tulla.