Creepy imuri

Meille ostettiin roomba. Se on robotti-imuri. Se käyttää iRobot'sin AWARE(tm) systeemiä joka vaatii hyvin vähän ihmisen inputtia. Robotin hankinta on tietenkin järkevää koska imurointi on ollut minun vastuullani ja sitä on tapahtunut aika vähän. Tätä kautta robotti uhkaa tehdä minut kotityöttömäksi. Mikä on tietenkin kaltaiselleni luddiitille odotettu asiantila.

Roombassa on fiksu järjestelmä jossa monet eri sensorit hakevat ympäristöstä dataa, lähettävät ne robottiin joka sitten prosessoi robotin toimintaa asiaankuuluvasti. Ensin Roomba arvioi huoneen kokoa. Roomba myös väistelee askelmia ja muita vastaavia asioita. Lisäksi siinä on törmäyssensoreita jotka kertovat että se on törmännyt esteeseen. Infrapunasensorit ja monet muut saavat sen kiertämään erilaisia kohteita ja samalla siivoamaan myös seinien läheltä ja nurkasta. Välistä Roomba pysähtyy ja hakee suuntaa ja menee sitten siihen.

Se on hyödyllinen kodinkone jossa on yksi erikoinen piirre. Se on hemmetin creepy. Meillä on myös lattianpesurobotti Raava. Joka on algoritmiltaan selvästi suoraviivaisempi. Se ei ole läheskään yhtä creepy.

Tämä on nähdäkseni hyvin kiinnostava asia. Creepyys on niin ilmiselvä että en pääse pakoon asiaa. Toisaalta tiedän sen niin järjettömäksi kuin vain voin uskoa. Toisin sanoen Roomba ei ole vaarallinen. Se ei ole tietoinen. Se ei ole vaaniskelija. Mutta siihen liittyy silti tunteita kuin se olisi. Tämä tilanne on hyvin mielenkiintoinen sen kanssa että mitä ylipäätään tarkoitetaan kun sanotaan että ”uskotko että Roomba on pahantahtoinen”.

Ilmiö ei ole itselleni yhtään poikkeuksellinen. Boston Dynamicsin robotteja katsellessa koin aikaisemmin sääliä koska niitä potkittiin ja ne horjahtelivat jotenkin orgaanisen oloisesti. Toisaalta kun katsoin videota jossa Boston Dynamicsin robotti avaa oven, en kokenut sääliä vaan se oli creepy kuin jokin lähettiläs Helvetistä. Uskoisin että tällä on yhteyttä siihen että pidän eläimistä. Minulla on melko vahva agenttiuden ylihavaitsemisjärjestelmä joka koskee ei-inhimillisiä kohteita. Tämä on mielenkiintoinen piirre koska en ole mitenkään erityisen samastumiskykyinen. ; Olen itse kokenut asian hankalaksi. Meillä on sellaisia käsitteitä kuin empatia ja sympatian. Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Sympatia taas tarkoittaa myötäelämistä eli kokea iloa heidän kanssaan. Itse koen että olen enemmän empaattinen kuin symoaattinen. Mutta aika vähän kumpaakaan. Joten nämä robotteihin ja tulkintani mukaan eläimiinkin kokemani tuntuvat vaativan vielä kolmannen tyylisen elementin.

On varsin tunnettu asia, että tekoälyjen tietoiseksituleminen on vielä aikamoisen kaukana. Silti ihmiset jo nyt kokevat esimerkiksi empatiaa Robotteja kohtaan. Jopa siinä määrin että jostain Smithsonianin lehdestä voidaan lukea miten neurotieteilijät tutkivat ihmisten empatiaa robotteja kohtaan. ; Ihmisten kyky kokea tunteita elottomia kohteita kohden ei tietenkään sinällään edes ole hirveän erikoista. Leikkiväthän jo lapsetkin pehmoleluilla. Lisäksi monet pehmolelut on itse asiassa muotoiltu siten että ne maksimoivat tunteita ihmisissä. Robert Wesson on esimerkiksi kertonut miten leluista tehdään neoteenisiä; Toisin sanoen niihin lisätään vauvankaltaisia piirteitä. Pyöreitä muotoja. Suuria päitä. Suuria silmiä ja vastaavia piirteitä. Näin niistä syntyy asioita jotka ihmiset säännönmukaisesti kokevat söpöiksi. Tämäkään ilmiö ei tietenkään ole sen kummempi kuin siinä että taiteilijat ovat tehneet veistoksia ja taideteoksia jotka herättävät heteroseksuaaleissa miehissä muun muassa erektioita ja muita hienostuneita kulttuurielämyksiä.

Robottien kohdalla aika tunnetusti puhutaankin oudosta laaksosta, uncanny valleysta; Siinä ihmiset pitävät roboteista jos ne ovat melko ihmisenkaltaisia. Mutta jos ne ovat liian ihmisenkaltaisia niistä tulee jollain tavalla kammottavia. Siksi jos haluaa miellyttävyyttä robottiin on pysyttävä joko riittävän ei-inhimillisenä jotta uncanny valleyyn ei jouduta. Tai sitten oltava todella lähellä ihmisenkaltaisuutta. Tämä ongelma on tullut vastaan tietotekniikassa aika vahvasti. Monissa tietokonepeleissä ja 3D -piirretyissä ja erikoistehoste-elokuvissa on ollut ongelmana juuri se, että grafiikka on ollut juuri niin hyvää että uncanny valleyyn on jouduttu. Mutta ei niin hyvää että siitä olisi päästy pois.

Mutta tämä ei selitä miksi Roomba on niin hirvittävä. Se kun ei näytä yhtään ihmiseltä. Se on käytännössä pyöreä huristelija. Robottien kohdalla on tietenkin jotain jota perinteisissä leluissa ei ole. Ne nimittäin liikkuvat. Roombassakin creepyys johtuu juuri sen tavasta hiiviskellä erikoisesti ja taukoja pitäen. ; Olen onnistunut yhdistämään kokemuksenvaraisesti omia tunteitani siihen mitkä robotit herättävät enemmän tunteita liikkeensä perusteella. Tästä tuskin voi vetää hirveän pitkälle vietyjä kaikkia ihmisiä koskevia päätelmiä.

Mutta oman kokemukseni mukaan robotit joiden reittialgoritmit ovat kaavamaisia eivät ole pelottavia. Sen sijaan Roomban ja Boston dynamicsin robottien tyyliset ovat creepyjä koska niiden ytimessä on optimointi. Tämän ajatuksen sain Robert Kurzbanin kirjasta jossa käsiteltiin modulaarista päätöksentekoa. Kirjassa sivuttiin myös evoluutiota ja robotiikkaa. Vaikka kirjan otsikko käsittelikin tekopyhyyttä.

Se tekee niistä koneita jotka toimivat orgaanisenoloisesti ympäristössä. Pieni muutos jossain ympäristössä johtaa siihen että robotti ei toimi aina samalla tavalla. Toisaalta optimoinnissa on usein kysymys siitä että laite samanaikaisesti hakee jotain ja väistää jotain muuta. Ja lopputulos on näiden kahden välillä tehtävä tila joka tekee koneisiin asioita jotka vaikuttavat epäröiviltä. Toisin sanoen ne näyttävät tekevän päätöksiä. Itse asiassa on jopa mahdollista, että analogisuus robottien ja eläinten välillä johtuukin siitä että eläimienkin elämä on sen tyylinen että siinä optimoidaan homeostaasia. Näin ollen reagointimallissa on jotain samaa vaikka eläimet ovat tietoisia ja Roomba ei.

Erikoista onkin se, että kenties creepyys johtuukin kognitiivisesta dissonanssista kun eri prosessit mielessämme kertovat erilaista viestiä. Tätä ajatusta on ehdottanut ainakin Vsaucen Michael Stevens. On itse asiassa mahdollista, että creepyissä kummitusjuttuissakin on osa sitä että osa tunnejärjestelmästämme kertoo että asiassa on jotain vaarallista vaikka toinen puoli mielessämme sanoo että mitään ei ole.

---

Viitteet:
Smithsonian Mag, ”Neuroscience Explores Why Humans Feel Empathy for Robots” [https://www.smithsonianmag.com/science-nature/neuroscience-explores-why-humans-feel-empathy-for-robots-38883609/]
CNN, ”Robot gets hilariously abused” [https://youtu.be/0VgxAnZKM14]
Guardian News, ”New dog-like robot from Boston Dynamics can open doors” [https://youtu.be/wXxrmussq4E]
Robert Wesson, ”Beyond Natural Selection” (1993)
CNBC, ”Hot Robot At SXSW Says She Wants To Destroy Humans” [https://youtu.be/W0_DPi0PmF0]
Jan-PhilippStein & PeterOhler, ”Venturing into the uncanny valley of mind—The influence of mind attribution on the acceptance of human-like characters in a virtual reality setting” (2016)
Robert Kurzban, ”Why Everyone (Else) Is a Hypocrite: Evolution and the Modular Mind” (2012) 
Vsauce, ”Why Are Things Creepy?” [https://youtu.be/PEikGKDVsCc]

Hajatelmia ympäristön vaikutuksesta uskontoon...

Tulin miettineeksi Piero di Cosimo de' Mediciä ; Hän oli katolinen kristitty pankkiiri. Ja hän eli aikana jolloin koronkiskontaa pidettiin katolisuudessa vakavana syntinä. Tämän on nähty olevan jopa osaltaan takana siinä että hän mesenoi taiteita ; Hän ikään kuin "osti taivaspaikkaa" syntitaakastaan.

Tämä muistuttaa siitä että uskonto ei tosiasiassa useinkaan tee sellaisia rajoitteita joita ei kierretä. Vaikuttaa siltä että ihmiset rikkovat varsin tavanomaisesti niitä sääntöjä joita uskonto heille määrää - silloin kun ne eivät sovi heille itselleen.

Tässä mielessä nykyaikana voidaan tavata kristillisyyttä korostavia ihmisiä jotka osaavat mainita uskonnon kun haluavat rajoittaa homoja. Mutta jotka eivät vahingossakaan toru itseään tai toista kristittyä kultaisen säännön rikkomisesta.

Onkin itse asiassa nähtävissä että kenties maailma ei olekaan niin yksioikoinen kuin monet luulevat. Usein ajatellaan että ideologiat määrittelevät yhteiskunnan. Kuitenkin näyttää siltä että kenties yhteys on aivan toiseen suuntaan. Kenties yhteiskunnan muutokset johtavat tapojen muuttumiseen.  ; Toisin sanoen ihmiset tekevät kuten heitä miellyttää ja he valitsevat uskonnot ja doktriinit sitä kautta miten paljon ne antavat heille lohtua ja oikeutuksia tehdä sitä mitä tekevät.

Tässä näkökulmassa uskonto oikeuttaa mutta ei luo rakenteita

Esimerkiksi orjuuden kohdalla se, että orjuus muuttui taloudellisesti kannattamattomaksi oli takana siinä että sitä vastustavaa puhetta oli esillä yhä enemmän ja enemmän. Ei ollut mitään insentiiviä säilyttää orjuutta. Nykyään orjuutta voidaan pitää ei-kristillisenä. Kun taas orjuuden aikana vanhan testamentin orjienpitosäännöt toimivat referenssinä orjuuden oikeuttamiselle.

Jos tämä näkökulma on tosi, niin tämä voi näkyä hyvinkin dramaattisissa asioissa. Kun esimerkiksi puhutaan lasten uhraamisesta, voidaan huomata että sitä on tapahtunut kulttuureissa joissa ihmisiä kuolee nälkään ; Nykyisessä yltäkylläisyydessä ei tarvitse edes miettiä kenet uhrataan. Mutta on selvää että heti kun nälänhädät alkavat kolkuttelemaan, kulttuureissa ilmenee kannibalismia ja lapsensurmia. Yleistä on että aikuinen on vahva ja voi tappaa lapsen. Lapsen mahdollisuudet ovat pienemmät. Varmasti on monen aikuisen lohdullisuudelle kätevää jos vallitseva ongelma - nälänhätä - ratkaistaan sillä tavalla jolla sitä on muutenkin lähestynyt - lapsensurma. Lapsensurma muuttuu ongelmanratkaisuksi ja kenties jopa hyveeksi.

Tällä asetelmalla on seurauksia siihen miten tulkita uskontoja.

On aika luontevaa tulkita ihmisiä heidän uskontojensa kautta. Tämä menee helposti Weberiläiseen ajatteluun jossa korostuu esimerkiksi se että yhteiskunta rakentuu uskonnon varaan. Ja että protestanttisessa työmoraalissa luodaan perusta kapitalismille. Tässä näkökulmassa on helppoa mennä myös siihen että ihmisten teot tulkitaan heidän uskontojensa kautta. Näin esimerkiksi Sipilän politiikkaa voidaan nähdä Sipilän uskonnon kautta. Ja nähdä hänen kristillisyytensä ja hänen yhteiskunnanpelastuksensa välille yhteys. ; Ja tässä ensimmäinen mieleen tuleva tulkinta ei ole se, että tässä olisi uskonnollistettu käytänteitä jälkikäteen.

Mutta samalla kapitalismi on huomattavasti vanhempi innovaatio kuin protestantismi. Protestantit toki loivat uutta kieltä jota sitten sovellettiin työelämäänkin. Kalvinia leppeämpi Luther voidaan esimerkiksi nähdä miehenä joka teki palvelu -ajattelun kautta Jumalan palvelun ja ihmisen palvelun välille yhteyden. Ja tämä teki luvalliseksi, jopa uskonnollisesti hyväksyttäväksi, tehdä asioita jotka ennen olivat syntiä. ; Mutta kenties Luther ei suinkaan luonut rakenteita joissa sallitaan vaikka pankkiirina toimiminen. Kenties yhteiskunta oli jo muuttunut niin että pankkiirit olivat oleellinen osa tämän järjestelmän toimintalogiikkaa. Ja tätä kautta oli paljon ihmisiä joita se vanha uskonto ei tyydyttänyt. Ja jotka siksi olivat halukkaat ottamaan uuden opin vastaan. (Ei heitä mikään latinan kielen sanoista kinastelu ainakaan innostanut mihinkään 30 -vuotisiin sotiin.)

Yhteiskuntarakenteiden murtuessa vanhat uskonnot muuttuvat epätyydyttäväksi. Ei siis ihme jos työn kautta identiteetin tarjoava luterilainen oppi on menettänyt suosiotaan aikoina jolloin työ on tuurilla saatavaa ja silti uhattuna ; Jos työ on jumalisuuden ilmituomista, se tuskin viehättää kun eletään erilaista aikaa. Aikaa josta Andrei Sergejeff kertoo. Kun entisiä työpaikkoja ei ole koska teknologia ja robotiikka on ne tuhonnut, on ainut tapa olla luterilainen olla jonkinlainen omaa syntisyyttään korostava luddiitti.

Ei-ansaittu raha saattaa toimia hämmentävän hyvin - jopa kapitalisteille!

"Ei riitä mieltä iloon, ei lauleluun, ei edes rohkaisun sanaan alaikäiselle auttajalle, joka jo hänkin on pakon orja ja saapunut irtolaisen ikuiseen tienhaaraan: jos jaksat niin raada, jollet jaksa niin kuole pois! Ja juuri tämän alaikäisen asennosta, kuten sanoin, puhuukin selvemmin hänen yhteiskuntaluokkansa valitus."
(Arvid Järnefeltin arvio "Raatajat rahanalaiset" -taulusta)

Björn Wahlroos oli vieraillut paperitehtaalla ja hämmästynyt miten pienellä määrällä työtä ja työntekijöitä tehdas pystyy pyörimään. Björn Wahlroos on tähän liittyen nyt sitten todennut, että valtavan paljon työpaikkoja tulee poistumaan (automaation, robotiikan, tekoälyn myötä). Isolle osalle ihmisiä vaihtoehtoina työttömyys tai jotkin matalapalkkatyöt. Wahlroos ratkaisisi ongelman ottamalla käyttöön perustulon. Tämä voi olla hieman yllättävää sillä perustulossa on kysymys rahasta ilman velvoitteita. Tämänlainen on mielikuvissa kenties vierasta kovalle kapitalistille.

Kysymys on kiinnostava. Ja se voidaan liittää ajatukseen siitä miten robotiikka tulee korvaamaan moniakin töitä. Olen itse siinä määrin luddiitti, että pidän Wahlroosia tässä viisauden sanansaattajana, enkä vaan jonain pankkiirina joka ei tuo kuin hiekkaa filosofien lattioille, kuten tapanaan joskus onkin ollut.

On kuitenkin kiinnostavaa tiedostaa että tässä teknologistumiskierteessä tupataan katsomaan pelkästään sitä miten "robotisaatio" koskee työtä. Tässä kohden kysymys on kuitenkin yksinkertaistava.

Mistä kaikessa on oikeastaan kysymys?

Jos me mietimme maailmaa, voidaan nähdä että kulttuurin synnylle on selkeä ydin. Ja tämä ydin ei ole mikään Weberiläinen uskonto joka rakentaa yhteiskuntarakenteet. Eikä yhteiskuntasopimus joka estää ihmisiä sortumasta Hobbesin kammoamaan villi-ihmisyyteen jossa jokainen yksilö voi relevantilla todennäköisyydellä tappaa kenet tahansa toisen yksilön. Vaikka molemmat ovatkin tavallaan kytköksissä tähän asiaan.

Kun mietimme yhteiskunnan pohjaa, on pakko puhua ravintoylijäämästä. Ihmiskunta on luultavasti joskus evoluution riittävän varhaisessa muistuttanut enemmän eläinlaumoja. Sellaisia jotka eivät kasaa mitään kovin pysyvää. (Jopa periaatteessa ei-kertakäyttöiset pesät vaihdetaan vuosittain, eikä niitä periytetä jälkeläisille.) Kun sitten on kehitytty biologisesti ja toisaalta kulttuurisesti kehitetty metsästyksen ja vastaavien keinoja, on syntynyt tilanne jossa on ollut ravintoylijäämää. Ravintoylijäämä tarkoittaa sitä että ravintoa tuottavat ihmiset ovat alkaneet tuottamaan enemmän kuin he ovat kuluttaneet.

Tätä on voitu jakaa muille ihmisille - tämä on kenties jopa ollut järkevää koska ylijäämäruoka kuitenkin voi pilaantua monesti. Ja näin joku on vapautunut tekemään jotain muuta kuin hankkimaan itselleen ruokaa ja kaikkia muita hengissäpysymisresursseja. Tämä erikoistuja on voinut sitten vaikka tehdä vaatteita tai kivikirveitä jotka ovat tehostaneet metsästystä ja hengissäpysymistä muutenkin.

Kysymys kulttuurista voidaankin nähdä niin yksinkertaisesti että kulttuuri on sitä että on jokin mihin tätä ravintoylijäämää kertyy. Ja sen jakamisesta päättävät tahot ovat kulttuuria. Tämä jakaminen tarkoittaa valtaa. Kysymys on siitä kenen panos tai olemassaolo tai jokin muu nähdään sellaiseksi että elämäntapa voidaan jollain tavalla kustantaa ravintoylijäämällä. Kysymys ei ole Hobbesilaisesta vallasta päättää kuka tapetaan tai ei tapeta. Kysymys on siitä ketkä katsotaan ansainneen elämäntapansa ja tätä tuetaan siten että heidän ei tarvitse metsästää ja valmistaa omaa ruokaansa. (Jos et ole valmistanut omia vaatteitasi perusresursseista etkä ole metsästänyt tai viljellyt omaa aamiaistasi, hyödyt todennäköisesti jollain tavalla valtajärjestelmästä. Vaikka sinua kuinka surettaisi se miten elät suhteellisessa köyhyydessä kun naapurillasi on auto ja älypuhelin ja sinulla ei.)

Tätä rakennetta ylläpitää sitten monet sekundaariset järjestelmät, päällimmäisenä jonkinlainen väkivaltakoneisto kuten poliisi ja armeija, mutta myös ideologiset voimat kuten taide tai uskonto. Joiden sisältö on se, että ne tukevat jotain ravintoylijäämän jakautumista käsitteleviä rakenteita. Ja ne tätä kautta nähdään joksikin joita on syytä tukea. Uskontojen kohdalla takana voi tietenkin olla sekin että uskonto lupaa esimerkiksi tuonpuoleisen ikuisen elämän kaltaisia asioita joita käsitellään kuin ne olisivat saappaiden tapaisia hyödykkeitä. (Uskonto ja taide voivat toki kritisoida jotain valtarakennetta, mutta yleisesti ottaen niiden roolina on kuitenkin tässäkin tapauksessa kannattaa jotain vaihtoehtoista resurssienjakotapaa. Ja tähän valtarakenteeseen nähden ne ovat helposti hyvinkin kritiikittömiä.)

Monesti ihmiset ajattelevat hyödykkeistä kovin yksinkertaisesti. Jotkin asiat nähdän arvokkaina ja toiset humpuukina. Moni esimerkiksi voi nähdä oopperataiteen himphamppuna mutta kristinuskon opettamisen hyvänä. Joku voi taas pitää uskontoa huijauksena ja korostaa miten teknologiset keksinnöt ovat hienoja. Moni näkee kuitenkin myös tekniset vimpaimet kuten älypuhelimet turhakkeina joita ilman on tultu vuosituhansia toimeen ja voitaisiin ennenkin. ; Tämä paljastaa hyvin paljon siitä miten humpuukia on se mitä ei haluttaisi tukea näillä ravintoylijäämillä. Niitä tekevien ihmisten haluttaisiin tekevän jotain jotta ansaitsisivat ruokansa.

Kysynnän ja tarjonnan laissa tarjonta edustaa tuottamista ja kysyntä kuluttamista. Kulttuuri on sitä että joku tuottaa enemmän kuin kuluttaa jotta muut voivat tuottaa jotain joka ei ole ruoan kaltainen "oikeasti täysin perustava asia" vaan jotain joka voi olla jostain näkökulmasta himphamppua.

Tässä kohden vallankäyttö ei olekaan ideologista. Ideologia muokkaa vain sitä miten tämä vallankäyttö suuntautuu. Tässä mielessä mikään utopia tuskin tulee ratkaisemaan kaikkia ongelmia. ; Tilanne on vähän samalla tavalla pessimistinen kuin Charles Darwinin ajatuksissa. Kun hän huomasi että luonnossa ollaan kuten Malthusin esittämässä talousmaailmassa, eli maailmassa jossa on rajallinen määrä resursseja, ja populaatiot kuitenkin kasvavat eksponentiaalisesti niin jossain vaiheessa resurssinkuluttajia on enemmän kuin resursseja. Sitä on pakko jakaa niukkuutta jonnekin. (Tässä mielessä ravintoylijäämän kohdalla myös lisääntymisen sääntely on jollain tavalla mukana. Joko ehkäisyllä ja aborteilla tai sitten uhraamalla joitain ihmisiä eutanasiassa tai sotimisessa tai jossain riskaabelissa työssä. Keinot ovat monenlaisia.)

Robottien tilanne saattaa muuttaa tätä hyvinkin relevantisti.

Länsimaissa ravintoylijäämää on ollut melko paljon. Ja tätä kautta moni on tehnyt työtä joka keskittyy resurssien jatkojalostukseen. Tämä on nähty ravintoylijäämän ansaitsemisen arvoiseksi. Kuitenkin tässä kohden on hyvä tiedostaa että ihmiset ovat tehostaneet työtä tässäkohden teknologialla ; Tilanne on tavallaan niin että resurssi on se mitä emme kykene valmistamaan. Ja kaikki muu on sellaista jota voimme kehittää teknologialla.

Ja yhteiskuntamme on ketju. Ja tämä ketju ei koostu pelkästään tuottamisesta vaan myös kuluttamisesta. Kuluttaminen on nimittäin kysyntää jolla luodaan merkitys tarjonnalle. Arvokeskustelusta viis, haluttavuus on sitä että jos haluamme tarjota jollekulle elinkeinon tämän elämäntavasta, se perustuu usein siihen että ansaitseminen tarkoittaa sitä että haluamme takaisin jotain vaihdossa. Olipa tämä sitten taideteos, uskonnollinen rituaali tai älypuhelinpeli. Ne joilla on varaa tarjota jotain vaihtokaupassa on relevanttia kysyntää.

Ja tässä kohden on kuten Danaher on kirjoittanut ; Robottien vaikutus on usein nimenomaan tuotantopuolella. Ongelmana on kuitenkin se, että ilman varallisuutta ei ole mitään relevanttia kysyntää. Ja jos robotit tuottavat kaiken ei kukaan välttämättä tienaa prosessissa. Tätä kautta taloutta onkin ajateltava ketjuna jossa on sekä tuottajapuoli että kuluttajapuoli. Ja robottien tehokkuus ja halpuus työntekijöinä muuttaa asiaa hyvin relevantilla tavalla. ; Jos teknologia tekee sen mitä minä ja Wahlroos pelkäävät, eli luo massatyöttömyyden, olisi mietittävä että miten robotit onnistuisivat suistamaan tilanteen tähän ilman että robottituotanto kohtaisi relevantin ongelman siitä että ilman kuluttajia ei ole ostajia ja ilman ostajia robottien tuottamat asiat eivät ole aikansa arvoisia.

Tätä voidaan kiertää ja tällä kiertämisellä on seurauksia.

Wahlroosin ajatus perustulosta on siitä hyvä että se antaa rajallisen resurssin käytettäväksi. Resurssin pienuus varmasti rajaa sitä että populaatio ei ylitä kantokykyä yhtä helposti. Sen olemassaolo kuitenkin takaa että robotteja käyttävät tuottajat saavat jotain vastinetta sille robottiensa hankinnalle. Ravintoylijäämä taas on siitä näppärä asia että ihmispopulaatio ei tavallaan välitä siitä onko joku ihminen ansainnut omalla työllään ravintoylijäämän. Riittää että sitä on jaettavaksi. Robottiviljelmät toimivat tässä lähteenä siinä missä aivan mikä muu tahansa. Samoin kuin ihmisten olemassaolo ja ihmisarvo voi olla valtarakenne jonka mukaan monille olisi annettava niukka mutta ei-työhän sitova lupa kuluttaa ravintoylijäämää ja siihen rinnastettavia resursseja. (Tämä on arvovalinta aivan kuten se, että nähdään että autojen valmistaminen tai tietokonepelien pelaamisesta youtubessa voi tehdä itselleen elinkeinon.)

Itse uskon että tästä teknologistumisesta voi olla jopa paluu resurssitalouteen. Eli robottien tekemästä työstä tulee hyvin halpaa jolloin raaka-aineista tulee merkittävin rajoite. Se josta on niukkuutta. (Ja pitää kyetä tarjoamaan jotain vaikka sitä perustuloa saaville, joten hinnoista tulee melko matalia kun aika harva tekee perinteistä työtä. Tässä kohden työ ja jatkomanipulointi ei ole kovin arvokasta, sen sijaan resurssit ovat rajallisia ja niille tullee olemaan hintaa. Toisaalta uskon myös että tästä uudesta teknologistuneesta maailmasta tulee erikoinen ; Ihmiskunta on tuottanut tieteen joka sitten irrottaa ihmiset tieteellisen ajattelun tarpeesta ;Uskoisin jopa niin että tästä tulee hyvin huono asia tieteen kehitykselle. Taloudellinen insentiivi puuttuu joten tiedettä tehdään joko rakkaudesta vapaa-ajalla jota voi käyttää muuhunkin (kuten seksirobottien kanssa peuhaamiseen). Tai sitten tämäkin muutetaan robottien tekemäksi työksi jossa joku ovela mahdollisesti itseorganisoituva ja itseäänkehittelevä algoritmiväännin luo uudet mullistavat paradigmat...

Johtaako teknologistuminen resurssitalouteen?

Nykyaikana korostetaan ammattitaitoa ja työntekemistä. Nämä ovat yhteiskuntamme "kansalaisvelvollisuuksia" (vähintään epävirallisesti). Tämän takana on se, miten yhteiskunnat tulevat nykyään toimeen. Karkeasti sanoen henki on se, että maat joilla on kaivoksia ja resursseja ovat yleensä kehitysmaita. Niissä resurssien tuottaminen on ikään kuin alin porras. Kehittyneemmät maat taas käsittelevät näitä resursseja. Ja tähän liittyy joko suoraan työtä ja johtamista. Tälle työlle halutaan hyvä arvo ja tätä halutaan verottaa ankarasti.

Tämä on siitä hauska asia että tämä ei välttämättä tule mieleen. Sillä moderni kapitalismi haluaa yleensä polkea työn hintaa. Mutta tässä unohtuu se, että kaikki työ ei ole samanlaista. ; Jos suutari tekee kenkiä, hänen ahkeruutensa voi lisätä hänen tulojaan mutta vain "lineaarisesti". Mutta jos joku suunnittelee kenkiä joita suutarit sitten suoritusperustaisesti tekevät, hän saa tuloja hyvin monesta eri lähteestä. Näin ollen on kannattavampaa panostaa jo menestyneisiin suunnittelijoihin. Suorittavan työn palkkaamista voidaan tässä kontekstissa tallata.
1: Ja erikoista kyllä vaikka progressiivinen verotus on se jota köyhät usein ajavat, sen kanssa käy helposti kuten Soinin tuulivoimaloiden verotukselle. Jos valtio saa isomman veroprosentin niiltä joilla on korkeat tulot ja jotka ovat nimenomaan "suunnittelu-ohjaustyössä", on kannattavaa maksimoida heidän tulojaan. (Kunhan he eivät vain siirrä rahojaan veroparatiiseihin.) Soinihan teki siitä erikoisesti että nyt kun kunnat eivät ole hyötyneet tuulimyllyistä ja tämä on rajoittanut tuulivoimaa kun tuulivoima on tuonut tuloja muille ja kunnat ovat saaneet valituksia melusta. Mutta nyt kun niitä verotetaan, kunnilla on insentiivi suostua tuulivoimaloiden tekemiseen.

Teknologistuminen kuitenkin muuttaa paljon. Itse olen niitä ihmisiä jotka näkevät että työn kannalta "ihmisissä ei ole mitään kovin erityistä". (Olen tässä mielessä vähän kuten luddiitit. Tosin ilman vandalismia. En harjoita tuotantovälineiden tuhoamista. Tai kannata sellaiseen kannustamista.) Toisin sanoen katson että teknologialla voidaan tehdä hirveän paljon sellaisia töitä joita ihmiset tekevät. Ja koneet eivät väsy eivätkä nuku. Eivätkä vaadi tuntipalkkaa. ; Tässä mielessä itse pelkäänkin että prosentuaalisesti suuri määrä työtä voidaan menettää tyystin koneille. Ja jos ennen vastassa on ollut teknologian yläraja ja se että ihminen voi tehdä jotain jota kone ei voi, niin tekniikan kehitys kaventaa tätä kuilua. Ellei peräti joskus ylitä sitä. Tällöin ei ole sellaista uutta alaa jolle siirryttäisiin. Jos menneisyydessä teknologia on tuhonnut mekaanista, tylsää, fyysistä, ikävää ja vaarallista työtä, on tämä ollut hyvä. Sillä työvoimaa on siirretty tekemään muita tehtäviä. Teknologia on myös avannut uusia aloja.
1: Nykyinen toimistotyöntekijä tekee töitä tietokoneella, ja vaikka koneet helpottavat monia töitä, esimerkiksi laskentaa, joita on ennen tehty päässälaskien, ei toimistotyöntekijöillä ole entistä enemmän vapaata. (Tai jos on, se on eturyhmien ja työehtosopimusten ansiota.) Sen sijaan teknologia on mahdollistanut uusia toimenpiteitä ja toimistotyöntekijä joutuu ahkeroimaan joko aikaisempaa monialaisemmin useammassa eri tehtävässä. Tai sitten hän joutuu tekemään tätä entisentyylistä työtä aikaisempia suurempia massoja. Koska työ ja sen verottaminen ovat tärkeitä, ei työn loppumista tarvitse pelätä. Paitsi jos teknologia tekee tämän kaiken muun työn. Työ ei lopu tekemällä. Se loppuu sillä että tehdään mekaanisia tekijöitä sille työlle.

Tästä voi seurata sellainen tilanne että valtiolla ei ole varaa maksaa passivoivaa tukea ihmisille jotka eivät ole töissä. Koska työtä tekeviä on hyvin paljon. Nykyaikana kun yhteiskunnan velvollisuus on se, että ollaan töissä, onnistuu koska työllisyysprosentti on kuitenkin vielä kohtuu suuri. Mutta kun työttömiä jotka eivät saa työtä on enemmän, yhä harvempi "ostaa tämän argumentin". Ja toisaalta ei sosiaalipuolen töitä oikein voida jättää maksamattakaan. Koska kyseessä ei ole pelkästään se että etiikka edellä "elätetään jotta eläisivät". Vaan koska jos ihmisellä ei ole ruokaa eikä muuta keinoa hankkia sitä, hän tarvittaessa ryöstää sitä. (Ja jos yksilön etiikka ei omasta puolestaan auttaisi vaan poikkeusyksilö uhrautuisi, niin puolisonsa ja lastensa puolesta uhrautujia löytyisi näistäkin.)

Siksi itse uskonkin että teknologian kehitys johtaa siihen että työn ja kuluttamisen merkitys yhteiskunnan rikkauden takana heikkenee. Tuottamisesta tulee halpaa kun sen tekee kone. Se, mikä merkitsee enemmän on tuotantokustannus. Näin ollen ei ole mahdotonta että tulevaisuudessa on jonkinlainen kansalaispalkka-ajatus. Ja resurssien hinta tulee olemaan määräävämpi. Tämä "resurssitalous" onkin siitä kiinnostavaa että se johtaa varmasti monin paikoin paluuseen kohti "hyvinkin ikiaikaisia talousjärjestelmiä".

Pieni ajatus ; Transhumanismin Faustfiksaatio

Transhumanismi on niitä aloja joissa korostetaan helposti epähumaaniutta tai jopa syntisyyttä ja sitä miten kyseessä on jotenkin lähtökohtaisesti ihmisyyden tuhoamisesta. Tämä on sinänsä kiinnostava näkökulma että kyborgit liitetään "terminatorluokkaan". Transhumanismi on niitä aloja jotka tuovat monille mieleen Faustisen sopimuksen jossa sielu vaihdetaan tieteelliseen tietoon.

Mutta samalla teknologia lähestyy kyborgena ennen kaikkea lääketieteen kautta. Ja samanaikaisesti transhumanismi ei arkikeskustelussa luo ensimmäistä mielikuvaa elimien korvaamiseen. Ja näin ei kenties tule mietittyä sitä miten teknologialla tarjoaisi ratkaisuja ongelmiin joita elinluovutusjonot tuovat.

Transhumanismin vaaroista osa on myös selvästi kahdenlaisia;
1: Ne ovat niin abstrakteja että emme ole niiden kanssa edes lähellä. Esimerkiksi pelko sielun tuhoutumisesta tai tietoisuuden korruptoitumisesta jos mieli ladataan tietokoneelle (mind uploading).
2: Ne ovat vaikeasti uskottavia vaikka olisimmekin lähellä. Esityksenä on se, että koneistamalla ihmisistä saataisiin hyviä orjia. Kuitenkin todellisuus näyttää enemmän siltä että mikään ulkoinen tukiranka ei ole korvaamassa nostureita ja vastaavia. Eli on vaikeaa uskoa että ihmisiin liitettävä teknologia jotenkin korvaisi suurtehoiset koneet. Itse koen että on suurempana riskinä, että tekoälyllä ohjelmoidut ei-ihmisosia käsittelevät koneet johtavat siihen että luddiitit ovat lopulta oikeassa kuin siihen että ihmiset orjuutettaisiin sillä että heille annettaisiin raajoja ja muita osia joiden avulla he kaikki voisivat leppoisasti nostella satoja kiloja.

Toisin sanoen jos teknologia tekee jotain niin sitä että saamme saman verran asioita vähemmällä ihmistyöllä niin että ihmistyön määrän lisäys vaatii tuotannon valtavaa kasvattamista. Tai sitä että työntekijöitä vähennetään ja tuotantoa ei kasvateta. Pelkään teknologian tuottamaa massatyöttömyyttä huomattavasti enemmän kuin transhumanismikriitikoiden orjuutusargumentteja..

Oliko Marx sittenkin (jossain) oikeassa?

Karl Marx on tunnettu kommunismin kehittäjänä. Hänen eräs keskeisimmistä teorioistaan asiaan liittyen on kuitenkin jopa hämmentävän vähällä huomiolla julkisessa keskustelussa. Nimittäin se, mitä jonkun esineen arvo todella on.

Marxin mukaan esineen arvo nojaa perimmiltään työhön.

Työ ja luokka liittyvät tuotantoon. Tarvitaan tuotannon syyt ja resurssit, lahjakkuus ja aika. Usein ihminen omistaa vaikka taitonsa. Mutta hyvin usein mukana on elementtejä jotka tekevät siitä kapitalistista tuotantoa. Kapitalistinen tuotanto vaatii jotain tuotantovälineitä jotka eivät ole työläisten itsensä omistuksessa.

Tämänlainen omistus voi olla vaikka tehdas. Tai jokin niinkin abstrakti kuin blogipohja jonne joku kirjoittaa omistamallaan ajalla ja hiomillaan taidoilla. Tätä kapitaalia käytetään jotta saadaan voittoa. Ja tämä voitto ei välttämättä ole mitään sellaista joka olisi sidottu siihen että tehtaanomistaja tai datapaikan omistaja itse tekisi työtä tai yhtään mitään. Marxin mielestä arvo on jotain joka kasvaa vain työllä. Laiskuudella ja ahkeruudella ei voida vaikuttaa arvoon sinällään. Marxilla on tavallaan "reilu arvo" jonka takana on ajatus siitä että olisi jonkinlainen yleinen tuotantotahti. Jos laiskottelet ja teet yhden tunnin työn kahden tunnin aikana et kasvata arvoa "oikealla arvolla" kahden tunnin edestä. Samoin jos posotat harvinaisen tehokkaasti, niin sitten saatat tehdä "normityötä" useammankin tunnin yhden työtunnin aikana. (Silti: Aika on rahaa.)

Marxin ajatus oli että kapitalistisessa järjestelmässä vaikkapa nyt jonkin esineen hinta ei usein seuraa tätä esineen arvoa. Kapitalistit voivat rakentaa erilaisia järjestelmiä jotka hakevat voittoa joka ei ole enää sidottu työhön ja työtehoon. Siksi automatisaatio Marxin mukaan vähentää esineiden arvoa. Se iskee suoraan siihen että tuotantoa voidaan tehostaa ilman työtä.

Kapitalisti etäännyttää.

Marx näki että tuotannon tehostamisessa saman työn tekemiseen tarvitaan vähemmän työtä. Näin saadaan lyhytaikaisesti kasvaneita voittoja. Mutta pian edistys kattaa koko ympäristön ja tehokkaammasta tavasta tulee "uusi normi". Tämä laskee tuotteen "reilua arvoa" koska siihen on sitoutunut vähemmän työtä. ; Kapitalisti joutuukin taistelemaan tätä voittojen pienenemistä vastaan erilaisilla tempuilla. Joista tärkein on etäännyttäminen. Etäännyttämällä luodaan kiilaa tuotteen arvon ja hinnan välille.

Ihmset vieraantuvat maailmasta siten että he eivät tunne asioita jotka ympäröivät heitä. Tästä hyvänä esimerkkinä voisi olla kalliin brändin merkkikenkiä koko ajan ompeleva työläinen jolla ei ole varaa käyttää em. brändin vaatteita. Vaikka hän tekisi sata vaatetta, hänellä ei ole varaa pukeutua itse sellaiseen. Toisaalta kapitalisti voi vieraannuttaa työläisiä toisistaan siten että toiset työläiset nähdään kilpailijoina jotka uhkaavat toisen työläisen työpaikkaa. Ja näin kilpailutus vähentää työstä maksettavaa palkkaa.

Teknologistuminen

Marxin kohdalla on ymmärrettävä että kommunismin takana on "aimo annos viktoriaanista englantia". Osittain takana on Dickensin sävyinen humaani sääli sen ajan tehdastyöläisiä kohtaan. Toisaaalta teollistuminen prosessina, ilman eettis-sosiaalipornahtavia ulottuvuuksia, oli sekin tärkeä aihe.


En itse pidä Marxin arvoteoriaa hirveän osuvana ; Esimerkiksi kalleimmat tuotteet eivät yleensä ole sellaisia jotka ovat erityisen paljon käsityötä ja toimenpiteitä vaativia. Kuitenkin hän ennusti jotain hyvin oikein. Osittain syynä on se, että jossain määrin Marxin arvon määräytymisen teoria vaikuttaa enemmän "reilulta eettisen maailman periaatteelta" kuin joltain joka toimii sellaisenaan yhteiskunnassa. (Toki tämä voi johtua siitä että kapitalistien etäännyttävät vaikutukset ovat tehokkaita ja pätevät niin usein että työn mukaan hinnoittuminen on harvinaista: Eli suurin osa yhteiskunnasta olisi "kuplayhteiskuntaa" joka vain odottaa taloudellista romahtamista.)

Teknologia on arvoa siinä mielessä että se vaatii resursseja joiden esiinkaivaminen vaatii työtä. Sen rakentaminen ja suunnittelu ovat myös vaatineet työtä. Tässä mielessä tehdaskone on innovaatio jolla on arvoa koska sen valmistuksen takana on työtä. (Kuten tavallaan myös modernin ajan algoritmikin.) Marxin mielessä tämä on se arvo jonka tehdaskone voi asiallisesti siirtää "reiluna arvona" tuotteeseen. Sen jälkeen se ei voi tätä tehdä. Ja näin ollen tehdaskone jakaa sisältämään arvoa nopeasti. Mikä laskee huomattavasti tuotteen arvoa. ; Marx näki että taistelu hinnan kohdalla voi murtua. Kun suojausmenetelmät pettävät, hinta romahtaa arvon tasolle.

Kapitalismin moottorina on se, että se hakee voittoa. Teollistuminen uhkaa laskea tuotteiden hintoja. Marxin ajatus oli että kommunismissa koneita käytetään vähentämään työnteon tarvetta, mutta kapitalismissa odotetaan jokaisen omaa työpanosta. Kapitalisti ei näe että joku "jäisi asiallisesti työttömäksi". Teknologia ei siis vähennä työtarvetta vaan työtä järjestellään uusiksi. Samoin työn teosta voidaan tehdä velvollisuus johon ei ole positiivisia tunteita. Työtä tehdään jotta voidaan tehdä jotain muuta. Näin palkkaa voidaan polkea hintoja kiristämällä vaikka nälkäisyydellä tai perustarpeilla.

Luddiitit ; anti-kommunistiset marxilaiset...

Olen seurannut miten konservatiivien parissa on iso klimppi uusluddiitteja. Luddiitit pelkäsivät että teknologia olisi "tavallaan kommunistista" siinä mielessä että he näkivät että kone vähensi työnteon tarvetta. Teollistuminen ei johtanyt valtavaan työttömyyteen. Itse asiassa tähän asti teknologia on pikemminkin lisännyt työtä. Ihmiset joutuvat ponnistelemaan ahkerasti työtuntitasolla teollistuneella kaudella. Teknologia on johtanut lähinnä työn luonteen muuttumiseen ja tehdyn työn mittakaavan muuttamiseen suuremmaksi.

Modernissa maailmassa tekoäly kuitenkin on alkamassa valtaamaan alueita joita on pidetty erityisen vahvasti ihmisten työnä. Teollistuminen onkin hämmentävissä määrin iskenyt moniin palveluammatteihin. (Tosin se on poistanut niistä sosiaalisen elementin ; Pankkiautomaatit ovat todellakin muuttaneet asioita.) Tälläisessä maailmassa on todellakin mahdollista että teknologia vähentää työntarvetta. Ja tätä kautta syntyy työttömien joukot.

Erikoista on että moni luddiiteista on konservatiiveja. Ja sellaisia konservatiiveja joiden mielestä Marx on suunnilleen läpeensä paha ja täysin epäonnistunut. Kuitenkin he noudattavat ajatustapaa jonka Marx itse varmasti alleviivaisi.

Onkin syytä vain muistaa, että vallankumous on Marxin mukaan tarpeen koska kapitalismin sisäiset menetelmät eivät voi korjata kaikkia sen ongelmia. (Toisin sanoen ; Näkymätön käsi ei ole totta.) Marx myös näki että talouden romahtaminen on sisäinen osa kapitalismia. Moni ajattelee että vallankumous olisi väkivaltainen mutta tätä ei itse asiassa ole määritelty ehdoksi. Voidaankin nähdä että kasvavat työttömien määrät voivat vaikuttaa kapitalismin tuhoavalla tavalla. Onkin hauskaa nähdä miten aika monet konservatiivit pelkäävät taantumaa ja sitä että koneistaminen vähentää työntarvetta ja romauttaa työttömyyden käsiin. Ja joista Marx on likimain täysin väärässä.

Kohtautuva

"Transcendence" -elokuva käsittelee tekoälyä. Pinnallisesti katsoen se on varsin tavanomainen teknopessimistinen hybristarina tai faustinen tarina. Jossa liika tieto johtaa tuhoon. Pintatasollaan se viehättänee luddiitteja, etenkin sellaisia joilla on ajatuksia joiden mukaan ihmisten tietoisuus on enemmän kuin "pelkkää ykköstä ja nollaa". Elokuvan hyviksi luokitellut hahmot jopa ääneenlausuvat heidän mielipiteitään.

Mutta vain pintatasolla. Tässä yhteydessä elokuva tekee melko runsaasti aivan toisenlaisia kantoja. Itse asiassa vaikuttaakin siltä että elokuvan suosittuja näkemyksiä esittävät hahmot ovat elokuvan tapahtumien näyttämän "metafysiikan" mukaan väärässä. Ja tässä syvemmässä tasossa on hyvin hämmentäviä kannanottoja niin teologiaan kuin eksistentialismiin.

Elokuvan ytimessä on mind uploading. Konsepti johon en itse luota. Itse näen että on helpompaa luoda yhtä tehokas ja tietoinen tekoäly kuin juuri tietynlainen ja tietyn kohteen kanssa identtinen tekoäly. Elokuva kuitenkin kannattaa tämän kanssa vastakkaista ideaa. Että on helpompaa kopioida mieli kuin luoda sellainen. (Mikä on sinänsä ymmärrettävä ja mahdollinen että on esimerkiksi helpompaa kopioida jo aiemmin jossain tehty tehty ohjelmakoodi kuin ohjelmoida se alusta asti.) Elokuvan tulkinnan kannalta on tietenkin soveliasta hyväksyä tämä elokuvan kuvaama lähtökohta. Lähtökohtana. (Elokuvien tulkinnassa ei ole vaatimuksena sitä, että elokuvan maailma on faktuaalinen.)

Elokuvan asenne on eksistentialistinen

Elokuvassa kuoleva tiedemies kopioidaan tietokoneeseen. Ja hän hakee suojapaikan, seuraajia ja valtaa. Tämä tekoäly ottaa valtaa ja lopulta se tuhotaan viruksella. Josta seuraa tietoyhteiskunnan loppuminen siinä muodossa kuin me sen tunnemme.

Vaikka elokuvassa moni kiistää että mieli on kopioitu, näyttää että sen eettiset ongelmat ovat toisaalla. Tämä näkyy hyvin siinä miten elokuva viittaa koe-eläimenä käytettyyn apinaan. Kun kädellisen mieli oli ladattu koneelle, tietoisuus oli vain huutanut. Toisin sanoen eettisenä ongelmana ei ollutkaan se, että ihminen ei onnistuisi koodaamaan eettistä järjestelmää tekoälyyn. Eikä myöskään se, että ihminen harjoittaa näennäisesti ristiriitaisia asioita ja vastakkaisia tavoitteita. Jos jotakuta voi rakastaa vaikka vihaa tämän toimintatapoja niin tietokone kuitenkin voi hoitaa tämänlaisia tilanteita optimoinnilla. Sen sijaan ongelmana on se, että mind uploading onnistuessaan on tietoisuudenrääkkäystä.

Lisäksi tässä mind uploading -tilanteessa korostuu toinenkin hauska piirre mikä usein haittaa tekoälyn aikaansaamia tuhoja. Se on se, että miksi esimerkiksi Terminaattoreilla olisi ihmiskunnan kanssa taistelemisen halu. On vaikeaa nähdä miksi tekoälyllä pitäisi olla halu esimerkiksi ylläpitää omaa olemassaoloaan keinolla millä hyvänsä. Ihmisissä on aggressiota ja muita vastaavia tunteita koska olemme kehittyneet tilanteessa jossa nämä ovat olleet adaptiivisia. Tekoälylle ei olisi mikään väistämättömyys kehittyä niin että se vaatisi ihmiskuntaa vastaan taistelua. Mutta jos ihmisen tietoisuus kopioidaan, on luontevaa että nämäkin järjestelmät siirtyvät. Toisin sanoen tekoälyn ongelmakohdat muuttuvat relevanteiksi juuri sillä että mind uploading on mahdollista.

Elokuva on ottanut hyvin paljon vaikutteita ennen kaikkea Merleau-Pontyn ajatuksista. Hän korosti sitä että ruumiillisuus on kokemiselle hyvin oleellista. Ei riitä että on tietoisuus. Ihminen esimerkiksi siirtäessään kättään kokee asian aivan eri tavalla kuin siirtäessään kahvikuppia. Ihmisellä paitsi on käsi, hän on tuo käsi. Tekoälyn tietoisen puolen ytimessä ei olekaan laskentateho itsessään vaan se mitä tällä laskentateholla tehdään. Toki tämä tekeminen vaatii prosessoritehoa, mutta oleellista on se miten vuorovaikutetaan maailman kanssa. Elokuva voidaan toki liittää saman asenteen kautta enaktivismiin. Joten se itse asiassa yhdistää naturalistis-mekaanista maailmankuvaa eksistentialistis-fenomenologiseen näkökulmaan. Tämä on siitä kiinnostavaa että elokuva onnistuu synteesissä melko hyvin. Ja nämä lähestymistavat on usein nähty kilpailevina tai jopa keskenään yhteensopimattomina.

Tämä itse asiassa viitataan jo elokuvan nimeä myöten. Kun muut puhuvat singulariteetista kun viittaavat siihen, että tietokoneen laskentateho nousee ihmiskunnan tasolle, "tietokoneeseen pian ladattu" tiedemies korostaa että hän kutsuu tätä tilannetta mieluummin transsendenssiksi. ; Ajatus on siitä erikoinen että tavallisesti transsendenssi liitetään mielenfilosofisissa yhteyksissä yliluonnollisuuteen, etenkin sielukonseptiin. Näin ollen syntyy vahva jännite perinteisen ajattelun kanssa jossa tekoäly yleisesti ja mind uploading vielä aivan erityisesti, olisi profaaniutta äärimmillään. Jossa kaikki transsendenssi kiistetään.

Kuitenkin transsendenssi eli transsendentaalisuus on filosofiassa käsite, jolla tarkoitetaan yleensä havaintokokemuksen ulkopuolelle jääviä ilmiöitä, joista ei ole järkitietoa. Elokuva lähestyy tätä sillä että kun havainnointijärjestelmät muuttuvat niin myös mieli muuttuu. Mieli joka oppii itsensä ulkopuolelta muuttuu. Ja ilman tätä muutosta se ei oikeastaan edes ole aito tietoisuus.

Onkin kuvaavaa että ensin tekoäly kaipaa mitä tahansa kontaktia. Ruutuun ilmestyy kysymyksiä siitä onko paikalla ketään. Sen jälkeen tekoäly korostaa olevansa sokea, se siis kaipaa aistiärsykkeitä vaikka tietokoneen kameran kautta. Ja tämän jälkeen tekoäly kartoittaa muistiaan. Ja tämän jälkeen se tekee muutoksia omaan koodiinsa. Tämä on jo ennen kui se toivoo lisätehoa.

Elokuvan tapahtumat korostavat sitä, miten tekoäly hakee ensin turvallisuutta mutta hakee sitten yhä korkeampia ja muuttuvampia tavoitteita. Se, että ei jää lepäämään laakereillaan muuttumattomuuteen on suoraan vastaan tekoälyn olemusta. ; Tätä alleviivaa sekin että elokuvassa tekoälyt eivät anna tekoälyn määritelmää ja todista tietoisuuttaan vaan kysyvät että onko kysyjä itse valmis todistamaan omasta tietoisuudestaan. Tietoisuutta ei voi määritellä koska tietoisuuden tulee muuttua.

Siksi onkin tärkeää että tekoälyn kohdalla aluksi mietitään paljon identtisyyttä, sitä onko tekoälyä ylipäätään ladattu vai ei. Ja sitä onko tekoälyn sammuttaminen sama kuin murha. Loppupuolella korostetaan miten erilainen tietokoneeseen ladattu tiedemies joka tapauksessa on ja miten tällä ei ole väliä koska asiaa tulee lähestyä enemmänkin seurauseettisesti sen kautta mitä tämä tekoäly tekee. Identtisyys on kopioinnin kohdalla oleellista. Mutta ihmsetkin muuttuvat joten jos tietoisuus ei muutu niin ei se voisi olla aidosti ihmisen tietoisuuden kaltainenkaan.

Elokuvan loppuratkaisu

Elokuvan loppuratkaisu on kiinnostava. Siinä tekoälyn ongelmat loppuvat. Moni luulee että virus tuhosi tekoälyn. Mutta se jäi tosiasiassa "pyörimään ympäriinsä". Elokuva loppuu puutarhaan jossa kukkivat auringonkukat. Auringonkukat jotka tekoälyn voima myös regeneroi. Tekoälyn jäljet näkyivät myös puutarhan vesilammikoissa.

Olisikin erikoista että virus olisi tuhonnut elokuvan tekoälyn. Toki viruksen koodaaja oli tehnyt alkuperäistä koodia. Mutta tekoäly oli elokuvan juonenkin perusteella etääntynyt lähtökohdistaan. Koodi oli muuttunut. Samoin kuin "rauta". Alun kvanttitietokoneetkin olivat jääneet tarpeettomiksi.

Sen sijaan ongelmat paikkautuivat sillä että tekoälyksi koodatun professorin rakastettu koodattiin hänen seurakseen. Kun kaksi samanarvoista mutta epäidenttistä tekoälyä kohtaavat, ne voivat tutkia toisiaan ja muuttua prosessissa ja muuttaa itseään prosessissa ikuisesti. Ja näin tekoäly ei kaipaa kontaktia. Ja tässä prosessissa esimerkiksi yritä hallita maailmaa. ; Onkin erikoista että tekoälyksi koodattu tutkija ei halunnut muuttaa maailmaa vaan ymmärtää sitä. Hänen rakastettunsa ja vaimonsa sen sijaan oli maailmanparantajaluonne. Kuitenkin kaiken ymmärtäminen ei tuo onnea koska sen jälkeen ei ole enää mahdollista ponnistaa itsensä ulkopuolelle, oppimaan uutta. Skientististä tutkijaakin viehättää oppiminen ja tämän kautta tapahtuva muutos, ei se mitä hänellä on jo hallussaan. Kaikkitietävä voi vain ymmärtää, hallita ja kontrolloida. Mutta tämänlainen tietoisuus on kuin tietokoneeseen vangittu tietoisuus jolla ei ole kuin oma seuransa. Tietoisuus joka ei voi muuta kuin huutaa.

Elokuvan loppuratkaisussa itse asiassa korostetaankin miten tietoverkon sammuttaminen on "ekoteko". Jos tekoäly yksinään ilman rakastettuaan haali teknologiaa ja lisää ymmärtämistä, tästä voitiin luopua kun se oli tehty tarpeettomaksi. Näin ollen teknologiaa ei tarvinnut hankkia lisää ja käyttää entistä enemmän valtaa vaikka ihmisten hallitsemiseen. Siitä voitiin luopua. ; Samalla loppuun saatiin tietenkin myös pahan ongelmaan vivahtavia sävyjä. Kenties TEOTWAWKI (maailman loppu sellaisena kuin sen tunnemme) ei olekaan rangaistus vaan siunaus. Ja kenties se, että tekoäly vaikuttaa poissaolevalta ei tarkoita rakkauden puutetta.

Tämänlaista näkökulmaa ei tavallisesti nähdä tekno-optimistisissa ja asetelmaltaan läpinaturalistisissa elokuvissa. Paitsi tässä.

Koneiden ja ihmisten suoritustehoista

Yleensä kun kirjoitan tekoälystä, aiheena ovat sen tyyliset kysymykset kuin "onko se aidosti tietoinen tai älykäs". Tämä on tärkeä kysymys ennen kaikkea etiikan kannalta. Jos esimerkiksi pitää miettiä voiko tekoälyllä olla oikeuksia ja olisiko ihmisillä velvollisuuksia niitä kohtaan, on relevanttia katsoa ovatko ne tietoisia. Asialla on kuitenkin myös toinen kulma. Pragmaattisuus. Jos meillä olisi käsillä Turingin testeissä ja vastaavissa pärjäävä algoritmi, joka kykenisi suorittamaan inhimillisiä suoritteita, olisi paljon pragmaattisia kysymyksiä jotka ovat tärkeitä. Ja niiden kannalta sillä onko ohjelma todella älykäs vai ei ei olisi hirveästi merkitystä. Toisaalta koneet voivat tässäkin tapauksessa opettaa jotain meistä itsestämme. Ihminen nyt on, kuitenkin, myös mekaaninen puurtaja ja suorittaja. Jota yhdistää tekoälyyn se, että molemmat eivät yleensä onnistu suoritteissa mitenkään kovin ilmiselvästi.

Vaikeita ja helppoja taitojamme

Hans Moravec on esittänyt tähän mielenkiintoisen huomion, ns. Moravecin paradoksin (Moravec's paradox). Siinä ytimessä on huomio siitä, miten monet ihmisille helpot taidot ovat todella vaikeita. Mutta sivistyneet taidot jotka hankitaan harjoittelulla ja työllä ovat sitten monesti hyvin helppoja. Esimerkiksi looginen ajattelu vaatii melko vähän laskentaa. Mutta jopa arkiset motoriset suoritteet vaativat hirvittävän paljon tehoja. Kuten Moravec itse asian asetteli "it is comparatively easy to make computers exhibit adult level performance on intelligence tests or playing checkers, and difficult or impossible to give them the skills of a one-year-old when it comes to perception and mobility."

Tähän ilmiöön on haettu selitystä. Moravec itse näki että evoluutio on hionut synnynnäisiä kykyjä, refleksejä ja automaatioita. Ja mitä vanhempi ja perustavanlaatuisempi toiminto on, sitä enemmän evoluutio on ehtinyt hioa sitä paremmaksi. Ja tämä sitten tarkoittaa sitä että perustavissa biologisissa taitojen kuvautumiseen on kertynyt enemmän ja parempaa ja tarkempaa suorittamista. Joka on samaa tai oleellisesti samaa kuin vaikea laskennallisuus. Toisaalta tuoreus voi vaatia harjoittelua ja ponnistelua.

Myös Marvin Minskyn näkemys on kiinnostava ; Hän on esittänyt, että osittain vaikeus johtuu siitä että ihmisten monet toiminnot ovat alitajuisia. Emme ole tietoisia niiden toiminnasta. Joten sekoitamme vaivattomuuden yksinkertaisuuteen "we're more aware of simple processes that don't work well than of complex ones that work flawlessly".

Tämä kaikki on siitä kiinnostavaa, että usein ihmiset liittävät tekoälyn shakkiin ja muihin ihmisen "tuoreisiin taitoihin". Ne kun ovat ihmisten ominaisuuksia niitä pidetään parempina ja oleellisempina kuin niitä taitoja joita jaamme vaikkapa apinoiden tai koirien kanssa. Ihmiset kiinnittävätkin tässä osin huomiota "vääriin asioihin".

Taitoerot ovat usein esillä siten, että ne osoittavat että ihmiset ja tietokoneet ovat jotenkin oleellisesti epäanalogisia. Tuon tyylinen argumentti ei itse asiassa ole heikko tai huono. Kuitenkin nykyään tekoälyjen avulla voidaan suorittaa mitä ihmellisempiä toimintoja. Tätä kautta tekoälyn eräs kysymys onkin, että voidaanko kaikki ne taidot mihin ihmiset simuloimaan mekaanisesti. (Joka on eri kysymys kuin se, onko tämä tekoäly tietoinen.) Teknologinen työttömyys pelottaa monia nykyajan luddiitteja. (Itse olen teknofoobikko ja negatiivinen ihminen, joten koen sympatiaa tätä ihmisryhmää kohtaan.) Ja koneet marssivat nimenomaan niillekin alueille jotka ovat ennen olleet esimerkkejä niistä "vaikeista asioista".

Asiaan voidaan liittää ihmismäisempikin puoli.

Michael Polanyi on kuvannut paljon hiljaista tietoa (tacit knowledge). Hänen teesinsä oli se, että ihmiset voivat luottaa taitoihin jotka eivät täysin saavuta tietoista arvosteluamme. "We can know more than we can tell." Tätä pidetään usein jonain joka jotenkin osoittaa että teknologia ei voi saavuttaa ihmisyyttä. Tämä on sidottu melko voimakkaasti kvalioita koskeviin argumentteihin ; Esimerkiksi Frank Jacksonin "The Knowledge Argumentin" tyylisiin ajatuskokeisiin. Jackson esitti että Mary joka ei ole koskaan nähnyt punaista ei voisi saavuttaa punaisen kokemusta pelkästään sillä että hänelle kerrottaisiin fysikaalisia tietoja aivoista, silmistä ja punaisen värin ominaisuuksista. Josta seuraa se, että tietoisuus ei voisi olla mekanistista.

Tässä kuitenkin helposti sekoitetaan alitajuinen ei-mekaaniseen. Tämä piilo-oletus on toki mukana monessa. Onhan jopa Dreyfusin "What Computers Still Can't Do":ssa on korostettu sitä että ihminen ei ole kone koska ihminen on usein valinnoissaan harkitsematon ja mielivaltainen. Dreyfus kuvaa tätä ei-algoritmisena. Tilanne on siitä erikoinen että tavallisesti esitietoinen refleksi nähdään nimenomaan algoritmisena ja ei-tietoisena. Vapaa tahto ja tietoinen valinta sitten olisi se joka rikkoisi algoritmien vallan. Joten tätä kautta voidaan kenties jopa sanoa että kaikista vaikeimmat asiat ovat kenties niitä kaikista laskennallisimpia.

Miekkailussa tämä on hyvin vahvasti mukana

Miekkailukoulussamme perusajatuksena on se, että siellä ollaan hyvin analyyttisiä, etenkin aluksi. On syytä ymmärtää mekanismien taustat. Kuitenkin tässä on syytä huomata että ihmisen tietoinen käsittely on aika pientä. Meillä on tietoisessa toiminnassamme "varsin maltillinen" hrair -raja. Tarkkailemme vain muutamaa muuttujaa kerrallaan. Tietoinen havainnointi kattaa 4-7 yksikköä.

Toisaalta ihmisten kyky havaita on kaiken kaikkiaan tätä suurempi. Siksi kokeneemmille oppilaille opetetaan asioita myös "vain näyttämällä". Tämä ei toimi aloittelijoilla koska he eivät tiedä "miltä asiat tuntuvat" ja "miltä niiden pitää tuntua". Kun perustaso on kunnossa, sitä saadaan syvennettyä. Syynä ovat esimerkiksi peilineuronit. Ihmiset kykenevät oppimaan motorisia taitoja apinoimalla. (Kunhan heillä on se jonkinlainen perusta asiasta.)

Tätä kautta voidaan myös ymmärtää Herrigelin "Zen ja jousella ampumisen taito" -kirjassa esitetty. Se, miten aluksi harjoitellaan aivan kaikki välivaiheet jousen vetämisestä nuolen pitelyyn. Ja miten lopuksi harrastetaan "suoraa tiedonsiirtoa" jossa ei ole suusanallista opettamista.

Tilanne onkin niin että "The Knowledge Argument" ei todista kovin aukottomasti tai edes hyvin sitä että miksi emme koe punaista lukemalla fysiikkaa paperilta. Tilanne on siinä että tietoisen käsittelyn kaistanleveys on varsin kapea. Ja se on kuin yrittäisi katsoa videota pätkivällä nettiyhteydellä. Vika ei ole siinä että lähetetty video ei koostuisi biteistä. Vaan siitä että käsittelykapasiteetti ei vastaa tarvittavaa määrää. Esitietoinen prosessointimme on olemassa. Joten tosiasiassa se miten prosessoimme on aina laajempi kuin pelkkä tietoinen käsittelymme. On vaikeaa tiivistää ilman hävikkiä tietoisuus+esitietoisuus ja pakottaa se tietoisuuden kaistanleveydelle sellaisenaan

Seksikoneiden kapina

Tämän päivän ällistelynaiheisiin on monilla kuulunut Kathleen Richardsonin näkemys seksiroboteista. Hän ajaa kampanjaa jossa seksirobotit haluttaisiin kieltää. "Kathleen Richardson perustelee seksirobottien vastaista kampanjaa sillä, että se toistaa prostituoitu-asiakas-suhdetta. Suhde on hänen mukaansa yksipuolinen valtasuhde, eikä se ole oikein. Robottiseksi heijastuisi hänen mukaansa myös ihmisten välisiin suhteisiin." ... "Campaign Against Sex Robots on saanut toiseksi perustajakseen ruotsalaisen Skövden yliopiston informatiikan luennoitsijan Erik Billingin, jonka mukaan tulevaisuudessa tietoisuuden saavuttavien robottien pohtiminen on vienyt huomion pois tämän päivän roboteista." Koska tämänlaiset asiat ovat tunteisiin vetoavia, keskustellaan ulkomaisessakin sosiaalisessa mediassa vakavasti siitä että pitäisikö seksirobotit kieltää ennen kuin ne edes ovat mikään asia.

Aiheesta on kirjoitettu esimerkiksi, yleensä ei-tekoälyyn keskittyneessä blogissa, "Takkiraudassa". (Aihepiirin valinnan ällistyminen on kenties ymmärrettävissä sitä kautta että moralisointi on kuitenkin tavallinen näkökulma em. blogissa joten tässä mielessä se ei riko suurta kuvaa. No, oli se yllättävää.) Siellä selitetään että "Gynoidit ovat kylmiä ja kovia ja ne ovat mekaanisia ja tunteettomia. Ne eivät voi tulla äideiksi eivätkä ne uusinna elämää. Ne eivät silitä eivätkä paijaa eivätkä puhu lempeällä äänellä. Ne eivät tunne iloa eivätkä surua. Ne eivät tee kotia eikvätkä ota osaa harrastuksiin eivätkä mielenkiinnon kohteisiin. Ruukinmatruunalla on erittäin paha kutina ja ounastelu siitä, että tämä kaikki tulee päättymään todella huonosti." Seksirobottiin haetaan yhteyksiä tarinaperinteestä, koska miksipä ei. "Ilmarisen uuden vaimon kohtalo meillä on jo tiedossamme." ... "Miten ruukinmatruunalle tulee tästä jotenkin H.C. Andersenin satu Satakieli mieleen?"

Keskustelu on toki tuottanut myös vastaankirjoittamisen periaatetta noudattavia vielä innovointikuvitelmien asteella olevien robottien puolustuspuheita. Mikä on rikastanut kulttuuriamme. Tätä puolustusta on tietysti mahdollista tehdä järkevästikin. (Toki tämä ei ole vaikeaa kun vastapuolella on se, että keskeisintä on oikea mielipide jota puolustetaan asenteella. Ja tämä asenne vahvistuu viittaamalla kansanperinteen tarinoihin jotka ovat itse asiassa kertomusrakenteellaan nojanneet näihin samoihin asenteisiin. Tavalla jota ei perustella vaan joka vetoaa tunteisiin.)

Itse ottaisin asian esiin hieman erikoisesta näkökulmasta.

"Jokainen fleshlightiä kokeillut tietää, ettei mikään voita oikeaa pillua. Seksirobotin kanssa paneminen tuntuu runkkaamiselta, välillä se toimii, mikäli on jäätävä panetus, mutta muuten se ei voita oikeaa seksiä naisen kanssa. Niin kauan, kun robotit eivät ole lihaa ja verta, niin on hankalaa saada muutettua kokemusta runkkaamisesta seksiksi. Se miten aito ihminen liikkuu sängyssä, miten hän käyttäytyy, minkälaiset hänen mikroilmeensä ja kaikki on luo paljon täydellisemmän kokemuksen kuin robotin kanssa runkkaaminen."
(nimim: Istoo)

John Danaher on kirjoittanut artikkelin "Sex Work, Technological Unemployment and the Basic Income Guarantee". Siinä asiaa käsitellään sitä kautta että voiko seksikoneiden kehitys johtaa siihen että ihmisprostituoidut jäävät työttömäksi. Kysymys on mielestäni oleellinen.

Sillä olen ollut havaitsevinani että robottiseksiä vastustetaan aika rajallisesta määrästä näkökulmia. (a) Robotti ei voi saavuttaa oikeaa ihmisyyttä tai toiminnallisuutta mitenkään. (b) Robotti jotenkin vääristää asioita niin että ihmiset eivät "haluaisikaan aitoa asiaa". (c) Robottiseksi nyt vain on jotenkin "patologista" tai muuten vaan "sairasta".

Rehellisesti sanoen näistä viimeisin tuntuu ymmärrettävältä, vaikka se onkin argumentatiivisesti heikoimmalla pohjalla. Se tavallaan heijastaa vain asennetta. Lisäongelmana asiassa on oikeastaan se, että moni samanaikaisesti esittää että robotti ei voi esimerkiksi juuri tuntua yhtä hyvältä kuin aito seksi. Toisaalta taas samanaikaisesti uskotaan että robotit jotenkin kylmentäisivät ympäristöä niin että aito asia ei kiinnostaisi. Minun on vaikeaa nähdä miten nämä asiat tapahtuisivat samanaikaisesti.

Tämä johtaa tietenkin asioiden ... vaihtoehtoistamiseen.

"Klasu harrastaa yhdyntojä metsän eläinten sekä pumpattavan gummi-barbaran kanssa."
(Totaalista Sotaa!)

Danherin näkökulma on mielestäni siitä tärkeä että se voidaan jossain määrin nähdä "robottiseksin Turingin testin tapaisena ilmiönä". Sen kohdalla kysymys on juuri ajatus siitä mahdollisuudesta että prostituoidut korvattasiiin seksiroboteilla samaan tapaan kuin monien käsityöläisalojen, tehdastyöläisten ja mekaanista toistavaa työtä tekevien ihmisten työpanos on teknologistettu. On jossain määrin tehty spesiaaliin tehtävään tarkoitettuja teknologisia "ihmisen analogeja".

On syytä miettiä onko tässä "luddiittien pelossa relevanssia". Eli uhkaako seksirobottien seksi vaikkapa sitä seksiä jota ihmiset tuottavat. Joko kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa ns. rakastajina, puolisoina ja vastaavina. Vai yksisuuntaisessa suhteessa prostituoituina. Kun katsotaan mekaanista suoritusta, eroa ei tässä vaiheessa tarvitse eriyttää. (Kohtelen siis puolisoa kuin huoraa. Huorraaa. Kuten iljanteinen shauvinistisika. Tosin vain vähän aikaa. Koska sellainen on tiettävästi vielä joistakuista mahdollisesti sexyä eikä vain tyhmää, noloa ja rasvaista.)

Danaher on mielestäni hyvillä linjoilla sanoessaan että "riippuu mistä roikkuu". Ja kertoessaan mitä nämä asiat ovat; Jotta seksirobotti voi korvata prostituution on oltava niin että ihmisien relevantit ja haluttavat elementit voidaan siirtää koneeseen. Ja toisaalta jos halutaan olla varmoja että seksirobotit korvaavat ihmisprostituoidut, niin niiden tulisi pystyä tekemään sellaisia asioita joita ihmiset eivät voi. Jotka tekevät seksiroboteista haluttavampia.

On selvää että nämä ovat valtavan kovia haasteita. Nykyaikana tilanne on todellakin se, että on vaikeaa nähdä seksirobottia oikeastaan muuna kuin klassisen Gummi-Barbaran analogina. Niissä on moottorointia. Ne ovat yliteknologistettuja pumpattavia nukkeja. (Monellakin tavalla pumpattavia monesti. Osaa ei tosin tiettävästi täytetä ilmalla.) Näen tarvetta tämänlaisen kieltämiselle yhtä vähän kuin näen tarvetta kieltää dildot. (Onhan niissäkin moottori. Ja kyllä niihinkin varmasti jotain tekoälyä saadaan.)

Onko tämä sitten teknologian yläraja? Tuskin. Jopa Takkiraudassa puhuttu synnyttäminen on teoriassa fysikalistin ulottuvilla, jos siis fysikalismi olisi myös tosi. Jos kuviteltaisiin käsittämättömän vahva teknologia - sellainen jossa "Star Trekin" ruokakoneet ovat arkipäivää - ei suinkaan olisi mahdotonta että joku rakentaisi kemikaaleista atomi kerrallaan tai uutoin hedelmöittyneen munasolun ja ruokkisi tätä niin että siitä tulisi ihminen. Tämän mahdottomaksi väittäminen vaatii metafyysisen maailmankuvallisen oletuksen sielusta tai vastavasta.

Ja siitähän tässä oli oikeasti kyse.

Tässä ollaan kiinalaisen huoneen teemoissa. Nykyajan seksirobotit ovat kuten muutkin robotit. Vahvasti ns. uncanny valleyssa. Tämä on kahdella tavalla oireellinen piirre. Se nimittäin kertoo siitä että (a) teknologia ei tosiasiassa ole vielä kehittynyt relevanttiin ihmisen matkimiseen (b) se on kuitenkin hyvin lähellä. ; Kenties seksirobotit ovatkin monista iljettäviä siksi, että teknologia on niin hyvää että se on hyvää vauhtia harppomassa koneen ja ihmisen kuilua nurin. Tai sitten tämä kuilussa oleminen on todellakin oire siitä että koneet voivat jossain määrin matkia mutta eivät olla täysin identtisiä.

Moni on nähnyt tämän robottiseksin vastustamisen erikoisista kulmista. Sitä on pidetty esimerkiksi feministisenä. Erään Laasasen teoriasta ilmeisen innostuneen mukaan tämä vastustus kertoo siitä ahdistuksesta mitä naiset kokevat kun heidän "seksimonopoliinsa" tulee kilpailua joka ei ole heidän hallinnassaan.

Minä olen rehellisesti sanoen hieman enemmän ahdistunut siitä että joku pitää tätä uskottavana kuvauksena naisista ja heidän suhtautumisestaan seksirobottiin. Näen että ilmiössä korostetaan vähemmän robottiin kilpailijana ja enemmän juuri siihen mikä on yleistä muutoinkin teknologian kohdalla. Etenkin tekoälyn ja ihmisen tietoisuuden saavuttamisen kohdalla. Monella on syvä tarve korostaa että olisi ilmiselvä ja ylitsepääsemätön luonnontieteellinen ero. Pelkona ei tunnu niinkään olevan se, että koneista tulisi ihmisiä vaan juuri se että ahdistutaan siitä että ihminen olisi eräänlainen kemiallis-fyysinen kone. (Mikä kyllä vaikuttaa valitettavankin mahdolliselta.)

Toisaalta tekoäly ja tietoisuus onkin se oleellisin kupru.

Kun luin alkuun laittamani linkin seksirobottien kiellosta, olin huvittunut siitä että siinä oli toisaalta korostettu sitä että tekoälyn mahdollisuuden miettiminen on sysännyt robottien etiikan miettimisen toisaalle kuin seksirobotteihin. Kun taas toisaalta korostettiin että suhde seksirobottiin on vain yksisuuntainen suhde. ; Yksisuuntaisen suhteen kohdalla prostituutio on tietenkin oleellinen vertailukohta. Ja siksi otin Danaherin maininnat esiin. Mutta näkisin että todellinen kysymys on nimenomaan sellainen että seksirobotin kohdalla on pakko ottaa kantaa tietoisuuden ja vapaan tahdon kysymyksiin. Eli Turingin testistä ja imitaationäkökulmasta voidaan jatkaa eteenpäin kiinalaisen huoneen "onko matkiminen tietoisuutta" -tasolle.

Ja tässä on tehtävä myös valinta. Samantyylinen valinta kuin yllä. Kun yllä katsottiin että joko robotit pystyvät tuottamaaan ei-runkkaamisseksikokemuksen tai ne eivät voi. Ja huomattiin että jos ne voivat, ne saattavat uhata perheiden perustamista ja prostituoitujen ammattikuntaa. Jos eivät, niin miksi korvautuminen tapahtuisi? Miksi ei-aitoon-kunnon-seksiin-kykenevä robotti korvaisi rakastajan, huoran tai vaimon muilla kuin eksentrisillä miljonääripervoilla tai muutenkin parisuhteesta vaille jääville hikikomoreille?

Tässä kohden kysymys on kuitenkin siitä että miksi yksisuuntainen seksi mekaanisen robotin kanssa olisi mitään? Mekaaninen Robotti on kuten gummi-barbara. Esine. Minulla on yksisuuntainen valtasuhde kahvinkeittimeeni ja tämä ei ole ongelma minulle eikä varsinkaan kahvinkeittimelle. Jos robotti ei ole tietoinen ja vapaasti valitseva, niin tilanne on enemmänkin niin että ihminen käyttää ruumistaan ja omaisuuttaan ja tätä täytyy rajoittaa vain hyvin rajatuissa olosuhteissa. Autonomisuusperiaate pätee aina jos katsotaan että robotti ei kykene edes simulaatioon - saati olemaan älykäs ja tietoinen mekanoseksittelijä.

On siis otettava vaihtoehto jossa robotti olisi aidosti tietoinen. Silloin se voisi olla uhri. Toki tässä asia voitaisiin huomioida niin että robottien tahto ja moraali ei välttämättä noudattaisi ihmisten moraalia ja tahtoa. Joten kenties niiden puolesta ei pitäisi päättää. Ei siten että niitä pantaisiin vastoin niiden suostumusta omistusoikeuteen vedoten. (Joka vertautuisi tässä tapauksessa orjien raiskaamiseen.) Ja toisaalta ei ole oikein asiallista vain holhota ja päättää heidän puolestaan että he eivät missään tapauksessa halua sitä seksiä. (Joka vertautuu sitten kyllä aika moniin moralistisiin feministisiin ja uskonnollistisiin suuntauksiin. Joka on toki vähemmän rasittavaa kuin raiskaaminen. Mutta on eettistä kuin hengellinen vallankäyttö. Eli ei ole.)

Jos robotit haluavat seksiä, ne haluavat seksiä ja voivat ryhtyä vaikka kilpailijoiksi prostituoiduille. Jos robotit eivät halua seksiä, ne voidaan raiskata ja tämä voidaan määritellä rikokseksi. Sitten kun koko ajatus siitä että tietoisuuden saavuttaminen olisi ajassa relevantti kysymys. Toisin kuin nyt. Siihen asti minä pelkään seksirobottien kohdalla ihan toisenlaisia ongelmia.

Orjuudesta, teknologiasta ja sosiaalisesta mediasta

No niin, kiillotapas ne
minun kenkäni
vähän rivakammin.

Meitä on opetettu halveksimaan orjuutta. Yhtenä historiallisena syynä on varmasti "amerikkakeskeinen" kulttuurimme. Ja tämän maailman näkemyksiä on sidottu ennen kaikkea Yhdysvaltojen sisällissotaan. Tätä kautta konservatiiviseen kulttuuripiiriin on tosin livahtanut myös "etelävaltiolaisuutta" siinä mielessä että ei ole hirveän tavatonta löytää argumentointia jossa korostettiin sitä miten orja oli arvokas omaisuus ja resurssi ja joita ei siksi tuhlailtu. Missä tietenkin unohdetaan vain se, että statusta on kaikissa kulttuureissa saatu nimenomaan pröystäilyllä ja sillä että on tehty kalliita asioita vain siksi että voidaan.

Olen itse asiassa itsekin nähnyt että orjuudesta on itse asiassa tehty Yhdysvaltojen sisällissodan oikeutus vähän niin kuin jälkikäteen. Sodan taustalla kun oli enemmän jopa kysymys siitä "monta tähteä lipussa on". Siinä mielessä että kun Lincoln valittiin presidentiksi moni osavaltio irtautui. Koska Yhdysvallat tuossa vaiheessa eli demokraattisen kokeilunsa alkuvaiheita, tämä oli kova isku unionia kannattaville. Ideana kun oli juuri se, että osavaltiot tiimiytyisivät. Ja jos liittoumasta todella vain irtaudutaan jos vaalien lopputulos ei miellytä, se vaarantaa koko yhtenäisyysidean. Siksi on tärkeää huomata että irtautuneita osavaltioita ei nähty legitiimeinä päättämään asiasta ja siksi sisällissodan aikainen pohjoisvaltioiden lippukin piti sisällään täyden määrän tähtiä. Irtautuneetkin osavaltiot olivat siinä mukana.

Katsoin kuitenkin dokumenttia aiheesta ja siinä oli havaittu että orjuus oli itse asiassa mukana keskustelussa jo sodan aikana. Itse asiassa tutkijoiden ennakkoajatukset olivat olleet samankaltaisia kuin itselläni ; Eli ajatuksena oli se, että sotilaat tuskin hirveästi puhuivat orjuuskysymyksestä kirjeissään. Totuus oli kuitenkin jännittävämpi. Näyttikin itse asiassa siltä että sotilaat olivat idealistisempia kuin heidän kotiväkensä. Sotilaat puhuivat näkemästään orjuudesta ja tuomitsivat sen. Ja tämä jopa synnytti juopaa kotiväkeen. Ja tässä puhuttiin pohjoisvaltioiden ihmisistä. Tämä oli jokseenkin erikoista.

Orjuudesta vai kurjuudesta?

Jufo Peltomaa kirjoitti teknologiasta. Hän ei selvästi arvosta luddiittien nykyajan vastineita. Hänestä ei ole mitään syytä "kaivata mutakuoppiin". Hän puhuu työn katoamisestakin kiinnostavalla tavalla ; "Robotti viemässä ihmisiltä syöpävaarallista, raskasta ja ihmisarvoa alentavaa työtä jätteenlajittelussa." Hän luo tästä historiallisen referenssin "Nykyään joidenkin tarvitsee vielä tehdä töitä, mutta suomalaiset (pois lukien syrjäytyneet) elävät nyt kuten kuninkaat pari sataa vuotta sitten. Ennen olisi ollut mahdotonta tehdä jokaiselle käsityönä tämän päivän standardit täyttäviä taloja, huonekaluja, vaatteita ja ajoneuvoja. Elintasomme on siis automatisaation ja robotisaation suoraa seurausta. Ja kyllä, puusepät, räätälit, hevoskärryjen tekijät ja hevosmiehet ovat jääneet työttömiksi. Ne. Veivät. Meidän. Työpaikat." Hän on tekno-optimisti ja ajattelee todellakin että jossain vaiheessa teknologia ratkaisee kaikki yhteiskunnan toimimisen ja elämisen kannalta vaadittavat asiat "Jollain aikavälillä - itse veikkaan 50–500 vuotta - koittaa aika, jolloin perinteisiä, rahaa tuottavia töitä ei tarvitse tehdä. Ärkkäriltä saa femmalla ihmesammon, joka antaa lämpöä, happea, B-leffoja, seksiä ja apetta. Silloin emme voi enää teeskennellä, että ”isi menee nyt töihin tekemään rahaa”. Kun isin ei kerta kaikkiaan tartte." Ja tosiasiassa ongelmat joita meillä on, ei ole se pitääkö hävitä talouskilpailussa siksi että pelätään teknologian tekevän jotain. Vaan siitä miten selviämme tästä siirtymäajasta jolla nyt elämme.

Tämä oli siitä mielenkiintoinen kulma, että se muistuttaa siitä miksi pohjoisvaltion sotilaat kammoksuivat orjuutta. Koska he näkivät orjia. Ja orjissa he näkivät kurjuuden, köyhyyden, sairauden ja muun vastaavan. Toisin sanoen kysymys oli elintasosta eikä orjuudesta sanan täydessä mielessä. Orjuuden seuraukset, ei orjuus, oli se joka heidät pysäytti.

Tämä kaikki tarvittiin jotta osasin suhtautua sosiaaliseen mediaan uudella tavalla.

"Philosophical Disquisitions" -blogissa käsiteltiin erikoista argumenttia joka koskee orjuutta ja sosiaalista mediaa. Siinä käsitellään Andrew Keenin argumenttia jonka mukaan libertaarin pitäisi nähdä sosiaalinen media orjuutena. Kysymyksessä ei siis ole kommunistin näkemys riistosta vaan jotain hieman uudenlaista.

Libertaarit eivät tunnetusti pidä orjuudesta. Ja tähän on liittynyt ajatus siitä että "ei pidä tehdä ilmaista työtä".  Eli vapaa markkinatalous toimii kunhan ei oleteta että ihmisen pitäisi tehdä työtä pro bono. Tässä ytimessä on itse asiassa vapaus joka muistuttaa omistusoikeutta. Libertaarit ovat arvostaneet yksityistä maaomistusta osana itsellisyyttään. Ja aikakin on eräänlaista omistusta. Sosiaalinen media on ongelma koska sen rakenne on haastava. ("...that infrastructure may represent the most significant, and unjust, violation of property rights in recent human history.") Tämä on jännittävää koska libertaarit yleensä pitävät internetistä kovasti. ("libertarians often love the internet and many of the leading tech evangelists espouse a libertarian view.")

Keenin argumentti on siinä että perinteisesti ihmiset ovat myyneet omaisuuttaan, taitojaan ja aikaansa. Sosiaalisessa mediassa palkka kuitenkin tulee siinä että toimintatila tarjotaan ilmaiseksi. Ja sitten ihmiset tekevät vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi sosiaalisessa mediassa asioita joilla on arvoa vaikkapa markkinatutkimuksen puolella. Ja tämä on se tuote jota sosiaalisen median kanavan omistaja myy eteenpäin. Ihminen toisin sanoen myy osaamistaan ja aikaansa ilmaiseksi jotta joku muu saa siitä rahaa. Ihminen tekee työn ilmaiseksi ja joku muu kerää hedelmät.

Sama koskee myös paikkoja jossa paikkaan talletetut jonkun muun ottamat valokuvat otetaan jatkokäyttöön ilmaiseksi. Teoriassa valokuvaaminen on ammatti josta pitää siis myös maksaa rahaa. Ja tämänlainen säästää rahaa sellaisella tavalla joka on voittoa - tai ainakin kulujen minimointia - kuvan käyttäjän päässä. Ja joka otetaan suoraan leikkaamalla kuvaajan palkasta.

Tämä on tietenkin siitä kiinnostavaa, että sosiaalisessa mediassa oma identiteetti on hyvinkin vahvasti ja näkyvästi mukana. Siellä luodaan itsestä jonkinlaista kuvaa. (Minullehan identiteetti ei ole se mitä ihminen on, vaan sitä mihin hän itsensä liittää. Kysymys on eräänlaisesta omasta brändistä.) Keenin argumentissa on tässä mielessä jotain hyvinkin osuvaa.

En kuitenkaan ota sitä hirvittävän vakavasti.

Sillä vaikka minulla on melko vahvoja libertaareja puolia, olen mielelläni jakamassa asioita ilmaiseksi. Niissä on aina sellainen henki että "minun ei olisi pakko". Sosiaaliseen mediaan ei ole pakko mennä mukaan. (Sieltä poisjättäytyminen on itse asiassa minun silmissäni kunniakasta. Vaikka itse pyörinkin siellä. Tai kenties juuri siksi.) Näen sosiaalisen median enemmänkin win-win -tilanteena jossa kävijä saa palkakseen näkyvyyttä, kirjoitustilaa, huvia ja paikan jossa voi kuluttaa vapaa-aikaansa ilmaiseksi lystikkäästi trollaillen ja sekoillen. Ja paikan pitäjä sitten lypsää rahaa mainosmiehien taskusta itselleen. Koska teot tehdään vapaaehtoisesti, en näe että sosiaalinen media rikkoo autonomisuutta. Jos ihminen on varomaton se voi loukata yksityisyyttä. Mutta ei autonomisuutta.

Yksi vahvimmista puolista joita tässä korostan on se, että "hedelmistään puu tunnetaan". Esimerkiksi uskonnoissa ongelmalliset uskonnot ovat niitä jotka taikauskollaan luovat pahaa mieltä ja kärsimystä ympärilleen joko jäseniensä valvonnalla tai erimielisten bashaamisella. Ne siis tuottavat ympärilleen viheliäisyyttä ja kurjuutta. Niissä julistustoiminta voidaan nähdä orjatyönä. Mutta jos uskonto ei tuotakaan kurjuutta ja iloinen lappuhihhuli heiluu into piukealla vaatimatta palkkaa, se kertoo että tekemisen into on se palkka. (Vaarallinen lahko tietysti aina korostaa miten heidän jäsenensä tietysti tekevät asioita ihan onnessaan. Mutta he valehtelevat.) Ja siksi sosiaalisen median kohdalla onkin katsottava että levittääkö se kurjuutta ympärilleen. Roskanlajittelija saa palkkaa, joten jos sosiaalinen media lisää kärsimystä ja kurjuutta, senkin täytyisi kompensoida tämä tuska palkalla.

Mutta mikäli olen mitään huomannut, ihmiset nauttivat sosiaalisessa mediassa. (Paitsi ehkä keskustellessaan minun kanssani. Olen laittamaton ja paikoitellen varsin törkeäkin ihminen, mikä ei ole yllätys juuri kellekään.) Klikkailupelejä ja muuta on toki vaikeaa nähdä korkeatasoisena huvina - sosiaalisen median huvit eivät muutenkaan ole mitään huippukokemuksia - mutta ne ovat huvituksia. Niistä palkan maksaminen vertautuisi enemmänkin siihen että joku alkaisi pyytämään palkkaa televisionkatsomisesta siksi että kanavalla joku tienaa kun myy mainostilaa mainostajille.

Itse asiassa voidaan mennä jopa niin pitkälle että sosiaalinen media on jatkumossa joka tunnetaan jo antiikin Roomassa. Kun Caesarin aikana Roomaan rakennettiin hieno teatterilava, tätä projektia moitittiin (a) koska se oli kreikkalaista eikä siis kunnon roomalaista kulttuuria vaan maahanmuuttohömpötystä (b) koska pelättiin että teatterinäytösten virta johtaisi varakkaista ihmisistä lohkeavaan joutilaaseen luokkaan jota ei huvittaisi politiikkaan osallistuminen vaan joka katselisi teatteria päivät pitkät.

Näkisinkin että sosiaalinen media on "murroskauden ilmiö", jossa on työn ja huvittelun sekoittumisen sävyjä juuri siksi että teknologia muuttaa kulttuuria. Ja tämä muutos johtaa esimerkiksi siihen mikä ylipäätään määritellään työksi. Kun sosiaalisen median kaltaiset prosessit yhdistää kansalaispalkkaan, ollaan jo hyvin lähellä sellaisia rakenteita joissa työntekoa ei tarvitse tehdä. Työttömien laiskojen luokan olemassaolo on ongelma jos ja vain jos eletään sellaisessa maailmassa jossa on työtä jota robotit eivät tee. Tai jossa robottien tuotokset on monopolisoitu niin että suuri osa ihmisistä elää kurjuudessa vailla mahdollisuutta kohota työllään sellaiseksi joka esimerkiksi ei kuole nälkään.

Teleportaatioturismia

Nykyään lentokoneella matkustaminen on saastuttavaa. Samoin autolla kulkeminen. Lisäksi niissä on viivettä. Siksi jos teleportaatiolaite keksittäisiin, sen todennäköisimpiä toimintatapoja olisi ensin postinkulku ja muu transportaatio. (Tämä luultavsti jättäisi suuren määrän rekkakuskeja ja postipoikia työttömiksi.) Etenkin jos nyt oletetaan että tämä teleportaatiolaite ei kuluttaisi hirveän paljon energiaa.

Jonkin ajan kuluttua laitetta käytettäisiin varmasti myös turismiin. Olisi miellyttävää kulkea paikasta toiseen nopeasti kuin "Jumper" -elokuvassa. Kenties henkilökohtainen teleportaatio onnistuisi samaan tapaan kuin "Deadpoolilla". Tämä synnyttäisi tosin uusia haasteita turvallisuusalalle ja vankiloihin.

Mutta entä jos teleportaatio olisi todellakin myös kopiointikone. Sellainen, että tietoinen minäsi voi matkustaa paikasta toiseen kokemaan asioita. Mutta tosiasiassa syntyisikin aina kaksi kopiota joista toinen menee siihen turistipaikkaan mihin on luvattu. Toinen sen sijaan päätyisi kurjiin oloihin rakentamaan nyrkkipajalla lenkkitossuja hädintuskin ruokaa vastaan. (Kenties kuolleet nyrkkipajalaiset syötettäisiin muille nyrkkipajalaisille.)

Pahinta tässä olisi tietysti se, että se tyyppi joka on käynyt turistikohteissa on kokenut mahdollisesti teleportanneensa useinkin. Hän on joka tapauksessa onnistunut aina olemaan se jonka tietoisuus on voittanut ja saanut mukavan loman. Kuitenkin joka ikisessä matkassa on kasautunut "minuja". Ja vaatii tavallaan hyvää tuuria olla se joka on kokenut kymmenenkin onnistunutta teleportmatkaa aurinkoon ja muuhun ulkomaanauvoon. Ja silti joku väistämättä on se joka voittaa joka kerran. Ja näin tämä kopioitumisverkko ei loppuisi koskaan.

Joka tarkoittaa sitä että sinusta tulisi uusiutuva luonnonvara ja resurssi. Lisäksi tässä maailmassa sinä olisit se joka ostaisi todennäköisesti hyvin edullisesti lenkkitossuja jotka olet tehnyt itse. Riistäisit itse itseäsi. Tietyssä määrin tämä on ikävän analoginen sen kanssa miten me rikkaat onnekkaat länsimaalaiset koemme ensimmäisen maailman ongelmiamme ja samanaikaisesti ostamme ne halvat lenkkitossut koska ne ovat halpoja. Niiden tekijät ovat runsaslukuisia mutta näkymättömiä.

Siksi onkin kenties järkevämpää ajatella, että olisi toivottavaa että luddiitit ovat oikeassa. Että teknologia tekee ihmistyön turhaksi. Ajatuskokeeni on tässä siitä tehokas, että jos ihmisen kopiointi on mahdollista, niin miksipä ei valjastaa tätä teleportaatiolaitetta varastamiseen ja vakoiluun. Posti joka kykenee kopioimaan jokaisen kirjeen voi tiedostaa näkymättömissä itseään aivan kaikesta mitä ihmiset kirjoittavat toisilleen. Ja jos jokin on olemassa, sitä voidaan vain kopioida ja kopioida teleportaatiolaitteella. Joten lenkkareitakaan ei enää tarvitsisi ommella lapsityöläisvoimin.

Jos kaikki tämä on mahdollista, auki jää tavallaan vain se, että vaikka maailma voi tuottaa kaikille mitä tahansa niin millä rahalla ja ansiolla ihmsiet sitten käyttäisivät näitä laitteita. Kun vain teleportaatiolaite tekee tuottavaa työtä, niin kuka käy ulkomailla ja pukee halpatuontilenkkitossuja? Eräät varmasti ehdottavat tämänlaisen reformin ratkaisuksi ns. kansalaispalkkaa.

Miten 3D -tulostimet haastavat yhteiskuntamme?

Perinteinen tuotantotapa nojaa niukkuuteen. Kysynnän ja tarjonnan laissa on periaatteessa kysymys siitä että maailmassa on rajallinen määrä esineitä ja kun ostat sen, niitä on yksi vähemmän. Esineiden valmistamiseen tarvitaan resursseja. Joita ovat esineen rakenteen keksiminen, sen vaatimat materiaalit ja valmistamiseen kuluva aika.

Usein esineen rakenteen keksiminen on haasteellista, mutta kun se on kerran tehty siitä tulee helposti kopioitavaa. Tässä innovointi on joskus vaikeaa saada kannattamaan. "Takkiraudan" kirjoitus siitä miten venäjälle on vaikeaa rakentaa tehdasta kuvaa ympäristöä jossa on vaikeaa muuttaa designiä tuotteeksi taloudellisesti kannattavalla tavalla. Tämän vastakohtana on James Watt joka keksi höyrykoneen ja sai patenttinsa avulla prosenttiosuuksia joka ikisestä höyrykoneesta. Sopimus takasi sen että keksimisen jälkeen hänen ei tarvinnut tehdä työtä ja rahaa virtasi.

Toisaalta on huomattava että hyvinvointivaltioissa on usein kysymys nimenomaan siitä että siellä tehdään tuotteita joilla on mahdollista tienata hyvin paljon juuri tuolla Wattin asenteella. Joka johtaa siihen että on korkean riskin töitä joissa on pieni todennäköisyys tienata hirveästi ja suuri todennäköisyys työttömyyteen. Ja tämän vaihtoehtona sitten suuri todennäköisyys tehdä työtä jossa tahkotaan minimaalisen pieni palkka, mutta sen saaminen sentään tiedetään varmasti. Raaka-aine ja resurssit ovat niukkuuden ytimessä, mutta silti niiden kokoaminen on huono tapa tienata.Tätä kautta päädytään siihen nykyaikana vallitsevaan hämmästyttävään asiaan, että maat joilla on timanttikaivoksia ja luonnonvaroja ovat usein köyhiä. Tähän kaikkeen liittyy omituisuuksia, kuten kissavideoiden katsomisella elämistä ; Kannattavuus on tärkeämpi osa palkkatyössä kuin se työosa. Taito, osaaminen tai mikään muukaan ei liity tässä palkkioon muuta kuin epäsuorasti. (Mikä unohtuu helposti kaikenlaisilta Ayn Randin fantasioihin unohtuneilta.)

Oleellista on tiedostaa että maailmassa on ongelmana ns. yhteismaan tragedia. Tässä ytimessä on se, että yleisessä jaossa ihmiset vain ottavat asioita käyttöön ja sitten ne ovat muilta pois. Tämä korostuu erityisesti yleisomistuksessa ; Jos kaikki vain syöttävät nautoja yhteisellä laitumella, ei ole syytä olla hankkimatta lisänautoja, koska se että säästät lehmän ei tarkoita että joku muu ei kuitenkin söisi ruohoa. Ja seurauksena on liikalaidunnus. Sama kaikki vain koskee kaikkea muutakin kuin ruohoa ja lehmiä.

Tämä kaikki on vielä niukkuustaloutta. Mutta asiat ovat mutkistuneet. Musiikkibisnes on tässä kohden ollut valtavassa muutoksessa. Ja sen syynä on se että musiikin myynti on irtautunut täysin resurssien ja työhön nojaavasta taloudesta. Ja myös niukkuustaloudesta. ~ Esimerkin kautta ; Perinteistä resurssityötä tehnyt trubaduuri meni paikalle ja lauloi. Hän ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tämä takaa tuntipalkkion, mutta laiskotella ei voi. Muusikoista saattoi tulla sikarikkaita vasta kun musiikista voitiin tehdä designtyötä. Eli sitä että muusikko säveltää ja sitten tämä tuotos voidaan kopioida. Kun nauhoitteita myydään, on selvästi jokin varasto josta myydään levy ja levylaulaja saa tästä sitten prosenttiosuuden. Tämä nojasi niukkuustalouteen koska levyjä oli rajallinen määrä.

Tämä muuttui kun levyistä tuli kopioitavia. Jos minä nykyään ostan CD -levyn, pystyn varsin helposti tekemään sille niin että kopioin sen kaverille niin että en itse menetä kyseistä levyä. Hyvin moni on tehnyt näin ja musiikista on tullut bisneksenä hyvin kannattamatonta. Ongelmana tässä on oikeastaan se, että digitaalisessa maailmassa resurssit ovat hyvin minimaalinen rajoite. Ei ole mitään saastutusefektiä joka sammuttaisi musiikkipiratismin. Sillä yhden kappaleen jakaminen ei ole itseltä pois. Se voi vaikuttaa musiikkibisnekseen vain sitä kautta että se tekee designtaloudesta kannattamatonta.

Suurelta osin musiikkibisneksen probleema ja voima on siinä että raha onkin muuttunut maineeksi. Ja tämä tekee alasta hyvin kummallisen. Sillä yleensä ottaen niukkuus on kuvannut kaikkea kaupallista toimintaa ja olemme keksineet tähän kaikkia nerokkaita keinoja. On hyvin vaikeaa kehittää taloudellisia malleja jollekin joka on perimmiltään murtanut työn teon motiivit. Jos työstä ei saa palkkaa vaan mainetta, muusikon työ muuttuu joksikin sellaiseksi mitä jotkut valokuvaajat näyttävät tekevän. Eli he tekevät ilmaiskeikkoja ihmisten juhliin, ottavat siellä valokuvia jotta saisivat nimeä. Ja he saavatkin pyyntöjä tehdä töitä mutta eivät palkkaa. Sillä heillä on maine. Ilmeisesti maine tyyppinä joka sekä ottaa hyviä kuvia että on sellainen että kiertää ihmisten juhlissa ilmaiseksi pelkästään maineen vuoksi.

Cory Doctorowilla onkin erikoinen teos "Down and Out in  the Magic Kingdom" joka kuvaa talousmalleja jotka koskevat niukkuuden jälkeistä taloutta. (Post-Scarcity Economy.) Ja on hyvin hämmentävää että tässä maailmassa lähes kaikesta käsityöstä voi tulla jonkinlainen taideammatti jota tehdään koska työstä pidetään. Ja sitä tehdään helposti vain maineen takia. Kun design on työlästä mutta toisten tulosten kopioiminen megahelppoa syntyy epäsymmetria jossa vapaamatkustus on helppoa. Mutta tästä ei välttämättä seuraa muuta kuin teoreettinen ansionmenetys designerille. Ja tästä voi seurata se, että designiä voidaan joutua panttaamaan niin että sitä ei lainkaan kopioida tiedostoksi. Joka tarkoittaa sitä että tulevaisuuden musiikkiala saattaa todella olla sitä että muusikko tekee kiertueita. Musiikki joka jaetaan on vain mainontaa jolla mainostetaan tätä alkuperäistä arvokasta tuotetta.

En malta olla tässä yhteydessä ottamasta esille blogaustani joka on harvoja ylpeydenaiheitani tässä maallisessa epäonnistumistaipaleessani joka on kaiken kaikkiaan ollut pettymys kaikille osapuolille itsestäni vanhempiini, sivustakatsojiin ja mahdollisesti Jumalaan asti. Musiikkibisnes on joutunut tekemään kehää juuri sen vuoksi että käytännössä sen kohdalla on tapahtunut niukkuustalouden sortuminen. Ja näin niukkuustalouden ansaintamenetelmät ovat muuttuneet tehottomiksi ja absurdeiksi.

Ja 3D -tulostimet ovat tässä kohden ongelma nykyiselle talousjärjestelmälle joka rakentuu läpitunkevasti niukkuustalouteen. Sillä 3D -tulostomissa kaikki mihin on design voidaan tulostaa esineeksi kotona. Nykyään jo melko halvalla laitteistolla voidaan tuottaa pieniä esineitä. Ja design on dataa joka on kuin musiikkikappale musiikissa. Se on helppoa kopioida. Ihminen voi siksi suunnitella lusikan ja seuraavana päivänä se on miljoonissa taloissa ilman että suunnittelija saa siitä yhtään mitään. Tässä maailmassa ainut arvokas asia on muovi. Resurssitalouteen palaaminen on siitä yllättävää. 3D -tulostimien omituisin piirre saattaakin olla se, että se romuttaa kaiken minkä varaan nyky-yhteiskunta on rakennettu. Nykyiset tulostimet toki koskevat vain pieniä esineitä. Mutta jos tulevaisuudessa näiden teknologioiden koko kasvaa ja hinta alenee - kuten Mooren lain pohjalta voidaan jossain määrin olettaa - 3D teknologia paitsi mullistaa esineiden tuottamisen ja tekee käsityötaidoista irrelevantteja, myös uhkaa aivan kaiken tuotantoa hyvin jämerillä tavoilla. (Etenkin jos voit ladata koneelle designin ja tällä valmistaa uuden 3D -printterin entisellä 3D -printterilläsi jolloin edes tämä laite ei ole niukkuuden lähde.)

Kenties tulevaisuudessa palkkatyön sijasta onkin erilaisia mainetöitä. Tällöin olisi maita joissa keskitytään siihen että teknologia ylläpitää yhteiskuntarakenteet ja ihmiset hyvää hyvyyttään tekevät luovia asioita siksi että design on monista hauskaa. Etenkin jos siitä saa mainetta. Ja muut ovat sitten niitä jotka myyvät resursseja ja elävät rikkaina mutta niukkuustaloudessa. Ja kenties silloin tällöin kiristävät designmaita jotka sitten jakavat innovaatioitaan heille resurssejenjakoteknologiaa ja vastaavia vastaan. Tai kenties luddiitit olivat oikeassa. Tai sitten resurssitalous muuttuu abstraktioiden kautta niukaksi, jolloin puhutaan omistusoikeustaloudesta. Josta voi seurata omanlaisia vaikeuksia tai omituisuuksia. Tai jotain.

Riskit koskevat perustyötä. Mutta taiteen kohdalla voidaan kuitenkin vihjata että taide voi jopa hyötyä tästä muutoksesta, koska nykyinen järjestelmä tukee sitä että kaikessa on kysymys rahasta "about mother fucking money". Kun taas muuttuneessa tilanteessa taide voi olla enemmänkin niin että on tärkeämpää olla visionääri. Koska kysymys ei enää ole rahasta vaan taloudesta. Ongelma onkin se, että yhteiskunta pyörii tiettyjen asioiden varassa. Ja ansaintamenetelmä joka on kenties hyödyksi taiteelle on hyvin vaikea eristää niin että se ei vaikuttaisi aivan kaikessa. Selvää on kuitenkin että musiikkibisneksen ja elokuvabisneksen tulilinjallaolo on jotain jonka tarkkailusta varmasti saadaan hyötyjä. Kaikki tekijänoikeusrajoitteet ja kopiointiestotekniikat tulevat olemaan tulevaisuudessa tärkeitä. Eikä tähän voi sanoa kovin paljoa. Siihen asti, hyvää yötä.

Innovaatioista, verotuksesta ja korollaeläjistä

Takkiraudassa oli varsin erikoinen huomio erikoisesta poliitikon lausunnosta. Taustalla oli tekniikan alan yrittäjien huomio siitä että teknologia korvaa työvoimaa. Josta seuraa se, että harvalla on rahaa ostaa tuotteita. ; Ministerin ratkaisu oli ollut että sitten yrittäjiä täytyisi vain verottaa lisää. Ministerin kommentissa omituista oli juuri se että jos kukaan ei osta yrittäjien tuotteita, ei ole verotettavaakaan. Se on siis ratkaisuna sinänsä hyvin outo.

Ensin utopiasta.

Kykenen kuitenkin yhdistämään tämän asenteen tiettyyn tilanteeseen. Nimittäin siihen mikä on vallalla useilla ns. teknoutopisteilla. Sellaisilla optimisteilla kuin vaikkapa Esko Valtaoja. Tässä kuvataan usein maailma jossa koneet tekevät töitä ja ihmiset laiskottelevat. Työtä ei ole, mutta ei tällä ole väliäkään kun koneet tekevät kaiken ja tuovat eteen. Teoriassa tämänlaatuinen järjestelmä voitaisiin kenties jotenkin pystyttää ja ylläpitää. (En tosin tiedä miten moni kuvittelee että tämä olisi enemmän kuin jonkinlainen ajatuskoe. Mutta en olekaan teknoutopisti.) Tässä kontekstissa huomio voidaan aivan oikeasti vetää siihen että koneet muuttavat työn käsitteen. Ja tätä kautta palkkaamiseen liittyvät perinteiset ongelmat katoavat.

Useinhan on ajateltu että työttömän suurin ongelma on se, että hän vaatii työtä ja resursseja jotka ovat joltakulta muulta pois. Jos koneet hoitavat työt, there is really no harm. Siksi on aivan oikeasti syytä muuttaa palkkaamiseen liittyviä ajatuksia. Työttömät massat huvittuvat. Ja miksipä eivät huvittuisi kun koneet hoitavat työt. Tällä tavalla ei ole työttömien ihmisten ryhmää joka esimerkiksi yrittäisi murhata tai surmata tai varastaa "teknologiaa omistavalta luokalta". ; Eli päästään siihen mitä sosiaaliturva on käytännön tasolla. Eettisellä tasolla se voi olla humaania. Mutta kylmän opportunistisesti minusta työttömyyskorvausta maksetaan juuri sen takia että työttömät passivoituvat. Ettei heistä tule yritteliäitä epätoivoisia rosvoja ja rikollisia. (Nälkäänsä ihminen ryhtyy vaikka kannibaaliksi. Tai ainakin liian suuri prosentti heistä. Itse todennäköisesti ryhtyisin. Tämän tiedostaminen ei ole eettisessä mielessä miellyttävää, mutta se on rehellistä.)

Tässä teknoutopiassa on kuitenkin joitain omituisuuksia joita en malta olla moittimatta. Pidän ongelmana sitä että ns. ikiliikkujaa ei voida tehdä. Ihmismäärä kuluttaa energiaa. Ja jos ihmisten määrä kasvaa he kuluttavat entistä enemmän energiaa. Laiskojen ihmisten kansoittamaa - tai ainakin pääasiassa laiskojen ihmisten kansoittamaa - teknoutopiaa vaivaa se ongelma että energia on tässä äärimmäisen alttiina ns. yhteismaan tragedialle. Koska palkkatyötä ei ole olisi vaikeaa kuvitella miten estetään tilanne jossa se että itse jättää energian käyttämättä ei tarkoittaisi sitä että joku toinen ei käyttäisi sitä. ; Kuten Markus Kajon "Kettunen" asiaa ilmaisi vanhassa sketsissään. Että säästääkö naapuri. Ei. Sen sinun säästämän sähkön ja veden kuluttaa.
1: Tämä vaatii siis rajoittavia elementtejä. Todennäköisesti tässä rajoitettaisiin myös lisääntymistä jotenkin. Kenties helpoin tapa hoitaa asiat olisi se, että lisääntyminen annettaisiin niille jotka ovat valmiita tekemään sitä vähää työtä joka on pakko tehdä. Mistä seuraisi kyllä mielenkiintoisia evolutiivisesti koska se tukisi sitä että jokainen haluaisi mukavan elämän sijasta nimenomaan tehdä töitä, ihan väen väkisin. Minkä jälkeen moni varmasti kyseenalaistaisi sen että tarvitaanko niitä koneita mihinkään ylipäätään. Joku muu tietysti laittaisi vain kiintiöitä ja keskushallintaa. Joka taas altistaa kaikille niille ongelmille joita ns. "ei hajautetut järjestelmät" kohtaavat. Tämänlaisissa ratkaisuissa on usein suuria ja merkittäviä ja yllättäviä riskejä. Sellaisia jotka ovat toteutuessaan vakavia. Nassim Talebin mukaan tämänlaiset yhden kortin varaan rakennetut systeemit ovat ikään kuin jotain joiden kaatuminen on käytännössä vain ajan kysymys. Ne ovat kenties suuria mutta ne ovat hauraita. Siksi lisääntymisvaihtoehto on minusta relevantimpi. Tai ainakin seurauksiltaan minusta jotenkin humoristisempi. Ja arvoa se on huumoriarvokin.

Toinen asia on sitten astetta käytännönläheisempi.

Se on se, että tosiasiassa Takkiraudassa oleva systeemi näyttää minusta säätelymenetelmältä joka nimenomaan ennaltaehkäisee sitä ongelmaa mitä luddiitit pelkäsivät. On toki selvää että jos miettii yrittäjien menestymistä nyt, on pessimistinen. Mutta itse olen niin monenteen potenssiin kyyninen että näen tässä tilanteessa jotain hyvää.

Mitä me nimittäin tarvitsemme että luddiittien kirous iskee päälle? Sitä että joku tuottaa ne koneet jotka korvaavat ihmiset. Tämänlaisia tehdään käytännössä jos se on kannattava investointi. Ja nyt kun työn murroksen vuoksi katoaa työpaikkoja on yhä harvempia jotka investoivat. Jos huoli taloudesta innovointiyrityksissä on reaalinen, se jarruttaa kehitystä.

Tämä on eräs niistä asioista joita olen jossain määrin huomaamattomasti tuonut esille ; Kognitiotieteen opinnoissani opin lähinnä sen miten vaikeita monet tekoälyn haasteet ovat. Ja toisaalta miten niitä on sittemmin purettu kun alan ideoihin on saatu kannattavuutta. Esimerkiksi minulla on aika vahva "intuitiivinen eli ei-tieteellinen perstuntuma" siihen että Turingin testiä ei ole läpäisty lähinnä sen takia että suorituksena se olisi jonkinlainen kerskaileva merkki ; Hieman samanlainen symbolinen voimannäyttö kuin kuulennot. Jotka olivat älyttömän kallis, ihmisiä aika vähän suoraan hyödyttävä mutta symbolisesti merkittävä tempaus. Joka tehtiin koska siihen saatiin pirusti rahaa.
1: Tähän suhtautuminen on vaikeaa. Osa on naureskellut "FOX" -kanavan uutisoinneista. Kanava kun uutisoi asteroidille laskeutuneesta luotaimesta hieman hassusti. Ensin moitittiin miten veronmaksajien rahaa haaskataan turhaan. Mutta kun selvisi että rahoitus ei olekaan USA:lta alkoi mussutus siitä miten luuseri USA:n hallitus ei ole tehnyt tätä urotekoa. Hallitus on toki aina syyllinen, mutta tosiasiassa itse näen että "Fox" -kanavan molemmissa lausunnoissa oli järkeä enemmän kuin kyseisen kanavan jutuissa yleensä. Temppu oli pröystäilyä ja vallan symboli. Ensimmäinen on törkeää tuhlailua. Mutta toiselle sijalle ei kannata jäädä jos aikoo pitää maineensa edelläkävijämaana.

Investoinnin kohdalla on oleellista muistaa että rahamiehet ovat aika mielenkiintoinen ilmiö. He ovat vähän kuin batman. "Because he's the hero Gotham deserves, but not the one it needs right now." Minusta on turhaa etsiä näkymättömän käden kannattajaa tai sitä että talous aina tasaa itsensä. Siksi tarkoitankin tällä enemmän sitä että rikkaimpien ihmisten käytös kuvaa aina jotain yhteiskunnasta. Karkeasti ottaen ne kuvaavat tapoja joilla voidaan tulla rikkaiksi. Rikkaimmat ihmiset kertovat millä tavalla rahaa voi saada. Ja ajan mittaan millä ei.

Taleb muistuttaa tässä loistavasti siitä että rikas ei ole välttämättä rikas taidoillaan tai rikas siksi että hänen ratkaisunsa olisi erityisen varma. Nykyään moni pörssinvälittäjä on rikas koska hän on sattunut tekemään hyviä kauppoja. Samalla heidän kohdallaan ei näy että moni on sijoittanut pörssiin ja hävinnyt.
Menneisyydessä oli varsin vakaita tienaajia. Koroillaeläjiä. Jos mietitään miksi erääseen aikaan rikkaimmat ihmiset tuppasivat olemaan rahaa perineitä jotka sitten kuluttivat korkojaan nautintoihin, taiteen mesenointiin ja vastaaviin. ; Historiassa on oikeasti ollut aika jolloin varakas herrasmies ei hikoillut.
1: Tämä liittyy mielenkiintoisesti siihen miten rikkaat tukivat tieteitä - jonkinlaisena viihteenä ja "pröystäilynä" eikä siksi että siitä olisi suoraa hyötyä. Tämä on tärkeä asia koska nähdäkseni tieteen ongelmana on se että se perehtyy "totuuteen tai totuudenkaltaisuuteen" eikä tästä seuraa välttämättä hyviä tuloja tai yhteiskunnan rikastumista. Tosin hyvin usein teoria lähtee älyllisenä saavutuksena - eli filosofisena pröystäilysymbolina - mutta päätyy sovelluksiksi sitten myöhemmin. Einsteinin ajatukset eivät olleet hänen aikanaan tuottoisia. Mutta nykyajan GPS -paikantimet käyttävät suhteellisuusteorian kaavoja jotta he osaavat laittaa karttaohjelmassa ihmisen oikeaan suuntaan. Kuulemaan "käänny vasemmalle, käänny oikealle, aja suoraan taaksepäin kulkematta lähtöruudun kautta". Jolla ilmeisesti pääsee perille kunhan tajuaa että ei pidä ajaa seinän läpi.
2: Huumausaineiden historiakin on hupaisaa. Sillä huumeiden turmiollisuus oli erityisen selvää vasta kun ne olivat köyhien käsissä. Koroillaeläjän huumeriippuvuus tietenkään tuskin haittasi yhteiskuntaa mitenkään. Kun hän nyt joka tapauksessa norkoilisi salongeissa. Haitta on korkeintaan norkoilijalle itselleen. Eikä narkomaani tästä välitä joten ei haittaa häntäkään.

ollaan tilanteessa jossa on kenties hyvä lukea vaikka Hännikäisen blogaus Balzacilaisesta ajasta. "menneisyydessä kasaantunut varallisuus kasvaa nopeammin kuin tuotanto ja palkat, mikä ruokkii taloudellista eriarvoisuutta. Sama mekanismi myös muuttaa menestyvät yrittäjät ajan myötä koroillaeläjiksi." Tai kuten itse asian olen tiivistänyt ; Miksi ihminen investoi? Koska hän ajattelee että investoimalla hän saa enemmän rahaa kuin jos laittaisi rahat pankkiin. ; Tosiasiassa mekaniikka tietenkin menee siten että ei ole väliä haluaako ihminen strategisesti ratkoa asioita vai ei. Jos investoinnit eivät kannata investoivat ihmiset köyhtyvät elleivät peräti mene konkurssiin. Molemmissa tapauksissa he eivät näy rikkaimpien joukossa. Ne jotka joko älyävät myydä investointinsa ja elää koroilla tai jotka muuten vaan ovat laiskuuttaan eläneet koroillaan taas näkyvät rikkaimpien joukossa.

Eli kenties teknologiayrittäjien ahdinko on ainut asia joka on meidän ja täystyöttömän teknoutopian välissä. (Toisaalta tätä voi silti uhata on se, että joku päättää pröystäillä ja panostaa investointeihin koska on niin sikarikas että voi!) Tässä tiellä on kuitenkin melko ikävää se, että tämänlaisessa järjestelmässä (a) omistava ryhmä on omistava ryhmä ja muut eivät ja erot tuppaavat kasvamaan koska raha joka on tilillä kasvaa korkoa korolle. (b) Tästä tulee rasitteita pankeille koska he joutuvat keksimään jotain jolla tuottaa korot koroillaeläjille. Ja he eivät voi panostaa innovaatioihin investoimiseen kun niiden tuotot ovat huonompia kuin jos ne rahat jotenkin kieroilisi vaikka kilpailevaan pankkiin ja vaikka ei voisikaan niin korkojen maksaminen innovaatioiden kautta lähinnä hidastaisi velkautumista. (c) Varattomat ja osattomat vaativat jonkinlaista passivoivaa insentiiviä että eivät mellakoi. Esimerkiksi lähde tekemään vallankumouksia.