Tulin miettineeksi Piero di Cosimo de' Mediciä ; Hän oli katolinen kristitty pankkiiri. Ja hän eli aikana jolloin koronkiskontaa pidettiin katolisuudessa vakavana syntinä. Tämän on nähty olevan jopa osaltaan takana siinä että hän mesenoi taiteita ; Hän ikään kuin "osti taivaspaikkaa" syntitaakastaan.
Tämä muistuttaa siitä että uskonto ei tosiasiassa useinkaan tee sellaisia rajoitteita joita ei kierretä. Vaikuttaa siltä että ihmiset rikkovat varsin tavanomaisesti niitä sääntöjä joita uskonto heille määrää - silloin kun ne eivät sovi heille itselleen.
Tässä mielessä nykyaikana voidaan tavata kristillisyyttä korostavia ihmisiä jotka osaavat mainita uskonnon kun haluavat rajoittaa homoja. Mutta jotka eivät vahingossakaan toru itseään tai toista kristittyä kultaisen säännön rikkomisesta.
Onkin itse asiassa nähtävissä että kenties maailma ei olekaan niin yksioikoinen kuin monet luulevat. Usein ajatellaan että ideologiat määrittelevät yhteiskunnan. Kuitenkin näyttää siltä että kenties yhteys on aivan toiseen suuntaan. Kenties yhteiskunnan muutokset johtavat tapojen muuttumiseen. ; Toisin sanoen ihmiset tekevät kuten heitä miellyttää ja he valitsevat uskonnot ja doktriinit sitä kautta miten paljon ne antavat heille lohtua ja oikeutuksia tehdä sitä mitä tekevät.
Tässä näkökulmassa uskonto oikeuttaa mutta ei luo rakenteita
Esimerkiksi orjuuden kohdalla se, että orjuus muuttui taloudellisesti kannattamattomaksi oli takana siinä että sitä vastustavaa puhetta oli esillä yhä enemmän ja enemmän. Ei ollut mitään insentiiviä säilyttää orjuutta. Nykyään orjuutta voidaan pitää ei-kristillisenä. Kun taas orjuuden aikana vanhan testamentin orjienpitosäännöt toimivat referenssinä orjuuden oikeuttamiselle.
Jos tämä näkökulma on tosi, niin tämä voi näkyä hyvinkin dramaattisissa asioissa. Kun esimerkiksi puhutaan lasten uhraamisesta, voidaan huomata että sitä on tapahtunut kulttuureissa joissa ihmisiä kuolee nälkään ; Nykyisessä yltäkylläisyydessä ei tarvitse edes miettiä kenet uhrataan. Mutta on selvää että heti kun nälänhädät alkavat kolkuttelemaan, kulttuureissa ilmenee kannibalismia ja lapsensurmia. Yleistä on että aikuinen on vahva ja voi tappaa lapsen. Lapsen mahdollisuudet ovat pienemmät. Varmasti on monen aikuisen lohdullisuudelle kätevää jos vallitseva ongelma - nälänhätä - ratkaistaan sillä tavalla jolla sitä on muutenkin lähestynyt - lapsensurma. Lapsensurma muuttuu ongelmanratkaisuksi ja kenties jopa hyveeksi.
Tällä asetelmalla on seurauksia siihen miten tulkita uskontoja.
On aika luontevaa tulkita ihmisiä heidän uskontojensa kautta. Tämä menee helposti Weberiläiseen ajatteluun jossa korostuu esimerkiksi se että yhteiskunta rakentuu uskonnon varaan. Ja että protestanttisessa työmoraalissa luodaan perusta kapitalismille. Tässä näkökulmassa on helppoa mennä myös siihen että ihmisten teot tulkitaan heidän uskontojensa kautta. Näin esimerkiksi Sipilän politiikkaa voidaan nähdä Sipilän uskonnon kautta. Ja nähdä hänen kristillisyytensä ja hänen yhteiskunnanpelastuksensa välille yhteys. ; Ja tässä ensimmäinen mieleen tuleva tulkinta ei ole se, että tässä olisi uskonnollistettu käytänteitä jälkikäteen.
Mutta samalla kapitalismi on huomattavasti vanhempi innovaatio kuin protestantismi. Protestantit toki loivat uutta kieltä jota sitten sovellettiin työelämäänkin. Kalvinia leppeämpi Luther voidaan esimerkiksi nähdä miehenä joka teki palvelu -ajattelun kautta Jumalan palvelun ja ihmisen palvelun välille yhteyden. Ja tämä teki luvalliseksi, jopa uskonnollisesti hyväksyttäväksi, tehdä asioita jotka ennen olivat syntiä. ; Mutta kenties Luther ei suinkaan luonut rakenteita joissa sallitaan vaikka pankkiirina toimiminen. Kenties yhteiskunta oli jo muuttunut niin että pankkiirit olivat oleellinen osa tämän järjestelmän toimintalogiikkaa. Ja tätä kautta oli paljon ihmisiä joita se vanha uskonto ei tyydyttänyt. Ja jotka siksi olivat halukkaat ottamaan uuden opin vastaan. (Ei heitä mikään latinan kielen sanoista kinastelu ainakaan innostanut mihinkään 30 -vuotisiin sotiin.)
Yhteiskuntarakenteiden murtuessa vanhat uskonnot muuttuvat epätyydyttäväksi. Ei siis ihme jos työn kautta identiteetin tarjoava luterilainen oppi on menettänyt suosiotaan aikoina jolloin työ on tuurilla saatavaa ja silti uhattuna ; Jos työ on jumalisuuden ilmituomista, se tuskin viehättää kun eletään erilaista aikaa. Aikaa josta Andrei Sergejeff kertoo. Kun entisiä työpaikkoja ei ole koska teknologia ja robotiikka on ne tuhonnut, on ainut tapa olla luterilainen olla jonkinlainen omaa syntisyyttään korostava luddiitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti