Näytetään tekstit, joissa on tunniste libido. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. marraskuuta 2015
Kauheat nautinnot
Ihmiset nauttivat vapaa-ajallaan mielellään mukavista asioista. Mutta toisaalta viihteen kohdalla ihmisillä tuntuu usein olevan päinvastainen suuntautuminen. Emme jonota elokuviin jotka koostuvat pelkästään mukavista asioista. Päinvastoin, näyttää että nautimme kauhusta, väkivaltaviihteestä ja vastaavasta. Osa ihmisistä nauttii ekstremelajeista. Mutta nekin jotka eivät nauti ekstremelajeista nauttivat kuitenkin viihteestä yhtä kovasti kuin pienet lapset hurjista huvipuistolaitteista.
Tämä johtaa mielenkiintoiseen kysymykseen. Kysymykseen siitä miksi pidämme iljettävistä asioista. Klassisesti antiikin kreikkalaiset katsoivat komedioita ja tragedioita. Komediat ovat ymmärrettäviä. Niissä on usein mukana hauskoja ja mukavia asioita. (Joskin joissain komedioissa on ajateltu että juopotteluteema ja juhliminen olisivat hauskoja vaikka ne eivät ole.) Mutta miksi ihmiset nauttivat tragedioista?
Fantasian ja toden suhde
Sadismi voisi olla näppärä selitys, mutta moni ihminen samastuu nimenomaan "jahdattuun" trillereissä ja kauhuelokuvissa. Ja elokuvat on käsikirjoitettu tämä asia mielessä. Josta voitaisiin päästä siihen että kenties eskapistisesti nautimmekin juuri selviämisestä. Sankarit tarjoavat utooppisen samastumiskohteen ja antaisi pääsyn positiivisiin onnistumiskokemuksiin joita arkielämä niin harvoin monille meistä antaa. Mutta nautimme myös kauhuelokuvista ja tragedioista joiden lopuksi sankari - tai jopa kaikki - kuolevat. Joten selvästi nämä selitysmallit eivät tartu ytimeen. Ne selittävät kenties osan ilmiöstä. Mutta koko totuudeksi ne eivät ulotu.
Klassiset totutut selitykset korostavat sitä, että ymmärrämme fantasian ja todellisuuden eron. Tällöin vastassa on hieman sama kuin mikä on raiskausfantasioiden suosiossa. Tämä kuitenkin tosiasiassa selittää lähinnä sitä, miten on mahdollista että kavahdamme hirviöitä tosielämässä mutta kykenemme nauttimaan siitä viihteenä kotona. Mutta tämä ei selitä sitä miksi nautimme kauhusta sen sijaan että olisimme siihen vaikka tylsistyneitä.
Kompensoidaan muulla
Klassinen lähestymistapa asiaan on perustunut siihen että kauhu olisi juuri jotain muuta. Daniel Shaw on kirjoittanut tästä lyhyen kuvauksen ; Hän ottaa käsittelyyn selitysteorian joka on ollut David Humen suosiman perinteen. Siinä korostetaan että tosiasiassa nautimme hyvistä tarinoista ja taiteesta joita kauhuun on liitetty. Eli emme tosiasiassa pidä kauhusta vaan arvostamme niitä ei-kauhullisia elementtejä. Hume kuvasi että nautimme hyvässä tarinassa. Ja tavallisessa elämässä elementit harvoin ovat hyviä tarinoita. Eli meidän näkemyksiämme kompensoidaan jollain muulla. Tämän ongelmana on se, että miksi narraatiot tuntuvat kaipaavan niitä hirviöitä.
Noel Carroll tuntuu olevan astetta vahvemmalla pohjalla siinä mielessä että hän selittää että hirviöissä on jotain oleellista. Hänestä hirviöt pelkällä olemassaolollaan vaativat kysymystä siitä mitä nämä hirviöt ovat. Ihmiset nauttivat uteliaisuudesta enemmän kuin mitä inhoavat olentoja. Tämäkin varmasti vihjaa osasyytä sille miksi nautimme vaikka väkivaltaviihteestä ; Ja psykologiassa on sen verran pohjaa tälle, että ihmiset yleisesti ottaen pitävät enemmän tunnetuista riskeistä kuin tuntemattomista uhista. Halumme tietää lisää kokemusta kontrollista. (Ja kenties lisää oikeaa kontrollia asioista.)
Luonteen kasvattaminen
Mutta toisaalta monesti kauhu ei ole mysteerin muodossa. Ja kauhuelokuvissa moni kokee mysteerin purkamisen epätyydyttävänä ratkaisuna. Niitä ei pidetä tarpeeksi pelottavina. Kenties kauhulle pitäisikin antaa itseisarvo. Aristoteleen mukaan tragedian ytimessä on se, että ne antavat meille mahdollisuuden kohdata ja käsitellä negatiivisia tunteita niin että voimme nauttia niistä.
Itse uskonkin, että kysymys on muusta. Filosofisissa selityksissä tuntuu olevan tarve luoda kliinisiä teorioita. Sellaisia jotka eivät mahdu "tosielämään". Samoin niissä tuntuu olevan eettinen ja ylevä ideaali jossa kauhun, väkivaltaviihteen ja muun vastaavan pitäisi olla pohja jollekin eettisesti kestävälle. Ja tämän teorian eetisyys joka oikeuttaa tämän makaaberista pitämisen tilanteen - joka tuntuu olevan jonkinlainen tarve - on näppärä ja miellyttävä ja uskottava koska se antaa mukavan tekosyyn omalle toiminnalle. Epäeettisyyttä korostava teoria ei tuntuisi mukavalta koska sen mukaan meidän pitäisi luopua tästä nauttimastamme asiasta.
Itseisarvoksi korostamisessa voitaisiinkin mennä Freudin suuntaan. Hän ei antanut eettistä pohjavirettä. Hän puhui siitä että ihmisillä oli sekä libido että thanatos, elämänvietti ja kuolemanvietti. Ja siksi viihde voi tarjota pääsyn kuolemanvietillä rapsutteluun. Tämä on siitä hyvä että se pitää kauhulla jonkinlaista itseisarvoa. Kuitenkin tämänlainen nimeäminen (etenkin "sivistyssanalla" nimeäminen) on lähinnä keino uudelleennimetä tuntematon. Kun kysymys on siitä että miksi nautimme kauheista asioista viihteessä, se että nimeämme tämän ilmiön kuvaa parhaimmillaan olemassaolevaa ilmiötä mutta ei missään tapauksessa selitä sitä. Joten auki jää kysymys "miksi meillä on tälläinen thanatosvietti". Joka taas on tavallaan se peruskysymys tässäkohden.
Puhdas helpotus
Itse näen että "jumpscaret" ja pelkästään kuvottavat ja järkyttävät materiaalit - ja jossain määrin sosiaalipornokin - ovat hyvä esimerkki siitä että emme tosiasiassa "harjoittele rohkeutta" tai hae katharsista. "Jumpscaret" ja niihin reagoiminen on enemmänkin refleksinomaista. Reagoimme automaattisesti kuvottavuuksiin. Emme hae negatiivisen tunteen ylittämistä.
Sen sijaan uskon että tämä liittyy enemmän siihen että olemme helpottuneita. Ihmiset eivät tosiasiassa nauti kauhusta, vaan siitä tunteesta mikä tulee kun kauhu loppuu. Tosielämässä hirviöt eivät tarjoa taattua selviytymistä. Uhasta selviäminen voidaan varmistaa vain turvallisella tilalla. Ja siksi fantasia on kätevä keino varmistaa tämä helpottumisen tunne. Joka on perimmiltään biologis-kemiallinen.
Katsomme väkivallan purkauksia, takaa-ajokohtauksia, hirviöitä, visvaa, ja vastaavaa siksi että biologisesti on hyödyllistä antaa positiivisia reaktioita hengissäselviämiseen. (Evoluutio ei kannusta meitä onnellisuuteen, vaan tarkoituksenmukaisuuteen.) Saamme helpotusta selviytymisen tunteesta. Elokuvia ja muita ei ole ollut ja ne tarjoavat oikotien tähän miellyttävään helpotuksentunteeseen. Kysymys on siis enemmän evoluution sivutuotteena syntyneestä "ekologisesta loukusta" kuin jostain joka vaatisi taustalleen jonkun eettis-intellektuaalisen selityksen. Verenkiertomme ei vain yksinkertaisesti tunnista lähdettä joka addrenaliinin on pukannut verisuoniimme "hapantumaan".
Tunnisteet:
Aristoteles,
Carroll.N,
ekologinen loukku,
eskapismi,
evolutionismi,
fantasia,
Freud,
Hume,
katharsis,
kauhu,
komedia,
kompensaatio,
libido,
makaaberi,
samastuminen,
Shaw,
thanatos,
tragedia,
uteliaisuus,
viihde
perjantai 20. joulukuuta 2013
Munattomia miehiä - eli pitäisikö meidän haluta heitä lisää?
Ympärileikkaus, raiskaajien kastrointi ja sukupuolenvaihdosleikkaukset ovat löyhähkösti toisiinsa liitoksissa olevia toimenpiteitä. Niissä kaikissa käytössä on kirurgiset keinot joilla kajotaan sukupuolielimiin ja manipuloidaan ja amputoidaan niihin liittyvää kudosta. Niitä yhdistää myös se, että ne jakavat mielipiteitä että niihin liittyvät kannat ovat tuskin koskaan samoja samalla ihmisellä.
Jonkin verran toki löytyy ihmisiä jotka vastustavat näitä kaikkia ja niitä joista nämä olisi jotenkin vapaaehtoisina aikuisten tekeminä tekoina hyväksyttävissä. Mutta karkeasti sanoen tilanne on niin, että jos kannattaa raiskattujen kastrointia on helposti joko feministi joka luultavasti vastustaa ympärileikkausta, tai sitten oikeistokonservatiivi joka ei pidä sukupuolenvaihdosleikkauksista.
Kuitenkin eunukeilla on ollut osansa historiassa. Ensimmäisenä mieleen saattavat tulla haaremien eunukkivartijat, katolisen kirkon ylä-äänilaulajat ja vastaavat. Kuitenkin eunukkien joukkoon mahtuu myös Zeng He:n kaltaisia tutkimusmatkailijoita ja suurmiehiä.
Kastrointia pidetään nykyään melko barbaarisena. Jotkut, kuten esimerkiksi Kati Sinenmaa, kannattavat sitä tietyin ehdoin, yhteiskuntarauhan vuoksi. Tai oikeastaan hän ei suoraan kannata niitä, vaan näkee että moniavioisuus johtaa konflikteihin. Hän reagoi intiassa tapahtuneeseen bussissa tapahtuneeseen joukkoraiskaukseen viitaten ; "Uskonnonvapaus lain jatkuessa myös Suomessa tulee jossakin vaiheessa eteen se, että tyttösikiöitä abortoidaan ja osa miehistä elää monen vaimon kanssa, jolloin jos mitään ei tehdä ylijäämämiesten seksuaaliselle kyvylle, seurauksena on samanlaisia juttuja täälläkin." ... "Ehdottomasti Vihreän ideologian kannattajat kannattaisi jo nyt kastro'oida, jotta heistä itsestään ei tulisi ylijäämämiehiä, joille ei riitä vaimoja, kun heidän ajamansa polygamiaoikeus tulisi tännekin voimaan. Saattaa tosin olla niinkin, että vihreät pyrkivät ensin apajille, eli varaamaan itselleen muurien ympäröimiin haaremeihinsa niin paljon vaimoja kuin suinkin ehtivät. Sinne vihreiden turvahaaremeihin ei kuulu bussiraiskattujen naisten hätähuudot."
Ajatus on kenties kontroversiaali, mutta se kuitenkin sopii yhteen sen huomion kanssa, että haaremeita kannattanut islamilainen kulttuuri on samanaikaisesti kastroinut miehiä.
Kastrointipuheissa Sinenmaa saa edustaa kantaa joka vahvaa miestä ei kontrolloida vaan ylijäämämies on se joka ei saa naisia. Katja Kettu saa sitten ottaa ylleen niiden feministien vanhoillisaatteellisen esitaistelijan viitan, jossa rikoksentekovälineet otetaan valtiolle. Eli varkaudesta amputoidaan käsi, potkimisesta jalka ja paskapuheista kieli. Ja joista aggressiiviset miehet, raiskaajat ja muut vastaavat ovat enemmänkin niitä jotka tulisi kastroida. (Nämä eivät ole keskenään sama tai eri ryhmä ; Kenties osa haaremin hankkijoista lienee aggressiivisia ja osa raiskaa puutteessa kun ei muutoin saa.)
On hyvä miettiä asiaa hieman, ikään kuin vaihtoehtona joka sitten mietinnän päätteeksi joko on varteenotettava - tai päinvastoin ei juureen otettava.
Tarkoitukseni ei ole mässäillä barbarialla tai korostaa miten kaikenlaisia asioita sitä tuleekin vastaan. Tai lobata pikkugiljotiineja kehittävien tuotteiden menekkiä. Tarkoituksenani ei myöskään ole vinoilla tai ohjeistaa Laasasta kannattavia ATM -identiteettiään ylikorostavia miehiä purkamaan uhriutumistaan millään tietyin keinoin kohti sitä prinsessuutta, jota he muutoin näyttävät toimissaan jo ilmituovan. (Tosin nyt kun kirjoitin tuon tähän, kieltäminen näyttää vähän omituiselta. Mutta tarkoitan sitä silti.) Laasanen ei toki käsittele kastrointia, mutta Sinenmaan "ylijäämämiehen" idea on hänen filosofiassaan erityisen relevantti. Ja sen syy on juuri siinä että naiset antavat toisille miehille parvina ja toisille eivät. Joten kysymys on jonkinlaisesta miesten haaremien seurauksesta. (Ja tämä huomio tekee Sinenmaan ideasta tavallaan huonon koska se keskittyy islamikritiikkiin. Kun taas se tavallaan korostaa että kenties ongelma onkin relevantti jo nyt. Että miksi ei se veitsi viuhu Sinenmaan ehdottamalla tavalla?)
Korostan pikemminkin sitä, että olen itse korostanut aiemmin sitä että vaikka olenkin varsin äänekkäästi ollut ajamassa homoseksuaalien avioliittoa, olen hyvin verevä moniavioisuuden vastustaja. Näen, että moniavioisuus häiritsee yhteiskuntarauhaa. Homoseksuaalisuuden salliminen vähentää seksuaalista turhautumaa, joten tältä kannalta minun on nimenomaan koherenttia vastustaa polygamiaa ja kannattaa homojen oikeuksia naimisiinmenoon. ; Kastrointi sen sijaan tuntuu hieman radikaalilta ratkaisulta. Se vaikuttaa olevan varsin epäsuosittu esimerkiksi verrattuna ympärileikkaukseen. (Näin siitä huolimatta, että se on tiemmä tehokas keino keskikaljuuntumisen estämisessä. Jotkin asiat näyttävät olevan enemmistölle tärkeämpiä asioita kuin ulkonäkö.)
Tosin tässä sitten törmätäänkin siihen, mikä ylipäätään on kastraatio. Aihe saattaa tulla vastaan niinkin erikoisessa aiheessa kuin miesten ehkäisypillerissä. Vielä astetta relevantimpi se on ns. kemiallisen kastroinnin kohdalla. Siinä kun ei tarvitse heiluttaa veistä. Siinä testosteronitasoihin isketään kemiallisesti ja tämän uskotaan johtavan seksuaalisen tarpeen vähenemiseen ja jopa katoamiseen.
1: Jos katsotaan vaikka aiheesta tehtyä lääketieteen etiikkaa koskevaa filosofista käsittelyä, on sen pohjalta mainittava että MPA (medroxyprogesterone acetate) ja CPA (cyproterone acetate) ovat melko spesifisti vaikuttavia. Ne näyttävät vähentävän libidoa lähinnä parafilioiden kohdalla. Näin ne toimisivat hillitsijöinä melko harvalle raiskaajalle. Eikä niistä olisi siksi ratkaisua Sinenmaan esitykseen, koska valtaosa turhautuneista ATM:istä ja muista selibatismin herroista ovat hyvinkin usein "eiparafiileja" heteroseksuaaleja.
2: Tämä liittyy erikoisella tavalla Sinenmaan ajatukseen pettyneiden luuserien kastroinnista. Psyykenlääkkeinä käytetyissä SSRI -lääkkeissä vaihtelevan tasoinen libidon laskeminen on yksi sivutuote. Harva kuitenkaan kutsuu tätä "kemialliseksi kastroinniksi". Tämä vihjaa siitä miten hankalasti määriteltävä "kemiallisen kastroinnin" idea ylipäätään on.
Lääketieteen kannalta ongelmat ovat pääasiassa eettisiä. Ongelmana on tietysti se, mikä on "oire" ja mikä on "hoitamista". Monesti katsotaan, että lääkäri ei saa vahingoittaa. Näin erilaiset amputoinnit ovat jotain jotka pitäisi tehdä vain vakavin syin. Toisaalta alussa mainitsemani sukupuolenvaihdosleikkaus on siitä mielenkiintoinen, että siinä amputoidaan kudosta. Ja siinäkin voidaan nähdä että "ei olla rikki" tavalla joka oikeuttaisi amputaatioon - ja kirurgian kehitys tekee siitä vaarattoman tavalla joka lähentää sitä ympärileikkaukseen joka sallitaan siksi että proseduuria pidetään pienenä. Sukupuolenvaihdosleikkauksia kuitenkin tehdään. Ja jos seksuaali-identiteetin ja oman elimistön välinen dissonanssi määritellään oireeksi, kirurgisellekin amputaatiolle voidaan saada tilaa. Samalla logiikalla raiskaaminenkin voitaisiin tietysti määrittää oireeksi ja näin saada tilaa raiskaajien laittaminen munapuimuriin tai vastaavaan laitteeseen.
Oikeastaan ainut syy kieltää kemiallinen kastrointi tavalla jossa sallitaan ympärileikkaus tai sukupuolenvaihdosleikkaus koskeekin yksilön autonomiaa. Sukupuolenvaihdosleikkaus on jotain johon yksilö haluaa ja ympäristö on tässä jopa jarruna. Raiskaajille taas on jopa annettu armahduksia kemiallista kastrointia vastaan. Tällöin vaihtoehdot eivät ole ikään kuin vapaita vaan kahlittuja. Lääketieteellisesti tämänlaisessa tilanteessa potilas ei ole valtio vaan kastroitava, eikä tässä tarjota oikein mitään keinoja potilaan auttamiseksi. Näin lääketieteen etiikan kannalta kemiallinen kastrointi on jopa monin verroin vaikeammin perusteltavissa kuin eutanasiakysymys tai sukupuolenvaihdosleikkauskysymys.
1: Tiedottoman kudoksen poistona se rinnastuu jossain määrin aborttikysymykseen, joka on hyvin hankala. Mutta abortin kohdalla sikiö on tiedoton, kun taas abortoitava äiti on tietoinen. Kastroitava on tietoinen. Ja jos abortissa mennään tietoisuuden ehdoilla, raiskaajien kastrointi on kenties vielä vaikeammin perusteltavissa kuin abortti.
2: Uskonnon ja kulttuurin puolelta vastaavaa temppua on vaikeaa tehdä. Sillä vaikka ympärileikkausta puolustetaan uskonnollisena identiteettinä ja kristityt yleensä sallivat poikien ympärileikkauksen "riittävän pienenä" jotta se voitaisiin kompensoida uskonnonvapaudella ja identiteetillä, on muistettava että kastrointi koskee kiinalaista ja islamilaista kulttuuria. Nekin voidaan nähdä kulttuuri-identiteetiksi. Ja tämä johtaa mielenkiintoisiin tilanteisiin koska nykyajassa esimerkiksi taipumus vastustaa sukupuolenvaihdosleikkauksia perustuu retorisesti käytännössä täysin amputaatioargumentaatioon.
Näin ollen korostaisin enemmän sitä, että kenties ongelmia pitäisi hoitaa muulla keinoin. Laasanen ehdottaa naisten seksuaalisen sosiokulttuurin muuttamista ja sen valtarakenteiden purkamista. Minä ehdotan yksiavioista kulttuuria. (Mitä on omituista vaatia jos se on se "virallinen de jure" -tason tila. Mutta jos vapaa seksuaalisuus tuottaa seksuaalisen hierarkian, on de facto tietysti jotain muuta.) Toisaalta mieleen ei voi olla tulematta sekin, että homoseksuaalien oikeudet sekä lupa sukupuolenvaihdosleikkauksiin joissa muutetaan ihmisiä miehistä naisiksi ovat jotain jota olisi jossain tilanteissa hyvä kannattaa ja tukea. Siis jos on yhteiskunnan kautta asioita peilaava konservatiivi.

ehkäisy,
eutanasia,
homoseksuaalisuus,
islam,
kastrointi,
Kettu,
Laasanen,
libido,
lääketiede,
maskuliinisuus,
monogamia,
polygamia,
raiskaus,
Sinenmaa,
sukupuoli,
uhri,
ympärileikkaus
lauantai 14. tammikuuta 2012
Terapiakoneessa
Eikä vähiten siksi, että sarjassa on sellaisia tietynlaiselle mielelle varsin alleviivaaviksi nähtyjä symboleja kuin "hidden blade" joka käden käänteessä ilmestyy esille, joka on tietysti nähtävissä "erektion symbliksi" jossa korostetaan sitä miten menneisyyden salamurhaajien traumaattiset elämänvaiheet vääristävät libidona normaalisti esiintyvän seksuaalisuuden thanatokseksi. Ja kerrotaan että samalla luonteeltaan sosiaalinen seksuaalisuus muuttuu oman käden kautta tapahtuvaksi masturbatoriseksi aktioksi - ellei peräti laajemmin, jolloin kaupungin vartioita ja muita salamurhattavia nähdä raiskausmetaforan kautta (ja peräti homoseksuaalissävytteisen sellaisen koska murhattavat vartijat ja vallanpitäjät ovat miehiä).
Tämä voisi olla humoristista, mutta psykoanalyyttisen tarinan syvin syy pelisarjassa on kuitenkin vähemmän perverssi. Se on nimittäin itse "Animus" -laitteessa ; Tämä konehan voidaan nähdä pelisarjan näkymättömäksi ytimeksi ; Pelissähän päähahmo sukeltaa esi-isiensä muistoihin tämän laitteen kautta. Taustalla on selvästi Carl Gustaf Jungin ajatus siitä että esi-isien muistotkin ovat osa piilotajuntaa. Tässä mielessä Animus voidaan nähdä ensi sijassa terapiakoneena, joka nostaa piilotajunnasta muistoja tietoisuuteen ja käsiteltäväksi.
Tematiikkaa korostaa se, että "Animus" on paitsi koneen nimi, myös Jungilaisen psykoanalyysin peruskäsite, joka tarkoittaa yksinkertaisesti maskuliinista kuvaa naisen psyykessä. (Toki pelin koneeseen sidottu hahmo on jostain syystä mies, joten kenties kuvaavampaa olisi nimetä laite "Animaksi" , naiselliseksi kuvaksi miehen psyykessä.) Sen voidaan nähdä terapiakoneena jossa Desmond Miles, hahmo jota voisi kutsua kokonaisuuden kannalta Jungilaisesti nimellä "Selbst"(minä) - eli psyyken ja persoonan tietoinen osa - on kahlittuna koneeseen ja koneen esilletuomat esi -isät, kuten Altaïr ibn La-Ahad ja Ezio Auditore ovat hänelle "Schatten" (varjo) - mielen osa joka sisältää asioita jotka ovat osa itseä mutta joita ei tunnisteta osaksi omaa persoonaa vaikka ne siihen kuuluvatkin.
Animukseen kahliutuminen taas on rituaali, joka oli Jungille erittäin tärkeä, hänestä ihmiset ovat irtautuneet liiaksi henkisestä ja voivat siksi huonosti. Siksi on tärkeää irrottautua arjesta ja normaalista persoonasta ja kohottaa itsensä rituaalin kautta irti tästä vakiotilasta. Ilman rituaalia ihminen jää arkkityyppinsä vangiksi. Näin ollen Desmond Miles kykenee kasvamaan Animuksen kautta ihmiseksi. (Sarjassa paremmaksi salamurhaajaksi nykyaikanakin.) Ei liene sattumaa että Animus kuvataan makuutilana - myöhemmissä pelisarjoissa peräti nojatuolimaisena. Tämä korostaa sitä että kyseessä on psykoterapiamainen tilanne ja ihmisen piilossa olevan kokemusmaailman luotaaminen.
On kenties mielenkiintoista miettiä sitä, että Animus -kone pelissä kuitenkin itse asiassa esiintuo eräitä ongelmia "historian muistoja" korostavasta näkemyksestä.
1: Ensimmäinen on tallennusongelma. Jotta muistot voitaisiin todellakin saada esiin, on jossain oltava informaatiovarasto josta tämä kaikki tieto saadaan. Peli ratkaisee tämän ongelman laittamalla tallennustilaksi DNA:n. Tämänlainen, voimakkaasti lamarkistiseksi nähtävä, selitystapa on tarpeen, koska muutoin koneen tekniikka ei tietysti voisi päästä muistoihin käsiksi. Jungilaiselle teorialle tämänlaisesta ajattelusta ei kuitenkaan ole hirveästi hyötyä, koska perimäpohjaisen lamarkistisen vaikutuksen pitäisi näkyä lapsissa, kun kokemukset siirtyisivät seksin hetkellä, jolloin esikoisilla olisi "lyhyempi geneettinen yhteys" vanhempiinsa kuin esimerkiksi hänen sisaruksillaan. Muutenkin on kyseenalaista, miten paljon informaatiota ja muistoja esimerkiksi aivoihin itse asiassa voidaan tallentaa. Jo yksilön oman elämän oleminen mielessä jonkinlaisena "aikanauhana" on kyseenalainen, saati että tätä tallennusongelmaa laajennettaisiin yleisemminkin. Näin onkin uskottavampaa tehdä jonkinlainen sopuratkaisu, jossa jotkut asenteet leviävät ihmisestä toiseen sanattoman viestinnän kautta, jolloin esimerkiksi isovanhempien sodan takia saamat traumat leviävät lastenlapsiin rasistisiksi asennevammoiksi, mutta niiden tarkat syyt eivät kuitenkaan siirry. Näin ollen "sukupolvia yhdistävä sidos" olisi hyvinkin heikko ja luonteeltaan hyvinkin epämääräinen.
2: Sarja tuo esiin myös identiteettikriisin ongelman. Koska Animus antaa aitoja kokemuksia, saa Desmond Milesin "minä" saa, paitsi mekaanisen kuvauksen tilanteista, myös syvällistä ymmärrystä jossa on mukana koko "varjon" tunnemaailma, hänen minänsä rikkoutuu. Tätä voidaan toki kuvata itsekasvuna, mutta sarja esittää tämän esi-isistä tietoiseksi tulemisen toimintakyvyn menettämisenä ; Milesin toimintakyky heikkenee esimerkiksi hallusinaatioiden ja "spontaanien menneiden elävien muistojen" esilletulon kautta. Siksi Miles ei suinkaan tervehdy henkisesti sarjan aikana, vaan Animuksen vaikutuksia voidaan kuvata destruktiivisiksi. Hajanainen minä rikkoo identiteetin ja Milesille tavallaan rakennetaan Animus -koneella joko dissosiatiivinen identiteettihäiriö tai skitsofrenia. Pelisarja peräti alleviivaavasti toistaa sitä, miten kaikilla koneeseen kahlituilla on paha taipumus tämänlaiseen sekoamiseen. Miles, vaikka saakin koviakin oireita, on pelisarjassa kuvattu jopa harvinaisen hyvin Animuksen tuhoisia vaikutuksia kestäväksi erikoistapaukseksi.
Peli heijasteleekin tietyllä tavalla niitä elementtejä jotka koen terapioinnissa vastenmielisinä, inhottavina ja kaikkea muuta kuin rakentavina. Kenties nämä syyt ovat osaltaan vaikuttamassa siihen miksi kyseinen pelisarja näyttää addiktoivan minua hyvinkin syvästi.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Navanympärysjuttuja.
Elokuvasta "Napapiirin sankarit" on tehty tulkintoja. Esimerkiksi Kuittinen näkee sen kaupallis-materialistisena elokuvana. Tämä näkökulma on helppo ymmärtää. Onhan elokuvan ongelmakin hyvin yksinkertainen. Romanttinen seikkailu tiivistyy tarinana digiboksinhakureissuksi. Ongelma ja sen ratkaisu ei sisällä mitään mihin tunteita ja tarpeita Anttilan kuvasto ei kykenisi synnyttämään ja tyydyttämään. "Mythopoeiassa" nähdään takana monisyisempi sankaruuskuvasto. Elokuva nähdään tragedisena komediana, jossa onnettomuudet kasautuvat hullunkurisiin mittoihin. Ja joissa digiboksinhaku on enemmän tekosyy kuin pääasia. Taustalla on vastuunotto elämästä ; Digiboksi itsessään ei ole ongelma tai sen ratkaisu. Sen sijaan asenne joka sen hakemattomuuden ja hakemisen takana on, on se ongelma ja asennemuutos tuo siihen ratkaisun.
Koska tämänlaisia järkeviä tulkintoja on tehty, en näe itselläni juurikaan merkitystä sivistyneen tulkinnan osalla. Mutta sen sijaan elokuvan ympärille pystyy tulkitsemaan kaikenlaista hauskaa. Asia onnistuu tietysti helpoten ottamalla avuksi psykoanalyysistä tuttuja käsitteitä. Vanhaksi hyväksi tavaksi havaittu tie on minusta perusteltu, koska kyseessä on komedia. Sen tulkinnankin soisi olevan hauskahtava ; Jos elokuva on hauska, kai sen tulkinnankin pitää välittää jotain humoristista, tai muuten elokuvasta jää olennainen aspekti siirtymättä..
Asiaa voidaan lähestyä siitä että napa on paitsi maantieteellinen, myös anatominen. Tämä tulkinta sopii tarinaan, koska nyt ei päästä suoraan navanalusjuttuihin, vaan se on ikään kuin enemmänkin pyrkimys. Miehistymisprosessissa onkin kysymys parisuhteeseen liittyvästä asiasta. Halu penetraatioon ojaa miehen seikkailuun ja riskeihin ja vaaroihin.
Elokuvassa tärkeässä ja keskeisessä roolissa on myös puu. Sitä pidetään tärkeänä ; Puun luonne on mielenkiintoinen. Se on hirsipuu, johon Kapun esi -isät ovat hirttäytyneet. Elokuvan mukaan tarinan mies onkin itsemurhaaja peräti viidennessä sukupolvessa. Tämä tuo toki mieleen esimerkiksi Raamatullisen ulottuvuuteen. Isien synneistähän on vaikutus "Neljänteen ja viidenteen polveen". Puu on elokuvassa isossa roolissa, vaikka tarina ei ole mikään puutarhajuttu, vaan digiboksinhakureissu. Puu ja digiboksi eivät sujuvasti liity yhteen. Siksi painotus onkin vihje siitä että puu on tärkeä symboli.
Puu on hyvinkin perinteinen ja vakiintunut fallossymboli. Kuitenkin hirsipuu on hyvin poikkeuksellinen, mutta siltikin hyvinkin freudilainen ; Siinä yhdistyvät kuolemanvietti thanatos ja elämänvietti libido. Voidaankin sanoa että puu edustaa muotokielellisesti erektiota ja siihen liittyy libido, elämänvietti. Ja puun köysi edustaa muotokielellisesti löysänä roikkuvaa penistä, impotenssia ja thanatosta, kuolemanviettiä. Itsemurha tämänlaiseen tilanteeseen on tulkittavissa libidoon hirttäytymiseksi, eli elämänvietti ajautuu kuolemanvietin apuvälineeksi. Kysymys on miehen tuhosta.
Tässä mielessä digiboksinhakeminen näyttää hyvin erilaiselta. Se vertautuu esimerkiksi metsästäjä-keräilijän saaliiseen, joiden tarkoituksena on vietellä nainen. Tämä on kuitenkin tuhonkin siemen. Thanatos vaanii. Kaupallisuuden voi siis nähdä symbolisesti olevan se, joka ajaa libidon kautta kuolemaan. Tarina on näennäisesti vastuunottoa, jotain joka ajaa aktiivisuutta ja libidoa. Sen sijaan se onkin pohjimmiltaan puunkasvatusta. Libidoa paisutettava, jotta thanatos saa kunnollisen hirttäytymisalustan. Näin digiboksin tuhosymboliikka on mukana.
Tätä kautta elokuvan huipentuminen hirsipuun katkaisemiseen ei olekaan irtiotto menneisyydestä, vaan kastraatio. Tätä passiivisuus ja aseksuaalisuusteemaa korostaa myös lopussa tapahtuva tila. Kun sankari tulee digiboksinhakureissultaan onnistuneena, häntä odottaakin yllätys jossa toinen mies on jo suorittamassa seksuaalista valloitusta. Elokuvassa suuttumista seuraa kuitekin rauhallinen loppuratkaisu ; Sen sijaan että metsästäjäkeräilijä olisi tarttunut falliseen nuijaan ja valloittanut naisen itselleen, tehdäänkin asia rauhallisesti. Keitetään kahvit kilpakosijalle. Näin sankari pääsee napapiirille, mutta hänestä ei koskaan tule napatutkijaa kummempaa. Navanalusseikkailut jäävät, samoin kuin itsetuho. Näin tarina tarjoaakin itsetuhoon rakaisuksi elämäntahdon tuhoamisen, libidon poistumisen.
Ratkaisuksi elämän ja kuolemanvietin tuomille ongelmille ehdotetaankin karusti kastraatiota. Se poistaa erektion ja impotenssin ilmenemiseen liittyvät ongelmat.
Tämä tarina on omistettu psykiatrille, joka pystyi musiikkimausta arvaamaan ongelmia; Siitä että kuunteli kappaletta "What's new, pussy-cat?" hän huomautti, että pussy on englannin kielessä monimerkityksellinen - sekä kissa että pimpsa. Ja ehdotti että musiikkimaun takana voisi olla jotain alitajuisia seksuaalisia frustraatioita. Omistus tulee myös niille jotain 12 -vuotiaille pojille jotka Keravan kirjastossa katselivat ilmeisesti eroottisia kuvia ja hokivat, "Kato, tissit" ... "Kato, tissit!" kun samanaikaisesti luin psykoanalyyttistä kirjaa, jonka sisältö sai minut tuossa kontekstissa miettimään, että oliko se viisas psykoanalyysi harrastanut aikanaan jotain hyvin samantapaista. Ja että oliko minun ja noiden poikien välillä oikeastaan mitään muuta eroa kuin se, että minun puolellani oli vitusti sanoja ja heillä oli tiivis ilmaisumuoto, jossa oli ymmärrettävästi kaikki olennainen. Kovin syvälle ei näytä sivistyneenkään ihmisenpenis ajattelu yltävän.
Koska tämänlaisia järkeviä tulkintoja on tehty, en näe itselläni juurikaan merkitystä sivistyneen tulkinnan osalla. Mutta sen sijaan elokuvan ympärille pystyy tulkitsemaan kaikenlaista hauskaa. Asia onnistuu tietysti helpoten ottamalla avuksi psykoanalyysistä tuttuja käsitteitä. Vanhaksi hyväksi tavaksi havaittu tie on minusta perusteltu, koska kyseessä on komedia. Sen tulkinnankin soisi olevan hauskahtava ; Jos elokuva on hauska, kai sen tulkinnankin pitää välittää jotain humoristista, tai muuten elokuvasta jää olennainen aspekti siirtymättä..
Asiaa voidaan lähestyä siitä että napa on paitsi maantieteellinen, myös anatominen. Tämä tulkinta sopii tarinaan, koska nyt ei päästä suoraan navanalusjuttuihin, vaan se on ikään kuin enemmänkin pyrkimys. Miehistymisprosessissa onkin kysymys parisuhteeseen liittyvästä asiasta. Halu penetraatioon ojaa miehen seikkailuun ja riskeihin ja vaaroihin.
Elokuvassa tärkeässä ja keskeisessä roolissa on myös puu. Sitä pidetään tärkeänä ; Puun luonne on mielenkiintoinen. Se on hirsipuu, johon Kapun esi -isät ovat hirttäytyneet. Elokuvan mukaan tarinan mies onkin itsemurhaaja peräti viidennessä sukupolvessa. Tämä tuo toki mieleen esimerkiksi Raamatullisen ulottuvuuteen. Isien synneistähän on vaikutus "Neljänteen ja viidenteen polveen". Puu on elokuvassa isossa roolissa, vaikka tarina ei ole mikään puutarhajuttu, vaan digiboksinhakureissu. Puu ja digiboksi eivät sujuvasti liity yhteen. Siksi painotus onkin vihje siitä että puu on tärkeä symboli.
Puu on hyvinkin perinteinen ja vakiintunut fallossymboli. Kuitenkin hirsipuu on hyvin poikkeuksellinen, mutta siltikin hyvinkin freudilainen ; Siinä yhdistyvät kuolemanvietti thanatos ja elämänvietti libido. Voidaankin sanoa että puu edustaa muotokielellisesti erektiota ja siihen liittyy libido, elämänvietti. Ja puun köysi edustaa muotokielellisesti löysänä roikkuvaa penistä, impotenssia ja thanatosta, kuolemanviettiä. Itsemurha tämänlaiseen tilanteeseen on tulkittavissa libidoon hirttäytymiseksi, eli elämänvietti ajautuu kuolemanvietin apuvälineeksi. Kysymys on miehen tuhosta.
Tässä mielessä digiboksinhakeminen näyttää hyvin erilaiselta. Se vertautuu esimerkiksi metsästäjä-keräilijän saaliiseen, joiden tarkoituksena on vietellä nainen. Tämä on kuitenkin tuhonkin siemen. Thanatos vaanii. Kaupallisuuden voi siis nähdä symbolisesti olevan se, joka ajaa libidon kautta kuolemaan. Tarina on näennäisesti vastuunottoa, jotain joka ajaa aktiivisuutta ja libidoa. Sen sijaan se onkin pohjimmiltaan puunkasvatusta. Libidoa paisutettava, jotta thanatos saa kunnollisen hirttäytymisalustan. Näin digiboksin tuhosymboliikka on mukana.
Tätä kautta elokuvan huipentuminen hirsipuun katkaisemiseen ei olekaan irtiotto menneisyydestä, vaan kastraatio. Tätä passiivisuus ja aseksuaalisuusteemaa korostaa myös lopussa tapahtuva tila. Kun sankari tulee digiboksinhakureissultaan onnistuneena, häntä odottaakin yllätys jossa toinen mies on jo suorittamassa seksuaalista valloitusta. Elokuvassa suuttumista seuraa kuitekin rauhallinen loppuratkaisu ; Sen sijaan että metsästäjäkeräilijä olisi tarttunut falliseen nuijaan ja valloittanut naisen itselleen, tehdäänkin asia rauhallisesti. Keitetään kahvit kilpakosijalle. Näin sankari pääsee napapiirille, mutta hänestä ei koskaan tule napatutkijaa kummempaa. Navanalusseikkailut jäävät, samoin kuin itsetuho. Näin tarina tarjoaakin itsetuhoon rakaisuksi elämäntahdon tuhoamisen, libidon poistumisen.
Ratkaisuksi elämän ja kuolemanvietin tuomille ongelmille ehdotetaankin karusti kastraatiota. Se poistaa erektion ja impotenssin ilmenemiseen liittyvät ongelmat.
Tämä tarina on omistettu psykiatrille, joka pystyi musiikkimausta arvaamaan ongelmia; Siitä että kuunteli kappaletta "What's new, pussy-cat?" hän huomautti, että pussy on englannin kielessä monimerkityksellinen - sekä kissa että pimpsa. Ja ehdotti että musiikkimaun takana voisi olla jotain alitajuisia seksuaalisia frustraatioita. Omistus tulee myös niille jotain 12 -vuotiaille pojille jotka Keravan kirjastossa katselivat ilmeisesti eroottisia kuvia ja hokivat, "Kato, tissit" ... "Kato, tissit!" kun samanaikaisesti luin psykoanalyyttistä kirjaa, jonka sisältö sai minut tuossa kontekstissa miettimään, että oliko se viisas psykoanalyysi harrastanut aikanaan jotain hyvin samantapaista. Ja että oliko minun ja noiden poikien välillä oikeastaan mitään muuta eroa kuin se, että minun puolellani oli vitusti sanoja ja heillä oli tiivis ilmaisumuoto, jossa oli ymmärrettävästi kaikki olennainen. Kovin syvälle ei näytä sivistyneenkään ihmisen
Tunnisteet:
elokuvat,
fallos,
huumori,
itsemurha,
kaupallisuus,
komedia,
Kuittinen,
libido,
maskuliinisuus,
pinnallisuus,
psykoanalyysi,
sankaruus,
seksuaalisuus,
syvällisyys,
tameshigiri,
thanatos,
tulkinta,
vastuu
maanantai 14. kesäkuuta 2010
EI/on loimilangat.
(CMX, "Melankolia")
Kevään juhlat ovat olleet perinteisesti hedelmällisyyden juhlia. Näissä elämää ja kuolemaa harvemmin liitetään yhteen. Näin esimerkiksi pääsiäispupun alkuversio oli elämää juhlistava, kuolema oli poissa. Tuntuu että syntymä ja kuolema olisivat toisilleen aivan vieraat.
Ensivilkaisulla kuolema saadaan vierailijaksi kevätjuhlaan kristillisyyden kautta ; Pääsiäisen tarinassa on vahvasti sekä kuoleman että uuden elämän teema. Pääsiäinen korostaa kuoleman tärkeyttä, mutta samalla Jeesuksen uhri voittaa kuoleman, jolloin kuolema muuttuu "irrelevantiksi". Kuolemaa ei ole, joten elämä ja kuolema ovat taas erillään.
Sen sijaan Sigmund Freudin näkemykset elämästä ja kuolemasta ovat myös vahvasti elämän ja kuoleman yhdistävä.
1: Freudilla elämää edustaa libido ja egovietti. Freud näki nämä biologisina. Libido oli mikä tahansa mielihyvää tuottava voima - siis sisälsi seksuaalisen nautinnon mutta oli luonteeltaan tätä laajempi. Egovietti taas oli sitä että ihminen tekee monenlaisia asioita pysyäkseen elossa. Tätä kautta tosiasiat vaikuttavat egoviettiin ja saa ihmiset tekemään epämukavia asioita pysyäkseen elossa. Näkemys oli kovasti elämäkeskeinen.
2: Maailmansodat saivat Freudin miettimään asioita uudestaan. Olivathan ne varsin aggressiivisia ja vaikeasti ymmärrettävissä yllä olevalla tavalla. Hän teki libidosta tavallista laajemman: Vanha egovietti sai astua sen sisälle. Tämän lisäksi oli thanatos, joka on aggressiota. Se voi kääntyä myös itseä vastaan. Thanatos saa ihmisen ottamaan riskejä, kyseessä oli leikki kuoleman kanssa. Äärimmäisenä muotona tästä on Freudille äärimmäisen narsismin ja itsemurhan kaltaiset asiat.
En ole suuri psykoanalyysin ystävä, mutta kuitenkin siinä on elämällä ja kuolemalla merkitys. Monesti toista näistä kuitenkin ylikorostetaan. Yleensä uskonnoissa -& Luukanen-Kildeen kirjoissa - kuolema kielletään tai tehdään irrelevantiksi. Kuolemaa korostavat taas ajatuvat keskusteluissaan helposti itsetuhoiseen toimintaan jossa elämä muuttuu turhaksi ja merkityksettömäksi. Itse yritän välttää näitä ääripäitä, pitää molemmilla arvo ja merkitys.
1: Elämä ja kuolema liittyvät yhteen skientistinkin silmin : Jos elämä on vaikkapa solureaktioita, on kuolema vain tietynlaisen tapahtumasarjan loppumista. (Olipa sen jälkeen jotain tai ei.) Tällöin kuolema on vain elämän loppuminen, ja eräässä mielessä elämän rooliksi tulee mahdollistaa kuolema. ; Ajatus siitä että kuolema on elämästä väistämätön ja lopullinen seuraus samaan tapaan kuin tietokoneen rikkimeno ja ohjelmistojen vanhentuminen on väistämättä edessä sillä hetkellä kun astuu kauppaan ostamaan uutta laitetta. Jos sen kanssa ei pysty olemaan, tapahtuu helposti virhebudjetointia.
Ylläoleva ajattelutapa voi tuntua surumieliseltä. Kuitenkin se ei ole välttämättä tälläistä. Asiaa voi ymmärtää Hankamäen kautta. Hän kertoo japanilaisesta kirsikankukkajuhlasta, hanamista. Kukkia juhlitaan ja kukintakausi on lyhyt. Pessimisti voi sanoa että harva hyvä asia kestää kauan. ZEN -filosofi voi delegoida kukinnan lyhyyden mietinnän puulle. Ekologi voi selittää omiaan. Humanisti taas voi korostaa sitä, miten ihminen ymmärtää kukkien arvon kun kukinta ei ole kokoaikaista. Hauraus saa meidät pitämään niitä arvokkaana. Olennaista on tietysti se, miten kaikkia näitä näkemyksiä edustava voi silti pitää hanamia juhlinnan arvoisena asiana.
Ja tietenkin lopuksi, varmimmaksi hämmennykseksi, voidaan ottaa sivuaskel elämän ja kuoleman erottelun suuntaan.
Aihetta kun voi lähestyä aktiivisuuden kautta. Elämä on aktiivisuutta ja kuolema passiivisuutta. Kuolema ei ole siis edes ominaisuus joka tulee kohteen, vaan passiivinen seuraus elämän loppumisesta. Tällöin mukaan saa otettua eksistentialismissa käytettyä jakoa, jonka löytää vaikkapa "paradoksin lippaasta". Kristillisestä sävystä pitäjä löytää samaan avaimen "Count Up" -blogista. "Arki@Pyhä. @-merkki ilmaisee operaattorin. Pyhä pysyy, Arki vaihtuu."
1: Eläminen vertautuu omistamiseen jossa olemme suhteessa maailmaan ~ Elämässä korostuu valta, tahto, intressit, vaikuttaminen, aktiivisuus, aktivismi ... On helppo korostaa sitä miten kuolema vie elämän, mutta elämä voi toisaalta aiheuttaa kuoleman, aktiivisella toiminnalla kuten liipasimen painalluksella.
2: Kuolema taas on mysteeri jota käsityskyky ei sellaisenaan kohtaa, kuollut ei tiedosta kuolluuttaan. Siksi esimerkiksi murhaajalle kuolema on aiheutuja, joka aktiivisesti aikaansaadaan, mutta murhaaja ei tiedosta kuolemaa, vaan kuolevan ihmisen ja tämän jälkeen jäävän ruumiin. Eikä uhrikaan tiedosta kuolleena tilaansa.
Näin elämästä tulee jos ei ongelma niin ainakin tavallaan siihen vertautuva asia. Kuolema taas on väistämättömyytensä vuoksi olotila.
Tunnisteet:
egovietti,
eksistentialismi,
Freud,
hanami,
Hankamäki,
itsemurha,
kuolema,
libido,
Luukanen-Kilde,
psykoanalyysi,
pääsiäinen,
teologia,
thanatos,
tietoisuus,
valta,
ZEN
torstai 1. huhtikuuta 2010
Sisäinen puhe.
(Juice Leskinen, "Virsi")
Ihmisen sisäinen puhe on mukana useassa kulttuurissa. Se yhdistetään vahasti minuuteen. Ihminen ikään kuin puhelee päänsä sisällä itselleen. Sisäinen puhe liittyy tietysti myös etiikkaan. Ja ajattelin kirjoittaa tästä tältä kantilta. On hyvä muistaa että ihmisillä on usein erilaisia aggressiivisia tunteita. Esimerkiksi Hannu Lauerman mukaan jokaisella ihmisellä on niitä. Me olemme ulkoisesti stabiilimpia ja sisällämme on paljon toteutumatonta aggressiota.
Lisäksi olemme hyvin hajanaisia. Ainakin itse koen joskus vaikeaksi miettiä mikä asia olisi "ns. oikein". Etiikka tuntuu monesti hankalalta, ja ristiriitaiset ihanteet ja halut kimpoilevat mielessä. Vastakkaiset vaihtoehdot ovat läsnä.
Kristinuskossa tämä yhdistetään kahteen asiaan : Toisaalta omaantuntoon, joka edustaa eräänlaista Jumalan neuvonantajaa, ja toisaalta perisynnin turmelemaan ihmiseen. "Aku Ankka" -sarjakuvissakin enkeli ja piru kuiskimassa korvaan ovat yleisiä hahmoja. Ihminen nähdään näissä sarjakuvissa melko kristillisellä tavalla: Erilaisten voimien taistelukentillä. Toki osa näkemyksistä painottaa sitä että ihminen on turmeltunut, jolloin kaikki hyvä on Jumalan ansiota. Tässä kristillisessä näkemyksessä käy helposti niin että omat ajatukset ulkoistetaan. Ne eivät enää edusta itseä.
1: Suomessa oli muutama vuosi sitten tapaus jossa pappi oli pahoinpidellyt vaimoaan. Tästä mentiin oikeuteen ja pappi syytti teosta demonejen tekemää valtaanottoa. Teologisesti tämä on mielenkiintoinen asia, koska perinteisesti riivaus on luokiteltu nimen omaan niin että haltuunotosta ollaan tietoisia. Siksi salavihkainen ja uhrin huomaamaton possessointi ei ole aito possessointi. Tätä kautta papin oma kokemus viittasi siihen että hän ei ollut itse tehnyt mitään, teologiselta tasolta. Käytännössä tämä tuntuu kuitenkin siltä että tässä tehtiin vastuunsiirtoyritys, jossa oma teko kiellettiin ja rangaistukselta pyrittiin välttymään taikauskoon vedoten. Uskovan silmissä voi käydä niin että mainittu papin paha teko todisti Saatanan olemassaolon - ja siksi vaikkapa ateismi saattoi tuntua ironisesti vaarallisemmalta sen vuoksi että kristitty pappi teki pahoja tekoja.
2: Toisaalta perisyntiä korostava taho voi ulkoistaa hyvän. Tätä kautta omatunto edustaa Jumalan ääntä, ja sen kuunteleminen ulkoistaa tehdyt hyvät teot, niin että ihmisen ei tarvitse luopua ajatuksesta jossa hän on läpeensä huono.
Tätä kautta elämän varrella elämme täysin Juice Leskisen "Virren" oloissa, vaikka teologisesti ja lopullisesti Jumala ja Saatana eivät olekaan esitetty yhtä vahvoina ja tasaväkisinä. Kristityn silmissä elämässä voi näyttää joskus jopa siltä että Saatana on vahva ja pelottava vastustaja, eikä tämä ajatus ole mitään kerettiläistä jumalanpilkkaa.
Toinen euroopassa suosittu näkemys on psykoanalyysin tapa jakaa ihmismieli. Tässä ei katsota niinkään "hyvää ja pahaa", siihen malliin kuin kristinuskossa. Siinä keskitytään vaistoon ja hillintään.
1: Id on vaistojen roolissa. Tässä on olemassa riskejä hakeva, seikkailullinen ja häiriöitä tuhoava thanatos ja elämää (ja myös seksuaalisuutta) ajava libido.
2: Superego on tässä "omantunnon roolissa". Siinä on yksilön ja yhteisön arvomaailmat ja odotukset siitä mitä nämä ovat. Sen rooleja ovat itsetarkkailu, ihanneminä ja moraaliarvot, ja velvollisuudentunto. Superegossa on paljon aineksia jotka voivat olla keskenään ristiriidassa.
Näistä herännee sellaisia kysymyksiä, kuin "kuka hallitsee ketäkin". On selvää että osa ihanteista syntyy tunteiden kautta, ja toisaalta arvomme kontrolloivat toimiamme tunteidemme vastaisestikin.
Karkeasti voisi sanoa että kristillisessä näkemyksessä on ehyt ja ulkoistettu minuus. Koska ihmisillä on ristiriitaisia tunteita, hajaannus ulkoistetaan (joko saatanan, tai Jumalan tahdon korvaan kuiskuttelu - tai molemmat). Näin sisäisestä puheesta osa ei olekaan ihmisen itsensä. Psykoanalyysissä vietit ovat ehyitä, mutta yhteiskunta tuottaa hajaannusta ihmisen sisällä. Minuus on tätä kautta sisäinen ja se, onko se hajanainen vai yhtenäinen riippuu tapauksesta ja tilanteesta.
Itse olen lähestynyt hajaannusta optimoinnin kautta. Tämä voi ensiajatuksella kuulostaa joltain "hienolta", mutta "optimointi" on oikeastan vain vain turhan korea sana jollekin melko arkipäiväiselle. Siinä nimittäin on mukana vastakkaisia asioita samanaikaisesti. Ja vastaus on usein hienovarainen. Haetaan toimivaa ratkaisua, ja tilanteissa on usein vastakkaisia intressejä.
1: Esimerkiksi voi ottaa evoluution. Jos kuvitellaan vaikkapa kasvissyöjä. Jos se on suuri, se voi puolustautua paremmin. Mutta suuri myös syö enemmän. Siksi voisi sanoa karkeasti, että jos petoja ja ruokaa on vähän, kannattaa olla pieni ettei kuole nälkään ja jos petoja ja ruokaa on paljon, kannattaa olla suuri. Muussa tapauksissa haetaan jonkinlainen "kultainen keskitie", joka toimii.
Optimoinnin kannalta ei ole ihmeellistä että mukana on ristiriitaisia elementtejä. Se on ikään kuin "pelin henki". Tässä ei väheksytä kulttuuria, koska se, mitä "ruoho" ja "pedot" edustavat tässä on ulkomaailmaa, johon kulttuurit voivat vaikuttaa. Ja toisaalta aivot jotka tekevät arviointeja perustuvat johonkin "toivottavuuteen", syntyvät ja rakentuvat geeneillä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jokaiseen asiaan olisi oma geeni. Ajatus geenistä joka vaikka ohjaisi tämän pitämään kahvikuppia tietyllä tavalla, on hupsu, jos ei muuten niin sen vuoksi että kahvikuppeja on ollut sen verran vähän aikaa että tämä ei olisi kovin uskottava sopeuma. Toisaalta on kuitenkin selvää että fysiologinen rakenne, kuten nivelten rakenne, ihon lämpöreseptorit ... ovat sekä geenien rakentamia että vaikuttavat siihen miten kahvikupista pidetään kiinni. Tämä kaikki on tietysti melko lähellä Montaguen ajatuksia. Ja tuloksessa on vahvasti ehdollistumisen ja behaviorismin makua ja sellaisenaan sen yleistäminen aivan kaikkeen ei ole kovin järkevää.
1: Toki tässä on muistettava miten kuuluisassa behavioristisessä kokeessa ei tullut "ärsyke+tulos" -reaktiota: Apinanpojat eivät hakeneet ravintoa metallisilta äideiltä, vaan hakeutuivat pörröisen mutta ei ruokkivan emon luo. Kulttuuri ei saanutkaan aikaan ihan mitä tahansa. Kuitenkin samanaikaisesti oppimisen ja muokkautumisen ajatuksessa on paljonkin järkeä.
Oudointa on tietysti se, että koko optimointiajatus ei ole oikeastaan suorassa ristiriidassa kristillisen tai psykoanalyyttisen näkemyksen kanssa. Ja se sopii yhteen evoluutiopsykologian ja toisaalta sitä vastustavan queerin kanssa : Jos vaihtoehdot ja halu optimointiin on geneettistä, ja kulttuuri tukee ja vastustaa jotain tapoja, syntyy tietynlaisia "odotettavia tuloksia". Tätä kautta vaikka se, onko kromosomistoltaan XY vai XX (geeni!) voi kulttuurin kautta yhdessä vaikuttaa siihen laittaako henkilö hameen päälle (kulttuurin käsky!). Minun kirjoittamana se taas näyttää, maistuu ja tuntuu sosiobiologialta.
Ongelmana onkin itse asiassa tämä. Näkemys on "mukaileva", ja se itse asiassa lähinnä kuvaa sitä että jos on erilaisia vaihtoehtoja ja kilpailua jossa toiset ovat parempia, on lopputulokset erilaisia. Kyseessä on ajatuskoe eikä varsinainen teoria. Iso ongelma tämän tunnustamisessa on tosin se, että jos tämä huomataan ja aletaan vaatimaan taustateorian mallintamista ja empiiristä koettelua, moni asia joka pyörii juuri sisäisen puheen alueella ikään kuin saman tien "valahtaa viemäristä".
Tunnisteet:
ehdollistuminen,
evoluutiopsykologia,
Id,
identiteetti,
kristinusko,
Lauerma,
Leskinen,
libido,
minuus,
Montague,
omatunto,
optimointi,
perisynti,
psykoanalyysi,
queer,
sosiobiologia,
superego,
thanatos
tiistai 24. maaliskuuta 2009
You Are A Sick Guy!
"- "Anger ruins joy. Steals the goodness of my mind. Forces my mouth to say terrible things. Overcoming anger brings peace of mind. Leads to a mind without regrets. If I overcome anger, I will be delightful and loved by everyone."
- "Are you making fun of us?"
- "It is the universe that makes fun of us all."
...
- "Why would the universe make fun of us all?"
- "Maybe it's insecure.""
("Life" ep. "Merit Badge")
Kun nykyään puhutaan siitä että joku on moraaliton, viitataan usein jonkinlaiseen psyyken häiriöön. Henkilö on sanoissamme esimerkiksi "sairas". Tai "Ihan psyko, tutkituta pääs". Toinen yleinen tapa on selittää, miten se on sairas. Selitetään kuinka esimerkiksi väkivaltainen käytös johtuu geeneistä tai huonosta kohtelusta. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että henkilö ei olekaan "paha" perinteisessä mielessä, vaan sellainen että hän "kaipaa apua". Tekijä onkin tässä näkemyksessä itsekin uhri. Tämä medikalisaatio, pahuuden muuntaminen sairaudeksi, on yksi niistä asioista, jotka ovat modernismille tyypillisiä. Ennen ajateltiin että rikos on rikos. Moraalin ajatellaan siis tulevan ihmiseltä, ja jos hän on terve mieleltään, ja on "OK", hän käyttäytyy moraalisesti. Tämä on tietyllä tavalla positiivinen ja luottamukseen perustuva konsepti.
Kuitenkin medikalisaatio on vanhaa perua. Se on alkujaan Platonista. Platon nimittäin jaotteli ihmisen mielen toimimaan ikään kuin elimistön. Ihmisen tuli aistia kauneutta, ja Platonilla rakkaus ei ollut rakkautta ihmiseen, vaan siihen että ihminen heijasteli ikuista ja muuttumatonta kauneuden ideaa. Tästä seuraa se, että jos ollaan terveitä, systeemi toimii oikein. Toisin sanoen ongelmia tulee kun jotain puuttuu tai toimii väärin. Platonista tämä elimistö koostui moraalin kohdalla:
1: Järki oli loogista ja järkevää asioiden käsittelyä. Siinä keksitään ratkaisuja. Kun tämä on kunnossa ei hairahduta tyhmyyksiin.
2: Platonin tahto muistuttaa minusta kovasti suomalaista sisua. Se sisältää tahdonvoiman, joka voi ilmentyä monella tavalla. Esimerkiksi yrittäminen väsymättä voi johtua pelosta, ajatuksesta lopettamisen häpeästä, kiukusta, viileästä järkähtämättömyydestä.
3: Halu taas on mutkikas, Platonilla se on tässä kohdassa rajoitetumpi kuin se halu, josta yleensä puhumme. Platon tarkoittaa tässä perushaluja, kuten syömistä ja monia muita vastaavia asioita.
Platonista näiden kolmen tuli olla suhteessa siten että järki johti tahtoa ja joka taas hallitsi haluja. Kuitenkin halujen puutekin johti sairauteen, joten kaikkia osa -alueita tuli olla. Siksi julmuus johtui epätasapainosta. Paha ihminen oli siis jollain tavalla sairas, puutteellinen. Hulluus ja pahuus ikään kuin rinnastettiin. Tästä seuraa tietenkin se, että kun logiikka oli mukana, seurasi helposti niin että olet samanaikaisesti joko [oikeassa, hyvä, viisas] tai sitten [paha, väärässä, mielisairas] Tämä kolmikko itse asiassa tulee vastaan usein nykyäänkin.
Yllättävää kyllä, Freud otti paljon vaikutteita Platonilta. Freud jaotteli siten, että järjen tilalle tuli ego, "minä" ja halut korvautuivat id:illä eli "esitietoisella viettipohjalla". Tahdon roolin taas otti superego, "yliminä".
1: Freudin oma oivallus oli kuitenkin se, että haluista suuri osa oli tiedostamattomia. Niistä hän korosti tärkeiksi libidon ja thanatoksen; Libido eli elämänvietti on toki myös seksuaalista mutta on kuitenkin hieman laajempi, kuin pelkkä sukuvietti. Vaikka siihen se yleensä rinnastetaan. Ja Thanatos ei ole pelkkää halua itsemurhaan, se voi sen lisäksi esimerkiksi lisätä halua ottaa riskejä ja vaikka ajaa nopeasti autolla. Siihen liittyy myös aggressio sekä itseä että toisia kohtaan. Toisin sanoen Freud ei ajatellut että seksuaalisuus olisi kaikki kaikessa. Hän korosti sitä kenties osittain sen vuoksi, että siihen aikaan seksuaalisuuteen liitettiin paljon tabuja, jotka rajoittivat ja ahdistivat ihmisiä. Toisaalta Freudin varhaistuotannossa seksuaalisuus korostuu, hän korostaa siinä paljon eros -viettejä, jotka olivat luonteeltaan juuri eroottisia. Kenties painotus johtuu siis myös siitä että hän vanhemmiten muutti mieltään ja otti ikään kuin "pakon edessä" lisää vaihtoehtoja repertuaariinsa.
2: Freudin mukaan kasvatus oli tärkeä ja vaikutti paljon. Velvollisuudentunne tulee siitä, miten vanhemmat ovat meidät koulineet. Superego oli vanhempien ääni. Tämä on hyvä, koska muuten ihminen olisi aggressiivinen ja tekisi kauheita. Liian pahaksikin asia voi kuitenkin mennä. Freusista, toisin kuin Platonista, vika ei siis ollut samaan tapaan fyysinen kohteen oma vika. Vika oli vanhempien.
Nämä ovat tietenkin vain selkeimmät esimerkit. Itse asiassa kaikki ajatukset, joissa ajatellaan että ihmisellä on luontainen moraali, eli että moraali on esimerkiksi (1) hypersosiaalisen ihmislajin lajinmukaista käytöstä, (2) Jumalan antaman omantunnon seuraamista tai (3+) mitä muuta vastaavaa tahansa. Ei siis voida sanoa että medikalisaatio olisi joko Platonin tai Freudin yksityisoikeus. Medikalisaatio on nykyään itse asiassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. (Alkuotsikossa olevissa lauseissa ne tosin voivat joskus olla vain vertauksia ilman sen kummempaa sisältöä, joka tarkoittaisi että henkilö olisi oikeasti psyko. Se on vähän kuin joku vihjaa "homo, homoo" ja tarkoittaa enemmän että "olet ikävä" kuin vihjaisi aidosti tämän seksuaaliseen suuntautumiseen.)
Kuitenkin tässä medikalisaatiossa, korostipa se sitten mitä vain - naturea ("luonnollista olemusta") Platonin tapaan tai nurturea ("kasvatusta") Freudin tapaan - on oltava varovaisia. On toki selvää että jos ihminen on paha, se voi johtua siitä että hän on sairas. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättömyys. Toinen asia on sitten tietenkin se, että tämä ajattelutapa pakottaa moraalin erikoiseen muotoon. Se supistaa pahuuden sairaukseksi, tehden siitä asian joka "on". Tällöin tehdään itse asiassa hyvin ovelasti piilotettu "on - pitäisi" rinnastus, joka on itse asiassa "mutkien oikomista" eikä perusteltua.
1: Kuitenkin tämä sopii hyvin yhteen modernismin kanssa tavalla jossa ristiriita poistetaan. Tämä voidaan tehdä jos ei itse asiassa selitetä pahuutta, vaan käytöstä : Eli toisin sanoen annetaan syitä sille, miksi joku lyö. Tämä vain sekoittuu helposti, koska ajattelemme usein että lyöminen on paha. Tämä voi olla tottakin, mutta jos selitetään miksi joku lyö, silloin selitetään lyöminen. Pahuus selittyy siinä sivussa jos ja vain jos tehdään "pitäisi" -päätös joka sidotaan lyöminen pahuuteen. Tämä on erillinen valinta, mutta se tehdään niin usein että en näe isoja ongelmia.
Tosin olen siitä outo, että jos joku aikoo lyödä minua, puolustan ennen enkä ryhdy murehtimaan sitä, johtuuko hänen aggressiivinen käytöksensä geeniviasta joka pumppaa addrenaliinia, ikävästä lapsuudesta, puolison jättämisestä, huumeista vai puhtaasta päähänpistosta tai muusta valinnasta. Selitän tilanteen sitten jälkikäteen vaikka viettipohjalla tai automatisoituneilla reaktiotavoilla. Jos tarvetta tulee.

perjantai 14. marraskuuta 2008
Mitä sulle kuuluu?
"Peel me from the skin / Tear me from the rind / Does it make you happy now? / Tear me from the bone / Tear me from myself / Are you feeling happy now? / HAPPY? / HAPPY? / Are you feeling happy?"
(Mudvayne, "Happy")
Tyypillisesti small talk käsittelee ympäripyöreitä asioita. Sellaisia, jotka käsittelevät neutraaleja aiheita, kuten vallitsevaa säätilaa. Voidaan sanoa että small talkissa on jopa täysin kiellettyjä aihepiirejä. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä tabulistauksesta on lista, jonka sain asiakaspalvelutehtäviin liittyen: Ei saa puhua (1) politiikasta (2) uskonnosta (3) seksistä. Näiden aiheiden puhuminen kun herättää tunteita ;
Tulee miltei mieleen ne puheet, joiden mukaan hallitus määrää tärkeistä asioista ja antaa ihmisten valita turhista asioista. Hallituksen kannalta tärkeää on esimerkiksi se, että maksamme verot. Jos rikomme tätä sääntöä, saamme rangaistuksen. Kun taas se, pidämmekö oopperamusiikista vai jääkiekosta on sen kannalta merkityksetöntä. Kuitenkin tärkeä ei ole tärkeä kaikista näkökulmista: Hallitus ei välitä kenen kanssa menen naimisiin. Itseäni tämä kiinnostaa aika paljon enemmän kuin sikojen terhometsään laskemista koskevan lain päivittäminen.
Kuitenkin small talkissa on myös vaikeita kysymyksiä. Sellainen on esimerkiksi "Mitä kuuluu?" tai "miten sinulla menee?" Pohjimmiltaan ne käsittelevät sellaista aihetta kuin onnellisuus, tyytyväisyys, onnistuminen, epäonnistuminen ja näiden tasapaino. Pohjimmiltaan ne käsittelevät kaikista henkilökohtaisempia asioita. (Hallituksen mielestä me saamme valita näistä useimmat.)
Yleensä tyydyn vastaamaan etiketin mukaan. Silloin annan vastaukseksi "ihan hyvää". Se on siitä hyvä vastaus, että siitä ei tarvitse jatkaa pidemmälle. Näin pääsee pälkähästä. ("Mitä sinulle kuuluu?" kysymykseen ei ole kohteliasta vastata että "liikenteen möyrinää, värähtelyjä hetsivälillä 44-220 tms. Lisäksi korvaelimeni aistivat henkilökohtaisuuksiin tunkevan kysymyksen, jonka esittäjä on kuuloaistien ja muistini pohjalta tekemän analyysin mukaan luonteeltaan liian tuntematon ja siksi kannaltani vielä niin merkityksetön, että en kehtaa avata sydämeni suurimpia salaisuuksia hänen kysymyksilleen.")
Toisaalta tämä vastaus on merkityksetön. Kommunikaatio latistuu siihen, että lauselma merkitsee likimain sitä että on kuullut että toinen puhuu, on rekisteröinyt sen. Ja mahdollisesti kuuloalueen ja ns. kulmapoimun välissä vasemmassa ohimolohkossa oleva Wernicken alue on käsitellyt puheen, joten olet jopa ymmärtänyt sanat ja semantiikan taustalla, ja isoaivokuoren otsalohkolla sijaitseva Brocan alue on toiminnallinen siinä tasossa että kykenee tuottamaan puhetta. Tämä vastaa suunnilleen sitä kuin armeijassa sanoisi viestin loppuun että "kuitti". This is so damn cool. Juuri tätä varten ihminen on varmasti kehittänyt kommunikaatiokyvyn - jotta hän voisi olla kommunikoimatta toisten kanssa. (Itse tarkistan mielelläni elintoimintojen olemassaolon siten, että pistän peilin testattavan suun eteen ja katson tiivistyykö siihen huurua.)
Tarkemmin ajatellen on vaikeaa sanoa, pitääkö tähän vastata henkilön odotusten mukaan. Esimerkiski pomoa saattaa kiinnostaa enemmän se, onko minulla vapaa -aikaa ja miten työni sujuu, kuin se, olenko saavuttanut isomman levelin WoW:issa. (Jota en kyllä pelaa.) Joku toinen haluaa tietää parisuhdeasioista, toista kiinnostaa uudet ideat tai muu asia.
Itse taas saattaa painottaa eri asioita. Ja ne voivat mennä eri tavalla. Esimerkiksi jos minulla on työ, koulu, parisuhde, WoW, facebook, iso liuta ystäviä ja puolituttuja ja muuta vastaavaa, ne kaikki vaikuttavat. Jos varpaani on jäänyt oven väliin, sekin saattaa vaikuttaa. On vaikeaa ottaa näistä jotain likiarvoa: Hirvittävät arvotusvaiheet astuvat kuvioihin. Onko parisuhteen arvo suhteessa WoW -epäonnistumiseen tarkalleen ottaen mikä? Ja kehtaako tätä paljastaa puolisolle tai WoW -pelikaverille. Arvotuksissa tulee helposti se, että joko valinta on vaikea tai sitten huomaa että se onkin helppo, jolloin kysymys on pikemminkin se, että pitääkö tässä nyt jotakuta loukata lausumalla vastaus ääneen..
Olen päätynyt toisenlaiseen tapaan vastata. Siis silloin, kun etiketti ei rajoita toimintaa, jolloin vastataan "Ihan hyvää" vaikka olisi kirves päässä. Alan selittelemään mielihyvähormonejen toimintatapoja ja arvioin, onko niitä kysymyksen hetkellä erikoisen isoja tai pieniä määriä verenkierrossa. Jokainen ihminen voi arvioida tätä. Kaiken lisäksi tämä on niin tieteellistä, että sarkasmin ystävillä särkee ihan hammasta. Arvio on itse asiassa siitä kätevä, että ei tarvitse analysoida mistä niiden määrät johtuvat; Monestihan mielen kysymykset ovat itsepresentaation ulkopuolella, ja se mikä oikeasti vaikuttaa, on nimen omaan erilaisten hormonien määrät verenkierrossa. Käytän yleensä muutamaa mielihyvähormonia.
1: Oksitosiini tuottaa onnellisuutta, joka liittyy luottamukseen. Se liittyy myös synnytystilanteeseen ja imetykseen sekä seksiin. Se tuottaa "raukeaa ja luottavaa mielihyvää".
2: Dopamiini taas tuottaa monenlaisia reaktioita. Se on riskinoton, keskittymisen, pakkomielteisyyden ja mielihalujen hormoni. Esimerkiksi monet huumeet tuottavat hyvän olon dopamiinin kautta. Se tuottaa "tekemisen, onnistumsen ja yrittämisen mielihyvää".
3: Serotoniini taas vähentää väkivaltaisuutta ja apeutta. Se ei niinkään korota mielihyvää, kuin poistaa pahaa oloa.
4: Endorfiini vähentää kivuntunnetta. Kiistanalaisen teorian mukaan ne tuottavat lisäksi "endorfiinihumalan". Itsensä rasittaminen äärimmilleen esimerkiksi liikunnalla tuottaisi tämän hyvän olon endorfiinien kautta. Tuloksena "Ponnisteluista saavutettu onnellisuus". Liikunnan hyvään oloon liittyy myös noradrenaliini, joka vaikuttaa mielihyvään samalla tavalla. Se lisää sympaattisen hermoston toimintaa kehossa. Nämä tuottavat "suorityskyvy tunnetta" ja tätä kautta mielihyvää.
5: Testosteroni on aggressiivisuutta ja riskinottoa kasvattava hormoni, jonka puute kuitenkin aiheuttaa mielialan laskua, etenkin ärtymystä. Testosteroni parantaa libidoa, sukupuoliviettiä, ja se lisää tähän liittyvää onnellisuutta.
Tässä on jo viisi arvoa, joiden arviointi mallia "normaali-keskiverto-korkea" johtaa melko hyvään analyysiin. Vaihtoehtoja on tällöin 3^5 = 243 erilaista mielentilaluokkaa. Lisäksi tässä on se hyvä puoli, että kukaan ei voi väittää että et ottaisi toisen kysymyksiä kovin vakavasti ja yrittäisi vastata parhaasi mukaan; Joku sosiologi voisi sanoa että saivartelen enkä vastaa itse kysymykseen. Mutta tosiasiassa hormonitasot ovat syy mielihyvälle, niiden takana voi toki olla muitankin elementtejä, mutta ne kaikki eivät ole edes omassa tiedossani. Tasot vastaavat juuri siihen, "miltä minusta tuntuu". Sosiologin hakemissa elementeissä kysymystä pitäisi täsmentää lisäkysymyksellä "ja minkä ympäristöllisten ja sisäisten vasteiden koet olevan tämän takana".
Paras juttu on tietysti se, että hän tuskin kysyy uudestaan. Silloin voidaan siirtyä small talkista oikeasti mielenkiintoisiin aiheisiin ; Tosin mikä muka voisi olla mielenkiintoisempi ja tärkeämpi ja keskeisin aihe, kuin sinä itse ja se, miten sinä näet ja koet maailman? Siltä kannalta tämä small talkin kysymys osuu asian ytimeen. Tosin muista "small talkin tabuaiheista" saattaa saada kivoja keskusteluja. Ja jos ei muuta, voit aina keskustella jonkun bändin laulujen sanoituksista.

Brocan alue,
dopamiini,
endorfiini,
etiketti,
huumori,
libido,
noradrenaliini,
oksitosiini,
onnellisuus,
oravan elämää,
serotoniini,
small talk,
tabu,
Wernicken alue
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)