Näytetään tekstit, joissa on tunniste vegetarismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vegetarismi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Lihansyönnistä

Rationality Rulesissa oli pieni video klassisesta kasvissyönnin puolustusargumentista. (Mikä on hauskaa koska kanava on aika vahvasti ateistikanava ja ateismia ja kasvissyöntiä ei välttämättä liitetä kovin helpoti yhteen.) Argumentti sai hänen käsissään implisiittisesti evoluutiopsykologisia sävyjä ja se laajeni eräänlaiseksi selitysmalliksi siitä miksi yksinä aikoina on sallittu orjuus ja toisina lihansyöntiä on pidetty pahana. Keskiöön asettui kuitenkin moraalisuus ja moralismi. Se, onko esimerkiksi Sam Harris moraalinen hirviö kun hän luopui kasvissyönnistä. Ja olemmeko ihmisinä asemassa jossa opettelemme argumentteja ja saamme viisautta menneisyyden ihmisiltä voidaksemme seistä heidän harteillaan kusemassa heidän kasvoilleen.

Video on mielenkiintoinen mutta en halua, ehkä juuri sen vuoksi, toistaa sen sisältöä tässä. Sen sijaan nappaan esille toisenlaisen näkökulman samaan argumenttiin. Ja se voisi olla enemmän poliittis-ignorantillinen.

Rationality Rulesin kuvaama argumentti voisi taipua karkeasti seuraavanlaiseen suomenkieliseen muotoon;
P1: Ei ole moraalisesti hyväksyttävää tarpeettomasti vahingoittaa tietoisia olentoja.
P2: Lihantuotanto tarpeettomasti vahingoittaa tietoisia olentoja.
J: Lihantuotanto ei ole moraalisesti hyväksyttävää.

Oikeasti argumentti on hieman erilainen. Ja yritän selittää mutilointini syitä. Puhun siksi hieman enemmän molemmista premisseistä.

P1:

Tämä argumentti on yleisesti nähty hyvin vahvaksi. Hyvin harva puolustaa eläinrääkkäystä. Toki muistan jossain teologisessa argumentaatiossa, kuten Pekka Reinikaisen vanhoissa kreationismikirjoissa, olevan argumentteja joissa eläimillä ei ole sielua ja sen vuoksi niiden kärsimyksellä ei ole merkitystä esimerkiksi pahan ongelman kohdalla. Mutta nämä vetävät usein linjaa siihen suuntaan että eläinten kärsimys on enemmän tai vähemmän trivialisoitu. William Lane Craigilla on tunnetusti paljon argumentteja jotka tekevät juuri tätä. Mutta nämä argumentit eivät silti muuta eläinrääkkäystä hauskaksi ja eettiseksi toiminnaksi. Ainoastaan triviaaliksi. Tämä asia on mielestäni niin merkityksellinen että halusin antaa tälle tilaa.

Kuitenkin tässä oletuksessa on sana "tarpeettomasti". Joka on tärkeä. Koska monesti esimerkiksi myrkytämme rottia jotta ne eivät levittäisi ruttoa. Ja tätä pidetään moraalisesti hyväksyttävänä. Joku voisi vetää jopa pidemmälle ja sanoa että tämänlainen rotantappo olisi hyve ja velvollisuus. Mutta moraalinen hyväksyttävyys on monille niin vahvasti sidottu näkemys että vahvempi versio jossa kielletään tietoisten olentojen kaikki vahingoittaminen johtaisi premissin hylkäämiseen. Päättely olisi sinänsä rakenteellisesti pätevä mutta kukaan ei välittäisi siitä koska ensimmäinen premissi nähtäisiin epätodeksi.

Kuitenkin juuri tämä "tarpeettomasti" -sana on myös epämääräinen ja voi johtaa esimerkiksi spesistisiin argumentteihin jossa ihminen on parempi kuin muut. Sillä tarpeettomuus ja tarpeellisuus arvioidaan jollain tämän argumentin muotoilusta ulosjääneelle arviointiapparaatilla. Ja tämä voi olla mitä vain. Ja näin syntyy tilaa esimerkiksi sille että vegaani voi hyväksyä leikkuupuimurin alle jääneet rotat koska vegaanilla ei ole vaihtoehtoja. Vaikka hänellä on. Kuoleminen nälkään. Tämänlaiset asiat ovat ilmeisesti liian tabu nyky-yhteiskunnassamme.

P1 -> P2: 


Tämä esimerkki näyttää tavallaan sen että maataloustuotannossa on enemmän aste-eroja kuin laatueroja. Ja kasvissyönnissä valitaan pienempi paha. Laajasti maailmaa nähneinä tiedämme, että jos lihantuotannossa työntekijöitä kohdellaan huonosti niin samaa tapahtuu myös tomaatinpoiminnassa. Jos lihantuotannossa kulutetaan valtavasti vettä lihantuotantoon niin vettä kuluu paljon myös proteiinipitoisten manteleiden tuotannossa. Ja jos lihantuotannossa suora kohde on tuotantoeläin joka kuolee niin pelloilla kuolee hyvin paljon rottia, lintuja ja muita olentoja. Ja jos näiden tila on erilainen kuin lehmän, eikö se olisi argumentti sille että meidän olisi eettisesti vahvaa ryhtyä kasvattamaan rottia lihantuotantoeläimiksi? 

Aste-erot ovat tietenkin tärkeitä ja niille voidaan löytää ratkaisuja ja näiden miettiminen on arvokasta. Mutta argumentin binäärinen muotoilu helposti harhaannuttaa ajatukset. Ja siksipä mutiloimani argumentin muotoilukin kiinnittää huomiota lihantuotantoon ja tuomitsee sen ja tavallaan kädestä pitäen ohjaa kasvissyöntiin huomioimatta vastapuolen "samassa sotkussa olemista".

On tärkeää huomata että varsinainen argumentti usein ottaa kantoja jotka sinänsä perustellusti lähtevät siitä että jos tietoisesti hankkii lihaa ja tietää että lihantuotannossa on ongelmia niin nämä kantavat myös ostajaan. Tässä otetaan hyvin seurauseettinen ote asiaan. Ja näen että suurella osalla ihmisistä on harmittavan suuri ero siinä että tapetaanko eläin suoraan vai epäsuoraan. Itse asiassa menen niin pitkälle että näen että he näkevät suuren eron sille tapetaanko ihminen suoraan vai epäsuoraan. Suurin osa maahanmuuttokritiikistä on esimerkiksi sellaista että maahanmuuttajan elossapysyminen on triviaalia. Katsotaan vain länsimaisen ihmisen resursseja itselleen. Harva lähtisi kuitenkaan ampumaan maahanmuuttajia. Lopputulos on sama. Kuoleminen tapahtuu passiivisesti jossain kaukana joko nälkäkuoleman tai jonkun muun kiväärin kautta.

Tämän asenteen hengessä huomautankin että varmasti aika monelle lihansyöjälle liha on passivinen ja neutraali tuote johon ei liity suoraa syyllisyyttä. Itse asiassa tälläisen syyllisyyden esilletuominen on se josta närkästytään. Ja närkästymisessa on kaksi elementtiä
1: Kokemus syytöksen vakavuudesta, ja tässä premissin 1 vahvuus tekee syytöksestä vakavan. Juuri kukaan ei tunnustaudu eläinrääkkääjäksi tai sellaisen hyväksyjäksi.
2: Kokemus siitä että syytös on epätosi.
-> Epäreilu ja vakava syytös närkästyttää ja tuottaa enemmän kokemuksen siitä miten kasvissyöjä on todellisuudesta vieraantunut kuin valaistuminen ja tapojen parantaminen.

Mistä päästään siihen varsinaiseen pihviin

Näkisin että olisi monelle vakuuttavampaa jos he saavat lihankuluttajina synninpäästön ja saisivat tätä kautta oikeutuksen moralisoida lihantuotantoa. Tällöin syyllisyys asettautuisi poliittisesti mielenkiintoisesti lihantuottajiin. ; Nykyisessä keskustelukulttuurissa kasvissyöjät tavallisesti asettautuvat lihansyöjiä ja maataloustuotantoa vastaan. Mutta oikeasti toisilla tavoilla voisi syntyä tehokkaampaa poliittista efektiä. 

Ja jos joku syyttää argumenttia politisoivaksi sanon että kyllä ja merkityksetöntä. Yksi tämän analyysin teema todellakin on että "argumentit eivät muutoinkaan koskaan ole koskaan ideologisesti neutraaleja". Koska muuten premissejen hyväksymisestä moraalikysymyksissä ei olisi väliä. Mutta niillä on oltava väliä koska argumentin rakenteen on oltava sellainen että sen premisseistä on synnyttävä johtopäätös. Ja premissien tulee olla tosia. Jos kumpikaan näistä ehdoista puuttuu päätelmä on epäpätevä. Argumentti ei muutu vääräksi sillä että siihen voidaan sitoa poliittinen motiivi.
1: C. S. Lewis on argumentoinut vastaavaa Jumalan kohdalla, selittäen että monesti ateistit antavat selityksiä miksi on psykologisesti tai muista syistä motivoivaa uskoa Jumalaa. Mutta ongelmana näissä argumenteissa on se, että psykologiset argumentit ovat tehokas leimakirves vasta sitten kun ensin on todistettu että Jumala on tyhmä uskomus.
2: Huomatkaa että muotoilu on poliittinen, mutta ei minun poliittinen. Ymmärrän potentiaalin sellaisen nähdessäni. En koe olevani erityisen maatalousvastainen ihminen. Onhan minulla maatalousalan tutkinto ja olen tehnyt töitä MTT:n siantutkimuspuolella ynnä koulutukseen liittyen olen ns. "ollut teurastamossa tekemässä muutakin kuin sivustakatsomista". Oma periaatteeni on se, että en syö mitään mitä en olisi itse omin käsin valmis tappamaan. (Mikä tarjoaa hämmentävää älyllistä potentiaalia kannibalismiin, yleensä asiaa ei tiedosteta tässä tunteisiinvetoavassa kasvissyöjien suosimassa tempussa.)

Minusta on mielenkiintoista että monesti kasvissyöntiä pidetään kaupunkilaisena lihantuotannosta etääntymisenä. Asiana joka korjataan valistuksella. Valistus tarkoitta sitten yleensä sitä että pienet lapset menevät tiloille. Tai kuten YLE asian uutisoi "Kaupunkilaislapset tutustuvat maatiloihin". Tässä mielenkiintoista on se, miten kaikkea ei näytetä lapsille. Lapset pääsevät rapsuttamaan eläimiä. Jolloin he saavat lihantuotannosta saman kokemuksen mitä minä saan kaikkien muiden koirista. Koirien kanssa on kivaa leikkiä ja niitä on mukavaa silittää. (Mikä on ihanaa. Varsinkin kun ei tarvitse aamu kolmelta nousta viemää koiraa sateessa ulos paskalle ja sen jälkeen painia pesuun kurakoiraa jota kylpy motivoi vähemmän kuin kuralammikossa kiemurtelu päinvastoin ei.) 

Näytetäänkö kaupunkilaislapsille koko kokonaisuus? Miksi, jos vieraantuminen on se ongelma, ei valistettaisi lapsia viemällä heidät rapsuttelukokemusten jälkeen teurastamolle jossa saavat omin käsin kokeilla teurastaa sen ihanan lampaan jota juuri varttia aikaisemmin rapsuttelivat omin käsin? Koska kysymyksessä ei tavallaan ole valistus vaan kontekstointi.

Koko tämä prosessi antaa tilaa sille, mistä MTK räjähtää. Pastori Kari Kuula kirjoitti Kirkko & Kaupungin kolumnissaan teollisen eläintuotannon saatanallisuudesta kolumnin jota en voi tähän linkittää koska se kohtasi cancelkulttuurin. Kun vegaanit tai Animalia syyttävät lihansyöjiä ja maataloutta ei tarvitse tehdä mitään. Mutta jos syytteessä ei alleviivatusti olekaan lihansyöjä, vaan lihansyöjää pidetään moraalisesti vähäisempänä, alkaa MTK:ssa kuulumaan. Varmasti asiaan vaikuttaa myös se, että pappi edustaa moraaliasioita monelle ihmiselle enemmän kuin jokin poliittiseksi koettu ideologia. (Olen vähän jutellut vanhemman väen kanssa ja heille ideologia on lähinnä heikko ja epäonnistunut ja politisoitunut uskonto. Ideologiat ovat Jumalasta etääntyneiden uskontoa. Itse en voi olla näkemättä uskonnon ja politiikan sidosta joka on niin vahva että nykyään on miltei mahdotonta pitää neutraalia teologiaa käsittelevää kanavaa. Monelle uskonto politisoituu heti kun se jollain tavalla haukkuu konservatiivista ihmistä itseään eikä sen sijaan hauku kaupunkilaisia ja liberaaleja. Seuraavassa lauseessa he puhuvat siitä miten kristitty tietää että oikea pahin vihollinen on heidän sisällään. Ja kukapa minä olen olemaan heidän kanssaan erimielinen?)

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vegaanihaasteesta

Hipsteripiireissä tipattoman tammikuun on jostain syystä korvannut lihaton tammikuu. Tähän on liittynyt someilmiö #vegaanihaaste. Se kävi voimilleni jo toisena päivänä. Uuden vuoden aluksi riisuin normaalista ruokavaliostani kaiken missä on lihaa edes jonain elementtinä. Ruuastani jäi jäljelle vain musta kahvi. Jo toisena päivänä tammikuuta sorruin syömään aamiaismuroja joiden seassa oli jauhelihaa.

Tämänlainen suhtautuminen haasteisiin on itselleni tyypillinen. Eli vittuileva tai jokseenkin vittuileva. Tämä varmasti liittyy siihen että idealistit ja maailmanparantajat ovat monien mielestä todellisuudesta vieraantuvia, ärsyttäviä tai päsmäreitä. (Tästä aiheesta itse asiassa on aivan hyvä blogaus "Parva Naturalia" -blogissa. Joten en kirjoita tästä tähän. Vaikka ihmisten ärsyttävyys ja siitä kitiseminen ovatkin itselleni mielekästä filosofiointia joka tarjoaa pörröisen tunteen sisääni.)

Se on muutakin kuin "läskiksivetäminen". (Tai tässä tapauskessa läskin vetäminen.) Haaste oli siitä ongelmallinen että se omalla kohdallani demonstroi nimenomaan sitä miten moneen asiaan ei oikeastaan edes voi hypätä kelkkaan tyhjiltään. En kyennyt noudattamaan haastetta, mutta jo sen suorittamisen ajatteleminen demonstroi sitä miten paljon kaikessa on lihaa. Kun tekee voileivän, siinäkin on helposti juustoa tai makkaraa. Aamiaismuroihin ei välttämättä terve sekoita jauhelihaa. Mutta hunajakin jostain syystä lasketaan "eläinperäiseksi" näissä haasteissa.

Ruuassa perinteisesti juuri se eläinperäinen asia on määritelty siksi itse ruuaksi. Sitä syödään jauhelihaa vaikka siinä olisi itse asiassa valtaosa kaloreista perunamuusista tai makaronista. Karkeasti ottaen liha tai kala tai vastaava määrittää ruuan. (Poikkeuksiakin on ; Makaronilaatikko koostuu myös lihasta.) En edes tietäisi miten käsitellä syöminen niin että sen kanssa pärjäisi kokonaisen kuukauden.

Haaste toimiikin hyvin niille jotka ovat jo tälläisessä elämäntavassa mukana. Haaste toimineekin vegaanien itsekorostuksena enemmän kuin muiden tunnelmien virittäjänä. Ihan sen takia että veganismi on vaikeaa jos siitä ei mitään tiedä. Huomasin että kasvisruokavaliossa minua vaivaa aivan suoraan Dunning-Kruger -efekti. Tiedän niin vähän että en edes tiedä miten pihalla olen. En kykenisi olemaan kasvissyöjä edes yrittämällä. Paitsi jos riisitautiin sairastuminen otettaisiin joksikin syväksi tavoitteeksi. Minun taustaosaamisella sitä varmasti onnistuisi olemaan kasvissyöjä joka sairastuu keripukkiin. (Joka on itse asiassa tiettävästi aivan mahdollista.)

tiistai 22. syyskuuta 2015

Julmuus saadaan pois luonnosta tappamalla?

Ei ole ollenkaan tavatonta, että eläinten oikeuksien puolustajat ovat tilanteessa jossa he puhuvat luonnosta ja luonnollisuudesta ideaaleina. Jolloin esimerkiksi ihmisten julmuus nähdään helposti luonnottomana ja julmana. Tässä tilanteessa keskustelu muistuttaa kovasti sitä mitä fundamentalistien ja homoseksuaalisuuden kanssa ; Homous ei ole luonnollista vaikka sitä on luonnosta.

Toisaalta eläinten oikeuksista puhuttaessa on viitattu usein spesismiin. Eli siihen että ihmiset liian paljon katsovat asiaa omilta ehdoiltaan. Ja näin ihmisiä käsitellään jotenkin eri tavalla kuin muita eläimiä. Usein tämä tarkoittaa tietysti sitä että ihmiset antavat itselleen enemmän oikeuksia kuin muille eläimille. Mutta toisaalta tämä voi tarkoittaa sitäkin, että ihminen päättää eläimen puolesta mitä tämä haluaa.

Näiden yhdisteleminen voidaan tehdä monella tavalla. Eräs hieman erikoisempi liittämistapa tuli kasvissyöntiä korostavilta vegetaristisilta filosofeilta. He ehdottivat, että kun puhutaan eläinlajien suojelusta ja julmuudesta ja eläinten oikeuksista ei ole huomattu tärkeää asiaa "The animal welfare conversation has generally centered on human-caused animal suffering and human-caused animal deaths. But we’re not the only ones who hunt and kill." Eli juuri sitä että luonnossa on saalistusta ja metsästystä - aivan kuten jokainen lihaa syövä metsästäjäporukkalainen voikin sanoa. Siksi kaikki saalistajat pitäisi surmata. "By killing predators, we can save the lives of the many prey animals like wildebeests, zebras, and buffalos in the local area that would otherwise be killed in order to keep the animals at the top of the food chain alive. And there’s no reason for considering the lives of predators like lions to be more important than the lives of their prey." Tässä otettiin provokaatiota otsikkoa myöten ; Hammaslääkärin huvitukseksi salametsästetty Cesil -pantaleijona mainittiin kohteena jonka katoaminen ei haittaisi ketään. (Toki tässä todetaan että olisi ihanteellisempaa hoitaa asia rauhanomaisesti, mutta on vaikeaa keksiä miten esimerkiksi leijonia voitaisiin ruokkia ilman lihaa. Ja vasta tämän vuoksi on syytä humaanisti ja tuskattomasti metsästää saalistajat sukupuuttoon.)

Tämä on ratkaisuna siitä ikävä että saalistajat itse asiassa ylläpitävät kantoja. Ilman saalistajia tapahtuu kantokyvyn ylittämisiä. Ja itse asiassa saalistajat ovatkin oleellisen tärkeitä biodiversiteetin ylläpitämisessä. (Eli lajien monimuotoisuus, se että alueella on monta erilaista lajia, vaatii saalistajia.)

Toisaalta voitaisiin olla tyytyväisiä siitä että kukaan ei saalista eläinlajeja vähenemään. Ne vaan kuolevat mikrobeihin. Joiden tuhoamisessa, tuskattomassa ja tuskallisessa, lääkärikunta on monin paikoin yrittänyt tehdä parhaansa niiden kantojen vähentämisessä, huonolla menestyksellä.

Kuitenkin tästä argumentista voidaan nähdä että se on tavallaan johdonmukainen. Tämänlaiset rakennelmat varmasti toimivatkin näppärinä osoituksina siitä miten nimenomaan kyky pilkkoa argumenttinsa osiin ja niiden johdonmukaisuuden arviointikyky voi johtaa siihen että kun on sitoutunut tiettyihin lähtökohtiin niin toisaalla tulee yllättäviä vaatimuksia näkemyksiin. Ja tätä kautta on oman ajattelun koherenssin vuoksi mahdollista päätyä sellaisiin ratkaisuihin joita ihmiset tavallisesti välttäisivät. ; Tämä äärimmäistyminen tai omituistuminen näkyy erityisen vahvasti silloin kun on jossain sitouduttu periaatteisiin ja taustaoletuksiin hyvinkin maailmankuvallisesti. Kun ne ovat vahvoja ja tiedostettuja niitä helposti maalataan sellaisiin paikkoihin joihin ei kenties kannattaisi.
1: Toki aika moni elää kognitiivisessa dissonanssissa jossa he pitävät jännitteiset rakenteensa ja yrittävät pitää niissä tolkkua ja peittävät ristiriidat erilaisin ad hoc -oletuksin. Tämä johtaa venkoiluun eikä äärimmäistymiseen tai outoistumiseen. Tässä ei selvästi ole tehty näin.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Ampuuko "lihatehdas" -metafora eläinten oikeuksien puolustajien omaan nilkkaan? - Ja miksi tällä olisi yhteiskunnallinen merkitys?

Eläinten oikeuden puolustajissa on kasvissyöntikeskeinen aktivismiryhmä. He puhuvat mielellään "sikatehtaista". Joskus heidän kuvissaan näytetäänkin sikaloita nimenomaan tehdasmaisina. Suuria rivejä, kaavamaisuutta. Esteettisesti asian voi ymmärtää ; Tehdas ei ole ympäristönä pittoreski. Toisaalta minun on kuitenkin ollut vaikeaa uskoa tämän tehokkuuteen.

Esimerkiksi oma suhtautumien teurastusta kohtaan lieveni kun näin kuinka juuri tapettuja ja nyljettyjä lehmiä meni halki vannesahalla. Tehdasmaisuus ja kliinisyys ja tehokkuus loi vahvan mielikuvan. Samalla eetoksella Terry Pratchett korosti että hänen Kiekkomaailman Kuolema -hahmonsa on kaikkea muuta kuin julma. Ja tämän vuoksi hän käytti erittäin terävää viikatetta.

Itse asiassa voi olla että tehdasmaisuus on ongelma. YLE tiedeuutisoi siitä miten lihansyöjät helposti esineellistävät eläimiä. He myös pitivät lihansyöntiä luonnollisena, normaalina, tavallisena ja mukavana. "Tutkijat panivat merkille, että "neljän n:n" (natural, normal, necessary, nice) porukka esineellistää eläimiä kasvissyöjiä enemmän. Esineellistämisellä viitataan tässä yhteydessä taipumukseen vähätellä eläinten olemusta ajattelevina olentoina." Tämä esineellistämien onnistuu kun eläimiä ei kuvata yksilöinä vaan massana. Ja tällä on suuri vaikutus siihen mitä haluamme syödä ja mitä emme.

En malta olla huomauttamatta että tähän liittyvät asiat eivät ole mitenkään erikoista. Vastaava ilmiö tunnetaan myös ihmisten kanssa ; Jos meidän ystävämme kuolee auto-onnettomuudessa, itkemme. Mutta jos luemme auto-onnettomuustilastoja emme itke vaikka tämä meidän ystävämme olisi mukana tässä lukujoukossa. Josif Stalin käytti tätä jopa hyväkseen saadakseen teoilleen oikeutuksen ; "Yksi kuolema on tragedia, miljoona kuolemaa on tilasto". Ihmisillä on valitettavasti tapana jaotella merkityksiä ex post/ex ante -jaottelun mukaan. Välitämme yksilöistä joilla on nimi, naama ja yksilötiedot. Nimetön massaan kuuluva ei eriytetty ei luo syviä tunteita. Ilmiö on siitä valitettava, että meillä on rajallinen kyky luoda merkityksellisiä suhteita yksilöihin. Dunbarin luku antaa rajoitukset jotka vaikuttavat esimerkiksi siihen miten maalaisien ja kaupunkilaisten sosiaalisuus toisiaan kohtaan on oleellisesti erilaista.

Siksi onkin oleellista luoda ilmiö joka roolitetaan ja liitetään johonkin yhteen esimerkkiin. Eläinaktivistin tavoitteiden kannalta on strategisesti kätevämpää kuvata eläinyksilöitä kärsimässä. Se iskee tehokkaammin kuin kliininen panoramakuva kettutarhasta. Vaikka kyseisen yksilökuvan kettu olisi detaljina tuossa kuvassa.

Koulutus-Kasvatuskysymys

Asia on siitä ajankohtainen että eläinten kohtelukysymykseen on nyt tartuttu kouluopetuksessa. Näkökulmavalinnat eivät siis koske enää pelkästään aktivismia ja siihen liittyvää kampanjointia. Kouluissa joissa ideologinen kasvatus on toki ollut Suomessa aina keskeisessä osassa (enkä puhu pelkästään uskonnonopetuksesta vaan muustakin tapakasvatuksesta) on ottanut eläinten hyvinvoinnin osaksi opetusta. "Eläinten hyvinvointi ja oikeudet mainitaan ensimmäistä kertaa peruskoulujen uudessa opetussuunnitelmassa. Eläinten hyvinvointia pohditaan vuodesta 2016 eteenpäin alakoulussa ympäristöopissa ja yläkoulussa biologian, uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunneilla. Käytännössä kouluissa selvitetään, millaisissa oloissa ruokaa tuotetaan." Tavoitteena on kasvattaa lapsille luontosuhde. "Opetussuunnitelmaan eläinten hyvinvointi päätyi kun suunnitelmaluonnoksen palautteessa nousi esiin ihmisten huoli lasten suhteesta eläimiin ja luontoon." Tämä asennekasvatus on varmasti mahdollista. Ja kenties sillä voidaan vaikuttaa myös ei-ruokateemaiseen asiaan, eläinrääkkäykseen. Tai kesäkissoihin liittyvään eläinten heitteellejättöön (johon minulla on hämmästyttävän epäsuosittu kanta).

Internetkeskustelun puolella asiassa on nostettu esiin myös se että lapset oppivat eläinten kautta olemaan ystävällisiä toisille ihmisille. Tämä on jossain määrin uskottavaa. Eläimet ovat ensinnäkin mukavampia ja vähemmän paskiaisia kuin suuri osa ihmisistä. Lemmikkieläimiä on yleensä ottaen domestikoitu olemaan sosiaalisesti helppoja ja miellyttäviä. Yleinen mielikuva on myös se että esimerkiksi mies kohtelee naisia kuten mies kohtelee eläimiä. Ja toisaalta julmuus eläimiin nähdään varoitusmerkkinä, osana ns. Maconaldin triadia. (Ei sentään McDonald'sin triadia, joka markkinavoimien vastaisista kasvinsyöjistä tuntuisi olevan sopiva nimitys asialle...) Tunnettua on myös se, että etologian suuria haasteita on se että ihmiset antropomorfistavat eläimiä, eli tulkitsevat eläinten käytöstä ihmisten käytöksen kautta. Ja tämä voi johtaa sekaannuksiin esimerkiksi siinä että ihmiset mielellään halailevat koiria vaikka koirat eivät itse asiassa yleensä pidä halailusta. Tai ostavat koirilleen timanttikaulapantoja lahjaksi vaikka timantit kiinnostavat koiraa mitättömän vähän. Antropomorfismi tuntuu ilmiselvältä mutta siinä on filosofisia haasteita mutta jota voidaan kyllä myös lähestyä ihan kokeellisestikin.. Nämä toki astuvat myös siihen etiikan soveltamiseen arkielämässä.

Ajatus voi tuntua joillain muotoiluilla joltain poppauskolta ; Joku voisi esimerkiksi miettiä että onko eläinten kohdalla ajatus siitä että kasveilla ei ole sielua mutta eläimillä on. Ja tätä kautta kohtelu siirtyisi kaltevaa pintaa ihmisiin. ja tässäkin on jotain perää mutta samalla yhteyksiä on ylitulkittu. Eläimiin julmuutta harjottavilla lapsilla on monenlaisia motiiveita. Ja vain osa niistä on laajemmin huolestuttavia. "...most parents have been upset by some form of childhood cruelty to animals - whether it's pulling the legs off of a bug or sitting on top of a puppy. We struggle to understand why any child would mistreat an animal. And when should we worry? Where's the line between a budding serial killer like Jeffrey Dahmer and normal curiosity and experimentation?" Kun eläinnrääkkäys on liitetty em. Macdonaldin triadiin, syntyy turhankin vakava varoitusmerkki ; Eläinrääkkäys nähdään psykopatiana, ja varoitusmerkkinä kenties jopa sarjamurhaamiseen asti. Samalla eläinten kaltoinkohtelu on yllättävän yleistä, tarpeettoman yleistä ja häiritsevän yleistä. Ja samanaikaisesti sarjamurhaajia on kuitenkin tilastolliessa mielessä aika vähän.
1: Varoitusmerkki jota pelätään tarpeettomasti  muissakin yhteyksissä, koska ne nähdään turhankin determinoivana slippery slopena vakavaan rikollisuuteen. En vähättele tässä eläinrääkkäystä vaan sitä että eläinrääkkäys nähdään uhkana johonkin muuhun ja tämä muu on itse asiassa se pääsyy jonka vuoksi eläinrääkkäystä pelätään. Minusta eläinrääkkäys, eli eläinten kidutus, on huolestuttavaa itsessään.

Voidaan jopa nähdä että ajatus siitä että mitään yhteyttä eläinten ja ihmisten välillä ei ole on jotain joka taatusti vaikuttaa siihen miten suhtaudumme eläinrääkkäykseen ja miten näemme eläimet. Mieleeni tulee esimerkiksi William Lane Craigin näkemys siitä että eläimet eivät oikeasti kärsi. Tämänlainen "eläin on kellokoneisto" -ajatus on varmasti jotain joka asenteensa kautta voidaan liittää Descartesin vaimon koiraan, ja itse asiassa Craigin asenteessa on suoraan argumenttejensa kautta kytkös eri tavoilla vammaisten ihmisten kohteluun. Craig ei toki tee kuten Descartes eli mene argumenttejaan loppuun asti sielläkin missä niiden johtopäätökset ovat epämieluisia. Tämä argumenttien ja valikoinnin yhdistelmä tietenkin johtaa siihen miten Craig suhtautuu hyviin kansanmurhiin ja holokaustiin. Craig hyväksyy Jumalan komentamat kansanmurhat. Tämä suhtautuminen ihmisiin voi kertoa että hän välineellistää ihmiset jonkinlaisiksi Jumalan tehtaan rattaiksi. Ja kun hänen asenteensa eläimiin on sekin mikä on, ei voi olla miettimättä sitä että onko näiden kahden asenteen välillä jokin yhteys. Siihen ei ole helppoja vastauksia. Tai on, mutta ne ovat asenteellisia eivätkä perusteltuja.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Kuin ouroboros

Moni on vegetaristi tai vegaani. Se on monesti elämäntaparatkaisu. Minulla ei ole tiukkaa kantaa aiheeseen. En tuomitse tai tue tätä ratkaisua. Se, pidänkö sitä järkevänäkin on mutkikas ; Mukana ollaan hyvin ja huonoin argumentein.

Jos kyseessä on lihateollisuuden kritiikki, se on asiallista arvokeskusteluun osammistumista. Jos se on uskonnollinen juttu, niin se on ihan ymmärrettävää.

Mutta muutoin. Ei niin paljoa. Usein tuntuu että vegetarismi liittyy luonnollisuuden ihannointiin. Mutta lihan syöminen on juuri se, mitä luonto tekee. Eläimet eivät kuole vanhuuteen. Ja jos pänttää ekologiaa tuntee typpikierron periaatteen. Ja se tarkoittaa sitä että puut syövät eläinten raatoja. Jokainen elävä olento on osa ketjua, ja se ketju syö meistä joka ikisen kun aika tulee. Ahmii kuin ouroboros häntänsä.

Moni vegaani onkin lähinnä sentimentaalisia eliöitä kohtaan, joilla on killisilmät ja pörröturkki. Tämä on hierarkista jos ihminen ei syö eläimiä mutta syö kasveja. Ihminen sitten jaottelee eläimiksi ja kasveiksi ja priorisoi ihmisenä itsensä arvokkaammaksi ja näin spesistisesti luokittelee syömisiään. Ihan yhtä järkevää olisi luokitella juurellisiin, syövyttäviin ja hampaallisiin olentoihin.

Ja tämä kaikki johtaa siihen että lihansyöntiä korostetaan useimmiten ikään kuin jonain spesistisenä mielivaltana jossa ihminen nousee luonnon yläpuolelle. Että ihminen syö eläimiä koska ei pidä itseään osana luontoa. Kuitenkin tosiasiassa ihminen asettuu juuri osaksi luontoa syömällä lihaa. Ja se, että valikoit eläimiä siksi että näillä on pörröturkki, nappisilmät ja tietoisuus kertoo että hierarkisoit eläinten ja eliöiden attribuutteja. Ja että teet tämän hierarkisesti jossa ihmisenkaltaiset ovat sympaattisempia kuin kasvit. Spesistisesti suojelet hampaallisia ja vastustat juurellisien samanlaista arvoa.

Toki lihaa voidaan syödä spesistisellä hengellä. Mutta tämä ei ole ratkaisevaa, koska se että lihaa voidaan syödä spesistisin argumentein ei tarkoita että kaikki lihansyönti olisi spesististä. Luonnollisuus, vaikka ravintoverkon ouroborosluonteen kautta, on selvästi lihansyönnissä mahdollisuus. Mutta kasveja ei voi syödä millään muulla kuin spesistisellä otteella. ; Itse asiassa luonnollisuus onkin kasvissyöntipuheissa asetettava kontekstiin. Valtaosa tähän liittyvästä luontoajattelusta hengellistää luonnon. Sen sijaan että tässä luonnollistettaisiin ihminen, pitää hengellistää luonto ja yrittää selvitä sillä että luodaan homo religiosus -ihmiskuvan hengessä ajatus siitä että hengellinen on luonnollista. Jonka jälkeen mikä tahansa voi olla mitä tahansa, kun idea ja käytänne voidaan vetää miten päin tahansa milloin sattuu huvittamaan. Tämä selittäneekin sen, miksi luontoajattelussa pidetään ihmistä jotenkin luonnon yläpuolella olevana olentona. Olentona jonka ei tarvitse käyttää turkiksia tai syödä lihaa toisin kuin luolamieslajitoverinsa, koska teknologia on irrottanut ihmisen luonnosta erilleen. Eri maailmankuvat voivat siis aikaansaada ristiriitoja, mutta kasvissyöntiin liittyvässä luontohihhulointipuolessa oma maailmankuva voi tuoda ristiriidat mukaansa sisäisesti.

torstai 19. tammikuuta 2012

psykopaattilause

On aina hyvä pitää itseään avoimena. Tämä on tärkeää, koska usein asiat ikään kuin kontekstoi mielessään ja sitten asiat näyttävät itsestäänselvemmiltä kuin ovat. Näin sainkin tänään "ystävällismielisenä haasteena" tekstikohdan "So, why not learning the truth from own experience, but someone's theories? Why not agreeing on the truth in the first place?" josta minun piti kyetä arvoimaan "does this smell of religious zealotry to you?" Lausetta ei oltu kontekstoitu mitenkään. Tämänlaiset haasteet ovat tietysti mielenkiintoisia, koska niissä vastaukset - ja etenkin erehtymiset - kertovat jotain oleellista vastaajasta.

Lähdin purkamaan lyhyttä - ja minulle mahdollisesti riskialtista - pulmapähkinää seuraavasti.

Teoriassahan sitä voisi olettaa että jos tuon lauseen antaisi vaikka suvaitsevaiselle liberaalille ja siinä paljastuisi fundamentalistinen taho, niin siinä vaiheessa olisi viesti jotain sen tapaista että fundamentalistit ovat joustavampia ja suvaitsevaisempia kuin tulisi mieleen. Ja jos tämänlaista arvaa fundamentalistiseksi ja taustalta paljastuu ihan muunlainen taho, on sekin havaittavissa mielenkiintoiseksi asennevamman merkkaajaksi. (Näissä haasteissa erehtyminen on yleensä sellaista että niistä ei seuraa koskaan oikein mitään hyvää erehtyjälle.)

Koska lause oli lyhyt, on lähdettävä lyhyestä liikkeelle. Onneksi lainaus on tiivis ja siinä on monia elementtejä, jotka viittaavat tietynlaisiin ajattelun perinteisiin. Ja niiden perusteella lausuma mahtuu suorastaan malliin "religious bigotry" - jos ei peräti sitä mainittuun luokkaan "religious zealotry";
1: Kohta "So, why not learning the truth from own experience" on itse asiassa jotain joka on fundamentalistisessa uskonnossa hyvin vahvassa roolissa. Sen parissa luotetaan omiin tunteisiin ja tapoihin värittää tapahtumat. Näin syntyy tärkein herännäisten työkalu, julistava anekdootti ; Tässä kertoja asettautuu valta-asemaan jonka kritisointia ei sallita (kunhan se on kristinuskon eli totuuden mukaista). Tällöin se, mitä pitäisi kutsua vain oman mututuntuman esilletuomiseksi muuttuukin "silminnäkijäkertomukseksi". Näin omiin tunteisiin vetoamisesta tulee ikään kuin argumentaation voimakkain väline ja suurin totuuden muoto.
2: Toinen kohta "but someone's theories?" on itse asiassa denialismia, ja tiedevastaisuus on hyvinkin tärkeä osa tiukan uskonnollisen oikeiston käytössä ; Heillä on hyvinkin ambivalentti suhde tieteeseen, toisaalta tieteellisyyttä kunnioitetaan mutta jos ne ovat oman näkemyksen vastaisia ne nähdään vain jonain vääräuskoisena (maailmankuvallisena) joka tapahtuu ns. "norsunluutornissa" elämästä vieraantuneiden - a.k.a. niiden jotka eivät usko anekdoottiroskaa ja vain hymyillen ole samanmielisiä julistajien mututuntemusten kanssa - tutkijoiden toimesta. - Tämä asennetapa on korostetuimmillaan näkyvissä oikeistokonservatiivien PR -lelun, evoluutiokriittisen Intelligent Designin, kohdalla.
3: Viimeinen osa "Why not agreeing on the truth in the first place" on sekin liitettävissä fundamentalistien tiukkiksiin ; On tavallista että he olettavat että Jumala kolkuttaa kaikille. Perusselitys ateismiinkin on se, että ateisti oikeasti tietää Jumalan olevan olemassa mutta ateisti haluaa vain kapinoida. Ateisti katsotaan samaksi kun Jumalan vihaamiseksi. Tämä tematiikka nostaa esiin tavallisesti juuri sitä, että jos ihminen kääntyy, hän vain antaa periksi jollekin jonka hän on koko ajan tiennyt.
___3:1 Tässä asetelmassa on toki olemassa pikkuriikkinen järkikin ; Väitteiden todistaminen ei muuta väitteiden totuusarvoa, näin ollen argumentaatio, tutkiminen ja empiria eivät muuta väitettä eivätkä väitteen totuusarvoa. Kuitenkin sen ainoana vaihtoehtona on vain kulkea ympäriinsä väittämässä ties mitä asioita ja vaatia että niihin vain uskotaan suoraan sellaisenaan. Ja tässä maailmassa epäkelpoja ajatuksia ei voitaisi ampua pois. (Joka on argumentaation ja tieteen tuoma etu, se joka tekee siitä olennaisesti paremman.)

Paljastui että tekstin taustalla oli salaliittoteoriohin innostunut lähde. Henkilö, joka oli varma että hallitus salailee avaruusolentoja, ja että yhtiöt ja maailmanhallitus ohjailevat ihmisiä kuin marionettinukkeja ja ennenkaikkea joka katsoi että raakaveganismi on oikea ihmisen tapa aterioida. Tässä mielessä arvioni olikin kohtuullisen osuva.

Kuitenkin juuri tämän käsittelemäni sitaatin takana on oikeastaan juuri kaikki se, mikä maailmanmenossa ihmetyttää kenties eniten. Tämänlaiset tekstit näyttävät tuottavan leppeitä kokemuksia ihmisille. Niitä ei ikään kuin nähdä aggressiivisina, häijyinä tai äärimmäisinä. Tämänlaisiin asenteisiin tiivistyvää "presuppositionistista omaan sisäiseen maailmaan ajautumista" ei koeta ongelmallisena vaikka se itse asiassa onkin ongelmallinen.

Tämänlaisia lauseita voisi kutsua jopa "psykopaattilauseiksi". Sillä psykopaateistakin ihmisillä on tietynlainen mielikuva. Totuus on kuitenkin hyvin toisenlainen. Sillä aidot psykopaatit ovat hurmaavia ja toisen mielenliikkeitä hyvinkin ymmärtävä - ja ne joita helposti luullaan psykopaateiksi ovat sosiaalisesti epähurmaavia toisen tunteiden ymmärtämisessä takeltelevat pikkuautistit. ~ Ääriliikkeiden ongelmana on se, että ne kyllä näyttävät ääriliikkeiltä, mutta ääriliikkeet näyttävät erilaisilta kuin ääriliikkeiden luullaan näyttävän. Mutta jos ääriliikkeet näyttäisivät siltä kuin ääriliikkeiden luullaan näyttävän, niillä ei olisi minkäänlaista vaikutusvaltaa eikä koko ilmiötä voitaisi pitää riskinä.

torstai 5. tammikuuta 2012

Eläimen osa ihmisen osana.

Vegetarismi, kasvissyönti ja muut sen sukuiset ruokavaliot ovat jotain jonka tärkein arvo on muistuttaa siitä, että arkipäiväisilläkin valinnoilla on merkitystä. ; Esimerkiksi kaltaiseni lihansyöjän on hyvä muistaa, että minkälainen panos pihvi on. Esimerkiksi tilastokeskuksen mukaan keskiverto suomalainen syö 72 kiloa lihaa vuodessa. On selvää, että tällä lihamäärällä on jo pelkällä hyvin karkealla ja pinnallisella ominaisuustarkistamisella merkitystä. Jokainen lihakilo maksaa ja jokainen lihakilo vaatii osan eläintä. Näin jokainen "72 kilon ostaja" tekee poliittisesti vaikuttavan kannanoton joka on yhdessä hyvinkin valtava - tämä takaa että lihansyönti ja lihan tarjollaolo kaupassa ei tule vähenemään.

Ja koska pihvi ja kana ei itse asiassa näytä pöydässä enää kovinkaan eläimeltä, on ruuan takana olevat konkreettiset asiat monille hyvinkin abstrakteja. On selvää, että tällä on vaikutusta itse toimenpiteen hyväksymiseen. Tai vähintään se muistuttaa siitä että olipa oma syömisratkaisu mikä tahansa, siihen liittyvät eettiset seikat on hyvä prosessoida jotenkin. Sitten voi edes sanoa että valinta ja elämäntapa ovat harkittuja.
1: Itse muistan että kun kävin Kiteellä teurastus & lihanleikkuukurssilla, se oli kaiken kaikkiaan hyvin kasvattava kokemus. Se kasvatti kontrastin elävän ja kuolleen kanssa ja muutti näkemykseni kertaheitolla joksikin joka korostaa eläimen elämän laatua ja kuolintavan nopeuden ja huomaamattomuuden merkitystä. Näin että teurastamoissa on Pratchettin "Discworldin" Kuoleman etiikkaa ; Hän ei ole julma, vaan osa luonnonjärjestystä. Ja hän varmistaa sen että ei ole julma käyttämällä hyvin hyvin terävää viikatetta.
2: Tosin onko hyväksyminen sitten minkäkinlaista on melko epäselvää. Sillä kasvissyönnin eettisyyttä korostava luontonäkemys on urbaani ~ vaikka kaupunkilaiset, jotka ostavat lihaa abstraktian pihvinä suojakaasussa eivät ole nähneet lehmää, maalaiset suhtautuvat eläinten kuolemaan yleensä mutkattomammin. Syynä on se, että kaupunkilaisilla on lemmikkieläimiä, ja lehmät samastetaan niihin. Näin ollen ajatus siitä että kaupunkilainen olisi etääntynyt luonnosta voikin johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin mitä tästä yhdestä kohdasta voisi arvata.

Tässä ei tietysti puhuta vielä lainkaan edes eläimen elämän arvosta. (Onkin hyvä huomata miten "eläin" -sanassa on monta kirjainta yhteistä sanan "elämä" -kanssa.) Onkin tavallista että Eläimien kohdalla ei katsota kuolemista, vaan enemmän sitä elämäpuolta. Tätäkin on hyvä miettiä.
1: Ja aion tehdä tämän, vaikka samalla selviää että miksi en ole kasvissyöjä ja miten pidän eläinten syömättömyysperusteluja suoraan sanoen omituisina, jonain joiden ymmärtäminen koherentin mielen tulokseksi on tulkita ne keinotekoisina ad hoc -heittoina jotka tehdään presuppositionistisesti siten että ensin on päätetty johtopäätös ja sitten valitaan mitä tahansa jotta tähän päädytään.

On kenties oleellisinta aloittaa spesismistä. Useinhan tässä korostetaan sitä, että ihminen on ihmiskeskeinen ja erottaa itseään turhaan eläimistä. Näin ihminen voi esimerkiksi korostaa omia erityispiirteitään joksikin oikeutukseksi, miksi he ovat paremmassa asemassa kuin jokin toinen laji. Tässä spesismissä on siis kysymys siitä että - jokaikinen eläin on ainutlaatuinen, eikä tässä ainutlaatuisuudessa ole mitään ainutlaatuista - joten minkä tahansa yksittäisen lajin oikeutus voidaan selittää eettisesti jos vain saadaan valita kriteerit vapaasti. Tämä on tavallaan hyvä puolustus, koska ihmisellä on kyky kärsiä tuskaa kuten monilla eläimilläkin. Ja tämä onkin hyvin oleellinen ja käytetty lihansyönninvastustamisen argumentti. ; Kuitenkin myös kasvissyönnin kohdalla on kysymys nimenomaan spesismistä ; Tässä nostetaan sellaiset piirteet kuten tietoisuus oleelliseksi. Tämä valinta on inhimillisten mieltymysten kautta tapahtuva ; Ihminen nostaa tuskantuntokyvyissään samastumiskokemuksia eläimiin ja näin eläimiin halutaan laajentaa ihmisten oikeuskäsityksiä. Kuitenkin voidaan sanoa että tässä unohdetaan se, että kasvit ovat hyvin avuttomia ja puolustuskyvyttömiä eliöitä. Niiden elämä ei ole mitenkään automaattisesti huonompaa. Ja jos tietoisuus kelpaa kriteeriksi olematta mitenkään olennaisen keinotekoinen, huomataan että spesismi onkin ihan pätevä tapa ajatella, eikä tätä voida oikein kieltää lihansyöjienkään spesistisissä näkökulmissa.
1: Argumentatiivisesti olen esimekriksi kohdannut perustelun joka nojaa Westermarckin etiikkanäkemykseen. Hänen mukaansa etiikka lähtee alkeellisimmillaan egoistisesta itsesuojelusta, laajenee nepotismiksi ja yltää lopulta koko ihmiskuntaan. Lihansyöntiargumentissa ajatellaan että laajentamista olisi vain jatkettava eläimiin asti! Eläinten oikeudet olisivat siksi ihmisten oikeuksia.

Tätä esitettyä vastaan puolustuksena on usein se, että kysymys on mahdollisuudesta luonnolliseen elämään. Se, että eläimelle annetaan turva ja ruoka ei tässä ole mikään riittävä, eikä edes etologiset onnellisuustutkimukset toimi, koska luonnollinen elämä vieraantuu eläimeltä ; Näin eläintä ruokitaan ja lämmitetään mutta nämä perustarpeet antamalla riistetään eläimiltä ikään kuin "Maslown tarvehierarkian ylemmät portaat", eli eläin alistetaan hedonistiseen elämäntapaan jossa ei ole autenttisuutta ja mielekkyyttä koska eläin pakotetaan elämään luonnotonta elämää. Tässä kuvassa on siis ytimessä se, että ihminen ylläpitää luonnollista elämäänsä ja pakottaa eläimet irti omasta luonnostaan kohti keinotekoista vankilaa joka riistää niiltä hyvän elämän.
1: Kuitenkin eläimen elämänlaadun kohdalla on huomattava omituinen mutta oleellinen seikka ; Haidt muistuttaa kotieläimensyöntiajatuskokeessaan, että ihmiset ajattelevat syömisessä "ex poste/ex ante" -ajattelulla. Lemmikin syömisessä nähdään olevan jotain kammottavaa - joka vaikuttaa siinä että urbaanit ihmiset vastustavat lihansyöntiä, toisin kuin maalaiset joille lehmä on mutkattomammin osa luonnon suurta ketjua (ravintoketjua). Näin ollen ajatus siitä että mahdollisuus mielekkääseen elämään olisi oleellinen ei voi pitää paikkaansa. Ihmiset pitävät tuntemattoman eläimen syömistä parempana, kuin sellaista jonka elämän mielekkyys on vahdittua. (Olen itse harjoittanut tätä täsmälleen samaa.)
2: Tosiasiassa ihminen ei elä luonnollista elämää. Ihmiselämässä hyvin monikin asia on itse asiassa keinotekoista. Olisikin hauskaa miettiä keskituloisen valkoihoisen konttoriorjan vapautusrintamaa ; Työpaikkojen pienet karsinat joissa ihmiset viettävät ilman exel -taulukkoa kummempaa virikettä eivät ole mitään luonnollisen autenttisen elämän riemuvoittoja. Kuitenkaan harva näkisi eettisenä vaihtoehtona sitä että kaikista tehtäisiin metsästäjä-keräilijöitä keihäineen.

Luonnollisen elämän vastustamisen voimakkuus nousee kuitenkin kenties parhaiten näkyviin metsästyksessä. Luonnossa on petoja, joten lihansyönti on osa luonnonjärjestystä. Siksi jos meillä on jänis, joka elää vapaana luonnossa, se elää luonnollista elämää ja sillä on mahdollisuus siihen. Kuitenkin lihansyönnin vastustajat eivät yleensä ole kovinkaan suopeita metsästämistä kohtaan ; He vertaavat sitä murhaamiseen. Vaikka metsästyksessä eläimellä on mahdollisuus päästä pakoon - metsästäjät ovat tehokkuudeltaan yllättävän paljon "odottelevia, palelevia - ja jos hyvin käy niin viinaa juovia" kuin raatoja tehtailevia tappokoneita. - ja metsästetty eläin elää luonnollisen elämän ennen kuolemaansa, metsästämistä ei pidetä hyvänä. Tässä nähdään yleensä metsästäjän aktiivinen rooli erityisen raskauttavana panoksena. Jos ihminen ei metsästä, hän voi paeta siihen että "hän ei ymmärrä eikä tiedosta", jolloin häntä katsotaan opetettavana ja hieman säälittävänä olentona. Jos metsästää, on tehnyt tietoisen ja epäeettisen ratkaisun.
1: Voidaan jopa sanoa että he omakohtaisen perstuntuman pohjalta he suhtautuvat minuun oleelliseti eri tavalla kun luulevat että olen "urbaani kaupunkiveikko joka ostaa lihaa tietämättä mitä eläimille tapahtuu" ja tajuavat että "on kaveri, joka on teurastanut eläviä eläimiä, ajanut ne kahti vannesahalla, nylkenyt ne ja sanonut kokemuksensa olevan että ei ole koskaan puolustanut teurastusta niin vahvasti kuin kokemuksen jälkeen. Ja että lihanleikkuuprosessi on jokin, joka herättää lähinnä yhden tunteen. Nälän." Tässä ytimessä onkin se, että ignorantti pahanteko ikään kuin sallitaan, ja kun tiedostamisesta ja kokemuksesta ei seuraakaan "oikeaa mielipidettä" sitä ikään kuin muuttuu kertaheitolla ytimeltään pahaksi ja turmeltuneeksi olennoksi.
___1.1: Olen huvittunut kun näen minkälaista kakomista tämän esiintuominen nostaa. Olemukseni riisitikkumaisuus ja muukin hippimäisyyteni luo vääriä odotuksia jotka on aina ilo rysäyttää, muistutukseksi siitä että ennakkokäsitys on yksi "tapa vangita ihminen määritelmään jonka on itse luonut" kuten "fenomenologiaan/samastumiskäsitykseen yllättävän usein taipuvaiset" voisivat sanoa. Ja koska eläinten oikeuksista puhutaan usein nimenomaan näiden käsitteiden kautta, on tämä tietysti oleellista tuoda esiin. Minä en näistä metodeista välitä, mutta jos nämä on ottanut perustakseen, niin saavuttaakseen edes minimikunnioituksen minun silmissäni, on harjoitettava valitsemaansa metodisettiä mihin tahansa ne sitten vievätkin.

Jäljelle jää karkeasti ottaen se, että kun puhutaan kasvissyönnistä, nimenomaan siitä joka oikeutetaan eläinten oikeudella, ei ole oikeasti kysymys eläinten hyvinvoinnista vaan siitä että eläin on symboli jollekin jota kasvissyöjä itse kokee. Eläin ei silloin itse asiassa samastu edes lemmikkieläimiin, vaan itseen. Se, mitä vastaan nämä ihmiset taistelevat kertovatkin eniten siitä miten he kokevat yhteiskunnan kohtelevan itseään väärin. (Tämä transferrenssi selittänee sen mieltymyksen samastumispohjaiseen perusteluun ja fenomenologiaankin.)

Joku voisi sanoa että tämä tarkoittaa samaa kuin se, että kasvissyöntikulmat olisivat turhia. Väitän että tämä on kenties huonoin tässä blogissa esitelty väite. Sillä tosiasiassa se, että ihminen voi pahoin ja jotenkin prosessoi tämän pahan olon ja esiintuo sen, on oikein käsiteltynä arvokas tietopaketti. Jokin jolla yhteiskunnasta voidaan tehdä pahempi. Tässä voidaan onnistua siten, että huomio siirretään eläinten hyvinvoinnista (joka on vain vertauskuva) ihmisten hyvinvointiin (joka on se jonka takia vertauskuvaa tarvitaan). Syyttäkää minua vain spesismistä, mutta näen että tämä ihmisten hyvinvointikohta on hyvinkin tärkeä. (Niin kauan kun kasvissyönnistä ei tule jotain julistamis-toisille pakottavaa elämäntapaa sitä tulee kohdella ajattelunvapauden kielellä.) Siksi näenkin eläinten hyvinvointikielen arvokkaana apuvälineenä kun mietin sellaisia teemoja kuin hyvä elämä, ihmisen hyvä elämä.
"Sitä on mitä syön" ja roolittamisen kautta. Sitä on ihmisen ruokasuhde luontosuhde.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Pieni ajatus lihansyönnin pulmista.

Lihansyöntiä vastustetaan usein kombinoivalla argumentaatiolla ; Ensimmäinen osa perustuu eläinten oikeuksiin ja eläinten hyvinvointiin. Tässä eläintä huijataan ja välineellistetään. Näin eläinten pitäminen ruokana on epäeettistä, kylmää ja julmaa.

Tätä epäeettisyyttä tuetaan ekologisuudella. Tässä perustana on se, miten paljon ravintoa tarvitaan että se muuttuu kiloksi lihaa. Usein muuntosuhteet ovat aika huonoja. Pitää syöttää monta kiloa ravintoa jotta saadaan yksi kilo lihaa. Tämä tuo mukaan esimerkiksi ihmisten nälänhädän ; On epäeettistä tuottaa lihaa, kun ruualla voitaisiin ruokkia usempi ihminen jos kaikki olisivat vegetaristeja.

Näin luonnon säästäminen lyö kättä eläinten hyvinvoinnin kanssa. Eettinen ja rationaalinen eivät kilpaile, vaan lyövät kättä. Epäeettinen tuhlailu johtaa ihmisen tuhoksi. Lihansyöjän toiminta on rationaalista vain lyhytjänteisen ja nautinnonhakuisen logiikan pohjalta. Tämä tukee tietynlaista maailmankuvaa, jossa luonnontila nähdään hyvänä ja ihminen tähän häiriönä. Tästä poikkeama johtaa luonnon kostoon.

Kuitenkin ongelmana on se, että esimerkiksi nauta syö ruohoa jota ihminen ei syö. Sika on monissa maissa jokin joka muuttaa jätettä ihmisravinnoksi kelpaavaksi. Tämä tarkoittaa itse asiassa sitä, että inhimillisen nälänhädän käsittelyyn saadaan lisää ainesta. Guardianin artikkeli tekeekin tästä laskelman "the global average conversion ratio of useful plant food to useful meat is not the 5:1 or 10:1 cited by almost everyone, but less than 2:1. If we stopped feeding edible grain to animals, we could still produce around half the current global meat supply with no loss to human nutrition: in fact it's a significant net gain."

Tässäkin etiikka ja rationaalisuus kohtaavat, tosin eläinten sijasta korostetaan inhimillistä kärsimystä. Molemmat perustelevat toimintansa arvovalintaansa tukevalla sitä todennäköistävällä (eli perustellulla) strategialla. Kisa tiivistyy siihen onko ihminen tärkeämpi kuin pupu ja miten lukumäärät vaikuttavat tähän ~ Monenko pupun arvoinen ihminen on ja monenko ihmisen arvoinen pupu on.

Länsimaissa tämä ei itse ole näin yksioikoista, koska sioille syötetään ohraa, joka kelpaisi sellaisenaan ihmisten olutjuomaksi ravinnoksi. Tämä vie pohjaa ravintoperustelulta ja palaamme takaisin kohti tilannetta, jossa lihansyöntiä ei ole perusteltu ; Nykytilassa eläinten syöminen on ekologisesti tuhoisaa.

Mutta huomio siitä että tämä ei toteudu kaikkialla johtaa siihen, että keskustelu ei siirrykään lihansyönnin kieltämiseen, vaan enemmänkin eläintenpidon strategioihin. Eläinten vapauttamisen sijaan pitäisi keskustella hoidon ehdoista. Ja keskustelu siirtyy siitä että pngelmat johtuvat kaupallisuuden vaikutuksesta maatalouteen ja keinoista joita sen boostaamiseksi käytetään. Eivät maataloudesta itsestään.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

You are likely to be eaten by a grue!

"It's a lie. It's a bunch of sad strangers photographed beautifully, and... all the glittering assholes who appreciate art say it's beautiful ‘cause that's what they wanna see. But the people in the photos are sad, and alone ... But the pictures make the world seem beautiful, so ... the exhibition is reassuring which makes it a lie, and everyone loves a big fat lie."
(Closer - Iholla)


Taiteen ajatellaan usein esittävän valheilla totuutta. Kuvitteellinen kertomus opettaa esimerkiksi elämästä ja moraalista. Tai saa ihmiset kokemaan yhteyttä kertomukseen siksi että se osuu hänen omiin tunteisiinsa tai elämäänsä. Kuitenkin taide tuottaa enimmäkseen miellyttävää fantasiaa. Se hellii kuvitelmia valehtelemalla. Se esittää maailman sellaisena kuin sen haluttaisiin olla. Ei välttämättä sellaisena mitä sen pitäisi olla. Ei sellaisena kuin se on. Eikä välttämättä edes sellaisena kuin se voisi olla. (Mitkä ovat neljä eri asiaa.) Joskus nämä kietoutuvat yhteen. Joskus vain yksi dominoi. Kaikille on kuitenkin "taiteellisesti perusteltu tila". Jokainen niistä toimii taiteellisen ilmaisun lähtökohtana. (Totuusarvosta viis!)

Argumenttimaailmassa tilanne on tietysti hieman toinen.

Mutta samaa tapahtuu siellä missä argumentteja esitetään. Otetaan vaikkapa argumentti, jossa henkilön näkemys pakottaisi hänet hyväksymään myös jonkin muun asian. Esimerkiksi kun argumentti jolla puolustetaan Jumalaa on kertojastaan vakuuttava, mutta se samalla sopisi Zeukseen tai metsänpeikkoihin, joita uskovainen ei hyväksy, ja joita hän pitää naurettavina taikauskoina. Tällöin uskova voi helpommin hylät esittämänsä argumentin.

Tämän vuoksi usein viitataankin esimerkiksi tonttuihin ja rinnastetaan nämä Jumalaan. Tonttuihin vedotaan siksi että vain hyvin harva hyväksyy ne. Eli vaikka argumentaatiossa se, miten moni hyväksyy ne, ei ole lähtökohta... Niin kuitenkin juuri yleinen mielipide nostaa juuri tontut "hyviksi esimerkeiksi".

Jännittävää on se, että argumentin takana voi silti olla timantinkova ja elegantti logiikka. Mutta vasta "epäolennaiset tunteisiin vaikuttavat elementit", kuten tontut, tuovat siihen sen särmän joka tekee siitä vakuuttavan lisäksi vaikuttavan. Eli vaikka argumentti hyväksytään ja argumentin takana on järkevä rakenne, se hyväksytään silti ns. "vääristä syistä". Mielipiteenmuutoksen ja käytännön reagoinnin takana vaanii ad populum.

Ideologioissa tämänkaltainen tilanne on erityisen mutkikas.

Ideologioissa käytetään taas usein apuvälineenä. Tästä saa hauskan esimerkin Skepchickin "Appeal to Chickens":istä. Sieltä voitte käydä katsomassa kuvia kasvissyönnin mainostajilta. Julisteessa on söpöjä eläimiä jotka esittävät rukouksia, kiitoksia ja rakkaudeinilmaisuja ihmisiä kohtaan. "Älä syö meitä, me rakastamme sinua ja annamme enemmän maitoa ja rukoilemme puolestamme!" -hengessä.
1: Nämä vetoavat tunteisiin. Eläinten söpöyttä ja ystävällisyyttä on korostettu. Tämä saa ihmiset toimimaan jollakin tavalla. Tunteet hämärtävät logiikan ja ihminen muistaa ensisijassa söpöyden eikä asiasisältöä tai sen aitoja eettisiä vaikutusalueita.
2: Eläimet oli tätä kautta inhimillistetty ja ne esitetään korostetusti vastavuorovaikutuksellisessa suhteessa. Anna elämä niin tämä toivottaa sinullekin pidempää elämää. Oikeasti eläin ei osoita kiitollisuutta kasvissyöjälle tämän valinnasta. Oikeasti eläin ei harjoita uskontoa. Tätä kautta tunteet johdatellaan tietyille raiteille tuomalla mukaan asioita joilla ei ole todellisuuspohjaa.
3: Toisella puolella on luettelu nobelisteista ja suurmiehistä jotka ovat olleet kasvissyöjiä. (Adolf Hitler, joka oli kasvissyöjä, jäi jostain syystä tästä listasta pois. Negatiiviset yksilöt on jätetty pois.) Toisekseen jännittävää on se, mitä Larry Moran korosti, saman mainoksen tiimoilta. Jostain syystä lääketieteen nobelisteista on löydetty vain yksi. Ja juuri lääkäripuolelta pitäisi hakea ammattitaito ravinnosta. Ja itse asiassa suurin osa kasvissyöjänobelisteista on kirjailijoita ja rauhanpalkinnon saajia, idealisteja. Tästä voidaan päätellä että tiedemiehistä vain harvempi on kasvissyöjä. Lisäksi silmään pistää se, että nobelisteja on kaiken kaikkiaan valtaisa määrä. Vain muutama saadaan vegetaristien joukkoon. Tällä kaikella ei tietysti ole pohjimmiltaan mitään väliä. Koska jos koostaisin listan, jossa on Nobelisteja jotka ovat syöneet lihaa, luettelo olisi "kaikki nobelistit miinus nuo mainitut". Lista olisi siis todella paljon pidempi mutta sekään ei olisi mikään "vakuuttava todiste". Koska takana on vain pelkkä auktoriteettiin vetoaminen. Virhe on jo siinä että ihmisen ansioituminen yhdessä asiassa tekisi hänestä kaikkitietävän. Ihmisen yksi ihailtava ominaisuus ei tarkoita että ihminen olisi kaikilta osin ihailtava.
___3.1: Ihmisillä on tapana tehdä tälläisiä. Tästä hauska esimerkki on vanha filosofinen keskustelu kuolemaantuomitusta jota vietiin teloitettavaksi. Tämä oli kauhea murhaaja. Kun yksi nainen kehuu tuomittua komeaksi, tälle ilmaukselle oltiin loukkaannuttu. Ikään kuin tuomitussa ei voitaisi nähdä yhtään mitään hyvää. Miten murhaaja muka voisi olla muuta kuin fyysestikin kauhean ruma? Nobelisteille tehdään tässä kohden juuri päinvastainen temppu. Se vetoaa ihmisiin, mutta se on silti argumenttivirhe, eli huonolaatuista perustelua. Sanotaan suoraan "surkeaa ajattelua".

Mutta miten kasvissyöntijulisteeseen sitten pitäisi suhtautua?

On selvää että tuo mainos sisältää huonoja argumentteja. Mutta tosiasiassa kasvissyöjien tarkoitus on vaikuttaa ihmisten toimintaan, ei esittää mullistavan rationaalisia perusteluja. Se on ideologinen pampfletti, ei filosofinen tai tieteellinen julkaisu. Tavoite on politiittinen ja yhteiskunnallinen, yritys saada mahdollisimman moni yksilö vaihtamaan elämäntapaansa. Ja tosiasiassa ihmiset eivät muuta käyttäytymistä rationaalisista syistä kovinkaan usein. Jos halutaan muutosta, on tavoitteeseen mahdollista päätä lähinnä mikäli onnistutaan vaikuttamaan muiden tunnemaailmaan.

Jos tarkoituksena on maailman muuttaminen kohti tavoitetta, sen saavuttamisessa on usein nähty hyväksi käyttää erilaisia keinoja. Kysymys on pohjimmiltaan siitä oikeuttaako tarkoitus keinot. Ja jos kyllä, niin missä rajoin. Osa vegetaristeistakin on käynyt naureskelemassa tuolle julisteelle koska heistä se ajaa hyvää asiaa väärillä keinoilla. Itse taas syön lihaa ja pidän julistetta sekä argumentatiivisesti heikkona että kokonaisuutena harmittomana. Ruokaan joutuvat piirrosdelfiinit (!?) tekevät maailman vain jälleen pienen palasen verran oudommaksi ja koomisemmaksi paikaksi.

Sen verran voidaan kuitenkin kysyä, että vaikuttaako vegetarismi ihmisten ajattelukykyä. Jännittäviä korrelaatioita tässä kohden nimittäin näyttää olevan ; Vastaavia argumenttivirheitä käytetään nimittäin säännönmukaisesti keskustelussa. On vaikeaa tietää johtuuko tämä siitä että he ovat ovelia ideologiansa puolesta taistelevia propagandakoneita (eettisyyden kyseenalaistus?) Vai eivätkö he vain tajua että nämä argumentit ovat auktoriteettiin, tunteisiin ja muihin vastaaviin juttuihin vetoavia (rationaalisuuden kyseenalaistus?) Voi söpön pupun ihmisenkaltaistamiseen käytetty kyynel sentään!

Tai sitten kyseessä on vain itseilmaisu. Silloin esitetty paperi on samantapainen taideteos kuin mikä tahansa muu tahansa. Itse asiassa se voi olla jopa hyvä taideteos, koska se on aikaansaanut keskustelua eri puolilla. On huvittavaa kuinka skeptikot ympäri maailmaa kanadalaista biokemian tohtoria myöten käyvät läpi siinä olevia argumenttivirheitä. Ja miten suomalainen puolihullu käy sen tiimoilta läpi ihmisten tunteita, ajattelua ja toimintaa.

Monista tämä ruotiminen voi täyttää turhanpäiväisen snobismin ja arroganssin mittasuhteet. Että pampfletin tärkeys ja vaikutus on pieni esityksen määriin rinnastaen. Mutta heille sanon vain : Proust käski jättämään kauniit naiset mielikuvituksettomille!
"The grue is a sinister, lurking presence in the dark places of the earth. Its favorite diet is adventurers, but its insatiable appetite is tempered by its fear of light. No grue has ever been seen by the light of day, and few have survived its fearsome jaws to tell the tale." ("Zork" -peli)