Katsoin digiboksista todellista laatutuotantoa. Nimittäin "Ace Ventura" -elokuvia. Niissähän Jim Carrey näyttelee kuminaamaiseen tyyliin lemmikkidekkaria. Elokuvia voisi luokitella komediaksi. Sillä se on tietyllä tavalla hyvin samanlainen kuin ne muut vastaavat elokuvat joiden tekijät kutsuvat niitä komedioiksi.
Tietyllä tavalla pätkät ovat tosi aivottomia. Niitä ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua "älykkäiksi". Suurimmaksi osaksi ne eivät ole edes hirmu hauskoja. Toki jotkut kohdat ovat.
Mutta niissä on kuitenkin kaksi asiaa, jotka tekevät niistä filosofiablogaamisen arvoisia:
1: Itse hahmo on korostetun dikotominen. Elvis -look, urbaanit lasit, pukeutuminen värikkäästi. Acen hahmo ei ole luonnosta peräisin. Hän on selvästi urbaani. Toisaalta hän on luonnon puolustaja. Hän on valmis uhraamaan henkensä yhden pesukarhun vuoksi.
2: Hahmo on todella anarkistinen. Esimerkiksi hän rikkoo sääntöjä tavalla joka on epätavallista.
Eläinsuojelijanahan hahmo ei ole mitenkään epäuskottava. Suuri osa eläinaktivisteista ovat kaupunkilaisia. Tästä on käyty keskustelua "Helsingin Sanomissakin" viime aikoina. Siellä on esiin nostettu molempien puolet:
1: Luonnonsuojelijat on kuvattu luonnosta vieraantuneina. Jotka vain käyvät opastetuilla retkillä Nuuksiossa ja pitävät tätä yhteytenä luontoon.
2: Luonnonsuojelu liittyy sivistyksen kasvuun. Metsäläiset elivät luonnosta ja siksi välineellistäminen oli tärkeää. Moderni ihminen voi ideologisoida luonnon.
Toki luonnonsuojelu molemmissa tahoissa sidotaan ihmiseen melko erikoisesti:
1: Vieraantumisargumentissa arvon ymmärtäminen ja luonnon parissa eläminen ikään kuin sidotaan yhteen. Tästähän verraten voisi sanoa että ihmiset jotka eivät hoida potilaita eivät saisi ottaa kantaa terveydenhuollon kysymyksiin.
2: Sivistykseen vetoaminen taas on erikoista sinänsä että asian modernius ei ole mikään argumentti. Moderni elämä on tuonut pariimme viuhkamiinojakin. Eivät ne silti ole suositeltavia asioita. On toki hieman surrealistista katsoa kuinka samanaikaisesti urbaani on hyvää ja luonto on hyvää. Luontohan on se tila, jonka urbaani ympäristö ottaa haltuun. Urbaanissa maailmassa ei ole erämaita vaan luonnottomia ihmisten konstruktioita, lenkkipolkuja, puistoja, eläintarhoja, Ohjattuja vaellusreittejä Nuuksiossa, joissa taukopaikalla voi paistaa makkaraa. Ihmistä ei tässä suinkaan nähdä osana luontoa, vaan korostetaan että juuri irtautuminen luonnosta auttaa irrottautumaan välineellistämisestä. Kun ihminen ei ole luonnon armoilla, voi ihminen alkaa osoittaa armoa luonnolle. Kun ihminen ei joudu itsensä vuoksi taistelemaan ja valloittamaan luontoa, hän vapautuu miettimään luonnon itseisarvoa välinearvon sijasta.
Ace Ventura itse asiassa iskee juuri tähän väliin. Hän on "ääriurbaani luontoheppu". Asfalttiviidakko ja oikea viidakko ovat hänen temmellyskenttiään. (Jopa konkreettisesti, kun katsoo ensimmäisen elokuvan urbaania amerikkaa ja toisen elokuvan himalajan vuoristoa ja Afrikkaa tapahtumapaikkoina.) Eikä siksi sovi oikein mihinkään. Mutta häntä ei kiinnosta. Koska "sopiminen" on "sääntöjä ja poliittista korrektiutta". Hänestä on OK kolkata turkistenpuolustaja ja raahata tämän ruumista puuhkan tapaan olkapäillään ja keikailla. Hänestä on OK kutsua trofeehuonetta kalmotilaksi. Hänestä on OK. hyppiä lepakon "Pyhässä Luolassa" rienaavasti.
Tietyllä tavallahan ihminen on eläin, joten urbaanius voi periaatteessa olla yksi luonnollisuuden ilmentymä. Tietyllä tavalla kahtiajako on vain sovittu asia. Jos "luonnollinen" ja "ihmisen kehittämä" erotetaan täysin erilaisiksi ilmiöiksi, on mukana implisiittisesti ihmiskeskeinen tapa nähdä itsensä luonnon ulkopuolisena toimijana. En usko että ihminen on "eläimestään" irti päässyt.
1: Uskon että luonto on hieman kuten järjen ja tunteen suhde: Korostamme järkevyyttämme mutta elämme käytännössä tunteiden kautta.
Tästä päästäänkin sujuvasti kulttuurien samanarvoisuuteen. Ace Ventura uskaltaa kritisoida kaikkea ja kaikkialla. Tämä tulee hyvin esiin siinä kun hän menee "luonto kutsuu" -elokuvassa mustien leiriin.
Siellä kasvoille sylkeminen on hyvä tapa. Se kertoo välittämisestä. Hän tietysti ottaa oman osansa näyttääkseen miten hän "välittää toisista". Samoin kun häntä uhataan Pyhän Lepakon luolassa väärissä paikoissa astelusta, hän tekee "selän takana hippaa", jossa aina kun silmä välttää hän tallailee "juuri siellä missä ei saisi".
Tämä onkin tärkeä asia. Sillä jostain syystä länsimaissa kritiikkikulttuuri on kovasti yksipuolista. Meistä on normaalia että ulkomailla toimintaan maan tavalla. Eli paikallisia arvoja kunnioitetaan. Ja kun muut tulevat tänne, me mukaudumme ja otamme muidenkin näkökannat huomioon aina lainsäädännössä asti. Meidän kulttuurimme sisällä kritiikkiä voidaan kuitenkin osoittaa.
Suvaitsevaisuus on tietysti "kokonaisuutena hyvä asia". Kuitenkin tämä tilanne johtaa toispuoleiseen kritiikki -immuniteettiin. Toisia pitää suvaita, niitä ei saa kritisoida. Sen sijaan toisia tahoja saa kritisoida. (Onneksi lähes minkään tahon kunnioittamista ei ole kielletty.)
Toisaalta Ace Ventura on perusluonteensa vuoksi erittäin epäkorrekti ja epäkunnioittava hahmo. Sopiva komediaan. Sillä aika iso osa huumorista aina ja kaikkialla perustuu jonkinlaiseen loukkaamiseen. Joko asia rikkoo logiikkaa, on epäodotettavassa paikassa. Eli rikkoo rajoja. Tai sitten on epäkunnioittava, joka on sekin tiettyjen rajojen rikkomista.
Silti tekisi mieli ottaa tuota asennetta hieman käyttöön. Ei liikaa, mutta sopivasti. Pitää aloittaa peilin edessä ilmehtiminen. Ja huutaminen. "Lu-hu-hu-hu-huuserrrrr!!" Joku voisi tietysti sanoa että tämä on jo tapahtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti