Richard Dawkins on esittänyt kritiikkiä sellaiselle relativismin muodolle jossa tieteelliset väitteet nähdään vain vallankäyttönä, jossa yksi kulttuuri yrittää dominoida. Eli sitä jonka mukaan ihminen vain konstruoi asioita niin että tällä ei ole mitään suhdetta todellisuuteen. Ja tästä seuraa se, että jokin toinen kulttuuri on aivan yhtä oikeassa tai väärässä. Hän esittää että ihmiset eivät lennä maasta toiseen lentävillä matoilla, vaan lentokoneilla. Ja jos mukaan tulee lentokoneesta hyppääminen, he valitsevat laskuvarjon. Koska luonnontieteissä on tehty tiettyjä tuloksia, jotka ovat oikeampia kuin toiset eivät.
Humanistien parissa tulee itse asiassa harvoin ongelmia siinä vaiheessa, kun sanotaan että kyseessä on luonnon systematisointi. (Dawkinskin korostaa että kritiikki sopii vain rajattuun relativistien jengiin.) Ihmisen ja luonnon välisiä suhteitakin voidaan tutkia. Löytää yleistyksiä. Toki löytyy sellaisia tahoja joiden mielestä luonto on täysin arvoitus ja joista induktio täysin pätemätön, ei siis vain mahdollisesti erehtyvä, päättelyn muoto. Usein tässä viitataan induktion ongelmaan, joka on minusta tärkeä ja ohittamaton ongelma, joka pitää vain pistää oikeaan kontekstiin. Ei puhuta totuudesta vaan hyvistä arvauksista. Induktiolla voidaan tehdä virheitä, mutta ne ovat "uskottavia virheitä".
Yleisempi esitys on siinä että humanistit todella usein ja helposti rakentavat sen pohjalta maailmankuvan ja ihmiskuvan kokonaisuudessaan. Virhe tapahtuu kun tehdään seuraavaa : Maailmankuvassa on tosiasiaväitteitä, kuten se että maapallo kiertää aurinkoa. Maakeskisyyden kannattajat, joista aurinko kiertää maata, ovat silloin väärässä. Näihin liitetään sitten erilaisia moraalinäkemyksiä, ja esimerkiksi historiallisesti maakeskisyyteen liitettiin näkemys siitä että ihminen on teologisesti Jumalalle erikoisasemassa. Ja erikoisasemassa koko universumissa. Tämä näytettiin eräänlaisella "tuoteasettelulla". Nykyisin universumi nähdään valtavana ja tätä kautta korostetaan melko usein sitä miten ihminen on kokonaisuuden kannalta merkityksetön rippu. Kuitenkin moni uskoo yhä että ihmisellä on erityinen paikka Jumalalle. Maan sijainnissa ja avaruuden koossa ei siis ollutkaan "sitä merkitystä mikä siihen liitettiin". Yhteys oli keinotekoinen, keksitty.
Sama on tietysti vielä suuremmin mukana ihmiskuvassa. Esimerkiksi hulluutta on pidetty demonien riivaamisena, ja tähän on sidottu uskonnollis -eettisiä näkemyksiä. Samoin hulluus on yhdistetty eri aikoina synnin viallisuuteen, tai se on kokonaan sidottu perimään tai kokemuksiin. Tämä on tietysti vaikuttanut hoitoihin. Mutta myös siihen miten ihmisiin on suhtauduttu. Esimerkiksi homoseksuaalisuutta on nähty luonnon lisääntymismekaniikan rikkomisena. Ja tähän on sidottu ajatus Jumalan suunnitelman rikkomisesta, joka taas on sidottu syntiin ja tähän on tehty erilaisia eettisiä yhteyksiä. Samoin homoseksuaalisuus on sidottu käyttäytymiseen ja sitä on pidetty poikkeavuutena, jota on yritetty normaaliuttaa. Normaalista on tällöin tehty normi jota on yritetty palauttaa terapialla. Geeneihin sidottuna siihen taas on sidottu oikeutus, koska ihmiset ovat sitoneet geneettiseen vaikutukseen sen, että ihminen olisi syyntakeeton asiaan. En pidä ainoastakaan näistä selityksestä, en pidä niitä vakuuttavina.
1: Geneettinen yhteyshän pistetään usein "lieventäväksi asianhaaraksi". Samoin se paljon puhuttu "huono/surullinen/onneton/virikkeetön/ankea lapsuus" on kerännyt sympatiaa ja sääliä. Ja pienempiä tuomioita. Kuten Eksaktin Elämän Utopiassa mietitään, väkivaltageeni joka lisää ikävän kokemuksen vaikutusta, ei kuitenkaan välttämättä ole mikään syy luopua tuomiosta. Voidaankin ajatella että nämä "lieventävät asianhaarathan" itse asiassa vain selittävät miksi rikos on tehty, miksi rikos tältä toimijalta oli todennäköisempi kuin muunlaisilta. Ei motiivin olemassaolokaan ole syy olla tuomitsematta. Sen löytäminen sen sijaan todistaa että henkilöllä on ollut syy tehdä rikos. Siksi "soturigeenin" omistava ikävän lapsuuden kokenut voikin olla hyvä laittaa pidemmäksi aikaan telkien taakse. Jos tuomio nähdäänkin suojelun kautta.
Toisin sanoen usein humanistit eivät valita itse tieteen teoriasta, vaan siitä ideologiasta joka siihen on liimattu. Voidaan jopa sanoa että vastakkain on essentialismi ja eksistentialismi. Essentialismissa tiivistetään asioiden luonnetta. On jokin yleistettävä olemus. Eksistentialismissa ollaan enemmän sitä mieltä että mitään luonnetta ei edes ole.
1: Tästä yksi esimerkki löytyy blogistanikin. Ilmastonmuutokseen on sidottu poliittinen vihervasemmistolainen ideologinen liike. Teoriasta on tehty liike jossa tietyn toiminnan totteleminen sidotaan eettisyyteen ja se levitetään kauppakassin ostosta, matkan teosta, valaisemispäätöksistä ... aina toisiin kulttuureihin oleviin suhteisiin asti. (Auki jää vain se, pitääkö ostaa lähiruokaa vai Reilun Kaupan banaaneja.)
___1.1: Vielä mutkikkaammaksi tilanne menee vaihtoehtohoidoissa tehdyn lääketieteen kritiikin kohdalla. Niissähän näkemys rekonstruoi kasan tosiasiaväitteitä ideologian pohjalta. Malli on koko lailla seuraava : Luonnonlääkintä on hyvää ja luonnollista, luonnollisuus on hyvää, hyvä on totta. Ihmisen tutkiminen ei ole osa luontoa vaan perustuu koejärjestelmien manipulointiin, tiede ei ole osa luontoa vaan keinotekoisuutta. Lääketiede on keinotekoista eikä siksi toimi. Tämä tuo esiin sen, että tosiasiassa ongelma ei ole luonnontieteessä. Vika on siinä että ihminen konstruoi asioita yhteen. Liitos etiikkaväitteiden ja todellisuusväitteiden välillä on se olennainen ongelma. Siinä ihmiset tekevät huolimattomia virheitä.
Ei. Tämä ei johda siihen että luonnontieteitä tulisi miettiä sitä kautta miten hyvin ne toimivat ideologioina. Ideologioiden tulee sen sijaan miettiä miten ne voivat olla eettisiä kun luonnontieteen tulokset otetaan huomioon. Sillä tämä liitoskohta on humanistisen mietinnön puolella.
Kokeellinen tiede nimittäin syntyy pyrkimyksestä rajata subjektiivinen ulkopuolelle. Jäljelle jää mekanistinen metodologia. Vaikka empiriaa puhutaan "kokemusperäisenä" se itse asiassa eroaa olennaisesti arki -ihmisen kokemuksen määritelmästä. Empiria on enemmän "mittaamista". Ihmisen näkeminen ja kokeminen elämässä taas on erilaista. Tieteessä haetaan hallittua olosuhdetta jossa vain yhtä elementtiä pyritään muuttamaan, ja tästä tehdään yleistyksiä joita koetellaan. Maailmassa toistoja on vähemmän ja elementtejä enemmän. Elämässä "yritetään enemmän taaplata", tunteita ja "yleistä suttuisuutta" on mukana enemmän. (Sanoisin jopa: "Pitääkin". Nielkööt tämän vallankäytön ketä se huvittaa niellä.)
Empirian totuudet ovat luonteeltaan sellaisia että ne voivat täydentyä, ja ne toimivat vain tietyissä rajoissa ja tietyin ehdoin. Ja nämä rajat ja ehdot voivat laajentua, kutistua ja muuttua ajan mittaan. Esimerkiksi on selvää että Talidomi auttoi raskauspahoinvointiin. Kuitenkin se aikaansai myös vauvoihin pahoja kehityshäiriöitä. Ensimmäinen tiedettiin ja jälkimmäinen oli "tuntematon uhka". Samoin flogiston on kumoutunut ja sen on korvannut happiteoria. Näkemykset muuttuvat, eikä ole mitään syytä uskoa että kumoilu olisi varman taatusti mihinkään loppunut. Vaikka luonnontieteitä väitetään monomaanisiksi yleistysinnokkaiksi tiedon kahlehtijoiksi jotka ajavat universaalia yleistettävyyttä ja absoluuttista tiedon omistamista ja hallintaa, asia ei ole näin. Ja tämän pitäisi olla selvää jokaiselle yhdenkin tieteenfilosofian kurssin käyneelle.
Kumoamaton mutta koeteltu induktio on hyvä arvaamistapa. Siksi se laskuvarjo halutaan vahasiipien sijasta siinä lentokoneessa joka ei ole lentävä matto.
Esimerkiksi ei aiotuista ja tuntemattomasta ei puhuta, koska ei voida. Esimerkiksi ydinvoiman kohdalla voidaan puhua ydinjätteen riskistä koska se on havaittu. Tämä nostetaan usein esille. Kuitenkaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että jokin muu taho voisi tutkia näitä. Monesti transsendentin lähestymisen ystävät ajavat usein sitä että heillä on jokin suora tapa selvittää näitä asioita. Minua huvittaa ajatus jossa "toisen epäonnistuminen tarkoittaa toisen varmaa onnistumista". Tilanne vertautuu siihen kuin se tilanne että jonglööraamme ulkona ja toteutuu seuraava asiantila "Et onnistunut jonglööräämään 5 pallolla" tarkoittaisi sitä että minä onnistuisin automaattisesti pompottelemaan näitä palloja. Ei, se ei oikeasti mene niin. (Minä olen surkea jonglööri eikä sinun epäonnistumisesi aiheessa tee minusta yhtään parempaa.) Mutta transsendenttifilosofien kanssa tämänkaltaiseen ylenkatseeseen törmää toistuvasti. 1
1: Tässäkin kohden on tuotava esiin Dawkins. Hän nimittäin oli kuullut uskovaisten puhetta jossa korostetaan sitä että tiede voi vastata "miten" -kysymyksiin mutta ei "miksi" -kysymyksiin. Tämä on sinänsä totta. Kuitenkaan tämä ei tarkoita että jokin muu voisi. Jotkut kysymykset voivat olla tätä kautta mielettömiä: Niihin ei voida vastata, mutta ne ovat kuitenkin mukana. Siksi niihin on pakko reagoida. Tällöin toisen puutteesta valittava kriitikko itse selviä omasta kritiikistään.
Empiirisiä tuloksien yleistystasoja pitää miettiä. Luonnontieteissä yleisestä ei välttämättä voi vetää yksityiseen. Se, että nautojen populaation keskiarvo ja keskijakauma on tietty, ei tarkoita että tietty nauta 17681 aka "Muurikki" olisi juuri tietynlainen. Sen yksittäiset ominaisuudet voivat olla ainutlaatuiset. Sen sijaan ihmistieteissä näitä yleistyksiä voidaan tehdä turhankin helposti. Merkityksenantoprosessiin liittyy arvoja ja mietintöjä sovelluksista. Jopa kysymys siitä pitäisikö luonnontieteen jokin asia jättää selvittämättä on eettinen kysymys.
Vaikka tämä monesta voi tuntua oudolta, tasot voidaan jättää erilleen. Tätä mieltä voisi olla vaikkapa Hume, jonka näkemyksen, Humen giljotiinin, mukaan oleminen ei oikeuta. Eli siitä että jokin on olemassa ja tapahtuu ei voida suoraan sanoa pitäisikö sen tapahtua. Tämä pakottaa tekemään tutkimuksen ja arvottamaan sen merkityksen jotenkin sen ulkopuolelta.
Siinä missä Stephen Gould kannatti NoMa -periaatetta uskonnoissa, eli että uskonto ja luonnontiede ovat erillisiä ja rinnakkaisia, sopii jaotteluna tähän vielä paremmin. Sillä uskonto tekee todellisuusväitteitä esimerkiksi Jumalan olemassaolosta. Joskus ihmeistä, tai siitä mitä kidutustappoa jossain Jerusalemilaisella kummulla tapahtui 30 -luvulla. Tässä suhteessa eettisiin mietintöihin tämänkaltaisia tosiasiaväitteitä ei tehdä. Ne ovat rinnakkaisia ja limittäisiä mutta erilaisia.
1 Huvittavaa kyllä, etymologia tarjoaa tässä kohden hauskan filosofisen vitsin ja sattumuksen. Sana "mystiikka" tulee kreikan sanoista "mythein" : "kertoa tarinoita" & "myein" : "silmät kiinni". Alun perin on ajateltu että se viittaa yliaistillisiin havaintoihin, suoraan tietämiseen. (Mikä tietysti asettaa perustelemisen turhaksi asiaksi. Asioita ei perustella vaan tiedetään suoraan.) Kuitenkin voidaan sanoa että määritelmä on erityisen osuva koska sitä kautta voidaan koostaa "satuilua totuuden näkeminen kieltämällä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti