Ihmiskunta on miettinyt melko paljon sitä, minkälaista olisi olla hyvä ja erikoislaatuinen ja hyvä ihminen. Tästä syntyy erilaisia tavoitteita. Ne ovat tietysti erilaisia. Itseäni huvitti tänään oma ihmiskuvan mietintöni. Sillä vihaan hulluutta ja yritän välttää sitä. Enkä pidä kristinuskoakaan "järin paljon" omana aatteenani. Mutta juuri niistä löysin ihmiskuvani ytimen.Tietyssä pessimismissään realistiselta maistuva ihmiskuva esitetään Econ "Foucaultin heilurissa". Siinä esitetään että on olemassa neljänlaisia ihmisiä, joita kaikki ovat. Erikoislaatuiset ja aikaansaavat ihmiset ovat vain yhtä erityisen voimakkaasti, yksi komponentti ruokkii muita:
1: Joskus tyhmä, joka ei ollut "mielenkiintoinen".
2: Idiootti on ihminen, joka "puhuu aina lasin vierestä", eli hän puhuu paljon ja hänellä riittää sanottavaa, mutta se aikaansaa lähinnä hämmennystä. He eivät ole luovia, vaan he puhuvat tekemisen sijasta. Hän loukkaa keskustelun lakeja, joskus loistavasti esimerkiksi hiljaisuuden ja vaivaantuneisuuden rikkoen, jolloin hän on positiivisimmillaan erinomainen diplomaatti.
3: Hölmö taas toimii aivan oikein käytöksellisesti, mutta hänen perustelunsa ovat vääriä. Hän voi joskus osua aivan oikeaan, eli olla oikeassa, mutta niissäkin tapauksissa hänen perustelunsa asialle on väärä. Tärkeää on se, että tämä ei ole mikään mullistaviin virheisiin perustuva, vaan ne voivat näyttää loogisilta. Hölmö on paralogismin mestari.
___3.1: Kirjassa esitetään miten etenkin filosofia on hölmöjen keskustelukenttää : Esimerkiksi Pyhä Anselmi ei erota olemassaolon ajatusta olemassaolon realiteetista, ja siksi hänellä oleva ajatus täydellisestä olennosta tarkoittaa hänestä sitä että tätä täydellisyyttä koskeva kohde, Jumala on todellinen. Ja tätä vastaan hyökkää Gaunilo, joka sekoittaa mahdollisen ajattelun ja todellisen ajattelun kun hän kuvaa että hän voi ajatella täydellistä saarta, ja tämän pitäisi tarkoittaa että tämä saari on olemassa.
4: Hullu on ihminen jonka logiikka on täysin virheellistä. Hän on tavallaan hölmö, joka ei osaa sääntöjä. Hulluuden ydin on päähänpinttymä, joka on rakenteeltaan sellainen että mikä tahansa vahvistaa sitä. Hän ottaa tämän asian puolesta vapauksia logiikasta ja tavoista.
Tässä tavoitteena yksilölle on siis se, että ihmisessä on näitä kaikkia. Ja yhteen ollaan erikoistuttu. Toinenkin tapa lähestyä tätä asiaa on. Perinteisessä kristillisessä ajattelussa on otettu perustaksi neljä kohtaa.
1: Armo on tärkeää koska ihmiset eivät onnistu aina, eikä todellisuus ole reilu. Armoa tarvitaan siellä, missä ihanteen ja todellisuuden välillä on kuilu.
2: Usko, jossa juuri todellisuus pyritään näkemään ja kokemaan itsenään. Eikä sellaisena kuin siitä puhutaan ja jota siitä kerrotaan. Tässä usko ei siis tarkoita pelkkää luottamusta eitodelliseen, vaan siihen että kokemus nousee tietämisen yli, joko tietämisestä johtuen tai siitä riippumatta.
3: Eetosta tarvitaan jotta todellisuudesta voidaan löytää se hyvä, mikä siellä on.
4: Paatos taas puhuu hyvän puolesta ja tarvittaessa patistaa käytännön toimiin sen lisäämiseksi.
Tässäkin on hyvä huomata että jokin näistä ei riitä.
1: Pelkkä usko johtaa helposti "armottomaan puheeseen", jossa erimieliset tuomitaan pahoiksi ja demonisoidaan. Heissä ei nähdä sitä hyvää joka heissä on, eikä tätä pyritä kasvattamaankaan. Puhtaassa uskossa näkyy vain toisten saastaisuus. (Joka on sinällään liiankin totta.)
2: Pelkkä armo taas johtaisi relativismiin, jossa jäljellä on suvaitseva mutta ei mistään tietävä mutta kaiken sietävä pehmoilu, jossa pahaa siedetään loputtomasti.
3: Pelkkä eetos johtaa helposti uskomattomiin utopioihin, jotka ovat ihanteellisesti hyviä, mutta jotka eivät ole käytännössä toteutettavissa.
4: Pelkkä paatos taas johtaisi vihatoimintaan ja fanatismiin.
Vajaina yhdistelminä saa rakennettua vaikkapa "kaavan uskonterroristille", joka ilman armoa (ja kenties ilman eetosta) syöksyy paatoksella ja uskon voimalla vihollisen kimppuun. Idea on johdettavissa. Kaikkia osa -alueita tarvittaisiin.
Olen sitä mieltä että molemmissa näistä ideoista on paljon järkeä. Ne tuntuvat kuitenkin pinnallisesti keskenään ristiriitaisilta. Ensimmäisessä korostetaan yhtä joka ruokkii muita. Jälkimmäisessä korsotetaan kaikkien tasapainoa. Mutta ne ovat kuitenkin eri asioita. Ehkä meidän täytyy tasapainoilla "positiivisiksi katsotuilla" ja luonteeltaan ideologis-sosiaalisilla asioilla, ja varoa että niissä jotkut eivät dominoi liikaa. Ja antaa "negatiivisiksi koettun juuri minulle tyypillisen hupsun piirteene" ruokkia muita hulluuden lajeja, jotta niistä syntyy jotain hyvää.
Sillä ihmisillä on yksi yleinen harha. Harha siitä että olemme täysijärkisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti