Olen seurannut hieman huvittuneesti sivusta puolisoni opettajaksi kouluttautumista. Tällä kertaa eteen on tullut sinänsä mielenkiintoinen tilanne. He käyvät tutustumassa rauhaan ja sotaan. Aiheena on tietenkin se, mitä opettaja saa kertoa lapsille sodasta ja miten sodasta olisi hyvä kertoa lapsille. Aihe, yksityiskohdat, esityskanavat ja yleisö ovat tietenkin opettajalle tärkeitä.
Toki se, että matematiikan ja tietotekniikan keskittyjä menee tutustumaan tälläiseen on relevanssiltaan hieman kyseenalaista. Mutta ehkä sitä on hyvä kiertää vähän oman alansa ulkopuolellakin.
Oma suhtautumistapani olisi sellainen että olisin hyvin huono tai ainakin hyvin kielletty opettaja. Sillä jos minun pitäisi opettaa ihmisille sodasta, ottaisin avukseni visuaaliset keinot. Tämä tarkoittaa ruumisvalokuvia. Niitä näyttäessä lapset oppisivat kaiken olennaisen sodasta, ja kaikki muu on vain tämän tosiasian kiertämistä ja ihannointia. Sota jota käydään ideologioiden pöydille piirtää rajoja sopimuksiin. Se toki ohjailee ihmisiä kuolemaansa ja antaa upseereille tunteen että tässä tehdään jotain ylevää, suurilinjaista. Tärkeää. Että sodassa olisi hyviä ja eettisiä puolia.
Lapsia ei kuitenkaan kuulemma saisi "järkyttää" liikaa. Tosin suurin syy ei ole se, mitä oppilaat järkyttyvät. Vanhempien reagointi sekä lainsäädäntö ovat olennaisempia. Kun puolisoni esimerkiksi oli pitänyt (kouluun liittyen, ihan oikeaa oppituntia) tietokonepeleistä, ongelmana oli tietysti se, että oppilaille ei saanut esitellä aineistoa juuri mistään peleistä. Niissä kun on liian suuria ikärajoja. Jos pelissä on ikäraja, siitä ei saa näyttää edes viattomia kohtia. Samanaikaisesti samat jampat juttelee keskenään sujuvasti sellaisista peleistä joiden "ikärajat ovat tosi isoja". Lapset eivät järkyttyisi, mutta esittelystä järkyttyisi jonkun vanhempi. Sitten tulisi tietysti välittömästä se kuuluisa puhelinsoitto.
Epäilen voiko shokeeraamatta opettaa etiikkaa. Ihminen joka ymmärtää että maailmassa on paha ja tajuaa mitä paha on, on syytä kohdata jonkinasteinen shokki. Järkyttämättä syntyy pumpuli -ihmisiä. Toki on jo sinällään ikävää että emme elä sellaisessa todellisuudessa jossa pumpuli -ihmisyys olisi mahdollinen tapa elää. Aikaa seuraamalla klommoja tulee. Kyynikko on kuitenkin yleensä juuri pettynyt naivi idealisti.
Onneksi minä en ole opettaja. En sano tätä siksi että pelkäisin että lapsista opissani tulisi järkyttävän kieroutuneita. (Tulisi heistä, mutta mielestäni tämä on hyvä ja tavoiteltava asia.) Sen sijaan sanon sen siksi että järkyttäisin varmasti toistuvasti ties kenen vanhempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti