(Terry Pratchett, "Totuuden Torvi", sivu 109)
Sain sähköpostia. Tämä on sinällään erikoinen tapahtuma, koska en pidä sitä erityisen julkisena. Eikä minua muutenkaan muisteta kovin ahkerasti sähköpostitse. Tai puhelimella. Tai oikeastaan muutenkaan. Sosiaalinen elämäni koostuu enimmäkseen siitä että menen johonkin paikkaan tai meille tulee joku. Ja sitten lyömme toisiamme. Sähköpostini kuitenkin on löydettävissä. Se tosin vaatii hieman työtä ja penkomista. Viestin sisältö oli luonnollisesti sellainen, että sen eteen on valmis näkemäänkin vaivaa. Ei kai kukaan tekisi kaikkea sitä työtä tehdäkseen jotenkin toisin? Kaivamista on siis motivoinut tarve kertoa tämä asia.
Tosin minulle jäi hieman auki se, miksi sain tämän viestin. Ja miksi sain sen juuri nyt. Olen toki tottunut siihen että erilaiset uskovaiset tahot innostuvat ennen joulua tai ennen pääsiäi. Mutta yleensä se on ollut foorumiaktiivisuutta, ja nyt en ole aikoihin millekään foorumeille kirjoitellut mitään mistään.
Otsikko on siis täysin hyvän lehtimiestavan mukainen. Se ei ole "vanhanen" eli "koira puri miestä" vaan "uutinen" "mies puri koiraa".
Viestissä ilmoitettiin että kommentti oltiin lähetetty sähköpostiini, koska sitä ei haluttu julkiseksi, kuten blogikommentoinnissa käy. Tässä kohden on tietysti hupaisaa muistuttaa siitä että kirjesalaisuus on vastaanottajan oikeus. Voisin siis "lain mukaan" vain copy-pastettaa sisällön sellaisenaan. Mutta olkoon, on jopa minulla jotain kunniantajua. En ymmärtänyt sitä, miksi tämä tuli minulle juuri nyt. En ole ollut melko pitkään aikaan mitenkään erityisen "aktiivinen" missään. Mutta ymmärsin että on syytä jättää copy-pastettamatta.
Kommentointi ei sisältänyt "räyhäämistä". Se oli pikemminkin sellaista "asiallista kylmäkiskoisuutta", jossa kohteliaat sanakäänteet pintatasolla yhdistyvät siihen että rivien välistä voi lukea sen että hän ei liiaksi arvosta epävaatimatonta persoonaani sitten yhtään. (Ei liene yksin hän.) Viestittäjä oli laittanut loppuun nimensä, mikä osoittaa silmissäni ennen kaikkea suoraselkäisyyttä. Siinä seistään sanan takana, ja otetaan tarpeen vaatiessa jopa "juridinen vastuu" niistä, jos sille tielle ollaan menossa. (Nyt ei.) Nimi on minulle "iso asia".
Ja kun sen sosiaalisen kuonan kaapii pois, viestissä esitettiin jotain, jota kehtaisin kutsua "ihan kelpo kriittiseksi argumentiksi". Ja koska olen "positiivisella päällä" ajattelin että voisin ottaa sen keskiöön, sen sijaan että ottaisin valikoituja lainauksia näyttääkseni miten jollakulla muullakin kuin minulla on ns. "pää perseessä". (Ottakaa lukijat tämä siis sellaisena, että nyt minäkin pystyn samastumaan niihin joille kirjoittelen kommentteja.)
Viestin keskeisin sanoma.
Minun kerrottiin olevan "epäreilu" kirjoittajana. Vakavaksi tämän epäreiluuteni teki se, että yleisesti kannatan eri näkökulmia, erilaisia diskursseja, mutta kuitenkin käsittelen joitain asioita pelkästään negatiivisesti. Käsittelen "vaarallisia asioita" kuten pornografiaa ymmärtäväisesti ja esitän eri näkökantoja siihen. Mutta uskontoa käsittelen kuin se olisi pelkästään huono asia. Kirjoittajasta tästä sellainen fiilis, että "kaikki muu paitsi uskonto on hyväksyttävää".
Viestissä oli lainauksia ja viittauksia, joiden määrä tavallaan lämmitti : Kommentin sisältöjen perusteella voin sanoa että hän on selvästi lukenut blogiani. (What a shock! Joku lukee tätä? Hankkikaa elämä!)
Puolustuspuheeni.
Tämä epäreiluus on tavallaan selvä. Kannattamisesta ei kuitenkaan voida puhua, sillä tavoitteenani ei ole useinkaan asettua tiettyyn positioon - minulla on itse asiassa harvinaisen harvoissa asioissa kovin mainittavan vahvoja mielipiteitä.Tässä blogissa nostan pääasiassa esiin erilaisia diskursseja. Kaikista kirjoittamistani asioista en ole edes samaa mieltä. Tässä mielessä kannatan diskursseja. Mutta en ehdoitta.
En ole irrationalisti enkä relativisti. Näitä vastaan olen aina ja kaikkialla.
Vastustan niitä näkemyksiä joiden ilmiintulo ei ole "kriittisen diskurssin" sävyttämää.
Minulta saa siis tuomion kahdella tavalla :
1: Harjoittamalla keskustelua keskustelun vuoksi, eli näkökulma pitäisi hyväksyä vain sen takia että se on joko samanlainen tai erilainen. Mielestäni tämä on irrelevanttia, syntyy vain stignafuuliaa tai akrabadabraa ; Pelkkää puhetta ilman kunnon ajattelua. Huono filosofia ei yksinkertaisesti ole kiinnostavaa, olipa se uutta, vanhaa, suosittua, kuopattua tai mitä. Hyvä filosofia sen sijaan on kiinnostavaa, olipa se mitä yllämainituista tahansa. Siksi kun olen moittinut uskontoa, syynä on ollut se, että sen piirissä on käytetty tälläistä puhetta.
2: Harjoittamalla pseudopluralismia, eli sitä että korostetaan samanaikaisesti mielipiteenvapautta, kun taas käytetyt retoriset keinot viittaavat vahvasti siihen että oikeasti tavoitteena on tietyn ideologian hegemonian levittäminen ja muiden tukahduttaminen. Tätä kautta uskonnot osuvat asian ytimeen, sillä niissä on lähes poikkeuksetta sisäänrakennettu "natsimoottori" : Erimieliset ovat paitsi väärässä ja erehtyneitä, myös pahoja. Ja tähän liittyy usein rangaistusteema, ja tätä pidetään oikeutettuna rangaistuksena. Kun tälläistä yksisilmäisyyttä levitetään "uskonnonvapauden" nimellä, on selvä että saa "tietynlaista" kohtelua.
En anna kunnioitusta niille, jotka eivät sitä ansaitse. En anna juuri mitään "ilmaiseksi".
Lisäksi on hyvä muistaa että myös kriittinen diskurssi on positio, ja niitäkin on hyvä esitellä. Olenhan esittänyt täällä kritiikkiä pornografiallekin. Mielestäni olen myös esittänyt uskonnoistakin sellaisia juttuja jotka ovat pohjasävyltään jopa erityisen positiivisia. Mukana on tietysti sellaisiakin jotka ovat pohjasävyltään negatiivisia. En tietenkään väitä että olisin esittänyt kaiken. Jos olisin, en kirjoittaisi. Enkä usko että kaikkea tulen kirjoittamaankaan. Siihen ei aika riitä.
Haluaisinkin että minua epätasapuoliseksi moittiva aloittaa nettikierroksen jossa moittii kaikkia jotka ovat puolueellisia ja esittävät positiivisessa valossa tietyt asiat ja negatiivisessa tietyt asiat. Vihjaan että tietyt kristilliset blogit ovat hyviä aloittamispaikkoja tälläiselle. Siellä on vain viestejä jotka yrittävät kertoa miten hyvä ja positiivinen ja elämää suojeleva kristinusko on samalla kun "idän harhaopit" ja "ateismi" ja "darwinisminatsismi" ovat läpeensä pahoja tuomittavia kohteita, joiden edustajilla on toivoa jos ja vain jos he tajuaisivat kääntyä. (Mihin evoaivon tyhmyys ei tietenkään voi koskaan ikinä riittää.) Jotenkin olen varma että tälläistä viestintää ei ole tehty. Eikä tule tällä vihjeellä tekemäänkään. (If otherwise happens, colour me surpriced.)
Toki olen melko varma että syytös voi olla silti mahdollinen. Tässä kohden voisi vaikka ottaa esiin vaikka Michel Foucaultin näkemys siitä että tunteet ja esittäjän positiot ovat aiheen käsittelyssä läsnä : Ihminen käsittelee asioita ensisijaisesti tunteilla, jotka voivat olla joko hegemoniaa puolustavaa valtapeliä tai hegemoniaa vastustavaa valtapeliä : Hänestähän looginen rakennekaan ei itse asiassa etäännytä argumentoijaa aiheesta. Hänestä argumentin rakennetta tarvitaan juuri position esiintuomiseen. Argumentaatio siis tuo näissä aiheissa yksilön mielipiteet ja positiot vahvemmin esiin. Ei suinkaan tee niistä subjektista etäännytettyjä objektiivisia tosiasioista. Ja tälläisessäkin muodossa sillä on tietysti valtava arvo. Se tuo inhimillisen konstruktion ja siihen liittyvät tarkastelunäkökulmat esiin. Kissa nostetaan pöydälle, sen sijaan että piilotettaisiin kaappiin.
Mielestäni olen kuitenkin ollut "kohtuu reilu" uskonnolle. Olen pyrkinyt "ymmärtämään" silloinkin kun olen ollut erimielinen. Minusta hieman tuntuukin siitä että olen kirjoittanut positiiviseen sävyyn evoluutiosta mainitsematta niiden yhteyteen kreationismista. Ja kreationismia olen käsitellyt sillä kriittisyydellä mitä se diskurssi ansaitsee. Se ansaitsee saman, kuin vaikkapa rokotevastustus. Sitäkään en ole koskaan käsitellyt positiivisesti, sitä tukevasti.
Mutta ehkä kommentoija puhui "suuren yleisön" puolesta, ja olen ollut erityisen ilkeämielinen uskonnoille. Toivonkin että tässä kohden kommentoitaisiin siitä onko näin ollut. Joka tapauksessa yritän olla tarkempi tässä asiassa.
Ehkä minun on selvennettävä myös toista asiaa, jonka haluan tässä kohdassa nostaa esille.
Se on blogini "hiljainen teema". Nostan sitä sanatasolla melko vähän esiin. Mutta pyrin hieman ottamaan sitä mukaan kaikkeen. Se on surrealismi. Tavalla jolla minä sitä sovellan se ei ole irrationalismia.
1: Yksi syistä näkökulmaan on se, että olen "välitilan olija", en "vakavasti otettava filosofi" enkä kuitenkaan enää mallia "kyökki". Tämä asettumispaikka antaa luvan leikkiä, ilmaista asioita erilaisilla keinoilla ja tietenkin korostaa. Pyrin kirjoittamaan tekstiä hieman liioitellen, koska sitä kautta asioista saa hyvän otteen ja pääsee halutessaan jatkamaan eteenpäin.
2: Toinen syy on se, että se tapa, johon minut on "pakotettu". Minulla on "tiettyjä vaikeuksia" toimia ihmisten kanssa, en osaa "luonnostaan käyttäytyä oikein". On vain etikettiä tarkasti rajattuihin tilanteisiin, joita ei juuri kohtaa. (Josta seuraa se että ei oteta yhteyttä paitsi kun mennään jonnekin lyömään toisia.) Minä en tajua muita eivätkä muut minua.
3: Ja kolmas syy on siinä että suurimman osan ajasta ihmiset tuntuvat elävän erikoisessa semiloogisessa maailmassa. Ja vaikka ymmärtäisin heitä, en ymmärrä miten he voivat samanaikaisesti olla sellaisia ja olla rationaalisia. (Ei ihminen ole niin rationaalinen kuin mitä kehuu, eikä tämä ole välttämättä mikään hirveän paha asiakaan.)
Mutta se ei haittaa, koska kyseessä on kuitenkin kohtaaminen, aktio, ei lopullinen tieto. Yrityskin on eräänlainen ilmaisu halusta kontaktiin.
Tästä suuri huvin ja tuskan lähde on esimerkiksi byrokratia, joka tarjoaa loputtomia tarinoita tälläisestä "järjestelmällisestä hulluudesta" tai "asioiden järkevään hoitamiseen pyrkivää laajamittaisuutta joka yksityiskohtien kohdalla muistuttaa kovasti hulluutta". Surrealismin luonnetta voisi kuvata vaikka kuvan ja ornitologian kautta. Piirsin silkkiuikun:
Sen sijaan silkkiuikun ominaispiirteet ovat korostetusti esillä. Ja tämänkaltaisen kuvan kautta voi oppia tunnistamaan oikean silkkiuikun. Haluaisin ja luulen että oppiminen sujuu tuosta paremmin kuin valokuvista, joissa lajin ominaispiirteitä ei ole tuon kuvan tapaan ylikorostettu. Surrealismi sellaisena kuin minä sitä harjoitan pyrkii olemaan juuri tällä tavalla "pedagoginen kone". Tämä onnistuu, niin erikoiselta kuin se ensivilkaisulla voi tuntua, tiettyjen absurdejen piirteiden mukaan ottamisen kautta.
Liioittelun varjopuoli on tietysti siinä, että jos sitä ei tunnista, se helposti tuntuu loukkaavalta. Ei hätää, olen tottunut kohtaamaan tämän. Olen saanut turpiini aikas monta kertaa.
Miellänkin tämän reagoinnin osittain samaksi, mitä Paul Klee, taiteilija jonka hahmoteorioita oma piirustustyylini "kuulemma" muistuttaa, sai kohdata. (Kommentoija on isäni. Hän on tietysti ehdoton auktoriteetti tässä asiassa. Ai miksi? Koska se hivelee minun egoani!) Kansallissosialistinen Saksa kun ei suvainnut modernia eikä kokeilevaa taidetta, vaan luokitteli Kleen tuotannon "rappiotaiteeksi" ja "sairaan mielen tuotoksiksi". Ehkä natsit olivat tässä peräti oikeassakin. Mutta ne olivat silti ihan kelpo taidetta.
Olen pitkään halunnut tehdä tämän otsikkoisen jutun. PZ Myersin blogia seuranneet tietänevät miksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti